Keskustan puoluekokous 100-vuotisjuhlajumalanpalvelus, Oulun tuomiokirkko

Transkriptio

1 Keskustan puoluekokous 100-vuotisjuhlajumalanpalvelus, Oulun tuomiokirkko Palvelun tiellä Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28: 16-20) Rakkaat kristityt! Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta, Tässä hetkessä olemme palanneet alkuun. Tänään katsomme kohti historian juuria, mutta erityisesti oman kristillisen elämämme alkua ja sen lähtökohtaa. Kastekäsky muistuttaa meitä ensiksi omasta hengellisestä syntymästämme hetkestä, jolloin kastekäsky on meidän itse kunkin kohdalla luettu toiseksi se lähettää meidät maailmaan hoitamaan omia tehtäviämme, ja kolmanneksi se kehottaa meitä aina palaamaan omissa toimissamme siihen Kristuksen Henkeen, joka kasteessa on meihin vuodatettu. Evankeliumin sanoissa on siten viitattu kristityn perustehtävän ytimeen, uskon ja lähimmäisenrakkauden harjoittamiseen. Tänään vietettävä Pyhän Kolminaisuuden päivä

2 on elämässä julkitulevan uskontunnustuksen päivä. Kaste- ja lähetyskäsky johtaa ajattelemaan jokaisen kristilliseen uskoon sidotun ja sitoutuneen tehtävää elää Kristuksessa uskoen Jumalaan, joka lahjoittaa elämän ja rakentaen yhteiskuntaa, jossa toimimme. Kristuksen seuraajina emme ole maailmassa sivustakatsojia, vaan rakastamassa ja palvelemassa kaikkia apuamme tarvitsevia. Me olemme kaikki rakentajia ja palvelijoita. Lähetys- ja kastekäskyä ei voi sijoittaa itsemme ulkopuolelle. Se ei ole vain seurakunnan tai pappien huoli, vaan seurakunnan kantaman yhteisen pappeuden mukaisesti jokaisen kristityn velvollisuus. 2 Sana velvollisuus on nykyään pysäyttävä. Sen edessä kokee lisääntyvää painetta ja suorituksen makua. Onko niin, että päivän evankeliumi jättää mieleemme tehtäväluettelon ja sisällemme tyhjyyden? Voisiko evankeliumin iloinen sana kääntyä itseään ja elämää vastaan? Tuleeko ilosanoma kohdallamme lain pakottavaksi kirjaimeksi? Monien mahdollisuuksien maailmassa, pitäisikö vielä enemmän hajottaa itseään eri suuntiin toteuttaakseen vielä tämänkin vaateen? Tekstin edessä kaipaamme vastausta siihen, mikä on se tie, joka johtaa ulkoiseen, mutta ennen kaikkea sisäiseen rauhaan ja vapauteen. Näin on Herra sanonut: Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne. (Jer. 6:16, v käännös) Nämä profeetta Jeremian sanat puhuvat alkuun palaamisesta. Ne puhuvat muinaisesta polusta, joka meidän olisi löydettävä uudelleen. Hän kehottaa meitä astumaan tielle ja kysymään, missä on se vanha tie, joka on hyvä. Hän piirtää silmiemme eteen katseltavaksi kuin tieverkoston, olettaen, että me olemme sen rakentaneet täyteen oikoteitä, valtateitä ja polkuja. Kuitenkin hän rohkenee väittää, että vain yksi tie tuossa verkostossamme on sopiva ja antaa kuljettaessa levon sieluihimme. Jeremiaan kehotus muinaisen tien kysymisestä tuo mieleeni jo kerran kesäkuussa 1978 Keskustan puoluekokouksen ollessa silloinkin Oulussa auki kerimäni elävän kokemuksen. Tämä elävä kokemus kertoo käytännössä siitä, mitä profeetta ehkä tahtoi tarkoittaa. Ollessani aikoinani opiskelumatkalla Englannissa minulle kerran esiteltiin kanaalin rannalta Lontooseen johtavaa muinaista tietä. Se oli aikanaan palvellut pääväylänä rannikolta elämän keskukseen. Nyttemmin se oli jo pahoin nurmettunut. Puut kasvoivat paikoin korkeina ja tuuheina sen keskellä kertoen aikaa sitten laantuneesta elämän

3 valtaväylän sykkeestä. Mutta paikoin tien varrelta saattoi vieläkin erottaa kallellaan olevia sammaloituneita mailin merkkejä. Ne mittasivat muinaiselle matkaajalle tietä kohti silloista elämän keskusta. Yhä tietä esiteltiin ylpeänä, kuin todisteena arvokkaasta kulttuurista. Siksi sitä ei tahdottu tuhota. Vieläkin se oli merkki jostakin tärkeästä. Matkaajalle nousivat mieleen kuvat menneen ajan varmasti mielenkiintoisista matkoista erilaisin kulkuneuvoin. Mutta päällimmäisenä sittenkin oli sinänsä vähäpätöiseltä kuulostava ajatus: Tämä tie, jota jäänteenä esiteltiin, oli sittenkin vielä tie ja mikä oudointa: yhä vielä sen kautta löysi Englannin elämän sydämeen. Tätä yksinkertaista vanhan tien sanomaa ehkä ei esittelijäkään tuolloin pitänyt mielessään. Hänelle se oli tapa esitellä menneisyyttä. 3 Ajattelen, että profeetan viesti meille avautuu tätä kuvaa apuna käyttäen. Olisi liian yksinkertainen ratkaisu, että me sanoisimme Jeremiaa konservatiiviksi hänen vertauksensa johdosta. Niin on tapahtunut liiankin usein ajatellessamme häntä ja koko kirkon sanomaa ja sitä, miten nykyihminen arvioi sen pätevyyden ajassamme. Meidän tulee pysähtyä ja ajatella asia loppuun. Ei riitä, että me kristillisen sanoman, evankeliumin edessä vain pysähdymme ja toteamme sen kuuluvan yhtenä tärkeänä kulttuurin osatekijänä elämäämme. Näin tehdessämme me olemme Jeremiaankin sanan ääressä kuin tuo muinaisuuden tietä esittelevä innostunut ihminen. Hän unohti, että tie oli vieläkin tie. Edelleen se mittasi matkaa eteenpäin kohti elämän sykettä. Muinaisuudestaan huolimatta tiessä oli dynaamisuuden, eteenpäin suuntautumisen ja liikkeellä olemisen tuntu. Tätä meille tänään teroitetaan ajateltaessa omaa jumalasuhdettamme. Jeremiakaan ei sano, että uusien elämän alueiden valtaamiselle ja kasvun ennakkoluulottomuudelle olisi asetettava sulut ja pitäydyttävä yhteen vanhaan unohtamalla samalla kaikki muu. Vertauksellaan useista teistä hän julistaa elämän rikkautta, sen luomisvoimaa ja oivalluskykyä, sitä, mitä ihmisinä voimme saada aikaan. Näin hän tahtoo puhua samaa kieltä aikamme ihmisen kanssa. Hän on todellinen profeetta, joka uskaltaa nähdä kohti ennakkoluulotonta tulevaisuutta. Mutta samalla hän julistaa vielä jotain uutta, mikä samalla on myös vanhaa: On olemassa yksi elämän tie, joka on muinainen, mutta se on hyvä tie. Sitä kuljettaessa elämän muut alueet jäsentyvät harmoniseksi kokonaisuudeksi. Me saamme levon sielullemme, niin kuin hän sen sanoo. Tie, johon hän viittaa, on Jumalan tuntemisen tie. Se vaikuttaa muinaiselta, mutta ehkä juuri me olemme tehneet

4 siitä muinaisen väärällä tavalla. Tie on vielä olemassa ja löydettävissä. Yhä se mittaa matkaa perille Jumalan luo. Siellä on elämän lähde, meidän sielujemme lepo. 4 Nykyihmisen vieraantuminen tästä tiestä on enenevässä määrin tosiasia. Me rakennamme mielellämme aina uusia teitä. Suottako Vapahtajamme Jeesus Kristus on meitä ajatellen käyttänyt itsestään määritelmää minä olen tie, totuus ja elämä. Näillä kolmella määreellä hän julistaa meille muinaisen tien dynaamisuutta, elämän mahdollisuuksien rikkautta. Kuva tiestä käsitteenä on kuva liikkeellä olemisesta, uusista mahdollisuuksista. Jeesus myös osoittaa tien määritelmän, elämän, joka voidaan ymmärtää hänestä itsestään käsin uudelleen. Hänessä me löydämme levon sielullemme, elämän rakenteemme, struktuurin, harmonian. Kristus-tie on edelleen olemassa. Se ei ole vain menneisyyden olennainen määre. Se ei ole lakannut viemästä perille elämään. Tänäänkin Kristus kutsuu juuri meitä tekemään totta hänen yhteydestään uskomalla, rakentamalla ja palvelemalla. Tähän kutsuun vastaamme ja tätä tehtävää suoritamme, kun elämme, rakastamme ja rukoilemme tässä maailmassa. Tehtävä, jonka Jumala on Sinulle antanut, on lähellä. Se löytyy elämästä ja arjesta. Jokainen työ tässä yhteiskunnassa on yhtä arvokas ja yhtä hengellinen, kun sitä tutkitaan päivän sanan, lähetyskäskyn valossa. Yhteiskunnan rakentaminen niin, että siinä yhä voimallisemmin toteutuisi Jumalan rakkaus meihin ja meidän rakkautemme lähimmäisiin, on osa tätä työtä. Se on työtä, joka kuuluu meille kaikille. Sen helppoudesta ei ole takeita: Usein joudumme tehtävämme kanssa kuin nousemaan vuorelle, niin kuin opetuslapset joutuivat päivän tekstin mukaan Mestarinsa käskyn toteuttaakseen (Matt. 28:16). Siksi juuri se on jalo tehtävämme. Tässä messussa on mukana paljon teitä, jotka olette saaneet kutsun rakentaa parempaa maailmaa. Moni teistä on tahtonut myös antaa itsensä täydeksi välineeksi tämän kuvan toteutumiseksi. Politiikalla on ollut merkittävä tehtävä, kun on luotu sitä Suomea, jossa me tänään elämme. Siksi on hyvä pysähtyä katsomaan taaksepäin tästäkin näkökulmasta. Suomen tila ei olisi tämä ilman niitä ihmisiä, jotka sukupolvien ajan ovat pyyteettömästi olleet rakentamassa ja ohjaamassa Suomea tasa-arvon ja välittämisen, hyvinvoinnin maaksi. On ollut niitä miehiä ja naisia, joilla on ollut vakaa tahto rakentaa Suomea, jossa tulevien polvien olisi parempi elää. Sellaista Suomea on rakennettu luomalla koululaitos ja

5 terveyspalvelut, jakamalla maata maattomille, huolehtimalla työstä ja työttömistä sekä kantamalla huolta yrittäjistä ja materiaalisen hyvinvoinnin tulosten tekijöistä. Niitä historian tekoja ei ole tehty itseä varten, vaan työ toisten eteen, lähimmäisen parhaaksi, on jättänyt jälkensä historiaan. Tässä työssä näkyy myös osaltaan vastaus kysymykseen, joka lähimmäisen edessä on myös tänään päivän tekstien kanssa kysyttävä: Millaisen talon te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan? (Jes. 66:1) 5 Suomen kirkon ja valtion suhde on historian vaiheissa monesti ollut yhteistä ponnistusta yhteisten päämäärien hyväksi. Siksi on hyvin luontevaa, että te keskustalaiset kokoonnutte juhlavuotenne lähtöviivoilla kirkkoon. Luontevuus johtuu erityisesti kahdesta seikasta: Ensimmäiseksi voidaan nojata näkyyn ihmisen yhdenvertaisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta. Toinen syy on siinä, että meidän jokaisen tulee aika ajoin hiljentyä kuulemaan Häntä, joka meitä työhön kutsuu. Meidän tulee hiljentyä, kuulla käsky, kuulla se, mihin Jumala meitä lähettää sekä pyytää häneltä voimia ja siunausta työhömme. Juuri siksi päivän teksti, lähetys- ja kastekäsky, ei kohdallamme tule lain pakottavaksi kirjaimeksi, vaan vapauttavaksi ja moninaisen rauhan tielle ohjaavaksi sanaksi. Näissä sanoissa voidaan tuntea tien, totuuden ja siunauksen kutsu, johon liittyy lupaus: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.