OJITUKSESTA ILMOITTAMINEN JA MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OJITUKSESTA ILMOITTAMINEN JA MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS"

Transkriptio

1 OJITUKSESTA ILMOITTAMINEN JA MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS OPET hankkeen loppuseminaari

2 Ojituksesta ilmoittaminen Hankkeesta vastaavan on kirjallisesti ilmoitettava muusta kuin vähäisestä ojituksesta valtion valvontaviranomaiselle vähintään 60 vuorokautta ennen ojitukseen ryhtymistä. FI/Vesi/Vesien_kaytto/Maankuivatus_ja_oji tus

3 Ojitusilmoituksen sisältö Kuvaus hankkeesta ja sen ympäristövaikutuksista sekä vaikutusalueesta. Yleiskuvaus kuivatettavasta alueesta. Aiemmat toimenpiteet Suunnitellut toimenpiteet karttoineen, mm. vesiensuojelurakenteet. Toteutusajankohta ja kesto.

4 Vähäinen ojitus, ilmoitusta ei tarvitse tehdä Pienehkön metsäkappaleen ojitus Vähäisen peltolohkon ojittaminen Peltolohkon täydennysojitus ja salaojittaminen Kunnossapito-ojitus Rakennuspaikan kuivattaminen

5 Muu kuin vähäinen ojitus, ilmoitus tulee tehdä Ojittaminen pohjavesialueella tai happamilla sulfaattimailla Kunnossapito-ojitus silloin kun uoma on palautunut luonnontilaisen kaltaiseksi Peruskuivatushanke

6 Peruskuivatushanke vai kunnossapito Peruskuivatushanke: - Peruskuivatustyö, joka on vireillä, rakenteilla tai uusittavana. Myös peruskorjaushanke, jolla aiemmin toteutettu hanke uusitaan kokonaan tai merkittäviltä osin. Kunnossapito: - Kunnossapitoa on toimenpide, jolla säilytetään tai palautetaan ojasto tilaan, jossa se pystyy hoitamaan tehtävänsä.

7 Peruskuivatushankkeiden rahoitus Tukea voidaan myöntää ojitusyhteisölle, järjestely- tai säännöstely-yhtiölle tai kiinteistönomistajille yhteistä peruskuivatushanketta varten. Tuettavassa hankkeessa hyödyn tulee kohdistua pääasiassa viljelysmaahan ja useampaan kuin yhteen maatilaan. Myönnetään avustuksena.

8 Rahoituksen hakeminen Ojitusyhteisö toimii hakijana. Mikäli ojitusyhteisöä ei ole perustettu, tulee peruskuivatushankkeen hyödynsaajien hakea avustusta yhteisesti. Kirjallinen, vapaamuotoinen hakemus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

9 Hakemuksen liitteet Hyväksyttävä suunnitelma kustannusarvioineen ja kustannusten ositteluineen. Ojitustoimituksen päätös tai aluehallintoviraston lupa, jos nämä ovat vesilain perusteella tarpeen hankkeen toteuttamiseksi. Jäljennös hanketta varten perustetun ojitusyhteisön perustamiskirjasta ja säännöistä tai, jos tällaista yhteisöä ei ole perustettu, hyödynsaajien keskinäinen sopimus hankkeen toteuttamisesta sekä ilmoitus hankkeen toimitsijoista. Hankkeen rahoitussuunnitelma

10 Tuen myöntämisen edellytykset Suunnitelmassa on otettu muun ohella huomioon seuraavat ympäristön suojeluun ja hoitoon sekä taloudellisuuteen liittyvät seikat: riittävät toimenpiteet työnaikaisen vesistökuormituksen ja työnjälkeisen eroosion vähentämiseksi tarvittaessa erityisten vesiensuojeluratkaisujen kuten laskeutusaltaiden ja kosteikkojen avulla riittävien suojakaistojen muodostaminen hyötyalueen uomien varsille kohdealueen ympäristöarvojen säilyttämis- tai parantamistavoitteet kustannusten kohtuullisuus hyötyyn nähden

11 Avustuspäätöksen ehtoihin sitoutuminen Rahoituspäätöksen saatuaan hakijan on toimitettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kirjallinen sitoumus peruskuivatuslaissa ja tässä asetuksessa säädettyjen sekä rahoituspäätöksessä määrättyjen ehtojen noudattamisesta. Jos hakijana on ojitusyhteisö, sitoumukseen on liitettävä pöytäkirjan ote yhteisön kokouksesta, jossa sitoumuksesta on päätetty. Sitoumus voi olla vapaamuotoinen.

12 Aloittaminen Peruskuivatushankkeen toimeenpanoon voidaan ryhtyä, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut rahoitus- tai avustuspäätöksen ja kun ojitusyhteisö on antanut 10 :ssä tarkoitetun sitoumuksen ja päättänyt hankkeen toimeenpanosta. Ennen avustuspäätöstä ja hakijan kirjallista sitoumusta muodostuneet kustannukset eivät ole avustuskelpoisia, lukuun ottamatta suunnittelukustannuksia.

13 Avustuksen maksaminen Tukipäätöksen liitteenä on maksatushakemuslomake. Maksetaan enintään kolmessa erässä. Maksetaan työn edistymisen mukaan jälkikäteen. Maksatushakemukseen tulee liittää kopiot kuiteista sekä kirjanpito omasta työstä. Viimeinen maksuerä % maksetaan siivouskaivun jälkeen.

14 Lisätiedot: Hämeen ELY-keskus Jaana Ojala-Järvi p asiointi, luvat ja ympäristövaikutusten arviointi/ lomakkeet/vesiasiat/ maankuivatus ja ojituksen lupa- ja ilmoitusvelvollisuus vesivarat/rahoituslähteet ja ohjeet

Ojitusyhtiöiden toiminta sekä ojien kunnossapidon käytännön järjestäminen ja rahoitus. Ylitarkastaja Ilkka Närhi

Ojitusyhtiöiden toiminta sekä ojien kunnossapidon käytännön järjestäminen ja rahoitus. Ylitarkastaja Ilkka Närhi Ojitusyhtiöiden toiminta sekä ojien kunnossapidon käytännön järjestäminen ja rahoitus Ylitarkastaja Ilkka Närhi Ojitusyhtiön toiminta Ojitusyhtiö on perustettu ojitustoimituksessa yhteisen ojituksen toimeenpanoa

Lisätiedot

Yhteistoiminnallisuus kuivatushankkeissa Helena Äijö Salaojayhdistys ry

Yhteistoiminnallisuus kuivatushankkeissa Helena Äijö Salaojayhdistys ry Yhteistoiminnallisuus kuivatushankkeissa Helena Äijö Salaojayhdistys ry 18.4.2012 Hydrologinen kierto Kuivatuksen tarve Suomessa kuivatus on peltoviljelyn edellytys -tiiviit maalajit -tasainen maasto -hydrologiset

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

Ojituksen lainsäädäntö, luvantarve ja ojituksesta ilmoittaminen. Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä -hanke

Ojituksen lainsäädäntö, luvantarve ja ojituksesta ilmoittaminen. Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä -hanke Ojituksen lainsäädäntö, luvantarve ja ojituksesta ilmoittaminen Sivu 1 18.12.2014 Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä -hanke Esityksen sisältö Ojituksen lainsäädäntö Ojituksesta ilmoittaminen

Lisätiedot

Ilmoitusmenettely kunnostusojituksissa

Ilmoitusmenettely kunnostusojituksissa Ilmoitusmenettely kunnostusojituksissa Kunnostusojitusten vesiensuojelupäivä 16.4.2013 16.4.2013 Esityksen sisältö Milloin on tehtävä ilmoitus ojituksesta Mitä ilmoituksen tulee sisältää Vesilain mukaan

Lisätiedot

Vesilaki 2011 ja metsäojitukset

Vesilaki 2011 ja metsäojitukset Vesilaki 2011 ja metsäojitukset Puron ja noron luonnontilan turvaaminen Vähäinen ojitus Ilmoitusmenettelystä Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö Metsätalouden vesiensuojelupäivät Saarijärvi

Lisätiedot

Luontoa huomioon ottavia ratkaisuja

Luontoa huomioon ottavia ratkaisuja Luonnontilaisen kaltaiseksi palautunut uoma ja luontoarvojen huomioon ottaminen ojitusprosessissa Luontoa huomioon ottavia ratkaisuja Lasse Järvenpää SYKE Luonnonmukaisen ojien kunnossapidossa peruskuivatushankkeen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 1 1.1 Ojituksen käsite vesilaissa... 1 1.2 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen rooli ojitusasioissa... 1 2. Päätösasiat...

Lisätiedot

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset:

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset: MÄÄRÄYS Pvm 13.6.2014 Dnro 3641/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom. ja 18 2 mom. Vastaavat EU-säännökset:

Lisätiedot

Yleiskatsaus metsätalouden vesistövaikutuksiin ja vesiensuojelun lainsäädäntöön

Yleiskatsaus metsätalouden vesistövaikutuksiin ja vesiensuojelun lainsäädäntöön Yleiskatsaus metsätalouden vesistövaikutuksiin ja vesiensuojelun lainsäädäntöön Samuli Joensuu Lapua 12.11.2013 Sisältö Metsätalouden kuormitusvaikutuksista Muuttuva lainsäädäntö ja sen merkitys metsätalouden

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon

Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus seminaari 29.10.2012 HAMK Tommi Muilu Taustaa Vesilain uudistuksella tehostetaan vesitalousasioiden

Lisätiedot

Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus. Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus. Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 29.01.2014 1 VL 5. Luku (Ojitus) 3 Ojituksen luvanvaraisuus Ojituksella sekä ojan käyttämisellä

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja

Lisätiedot

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1.2.2012 1 VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA... 1 Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita...

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 29.4.2015 Dnro 969/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 33/15 Kumotaan Määräys Nro 11/15, Dnro 307/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2014 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) ensimmäisen hakukerran maksaminen Liitteenä

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Tilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pohjois-Pohjanmaalla 15.12.2015 Palveluesimies Virpi Niemi 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä

OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä 15.6.2012, Ympäristötoimenpiteillä lisää kannattavuutta maatilan toimintaan Huomisen osaajat -hankkeen verkostotapaaminen Sivu 1 20.6.2012 OPET-hankkeen

Lisätiedot

Luonnonmukaisen peruskuivatustoiminnan. Pinja Kasvio SYKE, Vesienhoitoryhmä

Luonnonmukaisen peruskuivatustoiminnan. Pinja Kasvio SYKE, Vesienhoitoryhmä Luonnonmukaisen peruskuivatustoiminnan tilanne Pinja Kasvio SYKE, Vesienhoitoryhmä 29.1.2013 Kysely PERKAUS -hankkeen toteuttamista varten tarvitsimme taustatietoja ELYissä tehtävästä peruskuivatustoiminnan

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010

Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010 Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2011 ASIA HAKIJA Tieksin pengerrysyhtiö nimisen järjestely-yhtiön sääntöjen vahvistaminen Ilmajoen kunnassa

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena

Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena Pekka Kemppainen, MMM Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari SYKE 26.1.2012 Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena 1. Järvien nostohankkeet

Lisätiedot

Maatalousuomien peruskuivatuksen ja luonnontilaisuuden edistämisen tukeminen

Maatalousuomien peruskuivatuksen ja luonnontilaisuuden edistämisen tukeminen Maatalousuomien peruskuivatuksen ja luonnontilaisuuden edistämisen tukeminen Ville Keskisarja maa- ja metsätalousministeriö 29.1.2014 1/11 Peruskuivatusavustukset 1998-2013 Pellot vaativat toimivan kuivatuksen

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA)

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) VM056:00/2016 3.10.2016 ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) 1. AUTA-hankkeen valtionavustusohje Tässä ohjeessa kuvataan AUTA-hankkeen kokeilulle

