Heikki Korhonen TYÖHARJOITTELU AKDENIZ UNIVERSITYSSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Heikki Korhonen TYÖHARJOITTELU AKDENIZ UNIVERSITYSSÄ"

Transkriptio

1 Heikki Korhonen TYÖHARJOITTELU AKDENIZ UNIVERSITYSSÄ Raportti Kajaanin ammattikorkeakoulu Tekniikan ala Tietotekniikka

2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 AKDENIZ UNIVERSITY 2 3 OMAT TYÖTEHTÄVÄT Ensimmäisen vaiheen suunnittelu Keinotekoisen neuroniverkoston rakentaminen C-kielellä Lopullisen laitteen suunnittelu 8 4 YHTEENVETO 10 LÄHTEET VIRHE. KIRJANMERKKIÄ EI OLE MÄÄRITETTY. LIITTEET

3 1 JOHDANTO Keväällä 2011 maaliskuussa, kouluumme saapui luennoimaan opettaja Akdeniz Universitystä ja luentojen yhteydessä hän mainitsi harjoittelumahdollisuudesta Antalyassa keväällä Toki se kuulosti jo silloin mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Kesän aikana mietiskelin asiaa hieman tarkemmin ja tulin siihen tulokseen, että tällainen kokemus on minulle hyödyllisempää ja mielekkäämpää kuin harjoittelu suomessa saati Kajaanissa. Kesän loppupuolella ilmoitin meidän koululle halukkuuteni lähteä harjoitteluun Turkkiin. Hakemukset laitettiin jo hyvissä ajoin liikenteeseen, mutta viimeinen ja virallinen vahvistus minun hyväksymisestä kouluun tuli joulukuun lopussa. Siitäpä sitten kahdessa viikossa Kajaanin asunto tyhjäksi ja lippuja varailemaan. Harjoittelun ajanjakso oli Harjoittelu ulkomailla vahvistaa totta kai vieraan kielen käyttövalmiutta ja opettaa myös kokonaan toisenlaisen kulttuurin ja sen mukana tuomat haasteet. Harjoittelu koululla mahdollistaa työtehtävien sopivuuden koulutuksen sen hetkiseen vaiheeseen ja uskoin saavani täällä tarpeeksi haastavia ja mielekkäitä tehtäviä.

4 2 AKDENIZ UNIVERSITY Akdeniz University on perustettu vuonna Oppilaitos sijaitsee Antalyan kaupungissa Turkissa, Konyaaltin kaupunginosassa isolla n. 3,7 km2 alueella. Perustamisen jälkeen koulusta on kehittynyt nopeasti yksi maan johtavista oppilaitoksista, joka tarjoaa kattavan valikoiman erilaisia koulutusvaihtoehtoja. Yliopistoon kuuluu 15 eri tiedekuntaa, kuusi oppilaitosta ja 13 ammatillista koulutusta antavaa yksikköä. Koulu tarjoaa perusopintojen lisäksi mahdollisuuden suorittaa kanditaattin tutkinto tai tohtorin tutkinto. Kaiken kaikkiaan koulu tarjoaa yli 240 erilaista opetus-ohjelmaa. Koulussa on yli opiskelijaa. [1] Lääketiede Maatalous Tiede Tietotekniikka Ympäristö Elektroniikka Filosofia Ruoka Liiketalous Yleis Akdeniz University Tekniikka Opetus Taide Laki Viestintä Kalastus Geologia Mekaniikka Biolääketiede Bioengineering? Energia Materiaali Mekatroniikka Kuva 1. Koulun organisaatio rakenne.

5 Akdeniz University liittyi ERASMUS- ohjelmaan vuonna 2003, jonka jälkeen yliopistosta on kansainvälinen instituutio joka tarjoaa paljon mahdollisuuksia ulkomaalaisille vaihtoopiskelijoille. Koulu on valittu kahdesti maan parhaaksi vaihto-opiskelija kohteeksi. Koulu on myös ainoa turkkilainen koulu joka on saanut kansainvälisen Erasmus Lifelong Learning Award palkinnon. Yksikkö, jossa työskentelin, sijaitsi melko lailla keskellä yliopiston aluetta. Matkaa portilta kertyi hieman yli kilometrin suuntaansa. Kuitenkin yliopiston alueella on mahdollista käyttää linja-autoa, jos on huono keli tai ei halua kävellä. Rakennus on suhteellisen uusi, kaksi kerroksinen, jossa on toimistot yläkerrassa ja laboratoriot alhaalla. Varsinaisia luokkahuoneita ei ollut tässä rakennuksessa. Yksikössä työskenteli kymmenisen henkilöä, joista enemmistö opettajia. Joukossa taisi olla muutama tutkijakin. Koulutusohjelmana elektroniikka on suhteellisen tuore ja tästä syystä minä olin ensimmäinen harjoittelija tässä yksikössä.

6 3 OMAT TYÖTEHTÄVÄT Suoritin harjoitteluni elektroniikan tiedekunnassa. Suunnittelin harjoitteluni aikana asiakkaan tilauksesta mittalaitteen, joka laskee tomaatin pinnassa olevan myrkkyjäämän määrää. Laite mittaa kasvihuoneessa vallitsevia olosuhteita ja niiden muutoksia. Mitattavat suureet ovat lämpö, kosteus, valonmäärä ja aika viimeisimmästä myrkytyshetkestä. 3.1 Ensimmäisen vaiheen suunnittelu Aluksi saavuttuani koululle sain jaetun työhuoneen turkkilaisen opiskelijan kanssa. Työpisteeni oli signaalilaboratoriossa sijaitseva pöytä. Koululla ei ollut ainakaan suoraan tarjota minulle tietokonetta, joten oli onni, että ostin uuden kannettavan tietokoneen ennen reissuun lähtemistä. Toki aluksi asensin tarvittavat ohjelmistot tietokoneelle ja ensimmäiset viikot kuluivat niitä harjoiteltaessa. Aluksi minulle vain sanottiin, että minun täytyy rakentaa mittalaite, joka mittaa lämpötilaa, kosteutta ja auringonvaloa, ei muuta. Tässä vaiheessa minulle ei kerrottu mitään jatkoa projektista, joten suunnittelin laitteen saamieni vaatimusten perusteella. Projekti rakentuu PIC-piirin ympärille, joten sen ohjelmointi täytyi opetella esimerkkien avulla. Valitettavasti apua ei ollut liiaksi tarjolla, joten opettelu tapahtui omatoimisesti, niin kuin kaikki muukin. Projektia varten ainoastaan lämpötilan ja kosteuden mittaamiseen tarkoitettu anturi oli ennalta määrätty komponentti, kaikki muu oli minun päätettävissäni. Lämpötilan ja kosteuden mittaamiseen oli valittu digitaalinen Sensirionin valmistama SHT10 anturi, jossa on 14/12 bittinen tarkkuus. Koululta löytyi tarkoitukseen sopiva prosessori, mutta muut komponentit täytyi sitten tilata. Tilasin tarvittavat komponentit, 2x16 LCD näyttö, anturit ja sopivat liittimet. Piirilevyn suunnitteluun käytetty ohjelma mahdollisti myös kattavat simulointi toiminnot, joten pystyin tekemään ohjelmaa, vaikka minulla ei ollutkaan vielä tarvittavia komponentteja. SHT10 anturi oli minulle täysin vieras komponentti ja se käytti tiedonsiirtoon sarjaliikennettä. Aikaisemmin opetuksessamme ei ole ollut vastaavaa tilannetta, jossa sarjaliikenne tulisi toteuttaa itse ilman valmista kirjastoa. Onneksi valmistaja tarjosi koodin toiselle alustalle, jota rajusti muuttelemalla viestiliikenne oli mahdollista toteuttaa.

7 Osia odotellessa suunnittelin myös piirilevyn laitteelle ja ilman tarkempia vaatimuksia suunnittelin laitteesta mahdollisimman pienen. Suunnittelu tapahtui Proteuksen ARES ohjelmistolla. Kuva 2. Alkuperäinen piirilevy Ohjelma mahdollisti myös piirilevyn suunnittelun 3D-mallina. Ohjelma sisältää kohtuullisen kattavan kirjaston eri komponenteista, mutta näyttö ja SHT anturi piti piirtää itse. Piirsin myös komponenteista 3D-mallit helpottaakseni laitteen visualisointia. Kuva 3. 3D-malli laitteesta 3D-mallit piirsin Googlen SketchUp 8 ohjelmalla jota olen aikaisemmin käyttänyt vapaaajalla 3D-suunnitteluun.

8 Osien saavuttua koululle, kasasin tarvittavat komponentit harjoitus alustalle. Käytössäni oli myös EasyPIC 5 kehitysalusta, joten hyödynsin sitä testauksessa ja piirin ohjelmoinnissa. Vaikka simulaation ja oskilloskooppi kuvien mukaan homma piti toimia, kuitenkaan viestiliikenne anturin ja prosessorin välillä ei toiminut. Lopulta vika paljastui väärästä porttivalinnasta prosessorilla. PIC-piirissä on vain yksi pinnipari joka pystyy lukemaan ja tuottamaan sarjaliikennettä. Portin vaihdolla viestit rupesivat liikkumaan ja anturi toimi halutulla tavalla. Tämän jälkeen yritimme vielä valmistaa piirilevyä, mutta totesimme piirilevyjyrsimen olevan epäkunnossa, joten se ei onnistunut. Paikalle tilattiin huoltomies Ankarasta. 3.2 Keinotekoisen neuroniverkoston rakentaminen C-kielellä Tässä vaiheessa minulle kerrottiin laitteen todellinen käyttötarkoitus. Laitteen tuli siis laskea mittausten perusteella arvioitu myrkkyjäämä tomaateissa. Sain maatalouspuolelta muutamia kymmeniä mittaustuloksia heidän testauksistaan. Kaikki mittaukset oli suoritettu kuuden päivän ajalta kuudella eri kerralla. Olosuhteet siis olivat jokaisella kerralla erilaiset ja jokaiselta päivältä mitattu myrkkyjäämä oli erilainen. Tällaisen tiedon prosessointiin ei voi enää rakentaa yksinkertaista ohjelmaa tai taulukkoa johon verrata aina mittaus arvoja. Aikaisemmin en ollut kuullutkaan mitään neuroniverkostoista tai niiden toiminnasta. Tähän vaiheeseen aikaa kului pitkään, koska kaikki opiskelu tapahtui omatoimisesti. Koululta ei oikein löytynyt apua, koska aihe oli kaikille hieman kaukainen. Aiheesta on paljon kirjallisuutta ja opiskelun aikana tuli kyllä luettua kaiken näköistä. Neuroniverkosto rakennettiin ja koulutettiin MatLab-ohjelmalla. Eihän siinä verkoston luomisessa itsessään ole ongelmaa tai kouluttamisessa, vaan ongelma muodostui, kun sama piti toteuttaa C-kielellä. Vaikka verkoston kaikki painot ja biakset saikin ulos ohjelmasta, niin Excelillä toteutettu lasku ei tuottanut vastaavia tuloksia. MatLab ei kerro, kuinka se laskee annetuista syötteistä vasteen. Eli se matemaattinen prosessi täytyi selvittää itse. Loppujen lopulta oikea kaava löytyi ja koodi oli siten mahdollista kirjoittaa C-kielellä.

9 Testausten perusteella päädyin käyttämään verkostoa jossa aktivointi funktiona on tansig ja neuroneja on kymmenen kappaletta. Kuva 4. Neuroniverkoston periaatteellinen rakenne Punaiset pallot edustavat syötteitä, lämpötila, kosteus, valo ja aika. Siniset pallot ovat neuroneja ja vihreä pallo on verkostosta tuleva vaste. Jokaisella nuolella on oma painoarvo, joka kerrotaan syötteellä. Kuvasta puuttuu bias-arvot, jotka on jokaisella neuronilla ja vasteella. Kun ohjelma toimi halutulla tavalla testialustalla, saapui maatalous puolen opettaja katsomaan projektin edistymistä. Tässähän se sitten hauskuus alkoikin. Turkkilainen projekti ilman minkäänlaisia dokumentteja tai suunnitelmia. Kun asiakas saapui paikalle ja katseli vähän aikaa tuotosta, hän kysyi: olisiko mahdollista saada grafiikkaa tuohon näytölle?. Hän siis halusi, että mittausten lisäksi ohjelmassa olisi taulukko, jonne tiedot tallentuisivat ja samoista tiedoista piirtyisi näytölle kuvaaja, josta voi katsoa nopeasti edistymisen. Samalla hän toivoi, että ohjelma voisi laskea aikaa, jonka kuluttua tomaateissa oleva myrkkyjäämä on alle sallitun turvarajan ja sato olisi korjattavissa. Selitin, ettei tuolla näytöllä voi näyttää, kuin merkkejä, päädyimme vaihtamaan näytön kokonaan erilaiseen. Näytin hänelle netistä muutamia vaihtoehtoja ja päädyimme sitten 128x64 pikseliseen graafiseen LCD näyttöön.

10 3.3 Lopullisen laitteen suunnittelu Graafinen näyttö ja sen ohjaaminen toi mukanaan uusia haasteita. Aikaisemmin minulla ei ole kokemusta vastaavasta, joten taas piti opiskella melko reilusti. Myöskään koululla ei ollut kokemusta vastaavasta. Kuitenkin MikroC-ohjelmassa oli sopiva kirjasto näytön ohjaamiseen, joten se nyt sujui kohtuullisen kivuttomasti. Ohjelman simulointi onnistui myös ja pian näyttö heräsi henkiin simuloinnissa. Simulointien avulla ohjelma oli mahdollista kirjoittaa valmiiksi, mutta tässä vaiheessa ongelmaksi muodostui ohjelman kasvanut koko. Alkuperäinen piiri sisälsi 32kt muistia, joten tilalle valittiin 64kt muistilla oleva prosessori. Jo aikaisemmin tilatut komponentit ottivat Turkin postilta melkein kuukauden aikaa, joten tiesi, etteivät osat saavu tänne siten, että kerkeäisin rakentamaan laitteen valmiiksi. Toki uuden näytön mukana piti ohjelman lisäksi piirilevy muokata sopivaksi. Taaskaan, levylle ei annettu mitään kokoa, joten suunnittelin hieman näyttöä suuremman levy, jotta anturit eivät jäisi näytön alle. Kuva 5. Lopullinen versio piirilevystä Sijoitin anturit erilliselle levylle, jotta ne saadaan nostettua näytön tasolle, joka helpottaa laitteen kotelointia.

11 Kuva 6. 3D-malli laitteesta Loppuvaiheessa kirjoitin projektista selostuksen ja olen ohjeistanut jatkon projektille, kunhan osat saapuvat. Tässä vaiheessa maatalouspuolen opettaja tuli uudelleen katsomaan projektin edistymistä. Hän oli todella tyytyväinen lopputulokseen ja sanoi, että projektilla on suuri tieteellinen merkitys heidän alalleen. Samalla hän kielsi minua kertomasta mitään teknisiä yksityiskohtia projektista tai sen ohjelmasta. Jospa tässä dokumentissa ei ole kerrottu mitään projektin yksityiskohtia liian tarkkaan. Toki muutamissa satunnaisissa tilanteissa avustin myös koulun oppilaita heidän ongelmissaan.

12 4 YHTEENVETO Kokemuksena tällainen ulkomainen harjoittelu on vertaansa vailla. Elämä toisenlaisessa kulttuurissa tuo toki mukanaan paljon haasteita, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Työelämässä olen ollut jo aikaisemmin Suomessa, joten sinänsä tässä ei ole mitään uutta. Siltikin tottuneena Suomen toimintatapoihin ja työkulttuuriin tämä on todella erilaista. Täsmällisyys on melko lailla vieras käsite täällä. Sovitut asiat unohtuvat helposti ja aina pitää olla varmistamassa, että asiat todella hoituvat. Esimerkkinä vaikka tuolla alhaalla oleva piirilevyjyrsin, joka odottaa edelleen huoltajaa. En enää ihmettele, miksi suomalaista ammattitaitoa arvostetaan maailmalla. Minusta tuntuu, että paikallisten yleistietämys ja käytännön asiat ovat hieman hakusessa. Vääriä työkaluja käytetään väärissä paikoissa väärällä tavalla. Vapaa-ajalle täällä kyllä riittäisi paljonkin tekemistä ja nähtävää. Asuntoni sijaitsi Meltem nimisessä kaupunginosassa, joka on aivan yliopiston vieressä ja hyvien julkisten yhteyksien päässä joka paikasta. Toki työt hieman haittasivat matkustamista, mutta pari viikonlopun reissua Alanyaan kerkesimme tehdä. Turkkilaiset itsessään ovat omien ja myös muiden havaintojen perusteella hieman itsekkäitä ja jopa röyhkeitä. Kadulla ei väistetä ja jopa kauppojen jonoissa etuillaan todella räikeästi. Suurin osa paikallisista ei osaa ottaa toista huomioon ollenkaan, vain ajattelee vain omaa parastansa. Toki aikaisemmat lauseet voi kuulostaa oudoilta, mutta viiden kuukauden aikana kerkesi näkemään ja kokemaan paljon. Kuten jo arvata saattaa, kesätyömahdollisuutta täältä ei auennut. Silti minulta on kysytty, että olisinko kiinnostunut opiskelemaan täällä tulevaisuudessa. Kaikesta päätellen olivat tyytyväisiä antamaani työpanokseen. Toki tuo työllistyminen ei haittaa, koska Suomessa minulla on uusi työpaikka kesäksi ja on jo ollut puhetta mahdollisesta opinnäytetyöstäkin. Jos mentäisiin ajassa puolivuotta takaisin, tulisin tänne uudelleen. LÄHTEET: [1] (luettu )

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10. Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.2013 Osallistuin Tohokun yliopiston järjestämälle TESP-kurssille (Tohoku

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon

Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon - Elikkä tuo kyseinen kohta löytyy omalta sivultasi oikeasta ylä-laidasta, kuten alla näkyvästä kuvasta näkyy. Sekä tuo kyseinen kohta näkyy luokkien sivuilla

Lisätiedot

KIINA. Työssäoppiminen 2018

KIINA. Työssäoppiminen 2018 KIINA Työssäoppiminen 2018 MIKSI HALUSIN KIINAAN? Täysin erilainen kuin Suomi Todella suuri valtio Talous kasvaa huimaa vauhtia Onnistunut luomaan laajan ja aktiivisen markkinaverkoston ympäri maailman

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt A11-03 USB-käyttöinen syvyysanturi 5op 13.9.2011-29.11.2011 Johan Backlund Ohjaaja: Johan Grönholm Johdanto Projektin tavoitteena oli suunnitella

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,

Lisätiedot

Työharjoittelu Edinburghissa

Työharjoittelu Edinburghissa Työharjoittelu Edinburghissa 11.4.2016 6.5.2016 Skotlannin matkani alkoi mukavasti lomaviikolla, koska olin varannut matkaan viisi viikkoa joista työharjoittelu tulisi kestämään neljä viikkoa. Lomaviikon

Lisätiedot

A. SMD-kytkennän kokoaminen ja mittaaminen

A. SMD-kytkennän kokoaminen ja mittaaminen A. SMD-kytkennän kokoaminen ja mittaaminen Avaa tarvikepussi ja tarkista komponenttien lukumäärä sekä nimellisarvot pakkauksessa olevan osaluettelon avulla. Ilmoita mahdollisista puutteista tai virheistä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

S11-04 Kompaktikamerat stereokamerajärjestelmässä. Projektisuunnitelma

S11-04 Kompaktikamerat stereokamerajärjestelmässä. Projektisuunnitelma AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt S11-04 Kompaktikamerat stereokamerajärjestelmässä Projektisuunnitelma Ari-Matti Reinsalo Anssi Niemi 28.1.2011 Projektityön tavoite Projektityössä

Lisätiedot

NÄYTÖN TEHTÄVÄKUVAUS ELEKTRONIIKAN JA TIETOTEKNIIKAN PERUSTEET 2007

NÄYTÖN TEHTÄVÄKUVAUS ELEKTRONIIKAN JA TIETOTEKNIIKAN PERUSTEET 2007 NÄYÖN EÄVÄUVAUS ELERONIIAN JA IEOENIIAN PERUSEE 2007 Yleisohjeita näytöstä. Varsinaisen näytön kohteesta saat dokumentit näyttöpäivänä. Oheisena: Näytön aihearviointilomake, johon suoritat itsearvioinnin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Elektroniikka-asentaja, ICT-asentaja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Laatija Tila Tieto- ja tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008 , sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 1 1 Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Sinä voit osoittaa eli näyttää ammattitaitosi, kun teet näyttötutkinnon. Näyttötutkinnon jälkeen voit saada tutkintotodistuksen,

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Kotostartti. Kiintiöpakolaiset. Tavoite: antaa perustietoja ja taitoja Suomesta ja tutustuttaa suomen kieleen

Kotostartti. Kiintiöpakolaiset. Tavoite: antaa perustietoja ja taitoja Suomesta ja tutustuttaa suomen kieleen 2009-2013 Kotostartti Kiintiöpakolaiset Tavoite: antaa perustietoja ja taitoja Suomesta ja tutustuttaa suomen kieleen Mahdollistaa nopean ja tehokkaan kotoutumisprosessin aloituksen Kotostartti Materiaali:

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

TASA- JA VAIHTOVIRTAPIIRIEN LABORAATIOTYÖ 5 SUODATINPIIRIT

TASA- JA VAIHTOVIRTAPIIRIEN LABORAATIOTYÖ 5 SUODATINPIIRIT TASA- JA VAIHTOVIRTAPIIRIEN LABORAATIOTYÖ 5 SUODATINPIIRIT Työselostuksen laatija: Tommi Tauriainen Luokka: TTE7SN1 Ohjaaja: Jaakko Kaski Työn tekopvm: 02.12.2008 Selostuksen luovutuspvm: 16.12.2008 Tekniikan

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Laboratorioraportti 3

Laboratorioraportti 3 KON-C3004 Kone-ja rakennustekniikan laboratoriotyöt Laboratorioraportti 3 Laboratorioharjoitus 1B: Ruuvijohde Ryhmä S: Pekka Vartiainen 427971 Jari Villanen 69830F Anssi Petäjä 433978 Mittaustilanne Harjoituksessa

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA Olli Opiskelija Raportti Helmikuu 2013 SISÄLLYS sivu 1 MINÄ JA OSAAMISENI 1.1 Henkilökuva 1.2 Vahvuuteni ja kehittämiskohteeni (lisää sivunumerot

Lisätiedot

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 1 Opintopolun aikainen kannustus kansainvälistymiseen Fukseille johdantokurssilla Kansainvälistyminen opiskeluaikana

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan

Lisätiedot

Mittaustulosten tilastollinen käsittely

Mittaustulosten tilastollinen käsittely Mittaustulosten tilastollinen käsittely n kertaa toistetun mittauksen tulos lasketaan aritmeettisena keskiarvona n 1 x = x i n i= 1 Mittaustuloksen hajonnasta aiheutuvaa epävarmuutta kuvaa keskiarvon keskivirhe

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

kertaa samat järjestykseen lukkarissa.

kertaa samat järjestykseen lukkarissa. Opetuksen toistuva varaus ryhmällee TY10S11 - Tästä tulee pitkä esimerkki, sillä pyrin nyt melko yksityiskohtaisesti kuvaamaan sen osion mikä syntyy tiedon hakemisesta vuosisuunnittelusta, sen tiedon kirjaamiseen

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijabarometri 2007

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijabarometri 2007 Turun ammattikorkeakoulun opiskelijabarometri 2007 Turun ammattikorkeakoulun opiskelija! Kyselyyn vastaamalla olet mukana kehittämässä opetusta ja mielekästä oppimisympäristöä. Kysely on anonyymi, joten

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely

RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK 15.3.2010 Rekrytointipalvelut/PV Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely OPALA-kysely toteutetaan opintojen loppuvaiheessa ja se kuvaa opiskelijoiden

Lisätiedot

Elektroniikkalajin semifinaalitehtävien kuvaukset

Elektroniikkalajin semifinaalitehtävien kuvaukset Elektroniikkalajin semifinaalitehtävien kuvaukset Kilpailija rakentaa ja testaa mikrokontrollerilla ohjattavaa jännitereferenssiä hyödyntävän sovelluksen. Toteutus koostuu useasta elektroniikkamoduulista.

Lisätiedot

Turvallisuuden kehittämishanke Hakarinteen peruskoulussa

Turvallisuuden kehittämishanke Hakarinteen peruskoulussa Turvallisuuden kehittämishanke Hakarinteen peruskoulussa Anis, Daniel Piirainen, Ilkka 2011 Leppävaara 2 Laurea-ammattikorkeakoulu Leppävaara Johdanto opinnäytetyöhön ja yhteenveto Anis, Daniel. Piirainen,

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009

Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009 Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009 2009-01-12 Yleistä Luennot Luennoija hannu.p.parviainen@helsinki.fi Aikataulu Observatoriolla Maanantaisin 10.00-12.00 Ohjattua harjoittelua maanantaisin 9.00-10.00

Lisätiedot

Mittaustekniikka (3 op)

Mittaustekniikka (3 op) 530143 (3 op) Yleistä Luennoitsija: Ilkka Lassila Ilkka.lassila@helsinki.fi, huone C319 Assistentti: Ville Kananen Ville.kananen@helsinki.fi Luennot: ti 9-10, pe 12-14 sali E207 30.10.-14.12.2006 (21 tuntia)

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus

Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus Minne Seppälä Avat 2014 Dokumentaatio 1 PROJEKTIN KUVAUS... 3 1.1 Projektin aloitus... 3 1.2 Aikataulu... 4 1.3 Kustannusarvio... 4 2 ULKOASU... 5 2.1

Lisätiedot

ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI. Mikko Kylliäinen

ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI. Mikko Kylliäinen ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI Mikko Kylliäinen Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy Dagmarinkatu 8 B 18, 00100 Helsinki kylliainen@kotiposti.net 1 JOHDANTO Suomen rakentamismääräyskokoelman

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin palautejärjestelmä. Kuntatekniikan päivät 17.5.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupungin palautejärjestelmä. Kuntatekniikan päivät 17.5.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki Jyväskylän kaupungin palautejärjestelmä Kuntatekniikan päivät 17.5.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki Esityksen sisältö Taustaa Ominaisuuksia ja hyötyjä Kokemuksia ja tilastoja

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Opiskelun ja työelämän tietotekniikka (DTEK1043)

Opiskelun ja työelämän tietotekniikka (DTEK1043) Opiskelun ja työelämän tietotekniikka (DTEK1043) pääaine- ja sivuaineopiskelijat Taulukkolaskennan perusteet Yleistä Tämä harjoitus käsittelee taulukkolaskentaohjelman perustoimintoja. Harjoituksissa opetellaan

Lisätiedot

AMMATILLINEN OSAAMISKARTOITUS rakennus- ja LVI-ala. Pasi Ollikainen

AMMATILLINEN OSAAMISKARTOITUS rakennus- ja LVI-ala. Pasi Ollikainen AMMATILLINEN OSAAMISKARTOITUS rakennus- ja LVI-ala Pasi Ollikainen 28.3.2017 Amiedu yli 40 vuoden kokemus koulutuksesta Osaamiskartoituksia vuonna 2016 Rakentaminen, pintakäsittely ja LVI Hoito- ja hoiva-ala

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Väliraportti: Vesipistekohtainen veden kulutuksen seuranta, syksy Mikko Kyllönen Matti Marttinen Vili Tuomisaari

Väliraportti: Vesipistekohtainen veden kulutuksen seuranta, syksy Mikko Kyllönen Matti Marttinen Vili Tuomisaari Väliraportti: Vesipistekohtainen veden kulutuksen seuranta, syksy 2015 Mikko Kyllönen Matti Marttinen Vili Tuomisaari Projektin eteneminen Projekti on edennyt syksyn aikana melko vaikeasti. Aikataulujen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Ohjelmointi 1 / syksy /20: IDE

Ohjelmointi 1 / syksy /20: IDE Ohjelmointi 1 / syksy 2007 10/20: IDE Paavo Nieminen nieminen@jyu.fi Tietotekniikan laitos Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto Ohjelmointi 1 / syksy 2007 p.1/8 Tämän luennon rakenne

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä

Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä Ville Lehtovirta Aleksin Kaiku Oy 15.11.2012 Paula, taloustoimittaja Anita, asiakas Matti, myyntipäällikkö Teppo, työnhakija Viestintä www.aleksinkaiku.fi

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

S12-11. Portaalinosturi AS-0.3200. Projektisuunnitelma 2012. Oleg Kovalev

S12-11. Portaalinosturi AS-0.3200. Projektisuunnitelma 2012. Oleg Kovalev S12-11 Portaalinosturi AS-0.3200 Projektisuunnitelma 2012 Oleg Kovalev Sisällys 1. Työn tavoite... 3 2. Projektin osa-alueet... 3 2.1. Suunnittelu... 3 2.2. Komponenttien hankinta... 3 2.3. Valmistus...

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

TEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO

TEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO osaamista monialaiseen työnjohtamiseen ERIKOISAMMATTITUTKINTO Tutkintorakenne Tekniikan erikoisammattitutkinto on virallinen Opetushallituksen vahvistama erikoisammattitutkinto.

Lisätiedot

Trestima Oy Puuston mittauksia

Trestima Oy Puuston mittauksia Koostanut Essi Rasimus ja Elina Viro Opettajalle Trestima Oy Puuston mittauksia Kohderyhmä: 9-luokka Esitiedot: ympyrä, ympyrän piiri, halkaisija ja pinta-ala, lieriön tilavuus, yhdenmuotoisuus, yksikkömuunnokset

Lisätiedot

Rauman nuorten työpaja

Rauman nuorten työpaja Rauman nuorten työpaja Projektidokumentaatio Työssäoppiminen 24.11. -12.12.2014 Susa Räikkälä AVAT 2014-2015 Sisältää : Kirjastokuvaus Kiitoskortti Painikkeet Joulumyyjäisten esite Ntp-Logo Uutiset Yhteenveto

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta 4.9.2019 Yleistä kieliopinnoista Suomen kieli ja viestintä Sisällys Toinen kotimainen kieli Englanti Muut vieraat

Lisätiedot

Harjoitustyö - Mikroprosessorit Liikennevalot

Harjoitustyö - Mikroprosessorit Liikennevalot Saku Chydenius tammikuu 2004 Asko Ikävalko Harjoitustyö - Mikroprosessorit Liikennevalot Työn valvoja: Kimmo Saurén RAPORTTI 1(8) 1. Alkuperäinen tehtävänanto 2. Määritelmä valojen vaihtumiselle Muodosta

Lisätiedot

Kokoava rikospaikkaharjoitus poliisin AMK- tutkinnossa

Kokoava rikospaikkaharjoitus poliisin AMK- tutkinnossa Kokoava rikospaikkaharjoitus poliisin AMK- tutkinnossa Simulaatiot turvallisuusalan opetuksessa - seminaari Heli Jalander ylikonstaapeli, KM 1 Rikospaikkatutkinnan opetus Polamkissa Poliisikoulutuksessa

Lisätiedot

INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V. Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi

INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V. Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi INSINÖÖRIKOULUTUKSEN HISTORIAA SUOMESSA Insinöörikoulutusta 100 v Suomessa 41 vuotta Raahessa, kampuksen historiaa INSINÖÖRI

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Mikä on ammatillinen tutkinto? Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on

Lisätiedot

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö Matopeli C#:lla Aram Abdulla Hassan Ammattiopisto Tavastia Opinnäytetyö Syksy 2014 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Projektin aihe: Matopeli C#:lla... 3 3. Projektissa käytetyt menetelmät ja työkalut

Lisätiedot

Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle

Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle Anne Mähönen 15.9.2016 SISÄLTÖ OPISKELIJAPALVELUT... 1 1. Tiedätkö, kuinka saat tarvittaessa

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

DIGIBONUSTEHTÄVÄ: MPKJ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI

DIGIBONUSTEHTÄVÄ: MPKJ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI DIGIBONUSTEHTÄVÄ: MPKJ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI Tekijä: Marko Olli 16.10.2018 Sisällys 1 Johdanto...3 2 Hankkeen tavoitteet ja vaikuttavuus...3 3 Laitteisto ja mittaustarkkuus...3 4 Pilotointi ja

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

ELEKTRONISET JÄRJESTELMÄT, LABORAATIO 1: Oskilloskoopin käyttö vaihtojännitteiden mittaamisessa ja Theveninin lähteen määritys yleismittarilla

ELEKTRONISET JÄRJESTELMÄT, LABORAATIO 1: Oskilloskoopin käyttö vaihtojännitteiden mittaamisessa ja Theveninin lähteen määritys yleismittarilla Chydenius Saku 8.9.2003 Ikävalko Asko ELEKTRONISET JÄRJESTELMÄT, LABORAATIO 1: Oskilloskoopin käyttö vaihtojännitteiden mittaamisessa ja Theveninin lähteen määritys yleismittarilla Työn valvoja: Pekka

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Tyhjän tilan hallintaa

Tyhjän tilan hallintaa Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Tyhjän tilan hallintaa

Lisätiedot

FYSP101/K1 KINEMATIIKAN KUVAAJAT

FYSP101/K1 KINEMATIIKAN KUVAAJAT FYSP101/K1 KINEMATIIKAN KUVAAJAT Työn tavoitteita tutustua kattavasti DataStudio -ohjelmiston käyttöön syventää kinematiikan kuvaajien (paikka, nopeus, kiihtyvyys) hallintaa oppia yhdistämään kinematiikan

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

OMNIA OPINNÄYTETYÖ AMMATTIOPISTO. Diginoppa ICTP09SLG OMNIAN AMMATTIOPISTO

OMNIA OPINNÄYTETYÖ AMMATTIOPISTO. Diginoppa ICTP09SLG OMNIAN AMMATTIOPISTO OMNIA AMMATTIOPISTO OPINNÄYTETYÖ Diginoppa ICTP09SLG - 2012 OMNIAN AMMATTIOPISTO KOULUTUSALA Tieto- ja tietoliikennetekniikka OPISKELIJA Hannu Junno OHJAAJA Jari Laurila VUOSI 2012 2 TIIVISTELMÄ Opinnäytetyöni

Lisätiedot