TIEDOTUS LEHTINEN. Suomalainen kirkko Sveitsissä, SKS.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIEDOTUS LEHTINEN. Suomalainen kirkko Sveitsissä, SKS."

Transkriptio

1 Suomalainen kirkko Sveitsissä, SKS TIEDOTUS LEHTINEN No. 66 Kesäkuu 2013 «Meitä oli kirkossa kourallinen. Kesäsunnuntai, loma-aikaa. Kukin istui oman elämänsä mietteitten kanssa yksin, erillään muista. Totisia, sisäänpäin kääntyneitä kasvoja. Jumalanpalvelus kulki niin kuin ne kulkevat. Veisuu oli haaleaa ja verkkaista, siinä tuntui jonkin väsymyksen ääni. Rovasti kiipesi saarnatuoliin. Juuri kun hän aloitti, pieni lintu lehahti holvien alle. Se oli varmaan eksynyt sisään nokkiessaan kesälauantain lopuksi kirkon ovelta vihkiparille heitettyjä riisejä. Lintu asettui saarnatuolin kaiteelle ja alkoi visertää. Se lauloi heleästi koko saarnan ajan rovastin vieressä. Kun saarna loppui, lintu lensi virsitaulun päälle ja katseli sieltä vaiti kun polvistuimme ehtoollispöytään. Kun lähdimme kirkosta, hymyilimme toisillemme niin kuin paino olisi otettu pois. Sisällä soi keveästi». Kari, arkkipiispa, Turku (Suomen ev.lut kirkon uunituore esitte: Tositarinoita kirkosta)

2 Tiedotuslehtinen nro 66 / Puheenjohtajan tervehdys Aurinko ei olekaan pudonnut järveen! Se ilmestyi sittenkin maalaten maiseman suorastaan taivaallisen ihanaksi. Tänä keväänä kesän tulo on ollut suorastaan jäissä, niinpä jokainen auringonsäde on tuntunut lahjalta.toivottavasti osaamme olla kiitollisia kauniista, lämpimistä päivistä, jos ja kun saamme nauttia niistä kesällä. Kun aurinko paistaa, olemme äkkiä täynnä energiaa, toiminnan halua, iloa ja mielihyvää. On helppo hymyillä, ja hyvää mieltä on melkein pakko jakaa ympärilleen. Jotain tällaista tunnelmaa oli ilmassa Luzernissa pidetyssä Sveitsin suomalaisen kirkon seurakuntaneuvostojen koulutuspäivässä, vaikkei sää ollutkaan kovin säteilevä. Meitä oli koolla melkoinen joukko suomalaisia eripuolilta Sveitsiä. Oli sellaisia, jotka olivat toimineet vuosikausia suomalaisessa kirkollisessa työssä, oli myös aivan uusia vastuunkantajia. Joukossamme oli paljon innostusta, ja erittäin iloinen ja positiivinen asenne tulevan toiminnan suunnittelua ja toteuttamista kohtaan. Suomesta tilaisuuteen osallistui kirkon ulkosuomalaistyön apulaissihteeri Susanna Merikanto-Timonen, joka kertoi mielenkiintoisia asioita Suomen muuttoliikkeistä ja ev.lut kirkon tilanteesta ajan saatossa. Päivän aikana saatu monenlainen tieto toivottavasti auttaa toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Toimintaideoita kerrottiin eri paikkakunnilta, ja ne herättivät halua järjestää samantapaista toimintaa ja tapahtumia myös muilla paikkakunnilla. Toivottavasti tämä koulutuspäivän innostus leviää valona koko Sveitsiin; te kaikki olette tervetulleita tapahtumien toteuttamiseen omilla paikkakunnillanne. Annetaan auringon loistaa, ja levitetään itse valoa ympäristöömme. Eikä se ollut aurinko, joka oli pudonnut järveen kansakoulussa lukemassani kertomuksessa, vaan appelsiini, jota kalat ihmettelivät järven pohjassa. Toivotan kaikille aurinkoista kesää tai ainakin paljon, paljon valoa ja iloa. Riitta Tanner

3 Tiedotuslehtinen nro 66 / Seurakuntaneuvostojen jäsenet Basel Aulikki Happonen (pj), Heini Häfliger (siht), Timo Laurmaa (rahhoit), Helena Romppainen ja Anja Wirz Bern Markku Lemola (pj), Tanja Lepistö (siht), Marja-Liisa Gaschen-Heikkilä (rahhoit), Riitta Meister ja Heli Eklund Geneve Merja de la Salle (pj), Outi Schonbachler (rahhoit), Taina Onnela (tied), Nina Pääkkönen, Marika Palosaari (vara Ulpu Riekkinen) ja Kaisamari Hintikka Itä-Sveitsi Teija Keinänen Dudle (pj), Päivi Leumann (siht), Eila Hertach (rahhoit) ja Ritva Scherrer Luzern Maarit Gabriel (pj), Maria Welti ja Sirkka Saviranta Tessin Tuula Roininen (pj), Marjatta Ruuska (rahhoit), Mia Pulkkinen, Paula Candeago ja Eeva Cadlolo Zürich Iiro Keitaanranta (pj), Mikaela Takala (siht), Andreas Ruuska (rahhoit), Satu Isotalus ja Saina Schnocklake, lisäksi yhteyshenkilöt: SVFF- Päivi Tissari ja Suomalainen seurakunta - Marianne Paassilta Uusille seurakuntaneuvostojen jäsenille järjestettiin koulutuspäivä Luzernissa. Vastaavan sisältöinen koulutuspäivä pidetään Bernissä la niille, jotka eivät päässeet mukaan Luzerniin. Kirkkotoimikunta puolestaan kokoontuu koulutus- ja ideointiviikonloppuun Näin saamme kaikki uudet vastuunkantajat mahdollisimman hyvin samalle viivalle sen suhteen, miten tähän asti on tultu ja kuinka on tarkoitus suunnitella työtämme kulkiessamme eteenpäin. Ulkosuomalaistyön kirkkopyhä su 4.8. klo 12 (huom aika!) Messu Laajasalon kirkossa (Reposalmentie 13, Helsinki) ja messun jälkeen kirkkokahvit kirkolla. Tervetuloa juhlamessuun, jossa ulko-suomalaisten piispa Tapio Luoma siunaa uudet lähtijät tehtäviinsä ja tapaamaan ulkosuomalaistyön aktiiveja eri puolilta maailmaa!

4 Tiedotuslehtinen nro 66 / Visiointia SKS:n (Suomalainen kirkko Sveitsissä) koulutuspäivä Luzernissa oli merkittävä etappi Sveitsin suomalaisten parissa tapahtuvan hengellisen työn vahvistamisessa ja kehittämisessä. Yksi päivän aihe oli katsaus SSKT:n (Sveitsin Suomenkielinen Kirkollinen Toiminta) historian pohjalta nousevaan tulevaisuuden visiointiin. Vuosina SSKT:llä oli työryhmä miettimässä miten hengellistä työtä Sveitsin ulkosuomalaisten parissa voitaisi kehittää. Tästä lyhyesti seuraavassa. Toiminta-ajatukseksi muotoiltiin silloin seuraavaa: Suomen kirkon tavoitteisiin perustuen SSKT:n tehtävänä on toimia yhteistyössä Sveitsin kirkkojen ja seurakuntien kanssa Sveitsin suomalaisten parissa toteuttaen uskoa synnyttävää ja vahvistavaa sekä seurakuntayhteyttä ja lähimmäisen rakkautta edistävää suomenkielistä toimintaa. Visioinnissa mietittiin myös toiminnan kohderyhmiä ja todettiin, että tämän päivän suomalaiset Sveitsissä ovat kirjava joukko eri syistä tänne tulleita ihmisiä: Perinteinen osallistujajoukko ovat Sveitsin ja raja-alueiden suomalaiset, jotka asuvat seudulla pysyvästi. Toiseksi on paljon suomalaisia lyhytaikaisilla (2-3v) komennuksilla, usein perheen kanssa sekä heitä, jotka asuvat Suomessa tehden viikot työtä ulkomailla. Lisäksi Sveitsissä on paljon ihmisiä, joilla on läheiset suhteet suomalaisuuteen ja / tai Suomeen kieli. Toimintaa tulisi suunnitella ja toteuttaa kaikkia näitä ihmisryhmiä ajatellen. Toiminnallisista periaatteista todettiin, että työn tulisi olla Sveitsissä asumista tukevaa (integraatio) ja suomalaisuutta vaalivaa (juurihoito). Tämä jalat maassa uudessa ympäristössä, omat lähtökohdat tiedostaen asenne on tärkeää henkiselle hyvinvoinnille. Tärkeää on myös toimintaan ja osallistumiseen aktivoiva sekä kaikki suomalaisryhmät huomioiva ote. Tulisi ajatella heitäkin, jotka ovat pudonneet kelkasta. Tarvitaan myös uskallusta uusiutua, kuten yhteiskunta haasteineen uusiutuu jatkuvasti. Toiminnan tavoitteiden ja työmuotojen toivelista oli laaja. Odotukset kirjattiin laajasti, niitä ajateltiin toteutettavan mahdollisuuksien mukaan yhdessä asetettujen prioriteettien pohjalta. 1. Jumalanpalveluselämä: Suomenkielisten ja kaksikielisten jumalanpalvelusten järjestäminen erityisesti kirkkovuoden juhla-aikoina, Tuomas-messut jne. 2. Pienryhmätoiminta: Uskon ja elämäkysymysten käsittely pienessä ryhmässä Syventävä toiminta: Elämää ja uskoa rikastuttavia tapahtumia. 4. Suomenkielisen sielunhoidon tarjoaminen: Mahdollisuus keskustella omista ongelmista luottamuksellisesti omalla äidinkielellä. 5. Tukihenkilö/Naapuriapu: Ystäväverkoston luominen ikääntyvien, yksinäisten

5 Tiedotuslehtinen nro 66 / ja avun tarpeessa olevien tueksi 6. Nuoret aikuiset ja perheet: Perheystävällisten ja nuorille aikuisille suunnattujen ohjelmien ja tilaisuuksien järjestäminen 7. Uusien tavoittaminen: Tilaisuuksia, joissa toimintaa pidetään esillä ja luodaan yhteyksiä uusiin ihmisiin. 8. Kutsuvat työmuodot: Matalan kynnyksen toimintaa, jota suunnitellaan tarvelähtöisesti uskoa rohkaisten. 9. Tiedotus: Monipuolinen, selkeä, ajankohtainen ja laajat joukot tavoittava tiedottaminen eri kanavia käyttäen. 10. Työryhmien perustaminen eri vastuualueille. 11. Valtakunnallinen rekisteri: Yhteisosoitteisto tiedotuksen tehostamiseksi. 12. Toimitukset: Mahdollisuus suomenkielisiin kirkollisiin toimituksiin. Rakenteesta todettiin, että toiminta on väljästi organisoitua ja perustuu vapaaehtoistyöhön. Toimintaa johtaa yleiskokous ja alueiden edustajista koostuva toimikunta. Kunkin alueen toiminnasta vastaa yhdyshenkilö yhdessä tiimin kanssa. Nyt tämä rakenne on selkeästi kirjattu uudistettuun SKS:n ohjesääntöön. SSKT:n visiointiryhmän kokoontumisiin Zürichissä ja Baselissa osallistuivat Arja Zahnd-Korhonen, Pauli Immonen, Ulla Holzer, Helena Mousa-Korhonen, Riitta Tanner, Aulikki Happonen, Markku Happonen ja Riitta Ahonen. Visioinnin tuloksia käsiteltiin SSKT:n yleiskokouksessa ja toimikunnan kokouksissa. Lisäksi ne esiteltiin Suomen kirkon ulkosuomalaistyön johdolle. Visioinnin toimeenpano lykkääntyi, kun käynnistyi prosessi vakinaisen papin saamiseksi Sveitsiin ja päätettiin odottaa, että asiaa viedä eteenpäin yhdessä papin kanssa. Tämän työryhmän visioinnin ajatukset ovat nyt SKS:n uuden ohjesäännön kantavina ajatuksina. Sekä visiointiryhmässä että ohjesääntötyöskentelyssä mukana olleena olen iloinnut siitä, että uudistuvassa vaiheessa SKS rakentaa työnsä vahvalle vuosikymmenten aikana kehittyneelle perustalle. Seuraavaksi lienee aika työstää visiointia pitemmän tähtäimen suunnitelmaksi eri paikkakunnilla. Yhdessä voimme tehdä visioista todellisuutta. Rukoillen suunnittelu on Jumalan johdatuksen etsimistä. Sitähän me kaikki toivomme yhteiseen työhömme. Markku Happonen «Suomalainen kirkko Sveitsissä työn tavoitteena on evankeliumin julistaminen ja Sveitsissä asuvien suomalaisten hengellisen elämän tukeminen heidän äidinkielellään. Työ toteutuu jumalanpalvelusten, kirkollisten toimitusten ja muun kirkollisen toiminnan järjestämisessä suomalaisille, heidän perheilleen ja Suomen ystäville Sveitsissä. Toiminnan perustana on vapaaehtoistyö. Suomalainen kirkko Sveitsissä työ pyrkii toimimaan kaikkien suomalaisyhteisöjen kanssa». (ote SKS:n ohjesäännön alusta)

6 Tiedotuslehtinen nro 66 / Vuoden 2014 rippikoululaiset ja perheet! Hei, onko kiinnostusta omaan suomalaiseen rippikouluryhmään täällä Sveitsissä? Jos saamme ryhmän (minimi 4-5 nuorta), niin voimme pitää oman rippikoulun; omia kokoontumisia ja vaikkapa leirijakson Suomessa; konfirmaatio Sveitsissä tai Suomessa perheiden enemmistön toivomusten mukaan. Vanhemmat/isovanhemmat; nyt tarvitaan teidän aktiivisuuttanne olla yhteydessä pappiin! Myös niiden vuonna 2014 Suomeen eri rippikouluhin menevien nuorten osalta toivotaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteydenottoa, jotta voimme organisoida rippikoululaisten tapaamiset keväällä Ilmoittakaa rippikoululaisten tiedot: Juha Eklund, , suomalainenpappi@bluewin.ch Jos suunnitelmissanne on nuoren rippikoulu Sveitsin luterilaisissa (saksankielisissä tai Genevessä myös englanninkielinen) seurakunnissa, olkaa pikimmiten yhteydessä ko seurakuntiin. Yhteystiedot löytyvät Tiesitkö - Suomen kansallissymbolit lipun ja vaakunan lisäksi Kielo; voitti itsenäisyyden juhlavuonna 1967 järjestetyn radioäänestyksen. Joutsen; Suomen Linnustonsuojeluneuvoston julistus Karhu; valittiin Suomen luonnonsuojeluliiton Helsingin Sanomain kanssa järjestämässä yleisöäänestyksessä Rauduskoivu; valittiin vuonna 1988 Suomen luonnonsuojeluliiton, Suomen Dendrologia Seuran ja Kansallispankin järjestämässä kansanäänestyksessä, johon otti osaa suomalaista. Graniitti; valinnan teki asiantuntijaraati, joka oli valittu toimeenpanemaan maakuntakiviäänestystä vuonna Ahven; valittiin vuonna 1994 Kalatalouden keskusliiton äänestyksessä. Seitsenpistepirkko; tämä leppäkerttulaji valittiin kansallishyönteiseksi Näissäkin luonnon ja luomakunnan ilmiöissä saamme nähdä Luoja kädenjäljen. Kuljetaan siis silmät auki ja mieli avoimena erityisesti Suomen suven keskellä! Juha Eklund Suomessa (lomalla ja työtehtävissä) Kiireellisissä (ennen kaikkea suomenkielissä) papillisissa asioissa voit ottaa yhteyttä rovasti Markku Happoseen, , mhapponen@agapeeurope.org

7 Tiedotuslehtinen nro 66 / Kotimaa - Isänmaa Maamme on Suomen kansallislaulu. Sen kirjoitti Johan Ludvig Runeberg ruotsiksi (Vårt land) vuonna 1846 Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäiseksi runoksi, ja sen sävelsi Fredrik Pacius vuonna Maamme-runossa (M) on 11 säkeistöä, mutta siitä lauletaan yleensä vain ensimmäinen ja viimeinen säkeistö. Vuosikymmen myöhemmin, 1857 Runeberg kirjoitti niin kutsutun Isänmaan virren, virren 577 (VK). Näiden kahden tekstin yhtäläisyys on ilmeinen. M: 1. Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, / soi, sana kultainen! Ei laaksoa, ei kukkulaa, / ei vettä rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjoinen, / maa kallis isien! VK: 2. Sun armos täällä meille soi, / mi kallehinta olla voi, ja meille alla auringon / tää synnyinseutu rakkain on. Näin Runeberg ylistää Suomea Isänmaana, tuo esiin luonnon vaikuttavuutta ja viittaa isien työhön, sukupolvien ketjuun. M: 10. Totuuden, runon kotimaa / maa tuhatjärvinen miss elämämme suojan saa, / sa muistojen, sa toivon maa, ain ollos, onnees tyytyen, / vapaa ja iloinen. 11. Sun kukoistukses kuorestaan / kerrankin puhkeaa, viel lempemme saa nousemaan / sun toivos, riemus loistossaan, ja kerran, laulus synnyinmaa / korkeemman kaiun saa. VK: 5. Oi Herra, käy sä siunaamaan / nää rannat rakkaan synnyinmaan. Suo aina rauha suloinen / ja estä sota verinen. 8.Sä autoit valoon tämän maan / kuin kedon kukan ummustaan. Sen varttua suo valossas / ja hoida sitä armossas. 9.Suo, että sanas kirkkaana / saa keskellämme kaikua, ja kautta sukupolvien / suo soida nimes kiitoksen Henkinen kotimaa, sen perintö ja arvostus ovat Runebergille kultaakin kalliimpia. Teksteissään hän katsoo voimaakkaasti eteenpäi; on koittava aika, jolloin kukkanuput aukeavat, Suomi nousee loistossaan. Ja Runeberg rukoilee, että tämä saa tapahtua Jumalan kunniaksi!

8 Tiedotuslehtinen nro 66 / MITÄ MISSÄ MILLOIN / heinäkuu-lokakuu BASEL Tiistaisin (joka toinen viikko) klo keskustelupiiri, seurakuntasali Friedensgasse 57. Kesätauon jälkeen aloitetaan ja jatketaan siitä eteenpäin kahden viikon välein. Pappi Juha Eklund mukana osassa kokoontumiskerroista. Tervetuloa uudetkin keskustelijat rohkeasti mukaan! Lisätietoja; Riitta Seppovaara, , riitta.seppovaara@kolumbus.fi Su 8.9. Patikointia ja luontokirkko Kandernissa klo 13 alkaen Patikointia Kandernin hienoissa maisemissa Markku ja Aulikki Happosen vetämänä. Patikoinnin lomassa luontohartaus. Ota mukaan retkieväät, myöhemmin mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun Kandernin Budefest-kyläjuhlassa. Lisätietoja Markulta ja Aulikilta, , happonen@t-online.de tai markkuhapponen@agapeeurope.org Su klo 10 Kolmikielinen (suomi-saksa-ruotsi) jumalanpalvelus Paikkana Kartäuserkirkko, Theodorskirchplatz 7. Pappeina Juha Eklund, Jörg Winkelströter ja ruotsalaisten uusi pappi. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit. Tervetuloa mukavaan kansainväliseen seuraan! Lisätietoja Helena Romppainen , , hromp@bluewin.ch tai Aulikki Happonen Naistenkahvila kokoontuu muutaman kerran vuodessa elämänmakuisten teemojen äärellä. Tietoja antavat Aulikki Happonen, , happonen@t-online.de tai Airi Rink, , arink@cfc.ch BERN (Ev.lut Antonierkirkko, Postgasse 62, ellei mainita muuta osoitetta) Ke 7.8. Suomenkielinen keskustelupiiri Raamatun äärellä klo 18:00-19:30 (muut syksyn kerrat sovitaan tässä kokoontumisessa). Juha Eklund johdattelee kuluvan viikon raamatunkohtiin, tule mukaan keskustelemaan! Su klo 10 Luterilainen jumalanpalvelus Bernin Münsterissä. To klo 14 Suomalaiset iltapäiväkahvit (muut 19.9., ja ) Mukana aina päivän Sana. Markku Lemolan alustus Fitness ikääntyneillä. Kahvien jälkeen reipasta kävelyä Aaren rannalla (kukin kuntonsa mukaan!) tulisiko tästä jopa uusi yhteinen aktiviteetti? Tapahtuman aikana suomalaisten kirjojen ja lehtien vaihtotori. Lisätietoja Maija Guggisberg (teemat), , maija_guggisberg@yahoo.com ja Riitta Meister (kahvitus), tai , riitta.meister@gmx.ch La klo 17 Suomalaisten tapaaminen Thunissa. Tapaamme loppukesän tunnelmissa Marja ja Markus Weibelin luona, Lerchenfeldstrasse 23A, 3603 Thun, Mukana Juha Eklund. Lisätietoja Riitta Meister, , riitta.meister@gmx.ch Su klo 10 Juha Eklund toimittaa saksankielisen jumalanpalveluksen Kirjallisuuspiiri kokoontuu kodeissa, lisätietoja saat Marja-Liisa Gaschen- Heikkilältä, Bernin taaperoryhmä Nämä äiti-lapsi-tapaamiset on tarkoitettu suomea puhu

9 Tiedotuslehtinen nro 66 / ville lapsille (Ikäjakauma n. alle kouluikäiset). Elokuun alusta Taaperotreffit ovat vuoroviikoin tiistaisin ja perjantaisin klo 14-16, alkaen pe 2.8. Tapaamiset Antonierkirkolla (Postgasse 62) tai sovitusti muualla. Tietoja saat Tanjalta, , tanjalepisto70@hotmail.com tai facebook/bernin Taaperot. GENEVE (Ev.lut kirkko, 20, rue de Verdaine, Geneva). Su eli Mikkelinpäivänä perhekirkko klo 17. Tervetuloa lasten ja enkelien päivän sanoman äärelle koko perheen voimin! Pappina Juha Eklund, musiikki Nina Pääkkönen, Merja de la Salle, Satu Ojaluoma ja Taina Onnela. Lapsille järjestetään kirkkoon tutustuminen. Mehu-, kahvi-, ja keksitarjoilu. Lasten ja lapsiperheiden toimintaa! Genevessä on aloitettu pyhäkoulu lapsille. Kysy kokoontumisajat ja muut tiedot Satu Ojaluoma, , satuojaluoma@yahoo.com LUZERN Ti klo 16:30 Keskustelupiiri Tästä eteenpäin joka kuukauden viimeinen tiistai. Keskustelupiiri, jossa aiheina välillä raamatun kohdat ja väliin elämästä nousevat teemat. Paikka: International Church Lucerne, Zähringerstasse 7. Kävelymatka asemalta tai mm bussi 2; pysäkit Pilatusplatz ja Hirzenhof lähellä. Lisätiedot: Maarit Gabriel, , maarit.gabriel@kfnmail.ch Kaikki tervetulleita! La Vaelluskirkko Rigillä Pastorina Juha Eklund. Tapaaminen klo 10:45 Arth-Goldaun asemalla. Vaelluskengät jalkaan ja picnic-eväät reppuun. Vaellusta tuntia. Nousut ja laskut Rigille CHF 33.- (halbtax, GA:lla ilmainen). Tervetuloa Luzernin upeisiin Alppimaisemiin kodikkaassa seurassa. Kaverit ja kamera mukaan! ITÄ-SVEITSI Su 1.9. klo 18 Iltajumalanpalvelus St Gallenissa, jonka Juha Eklund toimittaa kaksikielisesti. Tervetuloa suomalaiset mukaan! Lisätiedot Teija Keinänen Dudle, Su klo 18 Juha Eklund pitää saksankielisen jumalanpalveluksen, Halden-kirkko, Oberhaldenstr. 25. TESSIN Ke 4.9. klo 19 suomalaisten tapaaminen Locarnossa, mukana Juha Eklund. Paikka Trattoria St. Antonio, Via Galli 16, Locarno. Info Tuula Roininen, , , tuularoininen@gmail.com La klo 14 suomalais-ruotsalainen jumalanpalvelus Luganossa, Casa Santa Birgitta, via Silvio Calloni 14, Lugano, bussit 1 ja 2, pysäkki Geretta tai bussit 9 ja 10 pysäkit S Birgitta ja Casserina. Pappeina Juha Eklund ja

10 Tiedotuslehtinen nro 66 / ruotsalaisten uusi pappi. Kirkkokahvit jumalanpalveluksen jälkeen luostarissa, Ilmoittautuminen kahvien vuoksi luostariin: Sisar Ruth, , sbirgitta@bluewin.ch ZÜRICH (Luther-kirkko, Kurvenstrasse 39, ellei mainita muuta osoitetta) Luontokirkko klo 15 Paikka: Elefantenbach, Forchstrassen puoli, Ratikka 11 pysäkki: Hirslanden Olemme luonnon keskellä ja pidämme siellä luontohartauden Luomakunnan sunnuntain teemalla. Tervetuloa koko perheen voimin mukaan, otetaan lapset huomioon myös hartaudessa. Ottakaa picnik-eväät mukaan, voidaan mennä myös yhdessä kahville. Lisätiedot seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Iiro Keitaanrannalta, iiro.keitaanranta@gmail.com, To Keskustelupiiri Raamatun äärellä klo Kokoontuminen tällä kerralla ev.lut kirkolla, Kurvenstr. 39. (seuraava kerta Yläsalissa, Rosengartenstr 1, Wipkingerplatz). Vetäjä Juha Eklund. Tervetuloa Raamatun tutkimisesta ja keskustelusta kiinnostuneet! Su 1.9. klo 9.30 Saksankielinen jumalanpalvelus Juha Eklund toimittaa Zürichin pappien sijaisena tämän jumalanpalveluksen. Su 1.9. klo 18 kaksikielinen jumalanpalvelus St Gallenissa. Juha Eklund toimittaa iltakirkon St Gallenin Halden-kirkossa, Oberhaldenstr. 25, St.Gallen. Tervetuloa myös suomalaiset mukaan! La 7.9. klo 14 Muistohetki ja kenttähartaus Sveitsissä vuonna 1920 kahdessa lento-onnettomuudessa menehtyneiden suomalaisten lentäjien muistomerkillä Zollikonissa, Seestrasse 51. Juhlahetken jälkeen yhteinen kahvihetki lähistöllä La-su Lestadiolaisten seurat kirkolla, puhujana Suomesta eläkerovasti Valde Palola. Tiedot Päivi Tokola-Meier, karhurouva@hotmail.com. Su klo 9:30 Juha Eklund pitää jumalanpalveluksen ev.lut kirkossa Zürichissä kokoontuu yllämainitun raamattupiirin lisäksi kaksi muutakin suomalaista raamattupiiriä: 1. Kerran kuussa to-iltapäivisin klo ev.lut kirkolla (Kurvenstrasse 39) Mairelea Hardmeierin johdolla. Lisätiedot Mairelealta, Keskiviikkoiltaisin kahdesti kuussa kodeissa kokoontuva, tänä vuonna aloittanut piiri. Tietoja Saija Österlundilta, saijaniina@hotmail.com / tai Anna VäisänenEifertilta, annavaisanen@yahoo.com. Au-pairit ja opiskelijat. Ota yhteyttä tapahtumista ja/tai apua tarvitessasi Laura Karviseen ( , lauraemilia.karvinen@gmail.com). Lauran löytää myös facebookista.

11 Tiedotuslehtinen nro 66 / Taizé-matkamme 4-7. huhtikuuta, vaikutelmia Siunaa meitä, Herra Kristus, siunaa meitä ja niitä, jotka olet meille uskonut. Auta meitä säilyttämään autuaaksijulistuksen henki, ilo, yksinkertaisuus, armollinen rakkaus (The Sources of Taizé) Varmaan jokainen meistä joskus kaipaa kiireisen, vaativan ja usein meluisan arjen keskeltä edes hetkeksi jonnekin, missä ruumis ja sielu voisi levätä ja missä saisi «vain olla» suorittamatta mitään. Ensimmäisen Taizé-matkani jälkeen ainakin minä olen nyt tämän paikan löytänyt ja kaipaan sinne uudestaan, kuten useat muutkin matkamme osanottajista. Taizé sijaitsee Etelä-Burgundissa, noin neljän tunnin automatkan päässä Bernistä. Yksinkertaisuus, sydämen luottamus Jumalaan, avoimuus, ilo ja armollinen rakkaus ovat niitä periaatteita, joiden varaan sveitsiläissyntyinen veli Roger perusti ekumeenisen Taizé-yhteisön v Nykyään siihen kuuluu noin sata veljeä yli 30 eri maasta, heistä huomattava osa on nuoria. Lisää tietoa Taizé-yhteisöstä: Torstai-illasta sunnuntaihin sulautui ryhmämme saumattomasti luostariveljien ja noin 3500 nuoren Taizé-kävijän muodostamaan yhteisöön. Tämän valtavan joukon keskellä koimme syvää lepoa ja rauhaa rukoushetkissä, joissa vuorottelevat lyhyet, eri kielillä luetut Raamatun tekstit, hiljaiset hetket ja valoisat, kauniit laulut joihin jokainen voi vaivatta yhtyä. Lauantai-illan rukous eli ylösnousemuksen valon juhla päättyy perinteisesti seremoniaan, jossa muutamasta kynttilästä lähtien jaetaan valo tuhansiin muihin, kunnes koko tila läikkyy valomerenä. Matkamme oli erittäin hyvin järjestetty, ja kolmeen päivään mahtui Taizén lisäksi lyhyt tutustuminen Clunyn kaupunkiin ja Tournus n katedraaliin, kolme herkullista lounasta etukäteen «testatuissa» ravintoloissa ja leppoisaa yhdessäoloa Clos des Grillonsissa, viihtyisässä majapaikassamme, joka on alunperin viinitila, nykyisin sveitsiläisen ekumeenisen yhdistyksen ylläpitämä ryhmien käyttöön erinomaisesti soveltuva omatoiminen vierastalo. Suurkiitos Juha ja Heli Eklundille järjestelyistä ja matkan vetämisestä! Matkalainen Helena Maffli

12 Tiedotuslehtinen nro 66 / Syksyn Taizé-matka (to-su) Lähde matkalle tutustumaan tähän ekumeeniseen rukouksen, hiljaisuuden ja lähimmäisenrakkauden kansainväliseen yhteisöön. Vaikka Taizé sijaitsee Ranskassa, et tarvitse ranskan kielen taitoa, selviämme muilla kielillä ja ranskankielentaitoisten avustuksella. Osallistumme Taizén aamu-, päivä- ja iltarukouksiin sekä raamattuopetukseen. Matkan vetäjänä rovasti Juha Eklund. Tällä kertaa teemme Taizé-matkan kokonaan suomenkielisellä joukolla. Majapaikkamme (n. 10km Taizésta) on vaatimattoman viihtyisä. Valmistamme aamu- ja iltapalat porukalla, päivällä käymme syömässä lähistön ravintoloissa. Matkan hinta on CHF 260 sis. matkan, majoituksen sekä aamu- ja iltapalat. Taizé-matkojen kontaktihenkilö on Teija Keinänen Dudle, jolle myös ilmoittaudutaan. Häneltä saat lisätietoja; , teija.keinanendudle@gmail.com Ilmoittaudu mieluiten heti, viimeistään mennessä. Tule mukaan pyhiinvaeltajien ketjuun kulkemaan Pyhän Jaakobin tiellä! Vaelluspäivä la Liitymme vuosisatoja vanhaan pyhiinvaellustraditioon kulkemalla Pyhän Jaakobin tietä; nyt Appenzellerweg Rorschachista Herisauhun. Matkaa on esitteen mukaan 23 km ja vaellusajaksi on arvioitu noin 6 tuntia. Patikoimme rauhalliseen tahtiin pysähtyen matkan varren pyhiinvaelluskohteisiin ja pitäen luontohartauden.mukana vaeltamassa rovasti Juha Eklund. Vaelluksemme alkaa lauantaina Klo 9. Paikalle voi kuitenkin saapua jo edellisenä iltana. Majoitumme Teija Keinäsen luona. Ilmoittautuminen mennessä Laura Karviselle, Blumenweg 1, 5300 Turgi, tai lauraemilia.karvinen@gmail.com Lisätietoja Lauralta tai Mirja Karttuselta, , mirja.karttunen@bluewin.ch Jakobswegistä löydät lisätietoa: tai (hakusanana via jacobi) Merkitse jo nyt kalenteriisi ensi vuoden Hiljaisuuden retriitti Teema: Paastonajasta pääsiäiseen. Retriitin ohjaa rovasti Juha Eklund. Paikka hyväksi koettu Haus Bethanien, St. Niklausen, IImoittautua voi vaikka heti: Seija Krebs, , , seija@gmx.net

13 Tiedotuslehtinen nro 66 / Tiedottamisesta Seuraava Tiedotuslehtinen ilmestyy lokakuussa (marraskuu-helmikuu 2014). Tiedotuslehtiseen aiottu materiaali tulee lähettää Juha Ekludille viim Suomenkielisten sivujen tekeminen Baselin, Bernin ja Zürichin saksankielisiin seurakuntalehtiin jatkuu seurakuntaneuvostojen kanssa. Kotisivujen osalta uudistus tapahtuu kesän aikana. Toivotaan, että saamme toimivan kotisivukokonaisuuden suomalasta kirkollista työtä varten. BELK:n (Sveitsin luterilaisten seurakuntien liitto) uutisia BELK sai vuosikokouksessaan Vaduzissa uuden puheenjohtajan, kun Elisabeth Benn Geneven englanninkielisestä luterilaisesta seurakunnasta asetettiin kokouksen päätösjumalanpalveluksessa tehtäväänsä. Luterilaisen Maailmanliiton (LML) keskuskomitea piti kesäkuussa kokouksensa Genevessä, ja sunnuntaina oli Genevessä kansainvälinen juhlajumalanpalvelus, jossa myös BELK-seurakunnat olivat edustettuina. SACRUM - kauppa Helsingissä Moni on miettinyt mistä löytäisi yhdellä käynnillä suomenkielisen virsikirjan, katekismuksen, Raamatun, kristillisiä runokirjoja ja lahjaesineitä. Kaikki tämä ja vielä paljon muutakin löytyy Helsingistä, kirkollisten kirjojen ja tarpeiston laadukkaasta SACRUM nimisestä kaupasta, osoite Hietalahdenranta 13. Kannattaa poiketa Suomen-matkalla ja hankkia itselle, perheelle ja ystäville kristillistä kirjallisuutta ja lahjaesineitä! Taloudesta Laajempaa taloudellista panosta vaativat erityisesti jumalanpalvelukset, seminaari, pakolliset kokoukset sekä suurimpana kustannuksena tämä Tiedotuslehtinen. Niinpä onkin viisas valinta sekä ympäristön että kulujen säästämiseksi lukea Tiedotuslehtinen sähköisessä muodossa! Jos haluat toimia näin, niin lähetä s-postiosoitteesi ulla.gertsch@fins-tours.ch Voit tehdä lahjoituksen suomalaiselle kirkolliselle työlle Raiffeisenbank Schwarzwasser, 3150 Schwarzenburg CH SKS 3000 Bern Jälleen SUURKIITOS antamastasi tuesta!

14 Tiedotuslehtinen nro 66 / Valikoima tapahtumista Suomen kesässä Kirkollisia juhlia Herättäjäjuhlat Haapajärvellä Juhlien tunnus Sanasi annoit pohjautuu Siionin virteen 268. Kansanlähetyspäivät Kankaanpäässä Kuninkaan lähteellä Kirkastusjuhlat Heinävedellä Kirkastusjuhlien teema Kaiken keskellä Jumala. Pyhät polut -vaelluksia Musiikkia Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat Savonlinnan Oopperajuhlat Kaustisen kansanmusiikkijuhlat Pori Jazz Kuhmon kamarimusiikki Urkuyö ja Aaria festivaali Espoossa Muuta kulttuuria Tampereen Teatterikesä Lusto - Suomen metsämuseo Eukonkannon 18. MM-kisat Sonkajärvellä Urheilun suurtapahtumia 46. Sulkavan Suursoudut Tuas souvetaa Sulkavalla Kalevan kisat Vaasassa Yleisurheilun Suomenmestaruuskisat. Kuninkuusravit Kuopiossa Yleinen opassivu Matkailu Suomessa - Suomen matkailukohteet ja lomamatkat

15 Tiedotuslehtinen nro 66 / Toimihenkilöt Puheenjohtaja Riitta Tanner, Kalberweid 4, 4952 Eriswil, , , rima.tanner@bluewin.ch Sihteeri Laura Karvinen, Blumenweg 1, 5300 Turgi, , lauraemilia.karvinen@gmail.com Rahastonhoitaja Pirkko Seiler, Stapfenstr. 82, 3098 Köniz, , , pirkko.seiler@bluewin.ch Tiedotuslehtisen osoitteet ja postitus Ulla Gertsch-Sutinen, Bachacherw. 12, 3203 Mühleberg, , ulla.gertsch@fins-tours.ch Tiedotuksessa avustava kotisivun yhdyshenkilö Petri Karvinen, petri.j.karvinen@gmail.com Papit Päätoiminen Rovasti Juha Eklund, Wiesenstrasse 12, 3098 Köniz, , , suomalainenpappi@bluewin.ch, Muut Rovasti Markku Happonen, Von Teuffelstr. 4/3, D Kandern , mhapponen@agapeeurope.org Kaisamari Hintikka, Av. Henri-Golay 12D, 1219 Châtelaine, , kmh@lutheranworld.org Seurakuntaneuvostojen puhenjohtajat ja muut yhdyshenkilöt Basel Aulikki Happonen pj, von Teuffelstr.4/3, D Kandern, , happonen@t-online.de Bern Markku Lemola pj, Chützenstrasse 46, 3007 Bern, , markkulemola@yahoo.com Geneve Taina Onnela tiedottaja, , taina.onnela@cern.ch Luzern Maarit Gabriel pj, Vorderboden 7, 6373 Ennetbürgen, maarit.gabriel@kfnmail.ch Itä-Sveitsi Teija Keinänen Dudle pj, Kellerberg 1, 9100 Herisau, , teija.keinanendudle@gmail.com Tessin Tuula Roininen, Via Arch. Pisoni 12, 6612 Ascona, , , tuularoininen@gmail.com Zürich Iiro Keitaanranta, Alte Landstrasse, 8800 Thalwil, , iiro. keitaanranta@gmail.com

16 Tiedotuslehtinen nro 66 / Vielä ehdit mukaan SKS:n järjestämä suomenkielinen seminaari Schloss Hünigenissä Konolfingenissä la klo 10 su klo 16 Sisäinen lujuus ja anteeksianto Pekka Hämäläinen, pastori ja terapeutti 2-hengen huoneessa CHF 271.-/hlö ja 1-hengen huoneessa 281.-/hlö (la-su) Mahdollisuus tulla jo perjantaina virkistäytymään ja viettämään iltaa yhdessä: 2-hengen huoneessa CHF /hlö ja 1-hengen huoneessa 416.-/hlö (pe-su) Kaikki hinnat sis. majoittaumisen, täysihoidon ja kylpyläosaston käytön Lisäksi seminaarimaksu CHF Pyydämme ilmoittumaan mahdollisimman pian - sitovat ilmoittaumiset heinäkuun loppuun mennessä. Seminaariohjelma lähetetään syyskuussa. Ulla Gertsch-Sutinen, Bachacherweg 12, 3203 Mühleberg Puh: , Fax: , ulla.gertsch@fins-tours.ch TERVETULOA TERVETULOA TERVETULOA Suomalaisen seminaarin alkajaisiksi kaikille muillekin avoin tapahtuma! MUSIIKKIA LAIDASTA LAITAAN SUOMALAINEN MUSIIKKI- JA YHTEISLAULUILTA pe klo Schloss Hünigen, Spiegelsaal Freimettigenstrasse 9, 3510 Konolfingen/BE Illan vetäjinä suoraan Suomesta: Leena Pyylampi, trubaduuri-säveltäjä-pianisti Liisa Viitasaari, musiikinopettaja-laulaja-kuoronjohtaja Mikä on toivelaulusi? Hyräiletkö mielelläsi suomenkielisiä sävelmiä? Haluatko uppoutua musiikin kuunteluun? Nautitko laulamisesta täysin siemauksin? Olet sydämellisesti tervetullut nauttimaan suomalaisesta tuulahduksesta! Tule tutustumaan tai tapaamaan tuttuja! Seminaariin osallistujille maksuton. Muille pääsymaksu 15,- Fr. Ruokailumahdollisuus Schloss Hünigenin ravintolassa ennen musiikki-iltaa (omakustannushintaan). Pöytävaraus! Järj. Seminaaritoimikunta Ulla Gertsch, ulla.gertsch@fins-tours.ch Aulikki Bläsi-Hakala, aulikki.blaesi@bluewin.ch

SKS yleiskokous /5

SKS yleiskokous /5 Tilaisuus: Suomalainen kirkko Sveitsissä (SKS) yleiskokous Aika: La 21.2.2015 klo 10:30 Paikka: Matthäuskirche, Hertensteinstrasse 30, Luzern, Gemeindehaus Läsnä: Sirkka-Liisa Schwab, Lea Münger, Ulla

Lisätiedot

Suomalainen kirkko Sveitsissä, SKS TIEDOTUS LEHTINEN. www.sskt.seurakunta.net

Suomalainen kirkko Sveitsissä, SKS TIEDOTUS LEHTINEN. www.sskt.seurakunta.net Tiedotuslehtinen nro 67 / 2013 16 Keväinen Taizé-matka 13.-13.3. (to-su) Olet ehkä kuullut, että Sveitsin suomalaistyössä on tehty useampiakin Taizé-matkoja. Seuraava matka suomalaisryhmänä tähän rukouksen

Lisätiedot

SKS TIEDOTUS LEHTINEN. = Suomalainen kirkko Sveitsissä. Sveitsin suomenkielisen kirkollisen toiminnan SSKT:n. www.sskt.seurakunta.

SKS TIEDOTUS LEHTINEN. = Suomalainen kirkko Sveitsissä. Sveitsin suomenkielisen kirkollisen toiminnan SSKT:n. www.sskt.seurakunta. Sveitsin suomenkielisen kirkollisen toiminnan SSKT:n TIEDOTUS LEHTINEN www.sskt.seurakunta.net No. 64 Lokakuu 2012 SKS = Suomalainen kirkko Sveitsissä Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään,

Lisätiedot

PÄIVÄN OHJELMA Juhlajumalanpalvelus Puumalan kirkossa Seppeleenlasku sankarihautausmaalla Kahvitilaisuus seurakuntakodissa

PÄIVÄN OHJELMA Juhlajumalanpalvelus Puumalan kirkossa Seppeleenlasku sankarihautausmaalla Kahvitilaisuus seurakuntakodissa ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAOHJELMA PUUMALASSA 6.12.2017 PÄIVÄN OHJELMA 6.12. 10.00 Juhlajumalanpalvelus Puumalan kirkossa 11.00 Seppeleenlasku sankarihautausmaalla 11.15 Kahvitilaisuus seurakuntakodissa 12.15

Lisätiedot

Käykäämme nyt Jerusalemiin, ja yhdessä paastotkaamme ja Jeesusta kärsimystiellänsä nyt nöyrästi seuratkaamme. (54:1)

Käykäämme nyt Jerusalemiin, ja yhdessä paastotkaamme ja Jeesusta kärsimystiellänsä nyt nöyrästi seuratkaamme. (54:1) Suomalainen kirkko Sveitsissä, SKS TIEDOTUS LEHTINEN www.sskt.seurakunta.net No. 65 Helmikuu 2013 Pääsiäisen riemuun virsien sanoin Käykäämme nyt Jerusalemiin, ja yhdessä paastotkaamme ja Jeesusta kärsimystiellänsä

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

TERVETULOA. Suomalainen kirkko Sveitsissä, SKS TIEDOTUS LEHTINEN. www.kirkkosveitsissa.com

TERVETULOA. Suomalainen kirkko Sveitsissä, SKS TIEDOTUS LEHTINEN. www.kirkkosveitsissa.com Tiedotuslehtinen nro 68 / 2014 16 TERVETULOA 35. suomenkielinen seminaari Schloss Hünigenissä Konolfingenissä 24.10. 26.10.2014 HYVEET mitä ja miksi Asiantuntijana: Antti Kylliäinen, eetikko ja uskonnonfilosofi

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

TIEDOTUS LEHTINEN. Suomalainen kirkko Sveitsissä, SKS. www.kirkkosveitsissa.com

TIEDOTUS LEHTINEN. Suomalainen kirkko Sveitsissä, SKS. www.kirkkosveitsissa.com Suomalainen kirkko Sveitsissä, SKS TIEDOTUS LEHTINEN www.kirkkosveitsissa.com No. 69 Kesäkuu 2014 Herra, siunaa niin / meitä matkallamme, ettei kukaan jää / eroon joukostamme. Yksin emme jää, / huolta

Lisätiedot

1.Kokouksen avaus Satu Isotalus avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi vaihteeksi Zürichissä pidettävään yleiskokoukseen.

1.Kokouksen avaus Satu Isotalus avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi vaihteeksi Zürichissä pidettävään yleiskokoukseen. SKS Yleiskokous 2018 Paikka: ev.lut.kirkko, Kurvenstrasse 39, Zürich Aika: 10.02.2018, klo 11.00 Läsnä: 27 henkilöä (Pia Repo-Leine,Satu Isotalus,Eija Sutter,Heini Hafliger,Aulikki Happonen,Markku Happonen,Marja-Liisa

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Suomi 100 vuotta Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet Kyyjärvellä

Suomi 100 vuotta Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet Kyyjärvellä Suomi 100 vuotta Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet Kyyjärvellä 6.12.2017 Tervetuloa! Kyyjärven kunta Kyyjärven seurakunta Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Kyyjärven kirkossa 6.12.2017 klo 10.00 Kirkkovieraiden

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Sururyhmät syksyllä 2019

Sururyhmät syksyllä 2019 Sururyhmät syksyllä 2019 Läheisen ihmisen kuolema järkyttää ja koskettaa. Jokainen meistä suree omalla tavallaan ja oman aikansa. Kukaan muu ei voi määrätä, mitä, milloin ja miten pitäisi tuntea. Toipuminen

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN

Lisätiedot

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle! Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle Ahvenanmaalle! Nyt kutsuu sua Kyrkogårdsö! Olet saanut paikan Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kesärippikoulusta, joka pidetään Ahvenanmaalla, Havsgårdenin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Tuntuuko siltä, että rippikouluusi on vielä valovuoden mittainen matka? Todellisuudessa rippikoulusi alkuun ei ole kovinkaan pitkä aika. Kaikki rippikouluryhmät

Lisätiedot

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Mitä rippikoulu on? Rippikoulu on kasteopetusta Nykyään puolen vuoden mittainen, 80 tuntia Sis. Seurakuntayhteysjakso, leirijakso, konfirmaatio Seurakunnan toimintaan osallistumista

Lisätiedot

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: 8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

http://eksamensarkiv.net/

http://eksamensarkiv.net/ Informasjon om vurderinga Suomalaista muotoilua 1-2 : MEK Finnish Tourist Board, http://www.discoveringfinland.com/fi/ travel/tietoasuomesta/suomalainen-muotoilu/tuotemerkit/ Marimekko : https://www.google.fi/search?q=marimekko

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020

PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020 PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Rippikoulu on uusi, puolenvuoden mittainen vaihe elämässä. Se on rajapyykki.

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020 HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020 V A I N K E R R A N E L Ä M Ä S S Ä! T E R V E T U L O A R I P A R I L L E! Olet saattanut kuulla biisin, jossa lauletaan: Vaik askeleet on aamuisin viel tahmeita,

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Melontarippikoulu

Melontarippikoulu Melontarippikoulu 24.6. - 1.7.2019 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Jyri Hakala, Sari Vikström-Kivioja ja Mika Savolainen toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun!

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Rintamanaisten valtakunnallinen

Rintamanaisten valtakunnallinen Rintamanaisten valtakunnallinen Perjantaina 6.6.2008 Jyväskylässä Päivän ohjelma 10.00-11.15 Ehtoollisjumalanpalvelus 11.30-13.15 Lounas seurakuntakeskuksessa 13.30-15.00 Päiväjuhla kirkkosalissa 15.00-15.30

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista:

Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista: Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista: 1. Kohti ehyempää elämää -koulutus vierellä kulkijoille (mieluummin: tukihenkilöille) (suunnattu ensisijaisesti vastuunkantajille) - Raamatun

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Psalmin kertosäkeitä

Psalmin kertosäkeitä Psalmin kertosäkeitä Kaste Tämän päivän on Herra tehnyt Ps. 118:24. Virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nro 852. Tuomo Nikkola 2001 Tä - män päi - vän on Her - ra teh - nyt, i - loit - kaa ja rie - muit

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Kesän aikana on ollut monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Seurakuntaneuvosto 12.3.2015 sivu 1 (5) HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 12.3.2015 kello 18.45 20.54 Paikka Hakunilan kirkon kokoustila Hakunilantie 48, Vantaa Osallistujat:

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Tiedotuslehtinen nro 72 / 2015 1

Tiedotuslehtinen nro 72 / 2015 1 Tiedotuslehtinen nro 72 / 2015 1 No. 72 Lokakuu 2015 Suomalainen kirkko Sveitsissä, SKS TIEDOTUS LEHTINEN www.kirkkosveitsissa.com Nyt hehkuu kauneutta myös lakastuva maa. Puut ruskan kirkkautta kantavat

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2019 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2018 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät #ollaharauhas http://varhaiskasvatus.everwall.com/post Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 20.-21.9.2018 Seinäjoki No heipä hei! KAIKKI: Ja laita vielä matkaan lentosuukkoja!

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Herättäjä-Yhdistys ry:n paikallisosaston vuosikokous ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokouksen paikka ja aika: Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot