RUSKEASUON KERROSTALOALUEEN KORJAUSRAKENTAMISOHJEET
|
|
- Onni Halttunen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HELSINGIN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RUSKEASUON KERROSTALOALUEEN KORJAUSRAKENTAMISOHJEET RAKENTAMISTAPAOHJE SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Rakennukset yleistä julkisivut ja vesikatot sisäänkäynnit ja ulko-ovet ikkunat parvekkeet ullakot hissit 3. Pihat yleistä jätejärjestelyt pihavalaistus autopaikat 4. Lisätietoja 1. YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on hyväksytty rakennuslautakunnassa Hyväksyntä perustuu Helsingin kaupungin rakennusjärjestyksen ( ) 2 :ään. Ruskeasuo on Helsingin yleiskaava 2002:ssa merkitty kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittäväksi alueeksi, jota kehitetään siten, että alueen arvot ja ominaisuudet säilyvät. 2. RAKENNUKSET Yleistä Hyvä huolto pidentää rakennuksen elinikää. Kiinteistölle on syytä laatia pitkän tähtäimen hoitosuunnitelma. Julkisivu- ja muiden vaurioiden syyt tulee selvittää huolella ennen korjaustöihin ryhtymistä, tarvittaessa kuntotutkimuksilla. Korjaustöiden lähtökohtana tulee pitää rakennuksen alkuperäistä arkkitehtonista asua, julkisivujäsentelyä, materiaaleja, värejä ja yksityiskohtia. Alkuperäisten rakennusosien säilyttäminen ja korjaaminen on aina ensisijainen vaihtoehto. Korjaukset tulee tehdä kestävistä materiaaleista, joita on helppo hoitaa ja pitää kunnossa. Ennen sisäpuolisia korjauksia on tehtävä asbestikartoitus ja -saneeraus. Kaikissa alueen suunnittelutehtävissä on käytettävä suunnittelijoita, joilla on Suomen rakentamismääräyskokoelman osan A2 mukainen pätevyys kohteesta riippuen joko AA- tai A- vaativuusluokan suunnittelutehtäviä varten. Korjausrakentamisessa on ratkaisut etsittävä hyvällä suunnittelulla. Rakennuksen ulkonäön, kuten värityksen, ikkunoiden materiaalin tai värin, muuttaminen on luvanvaraista. Muutoksia suunniteltaessa tulee olla riittävän varhaisessa vaiheessa yhteydessä rakennusvalvontaviraston lupakäsittelijöihin. Julkisivut ja vesikatot Rakennuksen julkisivujen alkuperäinen jäsentely tulee säilyttää korjauksissa. Julkisivujen alkuperäisiä ominaisuuksia, värejä, materiaaleja, työtapoja ja yksityiskohtia tulee pitää korjaustyön suunnittelun lähtökohtina. Esimerkiksi terastirapattuja julkisivuja tulee korjata vastaavalla tekniikalla. Julkisivukorjauksissa on otettava huomioon elementtisaumojen mahdollinen PCB- ja lyijypitoisuus ja pinnoitteiden mahdollinen asbestipitoisuus. Liikehuoneistojen mainosten tulee soveltua rakennuksen ulkonäköön. Mainonnassa on noudatettava Helsingin kaupungin rakennusjärjestyksen säännöksiä ja rakennusvalvontaviraston rakentamistapaohjetta Mainoslaitteet rakennuksissa.
2 Sisäänkäynnit ja ulko-ovet Rakennuksen sisäänkäynnin ja sen ympäristön alkuperäinen tyyli, mittasuhteet ja materiaalit ovat rakennuksille luonteenomaisia, ne tulee korjauksissa säilyttää. Alkuperäinen ulko-ovi on arvokas. Korjattaessa oven malli, puitejaot, materiaali, väritys, alkuperäisen kaltainen pintakäsittely ja yksityiskohdat, kuten listoitukset ja helat, on syytä säilyttää. Myös parvekeovet ovat Ruskeasuon rakennuksissa kauniisti detaljoituja. Niiden korjaamisessa tulee noudattaa samoja periaatteita kuin ulko-ovien korjaamisessa. Rakennus ja piha muodostavat kokonaisuuden. Sisäänkäyntiin liittyvät pihajärjestelyt on syytä kunnostaa samalla kun sisäänkäyntikin. Ikkunat Rakennuksen alkuperäiset ikkunat ja niiden tyyli ovat rakennukselle ominaiset. Niiden säilyttäminen on siksi tärkeää. Riittävän usein tehty huoltomaalaus ja -kittaus pidentävät alkuperäisen ikkunan käyttöikää merkittävästi. Korjattaessa ikkunan malli, puitejaot, materiaali, listoitukset, väritys ja alkuperäisen kaltainen pintakäsittely on syytä säilyttää. Julkisivujen ilmeen kannalta on oleellista, että ikkunan sijainti syvyyssuunnassa julkisivuun nähden pysyy korjauksissa ennallaan. Ikkunakorjausten yhteydessä on varmistettava, että asuntojen korvausilman saanti ja ilmanvaihto eivät heikkene. Parvekkeet Alkuperäinen parveke on kiinteä osa rakennuksen julkisivua ja sen tyyliä ja siksi arvokas. Sen säännöllinen huolto on tärkeää. Korjattaessa parvekkeen alkuperäinen mitoitus, muoto, väritys, kaidemalli ja parvekkeen pellityksen profiili on syytä säilyttää. Parvekelasitukset eivät yleensä sovi Ruskeasuon rakennettuun ympäristöön, varsinkin ja 1950-luvun rakennukset ovat herkkiä muutoksille. Kokonaan sisäänvedetyt parvekkeet on mahdollista lasittaa rakennusvalvontaviraston rakentamistapaohjeen mukaisesti. Kahdelta tai kolmelta sivulta avointen parvekkeiden lasitus ei ole suositeltavaa. Lasitus vaatii toimenpideluvan, jonka käsittelyn yhteydessä selvitetään soveltuuko lasitus rakennuksen julkisivuun ulkonäöltään tai onko se teknisesti toteutettavissa. Ullakot Ullakkoasuntojen rakentaminen on luontevaa vain harvoissa Ruskeasuon taloissa. Useimmissa rakennuksissa se on teknisesti mahdotonta, koska ullakko ei ole riittävän korkea asuntojen rakentamiseen. Ruskeasuo kuuluu ullakkorakentamisen alueellisen poikkeamispäätöksen piiriin. Ullakkorakentaminen on Ruskeasuolla mahdollista poikkeamispäätöksen perusteella. Ullakoiden käyttöönotto asuintiloiksi tulee tutkia tapauskohtaisesti. Hissit Hissin sovitus Ruskeasuon ahtaasti mitoitettuihin porrashuoneisiin on vaikeaa. Paras paikka hissin sijoittamiselle on useimmiten asuntovyöhykkeellä, jolloin porrashuoneen luonne ja mitoitus saadaan säilymään. Rakennusrungon ulkopuoliset hissit tai uudet porrastornit eivät pääsääntöisesti sovi Ruskeasuon rakennettuun ympäristöön. Hissien rakentaminen on tutkittava tapauskohtaisesti. 3. PIHAT Yleistä Tavoitteena on pihojen alkuperäisen ilmeen säilyttäminen. Alueen pihat tulee säilyttää luonteeltaan avoimina. Olemassa olevat, alkuperäisiä vastaavat, erityisesti katutilaa rajaavat pensasaidat tulee säilyttää. Pihoja ei tule aidata umpiaidoin. Alkuperäisten pinnoitteiden säilyttäminen ja kunnostaminen on ensisijainen tavoite. Uudet pinnoitteet tulee tehdä rakentamisajankohdalle tyypillisistä materiaaleista. Alueella tulee suosia rakentamisajankohdalle ominaista kasvilajistoa sekä istutusten sijoitus- ja ryhmittelytapaa. Pihojen hoitoa ja kunnostusta suunniteltaessa on syytä käyttää ammattisuunnittelijaa. Vanhojen kiinteistökohtaisten lämmitysöljysäiliöiden sijainti on selvitettävä ja kunto tarkistettava. Vanhoja kiinteistökohtaisia jätteenpolttouuneja ja piippuja ei tule ottaa käyttöön ennen niiden tutkimista ja puhdistamista. Esteetön Helsinki on myös tärkeä tavoite. Korjattaessa piha-alueiden toimivuus tulee ratkaista hyvällä suunnittelulla. Jätejärjestelyt Jätejärjestelyt tulee suunnitella alueen ilmeeseen sopiviksi ja sijoittaa huolellisesti suhteessa rakennuksiin ja maastoon. Jäteastiat on sijoitettava riittävän etäälle asunnoista (minimi 8 metriä). Suunnittelussa on noudatettava YTV:n antamia jätehuoltomääräyksiä. Jäteaitaukset ovat Ruskeasuon puistomaiseen ympäristöön suositeltavampia kuin jätekatokset. Mikäli jätekatoksia rakennetaan, tulee niiden olla ulkonäöltään keveitä ja mitoitukseltaan vaatimattomia. Katoksia ei tule tarpeettomasti korostaa kaupunkikuvassa niin, että ne tulevat kiinni katurajaan, vaan ne tulee pyrkiä sijoittamaan etäämmälle istutusten suojaan. Myös jätehuoneen sijoittaminen itse asuinrakennukseen on pihamiljöön kannalta hyvä vaihtoehto. Mahdollisuudet yhteisiin jätejärjestelyihin taloyhtiöiden välillä on syytä tutkia. Tällaisia ovat mm. kiinteistökohtaiset tai aluekohtaiset maan alle sijoitettavat jätehuoltojärjestelmät. Pihavalaistus Piha-alueet tulee suunnitella kokonaisuutena myös valaistuksen osalta. Kulkuväylien ja pysäköintialueiden valaistus tulee sopeuttaa alueella vallitsevaan valaistustasoon. Valaistuksen suunnitteluun on käytettävä ammattitaitoista suunnittelijaa, jonka tulee huolehtia siitä, että yksittäisen tontin valaistus sopii yhteen kaupungin julkisten tilojen, kuten katujen ja puistojen, valaistuksen kanssa. Alueen valaistusratkaisujen tulee olla ympäristöön sopivia, valaistus ei saa häikäistä ja käytettävien valaisinten valon värin tulee olla lämmin. Pylväiden ja valaisimien tulee sopia muuhun piha-arkkitehtuuriin. Autopaikat Luontevin auton säilytyspaikka Ruskeasuolla on kadulla tai autotallissa. Pihoille ei tule sijoittaa uusia autopaikkoja.
3 Autopaikoitus pihalla on aina luvanvaraista. Luvaton ja pihojen viihtyisyyttä häiritsevä autopaikoitus tulee siirtää pois piha-alueelta. 4. LISÄTIETOJA Ruskeasuon korjausrakentamisen rakentamistapaohjeiden aluerajaus ja rakennuskannan ikäjakauma on esitetty rakentamistapaohjeiden liitteenä olevilla kahdella karttaliitteellä. Liite 1 ja liite 2 Lisätietoja saa rakennusvalvontavirastosta alueen lupakäsittelijöiltä klo , vaihde ja rakennusvalvontaviraston lupaneuvonnasta klo Rakennusvalvontaviraston käyntiosoite, postiosoite PL 2300, Helsingin kaupunki. Lisätietoja on myös rakennusvalvontaviraston kotisivuilla, http// Rakennusvalvontaviraston sähköpostiosoite on Kotisivuilta löytyvät mm. ohjeet toimenpideluvan hakeminen aidat ikkuna- ja ovimuutokset mainoslaitteet rakennuksissa parvekelasitus ullakkorakentaminen vajat Lisätietoja mm. alueen kaavoituskysymyksistä saa kaupunkisuunnitteluvirastosta klo , vaihde puh Kaupunkisuunnitteluviraston käyntiosoite Kansakoulukatu 3.
4 RUSKEASUON KERROSTALOALUEEN KORJAUSRAKENTAMISOHJEET KARTTALIITE 1: RAKENNUSTEN IKÄJAKAUMA
5 RUSKEASUON KERROSTALOALUEEN KORJAUSRAKENTAMISOHJEET KARTTALIITE 2: ALUERAJAUS, OHJEET KOSKEVAT ASUINRAKENNUKSIA
SELVITYS HISSIEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDESTA OLYMPIAKYLÄN KAAVA-ALUEELLA
SELVITYS HISSIEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDESTA OLYMPIAKYLÄN KAAVA-ALUEELLA Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2015 Riitta Salastie, Janne Prokkola, Marjaana Yläjääski ja Hertta Ahvenainen Olympiakylän
ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013
Asunto Oy Mars Pieni Roobertinkatu 8 / Korkeavuorenkatu 27 00130 Helsinki Kaupunginosa 3 / Kortteli 58 / Tontti 17 ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 1 KOHDE 1.1 Yleistä Asunto Oy Mars sijaitsee
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Sanna Granbacka 18.12.2009
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 Rakennusvalvontaviraston lausuntopyyntö 4.12.2009, 8-3385-09-E LAIVASTOKATU 4 (8/147/4), ULLAKKORAKENTAMIS- JA HISSI- SUUNNITELMAT Museo 2009-277 Kaupunginmuseo on tutustunut
Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje
Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje Asukastilaisuus 20.4.2016 Tutkija Riitta Niskanen, Lahden kaupunginmuseo Korjaustapaohjeen tarkoitus Hennalan kasarmialue on merkittävä rakennus- ja kulttuurihistoriallinen
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden
A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A-26/s-2 Asuinrakennusten korttelialue. varasto-, huolto-, kerho-, sauna- yms. tiloja asuinrakennuksen kaikkiin kerroksiin, ullakolle tai piha-alueelle niille osoitetuille
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.
NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)
Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002
Suunnittelijoiden kelpoisuus Kaupunkikuva
Suunnittelijoiden kelpoisuus Kaupunkikuva 19.11.2014 Henna Helander Yliarkkitehti RAKENNUSSUUNNITTELIJA Lähtökohta on, että rakennussuunnittelijalla tulee olla sellainen rakennusalan tutkinto, mihin sisältyy
IKKUNAHANKKEIDEN LUVANVARAISUUDESTA
IKKUNAHANKKEIDEN LUVANVARAISUUDESTA Marjatta Uusitalo Kaupunkikuva-arkkitehti Kaupunkitilayksikön päällikkö Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto Korjaushankkeet-seminaari 12.11.2013 Ikkunahanke
KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2001, 2005, 2064, 2066 KOUVOLAN KAUPUNKI Kaava 124:2 KUNTATEKNIIKAN TOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU 22.11.2007 Nro 0020002 1 MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 KAARINA, SILVOLANRINTEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET 05.02.2007 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(7) KAARINA, SILVOLANRINTEEN
Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :
12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla
Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).
ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla
IKKUNAHANKKEET. Marjatta Uusitalo Kaupunkikuva-arkkitehti Kaupunkitilayksikön päällikkö Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto
IKKUNAHANKKEET Marjatta Uusitalo Kaupunkikuva-arkkitehti Kaupunkitilayksikön päällikkö Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto Laituri 18.10. ja 25.10.2011 Ikkunahanke Ikkunahankkeilla tarkoitetaan
Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi.
Kiinteistö 1025/5, Olantie 3, 05200 Rajamäki Tontti Tontti sijaitsee Rajamäen Tykkitorninmäen asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO-15, erillispientalojen korttelialue. Tontille saa rakentaa yhden
KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE 2A:N ASEMAKAAVAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto
KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE A:N ASEMAKAAAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA..07 Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto 0 Helsingin uusi yleiskaava (KSLK.0.0) 00 metriä 00 Kulosaen kerrostaloalueen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO KAUPUNKITILAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 18.8.
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2015 1 (6) KAUPUNKITILAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 18.8.2015 Kaupunkitilayksikön viranhaltijoiden 18.8.2015 tekemät rakennuslupapäätökset 59 Päätökset
RAKENTAMIS- JA KORJAAMISTAPAOHJEET SATAMAN I VAIHE Vesilaitos
Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö Johanna Fingerroos kaavasuunnittelija 5.2.2014 RAKENTAMIS- JA KORJAAMISTAPAOHJEET SATAMAN I VAIHE Vesilaitos Akaan kaupunginvaltuusto
Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.
YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa
VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet
Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa
m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,
NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET
ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU
KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET
KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET
JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE
RAKENTAMISTAPAOHJE JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 9.6.2014 Ilmari Mattila RAKENTAMISTAPAOHJE HARJMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 Sijaintikartta LUONNONLÄHEISTÄ
1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.
A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA
Osittain tai kokonaan ulkonevien parvekkeiden lasitus edellyttää aina toimenpidelupaa. Sama koskee myös kahdelta sivulta avoimia kulmaparvekkeita.
RAKENNUSVALVONTAVIRASTO PARVEKELASITUS RAKENTAMISTAPAOHJE Heinäkuu 2002 Korvaa 25.4.1995 päivätyn ohjeen Nämä rakentamistapaohjeet on hyväksytty rakennuslautakunnassa 25.4.1995. Hyväksyntä perustuu Helsingin
Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN
Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN Kehittämishankkeen pilotti Kohde on lisäkerrosrakentamisen pilottihanke ja samalla esimerkki vuosina 1998 2001 toteutetun kehittämishankkeen
LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ
1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien
Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus
Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla
arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI
HAVAINNEKUVA HIETASAARENKADULTA ÖSTERBOTTENSHUS HAITARI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut tiivistää kaupunkirakennetta ja luoda suojaisia pihoja asuinkortteleille. Uudet rakennukset on sovitettu mittakaavaltaan,
PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä
TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA
VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI
VILLINKI RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ JA SUOJELUMÄÄRÄYKSET. Riitta Salastie Kaupunkisuunnitteluvirasto
VILLINKI RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ JA SUOJELUMÄÄRÄYKSET Riitta Salastie Kaupunkisuunnitteluvirasto MITÄ JA MIKSI SUOJELUMÄÄRÄYKSIÄ? SUOJELUN KRITEERIT JA JA ARVOT rakennustaiteellinen arvo kulttuurihistoriallinen
Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Hyvinkään kaupunki, ympäristölautakunta PL 21 05801 Hyvinkää Keski-Uudenmaan maakuntamuseon lausunto Hyvinkään kaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta HEL 2016-005241
KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS LUONNOS NÄHTÄVILLÄ 4. 22.2.2013 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS Asemakaavan muutos koskee:
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.0111 1.0112 1.0113 1.022 1.023 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset
Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon
OSMONKULMA SUOJELUKAAVA
25. KAUPUNGINOSA KÄPYLÄ / PUU-KÄPYLÄ // KORJAUSKORTTI // SUOJELUKAAVA OSMONKULMA SUOJELUKAAVA KORJAUSKORTTEIHIN ON KOOTTU YHTEEN OSMONKULMAN SUOJELTUJA RAKENNUKSIA JA PIHATILOJA KOSKEVAT ASE- MAKAAVAMÄÄRÄYKSET
Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.
Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot
Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN
SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET
SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat
SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET
1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut
18 NOLJAKKA. VL-sy2 PL-1 18-9903-13 18-9903-14. Mujusenpiha 18:189 17:131 17:132 18:190 148:0 112:0 WALLENKATU. sv-8 NOLJAKANKAARI. ajo. s-9.
: : :0 : :9 :0-9- -9- Mujuseniha 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 0 9 0 o 9 0 9 0 9 9 0 0 0 9 0 9 0 0 0 9 9 00 0 0 0 0 0 0 e=0. LAITILANPUISTO NOLJAKANKAARI WALLENKATU sv- sr- sr- sr- 0 00 900
Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen
Nordea Pankki Asumisen ilta Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen Mikko Juva Pientalorakentamisen kehittämiskeskus PRKK Onnistunut asuntokauppa Tunnista asunnon kunto Selvitä taloyhtiön kunto
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa
RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS
M O N N A N U M M I R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 8.10.2002 Lähtökohdat Monnanummen alue sijaitsee kaupunki- ja maalaismaiseman rajavyöhykkeellä. Se rajautuu pohjoisessa
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta
JULKISIVU-, PARVEKE- ja VESIKATTO- KUNNOSTUS. Asunto Oy Ristikukkula Yhtiökokous 22.9.2014
JULKISIVU-, PARVEKE- ja VESIKATTO- KUNNOSTUS Asunto Oy Ristikukkula Yhtiökokous 22.9.2014 As Oy Ristikukkula, julkisivut ja parvekkeet Tässä yhteenvedossa on esitetty julkisivu- ja parvekekorjaushankkeen
PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727
KAARINAN KAUPUNKI SUUNNITTELUKESKUS OY 1 KAARINAN KAUPUNKI PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 Rakennussuunnittelun alkuvaiheessa on hyvä neuvotella rakennustarkastajan kanssa rakentamisen
KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.
KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella
Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen
8.5.2007 RAKENNUSTAPAOHJEET VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN TONTEILLE Tontti nro 3-22-6 Kauppilankatu 14 Tontti nro 3-32-5 Maijaniitynkatu 25 Tontti nro 4-51-3 Jyräänkatu 5 Tontti nro 4-26-8 Hakakatu 10 Tontti
ULLAKKORAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET. Helsinkistudio Oy CEO Päivi Jääskeläinen 24.09.2011
ULLAKKORAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET Helsinkistudio Oy CEO Päivi Jääskeläinen 24.09.2011 RAKENTAMISTAPAOHJE Toukokuu 2009 26.5.2009 Asuntojen rakentaminen asuinkerrostalojen ullakolle Helsingin kaikissa
MAINOSLAITTEIDEN SIJOITTAMINEN KADUILLE JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE. - Turun kaupungin yleinen ohjeistus
MAINOSLAITTEIDEN SIJOITTAMINEN KADUILLE JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE - Turun kaupungin yleinen ohjeistus KIINTEISTÖLIIKELAITOS Puutarhakatu 1 Puh. (02) 330 000 Postiosoite www.turku.fi Puolalankatu 5 (asiakaspalvelu)
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas / päivitetty
Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas 4.5.2007 / päivitetty 21.1.2008 Asemakaavamääräys Osa alueen raja Ohjeellinen alueen tai osa alueen raja Rakennustapaohje
KORKEAVUORENKATU 21 Roomy oy Viitesuunnitelma
KORKEAVUORENKATU 21 Roomy oy Viitesuunnitelma 11.3.2015 ASEMAKAAVAN MUKAINEN RAKENNUSOIKEUS - Katurakennukselle 5920 - Pihasiivelle 1450 - kellari pihasiiven alla 225 - kellari pihakannen alla 330 - ullakko
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806
JUNKKARI, Maarainpolku
JUNKKARI, Maarainpolku Rakentamistapaohjeet Korttelit 1253 (tontit 1-9) ja 1254 (tontit 1, 5-7) väritys (värikartta) sama kuin Junkkarin aiemmissa rakentamistapaohjeissa tonteilla 1253-1 (Maarainpolku
LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE
LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE HURUSLAHDENRANNAN HAVAINNEKUVA 08.12.2003 LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN rennustapaohje kaavartta - ALUE 1 kortteli 1009, tontit 12, 18, 19 ja 21 31.08.2004
Helsingin kaupungintalo, galleria
Hankesuunnitelma Pohjoisesplanadi 11-13 Muutos Hankenumero 2085412 Helsingin Leijona Oy Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 2085412 Osoite Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki Sijainti 1.
KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.
KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa katu- ja pysäköintialueet, Lainaankatu - Pirkkakatu
1 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa katu- ja pysäköintialueet, Lainaankatu - Pirkkakatu Viistokuva Blom WEB 11.07.2014 Rakentamistapaohjeet 6.2.2017 2 1 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeen
KORJAUS- JA RAKENTAMISTAPAOHJEET KURKELANTIE 9
Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34, 37801 Toijala Kaavoitus ja maankäyttö 8.11.2012 Leena Keränen vs. kaavasuunnittelija KORJAUS- JA RAKENTAMISTAPAOHJEET KURKELANTIE 9 Entisen harjatehtaan alue käyttötarkoituksen
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
http://nurxcity/webmap/content/result.htm
Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia
VUOROVAIKUTUSRAPORTTI
HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Kaavakartta nro 12459 Hankenro 5344_2 HEL 2016-013448 11.4.2017 1 (11) VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro 12459) Vuorovaikutusraportin
Lappeenranta, Tykki-Kiviharju Kohdenumero h,k, 51,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,82 Vh ,00
Kerrostalo Lappeenranta, Tykki-Kiviharju Kohdenumero 619261 2h,k, 51,0 m² Kov. 1957 Energialuokka F 2013 Mh. 81 351,82 Vh. 87 000,00 Puutarhurinkatu 10. Matkakeskuksen välittömässä läheisyydessä keskeisellä
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa
VUOROVAIKUTUSRAPORTTI. Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro 12459) Vuorovaikutusraportin sisältö
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Kaavakartta nro 12459 1 (5) Hankenro 5344_2 HEL 2016-013448 11.4.2017, täydennetty 1.12.2017 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro
1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,
MAINOSLAITTEIDEN LUVANVARAISUUDESTA
MAINOSLAITTEIDEN LUVANVARAISUUDESTA Marjatta Uusitalo Kaupunkikuva-arkkitehti Kaupunkitilayksikön päällikkö Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto Korjaushankkeet-seminaari 12.11.2013 Mainoslaitteita,
Kiinteistön tekninen katselmus 2015
Kiinteistön tekninen katselmus 2015 1. Kohteen yhteystiedot sekä kiinteistökierrokselle osallistuneet: Kohteen numero (löytyy mm. toteumarapor tin vasemmasta yläkulmasta) Kohteen nimi (löytyy toteumarapor
Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. Yleinen pysäköintialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaise rakennusoikeudesta saa rakentaa asuintiloiksi liike- ja toimistotilojen l saa
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten
Kiinteistön tekninen katselmus 2015
Kiinteistön tekninen katselmus 2015 1. Kohteen yhteystiedot sekä kiinteistökierrokselle osallistuneet: Kohteen numero (löytyy mm. toteumarapor tin vasemmasta yläkulmasta) Kohteen nimi (löytyy toteumarapor
PYSÄKÖINTI MARJA-VANTAA. Ympäristösi tekijä
1 PYSÄKÖINTI MARJA-VANTAA KOKOUS 29.11.2010 2 MARJA-VANTAA LUOLAPYSÄKÖINTI Voidaan yleensä sijoittaa ja asemoida melko vapaasti Tarvitaan yleensä alueellinen pysäköintiyhtiö Vaiheittain rakentaminen haastavaa
HEKA LÄNSI-HERTTONIEMI SUSITIE 2-6 PERUSKORJAUS / hnro /
2 SIJAINTIKARTTA C-TALON PIHAJULKISIVU 3 SUUNNITTELUKOHDE: KAUPUNGINOSA 42 / KORTTELI 101 / TONTTI 5 HELSINGIN ASUNTOTUOTANTOKOMITEAN HANKE V. 1950-1951 OHJELMASSA RAKENNUKSET OVAT VALMISTUNEET 1950-52
ISOKUUSI TONTINKÄYTTÖSUOSITUS 1. TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA
(5) ISOKUUSI TONTINKÄYTTÖSUOSITUS Korttelit 770, 7705, 7707, 7708 8..06 7708 7 6 8 5 9 7707 6 5 5 7705 770 Havainnekuva alueesta.. TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA Asemakaavamääräyksen mukaisesti ennen rakennuslupavaihetta
Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:
http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm
Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa
RAKENNUSSUUNNITTELUTEHTÄVIEN VAATIVUUSLUOKAT
RAKENNUSSUUNNITTELUTEHTÄVIEN VAATIVUUSLUOKAT OHJE Ohje kuvaa, kuinka rakennussuunnittelutehtävien vaativuusluokkia sovelletaan Helsingissä uudis- ja korjausrakentamisen hankkeissa, sekä kaupunkitilaan
TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta
IX KAUPUNGINOSAN KORTTELIN NO 144 TONTIN NO 66 ASEMAKAAVAN MUU TOSEHDOTUS. KARTTA NO 7264, JOTA EI TARVITSE ALISTAA YMPÄRISTÖMI NISTERIÖN VAHVISTETTAVAKSI. (SILTAKATU 17) Asemakaavan muutoksen selostus,
Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.
1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT
3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä.
Rauhalinnan Morsinkokujan rakentamistapaohjeet Erillispientalojen alueet () korttelin tontit - ja korttelin 60 tontit - Yleiset määräykset. Rakennusten tulee täyttää Suomen rakentamismääräyskokoelmassa
AS OY KASTINLINNAN KOHDEINVENTOINTI, KORTTELIN 131 TONTTI 5
1 (11) 15.12.2009 AS OY KASTINLINNAN KOHDEINVENTOINTI, KORTTELIN 131 TONTTI 5 Liittyy asemakaavaan 8286 Keskellä As Oy Kastinlinna As Oy Kastinlinnan sisäpiha KOHDEINVENTOINTI, AS OY KASTINLINNA 1. Lääni
AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja
AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 12.6.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 Rakentamistapaohjeen
Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä
Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Yliarkkitehti Niina Kilpelä Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Mitä ja miksi? Esteettömyys on hyviä perusratkaisuja, jotka palvelevat mahdollisimman
KESKI-LAHTI A-2619 AL-1 AL Iu2/3 160 sr-1. IVu4/ u200 1ap/u80 6ap/sr sr-2 m v-1. kaukolämpö +113.
V KESKI-LAHTI 104 8 VI pi+111.6 +105.11 pi ajo ku(87) rak 105 1 po +105.36 1ap/ys200 83 ai rak rak ppp ju 88 rak +105.5 86 17 pi +109.5 pv-1 kaukolämpö +134.8 k+101.5 ma/p II (K17/t 86-88) ik Iu2/3 160
RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe
Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö Jyri Sarkkinen Kaavoituspäällikkö 7.8.2013 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan
Rakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara
Rakennusperintöpäivä 8.5.2014 Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Esittely Rakennuskanta Rakennustekniikkaa ja arkkitehtuuria: Toim. Petri Neuvonen: Kerrostalot
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :
ILTANÄKYMÄ ARTTURINAUKIOLLE DUO TONTINLUOVUTUSKILPAILU - KIRSTINPUISTO, TURKU 1/8
ILTANÄKYMÄ ARTTURINAUKIOLLE DUO TONTINLUOVUTUSKILPAILU - KIRSTINPUISTO, TURKU 1/8 Kortteli A Ajo tontilla olevaan pysäköintilaitokseen tapahtuu viereisen LPAalueen kautta. Myös kaupan huoltoliikenne kulkee
IKKUNA- JA OVIMUUTOKSET
RAKENNUSVALVONTAVIRASTO IKKUNA- JA OVIMUUTOKSET RAKENTAMISTAPAOHJE Heinäkuu 2000 Korvaa ohjeen 2/95 25.4.1995 Nämä rakentamistapaohjeet on hyväksytty rakennuslautakunnassa 25.4.1995. Hyväksyntä perustuu
JÄTEJÄRJESTELYT PIHOILLA JA JÄTESUOJIEN RAKENTAMINEN
JÄTEJÄRJESTELYT PIHOILLA JA JÄTESUOJIEN RAKENTAMINEN OHJE Tässä ohjeessa esitetään jätesuojien rakentamisen periaatteet erilaisissa kaupunkiympäristöissä sekä määritellään milloin jätesuojalle tulee hakea