Hyvää syntymäpäivää, Suomi! Hyvää syntymäpäivää meille suomalaiset.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvää syntymäpäivää, Suomi! Hyvää syntymäpäivää meille suomalaiset."

Transkriptio

1 Arvoisat itsenäisyyspäiväjuhlan vieraat. Hyvää syntymäpäivää, Suomi! Hyvää syntymäpäivää meille suomalaiset. Olen Maarit Kuikka ja olen tämän vuoden maaliskuusta lähtien toiminut Suomen Lions-liitto ry:n pääsihteerinä. Lions-järjestön historia on vain puoli vuotta Suomen historiaa vanhempi, joten vuosi 2017 tulee olemaan merkittävä juhlavuosi Suomen lioneille. Saamme juhlia ei vain isänmaata vaan myös työtämme osana maailman suurinta ja luotettavinta palvelujärjestöä. En haluaisi aloittaa puhettani itsestäänselvyyksillä tai latteuksilla. Tosiasioiden tunnustaminen on kuitenkin viisautta, kuten itsenäisyytemme historiassakin on todettu, ja tosiasia on, että olen syvästi liikuttunut ja kiitollinen siitä, että minut on pyydetty tämän hienon juhlan puhujaksi. Kiitos. Tällaisen tehtävän ääressä jokainen joutuu miettimään, mitä itsenäisyys minulle merkitsee. Miten pukea sanoiksi se meissä suomalaisissa elävä tunne siitä, mitä on itsenäisyys. Se asuu meillä jokaisella täällä jossakin, eikö niin? Mutta mistä se tunne tulee ja mitä se merkitsee? Olen yrittänyt löytää itsestäni elementtejä, joista itsenäisyyden tunnemaailma minussa koostuu. Selvää on, että se mistä olen tullut ja millaisissa olosuhteissa kasvanut, vaikuttaa tähän tunnemaailmaan vahvasti: Olen saanut syntyä keski-ikäiseen, viisikymppisiään viettävään Suomeen. Minulle itsenäisyyden merkitys konkretisoitui jo hyvin pienenä lapsena, koska lastenhoitajani oli vuonna 1916 syntynyt äidinäiti. Hän kantoi siihenastista itsenäisyyden historiaa mukanaan tahtoen ja tahtomattaan. Mummo hoivasi ja huolehti ainoasta lapsenlapsestaan. Minun varhaislapsuudessani kuitenkin pelättiin sotaa, sitä että itäinen naapuri tulee ja vie. Minun lapsuudessani pelättiin, kun Kuopion Rissalassa toimivat ilmavoimien joukot harjoittelivat Pohjois-Savon alueella ja muutama kone lensi matalalla ja rikkoi silloin tällöin

2 äänivallin. Minun lapsuudessani ei katsottu Tuntematon sotilas elokuvaa. Ei siksi, etteikö sitä olisi arvostettu vaan siksi, että muistot koskivat liikaa. Mummoni jäi 25-vuotiaana sotaleskeksi ja synnytti 8 kk myöhemmin äitini, joka siis oli sotaorpo. Sittemmin kirjoitin ylioppilasaineen Tuntematon sotilas elokuvasta, vertasin Laineen ja Mollbergin ohjauksia toisiinsa, ja L:n arvoiseksi se aine tuolloin arvioitiin. Äitini kasvoi samalla kun isänmaata jälleenrakennettiin ja sotakorvauksia maksettiin. Sukuun naitiin parikin Karjalan evakkoa, ja heidän tarinoitaan sai aikanaan pieni Maaritkin kuulla. Myöhemmin nuorena aikuisena kuuluin perheeseen, jossa lapset oli lähetetty Ruotsiin sotalapsiksi. Kun nämä lapset 2 tyttöä ja poika - olivat palanneet takaisin, perheessä ei ollut enää yhteistä kieltä. Kauniissa pappilassa Ruotsinmaalla oli puutarhuri joka aamu haravoinut hiekkakäytävät ja aamiaiseksi syötiin pannukakkuja hillolla ja kermavaahdolla. Helsingissä odottivat keittiö, yksi huone ja äiti, jonka puhetta ei ymmärtänyt. Suomi oli sodan jälkeen selviytyjien maa. Kasvutaustastani johtuen minun itsenäisyyden tunteeseeni sisältyy siis surua: surua menetyksistä, jäähyväisistä, luopumisista, lähtemisistä. Surua siitä, että on pitänyt pelätä. Siihen sisältyy myös äärimmäinen määrä kunnioitusta ja ylpeyttä. Suomi oli ainoa maa, joka maksoi sotakorvauksensa. Suomi oli maa, joka taitavalla politikoinnillaan säilytti sotien jälkeen koskemattomuutensa ja itsemääräämisoikeutensa, voisi melkein sanoa, vastoin monia odotuksia. Suomi on edelleenkin se EU-maa, joka pistää muut seinää vasten vaatien takuita siitä, ettemme joudu holtittoman taloudenpidon sivustakärsijöiksi. Itsenäisyydestä kertoo minulle myös se suuri ja hieno tunne, joka syntyy joka kerta, kun Finlandia-hymni soi. Suomalaiset säveltäjät ovat kautta aikojen

3 onnistuneet sisällyttämään teoksiinsa soinnin, joka koskettaa täällä jossakin ja josta syntyy tunne suomalaisuudesta ja isänmaasta. Myös iskelmiin on onnistuttu kirjoittamaan suomalainen tunnemaailma, joka konkretisoituu hikisillä tanssilavoilla, kun saa luvan kanssa painautua toista vasten Lapin tangon tai Satumaan tahdissa. Ilmassa on onnea ja odotusta tulevasta. Itsenäinen Suomi on juostu aikoinaan maailmankartalle, ja ehkä siitä johtuen itsenäisyydestä kertovat myös ne tunteet, joita tunnemme, kun Lasse Viren kaatuu ja silti juoksee voittajana maaliin, tai Matti Nykänen hyppää hernerokkasumussa maailman ykköseksi, tai kun kokoonnumme Helsingin Kauppatorille juhlimaan Suomen jääkiekkomaajoukkuetta tai Marjo Matikainen kiroaa havujen perään. Näissä hetkissä me itsenäiset ja itselliset suomalaiset olemme yksi ja yhtenäinen kansa, itsenäinen Suomi, joka iloitsee, riemuitsee ja itkee ilon kyyneleitä. Siis tuntee. Itsenäisyys on myös määre: itsenäinen valtio, itsenäinen Suomi. Kansainvälistä politiikkaa opiskelleena olen oppinut, että itsenäisyyteen kuuluvat käsitteet valtion suvereniteetti, koskemattomuus, autonomia. Itsenäisyydellä on myös oma symboliikkansa: oma lippu, kansallishymni, kieli, ja joskus oma rahayksikkökin. Olemmeko myynet osan itsenäisyydestämme, kun olemme vaihtaneet markan euroon: siitä voisimme varmasti väitellä pitkään ja esittää argumentteja puolesta ja vastaan. Jätän sen argumentoinnin tänään toisaalle. Arvoisa juhlaväki Väitän, että itsenäisyys on meille suomalaisille myös eräänlainen mielentila. Itsenäisyyspäivä ei ole mikä tahansa muiden juhlien joukossa vaan sillä on aivan oma merkityksensä. Ja tämä on sitä mielentilaa. Tähän mielentila-näkökulmaan

4 kuuluu jotenkin se, että juhlimme itsenäisyyttämme talvella, lumen ja pakkasen keskellä. Mikä muu ajankohta se meille neljän vuodenajan kansalla voisi edes olla? Olen tehnyt paljon kansainvälistä työtä ja huomannut huolehtivani siitä, ettei kokouksia järjestetä 6.12., mikä on herättänyt kummastusta kansainvälisissä kollegoissani, vaikka olen maininnut, että kysymyksessä on Suomen itsenäisyyspäivä. Kollegat eivät ole perustelujani ymmärtäneet, vaikkakin taipuneet, kun en ole antanut periksi. Minä olen puolestani jäänyt pohtimaan asiaa ja havainnut, että sellaisten maiden kansalaiset, jotka eivät ole pitkään aikaan historiassaan kamppailleet itsenäisyytensä puolesta, pitävät rauhaa ja itsenäisyyttä itsestäänselvyyksinä. Osa kollegoistani ei välttämättä ole edes tiennyt, milloin heidän isänmaansa on itsenäistynyt. Ei heidän ole edes tarvinnut asiaa miettiä, kun se on vain aina ollut niin. Pelkään, että meillekin on kasvamassa sukupolvi, jolle itsenäisyys ei ole enää minkäänlainen mielentila, vaan vain yksi vapaapäivä, jos se sattuu sijoittumaan arkipäivälle. On siis erittäin tärkeää, että jokainen meistä välittää itsenäisyyden merkitystä, tunnemaailmaa ja mielentilaa eteenpäin omissa puheissaan ja teoissaan. On meidän tehtävämme huolehtia siitä, että itsenäisyyden historia tunnetaan ja meille annetusta perinnöstä huolehditaan. Itsenäisyys on siis määre, mielentila ja tunne. Itsenäisyys on myös tulevaisuus. Itsenäisessä isänmaassa on lupa rakentaa, suunnitella ja unelmoida huomista varten. Meidän on huolehdittava siitä, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus tähän. Heikoimpia tai haavoittuneita ei jätetty sotatantereellekaan. Meidän on huolehdittava siitä, että syrjäytymisvaarassa tai jo köyhyysrajan alapuolella elävistä otetaan koppi ennen kuin he putoavat niin syvälle, ettei sieltä enää päästä pinnalle. Erityisesti lapset ja nuoret on napattava

5 turvaverkkoon ja avun piiriin. Yhteiskunnan suvaitsemattomuuteen ja polarisoitumiseen on puututtava, koska sellainen kehitys on itsenäisessä maassa häpeäksi. Se on itsenäisyyttä ilman tulevaisuutta. Sellaista yhteiskuntaa eivät itsenäisyytemme rakentajat ole halunneet. Hyvät itsenäisyyttä juhlivat suomalaiset Itsenäisyyspäivään kuuluvat tietyt rituaalit: lipun nosto, kansallislaulu, itsenäisyyspäivän juhla ja paraati ja illalla suurin osa kansasta kokoontuu TV:n ääreen seuraamaan Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Kiitos teille, sotiemme veteraanit, jotka olette turvanneet ja tukeneet Suomen itsenäisyyttä, puolustaneet sitä hädän hetkellä. Kiitos kaikille teille, jotka olette valmistaneet tietä tuleville sukupolville elää hyvinvoivassa, puhtaassa ja turvallisessa maassa ja luoneet tulevaisuutta. Koska teidän tekojenne ja rohkeutenne ansiosta me voimme tänäkin päivänä suorittaa nämä meille tärkeät rituaalit ja sytyttää illalla ikkunalle kynttilät turvallisin ja onnellisin mielin. Ikkunoissa ei tänään tarvita pimennysverhoja. Hyvää itsenäisyyspäivää meille kaikille.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry.

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. www.rukajarvensuunnanhistoriayhdistys.fi www.rukajarvikeskus.fi Kukkatervehdykset:

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Sitaatit: Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raportti Tulevaisuuden voittajat, 9/2010

Sitaatit: Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raportti Tulevaisuuden voittajat, 9/2010 Yhteisöllinen senioritalo Loppukiri - sijainti Kirjasto Loppukirin kohdalla, Hämeentiellä Kauppakeskus ja apteekki vajaankilometrin päässä (kartan alalaitaan päin) Raitiovaunut kaupunkiin n. 100 metrin

Lisätiedot

HÄNEN MAJESTEETTINSA KUNINGAS KAARLE XVI KUSTAAN PUHE SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTIN JUHLAPÄIVÄLLISELLÄ

HÄNEN MAJESTEETTINSA KUNINGAS KAARLE XVI KUSTAAN PUHE SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTIN JUHLAPÄIVÄLLISELLÄ HÄNEN MAJESTEETTINSA KUNINGAS KAARLE XVI KUSTAAN PUHE SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTIN JUHLAPÄIVÄLLISELLÄ 3. MAALISKUUTA 2015 Muutosvarauksin Herra Tasavallan Presidentti ja Rouva Jenni Haukio, Teidän Ylhäisyytenne,

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Teot SISÄLTÖ Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Lapsen taidot Tärkeitä kysymyksiä Yhteinen aika Tutkittua tietoa Teot ovat valintoja

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon.

Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon. Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon. Tässä tilaa tekstille! POHJAN MA A-HAN KE ÖSTERBOTTEN-PROJEKTET 2005-2014 Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri Keski-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri Vaasan

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Miksi johtavat ajatukset?

Miksi johtavat ajatukset? Miksi johtavat ajatukset? Johtavat ajatukset syntyvät aina sisältä päin. Ne ovat tärkeitä ennen kaikkea meille itsellemme. Tarkistamme ne joka vuosi yhdessä. Ne toimivat innostuksemme lähteenä ja niiden

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA 1 LAPSEN NIMI: OSOITE: HETU: PUHELIN: LAPSEN HUOLTAJAT: LAPSI ASUU: vanhempien luona äidin luona isän luona muualla, missä: PERHEEN MUUT LAPSET (Nimet ja syntymävuosi): MUUT

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään.

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. ISOISÄ ISOISÄ KERRO MINULLE KERRO MINULLE Anna kirja isoisällesi täytettäväksi ja saa se takaisin täynnä muistoja. Tarinasi on erityinen Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. Antaja Saaja

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Omat rajat ja turvaohjeet

Omat rajat ja turvaohjeet Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa

Lisätiedot

12.11.2008 Kristiina Hautakangas Medivire Hoiva Oy

12.11.2008 Kristiina Hautakangas Medivire Hoiva Oy Ikääntyneiden asuminen ja arki 12.11.2008 Kristiina Hautakangas Medivire Hoiva Oy Hilma mummon unelma On mukavaa, kun heräsin aamulla omassa kauniissa huoneessa, ei tullut kiire ja söin rauhassa hyvän

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Muistoissamme 50-luku

Muistoissamme 50-luku Muistoissamme 50-luku 2. Jälleenrakennus Sodat olivat tehneet valtavaa tuhoa. Luovutetulle alueelle oli jäänyt tehtaita ja maatiloja. Menetysten korjaaminen vaati suomalaisilta paljon sisukasta työtä ja

Lisätiedot

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija , Monikulttuurisuuden asiantuntija SUOMESSA ON Monikulttuurisuus koulussa Noin 50 000 maahanmuuttajataustaista perhettä (4%) Yli 30 000 maahanmuuttajataustaista nuorta PERHEET Maahanmuuttajia Maahanmuuttotaustaisia

Lisätiedot

Nutukka 2. Nutukka 2 / Pohjolaopisto Minun Ouluni -valokuvauskurssin satoa. Pohjola-opisto Raija Näppä, Erja Stolt, Anna-Maaria Ahola 10.6.

Nutukka 2. Nutukka 2 / Pohjolaopisto Minun Ouluni -valokuvauskurssin satoa. Pohjola-opisto Raija Näppä, Erja Stolt, Anna-Maaria Ahola 10.6. 10.6.2009 Nutukka 2 Nutukka 2 / Pohjolaopisto Minun Ouluni -valokuvauskurssin satoa Pohjola-opisto Raija Näppä, Erja Stolt, Anna-Maaria Ahola Nutukka 2- Nuoret turvapaikanhakijat kansanopistossa Alkio-opisto

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

1. Tehtäväsarja. Väite: Työpaikan valinnan tärkein kriteeri on palkkataso.

1. Tehtäväsarja. Väite: Työpaikan valinnan tärkein kriteeri on palkkataso. KOKEEN SUORITTAJAN KAPPALE 1. tétel 1/2. oldal 1. Tehtäväsarja Suullinen koe koostuu kolmesta arvioitavasta osasta. Tehtävissä 2 ja 3 kokeen suorittajalla on noin puoli minuuttia aikaa valmistautua tehtävään.

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi

IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi . IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi AURAJOEN MONET KASVOT AURAJOEN NYKYISYYDESTÄ JA TULEVAISUUDESTA Kerrottu koettu

Lisätiedot

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio REIPPAAN TYTöN URAPOLKU Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio Olipa kerran reipas tyttö, joka oli niin reipas ettei hänestä tarvinnut huolta kantaa. Hän piti puolensa, ilmaisi asiansa, lunasti lupauksensa

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission Leaving Certificate 2011 Marking Scheme Finnish Higher Level VASTAUKSET I Tehtävä: Vastaa kaikkiin kysymyksiin. 1. Selitä omin sanoin seuraavat

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen Mannerheim-luento Pääjohtaja Päämajasymposium Mikkeli 1 Carl Gustaf Emil Mannerheim Suomen valtionhoitaja 12.12.1918 25.7.1919 Suomen tasavallan presidentti 4.8.1944 4.3.1946 Kuva: Museovirasto 2 Neljä

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ

KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ Mäntyharju 22.3.2012 Varhaiskasvatuksen vanhempainilta KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ Lapsen parhaaksi sujuvaan yhteistyöhön Mitä kasku antaa Lapselle Perheelle Hoitohenkilöstölle Tilaisuuden

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,

Lisätiedot

Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää 6.3 2009

Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää 6.3 2009 Riittävän n hyvä isä? Esitelmä MLL:n isyyspäivill ivillä 6.3 2009 Milloin riittävyys on koetuksella? Epävarmuus riittävyydest vyydestä ennen kuin on edes saanut lapsen. Silloin kun lapsemme voi psyykkisesti

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot