Keskustan puoluekokous 100-vuotisjuhlajumalanpalvelus, Oulun tuomiokirkko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskustan puoluekokous 100-vuotisjuhlajumalanpalvelus, Oulun tuomiokirkko 11.6.2006"

Transkriptio

1 Keskustan puoluekokous 100-vuotisjuhlajumalanpalvelus, Oulun tuomiokirkko Palvelun tiellä Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28: 16-20) Rakkaat kristityt! Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta, Tässä hetkessä olemme palanneet alkuun. Tänään katsomme kohti historian juuria, mutta erityisesti oman kristillisen elämämme alkua ja sen lähtökohtaa. Kastekäsky muistuttaa meitä ensiksi omasta hengellisestä syntymästämme hetkestä, jolloin kastekäsky on meidän itse kunkin kohdalla luettu toiseksi se lähettää meidät maailmaan hoitamaan omia tehtäviämme, ja kolmanneksi se kehottaa meitä aina palaamaan omissa toimissamme siihen Kristuksen Henkeen, joka kasteessa on meihin vuodatettu. Evankeliumin sanoissa on siten viitattu kristityn perustehtävän ytimeen, uskon ja lähimmäisenrakkauden harjoittamiseen. Tänään vietettävä Pyhän Kolminaisuuden päivä

2 on elämässä julkitulevan uskontunnustuksen päivä. Kaste- ja lähetyskäsky johtaa ajattelemaan jokaisen kristilliseen uskoon sidotun ja sitoutuneen tehtävää elää Kristuksessa uskoen Jumalaan, joka lahjoittaa elämän ja rakentaen yhteiskuntaa, jossa toimimme. Kristuksen seuraajina emme ole maailmassa sivustakatsojia, vaan rakastamassa ja palvelemassa kaikkia apuamme tarvitsevia. Me olemme kaikki rakentajia ja palvelijoita. Lähetys- ja kastekäskyä ei voi sijoittaa itsemme ulkopuolelle. Se ei ole vain seurakunnan tai pappien huoli, vaan seurakunnan kantaman yhteisen pappeuden mukaisesti jokaisen kristityn velvollisuus. 2 Sana velvollisuus on nykyään pysäyttävä. Sen edessä kokee lisääntyvää painetta ja suorituksen makua. Onko niin, että päivän evankeliumi jättää mieleemme tehtäväluettelon ja sisällemme tyhjyyden? Voisiko evankeliumin iloinen sana kääntyä itseään ja elämää vastaan? Tuleeko ilosanoma kohdallamme lain pakottavaksi kirjaimeksi? Monien mahdollisuuksien maailmassa, pitäisikö vielä enemmän hajottaa itseään eri suuntiin toteuttaakseen vielä tämänkin vaateen? Tekstin edessä kaipaamme vastausta siihen, mikä on se tie, joka johtaa ulkoiseen, mutta ennen kaikkea sisäiseen rauhaan ja vapauteen. Näin on Herra sanonut: Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne. (Jer. 6:16, v käännös) Nämä profeetta Jeremian sanat puhuvat alkuun palaamisesta. Ne puhuvat muinaisesta polusta, joka meidän olisi löydettävä uudelleen. Hän kehottaa meitä astumaan tielle ja kysymään, missä on se vanha tie, joka on hyvä. Hän piirtää silmiemme eteen katseltavaksi kuin tieverkoston, olettaen, että me olemme sen rakentaneet täyteen oikoteitä, valtateitä ja polkuja. Kuitenkin hän rohkenee väittää, että vain yksi tie tuossa verkostossamme on sopiva ja antaa kuljettaessa levon sieluihimme. Jeremiaan kehotus muinaisen tien kysymisestä tuo mieleeni jo kerran kesäkuussa 1978 Keskustan puoluekokouksen ollessa silloinkin Oulussa auki kerimäni elävän kokemuksen. Tämä elävä kokemus kertoo käytännössä siitä, mitä profeetta ehkä tahtoi tarkoittaa. Ollessani aikoinani opiskelumatkalla Englannissa minulle kerran esiteltiin kanaalin rannalta Lontooseen johtavaa muinaista tietä. Se oli aikanaan palvellut pääväylänä rannikolta elämän keskukseen. Nyttemmin se oli jo pahoin nurmettunut. Puut kasvoivat paikoin korkeina ja tuuheina sen keskellä kertoen aikaa sitten laantuneesta elämän

3 valtaväylän sykkeestä. Mutta paikoin tien varrelta saattoi vieläkin erottaa kallellaan olevia sammaloituneita mailin merkkejä. Ne mittasivat muinaiselle matkaajalle tietä kohti silloista elämän keskusta. Yhä tietä esiteltiin ylpeänä, kuin todisteena arvokkaasta kulttuurista. Siksi sitä ei tahdottu tuhota. Vieläkin se oli merkki jostakin tärkeästä. Matkaajalle nousivat mieleen kuvat menneen ajan varmasti mielenkiintoisista matkoista erilaisin kulkuneuvoin. Mutta päällimmäisenä sittenkin oli sinänsä vähäpätöiseltä kuulostava ajatus: Tämä tie, jota jäänteenä esiteltiin, oli sittenkin vielä tie ja mikä oudointa: yhä vielä sen kautta löysi Englannin elämän sydämeen. Tätä yksinkertaista vanhan tien sanomaa ehkä ei esittelijäkään tuolloin pitänyt mielessään. Hänelle se oli tapa esitellä menneisyyttä. 3 Ajattelen, että profeetan viesti meille avautuu tätä kuvaa apuna käyttäen. Olisi liian yksinkertainen ratkaisu, että me sanoisimme Jeremiaa konservatiiviksi hänen vertauksensa johdosta. Niin on tapahtunut liiankin usein ajatellessamme häntä ja koko kirkon sanomaa ja sitä, miten nykyihminen arvioi sen pätevyyden ajassamme. Meidän tulee pysähtyä ja ajatella asia loppuun. Ei riitä, että me kristillisen sanoman, evankeliumin edessä vain pysähdymme ja toteamme sen kuuluvan yhtenä tärkeänä kulttuurin osatekijänä elämäämme. Näin tehdessämme me olemme Jeremiaankin sanan ääressä kuin tuo muinaisuuden tietä esittelevä innostunut ihminen. Hän unohti, että tie oli vieläkin tie. Edelleen se mittasi matkaa eteenpäin kohti elämän sykettä. Muinaisuudestaan huolimatta tiessä oli dynaamisuuden, eteenpäin suuntautumisen ja liikkeellä olemisen tuntu. Tätä meille tänään teroitetaan ajateltaessa omaa jumalasuhdettamme. Jeremiakaan ei sano, että uusien elämän alueiden valtaamiselle ja kasvun ennakkoluulottomuudelle olisi asetettava sulut ja pitäydyttävä yhteen vanhaan unohtamalla samalla kaikki muu. Vertauksellaan useista teistä hän julistaa elämän rikkautta, sen luomisvoimaa ja oivalluskykyä, sitä, mitä ihmisinä voimme saada aikaan. Näin hän tahtoo puhua samaa kieltä aikamme ihmisen kanssa. Hän on todellinen profeetta, joka uskaltaa nähdä kohti ennakkoluulotonta tulevaisuutta. Mutta samalla hän julistaa vielä jotain uutta, mikä samalla on myös vanhaa: On olemassa yksi elämän tie, joka on muinainen, mutta se on hyvä tie. Sitä kuljettaessa elämän muut alueet jäsentyvät harmoniseksi kokonaisuudeksi. Me saamme levon sielullemme, niin kuin hän sen sanoo. Tie, johon hän viittaa, on Jumalan tuntemisen tie. Se vaikuttaa muinaiselta, mutta ehkä juuri me olemme tehneet

4 siitä muinaisen väärällä tavalla. Tie on vielä olemassa ja löydettävissä. Yhä se mittaa matkaa perille Jumalan luo. Siellä on elämän lähde, meidän sielujemme lepo. 4 Nykyihmisen vieraantuminen tästä tiestä on enenevässä määrin tosiasia. Me rakennamme mielellämme aina uusia teitä. Suottako Vapahtajamme Jeesus Kristus on meitä ajatellen käyttänyt itsestään määritelmää minä olen tie, totuus ja elämä. Näillä kolmella määreellä hän julistaa meille muinaisen tien dynaamisuutta, elämän mahdollisuuksien rikkautta. Kuva tiestä käsitteenä on kuva liikkeellä olemisesta, uusista mahdollisuuksista. Jeesus myös osoittaa tien määritelmän, elämän, joka voidaan ymmärtää hänestä itsestään käsin uudelleen. Hänessä me löydämme levon sielullemme, elämän rakenteemme, struktuurin, harmonian. Kristus-tie on edelleen olemassa. Se ei ole vain menneisyyden olennainen määre. Se ei ole lakannut viemästä perille elämään. Tänäänkin Kristus kutsuu juuri meitä tekemään totta hänen yhteydestään uskomalla, rakentamalla ja palvelemalla. Tähän kutsuun vastaamme ja tätä tehtävää suoritamme, kun elämme, rakastamme ja rukoilemme tässä maailmassa. Tehtävä, jonka Jumala on Sinulle antanut, on lähellä. Se löytyy elämästä ja arjesta. Jokainen työ tässä yhteiskunnassa on yhtä arvokas ja yhtä hengellinen, kun sitä tutkitaan päivän sanan, lähetyskäskyn valossa. Yhteiskunnan rakentaminen niin, että siinä yhä voimallisemmin toteutuisi Jumalan rakkaus meihin ja meidän rakkautemme lähimmäisiin, on osa tätä työtä. Se on työtä, joka kuuluu meille kaikille. Sen helppoudesta ei ole takeita: Usein joudumme tehtävämme kanssa kuin nousemaan vuorelle, niin kuin opetuslapset joutuivat päivän tekstin mukaan Mestarinsa käskyn toteuttaakseen (Matt. 28:16). Siksi juuri se on jalo tehtävämme. Tässä messussa on mukana paljon teitä, jotka olette saaneet kutsun rakentaa parempaa maailmaa. Moni teistä on tahtonut myös antaa itsensä täydeksi välineeksi tämän kuvan toteutumiseksi. Politiikalla on ollut merkittävä tehtävä, kun on luotu sitä Suomea, jossa me tänään elämme. Siksi on hyvä pysähtyä katsomaan taaksepäin tästäkin näkökulmasta. Suomen tila ei olisi tämä ilman niitä ihmisiä, jotka sukupolvien ajan ovat pyyteettömästi olleet rakentamassa ja ohjaamassa Suomea tasa-arvon ja välittämisen, hyvinvoinnin maaksi. On ollut niitä miehiä ja naisia, joilla on ollut vakaa tahto rakentaa Suomea, jossa tulevien polvien olisi parempi elää. Sellaista Suomea on rakennettu luomalla koululaitos ja

5 terveyspalvelut, jakamalla maata maattomille, huolehtimalla työstä ja työttömistä sekä kantamalla huolta yrittäjistä ja materiaalisen hyvinvoinnin tulosten tekijöistä. Niitä historian tekoja ei ole tehty itseä varten, vaan työ toisten eteen, lähimmäisen parhaaksi, on jättänyt jälkensä historiaan. Tässä työssä näkyy myös osaltaan vastaus kysymykseen, joka lähimmäisen edessä on myös tänään päivän tekstien kanssa kysyttävä: Millaisen talon te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan? (Jes. 66:1) 5 Suomen kirkon ja valtion suhde on historian vaiheissa monesti ollut yhteistä ponnistusta yhteisten päämäärien hyväksi. Siksi on hyvin luontevaa, että te keskustalaiset kokoonnutte juhlavuotenne lähtöviivoilla kirkkoon. Luontevuus johtuu erityisesti kahdesta seikasta: Ensimmäiseksi voidaan nojata näkyyn ihmisen yhdenvertaisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta. Toinen syy on siinä, että meidän jokaisen tulee aika ajoin hiljentyä kuulemaan Häntä, joka meitä työhön kutsuu. Meidän tulee hiljentyä, kuulla käsky, kuulla se, mihin Jumala meitä lähettää sekä pyytää häneltä voimia ja siunausta työhömme. Juuri siksi päivän teksti, lähetys- ja kastekäsky, ei kohdallamme tule lain pakottavaksi kirjaimeksi, vaan vapauttavaksi ja moninaisen rauhan tielle ohjaavaksi sanaksi. Näissä sanoissa voidaan tuntea tien, totuuden ja siunauksen kutsu, johon liittyy lupaus: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Radion ortodoksinen aamuhartaus 1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

JOHANNES KASTAA JEESUKSEN

JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa, se on paikkakunta Pereassa

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16 Pyhä kaste Onnittelut... 4 Kasteesta sopiminen... 5 Miksi kastetaan?... 5 Nimeltä kutsuttu... 7 Kummin tehtävä... 7 Kasteen jälkeen... 8 Tervetuloa mukaan seurakuntaan... 8 Kastekynttilä kutsuu rukoukseen...

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

5/ Euhologion / Kaste Pyhällä Mirhalla voitelun mysteerio

5/ Euhologion / Kaste Pyhällä Mirhalla voitelun mysteerio 5/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Pyhällä Mirhalla voitelun mysteerio www.ortodoksi.net Euhologion / Kaste Pyhällä Mirhalla voitelun mysteerio Lapsen pukemisen jälkeen lausuu pappi tämän rukouksen puoliääneen:

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot

Kristus, Jumalan kirkkauden säteily

Kristus, Jumalan kirkkauden säteily Kristus, Jumalan kirkkauden säteily ARMO TEILLE JA RAUHA JUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA! Tänään Kynttilänpäivänä on kirkollisena aiheena Kristus, Jumalan kirkkauden säteily

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL 1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

LÄHETYSKÄSKY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Galileassa, vuorilla. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5)

LÄHETYSKÄSKY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Galileassa, vuorilla. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LÄHETYSKÄSKY Siirrymme nyt puoleksi vuodeksi lukemaan Uutta Testamenttia. On hyvä palauttaa mieliin edellä tapahtuneita asioita. Jeesus oli tuomittu syyttömänä,

Lisätiedot

Kristuksen kaksiluonto-oppi

Kristuksen kaksiluonto-oppi Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME Pyhän Hengen maailmaan tuleminen Pyhän Hengen työ Elämä Pyhän Hengen kanssa Hengen hedelmä ja armolahjat Pyhän Hengen maailmaan tuleminen - Raamattu ilmaisee

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä

Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä AIKOINAAN käytettiin leikillisenä sanontana totta Mooses. Se lienee lähtöisin politiikkojen

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

JOHANNES KASTAJAN SYNTYMÄ

JOHANNES KASTAJAN SYNTYMÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JOHANNES KASTAJAN SYNTYMÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jossakin Juudean vuoristokaupungissa,

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää.

Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää. Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää. Matkan perustana on aito ja alkuperäinen kristinusko. Kuva: futureimagebank.com

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat,

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Rippikoulun käyminen on merkittävä asia niin rippikoulalaisen kuin hänen vanhempiensakin elämässä. Lapsenne ottaa ison askeleen kohti aikuisuutta.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397.

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397. Läheisen kuoltua Rukoushetki läheisen kuoltua (saattohartaus) vietetään omaisten pyynnöstä. Se pidetään potilashuoneessa, sairaalan kappelissa tai kodissa. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

Va-ethanan 5. Moos. 3: 23-7: 11

Va-ethanan 5. Moos. 3: 23-7: 11 1 Va-ethanan 5. Moos. 3: 23-7: 11 Tässä viikon Toorassa me näemme uudestaan ne kymmenen käskyä, jotka Jumala antoi Israelin kansalle. Syntyy kysymys, joka varmasti voi syntyä jokaisella juutalaisella:

Lisätiedot

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken. Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Jumalan sanansaattajat

Jumalan sanansaattajat Jumalan sanansaattajat ARMO TEILLE JA RAUHA JUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA Tänään enkelien ja lasten sunnuntaina on kirkollisena aiheena: Jumalan sanansaattajat Ja päivän

Lisätiedot

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista

Lisätiedot

Sairaan luona. Virsiehdotuksia. Johdantosanat. Psalmi

Sairaan luona. Virsiehdotuksia. Johdantosanat. Psalmi Sairaan luona Tätä aineistoa käytetään sairaan luona vietettävässä rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9). Rukoushetki sairaan luona on aineistoineen myös Kasuaalitoimitusten kirjassa. Rukoushetken johtaa

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot