Susiviesti 1/2012 KALEVAN RASTIN JÄSENLEHTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Susiviesti 1/2012 KALEVAN RASTIN JÄSENLEHTI"

Transkriptio

1 Susiviesti 1/2012 KALEVAN RASTIN JÄSENLEHTI siviesti1/201susiviesti1/2012rastin JÄSENLE Sisällys Puheenjohtajan tervehdys Kevätleirit Unkarissa ja Ruotsissa Kuntorastit 2012 Kalevan Rastin Ketunlenkkikalenteri 2012 Nuorten toimintaa 2012 Muuttolinnun lailla Tulevia Kalevan Rastin kilpailuja Kansallinen suunnistuskilpailu Joensuussa Taitoharjoitukset 2012 Toimisto Palvelee Sivu 1

2 Puheenjohtajan tervehdys Tätä kirjoitellessa on kesäsuunnistuskausi jo avattu Etelä-Suomessa kilpailujen merkeissä, ja kotona Joensuussa on ehditty järjestämään ensimmäiset kuntorastit. Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna jännitetään ottaako Kalevan Rasti kolmannen voiton putkeen Tiomilassa ja pystyvätkö naiset parantamaan viime vuoden sijoitustaan Tvåmilassa. Suunnistuskausi on siis toden teolla alkanut! Allekirjoittanut astui puheenjohtajan saappaisiin vuoden alusta ja kuherruskuukaudet alkavat olla takana. Tehtävä on osoittautunut haasteelliseksi, antoisaksi ja miellyttäväksi, kiitokset viimeisestä kaikille seura-aktiiveille. Kevään aikana seura on elänyt muutoksen aikaa myös siinä mielessä, että vuonna 2009 alkanut LIKE-hanke päättyi seuramme osalta ja seuralla ei ole enää käytössään täysipäiväistä työntekijää. Kiitokset Simo-Pekalle vielä kerran hänen työpanoksestaan. Maaliskuun alussa saimme toimistoomme osa-aikaisen työntekijän Ulla Kuikan, ja Simo-Pekka jatkaa seuran kuntorastikoordinaattorina. Seuran huippusuunnistajilta on kuulunut pääosin positiivisia uutisia. Silmiin pistävää on, että yhä useampi urheilija on laittanut itsensä 110 prosenttisesti peliin kehittyäkseen yhä paremmaksi suunnistajaksi ja ottaakseen sen viimeisen askeleen muailman huipulle. Myös tulokset ovat näyttäneet hyvältä, mainittakoon kotimaan kisoista keskimatkan EM-katsastus jossa Hannu Airila ja Jarkko Huovila olivat jaetulla kolmannella sijalla. Talven ja kevään aikana edustusryhmän urheilijat ovat leireilleet seuran järjestämillä leireillä mm. Unkarissa ja Ruotsissa. Lisäksi useat urheilijat ovat viettäneet viikkoja, ja osa jopa kuukausia, ulkomailla hakien sulia maastoja ja kovia harjoituskavereita. Myös ulkomaanvahvistuksemme ovat hakeneet lyöntiä ympäri Eurooppaa. Myöhemmin tässä lehdessä Hannu Airila valottaa leirielämän käänteitä Portugalissa ja Juuso Metsälä kertoo Unkarin ja Ruotsin leireistä. Laajemmalla rintamalla edustusurheilijoiden taso mitataan Ruotsin Kvarnissa juostavissa Tiomilaja Tvåmila viesteissä. Miehillä on mahdollisuus ottaa historiallinen kolmas voitto Tiomilassa ja myös siihen himoittuun tuplaan eli Tiomilan ja Jukolan voittoon on mahdollisuudet. Naisten odotan parantavan viime vuoden sijoituksiaan niin Tvåmilassa kuin Venloissakin. Henkilökohtaisella puolella toivon, että myös suomalaiset suunnistajamme saavat maajoukkue-edustuksia ja petaavat pikkuhiljaa paikkaansa vuoden 2013 Vuokatin MM-kisoihin. Nuorisopuolella on tapahtunut paljon positiivisia asioita, jotka alkavat näkymään koko ajan parempana menestyksenä ja aktiivisten nuorten määrän kasvamisena, kiitos siitä kuuluu käytännön työntekijöille. Nuorisotyöhön satsaaminen täytyy olla jatkossakin Kalevan Rastin ykkösprioriteetteja huippusuunnistuksen ja kuntourheilun ohella. Myöhemmin tästä lehdestä löytyvät niin kuntorasti-, ketunlenkki-, kuin taitoharjoituskalenterikin. Koko kesäsuunnistus kauden ajan Kalevan Rasti tarjoaa laadukkaita tapahtumia joensuussa ja sen ympäristössä. Tässä vielä muutama fakta allekirjoittaneesta: -Ikää on 31 v -asustelen Hukanhaudalla tyttöystävän kera -suunnistusta olen harrastanut 6-vuotiaasta Sivu 2

3 -muita harrastuksia ovat kuntosali, hiihto (sekä väkisin hiihto, että laskettelu) ja kaikennäköinen urheilu -töissä olen TTwest Oy:ssä talouspäällikkönä -nykyiset tavoitteet suunnistuksessa ovat mahtua Tiomilan kakkoseen vielä muutama vuosi ja pitää hauskaa kisoissa ja harjoituksissa Toivotan kaikille hyvää kesää ja hauskoja hetkiä suunnistuksen parissa niin kuntorasteilla, ketunlenkeillä kuin Tiomilan pitkällä yölläkin! Veli-Matti Lonka puheenjohtaja Kevätleirit Unkarissa ja Ruotsissa Unkari Kalevan Rastista vajaa Tiomilajoukkueellinen miehiä suuntasi maaliskuun lopussa viikoksi Unkariin maajoukkueen kanssa. Teemana oli ottaa haltuun Sveitsin MM-kisojen mannermainen, puhekielessä kontinentaali, maastotyyppi. Leirin alkuun suunnistettiin model event toisensa perään, jonka jälkeen oli vuorossa paikallinen kilpailu, joka miehillä oli lukuina 7 km ja 400 nousumetriä, mikä voidaan suomentaa brutaaliksi. Miesten kärki oli Taivainen Olli-Markus Taivainen, Topi Anjala ja Kiril Nikolov. Seuraavat KR:n miehet olivat Jan Prochazka, Jarkko Huovila ja Jere Pajunen, jonka suunnistustyöskentelyä voi ihailla oheisesta kartasta. Sivu 3

4 Kilpailun jälkeen leirin toinen teema, ruokamyrkytys, alkoi nostaa päätään. Reportaasin kirjoittaja otti selvän voiton ennen Anjalaa ja antoi ylen ensimmäisen kerran jo ennen lounasta. Päivän mittaan muut liittyivät myötätunnosta joukkoon, myös ne, jotka hyvävointisina lähtivät hiomaan yösuunnistustaitoja. Jere Pajusen harjoituspäiväkirjasta sunnuntai Yöyhteislähtö ruokamyrkytyksen harventamalla porukalla. Mukava oli vetää, vaikka jonkin verran leijaa antoi Unkarin tähtitaivaalle, treenin jälkeen sitten normaalit huoltotoimenpiteet: ruoka, pesu ja oksu. Nice. Maanantai voidaan kuitata Antti Nurmosen hpk-merkinnällä. Vihannes. Tiistaina suunnattiin jo isommalla joukolla suunnistamaan, mutta jokaisen miehen taisteluvarustukseen kuului erästä yleishyödykettä, jonka Jan Prochazkan hpk:n sivut paljastavat. Aamulenkki with toilet paper. Loppuleiristä päästiin suunnistuksen makuun myös kovemmassa vauhdissa, sillä keskiviikkona juostiin kova viestiharjoitus (3x 2,5 km) yhdessä maajoukkueen kanssa. Kaikki KR:n miehet eivät toipuneet taudista siihen mennessä ja lähtöviivalla nähtiinkin muutama haamu. Nikolov puolusti kuitenkin KR:n kunniaa tai oikeammin hyökkäsi like a maniac, joten Ikonen jäi selvästi toiseksi. Ruotsi Puolitoista viikkoa Unkarin leirin jälkeen kuusi miestä ja Marit lähtivät Ruotsiin. Teemana oli saada Tiomilamaastot haltuun myös yöllä ja miesten ohjelma sisälsi kolme yötreeniä viiteen päivään. Ensimmäinen yötreeni oli moderate speed yöyhteislähtö 11,5 km, jossa Mikko Heinonen heilui kärjessä alusta loppuun saakka. Osa otti maastotyyppiä haltuun rauhallisemmalla vauhdilla, mukana aikuisten leirien rookie Santeri Silvennoinen, joka selvisi ensimmäisestä leiristä hyvin. Leirin pääharjoitus oli 2 x 2,5 km yöllä. Lähtö ensimmäiseen vetoon suoritettiin siten, että urheilijat saivat tietää oman lähtöpaikkansa 15 sekuntia ennen syöksymistä pimeään metsään. Toiseen vetoon lähdettiin niillä tuloksilla, jotka saatiin ensimmäisen vedon maaliviivalta. Harjoitus oli onnistunut, vaikka räntää ja lunta satoi koko harjoituksen ajan ja maahan jäi pari senttiä lunta seuraavan päivän kisaa odottamaan. Jan Prochazkan ongelmana tuntui olevan Heinosen parta: WarmUp + night-o intervals first loop went quite well. Just direction keeping. Second loop I made huge parallel mistake, F**K I am stupid, I was chasing Heinonen and when I see his ugly bearded face I made that mistake + CoolDawn. Finspång SOK:n pitkän matkan kisassa Marit onnistuivat mukavasti. Kuudenkymmenen naisen kisan voitti OK Linnén Lina Bäckström. Mari Väisänen oli kuudes ja Mari Väänänen kahdestoista. Marit juoksivat Kolmårdenskavlenissa kaksi ensimmäistä osuutta kärjen tuntumassa, mutta kolmannen naisen puutteessa lopputulosta ei tullut. Miesten ykkösjoukkue oli seitsemäs juoksujärjestyksessä: Timo Sivu 4

5 Mähönen, Kiril Nikolov, Mikko Heinonen, Juuso Metsälä ja Jan Prochazka. Timo ja kakkosjoukkueen aloittanut Santeri Silvennoinen joutuivat tappelemaan yli minuutin ennen kuin pääsivät leimaamaan viidennellä rastilla. Nikolov pääsi metsään kuitenkin loppumaton letka edessään. Tässä kohtaa Prochazkaa nauratti: I watch those other runners Kiril will have nice second leg. Myös muilla joukkueilla oli laittaa viestiin vauhtiveikkoja. Neljännen osuuden nopein oli Södertälje- Nykvarn Orienteeringin Jonas Leandersson, joka kirjoitti kilpailusta seuraavasti: Anton gav mig 5 s ledning före Järla. Var enkel orientering med god sikt i terrängen. Växlade först, 1.15 min före Järla. Ganska kul att gå under 5 min/km. Det säger en del om den snabba terrängen också. Reportaasin kirjoittajan kilometrit juostua reittiä pitkin olivat: 5.07, 4.39, 5.16, 6.01, 5.14 ja 4.29, jolla jäätiin pari minuuttia Leanderssonille. Tiomilaan mennessä pitää saada vielä vauhtia lisää. Näihinkään aikoihin ei nimittäin ehtinyt pummaamaan. Juuso Metsälä Sivu 5

6 Kuntorastit 2012 Joensuunseudun kuntorastit järjestetään kesällä 2012 tiistaisin ja torstaisin. Maastoon pääsee klo 17:00-18:30 välisenä aikana. Kuntorastien hinta on 6 / kartta. Kalevan Rastin järjestämillä kuntorasteilla seuran jäsenet saavat kuntorastit hintaan 3 /kartta. Seuran jäsenmaksu tulee olla maksettuna (30/50/80 ). Kuntorastitapahtumissa on myynnissä myös sarjalippuja Kalevan Rastin kuntorasteille (torstaisin): 10 krt / 40 (KR:n jäsenille 25 ) 5 krt / 20 (KR:n jäsenille 12 ) Kaikilla kuntorasteilla voi maksaa myös Smartumin Liikuntasetelillä (4 ) ja Kulttuurisetelillä (5 ), sekä Tyky-kuntoseteleillä. Liikuntasetelillä maksettaessa tulee osallistujan maksaa vielä 2, jotta 6 tulee täyteen. EMIT-kortin lainaus 1 /kpl. Tulokset, väliajat ja reittihärveli kaikilta kuntorasteilta tulevat myös tälle sivustolle mahdollisimman pian, usein jo seuraavana päivänä. Lisätiedot: Simo-Pekka Fincke ( , simo-pekka.fincke@kalevanrasti.fi), Pertti Ahtiainen ( ), tai kuntorastit@kalevanrasti.fi Tervetuloa! Ohjeita kuntorastijärjestäjille - Kysy puhtaita karttoja ratasuunnittelua varten hyvissä ajoin ennen omaa tapahtumaasi Simo-Pekka Finckeltä ( tai simo-pekka.fincke@kalevanrasti.fi) - Toimita ratasuunnitelmat Supalle viimeistään kuntorasteja edeltävänä päivänä. Simo- Pekka piirtää radat ja tulostaa kartat - Sovi hyvissä ajoin, milloin noudat kartat ja muut tarvikkeet Supalta - Toimita tarvikkeet takaisin Supalle mielellään jo torstai-iltana, ja viimeistään perjantaiaamuna Sivu 6

7 Sivu 7

8 Kalevan Rastin Ketunlenkkikalenteri 2012 Ketunlenkki on lapsille tehty suunnistustapahtuma. Radat (1 km, 2 km ja 3 km) kulkevat turvallisissa ja helppokulkuisissa lähimaastoissa. Vapaa lähtöaika klo Osanottomaksu on 2, Kalevan Rastin jäsenille ilmainen. Tiedustelut jussi.silvennoinen@kalevanrasti.fi, Pvm Paikka Opastus Huomioita 7.5 Hasanniemi Länsikatu Avaus 14.5 Aavaranta Noljakantie Hipposuunnistus 21.5 Siilainen Noljakantie 28.5 Repokallio Ilomantsintie Stora Enso-rastit 4.6 Kulho Kulhontie 11.6 Ukonharju Lehmon Kruununtie 18.6 Vierevänniemi Kontiolahden Keskuskatu 25.6 Marjosärkkä Kajaanintie Linnunniemi Linnunlahdentie Hipposuunnistus 13.8 Noljakan pallokenttä Noljakantie 20.8 Onttolan Uimalampi Onttolantie 27.8 Utranharju Jynkäntie 3.9 Mertalampi Onttolantie 10.9 Pärnävaara Pärnävaarantie 17.9 Välilammet Kajaanintie 24.9 Lykynlampi Onttolantie Kauden päättäjäiset Lehmon urheilukenttä Vanha Nurmeksentie Revontulirastit iltahämärässä 8.10 Ristisaari Kajaanintie Revontulirastit iltahämärässä Nuorten toimintaa kevätleiri , Sipoo/Heinola - Ketunlenkit maanantaisin 7.5 alkaen - Ketunlenkin Pro-ryhmät - taitoharjoitukset keskiviikkoisin 9.5 alkaen - kuntorastit tiistaisin ja torstaisin Nuorten kalenteri Pvm Kisa Järjestäjä Huom Kuntorastikausi alkaa, torstaisin klo FinnSpring Sibbo Vargarna Nuorten leiri 29.4 FS-viesti Sibbo Vargarna Nuorten leiri 7.5 Ketunlenkkikausi alkaa Hasanniemestä, maanantaisin klo Taitoharjoituskausi alkaa, keskiviikkoisin noin klo Kans SK Vuoksi 17.5 Kans Suonenjoen Vasama Sivu 8

9 20.5 Kans Kalevan Rasti 27.5 SM-ep Kortesjärven Järvi-Veikot 3.6 SM-sprintti KooVee Leimaus-leiri, Vuokatti 9.6 Kans Iisalmen Visa 10.6 Kans Sonkajärven Pahka Jukola Pihkaniskat Kainuu Kajaanin Suunnistajat Kans Nurmeksen Sepot 4.8 Kans Nilsiän Nujakka 5.8 Kans Siilin Rasti 11/12.8 Am-sprintti ja partio Liperin Taimi 18.8 Nuorten Jukola Mynämäen Suunnistajat SM-pitkä Hämeenlinnan Suunnistajat KLL Hyvinkää 15.9 SM-keski Savon Suunta 16.9 SM-viesti Kuopion Suunnistajat 22.9 Am-keski + yö Kalevan Rasti 29.9 SM-yö Kuusankosken Urheiluseura Nuorten vetäjät: Ari Piitulainen, Tarja Silvennoinen, Jussi Silvennoinen, , jussi.silvennoinen@kalevanrasti.fi Sivu 9

10 Muuttolinnun lailla Vuosi sitten aloin pohtia vakavasti mahdollisuutta talvehtia muuttolinnun lailla etelän mailla. Toki Joensuussa on erinomaiset puitteet talviharjoitteluun, kuten laajat ja hyvin hoidetut hiihtoladut, Areenan juoksuradat ja kuntosali ja ennen kaikkea hyvää harjoitusseuraa. Joensuussa harjoittelemalla olen kyllä saanut talvisin rakennettua poikkeuksetta hyvän kunnon, mutta suunnistustaidon ja tekniikan kehittämiseen talviseen aikaan täällä ei ole parhaita puitteita. Joka talvi olen joutunut myös muokkaamaan harjoitusohjelmaa kovien pakkasten, lumisateiden tai Areenalla järjestettävien messujen takia. Lehdon Jonnella ilmeni samanlaista kaukokaipuuta, joten kesän aikana löimme suunnitelmat lukkoon, vuokrasimme Portugalista talon tammi-maaliskuuksi ja aloimme teroittaa piikkareiden piikkejä talvea varten. Teimme Pipon kanssa reissua varten harjoitussuunnitelman, joka oli melko kova. Kahden viikon harjoitusjaksot oli rytmitetty 3+1 taktiikalla, eli aina kolmen kovemman harjoituspäivän jälkeen ohjelmassa oli yksi kevyempi päivä. Jaksot päättyivät aina kolmen päivän intensiiviseen suunnistusleiriin lähiseudulla. Harjoitusjaksojen välissä olevia kolmea kevyttä päivää lukuun ottamatta tein tehollisen harjoituksen keskimäärin joka toinen päivä, ja pari kertaa viikossa juoksin pitemmän lenkin vuoristossa. Ensimmäiset kuusi viikkoa menivätkin aivan suunnitelmien mukaan. Majapaikkamme sijaitsi noin 5 kilometrin päässä merenrannasta, ja lähiseudun maasto oli hyvinkin tasaista. Vaikka mäkisempiä lenkkejä piti hakea puolen tunnin automatkan päästä, pystyi rannikon hyväpohjaisissa dyynimaastoissa tekemään suunnistusharjoituksia lähes kotiovelta käsin. Kotimaata lämpimämmät kelit (+15) ja mukana ollut hieroja nopeuttivat palautumista, joten harjoitusohjelmaa oli mahdollista toteuttaa. Ainoa isompi vastoinkäyminen sattui helmikuun puolivälissä, kun edessä oli kilpailukauden avaus Portugal O meetingissä. Ensimmäisessä juoksemassani osakisassa vasen pohje löi itsensä totaaliseen juntturaan, ja ilmeisesti syynä oli pieni kramppi tai revähtymä. Jouduin skippaamaan loput kisat siltä ja seuraavalta viikonlopulta, mutta onneksi selvisin vaivasta viikon juoksutauolla. Vamman jälkeen käytin enemmän aikaa kovien harjoitusten lämmittelyihin, eikä muita ongelmia onneksi ilmennyt. Talven mittaan saimme harjoitusseuraa niin Suomesta, Ruotsista, Ranskasta, Tsekistä kuin Bulgariastakin. Meillä kävivät harjoittelemassa mm. Ikonen, Kauppi, Gueorgiou, Adamski, Billstam, Nikolov, Prochazka sekä liuta suomalaisia seurakavereita. Portugalin viimeistä harjoitusviikkoani olivat kirittämässä Mähönen, Föhr sekä viisi Urheilukoulun suunnistajaa: Ma Ap Verryttely, juoksutekniikkaa ja kuntopiiriä, yht. 50 min Ip Kova sprinttiharjoitus verryttelyineen, yht 70 min I Iltalenkki 42 min Ti Ap Verryttely ja juoksutekniikkaa, yht. 75 min Ip WRE-keskimatkan vanha rata kisavauhdilla, yht 82 min Sivu 10

11 Ke Pitkä lenkki vuoristossa 2 h (ensin vajaa tunti ylämäkeä, lisälenkki ylängöllä ja loppuun 15 minuutin reipas suunnistus) To Peruslenkki 11 km, jossa 20 x 20 s rullaukset, yht. 48 min Pe Ap Verryttely, juoksutekniikka ja kuntopiiri 50 min Ip Kova keskimatkan harjoitus, yht. 70 min I Yöharjoitus 50 min La Ap Verryttelyt, juoksutekniikka ja kuntopiiri + kova sprinttiharjoitus, yht. 78 min Ip 6 km Kova takaa-ajo laidunmaalla aamupäivän tulosten perusteella, 47 min I Yösuunnistus 60 min Su Ap Kevyt suunnistus 50 min Ip Pariviesti 4 x 5 min, yht. 65 min Yhteensä 150 km / 16,5 h sis. 6 kilpailunomaista suunnistusharjoitusta Portugalin reissun suurimmat hyödyt: 1. Sulalla maalla harjoitellessa jokainen askel pitää 2. Talvella suunnistustekniikkaa voi kehittää pitkäjänteisesti kilpailukauden ulkopuolella 3. Mahdollisuus harjoitella jatkuvasti mäkisissä maastoissa 4. Lämpimässä ilmanalassa palautuminen on nopeampaa 5. Kelit vaikuttavat vähemmän harjoitussuunnitelmaan Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen päätökseen ulkomailla talvehtimiseen. Samaan vireeseen olisi varmasti ollut mahdollista päästä kotiharjoittelullakin, mutta lumettomissa olosuhteissa oli mahdollista harjoitella varmemmin ja paremmin. Saa nähdä mitä ensi talvi tuo tullessaan! Hannu Sivu 11

12 Tulevia Kalevan Rastin kilpailuja - kansalliset Enon Vallisärkällä , aikuiset toimitsijoiksi, juniorit saavat osallistua - Savo-Karjalan aluemestaruuskilpailut , keskimatka ja yö, Vallisärkkä - hiihtosuunnistuksen SM-kisat, sprintti ja viesti, Pärnävaara - Jukolan viesti 2017, Enon Harpatti Kansallinen suunnistuskilpailu Joensuussa Sarjat: H21A, B, C; D21A, C; H/D35-80; H/D20, 18, 16, 14, 12TR ja 10RR. Maksut: Alle 14-vuotiaat 8, vuotiaat 10, yli 20-vuotiaat 15. Matkat: Pitkä matka (H21A noin 10 km). Ilmoittautuminen: Oltava perillä viimeistään klo ensisijaisesti IRMA-palvelua käyttäen. Osanottomaksut on maksettava samanaikaisesti IRMAssa. Toissijaisesti voi ilmoittautua myös postitse kisan tiedottajalle, tällöin osanottomaksu Kalevan Rastin tilille Jälki-ilmoittautuminen: Kisan tiedottajalle 17.5 mennessä, tuplamaksu. Leimausjärjestelmä: Emit-leimaus. Emit-kortin numero on kerrottava ilmoittautumisen yhteydessä tai järjestäjä varaa vuokrakortin (hinta 5 ). Opastus ja kilpailukeskus : Kisapaikkana on Vallisärkän entinen tanssilava Enossa. Sinne on lyhyt opastus tieltä n:o 73 Joensuu-Lieksa, 35 km Joensuusta koilliseen. Ei pysäköintimaksua. Kisapaikalla on rajoitetusti sisätilaa. Muksula järjestetään tarvittaessa, ennakkoilmoittautuminen tiedottajalle. Peseytymispaikka on Enon liikuntahallilla. Kartta ja maasto: Uusi tulostekartta 1:10 000, reilu karjalainen vaaramaasto. Kilpailukeskuksen lähialue on myös nuorimmille erittäin hyvin soveltuvaa polkurikasta kangasmaastoa. Vallisärkän alue on Jukolan viestin 2017 viereinen maasto. Lähtö: Ensimmäinen lähtö on klo Lähtöpaikoille on matkaa km. Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja Jussi Silvennoinen, ratamestari Ari Piitulainen, valvoja Matti Kananen Joen Suunta, tiedottaja Arja Makkonen (arja.makkonen@kalevanrasti.fi, , Hyväriläntie 20, Joensuu). Lisätiedot: Tervetuloa Enoon Jukola 2017:n lähimaastoon! Kalevan Rasti Sivu 12

13 Taitoharjoitukset 2012 Taitoharjoituksia järjestetään tänä kesänä entiseen malliin. Taitoharjoitusten tavoitteena on edellisvuoden malliin toimia kilpasuunnistajien pääkilpailuihin valmistautumista tukevina laadukkaina harjoituksina. Harjoitukset järjestetään totuttuun tapaan keskiviikkoisin ja yhteiskyydit lähtevät Rauhankadun Shelliltä klo 17:00. Muistakaa ilmoittautua osoitteessa niin karttoja osataan tulostaa oikea määrä. Tervetuloa laadukkaasti järjestettyihin harjoituksiin! Päivä Paikka Vastuuhenkilö Teema ke Pekkalanvaara Samuli Launiainen Keskimatka ke Vallisärkkä Jussi Silvennoinen Kansallisen koejuoksut ti Oinasvaara Petri Vainio SM-erikoispitkä, 1:15000 ke Niinivaara Aaro Asikainen, Henna Höglund SM-sprintti ke Nauvunkangas Miika Hernelahti, Mari Väänänen Suunnistusvedot ke Takapiha Jukka Inkeri Jukola, viestitreeni kesätauko ke Umpimähkä Hannu Airila, Marika Airila Suunnistusvedot ti Tahkovaara/Aisus Börje Vartiainen SM-pitkä, 1:15000 ke Hiidenhuippu Samuli Launiainen One-man-relay ti Tolosenmäki Rauno Asikainen SM-keskimatka ti Kiimavaara Jukka Inkeri SM-viesti, viestitreeni ke Yö, Kurkon tehdas Mari Väisänen, Jari Väisänen SM-yö ti Yö, Hirvolanvaara Simo-Pekka Fincke SM-yö ke Lehmonsärkkä Santeri Silvennoinen 25manna, viestitreeni Smålandskavlen, ke Yö, Kerolankangas Antti Nurmonen parilähtö ke Jaamankangas, länsi Juuso Metsälä Halikko, viestitreeni Sivu 13

14 Toimisto Palvelee Kalevan Rastin toimisto Suppa on avoinna maanantaista torstaihin klo 9:30-14:00 osoitteessa Merimiehenkatu 38 C Joensuu. Toimistolla teitä palvelee toimistotyöntekijä Ulla Kuikka. Toimiston muut yhteystiedot ovat: Puh toimisto@kalevanrasti.fi Muista seurata ilmoittelua ja uutisia myös seuran nettisivuilta osoitteesta Johtokunta Puheenjohtaja Sihteeri Veli-Matti Lonka Markku Piiroinen etunimi.sukunimi@kalevanrasti.fi etunimi.sukunimi@kalevanrasti.fi Vara pj. Nuorisovalmennus Nuorisovalmennus Ari Piitulainen Jussi Silvennoinen etunimi.sukunimi@kalevanrasti.fi etunimi.sukunimi@kalevanrasti.fi Kuntosuunnistus Valmennusmanageri Pertti Ahtiainen Jari Väisänen etunimi.sukunimi@kalevanrasti.fi etunimi.sukunimi@kalevanrasti.fi Kilpailuilmoittautumiset Erillisprojektit Anneli Rautasalo Hennariikka Lonka etunimi.sukunimi@kalevanrasti.fi etunimi.sukunimi@kalevanrasti.fi Erillisprojektit Suppa, varastot, kalusto Minna Ikonen Vilho Nuutinen etunimi.sukunimi@kalevanrasti.fi etunimi.sukunimi@kalevanrasti.fi Muita yhteyshenkilöitä Valmennus Antti Harju etunimi.sukunimi@kalevanrasti.fi Kartat Börje Vartiainen etunimi.sukunimi@kalevanrasti.fi Sivu 14

15 Kalevan Rastin jäsenlehti Susiviesti 1/ Sivu 15

16 Kalevan Rastin jäsenlehti Susiviesti 1/ Sivu 16

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 1 Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 14.5.2016 Joensuun Kiihtelysvaarassa Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Lopulliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä

Lisätiedot

KALEVAN RASTIN JÄSENLEHTI

KALEVAN RASTIN JÄSENLEHTI Susiviesti 1/2013 KALEVAN RASTIN JÄSENLEHTI Kalevan Rasti puolustaa Jukolan viestin voittoa Jämsässä. Kuva: Hanna Vehviläinenti1/201Susiviesti1 /2012RASTIN JÄSENLE Sisällys Puheenjohtajan puheenvuoro Monta

Lisätiedot

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut Kilpailukutsu SM-yösuunnistus Tuuloksessa 22.9.2018. Perjantaina 21.9.2018 H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina 22.9.2018 loppukilpailut Kilpailusäännöt ja ohjeet 1 / 5 Kilpailussa noudatetaan IOF:n

Lisätiedot

Harjoitteluanalyysi. Marika Teini suunnistus

Harjoitteluanalyysi. Marika Teini suunnistus Harjoitteluanalyysi Marika Teini suunnistus 24.9.2018 Kuka? 29-vuotias suunnistaja Oikeustieteen opiskelija Itä-Suomen yliopistossa 1.1.2018 alkaen liikunta-aliupseeri Puolustusvoimien Urheilukoulussa

Lisätiedot

Kapauksen juoksuklubin infotilaisuus

Kapauksen juoksuklubin infotilaisuus Kapauksen juoksuklubin infotilaisuus 1.9.2016 Juoksuklubin vetäjät Markus Viitaniemi p. 050 511 8342 Esko Hätinen p. 050 358 0821 Pasi Markkanen p. 0500 279 127 Lari Parkkinen p. 050 349 3785 Tero Kuittinen

Lisätiedot

Säyneisen Salpa, kesäsuunnistus 2015

Säyneisen Salpa, kesäsuunnistus 2015 Säyneisen Salpa, kesäsuunnistus 2015 H60,4037,Butilkin Niilo,SäynSa,125851, H50,05528,Forsberg Matti,SäynSa,122185,1965 Suonenjoen Vasama, 16.5.2015, Kansalliset Suonenjoen Vasama, 16.5.2015, Kansalliset

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ 21.11.2008 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Lopullinen kilpailuohje julkaistaan kilpailupäivänä ilmoitustaululla Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä Satakunnan Suunnistus

Lisätiedot

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna)

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) 6.2.2016 HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) 7.2.2016 SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) Lauantaina 6.2. henkilökohtainen sprinttikilpailu (karsinnat ja loppukilpailut)

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä

Lisätiedot

Suunnistava UUSIMAA ALUEMESTARUUSKILPAILUT 2014. Keskimatka, Espoon Suunta Aika: 14.5.2014 Espoossa Tarkempi kutsu: www.espoonsunnta.

Suunnistava UUSIMAA ALUEMESTARUUSKILPAILUT 2014. Keskimatka, Espoon Suunta Aika: 14.5.2014 Espoossa Tarkempi kutsu: www.espoonsunnta. Suunnistava UUSIMAA ALUEMESTARUUSKILPAILUT 2014 Sarjat ja osanottomaksut sivuilla 34-35. Keskimatka, Espoon Suunta Aika: 14.5.2014 Espoossa Tarkempi kutsu: www.espoonsunnta.fi Oravapolkuviesti, Rajamäen

Lisätiedot

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994) Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: 2. 2012 (H18) Nuorten

Lisätiedot

Susiviesti 2/2012 KALEVAN RASTIN JÄSENLEHTI

Susiviesti 2/2012 KALEVAN RASTIN JÄSENLEHTI Susiviesti 2/2012 KALEVAN RASTIN JÄSENLETI Jukolan viestin seitsemän veljestä. Kuva: Börje Vartiainen siviesti1/201susiviesti1/2012rastin JÄSENLE Sisällys Puheenjohtajan puheenvuoro Sara Lüscher nostaa

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2018

Suunnistuskoulu 2018 Suunnistuskoulu 2018 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2017

Suunnistuskoulu 2017 Suunnistuskoulu 2017 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2015

Suunnistuskoulu 2015 Suunnistuskoulu 2015 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2018 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Jarmo Kerttula 044 533 0370 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun

Lisätiedot

NUOREN SUUNNISTAJAN TALVIHARJOITTELU

NUOREN SUUNNISTAJAN TALVIHARJOITTELU NUOREN SUUNNISTAJAN TALVIHARJOITTELU Janne Salmi Turun AV-leiri 1.12.2013 SUUNNISTUS ON KESTÄVYYSLAJI jossa suunnistustaito on merkittävässä roolissa Harjoitusmäärien on oltava suuret Harjoittelun on oltava

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailuohjeet Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Jouko Karppanen Lähdöt

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tampere-suunnistuksen sprintti 28.6.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava (versio , klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava (versio , klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. AM-Yö, Hämeen Alue 12.9.2017 Kilpailuohjeet: Tämä kilpailuohje on alustava (versio 10.9.2017, klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tarkennukset aiempiin versioihin: Rastimääritteet

Lisätiedot

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 ***

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 *** TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 *** Suunnistusta 1956-2011 KEVÄTKOKOUS Aika: Tiistaina 29.3.2011 klo 19.00 Paikka: Innilän maja Sotavallantie

Lisätiedot

Juoksukoulun vuosisuunnitelma 2015-2016

Juoksukoulun vuosisuunnitelma 2015-2016 Juoksukoulun vuosisuunnitelma 2015-2016 Yleisesti: Juoksukouluharjoitukset pidetään kerran viikossa ja harjoitus on tarkoitettu tukemaan lapsen muuta harjoittelua. Ryhmässä liikkuvat lapset kuuluvat JKU:n

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 20.6.2013 Lopulliset ohjeet kisapaikalla Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja:

Lisätiedot

NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU

NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU - VAUHTIA & MIELIKUVITUSTA! - Imatra/Lappeenranta 18.-19.5.2007 Janne Salmi SUUNNISTUS ON (pitkähkö ja fyysisesti vaihteleva) KESTÄVYYSLAJI Harjoitusmäärien on oltava

Lisätiedot

Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13.

Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13. 30.4.2017 1(4) Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä 1.5.2017 Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Tuusulassa

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito

Lisätiedot

Taso 2: h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle

Taso 2: h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle Taso 2: 23.7 19.8.2018 4-6h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle Ohjeita ajalle 23.7. 19.8.2018 Nyt kun kelit jatkuu ilmeisen hyvinä, niin kannattaa panostaa pyöräilyyn sekä avovesiuintiin

Lisätiedot

URHEILUAKATEMIAT. Mahdollisuus alueellisen valmennuksen kehittämiseen. Suunnistusvalmennusseminaari 8.2.2013 Janne Salmi. www.suunnistusliitto.

URHEILUAKATEMIAT. Mahdollisuus alueellisen valmennuksen kehittämiseen. Suunnistusvalmennusseminaari 8.2.2013 Janne Salmi. www.suunnistusliitto. URHEILUAKATEMIAT Mahdollisuus alueellisen valmennuksen kehittämiseen Suunnistusvalmennusseminaari 8.2.2013 Janne Salmi 10 JWOC-mitalit 2003-2012 9 8 7 6 5 4 3 2 SUOMI RUOTSI NORJA TANSKA SVEITSI 1 0 2003

Lisätiedot

Alustavat KILPAILUOHJEET

Alustavat KILPAILUOHJEET 33. Rastijahti Pöytyällä 17.10.2010 Alustavat KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Hämeen avoin AM-sprint 14.5.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä järjestäjän

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016

Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016 Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Inarilaiset maastot ja kartat on huomioitu

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 19.11.2007 1/8 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 19.11.2007 1/8 1. YLEISTÄ 19.11.2007 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1. YLEISTÄ Vuonna 2008 ainoa kilpailullinen tapahtuma on AM-pitkänmatkan kilpailut 16.8.2008 Jussilanperällä. Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden,

Lisätiedot

Taso 4: tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa

Taso 4: tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa Taso 4: 23.7 19.8.2018 5-7 tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa Ohjeita ajalle 23.7. 19.8.2018 Nyt kun kelit on suhteellisen kuumat, niin juoksut on tehollisesti suhteellisen kevyitä, jotta kuormitus

Lisätiedot

Taso 2: h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle

Taso 2: h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle Taso 2: 25.6 22.7.2018 4-6h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle Ohjeita ajalle 25.6 22.7.2018 Nyt kisakaudella kannattaa muistaa palautella huolella tapahtumista Jos kilpailet, niin lenkkeily

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit Taso 1: 23.7 19.8.2018 3-4h viikossa, aloittelevat triathlonistit Ohjeita ajalle 23.7. 19.8.2018 Nyt kun kelit jatkuu ilmeisen hyvinä, niin kannattaa panostaa pyöräilyyn sekä avovesiuintiin Jos uimataito

Lisätiedot

Nuoriso- ja Valmennusjaosto

Nuoriso- ja Valmennusjaosto 1/2 LS-37 Kuukausitiedote toukokuu Nuoriso: Nuoriso- ja Valmennusjaosto - Rastiseikkailu - tapahtuma Tapanilassa keskiviikkona 12.5. Rastiseikkailu - tapahtumaan on tulossa yli 200 1.-3.-luokkalaista lasta

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30 3.8.2014 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30 Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti

Lisätiedot

World s best club wins. Kilpailukutsu. 25manna. Lauantaina 8.10.2016

World s best club wins. Kilpailukutsu. 25manna. Lauantaina 8.10.2016 Kilpailukutsu 25manna Lauantaina 8.10.2016 Kilpailuinfo: Kotisivu: www.25manna.se Tiedustelut: info@25manna.se Kilpailukeskus Kungens Kurva; noin 15 km Tukholman keskustasta etelään. Lähtö ja arvioitu

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Huom! Nämä kilpailuohjeet ovat alustavat, viralliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla. Kilpailuohjeet Kilpailussa

Lisätiedot

Ilmoittautumisen 2. porras

Ilmoittautumisen 2. porras WOC Candidate Kilpailukeskukset Rautavaaran lentokeskus ja Tahko 5 osakilpailua, joista 1 sprintti Kartat Jussi Silvennoinen ja Markus Räsänen Kilpasarjoissa paremmuuden ratkaisee viikon kokonaisaika H/D21E-sarjojen

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 1/9 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli seuran 39. toimintavuosi. Seuran painopistealueina olivat kuntosuunnistukset kaikelle kansalle, nuorisotoiminta sekä huippusuunnistus

Lisätiedot

Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (aloittelija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT

Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (aloittelija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (aloittelija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT 0 Viikko 1-4 Peruskestävyys TREENI VIIKKO MA TI KE TO PE LA SU 1 peruskestävyys 25-35 6-8 x 45sek kovaa ylämäkeen / kävely

Lisätiedot

KESTÄVYYSVALMENNUS JA JUKOLAN

KESTÄVYYSVALMENNUS JA JUKOLAN Kuva: Kytäjä-Jukola2010 KESTÄVYYSVALMENNUS JA JUKOLAN VIESTIN FYYSISET VAATIMUKSET KUNTOURHEILIJALLE Hannu Vuorinen, Kymin Suunnistajien Jukolakoulu PUHUJASTA LYHYESTI Vuonna 1961 syntynyt, 1980- ja 1990-luvuilla

Lisätiedot

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

Lapin Susirastit. {tab=esittely}

Lapin Susirastit. {tab=esittely} Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli

Lisätiedot

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry Jäsentiedote 1/2007 Hyvä KoS:n jäsen. Kos:n hallitus vuodelle 2007 Seuramme syyskokouksessa joulukuussa valittiin KoS:n uusi hallitus. Hallitukseen kuuluvat Simo Kattilakoski (pj.),

Lisätiedot

Taso 5: tuntia viikossa, kilpakuntoilija ohjelma, jossa painotus monipuolisuudessa

Taso 5: tuntia viikossa, kilpakuntoilija ohjelma, jossa painotus monipuolisuudessa Taso 5: 25.6 22.7.2018 5-8 tuntia viikossa, kilpakuntoilija ohjelma, jossa painotus monipuolisuudessa Ohjeita ajalle 25.6 22.7.2018 Nyt kisakaudella kannattaa muistaa palautella huolella tapahtumista Jos

Lisätiedot

LISÄÄ VAUHTIA SUOMALAISEEN SUUNNISTUKSEEN. Pajulahti Janne Salmi

LISÄÄ VAUHTIA SUOMALAISEEN SUUNNISTUKSEEN. Pajulahti Janne Salmi LISÄÄ VAUHTIA SUOMALAISEEN SUUNNISTUKSEEN Pajulahti 24.11.2006 Janne Salmi HUIPUILLAMME VAUHTI ON KOHDALLAAN , mutta NUORET OVAT HIDASTUmaan päin JS: 1986-1989 17v: TJ 10.6km 36:45, 18v: TJ 14.3km 52:15,

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto Kokkolan Suunnistajien avoin Am-pitkämatka ja Am-viesti Laajalahti 12-13.8.2017 Toimihenkilöt KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen, Kari Myllymäki Pääratamestari Arto Fränti Lasten radat Tuomas

Lisätiedot

Taso 4: tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa

Taso 4: tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa Taso 4: 25.6 22.7.2018 5-7 tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa Ohjeita ajalle 25.6 22.7.2018 Nyt kisakaudella kannattaa muistaa palautella huolella tapahtumista Jos kilpailet, niin lenkkeily

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. E-P:n pitkän matkan aluemestaruuskilpailut 9.8.2014 Teuvalla KILPAILUOHJEET TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Pasi Nevala Ratamestarit: Jari Mahlamäki, Pasi Lyyluoma Kilpailunvalvoja Karl-Gustav Norrgrann,

Lisätiedot

- 8 viikon ohjelma puolimaratonille - (kolme erilaista ohjelmaa) www.fitlandia.fi

- 8 viikon ohjelma puolimaratonille - (kolme erilaista ohjelmaa) www.fitlandia.fi - 8 viikon ohjelma puolimaratonille - (kolme erilaista ohjelmaa) ENNEN OHJELMIEN ALOITTAMISTA Haluamme, että harjoittelusi ja ohjelmasi etenee mahdollisimman sujuvasti alusta lähtien. Jotta saat parhaan

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

Taso 5: tuntia viikossa, kilpakuntoilija ohjelma, jossa painotus monipuolisuudessa

Taso 5: tuntia viikossa, kilpakuntoilija ohjelma, jossa painotus monipuolisuudessa Taso 5: 23.7 19.8.2018 5-8 tuntia viikossa, kilpakuntoilija ohjelma, jossa painotus monipuolisuudessa Ohjeita ajalle 23.7. 19.8.2018 Nyt kun kelit jatkuu ilmeisen hyvinä, niin kannattaa panostaa pyöräilyyn

Lisätiedot

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailuohjeet Avoimet kansalliset pyöräsuunnistuskilpailut, EP:n ja ÖID:n AM-kilpailut Teuvalla 25-26.7.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

XIII Pohjantähtirastit

XIII Pohjantähtirastit XIII Pohjantähtirastit 14. 15.5.2016 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Ratamestarit: Tulospalvelun johtaja: Kuulutus: Info: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto: Vesa Halonen Timo

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Iisalmen Visan kansallinen keskimatka Kevyt Olo- Rastit 11.6.2017 Iisalmessa KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

Lisätiedot

Pudasjärven Urheilijat ry. Yhdessä PuU:n parhaaksi

Pudasjärven Urheilijat ry. Yhdessä PuU:n parhaaksi Pudasjärven Urheilijat ry Yhdessä PuU:n parhaaksi Toimintaedellytykset - yleisseura (8 jaostoa) - kasvattajaseura - yhteisiä tapahtumia (mm. Umpihanki, Kesäpilikki) - jaostojen juttuja Syöte-Suunnistus

Lisätiedot

Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015. Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015. Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

Kilpailuohjeet. Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä Tuusulan Voima-Veikot ry. Suunnistus

Kilpailuohjeet. Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä Tuusulan Voima-Veikot ry. Suunnistus 30.4.2019 1(6) Kilpailuohjeet Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä 1.5.2019 Avoin kansallinen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 11. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Tuusulassa Rusutjärven mikroautoradan

Lisätiedot

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo)

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) 1 Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015 Toimihenkilöt (Emit) KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) Pääratamestari Mikko Kukkola Lasten

Lisätiedot

Harjoitusohjelma 21 kilometriä (aloittelija) BODOM TRAIL

Harjoitusohjelma 21 kilometriä (aloittelija) BODOM TRAIL Harjoitusohjelma 21 kilometriä (aloittelija) BODOM TRAIL 0 Viikko 1-4 Peruskestävyys TREENI VIIKKO MA TI KE TO PE LA SU 1 peruskestävyys 40-50 6-8 x 45sek kovaa ylämäkeen / kävely palautus 2min Syke: 80-90%

Lisätiedot

Vauhti-ryhmä Kick off

Vauhti-ryhmä Kick off Vauhti-ryhmä 2018 Kick off 20.1.2018 Aiheita Ohjaajat vastuuhenkilöt Suunnistajan polku - vauhtiryhmä Tavoitteet Toiminta Harjoitukset Kilpailut Leirit Vuorovaikutus Viestintä Ohjaajat / vastuuhenkilöt

Lisätiedot

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 SISÄLTÖ Johdanto...3 Kilpailut...4 Juostut osuudet...5 2008 Tampere...6 2009 Mikkeli...7 2010 Hyvinkää...8 2011 Virolahti...9 2012 Vantaa... 10 2013 Jämsä...

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Valmentajat: Antti Örn Yhteystiedot: 044-5155505 antti.orn@suunnistusliitto.fi Tehtävät: Valmennuksen koordinointi ja ohjelmointi Valmennus Valmennusryhmän

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Ratamestarit: Leena Kukkonen aikuisten radat, Lassi Väänänen lasten radat.

Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Ratamestarit: Leena Kukkonen aikuisten radat, Lassi Väänänen lasten radat. Iisalmen Visan kansallinen keskimatka Kevyt Olo- Rastit 29.5.2016 Iisalmessa KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

Lisätiedot

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit Taso 1: 25.6-22.7.2018 3-4h viikossa, aloittelevat triathlonistit Ohjeita ajalle 25.6-22.7.2018 Nyt kisakaudella kannattaa muistaa palautella huolella tapahtumista Jos kilpailet, niin lenkkeily kannattaa

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014 KILPAILUOHJE Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas 23.-24. elokuuta 2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun johtaja Valvoja Ratamestariryhmän

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11 27.4.2018 1(5) Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina 1.5.2018 klo 11 Vappurastit 2018 on avoin, kansallinen keskimatkan suunnistuskilpailu. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Toivalan kentällä

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Pihkarastit Säännöt. Toimihenkilöt. - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa

KILPAILUOHJEET. Pihkarastit Säännöt. Toimihenkilöt. - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa KILPAILUOHJEET Pihkarastit 23.8.2009 - julkaistu 17.8.2009 - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUOHJE Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä ja kilpailun järjestäjän

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Kestävyys on kykyä työskennellä pitkään väsymättä Ja tällä kertaa pääosin maastossa! Lajin vaatimukset: 1. Sileän juoksussa kestävyysjuoksijan vauhti

Lisätiedot

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa - henkilökohtainen sprinttikilpailu ja parisprinttiviesti Henkilökohtaisen kilpailun ja viestin yhteiset ohjeet

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2012 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jukka Suominen Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013 KILPAILUOHJE Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla 17.-18. elokuuta 2013 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

Kettumetsän rastipäivät

Kettumetsän rastipäivät sivu: 1/ 9 Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Kettumetsän rastipäivät Ulvilassa 8-9.9.2012 Kultainen kompassi -cup finaali 38. Nuorten alueottelu Satakunta-Häme-Varsinais-Suomi KILPAILUOHJEET SÄÄNNÖT:

Lisätiedot

Kajaanin Suunnistajat ry.

Kajaanin Suunnistajat ry. Kajaanin Suunnistajat ry. KaSun toiminnan tavoitteet ja Kainuu ja Kajaani kansainvälisten suunnistuksen suunnitelmat suurtapahtumien 2013+ keskipisteessä Syyskokous 28.10.2012 Päämäärät 2013 Nuoriso- ja

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 20.6.2019 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Juha-Matti Suominen Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220

Lisätiedot

Sprintin valmennus ja harjoittelu seuratasolla

Sprintin valmennus ja harjoittelu seuratasolla Sprintin valmennus ja harjoittelu seuratasolla Turun sprinttiseminaari 3.3.2012 Janne Salmi Sprintin järjestelyhaasteet Vähän karttoja Turun seudulla poikkeuksellisen hyvä tilanne Karttojen vaatima ajantasaistustyö

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 25.5.2019 Tapahtuman johto-organisaatio: Kilpailun johtaja: Tanja Nyholm Ratamestarit: aikuisten radat Timo Huovila, lasten radat Sanna Hilska Valvoja: Matti Viirto, Hiidenkiertäjät

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ 16.11.2009 1/11 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot