Herunen (noin 1000 asukasta)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Herunen (noin 1000 asukasta)"

Transkriptio

1 Liite 1. Kyläsuunnitelmien toimenpidetaulukko ja toimialojen vastaukset, tiivistelmä Herunen (noin 1000 asukasta) 1 Kunta ELY Toimialojen vastaukset Viihtyvyyden lisääminen Alakylän alueelle kansalaisaloite leikkipaikan rakentami- ekninen lautakunta: Tekninen lautakunta käsitteli leikkipaikka -aloitetta seksi Tekninen lautakunta totesi tuolloin, ettei leikkikentän akentamiselle Herusten eteläosaan ole tällä hetkellä edellytyksiä. Taka-Herusen uimarannan hiekoitus 2014 ekninen lautakunta: Hiekan lisäämisen tarve uimarannalle selvitetään ja iekkaa lisätään tarvittaessa. Kevyen liikenteen väylä välille Herustentie - tso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. uimarannan tienhaara Monitoimitalo Monitoimitalon laajentaminen - kunnan kanta avustuk - ivistyslautakunta : Sivistystoimialalla ei ole edellytyksiä hankkeeseen seen tai rahoitukseen / tekemiseen kokonaisuudessaan sallistumiseen ajanjaksolla ekninen lautakunta : Kunnan investointivarat eivät riitä kylä- tai monitoimialojen rakentamiseen. Kyläläisten toivotaan käyttävän mahdollisuuksien ukaan lähialueilla olevia kunnan kouluja tai päiväkoteja tilaisuuksissaan viite tekia ). iisteys ja puhtaus lakylään kunnan omistamalle tontille jätteiden keräyspis- rekninen lautakunta : Tekninen lautakunta on käsitellyt asiaa e, sama paikka kuin lasten leikkipaikka, myös pahvin 52. Tekninen lauta-kunta päätti tuolloin, ettei Herusiin tässä vaiheessa keräyspiste erusteta kunnan toimesta uutta ekopistettä. uuden ekopisteen perustainen aiheuttaisi kunnalle kuluja, joihin ei ole tässä vaiheessa varattu n äärärahoja. urmijärven kunta on keväällä 2014 lähtenyt mukaan Koirankakkaroskisampanjaan painattamalla jäteastioihin liimattavia tarroja kuntalaisten äyttöön. Koirankakkaroskis-tarroja jaetaan kunnan toimipisteissä, ja taroja voi myös tulostaa itse kampanjan kotisivuilta. Vesi- ja viemäriverkos - Jos kunta laajentaa verkostoaan, selvitetään nykyisin sen rekninen lautakunta : Nurmijärven kunta on käynnistänyt vesihuollon tojen täydentäminen ulkopuolella olevien kiinteistöjen liittymi- ehittämissuunnitelman päivittämisen. Työtä tullaan tekemään vuorovaikunen kunnan verkostoon. uksessa myös vesiosuuskuntien kanssa. Työn aikana tullaan selvittämään esihuollon järjestämisen kriteerejä kunnan eri alueilla sekä tulevaisuuden oimintamalleja. l erustenjärvien alueelle, joka on pääosin loma-asutusaluetta, järjestetään sukastilaisuus mahdollisesta vesihuoltoverkoston rakentamisesta osuusuntaperiaatteella vuoden 2014 aikana. urmijärven Vesi -liikelaitoksen jk: Herusissa on vesilaitoksen toimintalueella 4 kiinteistöä, jotka eivät vielä ole liittyneet vesilaitoksen asiakkaiksi. unta tulee kehottamaan ko. kiinteistöjä liittymään vesilaitoksen asiakkaiki. Herustenjärvien alueelle, joka on pääosin loma-asutusaluetta, järjesteään asukastilaisuus mahdollisesta vesihuoltoverkoston rakentamisesta suuskuntaperiaatteella vuoden 2014 aikana. Uudenmaan ELY-keskus ei vusta loma-asutuksen vesihuollon rakentamista. semakaava- ja rakennuslautakunta : Herusten eteläosan asemakaavaa ollaan kaavamuutoksella saattamassa ajan tasalle. Kaavamuutos on tällä hetkellä vireillä; asemakaava ei ole esteenä kyläsuunnitelmassa esitetyille toimenpiteille

2 ärventausta (noin 350 asukasta) 1 Tiestön parantaminen Taipaleentien korottaminen patovallin vieressä ja ojan ekninen lautakunta: Taipaleentie on yksityistie, josta vastaa tiekunta, jolla kaivaminen patovallin ja uuden tien väliin. n hoitosopimus päivittäisestä hoidosta Nurmijärven kunnan kanssa. Patovallin tiivistäminen. ostosopimus ei sisällä tierakenteiden korjauksia. Nurmijärven kunta ei voi akea valtion avustuksia perusparannuksiin hoitamilleen yksityisteille vaan vustusta voi hakea vain tiekunta. Karhunkorpi (noin 500 asukasta) Kevyen liikenteen väylä Otsotieltä atso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, liite 2. Nukarille / H nänkorventielle Terve ja sopivankokoinen koulu Riittävä laajennus, tarve kolme luokkahuonetta ivistyslautakunta : Toteutuu nykyisen talousarvion ja -suunnitelman uitteissa Toimiva joukkoliikenne Säilytetään olemassa olevat vuorot. Pyritään lisäämään ekninen lautakunta : Nurmijärven kunta ja Uudenmaan ELY-keskuskilpaivuoroja. Toisilla paikkakunnilla sijaitseviin virastoihin uttavat vuoden 2014 aikana joukkoliikenteen järjestämisen Nurmijärvellä tulisi olla mahdollisuus kulkea joukkoliikenteel- uodesta 2015 eteenpäin. Tavoitteena on kehittää palvelutasoa sekä lippulä/kutsutaksilla. uotteita, jotta joukkoliikenteen käyttö lisääntyisi entisestään. Maaseutumaisuus säilytettävä Kaavoitus säilytetään nykyisellään, ei kaavoiteta emakaava- ja rakennuslautakunta : Karhunkorven teollisuusalueen teollisuusalueita eikä taajamamaista asutusta alueelle. aajentamiseksi ei ole suunnitelmia, asia kuitenkin ratkaistaan tulevassa irkonkylän osayleiskaavassa untasuunnittelulautakunta: Kirkonkylän alueelle kaavoitusohjelmassa on irkonkylän osayleiskaavan laatiminen. Kaavan laatiminen tulee vireille uoden 2014 lopulla. Osayleiskaava-alueeseen kuuluu ainakin osittain arhunkorven kyläalue. Osayleiskaavan suunnitteluprosessissa kyläläisillä n mahdollisuus osallistua ja tuoda näkemyksiään esiin. sa Karhunkorven kyläalueesta kuuluu Vantaanjoen oikeusvaikutteisen sayleiskaavan alueeseen. Vantaanjoen osayleiskaava on maaseutualueen sayleiskaava ja pyrkii säilyttämään alueen maaseutumaisena. Selkeä opastus kylälle Kiljava (noin 340 asukasta) Kyläopasteet yhtenäisiksi joka suunnasta saavuttaessa. Tervetuloa -kyltit tienvarsille. Kunta ELY Toimialojen vastaukset Turvallista liikkua Teiden parantaminen, tilaa jalankulkijoille ja pyöräilijöille. ekninen lautakunta : Teiden kuivatuksissa pyritään ensimmäisenä ojitta- Katuvalot. Julkisten kulkuyhteyksien parantaminen. aan kaava-alueilla olevia ongelmakohtia, jonka jälkeen määrärahojen Kunnan tiehoidossa ojien kunnostus jälleen ohjel- uitteissa tehdään muulla kunnan hoidossa oleville teille kuivatuksen maan. arannustöitä. Toimenpiteen toteuttaminen edellyttää varautumista taloi sarvion laadinnassa. Kehysvalmisteluussa määrärahaan ei ole arauduttu. uurin osa Kiljavan alueella olevasta tieverkostosta on ELY-keskuksen astuulla. Kehysvalmistelussa määrärahaan ei ole varauduttu. atsoteknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2.

3 Viihtyisän maaseutumaisuuden Kallioiden louhinnan estäminen. Metsä -Tuomelan jä - ekninen lautakunta: Jäteaseman sulkemiselle ei ole edellytyksiä tällä säilyttäminen teaseman sulkeminen. etkellä. Kierrätyspiste yhteiselle / keskeiselle paikalle ierrätyspisteen sijoittamiselle ei ole edellytyksiä tällä hetkellä. Tienvarsisiivouksen järjestäminen urmijärven kunta tukee yleisten alueiden talkoosiivousta järjestämällä Harvinaisten kasvien tunnistaminen ja säilyttäminen ja sukkaille jätesäkkejä ja kerättyjen jätteiden kuljetuksen keväisin huhtiennallistaminen oukokuun vaihteessa. Siivoustalkoista tiedotetaan paikallislehdessä kuulutamaila sekä kunnan kotisivuilla. eski-uudenmaan ympäristökeskus: Kiljavan kyläsuunnitelmassa on esitetharvinaisten kasvien tunnistamista, säilyttämistä ja ennallistamista. arvetta ei ole yksilöity tarkemmin, mutta ympäristökeskus pyrkii tarjoaaan työhön tarvittaessa asiantuntija -apua työhön. Kattavan ikärakenteen säilyttäminen Leppälampi (440 asukasta) Uudisrakentaminen mahdollistettava. Kunta ELY r oimialojen vastaukset Eläminen ja liikkuminen on kylässä Ehdotetaan ja haetaan nopeusrajoituksen Katso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2 turvallista. alentamista Lepsämä (2100 asukasta) koko Korventien osalle khh. Vaaditaan tienpidon tason parantamista. Katso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2 Laaditaan suunnitelma kevyen liikenteen väylän saami - Laaditaan suunnitelma kevyen liikenteen väyl- Katso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2 eksi Korventien osalle. Esim. leventämällä Korventietä 2- Iän saamiseksi Korventien osalle. Esim. levenmetrillä kevyen liikenteen käytettäväksi. tämällä Korventietä 2-3 metrillä kevyen liikenteen käytettäväksi. Kevyen liikenteen väylä Selintien, Kuonomäentien, Yli- Kevyen liikenteen väylä Selintien, Kuonomäen - Katso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2 Lepsämäntien ja Takkulantien alkuosiin. tien, Yli-Lepsämäntien ja Takkulantien alkuosiin. Seurantalon pihaan pieni aidattu leikkipuisto. ekninen lautakunta : Haja-asutusalueilla kyläyhteisöt ovat toteuttaneet eikkipaikkoja. Leikkipaikkojen ylläpito ja vastuut ovat kyläyhteisöillä (esim. etsäkylä). Leikkivälineet on asennettu pihalle koulun laajennuksen yhteyessä Piha-alueet ovat yksityisessä omistuksessa. Koulun leikkitelineiden ajanmukaistaminen. ivistyslautakunta : Sivistystoimiala neuvottelee ja valmistelee asiaa yhdesä teknisen toimialan kanssa. Edellyttää varautumista talousarvion laadinnassa. ekninen lautakunta: Tilakeskuksella on käytössä vuosittain määräraha äiväkotien ja koulujen leikkivälineiden kunnostamiseen ja uusimiseen. sitys huomioidaan vuosittaisessa työnsuunnittelussa.

4 Harmaat vedet voitava suodattaa maaperään urmijärven vesi -liikelaitoksen jk: Ympäristönsuojelumääräykset kieltävät pohjavesialueilla. aaimeyttämön käytön harmaille vesille kaikilla kunnan pohjavesialueilla. epsämän osayleiskaavan määräykset ovat kunnan yleisiä ympäristönsuojeumääräyksiä tiukemmat, koska alue on tiheästi asuttu ja alueella on paljon alliota, jolloin kunnollisen maasuodattamon tai teknisen suodattamon akentaminen ei ole kaikkialla mahdollista. Lisäksi Lepsämän alue on kunan vesihuollon kehittämissuunnitelmassa tarvealue, johon on suositeltu esiosuuskunnan perustamista. eski-uudenmaan ympäristökeskus: Lepsämän kyläsuunnitelmassa on sitetty että harmaat jätevedet tulisi pohjavesialueen suoja-alueella voida meyttää maahan. Tällainen maahan imeyttäminen pohjavesialueella on unnan ympäristönsuojelumääräyksissä (kunnanvaltuusto ) ielletty, mutta siihen voi tapauskohtaisesti hakea poikkeusta Keskiudenmaan ympäristölautakunnalta (Nurmijärven kunnan ympäristönsuoelumääräykset 25). Jätevesiviemärin runkoputki jatkettava Lepsämäntien ja Selintien risteykseen. ekninen lautakunta : Nurmijärven kunta on käynnistänyt vesihuollon ehittämissuunnitelman päivittämisen. Työtä tullaan tekemään vuorovaikuuksessa myös vesiosuuskuntien kanssa. Työn aikana tullaan selvittämään esihuollon järjestämisen kriteerejä kunnan eri alueilla sekä tulevaisuuden oimintamalleja. urmijärven Vesi-liikelaitoksen jk sekätekninen lautakunta : Lepsämän unkoviemärin jatkamiselle on kaksi vaihtoehtoa. 1) Alueen asukkaat muoostavat vesiosuuskunnan. Voimassa olevassa vesihuollon kehittämissuunitelmassa Lepsämän alue kuuluu niihin vesihuollon kehittämisalueisiin, oille on suositeltu vesiosuuskunnan perustamista. Kunta voi tukea verovaoista vesiosuuskunnan toimintaa alla mainituin periaattein. 2) Kunta äärittää Lepsämän alueen vesilaitoksen toiminta-alueeksi vesihuollon ehittämissuunnitelman päivityksen jälkeen ja määrittää toiminta-alueen aajentumiselle tavoiteaikataulun. Huomioitavaa on, että tällöin kaikille oiminta-alueen asukkaille tulee liittymisvelvollisuus vesihuoltolaitoksen siakkaaksi ja runkoviemärin rakentaminen katetaan veden ja jäteveden äyttömaksuilla sekä liittymismaksutuloilla. Rinnekodin vedet johdettava uudella runkoputkella em. ekninen lautakunta sekä Nurmijärven Vesi-liikelaitoksen jk: Rinnekotiputkeen. äätiö hakee parasta aikaa ympäristölupamääräysten tarkistusta (Dnro SAVI/186/04.08/2012). Asia on kuulutettu ja asiakirjat vat olleet nähtävillä Nurmijärven kunnanvirastossa. Rinnekoti- Säätiö akee nykyisten lupaehtorajojen pitämistä voimassa. innekoti-säätiö on yksityinen toimija, joka sijaitsee Espoon kaupungin lueella. Nurmijärven kunta ei voi painostaa säätiötä liittymään verkostoon. urmijärven osalta verkoston mahdollinen ulottaminen Rinnekoti-Säätiön äheisyyteen määritetään vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyön hteydessä. Lintumetsän uuden koulun aikaistaminen. ivistyslautakunta: Sivistystoimiala ei esitä hanketta ajanjaksolla ekninen lautakunta: Lintumetsän uusi koulu ei ole osa kunnan palveluerkkosuunnitelmaa eikä taloussuunnitelmaa. Lintumetsän uuden koulun akentamiseen ei ryhdytä lähivuosina. semakaava - ja rakennuslautakunta : Lepsämän asemakaavassa ei tällä hetkellä ole tarvetta suurille muutoksille; asemakaavassa on varaus Lintumetsän koulua varten eikä asemakaava ole esteenä muidenkaan esitysten toteutumiselle

5 Metsä kylä (noin 1050 asukasta) a Kunta ELY Toimialojen vastaukset Liikenneturvallisuuden lisääminen Kunnan virkamiesten, päättäjien ja ELY-keskuksen huo- Katso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. mion kiinnittäminen vakaviin turvallisuusriskeihin ja kunnossapidon puutteisiin. Toiveena esim. hidasteet, suojatiet, nopeus äyttö Kunnan ylläpitämät yksityistiet hoidettava kunnan toimes ekninen lautakunta: Metsäkylän yksityisteistä vastaa tiekunta, jolla on ta. Nurmijärven kunnan kanssa hoitosopimus päivittäisestä hoidosta. Hoitosoimus ei sisällä tierakenteiden korjauksia. Nurmijärven kunta ei voi hakea oitamiensa yksityisteiden perusparannuksiin valtionavustuksia. Avustusta oi hakea ainoastaan tiekunta. Tästä syystä tiekunnat pitäisi saada toimivikiȯimenpiteen toteuttaminen edellyttää varautumista talousarvion laadinnassa, jotta tiekunnat saadaan toimiviksi. Ympäristöturvallisuuden lisääminen Vesiosuuskuntaverkostot kunnan hoidettaviksi ekninen lautakunta sekä Nurmijärven Vesi-liikelaitoksen jk: valtuustoaloitteen mukaisesti. urmijärven kunnassa on aiemmin hyväksytty haja-asutusalueen vesiuollon kehittämisen periaatteet (KV , ja ), joiden mukaan vesiosuuskunnat vastaavat asemakaavalueen ulkopuolella alueidensa vesihuollon järjestämisestä. Kunta tukee esiosuuskuntien perustamista. urmijärven kunta on käynnistänyt vesihuollon kehittämissuunnitelman äivittämisen. Työtä tullaan tekemään vuorovaikutuksessa myös vesiosuusuntien kanssa. Työn aikana tullaan selvittämään vesihuollon järjestämisen ri teerejä kunnan eri alueilla sekä tulevaisuuden toimintamalleja. Tietoliikenneyhteyksien parantaminen Selvitetään valokuidun vetäminen esim Mäyränkallion ekninen lautakunta : Nurmijärvellä valokuituverkkojen rakentamisesta rakentamisen yhteydessä tai muut mah- uluttajille vastaa alueella toimivat operaattorit. Suuret teleoperaattorit dollisuudet nopeampiin yhteyksiin ulevat oman ilmoituksensa mukaan panostamaan tulevaisuudessa hajasutusalueilla langattomiin yhteyksiin (800 megahertsin LTE-verkko) kiinteiä verkkoja enemmän. Asukkaat voivat perustaa myös kuituosuuskunnan alokuituverkoston suunnittelua ja rakentamista varten. Nurmijärven kunta n hyväksynyt valokuituverkon tukemisen periaatteet kuituosuuskunnille , jonka mukaan kunta voi tietyin edellytyksin myöntää akennusaikaisen takauksen kuituosuuskunnan lainalle. Harrastusmahdollisuuksien lisääminen Nukari (noin 840 asukasta) Maiseman ja ympäristön parantaminen Aita koulun ja joen väliin. Kunnalta vähintään tarvikkeet, ivistyslautakunta: Aita on rakennettu kesällä rakentaminen tarvittaessa talkoilla. ekninen lautakunta : Kesällä 2013 rakennettiin aita koulujen väliin paranamaan turvallisuutta. Piha-aluetta on tarkoitus kehittää lisää määrärahojen uitteissa käytettävyyden ja turvallisuuden parantamiseksi. Hyötyjätepisteen parantaminen, pahvikeräys, metallikerä - ekninen lautakunta : Kierrätyspisteen sijoittamiselle ei ole edellytyksiä ys ällä hetkellä. Ympäristön siistiminen, kunnan hoidettavia alueita, tai- ekninen lautakunta : Kunta suorittaa kuntopolun reunojen raivausta koot mahdolliset vuosina Arboretum - opastaulut ja istutuskartta näkyville - talkoot mahdolliset Tekninen lautakunta : Arboretum - opastaulu ja istutuskartta toteutetaan vuonna 2015 yhteistyössä Hyrian kanssa.

