Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2016
|
|
- Yrjö Manninen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2016 KERTOMUS TURUN KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYKSEN TOIMINNASTA 126. TOIMIKAUDELTA VUODELTA 2016
2 2 YHDISTYKSEN HALLINTO Puheenjohtaja: Yhdistyksen syyskokouksessa valittiin puheenjohtajaksi vuodelle 2016 Ari Raita. Hallitus: Yhdistyksen syyskokouksessa valittiin hallituksen jäseniksi vuosiksi seuraavat henkilöt: Jouni Kankare Mikael Kaartoaho Päivi Laaksonen Erno Savolainen Juhani Vesanen Yleisvarajäseniksi: Jouni Martiskainen, Juha Mattila, Veli-Matti Niittymäki, Teppo Puolakka ja Aki Rauhala Hallituksessa jatkavat (erovuorossa vuonna 2017): Ville Härmä Riitta Liukkonen Erja Rumpunen Erkka Verho Arja Tervakoski Toiminnantarkastajat: Toiminnantarkastajiksi syyskokous valitsi: Juhani Lento ja Risto Rihko. Varatoiminnantarkastaja: Jarmo Leppänen Varapuheenjohtaja: Hallituksen keskuudestaan valitsemana varapuheenjohtajana on toiminut Mikael Kaartoaho. Sihteerit: Yhdistyksen sihteerinä on toiminut Riitta Liukkonen. Taloudenhoito: Yhdistyksen taloudenhoitajana on toiminut Päivi Laaksonen ja kirjanpitäjänä Arja Tervakoski. Nimenkirjoittajat: Yhdistyksen sääntöjen mukaan nimenkirjoitusoikeus on puheenjohtajalla, sihteerillä ja taloudenhoitajalla. Intiim-lehden kirjeenvaihtaja Intiim-lehden kirjeenvaihtajana on toiminut koko hallitus. Rantalan vastuuhenkilöt Rantalan vastuuhenkilöinä toimineet Päivi Laaksonen, Riitta Liukkonen ja Jouni Martiskainen
3 3 Lipunkantajat: Yhdistyksen lipunkantajina ovat toimineet Jouni Kankare ja Jarmo Leppänen. JAOSTOT, KERHOT JA MUUT TOIMIKUNNAT Nuorisojaosto: TKY:n nuoret, puheenjohtajana Erno Savolainen. Keväällä nuoret kävivät HK-areenalla katsomassa jääkiekkoa. Kesä huipentui ruisrock-lauantaihin, johon tky:n jäsenet osallistuivat isolla joukolla. Kaikkiaan vuosi 2016 oli hyvä vuosi tapahtumien osalta. Kerhot: Eläkeläisten Kerho, Jakajakerho, Naiseläkeläisten Kerho ja Painajain Kerho Eläkeläisten Kerho Kerhon puheenjohtajana on toiminut Heikki Liukkonen. Kerho kokoontui joka toinen torstai, osallistujia keskimäärin henkilöä, vuoden aikana kokoonnuimme 17 kertaa. Piknik-risteilyllä olimme 9.2. Kevätretki Rantalaan Jäseniämme osallistui myös yhdistyksemme Vappubrunssille sekä Rantalan juhannusjuhliin. Jakajakerho Kerhon vetäjänä toimii Erja Rumpunen. Kerho on kokoontunut kuukauden ensimmäinen tiistai toimistolla. Toukokuussa kokoonnuimme Rantalaan viettämään kesäkauden avajaisia. Ohjelmassa oli saunomista,uimista ja grillausta. Kesäkuukausina kerho ei ole kokoontunut. Syyskuussa kerhotoiminta taas käynnistyi. Marraskuun 30 päivä kokoonnuimme ruokailemaan Ravintola Juliiniaan. Kerhossa on käynyt 7 vakituista jäsentä ja muutamia jakajia silloin tällöin. Runsaanpaa osaanottoa kaivattaisiin. Naiseläkeläisten Kerho Kerhon puheenjohtajana on toiminut Heli Niemelä. Kerho on kokoontunut joka toinen tiistai, vuoden aikana 16 kertaa, kerhopäivinä koolla keskimäärin 18 kerholaista. Jäsenmaksun maksaneita jäseniä on ollut 19 henkilöä. Vuosikokous Ortodoksiseen kirkkoon tutustuminen 5.4. Kerhon 30- vuotista taivalta juhlittiin piknik-risteilyllä toukokuussa. Syksyllä käytiin kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa. Jouluristeily Grace-laivalla. Jouluruokailu Merikarinassa ja tutustuminen Taidekappeliin päätti vuoden Painajain Kerho Turun Painajain kerhon toimikunta 2016: Ari Raita puheenjohtaja, Jukka Hakamäki sihteeri, Ari Suominen, Markku Gröndahl, Jari Kontto, Ville Mikkonen, Jan Karhu, Ville Härmä, Jukka Savolainen. Toimikunta on kokoontunut vuoden aikana kolme kertaa. Ari Raita (varalla Jukka Hakamäki) kuuluu Painajain Keskusjärjestön hallitukseen. Ari Suominen toimii Painajain Keskusjärjestön varatoiminnantarkastajana. Vuosikokous pidettiin TKY:n toimistolla TKY:n rahastonhoitaja vastaa kerhon tilistä. Kerhon jäsenmaksu vuonna 2016 oli 10.
4 4 KOKOUSTOIMINTA Kevätkokous: Yhdistyksen kevätkokous pidettiin yhdistyksen toimistolla Brahenkatu 7 B 34. Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin tilikertomus ja vahvistettiin tilinpäätös, kuultiin toiminnantarkastajien lausunto yhdistyksen tileistä vuodelta 2015 sekä myönnettiin tili- ja vastuuvapaus tilivelvollisille vuodelta Syyskokous: Yhdistyksen syyskokous pidettiin yhdistyksen toimistossa. Kokouksessa oli paikalla 17 yhdistyksen jäsentä. Syyskokouksessa valittiin yhdistyksen puheenjohtaja vuodelle 2017 ja hallituksen jäsenet vuosiksi Kaikki valinnat tehtiin yksimielisesti. Yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodelle 2017 valittiin Ari Raita. Yhdistyksen hallituksen jäseniksi vuosiksi valittiin seuraavat henkilöt: Ville Härmä, Erja Rumpunen, Juha Mattila, Teppo Puolakka, Veli-Matti Niittymäki. Yleisvarajäseniksi hallitukseen vuosiksi valittiin: Veli-Pekka Koivumäki, Marko Laakso, Jouni Martiskainen, Ilkka Nieminen ja Aki Rauhala. Hallituksessa jatkavat : Jouni Kankare, Mikael Kaartoaho, Päivi Laaksonen, Erno Savolainen ja Juhani Vesanen. Yhdistyksen toiminnantarkastajiksi vuodelle 2017 valittiin Juhani Lento ja Risto Rihko. Varatoiminnantarkastajaksi valittiin Jarmo Leppänen. Syyskokous valtuutti yhdistyksen hallituksen suorittamaan toimihenkilöiden valinnat. Muut kokoukset: Ehdokasasettelukokous yhdistyksen toimistolla. Järjestäytymiskokous yhdistyksen toimistolla. Hallituksen kokoukset: Vuoden 2016 hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana 12 kertaa. Hallituksen jäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti: 12 kertaa: Mikael Kaartoaho, Riitta Liukkonen, Ari Raita 11 kertaa: Erno Savolainen 10 kertaa: Jouni Kankare, Veli-Matti Niittymäki, Teppo Puolakka, Juhani Vesanen 9 kertaa: Erja Rumpunen 5 kertaa: Ville Härmä
5 5 Hallituksen käsittelemiä asioita: Vuosi 2016 jatkui graafisella alalla osin synkkänä, mutta toisaalta valoakin näkyi. Lehtien levikki ja sivumäärät jatkoivat laskuaan. Pakkauspainaminen taas on hienoisessa nousussa ja sinne on palkattu myös lisää työvoimaa. Valitettavasti lomautuksia ja irtisanomisia on riittänyt. Team-liitto on yhdessä Puu-, Paperi- ja Metalliliiton kanssa jatkanut liittofuusion valmistelua. Päätös uuden liiton syntymisestä tehdään vuoden 2017 puolella siitä huolimatta, että Paperiliitto päätti kuluvan vuoden lopussa jättäytyä pois uudesta suurliitosta. Suomen hallitus on toimillaan pyrkinyt romuttamaan modernin yhteiskunnan neuvottelujärjestelmän sekä heikentämään niin työssäkäyvien kuin työttömienkin asemaa. Vuonna 2017 astuu voimaan kiky-sopimus, jolla työntekijän vuosittaista työaikaa pidennetään 24 tunnilla. Tämä on herättänyt paljon keskustelua varsinkin graafisella-alalla, koska monet työnantajat eivät pysty muutenkaan tarjoamaan työtä koko vuodeksi. Kirjatyöntekijät neuvottelivat kuluvana vuonna uuden työaikasopimuksen sekä yövuoroa tekeville kompensaatiosopimuksen, jolla pyritään vähentämään työnantajan teettämän yövuoron kustannuksia. URHEILU-, VIRKISTYS- JA MUU TOIMINTA Luottamusmiestapaaminen toimistolla Perinteinen Vappubrunssi yhdistyksen toimistolla Osallistujia n. 200 henkilöä. Länsirannikon tapaaminen Turussa Luottamusmiesten piknik OPINTOTOIMINTA Opintotoiminnasta on vastannut ammattiosaston puheenjohtaja sekä hallitus. Jäsenkoulutuksen lisäksi hallitus on kouluttanut itseään seminaarein ja koulutustilaisuuksin. YHTEISTOIMINTA Länsirannikon osastojen tapaaminen Turussa KESÄKOTI RANTALA Rantalassa vapautui pitkäaikaisilta vuokralaisilta mökki, Pikku tupa johon tehtiin jo hyvissä ajoin keväällä pintaremontti. Seinä- ja lattiapinnat uusittiin, kaapistot uusittiin ja tehtiin vähän sähkötöitä. Mökkiin hankittiin liesi, vaatekaappi ja patteri. Mökin remonttia tehtiin pääsiäispyhinä ja viimeistelytöitä vielä kevättalkoissa. Mökki oli jo vuokrattu seuraavalle asukkaalle.
6 6 Ns. vuokramökkiin tehtiin samanlainen terassi kuin muissakin neliömökeissä on sekä katto uusittiin, tämä remontti sujui paljolti vuokralaisen toimesta, toki siihen osallistui myös muita alueen asukkaita. Kesä sujui paljolti edellisten vuosien tapaan, viikkovuokrahuoneistoissa oli aika vähän varauksia, samoin ison saunan vuokrauksia oli aiempaa vähemmän. Kaikki mökit olivat vuokrattuina ja alueella oli viisi vakituista vaunuilijaa. Talkoihin osallistuttiin kiitettävästi, virallisiin ja ei niin virallisiiin. Suureksi avuksi on ollut lainaksi saatu traktori, jolla on tehty kaikenlaista kuljetus- ja tienkunnostustyötä. Avajaisiin osallistui oman väen lisäksi yhdistyksen hallituksen väkeä vieraineen. Länsirannikon tapaamisen osallistujista vaasalaiset myös yöpyivät Rantalassa. Juhannus sujui perinteisesti, tällä kertaa musiikki hoidettiin itse aattoiltamiin. Juhannuspäivän jalkapallopelissä oli erinomainen osallistujamäärä ja katsojia toinen mokoma. EDUSTUKSET JA KURSSIT Teamliiton hallituksessa on toiminut Mikael Kaartoaho, valtuustossa Jouni Kankare. Teamliiton Työympäristöjaostoon on kuulunut Ari Raita. Teamliiton Kansainvälisten asian jaostoon on kuulunut Jarmo Leppänen. Lehdenjakajien tes-jaostoon on kuulunut Teppo Puolakka. SAK:n lääninvaltuustossa on Teamliiton edustajana Mikael Kaartoaho. SAK:n Turun Seudun Paikallisjärjestö on hallituksessa edustanut Jarmo Leppänen ja varajäsen Päivi Laaksonen. Turun ammatti-instituutin graafisen alan neuvottelukunnassa yhdistyksen edustajana Mikael Kaartoaho. Päivi Laaksonen on toiminut SAK:n Varsinais-Suomen aluetoimikunnan varapuheenjohtajana v As. Oy Yliopistonkatu 12 b:n yhtiökokouksissa yhdistystä on edustanut Päivi Laaksonen. Kursseille osallistuneet: Luottamusmieskurssi Teppo Puolakka, Veikko Mäkelä ja Tuomo Puranen Kiljava Työsuojelun jatkokurssi Kiljava Jarno Peltonen Lisäksi hallituksen jäsenet ovat osallistuneet Teamliiton järjestämiin seminaareihin, eri neuvottelupäiville sekä SAK:n järjestämiin alueellisiin koulutustilaisuuksiin.
7 7 JÄSENISTÖ Jäseniä vuoden lopussa 1265 henkilöä RIVEISTÄMME POISTUNEET Hemminkinen Mirjam, Iivonen Simo, Jaakkola Hanna, Jäntti Esa, Laiho Jouko, Leirisola Aili, Nieminen Ilmi, Pajunen Laura, Rosen Kerttu, Torkkeli Ritva, Wickström Sally KUNNIAJÄSENET Yhdistyksemme kunniajäsen on Mauno Hakakoski (2000). Liiton kunniajäsen on Mauno Hakakoski (1997). MERKKIPÄIVÄT Merkkipäiväänsä viettäneitä jäseniä on tervehditty onnittelukäynnein, kukkatervehdyksin ja onnittelukortein. TIEDOTUSTOIMINTA Ammattiosaston tiedottamisesta on vastannut yhdistyksen hallitus. Seinäilmoitusten ja luottamusmiespostin lisäksi on käytetty Intiim-lehteä. Alan oppilaitoksiin on pidetty yhteyttä ja tiedotettu yhdistyksen toiminnasta. Yhdistyksellä on myös oma kotisivu YHDISTYKSEN TOIMISTO Sijaitsee osoitteessa Brahenkatu 7 B 34, Turku, LEHTISETELI Yhdistyksen lehtisetelin arvo on ollut 25 e. Se on annettu kaikille työväenlehdille. STIPENDIT Yhdistys on lahjoittanut kaksi 100 e:n suuruista stipendiä Turun teknillisen ammattioppilaitoksen graafisen linjan kakkosluokkien oppilaille jaettavaksi.
8 8 LUOTTAMUSMIEHET JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUT Artukaisten kiinteistö- ja huoltopalvelu Pääluottamusmies: Harri Sarlin Varapääluottamusmies: Juha Mattila Työsuojeluvaltuutettu: Esa Hänninen 1. varavaltuutettu: Juha Mattila Auraprint Oy Pääluottamusmies: Juhani Vesanen Varapääluottamusmies: Jani Paavola Työsuojeluvaltuutettu: Ilari Koivisto 1. varavaltuutettu: Mona-Katriina Hollmen Finepress Pääluottamusmies: Timo Tarvonen Varapääluottamusmies: Toni Törmä Työsuojeluvaltuutettu: Päivi Laine 1. varavaltuutettu: Anne Dravantti 2. varavaltuutettu: Toni Törmä Förlags Ab Sydvästkusten Pääluottamusmies: Tanja Kaivosoja Varapääluottamusmies: Tarja-Liisa Mäkelä Hansaprint Oy Pääluottamusmies: Mikael Kaartoaho Varapääluottamusmies: Ari Raita Varapääluottamusmies (Toimihenk.): Mia Kumlander Osaston luottamusmiehet: Ari Toimio Deco/Turvapaino Petri Lindholm Jälkikäsittely Ilkka Nieminen Paino Työsuojeluvaltuutettu: Ari Raita 1. varavaltuutettu: Erno Savolainen 2. varavaltuutettu: Veli-Matti Niittymäki Työsuojeluasiamiehet: Jarmo Linden Veli-Matti Niittymäki Mirva Korkiakoski Jälkikäsittely Paino Turvapaino Jaakkoo-Taara Oy Pääluottamusmies: Jouni Kankare Varapääluottamusmies: Christian Alari Osaston luottamusmiehet: Jarmo Tienpää Tuulisuon osasto Työsuojeluvaltuutettu: Christian Alari 1. varavaltuutettu: Anna Huitti 2. varavaltuutettu: Jouni Kankare
9 9 Lounais-Suomen Tietojakelu Turku ja ympäristö: Pääluottamusmies: Teppo Puolakka Varapääluottamusmies: Tuomo Puranen Uusikaupunki: Pääluottamusmies: Marko Laakso Varapääluottamusmies: Erja Rumpunen Työsuojeluvaltuutettu: Marko Laakso 1. varavaltuutettu: Erja Rumpunen Loimaa Pääluottamusmies: Veikko Mäkelä 1.4. saakka Joonatan Matilainen 1.4. alkaen Naantalin painotalo OffsetHouse Oy Yhdyshenkilö: Jari Närvä Newprint Oy Pääluottamusmies: Ville Härmä Varapääluottamusmies: Arja Varjonen Työsuojeluvaltuutettu: Aki Rauhala 1. varavaltuutettu: Jukka Nurmi TS-Yhtymä Oy Pääluottamusmies: Seppo Seppälä Varapääluottamusmies: Irene Raita Työsuojeluvaltuutettu: Jarno Peltonen 1. varavaltuutettu: Marjukka Nummelin
Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2015
1 Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2015 KERTOMUS TURUN KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYKSEN TOIMINNASTA 125. TOIMIKAUDELTA VUODELTA 2015 2 YHDISTYKSEN HALLINTO Puheenjohtaja: Yhdistyksen
Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2012
1 Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2012 KERTOMUS TURUN KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYKSEN TOIMINNASTA 122. TOIMIKAUDELTA VUODELTA 2012 2 YHDISTYKSEN HALLINTO Puheenjohtaja: Yhdistyksen
Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2013
1 Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2013 KERTOMUS TURUN KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYKSEN TOIMINNASTA 123. TOIMIKAUDELTA VUODELTA 2013 2 YHDISTYKSEN HALLINTO Puheenjohtaja: Yhdistyksen
Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2014
1 Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2014 KERTOMUS TURUN KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYKSEN TOIMINNASTA 124. TOIMIKAUDELTA VUODELTA 2014 2 YHDISTYKSEN HALLINTO Puheenjohtaja: Yhdistyksen
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan työsuhteiden ehtoja sekä työolosuhteita
Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
NASTOLAN KIRJATYÖNTEKIJÄT ry. 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan
Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2014 pöytäkirja Aika 7.2.2014 klo 18.00 19.14 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö
TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon
P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y
P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 1. YLEISTÄ Jäsenille järjestettiin risteily
VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014
VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) VANAJAN METALLITYÖVÄEN 2(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SISÄLLYS 1 AMMATTIOSASTO 250 2 EDUNVALVONTA 3 TYÖSUOJELU 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT 5 NEUVOTTELUKUNTA 6 KONSERNIYHTEISTYÖ
TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA
1 (3) TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Palokuntamme toiminta on ollut toimintakertomusvuoden aikana vilkasta. Yhteistyö Satakunnan
Turun Seudun Wanhat Toverit
Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2015 pöytäkirja Aika 27.2.2015 klo 18.00 19.12 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan
Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 27 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2013 pöytäkirja Aika 8.2.2013 klo 19.00 19.40 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 27 seuranjäsentä liitteenä
TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden
Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2010 pöytäkirja Aika 19.2.2010 klo 19.00 20.13 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä
RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yhdistyksen 74. toimintavuosi pyörähti käyntiin osaavien aktiivitoimijoiden johdolla. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kymmenen (10) jäsentä; Pyhäjoelta, Vihannista,
Lihavalmistealan ehdokkaat
Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund
Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä sekä yksi jäseneksi hakija liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2017 pöytäkirja Aika 14.2.2017 klo 18.00 19.20 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä sekä yksi jäseneksi
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 26 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2012 pöytäkirja Aika 10.2.2012 klo 19.00 19.55 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 26 seuranjäsentä liitteenä
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja
2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen.
Kempeleen Metsästys- ja Kennelyhdistys r.y. PÖYTÄKIRJA Asia Vuosikokous Aika 28.03.2014 klo 18.30. Paikka Läsnä Kempeleen Kunnanvaltuustosali 23 osallistujaa. Liite1 1 Janne Halunen avasi kokouksen klo18:38
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus
Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry Toimintakertomus 2014 1. YLEISTÄ - puheenjohtajalta Viime vuosi 2014 ei tuonut helpotusta alaamme vaikuttaneeseen taantumaan. Taantuma on meidän alalla ollut jopa
PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti
Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.
1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä
1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell
Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus
Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA
JESSE- uistelu
HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
Sarjan paras tulos:
Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.
1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY
PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY Toimintasuunnitelma 2016 - ammattiyhdistystoimintaa vuodesta 1896 - YLEISTÄ - puheenjohtajalta Arvoisat Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen jäsenet, vuosi on taas
Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry
Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2015 YLEISTÄ - puheenjohtajalta Hyvät Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen jäsenet, on taas tullut aika suunnata katseet ensi vuoteen ja arvailla
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
Nastolan Kirjatyöntekijät ry. 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan
Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI
N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334
Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintasuunnitelma
Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2014 YLEISTÄ - puheenjohtajalta Arvoisat PKY:n jäsenet, on taas aika valmistella ensi vuoden tapahtumia sekä toimintaa. Mitähän mahtaa vuosi 2014
Tervetuloa vuosikokoukseen!
SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry
PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa
5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )
1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964
JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS
JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen
P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y
P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1 1. YLEISTÄ PAUn Talvipäivät olivat Hämeenlinnassa
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
TURUN KEMISTIKERHO RY
TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään
SAK.n Hämeenlinnan Paikallisjärjestö Ry jäsenosastojen yhteistietoja 2015
1 SAK.n Hämeenlinnan Paikallisjärjestö Ry jäsenosastojen yhteistietoja 2015 Hämeenlinnan Automiehet ry os. 014 (407 jäsentä) / Kirjeenvaihto Janne Karhiaho janne.karhiaho@kotikone.fi gsm 04577305166 Marko
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014
Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset
TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA
1 (5) TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Palokuntamme toiminta on ollut toimintakertomusvuoden aikana vilkasta. Yhteistyö Satakunnan
Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.
1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa
Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.
MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5
Esityslista 1.12.2015
Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 36 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2011 pöytäkirja Aika 11.2.2011 klo 19.00 20.19 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 36 seuranjäsentä liitteenä
PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ
PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY
Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla
6. Käsitellään yhdistyksen tilit edelliseltä tilikaudelta ja toiminnantarkastajan
VUOSIKOKOUKSEN ASIALISTA I Kokouksen järjestäytyminen 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri. 2. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen
Eurooppalainen metsästysammunta Yhdistelmäkilpailu
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2016 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Hirvihaarantie 725 HIRVIHAARA Eurooppalainen metsästysammunta 29.5.2016 Yhdistelmäkilpailu
1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä:
Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Teemu Nuorteva Jani Lahti Johannes Salminen Mikko Tuomaala Timi Antere Antti Artukka Juha Suominen Tuukka Peltola Pauli Järvinen Jussi Alanen Kaisa Kurenniemi
Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut
Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06
1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
XV SKAL TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 9.9.2006. Auto. Ford Connect 1,980 13,86 5,051 2,551 1,000
Sija. Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg I 1. 3. Käyttöauto Oy Jyväskylä Risto Vainio Ilkka Mansala 2. 18. Markku Lehisto Jaakko Riikonen Raimo Alm 3. 9. Markku Lehisto Markku Lehisto Juha Tammisto
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere
HRK.fi uistelu Petäys Resort
HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,
Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)
16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27
Kalastuspisteuistelu
HSVU Tulostettu 3.8.2013 Sivut 1 / 21 12 Tomi Kekki, Jari Kekki, Jani Träff 8945 hauki 5460 8945 8945 1 3 Topi & Mika Salo 8800 hauki 6370 8800 8800 2 8 Timo Ikola, Markku Pitkäranta 8595 8595 8595 3 1
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta
Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen
Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistys ry. Toimintakertomus
Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistys ry Toimintakertomus 2012 1. YLEISTÄ - puheenjohtajalta Vuosi on taas kerran vaihtunut, joten nyt on aika katsoa taaksepäin ja muistella mitä kaikkea on tapahtunut menneenä
ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA
sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen