Varhaiskasvatus 1(5)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varhaiskasvatus 1(5)"

Transkriptio

1 Varhaiskasvatus 1(5) LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT PERUSTEET Päivähoitomaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu sosiaaliala- ja terveystoimen hintaindeksillä. Perheen nuorimman lapsen kokopäivähoidosta perittävä ylin kuukausimaksu on alkaen 290. Saman perheen ikäjärjestyksessä toiseksi nuorimman päivähoidossa olevan lapsen korkein perittävä maksu on 261 /kk. Alin perittävä kuukausimaksu on 27 /kk. Maksu peritään pääsääntöisesti yhdeltätoista kalenterikuukaudelta toimintavuoden aikana. Toimintavuosi alkaa 1.8 ja päättyy Mikäli lapsen hoito alkaa elokuun aikana, on seuraavan vuoden heinäkuu maksuton. Jos hoito alkaa 1.9 tai sen jälkeen, seuraavan vuoden heinäkuu on maksullinen. Maksuttoman heinäkuun lisäehtona on, että lapsella on ollut toimintavuoden aikana ennalta ilmoitettuja, muusta kuin sairaudesta johtuvia poissaoloja vähintään ¾ kuukausimaksun perusteena olevista kuukausittaisista hoitopäivien määrästä. Muussa tapauksessa maksu peritään kaikilta 12 kuukaudelta. Kuukausimaksu peritään yhdestäkin hoitopäivästä kuukauden aikana. Jos perhe on muuttanut Orivedelle kesken toimintakauden ja lapsi on ollut aiemmassa kotikunnassaan päivähoidossa yhtäjaksoisesti elokuusta lähtien, on seuraavan vuoden heinäkuu Orivedellä maksuton (todistus toimitettava edellisestä asuinkunnasta). PERHEKÄSITE JA TULORAJAT Päivähoitomaksulain mukaan perheen kokona otetaan huomioon samassa taloudessa avio- tai avoliitossa elävät henkilöt sekä kaikki heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat molempien alaikäiset lapset. Oikeus päivähoitopaikkaan alkaa vanhempainrahakauden päätyttyä. Päivähoitomaksu lasketaan perheen koon mukaan määräytyvän tulorajan ylittävästä tulosta taulukossa olevan prosentin mukaisesti. Taulukossa näkyy myös korkeimmat bruttotulot, joiden kohdalla ko. perhekoolle määräytyy korkein päivähoitomaksu:

2 Varhaiskasvatus 2(5) perheen koko tuloraja /kk maksu - % maksimitulot/kk ,5 3924, ,4 4815, ,9 5723, ,9 5861, ,9 5998,89 Jos perheen koko on suurempi kuin 6, nostetaan maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa lähtien 138 :lila jokaisesta seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta. HOITOMAKSUT Perheessä yksi lapsi Korkein maksu yhdestä lapsesta on 290 /kk. Jos perheen tulot jäävät maksimituloja pienemmiksi, lasketaan päivähoitomaksu taulukon mukaisella %:lla 290 (esim. 4 hengen perheen yhteenlasketut bruttotulot ovat 5000 /kk; =2947, 2947x7,9 %= hoitomaksu on 232,81 /kk) Perheessä useampi lapsi Nuorimmaisesta kokopäivähoidossa olevasta lapsesta perittävä korkein maksu on 290 /kk. Ikäjärjestyksessä seuraavan lapsen korkein maksu on 261 /kk. Jokaisesta seuraavasta lapsesta korkein maksu on 58 /kk (20 % nuorimman lapsen maksusta). Maksun perusteena olevat tulot Päivähoitomaksu määräytyy perheen yhteenlaskettujen kuukausittaisten bruttotulojen mukaan. Tulotiedot pitää toimittaa päivähoitotoimistoon kaupungintalolle (Keskustie 23, Orivesi) kuukauden kuluessa siitä, kun päivähoito on alkanut. Mikäli tulotietoja ei ole toimitettu, peritään varatun tuntimäärän mukainen korkein kuukausimaksu. Perhe voi myös ilmoittaa tuloselvityslomakkeella suostumuksensa korkeimpaan maksuun ilman tuloselvitystä. Tulona otetaan huomioon samassa taloudessa asuvien avio- tai avoliitossa sekä rekisteröidyssä parisuhteessa asuvien henkilöiden veronalaiset ansio-ja pääomatulot mukaan lukien lomaraha (5 % varsinaisesta palkasta) sekä verosta vapaat tulot. Mikäli kuukausitulot vaihtelevat, otetaan tuloina huomioon viimeksi kuluneiden (6-12 kk) keskimääräinen kuukausitulo. Tulona ei oteta huomioon lapsilisää, vammaisetuuksista annetun lain (570/2007) mukaista etuutta, kansaneläkelain (568/2007) mukaista lapsikorotusta, asumistukea, tapaturmavakuutuksen perusteella suoritettavia sairaanhoito-ja tutkimuskuluja, sotilasavustusta, rintamalisää, opintorahaa,

3 Varhaiskasvatus 3(5) aikuiskoulutustukea, opintotuen asumislisää, toimeentulotukena maksettavaa toimintarahaa ja matkakorvausta, KELA:n kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) mukaista ylläpitokorvausta, julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) mukaista ylläpitokorvausta, opintojen johdosta suoritettavia apurahoja ja muita vastaavia avustuksia, perhehoidon kustannusten korvauksia ja lasten kotihoidon tukea. Tulojen vähennyksenä otetaan huomioon suoritetut elatusavut ja tosiasiallisista perhesuhteista johtuvat muut vastaavat kustannukset sekä rahana suoritettu syytinki. Niiden maksamisesta on esitettävä hyväksyttävä selvitys. PÄIVÄHOITOVAIHTOEHDOT Tunnit 0-85h/kk osapäivähoito maks.4h/pv, jompikumpi tai molemmat vanhemmat kotona 0-85h/kk kokopäivähoito maks.10pv/kk, jompikumpi tai molemmat vanhemmat kotona maksuprosentti kokopäivähoidosta 50 % 50 % 0-85h/kk 50 % h/kk 70 % h/kk 80 % h/kk 85 % h/kk 90 % yli 170h/kk 100 % esiopetus + hoito alle 50h/kk 30 % esiopetus + hoito yli 50h/kk 50 % vuorohoitoa tarvitseva koululainen alle 50h/kk, (enintään 9 vuotiaaksi asti) vuorohoitoa tarvitseva koululainen yli 50h/kk, (enintään 9 vuotiaaksi asti) 30 % 50 % Äkillistä, tilapäistä hoitoa tarvitsevalla perheellä on mahdollisuus saada lapselle hoito maksimissaan 5 pv/kk joko kokopäiväisenä 18 /pv tai osapäiväisenä maksimissaan 5 tuntia päivässä 9 /pv.

4 Varhaiskasvatus 4(5) MUUTOSTEN HAKEMINEN PÄIVÄHOITOTARPEEN MUUTTUESSA Päivähoitotarpeen muuttuessa, on muutosta haettava kirjallisesti etukäteen päivähoidon muutoslomakkeella (Oriveden kaupungin internet sivuilla) ja tehtävä uusi hoitoaikasopimus. POISSAOLOT PÄIVÄHOIDOSSA Pääsäännön mukaan päivähoidossa peritään aina täysi kuukausimaksu poissaoloista huolimatta seuraavin poikkeuksin: 1. Hoitomaksu puolitetaan, jos lapsi on ollut sairaana vähintään 11 toimintapäivää kalenterikuukauden aikana 2. Hoitomaksu puolitetaan, jos lapsi on ollut pois muun kuin sairauden takia koko kalenterikuukauden 3. Hoitomaksua ei peritä, jos lapsi on sairautensa takia poissa kaikki kalenterikuukauden toimintapäivät 4. Perhepäivähoidossa olevan lapsen kuukausimaksua hyvitetään niiden päivien osalta, jolloin huoltaja on itse järjestänyt lapsen hoidon perhepäivähoitajan työstä poissaolon vuoksi PÄIVÄHOIDON ALOITTAMINEN JA LOPETTAMINEN Päivähoidon alkaessa laskutus alkaa todellisesta ensimmäisestä hoitopäivästä ja vastaavasti hoidon päättyessä laskutetaan todelliseen viimeiseen hoitopäivään asti. Irtisanoutuminen pitää tehdä kirjallisena hoitopaikkaan etukäteen (tehdään päivähoidon muutoslomakkeella). Hoitopaikkaa ei voi irtisanoa takautuvasti. LASKUTUS Hoitomaksu peritään jälkikäteen kerran kuukaudessa. Eräpäivä on pääsääntöisesti seuraavan kuukauden viimeinen päivä. Mikäli todellinen hoidon tarve on jonakin kuukautena vähäisempää kuin alun perin on varattu, peritään maksu varatun hoitoajan mukaisesti. Jos todelliset läsnäolotunnit ylittävät sovitut tunnit, maksua nostetaan maksuohjeen mukaiseen ylempään kuukausimaksuun sen kalenterikuukauden alusta, jolloin ylitys on tapahtunut. Uusi maksu on voimassa vähintään 3 kuukautta.

5 Varhaiskasvatus 5(5) Jos palvelusta määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä, saadaan sosiaaliala- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 16 :n mukaan vuotuista viivästyskorkoa periä eräpäivästä lukien enintään korkolain 4 :n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Sosiaaliala- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 17 :n mukaan saadaan maksut ulosmitata ilman tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa säädetään. Oriveden kaupunki on ulkoistanut maksumuistutusten lähettämisen ja perinnän Intrum Justitian perintätoimistolle (mikäli laskua ei ole maksettu eräpäivään mennessä siirtyy laskujen jatkokäsittely Intrumille). PÄIVÄHOITOMAKSUJEN TARKISTUS Aina päivähoitotarpeen, perheolosuhteiden (esim. perheeseen syntyy vauva) tai tulojen muuttuessa on tehtävä kirjallinen muutosilmoitus päivähoidon muutoslomakkeella. Päivähoitomaksujen yleinen tarkistus tapahtuu pääsääntöisesti kunkin alkavan toimintavuoden elokuussa. Tulorajat on sidottu ansiotasoindeksiin ja niitä tarkistetaan joka toinen vuosi elokuun alusta. Mikäli päivähoitomaksuja koskeva lainsäädäntö muuttuu, voidaan maksu tarkistaa kesken toimintavuoden. Päivähoidosta perittävä maksu tarkistetaan myös silloin, kun perheen päivähoitomaksun perusteena olevat bruttotulot muuttuvat +/- 10 %, maksu osoittautuu virheelliseksi tai perheen koko muuttuu. Hoitomaksun muutosta on haettava kirjallisesti viimeistään edellisen kalenterikuukauden aikana päivähoidon muutoslomakkeella. Muutoshakemuksen liitteet on mahdollista toimittaa myöhemmin sopimuksen mukaan. Maksupäätöstä ei kuitenkaan muuteta 1-2 kk:n aikaisiin tulonmuutoksiin, vaan tulonmuutosten tulee olla vähintään 3 kuukauden mittaiset. Lasten ja nuorten lautakunta Osoite: Keskustie 23, Orivesi Puhelin: Vaihde (03) telefax (03) Jussi Lintunen, varhaiskasvatuksen johtaja Hilkka Keskinen, aluejohtaja Satu-Maarit Salonen, aluejohtaja

6 Varhaiskasvatus 6(5) Tiina Westerlund, aluejohtaja Mari Valkeejärvi, päiväkodin johtaja Ulla Ärrälä, toimistosihteeri

2 1 355 11,5 3 815,87 3 1 671 9,4 4 681,64 4 1 983 7,9 5 565,28 5 2 116 7,9 5 698,28 6 2 248 7,9 5 830,28

2 1 355 11,5 3 815,87 3 1 671 9,4 4 681,64 4 1 983 7,9 5 565,28 5 2 116 7,9 5 698,28 6 2 248 7,9 5 830,28 Oriveden Kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 31.7.2015 PERUSTEET Kunnallisen päivähoidon maksut määräytyvät perheen koon ja tulojen

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasmaksut

Päivähoidon asiakasmaksut Päivähoidon asiakasmaksut Mänttä-Vilppulan sivistyslautakunta Tämä esite on voimassa 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Se on tarkoitettu teille avuksi päivähoidon maksuasioissa. Toivomme, että säilytätte esitteen,

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus KUNNALLINEN PÄIVÄHOITO Asiakasmaksujen määräytyminen 1.8.2014 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen

Lisätiedot

Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992).

Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992). Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992). Tulotiedot tulee toimittaa päivähoidon johtajalle hakemuksen palautuksen yhteydessä, kuitenkin

Lisätiedot

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti.

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.6.2016 VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.8.2016-31.7.2017 Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan

Lisätiedot

Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.

Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2012 alkaen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. Kokopäivähoidon maksu Perheen nuorimmasta lapsesta maksun enimmäismäärä

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN

PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Pirkkalan kunta Sivistysosasto Varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN 1. KOKOPÄIVÄHOITO... 2 2. HOITOMAKSU USEASTA LAPSESTA... 3 3.

Lisätiedot

Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien

Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perhekoon mukaan maksuprosenttina tulorajan ylittävistä perheen kuukausittaisista bruttotuloista.

Lisätiedot

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6 Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6 1. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2012 ALKAEN

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2012 ALKAEN Sivistystoimiala Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2012 ALKAEN Kunnan järjestämästä päivähoidosta peritään kuukausimaksu. Maksu määräytyy sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Korkein maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja 2 1 403 11,5 3 925 3 1 730 9,4 4 815 4 2 053 7,9 5 724 5 2 191 7,9 5 862 6 2 328 7,9 5 999

Korkein maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja 2 1 403 11,5 3 925 3 1 730 9,4 4 815 4 2 053 7,9 5 724 5 2 191 7,9 5 862 6 2 328 7,9 5 999 NAANTALIN KAUPUNKI 15.6.2016 Sivistysvirasto, varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMILLE Kunnallisessa kokopäivähoidossa noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa (734/1992,

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus KUNNALLINEN PÄIVÄHOITO Asiakasmaksujen määräytyminen 1.8.2012 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen

Lisätiedot

TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN

TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN 2 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen. Päivähoitomaksu määräytyy

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen

LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 9.6.2016 57 LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) Päivähoidon järjestämisen

Lisätiedot

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN PADASJOEN KUNNASSA 01.08.2014 ALKAEN 1. SÄÄDÖKSET 2. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN

Lisätiedot

TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA. 1.8.2016 alk.

TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA. 1.8.2016 alk. 1 TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2016 alk. 2 PÄIVÄHOITOMAKSUT Tämä maksutiedote sisältää tietoa siitä, miten päivähoitomaksut määräytyvät ja miten maksuissa on mahdollista säästää (mm. ilmoittamalla

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien Lasten päivähoidon maksut määräytyvät kunnan järjestämässä päivähoidossa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun 3.8.1992/732 lain ja 9.10.1992/912

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN ORIMATTILAN KAUPUNKI Sivistyspalvelut/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Laissa säädetään lasten varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

PÄIVÄHOITOMAKSUN SEKÄ KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUJEN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 2014-2016

PÄIVÄHOITOMAKSUN SEKÄ KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUJEN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 2014-2016 1 PÄIVÄHOITOMAKSUN SEKÄ KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUJEN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 2014-2016 1 Yleistä Lasten päivähoitomaksuja koskevat säännökset on koottu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Osa-aikaisesta hoidosta peritään kunnan päättämin perustein hoitoaikaan suhteutettu kokopäivähoidon maksua alempi maksu. Tulorajat 1.8.

Osa-aikaisesta hoidosta peritään kunnan päättämin perustein hoitoaikaan suhteutettu kokopäivähoidon maksua alempi maksu. Tulorajat 1.8. Sivistyslautakunta 17 15.05.2014 PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Sivltk 17 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveyden huollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen.

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE. 1.8.2014 lukien

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE. 1.8.2014 lukien PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE 1.8.2014 lukien 1 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetuksiin. Kunnallisen päiväkotihoidon

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012

LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012 LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012 Mikä on päivähoitomaksu? Päivähoitomaksu on kuukausimaksu, joka peritään enintään 11 kalenterikuukaudelta toimintavuoden (1.8 31.7) aikana. Maksuton kuukausi

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON JA MUIDEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 ALKAEN

PÄIVÄHOIDON JA MUIDEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 ALKAEN 9.3.2016 PÄIVÄHOIDON JA MUIDEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 ALKAEN HOITOMAKSU Päivähoitomaksujen perintä perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 734/1992 ja sen

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 Perusturvalautakunta 25.2.2016 Liite Sivu 2 / 7 Sisällys LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.3.2016 -----------------------------

Lisätiedot

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2015 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT

Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.1 KOKOPÄIVÄMAKSU Päivähoitomaksut perustuvat lakiin (734/1992) ja asetukseen

Lisätiedot

Tuloraja. Korkeimman maksun tuloraja /kk 2 1 355 11,5 3 816 3 1 671 9,4 4 682 4 1 983 7,9 5 565 5 2 116 7,9 5 698 6 2 248 7,9 5 830.

Tuloraja. Korkeimman maksun tuloraja /kk 2 1 355 11,5 3 816 3 1 671 9,4 4 682 4 1 983 7,9 5 565 5 2 116 7,9 5 698 6 2 248 7,9 5 830. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 alkaen Humppilan kunta/sivistyslautakunta 16/29.4.2014 Mikä on päivähoitomaksu? Päivähoitomaksu on perheen bruttotuloihin perustuva kuukausimaksu, joka peritään

Lisätiedot

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 1 MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN päiväkoti- tai perhepäivähoidosta voidaan määrätä kuukausimaksu enintään 11 kuukaudelta toimintakauden (1.8. 31.7.) aikana. Heinäkuu on maksuton kuukausi,

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT Karijoki Liite nro 2 Kasvatus- ja opetusltk 15.05.2012 12 PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT Karijoen kunnan päivähoitomaksua koskevat ohjeet 1.8.2012 lukien 1. PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten

Lisätiedot

KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN

KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 30.1.2014, 2 1. PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten päivähoidosta

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2014 ALKAEN

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2014 ALKAEN LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2014 ALKAEN Kunnan järjestämästä varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu. Maksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen,

Lisätiedot

Kunnantalo, kokoushuone Pietiläinen Risto puheenjohtaja. Hakonen Hannu jäsen Kohonen Tarja jäsen Alaoutinen Ari jäsen

Kunnantalo, kokoushuone Pietiläinen Risto puheenjohtaja. Hakonen Hannu jäsen Kohonen Tarja jäsen Alaoutinen Ari jäsen Käsiteltävät asiat 51. Saapuneet kirjeet...95 52. Päivähoitomaksujen määrittäminen ja periminen 1.8.2012 alkaen...96 53. Vetoomus päivähoitomaksujen huojennuksesta...101 54. Sivistystoimen taloudellinen

Lisätiedot

5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016

5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 78 15.12.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 5 26.01.2016 5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 SOSTER 78 Uusi sosiaalihuoltolaki (1301/22014)

Lisätiedot

Inarin kunnan päivähoitomaksujen perimättä jättämisen perusteet 1.1.2016 alkaen

Inarin kunnan päivähoitomaksujen perimättä jättämisen perusteet 1.1.2016 alkaen Sivistyslautakunta 64 21.10.2015 Inarin kunnan päivähoitomaksujen perimättä jättämisen perusteet 1.1.2016 alkaen 524/12.07.00/2013 SIVLK 64 Päivähoidon johtaja Lasten päivähoidosta annetussa laissa (36/1973)

Lisätiedot

Ruoveden kunta. Päivähoitomaksut 1.8.2014

Ruoveden kunta. Päivähoitomaksut 1.8.2014 Ruoveden kunta Päivähoitomaksut 1.8.2014 Päivähoitomaksut 1.8.2014 alkaen Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki ja -asetus, joihin lasten päivähoidosta perittävät maksut perustuvat, ovat viimeksi

Lisätiedot

Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN

Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Liite opetustoimen ltk 152 /1,1.12.2014 Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Lasten päivähoidosta perittävät maksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoitomaksujen määräytyminen perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992). Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

MAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN LAPSEN VARHAISKASVATUKSESTA 1.8.2016 LUKIEN

MAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN LAPSEN VARHAISKASVATUKSESTA 1.8.2016 LUKIEN MAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN LAPSEN VARHAISKASVATUKSESTA 1.8.2016 LUKIEN Sisällys 1 SÄÄDÖKSET... 1 2 MAKSUN MÄÄRITTÄMINEN... 1 2.1 YLEISTÄ... 1 2.2 MAKSUJEN MAKSUPROSENTIT JA TULORAJAT... 2 3 MAKSUN

Lisätiedot

TIEDOTE. INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2014 alk.

TIEDOTE. INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2014 alk. TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2014 alk. PÄIVÄHOITOMAKSUT Tämä maksutiedote sisältää tietoa siitä, miten päivähoitomaksut määräytyvät ja miten maksuissa on mahdollista säästää (mm. ilmoittamalla

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2015 ALKAEN

LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2015 ALKAEN 1. SÄÄDÖKSET LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2015 ALKAEN VARHLTK 6/2015 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Sivistysosasto Päivähoitopalvelut. Mihin päivähoitomaksu perustuu?

LAUKAAN KUNTA PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Sivistysosasto Päivähoitopalvelut. Mihin päivähoitomaksu perustuu? LAUKAAN KUNTA Sivistysosasto Päivähoitopalvelut PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Mihin päivähoitomaksu perustuu? Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Perheen koko. Perheen tulot. Kuukausimaksu

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Perheen koko. Perheen tulot. Kuukausimaksu PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin. Laissa säädetään mm. lasten

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden maksut 1.8.2014 lukien

Varhaiskasvatuspalveluiden maksut 1.8.2014 lukien Varhaiskasvatuspalveluiden maksut 1.8.2014 lukien Hyväksytty 9.4.2014/Koulutuslautakunta 2 LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN...3 2. MAKSUPROSENTIT

Lisätiedot

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet:

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet: Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet: Yleisohje Laskennalla voit laskea arvion kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen määristä. Jos asut Ahvenanmaalla, tarkista lastenhoidon tuen määrä omasta asuinkunnastasi,

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014

LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 Ohje 1 (5) LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen. Päivähoitomaksu

Lisätiedot

Tuloraja, /kk (joka vähennetään perheen tuloista)

Tuloraja, /kk (joka vähennetään perheen tuloista) LASTEN PÄIVÄHOIDON HOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 alkaen perusteet Päivähoitomaksut perustuvat lakiin ja asetukseen sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista sekä Vesilahden kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT

PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT Sauvon kunta PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT 1.8.2013 LUKIEN Vahvistettu sosiaali- ja terveyslautakunnassa 4.4.2012 15 ja 16 2 SISÄLLYS 1. Päivähoitomaksun määräytyminen...3 2. Maksuprosentit

Lisätiedot

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien

Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien 2 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN... 3 2. MAKSUPROSENTIT JA TULORAJAT... 3 2.1 Osapäivähoito... 3 2.2 Osa-aikahoito... 3 2.3 Poissaolot päivähoidossa:...

Lisätiedot

Päivähoitomaksut 1.8.2015 alkaen

Päivähoitomaksut 1.8.2015 alkaen Ylöjärven kaupunki Sivistysosasto Varhaiskasvatus Oheismateriaali / sivltk 14.4.2015 33 Päivähoitomaksut 1.8.2015 alkaen Päivähoitomaksut perustuvat lakiin ja asetukseen sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN

PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN Kaarinan kaupunki PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN Vahvistettu sivistyslautakunnassa 26.3.2014 14 SISÄLLYS 1. Päivähoitomaksun määräytyminen... 1 2. Maksuprosentit ja tulorajat... 1 2.1 Osapäivähoito...

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016

Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016 Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016 Kotihoidon asiakasmaksut Kotihoitoon kuuluvan kotipalvelun järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19 :n ja kotisairaanhoidon järjestäminen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

1 SÄÄDÖKSET 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat

1 SÄÄDÖKSET 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat ASIKKALAN KUNTA VARHAISKASVATUS LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1 SÄÄDÖKSET 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3 PÄIVÄHOITOMAKSUN

Lisätiedot

VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015. Perusturvalautakunta 17.12.2014 116

VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015. Perusturvalautakunta 17.12.2014 116 VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 Perusturvalautakunta 17.12.2014 116 2 (11) PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 Palveluasuminen/asiakasmaksu Maksun määräytymiseen käytetään säännöllisen kotihoidon

Lisätiedot

Perhe- 639 422 718 763 päivähoito

Perhe- 639 422 718 763 päivähoito YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELURAHA 1.1.2016 ALKAEN OHJEISTUKSEN TARKISTUS Vanhempainrahakauden päätyttyä vanhemmilla on mahdollisuus hakea alle kouluikäiselle lapselleen päivähoitoa tai tukea hoidon järjestämiseen

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasmaksut 1.8.2015 alkaen

Päivähoidon asiakasmaksut 1.8.2015 alkaen Päivähoidon asiakasmaksut 1.8.2015 alkaen Mänttä-Vilppulan sivistyslautakunta 31.3.2015 VARHAISKASVATUKSEN HALLINTO Varhaiskasvatuksen johtaja Minna Tammesvirta 03 488 8731 tai 050 325 1317 Päivähoidon

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SIV, 22.6.2016 17:00, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SIV, 22.6.2016 17:00, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SIV, 22.6.2016 17:00, Esityslista 1-2 Esityslistan kansilehti (läsnäolijat)... 1 69 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus ja asiakasmaksujen muutokset 1.8.2016... 2 Pykälän

Lisätiedot

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 316/02.05.00/2015 37 Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Johtava sosiaalityöntekijä Hannele Elo-Kuru 4.3.2015: Lastensuojelulain (13.4.2007/417)

Lisätiedot

HAKEMUS. Sosiaalihuoltolain mukaisella kuljetuspalvelulla edistetään kuntalaisen omatoimista suoriutumista ja itsenäistä asumista.

HAKEMUS. Sosiaalihuoltolain mukaisella kuljetuspalvelulla edistetään kuntalaisen omatoimista suoriutumista ja itsenäistä asumista. HAKEMUS 1 TUUSULAN KUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA SAAPUNUT / 20 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Sosiaalihuoltolain mukaisella kuljetuspalvelulla edistetään kuntalaisen omatoimista suoriutumista

Lisätiedot

103 KOTI- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 2015. Jatkuva ja säännöllinen kotihoito

103 KOTI- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 2015. Jatkuva ja säännöllinen kotihoito 1 Dno: AHT/ 480/2014 103 KOTI- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 2015 Jatkuva ja säännöllinen kotihoito Kotihoito on sosiaalihuoltolakiin perustuvaa kotipalvelua ja terveydenhuoltolakiin

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin varhaiskasvatus

Nurmeksen kaupungin varhaiskasvatus Nurmeksen kaupungin varhaiskasvatus Sisällys 1. Tiedoksi huoltajille 2 2. Lasten päivähoitomaksun määräytymisen yleiset periaatteet 2 3 3 2.1. Kokopäivähoidon kuukausimaksu 2.2. Osapäivähoidon (enintään

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. TIEDOKSI HUOLTAJILLE 2

SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. TIEDOKSI HUOLTAJILLE 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. TIEDOKSI HUOLTAJILLE 2 2. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMISEN 3 YLEISET PERIAATTEET 2.1 Koko- ja osapäivähoito 4 2.2 Vuorohoito 5 2.3 Tilapäinen päivähoito 5 2.4 Esiopetus 6 2.5 Kerhot

Lisätiedot

Päivähoidon järjestämisen ja asiakasmaksujen yleiset perusteet 1.8.2014 alkaen. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992)

Päivähoidon järjestämisen ja asiakasmaksujen yleiset perusteet 1.8.2014 alkaen. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) Sivistyslautakunta 35 24.04.2014 Päivähoidon järjestämisen ja asiakasmaksujen yleiset perusteet 1.8.2014 alkaen Sivltk 35 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) Päivähoidon järjestämisen

Lisätiedot

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1982/710) 17 ja asetuksen (1983/607) 10 säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut www.nurmijarvi.fi

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut www.nurmijarvi.fi 1.8.2014 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut www.nurmijarvi.fi 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Toimintakausi Päivähoidon toimintakausi on 01.08. 31.07. Yleiset periaatteet: Perhekoko Päivähoitomaksu

Lisätiedot

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedoksi seuraavat sivistyslautakunnan päätökset 18.5.2016 1. Subjektiivinen päivähoito-oikeus Eduskunta on hyväksynyt 15.12.2015 hallituksen esityksen varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

KUNNALLISET PÄIVÄHOITOMAKSUT KERAVALLA

KUNNALLISET PÄIVÄHOITOMAKSUT KERAVALLA Asiakasmaksutiedote Sivu 1(7) KUNNALLISET PÄIVÄHOITOMAKSUT KERAVALLA PÄIVÄHOITOMAKSUT KOKO- JA OSAPÄIVÄHOITOON Päivähoitomaksut määräytyvät perheen koon, palvelun tarpeen ja bruttotulojen perusteella tulorajan

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA ASIAKASMAKSUT 1.2.2012 LÄHTIEN (päivitetty 25.2.2015)

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA ASIAKASMAKSUT 1.2.2012 LÄHTIEN (päivitetty 25.2.2015) LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA ASIAKASMAKSUT 1.2.2012 LÄHTIEN (päivitetty 25.2.2015) LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET Lapsiperheiden kotipalvelun saamisen perusteet on

Lisätiedot

PÄIVÄHOITOMAKSUT KOKO- JA OSAPÄIVÄHOITOON

PÄIVÄHOITOMAKSUT KOKO- JA OSAPÄIVÄHOITOON SISÄLLYSLUETTELO Päivähoitomaksut koko- ja osapäivähoitoon... 2 Esiopetuksessa olevan lapsen maksut... 2 Vuoropäivähoidon maksu... 2 Säännöllisestä poissaolosta myönnettävä hyvitys... 3 Leikkikoulutoiminta...

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN HAKEMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Sosiaalihuoltolain mukaisella kuljetuspalvelulla edistetään

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden asiakasmaksut 1.8.2014 alkaen Tuusulassa

Varhaiskasvatuspalveluiden asiakasmaksut 1.8.2014 alkaen Tuusulassa Varhaiskasvatuspalveluiden asiakasmaksut 1.8.2014 alkaen Tuusulassa Kasvatus- ja koulutuslautakunta 18.3.2014 24 1 1. Huoltajille... 3 2. Päivähoitomaksun määräytymisen yleiset periaatteet... 4 2.1 KOKO-

Lisätiedot

Nastolan kunta Sivistyspalvelut / Varhaiskasvatus

Nastolan kunta Sivistyspalvelut / Varhaiskasvatus PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.8.2014 1. SÄÄDÖKSET 2. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT

Lisätiedot

PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.8.2012 ALKAEN

PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.8.2012 ALKAEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.8.2012 ALKAEN Sisällys 1 SÄÄDÖKSET... 1 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN... 1 2.1 YLEISTÄ... 1 2.2 PÄIVÄHOITOMAKSUJEN MAKSUPROSENTIT JA TULORAJAT... 2 3 PÄIVÄHOITOMAKSUN

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA (päivitetty 16.3.2016) KUNNALLISEN VARHAISKASVATUKSEN VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita

Lisätiedot

Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen

Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen Kotihoito & Ehtoorinne 1 Peruspalvelumaksu ja Säännöllisestä kotihoidosta perittävä asiakasmaksu Mihin perustuvat? Miten määrittyvät? Peruspalvelumaksu

Lisätiedot

PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA 2015-2016

PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA 2015-2016 1 Tiedote huoltajille PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA 2015-2016 LIITTEENÄ HAKEMUS ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUN PUOLITTAMISESTA

Lisätiedot

ASIAKASMAKSUT LAITOSHOIDOSSA. Soveltamisohje

ASIAKASMAKSUT LAITOSHOIDOSSA. Soveltamisohje ASIAKASMAKSUT LAITOSHOIDOSSA Soveltamisohje Sotel 21.1.2010 1 ASIAKASMAKSUT LAITOSHOIDOSSA SOVELTAMISOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 2. Pitkäaikainen laitoshoito 2.1. Kuka on pitkäaikaisessa laitoshoidossa?

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN HAKEMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Sosiaalihuoltolain mukaisella kuljetuspalvelulla edistetään

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Tuntiperusteinen asiakasmaksu. Vanhempainilta 13.8.2015

Tuntiperusteinen asiakasmaksu. Vanhempainilta 13.8.2015 Tuntiperusteinen asiakasmaksu Vanhempainilta 13.8.2015 Opetuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 26.5.2015 aloittaa tuntiperusteisen, mobiilikirjaukseen perustuvan, asiakasmaksun kokeilun Kärävuoren,

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA Sosiaali- ja terveystoimiala

NURMIJÄRVEN KUNTA Sosiaali- ja terveystoimiala NURMIJÄRVEN KUNTA PITKÄAIKAISESSA LAITOSHOIDOSSA OLEVALTA PERITTÄVÄN MAKSUN PERUSTEET 2.4.2015 LUKIEN Sosiaali - ja terveyslautakunta 18.3.2015 19 NURMIJÄRVEN KUNTA 2 PITKÄAIKAISESSA LAITOSHOIDOSSA OLEVALTA

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 1.1.2016 lukien

Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 1.1.2016 lukien 1 (8) Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 1.1.2016 lukien asumispalvelut perhehoito kotihoito terveydenhuolto kehitysvammahuolto sosiaalityö Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVIEN KORVAUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN 1.8.2014 ALKAEN TOISTAISEKSI

LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVIEN KORVAUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN 1.8.2014 ALKAEN TOISTAISEKSI LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVIEN KORVAUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN 1.8.2014 ALKAEN TOISTAISEKSI Dnro OPELA: 228/2014 (02.011) Opela 13.5.2014 / 42 Valmistelijat: varhaiskasvatuksen johtaja Hilkka Toiviainen, p.

Lisätiedot

TERVETULOA MUONION PÄIVÄHOITOON 2015

TERVETULOA MUONION PÄIVÄHOITOON 2015 TERVETULOA MUONION PÄIVÄHOITOON 2015 Tervetuloa Muonion Päivähoitoon 1.8.2015 1 Päivähoitomuodot Muonion kunnassa järjestetään päivähoitoa seuraavasti: 1. Päiväkoti Mustikan osastot a. Puolukka 1-3 v b.

Lisätiedot

PÄIVÄHOITOMAKSUN SEKÄ KOULULAISTEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUJEN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.8.2014 ALKAEN

PÄIVÄHOITOMAKSUN SEKÄ KOULULAISTEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUJEN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.8.2014 ALKAEN Siv.ltk 10.3.2014 24 PÄIVÄHOITOMAKSUN SEKÄ KOULULAISTEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUJEN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.8.2014 ALKAEN Sisällys 1 SÄÄDÖKSET...1 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN...1 2.1 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA Reisjärvi NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA (päivitetty 24.2.2016) KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita lapsen

Lisätiedot

Päivähoito ja esiopetus Mustasaaren kunnassa. www.mustasaari.fi

Päivähoito ja esiopetus Mustasaaren kunnassa. www.mustasaari.fi Päivähoito ja esiopetus Mustasaaren kunnassa www.mustasaari.fi Mustasaaren kunta Sivistyspalvelut Keskustie 4 65610 Mustasaari Puh. 327 7111 www.mustasaari.fi/paivahoito Mustasaaressa tammikuussa 2016

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen hinnasto 1.1.2016 alkaen

Ikäihmisten palvelujen hinnasto 1.1.2016 alkaen Ikäihmisten palvelujen hinnasto 1.1.2016 alkaen 11.1.2016/ LA-H SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 5 2 KOTIHOITO... 5 2.1 Kotihoidon tukipalvelut alkaen 1.1.2016... 5 2.2 Kotihoidon asiakasmaksut alkaen 1.1.2016...

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 27.3.2015 16, liite SIILINJÄRVEN KUNTA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA ASIAKASMAKSUT 1.4.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 27.3.2015 16, liite SIILINJÄRVEN KUNTA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA ASIAKASMAKSUT 1.4. Sosiaali- ja terveyslautakunta 27.3.2015 16, liite SIILINJÄRVEN KUNTA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA ASIAKASMAKSUT 1.4.2015 ALKAEN Sisältö 1 Lapsiperheiden kotipalvelun ja kriteerien

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON SEUDULLINEN PALVELUALUE 2.9.2010 Hankasalmi Jyväskylän kaupunki Laukaa Luhanka Muurame Petäjävesi Toivakka Uurainen LIITE 2

PÄIVÄHOIDON SEUDULLINEN PALVELUALUE 2.9.2010 Hankasalmi Jyväskylän kaupunki Laukaa Luhanka Muurame Petäjävesi Toivakka Uurainen LIITE 2 PÄIVÄHOIDON SEUDULLINEN PALVELUALUE 2.9.2010 Hankasalmi Jyväskylän kaupunki Laukaa Luhanka Muurame Petäjävesi Toivakka Uurainen LIITE 2 LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUJEN SOVELLUSOHJE 1 YLEISTÄ...2 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN,

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 15.12.2015 151, liite 7. PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 kotipalvelu / kotisairaanhoito

Perusturvalautakunta 15.12.2015 151, liite 7. PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 kotipalvelu / kotisairaanhoito Perusturvalautakunta 15.12.2015 151, liite 7 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 kotipalvelu / kotisairaanhoito 2 Kotipalvelun / kotisairaanhoidon palvelusetelin toimintaohje vuonna 2016 Säädösperusta

Lisätiedot

VIHANNIN KUNTA Nro Sivu Perusturvalautakunta 2 / 2009 28. Palvelukeskuksen ruokasali

VIHANNIN KUNTA Nro Sivu Perusturvalautakunta 2 / 2009 28. Palvelukeskuksen ruokasali Nro Sivu Perusturvalautakunta 2 / 2009 28 Kokousaika Torstai 26.2.2009 klo 18.30 20.10 Kokouspaikka Palvelukeskuksen ruokasali Jäsen Varajäsen Haapakangas Ulla, pj. (x) Matkaselkä Elina ( ) Hautajoki Eila,

Lisätiedot

16-23 käyntiä/kuukausi 1 563 15% 20% 25% 35% 5-15 käyntiä/kuukausi 2 1039 13% 16% 19% 22% 3 1628 9% 12% 15% 18% 4 2014 9% 11% 13% 15%

16-23 käyntiä/kuukausi 1 563 15% 20% 25% 35% 5-15 käyntiä/kuukausi 2 1039 13% 16% 19% 22% 3 1628 9% 12% 15% 18% 4 2014 9% 11% 13% 15% VANHUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN KOTIHOITO Säännöllinen kotihoito Kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaalihuoltoasetuksen ( 607/83) 9 :ssä tarkoitettuja kotipalveluita ja kansanterveyslain

Lisätiedot

LIITE 4 PITKÄAIKAISEN ASUMISPALVELUN ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT

LIITE 4 PITKÄAIKAISEN ASUMISPALVELUN ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT LIITE 4 PITKÄAIKAISEN ASUMISPALVELUN ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT Espoon kaupunki 2016 1 (8) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 2 2 ASIAKASMAKSUT... 2 3 TULOJEN TOTEAMINEN... 3 4 MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN... 3

Lisätiedot

Nykyinen maksu 12,80 25,60 17,50 31,50 590,00 38,00 31,50

Nykyinen maksu 12,80 25,60 17,50 31,50 590,00 38,00 31,50 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2010 A. Indeksitarkastuksen piirissä olevat asiakasmaksu Nykyinen maksu Uusi maksu Uuden maksun voimaantulo ajankohta Terveyspalveluiden tulosalue Terveyskeskuksen

Lisätiedot

2. perimällä korvaus muista lapsen tuloista, korvauksista ja saamisista (7 3 mom.)

2. perimällä korvaus muista lapsen tuloista, korvauksista ja saamisista (7 3 mom.) Lastensuojelun asiakasmaksut ohjeistus 1.3.2014 Lastensuojelulain nojalla avohuollon tukitoimena, sijaishuoltona tai jälkihuoltona lapselle annetuista perhehoidosta, laitoshoidosta tai asumispalveluista

Lisätiedot

PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016

PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 Perusturvalautakunta 15.12.2015 152, liite 8 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 Vanhusten tehostettu palveluasuminen 2 Tehostetun palveluasumisen palvelusetelin toimintaohje vuonna 2016 Säädösperusta

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN VARHAISKASVATUSPALVELUT 1.8.2015 alkaen

HÄMEENKYRÖN VARHAISKASVATUSPALVELUT 1.8.2015 alkaen HÄMEENKYRÖN VARHAISKASVATUSPALVELUT 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuksen arvot Hämeenkyrön kunnan Varhaiskasvatussuunnitelmasta SIVISTYSPALVELUT/ VARHAISKASVATUS Härkikuja 7 C 39100 Hämeenkyrö www.hameenkyro.fi/palvelut/kasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus

Lisätiedot

Keuruun kaupunki Sivistystoimi Varhaiskasvatus YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELUSETELIOPAS VANHEMMILLE

Keuruun kaupunki Sivistystoimi Varhaiskasvatus YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELUSETELIOPAS VANHEMMILLE Keuruun kaupunki Sivistystoimi Varhaiskasvatus YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELUSETELIOPAS VANHEMMILLE MIKÄ ON PALVELUSETELI? Keuruun kaupungissa palveluseteli on uusi tapa tukea kuntalaisia yksityisten päiväkotien

Lisätiedot