TAISTELU UN ENNAKKOLUULOJA VASTAAN TIETÄMÄTTÖMYYTTÄ. Anna Lundström
|
|
- Anne-Mari Saarinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TAISTELU UN TIETÄMÄTTÖMYYTTÄ JA ENNAKKOLUULOJA VASTAAN Anna Lundström
2
3 on ei Taisteluun tietämättömyyttä ja ennakkoluuloja vastaan. Motto:'.Tietämättömyyteen ja ymmärtämättömyyteen, mikäli on kysymyksessä naisen asema, perustuu suureksi osaksi se ennakkoluuloisuus, jolla eri piireissä, eikä vähimmin itse naisten keskuudessa, katsellaan tätä alati kasvavaa liikettä". Bebel. Se periaate, jonka pohjalle sukupuolien väliset nykyään vallalla olevat yhteiskunnalliset suhteet perustuvat toisen sukupuolen laillistettu alistaminen toisen vallan alle itsessään väärä ja nykyisissä oloissa yksi suurimmista esteistä ihmiskunnan edistymiselle: tämän periaatteen sijalle täytyy astua täydellisen yhdenvertaisuuden periaate mitään val- taa elikkä etuoikeuksia toisella puolen, ei mitään alemmuutta toisella", lausui jo kuuskymmenluvulla John Stuart Mill. On itsestään selvää, että sellaiset rohkeat lausunnot aikana, jolloin naisliike vastikään oli syntynyt, herättivät ennenkuulumatonta huomiota ja että niitä pidettiin jopa järjettöminäkin, mutta totuuden kaikki läpitunkevalla ja muuntavalla voimalla ovat ne vähitellen voittaneet alaa. Este toisensa perään on poistunut, ja nykyhetkenä on naisten vaatimus saada valtiollinen tasa-arvoisuus miesten rinnalla useimmissa Europan maissa tullut kysymykseksi,
4 Terve jonka onnellinen ratkaisu enemmän tai vähemmän on vain ajan kysymys. Meillä tämä ratkaisu on jo toteutunut. Uuden valtiopäiväjärjestyksen astuttua voimaan lokakuun 1 p ovat kaikki Suomen naiset valtiollisessa suhteessa niinhyvin äänioikeutettuja kuin vaalikelpoisiakin. Se, että me näinmuodoin yhteiskunnallisessa kehityksessä olemme päässeet pitemmälle kuin suuret kultuurimaat, riippui kaiketi pääasiallisesti asianhaaroista, joiden kulkuun kotimaisella naisasialiikkeellämme ratkaisevana hetkenä oli verrattain vähäisen vaikutusta, mutta kuitenkin on se katsottava seuraukseksi samaisesta liikkeestä tuosta herätystyöstä, jota tässä tarkoituksessa jo kymmeniä vuosia maassamme on harjoitettu ja joka viimeisinä vuosina ennen valtiopäiväjärjestyksen uudistamista kärjistyi huomattavan voimaperäiseen muotoon. Jo kahdeksankymmenluvulla lausuu Adelaide Ehrnroth: järki, luonnolliset oikeuskäsitteet ja logiikka sanovat meille yksimielisesti, että molempien sukupuolien yhteisvaikutus lainsäädäntötyöhön varmasti tekisi sen suuremmassa määrin hedelmäätuottavaksi ihmissuvulle kokonaisuudessaan" ja Minna Canth jotensakin aikoihin ilmestyneissä kirjoissaan puolustaa voimalla ja innolla naisten asiaa. Heidän jäljissään ovat meidän naisyhdistyksemme ja myöhemmän ajan naisasianaisemme jatkaneet työtä eteenpäin. Naisten osanotto valtiolliseen toimintaan routavuosien aikana ja se uhrautuva isänmaanrakkaus, joka heissä silloin ilmeni, herättivät miehet huomaamaan heidän harrastuksensa ja kykynsä sellaisiin toimiin, ja kun eduskuntalaitoksen uudistuminen oli kynnyksellä, vaativat kaikki valtiolliset puolueemme äänioikeutta myöskin naisille. Siitä huolimatta tapasivat äsken saavutetut oikeudet meidät jotensakin valmistumattomina. Me emme olleet voineet toivoa sellaista hyppäystä yhteiskunnallisen kehityksen kulussa, kuin minkä vuoden 1906 valtiopäiväjärjestys sisälsi. Asioiden luonnollisen järjestyksen mukaan olisi kai kunnallisen äänioikeuden laajennuksen ja kunnallisen vaalikelpoisuuden pitänyt
5 äänestää taikka oikeuden ei, käydä ennen valtiollista. Sitä, että asiaintila muuttui päinvastaiseksi, täytyy pitää luonnottomana ja riippuikin se, kuten jo mainittiin, suureksi osaksi itsemme ulkopuolella vaikuttavista tekijöistä. Kuten asiat ovat muodostuneetkin, omistamme me nyt valtiollisen äänioikeuden, ja velvollisuutemme on käyttää tätä mahdollisimman hyvin. Monen mielestä olisi parasta käyttää äänioikeutta samalla tavalla kuin apostoli Paavali kehoittaa meitä käyttämään maailmaa", nimittäin niin kuin emme sitä käyttäisi tai toisin sanoen ajattelemattomasi ilman tar- koitusta lähimmän miehisen sukulaisen tai ystävän määräyksen mukaan. Jos sillä tavoin aijomme käyttää äänioikeuttamme, olisimme totisesti mieluummin voineet olla sitä vailla. Niin, mutta sitähän me juuri aina olemme väittäneet", kuulen minä yksiäänisen huudahduksen monen monien ajattelemattomasti lörpöttelevien naisten huulilta. Monien! tahdon kuitenkin kernaammin uskoa ja toivoa, että heidän lukumääränsä ei tule olemaan aivan suuri. Oikeastaan tällainen käsityskyvyn ja edesvastuuntunnon puute ei pitäisi voida tulla kysymykseen mahtaneeko tässä kuitenkin olla jotakin totta? Niinköhän olisivat yksinkertaisesti erehtyneet kaikki nuo lämminsydämmiset intoilijat ihmisoikeuden puolesta, jotka viimeisten vuosikymmenien aikana ovat omistaneet elämänsä ja voimansa naisenvapauttamisen hyväksi? Olisiko heidän uskonsa ollut väärä, heidän vaivansa hukkaan mennyttä? Tätä juuri tahtoisimme seuraavassa tutkia. Asiaa voidaan katsoa usealta eri näkökannalta, joista tahtoisin arvokkaimpina mainita oikeuden, sopivaisuuden ja käytännöllisen hyödyn näkökannat. Varmaankin helpoimmin selvitämme ensimmäisen ja tärkeimmän näistä näkökannoista näkö- kannan vaikkakin vastauksen jossakin määrässä tulee riippua sopivaisuuden näkökannasta. Koska nainen joka suhteessa on täydellisesti yhtä riippuvainen yleisten lakien määräyksistä kuin mieskin, niin tuskinpa enää voinee kukaan kieltää, ettei oikeus ja kohtuus vaatisi hänelle samaa oikeutta vaikuttaa niiden toteut-
6 sopivaisuuden myönnetään vielä tamiseksi kuin miehillekin, jollei hän osottaudu siihen aivan kykenemättömäksi. Näin tulemme toiseen näkökantaan näkökantaan. Tuskinpa voitanee meidän aikana olettaa, että kukaan vakavasti pitäisi kiinni siitä vanhentuneesta väitteestä, että naiset älyllisessä suhteessa olisivat miehiä alempana, ja sittenkin, olkoonpa, että tämä alemmuus olisi olemassa, saatettaisiinkohan sitä tuoda esteeksi äänioikeuden käyttämisessä, koska ei miestenkään äänioikeutta tehdä riippuvaksi heidän korkeammasta tai alemmasta älystään, jollei suorastaan tahdota sijoittaa meitä hullujen luokkaan. Myöskään ei voitane katsoa tuon väitteen pitävän paikkaansa, että valtiollinen työskentely olisi sopimaton naisen luonteelle. Historiasta löydämme runsain määrin esimerkkiä naisista, jotka suurella menestyksellä ovat harjoittaneet valtiotoimia, mainitaksemme vain nimet sellaiset kuin Venäjän Katariina, Englannin Eliisabet, unioonikuningatar Margareetta y. m. puhumattakaan kaikesta siitä suurpoliittisesta toiminnasta, jota naiset ovat harjoittaneet välillisesti, käyttämällä jotakin miestä aseenaan ja varjonaan. Puuttuva kyky ei siis ole naisella esteenä valtiollisiin tehtäviin. Toisin on laita, kun tarkastamme hänen tähänastista tarkoitukseen tarvittavaa kypsyyttänsä. Tässä on vastaansanomaton eroavaisuus, ja vielä hyvin oleellinen, miesten ja naisten välillä kaikista kansankerroksista. Olemme tosin kaukana niistä olosuhteista, jotka vallitsivat isoäidin ja hänen äitinsä aikoina, jolloin katsottiin naisen tietojen täytyvän rajoittua siihen, mikä koski vain neulaa ja puuropataa, mutta vielä tänäkin päivänä on suunnaton ero sen tietomäärän välillä, joka katsotaan tuiki välttämättömäksi miehelle ja sen, joka puolittain armosta naisille, ja näin on laita kaikissa kansankerroksissa. Poika koulutetaah", mutta tytär saa jäädä kotiin hoitamaan nuorempia sisaruksiaan tai johonkin muuhun toimeen. Niiltä henkilöiltä, jotka valtiopäivillä tulevat päättämään isänmaan tulevaisuudesta, täytyy meidän kuitenkin vaatia tietoja lyhyesti sanoen kaikilta inhimilli-
7 vuosikausia tosin eduskunnassa sen tiedon aloilta. Ei niin, että jokaisen edustajan pitäisi olla perehtynyt kaikkiin eri tiedon oloihin, vaan niin, että kukin näistä tiedonhaaroista tulisi eduskunnassa edustetuksi. Siellä pitää olla henkilöitä, jotka tuntevat teollisuuden ja liikemaailman moninaiset alat. Myöskin pitää olla niitä, jotka selviävät lainopin ovelista ongelmista ja niitä, jotka käsittävät esimerkiksi taiteen ja kaunokirjallisuuden jalostavan vaikutuksen. Jokainen ammatti, jokainen yhteiskunnallisen toiminnan haara saa tuntea niiden lakien vaikutusta, joita eduskunnassa säädetään, ja pitää niille senvuoksi annettaman tilaisuus tuoda äänensä kuuluville, kun näitä lakia laaditaan. Sanalla sanoen tarvitaan suuret määrät ammattitietoja. Maassamme on naisia, jotka omaavat ammattitietoja, esimerkiksi opettajattaria ja naislääkäriä. Heihin nähden en voi ymmärtää sopivaisuusnäkökannan soveltuvan toisin kuin miehiinkään. Mutta vastaiseksi on valitettavasti vielä sangen harvoja aloja, joilla naiset omaavat tarvittavia tietoja. Eikö kukaties olisi silloin kaikissa tapauksissa parasta, että luopuisimme pyrinnöstämme saada äänemme kuuluville eduskunnassa? Vastaus on riippuva siitä, missä määrin naiskykymme tulevat tuomaan jonkunlaista tiedon lisää eduskuntaan, tai oikeammin sellaista tietoa, jota eivät miehet yhtä suuressa määrässä omista, siis missä määrin tässä yhtyvät sopivaisuuden ja hyödyn näkökannat heillä tulee olemaan merkitystä valtiopäivätyöhön. Ennenkun ryhdyn suoranaisesti antamaan vastausta tähän kysymykseen, sallittakoon minun ensin hiukan poiketa asiasta. Pyytäisin Teitä ajatuksissanne hetkiseksi kiinnittämään katseenne ja huomionne siihen kouluun, jossa lapsenne käyvät. Olettakaamme, että se on yhteiskoulu, oppilaitos, jossa pojat ja tytöt rinnan nauttivat opetusta. Koulu ja aivan erityisesti juuri yhteiskoulu on monessa suhteessa pienoinen yhteiskunta. Siinäkin ihmiset ovat he hyvin nuoria vielä elävät elämätänsä samojen lakien ja laitosten alaisina. Nämä lait laatii ja laitokset rakentaa koulun opettajakunta. Jos nyt saisimme
8 olla kuulla, että koulun johtokunta on päättänyt koulun palvelukseen ottaa ainoastaan miesopettajia, niin luulenpa varmuudella voivani olettaa, että yleinen paheksuminen olisi seurauksena. Ja minkätähden? Eikö miesopettajilla useinkin ole suuremmat tietovarat kuin naisilla? Voihan olla, että koulu on päättänyt valita vain kaikkein oppineimpia. Kenties ainoastaan yliopiston professoreja kiinnitetään kouluun. Eikö silloin olisi pidetty hyvää huolta oppilaitoksesta? Ei, ja tuhannesti ei! Kuinka voisi miesopettajalla olkoonpa hän miten tietorikas tahansa sama käsitys tyttöoppilaiden toivomuksista ja tarpeista kuin naisopettajalla, joka itse on tuntenut ja ajatellut samalla tavalla kuin he? Kuinka on mahdollista täyttää tarpeita, joita ei tunne, säätää lakia niille, joiden tunteita ja toiveita ei ymmärrä? Ja eikö yhteiskunnassa ole laita aivan samoin? Miehet eivät voi säätää lakia naisille, koska eivät tunne eivätkä ymmärrä heidän tarpeitaan. Emme suinkaan tahdo syyttää miehisiä lainlaatijoita hyvän tahdon puutteesta. Mieshän rakastaa lämpimästi äitiänsä, vaimoansa, tytärtänsä ja olisi varmaankin valmis jopa uhrauksiinkin omasta puolestaan koettaessaan asettaa kaikki niin hyvin kuin mahdollista heille, mutta hän ei suorastaan ymmärrä, niitä he tarvitsevat. Vuosisataisten ennakkoluulojen kahleissa ei hän voi ymmärtää sitä ajatusta, että nykyiset yhteiskunnalliset olosuhteet ovat käyneet naisille sietämättömiksi. Yllämainitun lausunnon totuudenmukaisuudesta en luulisi menneitten aikojen kokemuksen jättävän epäilykselle sijaa. Naiset sitävastoin voivat näissä kysymyksissä puhua omasta kokemuksestaan. Kukahan se on, jonka elämää ja toimintaa niin monessa suhteessa kahlehtivat meidän väärät avioliittolakimme? Ken se on, joka useimmissa tapauksissa saa kantaa raskaimman taakan puutteellisesta väkijuomalainsäädännöstä? Kuka se on, jolle kaikessa toiminnassaan ja lakkaamatta lausutaan: tähän, asti, mutta et kauemmaksi, sillä sinä olet nainen? Ei puhu turhaa puhetta vanha sananlasku, että se, jonka jalassa kenkä on, tietää
9 kodista. ja myös parhaiten mistä kohdasta se puristaa, ja se, joka parhaiten puutteellisuudet tuntee, on luonnollisesti myös tavallisesti ovelin keksimään keinoja niiden poistamiseksi. Tämän tiedon naiset tulevat antamaan ja jo enemmittä valmistuksitta voivatkin antaa eduskunnalle. Ja se on ammattitietoa, jonka merkitystä ei saa pitää vähäarvoisena. Sillä on päinvastoin korvaamaton arvo, ja vasta sen avulla voi meille onnistua parannuskeinojen keksiminen niiden monien epäkohtien korjaamiseksi, joiden alaisina Suomen naiset vieläkin elävät. Sillä työllä, mikä eduskunnalla on suoritettavanaan, on äärettömän suuri merkitys koko maan ja kansamme tulevaisuuteen. Niin on, ja senpävuoksi juuri ei sitä saa suorittaa yksinomaan miehet. Juuri senvuoksi ei saa mitään aukkoa syntyä tuohon suureen työhön sen kautta, että sen syntyessä puuttuisi niin tärkeä tieto, kuin on tieto puolen kansan tarpeista ja toivomuksista nämä toivomukset ovat senlaatuisia, että niiden vaikutukset tulisivat siunausta tuottaen ulottumaan yli koko kansan, sillä se, mikä on parasta naisille, on tässä tapauksessa ehdottomasti parasta kaikille. Miehillä ja naisilla ei suinkaan tässä suhteessa ole toisilleen vastakkaisia harrastuksia valvottavana, vaikkakin voi siltä näyttää henkilöstä, joka katselee asioita pintapuolisemmalta näkökannalta. Varsin vaaralliselta näyttää se väite, kun sanotaan että valtioelämä tulee vieroittamaan naisen pois hänen oikealta toiminta-alaltaan Mutta ensiksikin ei läheskään kaikilla naisilla ole kotia, missä työskentelisivät, ja toiseksi pitänee kaiketi myös katsoa miehellä olevan osuutta kotiin ja luonnollisesti myös velvollisuuksia sitä kohtaan, eikä kuitenkaan vielä milloinkaan ole kenenkään päähän pälkähtänyt vastustaa hänen osanottamistaan valtiolliseen elämään. En voi kieltää itseltäni iloa tässä kohdin toistaa muutamia Ruskinin lausuntoja, jota nyt kuitenkaan ei pidettäne minään erikoisena naisasian ajajana. Kirjassaan Mitä meidän tulee rakastaa ja hoitaa?" sanoo hän: Yleensä olemme sitä mieltä, että miehen velvollisuudet suun-
10 tautuvat julkiseen, naisen yksityiseen elämään. Mutta asian laita ei ole aivan niin. Miehellä on personallinen toimi eli tehtävä, joka koskee hänen omaa kotiansa, ja sen ohessa julkinen toimi eli tehtävä, joka on tuon edellisen laajennus. Samoin on naisellakin personallinen toimi eli tehtävä, joka koskee hänen kotiansa, ja julkinen toimi eli tehtävä, joka samoin on edellisen laajennus. Miehen tehtävä kotiinsa nähden on turvata sen pysyväisyyttä ja menestystä ja puolustaa sitä. Naisen tehtävä on säilyttää järjestys, hauskuus ja sulous kodin piirissä. Laajenna nämä molemmat tehtävät! Miehen velvollisuus yhteiskunnanjäsenenä on olla apuna säilyttämään, tukemaan, edistämään ja puolustamaan valtiota. Naisen velvollisuus yhteiskunnan jäsenenä on olla apuna saamaan aikaan järjestystä valtiossa, luomaan siihen hauskuutta ja olemaan sen suloisena kaunistuksena. Niinkuin miehen on ovellaan tarpeen tullessa oltava puolustamassa sitä herjausta ja hävitystä vastaan, niin on hänen ei vähempää vaan vieläpä enempääkin uskollisuutta osottaen saavuttava maansa rajoille ja täyttääksensä siellä työn, joka häntä vielä tähdellisemmin vaatii, täytyy hänen, jos tarvitaan, jättää hävitykselle alttiiksi kotinsakin. Samaten kuin naisen kodin piirissä tulee olla järjestyksen keskuksena, huolien ja murheen huojentajana, kauneuden kuvastimena, samanlaisena täytyy hänen ilmetä kotinsa ulkopuolellakin, missä järjestys on vaikeampi, suru suurempi, hellyys harvinaisempi". Niin pitkälle Ruskinia, ja vaikka tuo ehdottomasti määrätty rajaviiva, jonka hän vetää miehen ja naisen luonnollisten toimialojen välille, tuntuu jossain määrin tehdyltä, luulisin kuitenkin pääasiassa voivamme yhtyä hänen laatimaansa luonnekuvaan siitä ja antaa ylläesitetyn vastaväitteen naisen osanotosta valtioelämään raueta. Koska sitäpaitsi jo edelläolevassa olemme sopineet siitä, että hänen toimintansa siinä on tuova avuksi työvoimien lisän, niin vieläpä senlaatuisen työvoiman, ettei sitä voi yksikään mies korvata, täytyy
11 meidän katsoa hänen valtiollisesta työstään olevan melkoista hyötyä yhteiskunnalle, isänmaalle ja kaiketi tällaisessa tapauksessa myös myöntää, että tämä työ käy hänelle käskeväksi velvollisuudeksi. Ylläesitetyn pohjalla voimme nyt lähemmin käydä tarkastamaan niitä kysymyksiä, joihin voimme olettaa naisten toiminnalla tulevan olemaan mitä suurimman vaikutuksen Paitsi erityisiä n. s. naiskysymyksiä tullevat ne olemaan pääasiassa nuo suuret yleiseetilliset kysymykset, joihin naisen osanotto niiden käsittelyssä tulee ulottamaan vaikutuksensa. Edellisistä mainittakoon erityisesti avioliittolainsäädäntö ja mitä sen yhteyteen kuuluu, naisten kunnallinen äänioikeus sekä toimialojen laajentaminen ja tilaisuuden hankkiminen perusteellisempaan sivistykseen naisille. Jälkimäisistä ovat huomattavat väkijuomalainsäädäntö, siveellisyys- ja kasvatuskysymykset, ulkopuolella avioliittoa syntyneitten lasten oikeusasema, köyhäinhoito, lastenhoito y. m. Koettaessamme tarkastaa missä määrin kokemus voi todistaa, että naisten osanotto lainsäädäntätyöhön tähän saakka on vaikuttanut juuri yllämainittuun suuntaan, tulemme huomaamaan, että niin on ollut asian laita Ẇyomingin valtiosta Pohjois-Amerikasta, tuosta valtiosta, jossa naiset kaikkein aikaisimmin ovat omistaneet valtiollisen äänioikeuden, lähettävät 25 vuoden kokemuksen perästä kansanedustajat seuraavan kirjelmän kaikille maailman parlamenteille": Siitä, että Wyomingin naisilla on äänioikeus, ei ole ollut mitään huonoja seurauksia, vaan ovat ne monessa suhteessa olleet hyvinkin onnelliset: varsin huomattavalla tavalla on se edistänyt rikoksien ja köyhyyden karkottamista tästä valtiosta, ja tämä on tapahtunut ilman minkäänlaisia väkivaltaisia toimenpiteitä; se on osaltaan auttanut rauhallisten ja järjestyksessä toimitettujen vaalien, erinomaisen hallituksen, huomattavan sivistysmäärän ja yleisen järjestyksen aikaansaamista, ja ylpeydellä pyydämme huomauttaa sitä seikkaa, että 25 vuoden aikana, aina siitä saakka, kun naiset saivat äänioikeuden, ei yh-
12 dessäkään piirissä Wyomingin valtiossa ole ollut köyhäinhuonetta, sekä että vankilat ovat miltei tyhjiä, koska rikoksia enää tuskin milloinkaan sattuu. Nojautuen runsaaseen kokemukseemme kehoitamme me kaikkia sivistyneitä valtioita maan päällä viipymättä myöntämään naisille äänioikeuden." Tuskin kaksilla valtiopäivillä on naisilla meidän maassamme ollut tilaisuus ottaa osaa lainsäädäntätyöhön. Meidän naisedustajamme ovat olleet suhteellisesti harvalukuiset, mutta minkä määrän hyödyllisiä anomuksia ovatkaan he jo ennättänyt tehdä, ja jos tarkastamme näitä anomuksia, voimme myöskin niissä todistaa olevan saman suunnan. Valtiopäivillä 1907 jätettiin seuraavat anomukset: 1. Avioliittoa sekä aviopuolisoiden omaisuus- sekä velkasuhteita koskevan lainsäädännön uudistamisesta; allekirjoittajat Lucina Hagman ja Alli Nissinen. 2. Aviopuolisoiden omaisuuden hallintoa ja vaimon toimivaltaa koskevan lainsäädännön uudistamisesta; allekirjoittajat Alexandra Gripenberg, Hilda Käkikoski, Eveliina Ala-Kulju, lida VVemmelpuu, Hedvig Gebhard ja Liisi Kivioja. 3. Aviovaimon toimivahan laajentamisesta, allekirjoittajat Anna Huotari, Sandra Lehtinen, Mimmi Kanervo, Hilja Pärssinen, Jenny Nuotio, Maria Laine, Maria Raunio, Ida Aalle ja Miina Sillanpää. 4. Avioliitossa olevan äidin oikeuksien laajentamisesta lapsiinsa nähden, allekirjoittajat Alexandra Gripenberg, Hilda Käkikoski, Eveliina Ala-Kulju, lida Wemmelpuu, Hedvig Gebhard ja Liisi Kivioja. 5. Naisen naimaijän korottamisesta 18 vuoteen, allekirjoittajat Lucina Hagman ja Alli Nissinen. 6. Naisen naimaijän korottamisesta 17 vuoteen, allekirjoittajat Maria Raunio, Jenny Nuotio, Mimmi Kanervo, Anna Huotari, Hilja Pärssinen, Ida Aalle ja Miina Sillanpää. 7. Ehdotus asetukseksi Naimiskaaren 1 luvun b :n muuttamisesta toisin kuuluvaksi, allekirjoittajat Eveliina Ala-Kulju, lida VVemmelpuu, Hilda Käki-
13 koski, Liisi Kivioja, Alexandra Gripenberg ja Hedvig Gebhard. 8. Tyttöjen suojelusijänkorottamisesta 17 vuoteen, allekirjoittaja Dagmar Neovius. 9. Rikoslain 20 luvun 7 :n muuttamisesta, allekirjoittajat Alli Nissinen ja Lucina Hagman. 10. Rikoslain 20 luvun 7 :n muuttamista, allekirjoittaja Hilma Räsänen. 11. Rikoslain 20 luvun 7 :n muuttamisesta, allekirjoittajat Alexandra Gripenberg, Hilda Käkikoski, Eveliina Ala-Kulju, lida Wemmelpuu, Hedvig Gebhard ja Liisi Kivioja. 12. Aviottomain lasten oikeussuhteista, allekirjoittajat Hedvig Gebhard, Alexandra Gripenberg, Hilda Käkikoski, Eveliina Ala-Kulju, Liisi Kivioja ja lida Wemmelpuu. 13. Aviottomain lasten oikeudellisen aseman parantamisesta, allekirjoittajat Alli Nissinen ja Lucina Hagman. 14. Aviottomain lasten oikeussuhteita koskevan lainsäädännön perinpohjaisesta korjaamisesta, allekirjoittaja Hilma Räsänen. 15. Kotien perustamisesta turvattomia lapsia, sekä aiviottomia äitejä sekä heidän lapsiaan varten, allekirjoittajat Hilja Pärssinen, Anna Huotari, Sandra Lehtinen, Mimmi Kanervo, Jenny Nuotio, Maria Laine, Maria Raunio, Ida Aalle ja Miina Sillanpää. 16. Oikeuden myöntämisestä naiselle samoilla ehdoilla kuin mieskin päästä valtion virkoihin, allekirjoittajat Lucina Hagman ja Alli Nissinen. 17. Lainsäädäntötoimenpiteestä hakukelpoisuuden tunnustamiseksi naiselle kaikkiin valtion virkoihin, allekirjoittajat Hilda Käkikoski, Alexandra Gripenberg, Eveliina Ala-Kulju, lida Wemmelpuu, Hedvig Gebhard ja Liisi Kivioja. 18. Taloudenhoito-opetuksen järjestämisestä naisille ja sen avustamisesta valtion varoilla, allekirjoittajat Hedvig Gebhard, Alexandra Gripenberg, Hilda Käkikoski, Eveliina Ala-Kulju, lida Wemmelpuu ja Liisi Kivioja.
14 19. Kuntien velvoittamisesta palkkaamaan kätilöltä kuhunkin kuntaan, allekirjoittajat Alexandra Gripenberg, Hedvig Gebhard, Hilda Käkikoski, Eveliina Ala-Kulju, lida Wemmelpuu ja Liisi Kivioja ,000 mk suuruisen vuotuisen määrärahan myöntämisestä raittiustyöhön, allekirjoittaja Hilma Räsänen. 21. Väkijuomalainsäädännöstä, allekirjoittaja Hilma Räsänen. 22. Yhteiskoulujen kehityksen edistämisestä, allekirjoittajat Lucina Hagman ja Alli Nissinen. 23. Palkkaussäännön uudistamisesta, allekirjoittajat Miina Sillanpää, Anna Huotari, Hilja Pärssinen, Ida Aalle, Sandra Lehtinen ja Mimmi Kanervo. 24. Ehdotus laiksi Maakaaren lö luvun 15 :n osittaisesta muuttamisesta, allekirjoittaja Hedvig Gebhard. 25. Koneellisen ja taloudellisen tutkimuksen toimittamisesta linjalla Koivisto GalitzinaKiviniemi Käkisalmi, allekirjoittaja Hilma Räsänen. 26. Rautatielinjan tutkimisesta Risteen asemalta Loimaan asemalle, allekirjoittaja lida Wemmelpuu. Vuonna 1908 tulevat lisäksi seuraavat: 1. Apurahan myöntämisestä yhdistyksille ja yksityisille, jotka ovat tehtäväkseen ottaneet tukea niitä, jotka haureuslaitoksen poistamisen johdosta ovat tuen tarpeessa, allekirjoittajat Hilda Käkikoski, Alexandra Gripenberg ja Hedvig Gebhard. 2. Katurauhan turvaamisesta naisille, allekirjoittajat Hedvig Gebhard, Hilja Pärssinen, Hilma Räsänen, Lucina Hagman ja Dagmar Neovius. 3. Oikeuden myöntämisestä naisille olla asianajajana ja valtuutettuna, allekirjoittajat Alexandra Gripenberg, Hilda Käkikoski, Eveliina Ala-Kulju, lida Wemmelpuu ja Liisi Kivioja. 4. Naispuolisten terveydenhoidonneuvojain asettamisesta, allekirjoittajat Lucina Hagman ja Alli Nissinen. 5. Määrärahan myöntämisestä koulukeittiötä varten, allekirjoittajat Hilda Käkikoski, lida Wemmel-
15 puu, Eveliina Ala-Kulju, Hedvig Gebhard, Dagmar Neovius, Maria Raunio ja Alli Nissinen. 6. lisalmen yksityisen yhteiskoulun ottamisesta valtion huostaan, allekirjoittaja Alli Nissinen. 7. Koulujen ja hoitoloiden perustamisesta tylsämielisiä lapsia varten, allekirjoittaja Hilma Räsänen. 8. Kiertävän opettajan asettamisesta kuhunkin lääniin ajanmukaisten tallien ja navettojen aikaansaamista varten, allekirjoittajat Alli Nissinen ja Lucina Hagman. 9. Rikoslain 43 luvun 5 muuttamisesta, koskeva eläinsuojelusta, allekirjoittajat Lucina Hagman ja Alli Nissinen. 10. Yleisen raskaudenvakuutuksen aikaansaamisesta, allekirjoittajat Hilja Pärssinen, Anna Huotari, Sandra Lehtinen, Mimmi Kanervo, Jenny Nuotio, Maria Laine, Maria Raunio, lida Aalle ja Miina Sillanpää. 11. Kiellon aikaansaamisesta, etteivät yksityiset saisi ansionaan harjoittaa työnvälitystä, vaan että kunnat velvoitettaisiin perustamaan työnvälitystoimistoja, allekirjoittajat Miina Sillanpää, Anna Huotari, Maria Raunio, Hilja Pärssinen, Jenny Nuotio ja Maria Laine. 12. Parolan maanviljelijöille velvoitetun sotilasmajoituksen tasoittamisesta, allekirjoittajat Lucina Hagman ja Alli Nissinen. 13. Viaporin kapinaan osaanottaneiden armahtamisesta, allekirjoittaja Maria Laine. 14. Rankaisun poistamisesta järjestyksen rikkomuksista vankiloissa, allekirjoittaja Maria Laine. Neljä ensimmäistä vuonna 1907 tehdyistä anomuksista koskee omistussuhteiden perinpohjaista muuttamista avioliitossa sekä miehen edusmiehyyden poistamista vaimonsa yli. Tästä sanoo voimassa oleva laki: Kun mies ja vaimo ovat avioliittoon vihityt, on mies vaimonsa oikea edusmies ja on hänellä oikeus hakea sekä vastata hänen puolestaan sekä hallita pesää". Jos nainen ennen avioliittoonmenoaan on hallinnut melkoista omaisuutta (joka ei ole sijoitettu johonkin kiinteimistöön) niin ei hänellä vihkilupauk-
16 itsekin jos tulla sen jälkeen enää ole penninkään määräysvaltaa ilman miehensä suostumusta. Jos aviovaimo perii omat vanhempansa, niin ei hän hallitse rahoja, vaan mies. Hänelle ne maksetaan, ja hän niistä on antava kuitin. Voidaksensa pitää perukirjoituksen vanhempainsa jälkeen täytyy vaimolla olla siihen valtakirja mieheltänsä. Jos syntyy riita aviovaimolle lankeavasta perinnöstä, niin mies määrää, mitä vaatimuksia on tehtävä asiassa. Vastoin vaimon tahtoa voi hän vaimon puolesta nostaa oikeudenkäynnin tälle langenneen perinnön johdosta. Mies voi pantata yhteistä omaisuutta. Hän voi mennä takaussitoumuksiin, kun sitävastoin vaimo siinä suhteessa ei ilman miehen suostumusta voi ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Ainoastaan kiinteimistöön nähden ovat voimassa poikkeuslait, niinkuin voima myöskin hallitsee sen, minkä omalla työllään ansaitsee. Mutta jos hän sijoittaa ansaitsemansa rahat johonkin hän ostaa niillä itsellensä esim. ompelukoneen, niin on se taaskin yhteistä omaisuutta ja voi sen mies myydä tai pantata niinkuin hyväksi näkee. Vielä sanoo laki: Vaimo seuraa myös miehensä säätyä ja tilaa". Jos mies tahtoo vapautusta kansalaisvelvollisuuksista jossakin maassa siirtyäkseen toisen maan kansalaiseksi, vaaditaan siihen erinäisien lakimuodollisuuksien noudattamista. Jos nainen menee naimisiin jonkun vieraan maan alamaisen kanssa, niin saa hän pitemmittä mutkitta seurata hänen kansalaisuuttaan. Lastensa holhoojana on isällä yksin oikeus määrätä lastensa hoidosta ja kasvatuksesta. Naisen laillinen naimaikä on meillä ainoastaan 15 vuotta. Tässä ijässä, jolloin ei hän vielä ole ruumiillisesti eikä henkisesti kypsynyt, voi hän mennä avioliittoon ja vielä lapsi toisten lasten äidiksi. Anomukset 57 tarkoittavat tämän epäkohdan korjaamista. Anomuksissa Bll vaaditaan yleiselle syyttäjälle oikeutta ja velvoitusta nostaa kanne siveellisyysrikoksista, joita on tehty tyttöjä kohtaan alle 17 vuotta. Tähän asti on laillinen suojelusikä sellai-
17 sessa tapauksessa ollut ainoastaan 12 vuotta. Anomukset 1215 tarkoittavat niiden lapsiparkojen oikeusaseman parantamista, jotka heidän vanhempansa ovat maailmaansaattaneet asettumalla itse jossain määrin yhteiskunnassa vallitsevien lakien ulkopuolelle. Sellaisilla lapsilla ei nykyään voimassa olevien lakien mukaan ole mitään perintöoikeutta isänsä jälkeen ja jos äidillä heidän ohellaan on toisia laillisesta avioliitosta syntyneitä lapsia, perivät he ainoastaan puolet siitä minkä nämä. Äitien yhteiskunnallisten oikeuksien puolesta puhuvat anomukset 19 vuodelta 1907 ja 10 vuodelta Anomukset 1618 sekä 22 vuodelta 1907 sekä 36 vuodelta 1908 tarkoittavat suurempien sivistysmahdollisuuksien sekä laajennettujen työalojen hankkimista naisille. Anomukset 20 ja 21 vuodelta 1907 sekä 1 ja 2 vuodelta 1908 tukevat siveellisyyspyrinnöitä ja taistelua väkijuomia vastaan. Heikoimmin varustettujen puolesta elämäntaistelussa puhuvat anomukset 7 ja 9 vuodelta Nämä ovat tehdyistä anomuksista ne, joilla on suurin kantavuus. Ne muut tarkoittavat oloja, joilla on enemmän tai vähemmän erikoinen luonne. Paitsi näitä tässä lueteltuja anomuksia ovat naiset vielä kirjoittaneet nimensä useiden miesten tekemien anomusten alle, joista mainittakoon aivan erityisesti anomus varsin tarpeellisesta kunnallisasetuksen tarkastamisesta. Tätä vastaan voitanee tosin väittää, että useastikin kuluu hyvin pitkä aika anomuksen tekemisen ja sen toteuttamisen välillä, mutta meidän täytyy kuitenkin myöntää todeksi, että ensimmäiset askeleet oikeaan suuntaan on otettu. Ja vaikka ne eivät vielä ole vieneet asiaa pitkälle, niin on kuitenkin muistettava, kuinka vähän muutoksia vuosikymmenet ovat aikaansaaneet yksinomaan miehisen lainsäädännön hallitusaikana. Sitä paitsi on itse asiassa osa kysymyksiä jo ennättänyt, mitä valtiopäiviin tulee, tulla ratkaistuksi anomuksentekijäin viittaamaan suuntaan, nimittäin anomukset kätilöitten asettamisesta maalaiskuntiin
18 sekä taloudenhoito-opetuksen järjestämisestä, jotka kummatkin kysymykset saivat jo ratkaisunsa ensimäisen eduskunnan istuntokautena. Samoin on laita kysymyksen naisen naimaijän korottamisesta, jonka suhteen viime valtiopäivillä tehtiin päätös 17 vuodesta alimmaksi ikärajaksi vuoden valtiopäivillä oli lakivaliokunta siirtänyt edellisen luokan kysymysten joukkoon anomukset Naimiskaaren muuttamisesta, suojelusijän korottamisesta ja aviottomain lasten oikeusasemasta. Ensimmäinen näistä kysymyksistä oli jo melkein loppuun käsitelty, ja on luultavaa, että kaikki kolme kysymystä olisivat tämän valtiopäiväkauden aikana tulleet käsittelyn alaisiksi, jollei valtiopäivien aavistamaton hajoittaminen yhtäkkiä olisi keskeyttänyt kaikkea työtä. Ylipäätään on kamari osottanut suurta ymmärtämystä naisedustajiamme kohtaan ja lähettänyt kaikki heidän tekemänsä anomukset vastaavien valiokuntien käsiteltäviksi. Naisten tehtäväksi jää kiirehtiä tehtyjen suunnitelmien toteuttamista. Sen voimme tehdä, jos valitsemme valtiopäiville useita naisedustajia. Senpävuoksi älä sinäkään, joka kuulut ruumiillista työtä tekevän luokan naisiin, saamattomuudesta tai toisten houkutuksesta jää menemättä vaaliuurnalle äänestämään sen listan mukaan, jossa ylinnä on naisen nimi! Muuten sinäkin osaltasi vaikutat siihen, että sinä ja kaikki sisaresi yhä edelleenkin saatte tuntea hoidon lukemattomien yhteiskunnassa vallitsevien epäkohtien painoa. Itsestään on selvää, että meidän tulee vaaliehdokkaaksemme valita sellainen nainen, joka on kyllin arvokas asiaamme puolustamaan, joka omaa hyvän ymmärryksen, lämpimän sydammen, jolla on kokemusta ja asiantuntemusta, vapaa katsantokanta ja myötätunto. Älä sinäkään, jokakuulut maamme onnellisemmassa asemassa olevaan varakkaiden kansalaisten luokkaan, sano ylpeässä itsesikieltämyksessä: Minä puolestani en aijo sallia naisen edustaa itseäni. Nykyään on niin tärkeitä harrastuksia, jotka vaativat ratkaisuaan, että meidän ainoasti pitäisi pitää huolta siitä, että
19 omat samojen kelvollisia ja kokeneita miehiä mahdollisimman suuressa määrässä tulisi valituiksi. Yksityiset harrastukseni voivat odottaa." Mutta tässähän ei ensinkään ole kysymyksessä sinun yksityiset harrastuksesi, sinä uhrautuva sielu! Tuhannet ja taaskin tuhannet sisaresi köyhissä kodeissa sinä tuomitset jatkuvaan orjuuteen raskaiden avioliittolakien painon alla. Nämä samat, jo ennestään raskautetut sisaresi, sinä tuomitset yhä edelleen kantamaan puutteellisen väkijuomalainsäädännön tuottamaa taakkaa. Monet tuhannet nuoret naiset sinä kukaties syökset paheen poluille, kun kiellät heiltä auttavan kätesi valmistaaksesi heille suurempia mahdollisuuksia omaan ansioon. Eikä tässä kylliksi. Meillä on nyt keino, millä tasoitamme tuleville sukupolville sen tien, jonka kiviin niin usein itse olemme kompastuneet, ja kuitenkin me tuomitsisimme heidät tyttäremme epä- kohtien tärvelemään elämään. Meidän ei ole ainoastaan vastattava aikalaisistamme vaan vieläpä jälkimaailmasta. Meille niinkuin miehillekin täytyy isänmaan edun vaaleihin nähden olla etusijassa määräävänä, mutta me joudumme harhaan, jos katsomme välttämättömästi sen puolustuksen täytyvän jäädä yksinomaan miesten käsiin. Sillä ei ainoastaan ruumiillinen voima ja taitavuus monissa seikoissa tee kansaa sisällisesti voimakkaaksi ja vastustuskykyiseksi ulkoapäin tehtyjä hyökkäyksiä vastaan. Vähintäin yhtä suuressa määrässä on se kansan siveellinen katsantokanta, sen henkinen voima, jotka tulevat ratkaisemaan tässä. Routavuosien pimeinä ja raskaina päivinä ovat Suomen naiset osottaneet todeksi, että isänmaa saattoi täydellisesti yhtä suurella luottamuksella turvata tyttäriinsä kuin poikiinsakin. Me naiset olemme sitävastoin tulleet huomaamaan, että meidän oikeutemme, jotka tarkoittavat koko suvun parasta, tulevat parhaiten valvotuiksi naisten kautta. Muistakaamme senvuoksi, ennenkun käymme vaaliuurnalle, että meidän eittämätön velvollisuutemme on käyttää niin äänioikeuttamme, ettei kamariin valittujen
20 naisten lukumäärä suinkaan tule liian vähäiseksi. Me emme saa tyytyä siihen, että olemme nähneet riittävän määrän naisten nimiä otettuina listoille. Ajatelkaamme kukin kohdaltansa, että mahdollisesti juuri meidän ääntämme vielä tarvittaisiin että se tai tämä naisehdokas voisi saada tarvittavan äänimäärän ja tulla valituksi. Ja muistakaamme myös, että meitä tulee tulevaisuuden tuomio kohtaamaan kaikista niistä siunausta tuottavista uudistuksista, jotka jäävät tekemättä tai tulevat siirretyiksi eteenpäin, siinä tapauksessa, ettei naisedustajaan lukumäärä tule riittävän suureksi, että he kyllin voimakkaasti voisivat niitä kannattaa, ja viedä eteenpäin. Kantakaamme korkealla äänioikeuttamme, tuota kallisarvoista asetta, jonka isänmaa on meille antanut puolustaaksemme sen avulla kansamme onnea ja tulevaisuutta! Anna Lunöström. Helsinki 1908 Öflund ja Pettersson, Kivi- ja Kirjapaino.
21
22
SUOMEN KILPARATSASTUSSEURAN r. y. SÄÄNNÖT
SUOMEN KILPARATSASTUSSEURAN r. y. SÄÄNNÖT Suomen Kilparatsastusseuran r. y. SÄÄNNÖT. (Hyväksytyt perustavassa kokouksessa 3 "A> 1930.) Rekisterinumero 17669. 1 Yhdistyksen täydellinen nimi on suomeksi
TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti Asianajaja Harri Jussila
TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti 28.11.2018 Asianajaja Harri Jussila ESITYKSEN SISÄLTÖ Kuka on äänessä? Kuka perii perittävän varallisuuden? Entä jos perillisiä ei
Waasan läänin. Sylvia yhdistyksen. Säännöt. Xikolainkanpuiiki, Wasa Nyheterin kirjapaino, 1896
Waasan läänin Sylvia yhdistyksen Säännöt. Xikolainkanpuiiki, Wasa Nyheterin kirjapaino, 1896 Tämän yhdistyksen tarkoitus on nuorten sydämmissä koettaa herättää rakkautta ja myötätuntoisuutta eläimiä kohtaan,
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).
Naisten kunnallinen äänoikeus ja vaalikelpoisuus 100 vuotta. Kari Prättälä
Naisten kunnallinen äänoikeus ja vaalikelpoisuus 100 vuotta Kari Prättälä 14.12.2017 Naiset kunnallisessa päätöksenteossa Naisten äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden laajentaminen oli osa kamppailua valtiollisen
Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto.
1 Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry 1 NIMI, KOTIPIKK J KILI Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto. Liiton
YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti?
Testamentin teko-ohjeet YLEISTÄ Miksi on syytä tehdä testamentti? Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin, sisarusten lapsiin, isovanhempiin ja heidän lapsiinsa
Tampereen Naisyhdistyksen
Tampereen Naisyhdistyksen Säännöt. i. Tampereen Naisyhdistyksen tarkoitus on työskennellä naisen kohottamiseksi tiedollisessa ja siveellisessä suhteessa sekä hänen taloudellisen ja yhteiskunnallisen asemansa
Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia
VASTAVÄITTEET Tapio Joki Johdanto Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia K aupat syntyvät harvoin ilman vastaväitteitä. Myyjälle ratkaisevan tärkeää on ymmärtää,
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Naiset eduskunnassa. Koulutuspäivä kirjastoille eduskunnasta, vaikuttamisesta ja kirjastosta Eduskunnan kirjasto
Naiset eduskunnassa Koulutuspäivä kirjastoille eduskunnasta, vaikuttamisesta ja kirjastosta Eduskunnan kirjasto 13.11.2017 joni.krekola@eduskunta.fi Radikaali eduskuntauudistus 1906 Säätyvaltiopäivät 1863-1906:
Rakkauden Katekismus TYTÖILLE.
Rakkauden Katekismus TYTÖILLE. Hinta Smk. 1; 50. ALKULAUSE. Teille hyvät tytöt omistetaan tämä pieni käsikirja rakkauden tulkitsemisessa. Olkoon teissä monessa kätketty välinpitämättömyys sille ihmeelliselle
Miten lisättäisiin naisten
jätti siis kuin Miten lisättäisiin naisten harrastusta vaaleihin? Eikö naisilla ole ollut kyllin suurta harrastusta vaaleihin? Onko syytä keskustella ja neuvotella siitä, millä tavalla tätä harrastusta
(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja
Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018
Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa 14.11.2018. STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Tervetuloa State of World Population 2018 raportin julkaisutilaisuuteen. Tämän vuoden raportti kertoo
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi
Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille
Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta
Annettu Naantalissa 10 päivänä elokuuta 1984 Laki kansalaisuuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyllä tavalla, muutetaan 28 päivänä
Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.
Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten
RAKKAUDEN KATEKISMUS
m@smssbss3m RAKKAUDEN KATEKISMUS TYTÖILLE. Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki. limileß KATEKISMUS TYTÖILLE. Kustantaja: K. Valovuon, Uusikaupunki. Alkulause. Teille hyvät tytöt omistetaan tämä pieni
50mk/h minimipalkaksi
Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright 2012 toukokuu 21 Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta 2000 Syndika vapaa työväenlehti 1/2000 2000 2 Sisältö
Radikaali eduskuntauudistus 1906
Naiset eduskunnassa Näin demokratia toimii eduskunta, lainsäädäntö ja kansalaisvaikuttaminen Helsingin työväenopisto 2.10.2017 joni.krekola@eduskunta.fi Radikaali eduskuntauudistus 1906 Säätyvaltiopäivät
Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
Edunvalvojan tehtävä
Edunvalvojan tehtävä Sisältö Edunvalvojan tärkeimmät tehtävät... 3 Edunvalvojan oikeus palkkioon... 5 Edunvalvonnan tarpeen uudelleen arviointi... 5 Edunvalvojan tehtävän päättyminen... 6 Holhousviranomainen...
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista
VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino
VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT.»«Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino 'Vaasan Suomalaisen SYaisklubin Säännöt. 1. Yhdistyksen, jonka nimenä on "Vaasan Suomalainen Naisklubi", kotipaikkana 'on Vaasan kaupunki
Vastaväitteiden purku materiaali
Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!
SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.
SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus
Laki. valtakunnanoikeudesta [1 2 3 ]
Laki valtakunnanoikeudesta --------------------------------------------------------------------------- [1 2 3 ] Annettu Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 1922/273. Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia
Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
1907. Edusk. Väst. - Esitys N:o 11. Suomen Eduskunnan alamainen vastaus Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen varain osottamisesta valtiopäiväkustannusten suorittamiseen. Suurivaltaisin, Armollisin
#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018
#tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
1907. Edusk. Kirj. Pankkivaltuusmiesten johtosääntö. Suomen Eduskunnan alamainen kirjelmä Eduskunnan pankkivaltuusmiesten johtosäännöstä. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! Sen muutoksen
Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät
Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %
Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen
Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen 16.10.2007 Tutkimusasiamies Jari-Pekka Tuominen VSSHP/TUKIJA Lääketieteellisen tutkimuksen osalta taustalla lääketutkimusdirektiivi
ZA5209. Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland
ZA5209 Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 269 Haluaisin kysyä muutaman kysymyksen, jotka liittyvät yhteiskuntamme muodostavien eri sukupolvien
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle
Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies
Kaupunginhallitus 187 23.05.2017 Valtuusto 39 05.06.2017 Kaupunginhallitus 224 27.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021/Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies 1323/01.45/2017
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat
Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
1907. Edusk. Väst Esitys N:o 14. Suomen Eduskunnan alamainen vastaus Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen, joka koskee lakia työstä leipomoissa. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti
Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin
MARIA VOITELEE JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA VOITELEE JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka on Betania, kylä lähellä Jerusalemia. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )
Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen
Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 118/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi rekisterihallintolain ja eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden
Yhdistyksen nimi on Kumiteollisuus ry Gummiindustrin rf ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
KUMITEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 20.9.1961 Sääntöjen muutokset 15.1.2002, 29.4.2004 ja 14.1.2008 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kumiteollisuus ry Gummiindustrin rf ja
ORJATTARET, VAATIMUKSET TAMPEREEN NAISTEN EDUSKUNTA-ASIASSA ÄÄNIOIKEUS- RUNO, Kössi Lindström. HINTA 10 p. kirj. RAHASTON
TAMPEREEN NAISTEN VAATIMUKSET ÄÄNIOIKEUS- JA EDUSKUNTA-ASIASSA ORJATTARET, kirj. RUNO, Kössi Lindström MYYDÄÄN TAMPEREEN; TYÖLÄISNAISTEN ÄÄNIOIKEUS RAHASTON HYVÄKSI. HINTA 10 p. Tampere, 1905 Kirjapaino
Rakkauden Katekismus POJILLE.
f~;*-i-t>yt Rakkauden Katekismus POJILLE. Hinta Smk. 1:50. I:NEN KÄSKY. Sinun tulee rakastaa ainoastaan minua. Sinun on aina pidettävä huolta rakastettusi mieliteoista, etkä saa koskaan heittää silmäniskuja
ZA4535. Flash Eurobarometer 188 Consular Protection and Family Law. Country Specific Questionnaire Finland
ZA4535 Flash Eurobarometer 188 Consular Protection and Family Law Country Specific Questionnaire Finland Flash 188 : Family law & Consular protection D(7599) DG JAI 2006, Draft Questionnaire v2.1 INTRO.
Kasvatuslautakunta. Kasvatuslautakunnan kertomus vuodelta 1911 x ) oli seuraavaa sisällystä:
VI. Kasvatuslautakunta. Kasvatuslautakunnan kertomus vuodelta 1911 x ) oli seuraavaa sisällystä: Kasvatuslautakuntaan ovat vuonna 1911 kuuluneet pankinjohtaja Karl W. Sauren puheenjohtajana, aistivialliskoulujen
Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt
1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
ZA6652. Flash Eurobarometer 430 (European Union Citizenship) Country Questionnaire Finland (Finnish)
ZA66 Flash Eurobarometer 0 (European Union Citizenship) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL0 European Union CitizenshipFIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI, KOODI ON '99') D
Oulun. Säännöt. Polkupyörä-Yhdistyksen. Oulussa, B. B. Bergilahlin kirjapainossa, 1892.
Oulun Polkupyörä-Yhdistyksen Säännöt. Oulussa, B. B. Bergilahlin kirjapainossa, 1892. ' t ' 4- /\ f CT) /f)... I l I r1v S / / 4-4- /S. J } l flufieenyo htaja. Stizj-uzi. Oulun Polkupyörä-Yhdistyksen
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Nuoren itsetunnon vahvistaminen
Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin
2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus
3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.
1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa
LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)
LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen
Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.
1. pykälä Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 2. pykälä Seuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, kerätä suvusta
ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä
Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä
2 1908. V. M. *) Sulkumerkkien väliösä olevat luvut osottavat vaataavia määriä vuonna 1905.
1908. - V. m. Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 3 Eduskunnalle Suomen postisäästöpankin tilasta ja hoidosta vuonna 1906 annetun kertomuksen johdosta. Eduskunta on Valtiovarainvaliokuntaan valmistelevaa
Keskustelukokouksista ja niiden johtamisesta.
aina Keskustelukokouksista ja niiden johtamisesta. Tärkeä olisi että naiset enemmän kuin tähän asti pakottaisivat itsensä puhumaan kokouksissa. Alottakoot pienissä ryhmissä kodeissaan tahi keskustelukursseja
Pekka Ervastin puhe 1.1.1916 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot)
Kaita tie Pekka Ervastin puhe 1.1.1916 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot) Kaidasta tiestä puhutaan evankeliumeissa ja sanotaan, että se tie on leveä ja se portti laaja, joka kuolemaan
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt
Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Järjestyssääntöjä sovelletaan Jyväskylän ammattiopistossa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998/35 ), johon kuuluvana pidetään opetuksen käytössä olevia
RAKKAUDEN KATEKISMUS
f" f- RAKKAUDEN KATEKISMUS POJILLE. / : ' ''/ Toinen painos Kustantaja: K. VALOVUORI, Uusikaupunki. liihdiieiiiiteiiiiii POJILLE. Teinen painos. Kustantaja: K. VALOVUORI, Uusikaupunki. i l:nea käsky.
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta
EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen
I C. C,,J»li'.-^-"l. RakkaudenKatekismus. Pojille. / // k. Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki.
RakkaudenKatekismus Pojille. I C. C,,J»li'.-^-"l / // k Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki. %é xkmik\{^tt\m\in OJIU
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
SUOMALAISEN NAISLIITON PORIN OSASTON SÄÄNNÖT.
SUOMALAISEN NAISLIITON PORIN OSASTON SÄÄNNÖT. * Suomalaisen Naisliiton Porin osaston S«* a a n n o t: i Osaston nimi on "Suomalaisen Naisliiton Porin osasto" ja kotipaikka on Porin kaupunki. Osasto kuuluu
Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän
Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone
heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:16:23 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help
RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry
Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN
SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen
Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta
Carol Ehrlich. 70-luvun naisliike
Carol Ehrlich 70-luvun naisliike 1980 Miten paljon naisliike on muuttunut viimeisten kymmenen vuoden aikana? Liberaali haara ei ole muuttunut juuri lainkaan. Yhä yritetään saada 52% vallasta siinä taloudellisessa
Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.
YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti
Sitoutumisen etiikasta
Sitoutumisen etiikasta Pieni Kuningas Jay C. I. Suomenkielinen versio www.littlekingjci.com Auta meitä kertomaan meidän pieni tarina niin monella kielellä kuin mahdollista. Käännä ystävällisesti tämä teksti
Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja
Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,
TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI
TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012
Attitude 2012. Pirkanmaan tulokset
Attitude 2012 Pirkanmaan tulokset Kyselyn taustaa Kohderyhmänä toisen asteen toisen vuosikurssin opiskelijat Vastaajia yhteensä 379 12 lukiosta ja ammatillisesta oppilaitoksesta Tampereen kaupunkiseudulta
Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja
Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella
Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys
Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Perhe antiikin Kreikassa: Perhe eli oikos Perheeseen kuuluivat myös perheen omistamat orjat Perheessä isä
AJANKOHTAISTA EDUNVALVONTAVALTUUTUKSESTA. Juha Auvinen,
AJANKOHTAISTA EDUNVALVONTAVALTUUTUKSESTA Juha Auvinen, Mikä / miksi laki voimaan vuonna 2007 varautuminen omaan toimintakyvyttömyyteen voi itse määrätä vapaasti, kun vielä ymmärtää kuka hoitaa ja mitä
Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:
Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).
Keskisuomalaisille kansanedustajille
Keskisuomalaisille kansanedustajille eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta 20.11.2011 Neuvottelukunnan tehtävä Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia keskisuomalaisten eläkeläisten yhdyssiteenä sekä harjoittaa
Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.
Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 43 45 SISÄLLYS N:o Sivu 43 Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,
Lastensuojelu Suomessa
Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,
Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille
Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?