Kempele-sopimus 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kempele-sopimus 2017"

Transkriptio

1 Kempele-sopimus 2017

2 Sisältö 2 Keskeisiä käsitteitä 3 Kempele-sopimus pähkinänkuoressa 4 5 Kempeleen kunnan toimintaa ohjaavat arvot 6 Lähtökohdat tulevaisuuteen 8 Hyvät yritystoiminnan edellytykset ja aktivoiva ympäristö 10 Vahva talous ja hyvinvoiva henkilöstö 12 Yhteisöllisyys ja aktiivinen osallisuus 14 Kuntalaisten hyvinvointi ja laadukkaat palvelut Kuvat: Kempeleen kunnan kuva-arkisto, Tauno Kohonen, Ilkka Ylitalo, Juha Sarkkinen, Raimo Karhu, Pekka T. Kurikka, Timo Patana, Tuulia Alakontiola Visio Yhteinen näkemys kunnan tavoiteltavasta tulevaisuudesta Strategia = Kempele -sopimus Kunnan tulevaisuuden turvaamiseksi tehty suunnitelma muuttuvassa ympäristössä Tavoitteiden ja toimenpiteiden kokonaisuus, jota noudattamalla päästään haluttuun tulevaisuuteen (Visioon) Päämäärä Yhteisesti sovittu osatavoite kohti visiota Keskeisiä käsitteitä Kriittinen menestystekijä Asia, jossa on ehdottomasti onnistuttava vision toteuttamiseksi. Asian on oltava samanaikaisesti strategisesti tärkeä ja siihen on pystyttävä vaikuttamaan. Tavoite vuosille Kuvaus siitä kuinka pitkälle vuoden 2018 loppuun mennessä on päästy kriittisen menestystekijän toteuttamisessa. Mittari/arviointikriteeri Asia, jonka avulla kriittisen menestystekijän toteuttamista mitataan tai arvioidaan. 2

3 Kempele-sopimus pähkinänkuoressa vuosille Visio Arvot Luovuus Turvallisuus Kuntalaislähtöisyys Yhteisöllisyys Strategiset päämäärät Hyvät yritystoiminnan edellytykset ja aktivoiva ympäristö Vahva talous ja hyvinvoiva henkilöstö Yhteisöllisyys ja aktiivinen osallisuus Kuntalaisten hyvinvointi ja laadukkaat palvelut Palvelurakenteiden ja tuotantotapojen uudistaminen Kriittiset menestystekijät Hallittu ja riittävä väestönkasvu Edellytykset vahvalle yritystoiminnalle Kunnan vetovoimaisuuden lisääminen Turvallinen ja aktivoiva ympäristö Kunnan talous on vahva Kempeleen kunta on arvostettu ja vetovoimainen työnantaja Joustava päätöksenteko ja yhteen hiileen puhaltaminen Aktiivisen osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen Ikäihmisten palveluiden rakenteen ja sisällön uudistaminen Palvelut järjestetään asiakaskeskeisestija laadukkaasti Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Palveluiden tehostaminen teknologisilla ja sähköisillä menetelmillä 3

4 Yhteisöllinen Kempele - elinvoimainen kasvukunta Suomalainen kuntaidea on historiallisen muutoksen edessä. Valtio on käynnistänyt nopeassa syklissä lukuisia kuntien toimintaa ja rakennetta ravistelevia uudistushankkeita. Kunnan palveluntuottajaroolia ollaan kaventamassa merkittävästi siirtämällä mm. sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu maakunnille. Taustalla uudistukselle ovat mm. kansakunnan pitkään vaikeana jatkunut taloudellinen tilanne, väestön ikääntyminen, digitalisaatio ja huoli peruspalveluiden saatavuudessa ja laadussa eri puolilla maata. Kempeleen kunta seisoo vahvasti omilla jaloillaan ja aikoo murroksen keskelläkin säilyttää taloudellisen ja toiminnallisen itsenäisyytensä. Valtuusto katsoo, että Kempeleen kokoisissa kunnissa on paras mahdollisuus yhdistää tehokkuus, ihmisläheisyys ja yhteisöllisyys. Strategiatyö on keskeinen osa tulevaisuuteen valmistautumista ja yhteisten tavoitteiden määrittämistä. Tavoitteena on, että poliittiset päättäjät, kuntalaiset, yritykset, kolmannen sektorin toimijat ja kunnan henkilöstö puhaltavat yhteen hiileen ja luovat yhteistä tulevaisuutta. Kempele on kaikkien toimijoiden yhteisö, ei vain palvelujen tuotantoyksikkö. Meillä on yhteinen halu onnistua! Kempeleen itsenäisyys turvataan parhaiten vahvistamalla ihmisten hyvinvointia ja yritysten elinvoimaa. Työn ja yrittämisen edellytyksiä vahvistetaan ja palveluita tarjotaan ennaltaehkäisevästi. Kuntaorganisaation on toimittava tehokkaasti ja taloudellisesti. Etsimme yhteistyössä eri toimijoiden kanssa jatkuvasti tehokkainta ja vaikuttavinta toimintamallia ja olemme valmiita uudistamaan toimintaamme. Kunnan hallinnollisia toimintatapoja ja rakenteita ollaan valmiita tarpeen mukaan tehostamaan ja yksinkertaistamaan. Kempele sopimuksen tehtävä Kempele -sopimus on niiden toimenpiteiden kokonaisuus, joita tehdään tavoiteltaessa tulevaisuutta muuttuvassa toimintaympäristössä. Sopimuksen tehtävänä on osoittaa pelkistetysti keskeiset valitut päämäärät, joita kohti halutaan suunnata. Sopimus ohjaa johtamista ja on lähtökohta vuosittaisille talous- ja toimintasuunnitelmille. Se ei ole toiminnasta erillinen prosessi, vaan antaa suuntaviivat muulle päätöksenteolle. Kempeleessä strategia on tarkistettu aina uuden valtuuston aloittaessa toimintansa. Edellinen Kempelesopimus koski valtuustokautta Nyt käsissä oleva Kempele-sopimus on päivitetty keväällä 2017 koskemaan myös vuosia Keväällä 2018 tulee uusi valtuusto laatimaan uuden Kempelesopimuksen. 4

5 Arvot Kempeleen kunnan toimintaa ohjaavat arvot Luovuus Mitä se tarkoittaa? Luovuutta on kyky tuottaa organisaatiolle uusia ja hyödyllisiä ratkaisuja. Pidämme tärkeänä uuden luomista ja uusien mahdollisuuksien näkemistä. Mitä se meiltä edellyttää? Suosimme luovuuteen rohkaisevia työskentelymuotoja. Kunnan johto tukee uusia ajatuksia ja niille annetaan päivittäisessä työskentelyssä tilaa. Kannustamme työyhteisöä ja päätöksentekijöitä luovuuteen ja vaihtoehtojen esittämiseen. Turvallisuus Mitä se tarkoittaa? Turvallisuudella ymmärrämme fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista turvallisuutta. Yhteisöllisyys Mitä se tarkoittaa? Yhteisöllisyydellä kuntayhteisössä ymmärrämme erilaisten kuntalaisten halua toimia keskenään ja luottaa toisiinsa. Kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa kunnan asioihin ja saada niistä tietoa. Kuntalaisten omaehtoinen toiminta nähdään koko kunnan menestymisen kannalta voimavarana. Mitä se meiltä edellyttää? Arvostamme yksilön tahtoa ja tarpeita kunnioittavaa yhteisöllisyyttä, joka perustuu tasavertaiselle vuorovaikutukselle. Vahvistamme yhteisöllisyyttä tukemalla järjestöja harrastetoimintaa. Asuinalueiden yhteisöllisyyttä kehitetään kunnan ja kolmannen sektorin yhteistyönä. Mitä se meiltä edellyttää? Edistämme arjen turvallisuutta kaikessa kunnan toiminnassa. Kuntalaislähtöisyys Mitä se tarkoittaa? Näemme kuntalaiset yksilöinä, vastuullisina ja kunnan palveluihin vaikuttavina toimijoina. Otamme asiakaspalautteen vastaan ja kehitämme palveluja niiden suuntaisesti. Mitä se meiltä edellyttää? Rakennamme asiakaskeskeisiä ja yhtenäisiä palvelukokonaisuuksia ja siirrämme tietoja tehokkaasti modernia tekniikkaa apuna käyttäen. Ylitämme perinteiset hallinnonalojen ja kuntien väliset rajat. Toimimme joustavasti ja tehokkaasti. 5

6 Lähtökohdat Lähtökohdat tulevaisuuteen Väestönkasvu luo elinvoimaa Väestömäärä on kasvanut 2010 luvun alkupuoliskolla keskimäärin 240 asukasta/vuosi (1,5%) luvun loppupuoliskolle tavoitellaan 1,8-1,9 prosentin kasvua, joten kempeleläisiä olisi vuoden 2020 lopussa. Kasvu luo elinvoimaa ja toimintaa kuntaan, mutta aiheuttaa samalla haasteita palveluiden järjestämiselle sekä pitää investointitason korkeana. Väes- tön vuosittainen 8-9 %:n vaihtuvuus sekä kuntarajat ylittävä palveluiden käyttö tuovat lisähaasteita. Väestön nuori ikärakenne on Kempeleen yksi ominaispiirre. Syntyvyys säilyy edelleen korkealla tasolla. Muuttoliike tuo kuntaan runsaasti nuoria lapsiperheitä. Myös seniorikansalaisten määrä kasvaa voimakkaasti ikääntymisen ja lisääntyneen tulomuuton seurauksena. Kempeleen väestönkehitys ja -ennuste Vuosi 2016 (tot.) Väestömäärä Lisäys, asukasta Lisäys, % 1,4 1,9 1,8 1,8 1,8 Toimintaympäristö Kempeleen vahvuuksia ovat mm. hyvä logistinen sijainti Oulun kupeessa lähellä luontoa ja hyvät liikenneyhteydet. Kempele on kooltaan optimaalinen ja yhdyskuntarakenne on tiivis ja toimiva. Väestön koulutustaso on korkea ja kunnassa on virkeää yhdistys- ja harrastetoimintaa. Kempeleessä on tarjolla myös hyvä tonttireservi liikenteellisesti houkuttelevilla alueilla, joten kunnan vetovoimaisuus on edelleen hyvä sekä asukkaille että yrityksille. Kempeleessä on tarjolla kuntalaisille korkeatasoiset ja asiakaslähtöiset peruspalvelut. 6

7 Lähtökohdat Kunnan talous on hyvin hoidettu; lainamäärä on alle maan keskitason ja veroprosentit ovat pohjoissuomalaisittain alhaisella tasolla. Kunnan hallintoa on kehitetty ennakkoluulottomasti. Kempeleessä on käytössä yksi maan kehittyneimmistä kuntaorganisaation toimintamalleista. Päätöksenteko on joustavaa ja yksituumaista. Kunnan palveluista vastaa osaava, koulutettu ja motivoitunut henkilös- 7 tö. Tulevaisuuden mahdollisuus, jota kehittämisessä tullaan käyttämään hyväksi, on ohikulkuliikenteen hyödyntäminen erityisesti matkailun, mutta myös muun yritystoiminnan ja palveluiden kehittämiseksi. Kuntalaisten ja koko kuntayhteisön henkisten voimavarojen hyödyntämisessä on vielä käyttämättömiä mahdollisuuksia.

8 Hyvät yritystoiminnan edellytykset ja aktivoiva ympäristö Hyvät yritystoiminnan edellytykset ja aktivoiva ympäristö Elinvoiman edistämisessä on keskeisintä elinkeinoelämän ja yrityskannan kehittäminen. Siinä menestyäkseen kunnan on luotava edellytyksiä olemassa olevalle yritystoiminnalle sekä tarjottava houkutteleva kasvualusta uusille yrityksille. Palveluiden ja ympäristön toimivuudesta huolehtimalla varmistetaan yritysten työvoiman saanti. Tonttitarjonta tulee olla riittävä ja monipuolinen. Kriittinen menestystekijä Tavoite vuoteen 2018 Mittari / arviointikriteeri Hallittu ja riittävä väestönkasvu asukasta vuoden 2018 lopussa, +326 asukasta, +1,8 % Asukasluku Asukasluvun muutos Edellytykset vahvalle yritystoiminalle Kunnan vetovoimaisuuden lisääminen Turvallinen ja aktivoiva ympäristö Työpaikkojen, yritysten ja toimipaikkojen määrä kasvaa Kaavoitus on ajan tasalla ja yritystonttien tarjontaa on lisätty Tiedottaminen on aktiivista Kempele on Pohjois-Suomen vetovoimaisin kunta Kehittämishankkeet ovat edenneet Ympäristö koetaan aktivoivaksi ja turvalliseksi Työpaikkojen muutos/vuosi (takautuvasti 1½ v. viiveellä) Toimipaikkojen määrä ja liikevaihto Perustettujen uusien yritysten määrä Tonttivarannon lisäys, ha Yritystonttien lkm Toimenpiteet tiedottamisessa ja markkinoinnissa FB-tykkääjien määrä, lkm Ajankohtaisten uutisten julkaisut, lkm Lähetetyt uutiskirjeet, lkm Kuntalaiskyselyn tulokset (toteutetaan joka toinen vuosi) Muuttotase, hlöä Luovutetut asunto- ja yritystontit, lkm Kuntaan muuttaneet uudet yritykset Suomen yrittäjien elinkeinopolitiikan mittariston tulokset Kehittämishankkeiden eteneminen Kuntalaiskyselyn turvallisuuden ja viihtyisyyden tulokset, % vastaajista Poliisin tilastot 8

9 Hyvät yritystoiminnan edellytykset ja aktivoiva ympäristö 9

10 Vahva talous ja hyvinvoiva henkilöstö Vahva talous ja hyvinvoiva henkilöstö Vahva talous luo edellytyksiä elinvoiman kehittämiselle. Voimakas väestönkasvu aiheuttaa haasteita palvelujen järjestämiselle ja pitää investointitason korkeana. Palvelujen turvaaminen edellyttää toimintamenojen kasvun ja velkaantumisen rajoittamista. Talouden tasapainottamiseksi menokasvu pidetään maltillisena ja investointien ajoitusta ja määrää harkitaan tarkkaan. Yhdessä tekemisen toimintakulttuuri rakentuu viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden hyödyntämisestä avoimen keskustelukulttuurin kautta. Toimiva johtamisjärjestelmä on osallistava ja sitoutunut yhdessä tekemiseen: Vastuut ja toiminnan tavoitteet on selkeästi määritelty. Henkilöstön osaamisen ja tulevan osaamistarpeen väliseen mahdolliseen vajeeseen vastataan henkilöstön koulutuksella. Hyvä perehdyttäminen työyhteisöön ja tehtäviin sitouttaa työntekijöitä kuntaan ja omaan työhönsä. Haasteelliset työtehtävät kannustavat ja tarjoavat työntekijöille mahdollisuuksia kehittyä työssään. Työhyvinvointiin panostaminen ja joustavien, yksilöllisten ratkaisujen mahdollistaminen vaikuttavat niin ikään henkilöstön pysyvyyteen. Kunnan toiminnan kannalta on tärkeää luoda työympäristö, jossa palveluja tuottava ammattitaitoinen henkilöstö voi hyvin ja on työhönsä motivoitunutta. 10

11 Vahva talous ja hyvinvoiva henkilöstö Kriittinen menestystekijä Tavoite vuoteen 2018 Mittari / Arviointikriteeri Kunnan talous on vahva Kempeleen kunta on arvostettu ja vetovoimainen työnantaja Tilikauden tulokset ovat pääsääntöisesti positiivisia Kunnan velkaantuminen on hallittua ja velkamäärä pysyy alle valtakunnan keskiarvon Kaikkiin avoimiin palvelusuhteisiin on riittävästi hakijoita Tilikauden tulos Lainamäärä/asukas -vertailu Hakijamäärä suhteessa avoimiin tehtäviin Henkilöstö ja luottamushenkilöt ovat motivoituneita ja haluavat tehdä tuloksekasta ja asiakaslähtöistä työtä Hyvät esimies- ja työyhteisötaidot Innostuskyselyn tulokset vuodelta 2018 Innostuskyselyn tulokset vuodelta

12 Yhteisöllisyys ja aktiivinen osallisuus Yhteisöllisyys ja aktiivinen osallisuus Elinvoimaisessa kunnassa on aktiivisia kuntalaisia, järjestöjä, vapaaehtoistoimintaa ja yrityksiä. Kuntalaiset osallistuvat kuntayhteisön kehittämiseen. Yhdistys- ja kansalaistoiminta luo pohjan kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiselle. Tavoitteena on, että kempeleläiset pitävät huolta itsestään, lähimmäisistään, naapuristostaan ja ympäristöstään. Demokraattisten osallistumismahdollisuuksien lisäksi kehitetään uudenlaisia vaikuttamisen tapoja yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Kuntalaisia aktivoidaan osallistumaan erilaiseen toimintaan ja vaikuttamaan yhteisiin asioihin sekä hankkimaan niistä tietoa. Kriittinen menestystekijä Tavoite vuoteen 2018 Mittari / arviointikriteeri Joustava päätöksenteko ja yhteen hiileen puhaltaminen Poliittinen ja viranhaltijapäätöksenteko on sujuvaa, yksituumaista ja rohkeaa Itsearvioinnit joka toinen vuosi Muutoksenhakujen määrä Lisälistojen määrä Aloitteiden lkm ja läpimenoaika Aktiivisen osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen Kuntalaisilla on voimakas Kempele-henki Kuntayhteisön vapaaehtoisverkostot ovat aktiivisia ja sosiaaliset verkostot ovat vahvistuneet Kuntalaiskyselyn tulokset muuttohalukkuudesta ja suositteluhalukkuudesta Tapahtumien lkm tapahtumakalenterissa 12

13 Yhteisöllisyys ja aktiivinen osallisuus 13

14 Kuntalaisten hyvinvointi ja laadukkaat palvelut Kuntalaisten hyvinvointi ja laadukkaat palvelut Elinvoimaisessa kunnassa on asukkaiden ja yritysten tarpeita vastaavat laadukkaat palvelut. Asukkaiden hyvinvoinnista huolehtiminen on kunnan keskeinen tehtävä. Kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta keskeiset peruspalvelut turvataan kuten varhaiskasvatus, sosiaali- ja terveyspalvelut, opetus- ja vapaa-aikapalvelut. Muita asukkaiden hyvinvointia edistäviä palveluita järjestetään eri väestöryhmien tarpeiden mukaan ja kunnan talouden kantokyvyn rajoissa yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Palvelut tuotetaan laadukkaasti ja vaikuttavasti. Palvelurakenteita ja tapoja uudistetaan. Oman palvelutuotannon kilpailukyvystä huolehditaan. Oma toiminta ja yritykset sekä yhteisöt valjastetaan hakemaan uusia ratkaisuja palveluiden kehittämiseksi. 14

15 Kuntalaisten hyvinvointi ja laadukkaat palvelut Kriittinen menestystekijä Tavoite vuoteen 2018 Mittari / arviointikriteeri Palvelurakenteiden ja tuotantotapojen uudistaminen Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja on uudistettu prosessikuvausten avulla Palvelut ovat vaikuttavia ja oikeaaikaisia Kehittämishankkeiden eteneminen Tehdyt asiakaslähtöiset prosessikuvaukset Lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman arvioinnin tulokset Prosessikuvaukset Ikäihmisten palveluiden rakenteen ja sisällön uudistaminen Palvelut järjestään asiakaskeskeisesti ja laadukkaasti Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Palveluiden tehostaminen teknologisilla ja sähköisillä menetelmillä Ikääntyneiden palvelurakenne: -93 % asuu kotona, joista % kotihoidon piirissä 5-6 % saa omaishoidon tukea Ympärivuorokautisessa hoidossa ja hoivassa 7 % Avohoidon lisääminen ja laitoshoidon purkaminen (0%) Kuntalaispalautetta hyödynnetään ja eri yhteisöjä kuullaan palveluiden ja ympäristön suunnittelussa Työttömien määrä vähenee Pitkäaikaistyöttömien määrä vähenee Sairastavuusindeksi alenee Arkiliikunnan ja liikunnan olosuhteita parannetaan ympäristön suunnittelussa ja toteutuksessa Kulttuuritapahtumia järjestetään aktiivisesti Kuntalaisilla on käytössään ajasta ja paikasta riippumattomia sähköisiä palveluja keskeisissä palveluprosesseissa: sähköisten palveluiden kehittämistä jatketaan laaditun suunnitelman pohjalta Kotona asuvien osuus 75-vuotta täyttäneistä Omaishoidon piirissä olevien osuus kotona asuvista 75-vuotta täyttäneistä Kotihoidon piirissä olevien osuus kotona asuvista 75-vuotta täyttäneistä Ympärivuorokautisessa hoidossa ja hoivassa olevien osuus 75-vuotta täyttäneistä Laitoshoidossa olevien osuus 75-vuotta täyttäneistä Uusien työmenetelmien käyttöönoton seuranta Kuntalaiskyselyn ja asiakastyytyväisyysmittauksien tulokset Käynnistetyt toimenpiteet Hyvinvointikertomuksen mittarit Työttömyystilasto Kevyen liikenteen käyttäjämäärät Kulttuuritapahtumien määrä Sähköisten palveluiden käyttöönottojen määrä ja palveluiden toimivuus 15

16 Kempeleen kunta Asemantie 1 PL 12, Kempele puh. (08) faksi (08)

Kempele-sopimus valtuustokaudelle 2013-2016

Kempele-sopimus valtuustokaudelle 2013-2016 Kempele-sopimus valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeisiä käsitteitä Visio Yhteinen näkemys kunnan tavoiteltavasta tulevaisuudesta Strategia = Kempele-sopimus Kunnan tulevaisuuden turvaamiseksi tehty suunnitelma

Lisätiedot

Kempele-sopimus Yhteisöllinen Kempele - elinvoimainen kasvukunta

Kempele-sopimus Yhteisöllinen Kempele - elinvoimainen kasvukunta Kempele-sopimus Sisältö 2 Keskeisiä käsitteitä 3 Kempele-sopimus pähkinänkuoressa 4 5 Kempeleen kunnan toimintaa ohavat arvot 6 Lähtökohdat tulevaisuuteen 8 Hyvät yritystoiminnan edellytykset aktivoiva

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

Kempele-sopimuksen arviointi

Kempele-sopimuksen arviointi Kempele-sopimuksen arviointi sapluuna arviointia varten tehtävää tietojen keräykseen viranhaltijakäyttöön Tähän pohjaan kerätty valmiiksi Kempele-sopimuksen päämäärät, mittarit, keskeiset toimenpiteet.

Lisätiedot

Hakamaan uuden kaavoituksen alla olevan yritysalueen ennakkomarkkinointi aloitettu.

Hakamaan uuden kaavoituksen alla olevan yritysalueen ennakkomarkkinointi aloitettu. Kunnanjohto Sitovat tavoitteet Hallittu ja riittävä väestönkasvu 17 300 asukasta Asukasta/vuosi Alkuvuoden kehityksen perusteella tavoitteesta jäädään. Väestönmuutos tammimaaliskuu -25. Edellytykset vahvalle

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Ristijärven kuntastrategia

Ristijärven kuntastrategia Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Kempele sopimus. Kempeleen kunta Asemantie 1 PL 12, Kempele puh. (08)

Kempele sopimus. Kempeleen kunta Asemantie 1 PL 12, Kempele puh. (08) 2018 Kempele sopimus Kempeleen kunta Asemantie 1 PL 12, 90441 Kempele puh. (08) 5587 2200 www.kempele.fi Arvot, jotka ohjaavat toimintaamme Turvallisuus Toimintamme vahvistaa psyykkistä, fyysistä, henkistä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN

TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN Tervon kuntastrategian lähtökohdista Tervon kuntastrategia hahmottaa kunnan halutun tulevaisuuden kuvan, painopisteet ja päämäärät. Kuntastrategia on johtamisen

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA 13.1.2017 SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ MITÄ TEEMME TÄNÄÄN? Riskienhallinnan vaihe 3 seuranta ja raportointi Riskienhallinnan vaihe 2 operatiivinen

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Kuntastrategia Kuva: Tiia Heimonen, Lemi

Kuntastrategia Kuva: Tiia Heimonen, Lemi Kuntastrategia 2025 Kuva: Tiia Heimonen, Lemi KUNNAN TEHTÄVÄ Hyvinvointi ja elinvoima SUUNTA: PIENESTÄ ISOKSI Lemi on hyvä paikka asua pienestä isoksi. Laadukkaita palveluja on tarjolla vauvasta vaariin.

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla

Lisätiedot

Strategiakortit 2015

Strategiakortit 2015 Kh 13.1.2015 4 Liite kh nro 1 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2015 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset

Lisätiedot

Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. LUONNOS 12.10.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Sivu 1 / 5 PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Vuonna 2017 kunta järjesti kuntalaisille peruspalvelut, huolehti infrastruktuurista ja kehitti kunnan elinvoimaisuutta asetettujen tavoitteiden mukaisesti

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.

Lisätiedot

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET Valiokuntaesittely Jouko Koskela 27.1.2015 TERVEYS JA TOIMINTAKYKY Palvelujen tehtävänä on kuntalaisten elämänhallinnan edistäminen, terveyden,

Lisätiedot

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet Visio, toiminta-ajatus ja arvot Talousarvio ja toimintasuunnitelma Kunkin strategisen kärkitavoitteen suunnitelmien laatimisesta

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013. Strategiakortit 2013 LIITE 1

Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013. Strategiakortit 2013 LIITE 1 Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013 Strategiakortit 2013 LIITE 1 TALOUS Kuntatalous on vakaa Kriittiset menestystekijät Toiminta suunnitelmallista ja pitkäjänteistä - Laaditaan taloudellisesti

Lisätiedot

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA

KAUPUNKISTRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki, jossa on yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin myötä hyvä elää ja yrittää.

Lisätiedot

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 1 Kuntaliiton strategia Perustehtävä TEEMME KUNTIEN KANSSA KUNTALAISILLE KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA. Kuntaliitto vaikuttaa paikallisten ja

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 10.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Strategia 2020 ja talousarvioperusteet 2016

RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Strategia 2020 ja talousarvioperusteet 2016 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Strategia 2020 ja talousarvioperusteet 2016 Visio Toimintakykyisenä kotona Perustehtävämme Järjestää alueen väestön tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA

LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 1 LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA Kuntastrategia on ylin kunnan toimintaa ohjaava asiakirja, se sisältää valtuuston keskeiset linjaukset halutusta tulevaisuuden tilasta kattaen valtuustokauden 2013 2016. Kuntastrategia

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN STRATEGIA 2010-2015

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN STRATEGIA 2010-2015 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN STRATEGIA 2010-2015 VISIO 2015 KANKAANPÄÄ Pohjoisen Satakunnan tunnettu ja tunnustettu keskus ARVOT Avoimuus, jolla tarkoitamme Avointa ja läpinäkyvää päätöksentekoa Hallinnon läpinäkyvyyttä

Lisätiedot

Tiedottajasta viestiväksi kunnaksi

Tiedottajasta viestiväksi kunnaksi Tiedottajasta viestiväksi kunnaksi Ymmärrä viestintä Luo strategia Organisoi ja seuraa Yhteistyö Verkostot Ymmärrä viestintä 4 Viestimme vahvistamme luottamusta Avoimuus Vuorovaikutus Luottamus Viestimme

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma

Elinkeinopoliittinen ohjelma Elinkeinopoliittinen ohjelma Kunnan visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

1 Ylöjärven kaupunki

1 Ylöjärven kaupunki 1 2 YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 2 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE 3 VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT VASTUULLISUUS, KEHITYSROHKEUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ELINVOIMAROOLI SIVISTYS-

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Arvomme ovat. Yhteistyökykyisyys Palveluhenkisyys Avoimuus

Arvomme ovat. Yhteistyökykyisyys Palveluhenkisyys Avoimuus Jämsän tarina 2035 Arvomme ovat Yhteistyökykyisyys Palveluhenkisyys Avoimuus 2 Visio 2035 Jämsä Himoittu osaamisen, yrittämisen ja matkailun kaupunki 3 Toiminta-ajatus Jämpsän aktiiviset äijät ja ämmät

Lisätiedot

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen

Lisätiedot

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA 2030 Luonnos 1.3.2018 Kuntalaki 1 : Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti

Lisätiedot

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 Rauman Tarina 2, 2018-2021 2 Hyvinvointia ja elinvoimaa tukevat linjaukset Terveellinen, turvallinen ja palveleva Rauma Vireän elinkeinoelämän Rauma Hyvien

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Kvalt 27.11.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA

HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA KUNNAN STRATEGIA 2010 2014 Hyväksytty kv 14.6.2010 23 Hankasalmen kunnan tehtävä (MISSIO) Hankasalmi on hyvä kunta asua, kasvaa, kasvattaa, ikääntyä, tehdä työtä, yrittää ja

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

Kuntastrategia

Kuntastrategia Kuntastrategia 2018-2021 Olemme nuorekas ja uudistuva kunta Luontoa, palveluita, yrittäjyyttä kaikki kätevästi liikenneyhteyksien varrella. Liperissä kaikki tarvittava on luonnollisesti lähellä kolmessa

Lisätiedot

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan

Lisätiedot

Kuhmoisten kunnan strategia Kuhmoinen -Pirkanmaan Portti Päijänteelle-

Kuhmoisten kunnan strategia Kuhmoinen -Pirkanmaan Portti Päijänteelle- Kuhmoisten kunnan strategia 2017-2021 Kuhmoinen -Pirkanmaan Portti Päijänteelle- Johdanto Kuhmoisten kuntastrategia on suunnitelma kunnan tulevaisuudesta. Kuntastrategia on kunnanvaltuuston ja kuntalaisten

Lisätiedot

Ruoveden kuntastrategia 2021

Ruoveden kuntastrategia 2021 Ruoveden kuntastrategia 2021 Toiminnan ja tulosten parantaminen Monikäyttöinen toimintaympäristö Mahdollistava maankäyttö Luonto- ja kulttuurimatkailu Yrittäjät HYVÄN ARJEN ELÄMÄ VIIHTYISÄ RUOVESI! Osaava

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä.

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. KUNTASTRATEGIA 2030 Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. SISÄLLYSLUETTELO 1 Nykytilan kuvaus ja toimintaympäristö...3 - Väestöennuste 2011 2030...4 - Kokonaisverotulojen kehitys 2000 2012...5

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn tulokset

Henkilöstökyselyn tulokset Henkilöstökyselyn tulokset 18.12.2017 Kyselyn toteuttaminen Vastauksia 616/1800 = 34 % Kyselyaika: 26.10 13.11.2017 Sivistyspalveluiden ja sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstö suurimmat vastaajaryhmät

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Luonnos Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Ympäristöterveyslautakunta Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Strategiset päämäärät Kriittiset

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 johtaja Taru Kuosmanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset tulevalle Nykyinen strategia

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia Vastuullinen ja rohkea Säkylä Säkylän kuntastrategia Kunnanhallitus 21.11.2016 Kunnanhallitus 29.11.2016 Kunnanvaltuusto 12.12.2016 SISÄLLYS Esipuhe 1 TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT 5 2 VISIO 2030 6 3 STRATEGISET

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

Liikkuva Muurame - strategia ja käytännön toteutus

Liikkuva Muurame - strategia ja käytännön toteutus Liikkuva Muurame - strategia ja käytännön toteutus Hallintojohtaja Sami Niemi, Vapaa-aikajohtaja Hannele Alanärä Liikunnan ajankohtaisseminaari Turku 22.9.2016 1 Liikkuva koulu -> Liikkuva Muurame 2014-

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- Tahtotilana on, että Sonkajärvi on ihmisille ja yrityksille viihtyisä, turvallinen ja elinvoimainen asuin- ja toimintaympäristö.

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Ylöjärven kaupunkistrategia

KAUPUNKISTRATEGIA Ylöjärven kaupunkistrategia KAUPUNKISTRATEGIA 2018 2028 1 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT KEHITYSROHKEUS, VASTUULLISUUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ROOLIT ELINVOIMAROOLI SIVISTYS- JA HYVINVOINTIROOLI

Lisätiedot

Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021

Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021 Toimiala: Hyvät ja toimivat peruspalvelut Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden määrä 90% 91% 91,50% 92% 92,50% 93% Laitoshoidossa olevien yli 75-vuotiaiden määrä 2,88% 2,50% 2,50% 2% 2% 1,50% Tehostetussa

Lisätiedot

Visio vuoteen 2020 "Onnellinen Kerava"

Visio vuoteen 2020 Onnellinen Kerava erava Keravan kaupungin strategia 2020 Visio vuoteen 2020 "Onnellinen Kerava" Viherkaupunki jossa kaikkien on hyvä olla. Keravan missio Kerava on metropolialueen kärjessä kulkeva, vetovoimainen, rohkea,

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot