TORNIONJOEN VESISTÖALUEELLE PERUSTETTAVA KANSAINVÄLINEN VESIENHOITOALUE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TORNIONJOEN VESISTÖALUEELLE PERUSTETTAVA KANSAINVÄLINEN VESIENHOITOALUE"

Transkriptio

1 TORNIONJOEN VESISTÖALUEELLE PERUSTETTAVA KANSAINVÄLINEN VESIENHOITOALUE ALUSTAVA SELVITYS SUOMEN PUOLEISEN ALUEEN MERKITTÄVIMMISTÄ VESISTÄ, JOULUKUU 2004

2 2 1 JOHDANTO Tämä raportti on EY:n vesipolitiikan puitedirektiivin 5 artiklan edellyttämä alustava selvitys vesienhoitoalueen ominaispiirteistä, ihmistoiminnan ympäristövaikutuksista ja veden käytöstä. Selvitys on pohjana vesienhoidon järjestämisestä annetun lain mukaiselle suunnittelulle. Selvitys on tehty Lapin ympäristökeskuksessa ympäristöministeriön ja maa ja metsätalousministeriön ohjeiden mukaisesti. Tulokset on raportoitu taulukko ja karttamuodossa ympäristöministeriölle ja Suomen ympäristökeskukselle. Suomen ympäristökeskus kokoaa vesienhoitoalueiden selvityksistä ehdotuksen valtakunnalliseksi raportiksi ja ympäristöministeriö vahvistaa sen. Ministeriö toimittaa raportin EU:n komissiolle mennessä. 2 PINTAVEDET 2.1 RAPORTOITAVAT PINTAVEDET JA PINTAVESITYYPIT Raportointi kattaa joet, joiden valuma alue Suomen valtakunnan alueella on vähintään km 2 sekä järvet, joiden pinta ala on yli 40 km 2. Raportoitava rannikkovesialue kattaa Tornion edustan sisäiset aluevedet ulottuen niistä vielä yhden meripeninkulman verran ulommas. Tornionjoen Suomenpuoleisella valuma alueella on 5 raportoitavaa jokea. Jokien yhteispituus on 686 km. Osaa joista käsitellään raportoinnissa useampana osana. Kokorajan ylittäviä järviä alueella on yksi, Miekojärvi, ja sen pinta ala on 53 km 2. Raportoitavien rannikkovesien pinta ala on 107 km 2. Pintavedet tyypitellään niiden luontaisten ominaisuuksien mukaan. Järville, joille ja rannikkovesille on määritetty omat tyypittelytekijänsä. Jokien tyypittelyssä lähtökohtana ovat valuma alueen koko ( km 2 ja yli km 2 ja turvemaan osuus valumaalueesta (yli vai ali 25 %). Järvien tyypittely perustuu järven kokoon (yli 40 km 2 ) ja veden värilukuun (yli vai alle 30). Perämeren rannikko jaetaan sisempiin ja ulompiin rannikkovesiin. Raportoitavat pintavedet jakautuvat eri tyyppeihin seuraavasti: Jokityypit km % Erittäin suuret humusjoet Keskikorkean maan suuret vähähumuksiset joet Suuret humuspitoiset joet Järvityypit km 2 % Suuret humusjärvet Rannikkovesityypit km 2 % Perämeren sisemmät rannikkovedet Perämeren ulommat rannikkovedet 73 66

3 Kuva 1. Raportoitavat pintavedet ja pintavesityypit (välivesistö = ei raportoitava vesistö). 3

4 2.3 ALUSTAVASTI VOIMAKKAASTI MUUTETUKSI TUNNISTETUT VESISTÖNOSAT 4 Sellaiset vesistöt tai vesistönosat, joita ihminen on muuttanut huomattavasti fyysisesti, kuten patoja rakentamalla, säännöstelemällä, perkaamalla tai pengertämällä, voidaan tietyissä tapauksissa nimetä voimakkaasti muutetuiksi. Niille voidaan asettaa lievempiä ympäristön tilatavoitteita, missä otetaan huomioon muutosten aiheuttamat rajoitukset. Tässä tarkastelussa pyritään tunnistamaan alustavasti raportoitavista vesistöistä ne vesistönosat, joissa hydrologiset ja morfologiset muutokset ovat erittäin huomattavia. Varsinainen nimeäminen tehdään vuoden 2009 loppuun mennessä. Jokivesistöissä muutokset on arvioitu erittäin huomattaviksi silloin, kun jokijakson pituudesta on voimalaitoksin allastettu yli 50 % tai lyhytaikaissäännöstelystä aiheutuva virtaaman enimmäisvuorokausivaihtelu (HQ NQ) vrk on suurempi kuin keskivirtaama keskiyli tai keskialivirtaaman muutos on yli 50 % tai uomasta on vuoden 1950 jälkeen perattu tai oikaistu yli50 % tai uoman kaksinkertaisesta pituudesta on pengerretty tai rantasuojattu yhteensä yli 50 %. Tornionjoen alueella nyt raportoitavien vesistöjen joukossa ei alustavien arvioiden mukaan ole voimakkaasti muutettuja vesistöjä. 2.4 SISÄVESIEN JA RANNIKON FOSFORI JA TYPPIKUORMITUS Sisävesiin kohdistuva ravinteiden hajakuormitus perustuu Suomen ympäristökeskuksen kehittämän vesistökuormitusjärjestelmän (VEPS 2.0) laskennallisiin tuloksiin. Tiedot pistemäisestä ravinnekuormituksesta on saatu Ympäristönsuojelun tietojärjestelmästä (VAH TI). Turkistuotannosta aiheutuvaa ravinnekuormitusta on arvioitu erikseen turkiseläinten määrien ja ominaiskuormituslukujen perusteella. Kuormitusarvoina ovat vuosien kuormitusten keskiarvot. Vesienhoitoalueen sisävesiin kohdistuva kokonaisfosforikuormitus on yhteensä 86 t/a, ja se jakautuu seuraavasti: Kalankasvatus 0.4 % Yhdyskunnat 1.0 % Turkistarhaus 0.03 % Maatalous 17.0 % Metsatalous 2.6 % Haja ja loma asutus 6.2 % Turvetuotanto 0.3 % Luonnonhuuhtouma 65.9 % Laskeuma 6.6 % Hulevedet 0.06 %

5 Vesienhoitoalueen sisävesiin kohdistuva kokonaistyppikuormitus on yhteensä t/a, ja se jakautuu seuraavasti: 5 Yhdyskunnat 2.4 % Kalankasvatus 0.1 % Turkistarhaus 0.01 % Maatalous 10.6 % Metsatalous 1.6 % Haja ja loma asutus 1.5 % Turvetuotanto 0.4 % Laskeuma 11.2 % Hulevedet 0.10 % Luonnonhuuhtouma 72.0 % Suoraan maalta ja rannikolta rannikkovesiin kohdistuva pistemäinen ravinnekuormitus on saatu VAHTI rekisteristä. Tiedot kuvaavat vuosien kuormitusten keskiarvoa. Jokien rannikkovesiin tuoma ravinnekuormitus ei sisälly näihin lukuihin. Ne arvioidaan myöhemmin Suomen ympäristökeskuksessa. Vesienhoitoalueen rannikkovesiin suoraan maalta kohdistuva pistemäinen kokonaisfosforikuormitus on yhteensä 0,089 t/a, mikä on peräisin teollisuuden jätevesistä. Vastaavasti rannikkovesiin suoraan maalta kohdistuva pistemäinen kokonaistyppikuormitus on yhteensä 133 t/a. Typpi on peräisin teollisuuden jätevesistä. 2.5 HAITALLISET AINEET SISÄVESISSÄ JA RANNIKKOALUEELLA Haitalliset aineet jaotellaan EU prioriteettiaineisiin, jotka on lueteltu direktiivin liitteessä X, ja muihin pilaaviin aineisiin. Komissiolle raportoidaan kaikkien vesistöalueella havaittujen EU prioriteettiaineiden kuormitus. Muista pilaavista aineista valitaan vesienhoitoaluetasolla merkittävimmät, kuitenkin enintään viisi ainetta. Vesienhoitoalueella haitallisten aineiden valinnan tekivät Lapin ympäristökeskuksen asiantuntijat. Haitallisten aineiden pistemäinen kuormitus on saatu VAHTI:sta, joka on ympäristöhallinnon ympäristönsuojelun tietojärjestelmä. Päästölähteet ryhmitellään seuraavasti: maatalous, hulevedet, teollisuus, voimalaitokset ja kaivokset, liikenne, pilaantuneet maa alueet ja kaatopaikat sekä yhdyskuntajätevesien puhdistamot. Raportoitujen pistemäisten päästölähteiden kuormitustiedot perustuvat vuosien keskiarvoon. Vesienhoitoalueella ei ole havaittu sisävesiin kohdistuvaa EU prioriteettiaineiden bruttokuormitusta. Vesienhoitoalueen sisävesiin kohdistuva muu pilaavien aineiden tai parametrien bruttokuormitus ja pääasialliset päästölähteet ovat: Pilaava aine kg/a Päästölähde COD Cr ei määräarviota maatalous kiintoaine ei määräarviota maatalous

6 6 Vesienhoitoalueen rannikkovesiin suoraan maalta ja rannikolta kohdistuva EUprioriteettiaineiden bruttokuormitus ja pääasiallinen päästölähde on: EU prioriteettiaine kg/a Päästölähde nikkeli ja sen yhdisteet teollisuus Vesienhoitoalueen rannikkovesiin kohdistuva muu pilaavien aineiden tai parametrien bruttokuormitus ja pääasialliset päästölähteet ovat: Pilaava aine kg/a Päästölähde syanidit 464 teollisuus kromi ja sen yhdisteet teollisuus sinkki ja sen yhdisteet teollisuus fluoridit teollisuus kiintoaine teollisuus 2.6 IHMISTOIMINNAN VAIKUTUSTEN MERKITTÄVYYS RAPORTOITAVISSA PINTA VESISSÄ Arvio ihmistoiminnan vaikutusten merkityksestä raportoitavissa pintavesissä perustuu käytettävissä oleviin tietoihin veden laadusta, kuormituksesta sekä hydro morfologisista ja biologisista muutoksista. Biologisten tekijöiden (vesikasvit, pohjaeläimet, kasviplankton ja kalat) ja veden laadun muutosta luonnontilaan nähden arvioidaan kolmiportaisella asteikolla (=vähäinen, kohtalainen, suuri). Arvio tehtiin Lapin ympäristökeskuksessa. Veden laadun osalta arviot tehtiin suhteuttamalla arvioitavan vesistön veden laatua mahdollisimman luonnontilaisiin vesistöihin sekä arvioimalla vesistön tilassa tapahtunutta kehitystä ja vesistöön kohdistuvia paineita. Biologisten laatutekijöiden osalta hyödynnettiin saatavilla olevaa aineistoa siten että lähemmin tarkasteltiin alueita, joilla paineita voitiin todeta olevan. Mikäli alueella ei ole tiedossa paineita, ihmisen aiheuttamat muutokset biologisissa tekijöissä katsottiin vähäisiksi. Aineisto voitiin myös todeta riittämättömäksi arviointia varten. Nyt raportoitavissa vesissä Tornionjoen alueella ei alustavan arvion mukaan ole voimakkaasti muutettuja vesistöjä tai muita sellaisia vesistöjä joissa olisi huomattavia ihmistoiminnasta aiheutuneita muutoksia.

7 3 POHJAVEDET POHJAVESIALUEET Tämän työn yhteydessä on päivitetty aiempi 1990 luvun alussa tehty pohjavesialueiden kartoituksen ja luokituksen aineisto uudelleen ja tehty tarvittavat muutokset ja lisäykset. EU komissiolle raportoidaan tärkeimmän I luokan pohjavesialuetiedot. Näiltä alueilta otetaan vettä yleisiä vesilaitoksia varten. Useimmiten pohjavesialueet ovat viimeisen jäätiköitymisen loppuvaiheilla sulamisvesien kuljettamasta ja lajittelemasta maa aineksesta syntyneitä hiekka soramuodostumia, joista vettä voi saada pistemäisesti yhdestä kohteesta runsaasti. Pitkittäisharjut ovat yleisin muodostumatyyppi. Vesienhoitoalueen keski ja pohjoisosissa on myös joitakin ns. sandur delta alueita. Laajojen moreenirinteiden juurilla olevat lähteet voivat olla myös antoisia vedenottopaikkoja ja monet Tornionjoen alajuoksulla Suomen puolella olevat pohjavesialueet ovat tällaisia muodostumia. Alueen pohjoisosassa on kaksi porakaivoa pienehkön kulutuskeskuksen vedenottopaikkana. Tornionjoen vesienhoitoalueella I luokan pohjavesialueita on kaikkiaan 61 kpl. Niiden kokonaispinta ala on 60 km 2. Pohjavesialueiden veden laadussa on nähtävissä jonkin verran eroa eri kivilajialueilla. Happamilla kivilajialueilla veden ph on alhainen ja liuenneiden aineiden määrä pieni. Valuma alueen keskiosassa on paikoin emäksisempiä kivilajeja ja siellä veden ph voi olla lievästi emäksinen ja liuenneiden aineiden määrä suurempi. Alavalla rannikkoseudulla joen alajuoksulla pohjavedet ovat usein rauta ja mangaanipitoisia ja niitä ei sen vuoksi käytetä vedenottoon. 3.2 POHJAVESIMUODOSTUMIEN LISÄTARKASTELU JA ARVIO IHMISTOIMINNAN VAIKUTUKSISTA Pohjavesimuodostumien ominaispiirteiden osalta on tehty alkutarkastelu ja kultakin pohjavesialueelta on tehty riskiarviointi erikseen, jossa on pisteytetty noin 10 erillistä osatekijää ja tehty kokonaisriskiarvio. Kokonaisriskiarviossa on käytetty luokitusta pieni, kohtalainen ja suuri. Vesienhoitoalueella vedenottokäytössä olevat pohjavesialueet ovat asutus ja teollisuusalueiden ulkopuolella, joten näistä syistä johtuvat riskitekijät ovat pieniä. Maatalouden aiheuttama kuormitus on myös vähäistä. Pohjavesialueilla ei juurikaan ole vilkasliikenteisiä teitä, joten haitat pohjavesille jäävät tältä osin myös vähäisiksi. Suuria riskejä pohjavesialueilla ei ole todettavissa. Maa aineksen otto on ollut 1980 luvun alusta alkaen luvanvaraista toimintaa ja sen myötä pohjavesien suojelu on voitu huomioida ottotoiminnassa ja estää merkittävien riskien syntymistä. Kuormitettujen pohjavesialueiden suojelua toteutetaan nykyään paljolti pohjavesialueille laadittavien suojelusuunnitelmien perusteella. Riskipisteluokituksen mukaan kokonaisriskin ollessa suuri alueella tarvitaan tehtäväksi suojelusuunnitelma. Vesienhoitoalueella näin riskialttiita pohjavesialueita ei ole todettu, joten suojelusuunnitelmien laadinta ei ole välttämätöntä. Yhdellä pohjavesialueella on kohtalainen vahinkoriski jätevesien johtamisjärjestelmien vuoksi, mutta tämäkin vedenottamo jätetään lähiaikoina pois käytöstä.

8 4 VEDENOTTO PINTAVEDENOTTO Vesienhoitoalueella on kaksi teollisuuden pintavedenottamoa, joista toinen isompi käyttäjä ottaa vettä terästeollisuuden käyttöön ja toinen panimolle. Näiden käyttämä vesimäärä vuonna 2003 oli yhteensä keskimäärin noin m 3 /d. Talousveden hankinnassa kaikki vesi otetaan pelkästään pohjavesistä. 4.2 POHJAVEDENOTTO Vesienhoitoalueella on 61 tärkeää I luokan pohjavesialuetta. Näillä alueilla on kaikkiaan 80 kaivoa. Pohjavesialueiden antoisuus on kaikkiaan m 3 /d ja niistä käyttöön otettu vesimäärä v 2003 oli 2378 m 3 /d eli noin kymmenesosa kokonaisantoisuudesta. Tekopohjavesilaitoksia ei vesienhoitoalueella ole käytössä. Pohjaveden ph on happamilla kivilajialueilla luontaisesti alhainen ja vettä alkaloidaan monilla laitoksilla vedenjakelujärjestelmän metallimateriaalien korroosion vähentämiseksi. 5 VEDENHANKINNAN ENNUSTEET Yhdyskuntien vuonna 2003 käyttämät vesimäärät perustuvat ympäristöhallinnon ylläpitämän vesi ja viemärilaitosrekisterin ja kuntakohtaisten vesihuollon kehittämissuunnitelmien tietoihin. Vedenhankinnan ennusteet perustuvat kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmiin, vesihuollon alueellisiin yleissuunnitelmiin sekä vesihuoltolaitosten ja ympäristökeskuksen asiantuntija arvioihin. Yhdyskuntien pohjavedenhankinta oli Tornionjoen alueella vuonna 2003 yhteensä noin m 3 /d, ja vuonna 2015 pohjavedenhankinnan on arvioitu olevan noin m3/d. Vesienhoitoalueen yhdyskunnat eivät käytä pintavettä, eikä pintavettä ole arvioitu käytettävän myöskään vuonna 2015.

KEMIJOEN VESIENHOITOALUE ALUSTAVA SELVITYS VESIENHOITOALUEEN MERKITTÄVIMMISTÄ VESISTÄ, JOULUKUU 2004

KEMIJOEN VESIENHOITOALUE ALUSTAVA SELVITYS VESIENHOITOALUEEN MERKITTÄVIMMISTÄ VESISTÄ, JOULUKUU 2004 KEMIJOEN VESIENHOITOALUE ALUSTAVA SELVITYS VESIENHOITOALUEEN MERKITTÄVIMMISTÄ VESISTÄ, JOULUKUU 2004 2 1 JOHDANTO Tämä raportti on EY:n vesipolitiikan puitedirektiivin 5 artiklan edellyttämä alustava selvitys

Lisätiedot

OULUJOEN IIJOEN VESIENHOITOALUE ALUSTAVA SELVITYS VESIENHOITOALUEEN MERKITTÄVIMMISTÄ VESISTÄ, JOULUKUU 2004

OULUJOEN IIJOEN VESIENHOITOALUE ALUSTAVA SELVITYS VESIENHOITOALUEEN MERKITTÄVIMMISTÄ VESISTÄ, JOULUKUU 2004 OULUJOEN IIJOEN VESIENHOITOALUE ALUSTAVA SELVITYS VESIENHOITOALUEEN MERKITTÄVIMMISTÄ VESISTÄ, JOULUKUU 2004 2 1 JOHDANTO EY:n vesipolitiikan puitedirektiivin 5 artikla edellyttää, että kullakin vesienhoitoalueella

Lisätiedot

ALUSTAVA SELVITYS KYMIJOEN-SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN MERKITTÄVIMMISTÄ VESISTÄ

ALUSTAVA SELVITYS KYMIJOEN-SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN MERKITTÄVIMMISTÄ VESISTÄ ALUSTAVA SELVITYS KYMIJOEN-SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN MERKITTÄVIMMISTÄ VESISTÄ TAMMIKUU 2005 1. JOHDANTO EY:n vesipolitiikan puitedirektiivin (2000/60/EY) 5 artikla edellyttää, että kullekin direktiivin

Lisätiedot

TENON, NÄÄTÄMÖJOEN JA PAATSJOEN VESISTÖALU EILLE PERUSTETTAVA KANSAINVÄLINEN VESIENHOI TOALUE

TENON, NÄÄTÄMÖJOEN JA PAATSJOEN VESISTÖALU EILLE PERUSTETTAVA KANSAINVÄLINEN VESIENHOI TOALUE TENON, NÄÄTÄMÖJOEN JA PAATSJOEN VESISTÖALU EILLE PERUSTETTAVA KANSAINVÄLINEN VESIENHOI TOALUE ALUSTAVA SELVITYS SUOMEN PUOLEISEN ALUEEN MERKITTÄVIMMISTÄ VESISTÄ, JOULUKUU 2004 1 JOHDANTO 2 Tämä raportti

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

Vedenlaatu ja ihmistoiminnan paineet Peruveden valuma-alueella

Vedenlaatu ja ihmistoiminnan paineet Peruveden valuma-alueella Vedenlaatu ja ihmistoiminnan paineet Peruveden valuma-alueella 8.10.2018 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Juho Kotanen 1 Vesienhoidon tavoitteet Perustuu EU:n vesipolitiikan puitedirektiiviin

Lisätiedot

Suomen yhteenveto vesien ominaispiirteiden ja vaikutusten alustavasta tarkastelusta

Suomen yhteenveto vesien ominaispiirteiden ja vaikutusten alustavasta tarkastelusta SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 3 2006 Suomen yhteenveto vesien ominaispiirteiden ja vaikutusten alustavasta tarkastelusta Vesipuitedirektiivin (2000/60/EY) 5 artiklan mukainen yhteenvetoraportti

Lisätiedot

Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21

Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21 Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21 Tornionjoen lohi- ja vesiparlamentti 11.-12-11.2014 Pekka Räinä/ Lapin ELY-keskus Kuuleminen meneillään Kuuleminen VHS-

Lisätiedot

Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset

Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset 1 Mihin kuormitusarviot perustuvat SYKEn hydrologinen malli (SYKE_WSFS) & kuormitusmalli (VEMALA) Fosforin ja typen kuormituksen syntyminen maa-alueilta

Lisätiedot

Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle. Marjaana Eerola

Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle. Marjaana Eerola Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle Marjaana Eerola Vesienhoidon suunnittelusta Tavoitteena, ettei vesien tila heikkene ja että vedet olisivat vähintään hyvässä tilassa vuonna

Lisätiedot

Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma

Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma Närpiönjoki-kokous 23.10.2014 Mari Leminen Suunnittelija Vesihuoltoryhmä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjavesialueet Pohjavesimuodostuma

Lisätiedot

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE Kimmo Olkio Vesienhoidon yhteistyöryhmä 22.3.2013 LUOKITELTELTAVAT PINTAVESIMUODOSTUMAT (Keski-Suomi) Rajatut ja tyypitellyt muodostumat luokitellaan:

Lisätiedot

Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua

Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua Paula Mononen Pohjois-Karjalan ympäristökeskus Metsätalous ja vesistöt -seminaari, Koli 26.9.2006 Vesipolitiikan

Lisätiedot

HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä

HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vesienhoidon järjestämisestä annetun lain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vesienhoidon järjestämisestä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Vesienhoito ja vesistöjen tila Lylyjoen valuma-alueella

Vesienhoito ja vesistöjen tila Lylyjoen valuma-alueella Vesienhoito ja vesistöjen tila Lylyjoen valuma-alueella Kuormitus kuriin hankkeen infotilaisuus 5.6.2018 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Juho Kotanen 1 Vesienhoidon tavoitteet Perustuu

Lisätiedot

Ehdotus Kemijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille Pekka Räinä/ Lapin ELY-keskus

Ehdotus Kemijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille Pekka Räinä/ Lapin ELY-keskus Ehdotus Kemijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21 Pekka Räinä/ Lapin ELY-keskus Kuuleminen meneillään Kuuleminen VHS ja TRHS-ehdotuksista 1.10.2014-31.3.2015 www.ymparisto.fi/vaikutavesiin

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 21.10.2014 Lappeenranta Taina Ihaksi Yleistä vesienhoidosta VPD (2000/60/EY) ja laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Suunnittelu tehdään vesienhoitoalueittain

Lisätiedot

Vesienhoito ja vesistöjen tila Kälkänjoen valuma-alueella ja Länsi-Puulalla

Vesienhoito ja vesistöjen tila Kälkänjoen valuma-alueella ja Länsi-Puulalla Vesienhoito ja vesistöjen tila Kälkänjoen valuma-alueella ja Länsi-Puulalla Kuormitus kuriin hankkeen infotilaisuus Kangasniemi 22.5.2018 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Juho Kotanen

Lisätiedot

Katsaus vesienhoidon toimenpiteiden seurantaan

Katsaus vesienhoidon toimenpiteiden seurantaan Katsaus vesienhoidon toimenpiteiden seurantaan Ähtävänjokirahasto 20v 29.8.2013 Vincent Westberg Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten

Lisätiedot

Päivitetty joulukuu Vesienhoito uudistuu

Päivitetty joulukuu Vesienhoito uudistuu Päivitetty joulukuu 2005 Vesienhoito uudistuu Kuva Tuukka Pahtamaa Tavoitteena vesien hyvä tila Vesienhoidolle ja suojelulle on tulossa yhtenäiset tavoitteet EU:n jäsenmaissa. Vesienhoidon tavoite on vaativa:

Lisätiedot

Valuma-alueen merkitys vesiensuojelussa

Valuma-alueen merkitys vesiensuojelussa Valuma-alueen merkitys vesiensuojelussa Marjo Tarvainen Asiantuntija, FT Pyhäjärvi-instituutti 25.1.2010 VOPPE koulutus, Eura 1 Veden laatuun vaikuttavia tekijöitä Vesitase Sateet lisäävät virtaamia, mitkä

Lisätiedot

Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021

Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021 Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021 Kuuleminen 1.10.2014-31.3.2015 Juho Kotanen, ESAELY 7.11.2014 Yleistä vesienhoidosta Taustalla vesipuitedirektiivi (VPD, 2000/60/EY) ja

Lisätiedot

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Hannele Nyroos Tuumasta toimeen Itämeren tilan parantamiseksi - merenhoidon sidosryhmätilaisuus 2.3.2015 Rake-sali,

Lisätiedot

Vesipuitedirektiivin toimenpano Esimerkkinä Kyrönjoen toimenpideohjelma

Vesipuitedirektiivin toimenpano Esimerkkinä Kyrönjoen toimenpideohjelma Vesipuitedirektiivin toimenpano Esimerkkinä Kyrönjoen toimenpideohjelma Karl-Erik Storberg, Lotta Hadin ja Liisa Maria Rautio Ympäristönsuojelupäivät 3.-4.10.2007 Lammi 1 Vesienhoidon suunnittelu 2006-2009

Lisätiedot

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 14.2.2012 1 Vesienhoidon tavoitteet Vesienhoidon tavoitteena on suojella, parantaa

Lisätiedot

Maa-ainesten ottaminen ja vesienhoidon suunnittelu

Maa-ainesten ottaminen ja vesienhoidon suunnittelu Maa-ainesten ottaminen ja vesienhoidon suunnittelu Satakunnan maa-ainesseminaari 9.2.2010 Maria Mäkinen pohjavesiasiantuntija maria.k.makinen@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen ELY, ympäristö- ja luonnonvarat

Lisätiedot

Vesiensuojeluseminaari 9.9.2014 Imatra. Visa Niittyniemi Vesistöpäällikkö

Vesiensuojeluseminaari 9.9.2014 Imatra. Visa Niittyniemi Vesistöpäällikkö Vesiensuojeluseminaari 9.9.2014 Imatra Visa Niittyniemi Vesistöpäällikkö Pintaveden tila Biologiset laatutekijät -Kasviplankton -Vesikasvit -Piilevät -Pohjaeläimet -Kalat Fysikaaliskemialliset laatutekijät

Lisätiedot

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus)

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Isojärvi Seura ry:n vuosikokous 25.3.2015 Pori Sanna Kipinä-Salokannel, Varsinais-Suomen ELY-keskus Vesienhoidon suunnittelu Vesistöaluekohtainen

Lisätiedot

Kunnostusojituksen vesistökuormitus ja -vaikutukset. Samuli Joensuu Jyväskylä

Kunnostusojituksen vesistökuormitus ja -vaikutukset. Samuli Joensuu Jyväskylä Kunnostusojituksen vesistökuormitus ja -vaikutukset Samuli Joensuu Jyväskylä 16.4.2013 Vesistöjen tila ja kuormituslähteet Massa-ja Yhdyskunnat paperiteollisuus Typpi t/a 10 % 2 % Turkistarhaus Muu teollisuus

Lisätiedot

Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021

Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021 Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021 Maaseutuverkoston tiedotuskierros Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 7.8.2014 Sisältö Vesienhoidon tavoitteet ja aikataulu Vesien tila Länsi-Suomessa

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja vesienhoito

Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutos ja vesienhoito Tornionjoen vesiparlamentti 6.11.2013 Pekka Räinä Lapin ELY-keskus Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutoksen vaikutukset veden laatuun/ekologiseen tilaan Kuormitusskenaariot

Lisätiedot

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Lähtökohtia Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan 31 kunnasta 21 vedenhankinta perustuu pohjaveden tai tekopohjaveden käyttöön

Lisätiedot

Vesienhoidon tulevaisuus haasteita ja mahdollisuuksia

Vesienhoidon tulevaisuus haasteita ja mahdollisuuksia Vesienhoidon tulevaisuus haasteita ja mahdollisuuksia Varsinais-Suomen ELY-keskus Sanna Kipinä-Salokannel Varsinais-Suomen ELY-keskus / Ympäristö ja luonnonvarat, Sanna Kipinä-Salokannel 26.1.2010 1 Vesienhoidon

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella KUULUTUS VARELY/4302/2016 30.10.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella KUULUTUS VARELY/1831/2018 14.6.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Johtava asiantuntija Antton Keto Suomen ympäristökeskus Limnologipäivät

Lisätiedot

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Kaavoituksen ajankohtaispäivä 14.6.2016 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 13.6.2016 Kartoituksen vaihe Tärkeät pohjavesialueet

Lisätiedot

Vesienhoito ja maatalous

Vesienhoito ja maatalous Vesienhoito ja maatalous Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena 9.6.2014, Pori Sanna Kipinä-Salokannel Varsinais-Suomen ELY-keskus, Vesien tilan yksikkö Vesienhoidon suunnittelu Vesistöaluekohtainen

Lisätiedot

2. Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä (liite 1)

2. Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä (liite 1) Lappi LAPIN VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS (6) Aika: 28.05.2013 klo 12.00-14.00 Paikka: Läsnä: Lapin ELY-keskus, Virastotalo, Hallituskatu 5 C, Rovaniemi, Amica-ravintolan kokoushuone Kabinetti Timo

Lisätiedot

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Antton Keto ja Ilkka Sammalkorpi Suomen ympäristökeskus Vesikeskus Maankuivatus- ja vesiensuojeluseminaari Salaojakeskus & BSAG 26.5.2016 Suitian linna Esityksen

Lisätiedot

VESIENHOITOSUUNNITELMA JA TOIMENPIDEOHJELMA VUOSIKSI 2016-2021

VESIENHOITOSUUNNITELMA JA TOIMENPIDEOHJELMA VUOSIKSI 2016-2021 VESIENHOITOSUUNNITELMA JA TOIMENPIDEOHJELMA VUOSIKSI 2016-2021 Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 29.10.2014 1 Pintavesien ekologinen tila Yksityiskohtaista tietoa

Lisätiedot

vesienhoitoon Yhteistyöllä parempaan TORNIONJOEN VESIENHOITOALUE

vesienhoitoon Yhteistyöllä parempaan TORNIONJOEN VESIENHOITOALUE Yhteistyöllä parempaan vesienhoitoon Yhteenveto vesienhoitoa koskevista keskeisistä kysymyksistä Tornionjoen vesienhoitoalueella Kansi: kukin alue valitsee oman kansikuvansa ja täydentää alaotsikkoon oman

Lisätiedot

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere14.5.2016 Sami Moilanen/Pirkanmaan ELY-keskus Vesientilan kartoitus, vesienhoito ja kunnostustarpeet

Lisätiedot

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Vesihuolto Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma jatkossa huomioitavaa

Lisätiedot

Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle

Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle Mari Leminen 2014 Etelä-Pohjanmaan ELY 469 pohjavesialuetta Luokka I: 377 kpl Luokka II: 92 kpl Luokittelu Riskitekijöiden arviot Hyvä tila/huono

Lisätiedot

Miten happamat sulfaattimaat näkyvät Sirppujoen veden laadussa

Miten happamat sulfaattimaat näkyvät Sirppujoen veden laadussa Miten happamat sulfaattimaat näkyvät Sirppujoen veden laadussa Juha-Pekka Triipponen & Sanna Kipinä-Salokannel, Varsinais-Suomen ELY-keskus Happamat sulfaattimaat maa- ja metsätaloudessa Laitila 12.4.2019

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella KUULUTUS VARELY/544/2017 8.6.2017 Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella Kustavin pohjavesialueen luokkamuutos Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

VEMALA paineiden arvioinnissa. Markus Huttunen, SYKE

VEMALA paineiden arvioinnissa. Markus Huttunen, SYKE VEMALA paineiden arvioinnissa Markus Huttunen, SYKE 30.1.2019 Kuormitusten VEMALA mallinnus Kuormituslähteet Sijainti valuma-alueella Kuormituksen kulkeutuminen ja pidättyminen Vesimuodostumaan päätyvä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Ympäristölautakunta Ypst/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Ympäristölautakunta Ypst/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (7) 321 Lausunto vesien hoidon suunnittelun työohjelmasta, aikataulusta, ympäristövaikutusten arvioimisesta sekä Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen keskeisistä

Lisätiedot

Vesienhoidon toteutusohjelma. Ympäristöministeriö LAP ELY

Vesienhoidon toteutusohjelma. Ympäristöministeriö LAP ELY Vesienhoidon toteutusohjelma Ympäristöministeriö LAP ELY Vesienhoidon toteutusohjelma Vesienhoitosuunnitelmat hyväksyttiin valtioneuvostossa vuonna 2009. Vesienhoidon tavoitteiden konkretisoimiseksi valtioneuvosto

Lisätiedot

Vedenottoluvat ja toteutuneet ottomäärät sekä pohjavesialueiden antoisuudet

Vedenottoluvat ja toteutuneet ottomäärät sekä pohjavesialueiden antoisuudet Vedenottoluvat ja toteutuneet ottomäärät sekä pohjavesialueiden antoisuudet vanhempi tutkija Jari Rintala Kulutuksen ja tuotannon keskus /SYKE Valtakunnalliset Vesihuoltopäivät Jyväskylässä 10.-11.5.2017

Lisätiedot

VESIENHOITOSUUNNITELMA JA TOIMENPIDEOHJELMA VUOSIKSI 2016-2021

VESIENHOITOSUUNNITELMA JA TOIMENPIDEOHJELMA VUOSIKSI 2016-2021 VESIENHOITOSUUNNITELMA JA TOIMENPIDEOHJELMA VUOSIKSI 2016-2021 Anne Laine, Jaana Rintala, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 29.10.2014 1 Pintavesien ekologinen tila Yksityiskohtaista

Lisätiedot

Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY 43012016 10.8.2017 Liitteet 1 kpl Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Ähtärinjärven tila ja kuormitus

Ähtärinjärven tila ja kuormitus Ähtärinjärven tila ja kuormitus Ähtäri 24.11.2016 Anssi Teppo/Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus Pertti Sevola/ Ähtärinjärvi Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och miljöcentralen

Lisätiedot

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa. TPO-aluetilaisuus Itä-Uusimaa Porvoo

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa. TPO-aluetilaisuus Itä-Uusimaa Porvoo Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa TPO-aluetilaisuus Itä-Uusimaa Porvoo 30.10.2013 UUDELY / YT-yksikkö / 03.10.2013 1 Vesien luokittelujärjestelmä Pintavedet luokiteltiin ekologisen

Lisätiedot

VESIENHOITOTYÖN TILANNE KESKI-SUOMEN KALASTUSALUEILLA

VESIENHOITOTYÖN TILANNE KESKI-SUOMEN KALASTUSALUEILLA VESIENHOITOTYÖN TILANNE KESKI-SUOMEN KALASTUSALUEILLA Kimmo Olkio Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013 LUOKITTELUN TAUSTAA Taustatietoa pintavesien ekologisen ja pohjavesien tilan arvioimiseksi löytyy

Lisätiedot

RAPORTTEJA 67 I 2016. Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoidon toimenpideohjelma pinta- ja pohjavesille vuoteen 2021

RAPORTTEJA 67 I 2016. Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoidon toimenpideohjelma pinta- ja pohjavesille vuoteen 2021 RAPORTTEJA 67 I 2016 Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoidon toimenpideohjelma pinta- ja pohjavesille vuoteen 2021 Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoidon toimenpideohjelma pinta- ja pohjavesille

Lisätiedot

Vesienhoidon keskeiset kysymykset vuosille ja muuta ajankohtaista

Vesienhoidon keskeiset kysymykset vuosille ja muuta ajankohtaista Vesienhoidon keskeiset kysymykset vuosille 2022-2027 ja muuta ajankohtaista Helsingin pienvesitapaaminen 24.5.2018 Tiina Ahokas, Uudenmaan ELY-keskus Vesienhoidon suunnitteluprosessi Vesienhoito Uudellamaalla

Lisätiedot

Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus

Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus 23.11.2018, Polvijärvi Huhmari Paula Mononen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Höytiäinen - Suuri vähähumuksinen järvi - Pinta-ala 281 km 2, lisäksi Rauanlahti ja Syvälahti

Lisätiedot

Ranuan kunnan järvien tilasta ja niiden kunnostustarpeesta

Ranuan kunnan järvien tilasta ja niiden kunnostustarpeesta Ranuan kunnan järvien tilasta ja niiden kunnostustarpeesta Annukka Puro-Tahvanainen annukka.puro-tahvanainen@ ely-keskus.fi Ranua 18.4.2018 28.11.2018 1 Yleiskatsaus Ranuan vesistöjen tilaan Vaikuta vesiin

Lisätiedot

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesiensuojelukoulutus, 14.6.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mitä vesistökuormitus on? Mitä vesistökuormitus

Lisätiedot

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Petri Liljaniemi Biologi Lapin ympäristökeskus 1 Vesistön ekologisen tilan luokittelu Biologiset tekijät Levät, vesikasvillisuus,

Lisätiedot

Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari , Iisalmi

Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari , Iisalmi Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari 18.3.2019, Iisalmi Antti Kanninen, Pohjois-Savon ELY-keskus Esityksen sisältö Iisalmen reitin vesien erityispiirteistä Vesien tila ja siihen

Lisätiedot

Vesienhoidon, merenhoidon ja tulvasuojelun ajankohtaiset

Vesienhoidon, merenhoidon ja tulvasuojelun ajankohtaiset Vesienhoidon, merenhoidon ja tulvasuojelun ajankohtaiset Satavesi-ohjelman Kokemäenjoki-ryhmän kokous 4.12.2015 Pekka Paavilainen Varsinais-Suomen ELY-keskus Suunnitelmat ja ohjelmat vuosille 2016-2021

Lisätiedot

Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/32/07.02/2010 Häme Luonnonvarayksikkö Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Nähtävänä pito ja mielipiteiden esittäminen

Nähtävänä pito ja mielipiteiden esittäminen KUULUTUS VARELY/3982/2016 18.1.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Motellin pohjavesialueen kartoitusta ja luokitusta Mynämäen kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa TPO-aluetilaisuus Länsi-Uusimaa Lohja 4.11.2013 UUDELY / Ympäristön tila -yksikkö 1 Vesien luokittelujärjestelmä Pintavedet luokiteltiin ekologisen

Lisätiedot

Vesiensuojelu hallitusohjelmassa ja Etelä-Savossa. Jouni Backman Kerimäki 6.8.2011

Vesiensuojelu hallitusohjelmassa ja Etelä-Savossa. Jouni Backman Kerimäki 6.8.2011 Vesiensuojelu hallitusohjelmassa ja Etelä-Savossa Jouni Backman Kerimäki 6.8.2011 Vesistöjen tila Suomessa Hyvää heikommassa tilassa Kolmannes luokitelluista järvistä Puolet jokivesistä Yli puolet rannikkovesien

Lisätiedot

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Veera-hankkeen loppuseminaari 2.11.216 Janne Suomela Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Esityksen sisältö Yleistä alueen joista Jokien

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon valtakunnallinen sidosryhmätilaisuus , Rake-sali, Helsinki Hannele Nyroos, Ympäristöministeriö

Vesien- ja merenhoidon valtakunnallinen sidosryhmätilaisuus , Rake-sali, Helsinki Hannele Nyroos, Ympäristöministeriö Vesienhoitosuunnitelmia koskevien ehdotusten keskeiset valtakunnalliset päätelmät Vesien- ja merenhoidon valtakunnallinen sidosryhmätilaisuus 12.11.2014, Rake-sali, Helsinki Hannele Nyroos, Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa ESITYS LAPELY/190/2018 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon

Lisätiedot

Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset

Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/778/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Pelkosenniemen kunta Sodankyläntie 1 98500 Pelkosenniemi Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta

Lisätiedot

Pintavesien ekologinen tila Iijoen vesistöalueella

Pintavesien ekologinen tila Iijoen vesistöalueella Pintavesien ekologinen tila Iijoen vesistöalueella Vesienhoidon tavoitteena vesien hyvä tila 16.5.2017 I luokittelu 2008 (2000-2007) II luokittelu 2013 (2006-2012) III luokittelu 2020 (2013-2017) - rannikkovedet

Lisätiedot

Vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteet

Vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteet Vesienhoidon toimenpideohjelma Kaakkois Suomessa vesihuoltolaitosten kannalta Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois Suomen ELY keskus Kaakkois Suomen ELY keskus, Visa Niittyniemi 14.2.214 Vesipolitiikan

Lisätiedot

Vesien tila ja vesiluvat

Vesien tila ja vesiluvat Vesien tila ja vesiluvat 23.1.2012 Pohjois-Karjalan Karjalan ELY-keskus Paula Mononen Aarne Wahlgren Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.1.2013 1 Vesienhoidon suunnittelu Suomessa Vesienhoidon tavoitteena on

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan - virka- ja luottamusmiehet POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖOHJELMA 2010

Pohjois-Karjalan - virka- ja luottamusmiehet POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖOHJELMA 2010 Matti Pihlatie Polun alussa Ympäristö on meille kaikille tärkeä. Asuinja vapaa-ajan ympäristöt, työympäristö sekä luonnonympäristö muodostavat ihmisen elämälle ja elämisen laadulle puitteet, joiden merkitys

Lisätiedot

Pintavesien tilaa muuttavat tekijät Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella

Pintavesien tilaa muuttavat tekijät Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella S u o m e n y m p ä r i s t ö 801 YMPÄRISTÖN- SUOJELU Kimmo Aronsuu & Diar Isid (toim.) Pintavesien tilaa muuttavat tekijät Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella... Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus Kainuun

Lisätiedot

Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosille 2016-21

Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosille 2016-21 Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosille 2016-21 Tornionjoen vesiparlamentti 3.- 4.11.2015 Pekka Räinä/ Lapin ELY-keskus Vesienhoidon yhteistyökuviot Pohjois-Kalotilla Finnmarkin maakuntaliitto

Lisätiedot

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesiensuojelukoulutus, 8.6.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mitä vesistökuormitus on? Mitä vesistökuormitus

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteet Aurajoen-Paimionjoen osaalueella

Vesienhoidon toimenpiteet Aurajoen-Paimionjoen osaalueella Vesienhoidon toimenpiteet Aurajoen-Paimionjoen osaalueella 10.4.2014 Ravinnekuormitus ja kuormituksen vähennystavoitteet (Aurajoki-Paimionjoki) Kokonaisfosfori (168 t/a) Kokonaistyppi (2 149 t/a) Maatalous

Lisätiedot

HELCOMin uudet tavoitteet toteutumismahdollisuudet meillä ja muualla

HELCOMin uudet tavoitteet toteutumismahdollisuudet meillä ja muualla HELCOMin uudet tavoitteet toteutumismahdollisuudet meillä ja muualla Seppo Knuuttila SYKE Kuva: Seppo Knuuttila HELCOM Baltic Sea Action Plan 2007 Tavoitteiden päivitys 10/2013 Tavoitteena Itämeren hyvä

Lisätiedot

KaliVesi hankkeen keskustelutilaisuus. KE klo 18 alkaen

KaliVesi hankkeen keskustelutilaisuus. KE klo 18 alkaen KaliVesi hankkeen keskustelutilaisuus KE 14.11.2018 klo 18 alkaen Ohjelma Tilaisuuden avaus Hannu Marttila Kalimenjoen vedenlaadun vaihtelu ja monitoroinnin tulokset Hannu Marttila Mitä jatkuvatoiminen

Lisätiedot

vesienhoitoon Yhteistyöllä parempaan TORNIONJOEN VESIENHOITOALUE Vesienhoitosuunnitelman työohjelma ja aikataulu Tornionjoen vesienhoitoalueella

vesienhoitoon Yhteistyöllä parempaan TORNIONJOEN VESIENHOITOALUE Vesienhoitosuunnitelman työohjelma ja aikataulu Tornionjoen vesienhoitoalueella Yhteistyöllä parempaan vesienhoitoon Vesienhoitosuunnitelman työohjelma ja aikataulu Tornionjoen vesienhoitoalueella Kuva: Sauli Hyvönen TORNIONJOEN VESIENHOITOALUE Haluatko vaikuttaa siihen, kuinka vesiämme

Lisätiedot

Toimenpiteiden suunnittelu

Toimenpiteiden suunnittelu Toimenpiteiden suunnittelu Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmä 21.11.2013 Pekka Räinä/ Lapland ELY-centre 1. ENSIMMÄISEN SUUNNITTELUKAUDEN TOIMENPITEIDEN TOTEUTUMINEN - Toimenpiteiden päivittämisen ensimmäisessä

Lisätiedot

Joroisten vesienhoito

Joroisten vesienhoito Joroisten vesienhoito VESIENHOIDON TOTEUTTAMINEN JOROISTEN ALUEELLA Joroisten toimintaryhmän kokous 4/2013, Joroisten kunnanvirasto 4.12.2013 alkaen klo 9.15 Vesienhoidon suunnittelu Lokakuun alussa julkistettu

Lisätiedot

Pohjois-Savon vesienhoidon toimenpideohjelma pähkinänkuoressa

Pohjois-Savon vesienhoidon toimenpideohjelma pähkinänkuoressa Pohjois-Savon vesienhoidon toimenpideohjelma pähkinänkuoressa Kaikissa EU-maissa on laadittu ensimmäiset vesienhoitosuunnitelmat, joiden avulla tavoitellaan pinta- ja pohjavesien hyvää tilaa vuonna 2015.

Lisätiedot

Satakunnan vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat. Kankaanpää Heli Perttula

Satakunnan vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat. Kankaanpää Heli Perttula Satakunnan vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat Kankaanpää 22.11.211 Heli Perttula Varsinais-Suomen ELY-keskus, Vesien tila -yksikkö, Vesien seuranta -ryhmä, Heli Perttula 22.11.211

Lisätiedot

BEVIS hankealueet. Ruotsi. Suomi. Turun - Ahvenanmaan - Tukholman saaristot

BEVIS hankealueet. Ruotsi. Suomi. Turun - Ahvenanmaan - Tukholman saaristot Turun - Ahvenanmaan - Tukholman saaristot Suomi BEVIS hankealueet A. Engqvist Ruotsi Monikansallisessa BEVIS-hankkeessa on vuosina 2004-2007 laadittu työkaluja, joita voidaan käyttää yhteisten vesiensuojelutoimenpiteiden

Lisätiedot

Metsätalouden vesiensuojelu

Metsätalouden vesiensuojelu Metsätalouden vesiensuojelu Maa- ja metsätalouden sekä turvetuotannon retkeily Karstulassa, 28.8.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mistä metsätalouden vesistökuormitus

Lisätiedot

Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia

Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia KUULUTUS VARELY/2630/2017 16.1.2019 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Hoitokalastuksella vauhtia vesienhoitoon. Antton Keto, Ilkka Sammalkorpi ja Markus Huttunen Kannattava hoitokalastus? -seminaari 11.6.

Hoitokalastuksella vauhtia vesienhoitoon. Antton Keto, Ilkka Sammalkorpi ja Markus Huttunen Kannattava hoitokalastus? -seminaari 11.6. Hoitokalastuksella vauhtia vesienhoitoon Antton Keto, Ilkka Sammalkorpi ja Markus Huttunen Kannattava hoitokalastus? -seminaari 11.6.2015 Rauma Esityksen sisältö Yleistä vesienhoidosta Hoitokalastuksen

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 6.9.2016 Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Vesienhoidon lainsäädäntö Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Vesienhoidosta

Lisätiedot

Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä pintavesien kemiallisesta luokittelusta

Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä pintavesien kemiallisesta luokittelusta Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä 16.9.2015 - pintavesien kemiallisesta luokittelusta Pintavesien kemiallinen luokittelu arvioitavat aineet 16.9.2015 Petri Poikonen 2 Pintavesien kemiallisen tilan

Lisätiedot

Vesivarojen hallinta ja vesihuolto

Vesivarojen hallinta ja vesihuolto Vesivarojen hallinta ja vesihuolto Vs. johtaja, yli-insinööri Hannu Wirola Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seuranta seminaari, 31.1.2013 5.2.2013 Tavoitteena vesivarojen

Lisätiedot

Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi

Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi 21.9.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Heidi Rautanen ja Pyry Mäkelä Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu Laki vesien-

Lisätiedot

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa TPO-aluetilaisuus Keski-Uusimaa Helsinki 18.11.2013 UUDELY / Ympäristön tila -yksikkö 1 Vesien luokittelujärjestelmä Pintavedet luokiteltiin

Lisätiedot

Yhdyskuntajätevesien suositussopimuksen liitemuistio

Yhdyskuntajätevesien suositussopimuksen liitemuistio Yhdyskuntajätevesien suositussopimuksen liitemuistio Suositussopimuksen luonteesta Suositussopimuksen allekirjoittajilla ympäristöministeriöllä, Suomen Kuntaliitto ry:llä ja Suomen Vesilaitosyhdistys ry:llä

Lisätiedot

Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoidon toimenpideohjelmaksi pinta- ja pohjavesille vuoteen 2021

Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoidon toimenpideohjelmaksi pinta- ja pohjavesille vuoteen 2021 Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoidon toimenpideohjelmaksi pinta- ja pohjavesille vuoteen 2021 PEKKA RÄINÄ (TOIM.) PETRI LILJANIEMI ANNUKKA PURO-TAHVANAINEN JARI PASANEN ANU RAUTIALA ARTO

Lisätiedot

ytön n vaikutukset vesistöjen ekologisessa tilassa esimerkkinä Muhosjoki

ytön n vaikutukset vesistöjen ekologisessa tilassa esimerkkinä Muhosjoki Näkyvätkö maankäyt ytön n vaikutukset vesistöjen ekologisessa tilassa esimerkkinä Muhosjoki Kaisa Heikkinen 1, Jaana Rintala 1, Satu Maaria Karjalainen 1, Minna Kuoppala 2 & Seppo Hellsten 2 1 Pohjois

Lisätiedot

Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä. Henri Virkkunen LUVY ry

Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä. Henri Virkkunen LUVY ry Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä Henri Virkkunen LUVY ry Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke Puolueetonta ja laadukasta jätevesineuvontaa Länsi-Uudenmaan haja-asutusalueilla

Lisätiedot