Valtatien 12 parantaminen välillä Mankala - Tillola -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtatien 12 parantaminen välillä Mankala - Tillola -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Valtatien 12 parantaminen välillä Mankala - Tillola -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto 798/ /2016 Tekninen lautakunta Uudenmaan ELY-keskus pyytää Iitin kunnalta lausuntoa mennessä valtatien 12 parantamisesta välillä Mankala - Tillolla -yleissuunnitelmasta ja siitä tehdyistä muistutuksista. Muistutuksia jätettiin 7. Muistutuksen jättivät Sirkka Auvinen, Heikki Erkkilä, Wesa Illukka, Tommi Jopila, Jänisojan pengerrysyhtiö/päätoimitsija Lintukangas Eero, Hauluksen yksityistie/toimitsijamies Pätynen Pekka ja samassa muistututuksessa henkilökohtaisesti Pätynen Pekka, Asiantuntijayritys Tieokas Markku Sakari Meriluoto Laadittu yleissuunnitelma korvaa vuonna 2010 valmistuneen yleissuunnitelman valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä-Tillola, josta ei ole annettu voimassa olevan maantielain mukaista hyväksymispäätöstä. Yleissuunnitelma on valmistunut syyskuussa Suunnitelma koskee noin 17 kilometrin pituista tiejaksoa. Yleissuunnitelmassa on valtatien 12 kehittämiseksi ja parantamiseksi esitetty seuraavat periaatteet: - Valtatie 12 parannetaan korkealuokkaiseksi ja laatutasoltaan yhtenaiseksi keskikaiteelliseksi ja eritasoliittymin varustetuksi ohituskaistatieksi tarvittavine tie-, katu- ja liittymäjärjestelyineen. -Valtatien 12 liittymät ovat eritasoliittymiä. Jokueen, Kausalan kohdalle ja Tillolaan rakennetaan uudet eritasoliittymät. - Alemman tieverkon nykyiset yhteydet valtatien poikki turvataan yksityistiejärjestelyillä ja risteyssilloilla. Yleissuunnitelman tulee perustua maakäyttö-ja rakennuslain mukaiseen oikeusvaikutteiseen kaavaan eikä suunnitelmaa saa hyväksyä vastoin maakuntakaavaa tai oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Yleissuunnitelma voidaan hyväksyä vastoin voimassa olevaa asemakaavaa, jos kunta sitä puoltaa. Uudenmaan elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus pyytää kuntaa ilmoittamaan, onko suunnitelman käsittämälle alueelle vahvistettu maakunta- tai seutukaava tai hyväksytty yleis- tai asemakaava ja onko kaava yhdenmukainen yleissuunnitelman kanssa. Kunnan tulee ilmoittaa, muuttaako se kaavan yleissuunnitelman mukaiseksi mikäli ne eivät ole yhdenmukaiset. Kuntaa pyydetään liittämään asiakirjoihin oikeaksi todistettu ote suunnitelman käsittämälle alueelle hyväksytyistä tai vahvistetuista kaavoista (yleiskaava, asemakaava, ranta-asemakaava).

2 Lisäksi Uudenmaan elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus pyytää Iitin kuntaa ottamaan lausunnossaan kantaa yleissuunnitelman periaateratkaisussa esimerkiksi seuraaviin asioihin: - Valtatien sijaintiin ja mitoitukseen sekä pääliittymiin - Valtatien rinnakkaistieksi muuttuvan nykyisen valtatien kehittämiseen ja muiden maanteiden, katujen ja yksityisten teiden järjestelyihin. - Valtatien suoja-alueiden leveyteen (30 m molempien ajoratojen keskiviivasta ulospäin) ja niiden aiheuttamiin rakentamisrajoituksiin. - Jalankulun ja pyöräilyn, joukkoliikenteen ja erikoiskuljetusten järjestelyihin - Hankkeeseen sisältyviin siltoihin, meluesteisiin, ympäristörakentamisen periaatteisiin, tievalaistukseen ja muihin merkittäviin rakenteisiin. - Alustavaan tieverkon hallinnollisen ja toiminnallisen luokan muutosehelatukseen. Tiehankkeen rakentamiskustannuksiksi on arvioitu 86,4 miljoonaa euroa, josta lunastus-, korvaus-ja tietoimituskustannusten osuus on 1,0 miljoonaa Kustannusten jakamisesta valtion ja alueen kuntien kesken sovitaan tiesuunnitteluvaiheessa. Hanke voidaan tarvittaessa toteuttaa vaiheittain. Tämänhetkisen käsityksen mukaan hankkeeseen liittyvien suurempien toteuttamiskokonaisuuksien rakentaminen alkaa aikaisintaan vuoden 2020 jälkeen. Oheismateriaalina jaetaan yleissuunnitelman hanke-esite koko väliltä Uusikylä - Tillola, muistutukset ja suunnitelmakartta. Yleissuunnitelma-aineistoon voi tutustua lisäksi kokouksessa ja ennen kokousta teknisessä toimistossa sekä osoitteessa ke-mankala-tillola-vt-12#.winaf9shq14. Lisätietoja antaa tekninen johtaja Veikko Haimila, puh Ehdotus Tekninen johtaja: Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Iitin kunta antaa yleissuunnitelmasta seuraavan lausunnon: Vastineet jätettyihin muistutuksiin. 1. Sirkka Auvinen Sirka Auvinen ottaa muistutuksessaan kantaa Hiisiössä valtatien eteläpuolelle esitetyn uuden yksityistien (Y9) sijaintiin ja sen liittymisestä Romantiehen. Vastine: Muistutuksessa esitetyt seikat esitetään tarkemmin tiesuunnitelman yhteydessä. Yleissuunnitelmaan ei muutosta.

3 2. Heikki Erkkilä Heikki Erkkilä ottaa muistutuksessaan kantaa Sitikkalan rautatiesillan ja Halkokorven eritasoliittymän väliseltä alueelta poistettuun metsätalouden yhteyteen nykyiselle valtatielle. Vastine: Metsätalousliittymät esitetään tiesuunnitelman yhteydessä. Samoin mahdolliset tilusvaihdot ja käytöstä pois jäävien valtatien tiealueiden mahdolliset liittämiset naapurikiinteistöihin. Yleissuunnitelmaan ei muutosta. 3. Wesa Illukka Wesa Illukka muistuttaa yleissuunnitelmaratkaisun aiheuttavan sekä maaettä rakennuskiinteistöjen pirstoutumisen lisäksi merkittävää haittaa sekä matkan pidennyksen liikkumiselle kahden tilakeskuksen välillä ja esittää rinnakkaistievaihtoehtoa valtatien pohjoispuolelle paaluvälille , väli Joenrannantie-Halkokorventien liittymä. Vastine: Illukan omistuksessa oleva toinen tilakeskus paalulla n on yleissuunnitelmassa esitetty lunastettavaksi. Valtatielle ei ole esitetty toimenpiteitä paaluvälillä johon Illukka on esittänyt rinnakkaistietä, joten niiltä osin vallitseva tilanne ei muutu. Esitetty kiertohaitta, n.1800 metriä, aiheutuu Joenrannantien tasoliittymän poistamisesta. Kiertohaitta tulee liikennöintiin rinnakkaistiejärjestelyitä pitkin valtatien 12 eteläpuolelle. Pohjoinen yksityistieyhteys jää suunnitelmassa nykyiselleen. Esitetty rinnakkaistien rakentamisvaihtoehto on mahdollista tutkia tiesuunnittelun yhteydessä. Mahdolliset lunastus- ja kiertohaittakorvaukset käsitellään maantietoimituksen yhteydessä. Yleissuunnitelmaan ei muutosta. 4. Tommi Jopila Jopila toteaa muistutuksessaan Jokuen liittymäjärjestelyjen olevan ylimitoitettuja, vievän kohtuuttoman paljon maa-aluetta, aiheuttavan maanomistajille ja yksityistiekunnille ja yksityisteiden käyttäjille kustannuksia ja kiertohaittaa. Vastine: Yleissuunnitelman järjestelyt Jokuen eritasoliittymässä perustuvat liikennemäärien ja liikenneturvallisuuden asettamiin vaatimuksiin ja yleissuunnitelman mukainen vaihtoehto on työstetty useamman vaihtoehdon pohjalta. Jopilan yksityistie pitenee littymäjärjestelyiden johdosta noin 800 metriä. Tilusjärjestelyt metsä- ja peltolohkojen osalta sekä lunastus ja kiertohaittakorvaukset käsitellään tiesuunnitelman ja maantietoimituksen yhteydessä. Yleissuunnitelmaan ei muutosta.

4 5. Eero Lintukangas Jänispajun pengerrysyhtiö / Eero Lintukangas muistuttaa valtatielinjauksen kulkevan paaluvälillä Jänispajun pengerrysyhtiön ja Ojapalon kuivatusyhtiön alueiden kautta. Valtion tullessa yhdeksi maanomistajaksi tien toteuttamisen yhteydessä, tulee valtion osaltaan ottaa osaa kyseisten yhtiöiden kustannuksiin. Vastine: Asia käsitellään aikanaan maantietoimituksessa. Yleissuunnitelmaan ei muutosta. 6. Pekka Pätynen Hauluksen yksityistie / Pekka Pätynen ja tila 3:389 Kiianranta, ottaa muistutuksessaan kantaa laskennallisen melunmallinnuksen ja käytännön meluntasojen mahdollisiin eroihin sekä suunnitelmassa esitettyihin melusuojauksiin etenkin Veittoistensuon ja Vatajan peltoalueella. Lisäksi Pätynen kiinnittää huomiota kasvaviin nopeuksiin ja onnettomuusriskin kasvamiseen, puutteellisiin luontokäytäviin ja muinaismuistoihin. Edellisten lisäksi Pätynen kyseenalaistaa Hauluksen yksityistien sillan (S16) leveyden ja kysyy vastuutahoa sillan ja yksityistien lisääntyville kunnossapitokustannuksille. Samoin muistuttaja kiinnittää huomiota syntyvässä uudessa tilanteessa pintavesien johtamisen suunnitteluun ja rakentamiseen sekä rakennettavien rakenteiden kunnossapitovastuuseen. Vastine: Melun osalta voidaan todeta, että melumallinnus on tehty käytettävissä olevan tiedon ja kokemuksen perusteella. Kuten muistuttaja toteaa, melun määrä on todettavissa käytännössä maastossa tehtävin mittauksin vasta kun kohde on rakennettu. Tosin mallinnusta parempaa menetelmää melun mittaamiseksi ei ole tässä vaiheessa suunnittelua käytettävissä. Veittostensuon kohdalle paaluvälille on tulossa suunnitelman mukaan meluvalli. Onnettomuusriskin arvioidaan hankkeen toteutuessa yleissuunnitelman mukaisesti henkilövahinko-onnettomuuksien osalta puolittuvan ja kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien osalta vähenevän yli 80% huolimatta nopeuksien kasvusta. Luontokäytävien osalta todetaan, että pohjois-eteläsuuntaiset ekologiset yhteydet ovat nykytilanteessa häiriintyneet nykyisen tien ja sen läheisyyteen sijoittuvan asutuksen ja elinkeinotoiminnan seurauksena. Tien varteen tullaan sijoittamaan riista-aidat, jotka katkaisevat nykyiset ekologiset yhteydet suurilta maaeläimiltä. Veittostensuolla suurten maaeläinten ekologinen yhteys pohjois-eteläsuunnassa heikkenee eikä todellista yhteyttä ole pystytty suunnitelmassa osoittamaan. Kyseinen asia on selkeä puute suunnitelmassa ja olisi hyvä saada ratkaistua tiesuunnitelmavaiheessa. Muinaisjäännösten osalta todetaan, että aiempia, museoviraston tekemiä muinaisjäännösinventointeja on täydennetty yleissuunnitelmalinjauksen alueeella vuonna Samana vuonna on tehty myös rakennetun

5 kulttuuriympäristön selvitys. Museoviranomaiset ovat osallisia hankkeessa. Hauluksen yksityistien sillan mitoitus vastaa yksityistiesiltojen liikennetarpeen mukaista mitoitusta. Rakennettavien tieden ja rakenteiden kunnossapitovelvoitteet määritellään niiden hallinnollisten luokitusten mukaisesti. Yleissuunnitelmassa ei esitetä tiesuunnitelmatasolla ratkaistavia asioita kuten ojien ja rumpujen sijainteja sekä rakenteita. Lunastukset, korvaukset ja ylläpitovastuut ratkaistaan viime kädessä maantietoimituksessa. Yleissuunnitelmaan ei muutosta. 7. Asiantuntijayritys Tieokas Markku Sakari Meriluoto Asiantuntijayritys Tieokas Markku Sakari Meriluodon muistutus on muistutuksen mukaan esitetty otettavaksi huomioon tiesuunnitelman laadinnassa. Muistutus käsittelee pääosin tielinjausta Nastolan kunnan puolella Uudenkylän itäosassa sekä esitystä Lahti Kouvola rataosuuden parantamisesta. Käsiteltävänä olevaan yleissuunnitelmaan otetaan muistutuksessa kantaa lähinnä uusien liittymien mitoituksiin joita pidetään ylimitoitettuina ja osin turhina. Vastine: Yleissuunnitelman mukaiset järjestelyt pääliittymissä perustuvat liikennemäärien ja liikenneturvallisuuden asettamiin vaatimuksiin. Yleissuunnitelmaan ei muutosta. Muistutuksista annettujen vastineiden lisäksi Iitin kunta toteaa lausuntonaan yleissuunnitelmasta seuraavaa: Kymenlaaksossa on voimassa seuraavat vaihemaakuntakaavat: 1. Taajamat ja niiden ympäristöt, vahvistettu Maaseutu ja luonto, vahvistettu Energiamaakuntakaava, vahvistettu Kauppa ja merialue, vahvistettu Vaihemaakuntakaakuntakaavat ovat yhdenmukaisia käsiteltävänä olevan yleissuunnitelman kanssa. Yleissuunnitelman vaikutusalueelle on voimassa seuraavat oikeusvaikutteiset yleiskaavat: 1. Kausalan - Kirkonkylän osayleiskaava. Voimaantulo Kausala -Kirkonkylä osayleiskaava, valtatien 12 vaikutusalueella. Voimaantulo Yleiskaavat ovat yhdenmukainen käsiteltävänä olevan yleissuunnitelman kanssa.

6 Osalla yleisuunnitelman vaikutusalueella on voimassa. 1. Kausalan asemakaava. 2. Pohjanmäen - Radansuun asemakaava. Voimaantulo Asemakaavat ovat yhdenmukaisia käsiteltävänä olevan yleissuunnitelman kanssa valtatien päätielinjauksen ollessa asemakaavojen ulkopuolella. Kunta tekee tarvittaessa pieniä muutoksia asemakaavoihin, mikäli tiesuunnittelun yhteydessä siihen tulee tarvetta. Iitin kunnalla ei ole huomautettavaa: - valtatien sijaintiin ja mitoitukseen tai pääliittymiin - valtatien rinnakkaistieksi muuttuvan nykyisen valtatien kehittämiseen ja muiden maanteiden, katujen ja yksityisten teiden järjestelyihin -valtatien suoja-alueiden leveyteen (30 m molempien ajoratojen keskiviivasta ulospäin) ja niiden aiheuttamiin rakentamisrajoituksiin. -Kevyen liikenteen, joukkoliikenteen ja erikoiskuljetusten järjestelyihin. -hankkeseen sisältyviin siltoihin, meluesteisiin, ympäristörakentamisen periaatteisiin, tievalaistukseen ja muihin merkittäviin rakenteisiin. -alustavaan tieverkon hallinnollisen ja toiminnalllisen luokan muutosehdotukseen. Iitin kunta esittää, että hanke etenisi mahdollisimman nopeasti tiesuunnitelma-asteelle, jotta hanke saataisiin toteutukseen kokonaisuudessaan 2020-luvun puoleen väliin mennessä. Päätös Tekninen lautakunta: Merkittiin, että Janne Aalto saapui kokoukseen klo tämän asian käsittelyn aikana. Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto

Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto Tekninen lautakunta 20 07.03.2017 Kunnanhallitus 54 20.03.2017 Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto 797/10.03.01.01/2016 Tekninen lautakunta 07.03.2017

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Iitin kunta Pöytäkirja 2/2017 27 Tekninen lautakunta 07.03.2017 Aika 07.03.2017 klo 18:00-20:32 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Lisätietoja Ennen kokousta

Lisätiedot

Sopimus "Vt12 Tillola-Keltti, ST-urakka" -hankkeen toteuttamisesta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä

Sopimus Vt12 Tillola-Keltti, ST-urakka -hankkeen toteuttamisesta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä Kunnanhallitus 296 03.12.2018 Sopimus "Vt12 Tillola-Keltti, ST-urakka" -hankkeen toteuttamisesta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä 340/10.03.01.01/2018 Kunnanhallitus 03.12.2018 296 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja, pois tui 54 ajaks kunnanvaltuuston 2. va ra pu heen johta

Muut saapuvilla olleet Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja, pois tui 54 ajaks kunnanvaltuuston 2. va ra pu heen johta Iitin kunta Pöytäkirja 5/2017 98 Kunnanhallitus 20.03.2017 Aika Maanantai 20.03.2017 klo 17:30-20:20 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Kare Terhi 1. varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO

SISÄLLYSLUETTELO OSA A TIESUUNNITELMAN SELOSTUSOSA Tiesuunnitelman sisällysluettelo 29.5.2015 Tiesuunnitelmien yleisesite Hankekortit 29.5.2015 1.2T Tiesuunnitelmaselostus 29.5.2015 1.3T Ehdotus tiesuunnitelman hyväksymiseksi

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Tiesuunnitelman tarkistaminen Yleisötilaisuus 5.11.2014 Kymen Paviljonki 5.11.2014 1 Hankkeen taustaa Valtatien 12 tieosuudelle on laadittu

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV 0-2500 EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T 30.9.2016 2 (5) Valtatie

Lisätiedot

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T VALTATIEN 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T 25.5.2018 2 (9) Valtatie 4 parantaminen Vehniän kohdalla, eritasoliittymän rakentaminen,

Lisätiedot

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Tiesuunnitelman tarkistaminen Yleisötilaisuus 5.11.2014 Kymen Paviljonki 5.11.2014 1 Hankkeen taustaa Valtatien 12 tieosuudelle on laadittu

Lisätiedot

l1 3. U2. 201Z Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Lappeenrannan kaupunki LÄHETEKIRJE 1 (5) 10.2.2012 722/2010/KAS/2 Tiesuunnitelma

l1 3. U2. 201Z Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Lappeenrannan kaupunki LÄHETEKIRJE 1 (5) 10.2.2012 722/2010/KAS/2 Tiesuunnitelma Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus LAPPEENRANNAN KAUPUNKI kaupunginhallitus l1 3. U2. 201Z Lappeenrannan kaupunki LÄHETEKIRJE 1 (5) Tiesuunnitelma Valtatien 6 parantaminen nelikaistaisena tienä Kärjen

Lisätiedot

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI TIESUUNNITELMAN YLEISÖTILAISUUS JORMA LAAKSO JA ANNA ELF 20.6.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Tiesuunnitelman lähtökohdat, perustiedot ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 4219/2016 10.03.01 20 Lausunnon antaminen tiesuunnitelmasta maantien 120 (Vihdintie) parantaminen maanteiden 1324 ja 11365 liittymän kohdalla Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen

Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen Päätösehdotus tiesuunnitelman hyväksymiseksi 1 Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen PÄÄTÖSEHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI Maantiet: Tie ja paaluväli

Lisätiedot

Kiinteistöjärjestelysuunnitelma. Liite tiesuunnitelmaan valtatie 13:n parantamiseksi Myttiömäen kohdalla Savitaipaleella

Kiinteistöjärjestelysuunnitelma. Liite tiesuunnitelmaan valtatie 13:n parantamiseksi Myttiömäen kohdalla Savitaipaleella Kiinteistöjärjestelysuunnitelma Liite tiesuunnitelmaan valtatie 13:n parantamiseksi Myttiömäen kohdalla Savitaipaleella Kiinteistöjärjestelysuunnitelma 10.4.2012 1. YLEISTÄ KIINTEISTÖJÄRJESTELYSUUNNITELMASTA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IITTI Päiväys 6.6.2016. ETELÄINEN OSA-ALUE/KAIVOMÄEN, KANSANMÄEN JA PENTINMÄEN ALUEET ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS

Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS 7.5.2019 SUUNNITTELUALUE VT 20 2 SUUNNITTELUN JA KEHITTÄMISEN TAVOITTEET 3 TILANTARVESUUNNITELMAN TAVOITTEENA ON SELVITTÄÄ

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 920/10.03.01/2012 Tekninen lautakunta 7 23.1.2013 53 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tiesuunnitelmasta Länsiväylän (kt

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS 18.2.2013 7/10.02.03/2013 Kymi Ring Oy:n hallitus 4.3.2013 ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS SOPIJAPUOLET SOPIMUSALUE Iitin kunta PL 32 47401 KAUSALA kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi Y-tunnus 0158766-7

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IITTI/KAUSALA Päiväys 27.2.2017 Päivitetty 30.10.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HARAVAKYLÄN ITÄOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo 118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014

Lisätiedot

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta 13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IITTI KAUSALA Päiväys 28.11.2013 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS POHJOINEN OSA-ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 40 24.09.2015 Kaavoitustoimikunta 55 09.11.2015 Kaavoitustoimikunta 3 13.01.2016 Kunnanhallitus 19 01.02.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan

Lisätiedot

Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti Metso, Kouvola

Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti Metso, Kouvola Kaakkois-Suomi Ehdotus tiesuunnitelman hyväksymiseksi 5.8.2013 Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti Metso, Kouvola Tiesuunnitelman hyväksyminen Päätösehdotus 1.3T Tie ja

Lisätiedot

Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti:

Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti: 1 (6) Valtatien 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Kuivala, Kouvola Tiesuunnitelma Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti: 1. MAANTIET:

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 13.5.2015 LUUMÄKI /TAAVETTI LINNALANTIE- UKKO-PEKANKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osia Linnalantiestä ja Marttilantiestä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma LIITTEET LIITTEET LIITE 1: Yhteysviranomaisen lausunto YVA-selostuksesta (23.6.2008) LIITE 2: Hankekortti LIITE 3 MELUTARKASTELU:

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Lausunto Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle Kaakkois-Suomen maanteiden hallinnollisesta asemasta ja kehittämisestä asemakaava-alueilla

Lausunto Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle Kaakkois-Suomen maanteiden hallinnollisesta asemasta ja kehittämisestä asemakaava-alueilla Tekninen lautakunta 146 19.04.2017 Lausunto Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle Kaakkois-Suomen maanteiden hallinnollisesta asemasta ja kehittämisestä asemakaava-alueilla 247/00.04.00/2017 TEKLA 146 Liite

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 740/10.02.03/2016 Kaavtmk 13.3.2017 14 IITTI KAUSALA Päiväys 7.3.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN ANTTILANTIE KUUSIKALLIO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 5.8.2015. IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS MYYRÄNPOLUN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 5/2016 56 Kaavoitustoimikunta 13.06.2016 Aika 13.06.2016 klo 18:00-18:55 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen

Lisätiedot

Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu

Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu Hyväksymisesitys 1 (7) 25.8.2017 Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun 31.5.2017

Lisätiedot

Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma

Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 31.10.2013 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Yleisötilaisuuden ohjelma 18:00 Tilaisuuden avaus ja hankkeen esittely

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

, r,, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. i Z ; Klaukkalan ohikulkutie,, tiesuunnitelma. Nurmijärven kunta Kunnanhallitus PL NURMIJÄRVI

, r,, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. i Z ; Klaukkalan ohikulkutie,, tiesuunnitelma. Nurmijärven kunta Kunnanhallitus PL NURMIJÄRVI Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Lähetekirje 1 (5) Nurmijärven kunta Kunnanhallitus PL 37 01901 NURMIJÄRVI 2.9.2016 1205/2014/U U D -if' A S i Z ; Klaukkalan ohikulkutie,, tiesuunnitelma Uudenmaa

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 7/2014 103 Kaavoitustoimikunta 08.12.2014 Aika 08.12.2014 klo 18:00-18.50 Paikka Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen Juha Kare Terhi

Lisätiedot

Maantie 185 Pernon ja Ihalan eritasoliittymien parantaminen, Turku

Maantie 185 Pernon ja Ihalan eritasoliittymien parantaminen, Turku 1 (5) Maantie 185 Pernon ja Ihalan eritasoliittymien parantaminen, Turku Yleissuunnitelma Hankkeesta ei ole tehty yleissuunnitelmaa, koska hankkeen vaikutukset ovat vähäiset. Päätösehdotus Maantiet 3T-1

Lisätiedot

Vt 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa, tiesuunnitelman laatiminen. Hankeryhmän kokous 1 Vaalimaa 30.5.

Vt 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa, tiesuunnitelman laatiminen. Hankeryhmän kokous 1 Vaalimaa 30.5. Vt 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa, tiesuunnitelman laatiminen Hankeryhmän kokous 1 Vaalimaa 30.5.2012 E18-tien (vt 7) kehittäminen välillä Helsinki - Vaalimaa H4 H5 H2 H3

Lisätiedot

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS 2016 4 1. LÄHTÖKOHDAT JA NYKYTILA 1.1 Suunnittelukohde Suunnittelukohteena on valtatien 2 ja maantien 2444 (Siltatie) eritasoliittymä

Lisätiedot

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / TUULISSUONTIEN JATKO 2 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 3.4.2018 KOSKEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän länsiosassa Helkamäentin, Pornaistentien ja Vähäjoen

Lisätiedot

Valtatien 15 parantaminen välillä Rantahaka - Kouvola Tiesuunnitelman laatiminen Yleisötilaisuudet Kouvolassa Kotkassa

Valtatien 15 parantaminen välillä Rantahaka - Kouvola Tiesuunnitelman laatiminen Yleisötilaisuudet Kouvolassa Kotkassa Valtatien 15 parantaminen välillä Rantahaka - Kouvola Tiesuunnitelman laatiminen Yleisötilaisuudet Kouvolassa 18.10.2017 Kotkassa 19.10.2017 Laamanen Juha 18.10.2017 Valtatie 15 Rantahaka-Kouvola, tiesuunnitelma

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit

Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit Risto Leppänen 30.10.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtakunnalliset kärkihankkeet Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

Parantamissuunnitelmaselostus

Parantamissuunnitelmaselostus Parikkala Parantamissuunnitelmaselostus Kaakkois-Suomen elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus Kouvola 2013 Parantamissuunnitelmaselostus 2(7) PARANTAMISSUUNNITELMASELOSTUS SISÄLTÖ 1 HANKKEEN LÄHTÖTIEDOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0317 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 805/10.02.03/2016 Kaavtmk 13.3.2017 15 Nähtävillä 30.3. - 28.4.2017 IITTI KAUSALA Päiväys 6.3.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS VETERAANITIEN PÄIVÄKOTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Hakija: Iitin seurakunta

Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Hakija: Iitin seurakunta Kaavoitustoimikunta 61 09.11.2015 Kunnanhallitus 263 16.11.2015 Suunnittelutarveratkaisu, Iitin seurakunta 642/10.03.00.01/2015 Hakija: Iitin seurakunta Rakennuspaikka: Kirkonkylässä sijaitseva Kirkonmaa-niminen

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.3.2009

VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.3.2009 FCG Planeko Oy Virolahden kunta VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.03.2009 FCG Planeko Virojoki-Vaalimaan osayleiskaavan muutos ja

Lisätiedot

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan rantayleiskaavan muutos ja täydennys, Tiirinmaa, Selkojärvi - Haramaajärvi, kaavaehdotus

Kymijoen - Mankalan rantayleiskaavan muutos ja täydennys, Tiirinmaa, Selkojärvi - Haramaajärvi, kaavaehdotus Tekninen lautakunta 34 03.04.2018 Kunnanhallitus 98 23.04.2018 Kunnanhallitus 194 20.08.2018 Kunnanvaltuusto 34 28.08.2018 Kymijoen - Mankalan rantayleiskaavan muutos ja täydennys, Tiirinmaa, Selkojärvi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018

Lisätiedot

O S A L L I S T U M I S J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A

O S A L L I S T U M I S J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A Päiväys 15.10.2013 PORNAINEN KIRKKOTIE KESKUSTAJAKSOLLA, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS O S A L L I S T U M I S J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A Kirkkotie Kirkkotie 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä 118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 Luonnosvaihe nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 26.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos

Lisätiedot

Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti Lappeenranta, Luumäki, Lappeenranta Tiesuunnitelma

Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti Lappeenranta, Luumäki, Lappeenranta Tiesuunnitelma 1 (13) Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti Lappeenranta, Luumäki, Lappeenranta Tiesuunnitelma Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti:

Lisätiedot

Hakija: Pasila Petteri ja Minna

Hakija: Pasila Petteri ja Minna Rakennuslautakunta 14 04.02.2015 Kaavoitustoimikunta 15 02.03.2015 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Poikkeamislupa, Pasila Petteri ja Minna 495/10.03.00.02/2015 Rakennuslautakunta 04.02.2015 14 Hakija: Pasila

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

Maantien (Toijantie) parantaminen välillä Toijansalmi-Vehkataipale, Taipalsaari

Maantien (Toijantie) parantaminen välillä Toijansalmi-Vehkataipale, Taipalsaari 1.3T Liikennevirasto Tieosasto PL 33 00521 Helsinki TIESUUNNITELMAN 15.3.2017 1 (7) Maantien 14813 (Toijantie) parantaminen välillä Toijansalmi-Vehkataipale, Taipalsaari Tiesuunnitelma Suunnitelman esittely

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ANJALANKOSKEN TAAJAMAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENTAMINEN VALTATIEN 15 PARANTAMINEN Kouvolan kaupunki Tekniikka- ja ympäristöpalvelut

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

AHOLANPELLON, TEILIMÄEN JA HOLSTILAN ALUE

AHOLANPELLON, TEILIMÄEN JA HOLSTILAN ALUE IITTI/ KAUSALA AHOLANPELLON, TEILIMÄEN JA HOLSTILAN ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN Päiväys 12.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis-

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

Nellimintielle on myönnetty 10,4 miljoonan euron rahoitus perusväylänpidon lisärahoituskohteena. Hankkeen toteutus ajoittuu vuosille

Nellimintielle on myönnetty 10,4 miljoonan euron rahoitus perusväylänpidon lisärahoituskohteena. Hankkeen toteutus ajoittuu vuosille Liikennevirasto Tieosasto Opastinsilta 12A 00521 HELSINKI TIESUUNNITELMAN 3.2.2017 Maantien 969 Nellimintien parantaminen, Inari Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun

Lisätiedot