Hallintosäännössä määrätään kuntayhtymän hallinto-organisaatiosta sekä päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallintosäännössä määrätään kuntayhtymän hallinto-organisaatiosta sekä päätöksenteko- ja kokousmenettelystä."

Transkriptio

1 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kuntayhtymän muut säännöt NuVa-kuntayhtymän (jäljempänä kuntayhtymä) tehtävistä sekä hallinnon ja toiminnan yleisestä järjestämisestä ovat jäsenkunnat sopineet kuntayhtymän perussopimuksessa. Hallintosäännössä määrätään kuntayhtymän hallinto-organisaatiosta sekä päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella kuntayhtymän toimintaa ohjataan seuraavilla johtosäännöillä, joihin nähden kuntayhtymän hallintosääntöä sovelletaan toissijaisena: - tarkastussääntö - luottamushenkilöiden palkkiosääntö Mitä tässä säännössä on sanottu viranhaltijasta, koskee soveltuvin osin myös työsopimussuhteista työntekijää. Kuntayhtymän hallitus Luottamushenkilötoimieliminä toimivat perussopimuksen mukaisesti hallitus ja tarkastuslautakunta. Hallitus on kuntalain 61 :n mukainen toimielin. Edellä mainitut toimielimet valitaan siten kuin perussäännössä on määrätty. 2 Asiat ratkaistaan kuntayhtymän hallituksen kokouksessa viranhaltijan esittelystä. Viranhaltijan ollessa estynyt, toimii esittelijänä hallituksen puheenjohtaja. 3 Hallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä laeissa ja asetuksissa säädetään sekä perussopimuksessa määrätään: 1. seurata yleistä kehitystä kuntayhtymän eri toimialoilla ja tehdä niitä koskevia aloitteita ja esityksiä 2. suunnitella ja ohjata kuntayhtymän toimintaa ja taloutta 3. antaa toimintaa koskevat yleisohjeet ja sääntöjen soveltamisohjeet 4. huolehtia yhteistyöstä jäsenkuntien, muiden kuntien, kuntayhtymien ja eri viranomaisten kanssa 5. huolehtia lausuntojen, tietojen ja selvitysten antamisesta, ellei toisin ole säädetty tai määrätty 6. valvoa annettujen säännösten ja määräysten noudattamista, päätösten täytäntöönpanoa sekä myönnettyjen määrärahojen käyttöä 7. antaa yleiset ohjeet kuntayhtymän riskienhallintapolitiikasta ja vakuutusten ottamisesta 8. johtaa kuntayhtymän tiedottamista ja antaa yleiset ohjeet tiedottamisen periaatteista 9. huolehtia sisäisen valvonnan järjestämisestä 10. huolehtia kuntayhtymälle työnantajana kuuluvien ja muiden henkilöstöasioiden hoitamisesta

2 11. hallitus ottaa viranhaltijat ja työntekijät tehtäviinsä tai päättää näiden tehtävien siirtämisestä omistajakuntien viranhaltijoiden tai työntekijöiden tehtäväksi 12. Vastaa kuntayhtymän arkistonhoidon järjestämisestä ja arkistonhoitoa koskevien ohjeiden hyväksymisestä 4 Hallitus ratkaisee seuraavat asiat: 1. päättää kuntayhtymän hallintosäännöstä ja muista tarpeelliseksi katsomistaan toimintasäännöistä 2. päättää kuntayhtymän omaisuuden ja vastuiden vakuuttamisesta 3. päättää kuntayhtymän omaisuuden vuokralle antamisesta, ellei siitä ole toisin määrätty 4. päättää lainan ottamisesta 5. päättää kuntayhtymän kassavarojen sijoittamisen periaatteista 6. päättää vahingonkorvauksen myöntämisestä niissä tapauksissa, joissa kuntayhtymä on katsottava korvausvelvolliseksi eikä asiasta päättäminen kuulu jollekin muulle 7. päättää hankinnoista ja investoinneista yli euron osalta ellei tehtävää ole annettu viranhaltijalle 8. päättää virka- ja työehtosopimuksen täytäntöönpanosta, virkaehtosopimuksen harkinnanvaraisten määräysten soveltamisesta, pääsopimuksen ja työehtosopimuksen mukaisista paikallisneuvotteluista sekä kunnan viranhaltijain neuvotteluoikeudesta annetun lain mukaisista neuvotteluista ellei niistä päättäminen kuulu jollekin muulle 9. päättää henkilöstön irtisanomisesta ja vakinaisen henkilöstön virka- tai työsopimussuhteen purkamisesta ja koeaikapurkamisesta 10. myöntää määräämälleen viranhaltijalle opintovapaat ja yli 30 päivän palkattoman virkavapauden 11. päättää sivutoimiluvan myöntäminen sekä sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen kieltäminen 12. päättää niistä asioista, joissa asianosainen on saattanut viranhaltijan tekemän päätöksen hallituksen käsiteltäväksi, ellei niistä päättäminen kuulu jollekin muulle 13. muut hallituksen toimivaltaan kuuluviksi katsottavat asiat TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN 5 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille hallintosäännöllä siirretyn toimivallan edelleen siirtämisestä alaiselleen viranhaltijalle. 6 Toimivallan siirtämispäätöksistä on pidettävä ajan tasalla olevaa luetteloa. Luettelo annetaan tiedoksi kuntayhtymän hallitukselle vuosittain viimeistään maaliskuussa. ORGANISAATIO 7 Kuntayhtymän talouden ja hallinnon hoitaminen Kuntayhtymän hallituksen nimeämän talousjohtajan ja työntekijän tehtävänä on huolehtia hallituksen kokousten valmistelusta ja päätösten täytäntöönpanosta, toimielinten sihteeri- ja toimistotehtävistä, kuntayhtymän taloudenhoidosta, sekä kiinteistö- ja muusta teknisestä huollosta. Kuntayhtymän talousjohtaja ja hallituksen nimeämä työntekijä huolehtivat taloussuunnittelusta, maksuliikenteen hoitamisesta, valtionosuuksien ja -

3 avustusten ja muiden tulojen perinnästä, kirjanpidon ja tilitysten hoitamisesta sekä hankinnoista ja varastosta. Kuntayhtymän hallitus voi nimetä talousjohtajaksi peruskunnan viranhaltijan sekä hallituksen nimeämäksi työntekijäksi peruskunnan virka- tai työsuhteessa olevan henkilön. Tällöin nimettyjen henkilöiden työ- tai virkasuhteiden ehdoista, sijaistuksesta, esimiestyöstä ja palkanmaksusta vastaa ao. peruskunta. Hallituksen nimeämää työntekijää kutsutaan tässä hallintosäännössä toimistonhoitajaksi. Kuntayhtymän arkistonhoidosta vastaa Nurmeksen kaupungin hallintopalvelut. 8 Viranhaltijan ottaminen ja ero ja siirtäminen toiseen virkasuhteeseen Hallitus ottaa talousjohtajan ja valitsemansa viranhaltijan. Hallitus päättää samalla tehtävän palkkauksesta. Henkilöstön irtisanomisesta, virka- tai työsopimussuhteen purkamisesta tai koeaikapurkamisesta päättää hallitus. Muun henkilöstön ottamisesta on määrätty muualla tässä hallintosäännössä. Koeajan määräämisestä tai siitä sopimisesta ja koeajan pituudesta päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen. Eron myöntämisestä, lomauttamisesta, osa-aikaeläkkeen, osa-aikalisän tai vuorotteluvapaan myöntämisestä päättää se viranomainen ja toimielin, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen. Viranhaltijan virantoimituksesta pidättämisestä päättää se viranomainen, joka valitsee palvelussuhteeseen. Viran ilmoittaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen päättää kuntayhtymän hallitus tai se viranomainen, joka päättää molempien virkojen vakinaisesta täyttämisestä. 9 Sijaisuus ja esteellisyys Viranhaltijan esteellisenä tai poissa ollessa toimii sijaisena kuntayhtymän hallituksen nimeämä viranhaltija, ellei muuta ole määrätty. Kuntayhtymän hallituksen ottaman viranhaltijan ensimmäinen sijainen on kuntayhtymän hallituksen nimeämä työntekijä. Kuntayhtymän hallituksen ottamien viranhaltioiden sijaisuudet määräytyvät seuraavasti: Viranhaltija 1. sijainen Talousjohtaja Toimistonhoitaja

4 10 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta Ratkaisuvaltaa siirretään viranhaltijoille niin kuin jäljempänä määrätään. Viranhaltijan toimivallasta on lisäksi voimassa, mitä siitä on erikseen säädetty tai määrätty. 11 Yleinen ratkaisuvalta Kuntayhtymän talousjohtaja Kuntayhtymän talousjohtajan tehtävää hoitavan viranhaltijan tehtävänä on: 1. vastata kuntayhtymän strategisen ja toiminnallisen johtamisen suunnittelusta 2. ohjata kuntayhtymän voimavarat tavoitteiden kannalta olennaisiin tehtäviin 3. seurata ja raportoida toiminnan tuloksellisuutta 4. ottaa hallituksen valitsemia ja vastuualueen esimiehen toimivaltansa mukaisesti ottamia viran- ja toimenhaltijoita lukuun ottamatta vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön. Päätöksenteon yhteydessä määrättävä peruspalkka ei saa ilman hallituksen päätöstä ylittää viranhaltijan tai työntekijän edeltäjätie ko. tehtävästä määrättyä palkkaa. Jos tehtävä on uusi, palkkausasia tulee siirtää hallituksen käsiteltäväksi. 5. päättää määräaikaisen henkilöstön virka- tai työsopimussuhteen purkamisesta ja koeaikapurkamisesta 6. myöntää vuosilomat suorille alaisilleen 7. päättää vastuualueiden esimiesten ja alaisensa henkilöstön osalta seuraavista virkavapaista: a. sairaudesta ja työtapaturmasta seuraavat virkavapaudet b. äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainloma, hoitovapaa c. määräykseen perustuva kertausharjoitus tai väestönsuojelukoulutus d. muu virka- tai työehtosopimuksella sovittu virkavapaus tai työloma, jonka kesto ja palkkaus on sopimuksissa määrätty e. muu enintään 30 päivää kestävä palkaton virkavapaus 8. päättää henkilöstön terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä ja terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin määräämisestä 9. myöntää muille kuin vastuualuepäälliköille yli 30 päivää kestävä palkaton virkavapaus tai työloma 10. päättää alaisensa henkilöstön kotimaan virkamatkat 11. päättää alaisensa henkilöstön täydennyskoulutuksesta 12. myöntää ottamalleen ja tilapäiselle henkilöstölle opintovapaat 13. päättää käytössä olevien asiakastietojärjestelmien sekä muiden atkjärjestelmien käyttöoikeuksista sekä niiden poistamisesta 14. päättää hallinnassa olevien kokoustilojen käytöstä 15. määrätä laskujen ja muiden maksuasiakirjojen tarkastajat ja hyväksyjät 16. vastata tiedotustoiminnasta 17. päättää irtaimiston luovuttamisesta euroon saakka 18. päättää hankinnoista euron määrään saakka 19. päättää vuokrattavien asuntojen vuokraamisesta 20. päättää kuntayhtymän voimassa olevien vuokrattujen tilojen vuokrasopimusten muuttamisesta vuosiarvoltaan euroon saakka 21. päättää maksuajan myöntämisestä 22. päättää tutkimusluvan myöntämisestä 23. päättää keskusarkistossa säilytettävien asiakirjojen lainauksesta keskusarkiston ulkopuolelle ja niiden käyttämisestä tutkimustarkoituksiin 24. muut hallituksen määräämät tehtävät

5 Viranhaltija voi siirtää ratkaisuvaltaansa kuuluvan asian toimielimen käsiteltäväksi, mikäli erityiset syyt sitä vaativat. 12 Erityisratkaisuvalta Hallituksen puheenjohtaja 1. hyväksyy viranhaltijan virkamatkat 2. myöntää viranhaltijalle vuosilomat 3. myöntää viranhaltijalle enintään 30 päivää kestävä palkaton virkavapaus 4. päättää talousjohtajan täydennyskoulutuksesta 5. päättää talousjohtajan osalta seuraavista virkavapaista: - sairaudesta ja työtapaturmasta aiheutuvat virkavapaudet, - äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainloma, hoitovapaa - määräykseen perustuva kertausharjoitus tai väestönsuojelu- koulutus, - muu virka- tai työehtosopimuksella sovittu virkavapaus, jonka kesto ja palkkaus on sopimuksissa määrätty Toimistonhoitaja: 1. todistaa oikeaksi pöytäkirjanotteet 2. huolehtii laskujen asiatarkastuksesta 3. huolehtii kuntayhtymän tiedotuksesta yhdessä talousjohtajan kanssa 4. muut talousjohtajan määräämät tehtävät 5. johtaa ja hoitaa kuntayhtymän arkistotointa ja arkistonmuodostusta 6. vastata arkistotoimen valvonnasta, ohjauksesta ja koulutuksesta 7. avustaa eri arkistonmuodostajia arkistonmuodostussuunnitelmien laatimisessa ja ajan tasalla pitämisessä, sekä tarkastaa suunnitelmat ennen käyttöönottoa 8. päättää arkistonmuodostajien asiakirjojen osittaisesta tai täydellisestä siirtämisestä kuntayhtymän keskusarkiston hoidettavaksi 9. vastata arkistoon luovutettujen sekä pysyvästi säilytettävien asiakirjojen hoidosta 10. osallistua tietojen/asiakirjojen säilytysaikojen määrittelyyn 11. päättää kuntayhtymän arkistotoimeen liittyvien asiakirjojen hävittämistavasta KUNTAYHTYMÄN TALOUS 13 Talousarvion laadinta Hallitus hyväksyy seuraavan vuoden talousarvioehdotuksen peruskuntien valtuustoille. Talousarvioehdotus sisältää käyttötalousmenot ja -tulot, investointimenot ja -tulot sekä tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot ja selvityksen siitä miten rahoitustarve katetaan. 14 Talousarvion toteutumisen seuranta Talousarviota seurataan säännöllisellä raportoinnilla. Raportointi toteutetaan kuntayhtymän hallituksen päättämällä tavalla. Koko toimintavuoden osalta raportointi annetaan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen yhteydessä.

6 15 Talousarvion muutokset Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä peruskuntien valtuustoille talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus ao. vuoden toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnallisia tavoitteita ja tuloarvioita koskevissa muutosesityksissä on selvitettävä muutoksen vaikutus määrärahoihin. 16 Poistosuunnitelman hyväksyminen Suunnitelmapoistojen perusteet hyväksyy kuntayhtymän hallitus. Käyttöomaisuuden perusparannusmeno lisätään poistamattomaan hankintamenoon, jollei erilliseen poistosuunnitelmaan ole erityistä syytä. Poistolaskennan pohjaksi määriteltävän pienhankintarajan hyväksyy hallitus. 17 Rahatoimen hoitaminen Hallitus päättää lainan ottamisesta kuntayhtymälle peruskuntien valtuustojen talousarvion hyväksymisen yhteydessä päättämissä rajoissa. Muista rahoitukseen liittyvistä asioista päättää kuntayhtymän hallitus. Hallitus voi siirtää lainan ottamista ja sijoitustoimintaa koskevaa päätösvaltaa talousjohtajalle. 18 Maksujen määrääminen KOKOUSMENETTELY Maksuista ja niiden yksityiskohtaisista perusteista päättää toimialueillaan kuntayhtymän hallitus. Hallitus voi siirtää toimivaltaansa muille toimielimille tai talousjohtajalle. 19 Luvun määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan kuntayhtymän toimielimissä sekä soveltuvin osin toimitus- ja katselmusmiesten kokouksissa. 20 Kokousaika ja -paikka Toimielin päättää kokousajastaan- ja paikastaan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle sitä koskevan esityksen. 21 Kokouksen koollekutsuminen Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

7 Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai - velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Kokouskutsun lähettämistavasta ja noudatettavista määräajoista toimielin päättää toimikautensa ensimmäisessä kokouksessa. 22 Jatkokokous Jos kokousasioita ei ole saatu siinä kokouksessa käsitellyiksi, asiat voidaan siirtää jatkokokoukseen, johon ei tarvitse antaa eri kutsua. Kokouksesta poissa olleille on kuitenkin pyrittävä antamaan tieto jatkokokouksesta. 23 Varajäsenen kutsuminen Toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja tai esittelijä voi toimittaa kutsun varajäsenelle. 24 Kokouksen pitäminen Avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi päättää ottaa käsiteltäväkseen sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. 25 Kokouksen johtaminen Puheenjohtajan tehtävänä on johtaa asioiden käsittelyä sekä pitää huolta järjestyksestä toimielimen kokouksessa. Puheenjohtaja saa, varoituksen annettuaan, määrätä poistettavaksi henkilön, joka käyttäytyy sopimattomasti. Jos syntyy epäjärjestys, puheenjohtajan on keskeytettävä tai lopetettava kokous. 26 Tilapäinen puheenjohtaja Jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat poissa tai esteellisiä jossakin asiassa, valitaan kokousta tai asian käsittelyä varten tilapäinen puheenjohtaja 27 Läsnäolo toimielimen kokouksissa Hallituksen kokouksissa jäsenten lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus on talousjohtajalla, hallituksen määräämällä viranhaltijalla ja peruskuntien kunnallisjohtajilla. Peruskuntien kunnallisjohtaja voi myös määrätä edustajansa yksittäiseen kokoukseen. Muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta päättää hallitus. Muissa kuntayhtymän eri toimielinten kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus on jäsenten lisäksi ao. toimielimen päättämillä henkilöillä.

8 28 Esittely Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä. Käsittelyn pohjana on esittäjän ehdotus (pohjaehdotus). Jos esittelijä on muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan ennen kuin toimielin on tehnyt päätöksen asiasta, pohjaehdotus on muutettu ehdotus. Jos ehdotus on peruutettu, asia on poistettava esityslistalta, jollei toimielin toisin päätä. Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen, toimii hänen sijaisensa esittelijänä. Toimielin voi erityisistä syistä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. 29 Esteellisyyden toteaminen Esteellisen henkilön on ilmoitettava esteellisyydestään. Toimielimen puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava jäsenen tai muun läsnäoloon oikeutetun henkilön esteellisyys toimielimen ratkaistavaksi. 30 Äänestys ja vaalit Äänestyksestä ja vaalin toimittamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä Suomen Kuntaliiton valtuuston suosittelemassa työjärjestysmallissa asiasta esitetään. 31 Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirjanpitäjänä toimii toimielimen nimeämä viranhaltija, ellei muuta ole määrätty. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämässä julkisessa tietoverkossa. Toimielimen pöytäkirjaan merkitään: 1) järjestäytymistietoina - toimielimen nimi - kokouksen alkamis- ja päättymisaika sekä kokouspaikka - läsnä ja poissa olleet ja missä ominaisuudessa kukin on ollut läsnä - kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2) asian käsittelytietona - asiaotsikko - selostus asiasta - päätösehdotus - esteellisyys - tehdyt ehdotukset ja onko niitä kannatettu; äänestykset: äänestys- tapa, äänestysjärjestys, äänestysesitys sekä äänestyksen tulos - vaalit: vaalitapa ja vaalin tulos; - päätöksen toteaminen - eriävä mielipide 3) laillisuustietona

9 - oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus - puheenjohtajan allekirjoitus - pöytäkirjanpitäjän varmennus - merkintä pöytäkirjan tarkastuksesta sekä merkintä nähtävänä pidosta, mikäli pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä. Pöytäkirjaan liitettävässä oikaisuvaatimusohjeessa annetaan tarpeelliset ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseksi. Pöytäkirjaan liitettävässä valitusosoituksessa on mainittava valitusviranomainen, valitusaika ja mitä valituskirjaan on liitettävä. Päätökseen, josta ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä valitusta on liitettävä tästä ilmoitus ja samalla mainittava, mihin lain tai asetuksen kohtaan kielto perustuu. Mitä edellä on määrätty, noudatetaan soveltuvin osin viranhaltijan ja luottamushenkilön tekemiin päätöksiin. 32 Hallituksen otto-oikeus Asian ottamisesta hallituksen käsiteltäväksi voi päättää hallitus, sen puheenjohtajisto tai hallituksen määräämä viranhaltija. Kuntayhtymän viranomainen voi päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan erikseen luetelluissa, juoksevaan hallintoon liittyvissä päätöksissä tai päätöspöytäkirjoissa. 33 Ottokelpoisen päätöksen ilmoittaminen MUUT MÄÄRÄYKSET Kuntayhtymän viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkistamisesta ilmoitettava hallitukselle sen määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa hallituksen käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, lasketaan määräaika pöytäkirjan/päätöksen allekirjoittamisesta. Kuntayhtymän hallituksen määräämä viranhaltija ilmoittaa sähköpostilla kuntayhtymän hallitukselle ottokelpoisesta päätöksestä kun se on julkaistu julkisessa tietoverkossa. 34 Tiedottaminen Kuntayhtymän tiedottamista johtaa hallitus, joka antaa tarvittaessa yleiset ohjeet tiedottamisen periaatteista. Kuntayhtymän tiedottamisen käytännöstä vastaa talousjohtaja. 35 Jäsenkuntien asukkaiden aloitteet Hallituksen on vuosittain kesäkuun loppuun mennessä käsiteltävä sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt kuntayhtymän toimintaa koskevat aloitteet ja päätettävä toimenpiteistä, joihin ne antavat aihetta. Jos aloite vaatii erityistä valmistelua, sen viranomaisen, jonka käsiteltäväksi aloite kuuluu, on ilmoitettava aloitteen tekijälle kahden kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä sen arvioitu käsittelyaika ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.

10 36 Kuntayhtymän nimenkirjoitus ja asiakirjojen allekirjoittaminen Kuntayhtymän puolesta tehtävät sopimukset ja annattavat sitoumukset sekä toimituskirjat ja kirjelmät allekirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai talousjohtaja ja varmentaa toimistonhoitaja. Hallituksen puheenjohtaja ja talousjohtaja voivat lisäksi varmentaa toistensa allekirjoittamat sitoumukset, toimituskirjat- ja kirjelmät. Toimielimen puheenjohtaja tai pöytäkirjanpitäjä voi yksinkin toimielimen määräämissä rajoissa allekirjoittaa toimielimen päätökseen perustuvan asiakirjan. Toimielimen hallinnassa olevista asiakirjoista annattavat otteet ja jäljennökset todistaa oikeaksi toimielimen pöytäkirjanpitäjä tai toimistonhoitaja. Valmistelua koskevat asiakirjat allekirjoittaa asian valmistelija. 37 Asiakirjojen antamisesta päättäminen Viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslain) 4 ja 14.1 :ssä tarkoitettu kunnallinen toimielin voi siirtää toimialaansa kuuluvan asiakirjan antamista koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle. 38 Asiakirjojen lunastus Tavanomaisesta tiedon antamisesta pöytäkirjanotteesta, kopiosta tai muusta tulosteesta peritään sivukohtainen maksu. Eritystoimenpiteitä vaativan tiedon antamisesta asiakirjasta, kopiosta tai muusta tulosteesta peritään kiinteä perusmaksu, joka voidaan porrastaa tiedonhaun vaativuuden mukaan. Perusmaksun lisäksi peritään sivukohtainen maksu. Jos asiakirja ei ole yksilöitävissä ja löydettävissä viranomaisen julkisuuslain mukaisesti pitämästä asiakirjarekisteristä ja tiedonhaun erityistoimenpiteitä vaativa tieto asiakirjasta annetaan suullisesti tai antamalla asiakirja viranomaisen luona luettavaksi tai jäljennettäväksi taikka lähettämällä se sähköpostin välityksellä, aiheutuneita kustannuksia vastaavana maksuna peritään vain kiinteä perus maksu tiedonhaun vaativuuden mukaan porrastettuna. Talousjohtajan päättää tarkemmin julkisuuslain piiriin kuuluvien asiakirjojen maksujen perusteista ja euromääristä. 39 Tarkastussääntö Hallinnon ja talouden tarkastuksesta määrätään tarkastussäännössä. SOVELTAMINEN JA VOIMAANTULO 40 Soveltaminen Tarkemmat määräykset tämän säännön soveltamisesta antaa tarvittaessa hallitus. 41 Voimaantulo

11 Hallintosääntö on hyväksytty kuntayhtymän hallituksen kokouksessa Hallintosääntö tulee voimaan alkaen ja samalla sillä kumotaan kuntayhtymän hallituksen hyväksymä hallintosääntö

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 (8) Ylöjärven kaupunki Hallintosääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7)

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) Valtuuston 15.12.2003 hyväksymä ja 1.1.2004 voimaan tuleva - päivitys 23.10.2006 - päivitys 9.6.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön

Lisätiedot

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 3.9.2012 SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Hallintosääntö. Nro 301

Lapuan kaupunki. Hallintosääntö. Nro 301 Lapuan kaupunki Hallintosääntö Nro 301 Hyväksytty Kv 7.6.2010 6 Voimaantulo 1.8.2010 Muutettu 14.1.2013 9, 1.1.2013 alkaen Sisällysluettelo Sivu 1. luku Yleiset määräykset 1 2. luku Kokousmenettely 1 3.

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin hallintosääntö 1.6 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 24.5.2010 Voimaan 1.1.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely Espoon kaupungin hallintosääntö 2017 1 (5) II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely 1 Kokousmenettely Tämän luvun 2-11 :ien kokousmenettelyä koskevia määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta

Lisätiedot

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä.

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä. Hallintosääntö Kuopion kaupungin HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU, YLEISET MÄÄRÄYKSET Kaupungin hallinto ja johtosäännöt Tässä hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö Seinäjoen kaupungin hallintosääntö I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö. (KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö. (KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 17.6.2013 Voimaantulopäivä 1.8.2013 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään

Lisätiedot

Kurikan kaupungin hallintosääntö

Kurikan kaupungin hallintosääntö Kurikan kaupungin hallintosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan

Lisätiedot

Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa.

Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Riihimäen kaupunki SÄÄNNÖT RIIHIMÄEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 9.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt 2 luku Kokousmenettely

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymän hallitus 28.4.2006 50 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku TOIMINTAA OHJAAVA SÄÄNNÖSTÖ 1 Kuntayhtymän hallinnon järjestämisessä noudatetaan tämän säännön määräyksiä, jollei muualla

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.2 HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuuston 12. päivänä marraskuuta 2008/23 hyväksymä ja valtuuston 11. päivänä marraskuuta 2013/38 tarkastama I LUKU YLEISET

Lisätiedot

Kurikan kaupungin hallintosääntö

Kurikan kaupungin hallintosääntö Kurikan kaupungin hallintosääntö Hyväksytty 20.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään päätöksenteko- ja

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo:

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo: Sivu 1/8 VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous 2.11.2011 Yhtymäkokous 7.11.2012 (muutos 46) Voimaantulo: 1.1.2012 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen Hallintosäännössä

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö 1 Seinäjoen kaupungin hallintosääntö Valtuuston 18.2.2013 22 hyväksymä. Tarkennukset 27.10.2014 106 15.12.2014 141 16.2.2015 17 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja johtosäännöt

Lisätiedot

IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY

IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY 51 17 Kokousmenettely 1 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kunnan toimielimissä sekä soveltuvin osin toimitus-

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki HALLINTOSÄÄNTÖ 1

Ylivieskan kaupunki HALLINTOSÄÄNTÖ 1 Ylivieskan kaupunki HALLINTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Hallintosääntö Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 9.11.2004 78 1.11.2004 Kaupunginvaltuusto on muuttanut 26.3.2007 21 1.4.2007 1 luku

Lisätiedot

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kuntayhtymän toimielimissä.

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kuntayhtymän toimielimissä. ÖSTERBOTTENS FÖRBUND - POHJANMAAN LIITTO kuntayhtymä Hyväksytty 5.5.2008 Muutos (35 ) hyväksytty 8.3.2010 HALLINTOSÄÄNTÖ Muutos (31, 35 ) hyväksytty 12.5.2014 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön

Lisätiedot

Alajärven kaupunki. Alajärven kaupungin hallintosääntö. Hallintosääntö. 1. luku. Yleiset määräykset

Alajärven kaupunki. Alajärven kaupungin hallintosääntö. Hallintosääntö. 1. luku. Yleiset määräykset Alajärven kaupunki Kvalt 29.10.2012 70 Hallintosääntö Voimaantulo 1.11.2012 1 Alajärven kaupungin hallintosääntö 1. luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt 2. luku

Lisätiedot

Liite 6 Valtuusto 12.12.2014 ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

Liite 6 Valtuusto 12.12.2014 ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimaantulo: 1.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU.. 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT. 1 2. LUKU 1 KOKOUSMENETTELY....

Lisätiedot

Hallinto- ja taloussääntö

Hallinto- ja taloussääntö Hyväksytty maakuntavaltuustossa 10.6.2014 9 Voimaantulo 1.7.2014. Kumoaa 1.1.2007 voimaan tulleen hallinto- ja taloussäännön. I luku TOIMINTAA OHJAAVA SÄÄNNÖSTÖ 1 Toiminnassa noudatetaan sen lisäksi, mitä

Lisätiedot

VIMPELIN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET. Kvalt Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt

VIMPELIN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET. Kvalt Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 1 VIMPELIN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kvalt. 19.12.2016 74 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Lisätiedot

Hallintosääntö. Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 -

Hallintosääntö. Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 - Hallintosääntö Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 - Sisällysluettelo Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä H a l l i n t o s ä ä n t ö 1.8.2015 alk Sisältö

Lisätiedot

Järjestelytoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat.

Järjestelytoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat. LIITE 4 JÄRJESTELYTOIMIKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 JÄRJESTELYTOIMIKUNNAN ASEMA JA TEHTÄVÄT Kuntajakolain 29 mukaan uutta kuntaa varten on kuukauden kuluessa siitä, kun kuntajaon muutos on määrätty, asetettava

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa

SIILINJÄRVEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella kunnan toimintaa ohjataan

Lisätiedot

Hallintosääntö 1 (13) Yhtymähallitus 15.12.2014 268. Käsittely Yhtymähallitus 15.12.2014 268 Voimaantulo 1.1.2015

Hallintosääntö 1 (13) Yhtymähallitus 15.12.2014 268. Käsittely Yhtymähallitus 15.12.2014 268 Voimaantulo 1.1.2015 1 (13) Käsittely Voimaantulo 1.1.2015 Päijät-Hämeen koulutuskonserni kuntayhtymän hallintosääntö 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kuntayhtymän johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 8. Kotkan kaupungin. HALLINTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 LUKU. Yleiset määräykset

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 8. Kotkan kaupungin. HALLINTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 LUKU. Yleiset määräykset Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 8 HALLINTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 LUKU Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA VARKAUDEN KAUPUNKI H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö

VARKAUDEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA VARKAUDEN KAUPUNKI H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö VARKAUDEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA VARKAUDEN KAUPUNKI H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö VARKAUDEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. L U K U Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt

Lisätiedot

LAPIN LIITON HALLINTOSÄÄNTÖ

LAPIN LIITON HALLINTOSÄÄNTÖ LAPIN LIITTO 2 LAPIN LIITON HALLINTOSÄÄNTÖ Sivu 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 2 luku PÄÄTÖSVALTA... 2 3 luku KOKOUSMENETTELY... 3 4 luku ORGANISAATIO... 6 5 luku VIRASTO... 6 6 luku TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA...

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa

SIILINJÄRVEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella kunnan toimintaa ohjataan

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 28.1.2013 33. Voimaantulo: 1.2.2013 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt 14.4.2005 43 KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltaminen Tässä säännössä määrätään kunnan hallinnosta. 2 Kunnan toiminta-ajatus Tämän säännön ohella kunnan

Lisätiedot

Hallintosäännön ohella seutuyhteistyötä ohjataan seutusopimuksella ja seutuvaltuuston työjärjestyksellä.

Hallintosäännön ohella seutuyhteistyötä ohjataan seutusopimuksella ja seutuvaltuuston työjärjestyksellä. OUL UN SEUDUN SEUTUYHTEISTYÖN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 L UKU YLEISET MÄÄRÄ YKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja seutuyhteistyön johtosäännöt Hallintosäännöllä määrätään Oulun seudun seutuyhteistyön hallinto-,

Lisätiedot

1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 KOKKOLAN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 24.9.2012 Voimassa 1.1.2013 alkaen 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Valtuuston tehtävät

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa , 55

SIILINJÄRVEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa , 55 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella kunnan toimintaa ohjataan

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 3 2 Edelleendelegointi..... 3 LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO 3 Luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta.

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta. HALLINTOSÄÄNTÖ IV OSA PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY 17 Luku Kokousmenettely 1 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kaupungin muissa toimielimissä

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

ALAVIESKAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ ALAVIESKAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuuston 18.10.2010 hyväksymä Voimaantulo 19.10.2010 Tämä hallintosääntö kumoaa valtuuston 17.3.2009 hyväksymän hallintosäännön 2 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

valtuuston työjärjestys kunnanhallituksen johtosääntö toimielinten johtosäännöt tarkastussääntö sopimus seutukuntayhteistyöstä

valtuuston työjärjestys kunnanhallituksen johtosääntö toimielinten johtosäännöt tarkastussääntö sopimus seutukuntayhteistyöstä Soinin kunnan hallintosääntö 1.luku: Yleiset määräykset 1. Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2. luku: Kokousmenettely 2.Luvun määräysten soveltaminen 3.Kokousaika- ja paikka 4.Kokouksen

Lisätiedot

1. luku Yleiset määräykset

1. luku Yleiset määräykset 1 Nykyinen versio Muutettu versio (23.4.2008) KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön määräysten sisältö ja soveltaminen Tässä hallintosäännössä

Lisätiedot

SIMON KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

SIMON KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 SIMON KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 20.6.2011 Voimaan 1.7.2011 2 Sisällysluettelo 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 4 2 Kunnan toiminta-ajatus

Lisätiedot

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Ohjausryhmä 8.6.2005 2 3 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU...5 YLEISET MÄÄRÄYKSET...5 1 SÄÄNNÖN SOVELTAMISALA...5 2 LUKU...6 KUNTAYHTYMÄN TEHTÄVÄ, HALLINNOLLINEN

Lisätiedot

1. Luku Yleiset määräykset

1. Luku Yleiset määräykset Merijärven nuorisovaltuuston johtosääntö (voimaantulo 17.11.2004) Nämä säännöt sisältävät seuraavat luvut: 1. Luku Yleiset määräykset 2. Luku Nuorisovaltuuston valitseminen 3. Luku Nuorisovaltuuston järjestäytyminen

Lisätiedot

KORJAUSEHDOTUKSET (merkitty vahvennuksella) Maakuntavaltuusto , luku 1. luku Yleiset määräykset

KORJAUSEHDOTUKSET (merkitty vahvennuksella) Maakuntavaltuusto , luku 1. luku Yleiset määräykset Maakuntavaltuusto 15.11.2004 9, 5.5.2008 39 KORJAUSEHDOTUKSET 30.10.2008 (merkitty vahvennuksella) KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku 1. luku Yleiset määräykset Yleiset

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT KUNTAYHTYMÄ (aik. Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä) HALLINTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT KUNTAYHTYMÄ (aik. Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä) HALLINTOSÄÄNTÖ 1 (13) ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT KUNTAYHTYMÄ (aik. Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä) HALLINTOSÄÄNTÖ Voimaantulo 1.1.2015 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallitus Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Lisäksi pelastuslaitoksella on johtokunnan hyväksymä toimintasääntö, jossa on määräyksiä pelastuslaitoksen toiminnasta.

Lisäksi pelastuslaitoksella on johtokunnan hyväksymä toimintasääntö, jossa on määräyksiä pelastuslaitoksen toiminnasta. PÄIJÄT-HÄMEEN LIITON HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 02.12.2004 Voimaantulo 01.01.2005 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kuntayhtymän johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kuntayhtymän

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HALLINTOSÄÄNTÖ. Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 Voimaantulo 1.6.2014 valtuusto 7.4.2014/10, muutos 24 :ään.

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HALLINTOSÄÄNTÖ. Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 Voimaantulo 1.6.2014 valtuusto 7.4.2014/10, muutos 24 :ään. KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HALLINTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 Voimaantulo 1.6.2014 valtuusto 7.4.2014/10, muutos 24 :ään. SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET...2 1 HALLINTOSÄÄNNÖN

Lisätiedot

Hyväksytty: maakuntahallitus 17.10.2001 maakuntavaltuusto 21.11.2001 Voimaantulo: 1.1.2002

Hyväksytty: maakuntahallitus 17.10.2001 maakuntavaltuusto 21.11.2001 Voimaantulo: 1.1.2002 ETELÄ-KARJALAN LIITTO HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: maakuntahallitus 17.10.2001 maakuntavaltuusto 21.11.2001 Voimaantulo: 1.1.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen

Lisätiedot

7.1.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ

7.1.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ 7.1.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 LUKU KOKOUSMENETTELY 2 Luvun määräysten soveltaminen 3 Kokousaika

Lisätiedot

1 Hallintosäännön soveltaminen ja kuntayhtymän johtosäännöt

1 Hallintosäännön soveltaminen ja kuntayhtymän johtosäännöt PÄIJÄT-HÄMEEN LIITON HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 17.6.2013 Voimaantulo 1.8.2013 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kuntayhtymän johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kuntayhtymän

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Ei muutosta. 2 Kokousmenettely. Ei muutosta. Ei muutosta

Ei muutosta. 2 Kokousmenettely. Ei muutosta. Ei muutosta Maakuntavaltuusto 15.11.2004 9, 5.5.2008 39 KORJAUSEHDOTUKSET 30.10.2008 (merkitty vahvennuksella) KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku 1. luku Yleiset määräykset Yleiset

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Kunnallinen sääntökokoelma I/HAL Konsernihallinto Kaupunginvaltuuston hyväksymä Voimassa 1.10.

Heinolan kaupunki Kunnallinen sääntökokoelma I/HAL Konsernihallinto Kaupunginvaltuuston hyväksymä Voimassa 1.10. Hallintosääntö I Luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 Toimivallan siirtäminen 3 Otto-oikeus Hallintosäännössä määrätään Heinolan kaupungin päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Lisätiedot

NILSIÄN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa , 7 T:\KUNTA\SÄÄNNÖT/HALLINTOSÄÄNTÖ.RTF

NILSIÄN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa , 7 T:\KUNTA\SÄÄNNÖT/HALLINTOSÄÄNTÖ.RTF NILSIÄN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa 26.1.2010, 7 T:\KUNTA\SÄÄNNÖT/HALLINTOSÄÄNTÖ.RTF Sisällysluettelo 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET...3 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin

Lisätiedot

1. luku Yleiset määräykset

1. luku Yleiset määräykset Nykyinen versio KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön määräysten sisältö ja soveltaminen Tässä hallintosäännössä määrätään maakunnan päätöksenteko- ja kokous-menettelystä

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNKI KIURUVEDEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

KIURUVEDEN KAUPUNKI KIURUVEDEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 KIURUVEDEN KAUPUNKI KIURUVEDEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa 31 päivä lokakuuta 2011 57, 3. luvun muutos kvalt 20.5.2013 52 ja 53. 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön

Lisätiedot

YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 3

YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 3 1 TÖYSÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ, tullut voimaan 1.4.2010 Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 3 2 LUKU 3 KOKOUSMENETTELY 3 2 Luvun määräysten

Lisätiedot

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA 45 Henkilöstöpolitiikka ja henkilöstöjohtaminen Kunnan henkilöstöpolitiikka perustuu kunnanvaltuuston hyväksymään henkilöstöstrategiaan. Käytännön toteutuksesta ja seurannasta

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

VAASAN SAIRAANHOITOPIIRIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. LUKU VAASAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS SEKÄ HALLINNON JA TEHTÄVIEN YLEISKUVAUS

VAASAN SAIRAANHOITOPIIRIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. LUKU VAASAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS SEKÄ HALLINNON JA TEHTÄVIEN YLEISKUVAUS 1 (10) VAASAN SAIRAANHOITOPIIRIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. LUKU VAASAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS SEKÄ HALLINNON JA TEHTÄVIEN YLEISKUVAUS 1 Sairaanhoitopiirin toiminta-ajatus Vaasan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Käsittelyt Yhteinen kirkkoneuvosto 23.4.2013 Yhteinen kirkkovaltuusto 10.6.2014 Tämä yhteisen kirkkoneuvoston ohjesääntö tulee voimaan 1.4.2015. Yhteisen kirkkoneuvoston

Lisätiedot

1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT 2 EDELLEENDELEGOINTI

1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT 2 EDELLEENDELEGOINTI KH 10.12.2013 186 LIITE 58 YPÄJÄN KUNTA Punaisella merkityt poistetaan Sinisellä merkityt ovat talous- ja tarkastussäännöt HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: kunnanvaltuusto 8.11.2012 22 Voimaantulo: 1.1.2013

Lisätiedot

1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT 2 EDELLEENDELEGOINTI

1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT 2 EDELLEENDELEGOINTI KH 9.2.2015 26 LIITE 12 YPÄJÄN KUNTA muutokset punaisella HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: kunnanvaltuusto Voimaantulo: 1.1.2015 SISÄLTÖ 1. luku KUNNAN TOIMINTAA OHJAAVAT SÄÄNNÖT 1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN

Lisätiedot

Hyväksytty 19.6.1995, voimaan 1.7.1995 Muutettu 9.12.1996, 29.1.2001, 24.1.2005, 31.5.2010, 27.1.2014, 28.4.2014, 1.12.2014 voimaan 8.1.

Hyväksytty 19.6.1995, voimaan 1.7.1995 Muutettu 9.12.1996, 29.1.2001, 24.1.2005, 31.5.2010, 27.1.2014, 28.4.2014, 1.12.2014 voimaan 8.1. - 1 - hallintosääntö Hyväksytty 19.6.1995, voimaan 1.7.1995 Muutettu 9.12.1996, 29.1.2001, 24.1.2005, 31.5.2010, 27.1.2014, 28.4.2014, 1.12.2014 voimaan 8.1.2015 EURAJOEN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU YLEISET

Lisätiedot

PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ

PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ Yhtymähallitus hyväksynyt 03.02.2015 Voimaantulo 01.03.2015 Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä HALLINTOSÄÄNTÖ 1 SISÄLLYSLUETTELO PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN

Lisätiedot

SYSMÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

SYSMÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ SYSMÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 15.11.2010 Voimaantulo 01.01.2011 2 SYSMÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 15.11.2010 Voimaantulo 01.01.2011 Sisällysluettelo sivu 1 luku Yleiset

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

1 Hallintosääntö ja muut johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään sen lisäksi, mitä on määrätty kuntayhtymän perussopimuksessa,

1 Hallintosääntö ja muut johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään sen lisäksi, mitä on määrätty kuntayhtymän perussopimuksessa, HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Yhtymäkokouksen hyväksymä 17 päivänä marraskuuta 2015 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosääntö ja muut johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään

Lisätiedot

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ LIITE 130 Kunnanhallitus 19/07.12.2010 444 Valtuusto hyväksynyt xx.x.2010 43 KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU YLEIS ET MÄÄRÄYKS ET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 Kunnan toiminta-ajatus

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä.

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä. Etelä-Pohjanmaan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) työjärjestys sen toimintakaudella ennen väliaikaista valmistelutoimielintä koskevan lainsäädännön vahvistamista TAUSTAA Etelä-Pohjanmaan sote-

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

Voimaan Hallintosääntö. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Voimaan Hallintosääntö. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Voimaan 12.5.2015 Hallintosääntö Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 2 (9) 1. LUKU SOVELTAMISALA 1 Soveltamisala Kuntayhtymän toiminta määräytyy lainsäädännön, perussopimuksen ja tämän hallintosäännön

Lisätiedot

1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET luku PÄÄTÖSVALTA luku KOKOUSMENETTELY luku ORGANISAATIO luku TOIMISTO...

1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET luku PÄÄTÖSVALTA luku KOKOUSMENETTELY luku ORGANISAATIO luku TOIMISTO... Hallitus 9.11.2015 129 Valtuusto 23.11.2015 LAPIN LIITON HALLINTOSÄÄNTÖ 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 2 luku PÄÄTÖSVALTA... 2 3 luku KOKOUSMENETTELY... 3 4 luku ORGANISAATIO... 7 5 luku TOIMISTO... 7

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ. 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT

ILMAJOEN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ. 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT 1 ILMAJOEN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 17.12.2010 - Tulee voimaan 1.1.2011 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT Hallintosäännössä määrätään

Lisätiedot

Hallintosääntö

Hallintosääntö LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Hallintosääntö 1 (16) Hallitus 8.11.2010 125 Valtuusto 29.11.2010 26 Hallintosääntö 1.1.2011 - LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Hallintosääntö 2 (16)

Lisätiedot

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto 6 Sisällysluettelo I OSA Hallinnon ja toiminnan järjestäminen... 12 1 luku Kunnan johtaminen... 12 1 Hallintosäännön soveltaminen... 13 2 Kunnan johtamisjärjestelmä... 13 3 Esittely kaupunginhallituksessa...

Lisätiedot

56100 Ruokolahti Voimaan Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt

56100 Ruokolahti Voimaan Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Ruokolahden kunta Hallintosääntö 1(14) 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä ja taloushallinnosta.

Lisätiedot

Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 25.9.2002 33 muutos KV 26.11.2003 62) Voimaantulo 01.01.2002

Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 25.9.2002 33 muutos KV 26.11.2003 62) Voimaantulo 01.01.2002 1 HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 25.9.2002 33 muutos KV 26.11.2003 62) Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltaminen Tässä säännössä määrätään Parkanon kaupungin hallinnosta.

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA VESILAHDEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: 25.11.2013 / 86 Voimaantulo: 01.01.2014 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

VESILAHDEN KUNTA VESILAHDEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: 25.11.2013 / 86 Voimaantulo: 01.01.2014 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 VESILAHDEN KUNTA VESILAHDEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.11.2013 / 86 Voimaantulo: 01.01.2014 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ. Liite nro 3

HALLINTOSÄÄNTÖ. Liite nro 3 HALLINTOÄÄNTÖ Liite nro 3 Hyväksytty 17.12.2007 IÄLLYLUETTELO: 1 LUKU YLEIET MÄÄRÄYKET 1 ' Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 LUKU KOKOUMENETTELY 2 ' Luvun määräysten soveltaminen 3

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ KOKEMÄEN KAUPUNKI. Hyväksytty KV 1.11.2004 51 KV 19.12.2005 66, muutos. Voimaantulo 1.11.2004 1.1.2006, muutos

HALLINTOSÄÄNTÖ KOKEMÄEN KAUPUNKI. Hyväksytty KV 1.11.2004 51 KV 19.12.2005 66, muutos. Voimaantulo 1.11.2004 1.1.2006, muutos KOKEMÄEN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty KV 1.11.2004 51 KV 19.12.2005 66, muutos Voimaantulo 1.11.2004 1.1.2006, muutos I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ 1 (17) ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ Voimaantulo 1.7.2017 Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymän hallitus 9.5.2017 31 Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymän yhtymäkokous

Lisätiedot

LAPUAN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN TYÖJÄRJESTYS. 1 Kokoontuminen. 2 Käsiteltävät asiat ja esityslista. 3 Jäsenen estyneisyys ja esteellisyys

LAPUAN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN TYÖJÄRJESTYS. 1 Kokoontuminen. 2 Käsiteltävät asiat ja esityslista. 3 Jäsenen estyneisyys ja esteellisyys LAPUAN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN TYÖJÄRJESTYS 1 Kokoontuminen Tuomiokapitulin istunnot pidetään tuomiokapitulin määrääminä aikoina. Tuomiokapituli voi kokoontua myös muulloin piispan tai hänen estyneenä

Lisätiedot

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kuntalain muuttamisesta

Lisätiedot

1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt

1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Kh 28.11.2011 liite Voimaan 1.1.2012 alkaen HIRVENSALMEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 2 Luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula

Lisätiedot

LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ MERI-LAPIN KUNTAPALVELUT HALLINTOSÄÄNTÖ

LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ MERI-LAPIN KUNTAPALVELUT HALLINTOSÄÄNTÖ Meri-Lapin kuntapalvelut HALLINTOSÄÄNTÖ 1 (14) LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ MERI-LAPIN KUNTAPALVELUT HALLINTOSÄÄNTÖ LUKU 1 - YLEISET MÄÄRÄYKSET... 3 1 Soveltaminen... 3 LUKU 2 - TOIMIELIMET... 3 2 Yhtymäkokous...

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ

PAIMION KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ PAIMION KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 16.12.2010 85 Voimaantulo 1.1.2011 Muutokset päivitetty kaupunginvaltuuston päätösten mukaisesti: - Kvalt 16.06.2011 43 - Kvalt 15.12.2011

Lisätiedot

KAINUUN LIITTO KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ

KAINUUN LIITTO KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ KAINUUN LIITTO KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku Yleiset määräykset 1 Kuntayhtymän toimintaa ohjaava säännöstö Kainuun liitto kuntayhtymän perussopimuksen lisäksi kuntayhtymän toiminnassa noudatetaan

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

LOHJA (958/01/003/01) 828/01/003/05 HALLINTOSÄÄNTÖ

LOHJA (958/01/003/01) 828/01/003/05 HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LOHJA (958/01/003/01) 828/01/003/05 HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 24.9.2003 ' 83 Voimassa 1.1.2004 alkaen Muutettu kaupunginvaltuusto 8.11.2006 81: lisäys 15 kohta 16 ja muutettu 38 Voimassa 9.11.2006

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HALLINTOSÄÄNTÖ. 1.6.2014 alkaen

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HALLINTOSÄÄNTÖ. 1.6.2014 alkaen ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HALLINTOSÄÄNTÖ 1.6.2014 alkaen 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Toiminta-ajatus 1 Sen lisäksi mitä laeissa, asetuksissa,

Lisätiedot

KV 23.6.2014 48 LUte 6E 1(13)

KV 23.6.2014 48 LUte 6E 1(13) KV 23.6.2014 48 LUte 6E 1(13) HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU YLEISET MAARÄYKSET 1 Halilutosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Lisätiedot

Yhdistymishallitusta varten on valmisteltu seuraava toimintasääntö: SASTAMALAN KAUPUNGIN YHDISTYMISHALLITUKSEN TOIMIN- TASÄÄNTÖ

Yhdistymishallitusta varten on valmisteltu seuraava toimintasääntö: SASTAMALAN KAUPUNGIN YHDISTYMISHALLITUKSEN TOIMIN- TASÄÄNTÖ Yhdistymishallitus 6 27.06.2012 Yhdistymishallituksen toimintasääntö 512/00.01.01/2012 YHDHALL 6 Yhdistymishallitusta varten on valmisteltu seuraava toimintasääntö: SASTAMALAN KAUPUNGIN YHDISTYMISHALLITUKSEN

Lisätiedot

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto ) Nuorisovaltuusto 23.2.2015 11/Liite nro 1 TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto 20.3.2001 18) Nuorisovaltuuston työjärjestys on päivitetty 1.3.2012 12, voimaantulo 1.3.2012 HUITTISTEN NUORISOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Lisätiedot