Päivämäärä Yhdyskuntalautakunta kaavaluonnos Yhdyskuntalautakunta kaavaehdotus
|
|
- Sari Ranta
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 425 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä Asemakaavan muutos ja tonttijako , Haukiputaan kaupunginosa (Törmäntie 42), HYVÄKSYTTÄVÄKSI OUKA/2359/ /2016 Ote pöytäkirjasta 17/2017 Yhdyskuntalautakunta kaavaluonnos Yhdyskuntalautakunta kaavaehdotus Asemakaavan muutos koskee Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2124 tonttia nro 3. Yksityisessä omistuksessa olevan tontin asemakaavan muutos on käynnistetty tontin omistajan hakemuksesta. Kaavanmuutoksen tavoitteena on muuttaa matkailua palvelevien rakennusten tontti erillispientalojen tontiksi. Kaavaehdotus hyväksyttäväksi. Sivu 1 Esittelyteksti Asemakaavan muutosehdotus on pidetty julkisesti varten nähtävillä välisen ajan. Nähtävilläoloaikana ei esitetty muistutuksia tai lausuntoja. Kaavaehdotukseen ei ole tehty muutoksia nähtävilläolon jälkeen. Asemakaavan muutoksessa matkailua palvelevien rakennusten korttelialue tontilla 3 (RM) osoitetaan erillispientalojen korttelialueeksi, jonka rakennusalalle saa rakentaa yhden asuinrakennuksen (AO-1). Suurimmaksi sallituksi kerrosluvuksi osoitetaan Iu3/4. Kerrosluku on sama kuin korttelin muilla erillispientalotonteilla. Tontin rakennusoikeudeksi osoitetaan pääkäyttötarkoitusta varten 180 k- m² ja erillisiä talousrakennuksia varten 80 k-m², jolloin tontin tehokkuusluku (e) on noin 0,24. Rakennusalat sijoittuvat vähintään 4 metrin etäisyydelle naapuritontista. Autopaikkoja on rakennettava 1 kpl / asunto. Kaava sisältää määräyksen, jonka mukaan tulvavahingoille alttiiden rakenneosien tulee olla vähintään korkeuden N2000+5,2 m yläpuolella. Kaavan vaikutukset Asemakaavan vaikutukset lähiympäristöön ovat vähäisiä. Matkailupalvelukäyttö RM-tontilla on jo päättynyt, eikä siitä ole enää ollut liikenteellisiä vaikutuksia ympäristöön. RM -tontti on sijoittunut keskelle oma-kotiasutusta ja on ollut kooltaan pieni matkailupalvelukäyttöä ajatellen. Näin ollen tontti sopii tarkoituksenmukaisemmin asumiskäyttöön. Asemakaavan muutos mahdollistaa myös olemassa olevien rakennusten korvaamisen uudella asuinrakennuksella tulvakorkeus huomioon ottaen.
2 Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta Sivu 2 Ote pöytäkirjasta 17/2017 Päivämäärä Maanpintaa uudisrakentamisen yhteydessä nostettaessa maatäyttöjen luiskien ei ole sallittu ulottua tontin ulkopuolelle, joten vaikutukset ympäristöön ja maisemaan eivät ole merkittäviä. Tonttijako laaditaan asemakaavanmuutoksen yhteydessä. Asemakaavan muutoksen hyväksyy yhdyskuntalautakunta. Liitteet (Törmäntie 42) Asemakaavaehdotuksen selostus ja kartat Oheismateriaali Esittelijä Päätösesitys Päätös Valmistelijat Täytäntöönpanotiedot Asemakaavapäällikkö Mikko Törmänen Yhdyskuntalautakunta hyväksyy päivätyn asemakaavan muutoksen ja tonttijaon muutoksen. Päätösesitys hyväksyttiin. Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut/ kaavoitus, asemakaavaarkkitehti Anne Olsbo, p Valitusosoitus (asemakaavanmuutoksen hyväksyminen ja sen yhteydessä tehty tonttijako). Hyväksymispäätöksestä kuulutetaan MRL momentin mukaisesti. Otteet hakijalle ja ELY:lle Otteen oikeaksi todistaa Oulussa
3 Sivu 3 Asemakaavan muutoksen selostus päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2124 tonttia nro 3 koskevaan asemakaavan muutokseen (Törmäntie 42) Kaavatunnus Diaarinumero 2359/2016 Selostus päivitetty Asemakaavan muutosalue Vaikutusalue: alue jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia
4 Sivu 4 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos, Törmäntie 38 ja 42 Asemakaavan muutos koskee Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2124 tonttia 3, (osa kiinteistöstä 25:456) osoitteessa Törmäntie 43. Tonttijako laaditaan asemakaavanmuutoksen yhteydessä. Kaavan nimi: Törmäntie 42 Kaavatunnus: Kaavan laatija: Kaavan vireille tulo: Hyväksyminen: Asemakaava-arkkitehti Anne Olsbo Oulun kaupunki / Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Solistinkatu 2, PL 32, OULUN KAUPUNKI Kaavamuutos on tullut vireille yhdyskuntalautakunnan päätöksellä ja vireilletulosta on tiedotettu Yhdyskuntalautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen..20. Asemakaava on tullut voimaan Kaava-alueen sijainti Asemakaavan muutosalue sijaitsee Haukiputaan kaupunginosassa, Niemeläntörmän alueella, noin 1,5 km Haukiputaan keskuksesta koilliseen. 1.3 Kaavan tarkoitus Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa alun perin matkailupalvelujen käyttöön kaavoitetun tontin käytön muuttaminen asumiskäyttöön asemakaavanmuutoshakemuksen mukaisesti. 1.4 Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Liite 1. Asemakaavan seurantalomake Liite 2. Asemakaavakartta ja merkintöjen selitykset Liite 3. Tonttijako 1.5 Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista - Pohjois-Pohjanmaan maankuntakaava (YM ) - Uuden Oulun yleiskaava (kv ) - Kirkonkylän osayleiskaava 2020 (Haukiputaan kunnanvaltuusto ) - Voimassa oleva asemakaava (084-Ak2002/1) - Hakemus asemakaavan muutokseksi ( ) 2
5 Sivu Asemakaavan muutos, Törmäntie 38 ja LÄHTÖKOHDAT 2.1 Alueen yleiskuvaus ja maanomistus Kaavanmuutosalue on osa Niemeläntörmän pientaloaluetta Kiiminkijoen pohjoisrannalla, Haukiputaan keskuksesta koilliseen. Muutosta laaditaan korttelin 2124 tontille 3, jota rajaavat länsipuolelta Törmäntie ja itäpuolelta lähivirkistysalueeksi asemakaavassa osoitettu Kiiminkijoen rantavyöhyke. Korttelin 2124 tontin nro 3 pinta-ala on noin 1064 m². Kaavanmuutosalue on yksityisomistuksessa. Kuva: Ilmakuva alueelta 2.2 Rakennettu ympäristö ja luonnonympäristö Rakennettu ympäristö Kaavanmuutosalue on kokonaan rakennettua aluetta. Tontilla on vuonna 2010 valmistunut vapaa- ajan rakennus, kerrosalaltaan n. 98 k-m 2, autokatos sekä useita piharakennuksia, jotka ovat olleet aiemmin matkailupalveluyrityksen käytössä. Luonnonympäristö Kiiminkijoki kuuluu Natura 2000 suojelualueeseen. Rantakaistaleelle ei esitetä muutoksia asemakaavan muutoksen yhteydessä. Tulva-alueet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut lausunnon alimmasta rakentamiskorkeudesta Kiiminkijoen Alakosken yläpuolella, Haukipudas, Oulu : 3
6 Sivu Asemakaavan muutos, Törmäntie 38 ja 42 Suomen ympäristökeskuksen julkaiseman Ympäristöoppaan "Tulviin varautuminen rakentamisessa" (v. 2014) ohjeiden mukaan alimmaksi rakentamiskorkeudeksi olisi määritettävä keskimäärin kerran 100 vuodessa esiintyvä ylin tulva korkeus (HW 1/100) tai keskimäärin kerran 50 vuodessa esiintyvä ylin tulvakorkeus, johon lisätään 30 cm (HW 1/50 + 0,3 m). Mikäli vesistössä on suuri jääpato- tai suppotulvien esiintymisen riski, tulisi lisäkorkeuden olla vähintään 0,7-1 m, ellei kyseisellä alueella ole tehty tarkempaa selvitystä jää pato- ja suppotulvien veden korkeuksista. Asemakaavan muuttamiseen tarkoitettu tontti sijaitsee Kiiminkijoen pohjoisrannalla Keiskan lampien kohdalla (koordinaatit: ETRS-TM35FIN N , E423654). Kiiminkijoen pituusleikkauksen ja kevättulvilla tehtyjen tulvakorkeusmittausten ja tulvamallinnuksen perusteella keskimäärin kerran sadassa vuodessa toistuvaksi HW-korkeudeksi rakennuspaikan edustalla arvioidaan N ,2 m. Tulvavahingoille alttiiden rakenneosien tulee olla vähintään korkeuden N ,2 m yläpuolella. Aluetta suunnitellessa tulee ottaa huomioon se, että Keiskan lammet toimivat tulvauomana (liite 1), eikä rakentamisella saa estää tulvavesireittiä. Ranta-alueelle rakennettaessa tulee lisäksi ottaa huomioon mahdollinen rannan sortuma- ja vyörymäriski. LIITTEET Keiskan lampien tulvakartta HW 1/100 tulvalla 2.3 Suunnittelutilanne Maakuntakaava ja yleiskaava Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa (YM ) asemakaava-alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A). Haukiputaan kirkonkylän osayleiskaavassa 2020 (hyväksytty Haukiputaan kunnanvaltuustossa ) suunnittelualue on merkitty osittain pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP) ja osittain virkistysalueeksi (VL) 4
7 Sivu Asemakaavan muutos, Törmäntie 38 ja 42 Ote Haukiputaan kirkonkylän osayleiskaavasta 2020 Ote Kirkonkylän osayleiskaavan 2020 merkintöjen selityksestä 5
8 Sivu Asemakaavan muutos, Törmäntie 38 ja 42 Asemakaava Korttelia 2124 koskevan asemakaavan on Haukiputaan kunnanvaltuusto hyväksynyt Niemeläntörmän asemakaavan muutoksena ja laajennuksena. Tontti 3 korttelin 2124 pohjoispäässä on asemakaavassa osoitettu matkailua palvelevien rakennusten korttelialueeksi (RM). Asemakaavaa laadittaessa alueella toimi matkailutoimintaa palveleva kotayritys, jonka toiminta on sittemmin loppunut. Rakennusoikeus RM-tontilla on 200 k-m 2 ja kerrosluku Iu ¾. Törmäntien ja Kiiminkijoen väliin sijoittuvan korttelin 2124 korttelin tontit 1-2 on asemakaavassa osoitettu erillispientalojen korttelialueeksi (AO). Rakennusoikeus on osoitettu tehokkuuslukuna e=0,25. Lisäksi asemakaavassa määrätään kerrosluvuksi Iu ¾. Kiiminkijoen rantavyöhyke on osoitettu lähivirkistysalueeksi. Asemakaava sisältää määräyksen tulvavahingoille alttiiden rakenneosien vähimmäiskorkeudesta maanpinnan suhteen. Kuva: Ote ajantasa-asemakaavasta. (Ei mittakaavassa.) Rakennusjärjestys Alueella on voimassa Haukiputaan kunnan rakennusjärjestys. Rakennusjärjestys on tullut voimaan Rakennusjärjesteyksen päivitys on käynnissä. Tonttijako ja rekisteri Oulun kaupunki toimii kiinteistörekisterin pitäjänä asemakaava-alueella. Korttelialueelle laaditaan erilliset tonttijaot. Pohjakartta Kaava-alueen pohjakartta on maankäyttö- ja rakennuslain 54a mukainen ja vastaa olosuhteita
9 Sivu Asemakaavan muutos, Törmäntie 38 ja ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 3.1 Asemakaavan suunnittelun käynnistäminen Korttelin 2124 tontin nro 3 omistaja on hakenut asemakaavanmuutosta matkailua palvelevien rakennusten korttelialueen (RM) asemakaavan muuttamiseksi erillispientalojen korttelialueeksi sekä asemakaavan laatimista kaavoittamattomalle alueelle Törmäntien länsipuolelle, Keiskan lampien läheisyyteen. Hakija perusteli hakemustaan mm. seuraavasti: Merkintä (RM) on aikanaan syntynyt historiallisin perustein ja kaavaa laadittaessa silloisten tavoitteiden perusteella. Nämä tavoitteet ovat muuttuneet, eikä tontilla ole tarkoitus kehittää matkailupalveluja. Sen sijaan on tarkoituksenmukaista yhdenmukaistaa tontin käyttötarkoitus ja tarkemmat merkinnät muun korttelialueen mukaisesti erillispientalojen korttelialueeksi." Ely -keskuksen tulvakorkeuksista antaman lausunnon perusteella Keiskan lammet muodostavat tulvauoman, eikä rakentamisella saa estää tulvavesireittiä. Keiskan lampien ja Törmäntien väliselle alueelle ei tästä syystä voida laatia asemakaavaa joka mahdollistaisi asuntojen rakentamisen. RM- tontin muuttaminen omakotitontiksi on mahdollista, kun rakentamisessa noudatetaan määräyksiä kosteudelle alttiiden rakenteiden korkeusasemasta. Yhdyskuntalautakunta päätti käynnistää asemakaavanmuutoksen ja asettaa kaavanmuutosluonnoksen nähtäville. 3.2 Osalliset ja vuorovaikutus suunnittelun aikana Osalliset Kaavan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisille ja kunnan jäsenille varataan mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia sekä lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Asemakaavan muutoksen käynnistämisestä tiedotetaan seuraaville osallisille: - Vaikutusalueen kiinteistöjen omistajat / isännöitsijät - Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, alueidenkäyttö - Ympäristötoimi - Pohjois-Pohjanmaan museo - Oulun Vesi - DNA Oyj - TeliaSonera Finland Oyj - Elisa Oyj - Haukiputaan sähköosuuskunta - Haukiputaan suuralueen alueellinen yhteistyöryhmä - Haukiputaan kirkonkylän asukasyhdistys ry Vuorovaikutusmennettelyt kaavan laatimisen aikana Kaavaa varten ei ole laadittu erillistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa. Kaavamuutoksen vireilletulosta ja valmisteluaineiston nähtävilläolosta on tiedotettu kirjeellä maanomistajille ja naapureille. Nähtävilläolosta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen kuulutetaan lisäksi kaupungin virallisella ilmoitustaululla, Torikatu 10, lehti-ilmoituksella Kalevassa ja kaupungin verkkosivulla. Viranomaisille on tiedotettu sähköpostilla. Kaavanmuutoksen valmisteluaineisto on pidetty nähtävillä neljän viikon ajan , jona aikana kaavamuutosluonnoksesta on ollut mahdollista jättää kirjallinen mielipide. Nähtävilläolon aikana Pohjois- Pohjanmaan museo antoi lausuntonsa arvokkkaiden maisema-alueiden, rakennetun kulttuuriympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön osalta. Muita mielipiteitä ei esitetty nähtävilläolon aikana. 7
10 Sivu Asemakaavan muutos, Törmäntie 38 ja 42 Asemakaavaehdotus oli nähtävillä Nähtävilläolosta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen kuulutettiin kaupungin virallisella ilmoitustaululla, Torikatu 10, kaupungin verkkosivulla sekä lehtiilmoituksella Kalevassa. Muistutukset asemakaavaehdotuksesta tulee toimittaa kirjallisena kuulutuksessa mainittuun osoitteeseen. Vastine muistutuksiin toimitetaan niille muistutuksen tehneille, jotka ovat toimittaneet osoitteensa. Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta tiedotetaan lisäksi kirjeellä ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille ja haltijoille. Asemakaavan muutoksen hyväksyy yhdyskuntalautakunta. Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 94 :n mukaisesti. Oikeudesta valittaa kaavan hyväksymispäätöksestä säädetään MRL:n 191 :ssä. Kaavan voimaantulosta kuulutetaan Kalevassa valitusajan päätyttyä. 3.3 Asemakaavaluonnoksesta saatu palaute Pohjois-Pohjanmaan museon lausunto : Oulun kaupungilla on tullut nähtäville Haukiputaan kaupunginosan osassa (Törmätie 42) korttelin tonttia 3 koskeva asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä luonnos (kaavatunnus ). Tontin asemakaavan muutos käynnistyy yksityisen omistajan toimesta. Kaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa (RM) matkailua palvelevien rakennusten tontti (AO-1 ) erillispientalojen tontiksi, jonka rakennusalalle saa rakentaa yhden asuinrakennuksen. Suurimmaksi kerrosluvuksi osoitetaan I u2/3 ja rakennusoikeudeksi 180km 2 asuinrakennukselle, 8O k-m 2 talousrakennukselle. Pohjois-Pohjanmaan museo antaa lausuntonsa rakennetun kulttuuriympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön osalta. Arvokkaat maisema-alueet ja rakennettu kulttuuriympäristö Asemakaava-alue on kokonaan rakennettu, se on tiivis pientalovaltainen, eri -ikäisiä kiinteistöistä muodostunut asuinalue. Muutosalue rajautuu Kiiminkijoen varteen, joka on luonnonympäristöitään Natura aluetta. Ranta-alueet ovat tulvavahinkoaluetta, jossa on määritetty rakennusosien alimman korkotaso. Tontin korkeusasemat ovat osin naapuritonttia matalammalla sekä osin tulvarajan tuntumassa. Tulvan huomioiva rakentaminen edellyttää maatäyttöjä, joka tulee jonkin verran vaikuttamaan Törmäntien varren miljööseen. Myös Törmäntien notkelman korko on tulvarajan alapuolella. Tontilla on tällä aikaisemmin toimineen matkailuyrityksen rakennuksia. Nykyisen asemakaavan rakennusoikutta on nostettu erillisellä talousrakennuksen määritteellä. Rakennusoikeus on likimain korttelin olevan muun osan tehokkuuden (e=0,25) mukainen. Ohjeellista rakentamisalueen rajausta rantaan päin ei voida pitää perusteltuna ulottaa esitetyn mukaiselle etäisyydelle rajasta. Pohjois-Pohjanmaan museolla ei ole muuta huomautettavaa Törmäntien 42 asemakaavan muutoksen osallistumis- j a arviointisuunnitelmasta sekä sen luonnoksesta. Arkeologinen kulttuuriperintö Suunnittelualueella ei sijaitse muinaismuistolain (295/1963) tarkoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Asemakaavan muutoksella ei ole vaikutusta arkeologiseen kulttuuri perintöön, eikä Pohjois-Pohjanmaan museolla ole tämän osalta huomautettavaa asiasta. Kaavoituksen vastine: Pohjois-Pohjanmaan museolla ei ole huomautettavaa arvokkaiden maisema-alueiden, rakennetun kulttuuriympäristön osalta, eikä muutoksella ole lausunnon mukaan vaikutusta arkeologiseen kulttuuriperintöön. Rakentamisalueen rajausta rantaan päin esitetyn mukaiselle etäisyydelle museo ei lausunnossaan pidä tarkoituksenmukaisena. 8
11 Sivu Asemakaavan muutos, Törmäntie 38 ja 42 Asemakaavoituksen näkemyksen mukaan rakennusalan siirto voimassa olevaan kaavaan nähden on vähäinen, n. kaksi metriä, joten sillä ei ole olennaista vaikutusta ympäristöön. Tontin korkeusasemaa nostettaessa rakennuskannan uusimisen yhteydessä on maatäyttöjen luiskat sovitettava siten, että ne eivät ulotu tontin rajojen ulkopuolelle. 3.4 Asemakaavaehdotuksesta saatu palaute Asemakaavaehdotuksesta ei esitetty muistutuksia tai lausuntoja. 9
12 Sivu ASEMAKAAVAN KUVAUS Asemakaavan muutos, Törmäntie 38 ja 42 Asemakaavan muutoksessa matkailua palvelevien rakennusten korttelialue tontilla 3 (RM) osoitetaan erillispientalojen korttelialueeksi, jonka rakennusalalle saa rakentaa yhden asuinrakennuksen (AO-1). Suurimmaksi sallituksi kerrosluvuksi osoitetaan I u3/4. Kerrosluku on sama kuin korttelin muilla erillispientalotonteilla. Tontin rakennusoikeudeksi osoitetaan pääkäyttötarkoitusta varten 180 k-m² ja erillisiä talousrakennuksia varten 80 k-m², jolloin tontin tehokkuusluku (e) on noin 0,24. Rakennusalat sijoittuvat vähintään 4 metrin etäisyydelle naapuritontista. Autopaikkoja on rakennettava 1 kpl / asunto. Kaava sisältää määräyksen, jonka mukaan tulvavahingoille alttiiden rakenneosien tulee olla vähintään korkeuden N2000+5,2 m yläpuolella. Maanpintaa uudisrakentamisen yhteydessä nostettaessa maatäyttöjen luiskien ulottumista tontin ulkopuolelle ei ole kaavassa sallittu. 4.1 Kaavan vaikutukset Asemakaavan vaikutukset lähiympäristöön ovat vähäisiä. Matkailupalvelukäyttö RM-tontilla on jo päättynyt, eikä siitä ole enää ollut liikenteellisiä vaikutuksia ympäristöön. RM -tontti on sijoittunut keskelle omakotiasutusta ja on ollut kooltaan pieni matkailupalvelukäyttöä ajatellen. Näin ollen tontti sopii tarkoituksenmukaisemmin asumiskäyttöön. Asemakaavan muutos mahdollistaa myös olemassa olevien rakennusten korvaamisen uudella asuinrakennuksella tulvakorkeus huomioon ottaen. 5. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Asemakaavan mukainen rakentaminen voidaan käynnistää asemakaavan muutoksen tultua voimaan. Rakennussuunnittelua ohjaa Oulun kaupungin rakennusvalvonta. Oulussa 7. päivänä huhtikuuta 2017 Mikko Törmänen asemakaavapäällikkö Anne Olsbo asemakaava-arkkitehti 10
13 Asemakaavan seurantalomake Sivu 13 Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 564 Oulu Täyttämispvm Kaavan nimi Haukiputaan kaupunginosa kortteli 2124 tontti NRO 3 Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 0,1064 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 0,1064 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 0, , ,24 0, A yhteensä 0, , ,24 0, P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä -0, L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-] Yhteensä Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos Rakennussuojelu [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä
14 Alamerkinnät Sivu 14 Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 0, , ,24 0, A yhteensä 0, , ,24 0, AO 0, , ,24 0, P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä -0, RM -0, L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä
15 Ote voimassa olevasta asemakaavasta 1:2000 Oulussa LIITE 2 (1/3) Sivu 15
16 Ote asemakaavan muutoksesta1:1000 Oulussa LIITE 2 (2/3) Sivu 16
17 Asemakaavamerkinnät ja -määräykset Oulussa LIITE 2 (3/3) Sivu Erillispientalojen korttelialue. AO-1 korttelialueelle saadaan rakennusalalle rakentaa yksi asuinrakennus m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva m sen asemakaava-alueen ulkopuolella oleva viiva, jonka sisäpuolelta asemakaavamerkinnät ja -määräykset poistetaan. 84 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja Eri asemakaavamääräysten alaisten alueenosien välinen raja Kaupunginosan numero, joka ei vahvistu Kaupunginosan nimi. 93 Korttelin numero. 95 Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi Lukusarja, jossa edellinen luku osoittaa sallitun asuntokerrosalan neliömetreissä ja jälkimmäinen luku sallitun autosuojan, talous- ja huoltotilojen kerrosalan neliömetreinä. 102 Murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta ullakon tasolla saa käyttää kerrosalaan laskettavaksi tilaksi Tulvakorkeus ja tulvavahingoille alttiiden rakennusosien alin taso. Ylempi luku osoittaa tulvakorkeuden ja alempi luku tulvavahingoille alttiiden rakennusosien alimman tason. Korkeusjärjestelmä N Rakennusala. 117 Rakennusala, jolle saa sijoittaa talousrakennuksen. 134 Istutettava alueen osa. 164 Merkintä osoittaa, kuinka monta autopaikkaa asuntoa kohti on rakennettava. TONTTIJAKOMERKINNÄT: Sitovan tonttijaon mukainen tontti.
18 TONTTIJAKO 1:500 OULU KOORDINAATTILUETTELO Sivu 18 ASEMAKAAVA 2285 HYVÄKSYTTY/VAHVISTETTU TJNRO EDELLINEN TONTTIJAKO N:o X Y POHJAKARTAN HYVÄKSYI JA TONTTIJAON LAATI KAUP. OSA 120 Haukipudas LASKI JB KIINTEISTÖINSINÖÖRI KORTTELI 2124 PIIRSI PM TONTIT 3 TARK ALK Henna Tuuttila MUUTT. TONTIT HYVÄKSYTTY VOIMAANTULO MUODOSTUMINEN TONTTI P-ALA OSAP-ALA KIINTEISTÖ I Oulu Maa ja mittaus Kartta-arkisto 6335 Säil. F:17
19 Sivu 19 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 5-1 AO-1 Erillispientalojen korttelialue. AO-1 korttelialueelle saadaan rakennusalalle rakentaa yksi asuinrakennus. YHDYSKUNTA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOS: 82 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva m sen asemakaava-alueen ulkopuolella oleva viiva, jonka sisäpuolelta asemakaavamerkinnät ja -määräykset poistetaan. HAUKIPUTAAN KAUPUNGINOSA KORTTELI 2124 TONTTI NRO 3 84 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. ALUEELLA ON VOIMASSA (084-Ak2002/1) HYVÄKSYTTY ASEMAKAAVA Eri asemakaavamääräysten alaisten alueenosien välinen raja Kaupunginosan numero, joka ei vahvistu. KORTTELIALUEELLE ON OSOITETTU ASEMAKAAVASSA SITOVA TONTTIJAKO, JOKA ON ESITETTY TARKEMMIN TONTTIJAKOKARTALLA Kaupunginosan nimi Korttelin numero. 95 TÖRMÄNTIE Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi. POHJAKARTTA ON MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 54a MUKAINEN JA VASTAA OLOSUHTEITA at80 Lukusarja, jossa edellinen luku osoittaa sallitun asuntokerrosalan neliömetreissä ja jälkimmäinen luku sallitun autosuojan, talous- ja huoltotilojen kerrosalan neliömetreinä. KARTASTOPÄÄLLIKKÖ EERO KESKI-OJA 102 Murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta ullakon tasolla saa käyttää kerrosalaan laskettavaksi tilaksi Tulvakorkeus ja tulvavahingoille alttiiden rakennusosien alin taso. Ylempi luku osoittaa tulvakorkeuden ja alempi luku tulvavahingoille alttiiden rakennusosien alimman tason. Korkeusjärjestelmä N Rakennusala. MITTAKAAVA 1: t Rakennusala, jolle saa sijoittaa talousrakennuksen. 134 Istutettava alueen osa ap/as Merkintä osoittaa, kuinka monta autopaikkaa asuntoa kohti on rakennettava. POIST. MERK. 1: ASEMAKAAVOITUS KAAVATUNNUS DRNO /2016 LAATIMIS- PÄIVÄMÄÄRÄ KORJAUS- PÄIVÄMÄÄRÄ YHDYSKUNTA LAUTAKUNTA KAUPUNGIN- HALLITUS KAUPUNGIN- VALTUUSTO * * * * * * VOIMAANTULO- PÄIVÄMÄÄRÄ SUUNNITTELIJA PIIRTÄJÄ TONTTIJAKOMERKINNÄT: ANNE OLSBO MARITTA LUMILA 3. Sitovan tonttijaon mukainen tontti. ASEMAKAAVAPÄÄLLIKKÖ MIKKO TÖRMÄNEN Liite 2 425: , Törmäntie 42, kaavakartta hyväksyttäväksi
20 Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta Sivu 20 Ote pöytäkirjasta 17/2017 Päivämäärä VALITUSOSOITUS 425 Pöytäkirja on ollut nähtävänä Valitusviranomainen Tähän päätökseen tyytymätön voi hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. postiosoite Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, PL 189, OULU käyntiosoite Isokatu 4, 3. krs, OULU puhelin sähköposti pohjois-suomi.hao(at)oikeus.fi faksi virka-aika klo Valitusoikeus Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) ja kunnan jäsen. Valituksen peruste Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että - päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, - päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai - päätös on muuten lainvastainen. Valittajan tulee esittää edellä mainitut valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä. Valitusaika Valitus on tehtävä ja toimitettava hallinto-oikeudelle viimeistään kolmantenakymmenentenä (30.) päivänä päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa ei tiedoksisaantipäivää oteta huomioon. Jos valitusajan viimeinen päivä ei ole hallinto-oikeuden työpäivä, voi valituksen jättää hallinto-oikeuteen vielä seuraavana työpäivänä. Mikäli valitus lähetetään postitse, on kirje jätettävä postiin niin aikaisin, että posti ehtii toimittaa sen hallintooikeudelle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen hallinto-oikeuden työajan päättymistä. Tiedoksisaanti Maankäyttö- ja rakennuslain 188 :n 5 momentin mukaan asemakaavan hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon silloin, kun päätös on kuntalain 63 :n mukaisesti asetettu yleisesti nähtäville. Liitteenä olevasta pöytäkirjan otteesta ilmenee päivä, jona päätös on asetettu yleisesti nähtäville. Valitusasiakirjat Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta sekä mahdollisen laillisen edustajan, asiamiehen tai valituksen laatijan nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valituksessa on mainittava päätös, johon haetaan muutosta, muutosvaatimus sekä vaatimuksen perusteet. Valituskirjelmä on valittajan tai laatijan allekirjoitettava. Valitukseen liitetään valituksenalainen päätös alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna sekä kirjekuori, joka osoittaa päivän, jolloin valituksenalainen päätös on annettu postin kuljetettavaksi taikka muu selvitys tiedoksisaannista. Oikeudenkäyntimaksu Tuomioistuinmaksulain nojalla muutoksenhakijalta voidaan periä oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 250 euroa. Selvitys päätöksen antamisesta tiedoksi Asianosainen Lähetetty postitse saantitodistusta vastaan Lähetetty postitse tavallisena kirjeenä Lähetetty postiennakolla Luovutettu annettavaksi haastetiedonantona Luovuttajan allekirjoitus ja tiedoksiantopäivämäärä Luovutettu asianosaiselle kirjallista todistusta vastaan Muulla tavoin, miten Asianosaisen allekirjoitus, kun päätös luovutettu henkilökohtaisesti
Asemakaavan muutoksen selostus
Asemakaavan muutoksen selostus 7.4.2017 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2124 tonttia nro 3 koskevaan asemakaavan muutokseen (Törmäntie 42) Kaavatunnus 564-2285 Diaarinumero
Asemakaavan selostus
Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211
kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100
ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 54 tonttia nro 8 koskevaan asemakaavaan (Pietiläntie 33)
Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS 10.3.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 54 tonttia nro 8 koskevaan asemakaavaan (Pietiläntie 33) kaavatunnus 564-2186
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 11.11.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Ylikiimingin kaupunginosan korttelin 24 tontteja nro 2, 3 ja 5 koskevaan asemakaavaan (Harjutie, Rantatie) Tekninen lautakunta hyväksynyt
Päivämäärä 10.02.2015. Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 53 Dno Päivämäärä 10.02.2015 Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS OUKA/2691/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 3/2015 Sivu 1 Päätöshistoria
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
Päivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 468 Dno Päivämäärä 29.08.2017 Asemakaavan muutos 564-2300, Laanilan kaupunginosa (Hoikantie 8), OAS OUKA/6955/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 20/2017 Sivu 1 Päätöshistoria
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan
Asemakaavan selostus
Asemakaavan selostus 24.10.2014 24.10.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 23 tonttia 17 koskevaan asemakaavan muutokseen (Isterintie 49) Kaavatunnus 564-2199 Diaarinumero
Päivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 578 Dno Päivämäärä 14.11.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2313, Heikkilänkankaan kaupunginosa (Heikkilänkankaantie 5, 7), OAS OUKA/10039/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta
Päivämäärä Yhdyskuntalautakunta , vireilletulo ja luonnos Yhdyskuntalautakunta , kaavaehdotus
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 351 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 16.05.2017 Asemakaavan muutos 564-2311, Ruskon kaupunginosa, Pikkukivenpuisto, hyväksyttäväksi OUKA/9708/10.02.03/2016
NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360
NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO
Päivämäärä Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut / asemakaavoitus, kaavoitusarkkitehti Elina Jaara p
77 Dno Valmistelijat/ Lisätietojen antaja Päätöshistoria Asemakaavan muutos 564-2082, Kaijonharjun kaupunginosa (Kaijonharjuntie 13) OUKA/8865/10.02.03/2013 Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut / asemakaavoitus,
ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Kuivasjärven kaupunginosan korttelin 9 tonttia nro 12 koskevaan asemakaavaan (Eekintie 10)
Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS 4.9.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Kuivasjärven kaupunginosan korttelin 9 tonttia nro 12 koskevaan asemakaavaan (Eekintie 10) kaavatunnus 564-2177
ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA
TYÖNUMERO: 20601623 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 76 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 28.2.2018 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL
RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467
Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN
Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Takalaanilan kaupunginosan Hiltusenpuistoa. Matti Matinheikki esittelee asian kokouksessa.
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 483 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2344, Takalaanilan kaupunginosa (Hiltusenpuisto), OAS OUKA/7128/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017 Sivu 1 Päätöshistoria
Päivämäärä Asemakaavan ja tonttijaon muutokset, , Korvenkylän kaupunginosa (Puuperänkuja 15), hyväksyttäväksi
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 352 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 16.05.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutokset, 564-2279, Korvenkylän kaupunginosa (Puuperänkuja 15), hyväksyttäväksi OUKA/11091/10.02.03/2015
Päivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 499 Dno Päivämäärä 06.11.2018 Asemakaavan muutos 564-2369 ja tonttijako, Laanilan kaupunginosa (Nokkalantie 43 Hintantie 31), OAS OUKA/2245/10.02.03/2018 Ote pöytäkirjasta
HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ
Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.
Päivämäärä Asemakaavan muutos ,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 416 Dno Päivämäärä 11.10.2016 Asemakaavan muutos 564-2297,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS OUKA/5856/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 26/2016
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO SUURMETSÄ, PUISTOLA TONTIT 41274/2 JA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO SELOSTUS
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO SUURMETSÄ, PUISTOLA TONTIT 41274/2 JA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO 12092 SELOSTUS 2011:12092 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA
Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1. Matti Matinheikki esitteli asian kokouksessa.
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 481 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2340, Kuivasjärven kaupunginosa (Ratsastuskentäntie 7), OAS OUKA/5221/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017 Sivu
Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä katualuetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 28 tontti 10 Kaavan
Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI
1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,
Asemakaavan selostus. Kaavatunnus Diaarinumero 3256/2014 Projektinumero
Asemakaavan selostus 28.4.2015 päivättyyn Oulun kaupungin Martinniemen kaupunginosan korttelin 3205 tonttia nro 3 koskevaan asemakaavan muutokseen (Luotsiasemantie 14) Kaavatunnus 564-2219 Diaarinumero
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo
118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014
KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,
LIITE 1 Kaava-alueen sijaintikartta. Kaava-alue rajattu punaisella viivalla kartalle. Hiu 19. kaupunginosa Puron tilan kohdalla asemakaavamuutos
LIITE 1 Kaava-alueen sijaintikartta. Kaava-alue rajattu punaisella viivalla kartalle. Hiu 19. kaupunginosa Puron tilan kohdalla asemakaavamuutos LIITE 3 LIITE 4 UUSIKAUPUNKI YLEISKAAVA KESKEINEN ALUE
SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa
Asemakaavan muutoksen selostus
Asemakaavan muutoksen selostus 20.3.2017 20.3.2017 päivättyyn Oulun kaupungin Ruskon kaupunginosan Pikkukivenpuistoa koskevaan asemakaavan muutokseen (Pikkukivenpuisto) Pikkukivenpuisto Kaavatunnus 564-2311
KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto
Päivämäärä Yhdyskuntalautakunta , vireilletulo ja luonnos
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 133 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 28.03.2017 Asemakaavan muutos 564-2311, Ruskon kaupunginosa, Pikkukivenpuisto, EHDOTUS OUKA/9708/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta
päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 16 tonttia nro 1 koskevaan asemakaavaan (Laihokuja 3)
Asemakaavan selostus 16.2.2015 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 16 tonttia nro 1 koskevaan asemakaavaan (Laihokuja 3) Kaavatunnus 564-2232 Diaarinumero 5530/2014 Projektinumero
Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2017 1
Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 10.04.2017 AIKA 10.04.2017 klo 16:00 PAIKKA Kunnanvirasto, Luotosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 58 Kokouksen avaus 3 59 Kokouksen järjestäytyminen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
12.2.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LEIPOMONKUJA 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAA- VAN MUUTOS Kaavatunnus:
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
Ak 5147 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Justeerinpuiston/ Kotikioskin asemakaavan muutoksen selostus 9. kaupunginosa (Kärki) korttelin 731 osa sekä katu- ja puistoalue HALLINTOKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 1.8.2006
Päivämäärä 02.02.2016. Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 41 Dno Päivämäärä 02.02.2016 Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS OUKA/7702/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 4/2016 Sivu 1 Päätöshistoria
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
14.8.2015 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINÄOJANTIE 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS 47. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 83 TONTILLE 6 Kaavatunnus 47:046 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa
VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2
ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.
Päivämäärä Asemakaavan muutos , II kaupunginosa (Asemakatu 32), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 593 Dno Päivämäärä 15.12.2015 Asemakaavan muutos 564-2273, II kaupunginosa (Asemakatu 32), OAS OUKA/8297/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 28/2015 Sivu 1 Päätöshistoria
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi
A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)
Asemakaavan selostus LUONNOS NÄHTÄVILLÄ
NÄHTÄVILLÄ 5.4.-6.5.2019 Asemakaavan selostus LUONNOS 15.3.2019 15.3.2019 päivättyyn Oulun kaupungin Kiimingin kaupunginosan korttelia 314, katu- ja lähivirkistysaluetta sekä asemakaavatonta aluetta tiloilla
Asemakaavan selostus Puuperänkuja 15
Asemakaavan selostus 3.2.2017 3.2.2017 päivättyyn Oulun kaupungin Korvenkylän kaupunginosan korttelin 16 tonttia nro 3 koskevaan asemakaavan muutokseen (Puuperänkuja 15) Puuperänkuja 15 Kaavatunnus 564-2279
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven
Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1 ja osaa viereisestä Satulapuistosta.
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 488 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2340, Kuivasjärven kaupunginosa (Ratsastuskentäntie 7), LUONNOS OUKA/5221/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017
TAPANINKYLÄ Tontti 39335/7 (Rasmuksentie 7) Asemakaavan muutoksen nro selostus
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO 2012:12131 TAPANINKYLÄ Tontti 39335/7 (Rasmuksentie 7) Asemakaavan muutoksen nro 12131 selostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA
Päivämäärä Asemakaavan ja tonttijaon muutokset , Kiviniemen kaupunginosa (Visiolinja 4); HYVÄKSYTTÄVÄKSI
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 74 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 17.02.2015 Asemakaavan ja tonttijaon muutokset 564-2181, Kiviniemen kaupunginosa (Visiolinja 4); HYVÄKSYTTÄVÄKSI OUKA/8162/10.02.03/2013
kaavatunnus AM2024 Dnro 2830/2008 Projektinro Kaupunginvaltuusto hyväksynyt Kaava tullut voimaan
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 6.5.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Koskikeskuksen kaupunginosan korttelin 5 sekä katu-, puisto- ja vesialuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Toivoniementie 1) kaavatunnus
ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Värtön kaupunginosan korttelin 12 tonttia nro 1 koskevaan asemakaavaan (Jaakonkuja 6)
Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.9.2013 päivättyyn Oulun kaupungin Värtön kaupunginosan korttelin 12 tonttia nro 1 koskevaan asemakaavaan (Jaakonkuja 6) kaavatunnus 564-2155 Diaarinro
Kaavatunnus Diaarinro 85/2012 Projektinro
1 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 21.1.2013 päivättyyn Oulun kaupungin Kellon kaupunginosan korttelin 877 tonttia 9 sekä tie-, katu- ja puistoaluetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Kiviniementie, Syynimaantie)
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
Päivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 175 Dno Päivämäärä 10.05.2016 Asemakaavan ja tonttijakojen muutos 564-2222, Rajakylän kaupunginosa (Kissankulma, Kissankellotie 1-7), OAS OUKA/3411/10.02.03/2014 Ote
ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS
ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS 1.9.2006 päivättyyn Kaukovainion kaupunginosan korttelia 5 ja korttelin 1 tonttia nro 4 sekä puistoaluetta koskevaan kaavakarttaan (Kultatie) AM1929 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa.
NOKIAN KAUPUNKI 12-KAUPUNGINOSA VIIKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan
Päivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 505 Dno Päivämäärä 06.11.2018 Asemakaavan muutos 564-2369 ja tonttijako, Laanilan kaupunginosa (Nokkalantie 43 Hintantie 31), LUONNOS OUKA/2245/10.02.03/2018 Ote pöytäkirjasta
SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09
Päivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 416 Dno Päivämäärä 18.09.2018 Asemakaavan muutos 564-2370, Kiviniemen kaupunginosa (Koivistontie 11 ja katualue), OAS OUKA/2622/10.02.03/2018 Ote pöytäkirjasta 22/2018
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan ja tonttijaon muutos Kemijärven
Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen
Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa, Pikkukivenpuisto; Vireilletulo ja LUONNOS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 57 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 14.02.2017 Asemakaavan muutos 564-2311, Ruskon kaupunginosa, Pikkukivenpuisto; Vireilletulo ja LUONNOS OUKA/9708/10.02.03/2016
Päivämäärä
75 Dno Valmistelijat/ Lisätietojen antaja Päätöshistoria Asemakaavan muutos 564-2272 ja tonttijako, Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10-12, Laivakankaan koulu) OUKA/8226/10.02.03/2015 Yhdyskunta- ja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu
Liite OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL. ) Kaavoitusosasto..0, tarkistettu.8.0..0 SEPÄNKYLÄ, GÄDDA II Asemakaavan muutos Liite Sivu Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA
Päivämäärä 20.04.2015. Asemakaavan muutos ja tonttijako 564-2218, Kellon kaupunginosa, Kalimensuisto 5
Oulun kaupunki Kaupunginvaltuusto 36 Dno Valmistelijat/ Lisätietojen antaja Päätöshistoria Päivämäärä 20.04.2015 Asemakaavan muutos ja tonttijako 564-2218, Kellon kaupunginosa, Kalimensuisto 5 OUKA/659/10.02.03/2014
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO. SUUTARILA, SILTAMÄKI TONTTI 40047/22 (Pohjantähdentie 46 b) ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO SELOSTUS
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO SUUTARILA, SILTAMÄKI TONTTI 40047/22 (Pohjantähdentie 46 b) ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO 12073 SELOSTUS 2012:12073 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN
Päivämäärä Asemakaavan muutos , Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 494 Dno Päivämäärä 29.11.2016 Asemakaavan muutos 564-2304, Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS OUKA/7413/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 31/2016 Sivu 1 Päätöshistoria
Päivämäärä Asemakaavan muutos , Haukiputaan kaupunginosan korttelin 4035 tontti 3 ja yleisen tien alue (Asemakyläntie), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 306 Dno Päivämäärä 11.08.2015 Asemakaavan muutos 564-2196, Haukiputaan kaupunginosan korttelin 4035 tontti 3 ja yleisen tien alue (Asemakyläntie), OAS OUKA/5132/10.02.03/2013
A Asemakaavan muutos Marjapolku (Villähde) Lahti.fi
A-2760 Asemakaavan muutos 10.12.2018 Marjapolku (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2760 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10. päivänä joulukuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2760
OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD
HEINOLAN KAUPUNKI VIITAAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.5.2015, TÄYD. 14.2.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
Päivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 413 Dno Päivämäärä 29.09.2015 Asemakaavan muutos 564-2233, Oulunsalon kaupunginosa (Vihiluodontie 25) OUKA/6598/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 19/2015 Sivu 1 Päätöshistoria
Asemakaavan selostus päivättyyn Oulun kaupungin Kellon kaupunginosan korttelia 1600 tonttia 1 koskevaan asemakaavan.
Asemakaavan selostus 2.2.2015 päivättyyn Oulun kaupungin Kellon kaupunginosan korttelia 1600 tonttia 1 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kalimensuisto 5) Kaavatunnus 564-2218 Diaarinumero 659/2014 Projektinumero
Keskuspaloasema, Elektroniikkatie 1
1/6 Keskuspaloasema, Elektroniikkatie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Linnanmaan kaupunginosassa on tullut vireille asemakaavan muutos. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu osallistumis-
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue
Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 1 Dno Päätöshistoria Päivämäärä 12.01.2016 Asemakaavan muutos 564-2254, Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS OUKA/3113/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 1/2016
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
Aapistie 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tiedoksi osallisille
1/6 Aapistie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan muutoksen laatiminen ja asemakaavan muutos on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa
Asemakaavan seurantalomake
Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 297 Kuopio Täyttämispvm 6.02.206 Kaavan nimi Kaivannonlahti Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireiltulosta ilm. pvm 05..202 Hyväksymispykälä
Päivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 544 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan muutos 564-2305, Limingantullin kaupunginosan korttelin 25 tontti nro 10, korttelin 26 tontti nro 7 sekä katu- ja puistoalue
Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)
1(5) Suolamännyntie 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
! " #$%&!! "#! $#%&#' ()) *#+,-./0 / '4!!)") ))" #)!" ' )#')) '! ))#)! " -'# '))#'# # ' %(%$)! ) ))#)! $!( ''#! '( -!!!( -!)'4#!!)'!!!! #) '(-!!# $)) "!)) "!))!!! ( #) %! /!!%(%$)!$!!!!!!' ))#)! )%&# '))#'!!'"!
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
Maantiealue VT 12 ja Sorvantien risteys ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 6. kaupunginosan tie- ja puistoaluetta kiinteistöistä 536-895-2-8, 536-425-5-202, 536-409-1-9
Kaavatunnus AM 2134 Diaarinro 4569/2011 Projektinro Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavan muutoksen
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 14.2.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Alppilan kaupunginosan korttelin 56 tonttia nro 6 koskevaan asemakaavan muutokseen (Tukkimiehentie 1) Kaavatunnus AM 2134 Diaarinro 4569/2011 Projektinro
Asemakaavan seurantalomake
Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta
NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
Päivämäärä Päätöshistoria Suunnitteluvarauksen tekeminen, yhdyskuntalautakunta
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 593 Dno Päivämäärä 16.12.2014 Asemakaavan muutos 564-2238, IV kaupunginosan korttelin 3 tontit nro 2 ja 11 (Puistokatu 5), OAS OUKA/7285/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta
Päivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 378 Dno Päivämäärä 13.06.2017 Asemakaavan muutos 564-2331, Kiimingin kaupunginosa (Kiimingin pappila, Jaarantie 6), OAS OUKA/2592/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 16/2017