SYYSVILJAN SIEMENTUOTANTOSOPIMUSEHDOT, SATO 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SYYSVILJAN SIEMENTUOTANTOSOPIMUSEHDOT, SATO 2017"

Transkriptio

1 SYYSVILJAN SIEMENTUOTANTOSOPIMUSEHDOT, SATO 2017 YLEISTÄ Tämä sopimus on laadittu Hankkija Oy:n ja sopimusviljelijän välillä. Sopimusviljelys tulee perustaa hukkakaurattomalle viljelmälle. Mikäli viljelmä on Eviran tai kunnan valvontarekisterissä, on viljelijä velvollinen maksamaan viljelystarkastuskulut silloin, kun viljelys hylätään hukkakauran vuoksi, samoin kuin valvontatarkastuksista koituvat ylimääräiset tarkastusmaksut. Hankkija Oy ei ole velvollinen ottamaan satoa vastaan siemeneksi, jos se on tuotettu viljelmällä, jolla esiintyy hukkakauraa, vaikka siemenviljelys tai osa siitä olisi Eviran viljelystarkastuksessa hyväksytty. Vastuu tämän sopimuksen sadon varastoinnista ja vaaran vakuuttamisesta kuuluu viljelijälle. Molemmat sopimusosapuolet sitoutuvat noudattamaan siemenkauppalakia ja sen nojalla annettuja määräyksiä sekä lakia kasvinjalostajanoikeudesta. Sopijaosapuolet ovat velvollisia korvaamaan edellä mainittujen seikkojen rikkomisesta vastapuolelle tai kolmansille osapuolille aiheutuvan vahingon. Tätä sopimusta koskevat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan sovitteluteitse asianosaisten kesken. Ellei näin päästä yksimielisyyteen, jätetään asia tuomioistuimen ratkaistavaksi. Kumpikaan osapuoli ei vastaa viivästyksestä ja vahingoista, jotka johtuvat osapuolien vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta esteestä, jota sen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon sopimuksentekohetkellä ja jonka seurauksia se ei kohtuudella olisi voinut välttää tai voittaa. Lakko, sulku, boikotti ja muu työtaistelutoimenpide katsotaan ylivoimaiseksi esteeksi myös silloin, kun Hankkija Oy on sen kohteena tai siihen osallisena. Ylivoimaisesta esteestä on ilmoitettava sopijakumppanille viipymättä kirjallisesti, samoin kuin esteen lakkaamisesta. 1

2 VILJELIJÄ SITOUTUU: 1. Sijoittamaan siemenviljelyksen hyväkuntoiselle ko. lajin siemenviljelyyn soveltuvalle hukkakaurattomalle peltolohkolle noudattaen EVIRA:n määräyksiä ja viljelyohjeita. 2. Huolehtimaan siitä, että esikasvirajoitus täyttyy. Esikasvirajoitus on sertifioidun siemenen tuotannossa yksi vuosi, perussiemenluokkien tuotannossa kaksi vuotta. Mikäli viljelmällä on samaa lajiketta muussa viljelyssä, on viljelmä perustettava samalla siemenluokalla. Saman lajikkeen muu viljelys on myös viljelystarkastettava. 3. Noudattamaan Hankkija Oy:n siementuotannon yleisiä periaatteita (kts. Hankkijan verkkokaupan Siementuottajien intranet-sivusto) sekä lajikekohtaisen Kasvuohjelman ohjeita, jotta riittävä jyväkoko saavutettaisiin. 4. Sallimaan EVIRA:n tai Hankkija Oy:n valtuuttamien henkilöiden tarkastaa viljelys, viljelmä ja siemensato. Luovuttamaan siemensopimusviljelmää koskevat lohkotiedot viljelytoimenpitein täydennettynä Hankkija Oy:n Kasvuohjelmatyön kehittämiseksi. Kyseisiä tietoja ei tarvitse toimittaa ilman erityistä pyyntöä. 5. Vastaamaan, että toimitetun sadon aitousvaatimus täyttyy. Aitouden takaamiseksi viljelijän on noudatettava Eviran julkaisemaa lajikerajoitusryhmälistaa sekä huolehdittava siitä, ettei mahdollisten eri lajikeryhmiin kuuluvien lajikkeiden sato sekaannu tilalla tai kuljetuksessa. 6. Kuivaamaan siemensadon siten, että toimitettaessa kosteus on enintään 14,0 %. 7. Toimittamaan Hankkija Oy:n Turun Rehu- ja viljalaboratorioon välittömästi puinnin ja kuivauksen jälkeen satoa hyvin edustavat raakaeränäytteet (n. 1 kg / erä / 35 tn) sekä ilmoittamaan arvioidun satomäärän tonneina. 8. Luovuttamaan Hankkija Oy:lle koko tämän sopimuksen mukaisella määräalalla tuotetun sadon tai erikseen Hankkija Oy:n siemenkeskuksen täsmentämän toimitusmäärän määrättynä ajankohtana. Sopimusmäärän ylittävät sekä hylätyt siemenraakaerät markkinoidaan Hankkija Oy:n kautta käyttötarkoitukseen parhaiten soveltuvaan kohteeseen kauppahetken mukaisella Hankkija Oy:n markkinahinnalla. 9. Olemaan tekemättä siemenviljelysopimusta muille pakkaamoille samoista kasvilajeista ja olemaan harjoittamatta maatilapakkaamotoimintaa. 10. Maksamaan tämän sopimuksen perusteella saatavan siemenkelpoisen sadon siemenlisätilityksen yhteydessä valiokuntamaksua MTK:lle 0,1 % kokonaistilityssummasta. 2

3 HANKKIJA OY SITOUTUU: 1. Toimittamaan perustettavalle sopimusalalle tarvittavan kantasiemenen Alastaron siemenkeskukselta sopimustuottajalle rahtivapaasti. Jos tuottaja noutaa siemenet itse, rahtikulua ei hyvitetä. Kantasiemenen hinta on kunkin lajikkeen siemenkauden alussa voimassa ollut Hankkija Oy:n ohjevähittäishinta, josta vähennetään 10 %. 2. Vastaanottamaan sopimussadon, mikäli se ennakkonäytteen perusteella täyttää seuraavat vastaanottovaatimukset: a) puhtaus vähintään 99 % b) hehtolitrapainot vähintään: syysvehnä 77 kg ja syysruis 70kg c) itävyys vähintään 90 % d) muiden viljakasvien siemeniä enintään 3 kpl / 500 g e) punahomeisia enintään 3 kpl / 100g f) sato on elintarvike- ja/tai rehukelpoista 3. Maksamaan tämän sopimuksen edellyttämät, hyväksytyn sadon varsinaiset tarkastusmaksut. 4. Noudattamaan raakaerien hinnoittelussa erillistä ja allekirjoitettua siemenraakaerien hinnoittelusopimusta, ks. LIITE Maksamaan siemenkelpoisesta raakatavarasta rahtihyvitystä 50 km ylittävältä osalta Hankkija Oy:n logistiikan rahtitaulukon mukaisesti. Rahtihyvitystä maksetaan täysistä yhdistelmäkuormista ja se ei koske pudotus-, vajaakuorma- ja mahdollisia lastausaikaveloituksia. Maksimi rahtihyvitys on 11 /tn (ALV 0 %). Mikäli vastaanottopiste poikkeaa sopimukseen merkitystä vastaanottopisteestä, maksaa Hankkija Oy muodostuneen rahtierotuksen viljelijälle em. rahtitaulukon mukaisesti. 6. Vastaanottamaan sopimusmäärän sopimuskauden ( ) aikana. 3

4 SIEMENLISÄT, RAAKAERÄ- JA LAATUHINNOITTELU, SATO Siemenlisät maksetaan laatuvaatimukset täyttävälle ja sertifioidulle määrälle. a. Laatuvaatimukset: i. aitous vähintään 99 % ii. lentonokea enintään 0,2 % iii. viirutautia enintään 2 % iv. itävyys 90 %; ks. lisäksi kohta Mikäli sertifioidun määrän itävyys on %, Hankkija Oy pidättää itsellään oikeuden päättää valmistetaanko erä myyntiin. Jos erä valmistetaan myyntiin, on siemenlisä puolet alla mainituista siemenlisistä (ei koske kantasiemenlisää). Maksuehto on 42 pv vastaanotosta. 3. Jos erää ei sertifioida Hankkija Oy:stä johtuvista syistä, viljelijälle maksetaan siemenlisä lajitellun määrän perusteella. Mikäli erä vastaanotetaan Siemenkeskukseen, mutta sitä ei lajitella tai erä vastaanotetaan muuhun Hankkija Oy:n toimipisteeseen, viljelijälle maksetaan siemenlisä vastaanottonäytteelle tehdyn koelajittelun perusteella. Koelajittelun seulakoko määräytyy näytteen tuhannen siemenen painon, muiden viljakasvien siementen määrän ja roskapitoisuuden mukaan. Kasvilaji tai -lajike / tn, ALV 0 % Syysvehnät 35 Syysruis 35 Syysruis: Kantasiemenlisä, B2 ja korkeammat* 20 Syysruis: Kantasiemenlisä, B3* 11 Syysvehnät: Kantasiemenlisä, B3 ja korkeammat* 20 Syysvehnät: Kantasiemenlisä, C1* 11 *Hankkija Oy:n siemenliiketoimintaryhmä pidättää itsellään oikeuden päättää, mihin kantasiementuotannon kasvustot perustetaan. Kantasiemenlisä maksetaan erille, jotka markkinoidaan kantasiemenenä. 4. Raakaerähinnoittelu. Ks. LIITE Laatuhinnoittelu. Ks. LIITE 2. 4

5 LIITE 1. Siemenraakaerien hinnoittelu, sato 2017 Viljelijällä on mahdollisuus valita siemenraakaerien vastaanottovaatimukset täyttäville erille kahdesta erilaisesta hinnoitteluvaihtoehdosta. Viljelijä voi valita hinnoittelumallin viljalajikekohtaisesti. Tehtyjä valintoja ei voi muuttaa sopimuksen palauttamisen jälkeen. Mikäli viljelijä valitsee hinnoittelumallin numero 2, tulee hinnoittelusopimus toimittaa allekirjoitettuna joko sähköpostin liitteenä tai postitse Alastaron Siemenkeskukseen (Kanteenmaantie 97, Alastaro). Mikäli viljelijä valitsee hinnoittelumallin numero 1, ei erillistä ilmoitusta vaadita. Tämä koskee sekä sähköpostitse että postitse toimitettavia sopimuksia. Mikäli siemenraakaerät eivät täytä vastaanotto- ja sertifiointivaatimuksia, hinnoittelusopimus raukeaa ja Hankkija Oy pyrkii etsimään erälle parhaan mahdollisen vaihtoehtoisen käyttötarkoituksen. Näissä tapauksissa noudatetaan vaihtoehtoisen vastaanottopaikan kyseisen ajankohdan päiväkohtaista hintaa. Molemmissa hinnoittelumalleissa käytetään seuraavia korkoja: Jos tilitys viivästytetty sopimustuottajan pyynnöstä: vuotuinen korko 2 % Hankkija Oy:ltä sopimuskumppanille. Jos viivästynyt tilitys tuottajalle Hankkija Oy:stä johtuvasta syystä: viivästyskorko sopimuskumppanille 4 %. Hinnoittelumalli 1 Raakaerähinnoittelussa seurataan Hankkija Oy:n julkaisemaa viljalajikohtaista markkinahinnastoa. Vehnästä käytetään myllyvehnän noteerausta Naantali ja Loviisa, rukiista myllyrukiin noteerauksia Kokemäki, Loimaa ja Turenki. Mikäli ko. vastaanottopisteissä ei ole noteerausta, tullaan käyttämään seuraavaksi lähintä vastaanottopistettä. Hintoja seurataan syyskuun 2017 alusta maaliskuun 2018 loppuun. Hintaseurantaa ylläpidetään Hankkijan Verkkokaupan siementuottajien intranet-sivustolla. Raakaerätilityksen 1. osa, 60 % muodostuneesta keskiarvohinnasta, maksetaan 14 pv vastaanotosta. Siemenlisät maksetaan eri tositteella 42 pv vastaanotosta. 5

6 Tasaava tilitys raakaerästä maksetaan maaliskuun 2018 keskiarvohinnan selvittyä. Tasaava tilitys maksetaan siten, että keskiarvohintaa korotetaan kertoimella 1,10 ja muodostuneesta hinnasta /tn vähennetään ensimmäisen tilityksen hinta /tn. Tasaavan tilityksen ajankohta on viimeistään Jos vastaanotto tapahtuu jälkeen, käytetään tilityksessä tarkastelujakson toteutunutta keskiarvohintaa kertoimella 1,10. Hinnoittelumalli 2 Viljelijällä on mahdollisuus kiinnittää sopimusmäärästä 50 % viljalajikohtaisesti Hankkija Oy:n noteeraamaan viljalajikohtaiseen päivähintaan. Kiinnitysmahdollisuus on ajanjaksolla Loppuosalle (50 %) maksetaan toteutunut Hankkija Oy:n julkaisema viljalajikohtainen markkinahintojen keskiarvo (ilman kerrointa 1,10). Noteerauksina kiinnityshinnoissa käytetään myllyvehnän päivähintanoteerauksia Naantalissa ja myllyrukiin noteerauksia Loimaalla. Mikäli ko. vastaanottopisteessä ei ole hintanoteerausta, tullaan käyttämään seuraavaksi lähintä vastaanottopistettä. Viljelijän tulee ilmoittaa kiinnittämisajankohta sadon vastaanottopaikaksi merkitylle siemenkeskukselle välisenä aikana puhelimitse tai sähköpostilla. Ilmoituksen tulee tapahtua arkisin klo välisenä aikana. Tämän jälkeen hintakiinnityksestä kirjataan ostosopimus (hinta, lajike, määrä), joka toimitetaan viljelijälle ja viljelijä palauttaa toisen kappaleen allekirjoitettuna. Mikäli viljelijä ei ilmoita kiinnittämisajankohtaa, tullaan kiinnitettävän osuuden perushintana käyttämään päivähintaa. Mikäli sopimusmäärä jää raakaerätoimituksen jälkeen avoimeksi, tullaan hinnoittelun perustana käyttämään toimitusmäärää (kiinnitetty osuus = 50 % vastaanotetusta siemenraakaerästä). Mahdolliset raakaerähinnoittelutasaukset tullaan tekemään viimeisen erän tilityksen yhteydessä, jossa huomioidaan mahdolliset muutokset toimitusmäärien ja sopimusmäärien välillä. 6

7 SIEMENRAAKAERIEN HINNOITTELUSOPIMUS, SATO 2017 Viljelijä: Asiakasnumero: Olen tutustunut Hankkija Oy:n siementuotannon sopimusehtoihin sekä siemenraakaerien hinnoittelusopimukseen. Valitsen alla olevista hinnoittelusopimusvaihtoehdoista seuraavan (RASTI RUU- TUUN): Hinnoittelumalli 1 (Hankkija Oy:n muodostunut keskihinta x 1,10) Hinnoittelumalli 2 (Kiinnitysmahdollisuus 50 %:lle sadosta toteutunut keskihinta) Päiväys ja allekirjoitus Nimenselvennys 7

8 LIITE 2. Laatuhinnoittelu, sato Muiden viljakasvien siementen määrä Määrä, kpl / 500 g / tn 0 kpl kpl 0 3 kpl 8 Vastaanottoraja on 3 kpl / 500 g. Määrän analysointi (kpl / 500g) tehdään vastaanoton raakaeränäytteestä ja tilitysperusteena on vastaanottopaino. 2. Tuhannen siemenen paino, vastaanottorajat ja laatulisät Ennakkonäytetutkimuksessa erän vastaanottokelpoisuus määritetään 2 mm:n laboratorioseulalla seulotusta näytteestä. Tuhannen siemenen painon laatulisien tilitysperustana on virallisesta sertifiointinäytteestä määritetty tuhannen siemenen paino. Vastaanottoraja on 95 % virallisten lajikekokeiden ( ) ko. lajikkeen tuhannen siemenen painosta. Laatulisän 4 /tn raja on virallisten kokeiden tsp-arvoon nähden +2 % ja laatulisän 7 /tn raja on virallisten kokeiden tsp-arvoon nähden +4 %. Tsp -rajat on koottu LIITTEE- SEEN 3. 8

9 LIITE 3. Tsp -rajat Lajike, syysruis Tsp, viralliset Vastaanottoraja, Laatulisä 4 /tn, g Laatulisä 7 /tn, g lajikekokeet, g g Reetta 31,3 29,7 31,9 32,6 Lajike, syysvehnä Tsp, viralliset Vastaanotto- Laatulisä 4 /tn, g Laatulisä 7 /tn, g lajikekokeet, g raja, g Skagen 46,7 44,4 47,6 48,6 9

SYYSVILJAN SIEMENTUOTANTOSOPIMUSEHDOT, SATO 2017 LUONNONMUKAINEN TUOTANTO

SYYSVILJAN SIEMENTUOTANTOSOPIMUSEHDOT, SATO 2017 LUONNONMUKAINEN TUOTANTO SYYSVILJAN SIEMENTUOTANTOSOPIMUSEHDOT, SATO 2017 LUONNONMUKAINEN TUOTANTO YLEISTÄ Tämä sopimus on laadittu Hankkija Oy:n ja sopimusviljelijän välillä. Sopimusviljelys tulee perustaa hukkakaurattomalle

Lisätiedot

KEVÄTVILJAN SIEMENTUOTANTOSOPIMUSEHDOT, SATO 2017

KEVÄTVILJAN SIEMENTUOTANTOSOPIMUSEHDOT, SATO 2017 KEVÄTVILJAN SIEMENTUOTANTOSOPIMUSEHDOT, SATO 2017 YLEISTÄ Tämä sopimus on laadittu Hankkija Oy:n ja sopimusviljelijän välillä. Sopimusviljelys tulee perustaa hukkakaurattomalle viljelmälle. Mikäli viljelmä

Lisätiedot

KEVÄTVILJAN SIEMENTUOTANTOSOPIMUSEHDOT, SATO LUONNONMUKAINEN TUOTANTO

KEVÄTVILJAN SIEMENTUOTANTOSOPIMUSEHDOT, SATO LUONNONMUKAINEN TUOTANTO KEVÄTVILJAN SIEMENTUOTANTOSOPIMUSEHDOT, SATO 2017 - LUONNONMUKAINEN TUOTANTO YLEISTÄ Tämä sopimus on laadittu Hankkija Oy:n ja sopimusviljelijän välillä. Sopimusviljelys tulee perustaa hukkakaurattomalle

Lisätiedot

Saatekirje nurmikasvisopimukset 2017

Saatekirje nurmikasvisopimukset 2017 15.2.2017 Saatekirje nurmikasvisopimukset 2017 Tässä sähköpostissa on tulevan satokauden nurmikasvituotantosopimus liitteineen. Tutustu koko kirjeen materiaaliin huolellisesti, vastaa sähköpostiin ja kirjoita

Lisätiedot

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061 SOPIMUS OSOITE- JA POSTITUSPALVELUISTA TILAAJA Toiminimi Y-tunnus Kotipaikka Yhteyshenkilö Osoite Puhelin Sähköposti Maksuehdot 14 pv netto, laskutus 3-12 kk välein, 1. vuosi ennakkomaksu 240 e (hintaan

Lisätiedot

Tie vahvaksi Takuusiemeneksi

Tie vahvaksi Takuusiemeneksi Tie vahvaksi Takuusiemeneksi www.agrimarket.fi Takuusiementä Agrimarketeista Hankkija-Maatalous Oy lisää ja markkinoi eri kasvien lajikkeita useilta kasvinjalostuslaitoksilta. Yhteistyökumppaneita on sekä

Lisätiedot

Siemenestä Satoon siementuotannon mahdollisuudet

Siemenestä Satoon siementuotannon mahdollisuudet Siemenestä Satoon siementuotannon mahdollisuudet Kasvua pellosta -hanke, ProAgria Pohjois-Karjala Riikka Susi 13.2.2017 Karjalaisen auditorio, Joensuu SIEMENLIIKETOIMINTA, HANKKIJA OY Hankkija Oy siemenliiketoiminta,

Lisätiedot

RAISIOAGRO OY:N SOPIMUS- JA HANKINTAEHDOT VILJELYKASVEILLE VILJELYSOPIMUSTYYPIT JA HINNAT

RAISIOAGRO OY:N SOPIMUS- JA HANKINTAEHDOT VILJELYKASVEILLE VILJELYSOPIMUSTYYPIT JA HINNAT RAISIOAGRO OY:N SOPIMUS- JA HANKINTAEHDOT VILJELYKASVEILLE 2016 1. VILJELYSOPIMUSTYYPIT JA HINNAT Viljelykasvien päiväkohtaiset perushinnat vastaanottopaikoittain, viljalajeittain ja -lajikkeittain ovat

Lisätiedot

RAISIOAGRO OY:N SOPIMUS- JA HANKINTAEHDOT VILJELYKASVEILLE VILJELYSOPIMUSTYYPIT JA HINNAT

RAISIOAGRO OY:N SOPIMUS- JA HANKINTAEHDOT VILJELYKASVEILLE VILJELYSOPIMUSTYYPIT JA HINNAT RAISIOAGRO OY:N SOPIMUS- JA HANKINTAEHDOT VILJELYKASVEILLE 2017 1. VILJELYSOPIMUSTYYPIT JA HINNAT Viljelykasvien päiväkohtaiset perushinnat vastaanottopaikoittain, viljalajeittain ja -lajikkeittain ovat

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus viljakasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus viljakasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 6/16 Päivämäärä Dnro 17.2.2016 291/01.04/2016 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 29.2.2016 - toistaiseksi Muuttaa Viljakasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

RAVINTORAISIO OY:N SOPIMUS- JA HANKINTAEHDOT VILJELYKASVEILLE 2019

RAVINTORAISIO OY:N SOPIMUS- JA HANKINTAEHDOT VILJELYKASVEILLE 2019 Sivu 1 / 6 RAVINTORAISIO OY:N SOPIMUS- JA HANKINTAEHDOT VILJELYKASVEILLE 2019 1. VILJELYSOPIMUSTYYPIT JA HINNAT Viljelykasvien päiväkohtaiset perushinnat vastaanottopaikoittain, viljalajeittain ja - lajikkeittain

Lisätiedot

Siemensopimustuottajat Hankkija-Maatalous Oy. Katri Haavikko Loimaa

Siemensopimustuottajat Hankkija-Maatalous Oy. Katri Haavikko Loimaa Siemensopimustuottajat Hankkija-Maatalous Oy Katri Haavikko Loimaa 14.11.2012 Aiheet tänään Tervetuloa, HMOY:n uutiset Jyrki Lepistö Viljakaupan näkymät Taneli Rytsä Siementuotanto 2011 12 Markkinat keväällä

Lisätiedot

RAISIOAGRO OY:N SOPIMUS- JA HANKINTAEHDOT VILJELYKASVEILLE VILJELYSOPIMUSTYYPIT JA HINNAT

RAISIOAGRO OY:N SOPIMUS- JA HANKINTAEHDOT VILJELYKASVEILLE VILJELYSOPIMUSTYYPIT JA HINNAT RAISIOAGRO OY:N SOPIMUS- JA HANKINTAEHDOT VILJELYKASVEILLE 2018 1. VILJELYSOPIMUSTYYPIT JA HINNAT Viljelykasvien päiväkohtaiset perushinnat vastaanottopaikoittain, viljalajeittain ja -lajikkeittain ovat

Lisätiedot

Siemenestä satoon - Viljapäivä Mitä siementuottajalta edellytetään. ma 18.11.2013, Joensuu Matti Teittinen, MMM agronomi Peltosiemen ry

Siemenestä satoon - Viljapäivä Mitä siementuottajalta edellytetään. ma 18.11.2013, Joensuu Matti Teittinen, MMM agronomi Peltosiemen ry Siemenestä satoon - Viljapäivä Mitä siementuottajalta edellytetään ma 18.11.2013, Joensuu Matti Teittinen, MMM agronomi Peltosiemen ry Edellytykset siementuotannolle Viljelijällä riittävä ammattitaito

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, Fazer Mylly

Päijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, Fazer Mylly Päijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, 1 24.3.2014 Viljan tuotanto ja kulutus kasvussa Maailman tuotanto, kulutus ja varastot, kaikki viljat (Lähde:

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus viljakasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus viljakasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 18/10 Päivämäärä Dnro 8.6.2010 1693/14/2010 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 24.6.2010 - toistaiseksi Muuttaa Viljakasvien siemenkaupasta 24 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Sopimusviljely riskinhallinnan työkaluna VYR viljelijäseminaari 27.1.2015 Sanna Kivelä, Viking Malt

Sopimusviljely riskinhallinnan työkaluna VYR viljelijäseminaari 27.1.2015 Sanna Kivelä, Viking Malt Sopimusviljely riskinhallinnan työkaluna VYR viljelijäseminaari 27.1.2015 Sanna Kivelä, Viking Malt Sopimusviljely on ostajan ja viljelijän välinen kumppanuussuhde, jolla tuotantoa ohjataan kysyntälähtöisempään

Lisätiedot

Osapuolet sopivat, että viljan hinta määräytyy: a) Päivän porttihinnan perusteella

Osapuolet sopivat, että viljan hinta määräytyy: a) Päivän porttihinnan perusteella Sivu 1/5 VILJAN VILJELYSOPIMUS..2018 1. Tämä viljan ostosopimus on tehty alla merkityistä viljalajeista A-Rehu Oy:n ( A-Rehu ) ja allekirjoittaneen viljelijän ( Viljelijä ) välillä. Rehuohra tn Lajike(et)

Lisätiedot

Osapuolet sopivat, että viljan hinta määräytyy: a) Päivän porttihinnan perusteella

Osapuolet sopivat, että viljan hinta määräytyy: a) Päivän porttihinnan perusteella Sivu 1/6 VILJAN VILJELYSOPIMUS..2019 1. Tämä viljan ostosopimus on tehty alla merkityistä viljalajeista A-Rehu Oy:n ( A-Rehu ) ja allekirjoittaneen viljelijän ( Viljelijä ) välillä. Rehuohra tn Lajike(et)

Lisätiedot

Siemenen laatu ja punahome. Hanna Ranta siemenlaboratorio, kasvianalytiikka Evira, Loimaa

Siemenen laatu ja punahome. Hanna Ranta siemenlaboratorio, kasvianalytiikka Evira, Loimaa Siemenen laatu ja punahome Hanna Ranta siemenlaboratorio, kasvianalytiikka Evira, Loimaa Suomessa tuotetuista siemeneristä tutkitaan näyte Eviran siemenlaboratoriossa tutkimukset puhtaus (puhdas siemen,

Lisätiedot

ProAgria, Luomukinkerit, Koiskalan kartano, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly

ProAgria, Luomukinkerit, Koiskalan kartano, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly ProAgria, Luomukinkerit, Koiskalan kartano, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 28.1.2016 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli n. 1,648 miljardia euroa Konserniin kuuluu

Lisätiedot

Ruis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat

Ruis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat Ruis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 6.4.2016 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 1,576

Lisätiedot

Greppa Marknaden, Västankvarn Peltopäivä 9.7.2015 Kannustava sopimustuotanto. Case: Kotimainen ruis Tero Hirvi, Fazer Mylly

Greppa Marknaden, Västankvarn Peltopäivä 9.7.2015 Kannustava sopimustuotanto. Case: Kotimainen ruis Tero Hirvi, Fazer Mylly Greppa Marknaden, Västankvarn Peltopäivä 9.7.2015 Kannustava sopimustuotanto. Case: Kotimainen ruis Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 9.7.2015 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna

Lisätiedot

Myllyviljakatsaus. Myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2019, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly Fazer. All rights reserved

Myllyviljakatsaus. Myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2019, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly Fazer. All rights reserved Myllyviljakatsaus Myllyvilja ja mallasohraseminaari 2019, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 Fazerkonserni 2 29.1.2019 Fazer. All rights reserved Laskevin vehnävarastoin uuteen satokauteen Lähde: IGC EU:ssa

Lisätiedot

Raision sopimusviljely

Raision sopimusviljely Raision sopimusviljely Hankintajohtaja Jukka Hollo Raisio-konserni OSTOT JA LOGISTIIKKA 17.2.2008 sivu 1 Viljelijät perustivat Raision viljan markkinointikanavaksi 1939 17.2.2008 sivu 2 1 Raision viljan

Lisätiedot

Myllyviljojen sopimusviljelykausi 2018 Myllyvilja- ja mallasohraseminaari , Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly

Myllyviljojen sopimusviljelykausi 2018 Myllyvilja- ja mallasohraseminaari , Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly Myllyviljojen sopimusviljelykausi 2018 Myllyvilja- ja mallasohraseminaari, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly Fazer-konsernin liiketoiminnat Fazer Leipomot Fazer Makeiset Fazer Food Services Fazer Lifestyle

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 33/03

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 33/03 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 33/03 Pvm Dnro 16.4.2003 1692/01/2003 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.7.2003 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Siemenkauppalaki (728/2000) 4 1 mom. MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 16.11.2015 TARJOUSPYYNTÖ MAA-AINESTEN TOIMITTAMISESTA Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia maa-ainesten toimittamisesta

Lisätiedot

Viljakauppatilaisuus Taneli Marttila

Viljakauppatilaisuus Taneli Marttila Viljakauppatilaisuus 7.6.2018 Taneli Marttila A-Rehu yleisesti Omistajat 9 % 20 % 51 % Atria Suomi Oy Itikka osuuskunta Lihakunta Pohjanmaan Liha 20 % - 3 - Taneli Marttila Taneli Marttila A-Rehu Oy Seinäjoki

Lisätiedot

Luomumallasohra. Luomumallasohrapäivä Malt makes difference

Luomumallasohra. Luomumallasohrapäivä Malt makes difference Luomumallasohra Luomumallasohrapäivä 6.3.2012 Luomuoluiden markkinaosuus 2012 n. 0,5 % Luomuolut 2020 Markkinaosuus 2 % Maltaan tarve 1 000 tonnia Mallasohran tarve 1 300 tonnia Viljeltävä määrä 2 000

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly

Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 21.1.2015 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto

Lisätiedot

Siementuotantoa koskevat sertifioinnin vaatimukset

Siementuotantoa koskevat sertifioinnin vaatimukset Eviran ohje 13006/1 Siementuotantoa koskevat sertifioinnin vaatimukset Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Siementuotantoa koskevat sertifioinnin vaatimukset Eviran ohje 13006/1 Eviran ohje 13006/1 Käyttöönotto

Lisätiedot

LIITE HANKINTASOPIMUS

LIITE HANKINTASOPIMUS Kaupunginhallitus 11.9.2017 Liite 1 LIITE HANKINTASOPIMUS 1 HANKINTASOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Sopijaosapuolet ovat: Hankintayksikkö (Y-tunnus ), jäljempänä Vakuutuksenottaja ja Tarjoaja, jäljempänä

Lisätiedot

Liite 1 / Vhljk. Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitos (jäljempänä liikelaitos) ja Ypäjän kunta (jäljempänä kunta)

Liite 1 / Vhljk. Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitos (jäljempänä liikelaitos) ja Ypäjän kunta (jäljempänä kunta) 18.11.2009 (4) SOPIMUS Liite 1 / Vhljk 1 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen kohde 3. Jätevesien johtaminen Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitos (jäljempänä liikelaitos) ja Ypäjän kunta (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

Nurmisiementuottajat Jarmo Tervala Aulanko, Hämeenlinna

Nurmisiementuottajat Jarmo Tervala Aulanko, Hämeenlinna Nurmisiementuottajat 12.3.2015 Jarmo Tervala 0107683431 Aulanko, Hämeenlinna Päivänohjelma: 9.00. Aamukahvi 9.30. Nurmikasvilajikkeet ja siementuotannon kehittäminen, Mika Isolahti, Boreal 11.00. Nurmikasvien

Lisätiedot

Postinumero. Postitoimipaikka. Käyntiosoite, jos eri kuin yllä (lähiosoite) Postinumero. Postitoimipaikka

Postinumero. Postitoimipaikka. Käyntiosoite, jos eri kuin yllä (lähiosoite) Postinumero. Postitoimipaikka KYLVÖSIEMENEN PAKKAUSLUPAHAKEMUS 1 (16) Saapumispäivämäärä Dnro HAKIJA TÄYTTÄÄ Onko kysymyksessä uuden pakkaamon aloittamisesta Vanha pakkaamonumero aiemmin aloitetun pakkaamotoiminnan jatkamisesta 1.

Lisätiedot

Sadonkorjuujuhla Mallasohrakatsaus Sanna Kivelä, Viking Malt

Sadonkorjuujuhla Mallasohrakatsaus Sanna Kivelä, Viking Malt Sadonkorjuujuhla 28.10.2016 Mallasohrakatsaus Sanna Kivelä, Viking Malt VIKING MALT 2016 Maailman suurin erikoismaltaiden tuottaja Maailman 9. suurin mallastaja 600 000 tn mallasta/vuosi 900 000 tn mallasohraa/vuosi

Lisätiedot

Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli)

Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli) Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli) Tämä sopimus ei ole virallinen sopimus, vaan malli, jonka pohjalle rakentaa sellainen. Huomioita; Kulttuurimatkailun viitekehyksessä on

Lisätiedot

VILJAN LAATUHINNOITTELU SATOKAUSI 2017

VILJAN LAATUHINNOITTELU SATOKAUSI 2017 VILJAN LAATUHINNOITTELU SATOKAUSI 2017 Voimassa 14.9.2017 alkaen Tämä hinnasto on voimassa ostoissa SSO Rauta-Maatalous Oy:n omiin varastoihin. Muutos 1.8.2017 taulukkoon: lisätty torajyvähinnoittelu VILJAN

Lisätiedot

Yleiset toimitusehdot

Yleiset toimitusehdot Yleiset toimitusehdot Soveltamisala Nämä toimitusehdot koskevat kaikkia Dental-Systems Oy:n omasta varastosta tai Dental-Systems Oy:n myötävaikutuksella tavarantoimittajalta tai valmistajalta tapahtuvia

Lisätiedot

JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO INNOFACTOR OYJ

JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO INNOFACTOR OYJ JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO JA INNOFACTOR OYJ 16.6.2014 3815172.3 SISÄLLYSLUETTELO JÄLLEENMYYNTISOPIMUS... 3 OSAPUOLET... 3 SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS...

Lisätiedot

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Käsitteet Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus asiakkaan ja Suomen Maatalouden Laskentakeskus Oy:n välillä.

Lisätiedot

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Minun Maatilani ohjelmiston palvelusopimus 23.12.2015 Page 1 of 5 Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Käsitteet Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus

Lisätiedot

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

Luomumallasohran sopimusviljely Viking Malt Oy

Luomumallasohran sopimusviljely Viking Malt Oy Luomumallasohran sopimusviljely Viking Malt Oy Luomumallasohraseminaari 31.1.2013 Sanna Kivelä, Viljan hankinta, Viking Malt Viking Malt Oy 2013 Pohjoismaiden suurin maltaiden valmistaja 340 000 tn mallastuskapasiteetti

Lisätiedot

Myllyvilja- ja mallasohraseminaari Mallasohrakatsaus Sanna Kivelä, Viking Malt

Myllyvilja- ja mallasohraseminaari Mallasohrakatsaus Sanna Kivelä, Viking Malt Myllyvilja- ja mallasohraseminaari 30.1.2017 Mallasohrakatsaus Sanna Kivelä, Viking Malt VIKING MALT 2017 Maailman suurin erikoismaltaiden tuottaja Maailman 9. suurin mallastaja 900 000 tn mallasohraa/vuosi

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009 KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) ALUSTAVA PUITESOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN HANKINNASTA (LUONNOS) SOPIJAOSAPUOLET XXX, jäljempänä Palveluntuottaja Y-tunnus ja Kirkkonummen kunta,, jäljempänä Tilaaja 02401

Lisätiedot

Palveluntuottajan nimi. Puhelinnumero/faksinumero

Palveluntuottajan nimi. Puhelinnumero/faksinumero Suun terveydenhuolto Hakemus 1 (4) HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Suun terveydenhuollon palveluseteli Tällä hakemuksella yritys tai itsenäinen ammatinharjoittaja voi hakeutua Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN Kotipalveluun Kotisairaanhoitoon Kotiin tarjottaviin omaishoidon sijaishoitajapalveluihin Hakemus on saapunut... Palveluntuottajaa koskevat tiedot

Lisätiedot

Mallasohratilaisuus , Paimio. Mallasohrakatsaus Sanna Kivelä, Viking Malt

Mallasohratilaisuus , Paimio. Mallasohrakatsaus Sanna Kivelä, Viking Malt Mallasohratilaisuus 20.3.2018, Paimio Mallasohrakatsaus Sanna Kivelä, Viking Malt VIKING MALT 2018 Halmstad 220.000 t/a Lahti 75.000 t/a Vordingborg 120.000 t/a Panevezys 75.000 t/a Viking Malt ostaa lähes

Lisätiedot

Valtuutussäännökset Siemenkauppalaki (728/2000) 4 1 mom.

Valtuutussäännökset Siemenkauppalaki (728/2000) 4 1 mom. MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 34/03 Pvm Dnro 16.4.2003 1693/01/2003 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.7.2003- toistaiseksi Valtuutussäännökset Siemenkauppalaki (728/2000) 4 1 mom. MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 11.11.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAIVINKONETÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä 1.1.2016 31.12.2017. Kohde

Lisätiedot

VILJAMARKKINATILANTEESTA. Salo, Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä

VILJAMARKKINATILANTEESTA. Salo, Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä VILJAMARKKINATILANTEESTA Salo, 16.01.2017 Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 VILJATILANNE MAAILMA / EU Kuluvan satokauden globaali viljan tuotanto oli hieman pienempi edellisvuotta,

Lisätiedot

LAJIKEVALINNALLA PAREMPAAN KANNATTAVUUTEEN

LAJIKEVALINNALLA PAREMPAAN KANNATTAVUUTEEN LAJIKEVALINNALLA PAREMPAAN KANNATTAVUUTEEN Alituotantokasvipäivä, Huittinen 2.3.2011 Boreal / Satu Pura BOREALIN RUIS-, ÖLJY- JA PALKOKASVIEN LAJIKEUUTUUDET Syysruis Reetta BOR Evolo BOR (hybridi) Kevätrypsi

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Haukiputaan Ahmat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä 2. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja) 2.

Lisätiedot

Asiakkaan sopimuksen nojalla Parkkihallissa pysäköimään oikeutettujen ajoneuvojen rekisteritunnukset ovat Asiakkaan ilmoituksen mukaisesti seuraavat:

Asiakkaan sopimuksen nojalla Parkkihallissa pysäköimään oikeutettujen ajoneuvojen rekisteritunnukset ovat Asiakkaan ilmoituksen mukaisesti seuraavat: SOPIMUS PYSÄKÖINTIOIKEUDESTA OSAPUOLET Pysäköintitilan ylläpitäjä Helsingin Seudun Isännöitsijät Oy Y-tunnus: 0467438-7 Ratakatu 1 b A 7, 00120 Helsinki Sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@hsi.fi jäljempänä

Lisätiedot

Viljan laatuhinnoittelu

Viljan laatuhinnoittelu Sivu 1/19 Voimassa 27.10.2015 alkaen Korvaa 01.10.2015 ilmoitetun laatuhinnoittelun Ver. 5/2015 Viljan laatuhinnoittelu Satokausi 2015 / 2016 Voimassa ostoissa rehutehtaille ja varastoihin. Muutoksia kohdissa:

Lisätiedot

20.3.2013. Kuva: Matti Teittinen

20.3.2013. Kuva: Matti Teittinen Kansallinen siementuotannon tuki päättyi 21. (Timotein siementuen alasajo meneillään.) EU:n siemen ja lisäysmateriaalilainsäädännön uudistuminen. Sertifioidun siemenen alhainen käyttöaste. Kuva: Matti

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEUDUN RYHMÄMATKAESITE 2013 2014

JYVÄSKYLÄN SEUDUN RYHMÄMATKAESITE 2013 2014 1/5 JYVÄSKYLÄN SEUDUN RYHMÄMATKAESITE 2013 2014 SOPIMUS ILMOITUSTILASTA Jyväskylän Seudun Matkailu toteuttaa jälleen keväällä 2013 ryhmämatkojen järjestäjille suunnatun esitteen. Esite toimii yhtenä päämarkkinointivälineistä

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki (jäljempänä Luotonantaja) PL 40, Haapavesi Y-tunnus:

Haapaveden kaupunki (jäljempänä Luotonantaja) PL 40, Haapavesi Y-tunnus: LUOTTOSOPIMUS 1. OSAPUOLET Haapaveden kaupunki (jäljempänä Luotonantaja) PL 40, 86601 Haapavesi Y-tunnus: 0184872-4 Haapaveden Vesi Oy (jäljempänä Luotonottaja) Perustettava yhtiö 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS

Lisätiedot

Postinumero. Postitoimipaikka. Käyntiosoite, jos eri kuin yllä (lähiosoite) Pakkaamon omistajan osoite (lähiosoite) Postinumero.

Postinumero. Postitoimipaikka. Käyntiosoite, jos eri kuin yllä (lähiosoite) Pakkaamon omistajan osoite (lähiosoite) Postinumero. SIEMENPERUNAN PAKKAUSLUPAHAKEMUS 1 (13) Saapumispäivämäärä Dnro HAKIJA TÄYTTÄÄ Onko kysymyksessä uuden pakkaamon aloittamisesta Vanha pakkaamonumero aiemmin aloitetun pakkaamotoiminnan jatkamisesta 1.

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS POLTTOAINEEN TOIMITTAMISESTA

SOPIMUSLUONNOS POLTTOAINEEN TOIMITTAMISESTA 1 SOPIMUSLUONNOS POLTTOAINEEN TOIMITTAMISESTA 1 Sopijapuolet Polttoaineen myyjä, Metsänhoitoyhdistys Kalajokilaakso, seuraavassa myyjä ja polttoaineen ostaja, Pyhäjoen kunta, seuraavassa ostaja, ovat sopineet

Lisätiedot

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS. Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti)

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS. Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti) 1 (5) 1. SOPIJAOSAPUOLET OSTAJA: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS Yhteystiedot: OSTAJAN YHTEYSHENKILÖ: Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti) (Yhteystiedot, jos poikkeavat

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Kuopion kaupunki 1 (6) SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen osapuolet Kuopion kaupunki Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet PL 227 70101 Kuopio Juankosken

Lisätiedot

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN

Lisätiedot

Linnala Setlementti ry (Linnala)

Linnala Setlementti ry (Linnala) 1 SOPIMUS HENKILÖSTÖPALVELUN MYYNNISTÄ 1. Sopijapuolet Savonlinnan kaupunki (kaupunki) yhteys/vastuuhenkilö Linnala Setlementti ry (Linnala) 2. Sopimuksen tarkoitus Tässä sopimuksessa määritellään sopijapuolten

Lisätiedot

VILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016

VILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAMARKKINATILANNE Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAKAUPPA HANKKIJA OY:SSÄ Syksyn 2015 sato oli pienempi kuin edellisenä vuotena Sadon alhainen valkuainen selkein laatua heikentävä

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN EBR-PALVELUN TILAUS

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN EBR-PALVELUN TILAUS 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN EBR-PALVELUN TILAUS Toimi näin: 1. Tulosta tämä sivu ja liitteenä oleva sopimus. Hyväksy palvelun ehdot täyttämällä tyhjät kohdat ja allekirjoittamalla sopimus. 2.

Lisätiedot

Sopimus Etsivän nuorisotyön järjestämisestä Kirkkonummen kanssa

Sopimus Etsivän nuorisotyön järjestämisestä Kirkkonummen kanssa 1 Sopimus Etsivän nuorisotyön järjestämisestä Kirkkonummen kanssa 1. Sopijaosapuolet Espoon kaupunki (jäljempänä Espoo) Sivistystoimi, Liikunta- ja nuorisopalveluiden tulosyksikkö Osoite: PL 1, 02070 Espoon

Lisätiedot

Palveluntarjoaja: XXX, (jäljempänä Palveluntarjoaja) Y-tunnus: XXX Osoite: XXX Yhteyshenkilö: XXX sähköpostiosoite: XXX puh.: XXX

Palveluntarjoaja: XXX, (jäljempänä Palveluntarjoaja) Y-tunnus: XXX Osoite: XXX Yhteyshenkilö: XXX sähköpostiosoite: XXX puh.: XXX JANAKKALAN KUNTA METSÄOMAISUUDEN HOITO SOPIJAOSAPUOLET Tilaaja: Janakkalan kunta, (jäljempänä Tilaaja) Y-tunnus: 0147510-4 Osoite: Juttilantie 1, 14200 Turenki Yhteyshenkilö: XXX sähköpostiosoite: XXX

Lisätiedot

UUDET LAJIKKEET ERI KÄYTTÖTARKOITUKSIIN

UUDET LAJIKKEET ERI KÄYTTÖTARKOITUKSIIN UUDET LAJIKKEET ERI KÄYTTÖTARKOITUKSIIN Sadonkorjuu 2013 -seminaari Lahti 4.10.2013 Satu Pura KAURAUUTUUS: AKSELI BOR Satoisin aikainen kaura kaikilla maalajeilla ja kaikilla viljelyvyöhykkeillä Korkea

Lisätiedot

Linnala Setlementti ry (Linnala)

Linnala Setlementti ry (Linnala) 1 LUONNOS 6.8.2015 SOPIMUS HENKILÖSTÖPALVELUN MYYNNISTÄ 1. Sopijapuolet Savonlinnan kaupunki (kaupunki) yhteys/vastuuhenkilö Linnala Setlementti ry (Linnala) 2. Sopimuksen tarkoitus Tässä sopimuksessa

Lisätiedot

Lapuan kaupunki Maanmittauslaitos Dnro MML /00 04 00/2015 KUNTA PAIKKATIETOAINEISTOJEN HANKINTAA JA KÄYTTÖOIKEUTTA KOSKEVA SOPIMUS

Lapuan kaupunki Maanmittauslaitos Dnro MML /00 04 00/2015 KUNTA PAIKKATIETOAINEISTOJEN HANKINTAA JA KÄYTTÖOIKEUTTA KOSKEVA SOPIMUS Maanmittauslaitos Dnro MML /00 04 00/2015 KUNTA PAIKKATIETOAINEISTOJEN HANKINTAA JA KÄYTTÖOIKEUTTA KOSKEVA SOPIMUS Sopimusosapuolet: Yhteyshenkilö: Jaakko Rissanen Maanmittauslaitos, Yhteyshenkilö: Kari

Lisätiedot

Viljan laatuhinnoittelu

Viljan laatuhinnoittelu Sivu 1/17 Voimassa 1.9.2018 alkaen Korvaa 21.8.2018 ilmoitetun laatuhinnoittelun Viljan laatuhinnoittelu Satokausi 2018 / 2019 (alk 1.9.18) Voimassa ostoissa rehutehtaille ja varastoihin. Muutoksia kohdissa:

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 SOPIMUS ASIANTUNTIJA- PALVELUSTA 4433/ (7) Sopijaosapuolet X Oy (jäljempänä Toimittaja) PL Y-tunnus

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 SOPIMUS ASIANTUNTIJA- PALVELUSTA 4433/ (7) Sopijaosapuolet X Oy (jäljempänä Toimittaja) PL Y-tunnus 1 (7) Sopijaosapuolet X Oy (jäljempänä Toimittaja) PL Y-tunnus Sopimuksen yhteyshenkilöt Sopimuksen kohde ja tavoitteet ja Espoon kaupunki (jäljempänä Asiakas) PL 111 02070 ESPOON KAUPUNKI Y 0101263-6

Lisätiedot

1.3 Mikäli Kauppias ei hyväksy Sopimusta, Kauppiaalla ei ole oikeuttaa käyttää Palvelua ja Käyttäjän tulee välittömästi lopettaa Palvelun käyttö.

1.3 Mikäli Kauppias ei hyväksy Sopimusta, Kauppiaalla ei ole oikeuttaa käyttää Palvelua ja Käyttäjän tulee välittömästi lopettaa Palvelun käyttö. 1 (6) OP VERKKOKAUPPAKOKEMUS -PALVELUN KÄYTTÖEHDOT 1 Käyttöehtojen soveltaminen 1.1 OP Verkkokauppakokemus -palvelun käyttöön sovelletaan näitä Käyttöehtoja. 1.2 Palvelun käyttö edellyttää Sopimusta sekä

Lisätiedot

Sähköpostitse asiakaspalveluun lähetetyt tiedotteet julkaistaan arkisin klo välisenä aikana. STT pidättää oikeuden muuttaa näitä aikoja.

Sähköpostitse asiakaspalveluun lähetetyt tiedotteet julkaistaan arkisin klo välisenä aikana. STT pidättää oikeuden muuttaa näitä aikoja. 1 (5) SOPIMUSEHDOT 1. YLEISTÄ Sopimus oikeuttaa asiakkaan käyttämään STT Info -tiedotejakelua. Sopimuksesta on tehty kaksi samasanaista kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle. 2. PALVELUKUVAUS STT Info

Lisätiedot

Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Minun Maatilani ohjelmiston palvelusopimus 23.12.2015 Page 1 of 5 Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus asiakkaan

Lisätiedot

Luomusiementuotanto. Tuotantokustannukset ja kannattavuus Siemenviljelijöiden talousvalmennus Helsinki

Luomusiementuotanto. Tuotantokustannukset ja kannattavuus Siemenviljelijöiden talousvalmennus Helsinki Luomusiementuotanto Tuotantokustannukset ja kannattavuus Siemenviljelijöiden talousvalmennus 13.11.2014 Helsinki Sisältö Luomusiementuotannon tilanne Suomessa Kannattavuushaasteet Tilastrategiat 2013 luomusiementuotannon

Lisätiedot

Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404)

Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404) 1(5) Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404) 1. Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella sovitaan perintäpalveluista ja sitä koskevista toimenpiteistä. Sopimus toimii myös valtuutuksena perintäpalveluiden

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNGIN JA KOKEMÄEN VESIHUOLTO OY:N VÄLINEN SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINNISTÄ

KOKEMÄEN KAUPUNGIN JA KOKEMÄEN VESIHUOLTO OY:N VÄLINEN SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINNISTÄ KOKEMÄEN KAUPUNGIN JA KOKEMÄEN VESIHUOLTO OY:N VÄLINEN SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINNISTÄ (vesihuoltolain 17a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Kokemäen kaupunki Tulkkilantie 2 32800 Kokemäki Kokemäen

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 0.08.013 1 (5) PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Kiimingin Kiekko-Pojat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja). SOPIMUSKAUSI Tämä

Lisätiedot

SÄHKÖNMYYNTISOPIMUS SO-3143 XX.X.2014 SOPIJAPUOLET. Asiakas Toiminimi Asiakkaan nimi Aputoiminimi

SÄHKÖNMYYNTISOPIMUS SO-3143 XX.X.2014 SOPIJAPUOLET. Asiakas Toiminimi Asiakkaan nimi Aputoiminimi XX.X.2014 SOPIJAPUOLET Asiakas Toiminimi Asiakkaan nimi Aputoiminimi Kotipaikka Lappeenranta Y-tunnus xxxxxxx-x Yrityksen osoite Yrityksen laskutusosoite Asiakkaan yhteyshenkilö Puhelin E-mail osoite,

Lisätiedot

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa Sopimus lastensuojelulain mukaisesta ympärivuorokautisesta hoidosta. 1. Sopijapuolet Tilaaja PL 85 45101 Kouvola Y-tunnus 0161075-9 Yhteyshenkilö Palvelupäällikkö Sanna-Riitta Junnonen PL 85 45101 Kouvola

Lisätiedot

Kaasupörssin kaupankäynti-ilmoitussäännöt Versio 1.0

Kaasupörssin kaupankäynti-ilmoitussäännöt Versio 1.0 Kaasupörssin kaupankäynti-ilmoitussäännöt Versio 1.0 v6 Kaasupörssin kaupankäynti-ilmoitussäännöt 1.0 2 (9) Muutokset Versio Pvm Muutos 1 13.9.2017 2 18.11.2017 Vaatimukset taseryhmää koskien lisätty,

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeri

Maa- ja metsätalousministeri MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 17/ Päivämäärä Dnro 8.6.20 1692/14/20 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 24.6.20 - toistaiseksi Muuttaa Öljy- ja kuitukasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

DAIMLER FINLAND OY AB:N YLEISET TOIMITUSEHDOT

DAIMLER FINLAND OY AB:N YLEISET TOIMITUSEHDOT Daimler Finland Oy Toimitusehdot 01.09.2010 DAIMLER FINLAND OY AB:N YLEISET TOIMITUSEHDOT 1 SOVELTAMISALA Näitä toimitusehtoja sovelletaan Daimler Finland Oy:n ( Daimler ) ja rekisteröidyn Daimlerin jälleenmyyjän

Lisätiedot

Luomumyllyviljan osto ja käyttö

Luomumyllyviljan osto ja käyttö Luomumyllyviljan osto ja käyttö Luomumarkkinapäivä, Kaarina 28.11.2016 Tero Hirvi, Fazer Mylly 2 28.11.2016 We are part of the Fazer Group Fazer Group Offers bakery, confectionary, biscuit and grain products

Lisätiedot

Eviran ohje 13006/3. Siementuotantoa koskevat sertifioinnin vaatimukset

Eviran ohje 13006/3. Siementuotantoa koskevat sertifioinnin vaatimukset Eviran ohje 13006/3 Siementuotantoa koskevat sertifioinnin vaatimukset Siementuotantoa koskevat sertifioinnin vaatimukset Eviran ohje 13006/3 Eviran ohje 13006/3 Käyttöönotto 1.7.2017 Siemenyksikkö Hyväksyjä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA. Hankinta Perusturvapalvelut

TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA. Hankinta Perusturvapalvelut TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA Mäntsälän kunta/mustijoen perusturva pyytää tarjoustanne kotihoidon kauppapalvelun hankinnasta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Sopimuskausi

Lisätiedot

Lisää luomusiemenen tuotantoa

Lisää luomusiemenen tuotantoa Lisää luomusiemenen tuotantoa Luomupäivät 17.11.2016 Turku Heikki Ajosenpää Länsi-Suomi Sisältö Miksi tarvitaan lisää luomusiementä? Luomusiemenen tuotanto nyt Siementuotannon mahdollisuudet ja haasteet

Lisätiedot

1.2 Näitä toimitusehtoja sovelletaan myös Palvelun Testikauteen (katso 3.1), poislukien kohdat 4. ja 9.1.

1.2 Näitä toimitusehtoja sovelletaan myös Palvelun Testikauteen (katso 3.1), poislukien kohdat 4. ja 9.1. Toimitusehdot Anvia Verkkokauppa Toimitusehdot 1. Toimitusehtojen soveltaminen ja voimassaolo 1.1 Näitä toimitusehtoja sovelletaan Anvia Oyj:n ( Toimittaja ) verkkokauppapalvelun ( Palvelu ) tilaavalle

Lisätiedot

Sopimus. Näkyvyys visit.jyvaskyla.fi -sivustolla vuodelle 2016

Sopimus. Näkyvyys visit.jyvaskyla.fi -sivustolla vuodelle 2016 Sopimus Näkyvyys visit.jyvaskyla.fi -sivustolla vuodelle 2016 Rastita valitsemasi näkyvyystaso ja täytä ilmoittajan tiedot sivulta 6. I-TASON näkyvyys kpl Otsikot: Näkyvyys on voimassa 12 kk visit.jyvaskyla.fi

Lisätiedot

Salassapitosopimus 2018

Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.

Lisätiedot

PALVELU- JA SOPIMUSEHDOT

PALVELU- JA SOPIMUSEHDOT PALVELU- JA SOPIMUSEHDOT Tässä liitteessä kerrotaan Propagandan ja asiakkaan väliset palvelu- ja toimitusehdot. Myöhemmin sopijapuolista käytetään nimityksiä Propaganda ja Asiakas sekä yhdessä Sopijapuolet.

Lisätiedot

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON. NAANTALIN KAUPUNKI Vesihuoltolaitos Käsityöläiskatu 2 21100 NAANTALI TEOLLISUUSJÄTEVESISOPIMUS xx.xx.xxxx SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS Sopijapuolet. 2. Sopimuksen kohde. 3. Sopimuskausi. 4. Hankintapäätös. 5. Asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet

HANKINTASOPIMUS Sopijapuolet. 2. Sopimuksen kohde. 3. Sopimuskausi. 4. Hankintapäätös. 5. Asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet .,:flr.lii. tj 1IIfl MikkeHn kaupunki 1/6 Hankintasopimus Päiväys 01.03.2016 Kaupunginhallitus 26.9.2016 Liite 1 350 HANKINTASOPIMUS 45493 1. Sopijapuolet Asiakasltilaaja Mikkelin kaupunki 50100 Mikkeli

Lisätiedot

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Projektin toteuttaja: Y-tunnus: Osoite: Projektin tilaaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto Y-tunnus: 0922484-4 Osoite: Sepänkatu

Lisätiedot