Taalainmaa Ruotsin kulttuurin kehto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taalainmaa Ruotsin kulttuurin kehto"

Transkriptio

1 Taalainmaa Ruotsin kulttuurin kehto P-JK/Wikipedia

2 Luoteessa sijaitsevien erittäin luonnonkauniiden Taalainmaan ja Värmlannin sanotaan usein olevan aidointa Ruotsia, sillä kansallisromanttiset perinteet elävät siellä ehkä voimakkaammin kuin missään muualla. Kauniissa postikorttimaisemissa syvänvihreiden metsien ja sinisenä kimmeltelevien järvien joukossa kohoaa vanhoja punaisia hirsimökkejä ja maalaistaloja. Taalainmaa on helppo kohde matkailijalle. Etäisyys Tukholmasta Faluniin, maakunnan pääkaupunkiin, on vain 160 kilometriä. Maisemat ovat vaihtelevia ja muistuttavat tuntureineen Norjan olevan aivan maakunnan rajan takana. Vesistöä on paljon, ja niinpä eteen tulee tämän tästä hyviä uimapaikkoja. Erityisen mieleenpainuvaa on pulahdus aluetta halkovaan Dala-jokeen, Dalälven, 520 km pitkä joki alkaa Norjan tuntureilta ja laskee Gävlen kohdalla Pohjanlahteen. Kun Ruotsi on hätätilassa niin taalainmaalaiset kutsutaan apuun. Kustaa Vaasa laittoi asiat järjestykseen jo 1520-luvulla kun kansa ei ollenkaan rakastanut tanskalaismiehittäjiä. Hän keräsi miehet mukaansa ja asia hoitui (tosin verilöylyn jälkeen). Kylkiäisenä hänestä tuli myös kuningas. Engelbrekt oli tehnyt jo samoin 1430-luvulla. Jotain kiehtoo Taalainmaalla? Tämän toteaa juhannuksen tienoilla autojonoon joutunut matkailija. Karttaa ei tarvita. Jono suuntautuu Taalainmaan sydänseuduille Siljan-järven ympäristöön. Moran Gesunda-vuoren kupeella joulupukki on tehnyt selväksi, että Rovaniemen joulupukin maa on jäljennös Moran joulumaasta. Kesällä tosin Moran Tomtelandetista tulee satumaa ja pukki ja muori saavat työehtosopimuksen määräämää kesälomaa. Taalainmaa on parasta ja aidointa Ruotsia, kansanperinteen kehto. Täältä on kotoisin koko maan symboliksi kohonnut värikäs puuhevonen. Samoin ruotsalaistaloihin vahvasti liittyvä punamultamaali on täältä. Taalainmaa on myös ollut monien taiteilijoiden innoittaja. Terävimmän mielikuvamme Svea-mamman kodeista luonut Carl Larsson asui ja maalasi täällä. Kuningas Kustaa Vaasa oli myös Taalainmaan talonpoikia. Dalarna on suomeksi laaksot, mikä ilmentää maakunnan tyypillistä maastorakennetta (vuoria ja laaksoja loputtomiin). Pukki löysi kuparin Falunin kaupungin historia on tiiviisti sidoksissa sen kaivokseen, Stora Kopparbergetiin eli Suureen Kuparivuoreen. Legendan mukaan kupari löytyi, kun Kåreniminen vuohipukki hieroi maata sarvillaan, jotka värjäytyivät punaisiksi. Kaivostoiminta aloitettiin jo 1000-luvulla ja 1600-luvulla 70 prosenttia maailman kuparituotannosta oli peräisin Falunista. Turistikohteeksi kaivos tuli jo 1600-luvulla. Kuninkaat kävivät ihmettelemässä tätä valtakuntansa vaurauden lähdettä ja yksinäiselle luvun matkaajallekin se oli Ruotsin tärkein nähtävyys. Kuuluisa kasvitieteilijä Carl von Linné, jonka vaimo oli kotoisin kaivosalueen vauraammilta tiloilta, piti Kopparbergiä jopa maailman suurimpana ihmeenä. Linné on haudattu Uppsalan katedraaliin.

3 Suurin turistihoukutin oli kuitenkin lasiarkussa makaava kivettynyt kaivostyö-läinen. Mats Israelsson (paremmin tunnettu Fet-Mats, Paksu-Matti nimellä) kuoli kaivoksen sortuessa vuonna Hänet löydettiin 40 vuotta myöhemmin. Kovasti vanhentunut entinen morsian tunnisti kaivosilmassa hyvin säilyneen sulhasensa. Sittemmin Mats haudattiin kaivoksen oman kirkon hautausmaalle. Makkaraa ja punamultamaalia Tuhatvuotinen kaivos lopetti toimintansa Tärkeä turistikohde se on silti edelleen. Vierailu kaivoksen lukuisissa hiljaisissa saleissa ja labyrinttimäisissä käytävissä alkaa 55 metrin hissimatkalla alas. Kaivos on auki läpi vuoden, heinäkuussa aukioloaika on hieman pidennetty. Syvällä kaivoksessa on kesälläkin vain 5 C astetta lämmintä ja sadeviitta ja saappaat ovat kosteissa kaivosluolissa tarpeen. Kaivostoiminnan myötä alueella syntyi kaksi kuuluisaa oheistuotetta: Falukorv eli paikallinen makkara ja Falu Rödfärg eli punamultamaali. Kaivoksen punamullasta sekoitetulla maalilla maalatut maalaistalot ovat nekin osa mielikuvaamme Ruotsista. Kirjailija August Strindberg ehdotti aikanaan, että Ruotsin lippukin olisi vihreäpunainen, jossa punainen väri symboloisi juuri maaseudun punaisia taloja. Kaivosalueella voi tutustua myös punamaalin valmistukseen. Esityksen jälkeen osallistujat saavat maalata punamullalla itselleen oman puuhevosen - perinteikkään Taalainmaanhevosen. Mukavia matkamuistoja löytyy myös kaivosalueen putiikeista. Erityisen ihastuttavia ovat raudasta taotut kyntteliköt, joita vuorikristalli koristaa sekä kivestä ja hopeasta taotut korut. Falun maailmanperintölistalla Kaivoksen (jonka toiminta loppui 1992) ympärille kertyi luonnollisesti kaikenlaista väkeä. Vuonna 1641, kun Falun sai kaupunkioikeudet, oli se jo maan toiseksi suurin kaupunki. Työläiset kerään-tyivät kolmeen kaupunginosaan: Elsborgiin, Gamla Herrgårdeniin ja Östanforsiin. Elsborgia pidetään Ruotsin ensimmäisenä omakotitaloalueena. Alueet säästyivät vuoden 1761 tulipalossa ja esimerkiksi Gamla Herrgårdenin vanhimmat talot ovat 1300-luvulta. Falunin puukaupunki, kaivos ja ympäröivien alueiden kuparihytit ja vuorimiesten talot kuuluvat kaikki Unescon maailmanperintölistalle. Falunin hiihtokeskuksen hyppyrinmäeltä saa hyvän kokonaiskuvan Falunista (ja yleensä Taalainmaan) alueen maastorakenteesta. Maakuntamuseo näyteikkuna Taalainmaan kulttuuriin Falunissa kannattaa tutustua myös maakuntamuseoon (Dalarnas Museum), jossa saa hyvän käsityksen alueen rikkaasta talonpoikaiskulttuurista, puvuista, musiikista ja taiteesta. Museolla on esimerkiksi hyvä kokoelma dalmålningar-maalauksin (=Taalainmaan tyypilliset maalaukset) koristeltuja esineitä. Itseoppineet maalarit kiersivät kylästä kylään ja maalasivat värikkäitä kuvioita ja Taalainmaan kansanasuihin

4 sonnustautuneita Raamatun hahmoja seiniin, kattoihin, kaappeihin ja kelloihin. Maalausperinne kukoisti alueella 1800-luvulla. Museoon on entisöity Selma Lagerlöfin työhuone ja kirjasto. Kirjailija asui Falunissa vuodesta 1897 kuolemaansa asti vuonna Siellä hän kirjoitti myös ehkä tunnetuimman teoksensa Peukaloisen retkistä. Kirjailija sai Nobelin palkinnon ensimmäisenä naisena 1909 ja oli myös ensimmäinen nainen Ruotsin Akatemiassa. Nuorisomusiikin harrastajat kokoontuvat heinäkuussa Falu Musik-festivaalin, pelimanni-muusikoilla on oma tapahtumansa Bingsjössä, Falunin lähellä. Ruotsin suurin rockfestivaali Peace and Love pidetään Borlängessä juhannuksen jälkeisellä viikolla, lippuja myyty jo (vuoden 2009-festivaali). Borlängen asukasluku Idyllistä perhe-elämää Sundbornissa Sundbornissa, 10 km matkan päässä Falunista, on Carl ja Karin Larssonin tunnettu taiteilijakoti. Täällä Carl Larsson maalasi tunnetuimmat teoksensa lapsistaan ja vaimostaan arkielämän keskellä. Idyllisten perhekuvien ansiosta hänestä tuli koko Ruotsin rakastama taiteilija. Kuvien taustalla näkyvistä huoneista koko maailma sai käsityksensä ruotsalaisesta sisustuksesta ja tyylistä. Lilla Hyttnäs -talossa siirtyminen huoneesta toiseen on kuin astuisi taulusta toiseen. Tuttuuden tunne on hämmentävä - ihan kuin olisi ollut täällä aiemminkin. Jos houkutin on ollut isä Larssonin tauluissa, niin paikan päällä saa erittäin hyvän käsityksen äidin panoksesta kodin sisutukseen. Kodin tekstiilit ovat pitkälti Karin Larssonin suunnittelemia ja toteuttamia. Museokaupasta saa ostaa käsityöpaketteja, joiden mallit ovat Karin Larssonin suunnittelemia. Taalainmaan hevoset pikkukylästä Taalainmaan värikkäät puuhevoset symboloivat nykyään koko Ruotsia, mutta alun perin niitä veistivät metsätyöläiset iltanuotion äärellä. Hevonen oli tietenkin tärkeä työkumppani ja toisaalta pienet puuhevoset olivat mieluisia tuliaisia kotona odottaville lapsille luvulla hevosia alettiin koristella alueelle tyypillisillä väreillä ja kuvioilla. Kaikki aidot Taalainmaan hevoset tehdään pienessä Nusnäsin kylässä Siljan-järven pohjoisrannalla. Hevoset tehdään edelleen kokonaan käsityönä ja bisnes elättää koko kylän. Useimmissa myymälöissä on puuverstas ja maalaamo, jossa vierailijat saavat nähdä aivan vierestä, kuinka hevoset, mutta myös kukot, porsaat, puukengät ja servettitelineet saavat muotonsa ja värinsä. Hevosia voi ostaa myös puuvalmiina ja koristella ne itse. Mora tunnetaan puukoistaan Lyhyen matkan päässä Nusnäsistä on Moran kaupunki. Mora tunnetaan meillä puukoistaan ja komeista kelloistaan, mutta ruotsalaisille itselleen tärkeä nähtävyys on Anders Zornin taiteilijakoti ja siihen kuuluva museo. Zorn oli kotoisin Morasta ja

5 palasi aina sinne maailmanmatkoiltaan. Hän on aikalaisensa Carl Larssonin kanssa Ruotsin tunnetuimpia taiteilijoita. Myös toinen asia yhdisti miehiä. Molemmat raivasivat tiensä auki yhteiskunnan alaluokista ylös arvostettuun asemaan. Taiteilijakoti ja sen yhteydessä oleva taidemuseo ovat kesäaikaan auki joka päivä. Toinen tärkeä kohde on tietysti Vasaloppet-museo. Kuuluisaa hiihtokisaa on käyty jo vuodesta 1922, ja kisan maali on aivan museon vieressä. Tunnettu ruotsalaishiihtäjä Mora-Nisse Karlsson voitti Vaasa-hiihdon useaan kertaan. Näkemistä Taalainmaalla on muuallakin, kuten karhupuisto Orsassa sekäavestassa maailmankuulu Visenttipuisto ja maailman suurin Taalainmaan hevonen (13 x 6 m, paino kg) ja vastaavasti vain muutaman millimetrin korkuinen heppa Taalainmaan museossa (2 mm x 3 mm). Mikään näistä ei kuitenkaan ole maakunnan suosituin nähtävyys. Eniten kävijöitä (erityisesti tekniikkaa harrastavia miehiä) käy vuosittain Insjönin Clas Ohlson myymälässä (Leksandista 10 km Borlängeen). Borlängestä 25 km Rättvikiin, Gagnefissa on tunnettu ponttoonisilta, joita on vain kaksi Ruotsissa. Borlängessä kannattaa käydä Stora Tunan kirkossa ja tutustua sen läheisyydessä sijaitsevaan Estonia-muistomerkkiin. Maantien toisella puolella on pakana-aikojen uhripaikka Frostbrunnsdalen, jonka toukokuun valkovuokkonähtävyys mykistää katsojan. Lähellä on myös Pyhä kolminaisuuden lähde, jonka vettä juomalla kaikki sairaudet häviävät ja suhdetoimintaa elpyy. Tätä varten on lähellä Kärleksstigen (Rakkauden polku), jos haluaa jatkoille. Maailmakuulun tenorin Jussi Björklundin elämästä saa hyvän kuvan hänen nimikkomuseossaan. Jussin isoisä asui 1870-luvulla Porin lähellä, jossa hänen isänsä oli seppänä Leineperin ruukilla. Erityisesti Taalainmaan Siljan-järveä ympäröivä seutu (Leksand, Rättvik, Mora) on ruotsalaisten ja ulkomaisten vieraiden suosima käyntikohde. Alueella on monia luonnonkauniita ja pittoreskeja kaupunkeja ja kyliä ja runsaasti historiallisia kulttuurinähtävyyksiä. Seutu on erityisen tunnettu perinteisistä juhannusjuhlistaan. Maailman vanhin kuparikaivos on siis Taalainmaan läänin pääkaupungissa Falunissa ja se on yksi Keski-Ruotsin viidestä Unescon maailmanperintökaupungista. Taalainmaalla sijaitsee myös entiseen kalkkikivilouhokseen rakennettu kuuluisa istumapaikan Dalhallan ulkoilmateatteri, jossa järjestetään kesäisin oopperoita ja muita musiikki- ja teatteriesityksiä, Rättvikistä noin 10 km luoteeseen (Moraan päin). LISÄTIETOJA WIKIPEDIASTA: Uppsala: Hedemora: Falun: Mora:

6

Tartu huipputilaisuuteen ja lähde päivittämään ammatti- ja kulttuuritietojasi Taalainmaalle Ruotsiin!

Tartu huipputilaisuuteen ja lähde päivittämään ammatti- ja kulttuuritietojasi Taalainmaalle Ruotsiin! KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY:n JÄSEN Tartu huipputilaisuuteen ja lähde päivittämään ammatti- ja kulttuuritietojasi Taalainmaalle Ruotsiin! Syksyn RUOTSIN OPINTOMATKAMME toteutetaan ke 21.9.- su 25.9.2011.

Lisätiedot

Falunin kuparikaivos (Stora Kopparberget)

Falunin kuparikaivos (Stora Kopparberget) Opintoretkeilypäivä 24.9.2011, aamupäivä Kirjurina Sameli Salokannel Falunin kuparikaivos (Stora Kopparberget) Stora Kopparbergetin kaivostoiminnalla on ollut merkittävä vaikutus koko Ruotsin kehitykseen

Lisätiedot

Opintoretkeilypäivä , ilta Kirjurina P-J. Kuitto

Opintoretkeilypäivä , ilta Kirjurina P-J. Kuitto Opintoretkeilypäivä 23.9.2011, ilta Kirjurina P-J. Kuitto Stora Enson puunkorjuutyömaiden jälkeen retkiporukka suuntasi Falunista kohti Siljan järveä. Järvi on Falunista 45 km ja Tukholmasta noin 260 km

Lisätiedot

Drottningholmin linna

Drottningholmin linna 1 Drottningholmin linna Drottninholmin linnan puiston puolelta Drottningholmin linna (ruots. Drottningholms slott) on Ruotsin kuningasperheen yksityisasunto. Se sijaitsee Ekerön kunnan Drottningholmissa,

Lisätiedot

METSÄOPINTORETKI RUOTSIIN 2011 TUKHOLMA - UPPSALA - GARPENBERG - HEDEMORA - FALUN - SILJANJÄRVI - FALUN - AVESTA - TUKHOLMA

METSÄOPINTORETKI RUOTSIIN 2011 TUKHOLMA - UPPSALA - GARPENBERG - HEDEMORA - FALUN - SILJANJÄRVI - FALUN - AVESTA - TUKHOLMA KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY METSÄOPINTORETKI RUOTSIIN 2011 TUKHOLMA - UPPSALA - GARPENBERG - HEDEMORA - FALUN - SILJANJÄRVI - FALUN - AVESTA - TUKHOLMA TEEMAT: TAAJAMAMETSIEN KÄSITTELY AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

Rademacherin pajat. Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä

Rademacherin pajat. Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä Rademacherin pajat Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä Rademacherin pajoissa Eskilstunassa on jo satojen vuosien ajan valmistettu veitsiä, saksia, silmäneuloja, nuppineuloja,

Lisätiedot

Taide-elämyksiä Berliinissä

Taide-elämyksiä Berliinissä Taide-elämyksiä Berliinissä Pääsin käymään kesäkuussa 2015 Berliinin taidemuseossa Gemäldegalleriessa historian opettaja Veli- Matti Ojalaisen opastamana. Taidemuseosta löytyy maailman suurin kokoelma

Lisätiedot

Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi

Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi SAAMELAISKULTTUURI Lapin maakuntamuseon tehtäväpaketti NIMI: KOULU ja LUOKKA: PÄIVÄMÄÄRÄ: Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi A. SAAMELAISET Saamelaisalue Saamelaiset ovat alkuperäiskansa. Saamelaisia asuu

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Kouvolan seudun ABC-asemat

Kouvolan seudun ABC-asemat Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Postimäki. historiasta nykypäivään!

Postimäki. historiasta nykypäivään! Postimäki historiasta nykypäivään! Postimäki on museo- ja kulttuurialue Ilolan kylässä, 9 km Porvoosta koilliseen. Mäellä sijaitsee yksi Suomen parhaiten säilyneistä aidoista mäkitupalaisalueista. Vanhimmat

Lisätiedot

Entisajan vaatteissa. Tehtävät koululle

Entisajan vaatteissa. Tehtävät koululle Entisajan vaatteissa Tehtävät koululle Työpajassa tutustutaan arkipukeutumiseen 1900-luvun alussa. Keski-Suomi sijaitsee itäisen ja läntisen kulttuurialueen rajalla, mikä on johtanut kulttuuripiirteiden

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Kokousohjelma NORDLEK 2018

Kokousohjelma NORDLEK 2018 2018-01-17 Kokousohjelma NORDLEK 2018 Maanantai 9 heinäkuuta starttid sluttid aktivitet lokal avgift, kr/ anmälan 09.00 17.00 Avausseremonia, kenraaliharjoitus 20.00 24.00 Pelimannipubi Lugnets restaurang

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5)

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) Matka 14: Myanmar (11 pvä/ 10 yötä) 1 yö Yangon- 1 yö Bagan- 2 yötä Mandalay- 2 yötä Inle-järvi- 1 yö Yangon- 3 yötä Ngpali Hotellit: Summit Park View Hotel (Yangon), Thazin

Lisätiedot

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Vastaajien kokonaismäärä: 39 1. Vastaajan ikä alle 20 2 5,13% 20-30 1 2,56% 30-40 5 12,82% 40-50 10 25,64% 50-60 9 23,08% yli 60 12 30,77% 2. Vastaajan sukupuoli nainen

Lisätiedot

Ruotsin aikaan -näyttelyyn

Ruotsin aikaan -näyttelyyn Tehtäviä Ruotsin aikaan -näyttelyyn Sisällys 2 3 4 5 5 6 9 10 Ruotsin ajan suomalaisia Kuvateksti historiallisille kuville Ristikko Aikajärjestys Loppuarviointia Ratkaisut Sanaselityksiä 2 YHTEINEN HISTORIAMME

Lisätiedot

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan!

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Ennakkotehtävä Cygnaeuksen gallerian taiteilijoista Cygnaeuksen galleriassa voi tutustua moneen Suomen taiteen merkittävään

Lisätiedot

Euroopan valtioista ensimmäisiä. sopusoinnuksi. sykkivä sydänl Se on melkein yhtä. kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin

Euroopan valtioista ensimmäisiä. sopusoinnuksi. sykkivä sydänl Se on melkein yhtä. kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin on Euroopan sydän, voimakas, sykkivä sydänl Se on melkein yhtä kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin Gibraltarin uhmailevista kallioista ja tarujen ympäröimästä Kreikasta. Se on, historialliselta näkökannalta

Lisätiedot

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Kangasalan Urkutehdas 16-äänikertaiset (1972) Bachumin

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian

Lisätiedot

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta PEKKA HALONEN taidemaalari naimisissa, isä, kahdeksan lasta rakasti luontoa, tarkkaili lintuja, tarvitsi maaseudun rauhaa, kalasti työskenteli ateljeessa, suunnitteli ateljeekodin perheelleen herrasmies,

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO JA KÄSITYÖ 1-6 luokat Teemana ovat kotiseudun luonnonolot ja käytetyt materiaalit.

YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO JA KÄSITYÖ 1-6 luokat Teemana ovat kotiseudun luonnonolot ja käytetyt materiaalit. YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO JA KÄSITYÖ 1-6 luokat Teemana ovat kotiseudun luonnonolot ja käytetyt materiaalit. Tutki vaatteiden materiaaleja Mistä kankaista ja langoista 1900-luvun alun vaatteet ommeltiin?

Lisätiedot

Matkaraportti: Italia

Matkaraportti: Italia Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.

Lisätiedot

Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä. Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin

Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä. Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin Kuva: Åke E:son Lindman. Torsby Finnskogcentrum Torsby, Ruotsi Alkutilanne

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto.

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto. Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto. Koulumiljööstä vanha rehtorin talo yli 2000 neliön pihapiirineen sai uudet omistajat vuonna 2010. Siitä

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Harjoitus 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua Oppilaat saavat etsiä mieleisensä kiven. Tehtävä voidaan myös toteuttaa kotinä, jolloin oppilaat ottavat mukaan kiven kotoaan. - Mistä löysit

Lisätiedot

Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs. Lataa

Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs. Lataa Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs Lataa Kirjailija: Karin Bojs ISBN: 9789523123939 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.43 Mb Ainutlaatuisen mukaansatempaava, 54 000

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden 03.05.2018 10:00-14:30 Allegro juna lähtee Helsinki-Pietari 3,5 tuntia 14:30-17:00 Saapuminen Pietariin, Pietari kiertoajelu bussilla 17:00-18:30 Pietari-Paavalin linnoitukseen Neva-joen Jänissaarelle

Lisätiedot

Tanska. Legoland, Billund

Tanska. Legoland, Billund Pohjoismaat Tanska Kokonaispinta-ala: 43 376 km² Rantaviiva: 7 313 km Korkein kohta: Yding Skovhøj 173 m Isoin sisävesistö: Arresø 41 km² Pisin joki: Gudenå 158 km Asukasluku: 5 400 000 (2006) Pääkaupunki:

Lisätiedot

Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita

Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita Kahdentoista1800- ja 1900-luvun taitteessa eläneen ja vaikuttaneen suomalaisen naistaiteilijan ja heidän tuotantonsa esittelyä Helmi Biese 9.8.1867 18.10.1933

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Perustietoja Ähtäristä

Perustietoja Ähtäristä Perustietoja Ähtäristä asukasluku 6182 pinta-ala 906 km² 169 järveä elinkeinorakenne: alkutuotanto 10 %, jalostus 26 %, palvelut 64 % valtakunnallisesti tunnettu matkailusta 200 000 kävijää/v E-P:n toiseksi

Lisätiedot

Naamioita eri kulttuureista

Naamioita eri kulttuureista Naamioita eri kulttuureista Nämä ovat Amerikan intiaanien naamioita. Naamiota käyttävän ihmisen uskottiin muuttuvan eläimeksi tai mystiseksi olennoksi. Naamioita käytetään edelleen perinteisissä seremoniatansseissa

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen

Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen kohde kylämiljöineen ja museoineen. Plassilla vierailija voi sukeltaa vanhan Kalajoen keskukseen markkinatoreineen, jokirantoineen ja puutaloidylleineen.

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua 1 a. Etsi sellainen kivi, josta pidät. - Mistä löysit kivet? - Milloin löysit kiven? - Miksi valitsit juuri tämän kiven? 1 b. Esittele Esittele kivesi. Käyttäkää luovuutta

Lisätiedot

EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT

EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT Cultural heritage -makers 2016, LASTU, Lapinlahti, Finland LASTU School of Architecture and Environmental Culture LASTU School

Lisätiedot

https://museosiiri.tampere.fi/objectspecifichtmlreport.do?uri=http://tampere.fi/kyy/12...

https://museosiiri.tampere.fi/objectspecifichtmlreport.do?uri=http://tampere.fi/kyy/12... Sivu 1/7 Rakennetun ympäristön kohde Punainen tukkitie ( kohteella ei ole virallista osoitetta), 2009/0113, 2012/0046 Punaisen tukkitien uomaa Pispalan valtatieltä etelään. Miia Hinnerichsen 18.5.2009

Lisätiedot

Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto

Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto Puiston avajaiset 22.10.2012 Polku Punaiset kivipaadet kuva: Päivi Kiuru kuva: Päivi Kiuru TAPIO WIRKKALAN PUISTO Kun Robert Wilson piirsi puiston suunnitelman, se

Lisätiedot

LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/

LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/ LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/15.-17.12.2017 KOE VAIVATON FANIMATKA UINNIN EM- KISOIHIN! Viiden tai kolmen päivän fanimatka, jonka aikana näet kaikki tapahtumat ja myös

Lisätiedot

5. Laske lopuksi pisteet yhteen ja katso, minkä palkintoesineen keräämilläsi kultahipuilla tienasit.

5. Laske lopuksi pisteet yhteen ja katso, minkä palkintoesineen keräämilläsi kultahipuilla tienasit. KULTAKISA Tervetuloa pelaamaan Heurekan Maan alle -näyttelyyn! Kultakisassa sinun tehtävänäsi on etsiä näyttelystä kultahippusia eli geologiaa, kaivostoimintaa ja maanalaisia tiloja koskevia tiedonmurusia.

Lisätiedot

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Bangkok 2.-6.2.2015 Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Vajaan puolen kilometrin päässä hotellistamme oli venelaituri, jossa kaikki jokilaivat pysähtyivät. Olimme hokanneet, että klo 9.30 alkaen siitä lähtisi

Lisätiedot

Retki Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen 3.9.2011

Retki Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen 3.9.2011 Retki Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen 3.9.2011 Aamulla seitsemältä lähdimme liikkeelle Espoosta, ensimmäinen kohde oli Säkylän Myllylähde, josta saa alkunsa Säkylän Pyhäjoki, joka puolestaan luovuttaa

Lisätiedot

Vierailu Stora Enson harvennus- ja päätehakkuutyömailla Falunissa

Vierailu Stora Enson harvennus- ja päätehakkuutyömailla Falunissa Opintoretkeilypäivä 23.9.2011, iltapäivä. Kirjurina Markku Kähkönen Vierailu Stora Enson harvennus- ja päätehakkuutyömailla Falunissa Hedemorasta ajoimme kohti Falunia, 40 km. Falun on noin 36 000 asukkaan

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti EP Senioripoliisit Tapaaminen ti 19.9.2017 Kesä, jonka odottelu ei ole vielä päättynyt, on taas kerran kääntynyt syksyyn ja syyskauden ensimmäinen tapaaminen oli ajankohtainen tiistaina 19.9.2017 Årisbergin

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

HUUHAA PUUHAA. MIESTEN SALONKI näyttely 12.6.2010 2.1.2011

HUUHAA PUUHAA. MIESTEN SALONKI näyttely 12.6.2010 2.1.2011 Olli-Pekka Riihikoski: Matkamuotokuvamaalari, 1983 öljyväri, 45x35 cm HUUHAA PUUHAA MIESTEN SALONKI näyttely 12.6.2010 2.1.2011 HYÖRIVÄ PYÖRIVÄ TAIDEKARUSELLI Heinäsen taidesäätiön naivistisen taiteen

Lisätiedot

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. :

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : EDUSKUNNAN KOKOELMAT AINEEN SÄÄTIÖ SANOMALEHTI KALEVA RAUMAN SEUDUN OSUUSPANKKI RAUMAN KAUPUNKI PORIN KAUPUNKI CEDERCREUTZIN MUSEO, HARJAVALTA TURUN KAUPUNKI

Lisätiedot

Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs. Lataa

Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs. Lataa Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs Lataa Kirjailija: Karin Bojs ISBN: 9789523123526 Sivumäärä: 473 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.56 Mb Ainutlaatuisen mukaansatempaava, 54 000 vuotta kattava tarina eurooppalaisten

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen Työharjoittelu Slovakiassa 2007 Marko Niiranen Lähtötunnelmia Helsingissä Matkamme alkoi 4.5.2007 Oulusta junalla ja jatkui Helsingistä lentäen Budapestiin. Budapest Kun lähdimme Suomesta sää oli hyytävän

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA Mutalantie 2 79600 JOROINEN Puh. (017) 578 440 Fax. (017) 572 555 joroinen.kunta@joroinen.fi Joroinen Keskellä kauneinta Suomea. Niin kaunis on maa Joroinen on Luojan suosikki, se on saanut

Lisätiedot

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo HANNALEENA HEISKA Turun taidemuseo 8.2. 19.5.2019 Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu yläkoulujen ja 2. asteen oppilaitosten käyttöön. Materiaalissa tutustutaan Hannaleena Heiskan näyttelyyn ja syvennytään

Lisätiedot

Taidelasit ja lahjaesineet

Taidelasit ja lahjaesineet Taidelasit ja lahjaesineet 270 Maljakko iso (k. 270 mm) Wänni-sarja 235 Maljakko suorakaide (k. 235 mm) Kultaseppä Eino Wännin suunnitteleman lasisarjan muodot ja varhaisimmat esineet ovat 1970 luvulta

Lisätiedot

Piratismi ja taide Eeva Laakso 15.5. - 20.6.2010

Piratismi ja taide Eeva Laakso 15.5. - 20.6.2010 Piratismi ja taide Eeva Laakso 15.5. - 20.6.2010 Aluksi Eräs vanha piratismin muoto on kuvataiteen väärentäminen. Suurin osa väärennetystä kuvataiteesta on tauluja. Myös lasiesineitä, veistoksia, metallille

Lisätiedot

Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta

Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta 1.3.2018 31.8.2018 Toimittaja tutustui Järvenpään taidemuseon uuteen näyttelyyn, joka johdatti taiteen ohella Suomen historiaan ja ihmissuhdekiemuroihin.

Lisätiedot

Tuuli-Tytti Sivusaari

Tuuli-Tytti Sivusaari Tuuli-Tytti Sivusaari Tuuli-Tytti ja tytär Sanna Tuuli Tytti Sivusaari syntyi 25.1.1964 Vaasassa. Hänellä on kaksossisar Päivi Piia. Kaksoset Vanhemmat Simo ja Liisa Sivusaari. Tuuli eli avoliitossa Matts

Lisätiedot

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana )

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana ) Opet Venäjällä Viime kesänä Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja SOOLin opettajat tekivät yhteisen matkan Venäjälle. Oppaanamme toimi rutinoitunut Venäjän matkaaja isä Stefan Holm. Matkan käytännön järjestelyistä

Lisätiedot

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA KOULUTIEDOTE SYKSY 2019 ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA HISTORIAA KIVIKIRVEISTÄ IKEAAN ARKEOLOGIAA JA HAUTAUSTAPOJA TEHDÄÄN YHDESSÄ JOULUA! Tornionlaakson maakuntamuseo tarjoaa oivaltavan matkan oman historian

Lisätiedot

St. Paulsin studion vanhat apteekkihyllyt on täytetty Framan tuoksuilla ja kosmetiikalla.

