KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA"

Transkriptio

1 Euroopan parlamentti Oikeudellisten asioiden valiokunta KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Tšekin tasavallan parlamentin edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kriisitilanteen siirtomekanismin perustamisesta sekä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta 26 päivänä kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 muuttamisesta (COM(2015)0450 C8-0269/ /0208(COD)) Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamista koskevassa pöytäkirjassa N:o 2 olevan 6 artiklan mukaisesti kukin kansallinen parlamentti voi kahdeksan viikon kuluessa siitä, kun lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävää säädöstä koskeva esitys on toimitettu, antaa Euroopan parlamentin puhemiehelle sekä neuvoston ja komission puheenjohtajille perustellun lausunnon syistä, joiden perusteella se arvioi, että kyseessä oleva esitys ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. Tšekin tasavallan parlamentin edustajainhuoneen perusteltu lausunto edellä mainitusta ehdotuksesta on tämän asiakirjan liitteenä. Euroopan parlamentin työjärjestyksen mukaan toissijaisuusperiaatteen noudattamiseen liittyvät asiat kuuluvat oikeudellisten asioiden valiokunnan toimivaltaan. NP\ doc PE v01-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 LIITE Tšekin tasavallan parlamentti EDUSTAJAINHUONE 2015 Seitsemäs vaalikausi PÄÄTÖSLAUSELMA N:o 189 Eurooppa-asioiden valiokunta 38. kokous 14. lokakuuta 2015 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kriisitilanteen siirtomekanismin perustamisesta sekä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta 26 päivänä kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 muuttamisesta (asiak /15). COM(2015) 450 final. Eurooppa-asioiden valiokunta, joka on kuullut varasisäministeri Monika Pálkován kertomuksen sekä esittelijä Kristýna Zelienkován kertomuksen ja käsitellyt asiaa, hyväksyy tähän päätöslauselmaan liitetyn päätöksen. Josef Šenfeld Kristýna Zelienková Marek Černoch tarkistanut esittelijä esittelijä Ondřej Benešík puheenjohtaja PE v /10 NP\ doc

3 Päätöslauselman nro 189 liite Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sisäisiä siirtoja koskevan kriisimekanismin perustamisesta ja kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 604/2013 muuttamisesta COM(2015) 450, lopullinen neuvoston asiakirja nro 11843/15 toimielinten välinen asia 2015/0208/COD Oikeusperusta: Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 78 artiklan 2 kohdan e alakohta. Päivämäärä, jolloin toimitettu edustajainhuoneelle Eurooppa-asioiden valiokunnan välityksellä: Käsittely Eurooppa-asioiden valiokunnassa: (1. vaihe) Menettely: Tavallinen lainsäätämisjärjestys. Hallituksen alustava lausunto (edustajainhuoneen työjärjestyksen 109 a artiklan 1 kohdan mukaisesti): Päivätty 1. lokakuuta 2015, välitetty Eurooppa-asioiden valiokunnalle 12. lokakuuta 2015 ISAP-järjestelmän kautta. Arvio toissijaisuusperiaatteesta: ehdotus ei vastaa toissijaisuusperiaatetta (katso alla). Perustelut ja soveltamisala: Käsiteltävä ehdotus kuuluu toiseen lainsäädäntöpakettiin, jota on ehdotettu vastauksena Euroopan tämänhetkiseen maahanmuuttokriisiin. Komissio hyväksyi molemmat paketit käyttäen perustana Euroopan muuttoliikeagendaa 1, jonka komissio esitteli 12. toukokuuta 2015 ja joka sisältää komission suunnitelman muuttoliikettä koskeville aloitteille seuraaviksi viideksi vuodeksi. Agenda jakautuu kolmeen pääosaan: ensimmäinen osa koskee Välimeren alueen tämänhetkisen vaarallisen tilanteen välitöntä ratkaisua, ja muut kaksi osaa sisältävät pidemmän aikavälin strategisia toimia, joilla pyritään muuttoliikkeen tehokkaaseen hallintaan tulevaisuudessa. Mitä suoraan vastaukseen tulee, komissio on ehdottanut, että EU toteuttaisi useita erityisiä toimia, jotka komission mielestä voisivat auttaa 1 Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle Euroopan muuttoliikeagenda (COM(2015) 240, lopullinen). NP\ doc 3/10 PE v01-00

4 lopettamaan tämänhetkisen muuttoliikekriisin tai helpottamaan sen vaikutuksia (nyt ensisijaisesti Etelä-Euroopan maissa). Nämä ehdotukset johtivat ensimmäiseen toimenpiteiden joukkoon 27. toukokuuta 2015, minkä jälkeen komissio esitti toisen toimenpidepaketin 9. syyskuuta Ehdotus on jatkoa väliaikaisille siirtomekanismeille, jotka hyväksyttiin neuvoston päätöksillä 14. syyskuuta 2015 ( henkilön siirto Italiasta ja Kreikasta) sekä 22. syyskuuta 2015 ( henkilön siirto Italiasta, Kreikasta ja mahdollisesti muista jäsenvaltioista). Nyt komissio haluaa ottaa käyttöön samanlaisen pysyvän mekanismin niin, että se voidaan aktivoida joustavalla tavalla aina, kun kriisitilanteen määritelmä täyttyy, toisin sanoen kun jokin jäsenvaltio ei enää selviä alueelleen tulevien turvapaikanhakijoiden kasvavista määristä. Komission valitsema tapa pysyvän siirtomekanismin käyttöönotolle oli Dublinin asetuksen 2 muuttaminen. Tämän mekanismin olisi siksi oltava poikkeuksellisena menettelynä tällä hetkellä sovellettavien Dublinin sääntöjen puitteissa, ja sitä voitaisiin käyttää vain rajoitetusti poikkeustilanteissa, jollainen on esimerkiksi eteläisillä ulkorajoilla kuluneiden kuuden kuukauden aikana syntynyt tilanne (Italian ja Kreikan turvapaikkajärjestelmien romahdus). Edellä mainitut kaksi asiakirjaa, joilla perustettiin väliaikainen siirtomekanismi, perustuivat SEUT-sopimuksen 78 artiklan 3 kohtaan, joka sallii yksittäisen vastatoimen hätätilanteessa, johon liittyy äkillinen kolmansien maiden kansalaisten tulva. Pysyvän mekanismin ottamiseksi käyttöön komissio joutui kuitenkin ymmärrettävistä syistä aloittamaan toisen oikeusperustan pohjalta ja soveltamaan SEUT-sopimuksen 78 artiklan 2 kohdan e alakohtaa, joka antaa neuvostolle mahdollisuuden yhdessä Euroopan parlamentin kanssa hyväksyä tavallisella lainsäädäntömenettelyllä yhteiseen eurooppalaiseen turvapaikkajärjestelmään liittyviä toimia sekä perusteita ja mekanismeja, joiden avulla määritetään, mikä jäsenvaltio vastaa turvapaikkahakemuksen käsittelystä ja toissijaisuusperiaatteen mukaisesta suojelusta (kyseessä on siis Dublinin sääntöjen hyväksymisen ja muuttamisen oikeusperusta). Sisältö ja vaikutus: Ehdotuksen keskeisenä sisältönä on uuden VII luvun sisällyttäminen Dublinin asetuksen tekstiin, ja sillä säännellään kriisiajan siirtomekanismin käynnistämisen ehtoja. Tämä luku sisältää neljä uutta säännöstä 33 a 33 d artikla. 33 a artiklan mukaan mekanismi voidaan aktivoida, jos jäsenvaltiossa käynnissä oleva kriisitilanne vaarantaa Dublinin sääntöjen soveltamisen, koska jäsenvaltion alueelle tulleiden kolmansien maiden kansalaisten tai kansalaisuudettomien henkilöiden suhteettoman suuri määrä luo valtavan paineen. Siksi komissiota avustavat EASO 3 ja Frontex 4, jotka takaavat, että komissio saa säännöllisesti tietoja tilanteen kehittymisestä. Tämän jälkeen komissio varmistaa, onko kyseessä kriisitilanne eli onko paine valtava, kun otetaan huomion jäsenvaltion koko sekä sen hyvin valmistautunut ja toiminnassaan kaikkia EU:n sääntöjä noudattava turvapaikkajärjestelmä. Se ottaa tässä arvioissaan huomioon turvapaikanhakijoiden ja laittomasti maahan tulleiden kolmansien maidenkansalaisten kokonaismäärän kasvun edellisten kuuden kuukauden aikana verrattuna samaan edellisvuoden 2 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 604/2013, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta. 3 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto: 4 Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto: PE v /10 NP\ doc

5 ajanjaksoon. Se ottaa siis huomioon turvapaikkahakemusten määrän maan asukaslukuun verrattuna edelliseltä 18 kuukaudelta EU:n keskiarvoon verrattuna. Jos se tulee edellä mainittujen seikkojen perusteella siihen tulokseen, että kriisitilanteen ehdot täyttyvät, se voi antaa Dublin-asetuksen 45 artiklan nojalla delegoidun säädöksen 5, jolla määritetään, kuinka monta henkilöä on siirrettävä asianomaisesta jäsenvaltiosta ja kuinka kauan kriisimekanismia sovelletaan 6. Sitten määritetään jakoperusteen avulla, kuinka monta henkilöä on otettava vastaan yksittäisissä jäsenvaltioissa. Se ottaa siirrettävien henkilöiden kokonaismäärää määrittäessään huomioon ensisijaisesti asianomaisen jäsenvaltion turvapaikkajärjestelmän kapasiteetin, jäsenvaltion aiemmat yhteisvastuulliset toimet, sen muiden osoittamasta yhteisvastuusta saaman hyödyn sekä edeltävien 18 kuukauden (ja etenkin viimeisten kuuden kuukauden) turvapaikkahakemusten määrän väkilukuun nähden EU:n keskiarvoon verrattuna. Henkilöiden kokonaismäärä ei saa ylittää 40:tä prosenttia jäsenvaltiossa viimeisten kuuden kuukauden aikana jätetyistä turvapaikkahakemuksista. Jakoperuste, jota käytetään asianomaisten henkilöiden jakamisessa yksittäisen jäsenvaltioiden kesken, määritetään tarkemmin tämän ehdotuksen liitteessä (jossa on tarkka laskukaava). Tässä jakoperusteessa otetaan kuten kahdessa aiemmassakin (väliaikaisessa) siirtomekanismissa huomioon ennen kaikkea kyseessä olevan jäsenvaltion väkiluku (40 prosentin painotus), sen BKT:n kokonaistaso (40 prosentin painotus), spontaanien turvapaikkahakemusten ja siirrettyjen henkilöiden keskimääräinen lukumäärä miljoonaa kansalaista kohden viimeisten viiden vuoden aikana (10 prosentin painotus) sekä kulloinenkin työttömyysaste (10 prosentin painotus). Kuten toisessakin väliaikaisessa siirtomekanismissa, ehdotuksessa muokataan menettelyä tilanteissa, joissa jäsenvaltio ei perustellusta syystä pysty osallistumaan siirtoon. Tällöin jäsenvaltio voi kuukauden kuluessa delegoidun säädöksen voimaantulosta ilmoittaa komissiolle, ettei se pysty ottamaan turvapaikanhakijoita vastaan. Sen on myös perusteltava kantansa asianmukaisesti. Komissio arvio esitettyjä syitä ja antaa päätöksen, jonka mukaan jäsenvaltio voidaan vapauttaa velvoitteesta osallistua siirtoon. Tämä poikkeus merkitsee myös sitä, että jäsenvaltion on maksettava EU:n talousarvioon summa, joka on 0,002 prosenttia BKT:stä. Jos maa osallistuu siirtoon osittain (ja osuus on komission alun perin määrittämää osuutta pienempi), summaa pienennetään vastaavassa suhteessa. Tämä summa on tarkoitettu kattamaan tuki kaikkien muiden jäsenvaltioiden toimille kriisitilanteesta selviytymiseksi sekä seuraukset siitä, että kyseinen jäsenvaltio ei osallistu siirtomekanismiin. Komissio jakaa tälle jäsenvaltioille määrätyt henkilöt uudelleen muille jäsenvaltioille (delegoituun säädökseen tehtävällä muutoksella). Siirtomekanismiin voivat osallistua vain henkilöt, jotka ovat esittäneet turvapaikkahakemuksen asianomaisessa jäsenvaltiossa ja jotka tarvitsevat kiistattomasti kansainvälistä suojelua. Dublinin sääntöjen mukaan kyseinen jäsenvaltio olisi myös vastuussa näiden henkiöiden turvapaikkahakemusten arvioinnista. Henkiöiden on myös oltava sellaisten maiden kansalaisia, joista koko EU:ssa tehdyistä turvapaikkapäätöksistä vähintään 75 prosenttia on ollut myönteisiä 7. Jäsenvaltio, josta henkilöt siirretään muihin jäsenvaltioihin, on vastavuoroisesti täytettävä ehdotuksen 33 d artiklan mukaiset velvoitteet. Sen on esitettävä delegoidun säädöksen voimaantulopäivänä komissiolle suunnitelma toimista, joilla varmistetaan siirtomekanismin asianmukainen toiminta. Jäsenvaltion on toteutettava nämä toimenpiteet kokonaisuudessaan. 5 Delegoitu säädös. Toimivalta voidaan siirtää komissiolle SEUT-sopimuksen 290 artiklan nojalla. 6 Ehdotuksessa oletetaan, että tämä kesää enintään kaksi vuotta. NP\ doc 5/10 PE v01-00

6 Jos se ei täytä velvoitettaan, komissio voi keskeyttää siirtomekanismin toiminnan (jälleen delegoidulla säädöksellä). Komission toimivalta antaa tätä asiaa koskevia delegoituja säädöksiä rajoitetaan ehdotuksessa viiteen vuoteen edellyttäen, että ennen tämän ajan umpeutumista laaditaan yksityiskohtainen kertomus, jossa arvioidaan mekanismin tuloksia. Jos Euroopan parlamentti ja neuvosto eivät kumpikaan vastusta mekanismin jatkamista (viimeistään kolme kuukautta ennen sen päättymistä), sitä jatketaan automaattisesti jälleen viidellä vuodella. Kumpikin näistä toimielimistä voi kuitenkin milloin tahansa peruuttaa tämän toimivallan siirron komissiolle. Toinen komission mielivaltaista toimintaa estävä tekijä on näiden toimielinten mahdollisuus vastustaa tiettyä delegoitua säädöstä kahden viikon kuluessa päivästä, jolloin niille on ilmoitettu säädöksestä (tätä aikaa voidaan niiden omasta aloitteesta pidentää vielä kahdella viikolla). Jos näin tapahtuu, delegoitu säädös ei tule voimaan. Sen soveltaminen rajoitetaan tällöin kahteen vuoteen. Mitä tulee siirtojen suorittamisen erityiseen mekanismiin, tämän ehdotuksen liitteessä on yksityiskohtaiset menettelysäännöt, joiden sisältö vastaa sääntöjä Italiaa ja Kreikkaa koskevan väliaikaisen siirtomekanismin toteuttamisesta, jotka neuvosto hyväksyi 22. syyskuuta Kunkin jäsenvaltion on määritettävä oma yhteyspisteensä, joka toimii tuesta ja koordinoinnista vastaavana elimenä koko prosessin ajan, ja ilmoitettava siitä EASOlle. Jäsenvaltiot ilmoittavat sen jälkeen näiden yhteyspisteiden kautta vähintään kolmen kuukauden välein kuinka monta henkilöä ne voivat siirtää alueelleen. Näiden tietojen perusteella siirtävä jäsenvaltio, jota auttavat EASO ja yhteyshenkilöt 8 yksittäisistä jäsenvaltioista, päättää, ketkä nimenomaiset turvapaikanhakijat siirretään näihin jäsenvaltioihin. 9 Direktiivin 2013/33/EU ja 22 artiklan mukaan etusijalle on asetettava haavoittuvassa asemassa olevat turvapaikanhakijat. 11 Huomioon otetaan myös lasten etu ja perheiden yhdistämisen periaate (saman perheen jäsenet on sijoitettava samaan jäsenvaltioon). Huomioon on otettava samoin muut asianomaisten henkilöiden ominaisuudet, jotka voivat helpottaa heidän integroitumistaan vastaanottavaan jäsenvaltioon (kielitaito, erilaiset kulttuuriset ja sosiaaliset yhteydet). Sen vuoksi jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön omia prioriteettejaan, joita käytetään perusteena siirron suorittavassa jäsenvaltiossa EASOn ja yhteyshenkilöiden kuulemisen jälkeen laadittaessa luetteloita mahdollisista turvapaikanhakijoista, jotka on tarkoitus siirtää tiettyyn jäsenvaltioon. Tiedot valituista turvapaikanhakijoista sekä muut asiaan liittyvät tiedot välitetään sen jälkeen asianomaisten jäsenvaltioiden yhteyspisteisiin, joiden on sitten hyväksyttävä valittujen henkilöiden siirto. Tämän jälkeen siirron suorittava jäsenvaltio päättää määritettyjen turvapaikanhakijoiden siirtämisestä tiettyyn jäsenvaltioon ja ilmoittaa päätöksestä turvapaikanhakijoille kirjallisesti. Ehdotuksessa eritellään syitä, joiden nojalla jäsenvaltio voi kieltäytyä tietyn turvapaikanhakijan siirrosta. Liitteen 8 kohdan mukaan jäsenvaltio voi tehdä näin vain, kun on perusteltu syy epäillä, että asianomainen henkilö voi aiheuttaa uhkaa kansalliselle turvallisuudelle tai yleiselle järjestykselle, tai kun on olemassa vakava syy evätä pakolaisasema direktiivin 2011/95/EU artiklan mukaisesti, tai kun on olemassa vakava 7 Tätä arvioidaan Eurostatin uusimpien neljännesvuosittaisten tietojen avulla. Valtiottomien henkilöiden tapauksessa ratkaiseva tekijä on aiempi vakituinen asuinmaa. 8 Päätöksen hyväksytty teksti englanninkielisenä on saatavissa TÄSSÄ. 9 Jäsenvaltiot päättävät näiden nimittämisestä oma-aloitteisesti. 10 Ehtona on heidän sormenjälkiensä ottaminen ja siirto Eurodac-järjestelmään. 11 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/33/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vaatimuksista 12 Tämä koskee erityisesti alaikäisiä, ilman huoltajaa olevia alaikäisiä, vammaisia, vanhuksia, raskaana olevia naisia, yksinhuoltajia, joilla on alaikäisiä lapsia, ihmiskaupan uhreja, vakavista fyysisistä sairauksista tai mielenterveyshäiriöistä kärsiviä henkilöitä sekä kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan psyykkisen, fyysisen PE v /10 NP\ doc

7 syy evätä kelpoisuus toissijaisen suojelun saamiseen edellä mainitun direktiivin 17 artiklan mukaisesti. Kun siirto suoritetaan, valitut henkilöt on siirrettävä mahdollisimman pian siirtopäätöksen tekemisen jälkeen. Siirron suorittavan jäsenvaltion on tällöin ilmoitettava vastaanottavalle jäsenvaltiolle siirron päivämäärä ja aika sekä kaikki muut asiaan liittyvät merkitykselliset tiedot. Siirto olisi suoritettava viimeistään kahden kuukauden kuluessa päivämäärästä, jolloin asianomainen jäsenvaltio on kertonut kapasiteetistaan ottaa vastaan tietty määrä turvapaikanhakijoita. Tätä aikaa voidaan poikkeustapauksissa pidentää kahdella viikolla. Jos siirtävässä jäsenvaltiossa aiheutuu objektiivisia käytännön hankaluuksia, jotka estävät siirron, aikaa voidaan pidentää edelleen enintään viikolla. 13 Jos siirtoa ei suoriteta määräajassa, siirtävä jäsenvaltio on edelleen vastuussa kansainvälisen suojelun soveltamisesta koskevan päätöksen tekemisestä. Jos kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt välttävät siirron, heidät on suljettava mekanismin ulkopuolelle. Tämän jälkeen siirtävä jäsenvaltio on vastuussa henkilöiden tunnistamisesta ja rekisteröinnistä sekä heidän Eurodac-järjestelmässä säilytettävien sormenjälkiensä ottamisesta. Mitä tulee siirrettyjen henkilöiden liikkumiseen tämän jälkeen, ehdotukseen sisältyy säännöksiä, joiden mukaan jos kansainvälistä suojelua nauttivat henkilöt esittävät hakemuksen tai asuvat jossakin toisessa jäsenvaltiossa siirtämisensä jälkeen ilman asianmukaista lupaa, heidän on palattava (tai heidät on palautettava) välittömästi, ja siirtojäsenvaltion on hyväksyttävä heidät uudelleen (noudattaen Dublinin asetuksen mukaisia menettelyjä). Ehdotuksen johdanto-osassa mainitaan kuitenkin muita toimia, jotka voivat auttaa välttämään tällaisten henkilöiden toissijaisen liikkumisen. Komission mukaan asia voitaisiin ratkaista yhdenmukaistamalla turvapaikanhakijoiden hyväkymistä koskeva ehdot kaikissa jäsenvaltioissa. Lisäksi se katsoo, että jäsenvaltioissa olisi otettava käyttöön säännöllistä raportointia koskeva velvoite. Tämän jälkeen vastaanottavan jäsenvaltion olisi tarjottava vain luontoisetuja (majoitus, ruoka ja vaatetus) eikä rahaa, jonka avulla henkilöt voisivat siirtyä luvatta muihin jäsenvaltioihin. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyn yhteydessä vastaanottava jäsenvaltio ei kuitenkaan saisi myöntää matkustusasiakirjoja (paitsi vakavista humanitaarisista syistä). Vaikutus Tšekin tasavallan valtionbudjettiin ja oikeusjärjestykseen Dublinin asetusta sovelletaan suoraan. Sen vuoksi Tšekin oikeusjärjestyksessä ei ole toimiin puuttumista koskevaa vaatimusta. Ei kuitenkaan voida sulkea pois ehdotetun mekanismin vaikutusta tarkistettuun turvapaikkasäädökseen N:o 325/1999 (lakikokoelma). Mitä tulee valtionbudjettiin kohdistuvaan vaikutukseen, ehdotettu mekanismi lisää varmasti asiaan liittyvien julkisten varojen kysyntää etenkin siirrettyjen henkilöiden vastaanottamiseen liittyen (hallinnolliset kulut, majoituksen järjestäminen, turvallisuuden varmistaminen niiden läheisyydessä ja sosiaalimenot jne.). Näitä kustannuksia ei voida kuitenkaan arvioita tällä hetkellä, koska ne riippuvat siitä, miten usein, missä määrin ja kuinka pitkään komission jatkaa siirtoja. tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneita henkilöitä. 13 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU, annettu 13 päivänä joulukuuta 2011, vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle NP\ doc 7/10 PE v01-00

8 Tšekin hallituksen kanta: Tšekin hallituksen kanta on täysin vastakkainen. Se pitää siirtomenettelyä hätäratkaisuna, koska menettelyn ei ole vielä osoitettu todella toimivan (tähän mennessä ei ole käynnistetty ensimmäistä väliaikaista siirtomekanismia, jolla on tarkoitus siirtää henkilöä Italiasta ja Kreikasta). Kaikki tähän mennessä toteutetut toimet osoittavatkin, ettei mekanismi toimi. Ensinnäkin olisi arvioitava jo hyväksyttyjen tilapäisten siirtomekanismien toimintaa ja uusia tätä alaa koskevia aloitteita olisi käynnistettävä vasta sen jälkeen. Tällä hetkellä EU:n pitäisi Tšekin tasavallan hallituksen mielestä keskittyä ensisijaisesti maahanmuuttokriisin syiden käsittelyyn sekä systemaattisiin toimiin. Tšekin tasavalta ei ole edelleenkään varma siitä, miksi "väliaikaista suojelua", joka jo perustuu unionin lainsäädäntöön ja jolla on periaatteessa sama tarkoitus, ei ole käytetty tämänhetkisen maahanmuuttokriisin käsittelyyn. Lisäksi itse ehdotukseen liittyy edelleen monia epävarmuustekijöitä. Oikeusperustan valinnan ja kriisimekanismin Dublinin asetukseen sisällyttämisen ohella kysymyksiä liittyy myös esimerkiksi kriteereihin, joiden avulla määritetään kriisitilanteen olemassaolo, sekä muuttuviin perusteisiin, joiden avulla henkilöt jaetaan eri jäsenvaltioihin (esim. maiden aiemmin osoittama yhteisvastuu, kansallisen turvapaikkajärjestelmän toimivuus jne.). Ei ole myöskään selvää, miten siirrettyjen henkilöiden toissijainen liikkuvuus voidaan estää. Unionin toimielinten ehdotuksen käsittelyn aikataulu Ehdotusta käsiteltiin oikeus- ja sisäasioiden neuvostossa 8. lokakuuta Jatkokäsittelyn aikataulu ei ole vielä tiedossa. Asiaa käsitellään myös Eurooppa-neuvoston tasolla 15. ja 16. lokakuuta Käsittely on alkanut myös Euroopan parlamentissa. Asiaa käsiteltiin 22. syyskuuta 2015 LIBE-valiokunnassa, joka esitti siitä useita kommentteja ja kysymyksiä. Huolena oli muun muassa kriisitilanteen siirtomekanismin sisällyttäminen Dublinin sääntöihin. Päätelmä: Eurooppa-asioiden valiokunta 1. hylkää ehdottomasti pakolaisten pakollista uudelleenjakamista EU:ssa koskevan pysyvän mekanismin ja erityisesti tavan, jolla komissio on päättänyt edetä asiassa; 2. katsoo, että ehdotettu mekanismi puuttuu jäsenvaltioiden turvapaikkajärjestelmiin eihyväksyttävällä tavalla etenkin, kun otetaan huomioon, että siitä on tarkoitus tehdä pakollinen ja että siihen osallistumatta jättäminen objektiivisista ja vakavista syistä velvoittaa maksamaan tietyn summan EU:n talousarvioon; 3. kannattaa täysin hallituksen asiasta 1. lokakuuta 2015 antamaa lausuntoa; 4. hyväksyy perussopimuksiin liitetyn toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehdyn pöytäkirjan 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti perustellun lausunnon ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kriisitilanteen siirtomekanismin perustamisesta sekä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta 26 päivänä kesäkuuta 2013 PE v /10 NP\ doc

9 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 muuttamisesta (COM(2015) 450, lopullinen) erityisesti seuraavista syistä: a. SEUT-sopimuksen 78 artiklan 3 kohdassa määrätään kolmansien maiden kansalaisten äkillisestä joukoittaisesta maahantulosta aiheutuvien kriisitilanteiden ratkaisemisesta yksittäisissä jäsenvaltioissa, ja se sallii yksittäistapauksissa väliaikaiset toimet maissa, joihin tilanne vaikuttaa. Niiden hyväksyminen edellyttää kussakin tapauksessa suostumusta neuvostolta, joka päättää asiasta määräenemmistöllä Euroopan parlamenttia kuultuaan. Komission valitsema oikeusperusta ei edellytä millään tavalla kriisitilanteiden ratkaisua. Päinvastoin, sillä pyritään hallitsemaan normaaleja muuttovirtoja ja mahdollistetaan tiettyjen sellaisten hätätilanteessa toteutettavien toimien hyväksyminen, jotka ovat poikkeuksena tältä pohjalta hyväksyttyihin sääntöihin kriisitilanteessa. Pysyvän siirtomekanismin sisällyttäminen Dublinin sääntöihin on siis täysin vastoin SEUT-sopimuksen 78 artiklan 3 kohdan tarkoitusta ja eroaa täysin tämänhetkisistä siirtotoimista, jotka komissio hyväksyy ja joista päätetään sen jälkeen neuvostossa, sillä nyt niistä päättäisi komissio yksin. b. Lisäksi SEUT-sopimuksen 78 artiklan 2 kohta edellyttää väliaikaisten toimien hyväksymistä. Toisin sanoen toimia hyväksytään erityistapauksissa tietyn tilanteen käsittelemiseksi ja tavalla, joka vaikuttaa sopivimmalta kyseisellä hetkellä. Pysyvän siirtomekanismin käyttöönotto on kuitenkin tämän tarkoituksen vastainen, koska se voitaisiin periaatteessa aktivoida automaattisesti, jos komissio katsoo tietyn jäsenvaltion olevan kriisitilanteessa. Se toteutetaan kussakin jäsenvaltioissa aivan samalla tavalla noudattaen yleistä kehystä, jonka komissio on määrittänyt tällaisia tilanteita varten. c. Kun hätätilanteessa suoritettavista siirroista päätetään komission delegoiduilla säädöksillä, se on valiokunnan mielestä ristiriidassa myös SEUT-sopimuksen 290 artiklan 1 kohdan kanssa, jonka mukaan "säädöksessä voidaan siirtää komissiolle valta antaa muita kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä, soveltamisalaltaan yleisiä säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn säädöksen tiettyjä, muita kuin sen keskeisiä osia." Ehdotetun hätätilanteessa käytettävän siirtomekanismin aktivoinnilla on kuitenkin merkittävä vaikutus kaikkien jäsenvaltioiden turvapaikkajärjestelmiin, ja sillä puututaan merkittävässä määrin asiaa koskevaan kansalliseen politiikkaan. Siksi ehdotettu poikkeus Dublinin sääntöihin täydentää valiokunnan mielestä asetuksen (EU) N:o 604/2013 osia, jotka ovat aivan olennaisia ja joihin ei voida SEUT-sopimuksen edellä mainitun artiklan määräyksen mukaan soveltaa toimivallan siirtämistä komissiolle. d. Yksi kansallisen itsemääräämisoikeuden keskeisistä ilmenemismuodoista on jokaisen valtion oikeus valita henkilöt, jotka saavat pitkäaikaisen tai pysyvän oleskeluluvan niiden alueelle. Tämän vuoksi sekä kulttuuriset ja historialliset tekijät huomioon ottaen vaikuttaa siltä, että on pyrittävä takaamaan, että toimet ehdotuksen tavoitteiden saavuttamiseksi varataan jäsenvaltioille keskustasolla. Ehdotetun toiminnan tavoitteita ei siis voida saavuttaa riittävässä määrin EU:n vaan pikemminkin jäsenvaltioiden tasolla. 5. Kehottaa Tšekin hallitusta toimimaan aktiivisesti estääkseen kyseisen ehdotuksen hyväksymisen. NP\ doc 9/10 PE v01-00

10 6. Kehottaa Tšekin hallitusta ilmoittamaan Eurooppa-asioiden valiokunnalle sekä muuttoliikettä ja turvapaikka-asioita käsittelevälle alivaliokunnalle ehdotusta koskevien neuvottelujen etenemisestä ja tuloksista. 7. Valtuuttaa Eurooppa-asioiden valiokunnan puheenjohtajan välittämään tämän edustajainhuoneen puhemiehelle, senaatin puhemiehelle, Euroopan parlamentin puhemiehelle, neuvoston puheenjohtajalle sekä komission puheenjohtajalla edustajainhuoneen työjärjestyksen mukaisesti. Josef Šenfeld Kristýna Zelienková Marek Černoch tarkistanut esittelijä esittelijä Ondřej Benešík puheenjohtaja Pidennys riippuu siitä, päästäänkö siirtävän jäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion välillä sopimukseen. PE v /10 NP\ doc

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 4.11.2015 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Tšekin tasavallan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 26.10.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan tasavallan parlamentin alahuoneen perusteltu

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.11.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Tšekin senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0314 (NLE) 5626/16 LIMITE PUBLIC ASIM 9 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Ruotsin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0045 (NLE) 6715/16 ASIM 22 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Italian ja Kreikan

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD)

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 15.7.2015 2015/2126(BUD) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 24. lokakuuta 2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Slovakian tasavallan kansallisneuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 15.12.2015 COM(2015) 677 final 2015/0314 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ruotsin hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 14.7.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan parlamentin alahuoneen perusteltu lausunto

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.5.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) Asia: Liettuan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00)

TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 9.11.2011 2011/0138(COD) TARKISTUKSET 2-8 Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE474.076v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 28.9.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Tšekin tasavallan edustajainhuoneen perusteltu lausunto

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 13.11.2015 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Unkarin parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) Asia: Luxemburgin suurherttuakunnan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010) Asia: Liettuan tasavallan parlamentin Seimasin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0000/2018 9.2.2018 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) Asia: Italian tasavallan edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0081/2019 21.2.2019 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Norjan kuningaskunnan, Islannin tasavallan, Sveitsin valaliiton

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 27.11.2018 A8-0370/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Miriam Dalli A8-0370/2018 Neuvoston päätösten (EU) 2015/1523 ja (EU) 2015/1601

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/45. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/45. Tarkistus 2.9.2015 A8-0245/45 45 Kostas Chrysogonos, Cornelia Ernst, Malin Björk, Marie-Christine Vergiat, Marina Albiol Guzmán, Barbara Spinelli, Eleonora Forenza, Stelios Kouloglou, Kostadinka Kuneva, Curzio Maltese,

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 19.5.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan tasavallan parlamentin alahuoneen perusteltu

Lisätiedot

12926/16 team/hkd/jk 1 GIP 1B

12926/16 team/hkd/jk 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. lokakuuta 2016 (OR. en) 12926/16 OJ CONS 48 JAI 804 COMIX 648 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3490. istunto (oikeus ja sisäasiat) Päivä: 13. ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 17.1.2017 2013/0140(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn

Lisätiedot

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00525 MMO Räty Johanna(SM) 27.01.2016 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta Ruotsin tukemiseksi

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I

Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I P7_TA(2014)0226 Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. maaliskuuta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2009/0035(COD) 20.3.2009 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yhtiömuodoltaan tietynlaisten

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.11.2016 COM(2016) 709 final 2016/0355 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 29.10.2009 KOM(2009)608 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ja Slovenian tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 595 final 2014/0277 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2012 (05.06) (OR. en) 6161/4/12 REV 4. Toimielinten välinen asia: 2011/0242 (COD)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2012 (05.06) (OR. en) 6161/4/12 REV 4. Toimielinten välinen asia: 2011/0242 (COD) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. kesäkuuta 2012 (05.06) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0242 (COD) 6161/4/12 REV 4 SCHENGEN 9 FRONT 15 SCH-EVAL 17 COMIX 83 CODEC 292 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2.10.2012 2011/0440(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan väestön demografisia

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Euroopan parlamentti 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2012/0193(COD) 19.5.2017 ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 22.9.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Unkarin parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (43/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (43/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 27.5.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (43/2011) Asia: Irlannin tasavallan parlamentin alahuoneen (Dáil Éireann) perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (30/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (30/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (30/2010) Asia: Liettuan tasavallan parlamentin Seimasin perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission

Lisätiedot

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 23.4.2015 2013/0025(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot