JUMALAN RAKKAUDEN UHRITIE

Transkriptio

1 JUMALAN RAKKAUDEN UHRITIE Laskiaissunnuntai, 3. vuosikerta Tuomiokirkon vihkimisen 163. vuosipäivänä , Tuomiorovasti Matti Poutiainen Kuulkaamme pyhää evankeliumia Mark. 10. luvusta: Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva:»me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.» Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat:»opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.»»mitä te haluatte minun tekevän?» kysyi Jeesus. He vastasivat:»kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.» Jeesus sanoi heille:»te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?»»voimme», he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille:»sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitet-

2 2 tu.» Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi:»te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.» Mark. 10: Rakkaat seurakuntalaiset, työtoverit ja luottamushenkilöt Vietämme tänään Tuomiokirkon, entisen Nikolain kirkon ja Suurkirkon, vihkimisen vuosipäivää. Kuluneiden 163 vuoden aikana tässä kirkossa on paljon rukoiltu ja moni on saanut täällä palvella. Tänään tehtäviin siunattavia on suuri joukko. Te toimitte monenlaisissa palvelutehtävissä: on kirkonpalvelutyön edustaja, on turistityön, tiedotuksen ja hallinnon edustaja, on kirkkomuusikko ja pappi. Ja lisäksi on suuri ryhmä luottamushenkilöitä: seurakuntaneuvoston jäseniä ja varajäseniä.

3 3 Teillä on kullakin omat lahjanne, ammatillinen erikoispätevyytenne ja oma työympäristönne. Toimitte kukin omalla tavallanne vaativissa tehtävissä: työ ei ole vain päätöksentekoa, asioiden toimittamista tai tietokoneen äärellä olemista, vaan monesti hyvin herkkää ja aitoa ihmisten kohtaamista. Samalla työhönne kuuluu sellainen peruspiirre, mitä ei samalla tavalla ole kaikessa työssä: olette kirkon työntekijöitä ja edustajia, joihin kohdistuu aivan ainutlaatuisia odotuksia. Edustatte kukin omalla tavallanne elämän pyhyyden aspektia, Jumalan kohtaamista. Voisi helposti ajatella, että tämä pyhyyden ulottuvuus koskee ainoastaan pappeja, joiden tehtävänä on saarnata Jumalan sanaa ja hoitaa sakramentteja, kastaa ja jakaa ehtoollista. Mutta asia ei ole näin. Kaikkiin kirkon työntekijöihin ja luottamushenkilöihin kohdistuu odotuksia. Kirkko saa usein kasvot suntiossa, joka ottaa vastaan kirkon ovella, tai turistityöntekijässä, joka ojentaa vieraskielisen esitteen ja kertoo kirkon toiminnasta matkailijalle, jolle kristillinen usko voi olla aivan vierasta. Samalla tavalla kanttori luo kuvaa kirkosta ja Jumalasta virsivalinnoilla ja taitavalla soitolla ja laululla. Ne voivat jäädä elämään viestinä elämän pyhimmistä salaisuuksista. Myös hallinnolliset päätökset, kirkon varaaminen häitä varten tai lehdestä luetut tiedotteet toi-

4 4 minnasta ovat luomassa kuvaa siitä, mitä kirkko pitää tärkeänä ja mitä aspektia se edustaa yhteiskunnassa. Kun tänään olette tulleet tänne Tuomiokirkkoon Jumalan kasvojen eteen hänen siunattavikseen, olette juuri tämän pyhän ulottuvuuden kohtaamisen paikalla. Viekää se mennessänne ainutlaatuisen arvokkaana lahjana omaan arkiseen työhönne. Tehtävistänne riippumatta olette Jumalan asialla, edustatte työtä, joka ei samalla tavalla ole minkään muun yhteiskunnan sektorin tehtävänä. Pyhyydestä puhuminen voi äkkiseltään tuntua liian juhlalliselta ja saattaa ihmisen tuntemaan tarvetta siistiä ulkokuortaan. Samaan tyyliin kuin pappina on monesti ollut tilanteessa, jossa joku ihminen pyytää anteeksi, kun pääsi kirosana huomaamatta lipsahtamaan, vaikka on pappi paikalla. Mutta pyhyys ei ole jotain pinnallista, eikä se ole myöskään mikään inhimillisen vastakohta. Pyhyys kätkeytyy jotenkin aivan tavallisen arkisen ja puutteellisen ja jopa syntisen elämän keskelle. Pyhyys on Jumalan läsnäoloa tässä elämässä, jota oikeasti elämme. Siksi pyhyys ei ole korkealla, eikä ylhäällä, vaan matalalla ja alhaalla. Tämä käy hyvin ilmi päivän evankeliumista, jossa on muutamia perin

5 5 inhimillisiä piirteitä. Jeesusta seuraavat ihmiset alkoivat pelätä ja olla ymmällään, kun alkoi näyttää siltä, että edessä ei olisikaan kirkkautta ja kunniaa, vaan kärsimystä ja häväistystä. Ehkä moni olisi ollut iloiten valmis seuraamaan Jeesusta Rooman valtaan ja loistoon tai Ateenan viisauteen ja tietoon, mutta ei Jerusalemiin, pilkan, kärsimyksen ja ristin kaupunkiin. Kun Jeesus kertoo tulevasta kohtalostaan, rististä ja ylösnousemuksesta, hänen asiansa sai uuden, tummemman sävyn. Sitäkin ihmeellisempää on, että opetuslasten reaktio tähän uuteen käänteeseen on pyrkimys oman aseman turvaamiseen. Alkaa kiista keskinäisestä vallasta, paikoista Jeesuksen oikealla ja vasemmalla puolella. Kaikkein pyhimmän Jerusalemiin nousun kynnyksellä ihmisten alhaiset, inhimilliset pyyteet ja tunteet nousevat esille. Jaakob ja Johannes aloittavat kuin lapset, jotka haluavat vanhempansa suostuvan asiaan, jonka läpimeno on epävarmaa: Meillä olisi yksi pyyntö, suostuthan siihen? Pyytäjätkin tietävät, että pyyntö on niin arveluttava, että suostumus olisi hyvä saada etukäteen, ikään kuin sokkona. Ja kun muut opetuslapset sitten kuulevat Sebedeuksen poikien pyrkivän varmistamaan asemansa tulevassa valtakunnassa, he suuttuvat.

6 6 Mikäpä aiheuttaisi enemmän jännitteitä tämänkään päivän työyhteisöissä kuin hienon hienot piilevät kysymykset keskinäisestä vallanjaosta ja sisäisestä hierarkiasta. Ja aivan yhtä hyvin kirkon edustaman pyhyyden keskellä kuin maallisemmissakin työyhteisöissä. Yllättäen Jeesus ei oikeastaan lähde moittimaan seuraajiaan. Hän tuntuu ymmärtävän ihmisten sisintä ja haluja. Hän ei ryhdy tuomariksi, vaan osoittaa tien eteenpäin. Kyse on Kristuksen seuraamisesta. Kristuksen seuraamisesta, ei ainoastaan silloin kun työ menestyy ja näkymät ovat hyvät, vaan ennen kaikkea silloin, kun kuljetaan kohti Jerusalemia, kohti kärsimystä ja ihmisten halveksuntaa ja pilkkaa. Kristuksen seuraajaa odottaa sama kärsimyksen malja ja sama kaste - eli oman minän upottaminen - kuin Kristusta itseään. Kristus asettui kärsivän ja apua tarvitsevan ihmisen paikalle loppuun saakka, aina kuolemaan saakka. Hän ei tullut palveltavaksi, ei hakemaan näyttävää ja arvostettua asemaa, vaan hän tuli palvelemaan, orjan asemaan. Tälle tielle meitä Kristukseen kastettuja, työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja muita hänen seuraajiaan kutsutaan tänään. Alkava paas-

7 7 tonaika hiljentää meidät luopumaan omastamme ja näin se samalla paljastaa, mikä on työssämme ja kutsumuksessamme olennaista. Kristus lahjoittaa meille uuden sydämen ja uuden rakkauden. Oikea pyhyys, oikea usko ja rakkaus, ei hae koreita pöytäpaikkoja eikä siistittyä elämänympäristöä, vaan oikea rakkaus on astumista alas, inhimillisen kärsimyksen ja hädän keskelle, apua tarvitsevan rinnalle. Tähän meitä tänään kutsutaan. Tässä Jumala meitä siunatkoon.