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille

HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille Hanna Koskela/ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager

Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager 26.10.2016 15 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla

Lisätiedot

Vuoden 2015 ympäristösopimusten ( ) toisen erän maksaminen

Vuoden 2015 ympäristösopimusten ( ) toisen erän maksaminen Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 920/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset Vuoden 2015 ympäristösopimusten (2014-2020) toisen

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off 12.5.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Maatalouden investointitukien maksatus

Maatalouden investointitukien maksatus Maatalouden investointitukien maksatus 21.4.2015 1 Miten saada myönnetty investointituki maksuun? Hyrrän kautta Maksua ja nostolupaa on mahdollista hakea myös lomakkeella Tuki maksetaan/lainaa myönnetään

Lisätiedot

Maatalouden investointituet. Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö

Maatalouden investointituet. Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö Maatalouden investointituet Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö 1 Maatilojen investointituet Maatalouden tukemista, pääpaino maatilojen kilpailukykyä ja kannattavuutta

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Heikentämiskielto ja ilmoitusvelvollisuus ja toimintamallin esittely

Heikentämiskielto ja ilmoitusvelvollisuus ja toimintamallin esittely Heikentämiskielto ja ilmoitusvelvollisuus ja toimintamallin esittely Varsinais-Suomen ELY-keskus Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Olli Mattila Lsl 64 a Heikentämiskielto Natura 2000 -verkostoon kuuluvan

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015

MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015 1 MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015 Rakennetuen rahoitus EU- osarahoitteista avustusta ja korkotukea budjettivaroista, kansallinen avustus Makerasta Tukea voidaan myöntää avustuksena,

Lisätiedot

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus. Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)

Lisätiedot

Maatalouden investointituet

Maatalouden investointituet Maatalouden investointituet Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö 1 Maatilojen investointituet Maatalouden tukemista, pääpaino maatilojen kilpailukykyä ja kannattavuutta

Lisätiedot

Ravinteet satoon vesistöt kuntoon RAVI -hanke. Maaseuturahasto

Ravinteet satoon vesistöt kuntoon RAVI -hanke. Maaseuturahasto Ravinteet satoon vesistöt kuntoon RAVI -hanke Maaseuturahasto Peruskuivatushankkeet on toteutettu valtion työnä kunnossapitovastuu on jäänyt ojitus-, yms. yhtiöille yhtiöitä on Kaakkois-Suomessa noin 4000

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus Laki maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.3.2012 HAKIJA Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ASIA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Salo 6.3.2013 Oikeus vesialueen ruoppaukseen VL 2:6: Lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

Vesistöhankkeiden avustaminen

Vesistöhankkeiden avustaminen Vesistöhankkeiden avustaminen Vesistöilta Evijärvi 30.8.2013 Marko Aalto Etelä-Pohjanmaan ELY-Keskus Marko Aalto; Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Ympäristö- ja luonnonvarat,

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA LUKIEN

HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA LUKIEN 1 HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA 1.7.2006 LUKIEN Ympäristölautakunta 20.6.2006 95 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Maa-ainesten

Lisätiedot

PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET

PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET 2015- ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS MAASEUTUYKSIKKÖ Alvar Aallon katu 8, 60100 Seinäjoki Puh. 0295 027 500 LAILA LUOMA 7.2.2017 PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET 2015- TYÖTÄ EI

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso 1 Tilanne 31.12.2011 kpl ha / ey Maksetut sopimukset, luonnonmukainen tuotanto 401 15635,47 2 673 929 perinnebiotooppien hoito 128 775,03 320 643 alkuperäisrotujen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaustisen kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 11.12.2012 Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2012 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) maksaminen, toinen hakukerta Liitteenä

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT. Hamina Kaakkois-Suomen ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1

UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT. Hamina Kaakkois-Suomen ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT Hamina 12.3.2013 1 Energiatuki Työ- ja elinkeinoministeriö / ELY- keskus voi hankekohtaisen harkinnan perusteella myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille energiatukea

Lisätiedot

Koulutus- ja tiedonvälitys

Koulutus- ja tiedonvälitys Koulutus- ja tiedonvälitys Savonlinna 25.5.2015 Mikkeli 27.5.2015 Kehityspäällikkö Ossi Tuuliainen Etelä-Savon ELY-keskus Maaseutupalvelut yksikkö M01 Tietämyksen siirtoa ja tiedotusta koskevat toimet

Lisätiedot

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA 31.8.2012 SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA Hankkeen hallittu päättäminen Rahoituskoordinaattori Merja Rossi Kaakkois-Suomen ELY-keskus HANKKEEN PÄÄTTÄMINEN Päättäminen on osa hankkeen suunnitelmaa ja toteuttamista

Lisätiedot

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE Tuija Nikkari Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE Seinäjoki 24.5.2011 Rahoituspäätös ja projektisuunnitelma Rahoituspäätös sisältää päätösasiakirjan

Lisätiedot

MAA-AINESTAKSA UURAISTEN KUNTA

MAA-AINESTAKSA UURAISTEN KUNTA MAA-AINESTAKSA UURAISTEN KUNTA Ympäristölautakunta 10.11.2015 Hyväksytty kunnanhallituksessa - 16.11.2015 304 Voimaan 1.1.2016 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNITELMAN TARKASTAMISETA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2013 1 ASIA LUVAN HAKIJA Inarin kalanviljelylaitoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 126/05/1 lupamääräyksestä poikkeaminen,

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 6.9.2016 Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Vesienhoidon lainsäädäntö Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Vesienhoidosta

Lisätiedot

TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT

TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT Teollisuuden toimintaa ohjaavat tekijät: TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT prof. O. Dahl Puhtaat teknologiat -tutkimusryhmä Dia n:o 1, CHEM-A1100 Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit (5 op) Nykyinen ympäristölainsäädäntö

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus uusiutuvan energian ja uuden energiateknologian investointituen myöntämisen yleisistä ehdoista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 :n nojalla:

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 1 YLEISTÄ 1(5) Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan maa-aineslain

Lisätiedot

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 1/5 LOHJAN KAUPUNKI Liite / MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ympäristö- ja rakennuslautakunta 10.12.2015 109 Voimassa 1.1.2016 alkaen

Lisätiedot

Pieni Matkolammen laillisen vedenkorkeuden määrääminen, Parikkala. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pieni Matkolammen laillisen vedenkorkeuden määrääminen, Parikkala. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Etelä-Suomi Päätös Nro 74/2010/4 Dnro ESAVI/241/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Pieni Matkolammen laillisen vedenkorkeuden määrääminen, Parikkala Kaakkois-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020. Helmikuu 2016

MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020. Helmikuu 2016 MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020 Helmikuu 2016 Sivu 1 19.2.2016 MANNER-SUOMEN MAASEUTUOHJELMA 2014-2020 Maatilojen investointituet rahoitetaan osittain ohjelmasta 1) Ns. EU-osarahoitteisia tukia 2)

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen

Lisätiedot

TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN. Lappeenranta Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1

TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN. Lappeenranta Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN Lappeenranta 26.05.2016 Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 Energiatuki Työ- ja elinkeinoministeriö / ELY- keskus voi hankekohtaisen

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Maatalouden ympäristötuen erityistuen 2049 toisen erän maksaminen. Lisätietoja määräyksen sisältämistä asioista antaa:

Maatalouden ympäristötuen erityistuen 2049 toisen erän maksaminen. Lisätietoja määräyksen sisältämistä asioista antaa: Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 919/03.03.00/2016 ELY-keskukset Maatalouden ympäristötuen erityistuen 2049 toisen erän maksaminen Liitteenä on maksamista koskeva Maaseutuviraston määräys

Lisätiedot

päätöksen nro 23/2009/3 muuttaminen, Helsinki

päätöksen nro 23/2009/3 muuttaminen, Helsinki Etelä-Suomi Päätös Nro 50/2011/4 Dnro ESAVI/414/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.3.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston Helsingin kaupungille antaman vesialueen ruoppaamista,

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 21.5.2014 Avustuksen tausta: lainsäädäntö Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen tähtääviä hankkeita

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Kuusamon kaupunki tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Uusi työ Kuusamossa Kuusamon kaupunki tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Kuusamon kaupunki haluaa tukea osaltaan alueen

Lisätiedot

Laivanrakennuksen innovaatioedellytysten turvaamiseksi voidaan myöntää valtionavustusta laivanrakennuksen innovaatioihin.

Laivanrakennuksen innovaatioedellytysten turvaamiseksi voidaan myöntää valtionavustusta laivanrakennuksen innovaatioihin. LAIVANRAKENNUKSEN INNOVAATIOTUKI Laivanrakennuksen innovaatioedellytysten turvaamiseksi voidaan myöntää valtionavustusta laivanrakennuksen innovaatioihin. Avustus on tarkoitettu laivaprojektien innovaatioiden

Lisätiedot

Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa 9.12.2011.

Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa 9.12.2011. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 46/2012/1 Dnro ISAVI/106/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2012 ASIA HAKIJA Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä.

Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä. PALVELUSETELI Tuen myöntämisen kriteerit Tavoite Kenelle Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä. Entisen Rovaniemen maalaiskunnan

Lisätiedot

Käynnistysavustus perusparantamiseen

Käynnistysavustus perusparantamiseen Dnro 19454/021/13 Käynnistysavustus perusparantamiseen 2013 2014 Hakuohje 19.9.2013 Avustuksen hakuaika 19.9.2013 31.12.2014 Sisällys 1 UUSI VALTUUS SEKÄ SOVELLETTAVAT LAIT JA OHJEET... 3 2 AVUSTUKSEN

Lisätiedot

Keskivedenkorkeuden pysyvä muuttaminen

Keskivedenkorkeuden pysyvä muuttaminen Keskivedenkorkeuden pysyvä muuttaminen Ympäristö- ja vesilupapäivät Oulussa 5. 6.11.2013 Etelä-Suomen aluehallintovirasto, ympäristölupavastuualue, ympäristöneuvos Esko Vähäsöyrinki 6.11.2013 Vesilain

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA Haminan kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Urjalan kunnan valtuuston päätös 18.6.2012 17 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Urjalan kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta,

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä

Lisätiedot

Maatalouden investointituki - salaojitus osana kokonaisuutta. Sanna Koivumäki MMM/RO Maaseudun kehittämisyksikkö sanna.koivumaki@mmm.

Maatalouden investointituki - salaojitus osana kokonaisuutta. Sanna Koivumäki MMM/RO Maaseudun kehittämisyksikkö sanna.koivumaki@mmm. Maatalouden investointituki - salaojitus osana kokonaisuutta Sanna Koivumäki MMM/RO Maaseudun kehittämisyksikkö sanna.koivumaki@mmm.fi Sivu 1 10.2.2016 Investointitukijärjestelmän tavoitteet Alkutuotanto

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut: Sisällysluettelo:

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut: Sisällysluettelo: KAUHAVAN KAUPUNKI Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut: Sisällysluettelo: 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu 3 Valvontamaksu 4 Kuuleminen 5 Vakuudet

Lisätiedot

JOHDATUS OJITUSISÄNNÖINTIIN. Johdatus ojitusisännöintiin -koulutus, Turku Vesitalousasiantuntija Ari Sallmén

JOHDATUS OJITUSISÄNNÖINTIIN. Johdatus ojitusisännöintiin -koulutus, Turku Vesitalousasiantuntija Ari Sallmén JOHDATUS OJITUSISÄNNÖINTIIN Johdatus ojitusisännöintiin -koulutus, Turku 11.11.2016 Vesitalousasiantuntija Ari Sallmén Maankuivatustoiminnan laajuus Ojitushankkeita toteutetaan Varsinais-Suomessa peruskuivatusavustuksella

Lisätiedot