HÄMEENKYRÖN VARHAISKASVATUSPALVELUT alkaen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HÄMEENKYRÖN VARHAISKASVATUSPALVELUT 1.8.2015 alkaen"

Transkriptio

1 HÄMEENKYRÖN VARHAISKASVATUSPALVELUT alkaen Varhaiskasvatuksen arvot Hämeenkyrön kunnan Varhaiskasvatussuunnitelmasta SIVISTYSPALVELUT/ VARHAISKASVATUS Härkikuja 7 C Hämeenkyrö

2 PÄIVÄHOITOPAIKAN HAKEMINEN Päivähoitohakemuksia saa hoitopaikoista, varhaiskasvatuksen toimistosta tai hakulomakkeet voi tulostaa Päivähoidossa on käytössä jatkuva hakumenettely, jonka mukaisesti perheen tulee jättää päivähoitohakemus 4 kuukautta ennen kuin hoidon tarve alkaa. Mikäli päivähoidon tarve johtuu työllistymisestä tai opinnoista eikä tarpeen ajankohta ole ennakoitavissa, on päivähoitohakemus jätettävä viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon alkua. Toimintakauden alussa vapautuvat päivähoitopaikat ja esiopetuspaikat tulevat hakuun maaliskuussa. Päivähoidon toimintakausi on Päivähoitopaikkahakemuksen tekevät: - uudet hoitopaikan tarvitsijat - hoitopaikan vaihtajat - esikoululaisten päivähoitohaku on esikouluun ilmoittautumisen yhteydessä helmikuussa. Alle esikoululaisen hoitopaikkaa ei tarvitse vuosittain hakea uudelleen. Hakemukset palautetaan varhaiskasvatuksen toimistoon. MUUTA PÄIVÄHOITOPAIKAN HAKEMISESSA HUOMIOITAVAA: Ilmoita hakemuksessa, mikäli lapsi tarvitsee hoitopaikan vain osan toimintavuodesta. Hakemuksen liitteenä tulee toimittaa lääkärin tai terveydenhoitajan todistus, jos lapsi tarvitsee erikoisruokavaliota ja lisäksi asiantuntijan lausunto (erikoislääkäri, perheneuvonta, puheterapeutti jne.), jos lapsi tarvitsee erityistä hoitoa ja tukea. Kokopäivähoidossa lapsen hoitoaika saa yleensä jatkua yhtäjaksoisesti enintään 10 tuntia vuorokaudessa ja osapäivähoidossa enintään 5 tuntia. PIENTEN LASTEN HOIDON TUKEMINEN Kunta tukee pienten lasten hoitoa maksamalla kotihoidon tukea ja yksityisen hoidon tukea. Vuonna 2014 Hämeenkyrössä tukea maksettiin euroa. Hakemusten käsittelyn ja maksatuksen hoitaa KELA, josta saa tarkempia tietoja tuesta. Jos lapsi on kunnallisessa päivähoidossa, hänestä ei saa samanaikaisesti Kelan maksamaa tukea.

3 LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT ALKAEN Päivähoitomaksut perustuvat lakiin ja asetukseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista sekä kunnan sivistyslautakunnan päätöksiin. Päivähoitomaksujen indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein. Päivähoidosta peritään kuukausimaksu perheen koon ja tulojen sekä lapsen hoidosta sovittujen päivien mukaan. Oikeus päivähoitopaikkaan alkaa vanhempainrahakauden päätyttyä ja lakkaa oppivelvollisuuden alkaessa. Päivähoitomaksu peritään pääsääntöisesti yhdeltätoista kalenterikuukaudelta toimintakauden aikana. Toimintakausi alkaa 1.8. ja päättyy Maksuton kuukausi on heinäkuu ja se koskee niitä lapsia, joiden hoitosuhde on alkanut syyskuun loppuun mennessä ja lapselle on toimintavuoden aikana kertynyt ennalta ilmoitettuja vapaapäiviä vähintään ¾ kuukausittaisten hoitopäivien määrästä. Esim. 20 hoitopäivää/kk, lomaa pitää olla vähintään 16 arkipäivää. Mikäli lapsi on hoidossa toimintavuoden kaikkina kuukausina, peritään maksu myös heinäkuulta. Perheen veronalaisten ansio- ja pääomatulojen sekä verosta vapaiden tulojen perusteella määräytyvä lapsen päivähoitomaksu on: - kokopäivähoidossa enintään 283 /kk, perheen toisesta lapsesta enintään 255 /kk - osapäivähoidossa enintään 169,80 /kk - perheen jokaisesta seuraavasta lapsesta 20 % ensimmäisen lapsen laskennallisesta maksusta - alin perittävä kuukausimaksu on 26 euroa. Perheen koko, tulorajat ja maksuprosentit Perheen kokoa määriteltäessä otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sekä kaikki heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat molempien alaikäiset lapset. Päivähoitomaksua määrättäessä perheen bruttotuloista vähennetään perheen koon mukaan määräytyvän tulorajan euromäärä. Maksu määräytyy jäljelle jäävästä tulosta seuraavien prosenttien mukaisesti: Perheen koko, henkilöä Tuloraja, brutto/kk Maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja brutto/kk ,5 % ,4 % ,9 % ,9 % ,9 % 5831 jos perheen koko on suurempi kuin 6, lisätään maksun perusteena olevaa tulorajaa 133 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta. Laskukaava: (Bruttotulot tuloraja) x maksuprosentti = päivähoitomaksu Tuloselvitys Perheen tuloselvitykset on toimitettava päivähoitotoimistolle hoidon alkamisesta viimeistään seuraavan kuukauden 3:teen päivään mennessä. Esim. päivähoito aloitettu elokuussa, tuloselvitys on toimitettava 3.9. mennessä. Jos perhe ei halua toimittaa tulotietoja tai ei toimita niitä määräaikaan mennessä määrätään korkein päivähoitomaksu. Perhe voi tuloselvityslomakkeella antaa suostumuksen korkeimman päivähoitomaksun perimiseen, jolloin tulotietoja ei tarvitse toimittaa. Tulojen selvittämiseksi tarvitaan liitteenä tilinauha tai palkkatodistus, tositteet muista tuloista, ja opiskelijalta opiskelutodistus. Bruttopalkkaan lisätään 5 %:n lomarahan osuus. Yksityisyrittäjiltä verotodistus viimeisimmästä vahvistetusta verotuksesta, todistus ennakkokannon alaisesta tulosta tai todistus yrittäjäeläkemaksun perusteena olevasta vuositulosta, uusilta yrityksiltä tuloslaskelma, tase kirjanpitäjältä josta selviää yksityisnostot, starttirahapäätös. Tuloselvityslomake on palautettava allekirjoitettuna.

4 Jos maksua ei voida muuten määritellä, käytetään pohjana viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistetut vastaavat veronalaiset tulot korotettuna niillä prosenttimäärillä, jotka verohallitus vuosittain antamissaan päätöksissä ennakkoperinnän laskemisperusteista määrää. Mikäli tulot joudutaan arvioimaan, lasketaan ne vähintään peruspäivärahan ( ,80 /pv) suuruisina työssäkäyvillä ja yrittäjillä. Huom! Päivähoitomaksua ei korjata takautuvasti, ellei tuloselvityksiä ole toimitettu määräaikaan mennessä. Kuukausimaksua alentava peruste Kuukausittaisten hoitopäivien lukumääräksi voidaan sopia 10, 14 tai 17 päivää. Lapsen sovitut hoitopäivät huomioidaan kuukausimaksussa, mikäli tilanne on jatkuva. 3 kk lyhyemmäksi ajaksi maksua ei muuteta. Mikäli todellinen käyttö on vähäisempää kuin on sovittu, peritään sopimuksen mukainen maksu. Jos hoitopäiviä on käytetty sovittua enemmän, maksu peritään toteutuneiden hoitopäivien mukaisesti. Mikäli sovitut päivät ylittyvät kahtena peräkkäisenä kuukautena maksusopimus muutetaan toteutuneiden päivien mukaiseksi seuraavan kuukauden alusta lukien. Sopimuspäivät tulevat voimaan seuraavan kuukauden alusta hakemuksen saapumisesta varhaiskasvatuksen toimistoon. Esim. jos hoitopäiviä on enintään 10 pv/kk ja korkein hoitomaksu 283 /kk, niin lapsen kuukausimaksu määräytyy seuraavasti: 10 x 283 /20 = 141,50 /kk. Kokopäivä- ja osapäivähoito Kokopäivähoidossa lapsen päivittäinen hoitoaika on yli 5 tuntia. Osapäivähoidossa lapsen päivittäinen hoitoaika voi olla enintään 5 tuntia. Osapäivähoitoa tarjotaan pääsääntöisesti klo 7:30 12:30 välisenä aikana. Hoidosta perittävä maksu on 60% kokopäivähoidon maksusta (enintään 169,80 /kk). Mikäli lapsen hoito ylittää yhtenäkin päivänä 5 tuntia maksu peritään kokopäivähoidon mukaisesti. Hoitoaikaperusteinen päivähoito Hoitoaikaperusteinen päivähoitomaksu on käytössä vuoropäiväkodissa ja perhepäivähoidossa. Sopimus hoitomaksusta tehdään minimissään kolmeksi kuukaudeksi ja se tulee tehdä päivähoitotarpeen maksimimäärän mukaan. Lapselle varattuja tuntimääriä seurataan hoitopaikassa. Mikäli tuntimäärä ylittyy kahden kuukauden ajan, sopimus puretaan kunnan toimesta yksipuolisesti ja vanhemmat siirtyvät maksamaan astetta korkeamman tuntiperusteen mukaista maksua. Päivähoidon tarve tulee ilmoittaa mielellään 2-3 viikkoa ennen, mutta viimeistään viikkoa ennen hoidon tarvetta. Jotta poissaolot eivät nostaisi lapsen käyttämää tunti määrää, pitää myös poissaoloista ilmoittaa hoitopaikkaan viikkoa ennen, mikäli poissaolon syy on muu kuin sairaus. Muutoin varattu hoitoaika lasketaan käyttötunteihin, vaikka lapsi ei olisikaan paikalla. Esiopetusaika 4h/pv on maksuton. Hoitoaikaperusteiset päivähoitomaksut määräytyvät seuraavan tuntijaon mukaan: 0-90 tuntia/kk 50 % kokopäivähoidon maksusta tuntia/kk 67 % kokopäivähoidon maksusta tuntia/kk 83 % kokopäivähoidon maksusta yli 171 tuntia / kk 100 % Esikoululaisen päivähoitomaksu Tilapäinen päivähoito Maksuttoman esiopetuksen lisäksi tarvittavasta päivähoidosta peritään kuukausimaksu perheen koon ja tulojen sekä lapsen hoidosta sovittujen päivien mukaan. Lapsen käyttäessä kokopäivähoitoa koulujen loma-aikoina peritään tällöin kokopäivähoidon maksu. 60 % kokopäivämaksusta mikäli päivittäinen hoitoaika on alle 5 tuntia tai 80 % mikäli päivittäinen hoitoaika on 5 tuntia tai yli. Päiväkodeista ja perhepäivähoidosta on mahdollista hakea hoitopaikkaa myös tilapäiseen päivähoidontarpeeseen (enintään 5 läsnäolopäivää kuukaudessa). Tilapäisestä päivähoidosta peritään 18 / lapsi/ läsnäolokerta. Maksu on tuloista riippumaton ja oikeus kotihoidontukeen säilyy.

5 PÄIVÄHOITOMAKSUN PERIMINEN POISSAOLOPÄIVILTÄ Pääsääntöisesti päivähoidosta peritään aina täysi kuukausimaksu poissaoloista huolimatta. Poikkeukset: jos lapsi on sairautensa vuoksi poissa hoidosta yli 10 hoitopäivää/kk (eli vähintään 11 pv), peritään puolet kuukausimaksusta jos lapsi on sairautensa vuoksi poissa koko kalenterikuukauden, ei maksua peritä jos lapsi on muusta syystä poissa päivähoidosta koko kalenterikuukauden, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta PÄIVÄHOIDON ALOITTAMINEN JA LOPETTAMINEN Jos lapsen hoito alkaa tai päättyy kesken kalenterikuukauden, peritään maksu hoitosuhteen keston ajalta. Päivähoitopaikka tulee irtisanoa kirjallisesti, joko sähköpostitse tai päivähoitotoimistosta saatavalla lomakkeella. PÄIVÄHOITOPAIKKA ISYYSRAHAKAUDEN AIKANA Isyysrahakauden aikana ei ole oikeutta käyttää päivähoitopaikkaa. Oikeus samaan päivähoitopaikkaan säilyy, vaikka lapsi ei ole hoidossa. Isyysrahajaksosta johtuvasta poissaolosta on ilmoitettava päivähoitopaikkaan viimeistään kaksi viikkoa ennen sen suunniteltua aloittamispäivää. Kuukausimaksua alennetaan lapsen poissaolopäiviä vastaavasti. Huoltajien tulee toimittaa KELA:n isyysrahapäätöksestä kopio varhaiskasvatuksen toimistoon. LASKUTUS Päivähoitomaksu laskutetaan jälkikäteen kerran kuukaudessa. Päivähoitolasku on mahdollista saada myös e-laskuna. E-laskusopimuksen voi tehdä omassa verkkopankissa. PÄIVÄHOITOMAKSUN TARKISTAMINEN Maksusopimus tarkistetaan vuosittain toimintakauden alussa. Maksu voidaan tarkistaa toimintakauden aikana jos palvelun käyttäjän maksukyky olennaisesti muuttuu, perhesuhteissa tapahtuu muutos (vauva, aviopuoliso) hoitopäivien määrää halutaan muuttaa tai maksu voidaan osoittaa virheelliseksi. Maksukyvyn olennaiseksi muutokseksi katsotaan maksun perusteena olevien bruttotulojen 10 %:n muutos. Perheen tulee ilmoittaa kirjallisesti maksun suuruuteen vaikuttavien tietojen muutoksista alueensa palvelupäällikölle tai varhaiskasvatuksen toimistoon. Muutoshakemus on tehtävä sen kuukauden 3. päivään mennessä, jonka alusta muutosta haetaan. Jos maksun määräämistä koskeva päätös on perustunut asiakkaan tai hänen edustajansa virheellisiin tietoihin, voidaan maksu oikaista takautuvasti. VIIVÄSTYSKORKO, MAKSUKEHOITUS Myöhästyneistä päivähoitomaksusuorituksista peritään korkolain mukainen viivästyskorko. Maksukehotuksesta peritään 5 muistutusmaksu. Maksamattomat päivähoitomaksut ovat suoraan yhden muistutuksen jälkeen ulosottokelpoisia.

6 KEHITYKSEN JA OPPIMISEN TUKI VARHAISKASVATUKSESSA Lapsen kasvua ja kehitystä tuetaan osana varhaiskasvatuksen päivittäistä toimintaa. Tuki on suunnitelmallista ja lapsen yksilölliset tuen tarpeet huomioivaa. Lapsen tarvitsema tuki voi olla kestoltaan vaihtelevaa ja on luonteeltaan ennaltaehkäisevää sekä kuntouttavaa. Tavoitteena on, että tuen tarpeeseen vastataan mahdollisimman varhain. Tuen tarpeet huomioidaan lapsen yksilöllisessä varhaiskasvatussuunnitelmassa, joka tehdään yhteistyössä vanhempien, päivähoidon henkilökunnan sekä kuntoutukseen osallistuvien yhteistyötahojen kanssa. Lapsen, perheen ja henkilöstön tukena työskentelee varhaiskasvatuksen erityisopettaja (veo), joka osallistuu ryhmien arkeen lasten tarpeiden mukaan. Kunnassamme toimii kolme varhaiserityisopettajaa. Lisätietoja Hämeenkyrön kunnan www -sivuilta. VARHAISKASVATUKSEN PERHEOHJAUS puh Varhaiskasvatuksen perheohjaus on perheiden tukemista perhetilanteissa esim. lapsen kasvuun, kehitykseen, temperamenttiin tai sairauteen liittyvissä asioissa. Perheohjaajan tuki voi olla avuksi myös vanhempien avioerotilanteissa tai sairauden aikana. Perheohjaus on ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen työtä yhteistyössä vanhempien ja päivähoidon kanssa. Palvelu on maksutonta, johon ei tarvitse lähetettä eikä päivähoidon asiakkuutta. Lapsen hoitaja tai muu taho voi ohjata vanhemman perheohjaajan luokse tai perhe voi itse ottaa yhteyden suoraan. Lisätietoja Hämeenkyrön kunnan www -sivuilta.

7 AVOIN PÄIVÄKOTI puh Avoin päiväkoti toimii Koskilinnan päiväkodilla (käynti Koskilinnan pääovesta).os. Koskilinnankuja 3, Kyröskoski. Avoin päiväkoti on kotona lapsiaan hoitavien kohtaamispaikka. Äiti, isä, isovanhemmat ovat tervetulleita alle kouluikäisten lasten kanssa. Avoimella on mahdollisuus osallistua maksuttomaan ohjattuun toimintaan sekä vapaaseen leikkiin. Avoimella päiväkodilla uutta: sitova ennakkoilmoittautuminen Facebookissa (Avoin päiväkoti Hämeenkyrö) tai tekstiviestillä Toimintaan voi kerrallaan osallistua 8 perhettä. Lisätietoja avoimen päiväkodin toiminnasta: KERHOTOIMINTA 3-5 -vuotiaiden kerhotoiminta on varhaiskasvatuksen järjestämää Keke-kerhotoimintaa niille lapsille, jotka eivät ole kunnallisessa päivähoidossa. Leikkikerhoissa lapset ovat ilman vanhempia 2 tuntia päivässä yhtenä päivänä viikossa. Lapsi voi osallistua vain yhteen kunnan järjestämään kerhoon. Hämeenkyrön kunnan varhaiskasvatuksen ammattilaisten ohjaamat kerhot ovat maksuttomia. Keke-kerhojen toimintakausi alkoi ja kerhoissa noudatetaan koulujen työ- ja loma-aikoja. Keke-kerhoja järjestetään avoimen päiväkodin tiloissa Koskilinnassa Kyröskoskella. Kerhoihin on ollut ennakkoilmoittautuminen toimintakauden alussa Hämeenkyrön kunnan varhaiskasvatuksen nettisivun lomakkeella. Kerhoihin voidaan ottaa rajallinen määrä lapsia ilmoittautumisjärjestyksessä. Kerhotoimintaan sitoudutaan toimintakaudeksi kerrallaan. Mahdollisia vapaita kerhopaikkoja voi kysellä kerhoohjaajilta. Lisätietoja kerhotoiminnasta / Keke-kerhoista: KEKE-KERHO 3-5-vuotiaille Keke 1: Tiistai Keke 2: Keskiviikko 3-4-vuotiaille lapsille Klo 9-11 Keke 3: Perjantai Keke-nukke Made by Ullis 4-5- vuotiaille lapsille Klo 12:30-14:30 Koskilinna, avoin päiväkoti, Koskilinnankuja Kyröskoski puh Keke-kerhossa kekseliäät kerholaiset ja ohjaajat liikumme Koskilinnan lähiympäristössä ja tutkimme ympäristön luonnon ihmeitä. Kädentaidoissa, saduissa ja leikeissä näkyvät kerholaisiamme kiinnostavat lempiaiheet.

8 VARHAISKASVATUKSEN YHTEYSTIEDOT Toimisto: os. Härkikuja 7 C, Hämeenkyrö Varhaiskasvatuksen johtaja Päivi Kantonen p Toimistosihteerit: Laskutus ja maksuasiat; Sari Ahonen p Henkilöstöasiat; Jaana Järvinen p Päiväkodit Kyröskoski ja kirkonkylä Kettupolun vuoropäiväkoti, Kettupolku Kyröskoski p Kirkonkylän päiväkoti, Koulukatu 35, Kyröskoski p Esiopetuksen päivähoito; Torikatu 8, Kyröskoski p Toiminnasta vastaa varhaiskasvatusyksikön päällikkö Marjo Vulli p Koskilinnan päiväkoti, Korkomäentie 10, Kyröskoski p Kyröskosken esiopetusyksikkö, Koulukatu 28, Kyröskoski p Toiminnasta vastaa varhaiskasvatusyksikön päällikkö Päivi Papinaho p Pappilanmetsän päiväkoti, Väinämöisentie 23, Hämeenkyrö p Toiminnasta vastaa varhaiskasvatusyksikön päällikkö Marjo Vulli p Kaipio Kaipion päiväkoti, Takamaantie 1036, Hämeenkyrö p Toiminnasta vastaa varhaiskasvatusyksikön päällikkö Marjo Vulli p Hämeenkyrön itäinen alue Heinijärven päiväkoti, Trossitie 305, Simuna p Esiopetuksen päivähoito, p Toiminnasta vastaa varhaiskasvatusyksikön päällikkö Päivi Papinaho p Sasin päiväkoti, Sasintie 81, Hämeenkyrö p Toiminnasta vastaa varhaiskasvatusyksikön päällikkö Mari Kola p Varhaiskasvatuksen perheohjaaja p Avoin päiväkoti, p Keke-kerhot, p Varhaiskasvatuksen erityisopettajat: Kirkonkylän varhaiskasvatusyksikkö: Tiina Koivulahti p Kyröskosken varhaiskasvatusyksikkö: Riikka Nurminen p Sasin varhaiskasvatusyksikkö: Pilvi Malinen p

PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN

PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Pirkkalan kunta Sivistysosasto Varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN 1. KOKOPÄIVÄHOITO... 2 2. HOITOMAKSU USEASTA LAPSESTA... 3 3.

Lisätiedot

TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN

TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN 2 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen. Päivähoitomaksu määräytyy

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoitomaksujen määräytyminen perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992). Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen

Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE. 1.8.2014 lukien

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE. 1.8.2014 lukien PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE 1.8.2014 lukien 1 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetuksiin. Kunnallisen päiväkotihoidon

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2018 ALKAEN 2 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 272/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 272/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) 5 Asianro 272/02.05.00.00/2018 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytyminen Kuopiossa 1.1.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Tuula Nuotio Päivähoidon

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Sivistysosasto Päivähoitopalvelut. Mihin päivähoitomaksu perustuu?

LAUKAAN KUNTA PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Sivistysosasto Päivähoitopalvelut. Mihin päivähoitomaksu perustuu? LAUKAAN KUNTA Sivistysosasto Päivähoitopalvelut PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Mihin päivähoitomaksu perustuu? Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Perheen koko. Perheen tulot. Kuukausimaksu

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Perheen koko. Perheen tulot. Kuukausimaksu PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin. Laissa säädetään mm. lasten

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Perusturvalautakunta

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Perusturvalautakunta PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE 01.08.2012-31.07.2013 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetuksiin. KOKOPÄIVÄHOITO Lasten

Lisätiedot

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Hyväksytty Nivalan kaupungin sivistyslautakunnassa 21.6.2016, 58 Tiedote päivähoitomaksuista 1.8.2016 31.7.2018 Välttyäksenne takautuvilta

Lisätiedot

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 1 MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN päiväkoti- tai perhepäivähoidosta voidaan määrätä kuukausimaksu enintään 11 kuukaudelta toimintakauden (1.8. 31.7.) aikana. Heinäkuu on maksuton kuukausi,

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA 1.10.2019 ALKAEN 2 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen Hyvinvointilautakunta 12.4.2018 32 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksu

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT alkaen

LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT alkaen LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut Varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu, joka määräytyy perheen koon, bruttotulojen ja lapselle valitun palvelun laajuuden mukaan.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote voimassa

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote voimassa Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote voimassa 1.3.2017 - Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat Varhaiskasvatuksesta annettuun asiakasmaksulakiin,

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA 1.3.2017 ALKAEN 2 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE alkaen

VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE alkaen 1 VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.3.2017 alkaen Mikä asiakasmaksu on? Asiakasmaksulla tarkoitetaan tässä ohjeessa päivähoitomaksua. Se perustuu lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyspalvelut

Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyspalvelut Laukaan kunta 1 (5) VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.3.2017 ALKAEN Mihin varhaiskasvatusmaksu perustuu? Varhaiskasvatusmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettuun lakiin.

Lisätiedot

Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN

Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Liite opetustoimen ltk 152 /1,1.12.2014 Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Lasten päivähoidosta perittävät maksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE alkaen

VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE alkaen OSA 2 Sivistyslautakunta 19.12.2017 65 VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.1.2018 alkaen Mikä asiakasmaksu on? Asiakasmaksulla tarkoitetaan tässä ohjeessa varhaiskasvatuksen asiakasmaksua. Se

Lisätiedot

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu sivistyslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu sivistyslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 LUKIEN Vahvistettu sivistyslautakunnassa 18.1.2018 5 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Asiakasmaksu määräytyy

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen Hyvinvointilautakunta 9.2.2017 14 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksu lakiin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksesta perittäviin maksuihin sovelletaan varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettua lakia (1503/2016). Korkein maksu on 290

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 1.3.2017 ALKAEN VIHDIN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 2/5 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan päiväkodissa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Sivltk. 7.3.2017 17, Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksen asiakaspalvelumaksulaki astuu voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään mm. varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti.

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.6.2016 VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.8.2016-31.7.2017 Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan

Lisätiedot

KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN

KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 30.1.2014, 2 1. PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten päivähoidosta

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa tarkoitetusta päiväkoti- ja perhepäivähoitona

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN Vahvistettu koulutuslautakunnassa 28.2.2017 15 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN ORIMATTILAN KAUPUNKI Sivistyspalvelut/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Laissa säädetään lasten varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

Kangasniemen kunta. Sivistys- ja hyvinvointitoimi Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

Kangasniemen kunta. Sivistys- ja hyvinvointitoimi Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2018 ALKAEN Varhaiskasvatuksen toimintakausi alkaa 1.8. ja päättyy 31.7. Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat

Lisätiedot

Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992).

Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992). Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992). Tulotiedot tulee toimittaa päivähoidon johtajalle hakemuksen palautuksen yhteydessä, kuitenkin

Lisätiedot

LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN PELLON KUNTA Hyvinvointilautakunta/ Varhaiskasvatus LUE JA SÄILYTÄ Elokuu 2017 LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 ALKAEN Päivähoitomaksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

TIEDOTE VARHAISKASVTUKSEN ASIAKKAILLE

TIEDOTE VARHAISKASVTUKSEN ASIAKKAILLE 1 Iitin kunta Sivistyspalvelus Varhaiskasvatus TIEDOTE VARHAISKASVTUKSEN ASIAKKAILLE 1.8.2017 31.7.2018 Perusteet Varhaiskasvatuslaki ja Asetus lasten päivähoidosta Laki lasten kotihoidon ja yksityisen

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasmaksut

Päivähoidon asiakasmaksut Päivähoidon asiakasmaksut Mänttä-Vilppulan sivistyslautakunta Tämä esite on voimassa 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Se on tarkoitettu teille avuksi päivähoidon maksuasioissa. Toivomme, että säilytätte esitteen,

Lisätiedot

Osa-aikaisesta hoidosta peritään kunnan päättämin perustein hoitoaikaan suhteutettu kokopäivähoidon maksua alempi maksu. Tulorajat 1.8.

Osa-aikaisesta hoidosta peritään kunnan päättämin perustein hoitoaikaan suhteutettu kokopäivähoidon maksua alempi maksu. Tulorajat 1.8. Sivistyslautakunta 17 15.05.2014 PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Sivltk 17 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveyden huollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen.

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT Karijoki Liite nro 2 Kasvatus- ja opetusltk 15.05.2012 12 PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT Karijoen kunnan päivähoitomaksua koskevat ohjeet 1.8.2012 lukien 1. PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten

Lisätiedot

Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.

Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2012 alkaen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. Kokopäivähoidon maksu Perheen nuorimmasta lapsesta maksun enimmäismäärä

Lisätiedot

Rantasalmen kunta Sivistysosasto/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

Rantasalmen kunta Sivistysosasto/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) mukaan laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Rantasalmen

Lisätiedot

Korkein maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja 2 1 403 11,5 3 925 3 1 730 9,4 4 815 4 2 053 7,9 5 724 5 2 191 7,9 5 862 6 2 328 7,9 5 999

Korkein maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja 2 1 403 11,5 3 925 3 1 730 9,4 4 815 4 2 053 7,9 5 724 5 2 191 7,9 5 862 6 2 328 7,9 5 999 NAANTALIN KAUPUNKI 15.6.2016 Sivistysvirasto, varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMILLE Kunnallisessa kokopäivähoidossa noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa (734/1992,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT

Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.1 KOKOPÄIVÄMAKSU Päivähoitomaksut perustuvat lakiin (734/1992) ja asetukseen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN SVL 5.9.2018 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 2.5.2018) varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

PETÄJÄVEDEN KUNTA

PETÄJÄVEDEN KUNTA PETÄJÄVEDEN KUNTA 24.2.2017 Sivistystoimi / Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytyminen 1.3.2017 alkaen Eduskunta on hyväksynyt uuden varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja sääntelevän

Lisätiedot

Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut Laihialla

Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut Laihialla Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut Laihialla Varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu, joka määräytyy perheen koon, yhteisten bruttotulojen sekä DaisyNetissä varatun ja toteutuneen

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien

Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien 2 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN... 3 2. MAKSUPROSENTIT JA TULORAJAT... 3 2.1 Osapäivähoito... 3 2.2 Osa-aikahoito... 3 2.3 Poissaolot päivähoidossa:...

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut www.nurmijarvi.fi

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut www.nurmijarvi.fi 1.8.2014 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut www.nurmijarvi.fi 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Toimintakausi Päivähoidon toimintakausi on 01.08. 31.07. Yleiset periaatteet: Perhekoko Päivähoitomaksu

Lisätiedot

2 1 355 11,5 3 815,87 3 1 671 9,4 4 681,64 4 1 983 7,9 5 565,28 5 2 116 7,9 5 698,28 6 2 248 7,9 5 830,28

2 1 355 11,5 3 815,87 3 1 671 9,4 4 681,64 4 1 983 7,9 5 565,28 5 2 116 7,9 5 698,28 6 2 248 7,9 5 830,28 Oriveden Kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 31.7.2015 PERUSTEET Kunnallisen päivähoidon maksut määräytyvät perheen koon ja tulojen

Lisätiedot

Varhaiskasvatusmaksut ja perusteet alkaen

Varhaiskasvatusmaksut ja perusteet alkaen Kosken Tl kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus Varhaiskasvatusmaksut ja perusteet 1.8.2018 alkaen (Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki) Kosken Tl sivistyslautakunta 20.6.2018 Lasten päivähoitomaksut Maksuprosentit

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN SVL 2.5.2018 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 2.5.2018) asiakasmaksuista 1.8.2018

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ALKAEN

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ALKAEN KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 ALKAEN 2 Sisällysluettelo I YLEISET PERUSTEET 3 II LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 3 III VOIMAANTULOSÄÄNNÖS 6 3 I YLEISET PERUSTEET Sovellettavat

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN SIVL 13.12.2017 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.1.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 13.12.2017) varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus KUNNALLINEN PÄIVÄHOITO Asiakasmaksujen määräytyminen 1.8.2014 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 27 /kk - 290 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN

PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN Kaarinan kaupunki PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN Vahvistettu sivistyslautakunnassa 26.3.2014 14 SISÄLLYS 1. Päivähoitomaksun määräytyminen... 1 2. Maksuprosentit ja tulorajat... 1 2.1 Osapäivähoito...

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT

LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.1.-31.7.2018 Sivistys ja hyvinvointi palveluohjaus Raatihuoneenkatu 9, 4. krs 13100 Hämeenlinna www.hameenlinna.fi sihy.palveluohjaus@hameenlinna.fi Päivähoidon asiakasmaksun

Lisätiedot

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6 Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6 1. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVIEN KORVAUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN 1.8.2014 ALKAEN TOISTAISEKSI

LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVIEN KORVAUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN 1.8.2014 ALKAEN TOISTAISEKSI LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVIEN KORVAUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN 1.8.2014 ALKAEN TOISTAISEKSI Dnro OPELA: 228/2014 (02.011) Opela 13.5.2014 / 42 Valmistelijat: varhaiskasvatuksen johtaja Hilkka Toiviainen, p.

Lisätiedot

LASTEN

LASTEN LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.3.2017-31.7.2017 Palvelupiste Kastelli Avoinna: Raatihuoneenkatu 11 Ma-pe klo 9-16 www.hameenlinna.fi/kastelli 13100 Hämeenlinna etunimi.sukunimi@hameenlinna.fi Päivähoidon asiakasmaksun

Lisätiedot

Varhaiskasvatus 1(5)

Varhaiskasvatus 1(5) Varhaiskasvatus 1(5) LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 31.7.2017 PERUSTEET Päivähoitomaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu sosiaaliala-

Lisätiedot

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa 1.3.2017 alkaen Lasten varhaiskasvatuksesta perittävät maksut perustuvat lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1053/2016). Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN PADASJOEN KUNNASSA 01.08.2014 ALKAEN 1. SÄÄDÖKSET 2. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Sivistyslautakunta TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Sivistyslautakunta TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki alkaen 1.3.2017 1 PERUSTEET Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen

LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 9.6.2016 57 LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) Päivähoidon järjestämisen

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ISOJOKI PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ISOJOEN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.1.2018 LUKIEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali-

Lisätiedot

PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN

PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN 1 (6) PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 01.08.2016 ALKAEN Säädökset Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen.

Lisätiedot

Tuloraja. Korkeimman maksun tuloraja /kk 2 1 355 11,5 3 816 3 1 671 9,4 4 682 4 1 983 7,9 5 565 5 2 116 7,9 5 698 6 2 248 7,9 5 830.

Tuloraja. Korkeimman maksun tuloraja /kk 2 1 355 11,5 3 816 3 1 671 9,4 4 682 4 1 983 7,9 5 565 5 2 116 7,9 5 698 6 2 248 7,9 5 830. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 alkaen Humppilan kunta/sivistyslautakunta 16/29.4.2014 Mikä on päivähoitomaksu? Päivähoitomaksu on perheen bruttotuloihin perustuva kuukausimaksu, joka peritään

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT

PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT Sauvon kunta PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT 1.8.2013 LUKIEN Vahvistettu sosiaali- ja terveyslautakunnassa 4.4.2012 15 ja 16 2 SISÄLLYS 1. Päivähoitomaksun määräytyminen...3 2. Maksuprosentit

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Oripään kunta, Sosiaalilautakunta Koulutie 2 32500 Oripää puh. 02 7625 300 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT voimaan 1.8.2014 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

TIEDOTE. INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2014 alk.

TIEDOTE. INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2014 alk. TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2014 alk. PÄIVÄHOITOMAKSUT Tämä maksutiedote sisältää tietoa siitä, miten päivähoitomaksut määräytyvät ja miten maksuissa on mahdollista säästää (mm. ilmoittamalla

Lisätiedot

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki Sivistyslautakunta

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki Sivistyslautakunta TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki Sivistyslautakunta 11.4.2017 alkaen 1.8.2017 1 PERUSTEET Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tuli voimaan

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ISOJOKI PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ISOJOEN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2016 LUKIEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali-

Lisätiedot

Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien

Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perhekoon mukaan maksuprosenttina tulorajan ylittävistä perheen kuukausittaisista bruttotuloista.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut Someron kaupungin määrittelemät maksuperusteet 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu, joka määräytyy varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016)

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2019 ALKAEN 2 Sisällysluettelo I YLEISET PERUSTEET...3 II LASTEN VARHAISKASVATUSMAKSUT...3 III VOIMAANTULOSÄÄNNÖS...7 3 I YLEISET

Lisätiedot

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa 1.8.2017 alkaen Lasten varhaiskasvatuksesta perittävät maksut perustuvat lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016). Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012

LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012 LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012 Mikä on päivähoitomaksu? Päivähoitomaksu on kuukausimaksu, joka peritään enintään 11 kalenterikuukaudelta toimintavuoden (1.8 31.7) aikana. Maksuton kuukausi

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2015 ALKAEN

LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2015 ALKAEN 1. SÄÄDÖKSET LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2015 ALKAEN VARHLTK 6/2015 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Oripään kunta, sivistyslautakunta Koulutie 2 puh. 02 7625 300 www.oripaa.fi VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT voimaan 1.8.2016 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Karijoki Kasvatus- ja opetusltk 17.05.2018 14 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Karijoen kunnan varhaiskasvatusmaksuja koskevat ohjeet 1.8.2018 lukien VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

asiakasmaksut alkaen

asiakasmaksut alkaen Varhaiskasvatuspalveluista perittävät asiakasmaksut 1.8.2018 alkaen Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016) Mänttä-Vilppulan kaupunki Sivistyslautakunta 6.2.2018 Varhaiskasvatusmaksujen määräytyminen

Lisätiedot

1 SÄÄDÖKSET 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat

1 SÄÄDÖKSET 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat ASIKKALAN KUNTA VARHAISKASVATUS LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1 SÄÄDÖKSET 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3 PÄIVÄHOITOMAKSUN

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu asiakasmaksulain mukaisiin indeksitarkistuksiin, jotka tehdään kahden vuoden välein.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu asiakasmaksulain mukaisiin indeksitarkistuksiin, jotka tehdään kahden vuoden välein. TAMMELAN KUNTA Sivistyspalvelut Varhaiskasvatuksen palvelualue VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2018 ALKAEN Sivistyslautakunta 17.1.2018 9 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu asiakasmaksulain

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN 1 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.3.2017 ALKAEN Säädökset Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki 1503/2016 Varhaiskasvatusmaksun määrittäminen Varhaiskasvatuksen maksu määräytyy

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2018 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa tarkoitetusta päiväkoti- ja perhepäivähoitona

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT KOTKASSA ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT KOTKASSA ALKAEN 1 10.4.2018 Varhaiskasvatuksen vastuualue VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT KOTKASSA 1.8.2018 ALKAEN Kunnan järjestämästä varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu. Maksu määräytyy Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Kenelle päivähoitopalvelut on tarkoitettu Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on lakiin perustuva

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien Lasten päivähoidon maksut määräytyvät kunnan järjestämässä päivähoidossa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun 3.8.1992/732 lain ja 9.10.1992/912

Lisätiedot

TERVETULOA VARHAISKASVATUKSEEN

TERVETULOA VARHAISKASVATUKSEEN TERVETULOA VARHAISKASVATUKSEEN Varhaiskasvatusyksiköt Päiväkoti Helmitarha, Koivistontie 1 Osapäiväryhmä Esikko, Mestarintie 3 Myrskylän päivähoito HELMITARHA Tutkin ja toimin ympäristössäni Päiväkoti

Lisätiedot

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2015 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus KUNNALLINEN PÄIVÄHOITO Asiakasmaksujen määräytyminen 1.8.2012 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen

Lisätiedot

TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA. 1.8.2016 alk.

TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA. 1.8.2016 alk. 1 TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2016 alk. 2 PÄIVÄHOITOMAKSUT Tämä maksutiedote sisältää tietoa siitä, miten päivähoitomaksut määräytyvät ja miten maksuissa on mahdollista säästää (mm. ilmoittamalla

Lisätiedot

HOITOAIKAPERUSTEISEN VARHAISKASVATUKSEN KUUKAUSIMAKSU

HOITOAIKAPERUSTEISEN VARHAISKASVATUKSEN KUUKAUSIMAKSU HOITOAIKAPERUSTEISEN VARHAISKASVATUKSEN KUUKAUSIMAKSU PALVELUN TARVE %-OSUUS TUNTIA/KK KOKOAIKAHOITOMAKSUSTA 147 210 100 % 126 146 90 % 106 125 80 % 85 105 70 % 1-84 60 % Palvelun tarpeen laajuus sovitaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen linjaukset

Varhaiskasvatuksen linjaukset Pyhännän kunta Sivistysosasto Varhaiskasvatuksen linjaukset Kenelle varhaiskasvatuksen palvelut on tarkoitettu Varhaiskasvatusta voivat saada lapset, jotka eivät vielä ole oppivelvollisuusikäisiä sekä

Lisätiedot

Perheen henkilömäärä Tuloraja euroina/kk Maksuprosentti ,5 % ,4 % ,9 % ,9 % ,9 %

Perheen henkilömäärä Tuloraja euroina/kk Maksuprosentti ,5 % ,4 % ,9 % ,9 % ,9 % NAANTALIN KAUPUNKI 1.3.2017 Sivistysvirasto, varhaiskasvatus Asiakasmaksujen perusteet Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa päiväkodissa ja perhepäivähoidossa noudatetaan Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt alkaen

Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt alkaen Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt 1.8.2016 alkaen ROVANIEMEN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUSÄÄNNÖT 1.8.2016 alkaen Sisällys 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN... 2 1.1 MAKSUN

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN 2 Sisällysluettelo I YLEISET PERUSTEET 3 II LASTEN VARHAISKASVATUSMAKSUT 3 III VOIMAANTULOSÄÄNNÖS 7 3 I YLEISET

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 alkaen Asiakasmaksulakia muutettiin 1.1.2018 alkaen tulorajojen ja sisaralennusten osalta. Nyt päätetyt muutokset muuttavat em. lakimuutoksen tulorajoja sekä asiakasmaksuja

Lisätiedot