Valtiovarainvaliokunnalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtiovarainvaliokunnalle"

Transkriptio

1 TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 14/2011 vp Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden tarkistetuista kehyksistä vuosille Valtiovarainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 13 päivänä lokakuuta 2011 lähettäessään valtioneuvoston selonteon valtiontalouden tarkistetuista kehyksistä vuosille (VNS 1/2011 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi valtiovarainvaliokuntaan samalla päättänyt, että muut erikoisvaliokunnat voivat halutessaan antaa lausuntonsa valtiovarainvaliokunnalle. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - alivaltiosihteeri Markku Wallin ja budjettineuvos Mika Niemelä, työ- ja elinkeinoministeriö. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Yrittäjyyden edistämisestä Hallitusohjelmassa painotetaan yrittäjyyden edistämistä, suotuisan toimintaympäristön luomista yrittäjyydelle ja elinkeinorakenteen monipuolistamista. Teollisuudessa, palveluissa ja luovilla aloilla rakennetaan uusia kasvualoja. Elinkeinopoliittisilla toimenpiteillä tuetaan erityisesti kasvuhakuisia, työllistäviä ja kansainvälistyviä yrityksiä. Yritystukia suunnataan entistä selkeämmin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, kansainvälistyviin kasvuyrityksiin ja viennin lisäämiseen. Työ- ja elinkeinoministeriön kehyksistä talousvaliokunnalle antaman lausunnon mukaan tavoitteena on synnyttää ja ylläpitää kilpailukykyistä yritystoimintaa kaikilla aloilla, mutta erityisesti yrityksiä, joista voi kehittyä kasvavia VNS 1/2011 vp kansainvälisiä yrityksiä ja joissa jatkuvasti luodaan uutta osaamista. Tavoitteen saavuttamisessa on keskeistä yritysrahoituksen saatavuus. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että hallitus valmistelee ohjelmansa mukaisesti yhdessä keskeisten toimijoiden kanssa vuoden 2012 loppuun mennessä kansallisen pääomamarkkinastrategian, jonka tavoitteena on turvata yritysten kasvurahoitus ja tukea Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Pääomamarkkinastrategiassa tulee osoittaa keinoja yritysrahoituksen saatavuuteen. Yritysten kilpailukyky ja viennin kasvu tukevat talouskasvua, jolla rahoitetaan hyvinvointipalveluita ja tasapainotetaan julkista taloutta. Suomalaisyrityksistä on pieniä ja keskisuuria yrityksiä 99,8 prosenttia, joten niiden toimintaympäristöstä huolehtiminen, kasvuhalukkuus ja kilpailukyvyn turvaaminen kotimarkkinoilla ja kansainvälisesti on kansantalouden ja työllisyyden kannalta olen- Versio 2.0

2 naisen tärkeää. Julkisen rahoituksen painopistettä siirretäänkin pk-yrityksiin sekä kasvuhakuisiin, työllistäviin ja kansainvälistyviin yrityksiin. Yritys- ja t&k-rahoituksesta Myönteisenä kehyksissä on pidettävä, että Finnveran riskinottokykyä vahvistetaan ja että sen rahoitusta lisätään 15 miljoonalla eurolla vuonna 2013 ja 18 miljoonalla eurolla kahtena seuraavana vuonna. Eduskuntakäsittelyyn on tulossa lähiaikoina Finnveraa koskevia lakien muutoksia. Mm. viennin rahoitusta kehitetään niin, että vientiyrityksille on mahdollisuus tarjota nykyistä tasavertaisempi rahoitus tärkeimpiin kilpailijamaihin nähden. Kehyskauden loppuun, vuoteen 2015 mennessä, teknologia- ja innovaatiopolitiikan rahoitusta vähennetään noin 85 miljoonaa euroa vuodessa. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että julkinen rahoitus kohdistetaan entistä tehokkaammin ja yrityksiä kannustetaan itse sijoittamaan lisää tutkimukseen ja kehitykseen. Hallitusohjelmassa sanotaan, että tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoituksen riittävä taso varmistetaan ja että vaalikauden tki-menojen tavoitteena on 4 prosentin bkt-osuus. Talousvaliokunta kantaa huolta siitä, saavutetaanko tavoitetaso. Hallitus lupaa ohjelmassaan selvittää t&k-verokannustinten käyttöönoton mahdollisuuksia. Kehyspäätöksen mukaan Teknologian tutkimuskeskus VTT:lle myönnetään vuoden 2012 talousarviossa 4,5 miljoonan euron määräraha uusiutuvien energialähteiden koetoimintalaitteiden investointeihin ja käyttöönottoon. Seuraavana vuonna myönnetään lisää 3,5 miljoonaa euroa. Lisäksi vihreän talouden kasvuun panostetaan vuosittain lisää 4,4 miljoonaa euroa. Näillä toimenpiteillä on mahdollisuus luoda uutta liiketoimintaa, suunnata yritystoimintaa uusille aloille ja kannustaa kansainvälistymiseen. Ohjelmansa mukaan hallitus laatii strategian ulkomaisten investointien ja pääomien houkuttelemiseksi Suomeen. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että Suomeen saadaan ulkomaisia investointeja ja pääomaa, joilla kehitetään Suomen elinkeinorakennetta ja luodaan uutta yritystoimintaa. Suomessa tuetaan ja lainoitetaan myös julkisin varoin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa. Tällaisessa tapauksessa on huolehdittava siitä, että julkisella rahoituksella saadut tulokset jäävät hyödyttämään Suomen kansantaloutta eivätkä valu ulkomaille. Julkista rahoitusta saaneita yrityksiä myydään ulkomaisille omistajille. Myynti saattaa kiihdyttää yrityksen kasvua Suomessa, mutta myynnillä saattaa olla muitakin tarkoitusperiä. Tällaisten yritysmyyntien varalle tulee tarkkaan harkita, millainen politiikka on viisainta lainan tai tuen takaisin perimisessä tai perimättä jättämisessä osittain tai kokonaan. Tekesillä on lainansaajan hakemuksesta asetuksen (298/2008) puitteissa määritellyin ehdoin mm. mahdollisuus jättää lainan maksamaton pääoma ja korot osittain tai kokonaan takaisin perimättä. Aluekehitysrahoituksesta Kehysten mukaan Euroopan aluekehitysrahaston hankerahoitusta kohdennetaan ohjelmakaudella entistä voimakkaammin uusien elinkeinojen aikaansaamiseen, työllisyyden parantamiseen, kasvuhakuiseen yritystoimintaan ja päästöjen vähentämiseen. Aluekehitysrahaston rahoituksen kohdentaminen on linjassa hallitusohjelman tavoitteiden kanssa. Rahoitusta tulee kohdentaa myös niin, että se tukee maan eri alueiden tasapuolista kehittämistä ja pienentää alueiden välisiä kehityseroja. Valiokunta pitää tärkeänä, että EU:n rakennerahastojen ja valtion rahoitusosuudet ovat tasapainossa keskenään ja että EU:n rakennerahasto-osuuden myöntämisvaltuus käytetään täysimääräisesti. Energiaverotuksesta Hallitusohjelman mukaan energiaintensiivisten toimialojen energiaverotusta alennetaan EUsäännösten sallimille minimitasoille vuoden 2012 loppuun mennessä. Tällä tavoin tuetaan yritysten kykyä työllistää, tehdä investointeja ja kasvaa sekä ylläpidetään Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Talousvaliokunta kiinnitti lausunnossaan TaVL 24/2010 vp huomiota energiaintensiivis- 2

3 ten yritysten ns. veroleikkurin kohdistumisepäkohtiin. Valiokunta totesi, että verotuksen epäoikeudenmukaisella kohdistumisella ei saa vaarantaa yrityksen elinmahdollisuuksia, investointeja ja työllistämistä. Valiokunta pitää tärkeänä, että energiaveron alennus toteutetaan hallitusohjelman mukaisesti. Suomessa energiaintensiivisten toimialojen korkeampi energiavero on kilpailukykyä heikentävä lisärasitus kilpailijamaihin nähden. Hallitusohjelman mukaan energiatehokkuus, toimitusvarmuus, energian kohtuuhintaisuus ja energian omavaraisuuden lisääminen muodostavat yhteensovitettavien tavoitteiden kokonaisuuden, kun päästöjä on vähennettävä ja samalla energiansaanti on turvattava. Hallitus lupaa lisätä uusiutuvien energialähteiden osuutta asetetun EU-tavoitteen mukaisesti määrätietoisesti ja kustannustehokkaasti. Lisäksi energiatehokkuutta ja energiansäästöä edistetään niin, että kansantalous kasvaa, ilman että samalla energiankulutus kasvaa. Talousvaliokunta pitää välttämättömänä, että hallitusohjelman tavoitteista pidetään kiinni ja että Suomi noudattaa kansainvälisiä sitoumuksiaan. Valiokunta painottaa, että energiapoliittisten toimenpiteiden kokonaisuudessa Suomen on huolehdittava energiaomavaraisuudestaan. Nuorisotyöttömyydestä Tilastokeskuksen julkaiseman työvoimatutkimuksen mukaan vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli syyskuussa 16,8 prosenttia, 0,6 prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisen vuoden syyskuussa. Nuorten työttömyysasteen kausi- ja suhdannevaihteluista tasoitettu trendi oli 20,1 prosenttia. Työttöminä työnhakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuussa alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli pienempi kuin edellisen vuoden syyskuussa. Kehyspäätöksen mukaan hallitus käynnistää työ- ja elinkeinoministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteisen hankkeen nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi vuoteen 2013 mennessä. Tähän tarkoitukseen lisätään vuosittain 60 miljoonaa euroa vuosina Siitä 30 miljoonaa euroa kohdistuu vuosittain TEM:n hallinnonalalla työllistämis-, koulutus- ja erityistoimiin. Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että työttömille nuorille tarjottavia mahdollisuuksia kehitetään, jotta he eivät pysyvästi jäisi työelämän ulkopuolelle ja vieraantuisi ja passivoituisi. Työn tai muun aktiviteetin hakeminen ja vastaanottaminen on tehtävä houkuttelevaksi työttömänä olon sijaan. Nuorten aktivoiminen on tärkeää senkin vuoksi, että vastaisuudessa työn tekijöistä tulee olemaan pulaa. Lausunto Lausuntonaan talousvaliokunta esittää, että valtiovarainvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon. 3

4 Helsingissä 3 päivänä marraskuuta 2011 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Lars Erik Gästgivars /r James Hirvisaari /ps Harri Jaskari /kok Johanna Karimäki /vihr Pia Kauma /kok Miapetra Kumpula-Natri /sd Jukka Kärnä /sd Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Eelis Roikonen. vjäs. Eero Lehti /kok (osittain) Päivi Lipponen /sd (osittain) Jari Myllykoski /vas Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk Kaj Turunen /ps Hanna Mäntylä /ps. 4

5 Eriävä mielipide 1 TaVL 14/2011 vp VNS 1/2011 vp ERIÄVÄ MIELIPIDE 1 Perustelut Kataisen hallitus sai edeltäjältään perinnöksi vahvassa kasvussa olevan kansantalouden ja Euroopan parhaimpiin kuuluvan julkisen talouden. Keskustajohtoisten hallitusten kasvupolitiikan jäljiltä Suomen talous oli vahvassa nousussa ja näkymät eteenpäin olivat suotuisat. Euroopan velkakriisin nopea vaikeutuminen, väestörakenteen raju muutos ja globalisaation uusi vaihe edellyttäisivät nyt kasvupolitiikan vahvistamista entisestään. Hallituksen talousarvioesitys ja kehykset seuraaville vuosille kertovat päinvastaisesta. Hallituksen talouspolitiikka johtaa talouskasvun hiipumiseen, taantumaan ja sitä tietä menoleikkauksiin. Keskustan eduskuntaryhmän mielestä Suomi tarvitsee nyt pitkäjänteisen kasvun ohjelman. Tuottavuuden kasvua ja kasvuyrittäjyyttä on vauhditettava, yrittäjyyttä kannustettava, työuria pidennettävä, investointeja infraan ja uuden tuotannon perustaan sekä uusiutuvaan energiaan ja muun muassa kaivostoimintaan on lisättävä sekä viennin ja kansainvälistymisen asiaa on autettava. Voimavarat kasvun vauhdittamiseksi on otettava hillitsemällä ensisijassa tarpeettominta tuontiin perustuvaa kulutusta. Vaalikauden menokehyksissä tälle politiikalle on varmistettava edellytykset. Suomen nousu 1990-luvun alun lamasta perustui innovaatiopolitiikan voimavarojen erittäin vahvaan kasvuun, koulutuksen ja yrittäjyyteen. Tähän vuoteen saakka näitä resursseja on lisätty ja tuottavuuden vahva kasvu on taannut Suomen talouden kilpailijoitamme paremman kehityksen. Nyt hallitus leikkaa enemmän kuin vuosikymmeniin näitä uuden kasvun voimavaroja. Keskustan mielestä nyt on aika entisestään tehostaa toimia tuottavuuden parantamiseksi, työpanoksen lisäämiseksi ja yrittäjyyden edellytysten kohentamiseksi. 1 Innovaatiorahoitus Tutkimus- ja kehittämisrahoituksen voimavaroja on lisättävä ja monipuolistettava ja niiden kohdentumista erityisesti pk-yritysten tarpeisiin on parannettava. Tässä tarkoituksessa: Tekesin myöntämisvaltuuksien 3 4 %:n kasvu on tutkimus- ja innovaationeuvoston päätösten mukaisesti turvattava kehyskauden jokaisena vuotena. Jo edellisellä vaalikaudella aloitettua suuntausta energia- ja ympäristöteknologian osuuden nostamiseksi on jatkettava. Pk-yritysten kannalta tärkeästä innovaatiotoiminnan valmistelurahoituksen puolittamisesta luovutaan. Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan vauhdittamiseksi on otettava ensi tilassa käyttöön TEM:ssä jo vuonna 2008 valmisteltu innovaatiokannustin, verotuksessa t&k-henkilöstön palkkauksesta aiheutuvista lisäkustannuksista on myönnettävä ylimääräinen vähennys. VTT:n voimavarojen lisääminen on turvattava. OSKE- ja SHOK-ohjelmia on uudistettava ja niiden voimavarat on turvattava. 2 Riskirahoituksen parantaminen ja kasvuyrittäjyyden kannustaminen Yrityskiihdyttämötoiminnan (Vigo) voimavarat tulee varmistaa. Yritysten kasvun vauhdittumista edelleen vaikeuttavia riskirahoituksen pullonkauloja on avattava. Markkinarahan kannustamista riskisijoituksiin tulee palkita veroratkaisuin. Yksin markkinaehtoisin toimin riskirahoituksen puutteet eivät korjaannu. Julkisten riskirahoittavien Tesin, Finnveran ja Averan pääomittamista on jatkettava. Lainarahoittaja Finnveran riskinottomahdollisuuksia on parannettava rohkeasti erityisesti suhdannetilanne huomioon ottaen. 5

6 Eriävä mielipide 1 3 Vienti ja kansainvälistyminen Viennin ja kansainvälistymisen määrärahojen leikkaukset kansainvälisen kysynnän heikentyessä on hallitukselta täysin väärä linjaus. Yritysten vientiponnistelujen yhteishankkeisiin myönnettyjen määrärahojen tasot tulee palauttaa ja kääntää ne asteittain nousuun. Viennin rahoituksen uudistaminen TEM:ssä jo edellisellä vaalikaudella valmistellulla tavalla tulee toteuttaa. Yrittäjyyden edellytysten kohentamiseksi tarvitaan ensi tilassa maailmantalouden nykytilanteen päivitetty edistämisohjelma. 4 Maakuntien liittojen aluekehittämisen edellytykset turvattava alue- ja rakennepolitiikan alasajosta luovuttava Maakunnan kehittämisraha tulee palauttaa aluekehitystyön edellytysten turvaamiseksi. EU:n alue- ja rakenneohjelmiin liittyvän kansallisen vastinrahan määrä on nostettava tasolle, jolla varmistetaan niiden Suomen EU:lle maksamista varoista meille takaisin luvattu osuus. Innovaatiorahoituksen mahdollisuuksia tasapainoisen aluekehityksen vauhdittamiseksi on jatkettava. 5 Uusiutuvan energian lisäys toteutettava Kataisen hallitus on päättänyt leikata ensi töikseen keskustahallituksen johdolla valmistellun uusiutuvan energian edistämispaketin voimavaroja. Linja vaarantaa uudistuksen toteutumisen ja Suomen antamat kansainväliset sitoumukset. Keskusta edellyttää, että uusiutuvan energian rahoitustaso palautetaan paketissa sovitulle tasolle heti. 6 Luonnonvarat ja suomalainen kaivosomistus Kansallisen elinkeinopolitiikan tehoa on mahdollista kohentaa myös edistämällä määrätietoisesti suomalaisten luonnonvarojen hyödyntämistä. Edellisellä vaalikaudella käynnistettyjä toimia asiassa on vauhditettava. Erityiset mahdollisuudet tässä mielessä liittyvät kaivannaisteollisuuteen. Alan suomalaista omistusta on lisättävä perustamalla alalle kansallinen sijoitusrahasto. Mielipide Edellä olevan perustella esitämme, että valtiovarainvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon. Helsingissä 3 päivänä marraskuuta 2011 Mauri Pekkarinen /kesk Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk 6

7 Eriävä mielipide 2 TaVL 14/2011 vp VNS 1/2011 vp ERIÄVÄ MIELIPIDE 2 Perustelut Perussuomalaiset kantavat huolta Suomen pitkän aikavälin talouskasvusta. Mielestämme Suomen innovaatiopolitiikan pitäisi tukea nykyistä enemmän innovatiivisia kasvuyrityksiä sekä lisätä Suomen houkuttelevuutta tutkimus- ja kehitysinvestointien kohdemaana. Perussuomalaiset ovat valmiit panostamaan t&k-verotukeen. Suurimmalla osalla OECD-maista on jo verojärjestelmässään t&k-toimintaa tukevia elementtejä, joiden tulokset ovat poikkeuksetta olleet rohkaisevia. Hallitusohjelman mukainen lupaus selvittää t&k-verokannustinten käyttöönoton mahdollisuuksia on oikeansuuntainen, mutta riittämätön. Pk-yritysten tuotekehityksen ja innovaatioiden tie katkeaa liian usein pääomien puutteeseen. Nykyiset rahoitusmallit ovat puutteellisia etenkin siemenvaiheen kasvuyrityksille, sillä yksityiseen vaurauteen perustuva ns. enkelisijoittaminen on maassamme suhteellisen vähäistä. Enkelisijoittamisen tappioiden verovähennysoikeus pääomatulosta edesauttaisi kasvuyritysten pääomittamista yksityiseltä sektorilta. Kasvuhakuisten pk-yritysten toimintaedellytyksiä pitää mielestämme parantaa. Hallitus kuitenkin leikkaa kehyskauden loppuun, vuoteen 2015 mennessä, teknologia- ja innovaatiopolitiikan rahoitusta 85 miljoonaa euroa vuodessa. Pidämme tätä leikkausta vääränä toimenpiteenä. Hallitus esittää jo päätetyn dieselpolttoaineen 7,90 sentin korotuksen lisäksi vielä 2,65 senttiä vuoden 2012 alusta eli yhteensä 10,50 senttiä. Sen esityksessä ei ole huomioitu aiempaa. Yhteisvaikutus on 140 milj. euroa. Hetemäen työryhmän mukaan dieselpolttoaineen jokainen sentin nousu tekee miljoonaa euroa kuluja kuljetusliikkeille. Kehyksiin olisi lisättävä energiaveron palautus niille yrityksille, jotka kärsivät dieselpolttoaineen veronkorotuksista. Polttoaine-, energia- ja ympäristöverotus koskee erityisen voimakkaasti talouskurimuksessa painivaa maa- ja karjataloutta. Maatalouden energiaveron palautus tulee säilyttää myös tulevalla kehyskaudella. Uusiutuvan energian saaman rahoituksen kasvu on hyvä, mutta kohdentuminen epävarmaa. Viime vuosina tuulienergian rakentaminen ja käyttöönotto eivät ole tapahtuneet odotetulla tavalla, joten määrärahan puitteissa on syytä varautua siihen, että varoja siirretään tukemaan muita uusiutuvan energian muotoja nopeasti ja joustavasti, jotta Suomi pystyy pyrkimään Kioton sopimuksen tavoitteisiin. Tämä tulisi ottaa valtiontalouden kehyksissä huomioon. Aluekehitysrahoituksessa tehtävät uudistukset eivät säästä valtion menoja, vaan vievät rahaa alueitten kehittämiseltä kuntien ja maakuntien kautta. Kohdennettavat säästöt tulisi uudelleen neuvotella komission kanssa, joka päättää rakennerahoista, ja näin saada ohjelma-asiakirjoihin muutos. Aluelähtöinen tapa on suoraviivaisempi ja vähemmän byrokraattinen tapa kehittää maakuntia. Elinkeinopoliittiset investoinnit eivät ministeriövetoisesti tue niin hyvin koko Suomen kehitystä, ja yhdessä kehysajan leikkauksen kanssa tämä on alueitten kehitystä heikentävä ratkaisu. Hankkeet, jotka ovat selkeästi maakuntalähtöisiä ja alueen vahvuuksista lähteviä, on selkeintä rahoittaa maakuntalähtöisesti. Kun tarvitaan nopeita toimenpiteitä kasvuyritysten saamiseksi, paikallinen osaaminen ja vahvuuksien tunteminen on tarpeen. Kasvuyritykset ja kaikki yritystoiminta tukevat osaltaan vientiteollisuutta. Lisäksi lähialueyhteistyön kannalta aluekehitysrahat ovat merkittävässä asemassa. Maan kehittäminen uhkaa jäädä kapealle rannikkoseudulle Etelä-Suomeen. Tulossa oleva kuntauudistus tuo osaltaan leikkauksia kuntien nettovaltionosuuksiin, ja tämä yhdessä rakennerahojen leikkaamisen kanssa luo kohtuuttomia paineita maakuntien kehitykselle ja investoinneille. Työ- ja elinkeinoministeriölle siirrettävien kotouttamistoimien vuosittainen rahoitus on 115 miljoonaa euroa vuosina Kotoutta- 7

8 Eriävä mielipide 2 mista tarvitsevan maahanmuuton hillitsemisellä aikaansaataisiin tältä sektorilta säästöjä. Nuorten yhteiskuntatakuun lisäksi kehyksiin olisi varattava taloudelliset resurssit myös yli viisikymmentävuotiaiden yhteiskuntatakuusta työelämässä pysymiseksi. Koko kehyskaudelle olisi mielestämme rakennettava malli, jossa ammattiin valmistuvalle, yli kuusi kuukautta ilman oman alan työtä olevalle henkilölle suunnitellaan jatkokoulutusmalli. Jatkokoulutus rakennettaisiin yhteistyössä yrityksen ja työntekijän kanssa. Mielipide Edellä olevan perustella esitämme, että valiokunta ei hyväksy hallituksen ehdotusta valtiontalouden tarkistetuiksi kehyksiksi vuosille Helsingissä 3 päivänä marraskuuta 2011 Kaj Turunen /ps James Hirvisaari /ps 8

Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk

Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 42/2011 vp Torstai 3.11.2011 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 8 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 8 ) James Hirvisaari

Lisätiedot

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 10, 11 osittain)

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 10, 11 osittain) TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 66/2013 vp Torstai 5.9.2013 kello 13.00-14.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Lars Erik Gästgivars /r Teuvo Hakkarainen /ps Harri

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen. TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 vp Perjantai 8.2.2013 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain, 12 jäs. Lars Erik Gästgivars /r (3 Teuvo

Lisätiedot

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r TALOUSVALIOKUNTA Torstai 11.4.2013 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r Johanna Karimäki /vihr Pia

Lisätiedot

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto. TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on lähettänyt

Lisätiedot

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk (1 4, 5 osittain) vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 4, 5 osittain, 6 ja 7 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk (1 4, 5 osittain) vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 4, 5 osittain, 6 ja 7 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2012 vp Keskiviikko 28.11.2012 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 4, 5 osittain, 6 ja 7 ) jäs. Lars Erik Gästgivars

Lisätiedot

valtiovarainvaliokunnalle.

valtiovarainvaliokunnalle. TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2012 Valtiovarainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 13 päivänä lokakuuta 2011 lähettänyt

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnalle

Valtiovarainvaliokunnalle TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 9/2008 vp Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2009 2012 Valtiovarainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 26 päivänä maaliskuuta 2008 lähettäessään

Lisätiedot

Missä Suomi on nyt? Tarvitaan tulevaisuudenuskoa vahvistava käänne!

Missä Suomi on nyt? Tarvitaan tulevaisuudenuskoa vahvistava käänne! Missä Suomi on nyt? Investoinnit jäissä Työpaikat vähenevät Yritykset eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa entiseen tapaan, markkinaosuudet pienenevät Talousnäkymä sumea Yritysten rahoituksen saatavuus

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.

Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä. TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 109/2010 vp Perjantai 10.12.2010 kello 11.00-12.35 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (1 3, 4 osittain) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 11, 12 osittain, 13 ) Harri

Lisätiedot

Yrittäjyysohjelma 2014-15. Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta

Yrittäjyysohjelma 2014-15. Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta Yrittäjyysohjelma 2014-15 Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta Teknologiateollisuuden yrittäjyysohjelma Ohjelma on Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunnan kannanotto teollisuuden toimintaedellytysten

Lisätiedot

Keskiviikko kello

Keskiviikko kello TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 117/2013 vp Keskiviikko 18.12.2013 kello 09.30-10.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Lars Erik Gästgivars /r Harri Jaskari /kok Antti

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

Metallinjalostajien kilpailukyky

Metallinjalostajien kilpailukyky Metallinjalostajien kilpailukyky Petri Peltonen Elinkeino- ja innovaatio-osasto TEM GDP growth in Finland 8 % 6 4 2 0-2 -4-6 -8-10 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13

Lisätiedot

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10. Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan

Lisätiedot

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä Teollisuuden Palkansaajat 9.3.2017 Olli Koski Esitys Talouden tilanne Talouspolitiikan prioriteetit Elinkeinopolitiikan tilannekuva Yritysrahoitus

Lisätiedot

Valtiovarainministeri Mika Lintilä Budjettiriihi syyskuuta 2019

Valtiovarainministeri Mika Lintilä Budjettiriihi syyskuuta 2019 Valtiovarainministeri Mika Lintilä Budjettiriihi 2019 17. syyskuuta 2019 Suomen talous kasvaa hidastuen Maailmantalouden kasvu vaimenee Epävarmuus Suomen talouden kehityksestä lisääntyy Kansallisen talous-

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala TaV 12.10.2016 Talousjohtaja Mika Niemelä Pääluokan määrärahojen kehittyminen

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2007 vp Tiistai 11.9.2007 kello 12.15-13.36 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk (1 13, 14 osittain)

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Progress-tapaaminen Tekesissä 29.10.2012

Progress-tapaaminen Tekesissä 29.10.2012 Progress-tapaaminen Tekesissä 29.10.2012 Lauri Ala-Opas Toimialajohtaja Teollisuus on Suomelle tärkeä Elinkeinoministeri Jyri Häkämies haluaa kasvattaa teollisuuden osuutta Suomen taloudessa. Ministerin

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020 Tekesin lausunto Hannu Kemppainen 28.4.2016 Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Yritysten

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 1 Rakentaminen Kauppa 18 16 16 17 Palvelut 54 59 Muut 2 1 1 2 3 4 5 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 18 17 Palvelut 2 9 Muut 1 2 1 2 3 4 6 7 Keski-Pohjanmaa 2 2: Henkilökunnan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Alue- ja kaupunkipolitiikka 6 3. Väestöpolitiikka

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liitto

Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitossa on 17 kuntaa (vuonna 2004 kuntia oli 27). Etelä-Pohjanmaahan tulossa yksi kunta lisää v. 2020 (?) => Isokyrö (on jo EPSHP:n jäsenkunta) 1 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32 Eduskunta, valtiovarainvaliokunta 13.10.2015 Budjettineuvos Eero Murto TEM TAE 2016 politiikkalohkoittain (1 000 ) Kotouttaminen; 143 655

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

Luovan talouden kehittämishaasteet

Luovan talouden kehittämishaasteet Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto

Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta 29.11.2017 Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto Yrityksen kehittämisavustus Myönnetään lähinnä pk-yrityksille kasvua, kansainvälistymistä,

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Valtion kasvurahoitus 2013-2015

Valtion kasvurahoitus 2013-2015 Valtion kasvurahoitus 2013-2015 ICT2015-välitulosseminaari 18.5.2015 Petri Peltonen TEM / EIO 1 Polku 14: Rahoitusohjelma kattamaan alkuvaiheen ja kasvuvaiheen yritysten tarpeita Käynnistetään rahoitusohjelma

Lisätiedot

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9. Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.2011 TEM:n konsernistrategia Syvenevä globalisaatio Edistämme

Lisätiedot

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11.

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11. Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö 1. Valtionhallinnon ohjelmat ja strategiat 2. MSO:n

Lisätiedot

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Merja Niemi 16.3.2012 Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Vaikuttavuustekijät Tulevaisuuden trendit EU 2020 strategia (tavoitteet ja lippulaivat) EU-ohjelmat, hallitusohjelma,

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

Valtion rooli yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn tukemisessa

Valtion rooli yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn tukemisessa Valtion rooli yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn tukemisessa YRITYSTUKISEMINAARI 11.10.2017 Tilaisuuden avaus ja ajankohtaiset yritystuista Ilona Lundström Hallituksen puoliväliriihessä linjatut toimet

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pirkanmaa

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pirkanmaa Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 Rakentaminen Kauppa 1 16 16 17 Palvelut 8 9 Muut 1 1 2 3 4 6 7 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus. Osastopäällikkö Ilona Lundström

Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus. Osastopäällikkö Ilona Lundström Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus Osastopäällikkö Ilona Lundström 17.3.2019 EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 EU:n ilmastotavoitteet KHK vähennystavoite vähintään 40 % vuoteen 2030

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

Tekesin lausunto, Talousvaliokunta

Tekesin lausunto, Talousvaliokunta Lausunto 1 (5) Eduskunta, Talousvaliokunta TaV@eduskunta.fi Asia: VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021 Tekesin lausunto, Talousvaliokunta 11.5.2017

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

Eduskunnan talousvaliokunta 5.2.2016 Hallitusneuvos Kari Parkkonen

Eduskunnan talousvaliokunta 5.2.2016 Hallitusneuvos Kari Parkkonen HE 144/2015 vp laeiksi julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta annetun lain, valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain 8 a :n sekä valtion vientitakuista annetun lain 10

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Muistio P. Väisänen-Haapanen 14.10.2013 3746/90/2013 Eduskunnan sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttaminen ja väliaikainen muuttaminen, vapaasta sivistystyöstä

Lisätiedot

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 1. Taloustilanne haastaa uudistumaan 2. Maakuntien kehittäminen lyhyellä ja pitemmällä aikajänteellä 3. Maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 1 Rakentaminen (F) 11 13 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 42 42 Muut 13 17 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 % Lokakuu 26 Syksy 26 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-

Lisätiedot

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työ & työllisyys lukuja (lokakuu 2012) Työlliset (Tilastokeskus TK): 2 467

Lisätiedot

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3% vähennys

Lisätiedot

VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Eduskunnan talousvaliokunta, 15.3.2017 Tiina Koljonen, tutkimustiimin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 211/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että valtion

Lisätiedot

Investointeja Suomeen! Yritysten investointien merkitys Suomelle

Investointeja Suomeen! Yritysten investointien merkitys Suomelle Investointeja Suomeen! Yritysten investointien merkitys Suomelle Vuorineuvos Jorma Eloranta Teknologiateollisuus ry 17.4.2012 Note: Kauppatase (balance of trade) = tavara vienti tavaratunoti, (Vaihtotase

Lisätiedot

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Suomen Moskovan suurlähetystö 1 Venäjän markkinatilanne maailmantalouden epävarmuudessa Maailman talous ajaantumassa taantumaan, miten se vaikuttaa Venäjän taloustilanteeseen?

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2004 vp Keskiviikko 6.10.2004 kello 14.00-14.45 Läsnä nimenhuudossa pj. jäs. Jari Vilén /kok Heidi Hautala /vihr Pertti Hemmilä /kok Toimi Kankaanniemi /kd Marjo

Lisätiedot

Turvaa, kasvua ja työtä suomalaisille. Pääministeri Matti Vanhanen Hallituksen politiikkariihi

Turvaa, kasvua ja työtä suomalaisille. Pääministeri Matti Vanhanen Hallituksen politiikkariihi Turvaa, kasvua ja työtä suomalaisille Pääministeri Matti Vanhanen Hallituksen politiikkariihi 23.- Hallitus varautuu huonoon kehitykseen Lähivuosina Suomi velkaantuu kymmenillä miljardeilla Työllisyydestä

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 20.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Pk-yritysten energiatehokkuuden edistäminen 1 Tuettava toiminta: tuetaan uusien vähähiilisyyttä

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Pääluokan määrärahojen kehittyminen 4 000 000 3 748 242 (1 000 ) 3 500 000 3

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

Jouko Laxell /kok (5 15 ) Eero Lehti /kok (1 5 ) sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos Eelis Roikonen valiokuntaneuvos (1 11 )

Jouko Laxell /kok (5 15 ) Eero Lehti /kok (1 5 ) sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos Eelis Roikonen valiokuntaneuvos (1 11 ) TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 68/2010 vp Tiistai 21.9.2010 kello 12.00-14.00 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (pj. 12 osittain, 13 15 ) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 12, 13 osittain) Harri

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 8, 9 osittain) jäs. Janina Andersson /vihr

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 8, 9 osittain) jäs. Janina Andersson /vihr TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 47/2008 vp Torstai 22.5.2008 kello 12.00-14.00 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk Anne Kalmari /kesk

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen

Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen Yritystuet keskustelun tausta ja yleisiä huomioita Keskustelu käynnistyi poliittisella tasolla ja julkisuudessa

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (1-37) 12 Rakentaminen (4) 13 21 Kauppa (-2) 22 24 Palvelut (, 6-63, 7-74, 9-93) 37 42 Muut 6 13 2 3 4 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 1 Rakentaminen (F) 13 12 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 42 46 Muut 13 13 1 2 3 4 6 7 8 9 1 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 12 Rakentaminen (F) 13 14 Kauppa (G) 22 21 Palvelut (H, I, K, O) 4 42 Muut 13 13 2 3 4 5 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) KOKO MAA 15 Etelä-Pohjanmaa 19 Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 3

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) KOKO MAA 15 Etelä-Pohjanmaa 19 Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 3 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 Rakentaminen (F) KOKO MAA Etelä-Pohjanmaa Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) Muut 1 7 8 9 % 1.8.8 1 1 8 Henkilökunnan määrä saldoluku (%) 1 97 98 =

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 15 KOKO MAA 19 Etelä-Savo Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O)

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 15 KOKO MAA 19 Etelä-Savo Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 11 Rakentaminen (F) KOKO MAA 1 Etelä-Savo Kauppa (G) 17 3 Palvelut (H, I, K, O) 1 Muut 1 3 7 8 %.8.8 1 3 1 3 8 Henkilökunnan määrä saldoluku (%) 1 7

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Talousvaliokunta 11.10.2018 Talousjohtaja Mika Niemelä 1000 euroa Pääluokan

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 7 Rakentaminen (F) 8 13 Kauppa (G) 22 21 Palvelut (H, I, K, O) 42 53 Muut 13 12 2 3 4 5 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN

Lisätiedot

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011 Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 2 Jorma Turunen toimitusjohtaja 3 Globaali rakennemuutos siirtää työtä ja pääomia Aasiaan Teollisuustuotannon jakauma maailmassa 1950-2009

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell, EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Neuvotteleva virkamies Lauri Taro / budjettiosasto YmV:n kuuleminen Kansantalouden kehitys ennuste, syyskuu 2015 2012 2013*

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) Kauppa (G) % %12 %1 %1 %1 %1 Palvelut (H, I, K, O) %3 %3 Muut %1 %12 0 % % % % 0 % 50 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 2.2.0 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA %19 %18 %43 %41

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA %19 %18 %43 %41 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) Kauppa (G) %1 %11 %1 %13 %19 %18 Palvelut (H, I, K, O) %3 %1 Muut %1 % % 1 % % % % 5 % % 7 % 8 % 9 % 1 % 28.2.8 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

%14 %15 %19 %17 %43 %41 %14 %16

%14 %15 %19 %17 %43 %41 %14 %16 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) Kauppa (G) %1 %11 %1 %1 %1 %1 Palvelut (H, I, K, O) % %1 Muut %1 %1 % 1 % % % % % % % 8 % % 1 % 28.2.8 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

Älykkäitä tekoja Suomelle

Älykkäitä tekoja Suomelle Älykkäitä tekoja Suomelle Teknologiateollisuuden tavoitteet hallituskaudelle 2019-2023 TekojaSuomelle.fi Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51 % Suomen viennistä 310 000 ihmistä työskentelee

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot