LASTEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LASTEN"

Transkriptio

1 LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT Palvelupiste Kastelli Avoinna: Raatihuoneenkatu 11 Ma-pe klo Hämeenlinna

2 Päivähoidon asiakasmaksun määräytyminen: Perinnässä noudatetaan lakia varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista ( ) sekä lasten ja nuorten lautakunnan vahvistamia ohjeita. Lapsikohtainen päivähoitomaksu peritään 11 kalenterikuukaudelta toimintavuodessa ( ). Heinäkuu 2017 on maksuton kuukausi sillä edellytyksellä, että lapsen kunnallinen päivähoito on alkanut elokuussa 2016 tai aikaisemmin ja se on kestänyt yhtäjaksoisesti 11 kuukautta. Hämeenlinnaan muuttavan asiakasperheen tulee ilmoittaa, mikäli lapsi on ollut kunnallisessa hoidossa muussa kunnassa toimintavuoden alkaessa. Maksuton heinäkuu edellyttää myös sitä, että lapsella on toimintavuoden aikana ennalta ilmoitettuja poissaoloja enemmän kuin ¾ osuus yhden kuukauden ilmoitetusta hoidontarpeesta. Mikäli lapselle varataan hoito päivähoidon päivystysaikoina (syysloma, joulun aika, talviloma, heinäkuu), mutta paikkaa ei käytetä, eikä varausta ole peruttu viimeistään viikkoa ennen päivystyksen alkua, peritään päivystysajalta puolet kuukauden maksusta. Maksu peritään, vaikka kysymyksessä olisi maksuton kuukausi. Myös perheeltä, jolle ei tulojen perusteella tule maksua, peritään käyttämättä jääneestä hoitopaikasta puolet pienimmästä perittävästä asiakasmaksusta. Isyysrahakaudelta ei hoitomaksuja peritä, mikäli lapsi ei käytä hoitopaikkaa isyysrahakauden aikana. Isyysrahajaksoista johtuvasta poissaolosta on ilmoitettava varhaiskasvatuspaikkaan viimeistään kaksi viikkoa ennen sen suunniteltua aloittamispäivää. Hoitosuhteen alkaminen ja päättyminen: Kun päivähoito alkaa kesken kalenterikuukauden, hoitomaksun perintä alkaa sijoituspäätöksessä olevasta hoidon aloittamispäivämäärästä. Suosituksena on, että hoitopaikka tulisi irtisanoa viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon päättymistä. Hoitopaikka tulee irtisanoa kirjallisesti lomakkeella jonka saa lapsen hoitopaikasta tai kaupungin nettisivuilta. Hoitopaikkaa ei voi irtisanoa takautuvasti. Hoitomaksun perintä päättyy viimeiseen ilmoitettuun hoitopäivään. Tulot: Perheen tuloina otetaan huomioon palvelun käyttäjän sekä hänen kanssaan yhteistaloudessa avio/avoliitossa elävän henkilön yhteenlasketut veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot. Myös hoidossa olevan lapsen tulot huomioidaan (esim. eläke, elatusapu/-tuki). Tuloina ei oteta huomioon: - lapsilisää, vammaisetuuksista annetun lain (570 / 2007) mukaista etuutta, kansaneläkelain (568 / 2007) mukaista lapsikorotusta - asumistukea, tapaturmavakuutuksen perusteella suoritettavia sairaanhoito- ja tutkimuskuluja, sotilasavustusta, rintamalisää - opintorahaa, aikuiskoulutustukea, opintotuen asumislisää, opintojen johdosta suoritettavia apurahoja ja muita vastaavia avustuksia - toimeentulotukena maksettavaa toimintarahaa ja matkakorvausta - kuntoutusrahalain (566 / 2005) mukaista ylläpitokorvausta, julkisen työvoimapalvelulain (1295 / 2002) mukaista ylläpitokorvausta - perhehoidon kustannusten korvauksia eikä lasten kotihoidon tukea. Tuloista vähennetään suoritetut elatusavut perheen ulkopuolisille lapsille ja tosiasiallisista perhesyistä johtuvat muut vastaavat kustannukset sekä syytinki. Perhekoko: Perheen kokona otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sekä heidän kanssaan samassa taloudessa elävät molempien alle 18- vuotiaat lapset.

3 Päivähoitomaksu: Kokopäivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon ja bruttotulojen perusteella prosenttiperusteisesti. Perheen Vähimmäis- Maksu Korkeimman koko tuloraja /kk % maksun tuloraja /kk , , Jos perheen koko on suurempi kuin 6, lisätään maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa 138 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta. Lapsen kokopäivähoitomaksu määräytyy seuraavasti: Yhteenlasketuista bruttotuloista vähennetään perhekoon mukainen vähimmäistuloraja ja jäljelle jäävästä osuudesta lasketaan maksuprosentin (11,5 tai 9,4 tai 7,9) mukainen maksu (=päivähoidon kuukausimaksu). Perheen nuorimman, kunnallisessa päivähoidossa olevan, lapsen maksu on korkeimmillaan 290 kuukaudessa. Perheen toisesta päivähoidossa olevasta lapsesta maksu on 90 % nuorimman lapsen maksusta (enintään 261,00 /kk). Kolmannesta ja kustakin seuraavasta päivä-hoidossa olevasta lapsesta maksu on 20 % nuorimman lapsen maksusta eli enimmillään 58,00 / kk. Alin perittävä maksu on 27 euroa. Aikaperusteinen laskutus Huoltajat valitsevat, millainen hoitotuntimäärä kuukaudessa vastaa heidän perheensä tarpeita. Jos kuukausittaisissa tuntimäärissä on vaihtelua, pitää hoitotuntien määrä valita suurimman arvion perusteella. Mikäli varattu tuntimäärä ylittyy, sopimus puretaan kaupungin toimesta yksipuoleisesti ja huoltajat siirtyvät maksamaan käytettyjen tuntien mukaista korkeampaa hoitomaksua. Maksumuutos on voimassa vähintään 3 kuukautta. Jos huoltajat haluavat kolmen kuukauden jälkeen palata alempaan maksuluokkaan, tulee heidän tehdä uusi sopimus. Esiopetusaika on maksuton, eikä näin ollen vaikuta käytettyihin hoitotunteihin. Huoltajat valitsevat myös esioppilaille tarvittavan hoitotuntimäärän ja tekevät sen mukaisen sopimuksen. Varattava hoitoaika ilmoitetaan tunteina kuukaudessa. Hoitoajat ilmoitetaan kalenterikuukaudeksi kerrallaan (tai huoltajan työn luonteen vuoksi lyhyemmissä jaksoissa aina välittömästi huoltajan saatua uuden jakson työvuorot tietoonsa). Uuden jakson hoitoaikojen varaukset tehdään kaksi viikkoa ennen edellisen jakson päättymistä. Varatut hoitoajat lukitaan viikkoa ennen uuden jakson alkua, eikä niitä voi sen jälkeen enää muuttaa. Mikäli muutosta tarvitaan vielä myöhemmin huoltajasta riippumattomista syistä, voidaan muutoksen mahdollisuudesta neuvotella päiväkodin johtajan kanssa. Varattu hoitoaika on käytetty hoitoaika, vaikka lapsi olisi poissa sairauden tai muun syyn vuoksi varattuna päivänä.varatusta ajasta säästynyttä aikaa ei voi siirtää myöhemmin käytettäväksi, vaikka lapsen hoitopäivä joskus jäisikin ennakoitua lyhyemmäksi.

4 Aikaperusteista sopimusta ei voi tehdä takautuvasti. Päivähoitomaksun määrittäminen: Lapselle määritellään ensin joko korkein tai perheen tuloihin ja kokoon perustuva kuukausimaksu. Tämän jälkeen lapsen lopullinen päivähoitomaksu määrittyy alla olevan taulukon mukaisesti: tunteja / päivä tunteja / kuukausi päiväkodissa oloaika asiakasmaksun suuruus alle esiopetusikäinen: 5 päivänä viikossa maks. 4 h / pvä * vain klo 8-12 välillä maksu 40% kokopäivämaksusta enintään 80 h/kk esim 4-6 h / päivä yli voi vaihdella maksu 60% asiakasmaksusta esim 6-7 h/ päivä yli voi vaihdella maksu 80 % asiakasmaksusta yli 7 h / päivä yli 140- voi vaihdella maksu 100% asiakasmaksusta esiopetusikäinen: maks. 4 h / pvä enintään 80 voi vaihdella maksu 40% asiakasmaksusta esim 4-6 h / päivä yli voi vaihdella maksu 60% asiakasmaksusta esim 6-7 h/ päivä yli 120 voi vaihdella maksu 80 % asiakasmaksusta * Alle esiopetusikäiselle on mahdollista tehdä päiväkotiin tuntiperusteinen sopimus siten, että hän on päiväkodissa arkipäivisin maksimissaan 4 tuntia. Päiväkodissa oloaika rajoittuu klo 8-12 välille silloin, kun perhe on valinnut enintään 80 tuntia kuukaudessa, huoltaja on kotona ja lapsen tarvitsema hoitoaika ei perustu huoltajan työssäkäyntiin tai opiskeluun. Esiopetuksessa oleville lapsille tehdään em. taulukon mukainen maksupäätös elokuun alusta toukokuun loppuun. Lukuvuoden aikana maksu ei muutu, vaikka lapsi käyttäisi opetuksen lomaaikoina (syys-, joulu- ja talviloma) laajempaa hoitoaikaa. Poissaolojen vaikutus päivähoitomaksuun: Puolet päivähoitomaksusta peritään, kun - lapsi on kalenterikuukauden aikana oman sairautensa johdosta poissa päivähoidosta 11 toimintapäivää tai enemmän - lapsi on muun kuin sairauden johdosta poissa kaikki kalenterikuukauden toimintapäivät Kun lapsi on oman sairautensa johdosta poissa kaikki kalenterikuukauden toimintapäivät, ei maksua tältä kuukaudelta peritä. Mikäli lapsi on päivähoidossa päivänkin kalenterikuukauden aikana, eivätkä poissaolot ole hänen omasta sairaudestaan johtuvia, peritään täysi kuukausimaksu. Päivähoitomaksuissa ei ole loma-aikojen hyvityksiä. Päivähoitomaksun tarkistus: Hoitomaksu määritellään hoitosuhteen alkaessa ja jatkossa kerran toimintavuodessa. Jos tulotietoja ei ole toimitettu määräaikaan mennessä, maksu määräytyy enimmäismaksun 290 euron suuruiseksi. Perheen tulojen oleelliset muutokset on ilmoitettava myös kesken toimintavuoden. Jos perheen tulot ovat nousseet eikä siitä ole ilmoitettu, peritään korottunut päivähoitomaksu takautuvasti. Alentuvia päivähoitomaksuja ei muuteta takautuvasti. Päivähoitomaksu on aina voimassa vähintään 3 kuukautta. Maksamattomat päivähoitomaksut: Maksamaton päivähoitomaksu siirtyy perintätoimiston hoidettavaksi. Päivähoitomaksut ovat ulosottokelpoisia.

5 Tilapäinen päivähoito: Yksittäisiä hoitopäiviä on mahdollisuus ostaa 1-5 päivää kuukaudessa. Tämä edellyttää sitä, että varhaiskasvatuskeskuksissa on tilaa vakituisten lasten poissaolojen johdosta. Tilapäisen hoidon maksu on 19,00 / päivä. Olosuhdemuutokset: Esim. perhetilanteen, ansiotulon, työpaikan tai osoitteen muuttuminen on välittömästi ilmoitettava palvelusihteereille: Nina Lemström-Honkala puh. (03) tai Sari Karonen puh. (03)

PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN

PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Pirkkalan kunta Sivistysosasto Varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN 1. KOKOPÄIVÄHOITO... 2 2. HOITOMAKSU USEASTA LAPSESTA... 3 3.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Sivltk. 7.3.2017 17, Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksen asiakaspalvelumaksulaki astuu voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään mm. varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa 1.8.2017 alkaen Lasten varhaiskasvatuksesta perittävät maksut perustuvat lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016). Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 1 MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN päiväkoti- tai perhepäivähoidosta voidaan määrätä kuukausimaksu enintään 11 kuukaudelta toimintakauden (1.8. 31.7.) aikana. Heinäkuu on maksuton kuukausi,

Lisätiedot

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa 1.3.2017 alkaen Lasten varhaiskasvatuksesta perittävät maksut perustuvat lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1053/2016). Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA 1.3.2017 ALKAEN 2 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 28 Oripään kunta, sivistyslautakunta Koulutie 2 32500 Oripää puh. 02 7625 300 www.oripaa.fi VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT voimaan 1.3.2017 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN

TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN 2 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen. Päivähoitomaksu määräytyy

Lisätiedot

Rantasalmen kunta Sivistysosasto/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

Rantasalmen kunta Sivistysosasto/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) mukaan laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Rantasalmen

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasmaksut

Päivähoidon asiakasmaksut Päivähoidon asiakasmaksut Mänttä-Vilppulan sivistyslautakunta Tämä esite on voimassa 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Se on tarkoitettu teille avuksi päivähoidon maksuasioissa. Toivomme, että säilytätte esitteen,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksesta perittäviin maksuihin sovelletaan varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettua lakia (1503/2016). Korkein maksu on 290

Lisätiedot

Varhaiskasvatus 1(5)

Varhaiskasvatus 1(5) Varhaiskasvatus 1(5) LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 31.7.2017 PERUSTEET Päivähoitomaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu sosiaaliala-

Lisätiedot

2 1 355 11,5 3 815,87 3 1 671 9,4 4 681,64 4 1 983 7,9 5 565,28 5 2 116 7,9 5 698,28 6 2 248 7,9 5 830,28

2 1 355 11,5 3 815,87 3 1 671 9,4 4 681,64 4 1 983 7,9 5 565,28 5 2 116 7,9 5 698,28 6 2 248 7,9 5 830,28 Oriveden Kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 31.7.2015 PERUSTEET Kunnallisen päivähoidon maksut määräytyvät perheen koon ja tulojen

Lisätiedot

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti.

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.6.2016 VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.8.2016-31.7.2017 Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus KUNNALLINEN PÄIVÄHOITO Asiakasmaksujen määräytyminen 1.8.2014 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen

Lisätiedot

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6 Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6 1. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN

Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Liite opetustoimen ltk 152 /1,1.12.2014 Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Lasten päivähoidosta perittävät maksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN

PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN 1 (6) PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 01.08.2016 ALKAEN Säädökset Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen.

Lisätiedot

Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.

Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2012 alkaen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. Kokopäivähoidon maksu Perheen nuorimmasta lapsesta maksun enimmäismäärä

Lisätiedot

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa

Lisätiedot

KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN

KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 30.1.2014, 2 1. PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten päivähoidosta

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.10.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) mukaan laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Rantasalmen

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2015 ALKAEN

LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2015 ALKAEN 1. SÄÄDÖKSET LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2015 ALKAEN VARHLTK 6/2015 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT

Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.1 KOKOPÄIVÄMAKSU Päivähoitomaksut perustuvat lakiin (734/1992) ja asetukseen

Lisätiedot

Korkein maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja 2 1 403 11,5 3 925 3 1 730 9,4 4 815 4 2 053 7,9 5 724 5 2 191 7,9 5 862 6 2 328 7,9 5 999

Korkein maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja 2 1 403 11,5 3 925 3 1 730 9,4 4 815 4 2 053 7,9 5 724 5 2 191 7,9 5 862 6 2 328 7,9 5 999 NAANTALIN KAUPUNKI 15.6.2016 Sivistysvirasto, varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMILLE Kunnallisessa kokopäivähoidossa noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa (734/1992,

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012

LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012 LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012 Mikä on päivähoitomaksu? Päivähoitomaksu on kuukausimaksu, joka peritään enintään 11 kalenterikuukaudelta toimintavuoden (1.8 31.7) aikana. Maksuton kuukausi

Lisätiedot

LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN PELLON KUNTA Hyvinvointilautakunta/ Varhaiskasvatus LUE JA SÄILYTÄ Elokuu 2017 LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 ALKAEN Päivähoitomaksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien

Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perhekoon mukaan maksuprosenttina tulorajan ylittävistä perheen kuukausittaisista bruttotuloista.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN 1 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.3.2017 ALKAEN Säädökset Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki 1503/2016 Varhaiskasvatusmaksun määrittäminen Varhaiskasvatuksen maksu määräytyy

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuspalvelut Varhaiskasvatus 1(5)

Kasvatus- ja opetuspalvelut Varhaiskasvatus 1(5) Varhaiskasvatus 1(5) LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 31.7.2018 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT Karijoki Liite nro 2 Kasvatus- ja opetusltk 15.05.2012 12 PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT Karijoen kunnan päivähoitomaksua koskevat ohjeet 1.8.2012 lukien 1. PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten

Lisätiedot

Varhaiskasvatus 1(6)

Varhaiskasvatus 1(6) Varhaiskasvatus 1(6) LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 31.7.2018 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu

Lisätiedot

Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992).

Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992). Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992). Tulotiedot tulee toimittaa päivähoidon johtajalle hakemuksen palautuksen yhteydessä, kuitenkin

Lisätiedot

Tuloraja. Korkeimman maksun tuloraja /kk 2 1 355 11,5 3 816 3 1 671 9,4 4 682 4 1 983 7,9 5 565 5 2 116 7,9 5 698 6 2 248 7,9 5 830.

Tuloraja. Korkeimman maksun tuloraja /kk 2 1 355 11,5 3 816 3 1 671 9,4 4 682 4 1 983 7,9 5 565 5 2 116 7,9 5 698 6 2 248 7,9 5 830. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 alkaen Humppilan kunta/sivistyslautakunta 16/29.4.2014 Mikä on päivähoitomaksu? Päivähoitomaksu on perheen bruttotuloihin perustuva kuukausimaksu, joka peritään

Lisätiedot

KUNNALLISESTA VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT ALKAEN

KUNNALLISESTA VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT ALKAEN Kasvatus- ja koulutuslautakunta 1.2.2017 4 KUNNALLISESTA VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Maksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan

Lisätiedot

Päivähoitomaksut alkaen / Multian kunta

Päivähoitomaksut alkaen / Multian kunta Päivähoitomaksut 1.3.2017 alkaen / Multian kunta Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä

Lisätiedot

Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen

Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Sivistyslautakunta TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Sivistyslautakunta TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki alkaen 1.3.2017 1 PERUSTEET Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen Hyvinvointilautakunta 9.2.2017 14 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksu lakiin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.3.2017 1. SÄÄDÖKSET Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu Opetus- ja kulttuuriministeriön antamaan lakiin varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoitomaksujen määräytyminen perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992). Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN PADASJOEN KUNNASSA 01.08.2014 ALKAEN 1. SÄÄDÖKSET 2. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen

LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 9.6.2016 57 LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) Päivähoidon järjestämisen

Lisätiedot

Osa-aikaisesta hoidosta peritään kunnan päättämin perustein hoitoaikaan suhteutettu kokopäivähoidon maksua alempi maksu. Tulorajat 1.8.

Osa-aikaisesta hoidosta peritään kunnan päättämin perustein hoitoaikaan suhteutettu kokopäivähoidon maksua alempi maksu. Tulorajat 1.8. Sivistyslautakunta 17 15.05.2014 PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Sivltk 17 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveyden huollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen.

Lisätiedot

Perheen henkilömäärä Tuloraja euroina/kk Maksuprosentti ,5 % ,4 % ,9 % ,9 % ,9 %

Perheen henkilömäärä Tuloraja euroina/kk Maksuprosentti ,5 % ,4 % ,9 % ,9 % ,9 % NAANTALIN KAUPUNKI 1.3.2017 Sivistysvirasto, varhaiskasvatus Asiakasmaksujen perusteet Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa päiväkodissa ja perhepäivähoidossa noudatetaan Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ISOJOKI PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ISOJOEN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2016 LUKIEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali-

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2014 ALKAEN

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2014 ALKAEN LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2014 ALKAEN Kunnan järjestämästä varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu. Maksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen,

Lisätiedot

PETÄJÄVEDEN KUNTA

PETÄJÄVEDEN KUNTA PETÄJÄVEDEN KUNTA 24.2.2017 Sivistystoimi / Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytyminen 1.3.2017 alkaen Eduskunta on hyväksynyt uuden varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja sääntelevän

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote voimassa

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote voimassa Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote voimassa 1.3.2017 - Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat Varhaiskasvatuksesta annettuun asiakasmaksulakiin,

Lisätiedot

Asiakasmaksut Liedon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa lukien

Asiakasmaksut Liedon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa lukien Asiakasmaksut Liedon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 1.3.2017 lukien Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja

Lisätiedot

1 SÄÄDÖKSET 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat

1 SÄÄDÖKSET 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat ASIKKALAN KUNTA VARHAISKASVATUS LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1 SÄÄDÖKSET 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3 PÄIVÄHOITOMAKSUN

Lisätiedot

LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN

LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN KAKOLA 9.2.2017 ( 1) LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN... 1 Perheen oikeus varhaiskasvatuspalveluihin... 1 Perheen koko...

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2012 ALKAEN

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2012 ALKAEN Sivistystoimiala Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2012 ALKAEN Kunnan järjestämästä päivähoidosta peritään kuukausimaksu. Maksu määräytyy sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyspalvelut

Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyspalvelut Laukaan kunta 1 (5) VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.3.2017 ALKAEN Mihin varhaiskasvatusmaksu perustuu? Varhaiskasvatusmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettuun lakiin.

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Perheen koko. Perheen tulot. Kuukausimaksu

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Perheen koko. Perheen tulot. Kuukausimaksu PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin. Laissa säädetään mm. lasten

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014

LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 Ohje 1 (5) LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen. Päivähoitomaksu

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus KUNNALLINEN PÄIVÄHOITO Asiakasmaksujen määräytyminen 1.8.2012 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen

Lisätiedot

PÄIVÄHOITOMAKSUN SEKÄ KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUJEN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 2014-2016

PÄIVÄHOITOMAKSUN SEKÄ KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUJEN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 2014-2016 1 PÄIVÄHOITOMAKSUN SEKÄ KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUJEN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 2014-2016 1 Yleistä Lasten päivähoitomaksuja koskevat säännökset on koottu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja KOSKEVAT OHJEET alkaen

varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja KOSKEVAT OHJEET alkaen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja KOSKEVAT OHJEET 1.1.2017 alkaen perusteet Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja on tarkistettu 29.11.2015 annetulla opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoituksella (Opetus-

Lisätiedot

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Hyväksytty Nivalan kaupungin sivistyslautakunnassa 21.6.2016, 58 Tiedote päivähoitomaksuista 1.8.2016 31.7.2018 Välttyäksenne takautuvilta

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE alkaen

VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE alkaen 1 VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.3.2017 alkaen Mikä asiakasmaksu on? Asiakasmaksulla tarkoitetaan tässä ohjeessa päivähoitomaksua. Se perustuu lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN

PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN Kaarinan kaupunki PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN Vahvistettu sivistyslautakunnassa 26.3.2014 14 SISÄLLYS 1. Päivähoitomaksun määräytyminen... 1 2. Maksuprosentit ja tulorajat... 1 2.1 Osapäivähoito...

Lisätiedot

Ruoveden kunta. Päivähoitomaksut 1.8.2014

Ruoveden kunta. Päivähoitomaksut 1.8.2014 Ruoveden kunta Päivähoitomaksut 1.8.2014 Päivähoitomaksut 1.8.2014 alkaen Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki ja -asetus, joihin lasten päivähoidosta perittävät maksut perustuvat, ovat viimeksi

Lisätiedot

varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja KOSKEVAT OHJEET alkaen

varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja KOSKEVAT OHJEET alkaen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja KOSKEVAT OHJEET 1.3.2017 alkaen perusteet Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Uudessa laissa on säädetty kunnan päiväkodissa ja perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Perheen koko, henkilöä Tuloraja, euroa/kuukausi Korkein maksuprosentti , , , , ,9

Perheen koko, henkilöä Tuloraja, euroa/kuukausi Korkein maksuprosentti , , , , ,9 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.1 Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksu. Päivähoitomaksu lasketaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN ORIMATTILAN KAUPUNKI Sivistyspalvelut/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Laissa säädetään lasten varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Oripään kunta, Sosiaalilautakunta Koulutie 2 32500 Oripää puh. 02 7625 300 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT voimaan 1.8.2014 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden maksut 1.8.2014 lukien

Varhaiskasvatuspalveluiden maksut 1.8.2014 lukien Varhaiskasvatuspalveluiden maksut 1.8.2014 lukien Hyväksytty 9.4.2014/Koulutuslautakunta 2 LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN...3 2. MAKSUPROSENTIT

Lisätiedot

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut lukuvuonna

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut lukuvuonna Kasvatus- ja opetuslautakunta 8 15.02.2016 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut lukuvuonna 2016 2017 166/02.05.00.00/2016 KOLA 8 Valmistelija / lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki,

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa tarkoitetusta päiväkoti- ja perhepäivähoitona

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT

PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT Sauvon kunta PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT 1.8.2013 LUKIEN Vahvistettu sosiaali- ja terveyslautakunnassa 4.4.2012 15 ja 16 2 SISÄLLYS 1. Päivähoitomaksun määräytyminen...3 2. Maksuprosentit

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Oripään kunta, sivistyslautakunta Koulutie 2 puh. 02 7625 300 www.oripaa.fi VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT voimaan 1.8.2016 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Päivähoitomaksut / Multian kunta

Päivähoitomaksut / Multian kunta Päivähoitomaksut 1.8.2016 31.7.2018 / Multian kunta Kunnallisen päivähoitomaksun määräytyminen Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki ja -asetus, joihin lasten päivähoidosta perittävät maksut perustuvat,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSMAKSUT

VARHAISKASVATUSMAKSUT VARHAISKASVATUSMAKSUT Maksun periminen Lasten huoltajat tekevät sopimuksen varhaiskasvatuksen kuukausittaisista hoitoajoista, johon laskutus perustuu. Sopimus voidaan tehdä joko määräaikaiseksi tai toistaiseksi

Lisätiedot

Päivähoitomaksut Liedossa lukien

Päivähoitomaksut Liedossa lukien Päivähoitomaksut Liedossa 1.8.2016 lukien Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perhekoon mukaan maksuprosenttina tulorajan ylittävistä perheen kuukausittaisista bruttotuloista.

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Sivistysosasto Päivähoitopalvelut. Mihin päivähoitomaksu perustuu?

LAUKAAN KUNTA PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Sivistysosasto Päivähoitopalvelut. Mihin päivähoitomaksu perustuu? LAUKAAN KUNTA Sivistysosasto Päivähoitopalvelut PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Mihin päivähoitomaksu perustuu? Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA. 1.8.2016 alk.

TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA. 1.8.2016 alk. 1 TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2016 alk. 2 PÄIVÄHOITOMAKSUT Tämä maksutiedote sisältää tietoa siitä, miten päivähoitomaksut määräytyvät ja miten maksuissa on mahdollista säästää (mm. ilmoittamalla

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien

Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien 2 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN... 3 2. MAKSUPROSENTIT JA TULORAJAT... 3 2.1 Osapäivähoito... 3 2.2 Osa-aikahoito... 3 2.3 Poissaolot päivähoidossa:...

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN Vahvistettu koulutuslautakunnassa 28.2.2017 15 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt alkaen

Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt alkaen Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt 1.8.2016 alkaen ROVANIEMEN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUSÄÄNNÖT 1.8.2016 alkaen Sisällys 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN... 2 1.1 MAKSUN

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien Lasten päivähoidon maksut määräytyvät kunnan järjestämässä päivähoidossa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun 3.8.1992/732 lain ja 9.10.1992/912

Lisätiedot

Nastolan kunta Sivistyspalvelut / Varhaiskasvatus

Nastolan kunta Sivistyspalvelut / Varhaiskasvatus PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.8.2014 1. SÄÄDÖKSET 2. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT

Lisätiedot

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2015 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa

Lisätiedot

PÄIVÄHOITOMAKSUT

PÄIVÄHOITOMAKSUT PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2016 Maksun määräytymisen perusteena ovat perheen veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot, esim. elatusapu. Tulojen vähennyksenä otetaan huomioon toiselle perheelle

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON JA MUIDEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 ALKAEN

PÄIVÄHOIDON JA MUIDEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 ALKAEN 9.3.2016 PÄIVÄHOIDON JA MUIDEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 ALKAEN HOITOMAKSU Päivähoitomaksujen perintä perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 734/1992 ja sen

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasmaksut 1.8.2015 alkaen

Päivähoidon asiakasmaksut 1.8.2015 alkaen Päivähoidon asiakasmaksut 1.8.2015 alkaen Mänttä-Vilppulan sivistyslautakunta 31.3.2015 VARHAISKASVATUKSEN HALLINTO Varhaiskasvatuksen johtaja Minna Tammesvirta 03 488 8731 tai 050 325 1317 Päivähoidon

Lisätiedot

KAAKON KAKSIKON VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LÄHTIEN

KAAKON KAKSIKON VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LÄHTIEN KAAKON KAKSIKON VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LÄHTIEN Hyväksytty Miehikkälän sosiaali- ja terveyslautakunnassa: 23.2.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 3 2 VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT...

Lisätiedot

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa , 8

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa , 8 Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 21.2.2017, 8 1. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

TIEDOTE. INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2014 alk.

TIEDOTE. INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2014 alk. TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2014 alk. PÄIVÄHOITOMAKSUT Tämä maksutiedote sisältää tietoa siitä, miten päivähoitomaksut määräytyvät ja miten maksuissa on mahdollista säästää (mm. ilmoittamalla

Lisätiedot

varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja KOSKEVAT OHJEET alkaen

varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja KOSKEVAT OHJEET alkaen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja KOSKEVAT OHJEET 1.8.2016 alkaen perusteet Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja on tarkistettu 29.11.2015 annetulla opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoituksella (Opetus-

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE. 1.8.2014 lukien

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE. 1.8.2014 lukien PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE 1.8.2014 lukien 1 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetuksiin. Kunnallisen päiväkotihoidon

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT LUKIEN

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT LUKIEN LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2016 LUKIEN LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2016 LUKIEN Lasten päivähoidon maksut määräytyvät kunnan järjestämässä päivähoidossa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Päivähoitomaksut 1.8.2015 alkaen

Päivähoitomaksut 1.8.2015 alkaen Ylöjärven kaupunki Sivistysosasto Varhaiskasvatus Oheismateriaali / sivltk 14.4.2015 33 Päivähoitomaksut 1.8.2015 alkaen Päivähoitomaksut perustuvat lakiin ja asetukseen sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 27 /kk - 290 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Perusturvalautakunta

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Perusturvalautakunta PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE 01.08.2012-31.07.2013 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetuksiin. KOKOPÄIVÄHOITO Lasten

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.08.2017 ALKAEN Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016) säätää kunnan päiväkodissa ja perhepäivähoidossa järjestämästä varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT VARHAISKASVATUSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 KANGASALAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta (14.6.2016 34 ja 1.9.2016 40) 1 VARHAISKASVATUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJA KOSKEVAT LINJAUKSET

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut www.nurmijarvi.fi

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut www.nurmijarvi.fi 1.8.2014 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut www.nurmijarvi.fi 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Toimintakausi Päivähoidon toimintakausi on 01.08. 31.07. Yleiset periaatteet: Perhekoko Päivähoitomaksu

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNKI LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN Sivistystoimi/varhaiskasvatuspalvelut

HEINOLAN KAUPUNKI LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN Sivistystoimi/varhaiskasvatuspalvelut HEINOLAN KAUPUNKI LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN Sivistystoimi/varhaiskasvatuspalvelut VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen tulojen mukainen lapsikohtainen asiakasmaksu

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN 1 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMISEN PERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN 1. Yleistä Lasten varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja koskevat säännökset on koottu varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakiin 1503/2016.

Lisätiedot