Päijät-Hämeen yhteistyöryhmän sihteeristö /2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päijät-Hämeen yhteistyöryhmän sihteeristö /2017"

Transkriptio

1 2. RAHOITUSHAKEMUKSET KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHAS- TO-OHJELMA (EAKR-HANKKEET) TAJUMO TAITEEN JA MUOTOILUN ELÄMYSKESKUS Uudenmaan liitolle osoitettu EAKR-rahoitushakemus numero , saapumispäivämäärä , diarinumero EURA2014/5256/ /2017/UML Lahden ammattikorkeakoulu Oy Lahden kaupunki, Lahti City ry Hankkeen tavoitteena on luoda kokonaiskonsepti ja suunnitelma lahtelaiselle taide- ja muotoilukeskukselle ja sen verkostomaiselle HUB-toiminnalle. Hankkeessa konseptoidaan taide- ja muotoilukeskuksen osatoiminnot: taidemuseo, kaupunkilaisten olohuone, Lahti Design Center, myymälätoiminta sekä ravintolapalvelut. Kokonaiskonseptin tavoitteena on tuottaa uutta digitaalista teknologiaa hyödyntäviä vuorovaikutteisia ja osallistavia elämyskokemuksia eri kohderyhmille. Tavoitteena on tuottaa ja pilotoida erilaisia vetovoimaisia tapahtuma- ja näyttelykokonaisuuksia kuten Lahden Art & Design Triennale, virtuaalinen huonekalu- ja julistenäyttely sekä erilaisia osallistavia virtuaalitekonologiaa hyödyntäviä taidetapahtumia. Toimenpiteet toteutetaan viidessä eri työpaketissa, jotka ovat: 1) museotoiminnan taustatutkimus 2) palvelutarjooma ja konseptisuunnittelu 3) palveluliiketoiminta ja yritysyhteistyö 4) kokonaiskonseptin yhteenveto ja liiketoimintamalli ja 5) prototypointi ja testaus. Työskentelymenetelminä käytetään käyttäjätutkimusta, interaktiivista verkkoalustaa, osallistavaa suunnittelua ja eri kohderyhmille suunnattuja työpajoja. Tuloksina hankkeessa syntyy Lahden museotoiminnan eri kohderyhmien tarveanalyysi ja yhteenveto kansallisista ja kansainvälisistä innovatiivisista museokonsepteista. Tuloksina ovat tila- ja kalustesuunnitelmavaihtoehdot, digitaaliset ratkaisut ja liiketoimintasuunnitelma taide- ja muotoilukeskuksen osatoimintojen tarpeisiin. Tuloksina syntyy yritysyhteistyö- ja toimijaverkosto, joka on mukana toteuttamassa keskuksen eri osatoimintoja mm. tapahtumia, myymälätoimintaa, kahvila- ja ravintolatoimintaa ja erilaisia osallistavia kaupunkikehittämisen toimenpiteitä. Hankkeessa tuotteistetut palvelukonseptit kuten Lahti Art & Design Triennaale ja virtuaalinen huonekalunäyttely pilotoidaan hankkeen loppuvaiheessa. Haettava EAKR- ja valtion rahoitus % Kuntien rahoitus ,1 % Muu julkinen rahoitus % Yksityinen rahoitus ,9 % Kokonaiskustannusarvio % Erityistavoite 4.1, Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta euroa 1

