Pelaajan opas - Merkkituli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pelaajan opas - Merkkituli"

Transkriptio

1 Pelaajan opas - Merkkituli Aikataulu Paikalle voi saapua torstaina klo Asettumiselle, tutustumiselle, proppautumiselle ja omatoimiselle ruokailulle on varattu tähän aikaa. Workshopit aloitetaan klo 19.00, jolloin kaikkien torstaina saapuvien tulisi olla paikalla. Peli pyritään aloittamaan noin klo Peli päättyy lauantain ja sunnuntain välisenä yönä n. klo Pelin purku tapahtuu lyhyen tauon jälkeen pelin lopetuksesta, ja se kestää noin tunnin. Pelipaikan siivous ja purku alkaa sunnuntaina klo Pelialue Pelialue on Savonlinnan kaupunki. Majoitus tapahtuu Savonlinnan Taidelukion tiloissa. Suurin osa pelaamisesta tapahtuu todennäköisesti Taidelukion yleisissä tiloissa tai sen läheisyydessä. Taidelukiolta löytyy erikseen off game huone ja pelinjohdon tilat. Off game huoneessa voi laittaa ruokaa, syödä eväitä, rentoutua, keittää kahvia tai teetä ja jutella muiden kanssa. Off game huoneeseen saa tuoda yhteiskäyttöön esimerkiksi puhelimien latureita, naposteltavaa, kahvia yms. Muistakaa kuitenkin merkitä tavaranne, jotta löydätte ne pelin jälkeen. Tupakointi, alkoholi Päihdyttävien aineiden käyttö on kielletty Taidelukion tiloissa. Taidelukion pihalla ei saa tupakoida eikä sisällä saa sytyttää minkäänmuotoista tulta. Alkoholin käyttö pelin aikana on sallittu, kunhan sen tekee muualla kuin Taikkarissa, mutta sitä tulee nauttia korkeintaan pari annosta/pelaaja/päivä. Humaltunut pelaaja poistetaan pelistä välittömästi. Yhteystiedot Jyri Lahtinen Katariina Kontturi Jaakko Rinne Mirka Oinonen Ville Pelkonen Savonlinnan kriisikeskus (015) Valtakunnallinen kriisipuhelin Taidelukio Päivystysklinikka Sotilaspojankatu 3, Savonlinna Keskussairaalantie 6, Savonlinna (015) (klo 8 22) (015) (yöpäivystys) Turvallisuus Ensiapulaukku löytyy off game huoneesta. EA taitoiset pelaajat voivat ilmoittaa itsestään pelin alussa. Mikäli jotain sattuu pelin aikana, ilmoitathan asiasta pelinjohdolle! Jos sinulla on jokin sairaus tai muu tila, josta kanssapelaajiesi tulisi tietää, tiedotathan asiasta heille ennen pelin alkua! Mikäli sinua alkaa pelin aikana ahdistaa, oli syy mikä tahansa, etkä saa yhteyttä pelinjohtajaan, voit soittaa Savonlinnan kriisikeskukseen p. (015) tai Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen p

2 Ohjeistukset pelaamiseen Tapahtumassa pätee Suomen lait. Niitä tulee noudattaa kaikkina aikoina. In /off game Peli on päällä pelin alusta loppuun, yötä päivää. Off game tarpeen tai halun syntyessä pyri siirtymään off game huoneeseen. Hetkellisissä tilanteissa nyrkki pään päällä on yleinen hyvä merkki off gamesta. Mikäli haluat olla pidemmän aikaa pois pelistä ja julkisilla paikoilla, vaihda omat vaatteet päälle ja osoita olevasi off game. Off game esineisiin joita tarvitset mukanasi koko ajan suosittelemme laittamaan lapun/teipin, jossa lukee selkeästi OFF GAME. Esimerkkejä tällaisista ovat astmapiippu tai lääkkeet. Ylimääräiset off game esineet suositellaan jätettäväksi esimerkiksi omiin autoihin. Hellyyden osoittaminen Hellyyden osoittaminen toimii ensisijaisesti poskisuudelmin ja kädestä kiinni pitämällä. Hellyyden osoittamisessa voi mennä pidemmälle, jos pelaajat ovat kahden kesken sopineet tästä erikseen. Jos hellyyden osoittaminen on hahmollesi pelin kannalta oleellista, tästä kannattaa puhua vastapelaajan kanssa ennen peliä, jotta yhteiset säännöt ovat molemmille selvillä. Jos hahmojen on jostain syystä välttämätöntä harrastaa seksiä pelin aikana, hoidetaan se menemällä rauhalliseen tilaan ja sopimalla mitä tapahtuu. Fyysinen kontakti Keneenkään ei tule kohdistaa sellaista oikeaa fyysistä kontaktia, että pelaajaan voi sattua tai hän voi esimerkiksi kaatua iskun voimasta. Pienet tönäisyt, ilmalyönnit ja kiinniottamiset ovat sallittuja, kun ne tekee harkitusti järjen kanssa eikä pakota kontaktia. Jos olet henkilökohtaisesti saanut luvan joltain toiselta pelaajalta, voi oikeaa fyysistä kontaktia käyttää järkevissä määrin enemmänkin. Tällöin esimerkiksi painiminen, poskiläpsyt tai nipistäminen ovat ok. Tällaiset tilanteet ovat aina ehdottomasti vain kahden pelaajan välisiä, eikä niihin tule sekaantua. Valokuvaaminen Pelissä valokuvaaminen on sallittua ja myös erittäin suositeltavaa muistojen tallentamiseksi. Kaikki pelissä otetut kuvat saa jakaa foorumilla olevaan kuva ketjuun, joka näkyy vain foorumin käyttäjille. Ethän jaa ottamiasi kuvia minnekään muualle, ellei sinulla ole siihen lupaa kuvassa esiintyviltä henkilöiltä. Pelin ulkopuoliset hahmot Jos pelin aikana tahtoo ottaa yhteyttä pelin ulkopuoliseen hahmoon (esim. hahmon opettaja, päänsisäinen demoni, pelaajahahmo joka ei vielä ole pelissä), laita viestiä pelinjohtajalle. Vastaamme heti kun pystymme. KPJ Käytä Perkele Järkeä Käytä järkeä, ole hyvä tyyppi, älä ole perseestä. Ota muut huomioon. Ajattele mikä olisi parasta kaikille pelissä. Hahmon tavoitteet, luonne ja persoona ovat tärkeitä, mutta ne ovat tarkoitettu tukemaan yhteistä peliä. Vuorovaikutus ja yhdessä pelaaminen ovat avainasemassa tässä pelissä. Tehdään tästä yhdessä hieno kokemus kaikille! Hahmon kuolema Jokaisella pelaajalla on oikeus oman hahmonsa elämään, eikä hahmoja tule tappaa ilman pelaajan suostumusta. Hahmon kuolema on kuitenkin mahdollinen käänne, mutta asiasta tulee aina sopia tapauskohtaisesti draaman ja peli ilon maksimoimiseksi. Hahmoa ei tule siis murhata ilman erillistä lupaa pelaajalta! (Tämä sääntö ei koske NPC ja pelinjohtohahmoja)

3 Jos tiedät, että hahmosi tulee kuolemaan, ilmoita siitä pelinjohdolle heti kun mahdollista! Näin ehdimme miettiä, mitä sinä voit tehdä hahmon kuoleman jälkeen (huom! uusia, täyspitkiä hahmoja ei ole tarjolla, mutta pieniä npc rooleja voidaan kirjoittaa pelin aikanakin) Play to lose Pelissä on suositeltavaa pelata hävitäkseen. Tämä tarkoittaa sitä, että hahmon kannattaa vahingossa paljastaa suuria salaisuuksia, hävitä taisteluita, joutua ongelmiin, valehdella huonosti ja muutenkin etsiytyä tilanteisiin, jotka voivat luoda peliä. Tarkoituksena on luoda mielenkiintoinen peli kaikille, eikä se onnistu, jos kaikki pitävät salaisuutensa : ) All in! Merkkituli on tämän trilogian viimeinen osa, ja monia näistä hahmoista tuskin nähdään enää tulevissa peleissä. Kannattaa siis pelata kaikki mahdolliset avoimet juonet ja pistää kaikki likoon! Säännöt ja metatekniikat Turvasana Pelissä käytetään punainen/keltainen turvasanamenettelyä. Jos pelissä jokin tilanne tuntuu sellaiselta, että et halua sen etenevän, mutta ei niin pahalta että tilanne pitäisi keskeyttää, voit sanoa vastapelaajallesi keltainen. Tällöin vastapelaaja tietää, että tämä tilanne on ok, mutta pidemmälle ei saa mennä. Jos taas jokin tilanne on niin ikävä, että haluat keskeyttää sen, sano punainen. Tällöin sinä ja kanssapelaajasi siirrytte välittömästi off game, selvitätte tilanteen ja jatkatte, kun asia on ok. Mikäli jokin tilanne tuntuu ahdistavalta, on pelaajalla aina oikeus kävellä pois tai käyttää turvasanaa. Siinä ei ole mitään hävettävää. Käyttäkää järkeä. Olkaa huomaavaisia. Taistelut Pelin taistelut toteutetaan pehmustetuilla lateksiaseilla tai näytellen aseetonta kamppailua. Taistelut ovat lähtökohtaisesti kaksintaisteluita. Muut yhteenotot eivät seuraa näitä sääntöjä, vaan silloin on syytä käyttää tervettä järkeä ja näytellä lopputulosta ja tapahtumankulkua asianmukaisesti. Jokaisella hahmolla on pelinjohdon määräämä taisteluarvo väliltä 0 3*. Ennen kaksintaistelua pelaajat nostavat hahmonsa taisteluarvoa vastaavan määrän sormia pystyyn. Tällöin taistelusta ei enää voi vetäytyä ja taistelu päättyy suuremman voittoon. Jos molempien arvot ovat samat, jompi kumpi laskee sormia viestittääkseen häviävänsä. Muista, että voitto ei ole tärkeää! Oleellista on, että taistelun voi pelata mahdollisimman tyylikkäästi ja teatraalisesti. Mikäli taistelu käydään asein, molemmat osapuolet haavoittuvat ja vaativat pikaista autenttista ensihoitoa. Sidetarpeet tai parantava magia ovat sopivia tähän tarkoitukseen. Vammoja on syytä näytellä, kuten ne olisivat olleet oikeita. Vain magia parantaa vammat täysin! * Taisteluarvo voi nousta väliaikaisesti maagisin keinoin. Myrkytys

4 Myrkyttäminen toimii siihen tarkoitetuilla taikajuomilla. Kun juoma on tehty, myrkyttäjä voi joko a. juottaa myrkyn suoraan myrkytettävälle ja kertoa, kuinka se vaikuttaa b. sekoittaa myrkyn jonkun juomaan laittamalla tämän lasiin/pulloon lapun, jossa lukee peliohje: juomasi on myrkytetty + myrkyn vaikutus. Tässä tapauksessa myrkkyä ei kuitenkaan oikeasti sekoiteta juomaan, vaan se kaadetaan lapun laittamisen jälkeen pois. Myrkytyksen oireet (kuumeilu, huonovointisuus, väsymys ) alkavat noin tunnin kuluttua, ja pahenevat ajan mittaan. Hahmo kuolee vuorokauden päästä jos ei saa vastamyrkkyä. Magia Lähtökohtaisesti taikuuden on tarkoitus olla tarinavetoista ja eläytymispainotteista, mutta taikuuden selkeyttämiseksi käytetään metatekniikoita. Kaikkien maagien tulee taikoessaan pitää mukanaan omana syntipukkinaan korttipakkaa. Magian säännöt on jaettu animointiin, kanavointiin ja realisointiin. Taikominen toteutetaan vapaamuotoisesti kunkin magian tyylin puitteissa. Taian vaikutuksen pelaaminen on aina kohteesta kiinni, sen vaikutusten selittäminen ja loitsun onnistuminen taas loitsijasta. Tarvittaessa vaikutuksen voi sanoa yhdessä sanan PELIOHJE kanssa. Kaikki vaikutukset kestävät vallitsevan tilanteen loppuun ellei toisin ohjeisteta. Kiroukset ja muut negatiiviset efektit saa myös suuremman draaman periaatteen mukaisesti jättää pidemmäksi aikaa päälle omalle hahmolleen. Hahmon toimintaa muuttavan loitsun saa myös oman harkinnan mukaan lopettaa, jos loitsu haittaa omaa pelaamista liiaksi. Magia on ailahtelevaista ja epäloogista, ja vaikutukset ovat joskus pidempiä tai lyhyempiä kuin loitsija alunperin tarkoitti. Vaikutusten pelaamisessa luotetaan pelaajien harkintaan: pelatkaa ne niin, että kaikilla on siistiä. Jokaiseen loitsuun on annettu alustava ohje rituaalin suorittamiseksi. Animointi Animointi ei vaadi muuta kuin taian toteuttamisen ohjeiden mukaan ja korttipakan mukana pitämisen. Taikoihin vaaditaan kuitenkin aina asianmukaiset tarvikkeet ja rituaalit. Animointirituaalissa maahan piirretään tai asetetaan maagin oma animointikuvio (magiasinetti), ja sen sisään asetetaan tarvittavat raaka aineet. Loitsukohtaiset ohjeet löytyvät pelaajille lähetettävistä loitsuista. Toteuta rituaali* käyttäen määrättyjä aineita. Taikajuomiin ota aina puhdas astia ja vettä. Rituaalin lopuksi kaada taikajuomaan elintarvikeväriä (=maaginen katalyytti). Hygieniasyistä älä sekoita veteen mitään muuta! Taikajuomat tulee juoda hetken päästä rituaalin toteutuksesta ja niissä on oltava selkeä ohjeistava tarra, jos juoja ei ole mukana rituaalissa. Pidä korttipakka mukana rituaalissa. Esimerkki: Piirrä maahan kuvio. Aseta tarvittavat ainesosat sen kulmiin ja vedellä täytetty pullo keskelle. Pidä korttipakka vieressäsi. Lausu taikasanat ja lisää elintarvikeväri. Kirjoita etiketti ja liimaa se pullon kylkeen. Juota juoma loitsittavalle ja kerro sen efekti. Kanavointi Kanavointi ei vaadi muuta kuin taian toteuttamisen ohjeiden mukaan ja korttipakan mukana pitämisen. Taikoihin vaaditaan kuitenkin aina asianmukaiset rituaalit ja riittävästi aikaa. Kanavointi on fyysisesti raskasta hahmoille, joten mitä useampia tai vaativampia loitsuja hahmo suorittaa, sitä väsyneempi tästä tulee. Kanavointirituaaleihin sisältyy usein taikasanoja, rituaaliympyröitä ja tarkkaan määrätty toimintakaava. Loitsukohtaiset ohjeet löytyvät pelaajille lähetettävistä loitsuista. Toteuta rituaali* vapain käsin valitsemasi jumalan nimissä. Pidä korttipakka mukana rituaalissa. Vaikeat rituaalit ovat pidempiä, väsyttävämpiä ja monimutkaisempia. Esimerkki: Laita loitsun kohde istumaan punaiselle penkille. Kävele loitsittavan ympäri kolmesti, pidellen kynttilää, ja pyydä jumalilta haluamasi asia. Kerro efekti loitsittavalle. Realisointi

5 Realisoidessaan maagi vetää korttipakastaan taian tasoa vastaavan määrän kortteja. Kortit paljastetaan ja näytetään kaikille asianomaisille. Jos yksikään korteista on ässä, taika epäonnistuu ja maagi kärsii taikakohtaisen rangaistuksen. Epäonnistumisen jälkeen maagi ei voi enää realisoida saman päivän aikana. Jos maagi ei nosta ainuttakaan ässää, taika onnistuu, ja maagi laittaa vetämänsä kortit sivuun (ei pakkaan!). Käytetyt kortit sekoitetaan takaisin pakkaan yöunien jälkeen. Taian saa myös "epäonnistuttaa" tahallaan, jos kokee sen tilanteeseen sopivaksi. Korttipakan pudottaminen on aina hyvä ele epäonnistumiselle. Loitsukohtaiset ohjeet löytyvät pelaajille lähetettävistä loitsuista. Lausu loitsu ja vedä pakasta loitsun tasoa vastaava määrä kortteja. Ässällä epäonnistut ja koet shokin (esimerkiksi paniikkikohtaus, pyörtyminen, kipukohtaus, loitsun efekti osuu käänteisesti loitsijaan ). Et voi enää taikoa tämän päivän aikana. Saat epäonnistua tarkoituksella. Esimerkki: Lausu parannus runo ja vedä kortit. Kerro efekti loitsittavalle. * Rituaali on vapaasti toteutettava, johon voi kuulua esimerkiksi jumalan kutsumista, rukouksia, liikettä, runonlausuntaa, laulua, soittoa, kuvioiden piirtämistä, esineiden ja asioiden siunaamista tai hurmosta. Tyypillisesti rituaali kestää kymmenistä sekunneista minuutteihin. Mitä vaikeampi loitsu, sitä pidempään rituaali yleensä kestää. Muut metatekniikat Tekstiviestit Pelinjohto saattaa lähettää sinulle tekstiviestejä pelin suuntaa ohjaamaan. Viestistä löytyvät aina tarkemmat ohjeet, joiden mukaan toimitaan. Niiden sisältö voi olla esimerkiksi muistoja, unia, ajatuksia tms. Peliohje Jos joku vastapelaaja sanoo sinulle pelin aikana lauseen, joka alkaa sanalla peliohje, tulee tätä ohjetta noudattaa. (Esimerkiksi Peliohje: tämän lapun luettuasi saat epilepsiakohtauksen. Luettuasi lapun hahmosi saa epilepsiakohtauksen.) Aaveet Tapa simuloida näkymättömien umbriittien läsnäoloa. Pelaaja, joka pelaa aavetta, tulee in gamesti jättää huomiotta. Jos aave kuitenkin tekee ympäristölleen jotain (esimerkiksi piirtää taululle), näkyy tämä kaikille hahmoille. Aaveet erotetaan muista pelaajista tietyllä proppautumisella (päähineellä ja viitalla), joka näytetään pelaajille ennen peliä. Huom! Pelissä esiintyvät umbriitit, jotka eivät käytä aave proppeja, näkyvät kaikille hahmoille normaalisti ja niiden kanssa voi olla vuorovaikutuksessa kuten ihmis hahmojenkin kanssa. SoMe VeilNet facebookryhmää saa vapaasti käyttää metapelilliseen viestintään pelin aikana. Näin saadaan juonellisesti jännittäviä sattumia tapahtumaan helpommin. Esimerkiksi seuraavanlaiset ilmoitukset sopivat hyvin: Mennään Valaistuneiden kanssa hengaamaan Alegriaan, tulkaa toki salakuuntelemaan. Maagi Pekka kaipais vähän romanssia, sen saa tulla viettelemään. Maagi Maija on just nyt tosi vihanen, jos haluat hahmollesi turpaan niin tule äkkiä ärsyttämään! Ryhmän osoite:

TURNAUSOHJEET. Turnauksen tavoite. Ennen aloitusta. Taistelukierroksen Pelaaminen. www.ninjago.com

TURNAUSOHJEET. Turnauksen tavoite. Ennen aloitusta. Taistelukierroksen Pelaaminen. www.ninjago.com Turnauksen tavoite Ennen aloitusta Haluatko Spinjitzumestariksi? Valitse vastustaja ja mittele taitojasi monella kierroksella. Voitat ottamalla vastustajaltasi kaikki aseet! Jokainen pelaaja tarvitsee

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1. Johdanto

Sisällysluettelo. 1. Johdanto Säännöt Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Sisältö 4 3. Alkuvalmistelut 5 4. Pelin aloitus ja kulku 6 5. Pelin lopetus 9 6. Vaikea peli ja muut pelimuunnelmat 10 1. Johdanto Pelilauta on 25 ruudusta muodostuva

Lisätiedot

Blackjack on korttipeli, jossa pelaajan tavoitteena on voittaa pelinhoitaja.

Blackjack on korttipeli, jossa pelaajan tavoitteena on voittaa pelinhoitaja. POHDIN projekti Blackjack Blackjack on pelinhoitajaa vastaan pelattava korttipeli mutta myös ns. uhkapeli 1. Kun kyseessä on ns. rahapeli, niin ikäraja Suomessa on tällaiselle pelille K-18. Blackjackissä

Lisätiedot

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti.

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti. Faijan BMW Tunnin roolipeli menetetystä nuoruudesta. Pelaajien hahmot (3-5 pelaajaa) olivat kavereita yläkoulussa ja vielä muutaman vuoden senkin jälkeen. Sitten jatko-opiskelut ja työelämä heittivät hahmot

Lisätiedot

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö 8-99- vuotiaille taikuri + yleisö Pelin tavoite: Tulla taikuriksi FI Sisältö: 61 korttia (48 kortin pakka + 6 tuplatausta korttia + 1 lyhyt kortti + 6 temppukorttia 4 perhettä (punainen, sininen, vihreä,

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

Suomi, Sinä ja päihteet

Suomi, Sinä ja päihteet Suomi, Sinä ja päihteet Asiaa päihteistä maahanmuuttajille Tule mukaan Päihdetyö Tältä se näyttää: Tähän se johtaa: Kännissä olet ääliö. Suomi ja päihteet Ehkäistään Hoidetaan Laki ohjaa Silti: Nuoria

Lisätiedot

Pikaopas. ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Valmistaudu taisteluun!! Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi

Pikaopas. ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Valmistaudu taisteluun!! Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi pelin! Pikaopas Valmistaudu taisteluun!! Sekoita pakkasi. Ota 5 korttia pakkasi päältä. Älä katso niitä.

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista asioista teet

Lisätiedot

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja.

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja. KARAMBOLEN SÄÄNNÖT Kolmen vallin kara Yhden vallin kara Suora kara - Cadre YHTEISET SÄÄNNÖT KAIKILLE PELIMUODOILLE 1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html Sivu 1/5 Pelin sisältö 104 numeroitua laattaa (numeroitu 1-13) 2 laattaa kutakin neljää väriä (musta, oranssi, sininen ja punainen) 2 jokerilaattaa, 4 laattatelinettä, pelisäännöt Pelin tavoite Tavoitteena

Lisätiedot

Kuvio 1 Tasapaino (Equilibrium) on suljettujen ja avointen tietorakenteiden dynaaminen suhde

Kuvio 1 Tasapaino (Equilibrium) on suljettujen ja avointen tietorakenteiden dynaaminen suhde Kuvio 1 Tasapaino (Equilibrium) on suljettujen ja avointen tietorakenteiden dynaaminen suhde Suljetut skeemat eivät muutu prosessin kuluessa Tasapaino Avoimet skeemat voivat muuttua prosessin kuluessa

Lisätiedot

Säännöt. Pelivalmistelut

Säännöt. Pelivalmistelut Haasteet Haasteet 1. Lusikka kuppiin 2. Posse Pong 3. Räkäpallo 4. Syömäpuikkohaaste 5. hamsteriposket 6. Lattian kautta kuppiin 7. Korttipalapeli 8. Lajitteluhaaste 9. Pingis ristinolla 10. Lusikkaflipperi

Lisätiedot

Säännöt & Asetukset. Säännöt & Asetukset. Versio 1.00 /

Säännöt & Asetukset. Säännöt & Asetukset. Versio 1.00 / Säännöt & Asetukset 1. Yleiset säännöt 1.1: Joukkueen koko: 6 pelaajaa. 1.2: Yksi pelaaja voi olla vain yhdessä joukkueessa turnauksen aikana. 1.3: Turnauksessa käytetään turnausjärjestäjän tarjoamia äänikanavia

Lisätiedot

PANA RY LIIGASA A NNÖ T

PANA RY LIIGASA A NNÖ T PANA RY LIIGASA A NNÖ T 2013 2014 Liigasäännöt ovat PANA ry:n hallituksen laatimat ja hyväksymät. Hallituksella on oikeus muuttaa ja muokata liigapelien sääntöjä, mikäli näkee sen tarpeelliseksi. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Opas sädehoitoon tulevalle

Opas sädehoitoon tulevalle Opas sädehoitoon tulevalle Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö / sädehoito 2014 Teksti ja kuvitus: Riitta Kaartinen Pekka Kilpinen Taru Koskinen Syöpätautien yksikkö / sädehoito Satakunnan keskussairaala

Lisätiedot

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta Art. Nr. 22421 Move & Twist Iloinen toimintapeli, jossa pienet leppäkertut yrittävät kiivetä kukan vartta pitkin ylös päästäkseen kauniin kukan luo. Tehtävästä suoriutumiseen leppäkertut tarvitsevat kuitenkin

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerralla

Lisätiedot

Trafficars - Ruuhkaara

Trafficars - Ruuhkaara 760104 Trafficars - Ruuhkaara 2 5 pelaajaa Ikäsuositus 5+, 8+ Peliaika 10 15 minuuttia Pelipaketin sisältö 50 autokorttia 12 erikoiskorttia ohjevihko Pelissä: Opitaan liikkumaan lukualueella 0 50. Harjoitellaan

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerralla

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

ohjekortti #1 Tämä on ehto. Kun se täyttyy pelissä, seuraa tämän siirron sääntöjä.

ohjekortti #1 Tämä on ehto. Kun se täyttyy pelissä, seuraa tämän siirron sääntöjä. ohjekortti #1 tämä on siirron nimi Tämä on ehto. Kun se täyttyy pelissä, seuraa tämän siirron sääntöjä. Tässä on säännöt, joita siirto noudattaa. Säännöt käydään läpi ylhäältä alaspäin Noppien kohdalla

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 KILPAILUTOIMISTO Kilpailutoimisto on avoinna Lahden Urheilukeskuksen piha- alueella lauantaina klo 8 alkaen. Puhelin kilpailutoimistoon: 0405687059 / Juho

Lisätiedot

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt OPPITUNNIN KUVAUS OPPITUNNIN NIMI Sisältö Luokka-aste Suositeltu ohjelmiston kokemustaso Tavoitteet Kesto Tarvikkeet Tehtävän sanastoa Petra s Planet for Schools -ohjelmiston pelisäännöt Käydään läpi netikettiä

Lisätiedot

Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten?

Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten? Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten? Pelin tarkoitus Kerätä pisteitä arvaamalla kanssapelaajien mieltymyksiä. Alkuvalmistelut 1. Asettakaa pistekiekot

Lisätiedot

PuMu D-TYTÖT Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE.

PuMu D-TYTÖT Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE. PuMu D-TYTÖT 2013 Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE. Onko 1-tilanne, 2-tilanne, 3-tilanne, 1-3-tilanne, 2-3-tilanne, ajolähtö

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU

JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Impivaarassa sunnuntaina 21.5. Lähtöaika Kilpailu alkaa massalähdöllä klo 9.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu parannusyrityksillä, tarkempi

Lisätiedot

Avainsanat: peli, matematiikka, polynomi, yhteen- ja vähennyslasku, kertolasku

Avainsanat: peli, matematiikka, polynomi, yhteen- ja vähennyslasku, kertolasku Pasi Leppäniemi OuLUMA, sivu 1 POLYNOMIPELI Avainsanat: peli, matematiikka, polynomi, yhteen- ja vähennyslasku, kertolasku Luokkataso: 8-9 lk Välineet: pelilauta, polynomikortit, monomikortit, tuloskortit,

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

VILLIN ILMAPIIRIN JA NOPEIDEN REFLEKSIEN KORTTIPELI 2 8 PELAAJAA I DB001 KÄ ALK 01SCAN/A

VILLIN ILMAPIIRIN JA NOPEIDEN REFLEKSIEN KORTTIPELI 2 8 PELAAJAA I DB001 KÄ ALK 01SCAN/A VILLIN ILMAPIIRIN JA NOPEIDEN REFLEKSIEN KORTTIPELI 2 8 PELAAJAA IKÄ ALKAEN 6 VUOTTA 2015-1/DOBB01SCAN/ADB001 Pelisäännöt Dobble, mikä se on? Dobble on yli 50 merkkiä, 55 korttia joista jokaisessa on 8

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Pyramidin yleiset säännöt

Pyramidin yleiset säännöt Pyramidin yleiset säännöt 1. Biljardivälineet ja tarvikkeet Seuraavassa kuvattuihin pyramidi -pelin versioiden pelaamiseen tarvittavat välineet ovat biljardipöytä, pallot sekä apuvälineet (mm. resti).

Lisätiedot

Sädehoitoon tulevalle

Sädehoitoon tulevalle Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

ALHAMBRA. Muuri Seralji Puutarha Holvikäytävä Paviljonki Asuinrakennus Torni Rakennuksen nimi Hinta

ALHAMBRA. Muuri Seralji Puutarha Holvikäytävä Paviljonki Asuinrakennus Torni Rakennuksen nimi Hinta ALHAMBRA Parhaat rakennusmestarit kaikkialta Euroopasta ja Arabiasta haluavat näyttää taitonsa. Palkkaa sopivimmat työjoukot ja varmista, että sinulla on aina tarpeeksi oikeaa valuuttaa. Sillä kaikkia

Lisätiedot

Pokeri ja emootiot. Jussi Palomäki Kognitiotieteen jatko-opiskelija (HY) Nettipokerinpelaaja jussi.palomaki@helsinki.fi

Pokeri ja emootiot. Jussi Palomäki Kognitiotieteen jatko-opiskelija (HY) Nettipokerinpelaaja jussi.palomaki@helsinki.fi Pokeri ja emootiot Jussi Palomäki Kognitiotieteen jatko-opiskelija (HY) Nettipokerinpelaaja jussi.palomaki@helsinki.fi Internetin villit pelikuviot -seminaari Tiistai 11.12.12 Esityksen sisältö Pokeripelin

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

YSILUOKKA. Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä

YSILUOKKA. Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä YSILUOKKA Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä Sisältö ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat ymmärtävät mitä sukupuolten välinen tasaarvo tarkoittaa Suomessa, mitä tasa-arvoon liittyviä haasteita

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa Harjoituskerran tavoitteena on

Lisätiedot

KUBB PELI, JOHON KAIKKI VOIVAT OSALLISTUA. MM-kisasäännöt

KUBB PELI, JOHON KAIKKI VOIVAT OSALLISTUA. MM-kisasäännöt KU PELI, JOHON KIKKI VOIVT OSLLISTU MM-kisasäännöt KU Peli, jolla on traditiot Kubb on vanha Gotlantilainen peli, joka syntyi siihen aikaan, kun joka pihalla oli halkokasa. Valittiin vain sopiva määrä

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivalta. Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014

Lähisuhdeväkivalta. Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014 Lähisuhdeväkivalta Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014 Tietoja paperilomakkeen täyttämisestä Kysymyksen jälkeen on merkitty tähti *, jos kyseessä on pakollinen kysymys, johon kaikkien

Lisätiedot

ViLLE Mobile Käyttöohje

ViLLE Mobile Käyttöohje ViLLE Mobile Käyttöohje -TEKSTI- JUHANI VÄÄTÄJÄ -TAITTO- TOMMY JOHANSSON Verkossa http://ville.utu.fi http://villeteam.fi villeteam@utu.fi 2013 2015. ViLLE Team. Tämän kirjan kopiointi muuttamattomana

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Hockeyliitto -Torneopal

Hockeyliitto -Torneopal Päivitetty 26.5.2017 Hockeyliitto -Torneopal Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen sarjataulukot, otteluohjelmat ja

Lisätiedot

Uskontojen maailmassa

Uskontojen maailmassa Uskontojen maailmassa Pelikortit varhaiskasvatukseen JOHDANTO 2 Monikulttuuristuminen on nostanut esille tarpeen uudenlaiseen, käytännönläheiseen uskontodialogiseen keskusteluun ja oman taustansa tuntemiseen.

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)

Lisätiedot

KODU. Lumijoen peruskoulu

KODU. Lumijoen peruskoulu KODU Lumijoen peruskoulu Sisällysluettelo 1. Aloitus... 2 1.1 Pelin tallennuspaikka... 2 1.2 Kodu Game lab... 3 2 Maan luominen... 4 2.1. Seinän tekeminen... 5 2.2. Vesialueen tekeminen peliin... 6 2.3.

Lisätiedot

mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa viikossa Ei koskaan

mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa viikossa Ei koskaan Olotilakysely Käyttämäsi Parkinson-lääkkeet: Muut lääkkeet, joita otat säännöllisesti mg kertaa viikossa 1. Mieliala Oletko alakuloinen? Onko sinulla masennusta? Itkettääkö sinua ilman syytä? Ahdistaako

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS Koulutuksen sisältö 1. Meidän pelin osa-alueet 2. Luonne 3. Oppimisympäristö - oppimistaidot 4. Vuorovaikutus 1. Valmentajien välinen 2. Pelaajien välinen

Lisätiedot

Pelivaihtoehtoja. Enemmän vaihtelua peliin saa käyttämällä erikoislaattoja. Jännittävimmillään Alfapet on, kun miinusruudut ovat mukana pelissä!

Pelivaihtoehtoja. Enemmän vaihtelua peliin saa käyttämällä erikoislaattoja. Jännittävimmillään Alfapet on, kun miinusruudut ovat mukana pelissä! Pelivaihtoehtoja Yksinkertaisin vaihtoehto: lfapetia voi pelata monella eri tavalla. Yksinkertaisimmassa vaihtoehdossa käytetään ainoastaan kirjainlaattoja. Pelilaudan miinusruudut ovat tavallisia ruutuja,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

PELIOHJEET (suomeksi) Koira. Peli on kaksivaiheinen: Vaihe 1:

PELIOHJEET (suomeksi) Koira. Peli on kaksivaiheinen: Vaihe 1: PELIOHJEET (suomeksi) Koira Peli on kaksivaiheinen: Vaihe 1: Jokaiselle osanottajalle/pelaajalle jaetaan kolme (3) korttia. Loput kortit asetetaan pelipöydälle pinoon, pakaksi. Huomattavaa on, että pakan

Lisätiedot

Kokemuksia peliongelmasta kortit

Kokemuksia peliongelmasta kortit Kokemuksia peliongelmasta kortit Tieto- ja tukipiste Tiltissä on huomattu, että kynnys tulla hakemaan apua ja kertoa tilanteestaan voi olla korkea. Moni ajattelee olevansa ainoa, jolla on rahapeliongelmia.

Lisätiedot

mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa viikossa Ei koskaan

mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa viikossa Ei koskaan Olotilakysely Käyttämäsi Parkinson-lääkkeet: Muut lääkkeet, joita otat säännöllisesti mg kertaa viikossa 1. Mieliala Oletko alakuloinen? Onko sinulla masennusta? Itkettääkö sinua ilman syytä? Ahdistaako

Lisätiedot

Nollasummapelit ja bayesilaiset pelit

Nollasummapelit ja bayesilaiset pelit Nollasummapelit ja bayesilaiset pelit Kristian Ovaska HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos Seminaari: Peliteoria Helsinki 18. syyskuuta 2006 Sisältö 1 Johdanto 1 2 Nollasummapelit 1 2.1

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa 1 Aluksi esittäytymiskierros ja nimilista kiertämään Valintojen

Lisätiedot

Muodosta nyt tunnistamillesi pakkoajatuksille ja pakkotoiminnoille oireketjut. Kirjoita oireketju yhdestä neljään sinulle keskeisestä oireesta.

Muodosta nyt tunnistamillesi pakkoajatuksille ja pakkotoiminnoille oireketjut. Kirjoita oireketju yhdestä neljään sinulle keskeisestä oireesta. HARJOITUS: OMAT OIREKETJUNI Tämä harjoitus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa tarkastelet sinulla esiintyviä oireketjuja. Toisessa osassa yhdistät näitä oireketjuja isommiksi oirekokonaisuuksiksi.

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia

Lisätiedot

Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön

Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Lukio-hankkeen tekemässä selvityksessä Lukiolaiset ja päihteet laadullinen selvitys opiskelijoiden ja opettajien näkemyksistä

Lisätiedot

Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä.

Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä. Turnauksessa sovelletaan yleisesti SEUL:in OW sääntöjä (http://seul.fi/wpcontent/uploads/2014/01/seul_ow_v1.pdf), poislukien eettinen osuus sekä kohdat jotka eroavat alla jäljempänä mainituista (joukkue

Lisätiedot

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

HYP on lyhenne sanoista Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin HYP on asenne ja yhdessäolotapa:

HYP on lyhenne sanoista Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin HYP on asenne ja yhdessäolotapa: Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin ihmisille, jotka ovat vaarassa jäädä yksin HYP jakson käynnistyskokous Tutustu myös opasvihkoon Sheridan Forster: Huomioivan yhdessäolon malli HYP Mikä HYP on HYP on lyhenne

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Board Game Lab. 7 Pelimekaniikat ja -systeemit. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi

Board Game Lab. 7 Pelimekaniikat ja -systeemit. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi Board Game Lab 7 Pelimekaniikat ja -systeemit Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi Sisältö Alustus 1. Mekaniikat ja niiden tehtävät 2. Miten valitsen tai suunnittelen mekaniikkoja? 3. Pelimekaniikat ja -systeemit

Lisätiedot

Sääntö 5 Erotuomari. Erotuomarin peruskurssi

Sääntö 5 Erotuomari. Erotuomarin peruskurssi Sääntö 5 Erotuomari Erotuomarin peruskurssi Toimivalta Erotuomarin toimivalta siinä ottelussa, johon hänet on määrätty, alkaa hänen saapuessaan ottelupaikalle. Tämä sisältää: - oikeuden evätä osallistumasta

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

Rikkeen edellytykset

Rikkeen edellytykset Sääntö 12 Kielletty peli ja epäurheilijamainen käytös Erotuomarin peruskurssi Rikkeen edellytykset 2 Seuraavien perusedellytysten tulee täyttyä, jotta rikkomusta voidaan pitää rikkeenä: pelaajan on tehtävä

Lisätiedot

Muinaiset kreikkalaiset uskoivat kaiken maanpäällisen koostuvan neljästä elementistä: maasta, ilmasta, vedestä ja tulesta.

Muinaiset kreikkalaiset uskoivat kaiken maanpäällisen koostuvan neljästä elementistä: maasta, ilmasta, vedestä ja tulesta. Johdanto Muinaiset kreikkalaiset uskoivat kaiken maanpäällisen koostuvan neljästä elementistä: maasta, ilmasta, vedestä ja tulesta. Jumalten maailma, kaikki ihmisten maailman yläpuolinen, koostui viidennestä

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

LAKI BUFFALO-SÄÄNNÖSTÄ

LAKI BUFFALO-SÄÄNNÖSTÄ LAKI BUFFALO-SÄÄNNÖSTÄ 1. Luku Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan tilanteisiin, joissa Buffalo-sääntö on määrätty voimassa olevaksi. Buffalo-sääntö voidaan määrätä olemaan voimassa

Lisätiedot

1) Käytä valmiita kommunikointikuvastojen sanastoja ja tulosta ne kaksin kappalein. Laminoi ja leikkaa esimerkiksi muistipelikorteiksi

1) Käytä valmiita kommunikointikuvastojen sanastoja ja tulosta ne kaksin kappalein. Laminoi ja leikkaa esimerkiksi muistipelikorteiksi Ideoita kuvallisten kommunikointisanastojen harjoitteluun Muistipeli Maistiaiset Kuka - tekee - mitä? Vastakohtaisuudet ja yhteen liittyvät asiat Kuvasuunnistus Toimintaohjeet Tarrakuvakansio Tähän on

Lisätiedot

Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta.

Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta. DVD Backgammon Pelin tavoite Pelin tavoitteena on siirtää kaikki omat pelinappulat omalle sisäkentälle ja sieltä pois laudalta. Se pelaaja, joka ensimmäisenä on poistanut kaikki pelinappulansa pelilaudalta,

Lisätiedot

Scifest-loppuraportti Jani Hovi 234270 4.5.2014. 21 kortin temppu

Scifest-loppuraportti Jani Hovi 234270 4.5.2014. 21 kortin temppu Scifest-loppuraportti Jani Hovi 234270 4.5.2014 Toteutus 21 kortin temppu Temppuun tarvitaan nimensä mukaisesti 21 korttia. Kortit jaetaan kuvapuoli näkyvillä kolmeen pinoon, ensiksi kolme korttia rinnan

Lisätiedot

Arvaa sana. Peli sisältää

Arvaa sana. Peli sisältää Arvaa sana -korttipeli Katso netistä minuutin mittainen ohjevideo pelistä ja siitä, miten sitä pelataan! www.lukumummit.fi/arvaasana Peli sisältää 5 selitystapakorttia 90 sana- ja kuvakorttia eli sanakorttia

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,

Lisätiedot

JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU

JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU Keskustele hetki Mikä jäätelö, karkki tms. on sinun mielestäsi hyvää? Voiko jäätelöstä tai karkista tulla riippuvaiseksi? Miksi? Miksi ei? MITÄ RIIPPUVUUKSIA TEILLÄ ON? Riippuvuus

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Pelin sisältö: Pelilauta, tiimalasi, 6 pelinappulaa ja 400 korttia.

Pelin sisältö: Pelilauta, tiimalasi, 6 pelinappulaa ja 400 korttia. 7+ 4+ 60+ FI Pelin sisältö: Pelilauta, tiimalasi, 6 pelinappulaa ja 400 korttia. Selitä sanoja käyttäen eri sanoja, synonyymejä tai vastakohtia! Tarkoituksena on saada oma pelikumppani tai joukkue arvaamaan

Lisätiedot

PUHUMINEN Harjoit- Osaa KUULLUN YMMÄRTÄMINEN Harjoit-Osaa. pvm pvm pvm pvm TAITOTASO A1 Suppea viestintä kaikkien tutuimmissa tilanteissa

PUHUMINEN Harjoit- Osaa KUULLUN YMMÄRTÄMINEN Harjoit-Osaa. pvm pvm pvm pvm TAITOTASO A1 Suppea viestintä kaikkien tutuimmissa tilanteissa PIENTEN KIELIREPPU SUOMEN KIELEN OPPIMISEN SEURANTA VARHAISKASVATUKSESSA JA ALKUOPETUKSESSA (sovellus eurooppalaisesta viitekehyksestä) Lapsen nimi : Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: PUHUMINEN Harjoit-

Lisätiedot

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan siihen. Opettaja tuo ensimmäiselle tunnille sanomalehden, aikakauslehden, kirjeen

Lisätiedot

TÄRKEITÄ HUOMIOITA Kiitos, että valitsit Casa Bugatin UMA keittövaa'an. Kuten kaikkia elektronisia laitteita, myös tätä vaakaa tulee käyttää huolellisesti ja ohjeiden mukaan vammojen ja laitteen vaurioitumisen

Lisätiedot

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO Mirja Koivunen ylilääkäri yleislääketieteen erikoislääkäri palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos ARVOKAS = arvostusta ja

Lisätiedot

Puhetta elämästä -kortit

Puhetta elämästä -kortit Puhetta elämästä -kortit Palliatiivisen talon Puhetta elämästä -kortit Pelin kulku Kortteja voi nostaa yksi kerrallaan satunnaisesti tai voi valita käyttöön pelkästään tietyn kategorian kortit. Kukin osallistuja

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee Oikea vastaus B ja

Lisätiedot