SAK:n lausunto aiheeseen: VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAK:n lausunto aiheeseen: VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030"

Transkriptio

1 Asiantuntijalausunto 1 (5) Eduskunnan valtiovarainvaliokunta SAK:n lausunto aiheeseen: VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 SAK:n lähtökohdat energia-ja ilmastopolitiikalle SAK:n energia-ja ilmastopolitiikan lähtökohtana on se, että maapallon globaali ilmaston lämpeneminen pitää saada pysäytettyä alle kahteen asteeseen verrattuna esiteollisen aikaan. Tämä on kaikkein kasvihuonekaasujen päästövähennystoimien perusta. Parhaiten tavoite saavutetaan EU:n ilmastopolitiikalla, kun sillä on yksi tavoite vuoden 2020 jälkeen, päästöjen vähentäminen. Tavoitteen toteuttamisen pääasiallisena keinona on toimiva ja kattava päästökauppa. Pelkkä päästökauppa ei kuitenkaan riitä jo sen vuoksi, että kaikki päästölähteet eivät kuulu sen piiriin. Jotta vuoteen 2050 EU:ssa asetettu %:n päästövähennys saavutetaan, tarvitaan myös energiatehokkuustoimia sekä lisää uusiutuvaa energiaa. Globaalisti, EU:ssa ja Suomessa olisi tärkeää tehdä selkeää, pitkäjänteistä, kestävää ja kustannustehokasta energia- ja ilmastopolitiikka. Pääasialliset huomiot Valtioneuvoston selontekoon Valtioneuvoston selonteko vastaa SAK:n näkemystä energia-ja ilmastopolitiikasta erityisen hyvin kustannustehokkuuden osalta. Strategiassa painotetaan päästökaupan merkitystä sekä esitetään uusiutuvan energian osalta syöttötariffista luopumista ja teknologianeutraaleja tarjouskilpailuja ylimenokaudeksi. Toimialariippumattomien energiatehokkaiden investointien ja teknologisten innovaatioiden edistämien TKI- ja energiatukien avulla on edelleen tarpeellista. Tuet pitää kohdentaa ensisijaisesti teknologian kaupallistamiseen ja uuden energiateknologian kokeiluhankkeisiin. Strategiassa onkin varattu näille toimille rahoitusta. Summat jäävät kuitenkin tarpeisiin suhteutettuna vaatimattomiksi. Vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtyminen tarkoittaa suurta elinkeinorakenteiden muutosta. VNK:n valitsema linja, jossa uudet päästövähennystoimet kohdentuvat erityisesti liikennesektorille on ymmärrettävä hallituksen oman sektorille asettaman tavoitteen näkökulmasta. Tämä ei kuitenkaan riitä, taakanjakosektorin lisätoimia on kohdennettava myös maatalous- ja rakennussektoreille. Energia-ja ilmastostrategian 2030 valmistelussa olisi ollut hyvä analysoida tarkemmin Pariisin ilmastosopimuksen toimialakohtaiset vaikutukset Suomen kilpailukykyyn ja työllisyyteen..

2 Asiantuntijalausunto 2 (5) Valittujen energia-ja ilmastostrategian toimien kestävyys on varmistettava niin lyhyellä, keskipitkällä kuin pitkälläkin aikajänteellä. Erityisen tarkkana pitää olla, jos energia- ja ilmastostrategiassa mainittu runkopuun hakkuu nousee Suomessa miljoonan kuution vuositasolle. Uusia toimia tarvitaan liikenteen lisäksi muulle taakanjakosektorille Maatalouden päästöjä myös vähennettävä Rakentaminen ja kiinteistöjen lämmitys Energia-ja ilmastostrategian mukaan Suomi tavoittelee kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä liikennesektorilla vuoteen 2030 mennessä verrattuna 2005 vuoteen 50 prosenttia. Tavoite on erittäin kunnianhimoinen ja sisältää epävarmuustekijöitä. Skenaarion toteuttaminen vaatisi mm. biopolttolaitosten kapasiteetin ja biopolttoaineiden käytön tuntuvaa lisäämistä sekä sähköllä kulkevien henkilöautojen määrän nopeaa kasvua :een ja kaasulla kulkevien :een. Valtion verotulojen pienenemisen on arvioitu olevan vuosina tarvittavien toimenpiteiden vaikutuksesta 1,4 miljardia euroa. Sinänsä liikennesektorin toimiin keskittyminen on ymmärrettävää, koska liikenteen päästöjen osuus on Suomen kasvihuonekaasupäästöistä reilut 20 %. Yhteen sektoriin liikaa keskittyminen ei ole kuitenkaan viisasta. Suomen pitää varautua saavuttamaan Suomen päästövähennystavoitteet myös muihin kuin liikennesektorin uusiin toimiin panostamalla. Taakanjakosektorilla tarvitaan liikenteen lisäksi toimia ainakin maataloudessa ja rakennusteollisuudessa energiatehokkuuden parantamisessa. Maatalous on merkittävä kasvihuonekaasu- ja vesistöpäästöjen lähde, mihin on välttämätöntä saada muutos. Tilastokeskuksen mukaan v Suomen kasvihuonekaasupäästöistä 11 % tuli maataloudesta. Maatilatalouden kehittämisrahasto Makera voisi kehittyä innovaatioiden edistäjäksi. Tuet olisivat ehdollisia puhtaiden teknologioiden käytölle. Myös maatalouden ympäristötuet tulisi kohdentaa paremmin todennettaviin päästövähennyksiin ja vaikuttavimpiin kohteisiin. Suomen ilmastopaneeli on arvioinut että rakennuskannassamme voidaan saavuttaa vuoteen 2050 mennessä olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuutta parantamalla ja uudisrakentamalla tehokkaasti noin % vähennys energiankulutuksessa ja % vähennys co2- päästöissä. Päästöjen määrään vaikuttavat myös rakentamistehokkuus, rakennusten tyypit ja se, millä tavalla tuotettua energiaa rakennuksissa käytetään. On hyvä, että strategiassa mainitaan mm. rakennusten energiatehokkuuden ja puurakentamisen edistäminen. Tämän lisäksi

3 Asiantuntijalausunto 3 (5) tarvitaan esityksiä uusia toimien toteuttamiseksi ja vanhojen nopeuttamiseksi. Työryhmä ennakoimaan toimialoittain ilmastopolitiikan työllisyys- ja kilpailukykyvaikutuksia VTT:n selvityksen mukaan politiikka- skenaariossa työllisten määrän arvioidaan olevan 0,15% negatiivinen suhteessa perusuraan. Työllisyyskasvu olisi 2030 mennessä politiikka-skenaariossa kuitenkin hieman yli kolme prosenttia verrattuna vuoteen Jotta työllisyyskasvua saataisiin nopeutettua esittää SAK, että Suomeen perustettaisiin laajapohjainen ryhmä arvioimaan ilmastosopimuksen toimialakohtaisia työllisyys- ja kilpailukykyvaikutuksia Suomessa. Käytännössä työryhmä ennakoisi ja arvioisi ilmastopolitiikasta johtuvia rakennemuutosten vaikutuksia toimialoittain ml. työllisyysvaikutukset. Työryhmä kartoittaisi, minkälaisia uusia markkinoita ja työtä ilmastosopimus mahdollistaa Suomessa toimiville yrityksille ja miten hallitus voi edistää yritysten pääsyä näille markkinoille. Lisäksi se selvittäisi, minkälaisia uusia työntekijöiden osaamistarpeita uuden työn myötä syntyy. Tärkeää olisi myös ennakoida negatiiviset yritys- ja toimialakohtaiset vaikutukset ja etsiä ratkaisuja näiden vaikutusten minimoimiseksi mm. uudelleen-, täydennys- ja muuntokoulutusta lisäämällä. Näin toimiessaan hallitus voisi edistettävä tasapuolisemmin kaikkien toimialojen päästövähennystoimia. Liikenteen lisäksi uusia toimia tarvitaan päästökaupan ulkopuolisista ainakin rakennus ja maatalous-sektoreille. Myöskään päästökaupan piirissä olevaa energia- ja teollisuussektoreita ei voi jättää huomioimatta uusia vähentämistoimia suunnitellessa. Runkopuun milj. m3 vuosihakkuut edellyttävät metsäluonnon monimuotoisuuden turvaavia toimia VNK:n energia- ja ilmastostrategiassa on Luonnonvarakeskuksen hakkuukertymäskenaario, jossa runkopuun vuotuisen kokonaiskertymän arvioidaan nousevan vuoteen 2035 mennessä tasolle 79 milj. m3/v. Runkopuun hakkuut lisääntyvät mm. biopolttoaineiden käytön lisääntymisen vuoksi. Suomen hiilinielu on vaihdellut vuosina Suomessa noin miljoonan tonnin välillä hiilidioksidiekvivalentteina (Mt CO2ekv.). Vuonna 2013 Suomen metsien hiilinielu oli 26 Mt ekv. CO2. Vuositasolla Suomen metsien nettonielu on vastannut prosenttia Suomen kokonaispäästöistä. Jos runkopuun hakkuut nousevat 79 milj. m3/v tasolle ja metsähakkeen käyttö olisi tasolla 15 milj. m3 vuosittain, pienenisi hiilinielu 13,5 Mt ekv. CO2 vuoteen 2030 mennessä. Näin Kioton pöytäkirjassa Suomelle vuosille

4 Asiantuntijalausunto 4 (5) asetettu vertailutaso - n. 20 Mt CO2ekv./v - ei täyttyisi, vaikka se arvioidaan saavutettavan kaudella Hiilinieluvaikutusten lisäksi Luonnonvarakeskus ja Suomen ympäristökeskus ovat arvioineet luonnon monimuotoisuusvaikutuksia skenaarioiden pohjalta. Viimeisen kymmenen vuoden jaksolla hakkuukertymä on ollut keskimäärin 60,6 milj. m3/v ja 2015 vuonna 68 milj.m3. Skenaariotarkastelun johtopäätös oli, että runkopuun hakkuut voivat nousta tasolle milj. m3/v tasolle heikentämättä merkittävästi metsäluonnon monimuotoisuutta tai haitallisia vesistövaikutuksia. Luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen edellyttää sitä, että olemassa olevia monimuotoisuuden edistämiskeinoja parannetaan. Esimerkiksi kuollutta puustoa säästetään hakkuissa nykyistä paremmin, edistetään vanhojen metsien ja arvokkaiden luontokohteiden suojelua, vältetään puun korjuuta arvokkailta luontokohteilta, lisätään järeitä eläviä säästöpuita uudistushakkuissa ja kulotetaan luonnonhoidollisesti. Näiden toimien tarpeellisuus on tunnistettu selonteossa, mutta niille ei ole varattu resursseja ainakaan selonteon taulukon 2. mukaan, jossa on esitetty toimenpiteitä uusiksi rahoitustarpeiksi. Tuotantotukijärjestelmäuudistus sekä biokaasu- ja puupolttoainetukiselvitys kannatettavaa Sipilän hallitus tavoittelee hiilen korvaamista uusiutuvilla energialähteillä sekä päästöttömän ja uusiutuvan energian käytön lisäämistä kestävästi niin, että sen osuus nousee yli 50 prosenttiin ja omavaraisuus energian tuotannossa yli 55 prosenttiin 2020-luvulla. Strategian mukaan nykyisenkaltaisesta tuuli-, biokaasu- ja puupolttoainelaitosten syöttötariffijärjestelmästä luovutaan ja siirrytään teknologianeutraaleihin tarjouskilpailuihin, joiden perusteella maksetaan sähkön tuotantotukea ainoastaan kustannustehokkaimmille ja kilpailukykyisille uusiutuvan sähkön tuotantoinvestoinneille. Hallituksen tavoite uusituvan energian käytön lisäämisestä ensisijaisesti markkinaehtoisesti on kannatettavaa. Ylimenokauden ratkaisuna ja suomalaisen hankeosaamisen ylläpitämiseksi teknologianeutraalit tarjouskilpailut ovat perusteltuja. Metsähakkeen tuotantotukijärjestelmä voi olla perusteltu päästövähennystavoitteiden näkökulmasta. Tuotantotukijärjestelmä ei kuitenkaan voi olla pysyvä ratkaisu, vaan markkinaehtoisuuden pitäisi toteutua mahdollisimman laajasti sähkön- ja lämmöntuotannossa jatkossa. Päästövähennysten toteutumisen ml. turpeen käytön väheneminen on perusteltua, mutta varmistettava ensisijaisesti muilla keinoin, kuten energiaverotuksella. Tuntuisi loogiselta, että uusiutuvan energian tarjouskilpailuihin ohjattaisiin mukaan myös syöttötariffi- järjestelmässä mukana olevat biokaasu- ja puupolttoainelaitokset. Onkin hyvä, että metsähakkeen tuotantotukijärjestelmän tarpeellisuutta arvioidaan vuoden 2018 aikana.

5 Asiantuntijalausunto 5 (5) Jatkossa uusiutuvan energian edistämiseksi pitäisi tukea ensisijaisesti yritysten, tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen tutkimusta, kehitystä sekä innovaatioita tuotantotukien sijaan. Innovaatiot edistävät varmimmin päästötöntä, riittävän omavaraista ja kustannustehokasta energiajärjestelmään. Energiatuki ja energiateknologiahankkeet edelleen tarpeen VNK:n selonteossa linjataan, että energiatukia ja energiateknologiahankkeita kohdennetaan uuden teknologian kaupallistamiseen ja tuista luovutaan kokonaan teknologian kehittyessä, kustannusten alentuessa ja kilpailukyvyn parantuessa. Linjaus on hyvä. Toistaiseksi uusiutuvan energian investointituet, uusien innovaatioiden kehittäminen ja energiatehokkuutta edistävät tuet ovat tärkeä osa vähäpäästöiseen energia- ja teollisuusrakenteen siirtymistä. Lisäksi ne voivat parantaa Suomen kilpailukykyä ja työllisyyttä. Tuen tavoitteisiin ja esimerkiksi liikennesektorille suunnattuihin toimiin suhteutettuna, energiatukiin vuosittain varatut 64 milj. euroa ovat vaatimattomat. Suurten uusien energiateknologiahankkeiden harkinnanvarainen investointituki olisi suunnattava uuden energiateknologian kokeiluhankkeisiin, joihin liittyvistä ratkaisuista monet ovat keskeisiä sähkön tuotannon muuttuessa yhä enemmän uusiutuviin energialähteisiin perustuvaksi ja vaihtelevan sähkön tuotannon osuuden kasvaessa. Nykyistä energiatukia saavien toimijoiden rajausta voisi harkita. Nyt tuet on kohdistettu pääsääntöisesti päästökauppasektorin ulkopuolisille sektoreille pois lukien uuden teknologian hankkeet. Kyseessä voi olla tuki mm. liikenteen kehittyneitä biopolttoaineita tuottaviin laitoksiin, liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien yleistymiseen ja yritysten ja maatilojen kiinteistökohtaiseen tai päästökauppaan kuulumattomaan sähkön- ja lämmöntuotantoon. Onko tämä rajaaminen viisasta? Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry

Asiantuntijalausunto 1 (6) Eduskunnan valtiovarainvaliokunta

Asiantuntijalausunto 1 (6) Eduskunnan valtiovarainvaliokunta Asiantuntijalausunto 1 (6) Eduskunnan valtiovarainvaliokunta sara.kuitunen@eduskunta.fi SAK:n lausunto VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

Lisätiedot

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia lisääntyvät hakkuut Talousvaliokunnalle ja monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 10.03.2017 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen Elinkeinoministeri Olli Rehn

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen Elinkeinoministeri Olli Rehn Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030 Elinkeinoministeri Olli Rehn 24.11.2016 Skenaariotarkastelut strategiassa Perusskenaario Energian käytön, tuotannon ja kasvihuonekaasupäästöjen kokonaisprojektio

Lisätiedot

ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA. YmV Otto Bruun, suojeluasiantuntija

ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA. YmV Otto Bruun, suojeluasiantuntija ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA YmV 16.2.2017 Otto Bruun, suojeluasiantuntija Lähtökohdat arvionnille Taustalla Pariisin sopimus 2015 ja sen tavoitteiden valossa tiukka hiilibudjetti, joka huomioi sekä päästölähteet

Lisätiedot

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n 2030- kehikko Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Ilmasto- ja energiapolitiikan aamupäivä, Rake-sali 27.4.2016 Agenda Strategian valmisteluprosessi EU:n 2030 tavoitteet

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen Eduskunnan talousvaliokokunta 7.3.2017 Pekka Ripatti Uusiutuvan energian käytön lisääminen ja energian hankinnan omavaraisuus Uusiutuvan

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Merja Turunen, Ympäristöministeriö 12.2.2016 Hallitusohjelma BIOTALOUS JA PUHTAAT RATKAISUT 1. Hiilettömään puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030

Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030 Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030 Mitä päästöjä tarkastellaan? Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä keskipitkän aikavälin ilmastopoliittinen suunnitelma koskevat ainoastaan

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategian jatkotyö tuulivoiman osalta. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Hallitusneuvos Anja Liukko

Energia- ja ilmastostrategian jatkotyö tuulivoiman osalta. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Hallitusneuvos Anja Liukko Energia- ja ilmastostrategian jatkotyö tuulivoiman osalta Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 24.1.2017 Hallitusneuvos Anja Liukko Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030: Tuet teollisen

Lisätiedot

Uusiutuvan energian vaikuttavuusarviointi 2015 Arviot vuosilta

Uusiutuvan energian vaikuttavuusarviointi 2015 Arviot vuosilta Uusiutuvan energian vaikuttavuusarviointi 2015 Arviot vuosilta 2010-2014 Suvi Monni, Benviroc Oy, suvi.monni@benviroc.fi Tomi J Lindroos, VTT, tomi.j.lindroos@vtt.fi Esityksen sisältö 1. Tarkastelun laajuus

Lisätiedot

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Helena Säteri, ylijohtaja ARY 4.8.2009 Valkeakoski Helena Säteri, ympäristöministeriö/ ARY Asuntomessuseminaari Valkeakoskella 4.8.2009 Kohti uutta

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin

Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Elinkeinoministeri Olli Rehn Päättäjien 40. Metsäakatemia Majvikin Kongressikeskus 26.4.2016 Pariisin ilmastokokous oli menestys Pariisin

Lisätiedot

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 2 22.3.2010 Globaali ongelma vaatii globaalin ratkaisun EU on hakenut sopimusta, jossa numerot ja summat ei julistusta

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.

Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1. Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Uusiutuvan energian vaikuttavuusarviointi 2013 Arviot vuosilta

Uusiutuvan energian vaikuttavuusarviointi 2013 Arviot vuosilta Uusiutuvan energian vaikuttavuusarviointi 213 Arviot vuosilta 21-212 Suvi Monni, Benviroc Oy, suvi.monni@benviroc.fi Tomi J Lindroos, VTT, tomi.j.lindroos@vtt.fi Esityksen sisältö 1. Tarkastelun laajuus

Lisätiedot

St1:n asiantuntijalausunto Liikenne- ja viestintävaliokunnalle: VNS 7/2017 keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030

St1:n asiantuntijalausunto Liikenne- ja viestintävaliokunnalle: VNS 7/2017 keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030 St1:n asiantuntijalausunto Liikenne- ja viestintävaliokunnalle: VNS 7/2017 keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030 St1, Mika Aho 1 30% velvoitetta ei pidä lukita EU säädöstö auki

Lisätiedot

Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli

Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) 26.1.2016 Marita Laukkanen (VATT) Tukijärjestelmät ja ilmastopolitiikka 26.1.2016 1 / 13 Miksi

Lisätiedot

Biotalouden kestävyyshaasteet

Biotalouden kestävyyshaasteet Kansalaisinfo 14.6.2017 Biotalouden kestävyyshaasteet Ernesto Hartikainen, Sitra ernesto.hartikainen@sitra.fi Twitter @ernestoharti V I S I O Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. MINKÄLAINEN

Lisätiedot

Energiatuki Kati Veijonen

Energiatuki Kati Veijonen Energiatuki 2017 Kati Veijonen Energiatukea Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: 1) lisäävät uusiutuvien energialähteiden

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimuksen vaikutukset Suomessa

Pariisin ilmastosopimuksen vaikutukset Suomessa Rakennusten energiaseminaari, Finlandia-talo 20.9.2016 Pariisin ilmastosopimuksen vaikutukset Suomessa Markku Ollikainen Professori, Helsingin yliopisto Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastosopimuksen

Lisätiedot

Vähäpäästöistä liikkuvuutta koskeva eurooppalainen strategia. (COM(2016) 501 lopullinen)

Vähäpäästöistä liikkuvuutta koskeva eurooppalainen strategia. (COM(2016) 501 lopullinen) Vähäpäästöistä liikkuvuutta koskeva eurooppalainen strategia (COM(2016) 501 lopullinen) 1 Strategian tavoitteet Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen tulee vuonna 2050 olla vähintään 60 prosenttia pienemmät

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 24.11.2016 Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti v. 2015

Lisätiedot

Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta

Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Sähköautodemonstraatioiden työpaja 24.5.2010 Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka vuoteen 2020

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen: Heikki Granholm

Maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen: Heikki Granholm U 5/2017 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uusiutuvan

Lisätiedot

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 4.3.2009 Ilmastovastaava Leo Stranius 1 Esityksen

Lisätiedot

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP)

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kestävän energiankäytön toimintasuunnitelma... 4 3. Johtopäätökset... 5 LIITE: Kestävän

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen Petteri Kuuva Koneyrittäjien Energiapäivät , Hotelli Arthur, Helsinki

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen Petteri Kuuva Koneyrittäjien Energiapäivät , Hotelli Arthur, Helsinki Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030 Petteri Kuuva Koneyrittäjien Energiapäivät 24.3.2017, Hotelli Arthur, Helsinki EU:n päästöjenvähennystavoitteet EU:n ilmastotavoitteet Kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia 2030 taloudellisista vaikutuksista

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia 2030 taloudellisista vaikutuksista Kansallinen energia- ja ilmastostrategia 2030 taloudellisista vaikutuksista 14.2.2017 Liikenne ja viestintävaliokunta VM / Matti Kahra BO/Budjettiosasto, Rakenneyksikkö Esityksen sisältö Kansantaloudelliset

Lisätiedot

Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström

Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström Turvemaat - haaste hallinnolle Ilmajoki 21.11.2017 Marja-Liisa Tapio-Biström 1 Sisältö Ilmastopolitiikka - Suomi osana kokonaisuutta Turvemaiden merkitys osana ilmastopolitiikkaa Toimenpiteitä - ratkaisuja

Lisätiedot

VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Akava ry Lausunto 1 (5) Eduskunta Talousvaliokunta TaV@eduskunta.fi Asiantuntijakuuleminen torstaina 9.3.2017 klo 12.00 VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Lappeenrannan tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Lappeenrannan tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Lappeenrannan tulevaisuusfoorumi 4.11.2009 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi

Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi 10.11.2009 Ilmastonmuutos maksaa Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski 10.11.2009

Lisätiedot

PARIISIN SOPIMUKSEN EVÄÄT PALKANSAAJILLE

PARIISIN SOPIMUKSEN EVÄÄT PALKANSAAJILLE PARIISIN SOPIMUKSEN EVÄÄT PALKANSAAJILLE Media-aamiainen Eurooppa-salissa 24.2.2016 Pia Björkbacka elinkeinopoliittinen asiantuntija 1 TAUSTAA Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC edustaa YK:n

Lisätiedot

Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari

Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari 10.11.2016 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma Kuntien ilmastokampanjan seminaari 15.11.2011 Anne Saari 1 Kansainvälinen ilmastopolitiikka Kioton sopimus 16.2.2005, v. 2012 jälkeen? Durbanin ilmastokokous 28.11. 9.12.2011 EU 2008:

Lisätiedot

Energiapoliittisia linjauksia

Energiapoliittisia linjauksia Energiapoliittisia linjauksia Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa -kutsuseminaari Arto Lepistö Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto 25.3.2010 Sisältö 1. Tavoitteet/velvoitteet 2. Ilmasto- ja energiastrategia

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Espoon tulevaisuusfoorumi 27.1.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

EU:n energiaunioni ja liikenne

EU:n energiaunioni ja liikenne EU:n energiaunioni ja liikenne Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenne- ja viestintävaliokunta 16.6.2015 Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti v.

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen ylijohtaja Riku Huttunen Eduskunnan talousvaliokunnan kuuleminen

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen ylijohtaja Riku Huttunen Eduskunnan talousvaliokunnan kuuleminen Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030 ylijohtaja Riku Huttunen Eduskunnan talousvaliokunnan kuuleminen 8.3.2017 Taustana EU:n päästövähennystavoitteet EU:n ilmastotavoitteet Kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

Esitys tarjouskilpailuun perustuvasta preemiojärjestelmästä [HE 175/2017 vp] Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa

Esitys tarjouskilpailuun perustuvasta preemiojärjestelmästä [HE 175/2017 vp] Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa Esitys tarjouskilpailuun perustuvasta preemiojärjestelmästä [HE 175/2017 vp] Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa 16.11.2017 Hallitusneuvos Anja Liukko Päästökauppa Lisää uusiutuvaa energiaa tai

Lisätiedot

Kansallinen energiaja ilmastostrategia

Kansallinen energiaja ilmastostrategia Kansallinen energiaja ilmastostrategia Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Petteri Kuuva Tervetuloa Hiilitieto ry:n seminaariin 21.3.2013 Tekniska, Helsinki Kansallinen energia- ja ilmastostrategia

Lisätiedot

Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT

Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT Low Carbon Finland 2050 Tulokset Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT 2 Kolme vähähiilistä tulevaisuudenkuvaa Tonni, Inno, Onni Eri lähtökohdat Suomen elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen sekä uuden teknologian

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Kuntien ilmastokampanjan juhlatapaaminen 14.11.2017 Johanna Kentala-Lehtonen, Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Kohti päästötöntä liikennettä Saara Jääskeläinen, LVM Uusiutuvan energian päivä

Kohti päästötöntä liikennettä Saara Jääskeläinen, LVM Uusiutuvan energian päivä Kohti päästötöntä liikennettä 2045 Saara Jääskeläinen, LVM Uusiutuvan energian päivä 23.1.2018 1 Liikenteen päästövähennystavoitteet energia- ja ilmastostrategiassa ja Kaisussa Liikenteen päästöjä tulee

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan nykytila Kolme rinnakkaista tavoitetta vuoteen 2020 ( 20-20-20 ) 1) Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Suomen ilmasto ja energiastrategia Maakaasupäivät Turussa 26.11.2008

Suomen ilmasto ja energiastrategia Maakaasupäivät Turussa 26.11.2008 Suomen ilmasto ja energiastrategia Maakaasupäivät Turussa 26.11.2008 Taisto Turunen Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Päästöoikeuden hinnan kehitys vuosina 2007 2008 sekä päästöoikeuksien forwardhinnat

Lisätiedot

Lausunto 1 (3) Lausunto koskien valtioneuvoston selontekoa kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 VNS 7/2016 vp

Lausunto 1 (3) Lausunto koskien valtioneuvoston selontekoa kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 VNS 7/2016 vp Lausunto 1 (3) Kestävä kehitys ja edunvalvonta, energia 13.03.2017 Eduskunnan talousvaliokunta tav@eduskunta.fi Lausunto koskien valtioneuvoston selontekoa kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anja Liukko LAUSUNTO HE 30/2015 vp

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anja Liukko LAUSUNTO HE 30/2015 vp TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anja Liukko LAUSUNTO HE 30/2015 vp 20.10.2015 VALTION TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016: ENERGIAPOLITIIKKA (32.60) Energiapolitiikan tavoitteiden toteutuminen Energiapolitiikan

Lisätiedot

Ilmastonmuutos. Ihmiskunnan suurin haaste. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Ilmastonmuutos. Ihmiskunnan suurin haaste. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Ilmastonmuutos Ihmiskunnan suurin haaste Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 1 2 Ilmastonmuutos edelleen tosiasia Maapallon keskimääräinen lämpötila noussut 100 vuoden aikana 0,74 C 15 lämpimintä vuotta

Lisätiedot

Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020

Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020 Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020 Jukka Saarinen TEM BioRefine-loppuseminaari 27.11.2012 EU:n ilmasto- ja energiapaketin velvoitteet Kasvihuonekaasupäästöjen (KHK) tavoitteet:

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 EK:n kannat Lähtökohdat Globaali toimintaympäristö on muuttunut 5 vuodessa rajusti; EU:n nykyisiä 2020-tavoitteita ei voi kopioida uudelle kaudelle. Vuoteen 2030

Lisätiedot

Energiatuen mahdollisuudet Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille. Pekka Grönlund TEM Team Finland -talo

Energiatuen mahdollisuudet Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille. Pekka Grönlund TEM Team Finland -talo Energiatuen mahdollisuudet Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille Pekka Grönlund TEM 7.11.2016 Team Finland -talo Energiatuen tavoitteet Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen Petteri Kuuva Eduskunnan valtiovarainvaliokunta kuuleminen

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen Petteri Kuuva Eduskunnan valtiovarainvaliokunta kuuleminen Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030 Petteri Kuuva Eduskunnan valtiovarainvaliokunta kuuleminen 10.2.2017 Juha Sipilän hallitusohjelman energialinjaus Päästöttömän, uusiutuvan energian

Lisätiedot

ProAgria Maitovalmennus

ProAgria Maitovalmennus ProAgria Maitovalmennus Birgitta Vainio-Mattila MMM 6.9.2017 1 Kotieläinten khk- päästöt Lähde:FAO/Gleam 2 Ammoniakkipäästöt EUssa Lähde: EEA 3 EU:n 2020- tavoitteet 2008 uusiutuva energia 20 % biopolttoaineet

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Ilmastopolitiikan toimikunnan ehdotus 1 Ilmasto ja liikenne 13,7 milj. tonnia kasvihuonekaasuja kotimaan liikenteestä v. 2007

Lisätiedot

Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa

Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa Päivi Myllykangas, EK Aluetoiminta 16.12.2010 Energia- ja ilmastopolitiikan kolme perustavoitetta Energian riittävyys ja toimitusvarmuus Kilpailukykyiset kustannukset

Lisätiedot

Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta

Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta Erikoistutkija, ohjelmapäällikkö Pasi Rikkonen 5.10.2016 1 Luke Gg CO2e Perusskenaario - tulokset Päästövähennysvelvoite -39 % on kova Maataloussektorin päästöt nousivat

Lisätiedot

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 Forestenergy 2020, Jyväskylä 8.10.2014 Pekka Tervo, TEM Komission tiedonanto ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista vuosille 2020-2030 (annettu 21.1.2014)

Lisätiedot

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010 Tampere Uhkat (=kustannukset,

Lisätiedot

Päästökauppa selkokielellä

Päästökauppa selkokielellä Päästökauppa selkokielellä Päästökaupan alkeisoppimäärä 28.5.2015 Ilmastoslangia suomentamassa Karoliina Anttonen, TEM ja Kati Ruohomäki, EK Minkälaisia kasvihuonekaasujen vähennystavoitteita on EU:ssa

Lisätiedot

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos

Lisätiedot

Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013

Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013 Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013 Sami Rinne TEM / Energiaosasto Esityksen sisältö Suomen energiankulutus ja päästöt nyt 2020 tavoitteet ja niiden

Lisätiedot

Liikenteen ilmastopolitiikka ja tutkimuksen tarve vuoteen 2030/2050

Liikenteen ilmastopolitiikka ja tutkimuksen tarve vuoteen 2030/2050 Liikenteen ilmastopolitiikka ja tutkimuksen tarve vuoteen 2030/2050 Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö TransSmart-seminaari, Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 EU:n päästövähennystavoitteet EU:n komissio antoi heinäkuussa 2016 ehdotuksensa

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiapolitiikka ja maakunnat. Jyväskylä

Ilmasto- ja energiapolitiikka ja maakunnat. Jyväskylä Ilmasto- ja energiapolitiikka ja maakunnat Jyväskylä 28.1.2010 1. Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka vuoteen 2020 2. Tulevaisuusselonteko: kohti vähäpäästöistä Suomea 3. Esimerkkejä maakuntien ilmastopolitiikasta

Lisätiedot

Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma

Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma Energia- ja ilmastotiekartta 2050 Aloitusseminaari 29.5.2013 Pasi Holm Lähtökohdat Tiekartta 2050: Kasvihuonepäästöjen vähennys 80-90 prosenttia vuodesta 1990 (70,4

Lisätiedot

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 Eduskunnan ympäristövaliokunta 17.2.2009 Ilmastovastaava Leo Stranius 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Edessä väistämätön muutos

Edessä väistämätön muutos Edessä väistämätön muutos 50 kestävää ratkaisua Jätkäsaareen -tilaisuus Pirkko Heikinheimo, VNK Ennakoitu lämpeneminen tällä vuosisadalla Ilman ilmastopolitiikkaa Sen kanssa Lähde: MIT Sektorit kuvaavat

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari. Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia

Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari. Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Lahti 15.10.2012 Sisällys Cleantechin strateginen ohjelma Puhtaan

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO)

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO) Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO) Harri Pursiainen, liikenne- ja viestintäministeriö TransEco tutkimusohjelman aloitusseminaari Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 (KAISU)

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 (KAISU) VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 (KAISU) Mikael Ohlström, johtava asiantuntija Eduskunnan talousvaliokunnan kuuleminen 18.10.2017

Lisätiedot

2030 skenaariotarkastelut - tavoitteena 40 %:n kasvihuonekaasuvähennys

2030 skenaariotarkastelut - tavoitteena 40 %:n kasvihuonekaasuvähennys 2030 skenaariotarkastelut - tavoitteena 40 %:n kasvihuonekaasuvähennys ForestEnergy2020 vuosiseminaari 8.10.2014, Jyväskylä Tiina Koljonen, tutkimustiimin päällikkö VTT, Energiajärjestelmät EU 2030 ilmasto-

Lisätiedot

Bioenergia ry 6.5.2014

Bioenergia ry 6.5.2014 Bioenergia ry 6.5.2014 Hallituksen bioenergiapolitiikka Hallitus on linjannut energia- ja ilmastopolitiikan päätavoitteista puhtaan energian ohjelmassa. Hallitus tavoittelee vuoteen 2025 mennessä: Mineraaliöljyn

Lisätiedot

Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta

Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta Ohjelmapäällikkö Pasi Rikkonen 28.9.2016 1 Luke Maatalouden KHK-päästöt 1990-2014 ~6.5 milj. t CO 2 ekv. raportoitu maataloussektorilla ~1 milj. t CO 2 raportoitu energiasektorilla

Lisätiedot

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.6.2009 Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energian loppukulutus vuosina 1990 2006 sekä perusurassa

Lisätiedot

Bioenergia-alan linjaukset ja näkymät

Bioenergia-alan linjaukset ja näkymät Bioenergia-alan linjaukset ja näkymät Esityksen sisältö Bioenergia ry Bioenergian näkymistä Ajankohtaisia aiheita LULUCF REDII Uusiutuvan sähköntuotannon tarjouskilpailu Metsähakkeen tuki Liikenteen päästövähennykset

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet Pariisin

Lisätiedot

Vuoden 2008 energia- ja ilmastostrategian risupaketin vaikutukset

Vuoden 2008 energia- ja ilmastostrategian risupaketin vaikutukset Vuoden 2008 energia- ja ilmastostrategian risupaketin vaikutukset Suomen energiaekonomistien ja metsäekonomistiklubin kevätseminaari, Energiavirasto 6.4.2017 Pekka Ripatti ja Olli Mäki Kenen tiedoilla

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-vuositapaaminen 23.11.2011 Liikkumisen ohjauksen hankehaku

Lisätiedot

U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa , taakanjakoehdotus

U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa , taakanjakoehdotus U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa 2021-2030, taakanjakoehdotus Tuija Talsi 28.9.2016 Talousvaliokunta Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n

Lisätiedot

Ilmastopolitiikka ja maatalous uhka vai mahdollisuus?

Ilmastopolitiikka ja maatalous uhka vai mahdollisuus? Ilmastopolitiikka ja maatalous uhka vai mahdollisuus? Puheenjohtaja Juha Marttila, MTK Maatalouden tulevaisuus 3.11.2014, Oulu Luontomme tarjoaa mahdollisuuden vihreään kasvuun = hiilensidontaan Metsää

Lisätiedot

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030 Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Energia- ja ilmastostrategia ja Kaisu EU:n komissio antoi ehdotuksensa eri

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Oulun tulevaisuusfoorumi 20.4.2010 Tulevaisuusselonteon sisällöstä Miksi tulevaisuusselonteko? Tulevaisuusselonteko täydentää ilmasto- ja energiastrategiaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunta Laajapohjainen toimikunta energiansäästön ja energiatehokkuuden toimenpiteiden

Lisätiedot

Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030

Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030 Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030 Jukka Leskelä Energiateollisuus ry SESKOn kevätseminaari 2013 20.3.2013, Helsinki 1 Kannattavuus? Kilpailukykyisesti Kokonaisedullisimmin Tuottajan

Lisätiedot

Ajankohtaista TEMistä / energiasta

Ajankohtaista TEMistä / energiasta Ajankohtaista TEMistä / energiasta Timo Ritonummi Teollisuusneuvos Majvik 8.112017 Lähiaikoina tapahtuu energiassa. Komission talvipaketin (2030, energiatehokkuutta EED, EPBD, uusiutuvaa RED II, sähkömarkkinoita,

Lisätiedot

Miten EU:n metsä- ja bioenergialinjaukset vaikuttavat Suomen metsäsektoriin? Miten Suomi vaikuttaa EU:ssa?

Miten EU:n metsä- ja bioenergialinjaukset vaikuttavat Suomen metsäsektoriin? Miten Suomi vaikuttaa EU:ssa? Miten EU:n metsä- ja bioenergialinjaukset vaikuttavat Suomen metsäsektoriin? Miten Suomi vaikuttaa EU:ssa? Kaisa Pirkola, MMM Päättäjien metsäakatemia 30.8.2017, Majvik Metsäsektoriin vaikuttavia EU:n

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Lausunto liikenteen päästövähennyskeinoista parlamentaariselle liikenneverkon rahoitusta arvioivalle työryhmälle

Lausunto 1 (4) Lausunto liikenteen päästövähennyskeinoista parlamentaariselle liikenneverkon rahoitusta arvioivalle työryhmälle Lausunto 1 (4) 20.4.2017 Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä leo.parkkonen@vm.fi kirjaamo@lvm.fi Lausunto liikenteen päästövähennyskeinoista parlamentaariselle liikenneverkon rahoitusta

Lisätiedot

Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen

Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen Tekes Polttokennot vuosiseminaari 2011 13.9.2011 Hanasaari Petteri Kuuva Agenda Suomen ilmasto- ja energiastrategiat

Lisätiedot

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010 Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta Ville Niinistö 17.5.2010 Ilmastonmuutoksen uhat Jo tähänastinen lämpeneminen on aiheuttanut lukuisia muutoksia

Lisätiedot

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan toimialapäivät Noormarkku 31.3.2011 Ylitarkastaja Aimo Aalto Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Seinäjoen tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Seinäjoen tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Seinäjoen tulevaisuusfoorumi 9.11.2009 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Lisätiedot

Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia. Petteri Kuuva Sähköseminaari

Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia. Petteri Kuuva Sähköseminaari Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia Petteri Kuuva Sähköseminaari 27.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti TAVOITE: Uusiutuvan energian osuus

Lisätiedot