2 euroa Hanke on rakennerahasto-ohjelman ja haetun erityistavoitteen mukainen. Hanke tukee osaltaan kaikkia maakuntaohjelman toimintalinjojen tavoitteita. Hankesuunnitelma on raikas poikkeus tavanomaisten EAKR-hakemusten joukossa ja se tukee erinomaisesti Lahden perinteistä taide- ja muotoiluosaamista. Hankkeella on vahva verkostoyhteistyö yritysten kanssa ja sillä parannetaan ja laajennetaan yritysten luovien alojen osaamista sekä luodaan mahdollisuuksia uusien menetelmien ja teknologioiden soveltamiseen. Digitalisaation onnistumisella tulee olemaan suuri merkitys hankkeen menestyksekkään lopputuleman kannalta. Hankkeella on myös kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä sekä luovien alojen työllisyyttä edistäviä vaikutuksia. Hankkeella lisätään alueen asukkaiden viihtyvyyttä ja elinkeinojen vetovoimaisuutta. Konseptoinnin onnistuessa Taide- ja muotoilukeskuksella on mahdollisuus kohota yhdeksi Lahden kansainvälisestikin merkittävistä matkailuvalteista. Hankkeen suunnitelma vaatii vielä joitakin tarkennuksia sekä kohderyhmän määrittelyn että konkreettisten toimenpiteiden osalta. TYÖYHTEISÖSIMULAATIO YRITYSTEN KASVUN JA KEHITTÄMISEN VÄLINEENÄ Uudenmaan liitolle osoitettu EAKR-rahoitushakemus numero , saapumispäivämäärä , diarinumero EURA2014/5197/ /2017/UML Lahden ammattikorkeakoulu Oy - Hankkeessa kehitetään uusi simulaatiomenetelmään perustuva yritysten ja yhteisöjen monialainen kehittämis- ja pilotointiympäristö. Hankkeen tavoitteina on, että yritysten ja yhteisöjen kehittämismenetelmät vastaavat nopeampisykliseen, kompleksiseen ja digitalisoituvaan toimintaympäristöön. Hankkeessa tutkitaan, voidaanko simulaatioilla yksinkertaistaa monimutkaisia toimintoja työelämässä, mitkä sektorit hyötyisivät simulaatioista (esim. teollisuus, palvelut, työn kehittäminen yleisesti) ja miten pelillisyyttä voidaan soveltaa menetelmässä. Selvitetään myös, mitä kansainvälistä osaamista ja osaamistarpeita monitieteisissä simulaatioissa on. Kyse ei ole laitteisiin tai tietokoneohjelmaan perustuvasta simuloinnista, vaan simulaatio perustuu ihmisten toiminnan seurantaan ja siitä saatuun palautteeseen. Simulaatiota ei toteuteta näytelmän avulla vaan siinä luodaan mahdollisimman hyvin työelämään liittyviä ongelmia tai tilanteita, joissa simulaatioon osallistuja voi toimia omana itsenään, saada palautetta ja kehittyä. Hankkeessa simulaatioympäristöä kehitetään teemoitetuissa piloteissa. Työelämäsimulaatiolla harjoitellaan haastavia työyhteisötilanteita, johtamissimulaatiolla tarkastellaan päätöksentekoa. Muita simulaatioteemoja ovat projekti- ja prosessisimulaatio sekä palvelusimulaatio. 2

3 Simulaatioita kehitetään pääasiassa alueellisiin tarpeisiin, mutta yritysten ja yhteisöjen sekä korkeakoulujen rakentamalle osaamiselle ja osaamisen vaihdolle on potentiaalia kansainvälisestikin. Haettava EAKR- ja valtion rahoitus % Kuntien rahoitus Muu julkinen rahoitus % Yksityinen rahoitus Kokonaiskustannusarvio % Erityistavoite 4.1, Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta euroa euroa Hanke on rakennerahasto-ohjelman ja haetun erityistavoitteen mukainen. Hanke tukee maakuntaohjelman toimintalinjan "Globaali elinkeinoelämä ja osaaminen" tavoitteita. Ensivaiheen yritykset ovat jo hyvin ennalta tiedossa ja hanke pyrkii laajentumaan useille osaamisintensiivisille ja työllistäville toimialoille. Tekeminen kohdistuu maakuntien strategioissa tunnistettuihin kehittämiskohteisiin. Hanke tukee alueen osaamisen ja globaalin elinkeinoelämän tavoitteita sekä tukee väljästi myös älykästä erikoistumista. Innovointiin tarjolla olevalla uudenlaisella simulointitavalla on edellytyksiä kansainväliseen kaupallistettavuuteen. DIGIVALMISTUS TULEVAISUUDEN VALMISTUSTEKNOLOGIOIDEN MAHDOLLISUUDET LIIKETOIMIN- NAN KEHITTÄMISESSÄ Uudenmaan liitolle osoitettu EAKR-rahoitushakemus numero , saapumispäivämäärä , diarinumero EURA2014/5170/ /2017/UML Lahden ammattikorkeakoulu Oy 3

4 - DigiValmistus -hanke tähtää 3D-tulostusteknologian kehittämiseen, kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen tulostuksessa ja 3D-tulostusmahdollisuuksien ja niihin liittyvien liiketoimintamahdollisuuksien kehittämiseen essä. Hankkeen tavoitteena on kehittää 3D-tulostuksessa käytettävää teknologiaa ja menetelmiä. Hankkeessa vahvistetaan 3D-tulostusosaamista essä sekä luodaan 3D-tulostukseen perustuvaa ja sitä hyödyntävää liiketoimintaa alueelle. Hanke toteutetaan kolmena työpakettina: 1) Uuden 3D-tulostusteknologian kehittäminen ja pilotointi 2) 3D-tulostusteknologioihin liittyvän osaamisen lisääminen, 3D-tulostusteknologioiden sekä käyttömahdollisuuksien kartoittaminen alueen yrityksissä ja 3) 3D-tulostukseen perustuvan uuden palvelu- ja ratkaisuliiketoiminnan mahdollisuuksien edistäminen Hankkeen tuloksena syntyy uusi kierrätysmateriaalien 3D-tulostusmenetelmä sekä siihen liittyvää uutta teknologiaa, ohjelmistoja ja robotiikkaa uusia 3D-tulostuksen sovelluskohteita alueen yrityksissä uutta 3D-tulostukseen perustuvaa palvelu- ja tuotantoliiketoimintaa roadmap 3D-tulostuksen edistämiseksi alueella sekä yrityskohtaiset 3D-tulostuksen kehittämis- tai käyttöönottosuunnitelmat ja niihin liittyvät 3Dtulostusosaamisen kehittämissuunnitelmat. Haettava EAKR- ja valtion rahoitus % Kuntien rahoitus Muu julkinen rahoitus % Yksityinen rahoitus Kokonaiskustannusarvio % Erityistavoite 4.1, Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta euroa euroa Hanke on rakennerahasto-ohjelman ja haetun erityistavoitteen mukainen. Hanke tukee maakuntaohjelman toimintalinjojen "Globaali elinkeinoelämä ja osaaminen" sekä "Kestävä ympäristö" tavoit- 4

5 teita. Hanke tukee myös maakuntastrategian "Kehittyvillä markkinoilla osaajana" sekä "Luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen" teemojen mukaisia tavoitteita. Hanke tukee älykästä erikoistumista yhdistämällä uudella tavalla eri osaamisalueita ja edistää vähähiilisen talouden toteuttamista. Hankkeessa on kv-yhteyksiä ja mahdollisuuksia laajentaa kv-verkostoyhteistyötä. Hanke luo mahdollisuuksia uusien menetelmien ja teknologioiden soveltamiseen ja sillä parannetaan ja laajennetaan yritysten TKI-menetelmäosaamista. SUOMALAISEN TALVIOSAAMISEN KEHITTÄMINEN TUOTTEISTUKSESTA VIENTIIN Uudenmaan liitolle osoitettu EAKR-rahoitushakemus numero , saapumispäivämäärä , diarinumero EURA2014/5305/ /2017/UML Lahden seutu Lahti Region Oy - Suomen talvikaupungit Lahti, Rovaniemi ja Helsinki ovat muodostamassa talviosaamisen verkostoa, jossa kaupunkien matkailun ja elinkeinoelämän toimijat (alueorganisaatiot, tapahtumatoimijat, matkailuyritykset, urheiluopistot, muut matkailu- ja tapahtumasidonnaiset toimijat) saadaan entistä aktiivisemmin toimimaan kansainvälisillä markkinoilla keskenään yhteistyössä ja kehittämään kohdemarkkinoille (Aasia: Kiina, Etelä-Korea) sopivia talvimatkailutuotteita tai vastaavasti saamaan nykyisille jo olemassa oleville tasokkaille tuotteille ja palveluille uusia markkinoita. Talvikaupunkien verkosto on uusi toimintamalli, jonka avulla haetaan yli maakuntarajojen uutta osaamista (yhteistyötoimintamallin kehittäminen). Tavoitteena on kehittää talviosaamisesta kiinnostuneille Kiinan ja Etelä-Korean markkinoille asiakkaiden tarpeita vastaavia tuotteita yhdistämällä eri tahojen osaamista. Hankkeessa keskitytään myös viennin edistämiseen: talviurheilu- ja talvitapahtumaosaamisen vientiin, hyvinvointi-, liikunta- ja urheiluteknologiaan sekä urheiluun ja liikuntaan liittyviin tuotteisiin. Hankkeen toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi - Mukana olevien yritysten ja tahojen tuotekehitystoimenpiteet: uudet tuotteet ja palvelukokonaisuudet, uuden teknologian kehittäminen tai hyödyntäminen jne. - Erityisosaamisesta kiinnostuneiden kiinalaisten toimijoiden vierailut alueelle (technical visits) - Mediavierailut alueelle (talviosaamisen esittely)yhteistyössä Finpron / Team Finlandin kanssa - Osallistuminen erikseen sovittaviin valtakunnallisiin vienninedistämistoimenpiteisiin (yhteistyö Finpro / Team Finland, Helsinki, Rovaniemi, Lahti, Vierumäki, Pajulahti, Ladec) - Näkyvyys Etelä-Korean talviolympialaisissa Suomi-osastolla: teemana suomalainen talviosaaminen Hankkeen tulokset - Lahden seudulla toimivat pk-yritykset (Lahti Region mukaan luettuna) ovat kehittäneet, tuoneet markkinoille ja ottaneet käyttöön uusia ja parannettuja tuotteita, tuotantomenetelmiä, teknologioita ja palveluita - Uutta liiketoimintaa on syntynyt (vientitulojen kasvu ja uusien työpaikkojen syntyminen) 5

