Käyttöopas NPD FI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käyttöopas NPD5068-00 FI"

Transkriptio

1 NPD FI

2 Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään muodossa tai millään tavoin, elektronisesti, mekaanisesti, valokopioimalla, nauhoittamalla tai muuten ilman Seiko Epson Corporationin etukäteen antamaa kirjallista suostumusta. Julkaisija ei vastaa julkaisun sisältämien tietojen käytöstä. Julkaisija ei myöskään vastaa julkaisun sisältämien tietojen käytön seurauksista. Tässä oppaassa annettuja tietoja on tarkoitus käyttää vain tämän Epson-tulostimen yhteydessä. Epson ei vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat näiden tietojen soveltamisesta muihin tulostimiin. Seiko Epson Corporation tai sen tytäryhtiöt eivät ole vastuussa tämän tuotteen hankkijalle tai kolmansille osapuolille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, menetyksistä, kustannuksista tai kuluista, jotka aiheutuvat onnettomuudesta, tämän tuotteen väärinkäytöstä tai siihen tehdyistä luvattomista muunnoksista, korjauksista tai muutoksista tai (Yhdysvaltoja lukuun ottamatta) siitä, että Seiko Epson Corporationin antamia käyttö- ja huolto-ohjeita ei noudateta tarkoin. Seiko Epson Corporation ja sen tytäryhtiöt eivät ole vastuussa vahingoista tai vaikeuksista, jotka aiheutuvat muiden lisävarusteiden tai tarvikkeiden kuin Seiko Epson Corporationin ilmoittamien alkuperäisten Epson-tuotteiden tai Epson-hyväksynnän saaneiden tuotteiden käytöstä. Seiko Epson Corporation ei vastaa mistään sähkömagneettisista häiriöistä johtuvista vahingoista, mikäli niihin on syynä muiden kuin Epson-hyväksynnän saaneiden liitäntäkaapeleiden käyttö. EPSON on rekisteröity tavaramerkki ja EPSON EXCEED YOUR VISION tai EXCEED YOUR VISION on Seiko Epson Corporationin tavaramerkki. PRINT Image Matching ja PRINT Image Matching -merkki ovat Seiko Epson Corporationin tavaramerkkejä. Copyright 2001 Seiko Epson Corporation. Kaikki oikeudet pidätetään. PictBridge on tavaramerkki. Intel on Intel Corporationin rekisteröity tavaramerkki. PowerPC on International Business Machines Corporationin rekisteröity tavaramerkki. Microsoft, Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin rekisteröityjä tavaramerkkejä. Apple, Macintosh, Mac OS ja OS X ovat Apple Inc:n tavaramerkkejä, jotka on rekisteröity Yhdysvalloissa ja muissa maissa. Google Cloud Print on Google Inc:n rekisteröity tavaramerkki. Adobe, Adobe Reader ja Acrobat ovat Adobe Systems Incorporatedin rekisteröityjä tavaramerkkejä, ja ne voivat olla rekisteröityjä joissakin maissa. 2

3 Tekijänoikeus ja tavaramerkit Yleinen ilmoitus: Muut julkaisussa käytetyt tuotenimet on mainittu vain tunnistamistarkoituksessa ja saattavat olla vastaavien omistajiensa tavaramerkkejä. Epson ei vaadi itselleen mitään oikeuksia näihin tuotenimiin Seiko Epson Corporation. Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän käyttöoppaan ja laitteen tietoja voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. 3

4 Sisältö Sisältö Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit... 2 Esittely Mistä tiedot löytyvät... 7 Muistutus, tärkeä tieto ja huomautus... 7 Käyttöjärjestelmäversiot... 7 Epson Connect -palvelun käyttö... 8 Tärkeitä ohjeita Turvallisuusohjeita... 9 Laitetta koskevat neuvot ja varoitukset... 9 Laitteen asentaminen ja käyttö... 9 Laitteen käyttäminen langattomalla yhteydellä Värikasettien käsitteleminen Kopiointirajoitukset Laitteen osat Laitteen käytettävissä olevat toiminnot Tulostimen osat Ohjauspaneelin opas Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely Tulostusmateriaalin käyttö, lisääminen ja varastointi Paperin säilyttäminen Paperin valitseminen Tulostinohjaimen paperityyppiasetukset Paperin lisääminen Paperikasettiin Paperikasettiin Paperin takasyöttöaukkoon CD-/DVD-levyn lisääminen CD-/DVD-levyjen käsittelyn varotoimet CD-/DVD-levyn lisääminen Tulostus Perustoiminnot ohjauspaneelin avulla Valokuvien tulostus digitaalikamerasta Perustoiminnot tietokoneelta Tulostinohjain ja Status Monitor Tulostuksen perusteet Tulostuksen peruuttaminen Muut asetukset Valokuvien helppo tulostus Tulostuksen esiasetuksen lisääminen Kaksipuolinen tulostus Sovita sivulle -tulostus Pages per sheet (Sivua arkille) -tulostus Suurennettu tulostus ja julisteiden luonti (vain Windows) Tulostusvärin säätäminen Vesileiman tulostus (vain Windows) Verkkosivujen tulostus E-Web Print - sovelluksella (vain Windows) CD-/DVD-tarran tulostus Epson Print CD - ohjelmistolla Tulostus älylaitteista Epson iprint -sovelluksen käyttö Laitteen jako tulostusta varten Asetukset Windows-käyttöjärjestelmässä Asetukset Mac OS X-käyttöjärjestelmässä Värikasetin tiedot Värikasettien vaihtaminen Värikasetteja koskevat turvallisuusohjeet, varotoimet ja tekniset tiedot Turvallisuusohjeet Värikasetin vaihtamiseen liittyvät varotoimenpiteet Värikasettien tekniset tiedot Värikasetin tilan tarkistaminen Windows Mac OS X Väliaikainen tulostus mustalla musteella, kun värillisten värikasettien muste on lopussa Windows Mac OS X Mustan värin säästäminen, kun värikasetin väri on vähissä (vain Windows)

5 Sisältö Värikasetin vaihtaminen Laitteen ja ohjelmiston kunnossapito Tulostuspään suutinten tarkistus Nozzle Check (Suutintesti) -apuohjelman käyttäminen Windows-käyttöjärjestelmässä Nozzle Check (Suutintesti) -apuohjelman käyttäminen Mac OS X-käyttöjärjestelmässä Ohjauspaneelin käyttö Tulostuspään puhdistus Head Cleaning (Tulostuspäiden puhdistus) - apuohjelman käyttäminen Windowskäyttöjärjestelmässä Head Cleaning (Tulostuspäiden puhdistus) - apuohjelman käyttäminen Mac OS X- käyttöjärjestelmässä Käyttöpaneelin käyttö Tulostuspään kohdistus Print Head Alignment (Tulostuspäiden kohdistus) -apuohjelman käyttäminen Windows-käyttöjärjestelmässä Print Head Alignment (Tulostuspäiden kohdistus) -apuohjelman käyttäminen Mac OS X-käyttöjärjestelmässä Virransäästö Windows Mac OS X Hiljaisemmat tulostintoiminnot Windows Mac OS X Verkkopalveluiden asetusten tekeminen Laitteen puhdistus Tulostimen ulkopinnan puhdistaminen Tulostimen sisäpuolen puhdistaminen Laitteen kuljetus Ohjelmiston tarkistaminen ja asentaminen Tietokoneeseen asennetun ohjelmiston tarkistaminen Ohjelmiston asentaminen Ohjelmiston asennuksen poistaminen Windows Mac OS X Virheosoittimet Tulostuksen vianmääritys Ongelman määritys Laitten tilan tarkistus Paperitukokset Paperitukoksen poistaminen takakannesta Paperitukoksen poistaminen laitteen sisältä Paperitukoksen poistaminen paperikasetista Paperitukoksen poistaminen paperin takasyöttöaukosta Paperitukosten välttäminen Tulostaminen uudelleen paperitukoksen jälkeen (vain Windows) Tulostuslaatua koskevat ohjeet Vaakasuuntaiset raidat Pystysuuntaiset raidat tai kohdistusvirhe Vääristyneet tai puuttuvat värit Epäselvä tai tuhruinen tuloste Sekalaiset tulosteisiin liittyvät ongelmat Virheelliset tai käsittämättömät merkit Virheelliset marginaalit Tuloste on hieman vinossa Käänteinen kuva Tulostuu tyhjiä sivuja Tulostettu puoli on tuhruinen tai himmeä Tulostus on liian hidas Paperi ei syöty oikein Paperinsyöttö tulostimeen ei onnistu Tulostimeen syötetään monta paperia kerrallaan Paperi on lisätty väärin Tuloste ei poistu kokonaan tulostimesta tai on rypistynyt Laite ei tulosta Kaikki valot ovat sammuneet Valot syttyvät ja sitten sammuvat Vain virtavalo palaa Värikasetin vaihdon jälkeen esiin tulee värikasettivirhe Tulostusnopeuden lisääminen (vain Windows) Tuotetiedot Järjestelmävaatimukset Windows Mac OS X Tekniset tiedot Tulostimen tekniset tiedot Verkkoliittymän tekniset tiedot Valokuvien tekniset tiedot Mekaaniset ominaisuudet Sähköominaisuudet

6 Sisältö Ympäristö Standardit ja hyväksynnät Liitännät Asiakastukipalvelut Teknisen tuen verkkosivusto Yhteydenotto Epsonin tukeen Ennen yhteyden ottamista Epsoniin Ohje käyttäjille Euroopassa Hakemisto 6

7 Esittely Esittely Mistä tiedot löytyvät Seuraavien opaskirjojen viimeisimmät versiot ovat saatavissa Epson-tuen verkkosivuilla. (Eurooppa) Aloita tästä (paperi): Antaa tiedot laitteen asetuksista ja ohjelmiston asentamisesta. Käyttöopas (PDF): Sisältää tarkat käyttöä, turvallisuutta ja vianmääritystä koskevat ohjeet. Lue tätä opasta, kun käytät tätä laitetta tietokoneen kanssa, tai kun käytät edistyneitä toimintoja, kuten kaksipuolista tulostusta. PDF-opaskirjan luku edellyttää Adobe Acrobat Reader 5.0 -ohjelmaa tai sen uudempaa versiota, tai Adobe Reader. Verkko-opas (PDF): Antaa tietoja verkon pääkäyttäjistä ja tiedot sekä tulostinohjaimesta ja verkkoasetuksista. Muistutus, tärkeä tieto ja huomautus Tässä esitellään tämän ohjekirjan muistutukset, tärkeät tiedot ja huomautukset sekä niiden tarkoitukset.! Muistutus varoittavat henkilövahinkojen vaarasta. c Tärkeä tieto on pantava merkille laitteiston vahingoittumisen välttämiseksi. Huomautus sisältää hyödyllisiä laitteen käyttöä koskevia vinkkejä ja rajoituksia. Käyttöjärjestelmäversiot Tässä oppaassa on käytetty seuraavia lyhenteitä. Windows 8.1 viittaa käyttöjärjestelmiin Windows 8.1 ja Windows 8.1 Pro. Windows 8 viittaa käyttöjärjestelmiin Windows 8 ja Windows 8 Pro. Windows 7 viittaa käyttöjärjestelmiin Windows 7 Home Basic, Windows 7 Home Premium, Windows 7 Professional ja Windows 7 Ultimate. 7

8 Esittely Windows Vista merkitsee versioita Windows Vista Home Basic Edition, Windows Vista Home Premium Edition, Windows Vista Business Edition, Windows Vista Enterprise Edition ja Windows Vista Ultimate Edition. Windows XP merkitsee versiota Windows XP Home Edition, Windows XP Professional x64 Edition ja Windows XP Professional. Mac OS X tarkoittaa käyttöjärjestelmiä Mac OS X 10.6.x, 10.7.x, 10.8.x ja 10.9.x. Epson Connect -palvelun käyttö Epson Connect -palvelun ja muiden yritysten palveluiden avulla voit tulostaa helposti suoraan älypuhelimestasi, kämmentietokoneestasi tai kannettavasta tietokoneestasi milloin tahansa ja käytännössä missä tahansa ympäri maailman! Saadaksesi lisätietoja tulostamisesta ja muista palveluista, käy seuraavilla verkkosivuilla (Epson Connect -portaali) (vain Eurooppa) Voit tehdä verkkopalveluiden asetuksia käyttämällä verkkoselainta tietokoneessa, älypuhelimessa, kämmentietokoneessa tai kannettavassa tietokoneessa, joka on kytketty samaan verkkoon laitteen kanssa. & Verkkopalveluiden asetusten tekeminen sivulla 86 8

9 Tärkeitä ohjeita Tärkeitä ohjeita Turvallisuusohjeita Lue ja noudata näitä ohjeita varmistaaksesi tämän laitteen turvallisen käytön. Säilytä tämä opas tulevaa käyttöä varten. Noudata ehdottomasti kaikkia laitteeseen merkittyjä varoituksia ja ohjeita. Käytä ainoastaan laitteen mukana toimitettua virtajohtoa, äläkä käytä johtoa minkään muun laitteen yhteydessä. Muiden johtojen käyttö tämän laitteen kanssa, tai toimitetun virtajohdon käyttö muiden laitteiden kanssa saattaa johtaa tulipaloon tai sähköiskuun. Varmista, että virtajohto on paikallisten turvallisuussäädösten mukainen. Älä koskaan pura, muuta tai yritä korjata virtajohtoa, pistoketta, tulostinyksikköä tai sen lisävarusteita itse muuten kuin laitteen ohjeissa erityisesti mainituilla tavoilla. Irrota laite sähköverkosta ja vie se ammattitaitoiseen huoltoon seuraavissa tilanteissa: Jos verkkojohto tai -pistoke on vahingoittunut, laitteeseen on päässyt nestettä, laite on pudonnut tai sen kotelo on vahingoittunut, laite ei toimi normaalisti tai sen toiminta on muuttunut huomattavasti. Muuta ainoastaan käyttöohjeissa mainittuja säätöjä. Sijoita laite lähelle pistorasiaa niin, että sen verkkopistoke on helppo irrottaa. Älä sijoita tai säilytä laitetta ulkotiloissa, likaisten tai pölyisten paikkojen, veden, lämmönlähteiden tai sellaisten paikkojen läheisyydessä, joissa se voi altistua iskuille, tärinälle, korkeille lämpötiloille tai kosteudelle. Varo läikyttämästä nesteitä laitteen päälle, äläkä käsittele laitetta märin käsin. Pidä tämä tuote vähintään 22 cm:n etäisyydellä sydämentahdistimista. Tuotteen lähettämät radioaallot voivat vaikuttaa haitallisesti sydämentahdistinten toimintaan. Värikasetteja koskevat turvallisuusohjeet löytyvät seuraavasta kohdasta. & Värikasettien vaihtaminen sivulla 65 Laitetta koskevat neuvot ja varoitukset Lue ja noudata näitä ohjeita välttääksesi laitteen tai muun omaisuutesi vahingoittumisen. Säilytä tämä opas tulevaa käyttöä varten. Laitteen asentaminen ja käyttö Älä tuki tai peitä laitteessa olevia aukkoja. Käytä vain laitteen tyyppikilven mukaista virtalähdettä. Vältä käyttämästä sellaisissa virtapiireissä olevia pistorasioita, joihin on jo kytketty kopiokoneita tai jatkuvasti käynnistyviä ja sammuvia laitteita, esimerkiksi ilmastointilaitteita. 9

10 Tärkeitä ohjeita Vältä käyttämästä pistorasioita, jotka on varustettu seinäkatkaisimella tai automaattiajastimella. Pidä koko tietokonejärjestelmä riittävän etäällä mahdollisista sähkömagneettisten häiriöiden lähteistä, kuten kaiuttimista ja langattomien puhelimien pöytäyksiköistä. Aseta virtajohto niin, että se on suojassa kulumiselta, teräviltä kulmilta ja taittumiselta. Älä sijoita esineitä virtajohdon päälle ja siirrä virtajohto syrjään kulkureitiltä. Huolehdi siitä, että virtajohto on suorassa kummastakin päästään ja verkkolaitteen kiinnityskohdasta. Jos kytket laitteen sähköverkkoon jatkojohdon kautta, varmista, ettei jatkojohtoon kytkettyjen laitteiden yhteenlaskettu ampeeriarvo ylitä johdolle määritettyä ampeeriarvoa. Varmista myös, ettei kaikkien samaan pistorasiaan kytkettyjen laitteiden yhteenlaskettu ampeerimäärä ylitä pistorasialle määritettyä ampeeriarvoa. Jos käytät laitetta Saksassa, talokytkentä tulee suojata 10 tai 16 ampeerin virrankatkaisijalla, joka suojaa tulostinta oikosuluilta ja ylivirtapiikeiltä. Kun liität laitteen tietokoneeseen tai muuhun laitteeseen kaapelilla, varmista liitinten suunta. Kukin liitin voidaan liittää ainoastaan yhdellä tavalla. Liittimen kytkeminen väärin voi vahingoittaa molempia kaapelilla liitettäviä laitteita. Sijoita laite tasaiselle, tukevalle alustalle, joka on joka suuntaan laitetta leveämpi. Jos sijoitat laitteen seinän viereen, jätä laitteen takaosan ja seinän väliin enemmän kuin 10 cm tilaa. Laite ei toimi oikein, jos se on vinossa kulmassa. Vältä säilytyksen tai kuljetuksen aikana kallistamasta laitetta, nostamasta sitä pystyasentoon tai ylösalaisin, muuten siitä voi vuotaa väriä. Jätä laitteen taakse tilaa johdoille ja yläpuolelle tilaa asiakirjakannen avaamista varten. Jätä laitteen eteen tarpeeksi tilaa, jotta tulosteet mahtuvat tulemaan kokonaan ulos. Vältä paikkoja, joissa lämpötila ja kosteus vaihtelevat nopeasti. Älä sijoita laitetta alttiiksi suoralle auringonvalolle, muulle voimakkaalle valolle tai lämmönlähteille. Älä työnnä mitään esineitä laitteen sisään sen aukoista. Älä työnnä kättäsi laitteen sisään äläkä kosketa värikasetteja tulostuksen aikana. Älä koske laitteen sisällä olevaa valkoista, litteää kaapelia. Älä suihkuta laitteen sisälle tai laitteen läheisyydessä aerosoleja, jotka sisältävät syttyviä kaasuja. Muutoin voi syttyä tulipalo. Älä siirrä tulostuspäätä käsin, muuten laite saattaa vaurioitua. Katkaise laitteesta virta aina painamalla P -painiketta. Älä irrota laitetta pistorasiasta tai katkaise laitteen virtaa, ennen kuin P-valo on täysin sammunut. Varmista ennen laitteen kuljettamista, että tulostuspää on perusasennossa (kokonaan oikealla) ja värikasetit ovat oikein paikoillaan. Varo, etteivät sormesi jää väliin, kun suljet tulostimen kantta. Jos laite on pitkän aikaa käyttämättömänä, irrota virtajohto pistorasiasta. 10

11 Tärkeitä ohjeita Laitteen käyttöaikana sen hukkamustetyyny pitää ehkä vaihtaa, jos tyyny tulee täyteen. Se kuinka usein tämä tulee suorittaa vaihtelee tulostettujen sivujen määrästä, tulostusmateriaalista ja laitteen suorittamista puhdistuksista riippuen. Epson Status Monitor tai ohjauspaneelin merkkivalot neuvovat, milloin tämä osa pitää vaihtaa. Tyynyn vaihtotarve ei tarkoita, että laite ei enää toimi teknisten ominaisuuksiensa mukaisesti. Tämä osan vaihto on laitteelle ominainen rutiinihuoltotoimi, eikä se viittaa korjausta vaativaan ongelmaan. Sen vuoksi Epson-takuu ei kata tämän vaihdon aiheuttamia kuluja. Jos laitteesi vaatii tyynyn vaihtoa, voit suorittaa sen itse, tai voit antaa sen valtuutetun Epson-palveluntarjoajan tehtäväksi. Osa ei ole käyttäjän huollettavissa. Laitteen käyttäminen langattomalla yhteydellä Älä käytä tätä tuotetta sairaaloissa tai lähellä lääketieteellisiä laitteita. Tuotteen lähettämät radioaallot voivat vaikuttaa haitallisesti sähköisten lääketieteellisten laitteiden toimintaan. Älä käytä tätä tuotetta lähellä automaattiohjattuja laitteita, kuten automaattiovia tai palohälyttimiä. Tuotteen lähettämät radioaallot voivat vaikuttaa haitallisesti kyseisiin laitteisiin, jolloin niiden toimintahäiriön vuoksi voi aiheutua onnettomuuksia. Värikasettien käsitteleminen & Värikasettien vaihtaminen sivulla 65 Kopiointirajoitukset Noudata seuraavia rajoituksia ja varmista, että käytät laitetta vastuullisesti ja laillisesti. Seuraavien kohteiden kopioiminen on lainvastaista: setelirahat, kolikot, valtion liikkeelle laskemat arvopaperit, valtion joukkovelkakirjalainat ja kunnalliset arvopaperit käyttämättömät postimerkit, esileimatut postikortit ja muut viralliset postilaitoksen leimaamat tuotteet valtion liikkeelle laskemat veromerkit ja laillisesti liikkeelle lasketut arvopaperit Seuraavien kohteiden kopioinnissa tulee noudattaa varovaisuutta: yksityisten liikelaitosten liikkeelle laskemat arvopaperit (mm. osaketodistukset, siirrettävät velkakirjat, sekit), kuukausikortit, alennusliput jne. passit, ajokortit, lääkärintodistukset, ajoluvat, elintarvikekortit, pääsyliput jne. Näiden asiakirjojen kopioiminen saattaa myös olla laissa kiellettyä. Tekijänoikeuksin suojatun materiaalin asianmukainen käyttö: 11

12 Tärkeitä ohjeita Laitteen avulla on mahdollista kopioida tekijänoikeuksin suojattua materiaalia lainvastaisesti. Mikäli kyse ei ole lakiasiantuntijan hyväksymästä käyttötarkoituksesta, varmista materiaalin kopiointiin mahdollisesti liittyvät rajoitukset ennen julkaistun materiaalin kopiointia. 12

13 Laitteen osat Laitteen osat Laitteen käytettävissä olevat toiminnot Tarkista, mitkä ovat laitteen käytettävissä olevat toiminnot. Tulosta WiFi Epson Connect services Print Remote Print Driver iprint* Muiden yritysten palvelut PictBridge Google Cloud Print USB, LAN, WLAN * Epson iprint on ios- ja Android-käyttöjärjestelmille tarkoitettu sovellus. Voit tulostaa langattomasti älypuhelimestasi tai kämmentietokoneestasi Epson iprint -sovelluksen avulla. Katso lisätietoja seuraavalta verkkosivulta. Tulostimen osat a. Säilytä CD-/DVD-tasoa täällä. b. CD-/DVD-taso 13

14 Laitteen osat a. Tulostimen kansi b. Tulostuspää / värikasetin pidike c. Ulkoisen liitännän USB-portti d. Luovutustaso a. Paperikasetti 1 b. Paperikasetti 2 c. Etukansi 14

15 Laitteen osat a. Paperin takasyöttöaukko b. Paperituki a. Virtajohdon liitäntä b. Takasuojus c. Tuuletusaukko d. LAN-portti e. USB-portti 15

16 Laitteen osat Ohjauspaneelin opas Painikkeet/ merkkivalot Toiminto a b c d e f g Vihreä merkkivalo (vasen): syttyy, kun tulostin kytketään langattomaan (Wi-Fi) verkkoon. Keltainen merkkivalo (oikea): syttyy, kun tulostin kytketään kiinteään verkkoon. Vihreä merkkivalo (vasen): vilkkuu, kun tulostimen verkkoyhteys toimii. Valot vilkkuvat vuorotellen, kun verkkoasetuksia alustetaan. Kytkee tulostimen virran päälle tai pois. Älä kytke virtaa pois, kun merkkivalo vilkkuu (kuten tulostimen käytön, tietojen käsittelyn tai värikasettien vaihdon aikana). Irrota virtajohto, kun tämä merkkivalo on pois päältä. Voit suorittaa automaattiset langattomat asetukset (AOSS/WPS) pitämällä tätä painiketta alhaalla yli kolmen sekunnin ajan. Kun tapahtuu verkkovirhe, tämän painikkeen painaminen peruuttaa virheen. Katso lisätietoja Verkko-opas-ohjeesta. Tulostaa verkon tila-arkin, jolloin voit tarkistaa verkkoasetusten ja yhteyden tilan. PIN-koodi PIN-koodiasetukselle (WPS) tulostetaan myös. Paina tätä painiketta, kun haluat asettaa paperia tai CD-/DVD-levyn. Syttyy tai vilkkuu, kun paperi on lopussa tai tapahtuu paperitukos. & Virheosoittimet sivulla 94 Avaa tulostimen kansi ja vaihda värikasetti painamalla tätä painiketta. & Värikasettien vaihtaminen sivulla 65 Suorita tulostuspään puhdistus pitämällä tätä painiketta alhaalla kolmen sekunnin ajan. Syttyy, kun värikasetti on vaihdettava, ja vilkkuu, kun muste on vähissä. Lopeta tulostus painamalla tätä painiketta ja poista paperi tai CD/DVD. h. Syttyy tai vilkkuu, kun luovutustaso ei tule ulos tai tulostimen kansi on auki. & Virheosoittimet sivulla 94 Voit painaa joitakin painikkeita samanaikaisesti, jos haluat suorittaa lisää toimintoja. Painikkeet Toiminto Ota käyttöön tai poista käytöstä paperikoon tarkistustoiminto ennen tulostusta. Kytke tulostimen virta pois ja takaisin päälle pitämällä -painiketta painettuna. Kun toiminto on käytössä ja jos paperiasetus poikkeaa asetetusta paperikoosta, paperi poistetaan ja tulostus pysähtyy. Tämä on käytössä oletusarvoisesti. Käynnistä PIN-koodiasetus (WPS) painamalla - ja -painikkeita samanaikaisesti. Katso lisätietoja Verkko-opas-ohjeesta. Palauta verkon oletusasetukset kytkemällä tulostimen virta päälle samalla, kun pidät -painiketta alhaalla. 16

17 Laitteen osat Painikkeet Toiminto Tulosta suuttimen testikuvio kytkemällä tulostimen virta päälle samalla, kun pidät H-painiketta alhaalla. Ota käyttöön tai poista käytöstä paksun paperin ja kirjekuorien toiminto. Kytke tulostimen virta pois ja takaisin päälle pitämällä x -painiketta painettuna. Ota tämä toiminto käyttöön vain silloin, kun tulosteet ovat tahriintuneet. Kun tämä on käytössä, tulostusnopeus voi olla hitaampi. Tämä on pois käytöstä oletusarvoisesti. 17

18 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely Tulostusmateriaalin käyttö, lisääminen ja varastointi Saat hyviä tuloksia käyttämällä tavallista paperia. Käyttämällä pinnoitettua paperia saat kuitenkin paremman tuloksen, koska se imee vähemmän mustetta. Epson tarjoaa Epsonin mustesuihkulaitteiden käyttämälle musteelle suunniteltuja erikoispapereita ja suosittelee niiden käyttöä laadukkaiden tulosteiden varmistamiseksi. Kun asetat tulostimeen Epson-erikoispaperia, lue ensin paperipakkauksessa olevat ohjeet ja pidä mielessäsi seuraavat seikat. Aseta paperi paperikasettiin tulostuspuoli alaspäin. Tulostuspuoli on yleensä valkoisempi tai kiiltävämpi. Lisätietoja on paperin mukana toimitetuissa ohjeissa. Joissakin papereissa on oikean asetussuunnan tunnistamista helpottava leikattu kulma. Jos paperi on taittunut, suorista se tai taita sitä kevyesti vastakkaiseen suuntaan ennen sen lataamista. Jos tulostat käpristyneelle paperille, tulosteen muste saattaa tahriintua. Paperin säilyttäminen Aseta käyttämätön paperi alkuperäiseen pakkaukseensa välittömästi tulostuksen lopettamisen jälkeen. Epson suosittelee erikoispaperitulosteiden säilyttämistä uudelleen suljettavissa muovipusseissa. Suojaa käyttämätön paperi ja tulosteet kuumuudelta, kosteudelta ja suoralta auringonvalolta. Paperin valitseminen Alla olevassa kaaviossa luetellaan tuetut paperit. Latauskapasiteetti ja reunukseton tulostus vaihtelee paperin mukaan alla esitetyllä tavalla. 18

19 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely Tulostusmateriaali Koko Latauskapasiteetti (arkkia) Reunukseton tulostus* 4 Paperikasetti 1 Paperikasetti 2 Paperin takasyöttöaukko* 3 Tavallinen paperi * 1 Letter* 2 - Reuna- 1 - ohjai- A4* 2 men kolmio- B5* 2 - symbo- liin ulottuvaan 1 - A5* 2 - viivaan saakka. 1 - A Legal Käyttäjän määrittämä koko Kirjekuori # DL C Epson Bright White Ink Jet Paper (Kirkkaan valkoinen, pinnoittamaton yleispaperi) Epson Photo Quality Ink Jet Paper (Valokuvalaatuinen yleispaperi) Epson Matte Paper-Heavyweight (Tukeva mattapintainen paperi) Epson Double-Sided Matte Paper (Kaksipuolisesti pinnoitettu mattapintainen paperi) A4* A A A4-1 1 Epson Photo Paper (Valokuvapaperi) A cm (4 6 in) cm (5 7 in) Epson Premium Glossy Photo Paper (Ensiluokkainen kiiltävä valokuvapaperi) A cm (4 6 in) cm (5 7 in) :9 laajakuva ( mm) Epson Premium Semigloss Photo Paper (Ensiluokkainen puolikiiltävä valokuvapaperi) A cm (4 6 in)

20 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely Tulostusmateriaali Koko Latauskapasiteetti (arkkia) Reunukseton tulostus* 4 Paperikasetti 1 Paperikasetti 2 Paperin takasyöttöaukko* 3 Epson Photo Paper Glossy (Kiiltävä valokuvalaatuinen paperi) A cm (4 6 in) cm (5 7 in) Epson Ultra Glossy Photo Paper (Erikoiskiiltävä valokuvapaperi) A cm (4 6 in) cm (5 7 in) Epson Glossy Photo Paper (Kiiltävä valokuvapaperi) A cm (4 6 in) cm (5 7") Epson Iron-On Cool Peel Transfer Paper (Silitettävä siirtokuvapaperi) A Epson Photo Stickers (Valokuvatarrat) A *1 Paperin paino 64 g/m2 (17 lb) - 90 g/m2 (24 lb). *2 Latauskapasiteetti on 30 arkkia, kun käytössä on manuaalinen kaksipuolinen tulostus. *3 Vaikka pystyt tulostamaan paperille, jonka paksuus on 0,05 0,6 mm, joitakin kovia papereita ei ehkä syötetä oikein, vaikka paksuus olisikin tällä alueella. *4 Reunaton tulostus ei ole käytettävissä kaksipuolisessa tulostuksessa. Tulostinohjaimen paperityyppiasetukset Laite säätää itsensä automaattisesti tulostusasetuksissa valitun paperityypin mukaan. Siksi paperityypin asetus on niin tärkeää. Se kertoo laitteelle, minkä tyyppistä paperia käytät, ja musteen peittoaste säädetään sen mukaisesti. Alla oleva taulukko määrittelee suositeltavat paperiasetukset. Tätä paperia varten Tavallinen paperi* Epson Bright White Ink Jet Paper (Kirkkaan valkoinen, pinnoittamaton yleispaperi)* Epson Iron-On Cool Peel Transfer Paper (Silitettävä siirtokuvapaperi) Epson Ultra Glossy Photo Paper (Erikoiskiiltävä valokuvapaperi)* Epson Premium Glossy Photo Paper (Ensiluokkainen kiiltävä valokuvapaperi)* Epson Premium Semigloss Photo Paper (Ensiluokkainen puolikiiltävä valokuvapaperi)* Tulostinohjaimen paperityyppi plain papers (tavalliset paperit) plain papers (tavalliset paperit) plain papers (tavalliset paperit) Epson Ultra Glossy Epson Premium Glossy Epson Premium Semigloss 20

21 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely Epson Photo Paper Glossy (Kiiltävä valokuvalaatuinen paperi)* Epson Glossy Photo Paper (Kiiltävä valokuvapaperi)* Epson Photo Paper (Valokuvapaperi)* Epson Photo Quality Ink Jet Paper (Valokuvalaatuinen yleispaperi)* Epson Matte Paper Heavyweight (Tukeva mattapintainen paperi)* Epson Double-Sided Matte Paper (Kaksipuolisesti pinnoitettu mattapintainen paperi)* Epson Photo Stickers (Valokuvatarrat)* Kirjekuoret Photo Paper Glossy Epson Glossy Epson Photo Epson Photo Quality Ink Jet Epson Matte Epson Matte Epson Photo Stickers Envelope (Kirjekuori) * Nämä paperityypit ovat yhteensopivia Exif Print- ja PRINT Image Matching -ohjelman kanssa. Katso lisätietoja Exif Print- tai PRINT Image Matching -yhteensopivan digitaalikameran käyttöohjeesta. Erikoistulostustarvikkeiden saatavuus vaihtelee eri maissa. Epson-tuen verkkosivustosta saat uusimmat tiedot tulostustarvikkeista, joita on saatavana omassa maassasi. & Teknisen tuen verkkosivusto sivulla 120 Paperin lisääminen Paperikasettiin 1 A Avaa etukansi. B Vedä paperikasetti 1 ulos. 21

22 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely Jos luovutustaso on ulkona, sulje se ennen paperikasetin vetämistä ulos. Jos paperikasetti 1 on liian syvällä tulostimen sisällä, kytke tulostimen virta pois ja takaisin päälle. C Siirrä reunaohjaimia paperikasetin reunaan ja säädä kasetti sitten haluttuun paperikokoon siirtämällä etuosan paperiohjainta. D Lisää paperia tulostettava puoli alaspäin ja sovita etuosan paperiohjain paperin reunaan. Ilmaa ja kohdista paperin reunat ennen asettamista. Kun käytetään tavallista paperia, älä aseta paperia reunaohjaimen sisäpuolen -nuolimerkin alapuolen viivan yli. Kun käytetään Epson-erikoispaperia, varmista, että arkkien määrä on pienempi kuin tulostusmateriaalille määritetty enimmäismäärä. & Paperin valitseminen sivulla 18 Kun valitset Cassette 1->2 (Taso 1 -> Taso 2) Paper Source (Paperilähde)-asetukseksi, lisää samankokoista ja -tyyppistä paperia molempiin kasetteihin. Kun lisäät Photo Stickers (Valokuvatarrat) -arkin, aseta se tulostuspuoli alaspäin. Älä käytä latauksen tukiarkkia, joka toimitetaan Photo Stickers (Valokuvatarrat) -pakkauksen mukana. E Siirrä reunaohjaimet paperin reunoihin. 22

23 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely F Aseta paperikasetti 1. Kohdista tulostimen ja kasetin kohdistusmerkit. G Vedä luovutustaso täysin ulos. Jätä laitteen eteen tarpeeksi tilaa, jotta tulosteet mahtuvat tulemaan kokonaan ulos. Älä poista tai aseta paperikasettia, kun laite on toiminnassa. Paperikasettiin 2 A Avaa etukansi ja vedä paperikasetti 2 ulos. Jos luovutustaso on ulkona, sulje se ennen paperikasetin vetämistä ulos. 23

24 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely B Siirrä reunaohjaimet paperikasetin reunoihin. C Siirrä reunaohjainta käytetyn paperikoon mukaan. Jos lisäät kirjekuoria, ohita tämä vaihe. D Lisää paperia reunaohjainta vasten tulostettava puoli alaspäin ja tarkista, että paperi ei tule ulos kasetin loppupäästä. 24

25 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely Ilmaa ja kohdista paperin reunat ennen asettamista. Kun käytetään tavallista paperia, älä aseta paperia reunaohjaimen sisäpuolen -nuolimerkin alapuolen viivan yli. Kun käytetään Epson-erikoispaperia, varmista, että arkkien määrä on pienempi kuin tulostusmateriaalille määritetty enimmäismäärä. & Paperin valitseminen sivulla 18 Kun valitset Cassette 1->2 (Taso 1 -> Taso 2) Paper Source (Paperilähde)-asetukseksi, lisää samankokoista ja -tyyppistä paperia molempiin kasetteihin. Kun lisäät Photo Stickers (Valokuvatarrat) -arkin, aseta se tulostuspuoli alaspäin. Älä käytä latauksen tukiarkkia, joka toimitetaan Photo Stickers (Valokuvatarrat) -pakkauksen mukana. Aseta kirjekuoret lyhyt sivu edellä, niin että läppä on ylöspäin ja vasemmalla puolella. Tarkista, että kirjekuoret eivät tule ulos kasetin loppupäästä. 25

26 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely Kirjekuorien paksuus ja taitettavuus vaihtelee suuresti. Jos kirjekuoripinon kokonaispaksuus on yli 11 mm, paina kirjekuoria alaspäin litistääksesi pinoa. Jos tulostuslaatu heikkenee silloin, kun kirjekuoria on ladattuna kirjekuoripinona, lataa yksi kirjekuori kerrallaan. & Paperin valitseminen sivulla 18 Älä käytä rypistyneitä tai taittuneita kirjekuoria. Paina kirjekuorten läpät litteiksi ennen lataamista. Litistä kirjekuoren etureuna ennen lataamista. Älä käytä liian ohuita kirjekuoria, sillä ne voivat rypistyä tulostuksen aikana. Kohdista kirjekuorien reunat ennen asettamista. E Siirrä reunaohjaimet paperin reunoihin. Siirrä reunaohjaimet kirjekuoren reunoihin. F Aseta kasetti takaisin laitteeseen varovasti ja hitaasti. 26

27 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely G Vedä luovutustaso täysin ulos. Jätä laitteen eteen tarpeeksi tilaa, jotta tulosteet mahtuvat tulemaan kokonaan ulos. Älä poista tai aseta paperikasettia, kun laite on toiminnassa. Legal-paperin tai A4-kokoa pidemmän paperin lisääminen A Avaa etukansi ja poista paperikasetti 2. Poista paperikasetti 1 ennalta. Älä aseta paperikasettia 1 tulostuksen aikana. B Lisää paperia paperikasetin loppupäässä olevaa d-nuolimerkkiä kohden tulostuspuoli alaspäin. Lisää yksi arkki kerrallaan ja jätä paperin loppupää ulos paperikasetista. 27

28 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely C Aseta kasetti takaisin laitteeseen varovasti ja hitaasti. D Vedä luovutustaso täysin ulos. Paperin takasyöttöaukkoon Valmistele tulostustiedot ennen paperin lisäämistä. & Tulostuksen perusteet sivulla 38 Vaikka pystyt tulostamaan paperille, jonka paksuus on 0,05 0,6 mm, joitakin kovia papereita ei ehkä syötetä oikein, vaikka paksuus olisikin tällä alueella. A Vedä luovutustaso täysin ulos. 28

29 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely B Avaa paperin takasyöttöaukon kansi ja nosta paperituki. C Lähetä tulostustiedot tietokoneesta. Varmista, että valitset Rear paper Feed Slot (Paperin takasyöttöaukko) Paper Source (Paperilähde)-asetukseksi tulostusasetuksista. D Odota, kunnes ohjauspaneelin -merkkivalo muuttuu vilkkuvasta kiinteäksi valoksi. E Siirrä reunaohjaimia. F Aseta paperi tulostettava puoli ylöspäin ja siirrä sitten paperiohjaimet paperin reunoihin. 29

30 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely Kohdista 5 cm:n alue paperin reunasta paperituen aukkoon. Aseta kirjekuoret tai esirei'itetyt paperit tulostettava puoli ylöspäin seuraavien kuvien mukaisesti. Kirjekuoret Esirei'itetty paperi Vältä tulostamasta reikien päältä säätämällä tulostustietoja. Esirei'itetty paperi on käytettävissä vain paperin takasyöttöaukkoon. Poista käytöstä paperikoon vahvistustoiminto ennen tulostusta. 30

31 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely G Paina -painiketta. Paperi syötetään ja tulostus alkaa. CD-/DVD-levyn lisääminen Voit tulostaa pyöreille 12 cm:n CD-/DVD-levyille, jotka on merkitty sopimaan tulostukseen, esimerkiksi "tulostettavissa tarrapinnalle" tai "tulostettavissa mustesuihkutulostimilla". CD-/DVD-levyjen käsittelyn varotoimet Katso lisätietoja CD-/DVD-levyn käsittelystä tai tietojen kirjoituksesta siihen CD/DVD-levyn toimitukseen kuuluvista oppaista. Älä tulosta CD-/DVD-levylle, ennen kuin tallennat siihen tiedot. Jos näin tehdään, pintaan tulevat sormenjäljet, lika tai naarmut voivat aiheuttaa virheitä tietoja tallennettaessa. CD-/DVD-levyn tyypin tai tallennettavien tietojen mukaan voi tapahtua tahriintumista. Tee testitulostus tyhjälle CD-/DVD-levylle. Tarkista tulostettu pinta, kun olet odottanut yhden vuorokauden. Kun verrataan aidolle Epson-paperille tulostukseen, värikylläisyyden taso on alempi. Säädä värikylläisyyttä tarvittaessa. Varmista, että annat CD-/DVD-levyn kuivua täysin poissa suorasta auringonvalosta ennen sen käyttöä tai tulostetun pinnan koskettamista. Jos tulostettu pinta on tahmea vielä kuivumisen jälkeen, vähennä värikylläisyyden tasoa. Tulostaminen uudelleen samalle CD-/DVD-levylle ei ehkä paranna tulostuslaatua. Jos CD-/DVD-tasolle tai sisäiseen läpinäkyvään koteloon tulostetaan vahingossa, pyyhi muste pois heti. Tulostusalueasetuksen mukaan CD/DVD tai CD-/DVD-taso voi likaantua. Tee asetukset tulostusalueelle tulostusta varten. CD-/DVD-levyn lisääminen Valmistele tulostustiedot, jotka haluat tulostaa, ennen CD-/DVD-levyn lisäämistä. & CD-/DVD-tarran tulostus Epson Print CD -ohjelmistolla sivulla 57 c Tärkeä tieto: Älä aseta CD-/DVD-tasoa, kun laite on toiminnassa. Muuten laite voi vaurioitua tai CD-/DVD-levyn pinta voi likaantua tai naarmuuntua. Älä aseta CD-/DVD-tasoa, ennen kuin näin on neuvottu tekemään. Muuten tapahtuu virhe ja CD/DVD poistetaan. 31

32 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely A Kun luovutustaso poistetaan, tarkista, että tasolla ei ole paperia, ja sulje se sitten työntämällä sitä kädelläsi. B Lähetä tulostustiedot tietokoneesta. Varmista, että valitset CD/DVD Tray (CD-/DVD-taso) Paper Source (Paperilähde)-asetukseksi ja CD/DVD tai CD/DVD Premium Surface Paper Type (Paperityyppi)-asetukseksi tulostusasetuksissa. C Odota, kunnes ohjauspaneelin -merkkivalo muuttuu vilkkuvasta kiinteäksi valoksi. D Sulje etukansi. 32

33 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely E Poista CD-/DVD-taso. F Aseta CD/DVD CD-/DVD-tasolle tulostettava puoli ylöspäin ja aseta sitten CD-/DVD-taso tulostimeen. Kohdista tulostimen ja kasetin kohdistusmerkit. G Paina -painiketta. CD-/DVD-taso vedetään sisään ja tulostus alkaa. 33

34 Paperin ja tulostusmateriaalin käsittely H CD-/DVD-taso poistetaan automaattisesti tulostuksen jälkeen. Poista CD/DVD tasolta ja aseta sitten CD-/DVD-taso takaisin tulostimen pohjassa olevaan aukkoon. c Tärkeä tieto: Varmista, että poistat CD-/DVD-tason tulostimesta tulostuksen jälkeen. Jos et poista tasoa ja kytket tulostimen virran päälle tai pois tai teet tulostuspään puhdistuksen, CD-/DVD-taso iskeytyy tulostuspäähän ja voi aiheuttaa tulostimen toimintahäiriön. 34

35 Tulostus Tulostus Perustoiminnot ohjauspaneelin avulla Valokuvien tulostus digitaalikamerasta Voit tulostaa valokuvia suoraan digitaalikamerasta USB-liitännällä tai langattomalla yhteydellä. Varmista, että digitaalikamera pystyy saamaan yhteyden verkkoon ja että se on PictBridge-yhteensopiva (DPS over IP -yhteensopiva). Katso lisätietoja kameran toimitukseen kuuluvista oppaista. Tulostimen ja digitaalikameran asetuksista riippuen joitakin paperityypin, paperikoon ja asettelun yhdistelmiä ei välttämättä tueta. Jotkin digitaalikameran asetukset eivät välttämättä näy tulosteessa. USB-liitännän käyttö A B Lisää paperia tulostimeen. & Paperin lisääminen sivulla 21 Kytke digitaalikameraan virta ja kytke sitten tulostin USB-kaapelilla. Käytä USB-kaapelia, joka on lyhempi kuin 2 m. Jos merkkivalot ja vilkkuvat kytkemisen aikana, kytketyssä laitteessa on ongelma. C Valitse valokuvat, jotka haluat tulostaa digitaalikamerasta, tee asetukset, kuten kopiomäärä, ja aloita sitten tulostus. 35

36 Tulostus Langattoman yhdeyden käyttö A Varmista, että se on yhdistetty oikein langattomaan verkkoon tarkistamalla ohjauspaneelin -merkkivalot. & Ohjauspaneelin opas sivulla 16 B C D Lisää paperia tulostimeen. & Paperin lisääminen sivulla 21 Kytke kamera samaan verkkoon tulostimen kanssa. Näytä käytettävissä olevien tulostinten luettelo digitaalikamerassa ja valitse sitten tulostin, johon haluat muodostaa yhteyden. Kun haluat tarkistaa tulostimen nimen, tulosta verkon tila-arkki painamalla ohjauspaneelin -painiketta. E Valitse valokuvat, jotka haluat tulostaa digitaalikamerasta, tee asetukset, kuten kopiomäärä, ja aloita sitten tulostus. Yhteensopivuus Tiedostomuoto Kuvakoko PictBridge JPEG pikseliä pikseliä Et voi tulostaa valokuvia tai asiakirjoja muista laitteista, kun kamera on kytketty laitteeseen. Katkaise yhteys, kun tulostus on valmis. F Irrota kamera verkosta. Perustoiminnot tietokoneelta Tulostinohjain ja Status Monitor Tulostinohjaimen avulla voit määrittää erilaisia asetuksia, joiden avulla voit mukauttaa laitteen toimintaa parhaan tulostuslaadun saavuttamiseksi. Status Monitor -apuohjelman ja tulostimen apuohjelmien avulla voit tarkistaa laitteen ja pitää sen hyvässä toimintakunnossa. 36

37 Tulostus Huomautus Windows-käyttäjille: Tulostinohjain etsii ja asentaa automaattisesti uusimman tulostinohjaimen version Epsonin verkkosivuilta. Napsauta Software Update (Ohjelmistopäivitys) -painiketta tulostinohjaimen Maintenance (Huolto) -ikkunassa ja seuraa sitten näyttöön tulevia ohjeita. Jos painike ei tule näkyviin Maintenance (Huolto) -ikkunaan, valitse Windows-käynnistä-valikosta All Programs (Kaikki ohjelmat) tai Programs (Ohjelmat) ja valitse sitten EPSON-kansio.* * Windows 8.1/Windows 8: Jos painike ei tule näkyviin Maintenance (Huolto) -ikkunaan, napsauta hiiren kakkospainikkeella Start (Käynnistä) -näyttöä tai pyyhkäise Start (Käynnistä) -näytön ylä- tai alareunasta ja valitse All apps (Kaikki sovellukset), valitse sitten Software Update (Ohjelmistopäivitys) EPSON-luokasta. Jos haluat vaihtaa ohjaimessa käytettävää kieltä, valitse haluamasi kieli tulostinohjaimen Language (Kieli)-ikkunan Maintenance (Huolto) -asetuksista. Asuinmaastasi riippuen tämän toiminto ei ehkä ole käytettävissä. Windows-tulostinohjaimen käynnistäminen Voit käyttää tulostinohjainta useimmista Windows-sovelluksista, työpöydällä tai taskbar (tehtäväpalkki) -kohdasta. Jos haluat määrittää asetuksia, jotka vaikuttavat ainoastaan käyttämääsi ohjelmaan, käytä tulostinohjainta kyseisestä sovelluksesta. Jos haluat määrittää asetuksia, jotka vaikuttavat kaikkiin Windows-sovelluksiin, käytä tulostinohjainta työpöydältä tai taskbar (tehtäväpalkki) -kohdasta. Katso ohjeet tulostinohjaimen käyttöön seuraavista osista. Tulostusohjaimen tässä Käyttöopas käytetyt näyttöruutukuvat ovat Windows 7 -käyttöjärjestelmästä. Windows-sovelluksista Valitse File (Tiedosto) -valikosta Print (Tulosta) tai Print Setup (Tulostusasetukset). A B Valitse näyttöön avautuvasta ikkunasta Printer (Tulostin), Setup (Asennus), Options (Asetukset), Preferences (Asetukset) tai Properties (Ominaisuudet). (Sovelluksen mukaan sinun ehkä napsautettava yhtä tai useampaa painikkeiden yhdistelmää.) Työpöydältä Windows 8.1/Windows 8: Valitse Desktop (Työpöytä), Settings (Asetukset) charm (oikopolku) ja Control Panel (Ohjauspaneeli). Valitse sitten Devices and Printers (Laitteet ja tulostimet) Hardware and Sound (Laitteisto ja äänet) -luokasta. Napsauta laitetta hiiren kakkospainikkeella tai pidä laitetta painettuna ja valitse Printing preferences (Tulostusmääritykset). Windows 7: Napsauta käynnistä-painiketta, valitse Devices and Printers (Laitteet ja tulostimet). Napsauta sitten laitetta hiiren kakkospainikkeella ja valitse Printing preferences (Tulostusmääritykset). Windows Vista: Napsauta käynnistä-painiketta, valitse Control Panel (Ohjauspaneeli) ja sitten Printer (Tulostin) -luokasta Hardware and Sound (Laitteisto ja äänet). Valitse sitten laite ja napsauta Select printing preferences (Valitse tulostusmääritykset). 37

38 Tulostus Windows XP: Napsauta Start (Käynnistä), Control Panel (Ohjauspaneeli), (Printers and Other Hardware (Tulostimet ja muut laitteet),) ja sitten Printers and Faxes (Tulostimet ja faksit). Valitse laite ja napsauta sitten File (Tiedosto) -valikosta Printing Preferences (Tulostusmääritykset). Pikakuvakkeesta taskbar (tehtäväpalkki) -alueella Napsauta hiiren kakkospainikkeella laitteen kuvaketta taskbar (tehtäväpalkki) -alueella ja valitse sitten Printer Settings (Tulostinasetukset). Kun pikakuvake lisätään Windows-taskbar (tehtäväpalkki) -kohtaan, käytä ensin tulostinohjainta työpöydältä yllä kuvatulla tavalla. Napsauta seuraavaksi Maintenance (Huolto)-välilehteä ja sitten Monitoring Preferences (Tilanvalvonta-asetukset) -painiketta. Valitse Monitoring Preferences (Tilanvalvonta-asetukset)-ikkunasta Register the shortcut icon to the taskbar (Rekisteröi pikakuvake tehtäväpalkkiin). Käytönaikaisen ohjeen käyttäminen Kokeile jotakin seuraavista toimenpiteistä tulostinohjaimen ikkunassa. Napsauta kohtaa hiiren kakkospainikkeella ja valitse sitten Help (Ohje). Napsauta ikkunan oikean ylälaidan -painiketta ja valitse sitten haluamasi kohde (vain Windows XP). Mac OS X -tulostinohjaimen käynnistäminen Seuraavassa taulukossa kuvataan tulostinohjelmiston valintaikkunoiden käyttö: Valintataulu Page Setup (Sivun asetukset) Print (Tulosta) Epson Printer Utility 4 Siirtyminen siihen Osoita sovelluksen File (Tiedosto) -valikossa Page Setup (Sivun asetukset). Sovelluksesta riippuen Page Setup (Sivun asetukset) -valikko välttämättä näy File (Tiedosto) -valikossa. Osoita sovelluksen File (Tiedosto) -valikossa Print (Tulosta). Mac OS X 10.9-, tai 10.7-käyttöjärjestelmissä osoita System Preferences (Järjestelmäasetukset) Apple-valikossa ja osoita sitten Print & Scan. Valitse laite Printers (Tulostimet)-luetteloruudusta, osoita Options & Supplies (Valinnat ja tarvikkeet), Utility (Työkalu), ja osoita sitten Open Printer Utility. Mac OS X 10.6: osoita System Preferences (Järjestelmäasetukset) Apple-valikossa ja osoita Print & Fax (Tulostus ja faksaus). Valitse laite Printers (Tulostimet)-luetteloruudusta, osoita Options & Supplies (Valinnat ja tarvikkeet), Utility (Työkalu), ja osoita sitten Open Printer Utility. Tulostuksen perusteet Lataa paperi oikein ennen tulostusta. & Paperin lisääminen sivulla 21 Tulostusalue on seuraavassa osassa. & Tulostusalue sivulla 116 Asetusten suorittamisen jälkeen tulosta yksi testikopio ja tutki tulokset ennen koko työn tulostamista. 38

39 Tulostus c Tärkeä tieto: Kun lisäät paperia paperin takasyöttöaukkoon, aloita tulostus tulostinohjaimesta ennen paperin lisäämistä. Kun tulostus alkaa, lisää paperi näytön ohjeiden mukaisesti. Peruslaiteasetukset Windows-käyttöjärjestelmässä A B Avaa tiedosto, jonka haluat tulostaa. Siirry tulostinasetuksiin. & Windows-tulostinohjaimen käynnistäminen sivulla 37 C D E F Valitse asianmukainen Paper Source (Paperilähde)-asetus. Valitse asianmukainen Document Size (Asiakirjan koko) -asetus. Tulosta ilman kuvaa ympäröiviä reunuksia valitsemalla Borderless (Reunukseton). Reunuksettomassa tulostuksessa tulostustietoja suurennetaan hieman paperikokoa suuremmiksi, jotta paperin reunojen ympärille ei tulosteta reunuksia. Valitse suurennusmäärä napsauttamalla Settings (Asetukset). Valitse asianmukaiset Orientation (Suunta) -asetukset. Kun tulostetaan kirjekuoriin, valitse Landscape (Vaaka) Orientation (Suunta)-asetukseksi. 39

40 Tulostus G H I J Valitse asianmukainen Paper Type (Paperityyppi)-asetus. Valitse asianmukainen Color (Väri)-asetus. Valitse Grayscale (Harmaasävy), kun haluat tulostaa mustana tai harmaasävyinä. Sulje tulostinasetusikkuna napsauttamalla OK. Katso ohjeet lisäasetusten muuttamisesta vastaavasta osasta. Tulosta tiedosto. Peruslaiteasetukset Mac OS X -käyttöjärjestelmässä Tässä oppaassa käytetyt tulostinohjaimen näyttöruutukuvat ovat Mac OS X käyttöjärjestelmästä. A B Avaa tiedosto, jonka haluat tulostaa. Siirry Print (Tulosta)-valintaikkunaan. & Mac OS X -tulostinohjaimen käynnistäminen sivulla 38 40

41 Tulostus Jos näkyviin tulee yksinkertainen valintaruutu, laajenna tätä valintaruutua osoittamalla Show Details (Näytä yksityiskohdat) -painiketta (Mac OS X 10.9, 10.8 tai 10.7) tai d-painiketta (Mac OS X 10.6). C D E F Valitse käyttämäsi laite Printer (Tulostin) -asetukseksi. Sovelluksesta riippuen saattaa olla, että et pysty valitsemaan joitakin tämän valintaikkunan kohtia. Jos näin on, osoita sovelluksen File (Tiedosto) -valikossa Page Setup (Sivun asetukset) ja tee tarvittavat asetukset. Valitse asianmukainen Paper Size (Paperikoko)-asetus. Valitse XXX ( Borderless (Reunukseton)) Paper Size (Paperikoko) -asetukseksi, jos haluat tulostaa reunuksettomia valokuvia. & Paperin valitseminen sivulla 18 Valitse asianmukaiset Orientation (Suunta) -asetukset. Valitse kirjekuorien tulostukseen suunnaksi maisema. Valitse ponnahdusvalikosta Print Settings (Tulostusasetukset). 41

42 Tulostus G H I J Valitse asianmukainen Paper Source (Paperilähde)-asetus. Valitse asianmukainen Media Type (Tulostusmateriaali) -asetus. & Tulostinohjaimen paperityyppiasetukset sivulla 20 Valitse sopiva Expansion (Laajennus) -asetus reunuksettoman tulostuksen aikana säätääksesi kuinka suuri osa kuvaa ulottuu paperin reunojen ulkopuolelle. Käynnistä tulostus valitsemalla Print (Tulosta). Tulostuksen peruuttaminen Voit tarvittaessa peruuttaa tulostuksen noudattamalla alla olevia ohjeita. Käyttöpaneelin käyttö Peruuta käynnissä oleva tulostustyö painamalla y. Windows Laitteeseen kokonaan lähetettyä työtä ei voi peruuttaa. Tässä tapauksessa peruuta tulostustyö laitteesta. Tilanneilmaisimen käyttäminen Aloittaessasi tulostuksen tietokoneen näyttöön ilmestyy tilanneilmaisin. Voit peruuttaa tulostuksen napsauttamalla Cancel (Peruuta)-painiketta. EPSON Status Monitor 3 -sovelluksen käyttäminen A B Käynnistä EPSON Status Monitor 3. & Windows sivulla 97 Napsauta Print Queue (Tulostusjono) -painiketta. Näyttöön ilmestyy Windows Spooler (Windowsin taustatulostus). 42

43 Tulostus C Napsauta hiiren oikealla painikkeella työtä, jonka haluat peruuttaa, ja valitse sitten Cancel (Peruuta). Mac OS X Peruuta tulostustyö noudattamalla seuraavia ohjeita. Jos olet lähettänyt tulostustyön Mac OS X tietokoneesta verkon kautta, et ehkä pysty peruuttamaan tulostusta tietokoneesta. Peruuta tulostustyö painamalla y laitteen ohjauspaneelissa. Kun haluat ratkaista tämän ongelman, katso käytönaikainen Verkko-opas. A B C Valitse laitteen symboli kohdasta Dock (Kiinnitys). Valitse Document Name (Asiakirjan nimi) -luettelosta asiakirja, joka tulostuu parhaillaan. Peruuta tulostustyö napsauttamalla Delete (Poista)-painiketta. Mac OS X 10.9/10.8: Peruuta tulostustyö osoittamalla -painiketta. 43

44 Tulostus Muut asetukset Valokuvien helppo tulostus Epson Easy Photo Print mahdollistaa digitaalisten kuvien asettelun ja tulostuksen erityyppisille papereille. Ikkunassa näkyviä yksityiskohtaisia ohjeita seuraamalla voit esikatsella tulostettuja kuvia ja luoda haluamasi tehosteet ilman monimutkaisia säätöjä. Voit tulostaa valitsemiesi asetusten mukaisesti yhdellä napsautuksella käyttämällä Quick Print -toimintoa. Epson Easy Photo Print -ohjelmiston käynnistys Windows Kaksoisnapsauta työpöydällä olevaa Epson Easy Photo Print -kuvaketta. Windows 8.1 ja 8: Napsauta hiiren kakkospainikkeella Start (Käynnistä) -näyttöä tai pyyhkäise Start (Käynnistä) -näytön ylä- tai alareunasta ja valitse All apps (Kaikki sovellukset), valitse sitteneasy Photo Print kohdasta Epson Software. Windows 7 ja Vista: Napsauta käynnistyspainiketta, osoita All Programs (Kaikki ohjelmat), napsauta Epson Software, ja napsauta sitten Easy Photo Print. Windows XP: Napsauta Start (Käynnistä), osoita All Programs (Kaikki ohjelmat), osoita Epson Software, ja napsauta sitten Easy Photo Print. Mac OS X Kaksoisosoita Applications (Sovellukset) -kansiota Mac OS X -kiintolevyllä ja kaksoisosoita sitten Epson Softwareja Easy Photo Print -kansioita ja kaksoisosoita lopuksi Easy Photo Print -kuvaketta. Tulostuksen esiasetuksen lisääminen Jos luot oman esiasetuksen usein käyttämistäsi tulostinohjaimen tulostusasetuksista, voit tulostaa kätevästi valitsemalla esiasetuksen luettelosta. Laiteasetukset Windows-käyttöjärjestelmässä A Siirry tulostinasetuksiin. & Windows-tulostinohjaimen käynnistäminen sivulla 37 44

Suomi. Turvallisuusohjeet. Suomi

Suomi. Turvallisuusohjeet. Suomi Tämä opas sisältää: Turvallisuusohjeet sivulla 17. Asennuksen vianmääritys sivulla 18. Lisätietojen löytäminen sivulla 22. Turvallisuusohjeet Käytä vain tämän tuotteen mukana toimitettua tai valmistajan

Lisätiedot

Käyttöopas NPD5372-00 FI

Käyttöopas NPD5372-00 FI NPD5372-00 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

Digitaalikamera Ohjelmisto-opas

Digitaalikamera Ohjelmisto-opas EPSON-digitaalikamera / Digitaalikamera Ohjelmisto-opas Kaikki oikeudet pidätetään. Mitään osaa tästä julkaisusta ei saa jäljentää, tallentaa tai siirtää missään muodossa tai millään tavoin elektronisesti,

Lisätiedot

Aloita tästä. Värikasettien kohdistaminen ilman tietokonetta

Aloita tästä. Värikasettien kohdistaminen ilman tietokonetta Aloita tästä Värikasettien kohdistaminen ilman tietokonetta Noudata Asennusohjeessa annettuja laitteiston asennusohjeita. Jatka optimoimalla tulostuslaatu seuraavasti. 1 Varmista, että olet lisännyt paperikaukaloon

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4919-00 FI

Käyttöopas NPD4919-00 FI NPD4919-00 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4894-03 FI

Käyttöopas NPD4894-03 FI NPD4894-03 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4680-00 FI

Käyttöopas NPD4680-00 FI NPD4680-00 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4134-01 FI

Käyttöopas NPD4134-01 FI NPD4134-01 FI Sisältö Tekijänoikeus ja tavaramerkit Käyttöjärjestelmäversiot Turvallisuusohjeita Tärkeitä turvallisuusohjeita... 11 Tulostimen asentaminen... 11 Tulostimen paikan valitseminen... 12 Tulostimen

Lisätiedot

R4C443Setup Guide Rev. C. Proof Sign-off: K.Gazan CRE Tsukada N.Nomoto R.Thomson. 3/15/01 Pass 0. Suomi MSEUL0475

R4C443Setup Guide Rev. C. Proof Sign-off: K.Gazan CRE Tsukada N.Nomoto R.Thomson. 3/15/01 Pass 0. Suomi MSEUL0475 Proof Sign-off: K.Gazan CRE Tsukada R Suomi MSEUL0475 L Proof Sign-off: K.Gazan CRE Tsukada Pakkauksen sisällön tarkistaminen paperituki tulostimen ohjelmat ja käsikirjan sisältävä CD-ROM värikasettipakkaus

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4687-00 FI

Käyttöopas NPD4687-00 FI NPD4687-00 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

250 arkin vakiolokeron täyttäminen

250 arkin vakiolokeron täyttäminen Pikaopas Paperin ja erikoismateriaalin lisääminen Tässä osassa kerrotaan, miten 250 ja 550 arkin lokerot sekä käsinsyöttölokero täytetään.lisäksi siinä on tietoja Paperikoko- ja Paperilaji-asetuksista.

Lisätiedot

5210n / 5310n -pikaopas

5210n / 5310n -pikaopas 5210n / 5310n -pikaopas VAARA: Ennen kuin asennat Dell-tulostimen ja käytät sitä, lue Omistajan oppaassa olevat turvallisuusohjeet. 1 5 1 Vastaanottoalusta 2 6 2 Käyttöpaneeli 3 Lokero 1 (vakiolokero)

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4746-00 FI

Käyttöopas NPD4746-00 FI NPD4746-00 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4898-00 FI

Käyttöopas NPD4898-00 FI NPD4898-00 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

LASERJET PRO 200 COLOR MFP. Pikaopas M276

LASERJET PRO 200 COLOR MFP. Pikaopas M276 LASERJET PRO 200 COLOR MFP Pikaopas M276 Kopiolaadun optimointi Valittavissa olevat kopiointilaatuasetukset Autom. valinta: Valitse tämä asetus, jos kopiointilaadulla ei ole suurta merkitystä. Tämä on

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4908-00 FI

Käyttöopas NPD4908-00 FI NPD4908-00 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

Fiery Driver Configurator

Fiery Driver Configurator 2015 Electronics For Imaging, Inc. Tämän julkaisun tiedot kuuluvat tämän tuotteen Lakisääteisien ilmoitusten piiriin. 16. marraskuuta 2015 Sisällys 3 Sisällys Fiery Driver Configurator...5 Järjestelmävaatimukset...5

Lisätiedot

Wi-Fi Direct -opas. Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla. Vianmääritys. Liite

Wi-Fi Direct -opas. Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla. Vianmääritys. Liite Wi-Fi Direct -opas Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla Vianmääritys Liite Sisällys Tietoja oppaasta... 2 Oppaassa käytetyt symbolit... 2 Vastuuvapauslauseke... 2 1. Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla

Lisätiedot

QL-500 QL-560 QL-570 QL-650TD QL-1050

QL-500 QL-560 QL-570 QL-650TD QL-1050 QL-500 QL-560 QL-570 QL-650TD QL-1050 Ohjelmiston asennusopas Suomi LB9154001 Johdanto Ominaisuudet P-touch Editor Printer Driver P-touch Address Book (vain Windows ) Tämän avulla on helppo luoda useita

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4738-00 FI

Käyttöopas NPD4738-00 FI NPD4738-00 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

Windowsia verkkoyhteyksiin käyttäville asiakkaille

Windowsia verkkoyhteyksiin käyttäville asiakkaille Windowsia verkkoyhteyksiin käyttäville asiakkaille Käytettäessä eri käyttöjärjestelmää tai järjestelmäarkkitehtuuria palvelimelle ja asiakkaalle yhteys ei ehkä toimi oikein, kun yhteyden muodostus suoritetaan

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4579-00 FI

Käyttöopas NPD4579-00 FI NPD4579-00 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4708-00 FI

Käyttöopas NPD4708-00 FI NPD4708-00 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

Tulostimen asentaminen Software and Documentation -CD-levyn avulla tietokoneeseen ja suorita asennusohjelma uudelleen.

Tulostimen asentaminen Software and Documentation -CD-levyn avulla tietokoneeseen ja suorita asennusohjelma uudelleen. Sivu 1/7 Kytkentäopas Tulostimen asentaminen paikallisesti (Windows) Huomautus: Kun asennat paikallisesti liitettyä tulostinta eikä Ohjelmisto ja käyttöoppaat -CD-levy ei tue käyttöjärjestelmää, käytä

Lisätiedot

Tulostimen asentaminen Software and Documentation -CD-levyn avulla

Tulostimen asentaminen Software and Documentation -CD-levyn avulla Sivu 1/6 Yhteysopas Tuetut käyttöjärjestelmät Software and Documentation -CD-levyltä voi asentaa tulostinohjelmiston seuraaviin käyttöjärjestelmiin: Windows 7 Windows Server 2008 R2 Windows Server 2008

Lisätiedot

Ohjelmiston asennusopas NPD4758-00 FI

Ohjelmiston asennusopas NPD4758-00 FI NPD4758-00 FI Ohjelmiston asennus USB-liitäntää koskeva huomautus: Älä liitä USB-johtoa ennen kuin ohjeissa määrätään tekemään niin. Jos tämä näyttö tulee esiin, napsauta Cancel (Peruuta). Ethernet-liitäntää

Lisätiedot

Käyttöopas NPD3358-00

Käyttöopas NPD3358-00 NPD3358-00 Sisällys Tekijänoikeus ja tavaramerkit Käyttöjärjestelmäversiot Turvallisuusohjeita Tärkeitä turvallisuusohjeita....................................................... 10 Tulostimen asentaminen......................................................

Lisätiedot

Laitteiston käyttöönotto-opas

Laitteiston käyttöönotto-opas Pakkauksesta poistaminen Poista kaikki pakkausmateriaalit. Tämän oppaan kuvat ovat samantyyppisen mallin kuvia. Ne saattavat erota omasta mallistasi, mutta laitteiden käyttötavoissa ei ole eroa. Poista

Lisätiedot

Tulostusopas. Lokeroiden täyttäminen. Tulostusopas. 1 Vedä lokero kokonaan ulos.

Tulostusopas. Lokeroiden täyttäminen. Tulostusopas. 1 Vedä lokero kokonaan ulos. Sivu 1/10 Tulostusopas Tässä osassa kerrotaan, miten 250 ja 550 arkin lokerot sekä monisyöttölaite täytetään. Lisäksi se sisältää tietoja paperin suunnasta, Paperikoko- ja Paperilaji-asetusten määrittämisestä

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4862-00 FI

Käyttöopas NPD4862-00 FI NPD4862-00 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

Monisyöttölaitteen täyttäminen

Monisyöttölaitteen täyttäminen Monisyöttölaitteeseen voidaan lisätä monia eri paperikokoja ja -lajeja, kuten kalvoja ja kirjekuoria. Se on kätevä tulostettaessa yksi sivu kirjelomaketta, värillistä paperia tai muuta erikoispaperia.

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4676-02 FI

Käyttöopas NPD4676-02 FI NPD4676-02 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

HP Color LaserJet CP1210 Series -tulostin

HP Color LaserJet CP1210 Series -tulostin HP Color LaserJet CP1210 Series -tulostin Paperi- ja tulostusmateriaaliopas Tekijänoikeus- ja käyttöoikeustiedot 2007 Copyright Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tämän materiaalin kopioiminen,

Lisätiedot

Pikaopas. Käyttöpaneelin toiminta. Käyttöpaneelin merkkivalot. Pikaopas

Pikaopas. Käyttöpaneelin toiminta. Käyttöpaneelin merkkivalot. Pikaopas Pikaopas Käyttöpaneelin toiminta Tulostimen käyttöpaneelissa on kaksi painiketta ja kaksi merkkivaloa. Merkkivalot osoittavat tulostimen tilan. Painikkeilla voidaan jatkaa nykyistä tulostustyötä tai peruuttaa

Lisätiedot

Web Services -toiminnon käyttö skannaukseen verkossa (Windows Vista SP2 tai uudempi, Windows 7 ja Windows 8)

Web Services -toiminnon käyttö skannaukseen verkossa (Windows Vista SP2 tai uudempi, Windows 7 ja Windows 8) Web Services -toiminnon käyttö skannaukseen verkossa (Windows Vista SP2 tai uudempi, Windows 7 ja Windows 8) Web Services -protokollan avulla Windows Vista (SP2 tai uudempi)-, Windows 7- ja Windows 8 -

Lisätiedot

Kytkentäopas. Windows-ohjeet paikallisesti liitettyä tulostinta varten. Ennen Windows-tulostinohjelmiston asentamista

Kytkentäopas. Windows-ohjeet paikallisesti liitettyä tulostinta varten. Ennen Windows-tulostinohjelmiston asentamista Sivu 1/5 Kytkentäopas Windows-ohjeet paikallisesti liitettyä tulostinta varten Ennen Windows-tulostinohjelmiston asentamista Paikallinen tulostin on tulostin, joka on liitetty tietokoneeseen USB- tai rinnakkaiskaapelilla.

Lisätiedot

HP Color LaserJet CP1510 Series -tulostin Paperi- ja tulostusmateriaaliopas

HP Color LaserJet CP1510 Series -tulostin Paperi- ja tulostusmateriaaliopas HP Color LaserJet CP1510 Series -tulostin Paperi- ja tulostusmateriaaliopas Tekijänoikeus- ja käyttöoikeustiedot 2007 Copyright Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tämän materiaalin kopioiminen,

Lisätiedot

Käyttöopas CMP0038-01 FI

Käyttöopas CMP0038-01 FI CMP0038-01 FI Tekijänoikeudet ja tavaramerkit Tekijänoikeudet ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään muodossa tai millään

Lisätiedot

Käyttöopas NPD5017-00 FI

Käyttöopas NPD5017-00 FI NPD5017-00 FI Tekijänoikeudet Tekijänoikeudet Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään muodossa tai millään tavoin, elektronisesti, mekaanisesti,

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4676-00 FI

Käyttöopas NPD4676-00 FI NPD4676-00 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2

Lisätiedot

Ohjelmistopäivitykset

Ohjelmistopäivitykset Ohjelmistopäivitykset Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat muuttua

Lisätiedot

Käyttöpaneelin käyttäminen

Käyttöpaneelin käyttäminen Tässä luvussa on tietoja käyttöpaneelista, tulostinasetusten muuttamisesta ja käyttöpaneelin valikoista. Useimmat tulostinasetukset voidaan muuttaa sovellusohjelmalla tai tulostinajurilla. Sovellusohjelmalla

Lisätiedot

LASERJET PRO 400 MFP. Pikaopas M425

LASERJET PRO 400 MFP. Pikaopas M425 LASERJET PRO 400 MFP Pikaopas M425 Kopiolaadun optimointi Valittavissa olevat kopiointilaatuasetukset Autom. valinta: Valitse tämä asetus, jos kopiointilaadulla ei ole suurta merkitystä. Tämä on oletusasetus.

Lisätiedot

Tulostinohjelmiston käyttöopas

Tulostinohjelmiston käyttöopas Tulostinohjelmiston käyttöopas (Canon Compact Photo Printer Solution Disk -CD-levyn versiota 6 varten) Windows 1 Sisällys Turvaohjeita...3 Lue tämä ensin...4 Tietoja oppaista...4 Tulostuksen vuokaavio...5

Lisätiedot

JOHDANTO AirPrint on käytettävissä vain tulostimissa tai monitoimilaitteissa, jotka tukevat AirPrintiä. Huomaa

JOHDANTO AirPrint on käytettävissä vain tulostimissa tai monitoimilaitteissa, jotka tukevat AirPrintiä. Huomaa Käyttöopas AirPrint JOHDANTO Tässä oppaassa olevien tietojen täydellisyys, täsmällisyys ja ajantasaisuus on pyritty varmistamaan kaikin keinoin. Valmistaja ei vastaa omien vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella

Lisätiedot

Ver. 2. Ohjelmisto-opas. PIXELA CORPORATION. All rights reserved. Finnish

Ver. 2. Ohjelmisto-opas. PIXELA CORPORATION. All rights reserved. Finnish Ver. 2 Ohjelmisto-opas Copyright c PIXELA CORPORATION. All rights reserved. Finnish Johdanto...3 Tämän ohjelmisto-oppaan käyttäminen...3 Järjestelmävaatimukset...4 Varoitukset...6 Asentaminen/poistaminen...6

Lisätiedot

Nokia autosarja CK-100 9210123/1

Nokia autosarja CK-100 9210123/1 Nokia autosarja CK-100 9210123/1 2008 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Navi ja Nokia Original Accessories -logo ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä.

Lisätiedot

VAARA LOUKKAANTUMISVAARA:

VAARA LOUKKAANTUMISVAARA: Sivu 1/19 Tulostusopas Tulostusmateriaalin lisääminen 250 tai 550 arkin lokeroon VAARA LOUKKAANTUMISVAARA: Voit vähentää laitteen epävakauden riskiä lisäämällä jokaisen alustan erikseen. Pidä kaikki muut

Lisätiedot

Tulostuslaatuopas. Tulostuslaatuongelmien selvittäminen. Tyhjiä sivuja. Tulostuslaatuopas

Tulostuslaatuopas. Tulostuslaatuongelmien selvittäminen. Tyhjiä sivuja. Tulostuslaatuopas Sivu 1/7 Tulostuslaatuopas Monet tulostuslaatuongelmat voidaan ratkaista vaihtamalla tulostustarvike tai huoltotarvike, jonka käyttöikä on päättymässä. Tarkista tulostimen tarvikkeen tila ohjauspaneelista.

Lisätiedot

Google Cloud Print -opas

Google Cloud Print -opas Google Cloud Print -opas Tietoja Google Cloud Printistä Tulostaminen Google Cloud Printillä Liite Sisällys Tietoja oppaasta... 2 Oppaassa käytetyt symbolit... 2 Vastuuvapauslauseke... 2 1. Tietoja Google

Lisätiedot

Käyttöopas NPD4935-02 FI

Käyttöopas NPD4935-02 FI NPD4935-02 FI Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Tekijänoikeus ja tavaramerkit Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään

Lisätiedot

Wi-Fi Direct -opas. Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla. Vianmääritys

Wi-Fi Direct -opas. Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla. Vianmääritys Wi-Fi Direct -opas Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla Vianmääritys Sisällys Tietoja oppaasta... 2 Oppaassa käytetyt symbolit... 2 Vastuuvapauslauseke... 2 1. Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla SSID:n

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: DCP-J132W/J152W/J172W/J552DW/J752DW, MFC-J285DW/ J450DW/J470DW/J475DW/J650DW/J870DW/J875DW

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: DCP-J132W/J152W/J172W/J552DW/J752DW, MFC-J285DW/ J450DW/J470DW/J475DW/J650DW/J870DW/J875DW AirPrint-opas Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: DCP-J3W/J5W/J7W/J55DW/J75DW, MFC-J85DW/ J450DW/J470DW/J475DW/J650DW/J870DW/J875DW Versio 0 FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään

Lisätiedot

Käyttöopas NPD5362-00 FI

Käyttöopas NPD5362-00 FI NPD5362-00 FI Tekijänoikeudet Tekijänoikeudet Mitään tämän julkaisun osaa ei saa jäljentää, tallentaa mihinkään palautusjärjestelmään tai lähettää missään muodossa, elektronisesti, mekaanisesti, valokopioimalla,

Lisätiedot

WR-R10- langattoman kauko-ohjaimen laiteohjelman päivittäminen

WR-R10- langattoman kauko-ohjaimen laiteohjelman päivittäminen WR-R10- langattoman kauko-ohjaimen laiteohjelman päivittäminen Kiitos, että valitsit Nikon-tuotteen. Tässä opaskirjassa kerrotaan, miten WR-R10- langattoman kaukoohjaimen laiteohjelma päivitetään. Jos

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: MFC-J6520DW/J6720DW/J6920DW/J6925DW. Versio A FIN

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: MFC-J6520DW/J6720DW/J6920DW/J6925DW. Versio A FIN AirPrint-opas Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: MFC-J650DW/J670DW/J690DW/J695DW Versio A FIN Huomautusten selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään seuraavaa huomautusten tyyliä: Vinkit kertovat,

Lisätiedot

LASERJET PROFESSIONAL M1130/M1210. MFP-sarja. Pikaopas

LASERJET PROFESSIONAL M1130/M1210. MFP-sarja. Pikaopas LASERJET PROFESSIONAL M1130/M1210 MFP-sarja Pikaopas Erikoispaperille, tarroille tai kalvoille tulostaminen Windowsissa 1. Valitse ohjelman Tiedosto-valikosta Tulosta. 2. Valitse laite ja paina Ominaisuudet-

Lisätiedot

Pikaopas. Sähköposti. Faksaaminen. Kopioiminen. Tulostaminen. Sähköpostin lähettäminen. Faksin lähettäminen. Kopioiminen

Pikaopas. Sähköposti. Faksaaminen. Kopioiminen. Tulostaminen. Sähköpostin lähettäminen. Faksin lähettäminen. Kopioiminen Pikaopas Kopioiminen Kopioiminen Huomautuksia: Vältä kuvan leikkautuminen varmistamalla, että alkuperäinen asiakirja ja tuloste ovat samankokoisia. Voit kopioida nopeasti painamalla ohjauspaneelin - painiketta.

Lisätiedot

Pinon enimmäiskorkeus on 10 mm. Monisyöttölaitteessa voi olla 100 arkkia paperia, joka painaa 75 g/m 2 10 kirjekuorta 75 kalvoa

Pinon enimmäiskorkeus on 10 mm. Monisyöttölaitteessa voi olla 100 arkkia paperia, joka painaa 75 g/m 2 10 kirjekuorta 75 kalvoa Monisyöttölaitteessa voi olla erikokoista ja -tyyppistä tulostusmateriaalia, kuten kalvoja, postikortteja, arkistokortteja ja kirjekuoria. Siitä on hyötyä tulostettaessa yksittäisille kirjepaperin, värillisen

Lisätiedot

MySchenker tulostimen ohjeet

MySchenker tulostimen ohjeet MySchenker tulostimen ohjeet Paperirullan asettaminen tulostimeen 1. Avaa tulostin painamalla etulevyn OPEN painikkeesta ja nostamalla kansi kevyesti yläasentoonsa Paperirullan asettaminen tulostimeen

Lisätiedot

MP3 Manager Software for Sony Network Walkman

MP3 Manager Software for Sony Network Walkman MP3 Manager Software for Sony Network Walkman Käyttöohje WALKMAN on Sony Corporationin kuulokestereotuotteisiin liittyvä rekisteröity tavaramerkki. on Sony Corporationin tavaramerkki. NW- E55/75 2004 Sony

Lisätiedot

Color LaserJet Pro M153-M154. Teknisten tietojen opas

Color LaserJet Pro M153-M154. Teknisten tietojen opas Color LaserJet Pro M153-M154 Teknisten tietojen opas Tekijänoikeus- ja käyttöoikeustiedot Copyright 2017 HP Development Company, L.P. Tämän materiaalin kopioiminen, sovittaminen tai kääntäminen on kiellettyä,

Lisätiedot

Käyttöopas NPD5089-02 FI

Käyttöopas NPD5089-02 FI NPD5089-02 FI Tekijänoikeudet Tekijänoikeudet Mitään tämän julkaisun osaa ei saa toisintaa, tallentaa tietojenhakujärjestelmään tai siirtää missään muodossa tai millään tavoin, elektronisesti, mekaanisesti,

Lisätiedot

Muistimoduulit Käyttöopas

Muistimoduulit Käyttöopas Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan

Lisätiedot

Color LaserJet Pro MFP M253-M254. Teknisten tietojen opas

Color LaserJet Pro MFP M253-M254. Teknisten tietojen opas Color LaserJet Pro MFP M253-M254 Teknisten tietojen opas Tekijänoikeus- ja käyttöoikeustiedot Copyright 2017 HP Development Company, L.P. Tämän materiaalin kopioiminen, sovittaminen tai kääntäminen on

Lisätiedot

AirPrint-opas DCP-J562DW MFC-J480DW MFC-J680DW MFC-J880DW

AirPrint-opas DCP-J562DW MFC-J480DW MFC-J680DW MFC-J880DW AirPrint-opas DCP-J562DW MFC-J480DW MFC-J680DW MFC-J880DW Ennen Brother-laitteen käyttöä Kuvakkeiden selitykset Tavaramerkit Tärkeä huomautus Kuvakkeiden selitykset Koko tässä Käyttöoppaassa käytetään

Lisätiedot

Tulostusongelmien ratkaiseminen

Tulostusongelmien ratkaiseminen Jos ehdotettu korjaustoimi ei korjaa ongelmaa, ota yhteys huoltoedustajaan. 1 Työ ei tulostunut oikein tai sivulla on vääriä merkkejä. Varmista, että Valmis-ilmoitus näkyy käyttöpaneelissa, ennen kuin

Lisätiedot

Käyttöpaneelin merkkivalot

Käyttöpaneelin merkkivalot tarkoittavat eri asioita niiden järjestyksen mukaan. Merkkivalot, jotka ovat pois päältä, päällä ja/tai vilkkuvat, osoittavat tulostimen eri tilanteita kuten tulostimen tilaa, tarvittavia käyttäjän toimia

Lisätiedot

P-touch Transfer Managerin käyttäminen

P-touch Transfer Managerin käyttäminen P-touch Transfer Managerin käyttäminen Versio 0 FIN Johdanto Tärkeä huomautus Tämän käyttöoppaan sisältöä ja tuotteen teknisiä tietoja voidaan muuttaa ilman ennakkoilmoitusta. Brother pidättää oikeuden

Lisätiedot

Bluetooth-yksikkö BU-20 Tulostusopas. Sisällys Ennen käyttöä...2 Varotoimet...3 Tulostaminen...4

Bluetooth-yksikkö BU-20 Tulostusopas. Sisällys Ennen käyttöä...2 Varotoimet...3 Tulostaminen...4 Bluetooth-yksikkö BU-20 Tulostusopas Sisällys Ennen käyttöä......................................2 Varotoimet.........................................3 Tulostaminen.......................................4

Lisätiedot

3 Taivuta ja ilmaa paperipino ja suorista sen reunat, ennen kuin lisäät sen tulostimeen. 2 Säädä ohjain lisättävän paperin koon mukaan.

3 Taivuta ja ilmaa paperipino ja suorista sen reunat, ennen kuin lisäät sen tulostimeen. 2 Säädä ohjain lisättävän paperin koon mukaan. Pikaopas Monisyöttölaitteen täyttö 1 Avaa monisyöttölaite. Paperin lisääminen Lokeroiden täyttäminen VAARA KAATUMISVAARA: Voit vähentää laitteen epävakauden riskiä lisäämällä jokaisen alustan erikseen.

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SHARP MX-M260

Käyttöoppaasi. SHARP MX-M260 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle SHARP MX-M260. Löydät kysymyksiisi vastaukset SHARP MX-M260 käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,

Lisätiedot

ABCDE ABCDE ABCDE. Tulostuslaatuopas. Tulostuslaatuongelmien selvittäminen. Epätasainen tulostusjälki. Tulostuslaatuopas

ABCDE ABCDE ABCDE. Tulostuslaatuopas. Tulostuslaatuongelmien selvittäminen. Epätasainen tulostusjälki. Tulostuslaatuopas Sivu 1/8 Tulostuslaatuopas Monet tulostuslaatuongelmat voidaan ratkaista vaihtamalla tulostustarvike tai huoltotarvike, jonka käyttöikä on päättymässä. Tarkista tulostimen tarvikkeen tila ohjauspaneelista.

Lisätiedot

Käyttöopas NPD5198-00 FI

Käyttöopas NPD5198-00 FI NPD5198-00 FI Tekijänoikeudet Tekijänoikeudet Mitään tämän julkaisun osaa ei saa jäljentää, tallentaa mihinkään palautusjärjestelmään tai lähettää missään muodossa, elektronisesti, mekaanisesti, valokopioimalla,

Lisätiedot

Ohjelmiston asennusopas

Ohjelmiston asennusopas Ohjelmiston asennusopas Oppaassa kerrotaan, miten ohjelmisto asennetaan USB- tai verkkoliitännän kautta. Verkkoasennus ei ole käytettävissä malleissa SP 200/200S/203S/203SF/204SF. Kaavio Kaaviossa kuvataan,

Lisätiedot

Muistimoduulit. Käyttöopas

Muistimoduulit. Käyttöopas Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Näitä tietoja voidaan muuttaa ilman etukäteisilmoitusta. HP-tuotteiden ja - palvelujen ainoat takuut määritetään tuotteiden

Lisätiedot

Windows. Valmistelut. Windows

Windows. Valmistelut. Windows Laiteohjelman päivittäminen vaihdettavalla objektiivilla varustetuille edistyksellisille Nikon 1 -kameroille, 1 NIKKOR -objektiiveille ja Nikon 1 -lisävarusteille Kiitos, että valitsit Nikon-tuotteen.

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja:

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: AirPrint-opas Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: HL-340CW/350CDN/350CDW/370CDW/380CDW DCP-905CDW/900CDN/900CDW MFC-930CW/940CDN/9330CDW/9340CDW Versio A FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa

Lisätiedot

TRUST FLAT SCAN USB 19200

TRUST FLAT SCAN USB 19200 TRUST FLAT SCAN USB 19200 Pika-asennusohje Versio 1.0 1 1. Johdanto Tämä käyttöohje on tarkoitettu Trust Flat Scan USB 19200 - tuotteen käyttäjille. Tuotteen asentamisessa ei tarvita mitään erityisiä ennakkotietoja

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tietoja AirPrintistä. Asetustoimet. Tulostaminen. Liite

AirPrint-opas. Tietoja AirPrintistä. Asetustoimet. Tulostaminen. Liite AirPrint-opas Tietoja AirPrintistä Asetustoimet Tulostaminen Liite Sisällys Tietoja oppaasta... 2 Oppaassa käytetyt symbolit... 2 Vastuuvapauslauseke... 2 1. Tietoja AirPrintistä Tulostaminen AirPrintillä...

Lisätiedot

Yleisen tulostinohjaimen ohjekirja

Yleisen tulostinohjaimen ohjekirja Yleisen tulostinohjaimen ohjekirja Brother Universal Printer Driver (BR-Script3) Brother Mono Universal Printer Driver (PCL) Brother Universal Printer Driver (Inkjet) Versio B FIN 1 Yleistä 1 Brother Universal

Lisätiedot

Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta.

Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Muistimoduulit Oppaan osanumero: 405768-351 Toukokuu 2006 Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Sisällysluettelo 1 Muistimoduulien lisääminen tai vaihtaminen Muistimoduulin

Lisätiedot

Langattomien kauko-ohjainten WR-1/WR-R10 laiteohjelman päivittäminen

Langattomien kauko-ohjainten WR-1/WR-R10 laiteohjelman päivittäminen Langattomien kauko-ohjainten WR-1/WR-R10 laiteohjelman päivittäminen Kiitos, että valitsit Nikon-tuotteen. Tässä oppaassa kerrotaan, kuinka päivitetään laiteohjelma langattomiin kauko-ohjaimiin WR-1 ja

Lisätiedot

HP Photo Printing -pikaviiteopas

HP Photo Printing -pikaviiteopas Kuvien tuonti valokuvagalleriaan Seuraavassa kuvataan tapoja, joilla valokuvagalleriaan voidaan lisätä kuvia. Valokuvagalleria on HP Photo Printing -ohjelman vasemmanpuoleinen ruutu. Tulosteiden ja valokuva-albumin

Lisätiedot

Asennusopas. Suomi. Turvallisuusohjeet... 1. Tulostimen kokoaminen... 2. Tulostimen asentaminen... 3. Rullapaperin lataaminen... 6

Asennusopas. Suomi. Turvallisuusohjeet... 1. Tulostimen kokoaminen... 2. Tulostimen asentaminen... 3. Rullapaperin lataaminen... 6 Asennusopas Suomi Turvallisuusohjeet.......................... 1 Tulostimen kokoaminen..................... 2 Tulostimen asentaminen..................... 3 Rullapaperin lataaminen.................... 6

Lisätiedot

Tietokoneen päivitys- ja huoltoopas. Printed in

Tietokoneen päivitys- ja huoltoopas. Printed in Tietokoneen päivitys- ja huoltoopas Printed in Kiintolevyaseman irrottaminen ja asentaminen Ominaisuudet voivat vaihdella malleittain. Kiintolevyaseman irrottaminen ja asentaminen 20 40 minuuttia Ennen

Lisätiedot

Color LaserJet Pro MFP M178-M181. Teknisten tietojen opas

Color LaserJet Pro MFP M178-M181. Teknisten tietojen opas Color LaserJet Pro MFP M178-M181 Teknisten tietojen opas Tekijänoikeus- ja käyttöoikeustiedot Copyright 2017 HP Development Company, L.P. Tämän materiaalin kopioiminen, sovittaminen tai kääntäminen on

Lisätiedot

SingStar -mikrofonipaketti Käyttöohje. SCEH-0001 7010524 2010 Sony Computer Entertainment Europe

SingStar -mikrofonipaketti Käyttöohje. SCEH-0001 7010524 2010 Sony Computer Entertainment Europe SingStar -mikrofonipaketti Käyttöohje SCEH-0001 7010524 2010 Sony Computer Entertainment Europe Kiitos siitä, että olet ostanut SingStar -mikrofonipaketin. Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen tuotteen

Lisätiedot

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2

Lisätiedot

Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android )

Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android ) Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android ) Sisällysluettelo Ennen Brother-laitteen käyttöä... Kuvakkeiden selitykset... Tavaramerkit... Johdanto... Lataa Brother iprint&scan Google

Lisätiedot

Kameran laiteohjelman päivittäminen

Kameran laiteohjelman päivittäminen Kameran laiteohjelman päivittäminen Kiitos, että valitsit Nikon-tuotteen. Tämä opaskirja kuvaa, miten laiteohjelma päivitetään. Jos et ole varma, että voit tehdä päivityksen, päivitys voidaan tehdä Nikonin

Lisätiedot

Xerox WorkCentre 3655 Monitoimitulostin Ohjaustaulu

Xerox WorkCentre 3655 Monitoimitulostin Ohjaustaulu Ohjaustaulu Käytettävissä olevat palvelut voivat vaihdella tulostimen asetusten mukaan. Lisätietoja palveluista ja asetuksista on Käyttöoppaassa. 3 4 5 Kosketusnäyttö Valikot 6 6 Aakkosnumeerinen näppäimistö

Lisätiedot

ALOITA TÄSTÄ. Langaton USB Langallinen. Haluatko liittää tulostimen langattomaan verkkoon? Käytä Langaton verkkoasennus ja liitännät -ohjetta.

ALOITA TÄSTÄ. Langaton USB Langallinen. Haluatko liittää tulostimen langattomaan verkkoon? Käytä Langaton verkkoasennus ja liitännät -ohjetta. ALOITA TÄSTÄ Jos vastaus johonkin näistä kysymyksistä on kyllä, siirry vastaavaan kohtaan lukemaan asennus- ja liitäntäohjeet. Haluatko liittää tulostimen langattomaan verkkoon? Käytä Langaton verkkoasennus

Lisätiedot

LASERJET PRO 500 COLOR MFP. Pikaopas M570

LASERJET PRO 500 COLOR MFP. Pikaopas M570 LASERJET PRO 500 COLOR MFP Pikaopas M570 USB-pikatulostus 1. Liitä USB-asema laitteen etupaneelin USBporttiin. 2. USB-flash-asema-valikko avautuu. Selaa vaihtoehtoja nuolipainikkeilla. Tulosta asiakirja

Lisätiedot

Ulkoiset mediakortit. Käyttöopas

Ulkoiset mediakortit. Käyttöopas Ulkoiset mediakortit Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. SD-logo on omistajansa tavaramerkki. Java on Sun Microsystems, Inc:n tavaramerkki Yhdysvalloissa. Tässä olevat tiedot

Lisätiedot

Ulkoiset mediakortit. Käyttöopas

Ulkoiset mediakortit. Käyttöopas Ulkoiset mediakortit Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Java on Sun Microsystems, Inc:n tavaramerkki Yhdysvalloissa. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta.

Lisätiedot

Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta.

Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Muistimoduulit Oppaan osanumero: 408724-351 Toukokuu 2006 Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Sisällysluettelo 1 Muistimoduulien lisääminen tai vaihtaminen Muistimoduulin

Lisätiedot

Muistimoduulit. Asiakirjan osanumero: 393521-351. Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta.

Muistimoduulit. Asiakirjan osanumero: 393521-351. Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Muistimoduulit Asiakirjan osanumero: 393521-351 Lokakuu 2005 Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Sisällysluettelo 1 Muistimoduulien lisääminen tai vaihtaminen

Lisätiedot

Pika-aloitusopas. Langaton IP-kamera. Tekninen tuki QG4_B

Pika-aloitusopas. Langaton IP-kamera. Tekninen tuki QG4_B FI Tekninen tuki Langaton IP-kamera Pika-aloitusopas Lataa Windows- tai Mac-asiakasohjelmisto seuraavasta osoitteesta: https://reolink.com/software-and-manual/ Tarkemmat asennusohjeet selostetaan käyttöoppaassa:

Lisätiedot