6 Yhteisöllisyys, kokoontuminen Ulkoilupolun jatkaminen Myllysillalta Lemmensillalle Romut pois pihoilta - kunnan siivous -/kunnostuskehotus Jätevesiosuuskunnan viemärin kattavalle alueelle lisää rakennuslu pia ja rakentamista. Koulun tarpeiden ottaminen huomioon uuden päiväkodin suunnittelussa. Pysäkkien korjaaminen /kokonaan uusiminen rekninen lautakunta : Kohde suunnitellaan vuoden 2015 aikana. Asiantuntiana käytetään virtavesien hoitoyhdistyksen iktyonomi Olli Toivosta, joka ohtaa Nukarin kutu-paikkakunnostuksia. Mahdolliset rakentamistoimenpieet esitetään liikunta-alueiden rakentamisohjelmaan tuleville vuosille. ivlstyslautakunta : Päiväkodin hankesuunnitelmassa on otettu huomioon oulun tarpeet. ekninen lautakunta : Tammentuvan uusi päiväkoti on osa investointiohelmaa. Päiväkoti rakennetaan monikäyttöiseksi ja parannetaan siten koko oulu- ja päiväkotikokonaisuuden harrastustoiminta- ja kokoontumiskäytöä. Päiväkodin hankesuunnitelmaan on esitetty myös koulun tiloja. Koulun oppilasmäärän pitäminen järkevänä suhteessa ivistyslautakunta : Koulun oppilasmäärä ja tilat pidetään järkevässä suhkäytettäviin tiloihin. eessa. Palvelut Leikkipuisto, joka olisi käytettävissä myös päiväsaikaan ivistyslautakunta : Sivistystoimiala neuvottelee ja valmistelee asiaa yhdeskotona oleville lapsille ä teknisen toimialan kanssa. Edellyttää varautumista talousarvion laadinnassa. Toimintaa eri ikäryhmille Karttoihin merkityt ratsastusreitit maastossa ekninen lautakunta : Kunta omistaa joen rantoja, joille on toteutettu Ikoilureittejä ulkoilijoille, ratsastus on järjestyslain nojalla kielletty kuntoolulla ja muulla sen kaltaisella juoksuradalla, yleiseen käyttöön kunnosteulla ladulla ja urheilu -kentällä. Muuhun kuin ratsastukseen tarkoitetut Ikoilureitit eivät juuri sovellu ratsastukseen, koska hevosten kaviot rikkoat reitin pinnan. Neuvola ja terveydenhoitopalvelut kylälle esim. terveydenhoitajan käynti kerran viikossa. Iltapäiväkerho Nuorteniltojen aloittaminen uudestaan. Pertuntien risteysalueen muuttaminen esim. Katso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. kiertolii mäksi. Kevyen liikenteen väylien rakentaminen (atsoteknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. Valaistuksen parantaminen (atso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. Nopeusrajoituksien laskeminen kyläalueella. Nopeusrajoituksien laskeminen kyläalueella. (atsoteknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, liite 2. Korotettu risteysalue Nukarintie- Nummennii- (atso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. tyntie Kasvillisuuden karsiminen ja siistiminen tien läheisyydes- Kasvillisuuden karsiminen ja siistiminen tien atsoteknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. sä. läheisyydessä.

7 Palojoki (noin 940 asukasta) Yhteisöllisen toiminnan kehittäminen Taaborin alue käyttöön myös kylä tapahtumiin ivistyslautakunta: Taaborin aluetta voidaan periaatteessa käyttää myös läjuhlien järjestämiseen. Tämä edellyttää tarkkaa sopimista siitä, mitkä lueet ovat käytössä ja miten roskat, siivoukset ym. tehtävät hoidetaan. Esikoulu Palojoelle Keskustelu kunnan päättäjien kanssa ivistyslautakunta: Toimenpiteelle ei ole olemassa toteuttamisedellytyksiä janjaksolla Esikoululaisten määrä on tämän hetken tietojen ukaan o ppilasta, ja o ppilasta. Kuntastrategiaan toivotaan muutosta ja vesi - ja viemäri- ekninen lautakunta sekä Nurmijärven Vesi-Ilikelaitoksen jk: Nurmijärven verkoston toteutumista kunnan vesilaitoksen tai vastaa- unnassa on aiemmin hyväksytty haja-asutusalueen vesi-huollon kehittämian kunnan takaaman yhtymän toimesta. en periaatteet (KV , ja ), oiden mukaan vesiosuuskunnat vastaavat asemakaava-alueen ulkopuolella lueidensa vesihuollon järjestämisestä. Kunta tukee vesiosuuskuntien erustamista. urmijärven kunta on käynnistänyt vesihuollon kehittämissuunnitelman äivittämisen. Työtä tullaan tekemään vuorovaikutuksessa myös vesiosuusuntien kanssa. Työn aikana tullaan selvittämään vesihuollon järjestämisen riteerejä kunnan eri alueilla sekä tulevaisuuden toimintamalleja. Perttula - Uotila - Numlahti (noin asukasta) Turvallisuus Kouluteiden turvallisuuden parantaminen, valaistuksen atso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. lisääminen, aikataulut ja turvalliset liittymät, pyörätiet kouluille johtaville teille Ympäristö ja miljöö sayleiskaavassa jätettävä rakentamatta untasuunnittelulautakunta: Perttulan osayleiskaavaluonnoksen tavoitsäilyttää maalaismaisema eena on ollut avoimien peltoalueiden säilyminen rakentamattomina. aavaprosessi on kesken. Uotilan kylän tunnettavuuden lisääminen Röykkä (noin 1800 asukasta) Kyläkoulun säilyttäminen Uotilan rajoille kyltit Kunta ELY Toimialojen vastaukset ekninen lautakunta : Perttulan päiväkoti alkaa olla peruskorjausiässä ja uomioidaan investointiesityksissä. Jotilan kouluun on valmistunut esiopetustilat huhtikuussa Kouluraennus on näin saatu entistä tehokkaampaan käyttöön. Kylätalo =kylätila Kunnalta lupa tilan käyttöön rekninen lautakunta : Kunnan investointivarat eivät riitä kylä- tai monitoiitalojen rakentamiseen. Kyläläisten toivotaan käyttävän mahdollisuuksien ukaan lähialueilla olevia kunnan kouluja tai päiväkoteja tilaisuuksisaan.(viite tekla ). Kevyen liikenteen väylä Röykästä ulospäin kevyen liikenteen väylä atso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. Varo koululaisia - merkit ja vilkkuvat valot atso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, liite 2. Röykkä -Leppälampi välille vanhan junaradan pohjan atso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. raivaus kevyen liikenteen väyläksi Vireä liikekeskus Hankotielle viitoitus Lopentien kohdalle Katso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. Liikekeskuksen takana olevalle puistoksi kaavoitetulle alueelle polku, taukopaikka ja leikkivälineitä rekninen lautakunta: Puistoalue ei ole kunnan omistuksessa.

8 Maaseudun yksityisyys, vapaus ja rau- Kaavoitus semakaava - ja rakennuslautakunta : Röykän asemakaavaa tullaan tarkishallisuus, tonttien koot riittävän isoja amaan Lopentien koillispuolella, tällöin voidaan suunnittelussa käyttää yläsuunnitelmassa toivottua suurempaa tonttikokoa; nykyinen asemakaaa ei estä muiden esitettyjen toiveiden toteuttamista untasuunnittelulautakunta : Kyläsuunnitelman alueeseen kuuluu asemaaavoitettua aluetta ja maaseutualuetta. Röykän taajaman osayleiskaavan aatiminen on kaavoitusohjelmassa Kirkonkylän ja Rajamäen osayleiskaavoen valmistumisen jälkeen. Osayleiskaavan suunnitteluprosessissa kyläläisilä on mahdollisuus osallistua ja tuoda näkemyksiään esiin. Maaseutumaiset lueet on tavoitteena säilyttää maaseutumaisina jatkossakin. öykän sairaala mpäristökeskus Röykän sairaalan tiloihin eskl-uudenmaan ympäristökeskus: Röykän kyläsuunnitelmassa on esitetympäristökeskuksen siirtymistä Röykän sairaalan tiloihin. Tällä tarkoitetaneen Nurmijärven omaa ympäristötointa? Mikäli tämä tarkoittaa Keskiudenmaan ympäristökeskusta toteamme, että ympäristökeskuksen isänäkunta a on Tuusula eikä tämän kaltaisia suunnitelmia ole tiedossamme. Uusikylä ja Savikko (noin 260 asukasta) Liikenneturvallisuus Valaistus vaarallisimpiin paikkoihin - risteyksiin ja Katso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. Keikkumäkeen Keikkumäentie -Kantatie 130 välinen tieosuus, Katso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. Nummenniityntien loppupää - palautettava tien nimi Jussinkehätieksi, epäselvyys kiinteistöjen numeroinnissa, turvallisuustekijä hätätilanteissa Yhteisöllisyys Tonttien koon kohtuullistaminen untasuunnittelulautakunta: Kyläsuunnitelmassa esitetään nykytilanteen makotitonttien ison koon kohtuullistamista yhteisöllisyyden parantamieksi. Alueen rakennuspaikkojen koot perustuvat rakennusjärjestyksen ääräyksiin. Rakennusjärjestys on tullut voimaan eikä sen uusimien ole lähivuosina ajankohtaista. Rajamäen osayleiskaava saattaa ulottua lueen luoteisosiin ja muille alueille laaditaan maaseutualueen osayleiskaaa, jonka laatiminen ei kuitenkaan ole lähivuosien kaavoitusohjelmassa. aavan suunnitteluprosessissa alueen asukkailla on mahdollisuus tuoda jatuksiaan esiin. hteisöllisyyden parantamiseksi muut keinot kuin tonttikokojen kohtuullisaminen ovat merkittävämpi. 7-veljeksen reitin laduttaminen ekninen lautakunta : Yksityisen maille tehty reittitoimitus ei mahdollista eitin levitystä, Mutaanmäessä 7-veljeksen reitti kulkee osan matkaa Muaanmäen latupohjilla. Maisema ja ympäristö Meluvalli moottoritien suuntaan teollisuusalu- atso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. een kohdalle Palvelut Karhunkorven koulun säilyttäminen ja remontoiminen ekninen lautakunta : Karhunkorven koulun laajennus ja peruskorjaus on janmukaiseksi, koulun riittävä laajennus unnan investointiohjelmassa. Arkkitehti on aloittanut työt huhtikuussa 014.

9 alkjärvi (noin 900 asukasta) Lähtelän uimapaikka ja venelaiturit Pro Valkjärvi hallin- ekninen lautakunta : Lähtelän uimapaikan ja venelaitureiden siirtäminen taas ro Valkjärvi hallintaan selvitetään Valkjärvellä kehitetään Koirien uimapaikka ähivuosina Tiiran uimarantaa. Kun maakaupat alueella toteutuvat, niin Uimarannalle leikkipaikka imaranta suunnitellaan ja alueelle sijoitetaan leikki-kenttä. Sosiaalitilat almistuvat alueelle vuonna Lähtelän uima -paikka on kyläläisten ja eneilijöiden käytössä ilman uimavalvontaa eikä sinne ole toteutettavissa oirien uimapaikkaa. Lähtelä liitetään Haaran vesiosuuskuntaan, kesävesi, ekninen lautakunta sekä Nurmijärven Vesi-liikelaltoksen jk: Nurmijärven rahoitus unnassa on aiemmin hyväksytty haja-asutusalueen vesihuollon kehittämikunta en periaatteet (KV , ja ), oiden mukaan vesiosuuskunnat vastaavat asemakaava -alueen ulkopuolella lueidensa vesihuollon järjestämisestä. Kunta tukee vesiosuuskuntien erustamista. urmijärven kunta on käynnistänyt vesihuollon kehittämissuunnitelman äivittämisen. Työtä tullaan tekemään vuorovaikutuksessa myös vesiosuusuntien kanssa. Työn aikana tullaan selvittämään vesihuollon järjestämisen riteerejä kunnan eri alueilla sekä tulevaisuuden toimintamalleja. Koulun kentän laajentaminen viereiselle peltokaistaleelle ekninen lautakunta: Koulun kentän viereinen peltoalue on yksityisomisuksessa. Kentän laajentaminen edellyttää maanhankintaa. Kuhakoskelle taulu alueen historiasta Tekninen lautakunta: Kulttuuripalvelut ja museo selvittää Kuhakosken auluasiaa ja toteutuksessa auttaa viher - ja liikunta -alueet Valkjärventien pientareiden leventäminen Katso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2 Aja hiljaa -kyltit Valkjärventien päihin Katso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. Valkjärventien ja Lopentien varrelle kevyen liikenteen semakaava - ja rakennuslautakunta : Valkjärven kyläsuunnitelmassa väylä - sitetyt kevyen liikenteen väylät on kaava -alueen osalta (lähinnä Klaukkajärven ympäri pyöräily antie) mahdollista toteuttaa olevien kaavavarausten puitteissa Valaistus Valkjärventielle Koulun kentän laajentaminen Rakennetaan kosteikkoja laskuojien päihin semakaava- ja rakennuslautakunta : vähäiset kaava-alueet eivät estä toimenpiteiden toteutusta Suojatiekorokkeen korjaaminen KatsoTeknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, liite 2 atso Teknisen lautakunnan vastaus liikenneturvallisuuteen liittyen, Liite 2. ivistyslautakunta : Sivistystoimiala neuvottelee ja valmistelee asiaa yhdes- ;ä teknisen toimialan kanssa. Edellyttää varautumista talousarvion laadinnassa. eski-uudenmaan ympäristökeskus: Valkjärven kyläsuunnitelmassa on sitetty kosteikkojen rakentamista laskuojien päihin. Asiaa käsitellään 1 arhaillaan kunnan laadittavana olevassa Klaukkalan hulevesisuunnitelmasa. Keski- Uudenmaan ympäristökeskus toimii asiassa yhteistyössä Nurmiärven kunnan kanssa ja pyrkii edistämään suunnittelua ja sen toimenpiteien toteutumista.

Kunla 17.6.2014 72, liite nro 8

Kunla 17.6.2014 72, liite nro 8 Kunla 17.6.2014 72, liite nro 8 Liite 1. Kyläsuunnitelmien toimenpidetaulukko ja toimialojen vastaukset, tiivistelmä Herunen (noin 1000 asukasta) Viihtyvyyden lisääminen Monitoimitalo Alakylän alueelle

Lisätiedot

Kyläsuunnitelmat 2013

Kyläsuunnitelmat 2013 Nurmijärvi 6.5.2014 Kyläsuunnitelmat 2013 Kuntasuunnittelulautakunta on lähettänyt kyläsuunnitelmat lautakunnille tiedoksi ja toimenpiteitä varten. Kunkin tahon tulee tunnistaa ko. tahon vastuulle osoitetut

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan toimenpiteet kyläsuunnitelmien 2013 perusteella

Teknisen lautakunnan toimenpiteet kyläsuunnitelmien 2013 perusteella Tekla 26.10.2017 87 Liite nro 2 Teknisen lautakunnan toimenpiteet kyläsuunnitelmien 2013 perusteella 1. Liikenneturvallisuus 1. Nurmijärven kunta on kustannuksellaan rakennuttanut maantien 1311 Kirkokylä-Rajamäki

Lisätiedot

Kuntasuunnittelulautakunta Kuntasuunnittelulautakunta Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kuntasuunnittelulautakunta Kuntasuunnittelulautakunta Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Kuntasuunnittelulautakunta 125 21.11.2013 Kuntasuunnittelulautakunta 26 18.03.2014 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 67 13.05.2014 KYLÄSUUNNITELMAT 2013 230/00.04.02/2012 KUNLA 125 Nurmijärven kyläsuunnitelmien

Lisätiedot

Nurmijärven liikenneturvallisuussuunnitelma. Toimenpide ehdotukset.

Nurmijärven liikenneturvallisuussuunnitelma. Toimenpide ehdotukset. Nurmijärven liikenneturvallisuussuunnitelma. Toimenpide ehdotukset. Tienpitäjä: E = Uudenmaan ELY-keskus K = Nurmijärven kunta Nro Kohde Tieosoite Toimenpide-ehdotus Kustannusa Kiireelli Tienpit Nopeusrajoitus

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

3 Järvikierros (Kirkonkylä Suontaantie Kirkonkylä)

3 Järvikierros (Kirkonkylä Suontaantie Kirkonkylä) 3 Järvikierros (Kirkonkylä Suontaantie Kirkonkylä) Kirkonkylä Hongisoja Taipaleentie Suontaantie Kirkkotie Kirkonkylä 07.15 X X 07.30 X 07.50 + 08.15 X X 08.30 X 08.50 kp 09.05 X X 09.20 X 09.40 12.05

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Maantievalaistusten rakentamiskohteet lähivuosille

Maantievalaistusten rakentamiskohteet lähivuosille Maantievalaistusten rakentamiskohteet lähivuosille 2017 2026 Nurmijärven kunta Ympäristötoimiala Kunnallistekniikan suunnittelu Maantievalaistuksen rakentamisen priorisointi lähivuosille Tässä raportissa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Pistemäiset vaaranpaikat.