6 - Uusi ylimaakunnallinen yhteistyömalli toimii - Lahden seudun matkailutulon ja matkailullisen vetovoiman kasvu - Suomalaisen talvimielikuvan vahvistuminen uudella, raikkaalla tavalla Haettava EAKR- ja valtion rahoitus % Kuntien rahoitus % Muu julkinen rahoitus Yksityinen rahoitus Kokonaiskustannusarvio %, Lappi, Uusimaa Erityistavoite 4.1, Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta euroa euroa Hanke on rakennerahasto-ohjelman ja haetun erityistavoitteen mukainen. Hanke tukee maakuntaohjelman toimintalinjan Globaali elinkeinoelämä ja osaaminen tavoitteita. Hankkeessa on tiedostettu se valtava panostus, jonka Kiinan tiedetään käyttävän vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisten järjestämiseen. Lahden MM-kisat 2017 saivat maailmanlaajuisesti runsaasti kiitosta ja se tuo eittämättä uskottavuutta Lahden seudun osaamisen markkinoinnille ja viennille. Seudun tunnustetut osaamisalueet mm. valmennus, vaatetus ja cleantech -osaaminen saavat hankkeen puitteissa hyvän tilaisuuden kehittää kohdemarkkinoille Kiinaan ja muualle Aasiaan sopivia talvimatkailutuotteita sekä edistää laadukkaille tuotteille ja palveluille uusia markkinoita. Hanke luo mahdollisuuksia myös uusien menetelmien ja teknologioiden soveltamiseen ja se antaa tilaisuuden laajentaa kansainvälistä verkostoyhteistyötä. Hankesuunnitelma vaatii vielä selkeitä tarkennuksia konkreettisten toimenpiteiden osalta. HEINOLA REBOOT UUTTA KASVUA DIGITAALISUUDESTA Uudenmaan liitolle osoitettu EAKR-rahoitushakemus numero , saapumispäivämäärä , diarinumero EURA2014/5334/ /2017/UML 6

7 Heinolan kaupunki - Hankkeen päätavoitteena on parantaa digitalisaation ja alustatalouden avulla Heinolan seudun yritysten innovaatio- ja kilpailukykyä. Kohderyhmiksi on valittu kaksi Heinolalle keskeistä sektoria: matkailu- ja palveluala sekä teollisuuden pk- ja alihankintayritykset. Hankkeen myötä myös kaupungin oma osaaminen, verkostot ja kyky tukea yritysten innovaatiotoimintaa vahvistuvat. Kokonaisuudella edesautetaan Heinolan yritysten liiketoiminnan ja toimintatapojen uudistumista, digitaalisuuteen perustuvien tuotteiden ja palvelujen kehittämistä sekä uudenlaisten työpaikkojen, liiketoimintamallien ja ekosysteemien syntymistä. Haettava EAKR- ja valtion rahoitus % Kuntien rahoitus % Muu julkinen rahoitus Yksityinen rahoitus Kokonaiskustannusarvio % Erityistavoite 5.1, Yritysten innovaatiotoiminnan vahvistaminen euroa euroa Hanke on rakennerahasto-ohjelman ja haetun erityistavoitteen mukainen. Hanke tukee maakuntaohjelman toimintalinjan "Globaali elinkeinoelämä ja osaaminen" tavoitteita. Hankkeella on selkeä ohjelman mukainen kohderyhmä ja se osuu hyvin Etelä-Suomen yhteiseen digitaalisuusteemaan. Hankkeen avulla edesautetaan TKI-toiminnan käynnistämistä ja kyetään laajentamaan pk-yritysten välistä yhteistyötä digitaalisuuden lisäämiseksi. Hankkeella lisätään kustannustehokkaasti paikallista osaamista sekä edistetään Heinolan seudun työllisyyttä. 7

8 #DIGILAHTI UUTTA KASVUA DIGITAALISUUDESTA PK-YRITYKSILLE Uudenmaan liitolle osoitettu EAKR-rahoitushakemus numero , saapumispäivämäärä , diarinumero EURA2014/5207/ /2017/UML Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahden ammattikorkeakoulu Oy Digitalisaatio on yksi merkittävimmistä pk-yritysten liiketoimintoja muuttavista tekijöistä tällä hetkellä. DigiLAHTI -hankkeessa on tavoitteena tehostaa yritysten prosesseja, kehittämällä uusia asiakas- ja käyttäjälähtöisiä toimintamalleja, palveluita ja tuotteita yritysten toimintaa digitalisoimalla. Hanke tuottaa työvälineitä, tietoa ja toimintamalleja digitalisaation hyödyntämiseen pk-yrityksissä, sekä toiminta-alustan yritysten digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen. Pääasiallisina toimenpiteinä hankkeessa ovat soveltuvien teknologioiden asiakas- ja käyttäjälähtöinen kokeileminen ja käyttöönottaminen osana yrityskohtaista liiketoiminnan kehittämistä. Hankekumppaneiden projektitiimit toimivat tiiviissä yhteistyössä toistensa ja yritysten kanssa prosessin eri vaiheissa. Hankkeen tuloksena syntyy uutta tietoa ja toimintamalleja, asiakas- ja käyttäjälähtöiselle arvon luomiselle ja päätöksenteon tueksi, yrityksille, kehitystoimijoille, julkishallinnon päättäjille ja koulutusorganisaatioille. Tulokset ovat merkittäviä essä, jossa digitalisaation mahdollisuuksia on hyödynnetty Suomen mittakaavassa keskimääräistä vähemmän. Hanke toteutetaan kolmena työpakettina, siten että 1. LUT kehittää yhteistyössä yritysten kanssa työvälineitä, joiden avulla pk-yritysten tarpeet ja mahdollisuudet digitalisaation tuomalle kasvulle ja uudelle liiketoiminnalle löydetään ja voidaan hyödyntää konkreettisina kehittämiskohteina niin organisaation sisällä kuin asiakasrajapinnoissa. 2. LADEC luo pk-yritysten liiketoiminnan kehittämisprosessin, työkalut ja toimintaympäristön uusien digitaalisten teknologioiden ja ohjelmistojen ja näiden avulla luotujen sovellutusten esittelyyn, kokeiluun ja yrityskohtaisten kehitysprojektien toteuttamiseen, käyttäen lähtökohtina yritysrajapinnassa spesifioitavia tarpeita. 3. LAMK tukee alueen yrityksiä hyödyntämään alueella olevaa digiosaamista sekä digitaalisia teknologioita oman liiketoimintansa kehittämiseksi. Alueen osaamisen kysynnän ja tarjonnan kohtaannon parantamiseksi sekä osaamisvajeen tunnistamiseksi LAMK luo uuden ketterän toimintamallin sekä kehittää ja ottaa käyttöön digitaalisen palvelun yhteistoiminnan tiivistämiseksi, selkeyttämiseksi ja systematisoimiseksi. Lahdessa kehitettävä yritysten käyttäjälähtöinen toimintojen digitalisoimisen malli ja toimintaympäristöratkaisu ovat myöhemmin hyödynnettävissä myös muilla alueilla Suomessa. Haettava EAKR- ja valtion rahoitus % Kuntien rahoitus ,9 % Muu julkinen rahoitus ,1 % Yksityinen rahoitus Kokonaiskustannusarvio % 8

9 Erityistavoite 5.1, Yritysten innovaatiotoiminnan vahvistaminen euroa euroa Hanke on rakennerahasto-ohjelman ja haetun erityistavoitteen mukainen. Hanke tukee maakuntaohjelman toimintalinjan "Globaali elinkeinoelämä ja osaaminen" sekä maakuntastrategian "Kehittyvillä markkinoilla osaajana" tavoitteita. Hanke tukee pk-yritysten tiivistä yhteistyötä tutkimus-, koulutus- tai kehittämisorganisaatioiden kanssa ko. organisaatioiden jalkautuessa yrityksiin. Hankkeella lisätään paikallista osaamista ja voidaan käynnistää TKI-toimintaa. Digitalisoinnilla on mahdollisuus edistää myös vähähiilisyystavoitteiden saavuttamista. 3. RAHOITUSHAKEMUKSET KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHAS- TO-OHJELMA (ESR-HANKKEET) TYÖKYKYISENÄ TYÖELÄMÄÄN Hämeen ely-keskukselle osoitettu ESR-rahoitushakemus numero , saapumispäivämäärä , diarinumero EURA2014/4512/ /2016/HÄMELY en Liikunta ja Urheilu ry - Valtakunnallisten ja alueellisten strategioiden ja toimenpideohjelmien painopistealueita ovat hyvinvoinnin lisääminen, sekä syrjäytymisen, köyhyyden ja terveysongelmien torjuminen. Painotusta hyvinvoinnissa lisätään ennaltaehkäisevien menetelmien kehittämiseen. Köyhyyden torjunnalla parannetaan heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työ- ja toimintakykyä kehittämällä sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluita, sekä parannetaan sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja palvelujen asiakaslähtöisyyttä. Työkykyisenä työelämään -hankkeen tavoitteena on vastata valtakunnallisten ja alueellisten strategioiden ja toimenpideohjelmien painopistealueisiin. Hanke pyrkii parantamaan lahtelaisten pitkäaikaistyöttömien ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien joustavaa ja nopeaa integrointia työelämään, työllistymisvalmiuksia, elämänhallintaa, hyvinvointia, työkykyä ja työnsaantimahdollisuuksia sekä sijoittumista työkykyisinä työmarkkinoille. 9

10 Työkykyisenä työelämään -hankkeen konkreettisina tuloksina syntyy Lahteen huonossa työmarkkina-asemassa olevien työttömien liikuntaneuvonnan osallistava toimintamalli, jonka muodostavat kaksi osiota: 1. Työttömien liikuntaneuvonnan palveluketju ja toimintamalli 2. Työttömien työkykytodistuksen toimintamalli Toimintamalleissa yksilö on keskiössä. Yksilöön pyritään vaikuttamaan moniammatillisen verkoston avulla niin fyysisenä, psyykkisenä kuin sosiaalisena kokonaisuutena. Liikunnan, ravitsemuksen ja levon merkitystä ei voi liikaa korostaa, kun pyritään vaikuttamaan yksilön työkykyisyyden parantamiseen. Tämän kolminaisuuden kuntoon saattamisella yksilöllä on entistä paremmat mahdollisuudet sijoittua TYÖKYKYISENÄ TYÖELÄMÄÄN. Hankkeen aikana syntyvät toimintamallit ovat alueellisesti ja valtakunnallisesti ainutlaatuiset ja innovatiiviset. Siksi on tärkeää, että hankkeen aikaiset hyvät käytänteet ja toimintatavat pystytään jakamaan alueellisesti ja valtakunnallisesti hankkeen päätyttyä. Hankkeen varsinaiset kohderyhmät ovat lahtelaiset pitkäaikaistyöttömät, työttömyysuhan alla olevat ja työmarkkinoiden ulkopuolella sekä heikossa työmarkkina-asemassa olevat, erityisesti yli 50 - vuotiaat (mm. pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömät, osatyökykyiset). Palvelut ovat avoinna myös maahanmuuttajille. Hanke tekee sektorirajat ylittävää yhteistyötä Hämeen TE-toimiston Lahden toimipisteen, Lahden kaupungin työllisyyspalveluiden, Lahden kaupungin liikuntatoimen, Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimen, alueen oppilaitosten sekä alueen matalankynnyksen liikuntapalveluiden tarjoajien (3. ja yksityinen sektori) kanssa. Haettava ESR- ja valtion rahoitus % Kuntien rahoitus Muu julkinen rahoitus Yksityinen rahoitus % Kokonaiskustannusarvio % Toimintalinja 5, Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Erityistavoite 10.1, Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen euroa Haettu ESR- ja valtion rahoitus: euroa Hankkeen tavoitteena on parantaa lahtelaisten pitkäaikaistyöttömien ja heikossa työmarkkinaasemassa olevien vuotiaiden elämänhallintaa, hyvinvointia ja työkykyä ja siten edistää työnsaantimahdollisuuksia ja sijoittumista työkykyisinä työmarkkinoille. Erityisesti toimenpiteitä kohdennetaan yli 50-vuotiaille. Hankkeella on konkreettinen suunnitelma osallistujien työ- ja toimin- 10

11 takyvyn parantamiseksi ja se huomioi yksilöiden tarpeet. Hankkeen tuloksena ovat työttömien liikuntaneuvonnan palveluketjun ja toimintamalli sekä työttömien työkykytodistuksen toimintamalli. Hanke tukee hyvin ohjelma-asiakirjan erityistavoitteen sisältöjä ja tulostavoitteita pitkäaikaistyöttömien osallistumisesta toimintaan ja heidän työ- ja toimintakyvyn parantamisesta. Hankkeelle on myös selkeä tarve ja se tukee en maakuntastrategian teemaa sosiaalisesta osallisuudesta ja maakuntaohjelman toimintalinjaa Hyvinvoiva väestö. Toiminnan jatkuvuus on hankkeen jälkeen vielä auki, mutta hankkeen aikana selvitetään mallien juurruttaminen Lahden kaupungin toimintaan. Sihteeristö : Sihteeristö jätti asian käsittelyn pöydälle. Rahoittaja käy hankkeen hakijan kanssa vielä tarkemmat jatkoneuvottelut. 11

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry

VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelma 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) Nuorten

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Vellamo, Hämeenkatu 9, Lahti

PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Vellamo, Hämeenkatu 9, Lahti PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Maakuntahallitus 08.05.2017 KOKOUSTIEDOT AIKA 08.05.2017 klo 08:30-09:52 PAIKKA Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Vellamo, Hämeenkatu 9, 15110 Lahti KÄSITELLYT ASIAT

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" rahoittamisesta

Päätös EAKR-projektin MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen rahoittamisesta Maakunnan yhteistyöryhmä 14 06.05.2019 Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" 306656 rahoittamisesta Maakunnan yhteistyöryhmä 14 Hankkeen

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 4.3.2019 mennessä Pirkanmaan liiton hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 4.3.2019 Auki molemmat toimintalinjat ja kaikki EAKR:n erityistavoitteet

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm 14.9.2017 Hakijan virallinen nimi Lapin yliopisto Hankkeen julkinen nimi Design in Smart

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Hakijoita on useampi kuin yksi (yhteishanke)

Hakijoita on useampi kuin yksi (yhteishanke) 1 (8) Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen merkintöjä Saapumispäivämäärä 1.3.2017 Käsittelijä Petri Veijalainen Hakemusnumero 303994 Hakemustyyppi

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014 2020 Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Jussi Lehtinen EAKR rahoituksen jakautuminen ohjelmakaudella 2014 2020, Kymenlaakso Pk yritysten kilpailukyvyn parantaminen n. 28

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 4314/31/14 Hakemuksen saapumispvm 31.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi Alkamispäivämäärä

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus 070514 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Seurantakomitean kokous Liminka/Oulu 18.-19.5.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren, työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosasto Ohjelman edistymistilanne

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 22.1.-16.3.18 Infotilaisuus 25.1., Oulu Ohjelma Kahvit 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Soile Jokinen, Oulun kaupunki

Lisätiedot

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU Infotilaisuus Turku

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU Infotilaisuus Turku 6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016 Infotilaisuus 7.3.2016 Turku Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Anna-Mari Sopenlehto,

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku

Länsi-Suomen ESR-haku Länsi-Suomen ESR-haku 12.6.2015 1.10.2015 Toimintalinja 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Erityistavoite 10.1:Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen Länsi-Suomen

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

6Aika-strategian johtoryhmä

6Aika-strategian johtoryhmä 6Aika-strategian johtoryhmä Pöytäkirja Johtoryhmän kokous 7/2017 Sähköpostikokous 8.-14.8.2017 Osallistujat: Kari Kankaala, Tampereen kaupunki (pj) Jose Valanta, Vantaan kaupunki Pekka Sundman, Turun kaupunki

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus ESR-haku 1.10.2015 Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin Kuntien 9. ilmastokonferenssi Kuntatalo, Helsinki 16.5.2018 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut osasto Koheesiopolitiikka

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo 29.8.2019 Etelä-Suomen EAKR-haku 9.9.-17.10. Aikataulu Haku toteutetaan yksivaiheisena 6 vkoa Hakemusten käsittelyaikaa ennen koord.työryhmää reilu 3 vkoa

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 16.2.2015 mennessä EU-rahoitteisen hanketoiminnan hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 16.2.2015 Auki molemmat toimintalinjat ja periaatteessa

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liiton ylimääräinen EAKR-haku Riitta Nieminen

Päijät-Hämeen liiton ylimääräinen EAKR-haku Riitta Nieminen Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Päijät-Hämeen liiton ylimääräinen EAKR-haku 21.6.2017 Riitta Nieminen www.paijat-hame.fi #phliitto 2 09.00-09.20 Tilaisuuden avaus: Hakujen kokonaisuus

Lisätiedot

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen ESR haku 16.2.2015 mennessä Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen 14.1.2015 Ison kuvan hahmottaminen - Mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa? Lähde: Maija-Riitta Ollila,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto 17.3.2017 Ohjelman edistymistilanne 9.3.2017 Valtakunnallisesti Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto ohjelma Varattu ja

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Syksy 2015 talvi 2016 Mari Kuparinen Kasvun mahdollisuudet Toimiva arki Kestävä luonnontalous Avoimet kehitysympäristöt ja älypalvelut Uusiutuva yritystoiminta Ympäristöliiketoiminta

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä

W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä INTERNATIONAL BUSINESS POWERED BY TALENTS I N N O V A A T I O A L U S T A Y R I T Y S P A L V E L U I D E N K E H I T T Ä M I S T Y Ö P A J A T W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä

Lisätiedot

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto Maaliskuu 2014 EAKR-rahoituksen

Lisätiedot

6Aika-strategian ohjausryhmä

6Aika-strategian ohjausryhmä 6Aika-strategian ohjausryhmä Sähköpostikokous 17.1.2017 klo 13-17 Muistio 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista. Haku Valtteri Karhu Marika Lindroth

Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista. Haku Valtteri Karhu Marika Lindroth Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista Haku 1.1 1.3.2016 Valtteri Karhu Marika Lindroth Tavoitteet Vahvistetaan nuorten elämänhallintaa, osallisuutta ja voimavaroja, jotta motivaatio opiskeluun ja

