Melu töissä. Ulkona arkielämän aiheuttama melu saattaa vaikeuttaa keskustelemista.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Melu töissä. Ulkona arkielämän aiheuttama melu saattaa vaikeuttaa keskustelemista."

Transkriptio

1 Melu töissä Tuore tutkimuksemme osoittaa, että melu on kasvava ongelma. Avoimissa toimistotiloissa, joiden suunnittelussa akustiikkaa ei ole juurikaan otettu huomioon, melu usein vahvistuu entisestään. Ulkona arkielämän aiheuttama melu saattaa vaikeuttaa keskustelemista. Kuinka merkittävästä ongelmasta oikeastaan on kysymys? Millaisia todellisia vaikutuksia työpaikan melulla on? Entä miten melun yritykselle aiheuttamia kustannuksia voidaan vähentää? Tätä ongelmaa ei enää voi jättää huomiotta

2 85% Toimistotyöntekijöistä kokee melun vaikuttavan heihin haitallisesti 3/5 Työntekijöistä pitää toimistonsa melutasoa häiritsevänä 3 yleisintä melunlähdettä, joista valitetaan: 1. Äänekkäät työtoverit 2. Puhelut 3. Toimiston sähkölaitteet Liikaa melua 34% Työntekijöistä on valittanut esimiehelleen melusta ainakin kerran Melun yleisimmät vaikutukset: Tuottavuuden aleneminen Tietoturvan vaarantuminen Keskittymisvaikeudet Source: User needs surveyed organisations employing over 250 employees in Finland (355 resp.) in July 2015.

3 Melun tosiasialliset vaikutukset työtovereihisi Toimistot ovat nykyään pääsääntöisesti avoimia tiloja. Avoimissa työympäristöissä työntekijät joutuvat pinnistelemään ja korottamaan ääntään puhelimessa asioidessaan. Tämä tietenkin myös pahentaa meluongelmaa. Ongelma on erityisen vaikea silloin, kun ihmisistä tuntuu, että asiaa ei kannata ottaa esiin esimiesten kanssa. Usein perusteena on se, ettei mitään voida kuitenkaan tehdä. Tämä johtaa motivaation vähenemiseen ja puhelimessa asioinnin pelkoon. IHMISTEN ODOTUKSET: Työpaikka ja tekniikka, jotka mahdollistavat hyvän työsuorituksen Hiljaiset tilat, joissa voi keskittyä rauhassa tai soittaa yksityispuheluita Oikean tekniikan avulla työntekijät viihtyvät paremmin avoimessa työtilassa. Susan Lovegren, vanhempi apulaisjohtaja, henkilöstöhallinto, Plantronics Hierarkian mukaan Uskotko, että olisit tuottavampi vähemmän meluisassa työympäristössä? 48% 56% 69% KYLLÄ UUDET TYÖNTEKIJÄT KESKIJOHTO/ AMMATTILAISET YRITYSJOHTO

4 asiakkaisiisi Empiiriset kokeet osoittavat, että puhe on tehokkain tapa, jolla kaksi osapuolta voi päästä yhteisymmärrykseen. Keskustelun luoma myönteinen ensivaikutelma saa asiakkaat uskomaan, että yritys pitää heitä tärkeinä. Tästä huolimatta organisaatioiden työntekijät joutuvat edelleen palvelemaan asiakkaitaan meluisissa ympäristöissä. Jos asiakkaiden on toisteltava sanojaan, etenkin antaessaan perustietojaan, kokemuksesta voi helposti tulla epämiellyttävä. Hukkaan mennyt aika harmittaa, ja asiakas saattaa jopa lopettaa asiakassuhteen puhelun jälkeen. IHMISTEN ODOTUKSET: Tieto siitä, että sanoma on mennyt perille ja ongelma on ymmärretty Kokemus, jonka perusteella soittaminen oli oikea ratkaisu Melu sinänsä ei ole hyvä eikä paha asia. Tärkeintä on, että puheesta saa hyvin selvää. Evan Benway, tuotepäällikkö, uusien hankkeiden osasto, Plantronics

5 tiimityöhön Yhdistetty viestintä ja muut pitkälle kehittyneet yhteistyötekniikat luovat aivan uudenlaisia yhteistyömahdollisuuksia. Perimmäiset esteet ovat kuitenkin yhä olemassa. Kokousjärjestelyt eivät aina ole täysin toimivia, tai ihmisillä ei välttämättä ole äänilaitteita, joilla kokoukseen voisi osallistua helposti kotoa tai hotellihuoneesta käsin. Työntekijät saattavat joutua säätämään tietokoneensa äänenvoimakkuuden suurimmalle mahdolliselle tasolle tai kaiku saattaa häiritä keskustelua. Tämä vähentää ihmisten halua osallistua keskusteluun. Ajatuksia ei vaihdeta toivottuun tapaan, ja useimmat osallistujat haluavat vain lopettaa puhelun mahdollisimman nopeasti. TIIMIEN ODOTUKSET: Tekniikka, joka todella edistää ryhmäviestintää Entistä helpompia tapoja vaihtaa ajatuksia organisaation jäsenten kesken Avoimiin työtiloihin ollaan tyytymättömiä, koska niiden suunnittelussa ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota tilan akustisiin ominaisuuksiin. Ken Kannappan, toimitusjohtaja, Plantronics

6 yrityksen tuottavuuteen Kalifornian yliopiston vuonna 2007 tekemä tutkimus osoitti, että ei-toivottu melu häiritsee keskittymistä, lisää stressiä ja alentaa tuottavuutta. Nämä kolme tekijää alentavat työtehoa, tarkasteltiinpa niitä sitten yksittäin tai yhdessä. Vaikutukset saattavat näkyä alentuneena tehokkuutena, poissaoloina tai motivaation puutteen aiheuttamana työilon katoamisena, mutta yritykselle koituvat kustannukset ovat joka tapauksessa huomattavia. Jos alan katteet ovat pieniä tai menestyminen vaatii kaikkien täyttä työpanosta, melu saattaa horjuttaa yrityksesi kilpailukykyä. ORGANISAATIOIDEN ODOTUKSET: Tehokas työpaikka, jossa työntekijät voivat edustaa yritystään kunnialla Yksinkertainen viestintäjärjestelmä, joka auttaa luomaan uusia ideoita Haastattelimme tietotyöntekijää ympäri maailmaa. Viesti oli selvä: meluisa ympäristö häiritsee. Bill Loewenthal, apulaisjohtaja, yritysratkaisuosasto, Plantronics 3/5 työntekijöistä pitää toimistonsa melutasoa häiritsevänä

7 Ongelma voidaan ratkaista! Nykyajan yrityksillä on kaksi yleistä ongelmaa. Joko tehokas yhteistyö koetaan vaikeaksi tai taustamelu häiritsee työntekijöitä. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Kun sinulla on kokonaisvaltainen näkemys henkilöstön työtavoista ja työympäristöstä, voit luoda yrityksellesi melunvaimennusstrategian. Plantronics auttaa kehityshaluisia yrityksiä ottamaan tämän merkittävän edistysaskeleen Keskitymme kolmeen keskeiseen alueeseen ja toimitamme tarvittavat työkalut, joiden avulla on helppo tukea työtovereita, tehostaa asiakaspalvelua ja lisätä tuottavuutta. Henkilöstö Ympäristö Tekniikka

8 Keskiössä henkilöstö Voimme poistaa joitakin tavallisia ongelmia, jotka vaikeuttavat työntekijöiden ääniviestintää. Samalla autamme työntekijöitä hyödyntämään tekniikkaa parhaalla mahdollisella tavalla. Kokoukset voidaan nykyään hoitaa puhelimitse, mutta me uskomme, että jotkin kasvokkain tapahtuvan viestinnän perussäännöt kannattaa edelleen säilyttää. Työntekijöiden olisi pystyttävä osallistumaan, kuuntelemaan aktiivisesti ja esittämään mielipiteensä ilman häiriöitä niin puhelinneuvotteluissa kuin videopuheluissakin. Helpoin tapa tehostaa tällaisia uusia yhteistyömuotoja on käyttää kuulokkeita tai älykästä kaiutinpuhelinta ja melua vaimentavaa mikrofonia. Plantronicsilla on myös uusi näkökulma neuvottelupuheluihin: Smarter Meetings.

9 Keskiössä ympäristö Plantronicsin ääniasiantuntijat voivat esitellä sinulle SoundScaping-periaatteet ja näyttää, kuinka toimistosi kannattaa järjestää melusaasteen välttämiseksi. Heidän avullaan voit siirtää oikeat toiminnot oikeisiin tiloihin, vaatipa työ sitten keskittymistä, yhteistyötä, pohdintaa tai viestintää. Akustisen suojauksen perusteiden avulla voimme lisäksi kertoa, kuinka voit parantaa minkä tahansa toimistotilan akustiikkaa: ÄÄNIERISTYS käytä lattia-, seinä- ja kattomateriaaleja, jotka vaimentavat ääntä ja estävät melua kuulumasta muihin tiloihin. ESTEET lisää tiloihin pystysuoria esteitä, jotka rajoittavat äänen kantautumista avoimessa toimistossa. PEITTÄMINEN peitä häiritsevät äänet tietokoneella luoduilla äänillä, kuten ns. vaaleanpunaisella kohinalla. Plantronicsin ammattikäyttöön tarkoitetut kuulokkeet ehkäisevät meluhaittoja kaikissa ympäristöissä, myös työpaikan ulkopuolella. Langattomat kuulokkeet ja kehittynyt melunvaimennustekniikka estävät aktiivisesti melua ja parantavat keskustelujen laatua yhtä lailla liikkeessä kuin paikalla ollessa. Katso >> Meluhaittojen torjunta avoimessa toimistoympäristössä Plantronicsin avulla

10 Keskiössä tekniikka Kun työntekijöillä on käytössään uusimmat kannettavat ja pöytämalliset äänilaitteet, työpaikan keskustelut muuttuvat entistä selkeämmiksi. Useimmissa Plantronicsin kuulokkeissa on aktiivinen vastamelutoiminto, joka poistaa häiritsevät äänet. Työntekijä voi keskustella luontevasti asiakkaiden ja työtovereiden kanssa ja häiritsevän taustamelun määrä vähenee. Älykkäät kaiutinpuhelimemme toistavat neuvottelupuhelun osanottajien äänet selkeästi, joten turhiin toistamisiin ei kulu aikaa. Kiireisillä työpaikoilla puhelimessa asiointi sujuu mukavasti langattomilla kuulokkeilla, jotka tarjoavat mahdollisuuden siirtyä tarvittaessa rauhallisempaan paikkaan puhumaan. Laitteet toimivat saumattomasti älypuhelinten, tablet-laitteiden ja kannettavien tietokoneiden kanssa ja tuottavat ammattitason äänenlaadun myös toimiston ulkopuolella. Plantronicsin kuulokkeet on optimoitu kaikkien suurimpien yhtenäisiä viestintäpalveluita tarjoavien toimijoiden ratkaisuihin, mukaan lukien Microsoft, Cisco, Avaya, Alcatel-Lucent ja Unify, joten käyttäjä saa varmasti erinomaisen käyttökokemuksen. Tätä yhdistettyä lähestymistapaa kutsutaan nimellä SoundScaping. Vaikeimmat tehtävät meluisalla työpaikalla: V S 64% 30% Puhelut Laskelmat/analysointi

11 Lisätietoja Plantronicsin tuotteista on osoitteessa plantronics.com 2016 Plantronics, Inc. Plantronics on Plantronics, Inc:n tavaramerkit, jotka on rekisteröity Yhdysvalloissa ja muissa maissa.

KARTTAPAIKANNUKSEN AVULLA TEHTY KYSELYTUTKIMUS TOIMISTOTILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ. Tiivistelmä

KARTTAPAIKANNUKSEN AVULLA TEHTY KYSELYTUTKIMUS TOIMISTOTILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ. Tiivistelmä KARTTAPAIKANNUKSEN AVULLA TEHTY KYSELYTUTKIMUS TOIMISTOTILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ Arto Rauta 1, Maarit Kahila 2 1 Ecophon Strömberginkuja 2 00380 Helsinki arto.rauta@saint-gobain.com 2 Mapita Oy Kanavaranta

Lisätiedot

Plantronics DA -sarjan vahvistin. Käyttöopas

Plantronics DA -sarjan vahvistin. Käyttöopas Plantronics DA -sarjan vahvistin Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Virta 4 Plantronics-ohjelmisto 5 Sovelluksen asentaminen 5 Aloita ohjelmistot 5 Hub-sovelluksen välilehdet 5 Kuulokkeen käyttäminen

Lisätiedot

Calisto P240-M. USB-kuuloke KÄYTTÖOPAS

Calisto P240-M. USB-kuuloke KÄYTTÖOPAS TM Calisto P240-M USB-kuuloke KÄYTTÖOPAS Tervetuloa Onnittelumme uuden Plantronics-tuotteen hankinnasta. Tämä opas sisältää Plantronics Calisto P240-M -USB-kuulokkeen asennus- ja käyttöohjeet. Calisto

Lisätiedot

Plantronics Hub for Windows/Mac. Käyttöopas, versio 3.12.x

Plantronics Hub for Windows/Mac. Käyttöopas, versio 3.12.x Plantronics Hub for Windows/Mac Käyttöopas, versio 3.12.x Sisällysluettelo Plantronics Hub -ohjelmisto 3 Ohjelmiston asentaminen 3 Peruskäyttö 4 Aloittaminen 4 Valitse ensisijainen laite 4 Muokkaa asetuksia

Lisätiedot

Blackwire sarja

Blackwire sarja Blackwire 5200 -sarja Johdollinen USB-kuuloke, jossa on 3,5 mm:n liitäntä Käyttöopas Sisällysluettelo Yleiskatsaus 3 Asentaminen 4 Ohjelmiston lataaminen 4 Säätäminen 5 Pääsangan säätäminen 5 Puomin asettaminen

Lisätiedot

Plantronics DA80 Audio Processor. User Guide

Plantronics DA80 Audio Processor. User Guide Plantronics DA80 Audio Processor User Guide Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Virta 4 Plantronics Spokes -ohjelmisto 5 Sovelluksen asentaminen 5 Aloita ohjelmistot 5 Hub-sovelluksen välilehdet 5 Kuulokkeen

Lisätiedot

mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle?

mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle? artikkeli WWAN-verkko WWAN-verkko: mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle? Nopeiden, saumattomien yhteyksien merkitys minkä tahansa yrityksen menestykseen sekä liikkuvan ammattilaisen tehokkuuteen

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017 Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä Arto Rauta - toimistotilojen konseptikehittäjä Kyselyn sisältö akustiikan osalta: Ecophon (Arto Rauta, Jyrki Kilpikari ja

Lisätiedot

Kuulokoje, joka avaa maailmasi

Kuulokoje, joka avaa maailmasi Kuulokoje, joka avaa maailmasi Perinteinen teknologia Uusi teknologia keskittyy yhteen puhujaan ja vaimentaa kaikki muut puhujat avaa äänimaiseman, johon mahtuu useita puhujia Luultavasti tiedät tunteen.

Lisätiedot

Calisto 610. Johdollinen USB-kaiutinpuhelin. Käyttöopas

Calisto 610. Johdollinen USB-kaiutinpuhelin. Käyttöopas Calisto 610 Johdollinen USB-kaiutinpuhelin Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Järjestelmävaatimukset 3 Pakkauksen sisältö 4 Kaiutinpuhelimen säätimet 5 Tietokoneeseen yhdistäminen ja soittaminen

Lisätiedot

Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy

Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy Yritys Perustettu 2009 Työntekijöitä 6 Yeseco Oy on ekologisiin akustiikkatuotteisiin erikoistunut innovatiivinen suomalainen yritys. Tuotteemme

Lisätiedot

BackBeat FIT sarja. Käyttöopas

BackBeat FIT sarja. Käyttöopas BackBeat FIT 2100 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Kuulokkeen osat 3 Käytä turvallisesti! 3 Pariliitos 4 Pariliitoksen muodostaminen 4 Pariliitostila 4 Päähän sovittaminen ja lataaminen 5 Säätäminen

Lisätiedot

VAHVA OTE ELÄMÄÄN SUPREMIA

VAHVA OTE ELÄMÄÄN SUPREMIA VAHVA OTE ELÄMÄÄN SUPREMIA Uusi suunta elämälle Äänet ovat tärkeitä meille kaikille, mutta lapsille ne ovat välttämättömiä heidän kognitiivisen ja kuuloon liittyvän kehityksensä kannalta. Vanhempana haluat

Lisätiedot

Tehosta kokouskäytäntöjäsi! Teknologian avulla järjestät kokoukset tehokkaasti ja vaivattomasti.

Tehosta kokouskäytäntöjäsi! Teknologian avulla järjestät kokoukset tehokkaasti ja vaivattomasti. Tehosta kokouskäytäntöjäsi! Teknologian avulla järjestät kokoukset tehokkaasti ja vaivattomasti. Kiitos kun latasit kokoustyöskentelyn oppaan. Kuluuko sinulla palavereissa aikaa johonkin muuhun, kuin itse

Lisätiedot

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen

Lisätiedot

SOUNDGATE. Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla

SOUNDGATE. Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla SOUNDGATE Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla Vaihtoehtoja yhteyksien muodostamiseen on enemmän kuin koskaan. Olemme yhteydessä läheisiimme, ystäviimme ja työkavereihimme missä ja milloin tahansa erilaisten

Lisätiedot

Plantronics Blackwire C610 Blackwire C620

Plantronics Blackwire C610 Blackwire C620 Plantronics Blackwire C610 Blackwire C60 KÄYTTÖOPAS TERVETULOA Tervetuloa Plantronicsin kuuloketuoteperheen pariin. Plantronics tarjoaa laajan tuotevalikoiman, joka kattaa tavoitteiden ja liiketoiminnan

Lisätiedot

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan

Lisätiedot

Calisto P240. USB-kuuloke KÄYTTÖOPAS

Calisto P240. USB-kuuloke KÄYTTÖOPAS Calisto P240 USB-kuuloke KÄYTTÖOPAS Tervetuloa Onnittelumme uuden Plantronics-tuotteen hankinnasta. Tämä opas sisältää Plantronics Calisto P240 -USB-kuulokkeen asennus- ja käyttöohjeet. Laitteen pikaoppaassa

Lisätiedot

LEIJUVAT SISÄKATTOKENTÄT - akustista designia

LEIJUVAT SISÄKATTOKENTÄT - akustista designia LEIJUVAT SISÄKATTOKENTÄT - akustista designia leijuvien sisäkattokenttien akustis Työtila, jossa on jo absorptioluokan A akustiikkakatto Rauhallisia saarekkeita avotoimiston kommunikaatiomeressä Visuaalisesti

Lisätiedot

Sähköiset HR-prosessit antavat aikaa ihmiselle

Sähköiset HR-prosessit antavat aikaa ihmiselle Sähköiset HR-prosessit antavat aikaa ihmiselle Marjo Kaipainen HR House Group 11.9.2012 www.saima.fi 1 Internet osana arkea Internetin käyttö on yleistä ja arkista 89 % 16-74-vuotiaista käyttää internetiä,

Lisätiedot

Profset Pro10 -käyttöopas

Profset Pro10 -käyttöopas Profset Pro10 -käyttöopas Onneksi olkoon! Olet hankkinut ammattitason matkapuhelinkuulokkeen huippuluokan taustamelun poistomikrofonilla. Pakkauksen sisältö Pakkaus sisältää Profset Pro10- kuulokkeen,

Lisätiedot

Soundlight Comfort Ceiling Levollista tunnelmaa

Soundlight Comfort Ceiling Levollista tunnelmaa Soundlight Comfort Ceiling Levollista tunnelmaa Toimiva akustiikka ja miellyttävä valaistus yhdistelmä, joka takaa tunnelman Toimistojen haasteet Viestinnän kehittyminen on muuttanut työtapojamme dramaattisesti.

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

1.1 Ilmastoinnin ja laitteiden melun arviointi

1.1 Ilmastoinnin ja laitteiden melun arviointi 1.1 Ilmastoinnin ja laitteiden melun arviointi Kuuluuko ilmastointimelu selvästi? kuulu selvästi Onko muita äänekkäitä LVIS-laitteita? vesijohdot viemärit valaisimet hissit ole Onko muita äänekkäitä laitteita?

Lisätiedot

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä Leadership-tapahtuma 2.2.2012 Minä olen tehokkaimmillani ja tuottavimmillani kun Olen asiantuntevassa työryhmässä, jossa kukin tietää roolinsa ja sparraa toisiaan

Lisätiedot

Visual Voicemail -version 8.5 ja uudempien pikaopas

Visual Voicemail -version 8.5 ja uudempien pikaopas QUICK START GUIDE Visual Voicemail -version 8.5 ja uudempien pikaopas Mikä on Visual Voicemail? 2 Visual Voicemail puhelimessa 2 Käyttäminen: Visual Voicemail 3 Kirjautuneena pysyminen ja uloskirjautuminen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama tutkimushanke Kirjastopäivät, Jyväskylä

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama tutkimushanke Kirjastopäivät, Jyväskylä Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama tutkimushanke 2016-2017 Kirjastopäivät, Jyväskylä 8.6.2017 - Kirjastot on rakennettu perinteistä kirjaston käyttöä ajatellen mutta toimivat nykyään kohtaamis-

Lisätiedot

LOKO -YHTEISTÄ TILAA TAMPEREEN YLIOPPILASKUNNAN IDEAKILPAILU KARPEK OY:N TOIMITILOJEN MUUTOS TAMPEREEN PIENTEOLLISUUSTALO LOKO

LOKO -YHTEISTÄ TILAA TAMPEREEN YLIOPPILASKUNNAN IDEAKILPAILU KARPEK OY:N TOIMITILOJEN MUUTOS TAMPEREEN PIENTEOLLISUUSTALO LOKO LOKO -YHTEISTÄ TILAA KONSEPTI TULEVAISUUDEN CO-WORKING-TILAT TREY:N TOIMISTOLLE Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan uusissa toimistoissa pääsevät työskentelemään ylioppilaskunnan jäsenet. Tilassa otetaan

Lisätiedot

AKUSTINEN SUUNNITTELU HUONETYYPIN PERUSTEELLA

AKUSTINEN SUUNNITTELU HUONETYYPIN PERUSTEELLA HUONETYYPIN PERUSTEELLA Huonetilan käyttötarkoituksella on ratkaiseva merkitys luotavalle akustiselle ympäristölle. Huoneissa, joissa puhutaan, kuten luokkahuoneet ja auditoriot, on tärkeää varmistaa hyvä

Lisätiedot

Blackwire 725. Johdollinen USB-kuuloke. Käyttöopas

Blackwire 725. Johdollinen USB-kuuloke. Käyttöopas Blackwire 725 Johdollinen USB-kuuloke Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Järjestelmävaatimukset 3 Tarvitsetko ohjeita? 3 Pakkauksen sisältö 4 Ohjelmiston lataaminen 5 Perustiedot 6 Kuulokkeen käyttäminen

Lisätiedot

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri Julkaistu 9.2.2017 Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri 1/2017 NextMakers-barometri käsittelee kasvuyrityksille kiinnostavia, ajankohtaisia aiheita. Ensimmäisen

Lisätiedot

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen Työterveyspsykologi Hanna Wikman- Heinonen KKT-keskus Arvo Esityksen tavoite Antaa perustietoa puheeksiottamisesta ja siinä huomioitavista tekijöistä Antaa käytännön

Lisätiedot

Blackwire C420 KÄYTTÖOPAS

Blackwire C420 KÄYTTÖOPAS Blackwire C420 KÄYTTÖOPAS Tervetuloa Pakkauksen sisältö Tervetuloa Plantronicsin kuuloketuoteperheen pariin. Plantronics tarjoaa laajan tuotevalikoiman, joka kattaa tavoitteiden ja liiketoiminnan kannalta

Lisätiedot

Blackwire 725-M. Johdollinen USB-kuuloke. Käyttöopas

Blackwire 725-M. Johdollinen USB-kuuloke. Käyttöopas Blackwire 725-M Johdollinen USB-kuuloke Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Järjestelmävaatimukset 3 Tarvitsetko ohjeita? 3 Pakkauksen sisältö 4 Perustiedot 5 Kuulokkeen käyttäminen 6 Kuulokkeiden

Lisätiedot

Plantronics Blackwire C610-M Blackwire C620-M

Plantronics Blackwire C610-M Blackwire C620-M Plantronics Blackwire C610-M Blackwire C60-M KÄYTTÖOPAS TERVETULOA PAKKAUKSEN SISÄLTÖ Tervetuloa Plantronicsin kuuloketuoteperheen pariin. Plantronics tarjoaa laajan tuotevalikoiman, joka kattaa tavoitteiden

Lisätiedot

Tärkeimmät mittarit strategisen työympäristöjohtamisen kannalta?

Tärkeimmät mittarit strategisen työympäristöjohtamisen kannalta? Tärkeimmät mittarit strategisen työympäristöjohtamisen kannalta? Työhyvinvointi ja- tyytyväisyys Johtaminen, avoimuus ja läpinäkyvyys, matala hierarkia, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön Yhteisöllisyys

Lisätiedot

MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy

MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy janne.metsolahti@yit.fi MITÄ ON GEMBA-WALK? Sana gemba tulee japanin kielestä ja tarkoittaa todellista paikkaa, paikkaa jossa arvo tuotetaan

Lisätiedot

Toimiva työyhteisö DEMO

Toimiva työyhteisö DEMO Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA JÄSENTUTKIMUS DIGITALISAATIOSTA 2015 SIHTEERI- JA HALLINTOTYÖN AMMATTILAISILLE UUSIMAA DIGITALISAATION MÄÄRITELMÄ Digitalisaatiolla tarkoitetaan digiteknologian hyödyntämistä

Lisätiedot

Tulevaisuus on täällä: Smart Hearing. Suomi GN Hearing Finland Oy/Ab PL 7 FIN Espoo P resound.

Tulevaisuus on täällä: Smart Hearing. Suomi GN Hearing Finland Oy/Ab PL 7 FIN Espoo P resound. Meille huonokuuloiset ovat sydämen asia. Palkitut ReSound Smart Hearing -kuulokojeemme auttavat osallistumaan, pitämään yhteyttä ja säilyttämään oman elämänsä hallinnan. Yhä älykkäämmäksi kehittyvässä

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen, Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset Markku Ihonen, 23.3.16 Team Finland-kyselyn tausta Tammikuussa 16 Teknologiateollisuuden 16 jäsenyrityksen toimitusjohtajalle, saatu 1 vastausta

Lisätiedot

24.11 Verkkokonsulttien työpaja. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kaisa Kostamo-Pääkkö

24.11 Verkkokonsulttien työpaja. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kaisa Kostamo-Pääkkö 24.11 Verkkokonsulttien työpaja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kaisa Kostamo-Pääkkö TAVOITTEENA Lisätä virtu.fi palveluiden tunnettavuutta ja käyttöä TOTEUTUS 1. ssa tuettiin tietoa ensin esteistä/haasteista,

Lisätiedot

Kuule - luonnollisesti

Kuule - luonnollisesti Kuule - luonnollisesti Täydellisen tasapainoinen ääni Kuvittele, millaista olisi pystyä seuraamaan keskusteluja. Kuulla kaikki ympäristön äänet. Siirtyä mukavasti hiljaisesta paikasta meluisaan. Kuulla

Lisätiedot

Jamk Innovointipäivät

Jamk Innovointipäivät Keskiviikko3 Asiakastutkimuksien suunnittelu Jamk Innovointipäivät Miksi asiakastutkimukset? Olemme nyt saaneet toimeksiannon kehitystehtäväämme ja tarkentaneet sen jälkeen tiimissämme mitä meidän halutaan

Lisätiedot

Ecophon & Ground Communications Akustiikka työpaikolla -tutkimus 9.4.2013

Ecophon & Ground Communications Akustiikka työpaikolla -tutkimus 9.4.2013 Ecophon & Ground Communications Akustiikka työpaikolla -tutkimus 9.4.2013 Sisällysluettelo Johdanto Tutkimuksen toteutus ja raportointi 4 Tutkimuksen vastaajarakenne 5 Tutkimuksen yhteenveto 9 Tutkimustulokset

Lisätiedot

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus Qosmio: Kuule ero PERSONAL COMPUTER HDD/DVD Qosmio TM entistä parempi kuuntelukokemus RECORDER LCD TV WITH TRUBRITE DISPLAY VIRTUAL SURROUND Kun Toshiba kehitti mobiiliviihde- ja tietojärjestelmä Qosmion,

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

Kohti onnistuneempia asiakastilanteita. Sähköinen versio löytyy

Kohti onnistuneempia asiakastilanteita. Sähköinen versio löytyy Kohti onnistuneempia asiakastilanteita Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut 1 Kohti onnistuneempia asiakastilanteita Koulutushetken tarkoitus on avata sosiaalisia vuorovaikutustaitoja sekä lisätä

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

Ota kaikki irti Oticon-kuulokojeistasi

Ota kaikki irti Oticon-kuulokojeistasi Ota kaikki irti Oticon-kuulokojeistasi YHTEYKSIEN LUONTIIN Viihtyisää seuraa Oticon ConnectLine auttaa sinua saamaan kaiken irti Oticon-kuulokojeistasi. ConnectLine helpottaa vuorovaikutusta ja lisää viihtymistäsi

Lisätiedot

KÄYTTÖTAPAUSLUETTELO. Valitse Yammer sosiaaliseksi työtilaksi, niin yhteistyö, innovaatio ja sitoutuminen sujuvat itsestään.

KÄYTTÖTAPAUSLUETTELO. Valitse Yammer sosiaaliseksi työtilaksi, niin yhteistyö, innovaatio ja sitoutuminen sujuvat itsestään. KÄYTTÖTAPAUSLUETTELO Valitse Yammer sosiaaliseksi työtilaksi, niin yhteistyö, innovaatio ja sitoutuminen sujuvat itsestään. Yammer-käyttötapausluettelo Yammer on sosiaalinen työtila se helpottaa päivitysten

Lisätiedot

Koe nyt ensimmäistä kertaa älykäs suuren kuulonaleneman kuulokoje

Koe nyt ensimmäistä kertaa älykäs suuren kuulonaleneman kuulokoje Koe nyt ensimmäistä kertaa älykäs suuren kuulonaleneman kuulokoje Älykäs ratkaisu suureen kuuloalenemaan ReSound ENZO tarjoaa ensimmäistä kertaa älykästä teknologiaa suuresta kuulonalenemasta kärsiville,

Lisätiedot

Pikaohje Neuvottelupuhelin Konftel 200W

Pikaohje Neuvottelupuhelin Konftel 200W Pikaohje Neuvottelupuhelin Konftel 200W Suomi Conference phones for every situation Kuvaus Konftel 200W Konftel 200W on DECT-neuvottelupuhelin, jonka toiminta-alue on jopa 30 m 2. Konftel 200W voidaan

Lisätiedot

Tarvitsetko lisää virtaa?

Tarvitsetko lisää virtaa? Tarvitsetko lisää virtaa? Elintarvikkeet ja taukotilaratkaisut 1 Staples Business Advantage Elintarvikkeet ja taukotilaratkaisut Parhaat ideat eivät aina synny työpöydän tai tietokoneen ääressä: toisinaan

Lisätiedot

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja Nollatuntisopimusten kieltäminen Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja 1 / 12 Johtopäätökset Nollatuntisopimusten kieltämisen vaikutukset ovat epäselviä talousteorian perusteella. Empiiristä tutkimusta

Lisätiedot

Blackwire C310-M/ C320-M

Blackwire C310-M/ C320-M Blackwire C310-M/ C320-M USB Corded Headset User Guide Contents Tervetuloa 3 Järjestelmävaatimukset 3 Tarvitsetko ohjeita? 3 Pakkauksen sisältö 4 Perustiedot kuulokkeesta 5 Kuulokkeen käyttäminen 6 Pääsangan

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Tiedotejakelun trendit 2014!

Tiedotejakelun trendit 2014! Tiedotejakelun trendit 2014 Riina Vasala Toimitusjohtaja epressi.com epressi.com epressi.com on kotimainen yksityisesti omistettu yritys. Tarjoaa yritysviestinnän ammattilaisille työkalun mediajulkisuuden

Lisätiedot

BackBeat FIT sarja. Käyttöopas

BackBeat FIT sarja. Käyttöopas BackBeat FIT 3100 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Toimintojen hallinta 3 Virta, pariliitos ja lataaminen 4 Kotelon virran kytkeminen 4 Pariliitoksen muodostaminen ensimmäistä kertaa 4 Pariliitostila

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja

Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja Tehokkuus, järjestäytyminen, vaikuttavuuden parantaminen, jne. 1 Webropol-kysely asiantuntijaryhmien jäsenille Lähetettiin AVIen

Lisätiedot

ARKIPÄIVÄN KUUNTELUYMPÄRISTÖT JA MELUN VAIKUTUKSET. Valtteri Hongisto

ARKIPÄIVÄN KUUNTELUYMPÄRISTÖT JA MELUN VAIKUTUKSET. Valtteri Hongisto ARKIPÄIVÄN KUUNTELUYMPÄRISTÖT JA MELUN VAIKUTUKSET Valtteri Hongisto Jokainen meistä määrittelee melun olemassaolon, melun lähteen ja melun häiritsevyyden asteen hyvin yksilöllisesti. Yhtä voi häiritä

Lisätiedot

MUUTA ÄÄNIEN SEKAMELSKA ONNITTELU LAULUKSI

MUUTA ÄÄNIEN SEKAMELSKA ONNITTELU LAULUKSI MUUTA ÄÄNIEN SEKAMELSKA ONNITTELU LAULUKSI Ensiluokkaiseen kuunteluun JUNA KUULOKOJEET Tee toiveistasi totta Haluaisitko kuulla ja saada puheesta selvän myös kovassa melussa? Bernafon kuulokojeet auttavat

Lisätiedot

Epsonin kokousratkaisut TUO IHMISET, PAIKAT JA TIEDOT YHTEEN

Epsonin kokousratkaisut TUO IHMISET, PAIKAT JA TIEDOT YHTEEN Epsonin kokousratkaisut TUO IHMISET, PAIKAT JA TIEDOT YHTEEN MUUTA ESITYKSET KESKUSTELUIKSI, IDEAT LUOMUKSIKSI JA TEHOKKUUS TUOTTAVUUDEKSI LUO, TEE YHTEISTYÖTÄ JA JAA Ihmiset muistavat alle 20 % näkemistään

Lisätiedot

Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen.

Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen. Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä 6.6.2017 Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen http://contentunion.net/ Päivän pähkinät 9.00-9.30 Opetellaan palvelumuotoilun yhteisöllisten

Lisätiedot

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

Calisto USB-kaiutinpuhelin. Käyttöopas

Calisto USB-kaiutinpuhelin. Käyttöopas Calisto 7200 USB-kaiutinpuhelin Käyttöopas Sisällysluettelo Yleiskatsaus 3 Connect to PC 4 Päivittäinen käyttö 5 Power 5 Äänenvoimakkuus 5 Mykistys / mykistyksen poisto 5 Puheluun vastaaminen tai puhelun

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Technopolis Business Breakfast 21.11.2013 VIIHDY TÖISSÄ. Työympäristön suunnittelun haasteet

Technopolis Business Breakfast 21.11.2013 VIIHDY TÖISSÄ. Työympäristön suunnittelun haasteet Technopolis Business Breakfast 21.11.2013 VIIHDY TÖISSÄ Työympäristön suunnittelun haasteet miten erityyppisiä työtilaratkaisuja suunnitellaan ja mitkä työskentelytiloihin liittyvät asiat edistävät työhyvinvointia

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin usein kysytyt kysymykset

Työhyvinvoinnin usein kysytyt kysymykset Hyvällä fiiliksellä homma toimii paljon paremmin! Työhyvinvoinnin usein kysytyt kysymykset Elina Ravantti, Venla Räisänen ja Eeva-Marja Lee Työterveyslaitos 2014 1 Tietopaketti työhyvinvoinnista Apaja-projektissa

Lisätiedot

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ JA ALUMIINIA TOIVEIDESI MUKAAN Ruukki FLEX Ruostumaton teräs ja alumiini juuri sinun mittojesi mukaan Ajattele ratkaisua, jossa saat yhden kontaktin palveluna juuri

Lisätiedot

BackBeat GO 810 -sarja. Käyttöopas

BackBeat GO 810 -sarja. Käyttöopas BackBeat GO 810 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Pariliitos 3 Pariliitoksen muodostaminen 3 Pariliitoksen muodostaminen toiseen laitteeseen 3 Pariliitoksen muodostaminen Mac-tietokoneeseen 3 Lataaminen

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

ANTTI LÖNNQVIST JA MIIKKA PALVALIN NEW WAYS OF WORKING JA TIETOTYÖN TUOTTAVUUS

ANTTI LÖNNQVIST JA MIIKKA PALVALIN NEW WAYS OF WORKING JA TIETOTYÖN TUOTTAVUUS ANTTI LÖNNQVIST JA MIIKKA PALVALIN NEW WAYS OF WORKING JA TIETOTYÖN TUOTTAVUUS TIETOTYÖN TUOTTAVUUS 1. Teetkö oikeita asioita? mitkä tehtävät luovat arvoa asiakkaalle? 2. Teetkö asiat oikein? tehokkaasti,

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä. Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta

Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä. Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta Juhlapuheissa toitotetaan itseohjautuvuutta - kysyttäessä suomalainen työelämä

Lisätiedot

Laajenna kuuntelualuettasi

Laajenna kuuntelualuettasi ReSound auttaa ihmisiä kuulemaan korvan luonnollista toimintaa jäljittelevien ratkaisujen avulla. Tavoitteemme on tarjota mahdollisuus elää täysipainoista ja aktiivista elämää ilman kuulonaleneman asettamia

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu

Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu Tavoitteet Kohderyhmät Käyttö Suomen kielen Osaamispyörän tavoitteena on tehdä näkyväksi maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden suomen kielen osaamista. Osaamispyörä

Lisätiedot

Mobiili Dokumentointi Tehoa työpäivään 25.3.2015. Pirkka Paronen Toimitusjohtaja Systems Garden Oy

Mobiili Dokumentointi Tehoa työpäivään 25.3.2015. Pirkka Paronen Toimitusjohtaja Systems Garden Oy Mobiili Dokumentointi Tehoa työpäivään 25.3.2015 Pirkka Paronen Toimitusjohtaja Systems Garden Oy Systems Garden Oy Systems Garden on suomalainen, vuonna 2002 perustettu yritys, jonka ydinliiketoimintaa

Lisätiedot

HYVINVOIVA ORGANISAATIO ON TEHOKAS ORGANISAATIO

HYVINVOIVA ORGANISAATIO ON TEHOKAS ORGANISAATIO HYVINVOIVA ORGANISAATIO ON TEHOKAS ORGANISAATIO Newolo on markkinoiden edistyksellisin virtuaalivalmentaja henkilökohtaisen hyvinvoinnin kehittämiseksi. Newolo VirtualCoach antaa välineitä muutoksenhallintaan,

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

Jabra Speak 410. Käyttöohje. www.jabra.com

Jabra Speak 410. Käyttöohje. www.jabra.com Jabra Speak 410 Käyttöohje Sisällysluettelo Kiitos...3 Tuotteen yleiskuvaus...3 YLEISKUVA...4 ASEnnus ja asetukset...4 Jokapäiväinen käyttö...5 Avun saaminen...6 2 Kiitos Kiitos, että ostit Jabra SPEAK

Lisätiedot

Anna elämän innostaa. Langattomat ReSound Unite -lisälaitteet. Tutustu tarkemmin langattomiin ReSound Unite -lisälaitteisiin.

Anna elämän innostaa. Langattomat ReSound Unite -lisälaitteet. Tutustu tarkemmin langattomiin ReSound Unite -lisälaitteisiin. Tutustu tarkemmin langattomiin ReSound Unite -lisälaitteisiin. Kysy lisätietoja audionomilta. Lue QR-koodi tai siirry osoitteeseen www.resound.com/unite M101583-FI-13.04-Rev.A Anna elämän innostaa Langattomat

Lisätiedot

When meetings really matter

When meetings really matter When meetings really matter Nettineuvottelu Keskusteletko asiakkaiden ja kollegojen kanssa Skypen, Microsoft OSC:n ja muiden tietokoneen viestintätyökalujen kautta? Käytä Konftelia äänilähteenä. Neuvottelut

Lisätiedot

CMA SELAIN. Käyttöohje. Visuaalinen kommunikaation käyttö tietokoneella, älylaitteella ja selaimella

CMA SELAIN. Käyttöohje. Visuaalinen kommunikaation käyttö tietokoneella, älylaitteella ja selaimella CMA SELAIN Käyttöohje Visuaalinen kommunikaation käyttö tietokoneella, älylaitteella ja selaimella Tähän ohjeeseen on kerätty tiedot kokoukseen liittymisestä tietokoneella, selaimella tai Skype for Business

Lisätiedot

Miten kulttuuritaustat näkyvät uraohjauksessa?

Miten kulttuuritaustat näkyvät uraohjauksessa? Miten kulttuuritaustat näkyvät uraohjauksessa? Pohdiskelua Pohjois- Karjalan TE-toimisto psykologi Mirja Kuiri 1 13.4.2016 LÄHTOKOHTIA Mitä ajattelemme kulttuurista? Ajattelemmeko kotoutumista enemmän

Lisätiedot

Toivota maailman viisain kuulokoje tervetulleeksi

Toivota maailman viisain kuulokoje tervetulleeksi Toivota maailman viisain kuulokoje tervetulleeksi Kuvittele uudenlainen kuulokoje, joka saa kaiken kuulumaan. Kuulet kaiken täysin luonnollisena. Kuvittele, miltä helposti ymmärrettävä puhe kuulostaa.

Lisätiedot

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Johanna Kosonen-Karvo 9.3.2012 Technopolis Vantaa 01-2012 DM# 917670 Kuka minä olen? Johanna Kosonen-Karvo Tuotantotalouden DI, TKK, 1997 Asiantuntija

Lisätiedot

Second Lifen ääniohjeet (sounds, Voice Chat, Music )

Second Lifen ääniohjeet (sounds, Voice Chat, Music ) Second Lifen ääniohjeet (sounds, Voice Chat, Music ) Jorgito Arado Real Life Georges Segura Koulutuskeskus Salpaus Lahti, Finland http: www.salpaus.fi Second Life Jorgito Arado Paijat-Hame Edu Island http://slurl.com/secondlife/paijat-hame%20edu%20island/143/109/26/

Lisätiedot

Työ on. muuttunut. Digitalisoimme työajanhallinnan.

Työ on. muuttunut. Digitalisoimme työajanhallinnan. Työ on muuttunut Digitalisoimme työajanhallinnan. Työn tulos ei synny sen tekemiseen käytetystä ajasta vaan sen tuottavuudesta. Työ on muuttunut. Digitalisaatio sekä muutokset ympäristössä, yhteiskunnassa

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 9 Hätäaputoiminnolla* varustettu Ford SYNC Liikkuva toimisto Ford SYNC tarjoaa mahdollisuuden käyttää useimpia MP3-soittimia, Bluetooth -varustettuja puhelimia ja USB-asemia ääniohjauksella

Lisätiedot