YOMI OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 14.00

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YOMI OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 14.00"

Transkriptio

1 YOMI OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO YOMI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Yritysjärjestelyt toteutuneet strategian ja aikataulun mukaisesti Yomi-konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 13,9 milj. euroa (13,6 miljoonaa euroa vuoden 2001 vastaavana aikana). Liikevaihdon kasvu oli 2,6 prosenttia. Konsernin liiketappio oli katsauskaudella 0,8 miljoonaa euroa, kun edellisen vuoden vastaavana aikana vertailukelpoinen liikevoitto oli 0,8 miljoonaa euroa. Tulosta rasittivat alkuvuonna toteutetut rakennejärjestelyt. Teleoperaattoritoiminta tuottaa suunnitellulla tavalla ja ITliiketoiminnan tuloksen arvioidaan paranevan loppuvuotta kohden. Tulos oli yhtiön odotuksen mukainen. Yhtiön rahoitusasema on vahva ja se mahdollistaa toiminnan kehittämisen strategisen suunnitelman mukaisesti. KATSAUSKAUDEN TÄRKEIMMÄT TAPAHTUMAT Maaliskuussa Samsung SDS:n kanssa allekirjoitettiin yhteistyösopimus, joka tukee Yomin strategiaa kansainvälistyä hallitusti valituilla alueilla. Tammikuussa hankittiin yhteyskeskuspalveluja toteuttava Indata Oy. Tammikuussa saatiin päätökseen Votek Oy:n yrityskauppa, joka vahvistaa merkittävästi konsernin ohjelmistoliiketoimintaa kommunikaatiosovellusten alueella alkaen konsernin ohjelmistoprojektitoiminta on keskitetty Yomi Solutions Oy:öön. Votek Oy:n nimi päätettiin vaihtaa Yomi Applications Oy:ksi ja keskittää yhtiöön konsernin ohjelmistotuotteet. Yhtiökokous päätti muuttaa KSP Yhtiöt Oyj:n nimeksi Yomi Oyj. KONSERNIN AVAINLUVUT milj. euroa 1-3/ /2001 Muutos % 2001 Liikevaihto 13,9 13,6 2,6 57,4 Liikevoitto/-tappio -0,8 0,8 (1) -202,0 9,2 Tulos ennen satunnaiseriä -0,8 1,8 (1) -147,6 10,5 Kauden voitto/-tappio -0,6 4,4-113,3 6,9 Taseen loppusumma 88,8 96,3-7,8 81,7 Investoinnit 2,5 2,0 25,0 19,5 Tulos/osake, euroa -0,04 0,29-113,8 0,45 Oma pääoma/osake, euroa 3,74 4,52-17,3 3,86

2 (1) Vertailukelpoinen. Luvusta on vähennetty katsauskauden (1-3/2001) aikana saadut käyttöomaisuuden myyntivoitot 4,74 milj. euroa. Katsauskausittain liikevaihto ja liikevoitto ovat toteutuneet seuraavasti: milj. euroa Q1 Q4 Q3 Q2 Q1 Liikevaihto 13,9 17,0 13,4 13,4 13,6 Liikevoitto/-tappio -0,8 2,3 1,3 0,1 5,5 Voitto/tappio ennen satunnaiseriä -0,8 2,5 1,2 0,3 6,5 Kauden tulos -0,6 1,6 0,9 0,0 4,4 LIIKEVAIHTO Liikevaihdon jakauma: vuosi milj. euroa Q1 Q4 Q3 Q2 Q Ohjelmistoprojektit 3,20 2,98 2,55 3,79 3,46 12,76 Ohjelmistotuotteet 1,14 0,47 0,81 0,17 0,61 2,05 Palveluoperaattori 7,30 7,48 6,94 7,32 7,25 28,99 Verkko-operaattori 7,04 10,26 7,38 6,66 6,99 31,29 Kaapelitelevisio 0,91 0,75 0,70 0,68 0,45 2,57 Emoyhtiö 0,59 0,51 0,51 0,48 0,59 2,09 Kons. sis. myynti -6,24-5,47-5,43-5,70-5,76-22,37 Konsernin liikevaihto 13,94 16,98 13,44 13,39 13,58 57,40 TULOS Liikevoiton jakauma: vuosi milj. euroa Q1 Q4 Q3 Q2 Q Ohjelmistoprojektit -0,63 0,05-0,34 0,41 0,40 0,52 Ohjelmistotuotteet -1,25-0,63-0,21-0,71-0,60-2,14 Palveluoperaattori 0,36 0,80 0,60 0,34 0,19 1,93 Verkko-operaattori 1,80 2,52 1,89 1,33 5,93 11,67 Kaapelitelevisio 0,19 0,09 0,12 0,11-0,03 0,29 Emoyhtiö -0,80-0,77-0,50-0,92-0,24-2,43 Liikearvopoistot -0,46 0,29-0,25-0,49-0,14-0,59 Konserni yhteensä -0,79 2,34 1,32 0,07 5,51 9,25 Verosaaminen, +0,2 milj. euroa (ed. vuosi verot -2,1 milj. euroa)vastaa katsauskauden tulosta sekä laskennallisen verovelan muutosta. RAHOITUS Konsernin rahoitustilanne säilyi hyvänä. Quick ratio oli 1,5 ( ,7). Kaikki investoinnit rahoitettiin omalla rahoituksella.

3 Konsernin omavaraisuus oli 66,6 % ( ,8 %). Konsernin pitkäaikaiset velat olivat 5,2 milj. euroa (5,2), josta lainat rahoituslaitoksilta olivat 1,3 milj. euroa (1,3), muuta lainaa 1,3 milj. euroa (1,3) ja laskennallinen verovelka 2,6 milj. euroa (2,6). Rahat ja pankkisaamiset olivat yhteensä 11,0 milj. euroa ja korolliset velat 2,6 milj. euroa. Lisäksi Yomi Oyj omistaa kappaletta emoyhtiön Elisa Communications Oyj: osakkeita, jotka edustavat 0,4 % emoyhtiön osakeja äänimäärästä. Osakkeiden nimellisarvo on euroa ja markkinaarvo( ) on 6,71 milj. euroa. INVESTOINNIT Konsernin investoinnit olivat yhteensä 2,5 milj. euroa (2,0). Investoinnit olivat 18,0 % liikevaihdosta ja ne kohdistuivat pääosin Kesnet Oy:n tietoliikenneverkon kehittämiseen. Investointeja kasvatti Votek Oy:n ja Indata Oy:n hankinta. Konserni ei aktivoi tuotekehityskulujaan, vaan ne kirjataan kuluiksi. TOIMITUSJOHTAJA JUKKA LASSILA Liiketoimintamme kasvoi ja saimme toteutettua suunnitellut yritysjärjestelyt kaavailujemme mukaisesti. Tuloskehitykseen vaikuttivat yritysjärjestelyjen kertaluontoiset kustannukset sekä haasteellinen markkinatilanne. Yhtiömme rakennemuutos on valtava: 117-vuotias teleoperaattori muuttuu viestintä- ja informaatioteknologiaan erikoistuneeksi ohjelmistotaloksi. Yhtiössämme tämä merkitsee tietoliikenteessä vuosien aikana hankitun osaamisen hyödyntämistä ohjelmistotuotannossa. Jatkossa kasvatamme edelleen tietotekniikkaliiketoimintaa yritysjärjestelyin ja jatkamme fokusoitumista kommunikaatiosovellusten liiketoiminta-alueelle. Erityisen tyytyväisiä olemme Votek Oy:n ja Yomi Vision Oy:n tuoteliiketoimintojen yhdistämisen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Oman lisänsä menestyskonseptiimme tuovat myös katsauskauden jälkeen hankitut LPG Innovations Oy:n tuotteet ja asiakassuhteet. Näiden liiketoimintojen yhdistäminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Strategiamme mukaan painopistealueita ovat kannattavuus sekä kasvu valitulla liiketoiminta-alueella. Yhtiö panostaa erityisesti myyntiin ja tavoittelee merkittävää asemaa viestintäsovellusten markkinoilla. LIIKETOIMINNAN KEHITYS

4 YOMI-KONSERNI on erikoistunut tieto- ja viestintäteknologiaan. Liiketoiminta-alueita on viisi: ohjelmistoprojektit, -tuotteet sekä palvelu-, verkko- ja kaapelitelevisio-operointi. OHJELMISTOPROJEKTIT YOMI SOLUTIONS: Yomi Solutions Oy:n liikevaihto ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 3,2 milj. euroa ja liiketappio 0,6 milj. euroa. Tappio johtui liiketoiminnan uudelleenjärjestelyistä syntyneistä kertaluontoisista kuluista sekä vaikeasta markkinatilanteesta. Telecom-asiakkaiden investoinnit ovat olleet ennakoitua alhaisemmalla tasolla ja Yomi Solutions Oy:n alihankintatoiminta ei tuottanut odotetulla tavalla. Aikaisempaa paremmin yhtiö on menestynyt teollisuustoimialan asiakkaissa. Yhtiö on aloittanut toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi ja tuloksien odotetaan näkyvän jo toisella vuosineljänneksellä. OHJELMISTOTUOTTEET - YOMI APPLICATIONS: Tuoteliiketoiminnan tuotekehitys- ja kansainvälistämispanostukset jatkuivat. Yomi Applications sopi maaliskuussa yhteistyöstä Samsung SDS:n kanssa. Tuoteportfolio uudistui, kun Yomi Vision Oy:n liiketoiminta ja yrityskaupalla hankittu Votek Oy:n toiminta ja tuotteet yhdistettiin. Päätuoteryhmä käsittää Yomi Unified-, Yomi Messaging-, Yomi Voic ja Yomi Voice Communication Center-tuotteet. Tuoteliiketoiminnan liikevaihto oli 1,1 milj. euroa ja liiketappio 1,3 milj. euroa. Markkinoilla on nähtävissä piristymisen merkkejä, mikä vaikuttanee toisen vuosipuoliskon tulokseen positiivisesti. Myyntiprojektikannan koko on kehittynyt vuoden alusta hyvään suuntaan. Tämä johtuu laajentuneesta tuotetarjoomasta sekä panostuksesta myyntiin. PALVELUOPERAATTORI KESTEL: Ryhmän liikevaihto oli edellisen vuoden tasolla eli noin 7,3 milj. euroa ja liikevoitto oli 0,4 milj. euroa. Kannattavuuden parantuminen edellisen tilikauden vastaavaan ajankohtaan verrattuna johtui tappiollisesta myymälätoiminnasta luopumisesta sekä kesällä 2001 toteutetusta asiakashintojen korotuksesta. Alkuvuonna lankaverkon puheluiden kappale- ja minuuttimäärä laski kiinteähintaisen internet-tuotteen poistumisen myötä. Maksulliset puhelukappaleet ja minuutit ovat alentuneet lievästi (noin 6 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna). Liittymien laskennallinen kokonaismäärä oli katsauskauden lopulla kpl (tilanne oli kpl). ISDN-kanavien määrä laski noin 7 % vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Niiden määrä oli maaliskuun lopussa kpl ja osuus kaikista kanavista noin 16 %. Kestel on myynyt asiakkaille kaikkiaan noin ADSL-liittymää. Tammikuussa palveluoperaattoritoiminnan osaksi hankittiin espoolainen yhteyskeskusratkaisuja toimittava Indata Oy.

5 VERKKO-OPERAATTORI - KESNET: Yhtiön liikevaihto oli edellisvuoden tasolla, samoin kuin vertailukelpoinen liikevoitto (vuoden 2001 liikevoitto ilman Radiolinjan kanssa tehdyn, GSM-radioteknisiä osia koskevan, kaupan liikevoittoa 4,1 milj. euroa). Loppuvuoden aikana yhtiön liikevaihdon ja vertailukelpoisen liikevoiton arvioidaan kehittyvän myönteisesti, sekä kasvavan edellisvuoteen verrattuna. KAAPELITELEVISIO - JYVÄSVIESTINTÄ: Ryhmän liiketoiminta kehittyi suotuisasti. Laajakaistaisen Kanetti-palvelun asiakasmäärän lisäys ja Jyväskylän Keskusantenni Oy:n hankkiminen tilikauden 2001 aikana ovat kasvattaneet liiketoimintaa. Suhteellinen tulos on pysynyt koko edellisvuoden toteutuman tasolla. Liikevaihdon odotetaan jatkavan kasvuaan ennakoidulla yli 25 %:n vuosivauhdilla ja tulostason säilyvän. Kaapelitelevision liittymäkasvu on vuoden alkukuukausina ollut nopeaa. Kokonaisliittymämäärä on nyt noin Kanetti-asiakkaita on HENKILÖSTÖ Konsernin palveluksessa oleva vakinainen henkilöstö oli katsauskauden lopussa 620 henkilöä (560 henkilöä ). Keskimäärin konsernin palveluksessa oli katsauskaudella 653 henkilöä (vuonna 2001 keskimäärin 581). Pääosa kasvusta on aiheutunut Votek Oy:n ja Indata Oy:n hankinnasta. KONSERNIN RAKENTEEN MUUTOKSET toteutettiin liiketoimintasiirto, jossa Yomi Fusion Oy:n liiketoiminta siirrettiin Yomi Solutions Oy:öön. Jatkotoimena käynnistettiin sulautumisprosessi, jonka lopputuloksena Yomi Fusion ja Yomi Solutions sulautuvat KSP New Media Oy:öön, jonka nimi samassa yhteydessä muutetaan Yomi Solutions Oy:ksi. Sulautumisen ajankohta on Yomi Vision Oy myi substanssikaupalla projekti- ja tuotekehitystoimintansa Yomi Solutions Oy:lle. Ko. osa-alueella työskentelevä henkilöstö siirtyi Yomi Solutions Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Votek Oy:stä tuli Yomi Oyj:n täysin omistama tytäryhtiö Samalla myös Votek Oy:n täysin omistamat tytäryhtiöt Fonetic Oy ja Stemca Solution Oy tulivat osaksi Yomi-konsernia. Votek Oy muutti nimensä Yomi Applications Oy:ksi Yomi Vision Oy jakautui kahdeksi uudeksi yhtiöksi KSP New Media Oy:ksi ja yhtiöksi, joka otti nimekseen Yomi Vision Oy. KSP New Media Oy:öön siirrettiin Yomi Solutions Oy:n ja Yomi Fusion Oy:n omistus.

6 Indata Oy:stä tuli Yomi Oyj:n täysin omistama tytäryhtiö ja toteutettiin liiketoimintasiirto, jossa Kestel Oy:n yhteyskeskusliiketoiminta siirrettiin Indata Oy:öön. Projektiliiketoiminnan luvut on ilmoitettu siten, että vuoden 2001 luvut sisältävät konsernin molemmat silloiset projektiyhtiöt: Yomi Solution Oy:n ja Yomi Fusion Oy:n. Vuonna 2002 projektiliiketoiminta yhdistetään yhteen yhtiöön ja raportoidaan koko vuoden osalta yhtenä kokonaisuutena. Ohjelmistoliiketoiminnan luvuissa on vuoden 2002 osalta mukana Yomi Applications Oy (entinen Votek Oy) ja siihen vuoden 2002 aikana yhdistettävä Yomi Vision Oy sekä Yomi Applications Oy:n täysin omistamat tytäryhtiöt Fonetic Oy sekä Stemca Solutions Oy. Vuoden 2001 luvut ovat silloisen tuoteyhtiön Yomi Vision Oy:n lukuja. Palveluoperaattoriliiketoimintaan kuuluvat Keski-Suomessa kiinteissä verkoissa palveluoperaattorina toimiva Kestel Oy, turva- ja lähiverkkoratkaisuihin ja asennustoimintaan erikoistunut Oy Atec- Security Ltd ja Indata Oy. OSAKKEET Hallitus päätti ylimääräisen yhtiökokouksen valtuutuksen perusteella suunnata A-osakkeen annin Votek Oy:n ja Indata Oy:n osakkaille kyseisten yhtiöiden osakkeiden hankkimiseksi. Osakeannit päättyivät ja kaikki tarjotut osakkeet merkittiin. Osaan merkityistä osakkeista liittyy luovutusrajoituksia. Toimenpiteiden jälkeen Yomi Oyj:n osakepääoma on ,60 euroa ja yhtiön A-osakkeiden kokonaismäärä on kappaletta. Hallitus on käyttänyt valtuutuksestaan mennessä ,60 euroa eli kappaletta suunnatuissa anneissa Acta Systems Oy:n, Votek Oy:n ja Indata Oy:n osakkeenomistajille. Ylimääräisen yhtiökokouksen myöntämistä antivaltuutuksista käytettiin määräaikaan mennessä näin ollen 55,2 %. Osakkeiden vaihto Helsingin pörssissä katsauskaudella oli kpl, joka vastaa 1,6 % A-osakesarjan kokonaismäärästä. Osakevaihdon arvo oli 1,4 Me. Kauden alin kurssi oli 4,77 e ja ylin 5,95 e keskikurssin ollessa 5,37 e. Katsauskauden päättyessä kurssi oli 5,25 e ja markkina-arvo 83,0 Me. YHTIÖKOKOUKSET JA HALLINTO Konsernin toimitusjohtajana aloitti diplomi-insinööri Jukka Lassila.

7 Yhtiön varsinainen yhtiökokous mm. vahvisti vuoden 2001 tilinpäätöksen, valitsi hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi apulaiskunnanjohtaja Erkki Talvitien sekä toimitusjohtaja Erkki Porasen uudelleen sekä uutena toimitusjohtaja Antti Aumon. Yhtiökokous päätti yksimielisesti hyväksyä hallituksen esityksen yhtiöjärjestyksen muuttamisesta siten, että yhtiön toiminimeksi tuli Yomi Oyj, englanniksi Yomi Plc. Osinkoa yhtiökokous päätti maksaa hallituksen esityksestä poiketen 0,14 euroa osakkeelta. Lisäksi hallitukselle annettiin valtuudet omien osakkeiden hankkimiseen (enintään kappaletta) ja luovuttamiseen (enintään kappaletta) sekä uusmerkintään, vaihtovelkakirjalainojen ja/tai optiooikeuksien antamiseen (käsittäen yhteensä enintään osaketta). KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT Yomi Oyj ilmoitti hankkivansa helsinkiläisen LPG Innovations Oy:n ohjelmistoliiketoiminnan. Kaupan myötä Yomi Applications Oy:lle siirtyvät LPG Innovations Oy:n tuotteet, asiakassopimukset ja tuoteoikeudet. Kaupan myötä Yomin teleoperaattoreille ja yritysasiakkaille suunnattu ohjelmistovalikoima laajenee KSP Yhtiöt Oyj:n nimenmuutos merkittiin kaupparekisteriin ja Uudeksi nimeksi rekisteröitiin Yomi Oyj. Pörssilistalla yhtiön nimi vaihtui ja osakkeen kaupankäyntitunnus LOPPUVUODEN 2002 NÄKYMÄT Konsernin liikevaihdon odotetaan kasvavan vuositasolla 15 % aikaisemman ilmoituksen mukaisesti. Kuluvan vuoden toisella vuosineljänneksellä tuloksen ennakoidaan paranevan selvästi. Koko vuoden osalta konsernin kannattavuudessa uskotaan saavutettavan edellisen vuoden tasoinen operatiivisen toiminnan tulos. Yhtiön suuntaaminen entistä voimakkaammin tieto- ja viestintäteknologian alueille jatkuu. TILINPÄÄTÖSTIEDOTUS Yomi Oyj järjestää tästä osavuosikatsauksesta tiedotustilaisuuden analyytikoille ja lehdistölle torstaina klo Tilaisuus pidetään World Trade Centerissä, Marskinsali 2. krs, Aleksanterinkatu 17, Helsinki. Jyväskylässä 30. huhtikuuta 2002 YOMI OYJ HALLITUS Jukka Lassila toimitusjohtaja

8 LIITE Tiedotteen taulukko-osa (luvut ovat tilintarkastamattomia) LISÄTIETOJA Jukka Lassila puh tai JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet LIITE Tiedotteen taulukko-osa (luvut ovat tilintarkastamattomia) KONSERNIN TULOSLASKELMA (Me) Liikevaihto 13,9 13,6 57,4 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys 0,1 0,1 0,1 Liiketoiminnan muut tuotot 4,7 5,3 Kulut -12,2-10,8-44,2 Poistot -2,6-2,1-9,4 Liikevoitto -0,8 5,5 9,2 % liikevaihdosta -5,6 40,6 16,1 Rahoitustuotot ja -kulut 0,0 1,0 1,3 Voitto ennen satunnaiseriä -0,8 6,5 10,5 Satunnaiserät 0,0 0,0 0,0 Voitto ennen veroja -0,8 6,5 10,5 Verot 0,2-2,1-3,6 Katsauskauden voitto -0,6 4,4 6,9 KONSERNIN TASE (Me) Pysyvät vastaavat 51,3 56,1 50,6 Vaihtuvat vastaavat 37,5 40,2 31,1 Vastaavaa yhteensä 88,8 96,3 81,7 Osakepääoma 5,5 5,4 5,4 Vähemmistöosuus 0,5-0,5 Muu oma pääoma 53,6 63,9 53,7 Pitkäaikainen vieras pääoma 5,1 4,5 5,1 Lyhytaikainen vieras pääoma 24,1 22,5 17,0 Vastattavaa yhteensä 88,8 96,3 81,7 TUNNUSLUKUJA Sijoitetun pääoman tuotto-% *) - 9,5 16,4 Oman pääoman tuotto-% *) - 6,6 11,1 Tulos/osake, e - 0,29 0,45 Oma pääoma/osake, e 3,74 4,52 3,86 Omavaraisuusaste, % 66,6 71,9 72,8 Osakkeiden lukumäärä, kpl Bruttoinvestoinnit (Me) 2,5 2,0 19,5 % liikevaihdosta 18,0 15,0 33,9

9 Henkilöstö keskimäärin *) Tunnusluvuissa ei ole huomioitu laskentakauden pituutta KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET (Me) Kiinnitykset lainojen vakuutena 4,5 4,5 4,5 Kokonaisvuokravastuu Innovatoimitalosta vuokra-aika on 15 vuotta 16,5 Innova vuokravastuu vuodelle ,1 Leasing-vastuu 0,5 Muut vastuut 0,5

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 16.6.2004 klo 11.20 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2003-30.4.2004 - Konsernin liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 12,6 milj. euroa (11,9 milj. euroa) - Liikevoitto

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Panostaja Oyj Pörssitiedote 20.3.2003 klo 11.30 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2002-31.1.2003 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 9,9 milj. euroa (ed. tilikauden

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja.

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2004 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2004 - Liikevaihto katsauskaudella 9,9 meur (12,3 meur 1-6/2003). - Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005 Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005 - Liikevaihto 6,4 miljoonaa euroa (5,8), kasvua 10 % - Voitto ennen veroja 0,15 miljoonaa

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7).

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7). 1 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2002 SUOMISEN TULOS PARANI Liikevaihto: 41,4 miljoonaa euroa (45,0 miljoonaa euroa 1.1.-31.3.2001) Liikevoitto: 4,3 miljoonaa euroa (3,3 miljoonaa euroa)

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 7.8.2003

FINNLINES OYJ 7.8.2003 1(5) FINNLINES OYJ 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2003 Toimintaympäristö Talven poikkeukselliset sääolosuhteet sekä alkuvuoden aikana eri puolilla Eurooppaa järjestetyt muutaman päivän satamalakot

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5)

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.08.2000 klo 14.10 1 (5) INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2000 Incap-konsernin liikevaihdon kasvu jatkui voimakkaana ja oli 29 prosenttia. Elektroniikan sopimusvalmistuksen

Lisätiedot

Palvelut 45 % 51 % 44 % Lisenssit 32 % 34 % 34 % Laitemyynti 23 % 15 % 22 %

Palvelut 45 % 51 % 44 % Lisenssit 32 % 34 % 34 % Laitemyynti 23 % 15 % 22 % Solteq Oyj Pörssitiedote 21.8.2001 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto oli katsauskaudella 9,7 miljoonaa euroa, jossa kasvua 3,8 %. Liiketappio katsauskaudella oli 1,5 miljoonaa

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 4.11.2004 klo 13.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2004 - Kolmas vuosineljännes tyydyttävä - Liikevaihto 16,8 milj. euroa, laskua 1,0 % -

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille.

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille. MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 26 LOKAKUUTA 2004 MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.2004 30.09.2004 Martela-konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja kolmannelta vuosineljännekseltä nousi voitolliseksi

Lisätiedot

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 40,0 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 41,4 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 24.715.671 euroa (vuonna 2006 vastaavalla

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (6)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (6) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.04.2003 KLO 08.30 1(6) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-31.03.2003 Markkinatilanne on jatkunut heikkona. Liikevaihto laski 18,7 % ja tulos ennen satunnaisia eriä oli

Lisätiedot

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.00

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.00 INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.5.2001 klo 10.00 INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2001 Incap-konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 22,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto 0,3 miljoonaa euroa. Incap Electronicsin

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.08.2004 KLO 08.30 1(8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2004 Liikevaihto laski 4,4 % ja oli 46,8 milj. euroa (49,0). Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2003 Toimistokalusteiden kysyntä on jatkunut heikkona. Liikevaihto laski 19,2 % ja oli 49,0 milj. euroa.

Lisätiedot

FINNLINES OYJ

FINNLINES OYJ 1(5) FINNLINES OYJ 29.10.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2003 Olennaiset tapahtumat Finnlines osti helmikuussa ropax (roro-passenger) aluksen Stena Ferries Limitediltä. Alus on rakennettu Espanjassa vuonna

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

Elisa Communications Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.2002 31.3.2002

Elisa Communications Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.2002 31.3.2002 Elisa Communications Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.2002 31.3.2002 Elisan strategian toteuttaminen 2002 1997 2001 2002 Kasvu Konsolidointi Kannattavuus Synergiat, suuruuden ekonomia, kustannusten ja investointien

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan.

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan. 11.11.2013 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 48,4 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 52,7 milj. euroa). Liiketulos

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003}

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003 Kokonaismarkkinoiden supistumisesta johtuen liikevaihto laski, mutta liiketulos säästötoimenpiteiden ansiosta 1 miljoonaa

Lisätiedot

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2001 Konsernin kuuden ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 55,4 MEUR (1-6/2000, 59,8 MEUR). Viennin ja ulkomaisten liiketoimintojen osuus liikevaihdosta oli 62,5

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2006-11-08 08:00:02 CET Honkarakenne Oyj - neljännesvuosikatsaus HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.?30.9.2006 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.11.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2006

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-maaliskuun liikevaihto oli 332,3 miljoonaa markkaa (2000: 328,3 Mmk). Liikevaihdon vähäinen kasvu oli ennakoitua. Elintarvikeryhmän liikevaihto

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 08.11.2001 klo 09.00 1(4) N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2001 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 15,2% 76,65 (66,56) milj.euroon ja liikevoitto 28% 7,72(6,03) milj.euroon. Emoyhtiö

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006)

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006 Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 4. neljänneksellä Tilinpäätös 1.11.2005 31.10.2006

Lisätiedot

:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu

:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu 2001-05-09 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu Fiskars-konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 217 milj. euroa, joka

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna.

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna. EVOX RIFA GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.11.2001, klo 10:00 EVOX RIFA GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2001 Vuoden 2001 kolmen ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa (61,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6/2004 12.08.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 Yhtiön seitsemästoista täysi toimintavuosi. KATSAUSKAUSI LYHYESTI

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2008

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2008 TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2008 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 51,9 milj. euroa (vuonna 2007 vastaavalla

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? Solteq Oyj Pörssitiedote klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? Solteq Oyj Pörssitiedote klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2004-08-06 07:00:12 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? 30.6 Solteq Oyj Pörssitiedote 6.8.2004 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2004 Solteq-konsernin

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2004-08-12 06:30:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004, klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2003 klo 10.00 1(6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2003 - Kolmas vuosineljännes odotusten mukainen - Liikevaihto 17,0 milj. euroa, laskua

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 1 Elisan kasvu jatkui ja taloudellinen asema säilyi hyvänä Valitun strategian mukainen ohjelma eteni Osakevaihtotarjous Soonin osakkeenomistajille toteutui, Elisan omistus

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2002

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2002 Solteq Oyj Pörssitiedote 4.11.2002 klo 9.00 1/7 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 12,9 miljoonaa euroa eli 12,8 % vähemmän kuin edellisen tilikauden vastaavalla

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Toisen neljänneksen toiminnallinen liiketulos palautui voitolliseksi toukokuussa kirjattu OMNEn luottotappio ( 1,9

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2003 (9 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,3 % 86,09 (87,24) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,65 (8,27) milj. euroa

Lisätiedot

SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA

SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA 1 (5) SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2006 SATO-konsernin liikevaihto oli 214,0 miljoonaa euroa (213,4 M, 1.1.- 30.9.2005).

Lisätiedot

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc QPR Software Oyj Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012 Vuosi 2011 Yhtiö käynnisti Kokonaisarkkitehtuuripalvelut-liiketoiminnan vuoden alussa. Yhtiö lanseerasi uuden tuotteen, QPR ProcessAnalyzerin

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005 28.2.2006 Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2005-28.2.2006 aikana kaksi huutokauppaa eli yhden vähemmän kuin edellisellä

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 09.08.2001 klo 09.00 1(4) N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2001 (6 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 14,1 % 48,61 (42,58) milj.euroon ja liikevoitto oli 3,87 (3,61) milj.euroa. Emoyhtiö

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS Solteq Oyj Pörssitiedote klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS Solteq Oyj Pörssitiedote klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2003-08-18 07:01:07 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6. Solteq Oyj Pörssitiedote 18.8.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2003 Solteq-konsernin

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot