Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun soveltamisohje

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun soveltamisohje"

Transkriptio

1 Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun soveltamisohje Perusturvalautakunta

2 Sisällysluettelo 1. Järjestämisvelvollisuus 3 2. Henkilökohtaisen avun sisältö ja määrä 3 3. Vammaispalvelulain toissijaisuus 4 4. Henkilökohtaisen avun järjestäminen 4 5. Myöntämisperusteet 5 6. Palvelutarpeen selvittäminen 8 7. Palvelusuunnitelma 9 8. Hakeminen Päätös Avustajan hankkiminen ja palkkaaminen Erityistilanteita avustajan palkan ja korvausten maksun osalta Ilmoitusvelvollisuus Lisätietoja 15 2

3 1. Järjestämisvelvollisuus Henkilökohtainen apu säädettiin vaikeavammaisen henkilön subjektiiviseksi oikeudeksi alkaen. Vaikeavammaiselle henkilölle on järjestettävä henkilökohtaista apua kunnan määrärahoista riippumatta. Jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon tukitoimien avulla, ei kunnalla ole velvollisuutta henkilökohtaisen avun järjestämiseen. 2. Henkilökohtaisen avun sisältö ja määrä Vammaispalvelulaissa (VpL) henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella: 1) päivittäisissä toimissa 2) työssä ja opiskelussa 3) harrastuksissa 4) yhteiskunnallisessa osallistumisessa tai 5) sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä (8c 1 mom). Päivittäisiä toimia, työtä ja opiskelua varten apua on järjestettävä siinä laajuudessa kuin vaikeavammainen henkilö sitä tarvitsee. Harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen henkilökohtaista apua on myönnettävä vähintään 30 h/kk, jollei tätä pienempi tuntimäärä riitä turvaamaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avuntarvetta. Työ voi olla työsuhteeseen perustuvaa tai yritystoimintaa. Henkilökohtaista apua työssäkäyntiin voidaan myöntää silloin, kun avustaja mahdollistaa vaikeavammaisen henkilön työnteon. Opiskelun tulee olla tutkintoon tai ammatin saavuttamiseen tähtäävää, ammattitaitoa vahvistavaa tai työllistymismahdollisuuksia edistävää. Muunlainen opiskelu katsotaan harrastukseksi. 3

4 Ennen kuin päätös henkilökohtaisen avun myöntämisestä voidaan tehdä, on arvioitava yksilöllisesti, missä asioissa vaikeavammainen henkilö välttämättä tarvitsee apua. Tämän jälkeen on arvioitava, miten suuri tuntimäärä kattaa avun tarpeen. Henkilökohtaisen avun tavoitteena on auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan vammaispalvelulain 8 c 1 momentissa tarkoitettuja toimia suorittaessaan. Henkilökohtaisen avustajan työ ei ole hoitotai hoivatyötä. Asiakkaan tarvitsemista terveyden- ja sairaanhoidollisista palveluista vastaa kotihoito. 3. Vammaispalvelulain toissijaisuus Kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan yleiset palvelut soveltuvat myös vammaisille henkilöille. Palvelujen saanti pyritään järjestämään ensisijaisesti yleislainsäädännöllä. Vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään, jos vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja ja tukitoimia muun lain nojalla. Kehitysvammaiselle henkilölle järjestetään hänen vammaisuutensa edellyttämiä palveluja ja tukitoimia ensisijaisesti vammaispalvelulain nojalla siltä osin kuin ne ovat hänen palvelutarpeeseensa nähden riittäviä ja sopivia sekä muutoinkin hänen etunsa mukaisia. 4. Henkilökohtaisen avun järjestäminen Henkilökohtaisen avun järjestämistavoista päätettäessä ja henkilökohtaista apua järjestettäessä kunnan on otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset sekä palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avun tarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan. Kunta voi järjestää henkilökohtaista apua: 1) korvaamalla vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset työnantajan maksettavaksi kuulu- 4

5 vine lakisääteisine maksuineen ja korvauksineen sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut; 2) antamalla vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluiden hankkimista varten sosiaalihuoltolain 29 a :ssä tarkoitetun palvelusetelin, jonka arvo on kohtuullinen; taikka 3) hankkimalla vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluita julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai järjestämällä palvelun itse taikka sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa. Edellä 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa vaikeavammaista henkilöä on tarvittaessa ohjattava ja autettava avustajan palkkaukseen liittyvissä asioissa. (8 d ) Jos asiakas ei vamman tai sairauden takia pysty itse ilmaisemaan mielipidettään, sitä selvitetään yhteistyössä hänen laillisen edustajansa tai muun läheisen henkilön kanssa tai käyttämällä erilaisia kommunikaatiomenetelmiä, apuvälineitä tai tulkkipalvelua. Vaikeavammainen henkilö palkkaa henkilökohtaisen avustajan henkilökohtaisen avun myöntämistä koskevan päätöksen perusteella ja toimii henkilökohtaisen avustajan työnantajana. Kiteellä vaikeavammainen henkilö voi hankkia henkilökohtaisen avustajan HL-S Avustajapalvelut Oy:n, Spesio-palveluiden kautta, jolloin Spesiopalvelut huolehtivat sijaismaksajana vaikeavammaisen henkilön lakisääteisistä työnantajavelvoitteista. Vaikeavammainen henkilö voi hoitaa työnantajavelvoitteet myös yhteistyössä tilitoimiston kanssa. 5. Myöntämisperusteet Henkilökohtaisen avun myöntäminen edellyttää vaikeavammaisuutta. Henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen vammaispalvelu- 5

6 lain 8 c 1 momentissa tarkoitetuista toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista. Henkilökohtaista apua voidaan myöntää, mikäli henkilön tarvitsema apu voidaan järjestää avohuollon tukitoimien avulla eikä henkilö ole jatkuvan laitoshoidon tarpeessa. Avuntarve voi olla jatkuvaa, vuorokauden eri aikoihin ajoittuvaa tai muutoin erityisen runsasta. Henkilökohtaisen avustajan työ ei kuitenkaan ole hoito- tai hoivatyötä. Henkilökohtaisen avun myöntäminen ei perustu tiettyyn diagnoosiin vaan päätökset tehdään aina yksilökohtaisen harkinnan perusteella. Hakemukseen on liitettävä lääkärin ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden lausunnot tai selvitykset hakijan terveydentilasta ja toimintakyvystä. Henkilökohtaisen avun myöntäminen edellyttää, että: avun tarve on pitkäaikainen avun tarve on välttämätön toiminta ei onnistu itsenäisesti tai suoriutuminen vie kohtuuttomasti aikaa henkilökohtainen apu mahdollistaa tavanomaisen elämän avun tarve on toistuvaa, vaikka se olisi määrältään vähäistä vaikeavammaisella henkilöllä on kykyä määritellä avun sisältö ja toteutustapa henkilö kykenee toimimaan työnantajana avun tarve ei perustu pelkästään toisen henkilön, esimerkiksi omaisen, näkemyksiin avun tarve ei perustu pääosin hoivaan, hoitoon ja valvontaan (esim. lapsen iltapäivähoito, sairaanhoito), koska tällöin henkilön palvelutarve tulee turvata muilla palveluilla 6

7 Erityistilanteita: Henkilökohtainen apu palveluasumisessa, tehostetussa palveluasumisessa tai hoitokodissa: Palveluasumisessa, tehostetussa palveluasumisessa tai hoitokodissa asuvan henkilön avun tarve päivittäisissä toiminnoissa, esim. asioinnissa, turvataan yksikön henkilökunnan avulla. Palveluasumisen yksiköiltä ja hoitokodeilta edellytetään asiakkaiden avun tarvetta vastaavaa henkilöstömitoitusta. Henkilökohtaista apua voidaan yksilökohtaisen harkinnan perusteella myöntää harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen. Henkilökohtaisen avun suhde omaishoitoon: Vammaispalvelulain 8 d mukaan henkilökohtaisena avustajana ei voi toimia vaikeavammaisen henkilön omainen tai muu läheinen (puoliso, lapsi, vanhempi, isovanhempi, elämänkumppani), ellei sitä erityisen painavasta syystä ole pidettävä vaikeavammaisen henkilön edun mukaisena. Tällainen syy voi olla esimerkiksi avustettavan vamman tai sairauden laatu, vaikeus saada avustajaa tai avuntarpeen äkillisyys. Lähtökohtana on, että läheisen henkilön tulisi toimia omaishoitajana, ei henkilökohtaisena avustajana. Omaishoidon tuki ei estä henkilökohtaisen avun myöntämistä, mutta henkilökohtaisen avun määrä voi vaikuttaa omaishoidontukeen alentavasti. Henkilökohtaista apua ei myönnetä omaishoitajan lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseen. Ikääntyneet: Henkilökohtaista apua ei voida myöntää, mikäli toimintakyvyn aleneminen ja avun tarve johtuvat ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintakyvyn muutoksista. Ikääntyneellä vaikeavammaisella henkilöllä tulee olla voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa ja henkilökohtaisen avun tulee tukea häntä toteuttamaan omia elämänvalintojaan. Henkilökohtainen apu ei tule kysy- 7

8 mykseen, jos avun tarpeen määrittely perustuu pelkästään toisen henkilön, esimerkiksi omaisen, näkemyksiin. Vanhuksen hoivan, hoidon ja valvonnan tarpeisiin ei vastata henkilökohtaisella avulla. Lapset ja nuoret: Vanhemmat vastaavat lapsen hoidosta ja kasvatuksesta. Henkilökohtaisesta avusta päätettäessä on arvioitava ensisijaisten palvelujen sopivuus ja riittävyys (mm. päivähoito, iltapäivähoito, kotihoito). Koska henkilökohtaisen avun myöntäminen edellyttää avustettavan kykyä tehdä itsenäisiä valintoja sekä määritellä avun sisältö ja toteutustapa, aivan pienen lapsen kohdalla henkilökohtainen apu ei tule kyseeseen. Henkilökohtainen apu tulee kyseeseen silloin, kun lapsi tai nuori ei ole vanhempiensa välittömän ja jatkuvan valvonnan tarpeessa ja kykenee tekemään omaa elämäänsä koskevia valintoja. Keskeistä arvioinnissa on verrata vaikeavammaista lasta samanikäiseen terveeseen lapseen. Hoivan, hoidon ja valvonnan tarpeisiin ei myönnetä henkilökohtaista apua. Kehitysvammaiset: Henkilökohtaisen avun myöntämisen edellytyksenä myös kehitysvammaisen henkilön kohdalla on vaikeavammaisuus. Kehitysvammaisen henkilön tulee kyetä määrittelemään henkilökohtaisen avun sisältö ja toteutustapa. Asumispalveluyksikössä asuvan kehitysvammaisen avun tarve päivittäisissä toiminnoissa turvataan yksikön henkilökunnan avulla. Hoivan, hoidon ja valvonnan tarpeisiin ei vastata henkilökohtaisella avulla. 6. Palvelutarpeen selvittäminen Palvelujen ja tukitoimien tarpeen selvittäminen on aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä sen jälkeen, kun vammainen henkilö taikka hänen laillinen edustajansa tai omaisensa, muu henkilö tai viranomainen on 8

9 ottanut yhteyttä sosiaalipalveluista vastaavaan kunnan viranomaiseen palvelujen saamiseksi (VpL 3 a ) Yhteydenotto, josta selvittämisvelvollisuus alkaa, voi tapahtua suullisesti tai kirjallisesti. Yhteydenotto on esimerkiksi hakemus, kirjallinen tiedustelu, henkilökohtainen käynti tai puhelinsoitto. Palvelutarpeen selvittäminen aloitetaan viipymättä, 7 arkipäivän kuluessa. Palvelujen ja tukitoimien tarve selvitetään vammaisen henkilön tilanteen ja olosuhteiden edellyttämässä laajuudessa kotikäynnillä tai henkilökohtaisella tapaamisella. Tarvittaessa selvityksiä pyydetään muilta viranomaisilta ja asiantuntijoilta. Yksilöllinen avuntarve selvitetään asiakkaan toivomus, mielipide ja itsemääräämisoikeus huomioiden. Asiakkaalle selvitetään hänen oikeutensa ja velvollisuutensa sekä erilaiset vaihtoehdot ja niihin vaikuttavat seikat (AsiakasL 5 ). Palvelutarpeen selvittämiseen ei ryhdytä, jos asiakas sitä vastustaa. Selvitys keskeytetään asiakkaan pyynnöstä. Henkilön tarvitsemien tämän lain mukaisten palvelujen ja tukitoimien selvittämiseksi hänet voidaan osoittaa lääkärin tai muun asiantuntijan tutkimukseen. (VpL 11 ) Asiakkaan tulee toimittaa hakemuksen liitteenä tarvittavat selvitykset, esim. lääkärintodistukset, jotka voidaan toimittaa lääkärin arvioitavaksi. Lääkäri päättää mahdollisista lääketieteellisistä lisätutkimuksista, joista hakijalle ei aiheudu kustannuksia. Asiakas voi myös itse hakeutua tutkimukseen, jolloin hän vastaa itse tutkimuksen kustannuksista. Jos asiakkaan hakeman palvelun tai tukitoimen tarvetta ei voida selvittää ilman lisätutkimuksia, asiakkaan tulee mennä tarvittaviin tutkimuksiin. Muussa tapauksessa hakemus on hylättävä. 7. Palvelusuunnitelma Vammaisen henkilön palvelujen ja tukitoimien selvittämiseksi on ilman aiheetonta viivytystä laadittava palvelusuunnitelma siten kuin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 7 :ssä säädetään. Palvelusuunnitelma on tarkistettava, jos vammaisen henkilön palveluntarpeessa tai 9

10 olosuhteissa tapahtuu muutoksia sekä muutoinkin tarpeen mukaan. (VpL 3 a ) Vammaiselle henkilölle laaditaan yksilöllinen palvelusuunnitelma palvelutarpeen selvittämisen pohjalta. Poikkeuksena on tilapäisen avun tarve, jolloin asiakkaan tilanne ja olosuhteet voidaan kuvata asiakaskertomuksessa. Palvelusuunnitelma laaditaan ilman aiheetonta viivytystä. Suunnitelman laatimisen vastuuhenkilö on vammaispalvelujen sosiaaliohjaaja. Asiakkaalla on oikeus osallistua ja vaikuttaa palvelujen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet otetaan huomioon palveluja suunniteltaessa ja toteutettaessa. Palvelusuunnitelmaa laadittaessa asiakkaalle selvitetään hänen oikeutensa ja velvollisuutensa, erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset sekä seikat, joilla on merkitystä asiassa. (AsiakasL 4-5 ). Asiakkaalle tulee selvittää esimerkiksi se, minkälaisilla edellytyksillä hän on oikeutettu saamaan palveluja ja tukitoimia. Jos täysi-ikäinen asiakas ei sairauden, henkisen toimintakyvyn vajavuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi pysty osallistumaan ja vaikuttamaan palvelujensa suunnitteluun tai toteuttamiseen taikka ymmärtämään ehdotettuja ratkaisuvaihtoehtoja tai päätösten vaikutuksia, on asiakkaan tahtoa selvitettävä yhteistyössä hänen laillisen edustajansa, omaisensa tai muun hänen läheisensä kanssa (AsiakasL 9 ). Alaikäisen asiakkaan toivomukset ja mielipide on selvitettävä ja otettava huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla (AsiakasL 10 ). Asiakkaan toivomuksia ja mielipidettä selvitettäessä voidaan tarvittaessa käyttää tulkitsemista tai muita kommunikaation apuvälineitä ja menetelmiä. Palvelusuunnitelmassa asiakkaan yksilöllinen tilanne kuvataan riittävän yksityiskohtaisesti asiakkaan toimintakyvyn ja palvelujen tarpeeseen vaikuttavien tekijöiden sekä tarvittavien palvelujen ja tukitoimien osalta. Vammaispalvelulaki tai asiakaslaki ei tarkemmin määrittele palvelusuunnitelman sisältöä. Palvelusuunnitelmasta tulee kuitenkin ilmetä asiakkaan yksilölliset olosuhteet ja erityistarpeet, asiakkaan vamman tai sairauden diagnoosi, asiakkaan toimintakyky ja avuntarve päivittäisissä toiminnoissa sekä 10

11 riittävän yksilöity kuvaus palvelujen toteutuksesta ja tarvittavista apuvälineistä. Lisäksi suunnitelmasta tulee ilmetä suunnitelman laatijat, laatimisajankohta sekä tarkistusajankohta. (Räty 2010, s.100) Palvelusuunnitelma tarkistetaan, jos asiakkaan palveluntarpeessa tai olosuhteissa tapahtuu muutoksia sekä muutoinkin tarpeen mukaan (VpL 3 a ). Palvelusuunnitelmaan kirjataan, milloin palvelusuunnitelma tarkistetaan ja kuka toimii palvelusuunnitelma-palaverin koollekutsujana. Palvelusuunnitelma on perustana vammaispalvelulain mukaisista palveluista ja tukitoimista päätettäessä. 8. Hakeminen Henkilökohtaista apua haetaan vapaamuotoisella kirjallisella hakemuksella. Hakemus toimitetaan osoitteeseen: Kiteen kaupunki/sosiaalitoimisto Vammaispalvelut Hovintie Kitee. Hakemukseen on liitettävä lääkärin ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden lausunnot tai selvitykset hakijan terveydentilasta ja toimintakyvystä. Tiedusteluihin vastaa vammaispalvelujen sosiaaliohjaaja puh Päätös Palveluja ja tukitoimia koskevat päätökset on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun vammainen henkilö tai hänen edustajansa on esittänyt palvelua tai tukitointa koskevan hakemuksen, jollei asian selvittäminen erityisestä syystä vaadi pitempää käsittelyaikaa. (VpL 3 a ) 11

12 Päätös tulee antaa kirjallisena. Määräajasta voidaan poiketa ainoastaan silloin, kun hakijan vamman tai sairauden harvinaislaatuisuus edellyttää poikkeuksellisen laajaa ja aikaa vievää selvitystä, joka ei ole valmistunut kolmen kuukauden kuluessa. Hakemukset henkilökohtaisesta avusta käsitellään vammaispalvelutiimissä, johon kuuluvat sosiaalipalvelujen päällikkö, sosiaaliohjaaja sekä tarvittaessa muut asiantuntijat. Päätöksen henkilökohtaisen avun myöntämisestä tekee sosiaali- ja perhepalveluiden päällikkö. Päätös on perusteltava riittävän selkeästi, yksilöidysti ja ymmärrettävästi. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä otettava kantaa hakemuksessa esitettyihin seikkoihin. Lisäksi perusteluissa on mainittava päätöksenteossa sovelletut säännökset, mutta sovelletun lainkohdan määritteleminen ei ole riittävä perustelu. Perusteluiksi ei riitä maininta, että hakijalla ei katsota olevan erityisiä syitä tai edellytyksiä kyseiseen palveluun tai tukitoimeen eikä toisen viranomaisen myönteinen tai kielteinen päätös. Hylkäävissä päätöksissä on erityisen tarkasti tuotava esiin päätöksen perusteet. 10. Avustajan hankkiminen ja palkkaaminen Henkilökohtaista apua voidaan myöntää määräajaksi tai toistaiseksi. Henkilökohtaisen avun myöntämistä koskevassa päätöksessä määritellään henkilökohtaisen avustajan viikko- tai kuukausikohtainen työaika sekä tuntipalkka. Avustajan työaika on enintään 40 tuntia viikossa, enintään kahdeksan tuntia päivässä (Työaikalaki 6, Henkilökohtaisia avustajia koskeva työehtosopimus 5 ). Työnantajana toimiva vaikeavammainen henkilö voi myönnetyn henkilökohtaisen avun tuntimäärän puitteissa tarvittaessa palkata useamman kuin yhden avustajan. Henkilökohtaisten avustajien työsuhteissa noudatetaan työaika-, työsopimus- ja vuosilomalakia. Heta-liittoon kuuluvien työnantajien kohdalla sovelletaan lisäksi henkilökohtaisia avustajia koskevaa työehtosopimusta (Keski- Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta ). 12

13 Työnantajana toimiva vaikeavammainen henkilö voi halutessaan liittyä Heta-liittoon. Heta-liiton jäsenmaksu ei kuulu kuntien korvattaviin kustannuksiin. Mikäli vaikeavammainen henkilö hoitaa työnantajavelvoitteensa Spesiopalveluiden avustamana, Spesio-palveluille lähetetään päätöksen mukainen maksusitoumus sekä avustajatilauslomake, jossa yksilöidään vaikeavammaisen henkilön avustajatarve. Tällöin Spesio-palvelut vastaa lakisääteisten työnantajavelvoitteiden hoitamisesta vaikeavammaisen henkilön puolesta. Spesio-palvelut toimii sijaismaksajana hoitaen mm. avustajien palkanmaksun, lakisääteiset työnantajamaksut ja vakuutukset sekä avustajien lakisääteisen työterveyshuollon. Vaikeavammainen henkilö vastaa itse työnjohdosta, työsuojelusta, työntekijän perehdytyksestä, työajoista sopimisesta ym. Spesio-palvelut avustaa vaikeavammaista henkilöä hankkimaan ja palkkaamaan henkilökohtaisen avustajan, laatii vaikeavammaiselle henkilölle ja hänen avustajalleen kirjallisen työsopimuksen ennen työsuhteen alkamista sekä pyrkii hankkimaan tarvittaessa avustajalle sairaus- ja vuosilomien sijaisen. Henkilökohtainen avustaja ei ole työsuhteessa Spesio-palveluihin vaan hänen työnantajanaan toimii avustettava vaikeavammainen henkilö. Kunta korvaa vaikeavammaiselle henkilölle avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset. 11. Erityistilanteita avustajan palkan ja korvausten maksun osalta Avustajan sairastuessa työnantajana toimivalle vaikeavammaiselle henkilölle korvataan avustajan palkka enintään sairastumista seuraavan yhdeksännen arkipäivän loppuun. Jos avustajan työsuhde on jatkunut alle kuukauden, korvataan sairausajan palkkana 50 % avustajan palkasta. (Työsopimuslaki, 11 ). Sairastumispäivän ja sitä seuraavan yhdeksän arkipäivän jälkeen avustaja on oikeutettu sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan, jota avustajan tulee itse hakea Kelasta. 13

14 Jos työ keskeytyy äkillisesti työnantajasta johtuvasta syystä (vaikeavammainen henkilö joutuu esim. sairaala- tai laitoshoitoon), avustaja lomautetaan ja hänelle maksetaan lomautuksen ajalta palkkaa 14 vrk. Jos työsuhde on toistaiseksi voimassaoleva ja työsuhde keskeytyy äkillisesti, työntekijälle annetaan lomautusilmoitus ja 14 vrk: n jälkeen työntekijä on lomautettu. Lomautusajalta työntekijä voi hakea korvausta esim. omasta liitosta. Työntekijä voidaan lomauttaa määräaikaisesti tai toistaiseksi. Jos esim. laitoskuntoutusjakso on ennalta tiedossa, vakinaisessa työsuhteessa työskentelevä avustaja lomautetaan kuntoutusjakson ajalle. Lomautuksesta on ilmoitettava työntekijälle vähintään 14 vrk ennen lomautuksen alkamista. Määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevää avustajaa ei voi lomauttaa. Lomautuksen sijaan avustajan vuosiloma voidaan sopia kuntoutusjakson ajalle, jolloin avustaja saa loma-ajalta palkan. (Työsopimuslaki, 5. luku) Avustajalla on oikeus työsopimuslain mukaisiin perhevapaisiin, esim. tilapäiseen hoitovapaaseen lapsen hoidon järjestämiseksi. Työsopimuslain mukaan avustajan perhevapaiden ajalta ei makseta palkkaa. Työsopimuslain mukaan irtisanomisaika on vähimmillään 14 vrk. Henkilökohtaisia avustajia koskevan työehtosopimuksen mukaan irtisanomisaika on vähimmällään yksi kuukausi. Muutoin irtisanomisaika määrittyy työsuhteen keston mukaan. Työnantaja ja työntekijä voivat yhteisellä sopimuksella päättää työsuhteen aikaisemmin. Työnantajana toimiva vaikeavammainen henkilö voi erikseen ja ennalta sopien hakea korvausta myös muihin avustamisesta aiheutuviin kuluihin, joita voivat olla esim. avustajan kohtuulliset ja välttämättömät matka- ja majoituskustannukset, mikäli avustaja joutuu matkustamaan työnantajan mukana. 14

15 12. Ilmoitusvelvollisuus Vaikeavammaisen henkilön tulee ilmoittaa vammaispalvelujen sosiaaliohjaajalle niistä olosuhteissaan tapahtuvista muutoksista, joilla on vaikutusta henkilökohtaisen avun järjestämiseen. 13. Lisätietoja Lisätietoja henkilökohtaisesta avusta: Vammaispalvelujen sosiaaliohjaaja puh Sosiaali- ja perhepalveluiden päällikkö puh Kiteen kaupunki/sosiaalitoimisto Vammaispalvelut Hovintie Kitee Lähteet: Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista Henkilökohtaisia avustajia koskeva työehtosopimus Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista Työaikalaki Työsopimuslaki Vuosilomalaki Räty, Tapio Vammaispalvelut. Vammaispalvelulain soveltamiskäytäntö. Kynnys ry. 15

Ohje vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toteuttamisesta Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella

Ohje vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toteuttamisesta Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 20.9.2011 98 Ohje vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toteuttamisesta Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella 1 Sisällysluettelo 1. Järjestämisvelvollisuus

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Lakimies Mika Välimaa 13.5.2014, Turku Kynnys ry Säädökset Vammaispalvelulaki (8-8 d, 3 a ) subjektiivinen oikeus palvelusuunnitelma Laki sosiaalihuollon

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Sosiaalipalvelut -tulosalue 1 Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Päivi Nurmi-Koikkalainen 21.10.2008 Rovaniemi Oikeudenmukaisuus = normit + käytäntö H.T. Klami 1990

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulakiin tulee muutoksia 1.9.2009. Lakiin on lisätty säädökset vaikeavammaisille henkilöille järjestettävästä

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN

HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN Vaasan sosiaali- ja terveystoimi/sosiaalityö ja perhepalvelut/vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN YLEISTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA Henkilökohtaisen

Lisätiedot

Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto

Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere 22.5.2017 johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto Ulos kuplasta Asiakassuunnittelu Arvio Suunnitelma Päätös Toteutus 3 Lapsen osallisuus

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu. Pirjo Poikonen

Henkilökohtainen apu. Pirjo Poikonen Henkilökohtainen apu Pirjo Poikonen Henkilökohtaisen avun tarkoitus Vammaispalvelulain 8 c» Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella:

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu käytännössä

Henkilökohtainen apu käytännössä Henkilökohtainen apu käytännössä Mirva Vesimäki, Henkilökohtaisen avun koordinaattori, Keski-Suomen henkilökohtaisen avun keskus HAVU 24.2.2012 Henkilökohtainen apu vaikeavammaiselle henkilölle, 8 2 Kunnan

Lisätiedot

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut Sosiaaliohjaaja Porin perusturva Vammaispalvelut LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslaki : 6 yhdenvertaisuus, 19 oikeus sosiaaliturvaan Sosiaalihuoltolaki: 1 yksityisen henkilön,

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN HENKILÖKOH- TAISEN AVUN OHJEET 1.1.2015 ALKAEN

SASTAMALAN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN HENKILÖKOH- TAISEN AVUN OHJEET 1.1.2015 ALKAEN SASTAMALAN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN HENKILÖKOH- TAISEN AVUN OHJEET 1.1.2015 ALKAEN 1. Kenelle henkilökohtaista apua myönnetään 1.1 Vaikeavammainen henkilö Henkilökohtaista apua myönnettäessä

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus henkilökohtaiseen apuun , Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus henkilökohtaiseen apuun , Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus henkilökohtaiseen apuun 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Palvelusuunnitelman merkitys korostuu! Palvelusuunnitelma Yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä asiakkaan ja hänen läheistensä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 22.11.2016 Taltionumero 4949 Diaarinumero 4302/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus

Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus Lakimies Mika Välimaa, Kynnys ry Salo, 27.2.2014 1 Lait ja asetukset Sosiaalihuoltolaki Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3.4.1987/380

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12.

LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12. Liite nro 1 Peruspalvelultk 16.9.2015 LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12.2008/981 8 c ) 1. YLEISTÄ HENKILÖKOHTAISEN

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun järjestämistavat Eksotessa. Katriina Kunttu

Henkilökohtaisen avun järjestämistavat Eksotessa. Katriina Kunttu Henkilökohtaisen avun järjestämistavat Eksotessa Katriina Kunttu 2.11.2016 Henkilökohtaisen avun järjestämistavat Eksotessa käytössä kaikki 4 vaihtoehtoa: Työnantajamalli Ostopalvelu Palveluseteli Henkilökohtainen

Lisätiedot

Vammaispalvelulaista. Vammaispalveluraadille Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski

Vammaispalvelulaista. Vammaispalveluraadille Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski Vammaispalvelulaista Vammaispalveluraadille 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Vammaispalvelulaki Ketä laki koskee? Vammaisuus (VpL 2 ) vamma tai sairaus pitkäaikaisuus eli

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen

Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen 21.10.2015 VAMMAISPALVELUT Vammaisten ja kehitysvammaisten henkilöiden palveluiden tavoitteena on mahdollistaa vammaiselle henkilölle mielekäs ja muihin asukkaisiin

Lisätiedot

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen Soveltamisohje Sisällysluettelo Lainsäädäntö ja järjestämisvelvollisuus... 3 Menettely palveluasumista haettaessa... 3 Myöntämisen perusteet... 4 Palveluasumisen

Lisätiedot

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelut Helsingissä Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain mukaan vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla on vamman tai

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Palvelujen suunnittelun olemassa oleva säädöspohja Perustuslaki yhdenvertaisuus, sosiaaliturva, oikeusturva

Lisätiedot

Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Palvelujen ja tukitoimien yksilöllinen järjestäminen palvelusuunnitelman

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti

HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE Kaakkois-Suomen kuntien (Eksote,

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN MYÖNTÄMINEN VAMMAISPALVELULAIN NOJALLA LUKIEN - Uudenkaupungin toimintaohje

HENKILÖKOHTAISEN AVUN MYÖNTÄMINEN VAMMAISPALVELULAIN NOJALLA LUKIEN - Uudenkaupungin toimintaohje 1 HENKILÖKOHTAISEN AVUN MYÖNTÄMINEN VAMMAISPALVELULAIN NOJALLA 1.9.2016 LUKIEN - Uudenkaupungin toimintaohje 1 MITÄ HENKILÖKOHTAINEN APU ON Henkilökohtainen apu on välttämätöntä toisen ihmisen antamaa

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu. Soveltamisohje

Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu. Soveltamisohje Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu Soveltamisohje Sisällysluettelo Lainsäädäntö ja järjestämisvelvollisuus... 3 Henkilökohtaisen avun sisältö ja määrä... 3 Menettely henkilökohtaista apua

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti

HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE Kaakkois-Suomen kuntien (Eksote,

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu. Maritta Ekmark Kvtl 10.10.2013

Henkilökohtainen apu. Maritta Ekmark Kvtl 10.10.2013 Henkilökohtainen apu Maritta Ekmark Kvtl 10.10.2013 VpL muutos 2009 Henkilökohtaisesta avusta subjektiivinen oikeus Vaikeavammaisen henkilön oikeus määrärahoista riippumatta Kolme järjestämistapaa Työnantajamalli

Lisätiedot

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto: Aikuissosiaalityön päällikkö Puh. 044 577 2746, ma-ti, to-pe klo 9.00 10.00 Työnjohto ja hallinto Vakituiset ja tilapäiset asumispalvelusijoitukset (sis. myös Vpl:n

Lisätiedot

Vammaispalvelulain muutokset

Vammaispalvelulain muutokset Vammaispalvelulain muutokset Tavoitteet Uusien säännösten tavoitteena on lisätä vaikeavammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja itsenäisyyttä. Tavoitteena on parantaa heidän mahdollisuuksiaan osallistua

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu. Seinäjoki, Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.

Henkilökohtainen apu. Seinäjoki, Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. Henkilökohtainen apu Seinäjoki, 8.11. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtaisen avun muutokset VPL:ssa 1.9.2009 Henkilökohtainen apu kunnan

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalvelut. Henkilökohtaisen avun toimintaohje Kemissä 1.1.2013 alkaen

Vanhus- ja vammaispalvelut. Henkilökohtaisen avun toimintaohje Kemissä 1.1.2013 alkaen Vanhus- ja vammaispalvelut Henkilökohtaisen avun toimintaohje Kemissä 1.1.2013 alkaen Vanhus- ja vammaispalvelut Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUS...1 2. VAMMAISPALVELULAIN SUHDE MUUHUN LAINSÄÄDÄNTÖÖN...

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUOHJAUS JA NEUVONTA

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUOHJAUS JA NEUVONTA HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUOHJAUS JA NEUVONTA Jyväskylän kaupungin henkilökohtaisen avun palveluohjaus ja neuvonta alkaen 1.6.2012 Palveluohjaaja Jaana Pekkola, (15.10.2015 alkaen sij. Mari Mäkelä),

Lisätiedot

Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta

Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta Kehitysvammahuollon yhteistyökokous Helsinki, 12.12. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtainen apu Vammaispalvelulaki

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN UUDISTUS

VAMMAISPALVELULAIN UUDISTUS VAMMAISPALVELULAIN UUDISTUS Henkilökohtainen apu ja palvelusuunnittelu Tampere 1.6.2009 johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Vammaispalvelulain uudistus Osa vammaislainsäädännön

Lisätiedot

Palvelusuunnitelma vammaisen apuna

Palvelusuunnitelma vammaisen apuna Palvelusuunnitelma vammaisen apuna TERVE-SOS 2009, 14.5.2009 Helsinki. Elina Akaan-Penttilä, vammaisasiamies/lakimies, Invalidiliitto ry. 1 Miten MEITÄ määritellään vammaisuuden kautta Historia, kulttuuriperinne

Lisätiedot

Työ kuuluu kaikille!

Työ kuuluu kaikille! Esteetön ja yhdenvertainen työelämä Työ kuuluu kaikille! Uudenmaan TE-toimisto, Pasila 9.3.2016 Anne Mäki, ry 1 Esteettömyys Esteetön työympäristö on kaikkien etu Laaja kokonaisuus, joka mahdollistaa ihmisten

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu Heli Kulmala 1

Henkilökohtainen apu Heli Kulmala 1 Henkilökohtainen apu Heli Kulmala 1 Vammaispalvelulaki Henkilökohtainen apu on subjektiivinen oikeus vaikeavammaisille henkilöille Henkilö, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.10.2016 Taltionumero 4293 Diaarinumero 970/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Perusturvalautakunta Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLION ALUEELLA

HENKILÖKOHTAINEN APU PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLION ALUEELLA HENKILÖKOHTAINEN APU PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLION ALUEELLA SISÄLLYS Mitä on henkilökohtainen apu? 1 Kuka voi saada henkilökohtaista apua? 2 Mihin henkilökohtaista apua on mahdollista saada? 3 Miten

Lisätiedot

Oikeus henkilökohtaiseen apuun

Oikeus henkilökohtaiseen apuun Oikeus henkilökohtaiseen apuun Kenellä on oikeus henkilökohtaiseen apuun? Henkilöllä oltava pitkäaikainen tai etenevä vamma tai sairaus Voimavarat avun tarpeen määrittelyyn Ikääntyneet ja henkilökohtainen

Lisätiedot

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tampereella toukokuussa 2009 Vammaispalvelulaki uudistuu mikä muuttuu? Kysymyksiä ja vastauksia henkilökohtaisesta avusta Sisältö Mihin tarvitaan uutta vammaispalvelulakia (VPL)? 1 uudistetut säännökset

Lisätiedot

Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu

Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu TOIMINTAOHJE HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE JA HENKILÖKOHTAISILLE AVUSTAJILLE 1.1.2014 ALKAEN 13.1.2014 Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu. 2 Sisällys

Lisätiedot

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustaja järjestelmä (Kynnys ry:n laatima määritelmä) Henkilökohtainen avustaja

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu kuka sitä saa?

Henkilökohtainen apu kuka sitä saa? Henkilökohtainen apu kuka sitä saa? Kehitysvammahuollon yhteistyökokous Jyväskylä, 23.2. 2012 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtainen apu Vammaispalvelulaki

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve VAMMAISPALVELUT Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus Ansala Heli Juupaluoma Sauli Niemi Johanna Rapo Sirpa Asumispalvelut Katja Vesterelve Tiimivastaavat Päivätoiminta

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Miksi puheenvuoro henkilökohtaisesta avusta? Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu voi olla

Lisätiedot

Toimintaohje henkilökohtaisen avun myöntämiselle 1.1.2013 lähtien

Toimintaohje henkilökohtaisen avun myöntämiselle 1.1.2013 lähtien Toimintaohje henkilökohtaisen avun myöntämiselle 1.1.2013 lähtien Henkilökohtaisen avun tavoitteet Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää vaikeavammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola

Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola Palvelusuunnitelma prosessina (laaja tulkinta) Palvelusuunnitelma lomakkeena tai sähköisenä järjestelmänä (suppea tulkinta) Ajattelutavan

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE

HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE 0 9 OHJEITA TYÖNTEKIJÄLLE 2 9.1 Vakuutukset... 2 9.2 Työsopimus... 2 9.3 Työaika ja työtuntilistat... 3 9.4

Lisätiedot

Kuljetuspalvelua voi käyttää Jyväskylän, Joutsan, Jämsän, Laukaan, Luhangan, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten kunnan alueella.

Kuljetuspalvelua voi käyttää Jyväskylän, Joutsan, Jämsän, Laukaan, Luhangan, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten kunnan alueella. 2 erityishuollosta annetun lain (519/1977) 1 :ssä tarkoitetulle henkilölle järjestetään hänen vammaisuutensa edellyttämiä palveluja ja tukitoimia ensisijaisesti tämän lain nojalla siltä osin kuin ne ovat

Lisätiedot

Kärsämäen kunta 13.6.2016. Vammaispalvelulain soveltamisohjeet Kärsämäen kunnassa

Kärsämäen kunta 13.6.2016. Vammaispalvelulain soveltamisohjeet Kärsämäen kunnassa Kärsämäen kunta 13.6.2016 Vammaispalvelulain soveltamisohjeet Kärsämäen kunnassa 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VAMMAISPALVELUN TARKOITUS JA TAVOITE... 2 1.1 VAMMAINEN HENKILÖ... 2 1.2 LAIN TOISSIJAISUUS... 2 1.3

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma ja palvelusuunnitelma Ideaalitilanne on, että palvelusuunnitelma ja kuntoutussuunnitelma tukevat toisiaan palvelujen järjestämisessä. Niiden

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluhakemus 1 (5) Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk) Sipoon kunnan ja lähikuntien alueilla, ei

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi

Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2014 Mitä tarkoittaa henkilökohtainen apu? Henkilökohtainen apu tarkoittaa vaikeavammaisen

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Raimo Ojanlatva raimo.ojanlatva@ouka.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Oulun

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN

VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄ, KARVIA VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN TOIMINTAOHJE Palvelun määritelmä Vaikeavammaisen määritelmä Palveluasumiseen liittyvät palvelut ja

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu ja itsemääräämisoikeus. 8.12.2015 Onnensilta, Hyvinkää

Henkilökohtainen apu ja itsemääräämisoikeus. 8.12.2015 Onnensilta, Hyvinkää Henkilökohtainen apu ja itsemääräämisoikeus Onnensilta, Hyvinkää Matti Suontausta Lakimies Heta-Liitossa Valmistunut Turun yliopistosta jouluna 2013 Aloittanut Heta-Liitossa syksyllä 2014 Työtehtävät liittyvät

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Tanner-Suonpää sari.tannersuonpaa@tvk.fi

Lisätiedot

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA Hakemus saapui: Viranomainen /toimintayksikkö Vaasan kaupunki Vammaispalvelu PL 241, Vöyrinkatu 46 65100 VAASA P. 06 325 1111/ vaihde Henkilötiedot Sukunimi

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arvioinnin kriteerit lainsäädännössä Erityisasiantuntija Marja Pajukoski, THL 29.3.2012 1 Yleiset tarpeen arvioinnin kriteerit

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.9.2016 Taltionumero 4075 Diaarinumero 1045/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus ja hallintoriita-asia A Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun merkitys asumispalveluissa. Mitä on henkilökohtainen apu? Lainsäädäntö ja sen tulkinta. Avun käyttötarkoitus ja tuntimäärät

Henkilökohtaisen avun merkitys asumispalveluissa. Mitä on henkilökohtainen apu? Lainsäädäntö ja sen tulkinta. Avun käyttötarkoitus ja tuntimäärät Henkilökohtaisen avun merkitys asumispalveluissa Mitä on henkilökohtainen apu? Lainsäädäntö ja sen tulkinta Avun käyttötarkoitus ja tuntimäärät Omien valintojen toteutus ja voimavarat Vammaisuuden määritelmä

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Vastaajien määrä: 1 Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Toni

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Ilari Huhtasalo ilari.huhtasalo@parkinson.fi

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5073 Diaarinumero 3512/3/15 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Riitta Jolanki riitta.jolanki@hiy.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Helsingin

Lisätiedot

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite-

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite- PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite- Tavoitteenamme on edistää vammaisen henkilön itsenäistä selviytymistä ja vähentää vamman aiheuttamia rajoitteita tai esteitä asiakkaidemme

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle

Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle TURKU Hyvinvointitoimiala 2015 Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle - kaupunki sijaismaksajana Vammaispalvelut PL 364, 20101 Turku Puh. 02 330 000 Faksi 02 262 6448 Sähköposti: etunimi.sukunimi@turku.fi

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marjut Eskelinen marjut.eskelinen@avi.fi

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 8.6.2017 Taltionumero 2732 Diaarinumero 2349/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Ohje henkilökohtaisen avustajan palvelussuhteen ehdoista ja korvausten maksamisesta 1.6.2013 alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA Ohje henkilökohtaisen avustajan palvelussuhteen ehdoista ja korvausten maksamisesta 1.6.2013 alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Ohje henkilökohtaisen avustajan palvelussuhteen ehdoista ja korvausten maksamisesta 1.6.2013 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymä 6 / 6 2013 64 2(8) YLEISTÄ Vammaispalvelulain

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN OPAS

HENKILÖKOHTAISEN AVUN OPAS HENKILÖKOHTAISEN AVUN OPAS TYÖNANTAJALLE JA AVUSTAJALLE Limingan kunta Sosiaalityö, vammaispalvelut 26.11.2014 Perusturvalautakunta 26.11.2014 89 Voimaantulo 1.1.2015 Limingan kunta, Iivarinpolku 6, 91900

Lisätiedot

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina 2015 LAKI Vammaispalvelulaissa on määritelty ne palvelut ja taloudelliset tukitoimet, joita kunnan sosiaalitoimi järjestää Vammaisille henkilöille. Lain tarkoituksena on edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Vammaispalvelulain muutokset lukien

Vammaispalvelulain muutokset lukien Kuntainfo 4/2009 01.07.2009 suomeksi Vammaispalvelulain muutokset 1.9.2009 lukien Sisältöteksti Vammaispalvelut yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistäjinä Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 30.4.2013 Taltionumero 1561 Diaarinumero 873/3/12 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET PALVELUT JA TUKITOIMET

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET PALVELUT JA TUKITOIMET VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET PALVELUT JA TUKITOIMET Vammaispalvelun toteuttaminen pohjautuu vammaispalvelulakiin ja asetukseen sekä soveltamisohjeisiin. Lain tarkoitus on - edistää vammaisen henkilön edellytyksiä

Lisätiedot

11107. 2009 Y 1005^2&0^3

11107. 2009 Y 1005^2&0^3 Kuntal i itto Kommunförbundet Yleiskirje 1 (8) S. Uotinen, J. Viemerö/eg 26.6.2009 16/80/2009 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI kaupunginhallitus Kunnan- ja kaupunginhallituksille Kuntayhtymien hallituksille 11107.

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Pekka Räsänen pekka.rasanen@kpsaatio.

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu matkoilla Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto

Henkilökohtainen apu matkoilla Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto Henkilökohtainen apu matkoilla 29.4.2017 Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto Taustaa Vammaispalvelulaki Henkilökohtaista apua myönnetään päivittäisiin toimiin, työhön ja opiskeluun, harrastuksiin, yhteiskunnalliseen

Lisätiedot

1.9.2009 VOIMAAN TULLEIDEN VAMMAISPALVELULAIN JA ASETUKSEN SOVELTAMINEN JOUTSASSA

1.9.2009 VOIMAAN TULLEIDEN VAMMAISPALVELULAIN JA ASETUKSEN SOVELTAMINEN JOUTSASSA 1 Liite n:o 3, Perusturvalautakunta 27.1.2010 10 1.9.2009 VOIMAAN TULLEIDEN VAMMAISPALVELULAIN JA ASETUKSEN SOVELTAMINEN JOUTSASSA Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Risto Hiekkataipale irma.tolmunen@okv.fi

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Ulla Kuittu ulla.kuittu@jkl.fi

Lisätiedot

Vammaistyö. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT. 3 Asumispalvelut. 4 Ryhmäkotien yhteystiedot. 5 Työ- ja päivätoiminta

Vammaistyö. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT. 3 Asumispalvelut. 4 Ryhmäkotien yhteystiedot. 5 Työ- ja päivätoiminta 1 2 Vammaistyö Salon kaupungin vammaistyöhön kuuluvat kehitysvammaisten palvelut, vammaispalvelulain mukaiset palvelut sekä alle 65 -vuotiaiden omaishoidon tuki. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT

Lisätiedot

Osallisuus ja palvelusuunnittelu

Osallisuus ja palvelusuunnittelu Vammaispalvelujen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke 2012-2013 Osallisuus ja palvelusuunnittelu Vammaispalvelulaki VpL:n tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti RITVA TILTTI ritva@tiltti.net Organisaatio, jota vastaus edustaa Tuusulan vammaispalvelu

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Huusko sari.huusko@turku.fi

Lisätiedot

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. SAS työryhmän tehtävät... 1 3. Asumispalvelun hakeminen, asiakkaan

Lisätiedot

Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2016

Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2016 1(10) Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki,vammaispalvelut (Sote-lautakunta, 16.12.2015, 165) Ohj 2(10) SISÄLTÖ JOHDANTO

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Lea Mäntyniemi lea.mantyniemi@finanssi

Lisätiedot