Lauri Vuorenkoski ja Katri Söder ALKUPERÄISTUTKIMUS. Lääkärit ja lääkäreiden puolisot valtiopäivillä Lääkäri puhuu, puoliso vaikenee?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lauri Vuorenkoski ja Katri Söder ALKUPERÄISTUTKIMUS. Lääkärit ja lääkäreiden puolisot valtiopäivillä Lääkäri puhuu, puoliso vaikenee?"

Transkriptio

1 Lauri Vuorenkoski ja Katri Söder ALKUPERÄISTUTKIMUS Lääkärit ja lääkäreiden puolisot valtiopäivillä Lääkäri puhuu, puoliso vaikenee? Ammatin harjoittamisen ohella lääkärit ovat kantaneet kortensa kekoon monilla muillakin yhteiskunnan sektoreilla, kuten politiikassa, kulttuurielämässä ja tieteessä. Selvitimme lääkäreiden ja lääkäreiden puolisoiden poliittista aktiivisuutta analysoimalla heidän toimintaansa valtiopäivillä. Aineistona käytimme kansanedustajien aloitteita ja kirjallisia kysymyksiä sekä täysistunnossa pidettyjä puheenvuoroja vuosien valtiopäivillä. Tulokset osoittavat lääkäreiden olevan valtiopäivillä muita kansanedustajia aktiivisempia. Lisäksi lääkäreiden puheenvuorot sisälsivät useammin asiaa ja käsittelivät useammin lääketiedettä ja potilaita. Lääkäreiden puolisot sen sijaan olivat passiivisempia kuin muut edustajat keskimäärin. Havainnot vahvistavat yleistä käsitystä lääkäreistä yhteiskunnan keskeisenä tukipilarina. Lääkäreiden keskeinen rooli yhteiskunnassa on toimia terveydenhuollon ammattilaisina, niin potilastyössä kuin muissakin terveydenhuollon tehtävissä. Ammatinharjoittamisen ohella lääkärit ovat olleet aktiivisia myös laajemmin yhteiskunnallisina vaikuttajina politiikassa, kulttuurielämässä ja tieteessä. Historiassa tästä on lukuisa esimerkkejä Elias Lönnrotista lähtien. Politiikassa lääkärit ovat luonnollisesti olleet tärkeitä vaikuttajia erityisesti terveyspoliittisissa asioissa. Esimerkiksi kunnanlääkärit olivat aikoinaan keskeisiä vaikuttajia kunnallispolitiikassa, ja lääkärit ovat olleet mukana politiikassa yleisemminkin kunnallis- ja valtionhallinnossa. Jo ensimmäisille valtiopäiville vuonna 1907 osallistui kaksi lääkäriä: ylilääkäri Kristian von Alfthan ja professori J.W. Runeberg. Hyviä esimerkkejä vahvasta intohimosta poliittiseen vaikuttamiseen ovat myös Duodecimin perustajat mm. fennomaaniaatteen edistäjinä. Poliittisten luottamustehtävien osalta tästä kahdentoista koplasta ovat maininnan arvoisia erityisesti Lappeenrannassa kunnallispoliitikkona vaikuttanut Karl Hällström (Ignatius 2006a), Hangossa ja Savonlinnassa kunnallispoliitikkona vaikuttanut Wilhelm Snellman (Ignatius 2006b) sekä Tampereen kunnallispolitiikassa ja autonomian ajan säätyvaltiopäivillä vaikuttanut Gustaf Idman (Ignatius 2006c). Selvitimme lääkäreiden ja lääkäreiden puolisoiden poliittista aktiivisuutta analysoimalla heidän toimintaansa valtiopäivillä vuosina Lähtökohtana oli olettamus, että toiminta valtiopäivillä kuvaa lääkäreiden roolia politiikassa sekä laajemminkin yhteiskunnallisessa toiminnassa ja jopa heidän yksityiselämässään. Menetelmät Vuosien aikana pidettiin kahdeksat valtiopäivät. Kyseisillä valtiopäivillä toimineet kansanedustajat jaettiin analyysiä varten kolmeen ryhmään: lääkärit, lääkärien puolisot ja verrokit. Verrokkiryhmään kuuluivat kaikki muut kansan Duodecim 2008;124:2765 9

2 ALKUPERÄISTUTKIMUS edustajat. Tiedot kansanedustajien ja heidän puolisoidensa koulutuksesta haettiin kansanedustajien henkilötiedoista ja eduskunnan matrikkelista eduskunnan Internet-sivuilta ( Eräiden kansanedustajien puolisoiden tiedot oli kirjattu puutteellisesti. Tästä syystä kaikkia lääkärien puolisoita ei ehkä tutkimuksessa tunnistettu. Niissä tapauksissa, joissa kansanedustaja oli eronnut lääkäripuolisostaan kesken kautensa, kansanedustajaa ei laskettu lääkärin puolisoksi. Oletettavasti avioliiton viimeisissä vuosissa voi olla turhan paljon sekoittavia tekijöitä. Tapauksissa, joissa sekä kansanedustaja että hänen puolisonsa ovat lääkäreitä, kansanedustaja on luokiteltu lääkäriksi. Valtiopäivätoimiksi laskettiin aloitteet, kirjalliset kysymykset ja puheenvuorot valtiopäivien täysistunnossa. Aloitteiksi laskettiin ne keskustelu-, laki-, lisätalousarvio-, talousarvio-, toimenpide- ja toivomusaloitteet, joiden tekijänä oli kyseinen kansanedustaja. Aineisto kerättiin eduskunnan Internet-sivuilla olevasta sähköisestä arkistosta. Valtiopäivien täysistunnoissa pidettyjen puheiden sisältöä analysoitiin muutaman avainsanan avulla. Näiden sanojen keskimääräistä esiintyvyyttä puheenvuoroissa verrattiin kolmen ryhmän välillä. Esiintyvyys suhteutettiin pidettyjen puheenvuorojen määrään, jotta usein puheenvuoroja pitävät edustajat eivät vääristäisi analyysiä. Avainsanoja olivat»potila*»,»lääketie*»,»joulu» ja»duodecim*» (* on sanankatkaisumerkki). Hakusanalla»lääketie*» oletettiin tunnistettavan lääketiedettä käsittelevät puheenvuorot ja hakusanalla»potila*» potilaita käsittelevät. Lisäksi pyrittiin selvittämään, kuinka usein kansanedustajat puhuvat asiaa valtiopäivillä. Tätä analysoitiin vertaamalla, kuinka useassa puheenvuorossa esiintyy sana»asiaa». vähemmän (21 %) puheenvuoroja ja tekivät vähemmän (36 %) aloitteita ja kirjallisia kysymyksiä (74 %) kuin verrokkiedustajat. Lääketiedettä käsiteltiin yhteensä 598 täysistunnon puheenvuorossa. Potilaista puhuttiin puheenvuorossa ja joulu mainittiin 91:ssä. Lääkärikansanedustajien puheenvuoroissa lääketiedettä ja potilaita käsiteltiin noin kuusi kertaa useammin kuin vertailuryhmän puheenvuoroissa suhteessa puheenvuorojen määrään (taulukko 3). Lääkäreiden puolisojen puheenvuoroissa lääketiedettä käsiteltiin kaksi kertaa harvemmin ja potilaita viisi kertaa harvemmin verrattuna näiden aiheiden esiintyvyyteen verrokkien puheenvuoroissa. Sen sijaan joulua käsiteltiin puolisoiden puheenvuoroissa noin kaksi kertaa useammin kuin verrokkiryhmässä, lääkärien puheenvuoroissa taas kaksi kertaa harvemmin. Lääkäreiden puheenvuorot sisälsivät (18 %) useammin asiaa kuin verrokkien. Tutkittujen valtiopäivien täysistunnossa pidetyistä puheenvuoroista yhdeksässä mainittiin Duodecim. Näistä kolme oli lääkärien puheenvuoroja. Duodecim mainittiin lisäksi myös yhdessä lakialoitteessa, yhdessä keskustelualoitteessa ja 25 kirjallisessa kysymyksessä tai siihen liittyvässä vastauksessa. Taulukko 1. Valtiopäivillä vuosina toimineet lääkärit. Tulokset Nimi Eero Akaan-Penttilä Puolue 2766 Lääkäreitä on toiminut yhteensä 13 kahdeksilla valtiopäivillä vuosina (taulukko 1). Samoilta valtiopäiviltä lääkäreiden puolisoita löytyi viisi. Lääkäreiden määrä eduskunnassa oli tuona aika huomattavasti suurempi kuin lääkäreiden suhteellinen osuus väestöstä (yksi lääkäri 189:ää yli 19-vuotiasta kohden vuonna 2005). Valtiopäiviä kohden lääkärikansanedustajat käyttivät keskimäärin enemmän (suhteellinen ero verrokkeihin 52 %) puheenvuoroja kuin verrokit ja he tekivät enemmän aloitteita (34 %) ja kirjallisia kysymyksiä (33 %) (taulukko 2). Lääkäreiden puolisot taas käyttivät Sirpa Asko-Seljavaara Jorma Huuhtanen Timo Ihamäki Niilo Keränen Pehr Löv Sinikka Mönkäre Tuija Nurmi Olavi Puhjo Päivi Räsänen Ilkka Taipale Pentti Tiusanen Jaana Ylä-Mononen Ruotsalainen kansanpuolue Sosiaalidemokraatit Vasemmistoliitto Kristillisdemokraatit Sosiaalidemokraatit Vasemmistoliitto L. Vuorenkoski ja K. Söder

3 Pohdinta Lääkärit ovat osallistuneet valtiopäiville runsaslukuisina, ja he ovat olleet siellä varsin aktiivisia jo eduskunnan perustamisesta lähtien. Osallistumisaktiivisuus on vuosien saatossa selvästi lisääntynyt. Ensimmäiseen eduskuntaan valittiin vain kaksi lääkäriä, mutta vuoden 2003 vaaleissa eduskuntaan valittiin heitä kymmenen. Viimeisimmissä eduskuntavaaleissa 2007 valituksi tulleiden lääkärien määrä kuitenkin vähentyi seitsemään (Soini 2007). Lääkärit kokevat heidän ammatistaan olevan valtiopäivillä sekä hyötyä että haittaa ( Järvi ja Hannus 2007). Hyötynä on pidetty erityisesti terveydenhuollon asioiden syvällisempää ymmärtämistä. Haittana taas mainitaan lääkäreitä ajoittain vaivaava»besserwisser»-asenne ja lääkäreiden käyttämät oudot termit. Lisäksi valtiopäivillä toimivia lääkäreitä häiritsevät muiden kateus ja käsitykset siitä, että lääkärit ajaisivat vain oman ammattikunnan asioita. He kokevat jopa muodostavansa oman»lääkäripuolueen». Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että lääkärit ovat valtiopäivillä muita kansanedustajia aktiivisempia. He tuottavat enemmän aloitteita ja kirjallisia kysymyksiä sekä 8 8 YDINASIAT Lääkärit ovat valtiopäivillä muita kansanedustajia aktiivisempia, ja heidän puheenvuoronsa sisältävät useammin asiaa. Lääkäreiden puolisot sen sijaan ovat eduskunnassa keskimääräistä passiivisempia, mikä kertonee jotain myös heidän roolistaan parisuhteessa. 8 Lääkärit näyttäytyvät tulosten valossa yhteiskunnan keskeisenä tukipilarina. käyttävät enemmän puheenvuoroja. Lääkärit ovat oppineet ilmeisesti terveydenhuollon tiiviissä työtahdissa tehokkaan työtavan, jonka soveltaminen jatkuu myös valtiopäivillä. Lisäksi tuloksia selittänee lääkärintutkinnon ja ammatillisen kokemuksen antama erittäin laaja tietämys yhteiskunnallisista asioista, joten asian kuin asian kommentointi on lääkäreille erittäin luontevaa. He ovat tottuneet olemaan lähes aina oikeassa ainakin maallikoihin verrattuna. Lääkäreiden puolisot sen sijaan ovat vähemmän aktiivisia kuin muut kansanedustajat keskimäärin. Tämä johtunee pääosin pa- Taulukko 2. Kansanedustajien valtiopäivätoimet valtiopäivillä Keskimääräiset valtiopäivätoimet valtiopäiviä kohti Lääkärit Puolisot Verrokit Puheenvuorot 71,5 37,2 47,1 Kirjalliset kysymykset 7,3 1,4 5,5 Aloitteet 11,3 5,4 8,4 Taulukko 3. Täysistunnoissa pidettyjen puheenvuorojen sisältö. Teeman käsittelykerrat tuhatta puheenvuoroa kohden Lääkärit Puolisot Verrokit Lääketiede 35,5 2,5 5,5 Potilas 91,5 2,5 15,7 Joulu 0,7 2,5 1,2 Asiaa 141,8 126,2 120, Lääkäri puhuu puoliso vaikenee?

4 ALKUPERÄISTUTKIMUS Lehtikuva/Vesa Moilanen/Eduskunta 2768 risuhteessa opituista käyttäytymismalleista. Muita selittäviä erojahan lääkäreiden puolisoiden ja tavallisten kansanedustajien välillä ei juuri ole. Parisuhteessa toimii ilmeisimmin sama malli kuin lääkärintyössä: lääkäreille on luontevaa, että heidän kannanottojaan ei kyseenalaisteta, joten puolisot oppivat passiivisemmaksi ja vaikuttamaan epäsuorasti. Perhesovun säilymisen vuoksi keskustelemalla ei kannata yrittää saada lääkäripuolison mielipidettä vaihtumaan. Osasyynä lääkäreiden ja heidän puolisoidensa erilaisiin rooleihin voi olla myös se, että maallikon on lähes mahdotonta kyseenalaistaa lääkäreiden sanomisia jo sen takia, että heidän sanavarastonsa sisältää varsin mittavan määrän outoja ilmauksia. Tämä on helppo havaita esimerkiksi yrittämällä lukea Aikakauskirja Duodecimin artikkeleita tai kuuntelemalla lääkäreiden välisiä keskusteluja. Tulosten mukaan lääkäreiden valtiopäiväpuheiden laatu ei niiden suuresta määrästä kuitenkaan kärsinyt vaan puheenvuorot sisälsivät useammin asiaa kuin muiden kansanedustajien. Erityisesti lääkärit ovat kunnostautuneet puhumaan omasta alastaan eli lääketieteestä ja potilaista. Koulutus ohjaa lääkärin pohtimaan yhteiskunnallisia kysymyksiä erityisesti terveydenhuollon näkökulmasta. Yhtenä tekijänä vaikuttaa myös lääkärin vala, jonka mukaan lääkärin keskeinen päämäärä on»terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen» (Suomen Lääkäriliitto 2005). Lääkärin valan mukaisesti pyritään toimimaan siis myös valtiopäivillä. Joulu sen sijaan on lääkäreiden mielessä valtiopäivillä harvemmin kuin muiden. Lääkärit ovat ammattiryhmä, joka ei perinteisesti ole voinut irtautua juhlapyhinäkään työstään, ja joulu tulee heille valtiopäivilläkin harvemmin mieleen. Lääkärin puolisoiden puheiden sisältö oli päinvastainen. Lääketieteestä ja terveydenhuollosta he eivät juuri puhu. Oletettavasti puolisot ovat saaneet siviilielämässään kuulla ja keskustella ihan tarpeeksi terveydenhuollosta ja haluavat valtiopäivillä keskittyä johonkin aivan muuhun. On myös mahdollista, että puolisot pitävät turvallisempana puhua jostakin muusta, jotta he voisivat välttää mahdolliset kotona tarvittavat selitykset puheittensa sisällöstä. L. Vuorenkoski ja K. Söder

5 Duodecim-seuraa lääkärit pitivät esillä hyvin suhteessa kansanedustajatovereihinsa. He pitivät kolmanneksen täysistuntojen puheenvuoroista, joissa Duodecim mainittiin. Tästä huolimatta kyseisten puheenvuorojen määrä oli varsin vähäinen verrattuna seuran yhteiskunnallisesti merkittävään profiiliin. Tätä tilannetta on valtiopäiville osallistuvilla lääkäreillä hyvä mahdollisuus kohentaa. Tämän tutkimuksen vahvuuksina voidaan pitää äärimmilleen vietyä yleistämistä ja aineiston sattumanvaraisuuksien nokkelaa hyväksikäyttöä. Tulosten perusteella lääkäreiden voidaan katsoa olevan yhteiskunnallisesti erittäin aktiivisia ja antavan tärkeän panoksen yhteiskuntamme kehittämiseen. Tulokset eivät ole kovin yllättäviä vaan enemmänkin vahvistavat vallalla olevia käsityksiä lääkäreiden roolista parisuhteessa ja asemasta yhteiskunnan keskeisenä tukipilarina. KIRJALLISUUTTA Ignatius J. Jäsen n:o 3 Karl Adolf Hällström ( ). Sujuvakynäinen ensimmäinen sihteeri Duodecim 2006(a);122: Ignatius J. Jäsen n:o 5: Wilhelm Snellman ( ). Ensimmäinen rahastonhoitaja Duodecim 2006(b);122: Ignatius J. Jäsen n:o 12 Gusta Rudolf Idman ( ). Suomalaisen lääkärikunnan kaksikielinen yhdistäjä. Duodecim 2006(c);122: Järvi U, Hannus T. Eduskunnassa lääkäriys ohittaa joskus jopa puoluerajat. Suom Lääkäril 2007;62: Soini M. Lääkärikansanedustajien määrä putosi. Suom Lääkäril 2007;62:1221. Suomen Lääkäriliitto. Lääkärin etiikka. 6. painos LAURI VUORENKOSKI, LT, erikoistutkija Stakes PL 220, Helsinki KATRI SÖDER, valt. yo., kansanedustajan avustaja Eduskunta Eduskunta Sidonnaisuudet: Lauri Vuorenkoski: Lääkäri Katri Söder: Lääkärin puoliso ja toiminut aiemmin lääkärikansanedustajan avustajana 2769

Moniammatillinen yhteistyö ammattien välinen oppiminen. Työpajan antia

Moniammatillinen yhteistyö ammattien välinen oppiminen. Työpajan antia Moniammatillinen yhteistyö ammattien välinen oppiminen Työpajan antia 11.5.2017 Taustaa Moniammatillisuus terminä avaaminen Avustaja, työpari, moniammatillinen tiimi, poikkitieteellinen työ Terveydenhuollon

Lisätiedot

Biopankit ja oletettu suostumus JOHANNA AHOLA-LAUNONEN HELSINGIN YLIOPISTO / AALTO-YLIOPISTO

Biopankit ja oletettu suostumus JOHANNA AHOLA-LAUNONEN HELSINGIN YLIOPISTO / AALTO-YLIOPISTO Biopankit ja oletettu suostumus JOHANNA AHOLA-LAUNONEN HELSINGIN YLIOPISTO / AALTO-YLIOPISTO Käyttö Hankinta Säilytys ja saatavuus Sairauksien ehkäisy Sairauksien hoito Parantelu Voitontavoittelu Medikalisaatio

Lisätiedot

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit TUTKIMUSOSIO Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit Yhdeksän kymmenestä ( %) suomalaisesta pitää eduskuntavaaleissa äänestämistä vähintään melko tärkeänä. Kuusi seitsemästä

Lisätiedot

toiminnaksi, Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori

toiminnaksi, Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori KTO puiteohjelmasta toiminnaksi, 2008-2015 Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori TULE-parlamentti parlamentti, Helsinki 4.12.2008 2008 Mieleen palauttamiseksi Tarve: tule-ongelmien

Lisätiedot

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että

Lisätiedot

Eduskuntatyön erityispiirteistä

Eduskuntatyön erityispiirteistä Eduskuntatyön erityispiirteistä Näin demokratia toimii eduskunta, lainsäädäntö ja kansalaisvaikuttaminen 11.9.2017 johtava tietoasiantuntija Joni Krekola Suomen poliittinen järjestelmä Lainsäädäntövalta:

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Risto Kaaja. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi

PROFESSORILUENTO. Professori Risto Kaaja. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi PROFESSORILUENTO Professori Risto Kaaja Sisätautioppi Lääketieteellinen tiedekunta 18.11.2015 Professori Risto Kaaja pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 18. marraskuuta 2015

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80 Vaalikysely 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosiaalidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät

Lisätiedot

Pimeän Kuva kaunokirjallisuutta lääketieteen opetuksessa. Tampere 9.5.2007

Pimeän Kuva kaunokirjallisuutta lääketieteen opetuksessa. Tampere 9.5.2007 Pimeän Kuva kaunokirjallisuutta lääketieteen opetuksessa Irma Virjo Yleislääketieteen professori Tampereen yliopisto, Lääketieteen laitos Hanna-Mari Alanen Ylilääkäri, Hatanpään puistosairaala, psykogeriatria

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 155/2005 vp. Laki perusopetuslain 37 :n ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Eduskunnalle. LAKIALOITE 155/2005 vp. Laki perusopetuslain 37 :n ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta LAKIALOITE 155/2005 vp perusopetuslain 37 :n ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle Suomen tulevaisuus rakentuu korkeatasoisen ja kattavan koulutuksen sekä osaamisen varaan. Koulutukseen

Lisätiedot

Eduskuntatyön erityispiirteistä. Eduskunnan kirjaston koulutuspäivä kirjastoille tutkija Joni Krekola

Eduskuntatyön erityispiirteistä. Eduskunnan kirjaston koulutuspäivä kirjastoille tutkija Joni Krekola Eduskuntatyön erityispiirteistä Eduskunnan kirjaston koulutuspäivä kirjastoille 12.11.2018 tutkija Joni Krekola etunimi.sukunimi@eduskunta.fi Eduskunnan tehtävät lakien säätäminen valtion varojen käytöstä

Lisätiedot

Autonomia hanke. Lääkärin autonomia yhteiskunnan palveluksessa. Potilasjärjestötilaisuus Heikki Pälve Toiminnanjohtaja, SLL

Autonomia hanke. Lääkärin autonomia yhteiskunnan palveluksessa. Potilasjärjestötilaisuus Heikki Pälve Toiminnanjohtaja, SLL Autonomia hanke Lääkärin autonomia yhteiskunnan palveluksessa Potilasjärjestötilaisuus 10.5.2017 Heikki Pälve Toiminnanjohtaja, SLL Lääkäriprofession autonomian määritelmä Lääkäriprofession autonomia,

Lisätiedot

Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet

Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet SEHL:n opintopäivät 7.-8.4.2017 Jenna Uusitalo Väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto Jenna.uusitalo@helsinki.fi Sisältö 1. Vastuun ja velvollisuuden

Lisätiedot

INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA

INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA Tammikuun alussa Lappeenrannan Insinöörien puheenjohtaja Reijo Mustonen havahtui käydessään Ympäristöministeriön www-sivuilla, jossa ilmoitettiin

Lisätiedot

Sidonnaisuudet ja avoimuus lääkärien näkökulma. Heikki Pälve toiminnanjohtaja

Sidonnaisuudet ja avoimuus lääkärien näkökulma. Heikki Pälve toiminnanjohtaja Sidonnaisuudet ja avoimuus lääkärien näkökulma Heikki Pälve toiminnanjohtaja Sidonnaisuudet Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kokoomus puolueen jäsen Mitä muuta katsotaan merkitykselliseksi??? Yritystoiminta

Lisätiedot

Perimmäinen kysymys. Työllistämisen tukitoimien vaikuttavuuden arvioinnista. Mitkä ovat tukitoimen X vaikutukset Y:hyn? Kari Hämäläinen (VATT)

Perimmäinen kysymys. Työllistämisen tukitoimien vaikuttavuuden arvioinnista. Mitkä ovat tukitoimen X vaikutukset Y:hyn? Kari Hämäläinen (VATT) Työllistämisen tukitoimien vaikuttavuuden arvioinnista Kari Hämäläinen (VATT) VATES päivät, 5.5.2015 Perimmäinen kysymys Mitkä ovat tukitoimen X vaikutukset Y:hyn? 1 Kolme ehtoa kausaaliselle syy seuraussuhteelle

Lisätiedot

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa?

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa? TALOUSTUTKIMUS OY 20110630 11:50:11 TYÖ 2624.14 TAULUKKO 9025 ss VER % Telebus vko 22Ati-24B/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

TASA-ARVOTOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015. Aika Keskiviikko klo Vihreiden ryhmätila Espoonkatu 5, Espoo

TASA-ARVOTOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015. Aika Keskiviikko klo Vihreiden ryhmätila Espoonkatu 5, Espoo TASA-ARVOTOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Aika Keskiviikko 25.11.2015 klo 17.03 19.45 Paikka Paikalla: Sihteeri Esittelijä Poissa: Vihreiden ryhmätila Espoonkatu 5, 02770 Espoo Teresia Volotinen, pj, Vihr.

Lisätiedot

Taitoni.fi. Ammatillisen kehittymisen tukena

Taitoni.fi. Ammatillisen kehittymisen tukena Taitoni.fi Ammatillisen kehittymisen tukena Taitoni.fi Lääkäri saa palautetta työstään monesta eri paikasta ja monin eri tavoin MIKÄ ON TAITONI.FI? Taitoni.fi on verkossa toimiva työväline lääkärin ammattillisen

Lisätiedot

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA NUORISOBAROMETRI : VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia politiikasta, mutta kiinnostus vaihtelee koulutustason mukaan. Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus on lisääntynyt

Lisätiedot

Lääkäriliiton vuosi 2018

Lääkäriliiton vuosi 2018 Lääkäriliiton vuosi 2018 EDISTÄMME yhdenvertaisten palvelujen toteutumista, ja osallistumme aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vahva vaikuttaja ja arvostettu suunnannäyttäjä KESKITYMME tutkittuun

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014

HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 HOITOTAHTO VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 1 VT PAULA KOKKONEN 3.2.2014 Mikä on hoitotahto / hoitotestamentti? Tahdonilmaisu, jolla tavoitellaan hyvää kuolemaa Miksi sitä tarvitaan? Lääketieteen

Lisätiedot

Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY

Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY 14.3.2019 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri Päätoimi Käypä

Lisätiedot

Terveysalan hallinto ja päätöksenteko. Riitta Räsänen syksy 2008

Terveysalan hallinto ja päätöksenteko. Riitta Räsänen syksy 2008 Terveysalan hallinto ja päätöksenteko Riitta Räsänen syksy 2008 Kurssin tavoitteet ja suoritus suomalaisen sosiaali- ja terveysalan lainsäädäntö ja järjestelmät toimintaympäristö kehittämisen haasteet

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ?

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? THM M Mustajoki Sairaanhoitajan käsikirjan päätoimittaja - MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? M Mustajoki 290506 1 Miksi? Kaikilla potilas(!) ja sairaanhoitaja - sama tieto Perustelut

Lisätiedot

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus. Johanna Tulonen Tapio, Eksote

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus. Johanna Tulonen Tapio, Eksote Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus Johanna Tulonen Tapio, Eksote Rationaalisen lääkehoidon tutkimusseminaari 21.8.2018 Tausta ja sidonnaisuudet Terveydenhuollon sekä yleislääketieteen

Lisätiedot

Yhteistoiminta saavuttamassa todellista muutosta. Ruth Stark IFSW:n puheenjohtaja

Yhteistoiminta saavuttamassa todellista muutosta. Ruth Stark IFSW:n puheenjohtaja Yhteistoiminta saavuttamassa todellista muutosta Ruth Stark IFSW:n puheenjohtaja Muutos Yhteisön täysivaltaiseen jäsenyyteen Yhteistoiminta johtaa kestävään kehitykseen Käytännön ammatillinen kokemus on

Lisätiedot

Simulaatio. Mitä jos Vantaa olisi Odense?

Simulaatio. Mitä jos Vantaa olisi Odense? Simulaatio Mitä jos Vantaa olisi Odense? SIMULAATIO Simulaatiolla luodaan hallitussa ympäristössä todellisuus mahdollisimman tarkasti uudelleen. Olemme tehneet simulointiyrityksen siitä miltä Vantaan kaupunki

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe Lyhenteet Pirkanmaan kokonaisvaalitulos Ryhmittymien äänimäärät kunnittain Vertailua edellisiin vaaleihin

Lisätiedot

DUODECIMIN PERUSTAJAJÄSENET

DUODECIMIN PERUSTAJAJÄSENET DUODECIMIN PERUSTAJAJÄSENET Matti Äyräpää 1852 1928 Isä teologian tohtori, rovasti A.J. Europaeus, Liperin kirkkoherra. Poika Matti otti takaisin alkuperäisen karjalaisen sukunimen, tuli ylioppilaaksi

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Keskustelupöytäkirjaan on kirjattu vain ne kaupunginvaltuuston esityslistan asiakohdat, joissa on käytetty puheenvuoro.

Keskustelupöytäkirjaan on kirjattu vain ne kaupunginvaltuuston esityslistan asiakohdat, joissa on käytetty puheenvuoro. KESKUSTELU- PÖYTÄKIRJA Keskustelupöytäkirja 9 2018 Kokousaika: klo 18.00 20.55, keskeytetty 18.15 20.30 Kokouspaikka: Mercuria, Martinlaaksontie 36, 01620 Vantaa Keskustelupöytäkirjaan on kirjattu vain

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Selvitys Kysely toteutettiin huhtikuussa 2008 Luonteeltaan selvitys:

Lisätiedot

PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto klo Sampo Luukkonen puheenjohtaja

PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto klo Sampo Luukkonen puheenjohtaja PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto 30.1.2019 klo 17.30 Osallistujat Sampo Luukkonen puheenjohtaja Jorma Kaira varapuheenjohtaja Merja Eräpolku Jaana Silander

Lisätiedot

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: 13.2.2012 kello 19.00-21.15 Paikka: Seurakuntakoti, Runeberginkatu 39 Läsnä: Naukkarinen Auvo, puheenjohtaja Ahokas Lari Eerola Liisa Kainulainen

Lisätiedot

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta YH1 kurssin kertaus Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Tasavallan presidentin valinta Tasavallan presidentin tehtävät ja toimenkuva Tasa-arvoinen

Lisätiedot

Monisairas potilas ja hoidon jatkuvuus

Monisairas potilas ja hoidon jatkuvuus Monisairas potilas ja hoidon jatkuvuus Risto Raivio Itäisen alueen ylilääkäri Valinnanvapauskokeilun projektipäällikkö Terveydenhuollon avovastaanottotoiminta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Kysely vuonna 2010 Leena Pöysti Sisältö Johdanto... 3 Kokemuksia mopoilusta osana muuta liikennettä... 3 Mikä olisi mopolle sopiva huippunopeus liikenteessä... 3

Lisätiedot

Toimiva työyhteisö DEMO

Toimiva työyhteisö DEMO Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:

Lisätiedot

Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS

Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta: perusteet Tutkimuksesta vastaavan henkilön (TVH) tulee havaita ja arvioida tutkimukseen liittyvät eettiset

Lisätiedot

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Julkaistavissa.. klo 00.0 KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Usko kansanäänestyksen järkevyyteen on vähentynyt Alhaisina pysyvät äänestysprosentit niin kunnallisissa kuin valtakunnallisissakin

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN

Lisätiedot

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö Muuttuva akateeminen professio Timo Aarrevaara

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö Muuttuva akateeminen professio Timo Aarrevaara Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö 4.12.2008 Muuttuva akateeminen professio Timo Aarrevaara Muuttuva akateeminen professio-hanke Lähtökohtana järjestelmien

Lisätiedot

SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT

SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Keskustanuorten XXXX aluejärjestö ry. Muissa kuin virallisissa yhteyksissä yhdistyksestä voidaan

Lisätiedot

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja 30.6.2011 1 30.6.2011 T2622-2626 Jari Pajunen Toteutus Tämä tutkimus on tehty YLE Uutisten toimeksiannosta. Tutkimus- ja

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017

Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017 Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017 Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien sekä valtakunnan tason päättäjien parissa selvityksen tuki- ja liikuntaelinterveyden edistämisestä

Lisätiedot

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Vertaiset ja kokemusasiantuntijat toipumisen ja kuntoutumisen tukena Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena -miniseminaari 20.11.2018 Mielenterveysmessut,

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 Lokakuun työllikatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.11.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömyyden kuva ei ole Kaakkois-Suomessa olennaisesti muuttunut

Lisätiedot

SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE

SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE Kunnallisverotuksen taso ei nostata kapinaa; verotaakan kasvattamista vastustetaan Sarianna Toivonen Kunnallisverotuksen taso ei herätä suomalaisissa suuria intohimoja. Kansasta

Lisätiedot

Biopankkilain valmistelun lyhyt historia

Biopankkilain valmistelun lyhyt historia Biopankkilain valmistelun lyhyt historia Puheenjohtaja Kimmo Pitkänen Biotekniikan neuvottelukunta Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS Biotekniikan neuvottelukunta BIOPANKKIEN MERKITYS KANSALAISILLE

Lisätiedot

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat

Lisätiedot

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details.

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Kontturi, Saara-Maija Title: Kuka maksaa lääkärin? Year:

Lisätiedot

SYITÄ LEADER IN VOIMISTAMISEEN

SYITÄ LEADER IN VOIMISTAMISEEN Leader-tapaaminen 29.- 30.11.2010 Technopolis, Helsinki SYITÄ LEADER IN VOIMISTAMISEEN Eero Uusitalo professori, maaseutuneuvos YTR:n pääsihteeri SYTY ry:n puheenjohtaja Leaderin vähättelyn keinot 1/2

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7/2018. Esittelijänä toimii eduskunnan hallintojohtaja, ellei toisin mainita.

PÖYTÄKIRJA 7/2018. Esittelijänä toimii eduskunnan hallintojohtaja, ellei toisin mainita. EDUSKUNTA KANSLIATOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 Aika Torstai 31.5.2018 Paikka Puhemiesneuvoston kokoushuone Läsnä Puhemies Paula Risikko 1 varapuhemies Mauri Pekkarinen Kansanedustaja Eero Heinäluoma, 1-5

Lisätiedot

Äänekosken terveyskeskus, Terveyskatu 8, kokoushuone. Otsikko Sivu

Äänekosken terveyskeskus, Terveyskatu 8, kokoushuone. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 05.11.2014 kello 09:00-12:50 PAIKKA Äänekosken terveyskeskus, Terveyskatu 8, kokoushuone LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 46 Kokouksen

Lisätiedot

Sähkömaailma-lehden lukijatutkimus Toukokuu 2013 Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen

Sähkömaailma-lehden lukijatutkimus Toukokuu 2013 Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen STUL Ry. Sähkömaailma-lehden lukijatutkimus Toukokuu 2013 Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt STUL Ry:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Aineisto kerättiin

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Lokakuun työllikatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Pehr Löv /r Riikka Moilanen-Savolainen /kesk (6 osittain, 7 10 ) Aila Paloniemi /kesk Leena Rauhala /kd. Osmo Soininvaara /vihr (6 osittain, 7 10 )

Pehr Löv /r Riikka Moilanen-Savolainen /kesk (6 osittain, 7 10 ) Aila Paloniemi /kesk Leena Rauhala /kd. Osmo Soininvaara /vihr (6 osittain, 7 10 ) SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA Torstai 6.10.2005 kello 10.00-12.10 Läsnä pj. vpj. jäs. Valto Koski /sd Eero Akaan-Penttilä /kok Sirpa Asko-Seljavaara /kok Anneli Kiljunen /sd (1 5, 6 osittain) Marjaana

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET Tapio Manni Saarnilaakson koulu Espoo tapio.manni@gmail.com Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Politiikka on yhteisten

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

PROSESSIEN TUNNISTAMISESTA PROSESSIEN JOHTAMISEEN JA MITTAAMISEEN. C Harjoitteita. J Moisio, Qualitas Fennica / IMS Business Solutions Oy, 4/ 2017

PROSESSIEN TUNNISTAMISESTA PROSESSIEN JOHTAMISEEN JA MITTAAMISEEN. C Harjoitteita. J Moisio, Qualitas Fennica / IMS Business Solutions Oy, 4/ 2017 PROSESSIEN TUNNISTAMISESTA PROSESSIEN JOHTAMISEEN JA MITTAAMISEEN C Harjoitteita J Moisio, Qualitas Fennica / IMS Business Solutions Oy, 4/ 2017 1 H1) Ohessa on esimerkkejä hankaluuksista, joita esiintyy

Lisätiedot

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN Juhani Ojanen Erikoissairaanhoidon rooli Erikoissairaanhoidon rooli on sairauksia ja oireita korjaava ja hoitava toiminta. Lähde: Eläketurvakeskus 05/2011 Keskustelualoitteita

Lisätiedot

II Terveyden ja sairauden historiaa

II Terveyden ja sairauden historiaa II Terveyden ja sairauden historiaa 1 Kysymyksiä Mitä yhteisiä terveysvaaroja 1800-luvun ihmisellä ja nykysuomalaisella on? 2 Kysymyksiä Millaisia sairauden selitysmalleja tiedät menneisyydessä olleen?

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman avausseminaari 16.3.2004 Heikki Paloheimo Valtio-opin laitos 20014 Turun yliopisto heikki.paloheimo@utu.fi Äänestysaktiivisuus

Lisätiedot

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,

Lisätiedot

Osallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen

Osallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen Osallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen Sote-uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa Vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lataa Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt. Lataa

Lataa Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt. Lataa Lataa Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt Lataa ISBN: 9789522458155 Sivumäärä: 427 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.18 Mb Suomessa terveyspolitiikan tavoitteiksi muotoiltiin jo 40 vuotta sitten väestön

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 14.11.2016 klo 17.30 18.23 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Lisätiedot

Provokaatioita ja vastakkainasetteluja kuka innostuu, kuka vetäytyy? Ville Pitkänen & Jussi Westinen

Provokaatioita ja vastakkainasetteluja kuka innostuu, kuka vetäytyy? Ville Pitkänen & Jussi Westinen Provokaatioita ja vastakkainasetteluja kuka innostuu, kuka vetäytyy? Ville Pitkänen & Jussi Westinen Tutkitut väittämät Kysymyspatteristossa 39 väittämää, joista 6 tarkasteltiin tässä tutkimuksessa: Tahallinen

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Lapsiasianeuvottelukunnan toimintaa arvioivan kyselyn tulokset Mirella Huttunen, Lapsiasianeuvottelukunnan sihteeri/ Suomen UNICEFin kotimaan

Lapsiasianeuvottelukunnan toimintaa arvioivan kyselyn tulokset Mirella Huttunen, Lapsiasianeuvottelukunnan sihteeri/ Suomen UNICEFin kotimaan Lapsiasianeuvottelukunnan toimintaa arvioivan kyselyn tulokset Mirella Huttunen, Lapsiasianeuvottelukunnan sihteeri/ Suomen UNICEFin kotimaan vaikuttamistyön päällikkö Osa I Taustamuuttujat Vastaajat Vastaajia

Lisätiedot

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA Tärkein äänestämään ajava tekijä kuntavaaleissa oli velvollisuuden tunne, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Enemmän kuin neljä

Lisätiedot

TIETOISKU 7/

TIETOISKU 7/ TIETOISKU 7/2003 30.7.2003 EDUSKUNTAVAALIT ESPOOSSA 2003 Kok. 28,5 34,1 35,4 SDP 17,6 19,5 23,1 Vihr. 9,9 12,6 12,8 Kesk. 4,4 7,1 11,0 RKP 8,6 10,2 12,1 Vas. 6,7 6,9 7,3 KD PS Lib. 3,3 2,5 1,6 1,5 0,2

Lisätiedot

Lakeuden Bioanalyytikot

Lakeuden Bioanalyytikot Lakeuden Bioanalyytikot LaBit ry. järjestää jäsenilleen opintotapahtumia sekä vapaaajan virkistäytymistilaisuuksia. 1 Yhdistyksen historiaa Kaikki sai alkunsa ajatuksesta perustaa oma yhdistys Seinäjoen

Lisätiedot

EUROOPAN OMATUNTO -KONFERENSSI

EUROOPAN OMATUNTO -KONFERENSSI KONFERENSSIOHJELMA Ohjelman muutokset mahdollisia EUROOPAN OMATUNTO -KONFERENSSI Eduskunnan Pikkuparlamentti, auditorio Helsinki 18. 19.3.2014 TI 18.3.2014 09.00 Rekisteröityminen konferenssiin 10.00 Tervetuliaissanat

Lisätiedot

Nuorten osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa Muutoksen lähteillä koulutuspäivä Katri Kairimo Osastopäällikkö, Itäinen nuorisotyön osasto,

Nuorten osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa Muutoksen lähteillä koulutuspäivä Katri Kairimo Osastopäällikkö, Itäinen nuorisotyön osasto, Nuorten osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa Muutoksen lähteillä koulutuspäivä 8.5.2017 Katri Kairimo Osastopäällikkö, Itäinen nuorisotyön osasto, Helsingin kaupunki Nuorisobarometri 2016 Katse tulevaisuudessa

Lisätiedot

Lataa Kardiologian sanasto. Lataa

Lataa Kardiologian sanasto. Lataa Lataa Kardiologian sanasto Lataa ISBN: 9789518470536 Sivumäärä: 192 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.43 Mb Kardiologian Sanasto on tarkoitettu käytännön lääkäreiden ja muun terveydenhuoltohenkilökunnan

Lisätiedot

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%). Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.

Lisätiedot

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä Tutkimusten tarkoitus 1) Tilanteen kuvaaminen Millaisia terveys- ja hyvinvointiongelmia väestössä on? (esim. sydäntaudit, allergiat, mielenterveysongelmat,

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0 10 Vaalit (Luvun lähde: Keskusvaalilautakunta) 10.1 Äänioikeutetut ja äänioikeuden käyttö vuosina 1999-2011 Äänioikeutettuja Äänestysprosentti (%) Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003

Lisätiedot

KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012

KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012 KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012 Valtiotieteen tohtori Timo Aro Helmikuu 2015 Mitä on yritysdynamiikka? Yritysdynamiikka on yksi alueen kilpailukykyyn tai ulkoiseen elinvoimaan

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2004 vp Keskiviikko 6.10.2004 kello 14.00-14.45 Läsnä nimenhuudossa pj. jäs. Jari Vilén /kok Heidi Hautala /vihr Pertti Hemmilä /kok Toimi Kankaanniemi /kd Marjo

Lisätiedot

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin

Lisätiedot

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön valtuutettukysely 2018: Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen 25.8.2018 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 Valmiudet ryhtyä toteuttamaan kaavailtua soteja maakuntauudistusta

Lisätiedot

suomalainen sote olisiko ratkaisu sittenkin (voinut olla) ihan lähellä? Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Martti Kekomäki

suomalainen sote olisiko ratkaisu sittenkin (voinut olla) ihan lähellä? Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Martti Kekomäki suomalainen sote olisiko ratkaisu sittenkin (voinut olla) ihan lähellä? Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.4.2018 Martti Kekomäki sidonnaisuudet (2016-2018) ei omistuksia alan kaupallisissa yrityksissä

Lisätiedot

Lääkärin autonomia OLLI-PEKKA RYYNÄNEN

Lääkärin autonomia OLLI-PEKKA RYYNÄNEN Lääkärin autonomia OLLI-PEKKA RYYNÄNEN Meillä oli vanha maailma, joka oli siisti, järjestyksessä ja ennustettavissa Sitä ei huomattu silloin, mutta Vaatimustaso oli matala. Hoidot olivat suurelta osin

Lisätiedot

Mitä lääkehoidon ongelmia kohdataan kotihoidossa?

Mitä lääkehoidon ongelmia kohdataan kotihoidossa? Mitä lääkehoidon ongelmia kohdataan kotihoidossa? Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta iäkkäillä 29.1.2019 ylilääkäri Wilhelmiina Sorvali ja terveydenhoitaja Riikka Leppäkorpi Sidonnaisuudet Ei esitykseen

Lisätiedot

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,

Lisätiedot

Asiakasraati. Muistio

Asiakasraati. Muistio Asiakasraati Aika: Torstai 21.11.2013 klo 14-16 Paikka: Hatanpään pirtti, Hatanpään puistokuja 10 Paikalla: Projektityöntekijät Samuli Pietilä ja Mia Mäki- Fränti Muistio 1. Kokoontuminen ja kahvit - Samuli

Lisätiedot

Henrik Serup Christensen, Maija Karjalainen ja Maija Setälä - -

Henrik Serup Christensen, Maija Karjalainen ja Maija Setälä - - Henrik Serup Christensen, Maija Karjalainen ja Maija Setälä - - Sisäl lö lliset k an salaisalo it t eet d em o k r aat t i sen a i n st it u u t i on a Su o m al ai sen k an salaisalo it t een t au st

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992. klo 9.00

Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992. klo 9.00 Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992 klo 9.00 1) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HB 77 laiksi työllisyyslain väliaikaisesta muuttamisesta - Eduskunnan lausuntopäätös - I käsittely.

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot