Paltamon kunnan markkinointiviestinnän. Luonnos design Little Red House / Jukka Laukkanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paltamon kunnan markkinointiviestinnän. Luonnos design Little Red House / Jukka Laukkanen"

Transkriptio

1 Paltamon kunnan markkinointiviestinnän Luonnos design Little Red House / Jukka Laukkanen

2 Suunnittelun lähtökohdat Paltamo on kunta kuntien joukossa. Erottuaakseen massasta tulee kunnan ilmeen olla jotain muuta kuin perinteinen kuntaorganisaatioilme. Kuitenkin niin, että kunnan vaakunaa kunnioitetaan ja että ilme on myös tulevaisuudessa käyttökelpoinen. Kunnat viestivät monella tasolla ja monelle eri kohderyhmälle. On sisäistä ja ulkoista viestintää, virallista ja vapaampaa viestintää. Niinpä äänenpaino, ja ilme, tulee pystyä sopeuttamaan tapauskohtaisesti. Perusviestin tavoite on kaikille sama: Paltamon kunta haluaa aina puhua ihmiselle vaikka viestin kohderyhmä olisi yritys tai yhteisö. Ihminen on se, joka tekee päätökset.

3 Pysyvät erityispiirteet Paltamo saa nauttia Kainuun merestä, Oulujärvestä. Järven rannoilla on muitakin (paikka)kuntia mutta Paltamo erottuu sinisillä vaaroillaan. Kainuun emäpitäjän pitkä historia ja vahva kulttuuriperimä antaa hyvän pohjan omaan identiteettiin. Lisäksi tukea antaa se että laadukasta kulttuuria tehdään kunnassa edelleen. Pysyvät erityispiirteet - Oulujärvi - siniset vaarat - kulttuuri

4 Paltamon värimaailma Väreistä voi ottaa myös sävyjä, tässä mallissa 50% Paltamon värimaailma on iloinen ja persoonallinen. Siniset vaarat ja Oulujärvi eri sävyineen, kelta- ja punamullalla maalatut rakennukset sinisen taivaan alla, luonnon vihreää unohtamatta. Vahvat sinisen sävyt ovat pääosassa, sekundäärivärit vain virkistämässä viestiä. Tarvittaessa väripaletista löytyvät myös hillityt värit. Käytetyt värit valitaan aina tapoauskohtaisesti mutta samasta paletista, jolloin yhtenäisyys taataan.

5 Paltamon typografia Paltamo -logolle antaa kontrastia moderni typografia joka viestii nykyaikaisesta, aikaansa seuraavasta kunnasta. Vaihtelevat otsikot Väliotsikot Leipäteksti am faces versperumta conem in prepele caeperum quatem suntio et harunte molestium, cuptaesequid qui dis reperum et aut quo inusdaestia des et velestiur re volupic iuntusam estiatias mo occum ad utatque eribus aut que es aut vel ilignimagnia denis dolor alit estore et magnat >> Kirjasintyylit ja koko typografia määritellään tarkasti mutta ymmärrettävästi.

6 Paltamon vaakuna P alt amo -vaakunaa käytetään kun viestin allekirjoittajana on kunta virallisena organisaationa. Vaakunan ja Paltamon kunnan nimenkirjoitus kertovat pitkästä historiasta arvokkaasti. Tyyli on kuitenkin kevyt jolloin sen yhdistäminen myös muuhun ilmeen elementteihin onnistuu. w w w. p a l t a m o. f i

7 Paltamon slogan P alt amo -slogan voi vaihdella viestin sisällön mukaan. Sloganien löytämiseksi järjestetään avoin kilpailu kuntalaisille. Kilpailu aktivoi kuntalaisia ja kun ei valita vain yhtä sopivaa slogania, niin viestinnästä tulee elävää ja itse itseään kehittävää. Sloganin valinnassa kiinnitetään huomiota siihen, että ei sorruta ylisanoihin eikä katteettomiin lupauksiin. J O K U S O P I V A S L O G A N

8 Paltamo tunnus Paltamo -tunnuksessa näkyy siniset vaarat ja Oulujärvi. Tunnusta käytetään silloin, kun kunta tuntuu liian viralliselta allekirjoittajalta. Paltamo -tunnuksen yhteyteen voi liittää myös tilanteeseen sopivia sloganeita. Tunnus on liitettävissä Paltamo -tuotteisiin ja sen käyttöoikeus voidaan luovuttaa paikallisille yrityksille ja käsityöläisille. Tunnuksella voidaan myös merkitä esimerkiksi kunnan antamat liikelahjat jotka on, mahdollisuuksien mukaan, paikkakunnalla tehtyjä.

9 Paltamo vaarat Paltamon -ilmeessä näkyy vaarat ja Oulujärvi. Sovellus ilmeestä löytyy myös Paltamo-tunnuksesta.

10 Muut ilmeen elementit P alt amo n - ilmeeseen kuuluu myös muita elementtejä, vahvimpana Kiehimäjoen tyrskyjen harjalla porhaltava Paltamo-vene. Pienempien elementtien tarkoitus on elävöittää viestiä ja helpottaa viestin rakentamista. >> Esimerkkejä piirroselementeistä.

11 Paltamo lomakkeisto Paltamo C5 Kuori A4 lomake Malli Niminen Titteli Vaarankyläntie Paltamo Puh malli.niminen@paltamo.fi Folder -kansio Käyntikortti A4 jatkolomake >> Yhteystietoja ei paineta lomakkeisiin vaan ne tulostetaan aina sisällön mukana.

12 Lorem ipsum dolor sit amet Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Suspendisse felis. Aliquam pretium risus quis sem. Praesent lobortis tortor eget est. Proin est ligula, molestie eu, nonummy vitae, dictum non, arcu. Quisque pulvinar iaculis libero. Mauris accumsan fringilla metus. Vivamus rutrum ornare ipsum. In ornare varius massa. Nullam pulvinar ligula in nibh. Aliquam erat volutpat. Mauris consectetuer, leo eu cursus adipiscing, leo wisi sollicitudin augue, ultricies sodales pede dolor eu ipsum. Cum sociis natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. Mauris velit felis, molestie at, fermentum eu, facilisis nec, mauris. Aenean cursus massa ut risus. Morbi elit. Vivamus fringilla, arcu non tempor tincidunt, tellus lacus pretium lectus, quis accumsan pede lorem id lorem. In vestibulum. Sed non tellus. Nulla et tellus. Maecenas purus mi, aliquet nec, convallis dignissim, eleifend vel, massa. Morbi eget risus. Aenean varius est sed massa. Vivamus posuere metus. Mauris tempor quam eu augue. Nulla congue elit in wisi. Nam id purus. Aenean venenatis mi imperdiet lorem. Pellentesque habitant morbi tristique senectus et netus et malesuada fames ac turpis egestas. Vestibulum quam nisl, vehicula ac, vulputate ac, accumsan vel, lacus. Sed sed ante quis tortor venenatis varius. Pellentesque habitant morbi tristique senectus et netus et malesuada fames ac turpis egestas. Integer tempor massa eget dui. Praesent dolor elit, congue at, aliquet et, fringilla a, dolor. M A D E I N P A LT A M O Paltamo news Paltamo esite Lorem ipsum dolor pretium interdum, diam urna posuere Mauris velit felis, molestie at, fermentum eu, facilisis urna, at aliquet felis lacus quis tortor. Cras nec, mauris. Aenean cursus massa ut risus. Sit amet, consectetuer adipiscing elit. Suspendisse convallis tellus a turpis. Suspendisse quis felis. Aliquam pretium risus quis sem. Praesent lobortis eros. Nullam nulla. Pellentesque cursus, Morbi elit. Vivamus fringilla, arcu non tempor tincidunt, tellus lacus pretium lectus, quis accumsan pede tortor eget est. Proin est ligula, molestie eu, nonummy massa commodo scelerisque adipiscing, nisl vitae, dictum non, arcu. Qaisque pulvinar iaculis libero. quam suscipit ante, vit lorem id lorem. In vestibulum. Sed non tellus. Nulla et Mauris accumsan fringilla metus. Vivamus rutrum Integer neque nisl, interdum non, accumsan vitae, tellus. Maecenas purus mi, aliquet nec, convallis ornare ipsum. In ornare varius massa. Nullam pulvinar vulputate at, magna. Pellentesque vel massa id eros dignissim, eleifend vel, massa. Morbi eget risus. ligula in nibh. Aliquam erat volutpat. Mauris consectetuer, leo eu cursus adipiscing, leo wisi sollicitudin Mauris tempor quam eu augue. Nulla congue elit in vulputate porta. Aenean varius est sed massa. Vivamus posuere metus. augue, ultricies sodales pede dolor eu ipsum. Cum Lorem ipsum dolor wisi. Nam id purus. Aenean venenatis mi imperdiet lorem. Pellentesque habitant morbi tristique senectus Sit amet, Morbi ipsum mi, vehicula vel, egestas non, et netus et malesuada fames ac turpis egestas. Vestibulum quam nisl, vehicula ac, vulputate ac, accumsan vel, vulputate pulvinar, dui. Sed arcu odio, vulputate at, consectetuer vitae, varius quis, augue. Sed eget lacus. Sed sed ante quis tortor venenatis varius. mauris. Nulla bibendum nunc non mi. Aenean pharetra venenatis purus. Nunc condimentum, mi eget aliquam pulvinar, odio tortor porttitor est, vitae bibendum wisi wisi non odio. Nullam viverra. Donec pharetra sapien eget nunc rhoncus mattis. Fusce id justo. Ut bibendum tortor eu tellus. Suspendisse velit pede, accumsan ut, sociis natoque penatibus et magnis dis parturient pretium ac, laoreet vitae, ante. Maecenas wisi. Phasellus consequat mauris nec eros. Morbi sed montes, nascetur ridiculus mus. odio vel est gravida iaculis. Pellentesque habitant morbi tristique senectus et netus Curabitur augue augue, et malesuada fames ac turpis egestas. Integer tempor posuere eu, lacinia sed, massa eget dui. Praesent dolor elit, congue at, aliquet aliquam sit amet, tellus. et, fringilla a, dolor. Aenean sollicitudin. In quis massa. Ut turpis nulla, convallis vel, lobortis sit amet, commodo sit amet, mauris. Nulla non dolor sed urna feugiat rutrum. Curabitur malesuada. Aliquam consectetuer, dui in adipiscing rutrum, tortor massa aliquet augue, Maecenas purus mi, aliquet nec, convallis dignissim, vitae malesuada augue diam rutrum wisi. Etiam sit amet metus. >> Runsas taitto ja elementtien käyttö luo vaikutelman eloisasta paikkakunnasta

13 Paltamo design Little Red House Tontteja myytävänä Paltamon Paltam Pa amon on ilmoitukset golf Paltamo ad quias auditis eri officium iumque odipsam exped ut provit que iumque odipsam corporp ossus, occate volenes exped ut provit saniento dolesequodia cus que corporp Otsikkoakin ossus, occate debit ad quas Paltamo ad quias auditis eri volenes saniento Paltamo venduci psapedis acimenderio blabor amusciendit estia nis comnimi, sa voloraerum con re labor reperro rionectatem harum cum faceres trumquibus int, aut essinus escium que Paltamo Otsikkoo Otsikko Paltamo ad quias auditis eri officium dolesequodia cus debit ad quas Paltamo si ius ad quias exped ut provit que corporp auditis eri officium iumque ossus, occate volenes odipsam exped ut provit que saniento dolesequodia cus corporp ossus, occate volenes saniento dolesequodia cus debit ad quas Paltamossa Lauantaina Eino Leino-aukiolla klo 14 Ohjelma Tiernapojat Heikki Rahko, Reima Uusitalo, Ari Möttönen, Teuvo Leinonen Tapahtuman avaus Juontajana Teuvo Leinonen exped ut provit que tapahtuu Glögitarjoilua corporp ossus, occate volenes saniento dolesequodia cus debit ad quas Yrittäjien joulutervehdys Lauluesitys Antero Möttösen sanoittamia ajankohtaisia musiikkikappaleita. Ensiesitys. Arpojen ja makkaran myyntiä Paltamon uudistuva Lasten musiikki- ja leikkiesitys ys Kunnan joulutervehdys Paltamo venduci psapedis acimenderio blabor amusciendit estia nis comnimi, sa voloraerum con re labor reperro rionectatem harum cum faceres trumquibus int, aut essinus escium que ciendit estia nis comnimi, sa voloraerum con re labor reperro Lisää Antero Möttösen sanoittamia ajankohtaisia musiikkikappaleita Joulupukki saapuu Paltamon kunta hakee vakituiseen työsuhteeseen ruokalan Parhaat palkitaan Tiernapojat Lue lisää netistä: emäntää Apis none venduci psapedis acimenderio blabor amusciendit estia nis comnimi, sa voloraerum con re labor reperro rionectatem harum cum faceres trumquibus int, aut essinus escium que Paltamon kunta on käynnistänyt siinä vielä Eurojopi, K-Market, Kainuun Autokoulu, Kainuun Kirja ja Paperikauppa, Kainuun Opisto, Kiehimän ehimän Portti PEikäOy (Neste), markkinointiviestinnän ilmeen uudistamisen. Tonttimainos kaikki Ehdota ja ideoi sloganeita, joita voidaan Korsun Teräs, Kototalkkari Arin Apu, Lamingon Kukka ja Hp,Tarkoituksena M-Konetyöon/ luoda Paltamon Konehuolto, Konehuol Meteli House, Paltamolle hyödyntää uudessa Paltamo -ilmeessä. Paltamon Kirjapa / Väylä-lehti, Motorec, Pyykkönen Yhtiöt Oy, WetDog, Paltamon Apteekki, Paltamon Fysioterapia, Kirjapaino monikäyttöinen, paltamolaiseen identiteettiin Lisätietoja slogan -kampanjasta Paltamon ja tarinoihin perustuvaparturi-kampaamo ilme, joka toimii amo Kirsti kunnan nettisivuilla Paltamon Osuuspankki, Paltamon Vaatetus, Paltamon Viihde ja Vapaa, Siira, ri-kampaamo Kirs työkaluna Paltamo -brändin rakentami- S-Market Paltamo, T:mi Tommi Rautiainen, Taksi Pertti Penttilä, Tilitoimisto isto Väisänen. sänen.kampanja kestää saakka. sessa. Brändin rakentaminen vaatii aikaa. Parhaat sloganit palkitaan. Laajamittaisella, avoimella yhteistyöllä meillä Tapahtuman järjestävät on hyvät mahdollisuudet onnistua. Ideakilpailu käynnistää vuoden 2013 Tule mukaan kehittämisajatuksia mm. elin- ja asuinymm A D E I N PA LTA M O Heikki Rahko, Reima Uusitalo, Ari Möttönen, Teuvo Leinonen Tapahtuman avaus Juontaja Teuvo Leinonen Yrittäjien joulutervehdys Lauluesitys Antero Möttösen sanoittamia ajankohtaisia musiikkikappaleita. Ensiesitys HYVÄÄ JOULUA! Ideakilpailussa palkitaan joka kuukausi kuukauden paras idea ja lisäksi vuoden ja makkaran Lasten musiikki- ja leikkiesitys eikkiesitys myynti myyntiä Lauluesitys Lisää Antero o Möttösen sanoittamia ajankohtai ajankohtaisia sia musiikkikappaleita musiikkikappaleita Joulupukki kki saapuu lopussa vuoden paras idea. Idean ei tarvitse olla valmis ratkaisu, vaan pohja, jota k k k" d U ` h U a c" Z ] Tiernapojat Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Paltamon kunta ja Jou Tapahtumailmoituksia >> Glögitarjoilua Arpojen Kunnan joulutervehdys Jouluiloa oma lta kylältä kkk"du`huac"z] päristömme viihtyisyyden, turvallisuuden ja voidaan jalostaa. Tiernapojat Paltamoa! vetovoimaisuuden lisäämiseksi. Kannatusilmoitus Ohjelma kehittämään Ensi vuoden tammikuussa käynnistetään jolla haetaan aktiivisesti uusia W W W. P A L T A M O ideakilpailu,.fi kkk"du`huac"¾ Eino Leino-aukiolla klo 14 Joulunavaukseen osallistuvat: Apis none venduci psapedis acimenderio Rekrytointi-ilmoitus Paltamon Lauluesitys Ilmoittelussa huomioidaan mikä allekirjoitus sopii parhaiten. Esimerkiksi golftonttien ilmoittelussa ei kunnan vaakunaa tarvitse olla. Myös tapahtumailmoitukset toimivat ilman kunnan vaakunaa tai logoa. Cuptaestorro officium iumque odipsam luil oa om alta kyl ältä

14 Tiedotuslehti tammikuu Kuntalainen Loma-asukas Vapaa-aika Palvelut Yritykset Hyviä uutisia Lue lisää sivulta 3. Paltamolainen -lehti >> Paltamo - kaikilla mukavuuksilla -projeltin lehti

15

Tiera Kokouskutsu 1 (8) Rel lautakunta Aika , klo 15:00. Käsiteltävät asiat. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Tiera Kokouskutsu 1 (8) Rel lautakunta Aika , klo 15:00. Käsiteltävät asiat. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Tiera Kokouskutsu 1 (8) Aika 31.08.2016, klo 15:00 Paikka Auditorio Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus 4 DP 5

Lisätiedot

Tiera Pöytäkirja 6/ (7) Testilautakunta Aika , klo 22:49-22:52. Käsitellyt asiat

Tiera Pöytäkirja 6/ (7) Testilautakunta Aika , klo 22:49-22:52. Käsitellyt asiat Tiera Pöytäkirja 6/2016 1 (7) Aika 21.06.2016, klo 22:49-22:52 Paikka A1 Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus 29 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Muuttuva Museo. Mainostoimisto Bock s Office Oy

Graafinen ohjeisto. Muuttuva Museo. Mainostoimisto Bock s Office Oy Graafinen ohjeisto Muuttuva Museo Mainostoimisto Bock s Office Oy Johdanto Muuttuva Museo elää ajan hengessä perinteitä kunnioittaen. Se aktivoi kokemaan ja uskaltaa uudistua. Se haluaa puhutella myös

Lisätiedot

Hollolan kunta. graafinen ohjeistus 6/2015

Hollolan kunta. graafinen ohjeistus 6/2015 Hollolan kunta graafinen ohjeistus 6/2015 Logo Logon suoja-alueet suoja-alue Logon suoja-alue määrittäminen tapahtuu logon o-kirjaimen avulla. Elementtejä ja tekstejä ei suositella sijoitettavaksi tälle

Lisätiedot

Oma ilme. Mika Hatanpää kaupunginsihteeri

Oma ilme. Mika Hatanpää kaupunginsihteeri Graafinen ohjeisto Oma ilme Graafisen ohjeistuksen tarkoituksena on antaa Kankaanpään kaupungin viestinnälle yhdenmukainen ja helposti tunnistettava ulkoinen ilme. Tämä ohjeisto on työväline niille, jotka

Lisätiedot

AP KIINTEISTÖPALVELUT

AP KIINTEISTÖPALVELUT AP KIINTEISTÖPALVELUT GRAAFINEN OHJEISTO PJG 21052012 AP KIINTEISTÖPALVELUT GRAAFINEN OHJEISTO Logo 4-6 Värimääritykset 7 Typografia 8-9 Yritysgrafiikka - Käyntikortti 10 - Kirjekuoret 11 - Lomakkeet 12-13

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus. Pienikin iskussa

Graafinen ohjeistus. Pienikin iskussa Graafinen ohjeistus Logot Original logo jota käytetään mm. rahoittajien logojen yhteydessä. Yleisimmin käytettävä logo Värillinen logo jota käytetään vaihtoehtoisesti sellaisissa julkaisuissa joihin vaakaversio

Lisätiedot

Hyväksytty kaupunginhallituksessa xx.xx.2010

Hyväksytty kaupunginhallituksessa xx.xx.2010 1 Loviisan kaupungin graafinen ohjeisto Hyväksytty kaupunginhallituksessa xx.xx.2010 2 Sisällys Logon ja visuaalisen ilmeen suunnittelu ja toteutus: Aptual Oy www.aptual.fi Sisällys Logo Vaakuna Värimaailma

Lisätiedot

Sisältö. Tunnus 3 Tunnuksen käyttötapoja 4 Värit 5 Typografia - Verkossa 6 Typografia - Printissä 7

Sisältö. Tunnus 3 Tunnuksen käyttötapoja 4 Värit 5 Typografia - Verkossa 6 Typografia - Printissä 7 Graafinen ohjeisto Sisältö Tunnus 3 Tunnuksen käyttötapoja 4 Värit 5 Typografia - Verkossa 6 Typografia - Printissä 7 2 Tunnus Vaakaversio Kompaktiversio Suojaetäisyydet Logon suoja-alue Grönä Åretin versaali

Lisätiedot

Tervetuloa kotiin! Jalasjärvi

Tervetuloa kotiin! Jalasjärvi Tervetuloa kotiin! Jalasjärvi Graafi nen ohjeistus 2011 Vapaat tontit - Rakentaminen - Mökkipörssi - Lähipalvelut - Harrastukset - /asuminen Sininen: Pantone 293 C Jalasjärven perustunnus C 96 % M 70 %

Lisätiedot

Xamk Brändi-identiteetti. Copyright Mainostoimisto Ilme 2016

Xamk Brändi-identiteetti. Copyright Mainostoimisto Ilme 2016 Xamk Brändi-identiteetti Copyright Mainostoimisto Ilme 2016 Mikkeli Kouvola Savonlinna Kotka Tunnuksessa on nähtävissä neljä eri paikkakunnilla sijaitsevaa kampusta, jotka muodostavat kivijalan kaikelle

Lisätiedot

Liikemerkin suoja-alue

Liikemerkin suoja-alue 1 Liikemerkki Suomen Fysioterapeutit Ry:n liikemerkki muodostuu tunnusosasta sekä tekstiosasta. Merkki ilmentää positiivisuutta, dynaamisuutta sekä ihmisläheisyyttä viestien myös asiantuntijuutta ja ammattilaisuutta.

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta. Graafinen ohjeisto

Kirkkonummen kunta. Graafinen ohjeisto Kirkkonummen kunta Graafinen ohjeisto Versio 09.01.2013 Graafisen ohjeiston tarkoitus 2 Vahva kunta on nähtävä merkittävänä kilpailuetuna. Yritys- ja julkisuuskuvan tärkeä osa on yrityksen tai organisaation

Lisätiedot

Graafi nen ohjeisto 1.0 JELPPIS.COM

Graafi nen ohjeisto 1.0 JELPPIS.COM Graafi nen ohjeisto 1.0 JELPPIS Sisältö Sisältö...2 Logo...3 Logo...4 Värivaihtoehdot...5 Suoja-alueet...6 Kielletty käyttö...7 Värit...8 Päävärit...9 Lisävärit...10 Typografia...11 Typografi a...12 Lomakkeet...13

Lisätiedot

Logo 2

Logo 2 Graafinen ohje 2012 Logo 2 3 4 8 9 13 14 18 19 xx x x 25 Kaari 26 27 28 29 30 Värit 35 Pääväri Sininen 2 -väri Musta 3 -väri Vaaleansininen 4 -väri Valkoinen CMYK C90 M40 Y0 K0 CMYK C0 M0 Y0 K100 CMYK

Lisätiedot

Pieni suuri kaupunki. GRAAFINEN OHJEISTO KERAVAN KAUPUNKI 2017

Pieni suuri kaupunki. GRAAFINEN OHJEISTO KERAVAN KAUPUNKI 2017 Pieni suuri kaupunki. GRAAFINEN OHJEISTO KERAVAN KAUPUNKI 2017 TUNNUS pystytunnus PYSTY- JA VAAKATUNNUS vaakatunnus Keravan kaupungin tunnus muodostuu kahdesta elemen stä: vihreästä käpyaiheisesta merkistä

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Johdanto. Logo. Merkki. Värit. Typografia. Käyntikortti. Kirjekuoret. Kirjelomake. Presentaatio. Ilmoitukset

SISÄLTÖ. Johdanto. Logo. Merkki. Värit. Typografia. Käyntikortti. Kirjekuoret. Kirjelomake. Presentaatio. Ilmoitukset Graafinen ohjeisto 2 SISÄLTÖ 3 Johdanto 4 Logo 5 Merkki 6 Värit 7 Typografia 8 Käyntikortti 9 Kirjekuoret 12 Kirjelomake 13 Presentaatio 14 Ilmoitukset 3 JOHDANTO Tämän ohjeiston tarkoitus on opastaa logon

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto Kuvitus: J. Sibelius Finlandia

Graafinen ohjeisto Kuvitus: J. Sibelius Finlandia Graafinen ohjeisto 10.8.2011 Kuvitus: J. Sibelius Finlandia 1 Sisältö Johdanto... 3 Visuaalisuus... 4 Merkki... 5 Tunnus... 6 Tunnuksen suoja-alue ja minimikoko... 7 Tunnuksen asemointi ja koko... 8 Tunnuksen

Lisätiedot

Päivitetty 12.5.2009. Graafinen ohjeisto SUOMEN EKONOMILIITTO FINLANDS 1 EKONOMFÖRBUND SEFE RY

Päivitetty 12.5.2009. Graafinen ohjeisto SUOMEN EKONOMILIITTO FINLANDS 1 EKONOMFÖRBUND SEFE RY Päivitetty 12.5.2009 Graafinen ohjeisto SUOMEN EKONOMILIITTO FINLANDS 1 EKONOMFÖRBUND SEFE RY GRAAFINEN OHJEISTO Sisällys Logo 4 logo ja slogan 5 ruotsinkieliset versiot 6 englanninkielinen logo 7 väriversiot

Lisätiedot

KEUDAN GRAAFINEN OHJEISTO 2018

KEUDAN GRAAFINEN OHJEISTO 2018 KEUDAN GRAAFINEN OHJEISTO 2018 Ohjeet logon, värien sekä fonttien käyttöön. Lisätietoja Keudan ilmeestä ja muusta viestinnästä voit kysyä viestintä- ja markkinointipalveluista, viestinta@keuda.fi Logo

Lisätiedot

Praesent feugiat sapien aliquet odio. Integer vitae justo. Aliquam vestibulum fringilla lorem. Sed neque lectus, consectetuer at, consectetuer sed,

Praesent feugiat sapien aliquet odio. Integer vitae justo. Aliquam vestibulum fringilla lorem. Sed neque lectus, consectetuer at, consectetuer sed, Abstract Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Ut purus elit, vestibulum ut, placerat ac, adipiscing vitae, felis. Curabitur dictum gravida mauris. Nam arcu libero, nonummy eget, consectetuer

Lisätiedot

Esipuhe. Sisältö: 6 Esimerkkisovelluksia SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY FINLANDS RYTTARFÖRBUND RF

Esipuhe. Sisältö: 6 Esimerkkisovelluksia SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY FINLANDS RYTTARFÖRBUND RF Esipuhe Sisältö: Suomen Ratsastajainliitto ry (SRL) on maamme ratsastusurheilun keskusjärjestö. Ratsastajainliitto edistää ratsastusta yleisenä urheilu- ja liikuntakasvatusmuotona, järjestää ratsastuskilpailuja

Lisätiedot

KUVA SOITTOKUNNASTA. KOKO 460x260px. KESKIPALSTA LEV.620px. Eurajoen Nuorisosoittokunta, Kaharin osoite Design by Sari Nieminen

KUVA SOITTOKUNNASTA. KOKO 460x260px. KESKIPALSTA LEV.620px. Eurajoen Nuorisosoittokunta, Kaharin osoite Design by Sari Nieminen LOGO 140px NAVI LEV.140px ja KORK.40px NUOTTIAVAIN LOGO Linkit Rauman Kansalaisopisto: Suomen Puhallinorkesteriliitto: Rauman musiikkiopisto: Palmgren Konservatorio: Tänään harjoitukset jo poikkeuksellisesti

Lisätiedot

PK-PRO. Graafinen ohjeisto. Tunnukset voit ladata: www.pk-pro.fi/media 01.01.2014

PK-PRO. Graafinen ohjeisto. Tunnukset voit ladata: www.pk-pro.fi/media 01.01.2014 Graafinen ohjeisto 01.01.2014 Tunnukset voit ladata: www.pk-pro.fi/media Ohjeiston esittely Suunnittelu-, konsultointi-, valvonta- ja projektinjohtopalvelumme kattaa teollisuuden, liike-elämän, kunnan,

Lisätiedot

Palvelutaloyhdistyksen Graafinen ohjeisto

Palvelutaloyhdistyksen Graafinen ohjeisto Palvelutaloyhdistyksen 17.7.2012 www.koskenrinne.fi/media Ohjeiston esittely Palvelutaloyhdistys Koskenrinne ry on perustettu vuonna 1945 ja se on alueen vanhin vanhusten palveluita tuottava yhdistys.

Lisätiedot

EURAN KUNTA GRAAFINEN OHJEISTO EURAN KUNTA GRAAFINEN OHJEISTO

EURAN KUNTA GRAAFINEN OHJEISTO EURAN KUNTA GRAAFINEN OHJEISTO Graafinen ohjeisto määrittelee Euran ulkoisen ilmeen ja antaa ohjeet sen toteuttamisesta. Ohjeisto opastaa kunnan logon ja muiden graafisten elementtien käytössä sekä määrittelee värit ja kirjasimet. Löydät

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO

SISÄLLYSLUETTELO ETELÄ- KARJALA 1 SISÄLLYSLUETTELO 13.11.2015 // BRÄNDI...3 // VÄRIT...6 // TUNNUS...9 // TYPOGRAFIA...18 // KUVATYYLI...23 // GRAAFISET TEEMAT...27 // SOVELLUKSET...31 // LOMAKKEISTO...43 // SÄHKÖINEN

Lisätiedot

Graafiset ohjeet. värit tunnus ja logo muodot typografia

Graafiset ohjeet. värit tunnus ja logo muodot typografia Graafiset ohjeet värit tunnus ja logo muodot typografia Värit Ay-toimihenkilöiden värit ovat syklaaminpunainen Pantone 206 C ja vihreään vivahtava ruskea Pantone 133 C. Lämpiminä sävyinä ne muodostava

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO. Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto maaseuturahasto

GRAAFINEN OHJEISTO. Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto maaseuturahasto GRAAFINEN OHJEISTO Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto maaseuturahasto Sisällysluettelo TUNNUS Perustunnus ja suoja-alueet... 3 Mustavalko- ja harmaasävyversiot... 4 KÄYTETTÄVÄT VÄRIT Käytettävät

Lisätiedot

Vaadin Bugrap. User Interface Wireframes. Hannu SALONEN Vaadin Ltd. hannu@vaadin.com

Vaadin Bugrap. User Interface Wireframes. Hannu SALONEN Vaadin Ltd. hannu@vaadin.com Vaadin Bugrap User Interface Wireframes Hannu SALONEN Vaadin Ltd. hannu@vaadin.com Vaadin 7 Report a Bug Bug reports Request a Feature 456 Feature requests Milestone resolved tasks 20 active tasks 47 open

Lisätiedot

BRÄNDIOHJEISTO VERSIO 2.0/

BRÄNDIOHJEISTO VERSIO 2.0/ BRÄNDIOHJEISTO VERSIO 2.0/8.2.2017 ESIPUHE Hyvä Hangonsillan viestinnän tekijä, Tähän dokumenttiin on koottu Hangonsillan brändin elementit. Ohjeisto on kaikkien Hangonsillan kumppanien vapaasti käytettävissä.

Lisätiedot

Imatran kaupunki. Graafinen ohjeisto

Imatran kaupunki. Graafinen ohjeisto Imatran kaupunki Graafinen ohjeisto 12.11.2010 Graafinen ohjeisto Logo ja värit 3 Logo 3 Logon turva-alue 5 Värit 6 Typografia 7 Lomakkeet 8 Raporttien kansilehti 13 Rollup 14 Ilmoitukset 16 Juliste 20

Lisätiedot

Graafinen ohje 2012 Logo 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 xx x x 25 Kaari 26 27 28 29 30 31 32 33 34 Värit 35 Pääväri Sininen 2 -väri Musta 3 -väri Vaaleansininen 4 -väri Valkoinen

Lisätiedot

Otsikko otsikko otsikko otsikko

Otsikko otsikko otsikko otsikko Terveet lapset -Monitoimijuus lasten ja nuorten ylipainon ennaltaehkäisyssä (5 op) Otsikko otsikko otsikko otsikko TERVETULOA Terveet lapset monitoimijuus lasten ja nuorten ylipainon Lorem ipsum dolor

Lisätiedot

graafinen ohjeisto v

graafinen ohjeisto v graafinen ohjeisto v 2.2 3.4.2012 sisällys Alkusanat 3 logo 4 Logon versiot ja käyttötarkoitukset 5 Suojaalueet ja minimikoot 6 Logon värivariaatiot 7 värit 8 Päävärit ja lisävärit sekä värivariaatioryhmät

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNKI Graafinen ohjeisto

NURMEKSEN KAUPUNKI Graafinen ohjeisto NURMEKSEN KAUPUNKI Graafinen ohjeisto 2013 12.12.2013 SISÄLLYSLUETTELO Nurmes 3 Miksi luoda paikan ilme 3 TUNNUS 4 Nurmeksen ilme 4 Mittasuhteet 5 Versiot 6 Koko 7 Väriversiot ja niiden käyttö 8 Nurmeksen

Lisätiedot

Lapin yliopiston ilmoitusmalli ja ohjeistus.

Lapin yliopiston ilmoitusmalli ja ohjeistus. Lapin yliopiston ilmoitusmalli ja ohjeistus. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Maecenas sollicitudin lorem non dui tempor nec rhoncus risus imperdiet. Cum sociis natoque penatibus

Lisätiedot

Tunnus 5. Tunnuksen perusversio. Tunnuksen suoja-alue on sama kuin tekstin korkeus. Tunnus Aluksi

Tunnus 5. Tunnuksen perusversio. Tunnuksen suoja-alue on sama kuin tekstin korkeus. Tunnus Aluksi Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY) aloittavat toimintansa vuoden 2010 alussa osana perusteellista valtion aluehallinnon uudistusta. Uudet keskukset vastaavat niistä tehtävistä, jotka aiemmin

Lisätiedot

INVESTOINTI- JA TOIMITILAMARKKINAKATSAUS Päijät-Häme Arviointitoimisto Oy. Mikko Helenius & Co

INVESTOINTI- JA TOIMITILAMARKKINAKATSAUS Päijät-Häme Arviointitoimisto Oy. Mikko Helenius & Co INVESTOINTI- JA TOIMITILAMARKKINAKATSAUS Päijät-Häme 0 Arviointitoimisto Oy Mikko Helenius & Co Kiinteistön arvo yrityskaupassa Sysmä Padasjoki Hämeenkoski Kärkölä Hollola Sisältö Pääkirjois Heinola Hollola

Lisätiedot

Visuaalinen identiteetti kattaa Paytrailin verkko- ja painotuoteviestinnän olennaiset elementit. Sen avulla varmistetaan, että brändin identiteetti

Visuaalinen identiteetti kattaa Paytrailin verkko- ja painotuoteviestinnän olennaiset elementit. Sen avulla varmistetaan, että brändin identiteetti Graafinen ohjeisto identiteetti #ydin Paytrailin visuaalinen identiteetti viestii uuden ajan maksujärjestelmän vahvuuksia ja tärkeimpiä ominaisuuksia: helppoutta, elämyksellisyyttä, raikkautta, luotettavuutta

Lisätiedot

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry GraaFinen ohjeistus versio 1.0

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry GraaFinen ohjeistus versio 1.0 Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry GRAAFINEN OHJEISTUS tavoit teet TuKY ry:n viestinnän tavoit teita ovat: sivu Yhdistyksen sisäinen ja ulkoinen viestintä on tehokasta ja tarkoituksenmukaista Tuky ry

Lisätiedot

Peerage of Science ja vapaa vertaisarviointi. FT Nina Pekkala Tieteen julkisuus -seminaari

Peerage of Science ja vapaa vertaisarviointi. FT Nina Pekkala Tieteen julkisuus -seminaari Peerage of Science ja vapaa vertaisarviointi FT Nina Pekkala Tieteen julkisuus -seminaari 12.4.2013 Tieteellisen vertaisarvioinnin merkitys Tutkimuksen laadun ja arvon mitta Maailmanlaajuisesti julkaistaan

Lisätiedot

HKL:N UUSI ILME. kuin kehittämis- ja investointihankkeissa.

HKL:N UUSI ILME. kuin kehittämis- ja investointihankkeissa. Graafinen ohjeisto HKL:N UUSI ILME HKL ilme uudistui organisaatiomuutoksen yhteydessä vuoden 2016 alussa. Muutoksen taustalla on halu pysyä mukana metro- ja raitioliikenteen voimakkaassa kasvussa ja laajenemisessa

Lisätiedot

Yritystalo BusinessLohja

Yritystalo BusinessLohja Yritystalo BusinessLohja Etusivu Kontaktit Yritykset Palvelut Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Nam cursus. Morbi ut mi. Nullam enim leo, egestas id, condimentum at, laoreet mattis,

Lisätiedot

1. LOGO 2. VÄRIT 3. GRAAFINEN MUOTOKIELI 4. TYPOGRAFIA 5. VALOKUVAT 6. SOVELLUSESIMERKKEJÄ

1. LOGO 2. VÄRIT 3. GRAAFINEN MUOTOKIELI 4. TYPOGRAFIA 5. VALOKUVAT 6. SOVELLUSESIMERKKEJÄ GRAAFINEN OHJEISTO Raaseporin visuaalinen identiteetti muotoutuu lukemattomissa eri sähköisissä ja fyysisissä ympäristöissä. On hyvin tärkeää, että noudatamme ohjeiston tarjoamia määrityksiä. Vain siten

Lisätiedot

#näkemystehdas. Sisällöntuotanto on myynti- ja markkinointikoneiston

#näkemystehdas. Sisällöntuotanto on myynti- ja markkinointikoneiston #näkemystehdas Sisällöntuotanto on myynti- ja markkinointikoneiston sydän. Sisältömarkkinointi on tehokas keino tarjota asiakkaallesi ostopäätöstä helpottavaa tietoa. Kiteytettynä sisältömarkkinointi tarkoittaa

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 11/2014

GRAAFINEN OHJEISTO 11/2014 GRAAFINEN OHJEISTO 11/2014 ROIHU -GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYSLUETTELO 1. ROIHU-LOGO... 3 1.1. PÄÄLOGON KAKSI VERSIOTA... 4 1.2. VÄRIT JA LOGON KIRJASINTYYPPI... 5 1.3. PÄÄLOGON SUOJA-ALUE... 6 1.4. MUSTA

Lisätiedot

9=1 GRAAFINEN OHJEISTO

9=1 GRAAFINEN OHJEISTO 9=1 GRAAFINEN OHJEISTO TUNNUKSEN SUOJA-ALUE Tunnuksen käyttö eri materiaaleissa edellyttää suoja-aluetta sen ympärillä. Tämän alueen sisäpuolelle ei tulisi tekstiä*. Suoja-alueen koon määrittelystä voidaan

Lisätiedot

Taimi. Elinvoimaa luonnosta. Suuri teemanumero TEKEVÄT MÄKIVETOJA LEHMÄT VERTAILUSSA K-CITYMARKET PRISMA LIDL KOKEILE UUSIMMAT MEHURESEPTIT

Taimi. Elinvoimaa luonnosta. Suuri teemanumero TEKEVÄT MÄKIVETOJA LEHMÄT VERTAILUSSA K-CITYMARKET PRISMA LIDL KOKEILE UUSIMMAT MEHURESEPTIT Luomuaiheinen julkaisu 4/2017 Elinvoimaa luonnosta KOKEILE UUSIMMAT MEHURESEPTIT MÄKIVETOJA TEKEVÄT LEHMÄT VERTAILUSSA K-CITYMARKET PRISMA LIDL Suuri teemanumero RUOKA JUOMA LUONTO ELÄMÄ UUT ISET 3. BYROKRATIAN

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus. Suomen evankelisluterilainen kirkko ja seurakunnat SUOMEN EV.LUT. KIRKKO

Graafinen ohjeistus. Suomen evankelisluterilainen kirkko ja seurakunnat SUOMEN EV.LUT. KIRKKO Graafinen ohjeistus Suomen evankelisluterilainen kirkko ja seurakunnat SUOMEN EV.LUT. KIRKKO 1 Sisällys 1. Johdanto Kenelle, missä, miten? 3 2. Tunnus Kirkon yhteinen tunnus on yhteinen nimittäjä 5 Miten

Lisätiedot

Logo Värimaailma Typografia Graafiset elementit

Logo Värimaailma Typografia Graafiset elementit Graafinen ohjeisto 4. 10. 14. 20. Logo Värimaailma Typografia Graafiset elementit 3 Liikkuva opiskelu -logosta on käytössä kaksi versiota sekä näiden värivariaatiot. Ensisijaisena logona käytetään versiota

Lisätiedot

Graafinen ohje Työelämä 2020 -hanke

Graafinen ohje Työelämä 2020 -hanke Graafinen ohje 2 SISÄLTÖ 3 Tunnus 4 Tunnuksen käyttö värillisen taustan ja valokuvan päällä Käyttö muiden tunnusten kanssa 5 Tunnuksen rasterielementin käyttö 6 Värit ja lisävärit 7 Typografia kutsuissa,

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS 1.0

GRAAFINEN OHJEISTUS 1.0 GRAAFINEN OHJEISTUS 1.0 Mainostoimisto Penbox 10-2015 TAIVASSALON LOGO Virallinen logo 2015 Taivassalon ilmeen keskeisin elementti on tunnus logotekstin yhteydessä. Yksimastoisesta purjelaivasta muodostuva

Lisätiedot

Sisällys. 112 ilmeen ideologia. Graafisesta ohjeesta

Sisällys. 112 ilmeen ideologia. Graafisesta ohjeesta Graafinen ohjeisto 2011 Sisällys Graafisesta ohjeesta Graafisen ohjeen tarkoituksena on ylläpitää yhtenäistä visuaalista ilmettä, joka on yhtenä tärkeänä tekijänä rakentamassa tapahtuman tunnettuutta ja

Lisätiedot

VIESTINTÄ. Etiäinen * SUUNNITELMA 2018 KYMENLAAKSON KOULUTUSTARPEIDEN ENNAKOINTI

VIESTINTÄ. Etiäinen * SUUNNITELMA 2018 KYMENLAAKSON KOULUTUSTARPEIDEN ENNAKOINTI Etiäinen * Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Yhteistyön tuloksena syntyy malli koulutuksen ennakointiin ja ennakointiosaaminen Kymenlaaksossa kasvaa KYMENLAAKSON KOULUTUSTARPEIDEN ENNAKOINTI VIESTINTÄ

Lisätiedot

KALAJOKI VIIDEN TÄHDEN ELÄMÄÄ. Graafinen ohjeisto

KALAJOKI VIIDEN TÄHDEN ELÄMÄÄ. Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto SISÄLTÖ 1. GRAAFISET ELEMENTIT 1.1. Tunnus 4 1.2. Tunnuksen käyttö 5 1.3. Vaakuna 6 1.4. Värimaailma 7 1.5. Typografia 8 2. LOMAKKEISTO 2.1. Käyntikortit 9 2.2. Asiakirjapohjat 10 2.3.

Lisätiedot

Vaadin Bugrap. User Interface Wireframes. Hannu Salonen Vaadin Ltd.

Vaadin Bugrap. User Interface Wireframes. Hannu Salonen Vaadin Ltd. Vaadin Bugrap User Interface Wireframes Hannu Salonen Vaadin Ltd. hannu@vaadin.com Dave Developer Logout Vaadin 7 Report a Bug 123 Bug reports Request a Feature 456 Feature requests Search reports Go Milestone

Lisätiedot

HANHIKIVI 1 GRAAFINEN OHJEISTO

HANHIKIVI 1 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS Logo 4 Suoja-alue 5 Väriversiot 6 Hierarkia 7 Värit 8 Osavärit ja suhteet 9 Typografia 10 Sähköinen esitys 11 LOGO Hanhikivi 1 -logossa on kaksi elementtiä: tunnus sekä logoteksti,

Lisätiedot

TEKNOWAREN TURVAVALAISTUSJÄRJESTELMIEN AFTER SALES -PALVELUT

TEKNOWAREN TURVAVALAISTUSJÄRJESTELMIEN AFTER SALES -PALVELUT TEKNOWAREN TURVAVALAISTUSJÄRJESTELMIEN AFTER SALES -PALVELUT TURVAVALAISTUS LUOTETTAVAA TUKEA TURVAVALAISTUSJÄRJESTELMÄN KOKO ELINKAARELLE Lighting Technology TEKNOWARE Lahtelainen Teknoware Oy on kansainvälinen

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa! Graafinen ohjeisto. 1 Lisätietoja: WTF Design Oy www.wtfdesign.fi

Pyhäjoella virtaa! Graafinen ohjeisto. 1 Lisätietoja: WTF Design Oy www.wtfdesign.fi PYHÄJOKI Graafinen ohjeisto 1 Lisätietoja: WTF Design Oy www.wtfdesign.fi Sisällysluettelo Pyhäjoen kunnan graafisen ohjeiston uudistuksen lähtökohdat 3 Vaakuna. 4 Graafiset elementit 5 Värit 6 Fontit..

Lisätiedot

Suostumuskoodi. Osakehuoneistorekisteri ASREK-projekti

Suostumuskoodi. Osakehuoneistorekisteri ASREK-projekti Suostumuskoodi Osakehuoneistorekisteri ASREK-projekti 3.5.2018 !2 Suostumus Jotta uusi omistaja voidaan kirjata rekisteriin tarvitaan edellisen omistajan suostumus Mahdollisesti myös panttauksen kirjaamiseen

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. v.1.0.

Graafinen ohjeisto. v.1.0. v.1.0 www.oulunarkkitehtikilta.net logon variantit linja liukuväriversio vaaka täyttö liukuväriversio vaaka tornitalo-logo linja liukuväriversio pysty täyttö liukuväriversio pysty Oulun arkkitehtikillan

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 13.1.2014

Graafinen ohjeisto 13.1.2014 Graafinen ohjeisto 13.1.2014 1. Logo 1.1 Logo Elon yritystunnus Elon logo kuvastaa elämän mittaista matkaa ja siirtymää työelämästä onnellisesti eläkkeelle. Toimiakseen Elon brändiä ja tarinaa vahvistavalla

Lisätiedot

1 1 Graafinen ohjeisto viheroksa_ohjeisto.indd 1 3/30/ :56:44 AM

1 1 Graafinen ohjeisto viheroksa_ohjeisto.indd 1 3/30/ :56:44 AM 1 Graafinen ohjeisto viheroksa_ohjeisto.indd 1 3/30/2012 12:56:44 AM 2 viheroksa_ohjeisto.indd 2 3/30/2012 12:56:45 AM 3 Sisällysluettelo Johdanto...4 Värimääritykset...5 Typografia...6 Logon käyttö...7

Lisätiedot

Forssan kaupunki. graafinen ohjeisto

Forssan kaupunki. graafinen ohjeisto Forssan kaupunki graafinen ohjeisto Sisältö Esipuhe 3 Forssan visio ja strategia pähkinänkuoressa 4 1. Tunnus 5 1.1 Tunnuksen mittasuhteet ja suoja-alue 6 1.2 Tunnuksen värit 7 1.3 Tunnuksen sovellukset

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO KULTTUURIALA BRÄNDIANALYYSI JA MIESTEN MALLISTO AW18 NOUKI DESIGN -VAATEMERKILLE

OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO KULTTUURIALA BRÄNDIANALYYSI JA MIESTEN MALLISTO AW18 NOUKI DESIGN -VAATEMERKILLE OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO KULTTUURIALA BRÄNDIANALYYSI JA MIESTEN MALLISTO AW18 NOUKI DESIGN -VAATEMERKILLE TEKIJÄ: Minna Salonen SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä Koulutusala

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO Council of Oulu Region GRAAFINEN OHJEISTO

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO Council of Oulu Region GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO Sisällys 1. TUNNUS 3 1.1 Tunnuksen piirtäminen 3 1.2 Typografia 4 1.3 Värimääritykset 4 1.4 Tunnuksen sijoittelu 5 1.5 Suoja-alue 5 1.6 Minimikoko 5 1.7 Käyttö värillisellä pohjalla

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa! Graafinen ohjeisto. 1 Lisätietoja: WTF Design Oy www.wtfdesign.fi

Pyhäjoella virtaa! Graafinen ohjeisto. 1 Lisätietoja: WTF Design Oy www.wtfdesign.fi PYHÄJOKI Graafinen ohjeisto 1 Lisätietoja: WTF Design Oy www.wtfdesign.fi Sisällysluettelo Pyhäjoen kunnan graafisen ohjeiston uudistuksen lähtökohdat 3 Vaakuna. 4 Graafiset elementit 5 Värit 6 Fontit..

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO - GRAAFINEN OHJEISTO

OULUN YLIOPISTO - GRAAFINEN OHJEISTO OULUN YLIOPISTO - GRAAFINEN OHJEISTO ALKUSANAT Oulun yliopiston tunnuksen ja muiden keskeisten graafisten elementtien hallittu käyttö on olennainen osa yliopiston ja sen yksiköiden viestintää. Maailma

Lisätiedot

PÄIvItÄ MaAsEuTuSi. Kampanjaohje 01.06.2015. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin

PÄIvItÄ MaAsEuTuSi. Kampanjaohje 01.06.2015. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Kampanjaohje 01.06.2015 Kampanjan taustat Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman uuden ohjelmakauden käynnistyessä on tärkeää välittää tieto uusista maaseudun kehittämisen mahdollisuuksista. Ohjelmakausi

Lisätiedot

BRÄNDIKIRJA. Toukokuu

BRÄNDIKIRJA. Toukokuu BRÄNDIKIRJA Toukokuu 2019 1 1. LOGO 2 1. LOGO LOGO Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. Autokeskuksen logoa käytetään aina vaakamuodossa. Logoa ei saa latoa, piirtää tai asetella uudelleen. Logon

Lisätiedot

Työnhaun ABC Tervetuloa! Työnhakuveturi 7.10.2015 Satu Myller, Nina Juhava ja Katri Hyvärinen

Työnhaun ABC Tervetuloa! Työnhakuveturi 7.10.2015 Satu Myller, Nina Juhava ja Katri Hyvärinen Työnhaun ABC Tervetuloa! Työnhakuveturi 7.10.2015 Satu Myller, Nina Juhava ja Katri Hyvärinen 10-12 asiantuntijaluentoa vuosittain 1 000 osallistujaa Teemoina mm. työnhaun uudet tuulet, työnantajien rekrytointiseminaari,

Lisätiedot

ESIPUHE. Graafisen ohjeiston peruselementit ovat: Kelmun tunnuskuva Kuvamaailma Typografia Tuotteet

ESIPUHE. Graafisen ohjeiston peruselementit ovat: Kelmun tunnuskuva Kuvamaailma Typografia Tuotteet GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS 1. Sisällys 2.Esipuhe 3. Värit 4. Sävyt 5. Logo 6. Tuotemerkki 7. Kirjaisimet 8. Kuvakieli 9. Slogan 10. Sosiaalinen media 11. Lehti-ilmoitukset 12. Jäsenkortti 13. Käyntikortti

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Mainostoimisto Bock's Office Oy VAASANSEUDUN KEHITYS OY VASAREGIONENS UTVECKLING AB VAASA REGION DEVELOPMENT COMPANY

Graafinen ohjeisto. Mainostoimisto Bock's Office Oy VAASANSEUDUN KEHITYS OY VASAREGIONENS UTVECKLING AB VAASA REGION DEVELOPMENT COMPANY Graafinen ohjeisto Mainostoimisto Bock's Office Oy Johdanto Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK elää ajan hengessä on avoin ja helposti lähestyttävä, mutta kuitenkin ryhdikäs, määrätietoinen ja terävä koko seudun

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja seurakunnat SUOMEN EV.LUT. KIRKKO

Graafinen ohjeistus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja seurakunnat SUOMEN EV.LUT. KIRKKO Graafinen ohjeistus Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja seurakunnat SUOMEN EV.LUT. KIRKKO 1 Sisällys 1. Johdanto Kenelle, missä, miten? 3 2. Tunnus 5 Kirkon yhteinen tunnus on yhteinen nimittäjä 5

Lisätiedot

weela.net graafinen ohjeisto

weela.net graafinen ohjeisto weela.net graafinen ohjeisto Sisällys Weela.net SISÄLLYS: Logo sivu Värimääritykset... 2 Suoja-alueet... 3 Typografia... 4 Materiaali malleja Posteri, pöytäständi A ja B... 5 Julistepohja, käyntikorttimalli

Lisätiedot

HATTULAN KUNNAN GRAAFINEN OHJEISTUS 2019

HATTULAN KUNNAN GRAAFINEN OHJEISTUS 2019 HATTULAN KUNNAN GRAAFINEN OHJEISTUS 2019 Sisällysluettelo 1. Hattula-tunnukset 1.1 Vaakuna 1.2 Hattula-logo 2. Hattula-tunnusten käyttö 2.1 Tunnusten käyttö ja rajoitukset 2.2 Käytettävät versiot 2.3 Tunnusten

Lisätiedot

Tunnus. Tiedosto: 4ctunnus.eps

Tunnus. Tiedosto: 4ctunnus.eps Tunnus Yleiset ohjeet Tunnus esiintyy aina tekstillisenä. Tunnuksen värit ovat identtiset EU-lipun värien kanssa. Värit: Pantone Reflex Blue ja Pantone Process Yellow ja neliväripainatuksessa seuraavasti:

Lisätiedot

MERKKI JA LOGO. Kemijärvi-tunnus ja logo. Logon ilmeen taustalla

MERKKI JA LOGO. Kemijärvi-tunnus ja logo. Logon ilmeen taustalla MERKKI JA LOGO Kemijärvi-tunnus ja logo Logon ilmeen taustalla Logon suunnittelun taustalla vaikuttavat sekä kohderyhmä että Kemijärven brändin luonne. Logoa kuvaavia sanoja ovat järvi, luonto, orgaanisuus,

Lisätiedot

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Graafinen ohjeisto 1.9.214 1 Ohjeiston sisältö 1 SYK-kuvio... 3 2 Yritystunnus 2.1 Logo... 4 2.2 Logon versiot... 5 2.3 Mittasuhteet ja suoja-alue... 6 2.4 Älä tee näin...

Lisätiedot

PÄIVITETTY 2013 2013 LUOMUN BRÄNDIOPAS

PÄIVITETTY 2013 2013 LUOMUN BRÄNDIOPAS 2013 LUOMUN BRÄNDIOPAS Tämän brändioppaan kaksi tehtävää: 1. Yhteinen viesti luomulle 2. Yhteinen tapa merkitä luomu 2 Tämän oppaan tekemiseen ja päivitykseen on käytetty Suomen valtion tukea. PÄIVITETTY

Lisätiedot

TYYH 9/2017, Esityslistan liite 2: Toimintakertomus Sivu 1/81. Turun yliopiston ylioppilaskunnan

TYYH 9/2017, Esityslistan liite 2: Toimintakertomus Sivu 1/81. Turun yliopiston ylioppilaskunnan TYYH 9/2017, Esityslistan liite 2: Toimintakertomus 2016 Sivu 1/81 Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimintakertomus vuodelta 2016 Sivu 2/81 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 7 In English: Preface... 7

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO - GRAAFINEN OHJEISTO

OULUN YLIOPISTO - GRAAFINEN OHJEISTO OULUN YLIOPISTO - GRAAFINEN OHJEISTO ALKUSANAT Oulun yliopiston tunnuksen ja muiden keskeisten graafisten elementtien hallittu käyttö on olennainen osa yliopiston ja sen yksiköiden viestintää. Maailma

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 2013

GRAAFINEN OHJEISTO 2013 GRAAFINEN OHJEISTO 2013 GRAAFINEN OHJEISTO 1 Johdanto Kainuun ammattiopiston yhtenäinen graafinen ilme vahvistaa kuvaa laadukkaasta ja luotettavasta toiminnasta ja sitä kautta lisää vetovoimaisuutta ja

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin graafinen käsikirja lyhennetty versio

Rovaniemen kaupungin graafinen käsikirja lyhennetty versio Rovaniemen kaupungin graafinen käsikirja lyhennetty versio 1.0 11.10.2005 Rovaniemen graafisen käsikirjan käyttötarkoitus Rovaniemen kaupungin yhtenäinen visuaalinen ilme määrittää kaupungin ulkoisen identiteetin,

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA GRAAFINEN OHJEISTO

EURAJOEN KUNTA GRAAFINEN OHJEISTO EURAJOEN KUNTA GRAAFINEN OHJEISTO 1 Sisällysluettelo 1 Logo 1 Logo s. 3 Eurajoen kunnan logo ammentaa visuaalista il- Värit ja suoja-alue s. 4 mettään ja väritystä merellisyydestä. Purje viestii Käyttö

Lisätiedot

Värit. Punainen Pantone: 179 CMYK: 0C 90M 80Y 0K RGB: 199R 55G 53B Hex: #C73735

Värit. Punainen Pantone: 179 CMYK: 0C 90M 80Y 0K RGB: 199R 55G 53B Hex: #C73735 Graafinen ohjeisto Tunnus Pinskujen tunnusta voidaan käyttää värillisenä tai mustavalkoisena. Tunnusta suositellaan käytettäväksi vaalealla tai Pinskujen keltaisella pohjalla. Mustavalkoista tunnusta voi

Lisätiedot

HTML:n perusteet. Jari Sarja / Otavan Opisto 2012. Tämä oppimateriaali on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.

HTML:n perusteet. Jari Sarja / Otavan Opisto 2012. Tämä oppimateriaali on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3. HTML:n perusteet Jari Sarja / Otavan Opisto 2012 Tämä oppimateriaali on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 -lisenssillä 1 11. Sivuston taittaminen HTML:n avulla Sivuston taittaminen tarkoittaa

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. EASTWOOD 2014, puutuotealan ja puurakentamisen kasvu- ja kehitysohjelma Miktech Oy

LOPPURAPORTTI. EASTWOOD 2014, puutuotealan ja puurakentamisen kasvu- ja kehitysohjelma Miktech Oy LOPPURAPORTTI EASTWOOD 2014, puutuotealan ja puurakentamisen kasvu- ja kehitysohjelma Miktech Oy 2 SISÄLLYS 1. TOTEUTUS JA YHTEISTYÖ 10 2. RESURSSOINTI 12 3. JULKISUUS JA TIEDOTTAMINEN 14 4. ONGELMAT JA

Lisätiedot

Mainontaa kulttuurin ja yhteiskunnan puolesta.

Mainontaa kulttuurin ja yhteiskunnan puolesta. YRITYSESITTELY Y-tunnus 1096583-4 Kotipaikka: Helsinki Mainontaa kulttuurin ja yhteiskunnan puolesta. Enterno Media Oy Luotsikatu 5 00160 Helsinki Puh. (09) 672 473 www.enterno.fi info@enterno.fi Yrityskuvaus

Lisätiedot

Keravan kaupunki. :: graafinen ohjeisto

Keravan kaupunki. :: graafinen ohjeisto Keravan kaupunki :: graafinen ohjeisto Esipuhe 1 Graafinen ohjeisto on yhtenäisen viestinnän perustyökalu 1. Tunnus 2 1.1 Tunnus vaaka 3 1.2 Tunnus pysty 4 1.3 Tunnuksen käyttö pienenä 4 1.4 Tunnuksen

Lisätiedot

GRAAFINEN MANUAALI.

GRAAFINEN MANUAALI. www.liberaalipuolue.fi/media LOGO Puolueen logo koostuu kolmesta eri elementistä ja niiden asettelusta. Oikein -merkki, Liberaalipuolue -teksti ja vapaus valita -teksti. Logoa pitää käyttää täysin sille

Lisätiedot

Työnhaun ABC Tervetuloa! Työnhakuveturi Nina Juhava ja Satu Myller

Työnhaun ABC Tervetuloa! Työnhakuveturi Nina Juhava ja Satu Myller Työnhaun ABC Tervetuloa! Työnhakuveturi 7.9.2016 Nina Juhava ja Satu Myller 2015: 19 asiantuntijaluentoa, 1 397 osallistujaa Teemoina mm. työnhaun uudet tuulet, LinkedIn ja some työnhaussa, henkiset voimavarat,

Lisätiedot

Paikallisen nuorisoseuran. graafinen ohjeisto. Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys

Paikallisen nuorisoseuran. graafinen ohjeisto. Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys Paikallisen nuorisoseuran graafinen ohjeisto Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys Graafinen ohjeisto tukee Suomen Nuorisoseurojen visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä.

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN YMPÄRISTÖPORTAALIN TEKNINEN KEHITYSSUUNNITELMA

LOUNAIS-SUOMEN YMPÄRISTÖPORTAALIN TEKNINEN KEHITYSSUUNNITELMA LOUNAIS-SUOMEN YMPÄRISTÖPORTAALIN TEKNINEN KEHITYSSUUNNITELMA Pyry Liukas, pyry@lounaispaikka.fi 1 / 26 Sisällysluettelo 1 Teknisen suunnitelman taustat... 3 1.1 Ympäristöstrategian- ja ohjelman rakenteen

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry, Kalevan Nuorten Liitto ry

Graafinen ohjeisto. Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry, Kalevan Nuorten Liitto ry tukee Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry:n ja Kalevan Nuorten Liitto ry:n visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä. Ohjeisto antaa peruslinjat painotuotteiden toteuttamiseen.

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELULIITTO GRAAFINEN OHJEISTO

SUOMEN VOIMISTELULIITTO GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VOIMISTELULIITTO GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYSLUETTELO Tunnus 4 Tunnuksen kieliversiot 5 Tunnuksen käyttö 6 Tunnuksen suoja-alue 8 Tunnuksen Kielletty käyttö 9 Tunnuksen värit 10 Avustava väripaletti

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta. Graafinen ohjeisto 2012

Kirkkonummen kunta. Graafinen ohjeisto 2012 Kirkkonummen kunta Graafinen ohjeisto 2012 Graafisen ohjeiston tarkoitus 2 Vahva kunta on nähtävä merkittävänä kilpailuetuna. Yritys- ja julkisuuskuvan tärkeä osa on yrityksen tai organisaation visuaalinen

Lisätiedot

Sisällys. 1 Tunnus 4. 2 Käyttöehdot 5. 3 Värit 6. 4 Typografi a 7. 5 Sovellukset 8. www.rakennepalvelu.com

Sisällys. 1 Tunnus 4. 2 Käyttöehdot 5. 3 Värit 6. 4 Typografi a 7. 5 Sovellukset 8. www.rakennepalvelu.com Graafinen ohjeisto Sisällys 1 Tunnus 4 2 Käyttöehdot 5 3 Värit 6 4 Typografi a 7 5 Sovellukset 8 www.rakennepalvelu.com 1 Tunnus Rakennepalvelu Jurva Rinne Ky:n tunnus koostuu kuusisymbolista ja yrityksen

Lisätiedot