St. Paulsin studion vanhat apteekkihyllyt on täytetty Framan tuoksuilla ja kosmetiikalla. ILMIÖ St. Paulsin studion vanhat apteekkihyllyt on täytetty Framan tuoksuilla ja kosmetiikalla. Niels Strøyer Christophersen kodissaan, joka sekin on vanha myymälätila. PYSÄYTETTY HETKI Tässä ja nyt. Frama

Lisätiedot

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun 1 / 13 2015 Etelä-Karjalan taidemuseo Sisällys 3 Johdanto tehtävät: 4 Museo ilmiönä 1 5 Museo ilmiönä 2 6 Henkilökohtainen taidekokemus 1 7 Henkilökohtainen taidekokemus

Lisätiedot

Räkna biljetten, laskekaa lippu

Räkna biljetten, laskekaa lippu Räkna biljetten, laskekaa lippu - Lippujen ja liputuksen kulttuurihistoriaa Liput ovat vaakunoiden ohella merkittävimpiä valtioiden ja muiden yhteisöjen visuaalisia tunnuksia. Tutustumme lippujen ja liputuksen

Lisätiedot

Savonlinnassa 1987. Sarin ja Pentin kotiin saapui vierailulle hyvä uskonystävä Anne. Illan mittaan keskustelu kääntyi uniin ja ilmestyksiin.

Savonlinnassa 1987. Sarin ja Pentin kotiin saapui vierailulle hyvä uskonystävä Anne. Illan mittaan keskustelu kääntyi uniin ja ilmestyksiin. Savonlinnassa 1987 Sarin ja Pentin kotiin saapui vierailulle hyvä uskonystävä Anne. Illan mittaan keskustelu kääntyi uniin ja ilmestyksiin. Pentti kertoi, kuinka jo vuosia hän oli unissa käynyt aina samassa

Lisätiedot

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 1 TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 TIEDOTE c/o Veijo Kare Särkilahdentie 29 19700 SYSMÄ Puh 0500 734910 veijo.kare@sysma.fi 7.7. 2010 LEHDISTÖ JA MUUT NÄYTTELYVIERAAT

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Dinotski s Stuff. Dinotski s Stuff. Dinotski s Stuff. Sirpa Helminen 050 3274 756 dino@phnet.fi. Hierontalahjakortti. Palvelut

Dinotski s Stuff. Dinotski s Stuff. Dinotski s Stuff. Sirpa Helminen 050 3274 756 dino@phnet.fi. Hierontalahjakortti. Palvelut Dinotski s Stuff Sirpa Helmisen Lahden osuuskunta Startin kautta perustama käsityöyritys, joka tarjoaa myös kiireapua ja toimii freelancerina. Dinotski s Stuff Sirpa Helminen 050 3274 756 dino@phnet.fi

Lisätiedot

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN MÖKILLE SAMMALNIEMEEN Lähde kaupungin kiireestä Sammalniemen luontoon viettämään unohtumaton loma! Raision Seudun Lasten Tuen mökki on avoinna ympärivuoden, mökki sijaitsee Juupajoella Sammalniemen leirikeskuksen

Lisätiedot

AALTO-passi. Oma nimi:

AALTO-passi. Oma nimi: AALTO-passi Oma nimi: Kiertele Aalto-keskuksessa ulkona ja niissä sisätiloissa, jotka ovat avoinna. Etsi kuvista näkyvät kohdat. Kun löydät kohteen ja keksit vastauksen kysymyksiin, piirrä rasti kuvan

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia OPAS GUIDE SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia 1 Ideoi, innostu ja onnistu yhdessä Tikkurilan kanssa Sablonimaalaus tuo käyttöösi loputtomasti uusia mahdollisuuksia muokata maalilla sisustuksesi

Lisätiedot

Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä

Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä Terijoen hautausmaat Jaakko Mäkelä 12.3.2016 Terijoen hautausmaat Perustettu Nykyinen käyttö Muistomerkki Vanha hautausmaa 1905 metsittynyt 2002 Kuokkalan hautausmaa 1912 hautausmaana 2005 Uusi hautausmaa

Lisätiedot

Lataa Mistä on pienet vauvat tehty? - Katerina Janouch. Lataa

Lataa Mistä on pienet vauvat tehty? - Katerina Janouch. Lataa Lataa Mistä on pienet vauvat tehty? - Katerina Janouch Lataa Kirjailija: Katerina Janouch ISBN: 9789513131272 Sivumäärä: 54 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.42 Mb Kaikki lapset haluavat jossain vaiheessa

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Kulkiessaan Masalantieltä polun ensimmäiseltä etapilta Framnäsin puistotietä pitkin luoteeseen huomaa kävelytien vievän ylös puistomaiselle

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot