TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, JÄSENTIEDOTE N:O 1/ ***
|
|
- Pekka Aho
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, JÄSENTIEDOTE N:O 1/ *** Suunnistusta KEVÄTKOKOUS Aika: Tiistaina klo Paikka: Innilän maja Sotavallantie 119 Lempäälä Opastus: Lempäälä, Valkeakoskentie Kahvitarjoilu TERVETULOA! Johtokunta
2 Puheenjohtajan palsta Tervehdys! Allekirjoittanut on hypännyt Harrin isoihin saappaisiin, ja vielä riittää kasvuvaraa. Johtokunta jatkaa pääosin tutulla miehistöllä, jossa Harri toimii varapuheenjohtajana. Uutena jäsenenä johtokuntaan valittiin Teppo Salmia, joka toimii uutena Nuorisovastaavana. Hyvä orkesteri on siis kasassa. Johtokunnasta irrottautuneelle Viertolan Kimmolle isot kiitokset seuran eteen tehdystä työstä. Toimintasuunnitelman mukaiset avainalueet ja tavoitteet ovat: 1. Nuorisotoiminta Salpa- Jukola Jukolan ja Venlojen viestiin lähdetään tänäkin vuonna. Viesti käydään Virolahden Ravijoella. Järjestelyistä vastaa Vehkalahden Veikot. Virolahden maastotyyppi on nopeakulkuisempaa, eikä niin pikkutarkkaa kuin Kytäjä-Jukolassa, joten rohkeasti mukaan. Ilmoittautumiset Tarmolle hyvissä ajoin. Suunnitelmissa on myös bussikyyti. Jukolapalaverista ilmoitamme myöhemmin keväällä. Jäseniä kannustetaan osallistumaan myös muihin viesteihin rohkeasti, joista ainakin FinnSpring ja Halikko-viesti on seuran kalenterissa. 2. AM kisajärjestelyt 3. Suunnistuspalveluiden kehittäminen Nuorisotoimintaryhmää on laajennettu ja koulutuksissa on käyty kiitettävissä määrin, joka mahdollistaa kovemman panostuksen nuorisotoiminnan kehittämiseen. Myös allekirjoittanut jatkaa tukevasti nuorisotoiminnassa mukana, kilpailu- ja valmennusperspektiivistä tukien ja harjoituksia vetäen. Aluemestaruuskilpailut järjestämme Säijässä, joten laittakaapa kalenteriin ylös. Tähän tapahtumaan tarvitsemme talkoovoimaa, muksulaan, rastiralliin, lähtöihin, maaliin, kuulutukseen, kisakeskusrakentamiseen, makkaranpaistoon, rastipukkien virittelyyn, yms. toimintaan. Suunnistuspalveluita on kalenterissa jo mukavasti suunnitteilla. Olemme mukana mm. Kunnossa kaiken ikää -toiminnassa (KKI) Reijon vetämänä, osallistumme Lempäälässä perhetriathloniin, tarjoamme ykkösten ja kakkosten Sporttikortti -harjoituksia, perinteisiä T-rasteja ja koulusuunnistuksia unohtamatta. Kiitokset kaikille seuranjäsenille jo alkaneesta kaudesta. Kausi on alkanut mukavan vireästi kaikilla osa-alueilla. Vaikka Minna Kauppi hienosti sanoikin, että ei olla mitään marjanpoimijoita, niin edelleen on lupa tulla maastosta naama mustikassa ja karttapussi täynnä kantarelleja. Ilon kautta!!! Tarmo Kilpailu ja valmennustoiminta Kilpailukalenteri Huhtikuu FinnSpring viesti Toukokuu Kalevan Rasti, SM-erikoispitkä 28.5 Valkeakosken Haka, Rautia-rastit AM- sprint, KooVee Kesäkuu 2.6. Tampereen Yritys Pirkkalan Hiihtäjät, Helarastit 5.6 SM Sprint, Paimion Rasti Tampere Games, Tampereen Pyrintö Salpa-Jukola, Vehkalahden Veikot Heinäkuu Kainuun rastiviikko Fin Tampere Suunnistus, KooVee SM pyöräsuunnistus sprintti, Liperin Taimi SM pyöräsuunnistus pitkämatka Elokuu AM-pitkä, Epilän Esa AM-viesti, Epilän Esa Syyskuu 3.9. SM-pitkämatka R1 karsinta, Liedon Parma 4.9. SM-pitkämatka R1 finaali, Liedon Parma 3.9. SM-pitkämatka R2 karsinta, Kankaanpään Suunnistajat 4.9. SM-pitkämatka R2 finaali, Kankaanpään Suunnistajat Pyöräsuunnistuksen SM-keskimatka, Navi AM-keskimatka ja HOK, Tarpsu Rasti-Nokian kansallinen ja Kultainen kompassi pyöräsuunnistuksen SM-viesti, Navi
3 17.9. SM-keskimatka R1, Rastiketut SM-keskimatka R2, Rasti 88, Auran Vannas SM-viesti R2, LHR SM-viesti R1, Alajärven Ankkurit AM-yö, IkNV SM-yö karsinta, Kyrös-Rasti Lokakuu SM-yö, Kyrös-Rasti AM-erikoispitkä, IkNV Halikko-viesti, AngA Talvikauden kisatuloksia Kansalliset: Kouvolan Rastin kansallinen 2-osainen hiihtosuunnistuskilpailu Sprintti H45: 2) Olli Savikko TarpSu 11.57, 3), 8) Jari Maunuksela TarpSu Keskimatka H45: 2) Olli Savikko TarpSu 34.25, 3) Jari Maunuksela TarpSu Yhteistulokset H45 1) Olli Savikko TarpSu 46.22, 4) Jari Maunuksela TarpSu AM-kisat: Hakan pitkänmatkan AMhiihtosuunnistus : Jari Maunukselalle AM-mestaruuden lisäksi myös voitto 15. Veikko Hakulisen hiihtorastien yhteistuloksissa. H35 16,5 km: 2) Tommi Haakana H40 15,2 km: 4) Tarmo Kokko H45 14,2 km: 1) Jari Maunuksela 54.14, 7) Vesa Ijäs H16 10,7 km: 3) Matias Ijäs D12 5,6 km: 3) Mimmu Kokko Hauhon sisun keskimatkan AM hiihtosuunnistus : H16 7,3 km: 2) Matias Ijäs H35 9,7 km: 5) Tommi Haakana H45 8,9 km: 9) Vesa Ijäs SM-kisat: SM Hiihtosuunnistus pitkämatka , Jämsän Retki-Veikot: H45 16,3 km: 5) Jari Maunuksela TarpSu , 7) Olli Savikko TarpSu H90 (2,2 + 2,2 + 2,2 + 2,2 km): 1) SK Vuoksi 43.24, 2) Tarpian Suunta (Jari Maunuksela, Olli Savikko) Hienoa! SM Hiihtosuunnistus keskimatka , Joutsenon Kullervo: H45 8,1km: 6) Savikko Olli TarpSu Valmennustoiminta Valmennustoiminta keskittyy pääasiassa nuorisopuolen harjoitusten ohjelmointiin niin pitkällä kuin lyhyelläkin aikajaksolla. Aikuisille järjestämme mahdollisuuksien ja jäsenien aktiivisuuden mukaan esim. testejä, joista ensimmäinen on Pirkkahallissa Aerobinen peruskuntotesti 6 x 1000m nousevalla kuormituksella. Nuorisotoiminta Teppo Salmia valittiin alkuvuodesta uudeksi Nuorisovastaavaksi. Nuorisoryhmän kokoonpano kaudelle 2011: Teppo Salmia, Tarmo Kokko, Kirsi Välimaa, Vesa Ijäs, Tommi Haakana, Reijo Simonen ja Heikki Konsala. Liikuntasaliharjoitukset Viialan Hirvialhon koululla jatkuu vielä muutaman viikon, kunnes pystytään siirtymään ulkoliikuntaan. Seuran oma taitoleiri Leiri ohjelma: - Teoriaa ja kaksi taitoharjoitusta. - Lämmittelyt leikinomaisesti. - Lisäksi yhdessäoloa, ruokailu, rentoutus- ja mielikuvaharjoitus. Paikaksi kaavailtu alustavasti Kylmäkosken Veikkojen majaa lähimaastoineen. Leirin aikataulu ilmoitetaan myöhemmin kevään aikana. Leimausleiri Olemme saaneet leimausleirille lattiamajoitustilaa. Ei siis huoneita, joita alun perin yritettiin. Ei anneta tämän kuitenkaan haitata, vaan valmistaudutaan innolla hienoon tapahtumaan. Osa porukasta haluaa majoittua seikkailumielellä myös teltoissa. Tarvitsemme leiriläisten ja vastuuvetäjien sitovat ilmoittautumiset mennessä. Tämän leirin lähtijöille pidetään myös palaveri ennen ilmoittautumisen sulkeutumista. SM-hiihtosuunnistus sprintti Iin Suunnistajat: H45 2,9km: 3) Savikko Olli TarpSu 14.44, 4) Maunuksela Jari TarpSu SM Hiihtosuunnistus Sprinttiviesti , Iin Suunnistajat:
4 Nuorison alkukauden kisatuloksia Hiihtosuunnistuksen AM- keskimatkalla hopeaa Matias Ijäs H16-sarjassa Hiihtosuunnistuksen AM- pitkämatka pronssimitalit Mimmu Kokko D12 ja Matias Ijäs H16. Lasten ja nuorten harjoitus- ja kilpailukalenteri Oravapolkukoulun aloitus Seuran omat harjoitukset kevätkaudella: Toukokuu Särkänniemi-suunnistus, Koovee, Hämeen Cup Rautia-rastit, VaHa, Hämeen Cup - Kesäkuu 2.6. Hela-rastit, Tampereeen Yritys, Hämeen Cup Junnukisat, RaN, Hämeen Cup Leimaus-leiri Tampere Games 1. päivä, TP Tampere Games 2. päivä, TP, Hämeen Cup HOV, OrPo TikuTaku-sprinttisuunnistus, KangSK, Hämeen Cup Heinäkuu Tampere Suunnistus 1. päivä, KooVee, Hämeen Cup Tampere Suunnistus 2. päivä, KooVee Elokuu 7.8. Lasimäki Sprint, Kalvolan Keihäs AM-pitkä, Epilän Esa, Hämeen Cup AM-viesti, Epilän Esa KLL:n mestaruuskilpailut - henkilökohtaiset matkat, Lapuan Virkiä (kuntakohtainen ilmottautuminen) KLL:n mestaruuskilpailut - viestit, Lapuan Virkiä (kuntakohtainen ilmottautuminen) Syyskuu 3.9. VS-Junnusuunnistus, VaHa, Hämeen Cup HOK, TarpS, Hämeen Cup Rastinokian kansalliset, RaN Lasten ja nuorten TarpS:n mestaruus, TarpS Yösuunnistusharjoitus (ajankohta ilmoitetaan myöhemmin) Lokakuu Mikonpäivän Suunnistus, Alueottelu, Hämeen Cupin palkintojen jako, TP Seikkailujen Yö, KangSK (tarkka ajankohta ilmoitetaan myöhemmin) Kauden päättäjäiset Muutoksista ja muista aktiviteeteista tiedotetaan seuran nettisivuilla ja sähköpostitse.
5 Tarpian Suunnan Johtokunta 2011 Pj. Tarmo Kokko, p , Riitiäläntie 448, Lempäälä, kilpailuvastaava Vpj. Harri Koski p. (03) , , Fax (03) , harri.koski(ät)pgikoski.fi Sinivuokontie 7, Lempäälä - tiedotus, verkkovihko, kilpailuilmoittautumiset Heikki Konsala p sihteeri Esa Toivonen, p. (03) , esa.toivonen(ät)metso.com tai esa.a.toivonen(ät)gmailcom, Kuusikankaantie Toijala - karttavastaava Pirkko Saarinen p rahastonhoitaja, jäsensihteeri Tommi Haakana p ratamestarivastaava Aleksi Lehti p kunto, T-rastit, kotisivut Seura maksaa kilpailulisenssin kilpailu- ja harjoitustoimintaan osallistuville vuotiaille kilpailulisenssin ja nuorisuunta-kortin alle 15 -vuotiaille nuorille. JÄSENVELVOITTEET 2011 Jäsenmaksun suorittaminen: Aikuinen 12, alle 16v 7. Perhejäsenmaksu 25. Jäsenmaksu mielellään mennessä Tarpian Suunnan tilille Nordea Lempäälä tai TSOP Viiala Toimita tieto keitä maksu koskee (yhteystiedot, perhejäsenten nimet ja iät) esim. sähköpostilla osoitteeseen tarpsu(ät)sci.fi. Tarpian Suunnan viitenumero TALKOISIIN OSALLISTUMINEN ON MYÖS JÄSENVELVOITE. Hyvää suunnistuskautta 2011! Teppo Salmia p nuorisovastaava Reijo Simonen p valmennus ja koulutus Tarpian Suunnan JÄSENOIKEUDET 2011 seuraavien kilpailujen osanotto- SEURA maksaa maksut: SM- ja AM-kilpailut, viestit, tarkkailukilpailujen eliittisarjat, lisäksi kansallisiin tai vastaaviin kilpailuihin kesäkautena 5 kilpailua ja hiihtosuunnistuskautena 4 kilpailua. Nuorille 1991 ja myöhemmin syntyneille seura maksaa osanottomaksut kaikkiin suunnistuskilpailuihin. Seura maksaa matkakorvauksia seuraaviin kilpailuihin: SM,- AM- ja tarkkailukilpailujen eliittisarjoihin ja johtokunnan erikseen päättämiin viesteihin. Matkakorvaus edellä mainittuihin kilpailuihin: 5 c (0,05 EUR)/km kilpailija/huoltaja. Matkakorvaus perustuu matkalaskuun, jonka puheenjohtaja on hyväksynyt. Pitkien kilpailumatkojen matkakorvauksista on sovittava etukäteen.
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, JÄSENTIEDOTE N:O 1/ *
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2010-15.3.2010 * Suunnistusta 1956-2010 KEVÄTKOKOUS Aika: Tiistaina 30.3.2010 klo 19.00 Paikka: Innilän maja Sotavallantie
Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015
KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan JÄSENTIEDOTE ** N:O 1/2009-15.3.2009
Suunnistusta 1956-2009 TARPIALAINEN Tarpian Suunnan JÄSENTIEDOTE ** N:O 1/2009-15.3.2009 KEVÄTKOKOUS Aika: Maanantai 30.3.2009 klo 18.00 Paikka: Innilän Maja, Sotavallantie 119, Lempäälä Kevätkokousasiat.
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan jäsentiedote JÄSENTIEDOTE N:O 1/ ***
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan jäsentiedote http://tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2012-13.3.2012 *** KEVÄTKOKOUS 27.3. klo 18.30 Sääntömääräiset asiat. Paikka: Innilän maja, Sotavallantie 119,
Säyneisen Salpa, kesäsuunnistus 2015
Säyneisen Salpa, kesäsuunnistus 2015 H60,4037,Butilkin Niilo,SäynSa,125851, H50,05528,Forsberg Matti,SäynSa,122185,1965 Suonenjoen Vasama, 16.5.2015, Kansalliset Suonenjoen Vasama, 16.5.2015, Kansalliset
TARPIALAINEN Numero 1/2013
TARPIALAINEN Numero 1/2013 Tarpialainen 1/2013 KOHTI KESÄÄ TÄSSÄ NUMEROSSA MM. Puheenjohtajan palsta Tarmo Kokko Uusi vuosi ja uudet kujeet. Viime syksyn ja kuluneet talven aikana on punnerrettu ja pähkäilty
TARPIALAINEN Numero 1/2014. tapahtumia kauden aikana perusohjelman lisäksi.
TARPIALAINEN Numero 1/2014 Tarpialainen 1/2014 SUUNNISTAJAN POLKU HELMIKUUSSA 2014 (KUVA: TEPPO SALMIA) TÄSSÄ NUMEROSSA MM. Hyvää pöhinää! Missä lie menneen talven lumet? Ikkunasta näkyy vihertävää ohrapeltoa.
Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2
Rankiohje Vuonna 2016 laskettavat rankilistat Hiihtosuunnistuksen ranki 1 kilpailut ajalta: 1.12.2015 31.3.2016 julkaisu: IRMAssa viimeistään 12.4.2016 kilpailupistemääriä laskettaessa käytetään perustana
KILPAILUKALENTERIN POHJA 2020
SUOMEN SUUNNISTUSLIITTO 19.2.2019 Kilpailutoiminta KILPAILUKALENTERIN POHJA 2020 Pvm Kilpailu Laji Seura/Paikka 1.1.2020 ke 2.1.2020 to 3.1.2020 pe 4.1.2020 la 5.1.2020 su 6.1.2020 ma 7.1.2020 ti 8.1.2020
3.5.2015 SK:n kansallinen 96877 Aarnio Ada D10 8 100
Kilpailupvm Kilpailupäivän nimi Lis.nro Kilpailija Sarja Itse maksettu Seura maksanut Ryhmä IRMAn ulkopuol. Maksuajankohta maksu Palautus Lisämaksu 3.5.2015 SK:n kansallinen 96877 Aarnio Ada D10 8 100
Kaahareiden kesä 2019
Kaahareiden kesä 2019 Kaaharit 11-14-vuotiaita suunnistetaan avoratoja tai tukireittiä ohjaajat: Tuulikki Olkkonen 11-12-vuotiaat, 040 531 9018, marja.tuulikki.olkkonen@gmail.com Riina Liuha 13-14-vuotiaat,
Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016
Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Juha Laasanen 3.11.2016 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 3.11.2016, Jokisalon Hovi 18.00 Suunnistuskauden kohokohtia 18.15 Iltarastien tavoitepalkinnot
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan jäsentiedote N:o 2/2012 19.11.2012*** http://tarpsu.sporttisaitti.com
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan jäsentiedote N:o 2/2012 19.11.2012*** http://tarpsu.sporttisaitti.com SYYSKOKOUS TO 29.11. klo 18.30 Sääntömääräiset asiat. Paikka: Innilän maja, Sotavallantie 119, Lempäälä
Kangasala SK. 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012
Kangasala SK 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012 Kangasala SK Nuorisotoiminnan organisointi v. 2012 Edustusryhmä TikuTaku- School 6-11 v Sari Kontio Tuomo Kivelä Sara Lax
SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014
1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna
ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011
ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 1/9 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli seuran 39. toimintavuosi. Seuran painopistealueina olivat kuntosuunnistukset kaikelle kansalle, nuorisotoiminta sekä huippusuunnistus
Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017
Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Juha Laasanen 9.11.2017 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 9.11.2017, Laihian nuorisoseura 18.00 Tarjoilua 18.15 Suunnistuskauden kohokohtia / Juha 18.30
SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ
21.11.2008 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään
SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO
SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, JÄSENTIEDOTE N:O 2/ ***
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 2/2009-15.11.2009 *** Suunnistusta 1956-2009 SYYSKOKOUS Aika: Maanantai 30.11.2009 klo 19.00 Paikka: Rantalan sauna, Ruodasjärventie
1. Toiminnan perusteita
1. Toiminnan perusteita SuunnistavaUusimaary(SU)toimiitoimintasäännöissä22.12.1995määritettyjenohjeiden mukaisesti. Missio,tehtävä,miksiyhdistysonolemassa,on: SuunnistavaUusimaary:ntarkoituksenaon toimiasuunnistusharrastuksenherättämiseksi,ylläpitämiseksijakehittämiseksijatoimia
Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu
Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina
KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA
KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 2.2 Valitaan kaksi
Vauhti-ryhmä Kick off
Vauhti-ryhmä 2018 Kick off 20.1.2018 Aiheita Ohjaajat vastuuhenkilöt Suunnistajan polku - vauhtiryhmä Tavoitteet Toiminta Harjoitukset Kilpailut Leirit Vuorovaikutus Viestintä Ohjaajat / vastuuhenkilöt
MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA):
- R1: - R2: MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA): RANKISSA 1. LUOKKA (H/D 12 H/D 21) SM/KLL -KISOISSA 1O PARHAAN JOUKOSSA EM/MM -KISOISSA HENKILÖKOHTAISESSA
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.sci.fi/ tarpsu JÄSENTIEDOTE N:O 2/2008-14.11.2008
Suunnistusta 1956-2008 TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.sci.fi/ tarpsu JÄSENTIEDOTE N:O 2/2008-14.11.2008 SYYSKOKOUS Aika: Maanantai 1.12.2008 klo 18.00 Paikka: Vanha Pumppuasema, Pumpparintie 160, Akaa
a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin
SUUNNISTUSJAOSTON 2018 TOIMINTASUUNNITELMA * JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna
Nuoriso- ja Valmennusjaosto
1/2 LS-37 Kuukausitiedote toukokuu Nuoriso: Nuoriso- ja Valmennusjaosto - Rastiseikkailu - tapahtuma Tapanilassa keskiviikkona 12.5. Rastiseikkailu - tapahtumaan on tulossa yli 200 1.-3.-luokkalaista lasta
TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.
TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen
PUSKARASTI 3-4/2008 Lahden Suunnistajat -37 ry:n jäsenlehti
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2009! PUSKARASTI 3-4/2008 Lahden Suunnistajat -37 ry:n jäsenlehti PÄÄTOIMITTAJAN PALSTA Moi! 2008 on pian ohi. Joulu tulee ja on ovella. Puskarasti valmistuu ennen
Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2014
KAUDEN KOHOKOHTIA 2014 Juha Laasanen 12.11.2014 Kolme omaa kilpailua: 8. 5. Koulujen välinen sprintti-suunnistuskilpailu keskuskoululla, 63 osallistujaa 26. 7. EP:n am-oravapolkukilpailu + avoin kansallinen
SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO
SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:
LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS
LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, JÄSENTIEDOTE N:O 2/ *
Suunnistusta 1956-2010 TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 2/2010-15.11.2010 * SYYSKOKOUS Aika: Maanantai 29.11.2010 klo 18.00 Paikka: Rantalan sauna, Ruodasjärventie
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura
Lapin Susirastit. {tab=esittely}
Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli
Suunnistava Uusimaa Syyskokous 2010
Liite 1 Osallistujat Seura Valtakirja Ei valtakirjaa Delta Juha Liukkonen Espoon Akilles Markku Virtanen Helsingin Poliisi-Voimailijat Jari Ohrankämmen Helsingin Suunnistajat Juha Burtsoff Synnöve Miettinen,
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.sci.fi/ tarpsu JÄSENTIEDOTE N:O 2/2007 9.11.2007
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.sci.fi/ tarpsu JÄSENTIEDOTE N:O 2/2007 9.11.2007 Suunnistusta 1956-2007 SYYSKOKOUS Aika: Sunnuntai 25.11.2007 KLO 16.00 Paikka: INNILÄN MAJA Sotavallantie 119, LEMPÄÄLÄ
Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)
Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: 2. 2012 (H18) Nuorten
Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL
Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka
Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma
30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten
Suunnistuskoulu 2013
Suunnistuskoulu Ryhmät: RR, TR ja suora ratalaiset ratalaiset Tasoryhmiä 3 6 14 vuotta Suunnistuskoulu tiistaisin Ohjelma ja paikat ilmestyvät nettiin Koulun hinta 20 (Hansa tukee 10 eurolla jokaista suunnistuskoululaista).
Valio Play -suunnistus, , Hämeenkyrö
Valio Play -suunnistus, 19.8.2018, Hämeenkyrö H15+ (4,2 km) 1 11.00 95753 180275 Eino Lehtiniemi Rasti-Nokia H14 (3,6 km) 5 11.29 99200 203083 Joonas Äärilä Rasti-Nokia H13 (3,6 km) 11 11.32 37705 220694
1. Yhdistyksen Arja Lehto avasi kokouksen klo: 18.00 toivottaen osallistujat tervetulleiksi kokoukseen.
Itä Suomen jousiammuntapiiri ry. PÖYTÄKIRJA Vaalikokous Aika: 28.11.2015 klo:18.00 Paikka: Iitin Ravilinna Läsnä: Iitin Jousiampujat (2), Kymen Jousi ( 1 ), Piili ( 2 ), Lahden Vasama ( 2 ) Eritelty, osallistujaluettelo
Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta
Kilpailuohjeet Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Jouko Karppanen Lähdöt
JÄSENTIEDOTE 1/2015. TURVU:n mestaruuskilpailuja päätettiin järjestää seuraavien lajien osalta:
JÄSENTIEDOTE 1/2015 HYVÄT JÄSENET Toimintavuosi 2015 on jo hyvässä vauhdissa. Yhdistyksen vuosikokouksessa valittu johtokunta on järjestäytynyt ja aloittanut toimintansa. Johtokunnan kokoonpano on seuraava:
Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen
Rasti-Nokia Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi 27. -28.1.2018 Pasi Isokallio Marika Pakarinen Seuran perustiedot Perustettu 1995 Keskisuuri kasvattaja- ja harrasteseura Jäseniä n.230 kpl Lapsia
PUSU 1/2016 Kevät 2016/16.vuosikerta
1 PUSU 1/2016 Kevät 2016/16.vuosikerta Suunnistusjaoston uusi puheenjohtaja Timo Kulmala ALUEOR AVALEIR ILÄISE 2 PUSU eli Pullistuksen Suunnistus Suunnistajien jäsenlehti Julkaisija: Toimitus: Ilmestyminen:
Siiralainen 2011. kuvaaja: Pauli Kukkola
Siiralainen 2011 Siilin Rastin miehet (vasemmalta Raimo Kankkunen, Antti Rönnemaa, Petri Väänänen ja Pauli Kukkola) veteraanien MM-kisojen hulppeissa maisemissa Sveitsissä. kuvaaja: Pauli Kukkola Puheenjohtajan
Koovee. Suunnistuskoulu 2019
Koovee Suunnistuskoulu 2019 Keskeiset henkilöt Suunnistuskoulun rehtori Petri Viitanen ( petriv@iki.fi ) Nuorisopäällikkö Kati Kuusisto (kati.kuusisto@icloud.com) Nuorisovalmentaja Elo Saue (elosaue@gmail.com)
RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 YLEISTÄ
YLEISTÄ Rastivarsat ry toteuttaa vuonna 2013 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus-, tarkkuussuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut
Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,
KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Haminan Ampumaseura. Kotkan Painimiehet
KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Seurat Lajit Anttilan Erämiehet Alppihiihto Haminan Ampumaseura Ammunta Karhulan Katajaiset Ampumahiihto/-juoksu
ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET
Kaakon Suunnistus ry ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET JÄRJESTETTÄVÄT KILPAILUT Alueella järjestetään seuraavat aluemestaruuskilpailut: Hiihtosuunnistus: pitkä matka keskimatka sprintti viesti sprinttiviesti
SUUNNISTUSKILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN
6.1.2012, 13.4.2014/ML, 22.4.2014/MV 1 SUUNNISTUSKILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN IRMA-tietojärjestelmä kilpailuihin ilmoittautumisessa IRMA on Suunnistusliiton verkkopalvelu Ilmoittautumis Ranki ja MAksujärjestelmä.
Kajaanin Suunnistajat ry.
Kajaanin Suunnistajat ry. KaSun toiminnan tavoitteet ja Kainuu ja Kajaani kansainvälisten suunnistuksen suunnitelmat suurtapahtumien 2013+ keskipisteessä Syyskokous 28.10.2012 Päämäärät 2013 Nuoriso- ja
SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 19.11.2007 1/8 1. YLEISTÄ
19.11.2007 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1. YLEISTÄ Vuonna 2008 ainoa kilpailullinen tapahtuma on AM-pitkänmatkan kilpailut 16.8.2008 Jussilanperällä. Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden,
HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna)
6.2.2016 HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) 7.2.2016 SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) Lauantaina 6.2. henkilökohtainen sprinttikilpailu (karsinnat ja loppukilpailut)
RASTIIMI:N TOIMINTALINJA
RasTiimi ry RasTiimi ry on suunnisseura, joka toimii Kalajokilaakson latvoilla, Haapajärvellä ja Reisjärvellä. Seura on perustettu vuonna 1990 ja sen jäsenmäärä on n. 190, joista aktiivisuunnistajia on
Tarpian Suunta. Suunnistuksen erikoisseura. Akaa, Lempäälä, Vesilahti
Tarpian Suunta Suunnistuksen erikoisseura Akaa, Lempäälä, Vesilahti Menestyvä Yhteisöllisyys Houkutteleva Arvostettu KAIKILLE sopiva laji Näkyvä Suunnistus- Green Spirit Rehellisyys ja avoimuus. Luonnon
Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin
Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin Katsaus menneeseen KS-gaalassa 15.11.2015 Mikko Kekki Kouvolan Suunnistajien puheenjohtaja Kouvolan Suunnistajat lyhyesti seuran
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura
PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.
PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri
Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016
Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:
TOIMINTASUUNNITELMA 2013
TOIMINTASUUNNITELMA 2013 14.11.2012 (th) KUNTOSUUNNISTUS TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuntorasti-tapahtumat Kuntorastitoiminnassa otetaan huomioon NAVIn strategia kehittämällä kuntorastitapahtumien laatua
KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry
KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry Jäsentiedote 1/2007 Hyvä KoS:n jäsen. Kos:n hallitus vuodelle 2007 Seuramme syyskokouksessa joulukuussa valittiin KoS:n uusi hallitus. Hallitukseen kuuluvat Simo Kattilakoski (pj.),
egroup 2014 Valmennusryhmä-info
egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta
NIMI SARJA LAJI SAAVUTUS esitys/ päätös. Tino Eriksson nuoret pienoisautoilu/tp-10 SM-kulta 170,00. Teuvo Färlin M55 maantiepyöräily SM-kulta 85,00
Sivistyslautakunta 26.1.2016 VUONNA 2015 MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN STIPENDIT NIMI SARJA LAJI SAAVUTUS esitys/ päätös Tino Eriksson nuoret pienoisautoilu/tp-10 SM-kulta 170,00 Mäntsälän Moottorikerho
SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ
16.11.2009 1/11 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään
2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa.
Pudasjärven Urheilijat ry SUUNNISTUSJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2007 1. JAOSTO Suunnistusjaosto on pitänyt vuoden 2007 aikana 2 kokousta. Kalevan Rastiviestien tiimoilta kokouksia, jossa jaoston edustus on
SEURAN MAKSAMAT KILPAILUMAKSUT 2014
SEURAN MAKSAMAT KILPAILUMAKSUT 2014 24.8.2014 VS Junnusuunnistus 96877 Aarnio Ada 100 D9RR 10 100 26.9.2014 Seikkailujen YÖ 96877 Aarnio Ada 100 HD10RRS 10 100 20 24.8.2014 VS Junnusuunnistus 100163 Aarnio
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri
Tarkkuussuunnistuksen avoin pohjoismainen maaottelu ja avoin henkilökohtainen kilpailu
Kilpailukutsu Tarkkuussuunnistuksen avoin pohjoismainen maaottelu ja avoin henkilökohtainen kilpailu 30.9.-1.10.2017 Nokialla Järjestäjät Järjestäjä: Rasti-Nokia. Kilpailunjohtaja: Ari Hanttu Ratamestarit:
Jaosto on pitänyt vuoden aikana 7 kokousta. Jaoston kokoonpano: Pirkko-Liisa Kontio. Kari Sillanpää. Moilanen
Maarian Mahti ry Suunnistusjaosto PL 46, 20101 Turku TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Yleistä Hallinto Jaosto on pitänyt vuoden aikana 7 kokousta. Jaoston kokoonpano: Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri
Kultainen kompassi -cup finaalin 2012 yhteispisteet
Kultainen kompassi -cup finaalin 2012 yhteispisteet SIJA ALUE Pojat Tytöt Tot 1 Häme1 90 128 218 2 Uusimaa 1 79 130 209 3 FSO/NÅID 1 79 89 168 4 Varsinais-Suomi 1 66 97 163 5 Uusimaa 2 67 93 160 6 Etelä-Pohjanmaa
Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00
Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00 Kilpailuohjeet 2. 3 / Ti 2 9.7.2014 Lopulliset ohjeet on nähtävissä kilpailukeskuksen ilmoitustaululla. Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,
KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS
Harjoitteluanalyysi. Marika Teini suunnistus
Harjoitteluanalyysi Marika Teini suunnistus 24.9.2018 Kuka? 29-vuotias suunnistaja Oikeustieteen opiskelija Itä-Suomen yliopistossa 1.1.2018 alkaen liikunta-aliupseeri Puolustusvoimien Urheilukoulussa
Puuveneseurojen suunnittelupalaveri Jyväskylässä 11.10.2014
Puuveneseurojen suunnittelupalaveri Jyväskylässä 11.10.2014 Osallistujat Seurojen edustajat: Maija Virta (Joutele), Kirsi Hiljanen (Muuramen Urheilijat), Markku Surakka (Muuramen Urheilijat), Hannu Liekola
Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista.
VAASAN SUUNNISTAJAT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n suurin voimainponnistus kohdentuu Suomenmestaruus sprinttikilpailun järjestämiseen. Järjestämme sekä ryhmä 1 että
Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä
Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Mika Ilomäki & Tuija Soanjärvi 1 Suunnistustapahtuman perusteet Vaatimukset kilpailu- /tapahtumapaikalle Maastonkäytön luvat Ympäristökysymysten selvittäminen Käyttökelpoinen
RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 YLEISTÄ
YLEISTÄ Rastivarsat ry toteuttaa vuonna 2011 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä ovat Nuori Suomi-sinetin
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia
Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista.
VAASAN SUUNNISTAJAT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n suurin voimainponnistus kohdentuu Suomenmestaruus sprinttikilpailun järjestämiseen. Järjestämme sekä ryhmä 1 että
TARPIALAINEN Numero 2/2013. aloittaa esim. pihakartoista tai päivittämällä vanhaa karttaa.
TARPIALAINEN Numero 2/2013 Tarpialainen 2/2013 KOHTI HISU-KAUTTA TÄSSÄ NUMEROSSA MM. Oletko mukana? Tarmo Kokko Kulunut kesä jää mukavasti mieleen varsinkin Vuokatin MM-kisojen ansiosta. Ruutanan Velho
Suomen Suunnistusliitto
Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Kestävyys on kykyä työskennellä pitkään väsymättä Ja tällä kertaa pääosin maastossa! Lajin vaatimukset: 1. Sileän juoksussa kestävyysjuoksijan vauhti
Suunnistusvuosi 2015
Ylivieskan Kuula ry. Suunnistusjaoston toimintakertomus 2015 1/5 Suunnistusvuosi 2015 Suunnistusjaoston kokoonpano: Jaoston vastaavat: Puheenjohtaja ja rahastonhoitaja Sihteeri ja tiedottaja, varap.j.
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa
SUUNNISTUSKOULU 2019 LAPSILLE, NUORILLE JA KOKO PERHEELLE
RASTIPIIKKIÖ SUUNNISTUSKOULU 2019 LAPSILLE, NUORILLE JA KOKO PERHEELLE VIIKOITTAIN VAIHTUVA HARJOITUSPAIKKA NETISSÄ: HTTP://WWW.RASTIPIIKKIO.FI Tervetuloa suunnistuskouluun! Suunnistus on harrastus, johon
YLEISTÄ SEURAN TAVOITTEET VALMENNUS- JA NUORISOTOIMINTA RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2019
YLEISTÄ Rastivarsat toteuttaa vuonna 2019 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus-, tarkkuussuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä
SUUNNISTUSKOULU 2018 LAPSILLE, NUORILLE JA KOKO PERHEELLE
RASTIPIIKKIÖ SUUNNISTUSKOULU 2018 LAPSILLE, NUORILLE JA KOKO PERHEELLE VIIKOITTAIN VAIHTUVA HARJOITUSPAIKKA NETISSÄ: HTTP://WWW.RASTIPIIKKIO.FI Tervetuloa suunnistuskouluun! Suunnistus on harrastus, johon
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019
KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2014
KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Pekka Niemelä 040-5220 760 pekkaniemela@saunalahti.fi Rah.hoitaja Kimmo Prusila 040-8692 999 kimmo.prusila@gmail.com Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen@gmail.com
Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.
YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin
KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2012
KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Pekka Niemelä 040-5220 760 pekka.niemela@saunalahti.fi Rah.hoitaja Kimmo Prusila 040-8692 999 kimmo.prusila@gmail.com Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen@gmail.com
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7)
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a Mitä on muuttunut? Tällä lomakkeella hakevat toiminta-avustusta kaikki muut yhdistykset ja yhteisöt paitsi veteraanitoimikunnalle osoitetut
Kuosulaisten menestys kesän 2011 kilpailuissa
1 Kuosulaisten menestys kesän 2011 kilpailuissa Kilpailu Aika Paikka Sivu 1. MM-kilpailut Pyöräsuunnistus 22.-27.8. Italia. 2 Veteraanit 31.7.-7.8. Unkari. 2 2. Suomen mestaruuskilpailut erikoispitkä matka