VUOSIKOKOUSKUTSU. 14. Kokouksen pää äminen Puheenjohtajan palsta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKOKOUSKUTSU. 14. Kokouksen pää äminen Puheenjohtajan palsta"

Transkriptio

1

2 Puheenjohtajan palsta Vuosi on vaihtunut ja tätä kirjoi aessani ulkona paistaa aurinko, on kaunis talvinen pakkaspäivä, vastasatanut lumi loistaa puhtaan valkoisena. Maailmalla ei kuitenkaan kaikki ole hyvin. Paikka paikoin kärsitään kuivuudesta ja toisaalla sataa kaatamalla aiheu aen tulvia ja maanvyöryjä. Eri puolilla soditaan uskonnon tai jonkun muun tekosyyn nojalla. Turvapaikan hakijoita tulvii Eurooppaan joka suunnalta aiheu aen rajojen sulkemisia ja aitojen pystytyksiä. Schengen alueella ollu a vapaan liikkumisen vapau a pyritään rajoi amaan erilaisilla toimenpiteillä ja tarkastuksilla. Suomeenkin on tullut ennätysmäärä turvapaikan hakijoita. Toivo avas me suomalaiset osaamme hyödyntää tämän resurssin viisaas. Myös meidän yhdistyksemme vuosi vaihtui yllätyksen merkeissä. Puheenjohtajamme erosi yhdistyksestä ja puheenjohtajan tehtävästä. Hallitus pää e ä nykyinen varapuheenjohtaja jatkaa kauden loppuun puheenjohtajana ja uudeksi varapuheenjohtajaksi vali in Ossi Lah. Kun katsotaan yhdistyksemme jäsenten ikäjakaumaa, nähdään että suurin osa jäsenistä on vuotiaita, alle 50 v on muutama. Jäsenmaksun maksavia oli viime vuona 35, uusia jäseniä ei juurikaan ole tulossa. Näiden kriteerien valossa tulee tulevaisuudessa hetki jona tämä kunniakas yhdistys joudutaan lope amaan. Koe akaamme sinnitellä mahdollisimman pitkään. Suuret kiitokset vapaajäsenille jotka ovat maksaneet kannatusmaksun, ilman tätä rahoitusta toimintamme olisi en stä vaikeampaa. On myös hyviä asioita kerro avana. Yhdistyksemme täy ää tänä keväänä 60 vuo a, jonka kunniaksi pidämme hotelli Arthurin juhlasalissa juhla laisuuden. Juhlan järjestely on täydessä vauhdissa. Varatkaa kalenterista jo nyt tuo päivä. Kutsut ja tarkempi ohjelma julkaistaan Huh kuun alkupuolella. Kesää odotellessa. Juha Jaa nen Puheenjohtaja VUOSIKOKOUSKUTSU Pääkaupunkiseudun sähköteknikot ja -insinöörit kutsutaan varsinaiseen vuosikokoukseen klo alkaen Hotel Arthuriin, Vuorikatu 19, Helsinki Kokouksessa käsitellään seuraavat sääntöjen mukaiset asiat Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokoukseen osallistujat 3. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja 4. Valitaan kokoukselle sihteeri 5. Valitaan kokoukselle kaksi pöytäkirjan tarkastajaa 6. Valitaan kokoukselle kaksi ääntenlaskijaa 7. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 8. Hyväksytään kokoukselle työjärjestys 9. Käsitellään vuoden 2015 toimintakertomus 10. Esitetään vuoden 2015 linpäätös - tuloslaskelma ja -eri ely - tase ja -eri ely - toiminnantarkastajan lausunto 11. Päätetään vuoden 2015 linpäätös - linpäätöksen vahvistaminen - li- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille livelvollisille - päätetään yli-/alijäämästä 12. Kunniapuheenjohtajan ja kunniajäsenten hyväksyminen 13. Muut varsinaiseen vuosikokoukseen määräaikaan mennessä käsiteltäväksi esitetyt asiat 14. Kokouksen pää äminen

