Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2016) 524 final 2016/0251 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta FI FI

2 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet PERUSTELUT EU ja Islanti ovat allekirjoittaneet Euroopan talousalueesta tehdyn ETA-sopimuksen, jolla taataan tavaroiden vapaa liikkuvuus lukuun ottamatta maatalous- ja kalastustuotteita. ETAsopimuksen 19 artikla sisältää maataloustuotteiden kauppaa koskevia määräyksiä. ETAsopimuksen 19 artiklan perusteella neuvotellussa vuoden 2007 EU:n ja Islannin kahdenvälisessä sopimuksessa kauppaetuuksista sopimuspuolet sitoutuvat muun muassa edistämään maantieteellisellä merkinnällä varustettujen tuotteiden kauppaa. Maantieteellisiä merkintöjä koskevat EU:n ja Islannin väliset neuvottelut käytiin 4. heinäkuuta 2012 ja 17. syyskuuta 2015 välisenä aikana. Neuvottelut käytiin samanaikaisesti maataloustuotteiden ja jalostettujen maataloustuotteiden kaupan vapauttamisesta EU:n ja Islannin välillä käytyjen neuvottelujen kanssa. Maantieteellisiä merkintöjä koskevan neuvotellun sopimuksen nojalla Islannissa suojataan EU:n elintarvikkeiden maantieteellistä merkintää. Islanti ei ole vielä rekisteröinyt suojattuja maantieteellisten merkintöjä. Sopimuksessa määrätään kuitenkin menettelystä suojattujen maantieteellisten merkintöjen luettelon päivittämiseksi ja uusien maantieteellisten merkintöjen lisäämiseksi myöhemmin sekakomiteamenettelyn kautta. Maantieteellisiä merkintöjä koskeva sopimus tulee voimaan sitä päivää seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen sisäisten hyväksymismenettelyjensä päätökseen saattamisesta. Jos kyseinen päivä on aikaisempi kuin Brysselissä päivänä kuuta. allekirjoitetun Euroopan unionin ja Islannin välisen ETAsopimuksen 19 artiklan perusteella myönnettäviä lisäetuuksia maataloustuotteiden kaupassa koskevan kirjeenvaihtona tehdyn sopimuksen voimaantulopäivä, maantieteellisiä merkintöjä koskeva sopimus tulee voimaan vasta kyseisenä päivänä. Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa ETA-sopimuksessa määrätään jo viinien, maustettujen viinituotteiden ja väkevien alkoholijuomien maantieteellisten merkintöjen vastavuoroisesta tunnustamisesta ja suojasta. Sen vuoksi tämän sopimuksen soveltamisala kattaa ainoastaan maataloustuotteet ja elintarvikkeet, jotka ovat muita kuin viinejä, maustettuja viinituotteita ja väkeviä alkoholijuomia. Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa Islannin kanssa tehtävä maantieteellisiä merkintöjä koskeva sopimus sopii EU:n yleiseen strategiaan, jolla edistetään maantieteellisellä merkinnällä varustettujen EU:n tuotteiden tuotantoa ja kulutusta. Tämän sopimuksen nojalla 1 150:lle maantieteellisellä merkinnällä varustetulle EU:n elintarvikkeelle varmistetaan Islannissa korkea suojan taso. Maantieteelliset merkinnät suojataan suoralta tai välilliseltä kaupalliselta käytöltä, väärinkäytöltä, jäljittelyltä tai mielleyhtymiltä, muilta tuotteen lähtöpaikkaan, alkuperään, luonteeseen tai olennaisiin ominaisuuksiin liittyviltä vääriltä tai harhaanjohtavilta merkinnöiltä, FI 2 FI

3 muilta käytännöiltä, jotka saattaisivat johtaa kuluttajaa harhaan tuotteen todellisen alkuperän suhteen. 2. OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE Neuvosto valtuutti kesäkuussa 2007 komission neuvottelemaan Islannin kanssa maantieteellisellä merkinnällä varustettujen tuotteiden suojasta. 3. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Sopimuksella ei ole suoraa vaikutusta EU:n talousarvioon. FI 3 FI

4 2016/0251 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan yhdessä sen 218 artiklan 5 kohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Neuvosto valtuutti 18 päivänä kesäkuuta 2007 komission aloittamaan Islannin kanssa neuvottelut maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta. Neuvottelut saatiin menestyksekkäästi päätökseen parafoimalla sopimus. (2) Sopimuspuolet sopivat edistävänsä keskenään teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyn sopimuksen (TRIPS-sopimus) 1 22 artiklan 1 kohdassa määriteltyjen maantieteellisten merkintöjen tasapainoista kehittämistä sekä sopimuspuolten alueilta peräisin olevien maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden kauppaa. (3) Sopimus olisi sen vuoksi allekirjoitettava unionin puolesta sillä varauksella, että sopimuksen tekeminen saatetaan myöhemmin päätökseen, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Annetaan lupa Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevan sopimuksen allekirjoittamiseen unionin puolesta sillä varauksella, että mainittu sopimus tehdään 2. 1 Marrakeshissa Marokossa 15 päivänä huhtikuuta 1994 allekirjoitetun Maailman kauppajärjestön perustamista koskevan Marrakeshin sopimuksen liite 1C. 2 Sopimuksen teksti julkaistaan yhdessä sen tekemistä koskevan päätöksen kanssa. FI 4 FI

5 2 artikla Neuvoston pääsihteeristö laatii valtakirjan, jossa sopimuksen neuvottelijan nimeämä/nimeämät henkilö/henkilöt valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus unionin puolesta sillä varauksella, että sopimuksen tekeminen saatetaan päätökseen. Tämä päätös tulee voimaan [ ] Tehty Brysselissä 3 artikla Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 5 FI

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 595 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 595 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0259 (NLE) 13354/17 N 36 EEE 39 AGRI 560 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 17. lokakuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

PUBLIC. Brysel,2.kesäkuuta2014 (OR.en) EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. 9827/14 Toimielintenvälinenasia: 2014/0086(NLE) LIMITE COEST169 PESC511 JAI319 WTO168

PUBLIC. Brysel,2.kesäkuuta2014 (OR.en) EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. 9827/14 Toimielintenvälinenasia: 2014/0086(NLE) LIMITE COEST169 PESC511 JAI319 WTO168 ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,2.kesäkuuta2014 (OR.en) 9827/14 Toimielintenvälinenasia: 2014/0086(NLE) LIMITE PUBLIC COEST169 PESC511 JAI319 WTO168 SÄÄDÖKSETJA MUUTVÄLINEET Asia: NEUVOSTONPÄÄTÖSEuroopanunionin,Euroopanatomienergiayhteisön

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.1.2016 COM(2016) 9 final 2016/0004 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistyötä ja vastavuoroista hallinnollista avunantoa tulliasioissa koskevan Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0238 (NLE) 12525/17 ADD 4 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 25. syyskuuta 2017 Vastaanottaja: COEST 240 CFSP/PESC

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.10.2016 COM(2016) 629 final 2016/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.6.2014 COM(2014) 370 final 2014/0188 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2016 COM(2016) 94 final 2016/0057 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2016 COM(2016) 426 final 2016/0196 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen allekirjoittamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 COM(2017) 374 final 2017/0156 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Turkki-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta maataloustuotteiden kauppajärjestelmästä

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 25.9.2017 JOIN(2017) 36 final 2017/0236 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0041 (NLE) 6743/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 COEST 212 ELARG 62 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

14202/12 UH/tan DG D1

14202/12 UH/tan DG D1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2012 (OR. fr) 14202/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0270 (NLE) VISA 177 COAFR 296 OC 529 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Kap Verden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2012 COM(2012) 641 final 2012/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona Euroopan unionin ja Kiinan kansantasavallan välillä vuoden 1994 tullitariffeja

Lisätiedot

L 210 virallinen lehti

L 210 virallinen lehti Euroopan unionin L 210 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 21. elokuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.2018 COM(2018) 82 final 2018/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 86 final 2016/0052 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, ETA:n rahoitusjärjestelmää

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0042 (NLE) 6964/16 COEST 63 ELARG 19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 149 final 2014/0086 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisen assosiaatiosopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.6.2017 COM(2017) 324 final 2017/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2016 COM(2016) 412 final 2016/0191 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta WTO:n poikkeuslupaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 15.4.2014 COM(2014) 18 final 2014/0008 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2018 COM(2018) 199 final 2018/0097 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 110/2008 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse panostislauksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0103 (NLE) 11984/16 AVIATION 174 USA 51 RELEX 722 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 6. syyskuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2018 C(2018) 3120 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 28.5.2018, elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0132 (NLE) 10099/17 TRANS 255 COWEB 71 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 659 final 2016/0323 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.4.2018 COM(2018) 176 final 2018/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Brasilian liittotasavallan välisen diplomaatti-, virka- tai virkamatkapassin haltijoiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.8.2015 COM(2015) 407 final 2015/0181 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Ukrainan liittymiseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2018 COM(2018) 453 final 2018/0239 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sääntelemättömän aavan meren kalastuksen ehkäisemiseksi Pohjoisen jäämeren keskiosassa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2016 COM(2016) 315 final 2016/0158 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä kalastustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2012 COM(2012) 211 final 2012/0106 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta elintarvikeapukomiteassa omaksuttavasta kannasta elintarvikeapua koskevan vuoden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.4.2017 COM(2017) 165 final 2017/0076 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan vakautta koskevia toimenpiteitä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) 15382/17 COLAC 140 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0192 (NLE) 10653/16 PECHE 242 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.10.2013 COM(2013) 688 final 2013/0329 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Australian liittovaltion, Brasilian liittotasavallan, Kanadan, Kiinan kansantasavallan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0158 (NLE) 9741/16 PECHE 197 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

11609/12 HKE/phk DG C2

11609/12 HKE/phk DG C2 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 17. heinäkuuta 2012 (OR. en) 11609/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0157 (NLE) EEE 82 AGRILEG 94 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 8 final 2016/0113 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.7.2014 COM(2014) 438 final 2014/0203 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta, joka koskee oliiviöljyä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.7.2015 COM(2015) 325 final 2015/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Moldovan tasavallan liittymiseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 7.6.2016 JOIN(2016) 26 final 2016/0166 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2016 COM(2016) 421 final 2016/0194 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Kanadan kilpailulainsäädännön soveltamista koskevan Euroopan unionin ja Kanadan hallituksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 6 final 2016/0112 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2010 KOM(2010)280 lopullinen 2010/0168 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, moottoriajoneuvojen hyväksymistä sähköturvallisuuden osalta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2014 COM(2014) 291 final 2014/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot