Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
|
|
- Albert Lehtinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2015) 150 final 2015/0075 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS säästöjen tuottamien korkotulojen verotusta koskevassa neuvoston direktiivissä 2003/48/EY säädettyjä toimenpiteitä vastaavista toimenpiteistä tehdyn, Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen muutospöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta FI FI
2 1. EHDOTUKSEN TAUSTA PERUSTELUT Tasapuolisten toimintaedellytysten varmistamiseksi talouden toimijoille EU allekirjoitti neuvoston direktiivin 2003/48/EY nk. säästödirektiivin hyväksymisen jälkeen Sveitsin, Andorran, Liechtensteinin, Monacon ja San Marinon kanssa sopimuksen, jossa määrättävät toimenpiteet vastaavat kyseisen direktiivin mukaisia toimenpiteitä. Jäsenvaltiot ovat allekirjoittaneet sopimuksia myös sellaisten alueiden kanssa, jotka ovat riippuvuussuhteessa Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Alankomaihin. Automaattisen tietojenvaihdon merkitys keinona torjua rajat ylittäviä veropetoksia ja verovilppiä on äskettäin tunnustettu myös kansainvälisesti varmistamalla täysi avoimuus verotusasioissa ja verohallintojen välinen maailmanlaajuinen yhteistyö. G20-maat antoivat taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestölle (OECD) tehtäväksi kehittää yhteinen globaali standardi finanssitilitietojen automaattista vaihtoa varten. OECD:n neuvosto julkaisi globaalin standardin heinäkuussa Säästödirektiivin ajantasaistamista koskevan ehdotuksen hyväksymisen jälkeen komissio antoi 17. kesäkuuta 2011 suosituksen valtuutukseksi aloittaa neuvottelut Sveitsin, Liechtensteinin, Andorran, Monacon ja San Marinon kanssa EU:n näiden maiden kanssa tekemien sopimusten parantamiseksi kansainvälisen kehityksen mukaisesti ja sen varmistamiseksi, että näissä maissa sovelletaan edelleen vastaavia toimenpiteitä kuin EU:ssa. Neuvosto pääsi 14. toukokuuta 2013 yhteisymmärrykseen neuvotteluvaltuutuksesta todeten päätelmissään, että neuvotteluissa olisi otettava huomioon kansainvälisellä tasolla sovitut pyrkimykset edistää automaattista tietojenvaihtoa kansainvälisenä standardimenettelynä. Komissio korosti 6. joulukuuta 2012 antamassaan tiedonannossa, joka sisältää toimintasuunnitelman veropetosten ja verovilpin torjunnan tehostamiseksi, tarvetta edistää voimakkaasti automaattista tietojenvaihtoa tulevana eurooppalaisena ja kansainvälisenä veroasioita koskevana avoimuuden ja tietojenvaihdon standardina. Neuvosto hyväksyi 9. joulukuuta 2014 komission kesäkuussa 2013 esittämän ehdotuksen perusteella direktiivin 2014/107/EU direktiivin 2011/16/EU muuttamisesta ja EU:n veroviranomaisten välisen pakollisen automaattisen tietojenvaihdon laajentamisesta koskemaan kaikkia rahoituseriä globaalin standardin mukaisesti. Muutoksella varmistetaan, että sisämarkkinoilla noudatetaan automaattisessa finanssitilitietojen vaihdossa unionin laajuisia yhtenäisiä, johdonmukaisia ja kattavia periaatteita. Koska direktiivin 2014/107/EU soveltamisala on yleisesti ottaen laajempi kuin direktiivin 2003/48/EY ja koska ensin mainitussa direktiivissä säädetään, että niissä tapauksissa, joissa soveltamisalat menevät päällekkäin, direktiivi 2014/107/EU on ensisijainen, komissio esitti 18. maaliskuuta 2015 direktiivin 2003/48/EY kumoamista koskevan ehdotuksen. Veroviranomaisille ja talouden toimijoille aiheutuvien kustannusten ja hallinnollisten rasitteiden minimoimiseksi on olennaista varmistaa, että Sveitsin kanssa tehdyn voimassa olevan säästösopimuksen muutos on linjassa EU:n ja kansainvälisten kehityssuuntausten kanssa. Tällä tavoin Euroopassa voidaan lisätä avoimuutta veroasioissa ja luoda oikeusperusta OECD:n kehittämälle globaalille standardille, joka koskee automaattista tietojenvaihtoa Sveitsin ja EU:n välillä. FI 2 FI
3 Kun otetaan huomioon Sveitsin perustuslain mukaiset ratifiointivaatimukset, muutospöytäkirja olisi allekirjoitettava toukokuuhun 2015 mennessä, jotta Sveitsi voi aloittaa huolellisuusmenettelyt tammikuussa 2017 ja vaihtaa viimeistään syyskuussa 2018 ensimmäistä kertaa tietoja globaalin standardin mukaisesti. Näin varmistettaisiin, että kaikki jäsenvaltiot voivat osallistua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa yhteistyöhön, johon Sveitsi on sitoutunut kansainvälisellä tasolla. 2. INTRESSITAHOJEN KUULEMINEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Muutospöytäkirjalla pannaan täytäntöön globaali standardi EU:n jäsenvaltioiden ja Sveitsin välillä. Eri sidosryhmiä on jo kuultu useaan otteeseen OECD:n globaalin standardin kehittämisen aikana. EU:n jäsenvaltioita on myös kuultu ja informoitu komission ja Sveitsin välisten neuvottelujen aikana. Komissio raportoi Eurooppa-neuvostolle tämän maaliskuussa ja joulukuussa 2014 pitämissä kokouksissa Sveitsin kanssa käytyjen neuvottelujen etenemisestä. Komissio on myös kuullut finanssitilitietojen automaattista vaihtoa käsittelevää uutta asiantuntijaryhmää, joka antaa neuvoja varmistaakseen, että välittömän verotuksen alalla harjoitettavaa automaattista tietojenvaihtoa koskeva EU:n lainsäädäntö on tosiasiallisesti linjassa ja täysin yhdenmukainen OECD:n globaalin standardin kanssa. Asiantuntijaryhmään kuuluu finanssialaa edustavien järjestöjen sekä verovilpin ja veron kiertämisen torjumisen puolesta kampanjoivien järjestöjen edustajia. 3. EHDOTUKSEEN LIITTYVÄT OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT Tämän ehdotuksen oikeusperusta on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimuksen) 115 artikla yhdessä sen 218 artiklan 5 kohdan ja 8 kohdan toisen alakohdan kanssa. SEUT-sopimuksen 115 artikla muodostaa sen aineellisen oikeusperustan. Tämän neuvoston päätösehdotuksen liitteenä olevan muutospöytäkirjan 1 artiklalla muutetaan voimassa olevan sopimuksen otsikkoa, jotta se antaisi paremman kuvan sopimuksen sisällöstä, sellaisena kuin se on muutettuna mainitulla muutospöytäkirjalla. Muutospöytäkirjan 2 artiklalla korvataan nykyiset artiklat ja liitteet uusilla määräyksillä, joihin kuuluvat 11 artikla, liite I, joka perustuu globaalin standardin osan muodostavaan OECD:n yhteiseen tietojenvaihtostandardiin, liite II, joka perustuu huomattavilta osin OECD:n laatimiin kommentaareihin globaalista standardista, ja liite III, jossa luetellaan Sveitsin ja kunkin jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset. Uudet artiklat perustuvat niihin OECD:n laatiman toimivaltaisten viranomaisten mallisopimuksen artikloihin, jotka koskevat globaalin standardin täytäntöönpanoa. Niihin on kuitenkin tehty pieniä mukautuksia EU:n sopimukseen liittyvien erityisten oikeudellisten näkökohtien ottamiseksi huomioon. Muutospöytäkirjan 1 artiklassa ei ole verotunnisteen (TIN) määritelmää, koska se on määritelty jo liitteessä I olevan VIII jakson E kohdan 5 alakohdassa. Muutospöytäkirjan 5 artikla sisältää kaikki pyynnöstä tapahtuvaa tietojenvaihtoa koskevat määräykset, jotka noudattavat OECD:n malliverosopimuksen uusinta versiota. Muutospöytäkirjan 6 artikla sisältää yksityiskohtaisempia määräyksiä tietosuojasta. Muutospöytäkirjan 7 artiklassa FI 3 FI
4 määrätään uudesta neuvotteluvaiheesta, joka järjestetään ennen kuin jokin jäsenvaltio tai Sveitsi päättää keskeyttää sopimuksen soveltamisen. Muutospöytäkirjan 8 artiklassa on määräyksiä sopimukseen tehtävistä muutoksista, mukaan lukien nopea järjestelmä, jota jompikumpi sopimuspuoli noudattaa soveltaessaan väliaikaisesti globaaliin standardiin tehtyjä muutoksia edellyttäen, että toinen sopimuspuoli antaa siihen suostumuksensa. Muutospöytäkirjan 9 artikla sisältää sopimuksen 15 artiklan kaikki määräykset sellaisena kuin se oli ennen sen muuttamista muutospöytäkirjalla. Tämä johtuu siitä, että sopimuspuolten neuvottelijat ovat sopineet, etteivät ne tekisi muutoksia kyseisiin yritysverotukseen liittyviin määräyksiin, joihin globaali standardi ei vaikuta. Muutospöytäkirjan 11 artiklassa määritellään alueellinen soveltamisala. Liite I perustuu OECD:n yhteiseen tietojenvaihtostandardiin ja hallinnollista yhteistyötä koskevan direktiivin liitteeseen I. Liitteellä II pannaan täytäntöön yhteistä tietojenvaihtostandardia koskevien kommentaarien keskeiset osat. Liite II vastaa hallinnollista yhteistyötä koskevan direktiivin liitettä II. Pieniä poikkeamia hallinnollista yhteistyötä koskevan direktiivin liitteistä I tai II perustellaan tekstin muokkaamisella OECD:n yhteisen tietojenvaihtostandardin perusteella sveitsiläisten neuvottelijoiden pyynnöstä. Näitä poikkeamia ovat seuraavat: 1. Liitteessä I olevan I jakson D kohdassa viittaus syntymäpaikkaa koskevien tietojen vaihtoon yhtenäistetään yhteisen tietojenvaihtostandardin kanssa. 2. Tekstiin palautetaan I jakson A kohta, joka koskee vakuutuksia, joiden myyminen Raportoivan lainkäyttöalueen asukkaille on kielletty tosiasiallisesti lailla. Kyseisen poikkeuksen väärinkäytön välttämiseksi muutospöytäkirjan loppuun lisätään vastaava yhteinen julistus. 3. Kaikki OECD:n kommentaareissa, jotka koskevat yhteistä tietojenvaihtostandardia, ja hallinnollista yhteistyötä koskevassa direktiivissä mainitut vaihtoehdot on jätetty kunkin jäsenvaltion ja Sveitsin harkittaviksi eikä niitä käytetä sopimuksessa suoraan. Jäsenvaltioilla ja Sveitsillä on sen sijaan velvollisuus ilmoittaa toisilleen ja komissiolle, ovatko ne käyttäneet jotakin tiettyä vaihtoehtoa. Tämä on tarkoitettu takeeksi siitä, että nykyisten asiakkaiden uusia tilejä koskevan vaihtoehdon yhteydessä olevaa Lähiyksikön vaihtoehtoista määritelmää sovelletaan oikein. 4. Liitteessä I olevan VIII jakson B kohdan 3 ja 4 alakohdassa olevat Kansainvälisen järjestön ja Keskuspankin määritelmät on mukautettu yhteiseen tietojenvaihtostandardiin, jotta niitä voitaisiin soveltaa myös, kun VIII jakson D kohdan 9 alakohdassa olevaan Passiiviseen ei-finanssiyksikköön sovellettavasta läpäisyperiaatteesta tehdään poikkeus. 5. Liitteessä II oleva Finanssilaitoksen kotipaikan määritelmä mukautetaan yhteistä tietojenvaihtostandardia koskeviin kommentaareihin, jotta määritelmä kattaisi tapaukset, joissa olisi määritettävä toisen Finanssilaitoksen kotipaikka, esimerkiksi kun Passiiviseen ei-finanssiyksikköön sovelletaan läpäisyperiaatetta. Muutospöytäkirjan 3 artikla sisältää voimaantuloa ja soveltamista koskevat määräykset. Siinä käsitellään siirtymistä nykyisestä sopimuksesta muutettuun sopimukseen sellaisten kysymysten osalta kuin tietopyynnöt, tosiasiallisten edunsaajien saatavilla lähdeveroa varten olevat luotot, Sveitsin jäsenvaltioille suorittamat lopulliset lähdeveromaksut ja lopullinen tietojenvaihto vapaaehtoisen ilmoittamismekanismin kautta. FI 4 FI
5 Muutospöytäkirjan 4 artikla sisältää pyynnöstä tapahtuvaan tietojenvaihtoon liittyviä lisätakeita koskevan pöytäkirjan, jonka Sveitsi liittää verosopimuksiinsa. Tekstissä täsmennetään, ettei ryhmien esittämiin pyyntöihin perustuvalle tietojenvaihdolle ole estettä. Lisätakeita koskeva pöytäkirja noudattaa pyynnöstä tapahtuvaa tietojenvaihtoa koskevaa maailmanlaajuisen foorumin ohjesääntöä. Muutospöytäkirjan 5 artiklassa luetellaan kielet, joilla muutospöytäkirja allekirjoitetaan. Tarkistettua sopimusta täydennetään neljällä sopimuspuolten yhteisellä julistuksella ja yhdellä Sveitsin yksipuolisella julistuksella. Ensimmäinen yhteinen julistus koskee tarkistetun sopimuksen odotettua voimaantulopäivää. Toinen julistus liittyy globaalia standardia koskeviin kommentaareihin ja kolmas tulo- ja varallisuusveroja koskevan OECD:n malliverosopimuksen 26 artiklaan. Neljännen julistuksen tarkoituksena on estää liitteessä I olevan III jakson A kohdan virheelliset tulkinnat. Neljännellä julistuksella otetaan käyttöön vastavuoroinen ilmoittamisjärjestelmä, jota käytetään tapauksissa, joissa poikkeuksen soveltaminen olisi perusteltua. Viides julistus on Sveitsin yksipuolinen julistus. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Ehdotuksella ei ole vaikutuksia talousarvioon. 5. LISÄTIEDOT FI 5 FI
6 2015/0075 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS säästöjen tuottamien korkotulojen verotusta koskevassa neuvoston direktiivissä 2003/48/EY säädettyjä toimenpiteitä vastaavista toimenpiteistä tehdyn, Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen muutospöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 115 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 5 kohdan ja 218 artiklan 8 kohdan toisen kohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Neuvosto valtuutti 14 päivänä toukokuuta 2013 komission aloittamaan Sveitsin valaliiton kanssa neuvottelut muutoksesta Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton väliseen sopimukseen, jossa määrätään säästöjen tuottamien korkotulojen verotusta koskevassa direktiivissä 2003/48/EY säädettyjä toimenpiteitä vastaavista toimenpiteistä, jotta kyseisessä sopimuksessa voitaisiin ottaa huomioon kansainvälisellä tasolla sovitut pyrkimykset edistää automaattista tietojenvaihtoa kansainvälisenä standardimenettelynä. (2) Neuvottelujen tuloksena syntynyt muutospöytäkirjan teksti on neuvoston antamien neuvotteluohjeiden mukainen, koska sillä yhtenäistetään sopimus automaattista tietojenvaihtoa koskevan viimeaikaisen globaaliin kehityksen kanssa, toisin sanoen Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) laatiman finanssitilitietojen automaattista vaihtoa koskevan globaalin standardin kanssa. Unioni, sen jäsenvaltiot ja Sveitsin valaliitto ovat osallistuneet aktiivisesti OECD:n työhön. Sopimuksen teksti, sellaisena kuin se on muutettuna muutospöytäkirjalla, muodostaa oikeusperustan globaalin standardin täytäntöönpanolle unionin ja Sveitsin valaliiton välisissä suhteissa. (3) Muutospöytäkirja olisi sen vuoksi allekirjoitettava unionin puolesta sillä varauksella, että sen tekeminen saatetaan myöhemmin päätökseen. ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Annetaan valtuutus allekirjoittaa unionin puolesta säästöjen tuottamien korkotulojen verotusta koskevassa neuvoston direktiivissä 2003/48/EY säädettyjä toimenpiteitä vastaavia toimenpiteitä koskevan, Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen muutospöytäkirja sillä varauksella, että mainitun muutospöytäkirjan tekeminen saatetaan päätökseen. Allekirjoitettavan muutospöytäkirjan teksti on tämän päätöksen liitteenä. FI 6 FI
7 2 artikla Neuvoston pääsihteeristö laatii täysivaltaisuutta osoittavan valtakirjan, jossa muutospöytäkirjan neuvottelijan nimeämä yksi tai useampi henkilö valtuutetaan allekirjoittamaan muutospöytäkirja unionin puolesta sillä varauksella, että sen tekeminen saatetaan päätökseen. 3 artikla Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 7 FI
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2015 COM(2015) 394 final 2015/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS säästöjen tuottamien korkotulojen verotusta koskevassa neuvoston direktiivissä 2003/48/EY säädettyjä toimenpiteitä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2015 COM(2015) 395 final 2015/0175 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS säästöjen tuottamien korkotulojen verotusta koskevassa neuvoston direktiivissä 2003/48/EY säädettyjä toimenpiteitä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2015 COM(2015) 631 final 2015/0285 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetussa neuvoston direktiivissä 2003/48/EY säädettyjä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2016 COM(2016) 201 final 2016/0109 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta 3 päivänä kesäkuuta 2003 annetussa neuvoston direktiivissä
Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.6.2014 COM(2014) 370 final 2014/0188 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.1.2016 COM(2016) 9 final 2016/0004 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistyötä ja vastavuoroista hallinnollista avunantoa tulliasioissa koskevan Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 COEST 212 ELARG 62 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 659 final 2016/0323 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
2. Säästödirektiivissä säädettyjä toimenpiteitä vastaavista toimenpiteistä tehtyjen sopimusten muuttaminen
1(5) VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO EU/2016/1350 7.4.2016 1. Yleistä Neuvosto antoi 3.6.2003 direktiivin 2003/48/EY säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta, jäljempänä säästödirektiivi. Jäsenvaltioiden
* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0334/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0334/2015 18.11.2015 * MIETINTÖ ehdotuksesta neuvoston päätökseksi säästöjen tuottamien korkotulojen verotusta koskevassa neuvoston direktiivissä 2003/48/EY
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2016 COM(2016) 426 final 2016/0196 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen allekirjoittamisesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0041 (NLE) 6743/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2013 COM(2013) 555 final 2013/0269 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS säästötulojen verotuksesta ja veroalan hallinnollisesta yhteistyöstä annetun unionin lainsäädännön soveltamista
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
direktiivin kumoaminen)
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 524 final 2016/0251 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 15.4.2014 COM(2014) 18 final 2014/0008 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
HE 130/2017 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta annetun neuvoston direktiivin lainsäädännön
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.4.2018 COM(2018) 176 final 2018/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Brasilian liittotasavallan välisen diplomaatti-, virka- tai virkamatkapassin haltijoiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen
A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta
25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi
HYVÄKSYTYT TEKSTIT. P8_TA(2016)0432 Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin *
Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0432 Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 22. marraskuuta 2016
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0042 (NLE) 6964/16 COEST 63 ELARG 19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0103 (NLE) 11984/16 AVIATION 174 USA 51 RELEX 722 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 6. syyskuuta 2016 Vastaanottaja:
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2016 COM(2016) 94 final 2016/0057 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.6.2017 COM(2017) 324 final 2017/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.2.2016 COM(2016) 89 final 2016/0053 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta vaarallisten aineiden kuljetusta käsittelevän OTIFasiantuntijakomitean 54. kokouksessa
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0300 (NLE) 14567/17 EHDOTUS Lähettäjä: EF 288 ECOFIN 965 SURE 52 SERVICES 37 CH 44 Euroopan komission pääsihteerin
Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 6 final 2016/0112 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.10.2016 COM(2016) 629 final 2016/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 8 final 2016/0113 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2014 COM(2014) 291 final 2014/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä
9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) 12670/16 FISC 141 ECOFIN 846 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2010 KOM(2010)280 lopullinen 2010/0168 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, moottoriajoneuvojen hyväksymistä sähköturvallisuuden osalta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen
14202/12 UH/tan DG D1
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2012 (OR. fr) 14202/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0270 (NLE) VISA 177 COAFR 296 OC 529 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Kap Verden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.7.2017 COM(2017) 395 final 2017/0170 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS lyhytaikaista oleskelua koskevasta viisumivapaudesta tehdyn Euroopan yhteisön ja Bahaman liittovaltion välisen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen
A8-0326/ Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin
17.11.2016 A8-0326/ 001-022 TARKISTUKSET 001-022 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Emmanuel Maurel Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin A8-0326/2016
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.4.2017 COM(2017) 165 final 2017/0076 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan vakautta koskevia toimenpiteitä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 86 final 2016/0052 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, ETA:n rahoitusjärjestelmää
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0132 (NLE) 10099/17 TRANS 255 COWEB 71 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2018 COM(2018) 453 final 2018/0239 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sääntelemättömän aavan meren kalastuksen ehkäisemiseksi Pohjoisen jäämeren keskiosassa tehdyn sopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 25.9.2017 JOIN(2017) 36 final 2017/0236 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS sopimuksen
HE 168/2018 vp. Esityksessä ehdotetun lain Alankomaiden kuningaskunnan kanssa Aruban osalta automaattisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Alankomaiden kanssa Aruban osalta automaattisesta tietojenvaihdosta säästöjen tuottamista korkotuloista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.4.2015 JOIN(2015) 10 final 2015/0073 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2016 COM(2016) 421 final 2016/0194 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Kanadan kilpailulainsäädännön soveltamista koskevan Euroopan unionin ja Kanadan hallituksen
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2015 COM(2015) 494 final 2015/0238 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 29.10.2009 KOM(2009)608 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ja Slovenian tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä