Toimintasuunnitelma 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelma 2018"

Transkriptio

1 Toimintasuunnitelma 2018

2 Yleistä Toimintavuoden 2017 jälkeen jäsenmäärä on 797. Kuluneen kauden positiivisia uutisia ovat kentän hyvä kunto ja jäsenmäärän kasvu edelliseen kauteen verrattuna. Juniori-, kenttä-, seura- ja senioritoimikunta ovat jatkaneet tuttuun hyvään tyyliin toimintojaan. Kaudella 2018 seura panostaa erityisesti perheiden yhteisiin tapahtumiin. Tällä odotetaan olevan myönteinen vaikutus jäsenmäärään. Golf on mainiota hyötyliikuntaa ja golf sopii kaikille.

3 Jäsenistö Vuonna 2017 jäsenmäärä oli lepäävää jäsentä, kun tavoitteena oli ylittää 800 jäsenen määrä. Positiivista oli että jäsenmäärä saatiin nousuun usean laskuvuoden jälkeen. Vuoden 2018 jäsenmäärä nousee 825 jäsenen tasolle. Keinot: 1. Perheiden golfharrastukseen panostaminen 2. Tarjouspaketin markkinoinnin uudistaminen 3. Junnukoulun voimakas markkinointi ja jäsenhankinta nuorten ja heidän vanhempiensa osalta. 4. Seuratapahtumien järjestäminen 5. Kaikkien IG:n jäsenten panosta tarvitaan jäsenhankinnassa paras mainostaja on innostunut ja kannustava pelikaveri.

4 Talous Kaudella 2017 seuran tulos saatiin käännettyä selkeästi positiiviseksi. Seuran talous on vakaalla pohjalla. Vuoden 2018 noudattelee edellisvuosien raameja tavoitteena pieni ylijäämä. Keinot: 1. Kilpailuiden monipuolistaminen. 2. Jäsenmaksutuottojen lisääminen 3. Kulujen tarkka seuranta ja ehdoton budjettikuri.

5 Kilpailu- ja tasoitustoiminta Vuoden 2017 kilpailutoiminta onnistui hyvin. Kilpailut kiinnostivat ja osanottajamäärät olivat hieman kasvussa. Kilpailutoimintaan saatiin aktivoitua uusia jäseniä avuksi kilpailujärjestelyihin. Kilpailuissa käytettiin aiempaa enemmän peräkkäislähtöjä yhteislähtöjen sijasta. Kilpailutuotoissa ylletään vuoden 2017 tasolle. Keinot: 1. Monipuolinen kilpailutarjonta. 2. Pyritään saaman kansallisesti tunnettuja kilpailuja Imatralle. 3. Kilpailujen järjestelyorganisaation ylläpitäminen ja kasvattaminen Tasoitustoiminnassa noudatetaan SGL:n päätöksiä. Nämä ovat pääsääntöisesti valmiina ATK-ohjelmassamme. Valmistautuminen tasoitusjärjestelmän muutokseen.

6 Edustusjoukkue Varsinaista edustusjoukkuetta ei ole ollut vaan seuran edustusjoukkueen budjettia on käytetty ainoastaan kilpailumenestyksen mukaan. Saada pelaajia kansallisen tason kilpailuihin Keinot: 1. Nykyisen juniorikaartin valmentaminen edelleen kohti aikuisten edustustehtäviä. 2. Luodaan selkeät pelisäännöt kustannusten maksamiseksi menestyksen mukaan.

7 Kenttä Kenttätoimikunta järjesti aktiivisesti talkoita kuluneen toimintavuoden aikana. Talkoiden vakiinnuttaminen ja runsas osanotto talkoisiin. Keinot: 1. Oy:n ja Ry:n yhteistyön tiivistäminen kentän hoitotoiminnassa. 2. Talkootyön markkinointi ja sen arvostaminen.