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 2631/31/15 Hakemuksen saapumispvm 17.9.2015 Hakijan virallinen nimi Geologian tutkimuskeskus Hankkeen julkinen nimi Mineral

Lisätiedot

Luovaa osaamista ja ESR -hakua

Luovaa osaamista ja ESR -hakua Luovaa osaamista ja ESR -hakua Etunimi Sukunimi 11.6.2018 Valtteri Karhu https://vimeo.com/89564794 Valtteri Karhu 11.6.2018 Globaalit megatrendit digitalisoituminen, elämyksellisyys, vastuullisuus ja

Lisätiedot

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

6Aika-strategian johtoryhmä

6Aika-strategian johtoryhmä 6Aika-strategian johtoryhmä Sähköpostikokous 20.1.2017 klo 9-15 Pöytäkirja 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Yksi ohjelma viisi toimintalinjaa toiminnalle 2.1 (TL 1) Pk-yritystoiminnan kilpailukyky

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon

Lisätiedot

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Seurantakomitean on yleisasetuksen (1313/2013) mukaisesti tutkinut ja hyväksynyt toimien valinnassa käytetyt menetelmät

Lisätiedot

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki 19.11.2015 Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Hankkeen toimenpiteet MIKSI?: Päijät-Hämeen maakuntaohjelmassa

Lisätiedot

ESR-hakuinfo Länsi-Suomen alueen ESR-rahoitus / tl. 3

ESR-hakuinfo Länsi-Suomen alueen ESR-rahoitus / tl. 3 ESR-hakuinfo 16.6.2015 Länsi-Suomen alueen ESR-rahoitus / tl. 3 Rahoitusasiantuntija Minna Koivukangas Keski-Suomen ELY-keskus/Turku Länsi-Suomen alueen 3. alueellinen ESRhankehaku 12.6.-1.10.2015 Haku

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

EAKR seurantatietojen taustalomake EURA

EAKR seurantatietojen taustalomake EURA Organisaation Y-tunnus Organisaatiotyyppi Toimintalinja 1 PK-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 1.1. Uuden liiketoiminnan luominen CO05 Uusi tuella aikaansaatu yritys naisen perustama CO08 Uudet

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

ODINE Open data Incubator for Europe

ODINE Open data Incubator for Europe ODINE Open data Incubator for Europe Rahoitus tarkoitettu eurooppalaisille pk-yrityksille, tavoitteena luoda avoimesta datasta liiketoimintaa jopa 100 000 rahoitustuki / yritys asiantuntija-apua bisnesmentoreilta

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 29.8.2017, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus 25.2.2015 Helsinki Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen 19.1.2017 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA Liisa Saarenmaa MMM 23.11.2015 SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus Sipilän hallitusohjelman toimintasuunnitelma Muutosohjelma, jonka tavoitteena nostaa Suomen talous

Lisätiedot

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Pk-yritysten energiatehokkuuden edistäminen 1 Tuettava toiminta: tuetaan uusien vähähiilisyyttä

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen Tilanne 26.8.2015 Rahoituspäällikkö

Lisätiedot

Etelä-Suomen EAKR. Kestävää kasvua ja työtä

Etelä-Suomen EAKR. Kestävää kasvua ja työtä Etelä-Suomen EAKR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-toiminta Etelä-Suomessa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tavoite on parantaa työllisyyttä sekä lisätä alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta.

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Syksyn 2019 rakennerahastohaun ylimaakunnalliset teemat Itä- ja Pohjois-Suomessa

Syksyn 2019 rakennerahastohaun ylimaakunnalliset teemat Itä- ja Pohjois-Suomessa Syksyn 2019 rakennerahastohaun ylimaakunnalliset teemat Itä- ja Pohjois-Suomessa 4.9.2019 Oulu Soile Juuti, ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi Syksyllä päättyviä rahoitushakuja

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020

MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Biotalous Päijät-Hämeen maakunnan kehittämisessä ja rakennerahastot (EAKR ja ESR) rahoittajana 19.3.2015 aluekehityspäällikkö Juha

Lisätiedot

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu oy Hankkeen julkinen nimi 3D

Lisätiedot

ESR Rahoituksen hakeminen

ESR Rahoituksen hakeminen ESR Rahoituksen hakeminen 25.1.2018 Sirpa Raassina Etelä-Savon RR-ELY Rakennerahasto-ohjelman toimintalinjat ja erityistavoitteet ESR 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 1 Alueosasto/Rakennerahastot LUONNOS 2 9.5.2014 1 (6) VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma I YLEISET VALINTAPERUSTEET Merkitään rastilla täyttyvät kriteerit.

Lisätiedot