Romanien ja viranomaisten yhteistyö Jyväskylässä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Romanien ja viranomaisten yhteistyö Jyväskylässä"

Transkriptio

1 Romanien ja viranomaisten yhteistyö Jyväskylässä Ritva Anttonen, palvelujohtaja Aikuissosiaalityö ja kuntouttavat palvelut Jyväskylän kaupunki Jyväskylän seudun romanityöryhmän puheenjohtaja Lounais-Suomen alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan jäsen Suomen romanipoliittisen ohjelman seurantatyöryhmän jäsen

2 Suomen romanipoliittinen ohjelma 2009 ajalle Sosiaali- ja terveysministeriö asetti laaja-alainsen hallintorajat ylittävän valmistelutyöryhmän (26 hlöä) Alueelliset Romanien kuulemiset 5 paikkakunnalla, myös Jyväskylässä Kuntien ja asiantuntijoiden kuulemiset ROMPOn käynnistäminen on kirjattu hallitusohjelmaan (v. 2011). Romanipoliittisen ohjelman seurantaryhmä (Jyväskylästä Samuel Florin ja Ritva Anttonen) Selvitys Euroopan komissiolle ohjelman toteutumisesta

3 Hyvät käytännöt esiin Romanipoliittinen ohjelma perustuu kuudelle painopisteelle ja niiden sisältämille toimintalinjauksille. Ohjelmassa on 150 toimenpidesuositusta Ohjelmassa nostetaan esiin myös kuntien ja järjestöjen toteuttamia hankkeita sekä muita hyviä käytäntöjä, joilla on parannettu romanien asemaa

4 ROMPOn painopisteet 1. Lisätään romanilasten ja nuorten osallistumista koulutukseen eri koulutusasteilla 2. Lisätään aikuiskoulutusta, minkä avulla romanien sijoittumien työmarkkinoille parantuu 3. Edistetään romanien yhdenvertaista kohtelua palveluja haettaessa 4. Tuetaan romanikielen ja kulttuurin kehittymistä ja elpymistä 5. Edistetään romanien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja tasavertaisuutta 6. Lisätään romanien osallistumismahdollisuuksia ja kehitetään romanipolitiikkaa

5 Ensimmäinen kansallinen romanien historia Panu Pulma

6 Virallinen romanityö Suomessa 1. Kansallinen taso: Romaniasiain neuvottelukunta (RONK), Sosiaali- ja terveysministeriö - kansalliset aloitteet, esitykset, romanikielen ja kulttuurin vahvistaminen, kansainvälinen yhteistyö 2. Alueellinen taso: Alueelliset romaniasiain neuvottelukunnat, Aluehallintovirastot - kulttuuri, kieli, esitykset, lakisääteisten oikeuksien toteutumisen valvonta sekä taloudellisten, sosiaalisten, sivistyksellisten ja poliittisten oikeuksien edistäminen 3. Paikallistaso: Kuntien romanityöryhmät - romanityöryhmien työn tulee kohdistua paikallisen romaniväestön keskeisinä pitämiin asioihin, kuten yhteisuntaan integroituminen, päivähoito, koulutus ja työelämä 6

7 Miksi romanityöryhmiä tarvitaan? Romanityöryhmissä romanit ovat omien asioidensa hoitajia ja kehittäjiä paikallisella tasolla (n. 15 ryhmää). Näin aktualisoituu positiivinen integroituminen ja me opimme tuntemaan toisiamme paikallisella tasolla. Romanit eivät ole enää vieraita ja muukalaisia omassa maassaan. (Tuula Lindberg, Länsi-Suomen RONK:in sihteeri ) Romanit työelämään -hankkeen leiri, jossa suunniteltiin hankkeen toimintaa

8 Jyväskylän seudun romanityöryhmä Länsi-Suomen läänin alueellinen RONK esitti romanityöryhmän perustamista vuonna 2002 Jyväskylän kaupunginhallitus perusti Jyväskylän romanityöryhmän vuonna 2003 Vuotuinen budjetti 1000 euroa. Alueella on noin 500 romania Alueronkin neuvottelupäivät Jyväskylässä 2008 Romanityöryhmän kokous ja sen jäsenen Erkin eläkejuhla 2010

9 Kaupungin hallitus: Romanityöryhmän tehtävä Työryhmän työ tulee suunnata romaniväestön kannalta keskeisiin kysymyksiin; Integroitumiseen - päivähoitoon - kouluun - työelämään ja - yhteiskuntaan

10 Romanityöryhmän koostumus Järjestöt: JyväsRoma ry. Elämässä eteenpäin ry. Suvanto ry. Opetustoimi Jyväskylän kaupunkiseurakunta Työllisyyspalvelut Asumispalvelut Sosiaalityö Romanit - 9 virallista jäsentä, muut romanit ovat tervetulleita Kaupungin valtuuston jäsen Poliisi Jyväskylän aikuiskoulutuskeskus Lounais-Suomen alueellinen RONK Jyväskylän yliopisto Päivähoito ja esikoulu TE keskus

11 Members of Municipal Roma Work Group: Margaret Tuomi, University, Erkki Savolainen, Police

12 Romanit työelämään -hanke Jyväskylän seudulla Hankkeen tarkoituksena oli edistää romanien koulutukseen hakeutumista, työllistymistä ja yrittäjyyttä. Lisäksi tehtiin asennetyötä niin pääväestön kuin romanien keskuudessa. Hankkeeseen kuului myös tutkimus. EQUAL ohjelma; rasismin ja muukalaisvihan torjunta työmarkkinoilla Budjetti : euroa

13 Tulokset Toimintasuunnitelmia 111 Työharjoitteluja ym. 58 Tukityöpaikkoja 16 Avoimet työpaikat 11 Oppisopimustyöpaikkaa 2 Koulutuspaikkaa 28 Työvoimapoliittista koulutuspaikkaa 20 Yrittäjiä 3 Missä he ovat nyt? (2012) Vakituisessa työpaikassa 7 Töissä palkkatuella tai muu työsuhde 26 Töissä yksityisellä sektorilla 2 Muuttanut Jyväskylästä 22 Ammatillinen tutkinto 24 (joillakin useampi tutkinto) Eläkkeellä 12 Kotona 19 Ei tietoa * jotkut 13

14 Projekteja Romanit työelämään - hankkee tuotoksia Kulttuurivälittäjät kouluilla TuRom koulutusohjelma, Kyösti Florin Väitöskirja: Manne takaraivossa Ennakkoluulot ja syrjintä suomalaisten romaniyrittäjien kokemana. Romanit liikkeelle hanke (OPH) Hankehakemus kaudelle Romanien koulutustason nostaminen

15 TuRom koulutus Tu Rom = Romanikieltä ja tarkoittaa: sinä romani, ihminen, persoona TuRomin tavoitteena on, että romanit ja pääväestö rakentavat sillan kulttuurien välisen kuilun yli ja oppivat tuntemaan toisensa ihmisinä Sekä romanien että pääväestön tulisi integroitua monikulttuuriseen yhteiskuntaan rime_product_julkaisu/jyvaskyla/e mbeds/16667_turom_suomi_versi o_netti.pdf

16 Roma in to Working Life project Dosta!-Congress Prize for Municipalities 2011 Strasbourg, The 3rd Dosta! - Congress Prize for Municipalities has been awarded to four communities, as part of the Congress of Local and Regional Authorities contribution to the Council of Europe s Dosta! Campaign. The prize rewards municipalities which are distinguished for their participatory and innovative work in combating anti-gypsyism and promoting the inclusion of Roma in political and social life. Ministry of Social and Health, TERVESOS price

17 Mitä olemme tehneet: Tiedotus Seminaarit ja näyttelyt romanikulttuurista Kansainvälinen romanien päivä 8.4. Kaikille avoimet teemakokoukset: Asuminen, toimeentulotuki ja sosiaalityö, rikosten sovittelu, romani ja poliisi kohtaavat jne. Tuloksia mm. Parempi ymmärrys Toimeentulotuki vuosittain romanihameisiin Poliisin yhdyshenkilö Velkaneuvontaa asumisen ongelmiin

18 Kaupungin romanipalvelut ohjaajaa jatkoi Romanit työelämässä hankkeessa aloitettua työtä romanien koulutus ja työllistymispolkujen tukemisessa Lisäksi kohderyhmänä ovat yläastetta päättävät nuoret Painopistealueita ovat olleet myös: romanikulttuurista tiedottaminen ja päihde- ja mielenterveystyö

19 Perusopetus, Opetushallituksen projektit Lasten oppimisen ja perheiden tukeminen, romanitaustaiset kulttuurivälittäjät kouluissa Läksykerhot, isä-lapsi ja äiti lapsikerhot, teatterikerhot, musiikkerhot, ruuuanlaittokerhot, liikuntakerhot, sarjakuvakerho Romanikielen optetus peruskoulussa ja stipendit opiskelijoille Kielipesä Romanitaustaiset kouluavustajat (3) Vanhempien illat Perheleirit Romanit työelämään hankkeen kulttuurivälittäjä Maarit Palmroos koululla

20 Teatterikerholaisia vanhempain illassa

21 21

22 Muuta toimintaa Yhteistyö romanijärjestöjen kanssa (Jyväskylän romaninuoret JyväsRoma ry, Jyväskylän romaninaiset ry. ) Romanivanhusten tilanteen selvitys Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuusohjelman romanien osa Aloite ja ideointia kulttuurikeskuksesta Jyväskylään, (Monikulttuurikeskus Matara ja Gloria) Euroopan neuvoston romanien integfoitumista edistävän kaupunkien ja alueiden allianssin jäsen (Alliance of Cities and Regions for Roma Inclusion) Muu kansainvälinen yhteistyö, EU, EN jne. Kansainvälinen vaihto: Karpaattien romanikylien kehittämishanke, Ukraina, Uzhgorod (Ulkoministeriö, Elämä ja Valo)

23 Kaupungin palveluihin vaikuttaminen Romaniohjaaja romanit työelämään hankkeesta ja kaupungin romanipalveluista palkattiin kehittämään kaupungille sosiaalisen isännöinnin palvelua 2010 (asumisen tuki kotiin). Nyt palvelu on vakinaistettu istettu. Muu positiivinen erityiskohtelu: organisaatiorajat ylittävä tuki koulutukseen, romanien palkkaaminen, Ohjaaja/kulttuurivälittäjän työ on tuonut molemminpuolista ymmärrystä romanien ja viranomaisten välille (työllistäminen, sosiaalityö, koulutus)

24 Jyväskylän Kaupungin Romanipalvelut Kirsi Florin, ohjaaja

25 OHJAAJAN TYÖ Ala-asteen oppilaiden kannustus koulunkäyntiin Ylä-asteen oppilaiden kannustaminen ja tukeminen koulunkäyntiin sekä jatko-opintoihin. Esim. Tukemalla oppilasta saamaan päästötodistus. Yhteistyö opinto-ohjaajien kanssa Auttaa, tukea ja kannustaa romaneita koulutus- ja työllisyyspoluilla. Esim. Käydään yhdessä työvoimatoimistossa, täytetään yhdessä tarvittavat paperit sekä etsitään erilaisia koulutus ja työllisyyspolkuja. Kotikäynnit

26 Ohjaajan työ Avustaminen asioiden hoidoissa (kela, asuntoasiat, sosiaali-lastensuojelu) ja olla tarvittaessa palavereissa mukana Romanikulttuurista tiedottaminen - Esim. Kulttuuri luennot eri viranomaisille, koululaisille sekä päiväkoti-lapsille. Perheitä aktivoivia kerhoja - Esim. ompelukerhot, kokkikerhot, liikuntakerhot, Leiritoimintaa, (joissa käsitellään elämän eri tilanteita ja yhteiskuntaan kuulumista) Tavoitteet: - saada kotiin jumittautuneet romanit lähtemään ulos - saada heidät oma aloitteisesti hakeutumaan erilaisiin koulutuksiin ja työelämään

27 VAIKEASTI TAVOITETTAVAT ASIAKKAAT Ohjaajat tekevät työtä myös syrjäytyneiden kanssa, jolloin vastaanotto voi olla joskus haasteellista Jos asiakas jää pitkäksi aikaa vain kotiin, siitä seuraa mielenterveysongelmia, sairauksia ja päihteiden käyttöä Luottamus viranomaisiin on hävinnyt Asiakas näkee usein oman ulkopuolisen tilansa kun luottamus ohjaajan on saavutettu, silmät avautuvat Asiakas on tyytynyt tilaansa ymmärtämättä, että hänelle kuuluu samat oikeudet edetä elämässä kuin muillakin

28 HAASTEITA Viranomaiset sekä muut toimijat eivät joskus usko, että ohjaaja on töissä Jyväskylän kaupungilla töissä Ohjaajan puolueettomuuteen ei uskota, vaan luullaan hänen olevan yksipuolisesti romanin asialla. Ratkaisuna on luottamuksen saavuttaminen - Tutustuttuaan romaniohjaajaan viranomaisen käsitys muuttuu positiiviseksi. Päihdeasiakkaiden lisääntyminen

29 Miksi romaniohjaajaa tarvitaan? Ohjaaja tukee kotia ja koulua ylä-asteen haasteissa Ohjaaja tuntee asiakkaan tarpeet ja viranomaisten toimintatavat Ohjaaja kykenee hankkimaan syrjäytyneiden tai sen uhan alla olevien luottamuksen Viranomaiset ja eri toimijat hyötyvät kulttuuritulkkauksesta Asiakkaan ja viranomaisen vuorovaikutus alkaa sujua ohjaajan läsnäollessa Joskus asiointi sujuu vaikkei ohjaaja olekkaan paikalla jos ohjaajan nimi mainitaan ongelmatilanteessa 29

30 Meneillään olevat muut palvelut Liikuntahanke Romanit liikkeelle (Opetus ja kulttuuri- ministeriön rahoitus) Yhteistyö Siltana huomisen -hankeen kanssa Kerran viikossa kielipesä Kerran kuukaudessa yhteisilta Vertaistuki-ilta kerran viikossa Leiritoimintaa Ohjaajapalvelun myyminen lähikuntiin

31 Palkkatukityössä 4 Työharjoittelussa 18 Yksityisellä sektorilla 2 TULOKSIA 2013 Vakinaisessa työsuhteessa 1 Ammattiin valmistavassa koulutuksessa 12 Työvoimapoliittisessa koulutuksessa 8 Yhteistyö Laukaan avovankilan kanssa (tukihenkilö 1, mukana liikunta hankkeessa 2 vankia). Ohjattavia kouluilla 7 (+2 muissa kunnissa) Verkostopalavereita n.100 Luentoja romanikulttuurista 10 31

32 Jyväskylän romaninuorten kuoro, JyväsRoma ry. 32

33 Siltana Huomiseen-Hanke

34 Siltana Huomiseen Jyväskylän Romaninuoret ry. on perustettu v Tarve hankkeelle nousi Jyväskylän romaninuorten tilanteesta Jyväskylän kaupungin nuorisotyö ei ole saavuttanut romaninuoria tarpeeksi Nuorilla ei ole tarpeeksi tietoa, halua tai tukea päästäkseen mukaan työelämään tai erilaisiin koulutuksiin

35 Siltana Huomiseen Raha-automaatti yhdistyksen ja Jyväskylän Kaupungin rahoittama hanke Hanke alkanut huhtikuussa 2012 Työntekijöitä kaksi: projektinvetäjä ja projektityöntekijä * Vapaaehtoisia työntekijöitä tarpeen mukaan

36 Siltana Huomiseen Hankkeen kohderyhmänä ovat vuotiaat romaninuoret. Hankkeen päätavoite on: Romaninuorten yhdenvertaisuuden edistäminen ja syrjinnän torjuminen sosiaalisen vahvistamisen ja osallistamisen kautta. 1. Yhdenvertaisuuden edistäminen. 2. Syrjinnän torjuminen/syrjäytymisen ehkäisy 3. Sosiaalinen vahvistaminen 4. Osallistaminen

37 Siltana Huomiseen Matalan kynnyksen tukipiste. Avattu Matalan kynnyksen tukipiste, on paikka johon romaninuoren on helppo ja turvallinen tulla hakemaan ohjausta ja tukea elämän eri osa-alueilla, josta hänet voidaan ohjata kaupungin eri palveluiden piiriin. Tukipisteessä toimii hankkeentyöntekijät. Tukipisteessä pyritään antamaan ajankohtaista tietoa koulutuksista, työpaikoista, kursseista yms. sekä neuvontaa nuoren sen hetkisessä elämän tilanteessa. Tukipistettä käytetään myös erilaisten koulutusten ja kerhojen järjestämisessä, niin nuorille kuin myös heidän vanhemmilleen. Nuorille välittynyt kuva siitä, että tukipiste ei ole nuorisotalo,vaan nuoria on informoitu ja ohjattu kaupungin nuorisotoimen eri palveluihin. Nuoret ohjataan tarvittaessa kädestä pitäen eri palvelupisteille

38 Turom-koulutus

39 Tukikohta Tukipisteen toiminnasta on lähetetty kirje jokaiseen romani kotiin. Nuorille on myös informoitu internetin ja puhelimen välityksellä toiminnasta sekä erilaisista tapahtumista. Tukipisteessä on käynyt lähes kaikki Jyväskylän romaninuoret Nuorten vanhempia Yhteistyökumppaneita

40 HARRASTUSTOIMINTA Peli-illat eri muodoissa (sähly,lentopallo,sulkapallo) Auto pajatoiminta Kuntosali (liikunta hanke) Kuntopiiri kerran viikossa Harrastustoimintaa on ollut aina 3-4 kertaa viikossa, eri muodoissa. Kävijämäärät per. kerta n nuorta.

41 Flyboard

42 TAPAHTUMAT Leirejä järjestetty 2-3 vuodessa yhdessä vanhempien kanssa. Leireillä ollut mukana n nuorta. Yhteysillat yhdessä vanhempien kanssa kerran kuukaudessa Olemme olleet vuosittain järjestämässä kansainvälistä romanipäivää yhdessä kaupungin romanityöryhmän kanssa. Jokaiselle valmistuneelle järjestetään valmistujaisjuhla

43 TULOKSET Hankkeeseen osallistunut noin 70 romaninuorta. Hankkeen tukemana on saatu 25 nuorelle, koulutus-, kurssi-, kesätyö-, oppisopimus-, tai työharjoittelupaikka Yhteistyökumppaneita Jyväskylän kaupungin romanipalvelut Jyväskylän etsivä nuorisotyö Työ- ja elinkeinotoimisto Työvoiman palvelukeskus Jyväskylän ammattioppilaitos Töihin palvelu, Sovatek säätiö Keski-suomen yhteisöjen tuki (KYT) Romanijärjestöt

44 Kesätyöpaikan saajat työsopimuksineen 2013

45 Siltana Huomiseen Haasteet: Nuorten motivointi koulutukseen ja koulutuksen aikana, keskeytysten välttäminen. Toimintamuotojen vakiinnuttaminen Tiedottaminen viranomaisille romanikulttuurista ennakkoluulojen vähentämiseksi, jotta voidaan saada yhtäläiset mahdollisuudet esim. työharjoittelupaikkojen saantiin.

SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto romaniasiain suunnittelija

SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto romaniasiain suunnittelija SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA 29.5.2013 1 ROMPO Sosiaali- ja terveysministeriö asetti joulukuussa 2008 työryhmän valmistelemaan Suomen ensimmäistä romanipoliittista ohjelmaa. Päätöksen taustalla oli

Lisätiedot

Suomen romanipoliittinen ohjelma ja sen toimeenpano. ROMPO yleisesitys 2010

Suomen romanipoliittinen ohjelma ja sen toimeenpano. ROMPO yleisesitys 2010 Suomen romanipoliittinen ohjelma ja sen toimeenpano ROMPO yleisesitys 2010 Romanipoliittisen ohjelman valmistelu Laajapohjainen työryhmä Työryhmän toimikausi 1.1.2009-30.9.2009 Romaniväestön kuulemistilaisuudet

Lisätiedot

SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA (ROMPO 2)

SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA (ROMPO 2) SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA (ROMPO 2) 2018-2022 ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA 1 JA 2 Suomen ensimmäinen Romanipoliittinen ohjelma (1 ROMPO) tehtiin vuosille 2010 2017 ROMPO 2 on tehty vuosille 2018-2022

Lisätiedot

Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa

Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa LSAVI/ 2012 Lounais-Suomi 1.1.2012 Lounais-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa

Lisätiedot

Paikallisromanityöryhmä ja romanipoliittinen ohjelma

Paikallisromanityöryhmä ja romanipoliittinen ohjelma Paikallisromanityöryhmä ja romanipoliittinen ohjelma 1 6.4.2011 Varhaiskasvatukseen osallistumisen lisääminen Romanilasten varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen osallistumisen edistäminen - PRT; tiedottaminen

Lisätiedot

ROMKO Romanien koulutustason nostaminen Esiselvitys 17.3.-30.11.2014 Kirsi Florin, ohjaaja, romanipalvelut, Jyvässeudun romanityöryhmän sihteeri

ROMKO Romanien koulutustason nostaminen Esiselvitys 17.3.-30.11.2014 Kirsi Florin, ohjaaja, romanipalvelut, Jyvässeudun romanityöryhmän sihteeri ROMKO Romanien koulutustason nostaminen Esiselvitys 17.3.-30.11.2014 Kirsi Florin, ohjaaja, romanipalvelut, Jyvässeudun romanityöryhmän sihteeri Ritva Anttonen, palvelujohtaja, aikuissosiaalityö ja kuntouttavat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7666/ /2013. Romanityöryhmän esitys:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7666/ /2013. Romanityöryhmän esitys: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 24 Asianro 7666/00.04.02/2013 Kuopion romanityöryhmän asettaminen uudelleen Romanityöryhmän esitys: Kuopion kaupungissa toimineen romanityöryhmän toimikausi on

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 9.9.2015 Mikkeli Romaniasiain neuvottelukuntien neuvottelupäivät Satu Blomerus Susanna Rajala Opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteuudistus Varhaiskasvatus (OPH 1.8.2015

Lisätiedot

KAJAANIN ROMANITYÖRYHMÄN TOIMINTASUUNNITELMA

KAJAANIN ROMANITYÖRYHMÄN TOIMINTASUUNNITELMA KAJAANIN ROMANITYÖRYHMÄN TOIMINTASUUNNITELMA Kajaanin kaupungin romanityöryhmän tehtävät Poikkihallinnollisten romanityöryhmien tehtävänä on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta romanien näkökulmasta

Lisätiedot

3 Romanityöryhmän toimintasuunnitelma vuodelle Alueellisen romaniasiainneuvottelukunnan kuulumiset

3 Romanityöryhmän toimintasuunnitelma vuodelle Alueellisen romaniasiainneuvottelukunnan kuulumiset AIKA 28.2.2018 klo 13.00-16.00 PAIKKA Kajaanin kaupungintalo, kokoustila Lönnrot KÄSITELLYT ASIAT 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 n toimintasuunnitelma vuodelle

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

Opetushallituksen romaniväestön koulutustiimin vierailu Kajaanissa Katsaus romanityöryhmän toimintasuunnitelmaan 2019

Opetushallituksen romaniväestön koulutustiimin vierailu Kajaanissa Katsaus romanityöryhmän toimintasuunnitelmaan 2019 AIKA 14.12.2018 klo 12.00-14.00 PAIKKA Kaupungintalo, kokoustila Messenius KÄSITELLYT ASIAT 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 Pöytäkirjantarkastajien valinta 28 n ja Elämää varten hankkeen

Lisätiedot

Romanilasten, -nuorten ja - perheiden selvitys osana LAPE - muutosohjelmaa

Romanilasten, -nuorten ja - perheiden selvitys osana LAPE - muutosohjelmaa Romanilasten, -nuorten ja - perheiden selvitys osana LAPE - muutosohjelmaa Tarja Boelius, selvityshenkilö Marja Heikkilä Johtaja / Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 26.1.2017 Lapset kertovat se mikä

Lisätiedot

ROMANIOPPILAIDEN OHJAUS JA ERITYINEN TUKI KAUHAJOELLA

ROMANIOPPILAIDEN OHJAUS JA ERITYINEN TUKI KAUHAJOELLA ROMANIOPPILAIDEN OHJAUS JA ERITYINEN TUKI KAUHAJOELLA ROMANITYÖRYHMÄN PERUSTAMINEN Kauhajoen kaupunginhallitus kokouksessaan 13.5.2002 135 päättänyt perustaa romaniasiain työryhmän. Romanityöryhmän jäsenet:

Lisätiedot

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta Romaniasian neuvottelukunnan tehtävänä on edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

AIKA klo Ravintola Valjus ja kokoustila Messenius, kaupungintalo. 19 Romaniasiain neuvottelupäivät Helsingissä

AIKA klo Ravintola Valjus ja kokoustila Messenius, kaupungintalo. 19 Romaniasiain neuvottelupäivät Helsingissä AIKA 13.12.2017 klo 12.00-15.00 PAIKKA Ravintola Valjus ja kokoustila Messenius, kaupungintalo KÄSITELLYT ASIAT 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjantarkastajien valinta 19 Romaniasiain

Lisätiedot

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen Elokuu 2008 joulukuu 2011 Opetushallituksen rahoitus Oulun kaupungin

Lisätiedot

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan nuorisotyö järjestää monipuolista ryhmätoimintaa sekä tapahtumia lapsille,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDEKSI suunnittelija Henry Lindgren

Pohjois-Suomen alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDEKSI suunnittelija Henry Lindgren Pohjois-Suomen alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDEKSI 2017 1.1.2017 suunnittelija Henry Lindgren Aluehallintovirasto 2017 1 2 (11) Alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan

Lisätiedot

Romanipolitiikan ajankohtaiskatsaus. Johtaja Kari Ilmonen Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät

Romanipolitiikan ajankohtaiskatsaus. Johtaja Kari Ilmonen Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät Romanipolitiikan ajankohtaiskatsaus Johtaja Kari Ilmonen Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät 8-9.9.2015 Mikkeli Romanipoliittisen ohjelman toimeenpano STM on jättänyt hankehakemuksen

Lisätiedot

AIKA klo Kajaanin kaupungintalo, kokoustila Kekkonen

AIKA klo Kajaanin kaupungintalo, kokoustila Kekkonen AIKA 24.5.2018 klo 8.30-11.00 PAIKKA Kajaanin kaupungintalo, kokoustila Kekkonen KÄSITELLYT ASIAT 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjantarkastajien valinta 10 Romanioppilaiden muistaminen

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

ASETTAMISPÄÄTÖS

ASETTAMISPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveysministeriö ASETTAMISPÄÄTÖS STM128:00/2011 6.3.2012 RomanipoliittisCD ohjelman toimeenpanon ohjaus- ja seurantatyörybmä Asettaminen Sosiaali- ja terveysministeriö on tänään tekemäjlään

Lisätiedot

JÄRJESTÖROMPO Perustuu Suomen romanipoliittiseen ohjelmaan

JÄRJESTÖROMPO Perustuu Suomen romanipoliittiseen ohjelmaan JÄRJESTÖROMPO Perustuu Suomen romanipoliittiseen ohjelmaan FINTIKO ROMANO FORUM SUOMEN ROMANIFOORUMI JÄRJESTÖROMPO Perustuu Suomen romanipoliittiseen ohjelmaan Sisällysluettelo Fintiko Romano Forum Suomen

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Toimintakertomus 12 Alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan tarkoituksena on edistää romaniväestön yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia

Lisätiedot

Oppilaanohjaus ja romanioppilaat. Helena Korpela

Oppilaanohjaus ja romanioppilaat. Helena Korpela Oppilaanohjaus ja romanioppilaat Helena Korpela Taustatutkimusta, Romanipoliittinen ohjelma o Erityisluokka elämänkulussa. Selvitys peruskoulussa erityisluokalla opiskelleiden vammaisten, romaniväestöön

Lisätiedot

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät 8.-9-9.2015 Mikkeli Eva-Maria Hakola Kehittämispäällikkö Taiteen edistämiskeskus (TAIKE)

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista

Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista Kansainvälinen ja kulttuuritietoinen Kaakkois-Suomi seminaari Aika: Perjantai 29.9.2017 klo 9-15:15 Paikka: Kouvolan upseerikerhon juhlasali, Upseeritie 5, 45100 Kouvola

Lisätiedot

ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA

ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA Tämä on esite kaikille peruspalvelujen ammattilaisille. Esitteessä käsitellään erilaisia romaniyhteisön ja pääväestön välisiä eroja, jotka on hyvä ottaa huomioon käytännön

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

TALOUSALUEPARLAMENTTI

TALOUSALUEPARLAMENTTI TALOUSALUEPARLAMENTTI NÄKEMYKSIÄ NUORTEN TYÖLLISYYSTILANTEESEEN JA TARJOLLA OLEVIIN PALVELUIHIN HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN SEUDULLA 18.8.2010 Viljo Venäläinen Nuoret työttömänä, yleisimmät ammatit Riihimäen

Lisätiedot

Romanikulttuurin sillanrakennustyön edistäminen Etelä-Pohjanmaalla

Romanikulttuurin sillanrakennustyön edistäminen Etelä-Pohjanmaalla 23 Tässä liitteessä: Romanikulttuurin sillanrakennustyön edistäminen Etelä- Pohjanmaalla Työskentelyn tulokset Kehittäminen hankkeen jälkeen Suositukset jatkotoimenpiteiksi Lähteet ja materiaalit Romanikulttuurin

Lisätiedot

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010)

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Luetaan yhdessä-verkosto 15.10.2011 Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman 26.10.2011 Muutokset pähkinänkuoressa: 1. Soveltamisala koskee kaikkia maahanmuuttajia

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1

KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Romanityöryhmä 26.08.2016 AIKA 26.08.2016 klo 10:00-13:00 PAIKKA kokoushuone Leino KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Lieksan Somaliperheyhdistys ry

Lieksan Somaliperheyhdistys ry Askeleita maahanmuuttajien työllistymiseen Lieksan Somaliperheyhdistys ry www.metkatalo.net Lieksan Somaliperheyhdistys ry perustettu vuonna 2013, jäseniä 150 hlöä yhdistyksen tavoitteena on : auttaa maahanmuuttajia

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2015

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2015 PÖYTÄKIRJA 1 (6) MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2015 Aika Keskiviikko 16.12.2015, kello 17.38 20.10 Paikka Osallistujat Espoon valtuustotalo, Vihreän liiton ryhmähuone Luottamushenkilöjäsenet:

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Nexhat Beqiri, Ylitarkastaja SEMINAARI: Oikeus oppimiseen

Lisätiedot

ROMANIPOLITIIKAN LINJAUKSIKSI

ROMANIPOLITIIKAN LINJAUKSIKSI Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2010:16 VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS ROMANIPOLITIIKAN LINJAUKSIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2011 Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2010:16

Lisätiedot

Vankeusaika mahdollisuutena seminaari

Vankeusaika mahdollisuutena seminaari 12.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena seminaari 13.2.2019 Terhi Laine Mikä Vamos? Helsingin Diakonissalaitoksen palvelu koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille Vähentää 16-29 vuotiaiden

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 1. VIRTA KAINUUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Virta

Lisätiedot

Viite Komission kirje Asia Suomen vastaus komissiolle kansallisten romanistrategioiden toimeenpanon edistymisestä

Viite Komission kirje Asia Suomen vastaus komissiolle kansallisten romanistrategioiden toimeenpanon edistymisestä Sosiaali- ja terveysministeriö E-JATKOKIRJE STM2012-00369 HTO Arrhenius Viveca 28.11.2012 JULKINEN 03.12.2012 ASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Komission kirje 19.10.2012 Asia Suomen vastaus komissiolle

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014

Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014 Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014 Toiminta-aika 1.4.2011-31.12.2014 4 palveluohjaajaa + projektipäällikkö Rahoitus ESR 85% ja kuntaosuus 15% mukana olevien kuntien mukaan asukasmäärien suhteessa:

Lisätiedot

YES Yhdenvertaisuus Etusijalle -hanke

YES Yhdenvertaisuus Etusijalle -hanke YES Yhdenvertaisuus Etusijalle -hanke Romanien asumisen yhdenvertaisuus Liisa Männistö 20.11.2012 YES-hanke pähkinänkuoressa Kansallinen syrjinnän vastainen tiedotuskampanja 2007 Kumppaneina eri ministeriöt,

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Work shop 1: Kuntien ja valtion välisen työjaon kokeilun mahdollisuudet (hallitusohjelma)

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! SENIORIPYSÄKKI Senioripysäkki -toiminta on tarkoitettu eläkeikäisille (60+), jotka ovat kokeneet elämässään muutoksia ja luopumisia

Lisätiedot

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Eija Hanni 17.5.2011 Eija Hanani Työllisyydenhoidon linjaukset 1. Työttömyyden katkaisu mahdollisimman varhain 2. Painopisteryhmät: - nuoret - nuoret aikuiset - maahanmuuttajat

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 3. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (strategia) vuosille 2012; versio 26.11.2009 Kriittinen Yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen

Lisätiedot

Diak. Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät Jyväskylä. EU:lta. salo

Diak. Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät Jyväskylä. EU:lta. salo C (ok r[cu.r2 t / 2 9 Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät 12.-13.10.2016Jyväskylä salo 2 0 1 4-2020 e,roopafl sosiaanasro palvelupäällikkö Ritva Anttonen toivotti läsnäolijat

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Tiedosta hyvinvointia 1 Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Hankkeista kansalliseksi suunnitelmaksi Tiedosta hyvinvointia 2 Taustaa 106 kansanedustajan toimenpidealoite keväällä 2005 Kansallinen mielenterveysohjelma

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö 24.5.2011 Kuntaliiton hallitusohjelmatavoite

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013 KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013 KOPPI KOPPI - Kohti - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita -hanke Yhteistyössä: Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta Sosiaalipalveluohjaajat Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta www.lapinlahti.fi 10.067 asukasta Vireä kulttuuri- ja liikuntapitäjä Kuntaliitos Varpaisjärven kunnan kanssa

Lisätiedot

Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.

Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3. Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.2013 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) Työpaja-ammattilaisten

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014 Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 2/2011

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 2/2011 PÖYTÄKIRJA 1(5) 7.4.2011 MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 2/2011 Aika keskiviikko 6.4.2011 klo 17.40-20.12 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmähuone, Espoonkatu 5, 02770 Espoo Läsnä Vieraana

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Maahanmuuttajat maaseudun arjessa hanke jatkaa Maahanmuuttajat kylille -hankkeen hyvien käytäntöjen jalkauttamista

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (7) Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat nuoret +15 nuorten yrittäjyyden tukeminen ja heidän keskinäinen verkottuminen nuorten työllistäminen yhdistyksen

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIOHJELMA 2016

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIOHJELMA 2016 Nokian kaupungin LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIOHJELMA 2016 Kaupunginjohtajan asettama työryhmä Tuomas Erkkilä (pj.) Marjatta Ainasoja, Sisko Nevala, Aila Vaimare Terttu Haataja, Kaisa Kirkko-Jaakkola,

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT 15.042015 Pohjois-Karjalan työllisyystoimijoiden kehittämispäivä Tarja Husso Työllisyyspäällikkö Joensuun kaupunki MIKSI TYÖLLISYYSYKSIKKÖ PERUSTETTU

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö. Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011. Ehkäisevä päihdetyö

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö. Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011. Ehkäisevä päihdetyö Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ehkäisevässä päihdetyössä Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011 Raittiustoimisto Lappeenranta Ehkäisevää päihdetyötä

Lisätiedot

Humanistisen ja kasvatusalan ammattiosaajaksi

Humanistisen ja kasvatusalan ammattiosaajaksi Koulutusohjelmat > Työpaikat Humanistisen ja kasvatusalan ammattiosaajaksi Ammatilliset perustutkinnot Viittomakielisen ohjauksen perustutkinto Lapsi- ja perhetyön perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen

Lisätiedot

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 1) Romanien koulutuksen ja työllistymisen toimijaverkosto Tavoite: Verkoston toiminnan edelleen kehittäminen sekä laajentaminen Tiivis yhteistyö eri tahojen välillä eri

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto Janne Savolainen Erityisasiantuntija Ajankohtaista Hallitusohjelman toimeenpano on käynnistynyt Uraohjauksen merkitys

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Lisätiedot

Luonnos Suomen romanipoliittiseksi ohjelmaksi Ihmisoikeuskeskuksen lausunto

Luonnos Suomen romanipoliittiseksi ohjelmaksi Ihmisoikeuskeskuksen lausunto annettu lausuntopalvelu.fi - järjestelmässä IOK/1/2018 30.1.2018 Luonnos Suomen romanipoliittiseksi ohjelmaksi 2018-2022 Ihmisoikeuskeskuksen lausunto Yleistä Ihmisoikeuskeskus pitää tärkeänä uuden romaanipoliittisen

Lisätiedot

Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita

Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttajapalvelut 18.1.2018 Monikulttuuriasiain neuvottelukunta Maahanmuuttajapalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Romanikoulutus Seurakuntaopistolla

Romanikoulutus Seurakuntaopistolla Romanikoulutus Seurakuntaopistolla Romanikulttuurin ohjaajan ammatti- ja erikoisammattitutkinto Romo at ja eat Seurakuntaopisto toiminut pisimpään ammatillisista oppilaitoksista Romanikulttuurin ohjaajan

Lisätiedot

Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kysymykset kaupunginjohtajalle. Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous

Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kysymykset kaupunginjohtajalle. Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kysymykset kaupunginjohtajalle Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous 18.3.2015 1. Useat maahanmuuttajataustaiset yhdistykset kaipaavat tiloja vapaaehtoistoimintaan.

Lisätiedot