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Pistemäiset vaaranpaikat. Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Pistemäiset vaaranpaikat. Numero ja Palautteiden Kohde Ongelman kuvaus väri kartalla lukumäärä 101 20 tai yli Klaukkalantien, Kirkkotien, Ylitilantien ja Alitilantien

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1. Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat

Lisätiedot

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040 Nettikyselyn tuloksia Kysymykset 1. Miten ajattelet oman / lastesi elämän / Nurmijärven muuttuvan vuoteen 2040 mennessä? 2. Mitkä ovat mielestäsi Nurmijärven mahdollisuudet

Lisätiedot

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Laadittu 12.5.2015 Tarkistettu 06.10.2015 Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Kaavatunnus: 5-021 Diaarinro: 471/10.02.03/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 06.10.2015 Suunnittelualueen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012

Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012 Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012 Onko kaava aina tarpeen maaseudulla? Kunnan ja kylän yhteistyö Korpilahden alueen suunnittelussa Aluearkkitehti

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti 2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit

Lisätiedot

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN 1. Lähtökohdat 2. Liikenteen rauhoittaminen 2 LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen kaavaluonnoksesta saadussa Liikenneviraston ja asukkaiden palautteessa on tuotu

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan

Lisätiedot

Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 5.6. 9.8.2017 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia

Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia Risto Nikunlaakso 16.5.2016 1 Kuntalaiskysely palveluverkkotoimikunnan esityksestä Kuntalaisille varattiin mahdollisuus kommentoida palveluverkkotoimikunnan

Lisätiedot

Maankäyttöstrategia 2014

Maankäyttöstrategia 2014 PUKKILASSA ONNISTUU! Maankäyttöstrategia 2014 Pukkila on vireä, kasvava kunta Uudellamaalla. Joka puolelta ja joka puolelle on lyhyt matka. Ajoaikoja Pukkilasta Helsinki Kouvola Vantaa Järvenpää Lahti

Lisätiedot

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-297 Asia n:o: 121/10.02.03/2019 17.6.2008, päivitetty 26.2.2019 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 26.2.2019

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvik pysyy väljästi rakennettuna ja viihtyisänä asuinalueena 3.5.2012 1 Långvikin kehittäminen kunnan päätöksenteossa 1(5) Joulukuu

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen 3.9.2015 Iisalmi Case Jyväskylä Julia Virtanen Muuramen kunta Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ - Kaupunkikeskusta - 86 500 JKYLÄN MLK - Taajamia - 36 400

Lisätiedot

URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 954 URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU

Lisätiedot

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet. Maastokäynnin 8.4.2010 kohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = kyselyn K = asukaskysely N = nopeusrajoitus palaut-

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ASIKKALAN KUNTA KUNNAN VALTUUSTO Rusthollistie 2 17200 VÄÄKSY 28.9.2015 ALOITE: LIIKENNETURVALLISUUDEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO

Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO 249/60.605/2011 KHALL 228 Sisko ja Pentti Lunki ovat jättäneet suunnittelutarveratkaisuhakemuksen omakotitalon ja talousrakennuksen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 234 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

T i k k a k o s k i k e h i t t y y!

T i k k a k o s k i k e h i t t y y! T i k k a k o s k i k e h i t t y y! 4.2. 2015 1. Avaus 2. Tikkakosken kehittämissuunnitelmasta yleensä 3. Tikkakosken tohinat; diplomityön esittely, Annamaija Löfgren 4. Koulu- ja liikuntakeskuksen yleissuunnitelmaluonnoksen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE 1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012

Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012 Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012 Lyhyesti valtionavustuksesta Valtio avustaa tiekuntia yksityisteiden parantamishankkeita ja erityiskohteita Valtionavustukseen oikeutettuja

Lisätiedot

KYLÄSUUNNITELMAT JA RAHOITUS NURMIJÄRVELLÄ

KYLÄSUUNNITELMAT JA RAHOITUS NURMIJÄRVELLÄ Kokoontumis- ja harrastustilat sekä kyläyhdistyksen perustaminen (Harrastus)toiminnan pitää olla uutta, tai toimintaa on laajennettava/uusittava. Kotiseutuliiton ja opetusministeriön varoja kannattaa myös

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA Asra 6.9.2016 64 ASEMAKAAVOITUSOHJELMA vuosille 2017-2021 Asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu 1 ASEMAKAAVOITUS Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos 745/10.02.03/2016 ASRA 58 Nurmijärven kunta on tehnyt aloitteen Kirkonkylän keskustan

Lisätiedot

Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella Tekninen lautakunta 196 02.12.2014 Maankäyttölautakunta 11 21.01.2015 Tekninen lautakunta 20 24.02.2015 Tekninen lautakunta 47 21.04.2015 Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän

Lisätiedot

(kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Klaukkalan terveysasema, vanhan osan peruskorjaus 1.305.000, aloitus: 2014 käyttötalousvaikutus: /vuosi

(kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Klaukkalan terveysasema, vanhan osan peruskorjaus 1.305.000, aloitus: 2014 käyttötalousvaikutus: /vuosi Terveyspalvelut Tekla 9.6.2015 80 (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) n terveysasema, vanhan osan peruskorjaus 1.305.000, aloitus: 2014 käyttötalousvaikutus: /vuosi Hankkeen on kaksiosainen, hammashoitola

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto

Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto Vesihuoltoavustukset Vesiosuuskuntaseminaari, Vihti 27.9.2008 Ilkka Juva 1 Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto Tehtäviä mm. Vesihuollon yleinen kehittäminen toimialueella Vesihuoltolain valvontaviranomainen

Lisätiedot

Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 8.8. 31.12.2019 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY?

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? Haluamme - kertoa kaavatyön aloittamisesta - esitellä ympäristöä koskevan selvityksen - esitellä emätilaselvityksen ja sen merkityksen kaavan laatimisen ja alueelle

Lisätiedot

Liite 3.V. 2009 sovittujen toimenpiteiden toteutuminen 10/2012

Liite 3.V. 2009 sovittujen toimenpiteiden toteutuminen 10/2012 Liite 3.V. 2009 sovittujen toimenpiteiden toteutuminen 10/2012 TEEMA: KYLÄTALO Idea: Kylätaloselvitys tehdään yhteinen kylätaloselvitys muiden lakkautettujen koulujen kiinteistöistä ja niiden käytöstä

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA vv. 2017 2019 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017

Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017 1 / 3 Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017 LAUSUNNOT Tuusulan kunnan vesihuoltoliikelaitos pyysi lausuntoa vesihuollon toiminta-alueen päivittämisestä naapurikunnilta, Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS myöh. 590 000 350 000

TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS myöh. 590 000 350 000 D. Investointiohjelmaesitys 90150 Teollisuusalueen laajentaminen 590 000 350 000 - Tonttien ja infran rakentaminen Kuparitie, Kuparikuja, Messinkitie, Messinkikuja Myöhemmin: - Tonttien ja infran rakentaminen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava ja asemakaavamuutos 34/10.02.03/2018 ASRA 3 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalassa asemakaavan sekä asemakaavamuutoksen laatimisen

Lisätiedot

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille Yksityistieavustusten painotukset 2013 ja 2014 Yksityistieseminaari Hämeenlinna 13.3.2012 Sisältö Johdanto Mistä avustuksia haetaan? Mitä avustetaan? Parantamisavustuksesta;

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

HEIKKILÄNTIE KORTTELI Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

HEIKKILÄNTIE KORTTELI Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/6 Kaavatunnus: 2-179 Asia n:o: 884/10.02.03/2018 20.11.2018 HEIKKILÄNTIE KORTTELI 2344 Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 2/6 Suunnittelualueen

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA 1 (14) Kaupunkirakenneyksikkö RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Yleissuunnitelma 2 (14) Sisällysluettelo 1. Suunnittelualue 1.1 Yleistä 1.2 Kadut, LP-alue, Rantakyläntori

Lisätiedot

Täyttöprosentti. Oppilasennuste (vuosiluokat

Täyttöprosentti. Oppilasennuste (vuosiluokat Tekninen Sisäinen Täyttöprosentti Oppilasennuste Hyötyala kunto 21 vuokra 21 Maksimilapsi Oppilaita (vuosiluokat Koulun nimi Rakennusvuosi (hm 2 ) (1 ) ( /hum 2 ) määrä 21 /21 21 yht.) 21 226 Hm 2 /lapsi

Lisätiedot

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU Päätös, raportti 12.3.2018 Nähtävillä 20.3.-18.4.2018 Hyväksytty 8.5.2018 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus 1. Johdanto Karhuojan

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

NUKARIN KYLÄKYSELYN TULOKSET. Nukarin kyläkysely ja vastaajien taustatiedot

NUKARIN KYLÄKYSELYN TULOKSET. Nukarin kyläkysely ja vastaajien taustatiedot Nukarin kyläkysely ja vastaajien taustatiedot Nukarin kyläkysely toteutettiin osana Nurmijärven kylille tehtyä kyläkyselyä helmi-maaliskuun 2013 aikana. Kyselylomakkeita jaettiin kylässä talkoovoimin kaikkiin

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Juankosken kaupunki 1/6 JUANKOSKEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS Tikanniemen ranta-alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Juankosken asemakaava-aluetta Tikanniemessä.

Lisätiedot

Kiinteä omaisuus Tulot Menot Nettomeno

Kiinteä omaisuus Tulot Menot Nettomeno Kiinteä omaisuus Tulot 10 000 10 000 10 000 10 000 Menot 15 000 15 000 15 000 15 000 Nettomeno -5 000-5 000-5 000-5 000 Irtain omaisuus Menot 0 62 000 30 000 30 000 Nettomeno 0-62 000-30 000-30 000 Talonrakennus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2016 2018 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis alkaen

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis alkaen Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut Kivenkyyti - ajaisihan sillä myös Aleksis. 2.8.2010 alkaen Tervetuloa Kivenkyytiin, palveluliikenteen turvalliseen ja mukavaan bussiin. Kivenkyyti palvelee kaikkia

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS FCG Finnish Consulting Group Oy Lapinlahden kunta ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS Kaavaselostus Luonnos 13.3.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I Kuopio Onkiveden

Lisätiedot

Asemakaavan ehdotus koskee kortteleita 1031-1034 ja 1410 ja niihin liittyviä viheralueita. Asemakaavalla muodostuu uusi kortteli.

Asemakaavan ehdotus koskee kortteleita 1031-1034 ja 1410 ja niihin liittyviä viheralueita. Asemakaavalla muodostuu uusi kortteli. ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS 2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIE KAAVASELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 20.6.2011 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku Sisältö Suunnitteluperusteet Kustannuslaskentaperusteet Mahdollisten viemäröintialueiden luokittelu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava Leskinen Timo 15.10.2013 OAS 1 (5) Pahkasalon asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava koskee tiloja 403-1-92 (Mutalahti), 403-1-93

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asra 8.9.2015 Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Rakennusvalvonta Sivu 2 TP 2014 TA+muutokset 2015 TA 2016 2017 2018 Toimintatuotot 319 908 404 100 354 000

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017

KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017 LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

(Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS

(Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kaavaselostus koskee 4.11.2008 päivättyä kaavakarttaa. Ranta-asemakaavan

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista

Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista Yleisötilaisuus 7.11.2013 Hausjärvi, Hyvinkää, Riihimäki, Loppi Liikennejärjestelmäasiantuntija Sonja Heikkinen, Uudenmaan ELY-keskus 7.11.2013 Liikenneturvallisuustyö

Lisätiedot

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 TP TA TA TS TS 2014 2_2015 2016 2017 2018 1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -1 876 780,01-500 000-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tienpito Nykytilan kartoitus Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tehtävien nykytilan kartoitus ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue vastaa toimialueensa valtion hallinnoiman

Lisätiedot