8 Nuoriso 1/2 Junioritoimikunnan tarkoitus: Junioritoimikunnan tarkoitus on luoda golfista kiinnostuneille junioreille mukavia ja hauskoja elämyksiä golfin parissa. Toiminta koostuu kolmesta eri osa-alueesta: Auttaa junioreja golfin aloittamisessa, pitää juniorit mukana seuran toiminnassa ja tarjota aktiivisille seuran junioreille mahdollisuus kilpailla ja menestyä junioritoureilla. Valmennusvastuut: Jani Huotilainen, Pro Kilpailevat juniorit Markku Hietanen, PGA Pro Harrasteryhmät Suvi Rautiainen Tyttöryhmä Toni Turkkila, Asisstant Trainer Harrasteryhmä Tiikerit ja Hippo-golfkoulu Junioritoimikunnan tavoitteet 2018: Pitää huolta junnuystävällisestä ilmapiiristä panostamalla viestintään seurassa ja seuran ulkopuolella sekä kehittää treenejä ja tapahtumia kaikentasoisille pelaajille. Seuraan on oltava helppo tulla ja toiminnan on oltava monipuolista ja hauskaa. Juniorijäsenistä 60 % tulee olla aktiivisesti toiminnassa mukana. Aktiiviset juniorit jatkavat harrastusta myös aikuisiässä. Yhteisömme on oltava kiinnostava ja turvallinen kasvuympäristö kaikenikäisille lapsille. Junioreista 45% tulee golfperheistä. Vuoden 2018 lopussa golfperheiden määrä kasvaa 60 prosenttiin.

9 Nuoriso 2/2 Vähintään kaksi uutta ohjaajaa tarvitaan lisää, jotta toiminta pystytään pitämään riittävän aktiivisena, laadukkaana ja turvallisena. Jokaisen ohjaajan on käytävä vähintään Juniorigolfohjelman ja Golfohjaajan peruskurssi. Uusien ohjaajien myötä juniorijäsenien määrää on mahdollista nostaa kauden 2018 aikana yli 110 jäseneen. Urheiluseuran toimintaan kuuluu vahvasti kilpailutoiminta. Harrasteryhmien junioreiden kilpailuaktiivisuutta on lisättävä, jotta junioritoureille saadaan lisää edustuspelaajia. Kisaryhmän pelaajat saavat pelipaikan takaisin FJT:lle ja vähintään yksi pelaaja saavuttaa pelioikeuden kaudelle Keinot tavoitteiden saavuttamiseksi: Yhteistyötä Itä-Suomen golfseurojen sekä paikallisten urheiluseurojen kanssa monipuolisen toiminnan kehittämisessä. Aktiivinen osallistuminen Etelä-Karjalan Liikunnan ja Urheilun sekä Suomen Golfliiton tapahtumiin, jotta toimintaan saadaan mukaan uusia toimintatapoja ja laatua pystytään jatkuvasti kehittämään. Koulugolf rakentuu Draivia kouluun! -ohjelman ympärille. Toimintaa laajennetaan myös yläkouluihin. Näkyvyyttä ja lajin tunnettavuutta haetaan puistogolf -tapahtumilla. Mahdollisuuksien mukaan kesätyöntekijöiden palkkaaminen toiminnan aktiivisuuden lisäämiseksi kesäkaudella. Ohjaajien toiminta on koettava halutuksi ja mielekkääksi, jotta uusia ohjaajia saadaan lisää. Ohjaajille järjestetään ulkoisia ja sisäisiä koulutuksia sekä Pron opetustunteja pelitaitojen kehittämiseksi. Junioritoimikunnan jäsenet: Toni Turkkila Jani Huotilainen Timo Hauska Pasi Lihavainen Jere-Pekka Laitinen Markku Heiskanen Toimialue: Puheenjohtaja, toiminnan kehittäminen, jäsenhankinta Valmennus: kilpailevat juniorit Budjetointi: kilpailevat juniorit Urheiluseura-yhteistyö ja harrasteryhmien vanhempien edustaja Junioreiden edustaja Varainkeruu

10 Seura Toimintaa jäsenistölle on ollut ympäri vuoden. Seuran tavoitteena on myös edelleen parantaa yhteisöllisyyttä ja kasvattaa me- henkeä sekä helpottaa aloittelijoiden alkutaivalta. Tavoitteena on lisätä golfperheitä : suku-, kaveriporukat jne Seuran hallituksella on vetovastuu seuran jäsenistölle kohdistuvista toimista. Kapteenit esittelevät seuran toimintaa kaikille alkeiskurssilaisille sekä osallistuvat aloittelijoiden pelikierroksiin ja First Tee tapahtumiin. Keinot: 1. Kiinnitetään huomiota erityisesti perheisiin 2. Järjestetään edelleen tapahtumia eri kohderyhmille (aloittelijat, naiset, perheet jne.) ympäri vuoden. 3. Pelaaja Ensin -kyselyn analysointi ja toimintaehdotukset. 4. Kauden tapahtumakalenteri tehdään valmiiksi jo talvella 5. Kevättalvinen golfpäivä Avialla maalis-/huhtikuussa.

11 Talviharjoittelu Aviasport - Areenalta on saatu järjestettyä jäsenille laadukkaat harjoitustilat. Harjoitusvuorot on suunniteltava siten, että minimoimme seuran kulut. Paikka on kuitenkin erinomainen, joten se on hyödynnettävä niin, että sen käyttö on mahdollista myös tulevaisuudessa. Harjoittelupaikka markkinoidaan jäsenistölle siten, että se tarjoaa pelaajille erinomaiset olosuhteet ja tuottaa toiminnalla nollatuloksen.

12 Seniorit Toiminta on hyvällä tasolla ja tarjoaa seniori-ikäisille sopivan määrän erilaisia kilpailuja, pelimatkoja ja mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen lajin parissa. Toiminta jatkuu vähintään saman tasoisena ja sitä kehitetään yhä monipuolisemmaksi. Entistä suurempi osa seniori-ikäisistä senioritoimintaan. Aktiivisempi osallistuminen ja sitä kautta menestyminen kilpailuissa. Keinot: Kehitämme toimikunnan osaamista ja selkeytämme sisäistä työnjakoa senioritoiminnan laadun varmistamiseksi. Kannustamme senioreita osallistumaan SGS:n alueellisiin ja kansallisiin kilpailuihin tukemalla kilpailullista menestystä taloudellisesti senioribudjetin antamissa puitteissa. Otamme aktiivisesti osaa seurojenväliseen senioriyhteistyöhön mm. seuraotteluiden ja muun kanssakäymisen kautta. Olemme aktiivisia yhteistyössä Suomen Golfseniorit ry:n kanssa.

13 Tiedotus ja markkinointi Viestinnän tavoite: Viestinnän tavoitteena on informoida eri tahoja, tukea seuran toimintaa, profiloida se positiivisesti ja saada aikaan vuorovaikutusta. Tavoitteena on saada uusia jäseniä sekä sitouttaa jo olemassa olevaa jäsenistöä omaan seuraan. Saada aikaan positiivista toimintaa. Tavoitteena on olla ylpeä omasta seurasta. Markkinointiviestintä: Tarkoituksena saada aikaan myyntiä. Esim. lehti /sähköiset maksetut ilmoitukset. Sisältömarkkinointi: Tarkoituksena tuottaa asiakkaalle lisäarvoa ja sitouttaa pelaaja golfyhteisöön. Tuotetaan asiakkaalle hyötyä ja iloa ja yritetään ratkaista asiakkaan mahdollisia ongelmia tai esteitä. Kohderyhmät: Nykyiset jäsenet, henkilökunta, lepäävät jäsenet, sidosryhmät, lapset, nuoret, perheet, eläkeläiset, työssäkäyvät. Sisäinen viestintä: Viestintää organisaation sisällä. Sisäisen viestinnän kanavat: Some, ilmoitustaulut, henkilökohtainen viestintä. Vastuuhenkilö: Toiminnanjohtaja. Ulkoinen viestintä: Viestintää organisaation ulkopuolelle. Esim. tehdään tiedote kilpailusta ja se tiedotetaan lehtiin ja radioon. Ulkoisen viestinnän kanavat: tiedote, tapahtumat, some, henkilökohtainen viestintä.

14 Koulutus Vuonna 2017 koulutus on keskittynyt lähinnä juniorivalmentajien kasvattamiseen ja kehittämiseen sekä seuratuomarikoulutukseen. Koulutustilaisuuksia järjestetään tarpeen mukaan.

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Yleistä Vuoden 2018 toimintakauden jälkeen jäsenmäärä oli 775, josta 21 on lepäävää. Kuluneen kauden positiivisia uutisia ovat kentän erinomainen kunto ja seuratoiminnallinen yhteisöllinen

Lisätiedot

Tarinan strategia 2020

Tarinan strategia 2020 Tarinan strategia 2020 Suomen golfin strategia Visio Parasta vapaa aikaa Missio Golf yhdistää terveysvaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkumisen Strateginen tahtotila Golfyhteisöjen toimintatapoja uudistamalla

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

KARTANOGOLF RY

KARTANOGOLF RY KARTANOGOLF RY 12.11.2018 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 Yleistä Suomen Golfliiton jäsenmäärä on vuoden 2018 elokuun lopussa 138 955 (142 372 vuonna 2017) rekisteröityä pelaajaa, jossa on laskua 3 417

Lisätiedot

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi. Tavoitteena on nostaa nuorisotoiminnan eri ulottuvuuksia esiin ja auttaa

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

Toimintakertomus 2017

Toimintakertomus 2017 1 Toimintakertomus 2017 Yleistä Vuosi 2017 oli Imatran Golf ry:n 31. toimintavuosi. Kenttä täytti pyöreät 30 vuotta, ja oli juhlavuotenaan erinomaisessa kunnossa. Kentän 30-vuotisjuhlakisat järjestettiin

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu SUOMEN GOLFLIITTO LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi. LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

Peuramaa Golf Hjortlandet ry

Peuramaa Golf Hjortlandet ry Peuramaa Golf Hjortlandet ry Toimintasuunnitelma 2018-2020 Seuran kevätkokous 15.5.2018 ESITELLÄÄN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KEVÄTKOKOUKSEN JÄLKEEN Toimintasuunnittelun tavoite Päivittää RY:n toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,

Lisätiedot

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi.

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi. SUOMEN GOLFLIITTO LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi. LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018

Toimintakertomus 2018 1 Toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli Imatran Golf ry:n 32. toimintavuosi. Imatra Golf ry:n junioritoiminnalle myönnettiin myönteisen Imatra-kuvan edistäjän palkinto kaupungin 70 -vuotis juhlavuonna.

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

Suomen golfin strategia

Suomen golfin strategia Suomen golfin strategia Strategiaprosessin tausta Golf on poikkeuksellisen laajasti eri ikäisiä ja tasoisia harrastajia puhutteleva laji, joka mahdollistaa yhdessä liikkumisen hoidetussa luontoympäristössä

Lisätiedot

PK-35 ry Toimintasuunnitelma 18.11.2015

PK-35 ry Toimintasuunnitelma 18.11.2015 PK-35 ry Toimintasuunnitelma 18.11.2015 Seuran päämäärä ja tavoite PK-35 pyrkii olemaan toiminta-alueensa suurin, monipuolisin ja kehittyvin jalkapalloseura, joka tarjoaa parhaat mahdolliset edellytykset

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA

SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA SUOMEN SOTILASURHEILULIITON STRATEGIA 2018-2021 Visio 2018-2020 Elinikäisen liikuntainnostuksen aktivoija Talous- ja viestintävaliokunta Toimintaympäristö Nykyinen toimintaympäristö Viestintä Liiton viestintä

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

1 Seuratoiminta. 2 Talous

1 Seuratoiminta. 2 Talous Katinkulta Golf ry Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Seuratoiminta Seurassamme oli jäseniä 1 198 (edellisenä vuonna 1 192) edellisenä SGL:n jäsenmäärän ilmoituspäivänä 31.8.2018. Uusia jäseniä on liittynyt

Lisätiedot

Visio, missio, arvot ja strategia

Visio, missio, arvot ja strategia Visio, missio, arvot ja strategia Joensuun Kataja ry taitoluistelujaosto Arvot toiminnan perusta Visio tahtotila Jatkuva kehitys Missio tehtävä Strategia toimintamalli Arvot AVOIMUUS Asioista puhutaan

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

TENNISLIITON STRATEGIA

TENNISLIITON STRATEGIA TENNISLIITON STRATEGIA 2017-2020 Haluamme kehittää ja edistää elinikäistä tenniksen pelaamista seuroissa kaikilla taitotasoilla." Tennisliiton missio Haluamme luoda monipuolisia kilpailemisen ja harrastamisen

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku

KANKAISTEN GOLF ry Masku KANKAISTEN GOLF ry Masku 30.01.2018 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Seuran toiminta tapahtuu hallituksen koordinoimana toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien puheenjohtajat ovat hallituksen jäseniä.

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Seurafoorumi Tampere

Seurafoorumi Tampere Seurafoorumi 2018 Tampere 25.-26.7.2018 Ohjelma Keskiviikko 25.7. klo 12.00 seminaarin avaus klo 12.15 Tennisliiton ajankohtaiskatsaus klo 13.15 Tennisliiton jäsenmaksu-uudistus klo 13.45 antidopingtyö

Lisätiedot

OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS

OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS SISÄLLYSLUETTELO 1. Seuran yleisesittely ja organisaatio 2. Seuran junioritoiminnan periaatteet 2.1 Toimintamalli ja ryhmät 2.2 Valmennus 2.3 Koulutus 3. Tapahtumat 3.1 Harjoittelu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 KANKAISTEN GOLF ry Masku TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Seuran toiminta tapahtuu hallituksen koordinoimana toiminnanjohtajan ja toimikuntien toteuttamana. Toimikuntien puheenjohtajat ovat hallituksen jäseniä.

Lisätiedot

PK-35 ry Toimintasuunnitelma

PK-35 ry Toimintasuunnitelma PK-35 ry Toimintasuunnitelma 12.11.2016 Seuran päämäärä ja tavoite PK-35 pyrkii olemaan toiminta-alueensa suurin, monipuolisin ja kehittyvin jalkapalloseura, joka tarjoaa parhaat mahdolliset edellytykset

Lisätiedot

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI Toiminnasta vastaa juniori- ja valmennustoimikunta jonka edustaja toimii hallituksessa. 1.2. JUNIORI- JA VALMENNUSTOIMIKUNTA Toimikuntaan

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

Seuran talous on hyvässä kunnossa kahden aiemman vuoden voitollisen tuloksen ansiosta.

Seuran talous on hyvässä kunnossa kahden aiemman vuoden voitollisen tuloksen ansiosta. KANKAISTEN GOLF ry Masku 25.01.2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Seuran toiminta tapahtuu hallituksen koordinoimana toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien puheenjohtajat ovat hallituksen jäseniä.

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016 JSK Squash ry ver 29.9.2015 JSK:n - toimihenkilöt Johtokunta (+vastuualueet) Jack Westrén-Doll, puheenjohtaja talous jack.westren-doll@granlund.fi Raimo Yliranta,

Lisätiedot

Suomen golfin strategia 13.2.2015

Suomen golfin strategia 13.2.2015 Suomen golfin strategia 13.2.2015 Strategiaprosessin tausta Golf on poikkeuksellisen laajasti eri ikäisiä ja tasoisia harrastajia puhutteleva laji, joka mahdollistaa yhdessä liikkumisen hoidetussa luontoympäristössä

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia

Suomalaisen jääkiekon strategia Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä 2. Kanavagolfin yhteisön strategia Toiminnan ohjaus 3.

Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä 2. Kanavagolfin yhteisön strategia Toiminnan ohjaus 3. Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä Kanavagolf Vääksy ry toimii Suomen Golfliiton alaisena jäsenseurana, noudattaen liiton ja seuran omia toimintasääntöjä. Seuran kotikenttänä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

LPG ry junioreiden säännöt

LPG ry junioreiden säännöt LPG ry junioreiden säännöt Yleiset Laukaan Peurunkagolfin junioritoiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus harrastaa golfia haluamallaan tavalla. Ryhmiä pyritään tarjoamaan

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Nuorisotoiminnan ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Seuran päämäärä ja tavoite

Seuran päämäärä ja tavoite Seuran päämäärä ja tavoite PK-35 haluaa olla toiminta-alueensa suurin, monipuolisin ja kehittyvin jalkapalloseura, joka tarjoaa parhaat edellytykset kilpa- ja harrastejalkapallolle. Seuran tavoitteena

Lisätiedot

Pallokerho-35 ry Toimintasuunnitelma

Pallokerho-35 ry Toimintasuunnitelma Pallokerho-35 ry Toimintasuunnitelma Yksi Yhteinen 9.11.2017 Seuran päämäärä ja tavoite PK-35 haluaa olla toiminta-alueensa suurin, monipuolisin ja kehittyvin jalkapalloseura, joka varmistaa pelaajille

Lisätiedot

M-Teamin strategia

M-Teamin strategia M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista

Lisätiedot

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2008-2009 VUOSIKOKOUS 21.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen 3. Sinettivelvoitteet

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000 Polvijärven kunta Sivistyslautakunta YLEISAVUSTUKSEN HAKEMUS 1. HAKEMUKSEN KATEGORIA. VAIN YKSI RASTI/HAKEMUS x yleisavustus urheiluseuroille yleisavustus liikuntaa harrastaville yhteisöille yleisavustus

Lisätiedot

Strategia 2014-2017 Versio 1.0

Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio

Lisätiedot

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE YLEISTÄ SYNTYESSÄÄN UUSI SEURA OLISI SUOMEN KOLMEN SUURIMMAN UINTIURHEILUSEURAN JOUKOSSA Lisenssiuimarit (320 350), budjetti (n. 900 000) YHDISTYMISEN PERUSTEET Allastilan

Lisätiedot

Stadin paras kasvattajaseura 2020. Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016

Stadin paras kasvattajaseura 2020. Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016 Stadin paras kasvattajaseura 2020 Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016 Toiminta-ajatus Jalkapalloa lähialueella, omalla tasolla ja itselle sopivassa joukkueessa Kustannukset ovat suhteessa harrastukseen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Konsulttinuoret

Toimintasuunnitelma Konsulttinuoret 2 Sisällys 1. Verkoston tarkoitus ja tavoitteet 2. Verkoston kehittäminen Verkostoituminen Vetovoimaisuus 3. Viestintä 4. Tapahtumat 5. Sidosryhmät 3 1. Verkoston tarkoitus ja tavoitteet Konsulttinuorten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Joukkue jossa lapsi pelaa

Joukkue jossa lapsi pelaa Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Vanhemmat Vastaajia yhteensä 129 Joukkue jossa lapsi pelaa Muu, mikä? D-tytöt C-tytöt G6(-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta F9

Lisätiedot

Suomen golfin strategia käytäntöön vienti

Suomen golfin strategia käytäntöön vienti Suomen golfin strategia käytäntöön vienti Golfalan liikevaihto Jäsenmäärä 143182 250 Työllistää miljoonaa euroa ~2000 Kenttäyhteisöjä 130 Golfin potentiaali 1,7miljoonaa golfista kiinnostunutta 700 000

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry

Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry Setälä Kari xx.xx.2015 WG&CC: Toimintasuunnitelma 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA...

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus Toiminta-ajatus, visio ja arvot

Keskustelutilaisuus Toiminta-ajatus, visio ja arvot Keskustelutilaisuus 22.10.2017 Toiminta-ajatus, visio ja arvot Espoon Akilles on espoolainen yleisseura, jonka alla toimii aktiivinen suunnistusjaos. Toiminnan pääpaino on kesäsuunnistuksessa. Jaosto tarjoaa

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi

Lisätiedot

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran

Lisätiedot

Seurakirje. Golfliitto muuttaa ! Hyvää uutta vuotta Golfliitosta!

Seurakirje. Golfliitto muuttaa ! Hyvää uutta vuotta Golfliitosta! Seurakirje Hyvää uutta vuotta Golfliitosta! Uusi vuosi 2018 tuo mukanaan muutoksia Golfliitossakin. Tällä kertaa ihan kirjaimellisestikin, sillä toimistomme muuttaa torstaina 25.1. Pasilasta Pitäjänmäkeen

Lisätiedot

Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio 26.11.2015, klo 18.00

Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio 26.11.2015, klo 18.00 Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio 26.11.2015, klo 18.00 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 GREEN CARD SUORITUSTEN REKISTERÖINTI PELAAJA ENSIN PELAAJATYYTYVÄISYYSTYÖKALU ALUEKIERROKSEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku

KANKAISTEN GOLF ry Masku KANKAISTEN GOLF ry Masku 27.01.2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

SUOMEN GOLFLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019

SUOMEN GOLFLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019 SUOMEN GOLFLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019 SUOMEN GOLFIN STRATEGIA 2020 Visio Parasta vapaa-aikaa Visio Missio Strateginen tahtotila Missio Golf yhdistää terveysvaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkumisen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

LISÄÄ TOIMINNAN VETOVOIMAISUUTTA JA JÄSENMÄÄRÄN KASVUA ESIMERKKINÄ PARTIOLAISET. Ilona Turunen / Zonta International Piiri 20 ry 7.10.

LISÄÄ TOIMINNAN VETOVOIMAISUUTTA JA JÄSENMÄÄRÄN KASVUA ESIMERKKINÄ PARTIOLAISET. Ilona Turunen / Zonta International Piiri 20 ry 7.10. LISÄÄ TOIMINNAN VETOVOIMAISUUTTA JA JÄSENMÄÄRÄN KASVUA ESIMERKKINÄ PARTIOLAISET Ilona Turunen / Zonta International Piiri 20 ry 7.10.2018 LISÄÄ KASVUA - JOKAISEN TULEVAISUUTEEN TÄHYÄVÄN YHTEISÖN TEHTÄVÄ

Lisätiedot

AC OULUN ARVOT KAIKEN TOIMINNAN YTIMESSÄ

AC OULUN ARVOT KAIKEN TOIMINNAN YTIMESSÄ STRATEGIA 2019-2022 ARVOT AC OULUN ARVOT KAIKEN TOIMINNAN YTIMESSÄ UNELMA TOIMINTA-AJATUS TAVOITE SUOMALAINEN HUIPPUSEURA URHEILULLINEN MENESTYS ELÄMYKSET KANNATTAJILLE MENESTYSTÄ KUMPPANEILLE TALOUDELLINEN

Lisätiedot

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt Ryhmiin pääseminen edellyttää Kankaisten Golfin jäsenyyttä ja seuran edustamista kilpailuissa sekä pelaamista ja harjoittelua Kankaisten Golfissa. Haastaja-,

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN.

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. MEILLÄ JUNIORIT SAAVAT HYVÄT EVÄÄT GOLFIIN! Tule kokeilemaan golfia lajia, jossa saat nauttia ulkoilmasta kavereiden seurassa. Espoon Golfseura on Golfliiton

Lisätiedot

Versio 1.0. Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2015

Versio 1.0. Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2015 Versio 1.0 Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2015 WGCC ry Nuorisotoimikunta 02.12.2014 WG&CC: Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2015 Versio 1.0 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Organisointi... 3 Nuorisotoimikunta...

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA. Suomen Keilailuliitto ry.

SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA. Suomen Keilailuliitto ry. SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA ry. 6. SYYSKUUTA 2016 Suomalaisen keilailun strategia Tämän dokumentin sisältämässä strategiassa linjataan Suomen Keilailuliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D-tytöt - d-pojat - f-pojat - F-tytöt - g-tytöt - Ruoveden Pirkat - F-tytöt - d-tytöt - g-tytöt

Lisätiedot

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 1 Johdanto Tämä Pieksämäki Curling Ry:n strategia 2015-2020 ohjaa seuran toimintaa ja antaa suuntaviivat kehitykselle. Käytännössä strategia ohjaa vuosien

Lisätiedot

MINI-BERMUDA 1 /2018. uusi ladykapteeni. Ladyporinat Tarkoituksena on saada jokainen tuntemaan itsensä tervetulleeksi seuraan ja kentälle.

MINI-BERMUDA 1 /2018. uusi ladykapteeni. Ladyporinat Tarkoituksena on saada jokainen tuntemaan itsensä tervetulleeksi seuraan ja kentälle. MINI-BERMUDA 1 /2018 uusi ladykapteeni Irma Hujanen on uusi Ladykapteeni. Ladyporinat Tarkoituksena on saada jokainen tuntemaan itsensä tervetulleeksi seuraan ja kentälle. elina Metsin Elina on ry:n hallituksen

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten

Lisätiedot