RÄÄKKYLÄN KUNTA ORIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RÄÄKKYLÄN KUNTA ORIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA"

Transkriptio

1 Vastaanottaja Rääkkylän kunta Asiakirjatyyppi Kaavaselostusta tarkentava hyväksymisalueen 2 yhteenveto Päivämäärä Viite RÄÄKKYLÄN KUNTA ORIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA ALUE 2 POHJOISOSA JA SAARET

2 ALUE 2 POHJOISOSA JA SAARET 1 1. JOHDANTO Varsinaisessa koko Rääkkylän Oriveden rantaosayleiskaavan kaavaselostuksessa ( ), joka koskee laajempaa aluetta, on tuotu esiin MRL:n mukaiset asiat ja selvitykset. - alueen nykytila ja perusselvitykset - osallistuminen - kaavan vaiheet - kaavan kuvaus - vaikutusten arviointi - kaavan toteuttaminen 2. HYVÄKSYMISALUEEN SIJAINTI JA RAJAUS Hyväksymialueeseen 2 kuuluvat Rääkkylän Oriveden rantaosayleiskaavan Pohjoisosat ja saaret sekä alueet, joiden lähistöllä sijaitsee saimaannorpan pesäalueita. (LIITE 1). Ne emätilat, jotka sisältävä alueita tiettömistä saarista ovat kokonaisuudessaan hyväksymisalueella 2. Tällä tavoin emätiloittainen rakennusoikeus tulee käsitellyksi yhdessä hyväksymispäätöksessä. Hyväksymisalueessa 2 on myös joitakin tiloja, joihin kohdistui muutoksia kaavaehdotuksen II jälkeen ja niistä aiheutuva kuuleminen on hoidettu vasta hyväksymisalueen 2 päätöksenteko prosessissa. Kaava-alueen ulkopuolelle on jätetty voimassa olevien asemakaavojen ja oikeusvaikutteisten yleiskaavojen mukaiset alueet. Poikkeuksena tästä määrityksestä on seuraavia tapauksia: - Olemassa olevan asutuksen sijoittuessa noin 200 metrin etäisyydelle rantaviivasta, on kaavaalue rajattu siten, että rakennuspaikat jäävät kaava-alueen ulkopuolelle. - mikäli maasto-olosuhteiden perusteella voidaan sanoa alueen rajautuvan esim. tiealueen johdosta suppeammalle, on kaava-alue tältä osin suppeampi. Voimassa olevat ranta-asemakaava-alueet kuuluvat kaava-alueeseen.

3 ALUE 2 POHJOISOSA JA SAARET 2 3. KAAVAEHDOTUKSEN II JÄLKEISET VAIHEET Oriveden oikeusvaikutteinen rantaosayleiskaavaehdotus II oli nähtävillä Siitä saatiin 42 muistutusta, joista 19 johtivat jonkinlaiseen muutokseen. Kaavan laatijan vastineet näihin muistutuksiin ovat nähtävissä osoitteessa: Lausuntojen vastineet ovat liitteenä 2. Niissä on käsitelty vahvasti saimaannorppaan kohdistuvia vaikutuksia. Hyväksymisalueen 2 osalta nämä kriittiset alueet kuuluvat hyväksymisalueeseen. Myös 19 muutosta koskivat pääosin hyväksymisaluetta 2. Kaavaehdotuksesta II laadittiin Natura-arvioinnin tarveharkinta ( ) ja kaavasta saatiin lausunnot Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta sekä metähallitukselta. Lausuntojen mukaan kaava saattaa merkittävästi heikentää saimaannorpan elinympäristöjä järjestettiin kunnan, konsultin ja viranomaisten kesken neuvottelu (LIITE 3), jonka perusteella kaavaehdotukseen II esitettiin tehtäväksi vielä seuraavat muutokset: - Sulkulahdesta poistettiin 1 uusi rakennuspaikka - Sulkulahden ympäristöön osoitetaan jäillä liikkumiskielto ja uusien rakennuspaikkojen toteuttaminen ehdollistettiin jäilläliikkumiskieltoon Tätä kaavaratkaisua kutsuttiin nimellä kaavaehdotus III ja siitä on laadittu Natura-arviointi ( ). Natura-arvioinnin mukaan kaavaratkaisu ei merkittävästi heikennä saimaannorpan elinympäristöjä. Tästä Natura-arvioinnista Pohjois-Karjalan ELY-keskus ( ) ja Metsähallitus ( ) ovat antaneet lausuntonsa. Lausuntojen mukaan kaavaehdotuksessa III esitetty mitoitus on saimaannorpan pesien lähieisillä manneralueilla liian korkea ja näin ollen kaavaratkaisu saattaa merkittävästi heikentää saimaannorpan elinympäristöjä. Nämä alueet on nimetty lausunnossa ja alueisiin on viitattu Natura-arvioinnissa. Tämän johdosta kaavan hyväksymispäätös jaettiin erillisiin osiin siten, että ensin hyväksyttiiin hyväksymisalue 1 ( ) eli ne alueet, jotka ovat etäällä saimaannorpan pesistä ja joilla ei ole ELY-keskuksen ja Metsähallituksen lausuntojen perusteella paineita mitoituksen muuttamiseen. Tässä selostuksessa on tuotu esiin tarvittavat tiedot hyväksymispäätöksen tekemistä varten hyväksymisalueen 2 osalta. Hyväksymisalueen 2 osalta kaavaehdotusen II jälkeen tehtiin muutoksia, joiden johdosta osallisia kuultiin erikseen: päivätyllä kirjeellä, jonka osalta saatiin 2 muistutusta ja niihin annettiin vastineet ja tehtiin muutos, jonka johdosta kuultiin erikseen maanomistajia (LIITE 4) päivätyllä kirjeellä, jonka osalta saatiin 3 muistutusta ja niihin annettiin vastineet (LIITE 5) Oriveden rantaosayleiskaava on laadittu Rääkkylän kunnan Oriveden ranta-alueille. Varsinaisessa koko Rääkkylän Oriveden rantaosayleiskaavan kaavaselostuksessa ( ), joka koskee laajempaa aluetta, on tuotu esiin MRL:n mukaiset asiat ja selvitykset. 4. MITOITUSLUKUJA Teema Alue 1 Alue 2 Koko alue Kitee Olemassa olevia rakennuspaikkoja Uusia rakennuspaikkoja (korvattavat mukana) Muunnetturantaviiva Rakennuspaikkoja/muunnettu RV (lähtötilanne) 5,48 2,92 4,00 4,56 Rakennuspaikkoja/muunnettu RV (kaavassa) 7,07 4,68 5,68 5,92

4 ALUE 2 POHJOISOSA JA SAARET 3 Alueella 2 tarkoitetaan hyväksymisaluetta 2 eli tämän yhteenvetoselostuksen käsittämää aluetta. Kiteen alueessa on mukana entinen Kesälahden kunnan alue. Koko Oriveden aluetta koskevat tilastot ovat varsinaisessa kaavaselostuksessa ( ). 5. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Varsinaisessa koko Rääkkylän Oriveden rantaosayleiskaavan kaavaselostuksessa ( ), joka koskee laajempaa aluetta, on esitetty pääasiallinen vaikutusten arviointi myös hyväksymisalueen 1 osalta. Kaavaehdotuksen II jälkeen laadittu Natura-arviointi sekä aiemmin laadittu natura-arvioinnin tarveharkinta. Natura-arvioinnin mukaan kaavaratkaisu ei merkittävästi heikennä Natura-aleuiden erityisiä arvoja ja tätä kautta saimannorpan elinympäristöjä. Lahdessa 2.päivänä toukokuuta 2017 RAMBOLL FINLAND OY Annu Tulonen yksikönpäällikkö Markus Hytönen kaavoitusinsinööri, YKS-489

5 ALUE 2 POHJOISOSA JA SAARET 4 LIITTEET 1. Hyväksymisalueen 2 rajaus 2. Vastineet kaavaehdotuksen II lausuntoihin pidetyn viranomaisneuvottelun muistio 4. Muistutukset ja vastineet saapuneeseen palautteeseen 5. Muistutukset ja vastineet saapuneeseen palautteeseen Hyväksymisalueen yhteenvetoon kuuluu - Rantaosayleiskaavakartat (1-6), johon on rajattu päätöstä koskeva aluerajaus - Kaavamerkinnät ja määräykset - Rääkkylän Oriveden rantaosayleiskaavan kaavaselostus liitteineen (koskee koko Rääkkylän Oriveden ROYK-aluetta) Muut aineistot taustaselvitykset (löytyvät kaavan internet-sivustolta): 1. Oriveden rantaosayleiskaava, luonto- ja maisemaselvitys 2010 (FCG) 2. Kitee Rääkkylä, Oriveden rantaosayleiskaavan uusien rakennuspaikkojen ja niiden liepeiden muinaisjäännösinventointi 2014 (Mikroliitti Oy) 3. Järvilinnut matkailun myötätuulessa linnustoraportti, Orivesi 2010 (Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry) 4. Oriveden rantaosayleiskaavan luontoselvityksen täydennys Paksuniemessä 2014 (Ramboll) 5. Rakennusinventoinnin tarkistus 2014 (Ramboll) 6. Oriveden rantaosayleiskaava, Natura-arvioinnin tarveharkinta Rääkkylän osalta 2014 (Ramboll) 7. Rääkkylän - Kiteen tikkakartoitus Oriveden rantaosayleiskaavaa varten 2010 (Kontiokorpi) 8. Oriveden rantaosayleiskaava, viitasammakkoselvitys 2010 (FCG) 9. Saimaannorpan vaikutus lainvoimaisten rantayleiskaavojen mitoitukseen 2015 (Ramboll) 10. Oriveden rantaosayleiskaava, Natura-arviointi Rääkkylän osalta 2016 (Ramboll) Tämä kaavaselostusta tarkentava yhteenveto koskee 2. päivänä toukokuuta 2017 päivättyä hyväksymisalueen 2 rantaosayleiskaavakarttoja 1-6. Rantaosayleiskaavan on laatinut Ramboll Finland Oy, Niemenkatu 73, Lahti, puh

6 ALUE 2 POHJOISOSA JA SAARET 5 Yhteystiedot Tiedustelut ja valmistelu Ramboll Finland Oy Konsultin yhteyshenkilö Kaavoitusinsinööri Markus Hytönen puh markus.hytonen@ramboll.fi Niemenkatu 73, LAHTI yksikön päällikkö Annu Tulonen Puh annu.tulonen@ramboll.fi Niemenkatu 73, LAHTI Valmistelun ohjauksesta vastaa Rääkkylän kunta Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen puh tuula.luukkonen@raakkyla.fi

RÄÄKKYLÄN KUNTA ORIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA

RÄÄKKYLÄN KUNTA ORIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Rääkkylän kunta Asiakirjatyyppi Kaavaselostusta tarkentava hyväksymisalueen 1 yhteenveto Päivämäärä 17.10.2016 Viite 1510002850 RÄÄKKYLÄN KUNTA ORIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA ALUE 1 ETELÄOSA

Lisätiedot

1. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Savon ELY-keskus (liikenne ja infrastruktuuri) 3. 4.

1. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Savon ELY-keskus (liikenne ja infrastruktuuri) 3. 4. Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Kaavaehdotus II oli nähtävillä 7.1. 8.2.2016. Kaavaehdotuksesta II saatiin 8 lausuntoa. Seuraavassa on listattuna lausunnot sekä kaavoittajan niihin antamat

Lisätiedot

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Kaavaehdotus II oli nähtävillä 23.1. - 24.2.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 2 lausuntoa ja 6 muistutusta. Seuraavassa on lista lausunnoista

Lisätiedot

Kaavaehdotus III oli nähtävillä Kaavaehdotuksesta saatiin 9 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet.

Kaavaehdotus III oli nähtävillä Kaavaehdotuksesta saatiin 9 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Kiteen kaupunki Oriveden rantaosayleiskaava Kaavaehdotus III oli nähtävillä 12.3. 14.4.2015. Kaavaehdotuksesta saatiin 9 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 243-RAK1605 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SAUKO-MUSTAKARTA-KOIVUNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.7.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja

Lisätiedot

PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LIITE 3 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KITEEN KAUPUNKI PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VASTINEET KAAVAEHDOTUKSESTA ANNETTUIHIN MUISTUTUKSIIN JA LAUSUNTOIHIN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavamuutos

Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavamuutos Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavamuutos 4.4. 6.5.2013 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen tehtiin joitakin muutoksia, joiden johdosta niitä maanomistajia, joita muutos koski kuultiin erikseen. Kuulemisen

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KOKKOLAN KAUPUNKI KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päivämäärä 4.10.2011 KOKKOLAN KAUPUNKI KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Tarkastus Päivämäärä 4.10.2011 Laatija Jouni Laitinen

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

Läsnä Tuomo Knaapi Varsinais-Suomen ELY-keskus. Nosto Consulting Oy, kaavan laatija

Läsnä Tuomo Knaapi Varsinais-Suomen ELY-keskus. Nosto Consulting Oy, kaavan laatija 1 / 3 MUISTIO 246-RAK1612 KUSTAVIN KUNTA Truutholmin ranta-asemakaava Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu Aika 14.11.2016, klo 9.00 9.35 Paikka Varsinais-Suomen ELY-keskus, Turku Läsnä Tuomo Knaapi Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 314-RAK1715 TAIVASSALON KUNTA POHJOLAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.2.2018 22.5.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa

Lisätiedot

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

Oriveden rantaosayleiskaava. Yleisötilaisuus, Kitee

Oriveden rantaosayleiskaava. Yleisötilaisuus, Kitee Oriveden rantaosayleiskaava Yleisötilaisuus, Kitee Sisältö Työn tarkoitus ja tavoitteet? Maankäyttö- ja rakennuslaki Perusselvitykset? Mitoitusperiaatteet? Mitä kaavalla muutetaan? Kaavaprosessi ja jatkoaikataulu?

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vihtorila ja Koivula) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.05.2011 Seitap Oy 2011 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 293-RAK1706 TAIVASSALON KUNTA PUNTTINEN-LEIKLUOTO RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.7.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Haapolahti) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE 1 / 5 VASTINE KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Koskenkylän ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 22.2. 23.3.2018. Nähtävilläoloaikana ei tullut mielipiteitä osallisilta. Luonnoksesta

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY tark. 30.9.2014 25.10.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOSKIEN RANTA-ASEMAKAAVAA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KEU- RUUN KAUPUNGISSA TILOJEN 249-411-2-229, 249-411-2-247,

Lisätiedot

Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja rantaasemakaavan

Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja rantaasemakaavan Varsinais-Suomi LAUSUNTO 30.1.2019 Diaarinumero VARELY/1497/2018 Liite 1 kpl kirjaamo@uusikaupunki.fi Viite: Kaavoittajan sähköposti 3.1.2019 Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Koivuranta) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 311-RAK1716 NAANTALIN KAUPUNKI KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa

Lisätiedot

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS FCG Finnish Consulting Group Oy Lapinlahden kunta ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS Kaavaselostus Luonnos 13.3.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I Kuopio Onkiveden

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 205 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS

LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.11.2017 LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Hyvärilän 123 kaupunginosan asemakaavan- sekä Pielisen-Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos ja -laajennus moottorikelkka- ja ulkoilureitin osalta (Ellun alueen moottorikelkka-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistujat Pirjo Hokkanen Keski-Suomen ELY-keskus. 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen

Osallistujat Pirjo Hokkanen Keski-Suomen ELY-keskus. 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen Muistio 1 (5) Reinikainen Kuisma 25.1.2013 JOUTSAN KUNTA JOUTSAN RANTAYLEISKAAVAN OSITTAINEN MUUTTAMINEN EHDOTUSVAIHEEN VIRANOMAISNEUVOTTELU Aika 23.1.2013 klo 12.30 Paikka, Innova 2 Lutakontie 7, Jyväskylä

Lisätiedot

Muutettavan kaava-alueen pinta-ala on n. 9,6. Luonnoksen mukaan alueen rakennusoikeus kasvaa 1344 kerrosneliömetriä.

Muutettavan kaava-alueen pinta-ala on n. 9,6. Luonnoksen mukaan alueen rakennusoikeus kasvaa 1344 kerrosneliömetriä. Kaupunginhallitus 261 17.06.2014 Kaupunginhallitus 434 16.12.2014 Kaupunginhallitus 86 24.03.2015 Valtuusto 23 21.05.2015 Särkivaaran ranta-asemakaavan osittainen muutos 486/08.15/2014 KH 17.06.2014 261

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Nurmesniemi I) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa

Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Maankäyttöinsinööri Kullervo Lauri Maankäyttö- ja rakennuslain tavoite Lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA M.A.R.K. Arkkitehtitoimisto Mäntylä Oy Seppo Mäntylä Vesipirtintie 11 A 02330 Espoo 040 5472101 seppo@seppomantyla.fi 24.02.2014 INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302c NAKKILAN KUNTA SÄKKIMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1: Osittaisen muutoksen sijainti Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21

KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21 KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21 KOTKA Kaitasaari KOUVOLA Kultaankosket Koivusaari KOTKA Riitasaari Lakioissaari KOTKA Vittossaari KOUVOLA Pirttisaari Myllymäki KOTKA Karjasaari OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU

JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU KH 6.6.2017 Liite 2 1 PYHÄRANTA RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS Pyhärannan Kukolan Salmelan ym tilat OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2016, MUUTETTU 25.4.2017 Tämä ranta-asemakaavanmuutos koskee Pyhärannan,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS

NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 21.3.2013 NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

kohta 10. (Kirjeellä kuultiin maanomistajaa) - Luvun 2 Muistutukset, muistutus 16. (Kirjeillä kuultiin naapurikiinteistöjen maanomistajia)

kohta 10. (Kirjeellä kuultiin maanomistajaa) - Luvun 2 Muistutukset, muistutus 16. (Kirjeillä kuultiin naapurikiinteistöjen maanomistajia) Liite 11 Eurajoen kunnanvaltuusto KAAVAN LAATIJAN VASTINE Eurajoen rantayleiskaavan ja rantayleiskaavan muutoksen ehdotus oli nähtävillä 8.9. 7.10.2014. Lisäksi siitä pyydettiin viranomaislausunnot. Muistutusten

Lisätiedot

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A jolla erityisiä ympäristöarvoja.

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A jolla erityisiä ympäristöarvoja. Kunta: JUUPAJOKI Tila: PERTTULA 177-409-4-16 R A N T A - A S E M A K A A V A N L A A T I M I N E N O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A 10. 4. 2 0 1 7 SUUNNITTELUTILANNE

Lisätiedot

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3452/2017 Varsinais-Suomi 22.12.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 24.11.2017 Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 1(6) Moinsalmen osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ehdotus,

Savonlinnan kaupunki 1(6) Moinsalmen osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ehdotus, Savonlinnan kaupunki 1(6) MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, ehdotus 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.11.2013 Vähä-Väkkärän ranta-asemakaavan osittainen muutos Porin kaupunki Rankun kylä Sopukka RN:o 6:68 Svälsö RN:o 6:70 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 306-RAK1710 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SAVIKKAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.11.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 29.04.2019 Seitap Oy 2019 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Viranomaisneuvottelun muistio

Viranomaisneuvottelun muistio 1 (5) Pasi Ronkainen UPM-Kymmene Oyj Jänisjoen ranta-asemakaava, Tohmajärvi UPM-Kymmene Oyj, Kyyrönlammen ja Mäntylammen ympäristöjen ranta-asemakaava, Joensuu Tornator Oyj, Palojärven, Tekojärven ja Ala-Koitajoen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

82122815-31 25.6.2012. Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet

82122815-31 25.6.2012. Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet 82122815-31 25.6.2012 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 82122815-31 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 25.6.2012 Viite 82122815 Kirjoittanut Markus

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 670070562BBJ 21.12.2007 Jämsänkosken kaupunki Kaukialan kylä Koveroniemen tilan RN:o 3:2 ranta-asemakaava 1 Esipuhe Ranta-asemakaavan laatiminen Koveroniemen tilalle

Lisätiedot

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena.

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 79): Metsähallituksen ja Puolustusvoimien suorittamien harjoitusalueiden vaihdon myötä uusien maanvuokra-alueiden saaminen

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.9.2009, 12.1.2012 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Koiviston ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne (635)

Lisätiedot

SUONENJOKI. RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SUONENJOKI. RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUONENJOKI RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN 3.3.2016 SUONENJOKI Rastilan ranta-asemakaavan muuttaminen Maankäytönsuunnittelu (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala)

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) LIEKSAN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen Tekninen virasto Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) Kaava-alueen sijainti Maankäyttö- ja rakennuslain 63 sekä -asetuksen

Lisätiedot

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta. SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 278-RAK1613 SAUVON KUNTA FAGERNÄSIN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2017 19.6.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 167-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 286-RAK1705 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI RANTAMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa

Lisätiedot

Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet.

Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Kiteen kaupunki Oriveden rantaosayleiskaava Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI. Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa

RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI. Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa 581-893-1-1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.10.2009

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ YRJÖLÄ 635-419-14-3/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.11.2016 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Uudenkaupungin Iso-Pirkholman ranta-asemakaavan muutos 3, ehdotus

Uudenkaupungin Iso-Pirkholman ranta-asemakaavan muutos 3, ehdotus Varsinais-Suomi LAUSUNTO 30.1.2018 Diaarinumero VARELY/906/07.01/2013 Liite 1 kpl kirjaamo@uusikaupunki.fi Viite: Lausuntopyyntönne 18.12.2017 Uudenkaupungin Iso-Pirkholman ranta-asemakaavan muutos 3,

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan.

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan. HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Kokinniemen ranta-asemakaava sijaitsee Heinäveden kunnassa, Lammunjärven länsirannalla

Lisätiedot