3 - 4 - TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Vuosi 2015 oli yhdistyksemme 59. toimintavuosi. Yhdistyksellä ei ole edustuksia muissa järjestöissä tai organisaa oissa. Yhdistyksen jäseniä on osallistunut erilaisiin sähköalan asiantun ja tehtäviin. Varsinainen toiminta on tapahtunut omana toimintana. Toivo Myyrä on huoleh nut ko sivujen ylläpidosta ja päivityksistä. Yhdistyksen Facebook sivustolla kerrotaan omista tapahtumista ja sähköalan ajankohtaisia uu sia. HALLITUS Hallitus kokoontui toimintavuonna seitsemän kertaa Kari Nii ymäki puheenjohtaja 7 Ossi Lah varapuheenjohtaja 6 Mar Löppönen sihteeri 5 Toivo Myyrä varainhoitaja 7 Juha Jaa nen jäsenkirjuri 6 Ma Juhanan Nipasmajan isäntä 6 Osmo Zi ng 7 Tapani Säilä 7 Jyrki Kilappa 5 Varsinaisten kokousten lisäksi hallitus on kokoontunut vuosi- ja vaalikokousten kokouskutsujen pos tustalkoisiin kaksi kertaa. JÄSENISTÖ Uudet jäsenet: Markku Urho Tapani Virtanen Eronneet: 1 kpl In MEMORIAN, ilmoitetut: Reino Jaa nen, s Timo Saarelma, s Helge Backlund, s Tilasto Maksavia: Vapaajäsenet: Yhteensä: Vuoden 2015 lopussa laskute uja jäsenmaksuja oli maksama a 1 kpl Ikäjakauma Jäsenten keski-ikä 71,1 vuo a Ko sivut Ko sivulla käynnit EDUSTUKSET Sähköturvallisuusmääräysten tulkintalautakunta jäsen Risto Forssell TEM sähköturvallisuuden neuvo elukunta varajäsen Risto Forssell SIL Teknikko-osasto puheenjohtaja Ma Juhanan SIL S-(sähkö) jäsen Risto Forssell KOKOUKSET JA EKSKURSIOT Sääntömääräinen vuosikokous Pide in Hotelli Arthurissa , jäseniä läsnä 18 Sääntömääräinen vaalikokous Pide in Hotelli Arthurissa , jäseniä läsnä 17 Puheenjohtajaksi vuodeksi 2016 vali in Kari Nii ymäki. Erovuorossa olleet hallituksen jäsenet Juha Jaa nen, Mar Löppönen, Tapani Säilä ja Osmo Zi ng vali in uudelleen seuraavalle kaksivuosikaudelle.

4 Toiminnantarkastajaksi vali in sähköteknikot Mauri Myllyniemi ja Risto Keränen. Toiminnantarkastajien sijaiseksi vali in vuodeksi 2016 sähköteknikot Tiina Kon o ja Seppo Tuomela. Vappu ma nea , osallistujia 22 Kesäretki Malmgårdin linna ja Bosgårdin kartano ,osallistujia 22 Itsenäisyyspäivän juhlakonser , osallistujia 22 Lisäksi jäsenistöä on osallistunut SIL:n järjestämille messumatkoille ja ekskursioille. URHEILU Tällä perinteisellä saralla on urheiltu tänäkin vuonna yksilöllisesti, sillä yhdistyksen järjestämiä tilaisuuksia ei ole ollut, vaan jokainen on hiihdellyt omia latujaan ja samoillut omia polkujaan. TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Toiminnan tuotot 3 229, ,00 Toiminnan kulut 6 974, ,03 Kulujäämä , ,03 RAHOITUSTUOTOT JA KULUT TUOTOT 230,47 170,59 Kulujäämä , ,44 OMATOIMINEN KULUJÄÄMÄ , ,44 Kulujäämä , ,44 Tilikauden tulos TILIKAUDEN ALIJÄÄMÄ , ,44 ============ ============ TALOUS Talouden hoidossa on noudate u vuodelle 2015 hyväksy yä talousarviota. Nipasmajan 10 käy ökerrasta 5 viikkoa käyte in. Tuotot 870, kulut Viime talvet ovat olleet vähälumisia, mikä näkyy talviajan vajaakäytössä. Alueen toinen gol en ä on otettu käy öön ja ak vitee ejä lisäävä rakentaminen jatkuu. Vaalikokouksen 2014 valitsemana toiminnan tarkastajana on toiminut Mauri Myllyniemi ja hänen sijaisenaan Risto Keränen. Tilikauden alijäämä on 3514,90 euroa, jota hallitus esi ää kirja avaksi omaan pääomaan. Vapaaehtoisista kannatusmaksuista suurkiitokset jäsenille. TULOSLASKELMAERITTELY VARAINHANKINTA TUOTOT Vuosi 2015 Vuosi 2014 Jäsenmaksut 720,00 680,00 Kannatusmaksut 1 699, ,00 Nipasmajan vuokrat 810, ,00 TOIMINNAN TUOTOT YHTEENSÄ 3 229, ,00 KULUT Hoitokulut Nipasmaja 1 009, ,36 Hallitus 1 142,34 332,80 Vuosi/vaalikokous 1 340,10 990,80 Toimisto- ja varastonvuoka 840,00 845,10 Toimistotarvikkeet 88,60 - Pos kulut 384,90 - Tietoliikenne ja ko sivut 587,56 537,93 Kopioin kulut 520,00 462,00 Pankkikulut 438,03 210,74 Huomionosoitukset 153,60 - Kesäretki ,00 - Musiikkitalo 176,00 218,50 Matka- ja retkikulut 105,30 47,80 TOIMINNAN KULUT YHTEENSÄ 6 974, ,03 RAHOITUSTUOTOT Korkotuotot 29,15 30,96 Osinkotuotot 201,32 139,63 RAHOITUSTUOTOT YHTEENSÄ 230,47 170,59 TILIKAUDEN ALIJÄÄMÄ , ,44 ========== ==========

5 TASE VASTAAVAA KÄYTTÖOMAISUUS JA MUUT PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET OSAKKEET JA OSUUDET , ,12 VAIHTO- JA RAHOITUSOMAISUUS Rahat , ,44 TASEEN LOPPUSUMMA , ,56 ========= ========= VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA OSAKE- JA MUU VASTAAVA PÄÄOMA , ,00 Tilikauden alijäämä , ,44 VIERAS PÄÄOMA LYHYTAIKAINEN OSTOVELAT TASEEN LOPPUSUMMA , ,56 ========= ========= TASE-ERITTELY VASTAAVAA KÄYTTÖOMAISUUS JA MUUT PIKÄAIKAISET SUJOITUKSET OSAKKEET JA OSUUDET Nordea osakkeet 678,30 678,30 Loma-osake Nipasmaja , , ,12 KÄYTTÖOMAOSUUSARVOPAPERIT JA KÄYTTÖOMAISUUS , ,12 VAIHTO- JA RAHOITUSOMAISUUS Käy ö li OKO , ,44 Kassa li - 200,00 RAHOITUSOMAISUUS , ,44 TASEEN LOPPUSUMMA , ,56 =========== =========== VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA OSAKE- JA MUU VASTAAVA PÄÄOMA Oma pääoma , ,00 ED.TILIKAUSIEN YLI/ALIJÄÄMÄ Tilikauden alijäämä , ,44 OMA PÄÄOMA , ,56 VIERAS PÄÄOMA LYHYTAIKAINEN OSTOVELAT TASEEN LOPPUSUMMA , ,56 =========== ===========

6 VAALIKOKOUS Sääntömääräinen vaalikokous pide in Hotel Arthurissa. Paikalla oli 17 jäsentä. Yhdistyksen puheenjohtaja Kari Nii ymäki avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi vali in Kari Nii ymäki ja sihteeriksi Mar Löppönen. Kokouksessa teh in mm. seuraavat valinnat ja päätökset: - Hyväksy in hallituksen esitys toimintasuunnitelmaksi vuodelle Hallituksen jäsenille ei makseta kokouspalkkiota. - Jäsenmaksu vuodelle , jäsenmaksulasku lähetetään vuosikokouskutsun yhteydessä. - Pääte in, e ä yhdistyksen järjestämiä kul uuri- ja virkistystapahtumia tuetaan 10 jäseneltä. Seuralaisen kustannukset peritään todellisten kulujen mukaan. - Yhdistyksen 60 v juhlien illalliskor jäseniltä 10 ja seuralaiselta Hyväksy in hallituksen esitys tulo- ja menoarvio vuodelle Yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2016 vali in Kari Nii ymäki. - Erovuorossa olevat Juha Jaa nen, Mar Löppönen, Tapani Säilä ja Osmo Zi ng valit- in uudelleen seuraavalle 2 -vuo skaudelle. - Toiminnantarkastajiksi vali in Mauri Myllyniemi ja Risto Keränen sekä heille sijaisiksi Tiina Kon o ja Seppo Tuomela. Kokousyleisöä 50 v onni eluviirin luovutus Tiina Kon olle Puheenjohtaja vaihtui Vuodesta 2009 puheenjohtajana toiminut Kari Nii ymäki ilmmoi eroavan yhdistyksestä ja puheenjohtajan tetävästä hallitukselle lähetetyllä sähköpos lla. Uudeksi puheenjohtajaksi vali in Juha Jaa nen, varapuheenjohtajana toimii Ossi Lah. Hallitus täydensi kokoonpanoa kutsumalla Heikki Vänskän loppuvuodeksi hallitukseen. Heikki Vänskä on aiemmin toiminut useita vuosia yhdistyksen hallituksessa mm.sihteerinä. Tulevia tapahtumia Tämän vuoden päätapahtuma on 60 v juhlat. Perinteiset musiikkitalon tapahtumat Vappuma nea ja Itsenäisyyspäivän juhlakonser ovat ohjelmassa. Kesäretkeä ei tänä vuonna järjestetä. Kannatus- ja jäsenmaksut Tämän Infon mukana tulee lasku niille, jotka eivät ole lanneet laskua sähköisenä. Maksettaessa on tärkeää mainita viitenumero. Maksavia jäseniä on tänä vuonna vain 32. Vapaajäsenten vapaaehtoisilla kannatusmaksuilla katetaan merki ävä osa toimintakuluista. Toivomme vapaajäseniltä myönteistä suhtautumista kannatusmaksuun. Yhteys edot Muista ilmoi aa mahdollises muu uneet yhteys etosi. Toimiva sähköpos osoite on tärkeä, koska pyrimme käy ämään sähköpos a kaikessa edo amisessa. Poikkeuksen tekee tämä Info, joka pos tetaan paperisena kaikille jäsenille. Tiedo amisesta Tiedotuskanavia ovat: Jäsen edote Info, joko paperisena tai sähköisenä, se julkaistaan pääasiassa kokouskutsujen yhteydessä. Verkkosivu on laaja etopake yhdistyksen toiminnasta. on Facebookissa julkaistava yhdistyksen oma sivusto. Tälle sivustolla edotetaan yhdistyksen toiminnan lisäksi myös muiden julkaisemia kiinnostavia uu sia. Yhdistyksen edo amisessa FB:n rooli on tärkeä, koska sinne saadaan hyvin nopeas julkaistua edo eita. Keskimäärin edo een laa minen ja julkaisu vie aikaa vain muutaman minuu n. Verkkosivulla vastaavan aineiston saa aminen julkaisukuntoon vaa jopa tun en askartelua. Verkkosivu ei näin ollen sovellu nopeaan ajantasaiseen edonvälitykseen. Miten sivulle pääsee? Selaimen osoiteken ään kirjoitetaan em. osoite ja painetaan enter ja siinä se on meidän oma FB-sivu. Jos sinulla ei ole omaa FB- liä et voi sivulle kirjoi aa mitään, mu a kaikki julkaisemamme aineisto on lue avissa. Ne joilla on oma FB- li voivat sen tunnuksilla kirjautua meidän sivulle ja silloin voit kommentoida ja julkaista omia viestejä. Vielä pieni toivomus teille, joilla on oma FB- li: käykää siellä meidän sivulla tykkäämässä sivustoa. Kun tykkäyksiä on vähintään 30, saamme järjestelmästä meille arvokasta lasto etoa

7 HALLITUS 2016 Puheenjohtaja Juha Jaa nen Raja e 28 C, Vantaa, puh ko , käsi jaa nen.juha.m@gmail.com Varapuheenjohtaja Ossi Lah Neilikkakuja 7 A, Vantaa, puh työ , faksi , käsi , Sihteeri Mar Löppönen Haagan Pappilan e 2 A 4, Helsinki, puh työ ko , käsi , mar.lopponen@evl.fi Taloudenhoitaja sekä jäsenkirjuri Toivo Myyrä Hiihtäjän e 1 H 36, Helsinki, puh toivo.myyra@kolumbus.fi Nipasmajan isäntä Ma Juhanan Gummeruksenkatu 3 B 33, Jyväskylä, puh , mjuhan@welho.com Jäsen Jyrki Kilappa, Oppipojankuja 25 A1, Helsinki, puh Jäsen Tapani Säilä Merenkulkijankuja 3 B 13, Espoo, puh , satap.sijou@gmail.com Jäsen Heikki Vänskä Kirveskuja 8, Vantaa, puh , heikki.vanska@pp.inet.fi Jäsen Osmo Zi ng Katrinkuja 4, Vantaa, puh , osmo.zi ng@gmail.com Yhdist yksen sähköpos : info@sahkoteknikot.fi HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERIN VAPPUMATINEA Musiikkitalossa sunnuntaina KLO 14:00 Ikiaikainen perinne, HKO:n vappuma neat, kajahtaa tänä vuonna komeas kun lavalle astuu tämän hetken puhutuin baritoni, hurmaava Wal eri Torikka. Frakkiliivit naulaan ja serpen init kaulaan! Vuodesta 1883 as on kaupunginorkesteri poksau anut ilmoille värikkään vappukavalkadin orkesterimusiikin suosikkisävelmistä. Tällä kertaa orkesteri saa erikoisvieraakseen Tähdet tähdet -tähden, kun suosikkibaritoni Wal eri Torikka täy ää konser salin kaikkiin musiikkilajeihin venyvällä lavakarismallaan. Olemme hankkineet lippuja jo perineeksi muodostuneeseen Helsingin kaupunginorkesterin vappuma neaan. Liput ovat katsomossa permanto J. Liput maksavat jäsenille 6 ja seuralaiselle 16. Varauksen voit tehdä täältä ko sivulta vies t- painikkeella tai sähköpos lla info@sahkoteknikot.fi. Puhelinvaraukset: Toivo Myyrä Maksu laskutetaan. Taiteilijat Atso Almila, Kapellimestari Wal eri Torikka, Baritoni Pukukoodi: Pukeudu niin, e ä viihdyt. Pukukoodi on vain orkesterilla. 60 V JUHLAILLALLINEN Takarivissä: Osmo Zi ng, Toivo Myyrä, Tapani Säilä, Heikki Vänskä, Ossi Lah, Ma Juhanan Eturivissä: Mar Löppönen, Juha Jaa nen. Kuvasta puu uu Jyrki Kilappa Yhdistyksen 60 v vuosipäivää juhlitaan Hotel Arthurin juhlahuoneistossa Vuorikatu 19. Kutsu, ohjelma sekä illallismenu seuraavalla sivulla. Nyt järjeste ävä juhla on mitä todennäköisemmin nykymuotoisen yhdistyksen viimeinen suuri tapahtuma. Tilaisuus on siten ainutlaatuinen mahdollisuus tavata ystäviä vuosien varrelta sekä muistella yhdessä koe uja tapahtumia.

8

9 Pääkaupunkiseudun sähköteknikot ja insinöörit ty c/o Toivo Myyrä Hiihtäjän e 1 H Helsinki

- 2 - Puheenjohtajan palsta. kanssa. Nyt on mitä parhaimmat hiihtokelit, ei kun hiihtämään.

- 2 - Puheenjohtajan palsta. kanssa. Nyt on mitä parhaimmat hiihtokelit, ei kun hiihtämään. - 2 - Puheenjohtajan palsta Pitkästä aikaa täällä etelässäkin on satanut kunnolla lunta, joidenkin mielestä ihan liiankin kanssa. Nyt on mitä parhaimmat hiihtokelit, ei kun hiihtämään. Eduskuntavaalit

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta - 2 - Puheenjohtajan palsta Suomen 100-juhlavuosi meni monine tapahtumineen. Alkuvuonna on perehdy y vapaussodan tapahtumiin, tai mitä nimitystä kukin siitä haluaa käy ää. Rankkaa on ollut puolin ja toisin.

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta - 2 - Puheenjohtajan palsta Tämä vuosi on Suomen 100-juhlavuosi. Vuosi alkoi näy ävällä ilotulituksella Töölönlahdella ja varmaan myös useilla paikkakunnilla ympäri Suomea. Vuoden aikana järjestetään monia

Lisätiedot

Juhlan tapahtumista voi lukea enemmän verkkosivultamme. Sieltä löytyy myös kuvia tilaisuudesta.

Juhlan tapahtumista voi lukea enemmän verkkosivultamme. Sieltä löytyy myös kuvia tilaisuudesta. - 2 - PÄÄKIRJOITUS Yhdistyksen 60v juhlaa vietimme 21.5.2016 NMKY:n juhlahuoneistossa Vuorikadulla. Paikalla oli 63 henkilöä, joista jäseniä 39. Yhdistyksen 50v juhlassa meitä oli yli 111. Tuolloin yhdistyksen

Lisätiedot

Tapahtumia: Vuosikokous 31.03.2005 klo 18.30 Hotel Arthur Vuorikatu 19. www.sahkoteknikot.fi

Tapahtumia: Vuosikokous 31.03.2005 klo 18.30 Hotel Arthur Vuorikatu 19. www.sahkoteknikot.fi Tapahtumia: Vuosikokous 31.03.2005 klo 18.30 Hotel Arthur Vuorikatu 19 Uutta: Kotisivut www.sahkoteknikot.fi SÄHKÖTEKNIKOT RY KOKOUSKUTSU SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 31.03.2005 klo 18.30 Paikka Hotel

Lisätiedot

KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN

KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN Pääkaupunkiseudun sähköteknikot ja -insinöörit ry KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN Jäsentiedote 1/12 29.2.2012 Info 1/12 2 VUOSIKOKOUSKUTSU Pääkaupunkiseudun sähköteknikot ja insinöörit kutsutaan varsinaiseen vuosikokoukseen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

- 3 - KOKOUSKUTSU HALLITUKSEN ESITYS SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VAALIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI

- 3 - KOKOUSKUTSU HALLITUKSEN ESITYS SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VAALIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI - 2 - Pääkirjoitus Kulunut kesä oli mitä oli. Aika kului kuitenkin kesäisissä askareissa. Yhdistyksen toimintaa ei sateinen ja kylmä kesä haitannut. Kesäkausi avattiin jo perinteeksi muodostuneella Vappumatinealla

Lisätiedot

Olemme saaneet nauttia uskomattoman lämpimästä ja kauniista. Nyt valmistaudumme sääntömääräiseen vaalikokoukseen. On

Olemme saaneet nauttia uskomattoman lämpimästä ja kauniista. Nyt valmistaudumme sääntömääräiseen vaalikokoukseen. On - 2 - Pääkirjoitus Olemme saaneet nauttia uskomattoman lämpimästä ja kauniista kesästä. Kesäkausi avattiin jo perinteeksi muodostuneella Vappumatinealla musiikkitalossa. Kevätretken teimme Raaseporin linnaan

Lisätiedot

Y hdistyksen hallitus yrittää sopeuttaa menoja vastaamaan paremmin tuloja. Perinteisesti olemme tiedottaneet jäsenille postitetulla Infolla 4 5 kertaa

Y hdistyksen hallitus yrittää sopeuttaa menoja vastaamaan paremmin tuloja. Perinteisesti olemme tiedottaneet jäsenille postitetulla Infolla 4 5 kertaa - 2 - PÄÄKIRJOITUS Y hdistyksen hallitus yrittää sopeuttaa menoja vastaamaan paremmin tuloja. Tulopuolella jäsenmaksut ovat vuosi vuodelta pienentyneet. Jäsenmaksua ei ole haluttu korottaa. Korotuksen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun sähköteknikot ja -insinöörit ry. Jäsentiedote 1/14 12.2.2014 KUTSU VUOSIKOUKSEEN

Pääkaupunkiseudun sähköteknikot ja -insinöörit ry. Jäsentiedote 1/14 12.2.2014 KUTSU VUOSIKOUKSEEN Pääkaupunkiseudun sähköteknikot ja -insinöörit ry Jäsentiedote 1/14 KUTSU VUOSIKOUKSEEN 12.2.2014 - 2 - PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2013 Vaalikokouksen katsauksessani lopetin hunajan käyttämiseksi flunssan

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5 1/5 Aika 9.6.2013 klo 17:00 Paikka Pyhämaan paloasema, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi kokoukseen. 2

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Kokouskutsu. Varsinainen yhtiökokous

Kokouskutsu. Varsinainen yhtiökokous Kokouskutsu Kiinteistö Oy Nilihonka c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi I -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi V KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi V -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 11.00

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi III KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi III -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi X KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi X -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi IV KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi IV -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi II KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi II -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XIV KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIV -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVI KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVIII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 13.30

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 13.30

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi IX KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi IX -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIX -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 11.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Pyhänhovi c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 03068 70200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

puheenjohtajan katsaus Kari Niittymäki

puheenjohtajan katsaus Kari Niittymäki puheenjohtajan katsaus Yhdistyksen vaalikokous on jälleen edessä. Tapahtumia riittää sekä kotimaassa, että ulkomailla. Yhdistyksen toiminnan aktiivisuus on kiinni jäsenistön omasta aktiviteetista. Hallituksen

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Sallan Tunturitähti II c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Vuosikokous 3.3.2010 Jäsenmaksut Kannatusmaksut ym.

Vuosikokous 3.3.2010 Jäsenmaksut Kannatusmaksut ym. Vuosikokous 3.3.2010 Jäsenmaksut Kannatusmaksut ym. Info 1/10 2 KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN SÄHKÖTEKNIKOT RY, VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 3.3.2010 alkaen klo18:00 PAIKKA Hotel Arthur, Vuorikatu 19, Helsinki JOHTOKUNAN

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Sallan Tunturitähti II c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0300 870 902 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu Varsinainen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle ja talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle ja talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Tunturitähti 1 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Varsinainen osuuskuntakokous Pursijärven vesiosuuskunta

Varsinainen osuuskuntakokous Pursijärven vesiosuuskunta Varsinainen osuuskuntakokous 26.5.2007 Pursijärven vesiosuuskunta Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Työjärjestyksen hyväksyminen Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Oy Särkkäin Lomaparatiisi 2 Kokouskutsu Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere Puh: 0300 870 902 www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous Oy Särkkäin Lomaparatiisi 2 osakkeenomistajat

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallan Tähti c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallan Tähti c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen Golfseniorit Ry Radiokatu 20 00093 SLU TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2016 1.1.-31.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA 1/6 Aika 28.6.2014 klo 16:00 Paikka Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallas Huoneistot c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Onninpyhä c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

Vuosikokouksen asialista

Vuosikokouksen asialista Vuosikokouksen asialista 7.2.2019 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA

Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen 13.11.2018 klo 18.00 Ellivuori resort Hotelli 1. KOKOUKSEN AVAUS ESITYSLISTA Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen avaa kokouksen. Avauksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle tilintarkastuskertomus ja talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle tilintarkastuskertomus ja talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Laavutieva c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on Sinebrychoffin taidemuseon ystävät r.y., ruotsiksi Konstmuseet Sinebrychoffs vänner r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19

Lisätiedot

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus LÄNSIMETRO OY, VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 31.3.2015 LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Länsimetro Oy:n osakkaat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot