Tavaroista palveluihin Suomen teollisuus rakennemuutoksen pyörteissä
|
|
- Liisa Halonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ANALYYSI Tavaroista palveluihin Suomen teollisuus rakennemuutoksen pyörteissä :40 ANALYYSI TALOUDEN NÄKYMÄT Teemu Pekkarinen Suomen teollisuus on hiipunut monin osin vuosina Teollisuustuotannossa käytetään entistä enemmän tuontituotteita, ja teollisuuden työllistävä vaikutus on vähentynyt merkittävästi. Välituotekäytön kautta teollisuus on kuitenkin edelleen vahvasti kytköksissä palvelutoimialoihin. Teollisuuden ja palveluiden rakenteiden tarkastelu antaa selkeitä merkkejä siitä, että palvelusektori tulee kasvamaan entisestään. Tämä ei kuitenkaan tee teollisuuden roolia merkityksettömäksi. Tässä artikkelissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin näkemystä. Finanssikriisin jälkeen Suomen teollisuuden tuotanto ja vienti ovat kasvaneet vaimeasti, minkä vaikutus näkyy myös palvelualoilla. Vaikka palvelusektorilla toimivien yritysten arvonlisäys on kasvanut reippaasti viime vuosikymmeninä, kysyntä on silti usealla palvelutoimialalla edelleen vahvasti teollisuusvetoista. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 1
2 Teollisuustuotannon kotimainen jalostus on vähentynyt, mikä on supistanut koko toimialan tuotantoa ja työllisten määrää. Samanaikaisesti teollisuuden tuontiintensiivisyys on kasvanut, mikä viittaa teollisuuden omien välituotteiden markkinaosuuksien menetyksiin. Tämän tapahtumaketjun takana on suurelta osin Suomen teollisuuden viime vuosikymmeninä heikosti kehittynyt kilpailukyky. Palvelutoimialan yritykset työllistävät nykyään 73 % kaikista työllisistä Suomessa. Teollisuuden osuus puolestaan on noin 15 %, mutta sen välituotekäytön kautta tuleva välillinen vaikutus on tätä huomattavasti suurempi. Teknologian kehittymisen ja teollisuuden tuotantoprosessien automatisoinnin myötä palvelukeskeisempi työmarkkinarakenne on väistämätön suunta, mihin myös Suomi on alkanut kulkea. On selkeitä merkkejä siitä, että tuotanto ja työpaikat siirtyvät teollisuudesta palveluihin, eikä tämä trendi poikkea muista eurooppalaisista kansantalouksista. Oheiset analyysit perustuvat Tilastokeskuksen julkaisemiin panos-tuotostilastoihin. [1] Tästä syystä on hyvä huomioida, että näiden tilastojen kautta ei voida suoraan erotella tavaroita ja palveluita, vaan ainoastaan toimialat, joista moni tuottaa niin tavaroita kuin palveluitakin. Teollisuuden osuus viennistä vähentynyt Vuonna 2000 Suomen viennistä lähes 90 % oli vielä teollisuushyödykkeitä, kun 14 vuotta myöhemmin, vuonna 2014, teollisuuden osuus oli tippunut noin 75 prosenttiin. Palvelutoimialan viennin osuus on puolestaan kasvanut. Vuonna 2000 palvelusektorin viennin osuus oli vajaa 10 % ja vuoteen 2014 mennessä se oli kivunnut lähes 20 prosenttiin. Tätä muutosta ei yksin selitä 2008 finanssikriisi, vaan muutos on alkanut tapahtua hiljalleen jo aiemmin. 1. Panos-tuotos on vuositilasto, joka julkaistaan vuosittain. Vuotta t kuvaava panos-tuotostilasto julkaistaan joulukuussa t+2. Tiedot ovat lopullisia. Seuraava, vuoden 2015 panos-tuotostilasto julkaistaan kuitenkin vasta Tilastovuodesta 2008 lähtien tarjonta- ja käyttötaulukoiden sekä panos-tuotostaulukoiden toimialaluokituksena on kansantalouden tilinpidon TOL pohjainen luokitus ja tuoteluokituksena EU:n toimialoittaiseen tuoteluokitukseen (CPA 2008) perustuva tuoteluokitus. Julkaistavissa taulukoissa on 64 toimialaa ja tuoteryhmää. Vuosien tarjonta- ja käyttötaulukoiden sekä panos-tuotostaulukoiden toimialaluokituksena on kansantalouden tilinpidon TOL pohjainen luokitus ja tuoteluokituksena EU:n toimialoittaiseen tuoteluokitukseen (CPA 2002) perustuva tuoteluokitus. Julkaistavissa taulukoissa on 60 toimialaa ja tuoteryhmää. Raportissa on käytetty pääasiassa aggregoituja toimialoja, joten tarkasteluajanjakson aikana tapahtunut toimialaluokitusten muutos ei pitäisi vaikuttaa merkittävästi tuloksiin. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 2
3 Kuvio 1. Välittömällä viennillä tarkoitetaan toimialalta suoraan ulkomaille myytäviä tavaroita ja palveluita. Välillisellä viennillä puolestaan kuvataan sitä tuotosta, jota käytetään kotimaassa välituotteena ja jalostetaan vientiin. Esimerkiksi, jos paperiteollisuus käyttää palveluyritysten tuotteita vientituotteiden valmistamisessaan, lasketaan tämä palvelutoimialan välilliseksi vienniksi. Kuviossa 1 on kuvattu välittömän viennin osuudet toimialoittain ja kuviossa 2 välittömän ja välillisen viennin osuudet vuosina Näistä kuvioista huomataan, että palveluyritysten välillinen käyttö viennissä on merkittävässä osassa vientituotteiden valmistamisessa. Palvelutoimialan osuus välittömästä ja välillisestä viennistä on kasvanut, kun taas koko teollisuuden vienti on pienentynyt. Muutos on ollut melko tasaista koko tarkastelujaksolla. Ainoastaan metalli- ja metsäteollisuuden vientien osuudet ovat pudonneet eniten finanssikriisin aikana ja sen jälkeen. Teollisuuden sisälläkin on tapahtunut muutoksia. Metalliteollisuuden välittömän ja välillisen viennin osuuden pienentyminen on alkanut tapahtua vasta kriisin jälkeen, kun taas metsäteollisuuden supistuminen on alkanut jo aiemmin. Metalliteollisuuteen on laskettu mukaan elektroniikkateollisuus, jonka arvon supistuminen vaikuttaa merkittävästi myös koko toimialan tuotantoon ja vientiin. Teollisuudessa on kuitenkin yksi merkittävästi kasvava alasektori, kemian- ja mineraaliteollisuus. Sen viennin osuus oli vuonna 2000 vielä hieman alle 10 %, kun 2014 se oli noin 15 %. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 3
4 Kuvio 2. Kokonaisuudessaan vienti ei ole palannut kriisiä edeltävälle tasolleen. Vuonna 2007 tavaroiden ja palveluiden vienti oli 82,1 mrd. euroa. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2016 vienti oli 75,7 mrd. euroa (käypiin hintoihin). Selkein pudotus näkyy metalliteollisuuden viennissä, joka on laskenut finanssikriisin seurauksena 43,7 miljardista vuoden 2000 tasolleen, vajaaseen 30 miljardiin. Metsäteollisuuden vienti on laskenut tasaisesti vuodesta 2000 vuoteen 2014 mennessä 14 miljardista 11,5 miljardiin. Aikaisempien kuvioiden tapaan, selkeimmät kirijät ovat olleet palvelusektori sekä kemian- ja mineraaliteollisuus. Palvelutoimialojen vienti on kasvanut 4,2 miljardista 12,9 miljardiin 14 vuodessa. Kemian- ja mineraaliteollisuuden vienti puolestaan on harpannut 5,9 miljardista 13,7 miljardiin. Tämä onkin kasvattanut kemian- ja mineraaliteollisuuden koko teollisuuden toiseksi suurimmaksi toimijaksi, joka valmistaa 20 % koko teollisuuden tuotoksesta. Suurimpana teollisuudenalana on säilynyt edelleen metalliteollisuus, jonka osuus teollisuuden tuotoksesta on kuitenkin pienentynyt 47 prosentista 41 prosenttiin. Toiseksi suurin on kemian- ja mineraaliteollisuus, joka valmistaa 20 % koko teollisuuden tuotoksesta. Kolmanneksi on pudonnut metsäteollisuus, joka valmisti vuonna 2000 vielä 24 % koko teollisuuden tuotoksesta, mutta vuonna 2014 enää vain 16 %. Vaikka nämä luvut ovatkin käypiin hintoihin laskettuja, on teollisuuden tuotannon ja viennin rakenteen muutos selkeästi havaittavissa. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 4
5 Kuvio 3. Teollisuustuotannosta tullut tuonti-intensiivisempää Toimialat käyttävät tuotteiden valmistuksessa panoksina muilta toimialoilta ostettuja kotimaisia tuotteita ja tuontituotteita. Myös tuontituotteiden käyttö voi olla välitöntä tai välillistä. Välitön käyttö sisältää toimialojen välituotekäyttöön hankitut tuontituotteet. Välillinen käyttö käsittää tuontituotteet, jotka sisältyvät muilta toimialoilta ostettujen kotimaisten tuotteiden valmistukseen. Teollisuustuotteiden valmistamisessa käytetään entistä enemmän tuontituotteita. Vuonna 2000 teollisuuden koko välituotekäytöstä vajaa 40 % oli teollisuuden omia tuotteita ja 34 % välittömiä ja välillisiä tuontituotteita. Nyt tilanne on kääntynyt päinvastoin: tuontituotteiden osuus on 40 % ja omien tuotteiden osuus 30 %. Tämä tuontikäytön muutos tapahtui jo ennen finanssikriisiä teollisuuden tuontikäyttö oli vuonna 2014 samalla tasolla kuin Loput teollisuuden välituotekäytöstä on lähinnä palvelutoimialalta, joka on kasvanut hienoisesti noin 22 prosenttiin. Alkutuotannon ja rakentamisen vähäisessä käytössä ei ole merkittäviä muutoksia. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 5
6 Kuvio 4. Kun teollisuuden jakaa tarkempiin alakohtiin, nähdään, että oikeastaan vain kemian- ja mineraaliteollisuuden tuontikäytössä on tapahtunut suurempi nousu. Alla olevassa kuviossa on esitetty toimialojen välillisten ja välittömien tuontikäyttöjen osuudet tuotannon arvosta vuosina Vuosina kemian- ja mineraaliteollisuuden tuontikäytön osuus oli noin 40 % ja vuonna 2014 se oli kasvanut jo 58 prosenttiin. Tämä muutos selittyy suurelta osin raakaöljyn hinnan muutoksilla sekä öljynjalostuksen tuotoksen kasvulla ja sen suurella tuonti-intensiivisyydellä. [2] Peräti 87 % öljynjalostuksen tuotannon arvosta muodostui tuontituotteiden käytöstä vuonna Myös metsäteollisuuden ja muun teollisuuden tuontikäytöt ovat kasvaneet hieman. Vastapainona metalliteollisuudessa tuontikäytön osuus tuotannon arvosta on lähtenyt selkeään laskuun vuodesta 2012 eteenpäin, tippuen samalle tasolle kuin mitä se oli vuonna 2000, 40 prosenttiin. Luultavasti tätä muutosta selittää suurelta osin Nokian liiketoiminnan supistuminen. Koko talouden osalta tuontikäytön osuus tuotannon arvosta on kuitenkin ollut hienoisessa laskussa Vaikka kriisit näyttävät nostavan tuontikäytön merkitystä hetkittäin, on tuontikäyttö koko talouden osalta laskenut jo 23 prosenttiin, joka on alle finanssikriisiä edeltävän tason. Muiden toimialojen osalta tuontikäytön osuus tuotannon arvosta on kasvanut vähän tai ollut lähes muuttumatonta. 2. Toimialojen tuontikäytön osuuksien aggregointi on laskettu tuotospainotetuilla keskiarvoilla. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 6
7 Kuvio 5. Palvelualojen yritykset jakautuneet tuottamaan joko väli- tai lopputuotteita Palvelutoimialat ovat kysynnältään jakautuneet kahteen kastiin: niihin, jotka tuottavat välituotteita teollisuudelle sekä muille palvelutoimialoille ja niihin, jotka ovat suurelta osin yksityisen ja julkisen kulutuksen varassa. Teollisuudesta vahvasti riippuvaisia yksittäisiä palvelutoimialoja ovat esimerkiksi varastointi ja liikennettä palveleva toiminta, mainostoiminta ja markkinatutkimus, posti- ja kuriiritoiminta sekä maaliikenne. Näiden kaikkien neljän toimialan kysynnöistä yli 28 % tulee suoraan teollisuudesta varastoinnin ja liikennettä palvelevan toiminnan kysynnästä jopa 42 %. Puolestaan esimerkiksi terveyspalveluiden kysynnästä julkisen kulutuksen osuus on lähes 70 %, kun taas matkatoimistojen kysynnästä noin 90 % tulee yksityisestä kulutuksesta. Kuviossa 6 on kuvattu palvelutoimialojen kysynnän komponentit vuonna Siinä yksittäiset palvelutoimialat on yhdistetty laajempiin luokkiin. [3] Ylimpänä kuviosta löytyy kuljetus ja varastointi, jonka tuotoksesta vajaa 30 % menee teollisuuden tuotantoon, reilu 40 % palvelutoimialojen välituotteiksi, noin 15 % vientiin ja loput lähinnä yksityiseen kulutukseen. Palveluissa on kuusi toimialaa (ylimpänä kuviossa), jotka ovat selkeästi riippuvaisia teollisuudesta, kun taas muut seitsemän nojaavat vahvemmin kulutukseen. Ne palvelutoimialat, joiden kysynnästä yli 10 % tulee teollisuudesta, tuottavat myös paljon välituotteita palvelutoimialoille. Tällöin voidaan olettaa, että teollisuuden kysyntä palveluissa voimistuu myös välillisesti välituotteiden kautta. 3. Ks. toimialaluokitus artikkelin lopusta. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 7
8 Kuvio 6. Viennin osuus kysynnästä on suhteellisesti suurin kuljetuksen ja varastoinnin, ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan sekä informaation ja viestinnän toimialoilla. Suurimmat palvelutoimialojen viejät ovatkin tietojenkäsittelypalvelu, tukkukauppa (pl. autot ym.) sekä ilma-, vesi- ja maaliikenne. Näistä ylivoimaisesti suurin on tietojenkäsittelypalvelu, jonka tavaroiden ja palveluiden viennin arvo oli vuonna 2014 vajaa 3,5 miljardia euroa. Kokonaisuudessaan teollisuus käytti kuljetuksen ja varastoinnin tuotteita lähes 6,5 miljardin euron edestä vuonna Tukku- ja vähittäiskaupan tuotteita puolestaan teollisuus käytti vajaan 4 miljardin edestä. [4] Kolmanneksi ja neljänneksi suurimmat teollisuuden tuotannon käyttämät palvelutoimialat ovat ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta sekä informaatio ja viestintä. Yhdessä nämä neljä toimialaa kattavat 75 % koko teollisuuden palveluvälituotekäytöstä, joka oli hieman yli 20 miljardia euroa vuonna Kuljetuksen ja varastoinnin sekä tukku- ja vähittäiskaupan teollisuuden välituotekäytöt myötäilevät voimakkaimmin Suomen teollisuustuotannon suhdannekehitystä, kun taas muiden toimialojen käyttö on tasaisempaa. 4. Määrät ovat käypähintaisia. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 8
9 Kuvio 7. Teollisuustuotanto laajentunut palveluihin ja menettänyt välituotemarkkinoita Suhteessa koko teollisuuden välituotekäyttöön palvelutoimialojen käyttö on pysynyt lähes muuttumattomana 22 prosentissa vuosina Puolestaan tuontikäytön osuus on lisääntynyt ja omien välituotteiden pienentynyt. (Ks. kohta Teollisuuden osuus viennistä vähentynyt.) Tämä näkyy teollisuuden kotimaisen tuotannon jalostuksen laskuna. Tuotannon kotimaista laaja-alaisuutta voidaan arvioida kuvion 8 mukaisilla kerrannaisvaikutuskertoimilla. Nämä vastaavat kysymykseen, kuinka paljon yhden yksikön tuotos lisää tuotantoa koko kansantaloudessa. [5] Esimerkiksi kaikkiaan tuotantoa kotimaassa tarvitaan 2,13 yksikköä, jotta metsäteollisuudessa voidaan valmistaa yksi lopputuoteyksikkö (kuviossa 8 oranssi käyrä). Puolestaan kemian- ja mineraaliteollisuuden yhden tuotantoyksikön valmistamiseen tarvitaan vain 1,42 yksikköä tuotantoa koko kansantaloudelta. On huomattava, että kyseisiin tuotantoyksikköihin sisältyy vain kotimaiset panokset, joista on vähennetty myös välituotteinakin käytetty tuonti. Tästä syystä, mitä suurempia kertoimet ovat, sitä pidemmälle tarkasteltavan toimialan tuotteet ovat jalostettu kotimaisilla hyödykkeillä. Kuviosta 8 nähdään muutamia selkeitä trendejä toimialojen tuotantojen kerrannaisvaikutuksissa. Metsäteollisuuden kerroin on kasvanut vuodesta 2000 vuoteen 5. Tämä yksi yksikkö tuotosta sisältyy kerrannaisvaikutuksen kertoimeen, joten yli yhden menevä osuus kertoimessa on tuotannossa tarvittavien kotimaisten välituotepanosten osuudet. Kerrointen laskemiseen käytettyjen käänteismatriisien sarakkeissa olevien toimialakohtaisten kertoimien voidaan tulkita ilmaisevan taaksepäin suuntautuvaa kerrannaisvaikutusta. Tästä syystä ei voida yksiselitteisesti sanoa esimerkiksi, että "yksi euro metsäteollisuuteen tuottaa 2,13 euroa kansantaloudelle", koska se vaatisi tuotantopanoksien pysyvän muuttumattomina uudessa tuotannossa. Kerroin sopii kuitenkin hyvin suuntaa-antavaksi luvuksi median suosimaan "tuotto per euro" -keskusteluun. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 9
10 % (1,97:stä 2,13:een). Tämä kasvu tarkoittaa, että sen tuotanto on pirstaloitunut, mikä on mahdollisesti tapahtunut tuotantoprosessin kehittymisen tai erilaisten yritystoimintojen ulkoistamisten myötä. Koska samaan aikaan kuitenkin metsäteollisuuden tuontikäytön osuus tuotoksesta on kasvanut 34 %, tuotannon jalostuksen kasvu on kohdentunut myös suurelta osin ulkomaalaisiin tuotteisiin. Puolestaan muun teollisuuden sekä kemian- ja mineraaliteollisuuden kertoimet ovat laskeneet. Näitä laskuja selittää lähinnä omien välituotteiden käytön vähentäminen, mutta mahdollisesti myös yrityskaupat ja toimialojen tuoteskaalojen laajeneminen. Tämä tarkoittaa sitä, että yritykset ovat saattaneet laajentaa omaa toimintaansa tuottamalla itse tuotteita, jotka ne ovat aiemmin ostaneet muilta yrityksiltä. Tämä ilmiö näkyisi kerrannaisvaikutuksissa negatiivisesti. Kuvio 8. Kokonaisuudessaan teollisuustuotteiden tuotannon kerrannaisvaikutus on hieman laskenut tarkastelujaksolla Kerrannaisvaikutusten yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa, että palveluvälituotteiden käytön osuus teollisuuden kertoimesta on kasvanut 0,32 yksiköstä 0,36 yksikköön. Toisin sanoen, teollisuuden palveluiden käyttö on hienoisesti laaja-alaisempaa. Loppuosuus teollisuuden kertoimesta on lähinnä sen omien välituotteiden käyttöä. Koska tämä osuus on laskenut tarkastelujaksolla, tarkoittaa se sitä, että teollisuuden kotimainen tuotannon jalostus on vähentynyt. Siten tuonti-intensiivisyyden kasvu viittaa vahvasti siihen, että suomalaiset teollisuusyritykset ovat menettäneet omien välituotteidensa markkinaosuuksiaan. Tätä väitettä tukee Suomen teollisuuden viime vuosikymmeninä heikosti kehittynyt kilpailukyky (kts. Kajanoja 2015 ja Mäki-Fränti & Vilmi 2016). Palvelutoimialojen kerrannaisvaikutus on huomattavasti pienempi kuin teollisuuden, rakentamisen tai alkutuotannon. Palveluiden kerroin on pysynyt hieman alle 1,6:ssa koko tarkastelujakson ajan, poiketen noin 0,1 yksikköä koko talouden keskiarvosta. Tämä tarkoittaa sitä, että palvelusektori on vähiten suhdanneherkkä talouden osa-alue. Toisaalta, tämän vuoksi myös kansantaloutemme kokonaistuottavuus on kasvanut Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 10
11 hitaasti. Pohjolan (2017) tekemän tutkimuksen mukaan jopa yli puolella toimialoista kokonaistuottavuus on supistunut viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Työpaikat siirtyvät vauhdikkaasti palvelutoimialoille Palvelutoimialat tuottavat ilman välillistä vaikutusta 70 % koko Suomen arvonlisäyksestä ja teollisuus 20 %. Kun tarkastelussa otetaan huomioon myös välillinen vaikutus, teollisuuden osuus arvonlisäyksestä nousee noin 25 prosenttiin ja palveluiden laskee 66 prosenttiin. Vaikka teollisuuden välillinen vaikutus muuhun talouteen on vahvaa, jää senkin osuus pieneksi koko talouden mittakaavassa palvelutoimialan massiivisuuden vuoksi. Palvelutoimialojen arvonlisäys onkin kasvanut 23 % vuodesta 2000 vuoteen 2014 mennessä, teollisuuden kasvun jäädessä tästä puoleen, noin 12 %:iin. Tämä teollisuuden hiipuva trendi johtuu suurelta osin paperi- ja elektroniikkateollisuuden kysynnän laskusta. Tämä muutos heijastuu myös teollisuuden työpaikkojen vähenemisenä. Palvelutoimialoilla sekä rakentamisessa työllisten määrät ovat kasvaneet. Kuviosta 9 nähdään, että palveluiden osuus kaikista työllisistä on kasvanut 14 vuodessa reilusta 65 prosentista 73 prosenttiin. Suurimpina putoajina näissä tilastoissa ovat metalli- ja metsäteollisuus. Kuvio 9. Työllisten kasvava osuus palvelutoimialoilla vastaa muun maailman trendiä. Ainoana erona muihin teollisiin maihin on, että rakennemuutos teollisuudesta palveluihin käynnistyi Suomessa muita myöhemmin. Tämä johtuu lähinnä siitä, että Suomessa elektroniikkateollisuus kannatteli teollisuutta vahvasti ennen myöhempää romahdustaan (Pohjola 2017). Ruotsissa ja Tanskassa palvelutoimialojen työlliset kattavat jo noin 80 % kaikista työllisistä. Tämä on eittämättä myös Suomen suunta, jos teollisuuden hiipuminen ja teollisuustuotannon arvoketjun muutos jatkuu. Tällä hetkellä Suomi on euroalueen keskiarvoa. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 11
12 Kuvio 10. Vaikka teollisuuden välitön työllistävä vaikutus on pieni, sen välillinen vaikutus työllisyyteen on huomattavasti merkittävämpi ja itse asiassa samansuuruinen kuin sen välitön vaikutus. Teollisuuden laaja-alaisen välituotekäytön kautta se työllistää itse itseään ja myös muita toimialoja. Teollisuuden vaikutus palvelutoimialojen tuotantoon ja siten työllisyyteen on edelleen vahvaa. (Ks. kohta Teollisuustuotanto laajentunut palveluihin ja menettänyt välituotemarkkinoita.) Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Äänekoskelle juuri valmistunutta Euroopan suurinta biotuotetehdasta. Itse tehtaan henkilöstömäärä on vain noin 170 henkeä, mutta se työllisti jo rakennusvaiheessa noin henkeä, ja valmistumisen jälkeen sen arvioidaan luovan noin uutta työpaikkaa. Välillisesti merkittävimmät työllistävät vaikutukset ovat puunkorjuussa ja kuljetuksissa. Sama esimerkki tarjoaa myös selkeän havainnon siitä, miten pitkälle tehdastuotanto on automatisoitu. Teknologian kehittymisen myötä tuotantoprosessit ovat yhä vähemmän työvoimaintensiivisiä. Osittain myös tästä syystä teollisuuden välillinen työllistäminen on samanlaisessa laskuissa kuin sen välitön työllisyys. Myös markkinaosuuksien menetykset huonon kilpailukyvyn vuoksi ovat vähentäneet teollisuustyöpaikkoja. Pientä kriisin aiheuttamaa notkahdusta lukuunottamatta palveluiden välillinen ja välitön työllisyys on kasvanut tasaisesti koko tarkastelujaksolla. Toisin sanoen palvelusektorin tuotannon paisuessa myös sen työllistävä vaikutus kasvaa entisestään. Itsessään jo terveys- ja sosiaalipalveluissa työskentelee saman verran ihmisiä kuin koko teollisuudessa yhteensä. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 12
13 Kuvio 11. Rakennemuutoksen suuri linja on selkeä, tasainen ja ilmeisen väistämätön Sekä Suomen teollisuuden viennissä että tuonnissa on 14 vuodessa tapahtunut selkeitä muutoksia. Teollisuuden välittömän ja välillisen viennin osuudet ovat hiipuneet tarkastelujaksolla, eikä sen suunnassa näytä olevan muutoksia. Metalliteollisuuden osuus koko teollisuuden tuotoksesta on laskenut ja sen viennin osuus ei ole palannut kriisiä edeltävälle tasolle. Kokonaisuudessaan teollisuus käyttää nykyään vähemmän omia välituotteitaan suhteessa tuontipanoksiin. Teollisuus on menettänyt omien välituotteidensa markkinoita ulkomaalaisille kilpailijoilleen tehden teollisuudesta tuonti-intensiivisemmän. Tämä sekä paperi- ja elektroniikkateollisuuden hiipuminen näkyvät teollisuuden tuotannon ja työpaikkojen vähenemisenä. Osa tästä tuotannosta ja työpaikoista on siirtynyt jo palvelutoimialoille. Rakennemuutoksen suuri linja on selkeä, tasainen ja ilmeisen väistämätön. Teknologian kehityksen myötä tämä suunta tuntuu kuitenkin luonnolliselta. Teollisuuden yritykset käyttävät edelleen kattavasti palvelutoimialojen välituotteita, ja tämä yhteys on jopa hienoisesti vahvistunut tarkastelujaksolla. Tästä syystä teollisuuden ala- ja ylämäet näkyvät entistä voimakkaammin myös palveluissa. Niinpä viimeaikaiset vahvistuneet teollisuuden tilastot lupaavat hyvää myös palvelusektorille. Tämän tutkimuksen tulosten valossa näyttääkin siltä, että työllisyystavoitteisiin tullaan pääsemään ainoastaan teollisuuden kasvun avulla. Tästä syystä talouskasvuun odotetaan tukea viennistä, ja hyvää kilpailukykyä ylläpitävää politiikkaa on edelleen jatkettava. Työpaikat ovat siirtyneet vauhdikkaasti palvelualoille, jonka seurauksena yksityinen kulutus on yhä vähemmän riippuvainen teollisuuden tuotannosta ja viennistä. Lisäksi palvelutoimialojen välituotekäyttö on suhteellisesti vähäisempää kuin muiden Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 13
14 toimialojen. Tämä osaltaan tekee koko Suomen taloudesta vähemmän suhdanneherkän, kun palvelut näyttelevät entistä suurempaa roolia. Voidaankin todeta, että Suomen talous on entistä enemmän palveluintensiivinen, tai kuten Pohjola (2017) sen osuvasti ilmaisee: "kansantaloutemme suhteellinen etu on siirtymässä tavaroiden valmistuksesta palveluihin." Lähteet Kajanoja, L. (2015). Kuinka paljon kustannuskilpailukyvyn pitäisi parantua? Euro & Talous, Analyysi. Mäki-Fränti, P. & Vilmi, L. (2016). Miksi Suomi ei pysy vertaistensa vauhdissa? Euro & Talous 1/ Pohjola, M. (2017). Tuottavuus, rakennemuutos ja talouskasvu Julkaisematon käsikirjoitus. Taulukko. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 14
15 Toimialaluokitukset Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 15
16 Alkutuotanto 01 Maatalous ja metsästys 02 Metsätalous 03 Kalatalous Muu teollisuus 05_09 Kaivostoiminta ja louhinta 10_12 Elintarviketeollisuus ym. 13_15 Tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuus 31_32 Muu valmistus ml. huonekalut Metsäteollisuus 16 Puuteollisuus 17 Paperiteollisuus 18 Painaminen Kemian- ja mineraaliteollisuus 19 Öljynjalostus 20 Kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden valmistus 21 Lääketeollisuus 22 Kumi- ja muovituotteiden valmistus 23 Rakennusaineteollisuus Metalliteollisuus 24 Metallien jalostus 25 Metallituotteiden valmistus 26 Elektroniikkateollisuus 27 Sähkölaitteiden valmistus 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus 29 Moottoriajoneuvojen ym. valmistus 30 Muiden kulkuneuvojen valmistus 33 Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus Energia- ja vesihuolto; Jäte- ja jätevesihuolto 35 Energiahuolto 36 Veden otto, puhdistus ja jakelu 37_39 Jäte- ja jätevesihuolto Rakentaminen Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 16
17 41_43 Rakentaminen Tukku- ja väittäiskauppa 45 Autojen ym. kauppa, korjaus ja huolto 46 Tukkukauppa (pl. autot ym.) 47 Vähittäiskauppa (pl. autot ym.) Kuljetus ja varastointi 49 Maaliikenne 50 Vesiliikenne 51 Ilmaliikenne 52 Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta 53 Posti- ja kuriiritoiminta Majoitus- ja ravitsemistoiminta 55_56 Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä 58 Kustannustoiminta 59_60 Audiovisuaalinen toiminta 61 Televiestintä 62_63 Tietojenkäsittelypalvelu Rahoitus- ja vakuutustoiminta 64 Rahoitustoiminta 65 Vakuutustoiminta ym. 66 Rahoitusta ja vakuutusta palveleva toiminta Kiinteistöalan toiminta 68 Kiinteistöalan toiminta 68A Asuntojen ja asuinkiinteistöjen hallinta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 69_70 Liikkeenjohdon palvelut 71 Tekniset palvelut 72 Tieteellinen tutkimus ja kehittäminen 73 Mainostoiminta ja markkinatutkimus 74_75 Muut liike-elämän palvelut ja eläinlääkintä Hallinto- ja tukipalvelutoiminta 77 Vuokraus- ja leasingtoiminta Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 17
18 78 Työllistämistoiminta 79 Matkatoimistot ym. 80_82 Muut tukipalvelut Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus 84 Julkinen hallinto ja sosiaalivakuutus Koulutus 85 Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut 86 Terveyspalvelut 87_88 Sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys 90_92 Kulttuuritoiminta ja rahapelit 93 Urheilu-, huvi- ja virkistyspalvelut Muu palvelutoiminta ja kotitalouksien toiminta 94 Järjestöjen toiminta 95 Kotitaloustavaroiden korjaus 96 Muut henkilökohtaiset palvelut 97_98 Kotitalouspalvelut Avainsanat palvelut, teollisuus, tuonti, työllisyys Kirjoittaja(t) Teemu Pekkarinen etunimi.sukunimi(at)bof.fi Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 18
Aluetilinpito
Aluetilinpito 2000-2016 - työlliset - bruttokansantuote - arvonlisäys, brutto perushintaan - kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) - tuotos perushintaan - kotitalouksien käytettävissä oleva tulo
Kymenlaakso ennusteet päivitetty
Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet 12.04.2016 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson väestöennuste 2014-2040 3 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson ikärakenne-ennuste
Kymenlaakso ennusteet
Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet ValokuvaT Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Väestön ikäjakauma Kymenlaaksossa (suunnite, Iitti mukana) 3 Väestön
ALUEELLISET RESURSSIVIRRAT: TIETO ALUEELLISISTA RESURSSIVIRROISTA LISÄÄ LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUKSIA KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT 22.5.
ALUEELLISET RESURSSIVIRRAT: TIETO ALUEELLISISTA RESURSSIVIRROISTA LISÄÄ LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUKSIA KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT 22.5.2015, TURKU Dos. FT Joonas Hokkanen 1 YLEISESTI ESITETTYJÄ KYSYMYKSIÄ Alueellinen
Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014
Alue-ennuste, työllisyys VATT Toimiala Online syysseminaari 21.11. Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut 1, työllisyyden kumulatiivinen %-muutos -4-6 -8-1 -12-14 Metsätalous
PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA
PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA Palvelusektori työllistää suhdannevaihteluista huolimatta. Vuosina 2008 2010 uusia työpaikkoja syntyi joka vuosi erityisesti ympäristönhuoltotehtäviin
Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014
Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT Toimiala Online syysseminaari.. Kotitalouksien reaalitulot (Household income, constant prices) 7 6 5 3 - - -3 Y Y5 3 Y6 PohjSavo Julkisen sektorin investoinnit, perushintaan
Metsäteollisuuden toimialakatsaus
Metsäteollisuuden toimialakatsaus Verokertymä, työllistävä vaikutus ja arvonmuodostus 3.11.2017 The better the question. The better the answer. The better the world works. Selvityksen tausta ja tavoitteet
Uusi toimialaluokitus TOL 2008
Uusi toimialaluokitus TOL 2008 - Uudistuksen lähtökohdat - Käyttöönotto - Mikä muuttuu - Tilastokeskuksen palvelut Luokitusuudistuksen yleiset lähtökohdat Kv-toimialaluokituksen (ISIC) rakenne tarkistetaan
Kuopion työpaikat 2017
Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51
Etelä-Pohjanmaan elintarviketeollisuuden aluetaloudelliset vaikutukset - Case Altia Projektisuunnittelija Susanna Määttä Professori Hannu Törmä
Etelä-Pohjanmaan elintarviketeollisuuden aluetaloudelliset vaikutukset - Case Altia Projektisuunnittelija Susanna Määttä Professori Hannu Törmä Ruralia-instituutti / RegFin-tiimi www.helsinki.fi/ruralia
16.4.2015 Matti Paavonen 1
1 Palvelut, kasvu ja kansainvälistyminen 16.4.2015, Bioteollisuus Forum Matti Paavonen, ekonomisti 2 Esityksen rakenne Yleinen talouskehitys maailma muuttuu Talouden rakenteet toimialojen rajat hämärtyvät
Työpaikat ja työlliset 2015
Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut
Kuopion työpaikat 2016
Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion
Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011
Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,
2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan
1 % 5 % 4 % 1 % 2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 2 % 1 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 2 % C Teollisuus G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus
Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet
Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman
Ruututietokanta 2018: 250m x 250m
Ruututietokanta 2018: 250m x 250m ja asukkaiden 2017. 250m x 250m. 1 asukas 56 368 56 368 2-10 asukasta 754 827 201 533 11-99 asukasta 1 784 762 54 611 100-499 asukasta 2 120 381 11 203 500-999 asukasta
Ruututietokanta 2016: 250m x 250m
Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta
Ruututietokanta 2017: 250m x 250m
Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta
Ruututietokanta 2015: 250m x 250m
Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta
Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa
1/6 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa 1993-2007 L A P P I Koodi Toimiala 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2 007 A,B ALKUTUOTANTO 7 506 6 926 5 978 5 449 5 346
Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt
Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Olli Savela Yritysten saamat voitot ovat kasvaneet työtuloja nopeammin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Tuotannossa syntyneestä tulosta on voittojen osuus
Työpaikka- ja elinkeinorakenne
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys
TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE
KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion
Pirkanmaan yritysbarometri I/2019
Pirkanmaan yritysbarometri I/19 Toukokuu 19 Markus Sjölund Taustatiedot Kyselyajankohta: 3.5. -15.5.19 Vastanneita 364, vastausprosentti 19 % Vastaajat yrityskoon mukaan: 1-9 44.1% - 49 31.9% - 249 17.4%
Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015
Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten
Työpaikat ja työlliset 2014
Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden
Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi
Työmarkkinat 207 Työvoimatutkimus 206, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 206 joulukuussa 207 000,
Keskeiset käsitteet Teknologiateollisuus
Keskeiset käsitteet Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää, sekä investointien osalta niiden edellyttämiä ostoja muilta
Työpaikat Vaasassa
Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.
Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja
Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja
Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Pohjois-Lapin seutukunnassa
1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Pohjois-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 POHJOIS-LAPIN
Ruututietokanta 2014: 250m x 250m
Ruututietokanta 2014: 250m x 250m ja asukkaiden 2013. 250m x 250m. 1 asukas 54 503 54 503 2-10 asukasta 782 991 206 376 11-99 asukasta 1 785 241 55 073 100-499 asukasta 2 112 513 11 224 500-999 asukasta
Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää.
Keskeiset käsitteet Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää. Välilliset vaikutukset: Välilliset vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan
Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia
Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia Globalisaatioseminaari 17.4.2103, Tilastokeskus Timo Koskimäki Tilastojohtaja, Tulli Sisällys Tavara- ja yritysnäkökulmat ulkomaankauppaan Yritysnäkökulmaa
Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Tunturi-Lapin seutukunnassa
1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Tunturi-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 TUNTURI-LAPIN
Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi
Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2017, joulukuu,. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 8, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 joulukuussa 227 000,
Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014
Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat
Yt-tilastot Tytti Naukkarinen
Yt-tilastot 2017 Tytti Naukkarinen 8.1.2018 Vuosivertailu 2007 2017 Alkaneiden yt-neuvottelujen alaiset henkilöt 250000 200000 150000 100000 50000 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017
Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597
Työpaikka- ja elinkeinorakenne
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys
TILASTOKATSAUS 19:2016
TILASTOKATSAUS 19:2016 21.10.2016 TYÖPAIKAT JA TYÖSSÄKÄYNNIN MUUTOS VANTAALLA, ESPOOSSA, HELSINGISSÄ JA KUUMA-ALUEELLA VIIME VUOSINA Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa 107 330 työpaikkaa ja 99 835 henkilöä
Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006
Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006 Työpaikkojen määrän kehitys Tampereen seutukunnassa 2002 2003 2004* Muutos, 03-04 lkm Kangasala (1 8 017 8 134 8 240 106 1,3 Lempäälä 4 748 4
Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys
Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Yrittäjyyden trendit petri.malinen@yrittajat.fi Yritysrakenne Suomessa 2016 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 591 1,0% Keskisuuret yritykset (50 249 hlöä) 2 728 5,5%
Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Itä-Lapin seutukunnassa
1/24 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Itä-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 ITÄ-LAPIN
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.
YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen
YT-TILASTOT 2016 9.1.2017 Tytti Naukkarinen VUOSIVERTAILU 2006 2016 ALKANEIDEN YT-NEUVOTTELUJEN ALAISET HENKILÖT 250000 200000 150000 100000 50000 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016
Tilastotietoja Kymenlaaksosta. 29.1.2016 päivitetty
Tilastotietoja Kymenlaaksosta päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2015 Väkiluku yhteensä 179 861 ennakko (1.1.2015) 2 Lähde: Tilastokeskus ennakko Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2015 Väkiluku
Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013
Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia
Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014
Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597
Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen
Leppävirta Heinävesi Varkaus Joroinen Toimintaympäristön muutokset Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys
YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA
YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA 45 000 40 000 35 000 30 000 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 Alkaneiden yt-neuvotteluiden alaiset henkilöt 2011Q1 2011Q2 2011Q3 2011Q4 2012Q1 2012Q2 2012Q3
Teollisuustuotteiden osuus tuotoksesta elektroniikkateollisuudessa teollisuustoimialojen pienin vuonna 2013
Kansantalous 2016 Panos-tuotos 2013 Teollisuustuotteiden osuus tuotoksesta elektroniikkateollisuudessa teollisuustoimialojen pienin vuonna 2013 Tilastokeskuksen panos-tuotostilaston mukaan teollisuustuotteiden
Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014
Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia
Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013
Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 11.12.2015 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Vuoden 2013 lopussa Lahdessa oli 46 337 työpaikkaa ja työllisiä 41 049. Vuodessa työpaikkojen
Työpaikat Vaasan seudulla
Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa
KUOPION TYÖPAIKAT JA ELINKEINORAKENNE 1.1.2011
KUOPION KAUPUNGIN YRITYSPALVELU KUOPION TYÖPAIKAT JA ELINKEINORAKENNE 1.1.2011 Kuopion työpaikka- ja elinkeinorakennetiedot perustuvat Kuopion kaupungin yrityspalvelun ylläpitämään yritys- ja toimipaikkarekisteriin.
Toimintaympäristön muutoksia
Jämsä Kuhmoinen Toimintaympäristön muutoksia Jämsä ja Kuhmoinen 24.11.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys väestö 1980 2013
Hämeen väestöä, työmarkkinoita, toimialojen kehitystä, tuotannon volyymia ja työvoiman poistumia kuvaavia määrällisiä ennusteita
Hämeen väestöä, työmarkkinoita, toimialojen kehitystä, tuotannon volyymia ja työvoiman poistumia kuvaavia määrällisiä ennusteita Hämeen ELY-keskus Johdon tuki yksikkö Erikoissuunnittelija Jesse Marola
Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista
Uusi SeutUra -hanke Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Pielisen Karjalan vahvat klusterit Tässä aineistossa on tarkasteltu Pielisen Karjalan eli
VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1
VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2
Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa
Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin
Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen
Toimintaympäristön muutokset
Toimintaympäristön muutokset Kyyjärvi Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Kannonkoski Karstula Saarijärven-Viitasaaren seutukunta 21.10.2014 Heikki Miettinen Saarijärvi Pohjakartta MML, 2012 Selvitysalue
LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista
LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen
Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen
Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti
Vertailu I-II nelj. 2010 vs. I-II nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus I-II nelj. yhteensä
Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen
Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2017 Mikko Mehtonen 19.2.2019 Mitä yrityksiä aineistoon on sisällytetty? Yritykset joissa kuntien tai kuntayhtymien yhteenlaskettu omistusosuus on vähintään
Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja
Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117
Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna
Vertailu III-IV nelj. 2010 vs. III-IV nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus III-IV
Yritystoiminta Helsingissä 2003
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2005 Yritystoiminta Helsingissä 2003 Helsingin kaupungin kuvapankki/ Boy Hulden Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-435-4 Painettuna ISSN 1455-7231
Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät
Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Lähteet: Tilastokeskus (TK) Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) Yritysharavahaastattelut Pohjanmaan työllisten päätoimialarakenne
VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2
VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 2 Osa 2: Kaupungin eri osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samantyyppinen,
TILASTOKATSAUS 23:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 23:2016 1 13.12.2016 VANTAALAISTEN TYÖLLISTEN KESKIMÄÄRÄISET VALTIONVERON- ALAISET VUOSITULOT ERI TOIMIALOILLA VUOSINA 2011 2014 Vantaalaisten työllisten miesten keskitulot
Lähtötilanne Missä mennään, näyttääkö hyvältä vai pahalta?
Lähtötilanne Missä mennään, näyttääkö hyvältä vai pahalta? Tulevaisuuden Joensuun seutu Joustava, reagoiva ja ketterä -elinkeinoseminaari Hotelli Kimmel, Sirkkala-sali Varatoimitusjohtaja Jarmo Kauppinen
VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016
VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Kaupungin osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2010 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samanlainen, mutta
Viidennes yrityssektorin liikevaihdosta Helsingistä
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 36 Viidennes yrityssektorin liikevaihdosta Helsingistä Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-386-2 Painettuna ISSN 1455-7231 LISÄTIETOJA Juha
Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla
Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Bruttokansantuoteosuudet 2010 9,9 Kauppa 32,7 9,3 Muu teollisuus Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muut yksit. palvelut
Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.2011 Marja Haverinen
Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.211 Marja Haverinen Käsitteistä Arvonlisäys (brutto) tarkoittaa tuotantoon osallistuvan yksikön synnyttämää arvoa. Se lasketaan markkinatuotannossa
ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ)
ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± ) ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ƒ ) ± ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ± ± Ò ± ± ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ)
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000
Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016
Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016 Aineisto sisältää kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset Kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset oikeudellisen muodon mukaan vuonna 2016 Verohallinnon
TILASTOKATSAUS 1:2018
TILASTOKATSAUS 1:2018 5.2.2018 PENDELÖINTI VANTAALLA JA HELSINGIN SEUDULLA 2006 2015 Tässä tilastokatsauksessa käsitellään Vantaan työssäkäyntiä (pendelöintiä) kahdesta näkökulmasta. Ensin tarkastelun
KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA (KESU) Alustavia näkökulmia; perusuran valinta
KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2016 2020 (KESU) Alustavia näkökulmia; perusuran valinta Tulevaisuuden tekijät korkeasti koulutettujen työmarkkinat -seminaari 11.3.2014 Koulutuksen ja
Yritystoiminta Helsingissä 2004
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2006 9 Yritystoiminta Helsingissä 2004 Helsingin kaupungin tietokeskus/ Kari Palomäki Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-644-6 Painettuna ISSN
Tilastotietoja Kymenlaaksosta. 18.8.2015 päivitetty
Tilastotietoja Kymenlaaksosta 18.8.215 päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 215 Väkiluku yhteensä 179 861 ennakko (1.1.215) 2 Lähde: Tilastokeskus ennakko Kymenlaakson väkiluku kunnittain 215 Väkiluku
Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015
Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet
Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011. Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta
Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011 Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta Elinkeinopoliittinen ohjelma vuosille 2006-2010 Niiden toimenpiteiden kokonaisuus joilla kunta vaikuttaa omalta osaltaan
Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015
Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet
Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013
Rahoitus ja vakuutus 04 03 hankinnat,0 miljardia vuonna 03 hankinnat olivat,0 miljardia euroa vuonna 03. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat vähenivät 4 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin, miljardia
Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015
1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet
Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja
luo kasvua luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja tukipalvelut Informaatio
Lapin liitto 24.10.2011 Työpaikat Lapin seutukunnissa kunnittain 2011
1/9 Lapin liitto 24.10.2011 Työpaikat Lapin seutukunnissa kunnittain 2011 Toimiala kirjaintaso sekä 2-nro taso (TOL 2008) LAPPI Itä- Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski Kemi- Tornio Kemi Keminmaa
Veden käytön ja vesistökuormituksen nykytila
Veden käytön ja vesistökuormituksen nykytila Vesiviisautta kiertotalouteen Kohti vesiviisasta kiertotaloutta hankeen loppuseminaari 14.2.2017 Photo: Riku Lumiaro Jani Salminen, Jari Koskiaho, Sarianne
KUOPION TYÖPAIKAT
KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät
TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu
TIETEEN TILA 2016 Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu 19.12.2016 Lisätietoja: www.aka.fi/tieteentila Suunnittelu ja johdon tuki -yksikkö Suomen Akatemia 1 Tohtoreiden sijoittumisaineisto