Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen"

Transkriptio

1 Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen 1. Lausunnonantaja Organisaatio Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOK ry Anni Vesa anni.vesa@samok.fi 2. Pidättekö ehdotettua koulutusosion painoarvoa - SAMOK näkee esitetyn painoarvon sopivana. Ammattikorkeakoulujen tärkein tehtävä on koulutustehtävä. Koulutusosion suuri painoarvo kannustaa ammattikorkeakouluja panostamaan koulutuksen joustavuuteen, laadukkuuteen, opiskelijoiden ohjaamiseen, opintojen työelämärelevanttiuteen ja opintojen sujuvuuteen. SAMOK kokee, että nämä ovat opiskelijatyytyväisyyden kannalta keskeisiä tekijöitä, joissa onnistumisesta on syytä palkita hyvin suoriutuvia ammattikorkeakouluja. 3. Pidättekö työryhmän ehdotusta ammattikorkeakoulututkintojen osuudeksi sekä kertoimien poistosta - SAMOK näkee, että esitetty 40% painoarvo on riittävä. Suoritetut tutkinnot puolustavat paikkaansa suurimpana yksittäisenä tekijänä, sillä ammattikorkeakoulujen tärkein tehtävä on tuottaa laadukasta ja osaavaa työvoimaa. Runsaan painon antaminen tutkinnoille antaa myös ammattikorkeakouluille kannustimen kiinnittää huomiota opiskelijoiden opintojen edistymiseen ja opintojen järjestämiseen niin, että opiskelija voi edistää myös poikkeustapauksissa opintojaan haluamassaan tahdissa. SAMOK suhtautuu pääasiassa positiivisesti tutkintokertoimien poistoon. Poisto yksinkertaistaa mallia, joka on positiivinen muutos. Kuitenkin erilliseen lisärahoitukseen valittujen tutkintojen pooli on varsin pieni, ja vaaraksi jää, että nyt lisärahoituksen ulkopuolelle on jäänyt koulutusohjelmia, jotka tosiasiallisesti olisivat kipeästi lisärahoituksen tarpeessa. SAMOK toivookin, että jatkossa tutkintojen kustannuskehitystä sekä laatua seurataan myös niiden tutkintojen osalta, jotka nyt jäivät pois lisärahoitusta saavien tutkintojen joukosta. Lisäksi SAMOK toivoo, että ylimääräistä rahoitusta saavia tutkintoja valikoidaan avoimesti läpinäkyvillä menettelyillä käyttäen kriteeristöä, joka on mahdollisimman puolueeton. Opetus- ja kulttuuriministeriöllä tulisi myös olla valmius tarkastella valittujen tutkintojen poolia myös rahoitusmallin tarkistamisen välissä. 4. Pidättekö ehdotettua tutkintoleikkurin käsittelymekanismia - SAMOK näkee tutkintoleikkurit perustutkintojen osalta hyvänä uudistuksena. SAMOK ei kannata tutkintoleikkureiden soveltamista ylempiin AMK-tutkintoihin, ja kiittääkin työryhmää näiden jättämisestä ulos tutkintoleikkurista. Tutkintoleikkurit ovat erityisesti vallitsevassa työllisyystilanteessa tarpeellinen väline hillitsemään ylikoulutusta. Kun tutkintojen rahoituskertoimet poistuvat, olisi riskiksi voinut tulla, että edullisimmin tuotettavia tutkintoja lisätään jotta ammattikorkeakoulun rahoitus pysyy hyvällä tasolla kun kalliiden alojen lisäkerroin poistuu. Tutkintoleikkuri kuitenkin osaltaan varmistaa, ettei tällainen ylikoulutus ole taloudellisestikaan järkevää. Ylemmillä AMK-tutkinnoilla on hyvä maine työmarkkinoilla, ja niiden merkitys erityisesti työsuhteessa olevien osaamistason nostamiseksi on tunnistettu myös työnantajien taholta. Kesällä 2015 julkaistussa ennakointiraportissa esitetäänkin YAMK-tutkintojen määrän merkittävää kasvattamista. Näin ollen olisikin erittäin suuressa ristiriidassa asettaa leikkurit myös YAMK-tutkintoihin.

2 Kansainvälisen vertailtavuuden kannalta on tarkoituksenmukaista siirtyä käyttämään alaryhmittelyssä ISCED 2011 koulutusluokitusta kaikessa OKM:n tilastoinneissa. Tällöin myös rahoitusmallissa olisi luontevaa huomioida ISCED-luokittelun mukainen koulutusalaryhmittely. Ammattikorkeakoulututkintojen alaryhmittely vaikuttaa kuitenkin ainakin osin epäjohdonmukaiselta. Ryhmittelylle ei ole annettu työryhmän esityksessä mitään perusteluja. Erityisesti ihmetyttää, miksi luokka 03 yhteiskuntatieteet on samassa ryhmässä luokkien 01 kasvatusalat ja 021 taiteet kanssa sekä miksi humanistiset alat ja kasvatusalat ovat eri ryhmissä? Ammattikorkeakoulujen tutkintoja ajatellen olisi huomattavasti loogisempaa, jos humanistiset alat ja kasvatusalat olisivat samassa ryhmässä ja yhteiskuntatieteet olisi samassa ryhmässä liiketalouden, hallinnon ja oikeustieteiden kanssa. Ryhmittelyjen sisällä on monenlaisia tutkintoja, joiden kouluttamisen kustannuksissa on isoja eroja. Laskelmat on tuotava julki nykyisen kustannustiedonkeruun perusteella eri tutkintojen kustannuksista saman ryhmittelyn sisällä. Ehdotettu ryhmittely sisältää hyvin monimuotoisia tutkintoja saman ryhmän sisällä. Tämä voi aiheuttaa riskin siitä, että ammattikorkeakoulut ohjaavat koulutusta edullisempiin tutkintoihin saman ryhmän sisällä, jolloin leikkuri menettää ainakin osin merkityksensä. 5. Pidättekö ehdotettua vähintään 55 op suorittaneiden rahoitusosuutta mallissa sopivana? Pidättekö tarkistettua tekijän laskentamekanismia - SAMOK kannattaa esitettyjä muutoksia 55 opintopistettä suorittaneiden opiskelijoiden laskentatapaan. Uusi laskentatapa antaa realistisemman kuvan ammattikorkeakoulun tuottamista opintopisteistä ja huomioi aiempaa paremmin myös opiskelussa tapahtuvat luonnolliset, vuosikohtaiset heitot opintopistekertymässä. 6. Pidättekö ehdotettua tekijän rahoitusosuutta mallissa sopivana? Pidättekö yhteistyösopimuksiin perustuvien opintojen ja erikoistumiskoulutuksissa suoritettujen opintojen lisäämistä tekijään - SAMOK kannattaa esitettyä uutta painoarvokerrointa. Yhteistyösopimuksiin perustuvien opintojen lisääminen tekijään on erinomainen muutos, joka kannustaa korkeakouluja myös perusrahoituksen kautta yhteistyöhön toistensa kanssa. SAMOK suhtautuu kuitenkin kriittisesti erikoistumiskoulutusten lisäämiseen rahoitusmalliin. Erikoistumiskoulutukset ovat yksilölle maksullisia koulutuksia, joiden toteuttaminen ei rasita ammattikorkeakoulun taloutta. Lisäksi kyseessä on varsin lapsen kengissä oleva uudenlainen koulutusmuoto, jonka vetovoimaisuudesta ei vielä ole riittävästi tietoa. Käytettävissä ei myöskään ole tietoa siitä, tunnistaako työelämä näiden tutkintojen tuottamaa osaamista työelämän kannalta tarpeelliseksi. SAMOK pitääkin erikoisena sitä, että varsinaiseen rahoitusmalliin otetaan pysyväksi elementiksi koulutusmuoto, josta meillä ei ole vielä riittävästi tietoa. Vaikka sinänsä SAMOK pitääkin erittäin hyvänä, että täydennyskoulutusta kehitetään niin, että pitkälle erikoistunutta osaamista voi hankkia valtiollisesti rahoitetuista korkeakouluista, ei erikoistumiskoulutuksia tulisi ottaa osaksi rahoitusmallia. Erikoistumiskoulutusten kehittymistä tulisi seurata tarkasti ja niiden tarpeellisuutta ottaa osaksi rahoitusmallia tulisi tarkastella seuraavan rahoitusmallin tarkastuskierroksen yhteydessä.

3 7. Pidättekö ehdotettua ulkomaalaisten suorittamien ammattikorkeakoulututkintojen poistamista rahoitustekijöistä ja ulkomaalaisten suorittamien tutkintojen käsittelyä samoin perustein kuin kotimaistenkin Pidättekö työllisten rahoitustekijän vahvistamista - SAMOK ei kannata ulkomaalaisten suorittamien ammattikorkeakoulututkintojen poistamista rahoitustekijöistä. SAMOK kannattaa työllisten rahoitustekijän vahvistamista. SAMOK ei näe järkevänä, että ulkomaalaisten suorittamat tutkinnot poistetaan rahoitusmallista. Perusteluina poistolle on esitetty lukukausimaksujen käyttöönotto, jonka tarkoituksena on tuoda uusia rahoitusvirtoja ammattikorkeakouluille. Kuitenkin samaan aikaan lukukausimaksujen kanssa ammattikorkeakouluilla tulee olla stipendijärjestelmä, jonka hallinnoiminen ja rahoittaminen on ammattikorkeakoulujen vastuulla. Aiemmin toteutettu lukukausimaksukokeilu ei antanut viitteitä siitä, että korkeakoulujen olisi mahdollista saada merkittäviä uusia rahoituslähteitä lukukausimaksujen kautta, vaan päinvastoin stipendijärjestelmän ylläpito voi aiheuttaa jopa ylimääräisiä kustannuksia korkeakouluille. SAMOK onkin erittäin huolestunut siitä, onko tämän tekijän poiston jälkeen enää pienille tai heikon kansainvälisen vetovoiman omaaville ammattikorkeakouluille enää minkäänlaisia erityisiä kannustimia pitää yllä tai kehittää kansainvälisiä tutkinto-ohjelmiaan. Lukukausimaksujen käyttäminen perusteluna tekijän poistamiselle on erikoista myös sen takia, että samaan aikaan työryhmä esittää, että rahoitusmalliin lisätään uudeksi tekijäksi niin ikään yksilölle maksulliset erikoistumiskoulutukset. Lisäksi SAMOK haluaa muistuttaa, että korkeakoulujemme kansainvälisyys on yksi merkittävimmistä laadullisista heikkouksista, joka on tunnistettu sekä suomalaisten että kansainvälisten korkeakoulututkijoiden toimesta. Onkin varsin harmillista, että rahoitusmallia tarkistettaessa sieltä otetaan pois suurempaan kansainvälisyyteen kannustavia tekijöitä sen sijaan, että niiden monipuolisuutta lisättäisiin. SAMOK ei pidä esitettyjä perusteluja laadullisen työllistymisen ottamisesta mittaristoon riittävinä. Työryhmän ehdotuksessa on käsitelty laadullisen työllistymisen mittaamista valmistuneiden palkkatason, Tilastokeskuksen ammattiasematarkastelun sekä Aarresaaren kaltaisen uraseurannan kautta. Työryhmän ehdotuksen mukaan Tilastokeskuksen ammattiasematarkastelua ei voida hyödyntää laadullisen työllistymisen mittaamisessa, koska 17 % valmistuneista sijoittuu luokkiin ei tietoa tai tuntematon ja alakohtainen vaihtelu on erittäin suurta. Tilastokeskuksen ammattiasematarkasteluun ei kuulu esimerkiksi ryhmiä yrittäjä, opiskelija, työtön tai muuttanut ulkomaille. Opalan raporttien perusteella noin 7 % kaikista valmistuneista aloittaa/jatkaa yrittäjänä tai aloittaa uuden koulutuksen. Kulttuurialalla näiden osuus on noin 17 %. Näin ollen luokittelemattomien määrä vaikuttaa jäävän huomattavasti työryhmän ehdotuksessa kuvattua pienemmäksi. Oleellista on se, että kriteeristö kohtelee ammattikorkeakouluja yhdenmukaisesti valmistuneiden sijoittumisen sadan prosentin tarkkuudella mittaamisen sijaan. Tilastokeskuksen ammattiasematarkastelu vaikuttaa antavan joka tapauksessa suuremman otoksen kuin vaikkapa AVOP-kyselyn vastaukset, joita rahoitusmallissa aiotaan myös hyödyntää. Varsinainen syy laadullisen työllistymisen huomioimisen tärkeyteen rahoitusmallissa on nimenomaan suuret alakohtaiset erot valmistuneiden laadullisessa työllistymisessä. Mitään sellaista tapaa laadullisen työllistymisen seurantaan ei ole olemassakaan, joka tasaisi alakohtaisen vaihtelun. Tärkeintä on tarkastella koulutusmääriä eri aloilla. Ei voi olla tarkoituksenmukaista tässä julkisen talouden tilassa kouluttaa 3,5-4 vuotta korkeakoulututkintoa, jos tämä työllistää yksinkertaisiin suorittavan tason tehtäviin, joissa ei voi hyödyntää koulutuksen tuottamaa osaamista täysimääräisesti. Ammattikorkeakouluilla on mahdollisuus hakea muutosta toimilupaansa valtioneuvostolta, jos halutaan muutoksia koulutusaloihin, kun todetaan ettei järjestetty koulutus työllistä tarkoituksenmukaisesti.

4 8. Pidättekö työryhmän ehdotusta opiskelijapalautteen käsittelyksi rahoitusmallissa sekä rahoitukseen vaikuttaviksi valittuja kysymyksiä tarkoituksenmukaisina? - SAMOK kannattaa AVOP-kyselyn käyttämistä opiskelijapalautetekijän tietopohjana, mutta SAMOK ei kannata esitystä hyödyntää AVOPin tuottama tietopohja vain tiettyjen kysymysten osalta. AVOP-kysely on luotu kokonaisuudeksi, joka antaa kattavan kuvan opiskelijan kokemasta opetuksen ja koulutuksen laadusta, tukipalvelujen toimivuudesta, opiskelijan omasta omistajuudesta opiskeluun sekä opiskelijakokemuksesta. Kyselyä ei ole tarkoitettu hyödynnettäväksi vain osittain, valiten kysymyksiä irti omasta kokonaisuudestaan, jonka kysely luo. Ottamalla vain osan kysymyksistä hyödynnettäväksi saadaan vain pieni katsaus opiskelijan antamaan palautteeseen ja opiskelijan kokemukseen opinnoistaan. SAMOK esittää, että AVOP-kysely hyödynnetään kokonaisuudessaan. 9. Pidättekö työryhmän ehdotusta kansainvälisen opiskelijavaihdon käsittelyksi - SAMOK kannattaa esitettyä muutosta opiskelijavaihdon laskentatapaan. Huomion siirtäminen vaihtojaksoista suoritettuihin opintopisteisiin antaa korkeakouluille kannustimen patistaa opiskelijoita myös lyhyisiin vaihtojaksoihin, jotka voivat sopia perinteistä vaihtojaksoa paremmin esimerkiksi perheellisille opiskelijoille. Lisäksi opintopisteiden laskemiseen siirtyminen antaa korkeakouluille aiempaa paremman kannustimen kiinnittää huomiota vaihto-opiskeluiden huolelliseen suunnitteluun sekä ammattikorkeakoulun tarjoamien vaihtokumppaneiden valintaan. 10. Muuta kommentoitavaa koulutusosion kokonaisuudesta tai rahoituskriteereistä - Ei muita kommentteja. 11. Pidättekö työryhmän ehdotusta henkilöstöliikkuvuuden käsittelyksi rahoitusmallissa - SAMOK kannattaa esitettyä muutosta tekijän laskentatapaan. Kuitenkin on syytä huomioida pitkien vaihtojaksojen positiivinen merkitys korkeakoulun kansainvälistymisessä. Laskentatapaan voisikin lisätä esimerkiksi erillisen kertoimen pitkiä vaihtojaksoja varten, jotta rahoitusmallissa säilyisi kannustin myös lähettää henkilöstöä pitkillekin vaihtojaksoille. Nyt esitetyn laskentatavan riskinä on keskittyminen entistä lyhyempiin henkilöstön liikkuvuusjaksoihin, jolloin hyödyt ammattikorkeakoulun kansainvälistymiselle jäävät pienemmiksi. 12. Muuta kommentoitavaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kokonaisuudesta tai rahoituskriteereistä - Ei muita kommentteja.

5 13. Pidättekö työryhmän ehdotusta koulutus-, tutkimus- ja kehittämispolitiikan osuudeksi sekä jakautumiseksi Pidättekö ehdotusta strategiarahoituksen määräytymisen perusteiksi - SAMOK kannattaa ehdotettua uutta osuutta koulutus-, tutkimus- ja kehittämispolitiikka ja sen jakautumista esityksen mukaisesti. SAMOK kannattaa myös esitettyjä perusteluja strategiarahoituksen määräytymisen perusteiksi. SAMOK kuitenkin toivoo, että opetus- ja kulttuuriministeriö määrittelee hyvissä ajoin ennen sopimusneuvotteluja ajankohtaiset teemat, joihin strategiarahoitusta halutaan erityisesti kohdentaa, jotta rahoituksen määräytymisen perusteet olisivat mahdollisimman läpinäkyvät. 14. Pidättekö työryhmän ehdotusta alakohtaisen tekijän laskemiseksi rahoitusmallissa - SAMOK suhtautuu kriittisesti ehdotukseen sisältyvien alojen tiukkaan rajaamiseen, ja toivoo, että jatkossa seurataan tarkasti myös muiden potentiaalisten alojen rahoituksen kehittymistä erityisesti koulutuksen laadun näkökulmasta. SAMOK on esittänyt aiemmin koulutus -osiossa tarkempia näkemyksiä painoarvokertoimien poistamisesta ja uuden alakohtaisen tekijän laskemisesta. 15. Pidättekö työryhmän ehdotusta siirtymäkaudeksi - SAMOK kannattaa esitettyä siirtymäkautta ja pitää esitystä tarkoituksenmukaisena, jotta ammattikorkeakoulujen on mahdollista ennakoida rahoituksen kehittymistä myös tarkistettuun malliin siirryttäessä. 16. Onko teillä kommentoitavaa asetusehdotuksiin liittyen? - Ei kommentteja. 17. RAHOITUSMALLIN PIDEMMÄN TÄHTÄIMEN KEHITTÄMISEHDOTUKSET - SAMOK ei näe tarpeellisena siirtää laadullisen työllistymisen mittarin kehittämistä tulevaisuuteen, sillä SAMOKin näkemyksen mukaan käytettävissä on jo nyt riittävä tietopohja mittarin käyttöönottoon. Lisäksi SAMOK toivoo, että työtä mittarin löytymiseksi mittaamaan opiskelijoiden osallistumista TKI-toimintaan jatketaan. 18. MUUTA LAUSUTTAVAA EHDOTUKSESTA RAHOITUSMALLIN TARKISTAMISEKSI - Ei kommentteja.

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin Sivu 1/6 Lausuntopyyntölomake: Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 1.9.2014 työryhmän, jonka tavoitteeksi asetettiin

Lisätiedot

Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen

Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen 1. Lausunnonantaja Organisaatio Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Arene ry Riitta Rissanen riitta.rissanen@arene,fi 2. Pidättekö

Lisätiedot

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 LAUSUNTO Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2 00130 HELSINKI www.arene.fi 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ OPETUS-

Lisätiedot

18.1.2016. Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 lähtien

18.1.2016. Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 lähtien Marita Aho ja Jari Konttinen Lausunto 1 (7) 18.1.2016 Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 lähtien A) KOULUTUSOSION UUDISTAMINEN 1 Työryhmä ehdottaa koulutuksen rahoitusosuudeksi

Lisätiedot

OKM:n työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen

OKM:n työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen jätetty sähköiselle lomakkeelle 1(5) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM123:00/2014 OKM:n työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Kopio sähköisen lomakkeen kautta

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin10425...

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin10425... Sivu 1/5 Lausuntopyyntölomake: Ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 12.11.2014 työryhmän, jonka tavoitteeksi asetettiin laatia

Lisätiedot

Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen

Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen 1. Lausunnonantaja Organisaatio Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Metropolia AMK Oy Riitta Konkola riitta.konkola@metropolia.fi

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin indikaattorien tietosisältö ja määritelmät vuodesta 2018 lähtien

Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin indikaattorien tietosisältö ja määritelmät vuodesta 2018 lähtien Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin indikaattorien tietosisältö ja määritelmät vuodesta 2018 lähtien Koulutuksen indikaattorit Suoritetut ammattikorkeakoulututkinnot 40% Ammattikorkeakoulussa suoritettujen

Lisätiedot

LAUSUNTOKIERROS Lausuntojen määräaika on Lausunnonantaja Rehtori Matti Manninen Organisaatio Jyväskylän yliopisto.

LAUSUNTOKIERROS Lausuntojen määräaika on Lausunnonantaja Rehtori Matti Manninen Organisaatio Jyväskylän yliopisto. LAUSUNTOKIERROS Lausuntojen määräaika on 20.1.2016. Lausunnonantaja Rehtori Matti Manninen Organisaatio Jyväskylän yliopisto Sivu 1/5 Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite KOULUTUSOSION UUDISTAMINEN (Luku 5.1)

Lisätiedot

Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen

Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Lausuntopyyntö opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän ehdotuksesta ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen

Lausuntopyyntö opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän ehdotuksesta ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Lausunto 1 (10) Opetus- ja kulttuuriministeriö (lausunto annettu sähköisen lomakkeen kautta) Viite OKM077:00/2014 Asia: Lausuntopyyntö opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän ehdotuksesta ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen

Ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen 1. Lausunnonantaja Organisaatio Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Hanna Tanskanen hanna.tanskanen@oaj.fi

Lisätiedot

18.1.2016. Ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 lähtien

18.1.2016. Ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 lähtien Marita Aho ja Jari Konttinen Lausunto 1 (6) 18.1.2016 Ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 lähtien A) KOULUTUSOSION UUDISTAMINEN 1 Työryhmä ehdottaa tarkennusta ylempien korkeakoulututkintojen

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Yliopistojen perusrahoituksen laskennassa (vuoden 2017 rahoituksesta alkaen) käytettävien tilastotietojen määritelmät 2016

Yliopistojen perusrahoituksen laskennassa (vuoden 2017 rahoituksesta alkaen) käytettävien tilastotietojen määritelmät 2016 7.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Yliopistojen perusrahoituksen laskennassa (vuoden 2017 rahoituksesta alkaen) käytettävien tilastotietojen määritelmät 2016 Koulutuksen rahoitusosuuden laskentakriteerit

Lisätiedot

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 1 (2) 18.9.2013 9356-2013 (033, 50) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/25/010/2013 Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Turun

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin indikaattorien tietosisältö ja määritelmät vuodesta 2017 lähtien

Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin indikaattorien tietosisältö ja määritelmät vuodesta 2017 lähtien Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin indikaattorien tietosisältö ja määritelmät vuodesta 2017 lähtien Koulutuksen indikaattorit Suoritetut ammattikorkeakoulututkinnot 40% Ammattikorkeakoulussa suoritettujen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään yliopistolain 49 :n 6 momentin nojalla: 1 Koulutuksen

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 7 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 7 % 8 % 1 Centria-ammattikorkeakoulu - Centria yrkeshögskola määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 1 Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Laadullinen työllistymisen sisällyttäminen korkeakoulujen rahoitusmalleihin. Tapio Kosunen Ylijohtaja

Laadullinen työllistymisen sisällyttäminen korkeakoulujen rahoitusmalleihin. Tapio Kosunen Ylijohtaja Laadullinen työllistymisen sisällyttäminen korkeakoulujen rahoitusmalleihin Tapio Kosunen Ylijohtaja Laadullinen työllistyminen - palkkaustilastot Työryhmä tarkastellut tilastokeskuksen kokoamia palkkaustilastoja

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia.

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -31 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -31 % 8 % 1 Saimaan ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 53 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 53 % 8 % 1 Lapin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -10 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -10 % 8 % 1 Seinäjoen ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot.

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 4 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % 5 % -1 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 4 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % 5 % -1 % 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 AMK

Lisätiedot

Viite: Lausuntopyyntö ammattikorkeakoulu-uudistukseen liittyvistä asetuksista LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ ASETUSLUONNOKSISTA

Viite: Lausuntopyyntö ammattikorkeakoulu-uudistukseen liittyvistä asetuksista LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ ASETUSLUONNOKSISTA LAUSUNTO 1/6 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö ammattikorkeakoulu-uudistukseen liittyvistä asetuksista LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Uusi Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Savonia-ammattikorkeakoulu ja

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu on laatinut tavoitteellisen toimintasuunnitelman vuosiksi , joka jatkaa korkeakoulun aloittamaa painoalojen kehittämistä.

Ammattikorkeakoulu on laatinut tavoitteellisen toimintasuunnitelman vuosiksi , joka jatkaa korkeakoulun aloittamaa painoalojen kehittämistä. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 80 % 28 % 13 % Ammatillinen opettajankoulutus % 115 % 22 % -3 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 80 % 28 % 13 % Ammatillinen opettajankoulutus % 115 % 22 % -3 % ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 Valtak. Valtak. Ammattikorkeakoulututkinnot,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu pähkinänkuoressa Toiminta alkanut 1992 Vakinaistettu 1996 Opiskelijoita yli 4000 Henkilökuntaa yli 400 Koulutusaloja

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 9.9.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN PERUSRAHOITUKSEN LASKENTAKRITEEREISTÄ 1 Esityksen tausta

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 9.9.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS AMMATTIKORKEAKOULUISTA ANNETUN VAL- TIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on toteuttanut

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Laurea-ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Laurea-ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 -ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 (6) Opetus- ja kulttuuriministeriö maarit.palonen@minedu.fi maiju.tuominen@minedu.fi PALAUTE AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIEHDOTUKSEEN, 1.6.2012 KOULUTUS (OKM:n ehdotus) Koulutuksen perusteella

Lisätiedot

Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus

Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus Erasmus Mundus ohjelmien tapaaminen 17.10.2011 Eeva Kaunismaa, opetus- ja kulttuuriministeriö Tutkintotodistukset

Lisätiedot

OKM:N OHJAUKSEN ALOJEN UUDISTAMINEN 1.9.2015. Ylitarkastaja Jukka Haapamäki

OKM:N OHJAUKSEN ALOJEN UUDISTAMINEN 1.9.2015. Ylitarkastaja Jukka Haapamäki OKM:N OHJAUKSEN ALOJEN UUDISTAMINEN 1.9.2015 Ylitarkastaja Jukka Haapamäki Sisältö Nykyisin käytössä olevat koulutus ja tieteenalaluokitukset Koulutus ja tieteenalaluokitusten käyttö ISCED uudistus OKM:n

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Lausunto Valtioneuvoston asetus yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Lausunto Valtioneuvoston asetus yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Professoriliitto Lausunto 17.12.2018 Asia: OKM/53/010/2018 Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta sekä opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio 23.11.2018 EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI AMMATTIKORKEAKOULUJEN PERUSRAHOITUKSEN LASKENTAKRITEEREISTÄ 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 80 % 36 % 13 % Ammatillinen opettajankoulutus % -3 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 80 % 36 % 13 % Ammatillinen opettajankoulutus % -3 % -ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan

AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan Ammattikorkeakoulut Suomessa Perustietoa suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 25 AMMATTIKORKEAKOULUA Suomen korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa Mineraaliverkosto 16.2.2017 Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Korkeakoulutus- ja tutkimus 2030 - visiotyö Visiotyön tarkoituksena

Lisätiedot

Opiskelijatutkimus 2017 EUROSTUDENT VI tutkimuksen keskeisimmät tulokset. Suomalainen korkeakoulutus opiskelijan silmin

Opiskelijatutkimus 2017 EUROSTUDENT VI tutkimuksen keskeisimmät tulokset. Suomalainen korkeakoulutus opiskelijan silmin EUROSTUDENT VI tutkimuksen keskeisimmät tulokset Suomalainen korkeakoulutus opiskelijan silmin Anna-Kaarina Potila, TK Johanna Moisio, OKM Twitter @okm #korkeakoulu2020 #eurostudent Eurostudent-aineistot

Lisätiedot

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI Osekk lyhyesti Perustettu 15.12.1994 (varsinainen toiminta alkoi 1.8.1995) Henkilökuntaa (TA 2014) 970 Toimintatuotot (TA

Lisätiedot

9. AMMATTIKORKEAKOULUT

9. AMMATTIKORKEAKOULUT 9. AMMATTIKORKEAKOULUT 9.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Ammattikorkeakoulut ovat osa korkeakoulujärjestelmää. Valtioneuvosto voi myöntää kunnalle tai kuntayhtymälle tai rekisteröidylle

Lisätiedot

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta, OKM/35/010/2018

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta, OKM/35/010/2018 LAUSUNTO 1 (5) Opetus- ja Kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö 10.07.2018 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta, OKM/35/010/2018

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 5 JA 7 :N MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta 2

Lisätiedot

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Ammattikorkeakoulu Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 1.Yhteystiedot Ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Kirje Korkeakoulujen lukuvuosimaksujen käyttöönoton seuranta- ja arviointityöryhmä

Kirje Korkeakoulujen lukuvuosimaksujen käyttöönoton seuranta- ja arviointityöryhmä Kirje OKM/3/040/2017 31.08.2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia OKM004:00/2017 Korkeakoulujen lukuvuosimaksujen käyttöönoton seuranta- ja arviointityöryhmä Opetus-

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi 1. Lausunnonantaja: Lausunnonantajan nimi (organisaatio) Lausunnon lähettäjä (henkilö) Puhelinnumero Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Minna Frimodig

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Yrkeshögskolan s määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammtikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 (5) MKA/MUP/JTA 19.10.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö maarit.palonen@minedu.fi maiju.tuominen@minedu.fi ASIA: TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN LAUSUNTO AMK- JA RAHOITUSLAISTA Viite: OKM052:00/2012 1. Yhteystiedot

Lisätiedot

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa.

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Rakenteellisen kehittämisen tarve Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri tarve

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

OKM:N JA TILASTOKESKUKSEN TIEDONKERUUT VIRTA- OPINTOTIETOPALVELUSTA 2016

OKM:N JA TILASTOKESKUKSEN TIEDONKERUUT VIRTA- OPINTOTIETOPALVELUSTA 2016 OKM:N JA TILASTOKESKUKSEN TIEDONKERUUT VIRTA- OPINTOTIETOPALVELUSTA 2016 Helena Majamäki 31.8.2016 KOTA-seminaari Esityksen sisältö VIRTA-opintotietopalvelu ja sen hyödyntäminen tiedonkeruissa Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Ylempien korkeakoulututkintojen jakautuminen yliopistoittain alan sisällä

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Ylempien korkeakoulututkintojen jakautuminen yliopistoittain alan sisällä Asemointitilastot 2016; yhteinen osio, tutkintojen jakautuminen alan sisällä yliopistoittain 1 Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Ylempien korkeakoulututkintojen jakautuminen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Ylempien korkeakoulututkintojen jakautuminen yliopistoittain alan sisällä

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Ylempien korkeakoulututkintojen jakautuminen yliopistoittain alan sisällä Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Ylempien korkeakoulututkintojen jakautuminen yliopistoittain alan sisällä Seuraavissa kuvioissa on alakohtaisesti esitetty vuonna 2014

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

Opintoja suorittamattomien opiskelijoiden opiskeluoikeuksien tilastoinnin yhteismitallistaminen

Opintoja suorittamattomien opiskelijoiden opiskeluoikeuksien tilastoinnin yhteismitallistaminen RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Opintoja suorittamattomien opiskelijoiden opiskeluoikeuksien tilastoinnin yhteismitallistaminen Muutosehdotus FTE-laskentaan ja 55-op-indikaattoriin Korkeakoulujen

Lisätiedot

Opintoja suorittamattomien opiskelijoiden opiskeluoikeuksien kirjausmenettelyt ja tilastointi

Opintoja suorittamattomien opiskelijoiden opiskeluoikeuksien kirjausmenettelyt ja tilastointi RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Opintoja suorittamattomien opiskelijoiden opiskeluoikeuksien kirjausmenettelyt ja tilastointi OPI-ohjausryhmän kokous Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-%

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Henkilöstön osaamisen kehittäminen

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Henkilöstön osaamisen kehittäminen Sirkka Salvi Jyväskylän kr. Opisto Carita Sirkka Seurakuntaopisto Minna Valtonen ja Jussi Murtovuori Diak Vesa Nuorva Centria Kirkon kasvatuksen päivät 9.1.2019 klo 16.30

Lisätiedot

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt?

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Anna-Mari Rosenlöf, projektipäällikkö Kuva: Itä-Suomen Hyvinvointivoimala, JiiPee Photography, 2016. Taiteesta ja kulttuurista

Lisätiedot

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden

Lisätiedot