Liite Muistio Ensimmäinen luonnos
|
|
- Joonas Pesonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Liite Muistio Ensimmäinen luonnos Olli Sorainen 1/5 Valtioneuvoston asetus kausityölain soveltamisesta Ehdotus valtioneuvoston asetukseksi liittyy hallituksen esitykseen eduskunnalle kausityölaiksi ja ICT-laiksi sekä laeiksi eräiden niihin liittyvien lakien muuttamiseksi (HE 80/2017 vp). Lakiluonnoksen 24 :ssä (luettelo toimialoista) ehdotetaan säädettäväksi, että valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin toimialoista, joihin kuuluu kausiluonteista toimintaa ja joihin sovelletaan kausityölakia. Pykälän toisen momentin mukaan ennen asetuksen antamista on kuultava työmarkkinaosapuolia. Pykälän perustelujen mukaan työ- ja elinkeinoministeriö vastaisi asetuksen valmistelusta yhteistyössä sisäministeriön kanssa. Hallituksen esityksen yleisperustelujen (s ) mukaan luettelon kausityötä sisältävistä aloista arvioidaan sisältävän ainakin seuraavat alat. maatalouden kasvinviljelytyöt marjojen, hedelmien, erikoiskasvien, juuresten ja vihannesten viljelytyöt viher- ja ympäristörakentaminen turkistarhatyöt metsänhoito-, -istutus- ja taimitarhatyöt kausiluonteiset hotelli-, ravintola- ja kylpyläpalvelut sekä matkailun ohjelmapalvelut huvipuistot ja festivaalit saaristo- ja sisävesimatkailu Pelkkä toimialalistaus ei ratkaise kausityölain soveltamista. Työn tulee lisäksi olla kausiluonteista. Lakiluonnoksen 3 :n 2 kohdan mukaan kausiluonteisella toiminnalla tarkoitetaan toimintaa, jonka kausittaisiin olosuhteisiin liittyvä toistuva tapahtuma tai tapahtumasarja edellyttää tiettyyn aikaan vuodesta työvoimaa huomattavasti enemmän kuin tavallinen toiminta. Maahanmuuttovirasto ratkaisee sen, onko hakemuksessa tarkoitettu toiminta kausiluonteista. Maahanmuuttovirasto ratkaisee myös sen, sisältyykö hakemuksessa tarkoitettu ehdotettuun valtioneuvoston asetukseen. Lakiluonnoksen 24 :ssä käytetään termiä toimiala. Suomessa ei ole käytössä lainsäädännön soveltamiseen liittyvää normatiivista toimialaluokitusta. Käytössä on toimialaluokitus TOL 2008, joka toimii taloudellista toimintaa kuvaavien tilastojen tiedonkeruu- ja kuvauskehikkona. Sitä käytetään talouden eri alueita, kuten tuotantoa ja työllisyyttä kuvaavissa tilastoissa sekä kansantalouden tilinpidon tilastoissa.
2 2/5 TOL 2008 perustuu EU:n toimialaluokitukseen NACE:en. EU-jäsenmaiden on käytettävä tilastotoimessa NACE:a tai siihen perustuvaa kansallista versiota, jollainen TOL toimialaluokituskin on. Vaikka TOL luokitus ei ole normatiivinen, sitä voidaan käyttää soveltuvin osin ehdotetussa valtioneuvoston asetuksessa. Tällä tavalla päästään riittävään tarkkuuteen kausityölain soveltamisessa. Suurin osa hallituksen esityksessä luonnostelluista aloista sisältyy alla lueteltuihin tummennetulla esitettyihin toimialaluokituksen TOL 2008 toimialoihin. Siksi valtioneuvoston asetuksessa ehdotetaan säädettäväksi kausityölain soveltamisesta tummennetulla esitettyjen toimialojen mukaisesti. A Maatalous, metsätalous ja kalatalous 01 Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut 011 Yksivuotisten kasvien viljely Yksivuotisten kasvien (kasvien, jotka elävät korkeintaan kaksi kasvukautta) viljely. Tähän kuuluu myös näiden kasvien viljely siementuotantoa varten. 012 Monivuotisten kasvien viljely Tähän luokkaan kuuluu monivuotisten eli yli kaksi kasvukautta elävien kasvien viljely. Monivuotiset kasvit siirtävät lehdistä ja maanpäällisistä kasvinosista kasvinravinteita ja yhteyttämistuotteita syksyllä kasvukauden päätyttyä kasvin varteen tai juuristoon. Nämä kasvit siis talvehtivat joko vihantana tai juuriston vararavinnon turvin. Tähän kuuluu myös näiden kasvien viljely siemententuotantoa varten. 013 Taimien kasvatus ja muu kasvien lisääminen Tähän kuuluu kaiken yksi- tai monivuotisen kasvullisen istutusmateriaalin tuotanto ml. kasvien välittömään monistukseen tarkoitetut pistokkaat, juuriversot ja kylvötaimet tai taimien lisääminen varrentamalla, jossa valitut varrennusoksat leikataan jaloversosta ja kiinnitetään perusrunkoon. 014 Kotieläintalous Tähän luokkaan kuuluu kotieläinten, kuten lypsy- ja lihakarjan, hevosten, lampaiden, vuohien, sikojen tai siipikarjan kasvatus ja hoito. Tähän kuuluu myös turkistarhaus sekä mehiläisten ja poronhoito. Tähän luokkaan ei kuulu kalojen ja äyriäisten kasvatus, joka kuuluu vesiviljelyn luokkaan kotieläinten hoito palkkiota vastaan (01620) - teurastamoista saatavien vuotien ja nahkojen käsittely (10110) - kalojen ja äyriäisten kasvatus (032) 015 Yhdistetty kasvinviljely ja kotieläintalous (sekatilat) Tähän luokkaan kuuluu erikoistumaton maatalous, jossa kasvinviljely ja puutarhatalous sekä kotieläintuotanto on yhdistetty. Maataloustoiminnan suuruusluokka ei ole ratkaiseva tekijä. Mikäli joko kasvinviljely, puutarhatalous tai kotieläintalous muodostaa 66 % tai enemmän tuotantoyksikön toiminnasta, toiminta luokitellaan vastaavasti joko kasvinviljelyyn tai kotieläintalouteen. 016 Maataloutta palveleva toiminta (ei ehdoteta sisällytettäväksi) Tähän kuuluvat kasvinviljelyyn, puutarhatalouteen tai kotieläintalouteen liittyvät toiminnot ja maatalouden toimintojen kanssa samankaltaiset toiminnot, jotka tehdään palkkio- tai sopimusperusteisesti. Tähän kuuluvat myös sadonkorjuuta ennen ja jälkeen tehtävät palkkiotai sopimusperusteiset toiminnot, joilla maataloustuotteet valmistellaan markkinoille.
3 3/5 017 Metsästys ja sitä palveleva toiminta (ei ehdoteta sisällytettäväksi) - ammattimainen metsästys, ansapyynti ja niitä palveleva toiminta 02 Metsätalous ja puunkorjuu Metsänhoito Tähän kuuluu metsän kasvatus ja metsänhoitoon liittyvät toiminnot: - metsän uudistusalan valmistaminen, kuten raivaus, muokkaus ja kulotus - metsänviljely (kylvö ja istutus), luontainen uudistaminen, perkaus ja harvennus - pellon metsitys - taimikonhoito ja nuoren metsän kunnostus - pystykarsinta - metsänlannoitus - metsäpuiden taimitarhojen toiminta - metsäpuiden siementuotanto, kuten käpyjen keruu siementuotantoa varten H Kuljetus ja varastointi - metsätuhojen torjunta (taimikkojen suojelu eläintuhoilta, pintakasvillisuudelta ja sieniltä ennen istutusta ja hakkuun tekemistä) pl. palkkioperusteinen toiminta - metsien suojelu, esim. luonnonsuojelualueiden hoito - joulupuiden tuotanto (01290) - koristepuiden taimien kasvatus (01300) - sienien ja muiden luonnontuotteiden keruu metsästä (02300) - metsäpalojen torjunta (02400) - metsän tuhohyönteisten ja sienitautien torjunta sopimus- tai palkkioperusteisesti (02400) - energiapuun haketus puunkorjuun yhteydessä (02200) - pajun kasvatus energiantuotantoon (01290) Rannikkovesiliikenteen henkilökuljetus - matkustajien aikataulunmukainen ja muu kuljetus rannikkovesillä tai saaristosatamien välisessä liikenteessä: - - retkeily-, risteily- tai kiertoajeluveneiden toiminta - - yhteysalukset - - lossit - - vesitaksit jne. - huviveneiden vuokraus miehistöineen meri- tai rannikkoliikenteeseen - ravintoloiden ja baarien toiminta laivoilla, kun sitä harjoittavat erilliset yksiköt (5610, 5630) - huviveneiden ja jahtien vuokraus ilman miehistöä (77210) - ammattimaiseen liikenteeseen tarkoitettujen laivojen ja veneiden vuokraus ilman miehistöä (77340) - "kelluvien kasinoiden" toiminta (92000)
4 4/5 - matkailun ohjelmapalvelut, kuten kalastusristeilyt (79900) Sisävesiliikenteen henkilökuljetus I Majoitus- ja ravitsemistoiminta N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta - matkustajien kuljetus jokia, kanavia, järviä tai muita sisävesiväyliä pitkin omilla tai aika- tai matkarahdatuilla aluksilla - sisävesiristeilyt - huviveneiden vuokraus miehistöineen sisävesiliikenteeseen - huviveneiden ja jahtien vuokraus ilman miehistöä (77210) - matkailun ohjelmapalvelut kuten kalastusristeilyt (79900) Tähän kuuluu lyhytaikaisen majoituksen tarjoaminen matkailijoille ja muille vierailijoille sekä välittömästi nautittavaksi tarkoitettujen valmiiden aterioiden ja juomien tarjonta sekä ateriapalvelut. Tuotettavien oheispalvelujen määrä ja laatu voivat vaihdella paljon. Tähän ei kuulu pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitettujen ja ensisijaisina asuntoina käytettävien asuintilojen vuokraus, joka on luokiteltu kiinteistöalan toimintaan (68). Tähän ei myöskään kuulu sellaisten ruokien ja juomien valmistus, joita ei ole tarkoitettu välittömästi nautittaviksi tai joita myydään erillisten jakelukanavien kautta ts. joko vähittäis- tai tukkukaupan kautta. Näiden elintarvikkeiden valmistus kuuluu teollisuuteen (10) Maisemanhoitopalvelut R Taiteet, viihde ja virkistys Tähän kuuluu puistojen, puutarhojen ja nurmikoiden istuttaminen, hoito ja kunnossapito asuntoalueilla, julkisten rakennusten ympäristössä, liikenneväylien varrella jne.: - leikkikentät, nurmikot ja muut virkistysalueet - urheilukentät (jalkapallokentät, golfkentät jne.) - moottoritiet, maantiet, rautatiet ja raitiotiet vesitiet, satamat jne. - rakennusten kattopuutarhat, julkisivuviheriöt, sisäpuutarhat jne. - kasvien istuttaminen melun, tuulen, eroosion, näkyvyyden ja häikäisyn suojaksi - taimitarhojen toiminta ja puuntaimien kasvatus (01300, 02100) - maisemasuunnittelu ja -arkkitehtuuri (71110) - maisemointirakentaminen (42999) - pihojen ja puistojen kivityöt (43999) - ulkoliikuntapaikkojen rakentaminen (42999) Huvi- ja teemapuistojen toiminta
5 5/5 - huvi-, teema- ja seikkailupuistot - vesipuistot - planetaariot - näkötornit - museorautatiet - kiertävät tivolit - sirkukset (90010) - akvaariot ja delfinaariot (91040) - eläin- ja kotieläintarhat (91040)
Liite Muistio /7. Olli Sorainen hallitusneuvos. Valtioneuvoston asetus kausityölain soveltamisesta. Johdanto
Liite Muistio 7.12.2017 Olli Sorainen hallitusneuvos 1/7 Valtioneuvoston asetus kausityölain soveltamisesta Johdanto Ehdotus valtioneuvoston asetukseksi liittyy hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi
Maaseudun Työnantajaliitto MTA Eduskunta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
1 Maaseudun Työnantajaliitto MTA 14.9.2017 Eduskunta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Asia: HE 80/2017 vp Lausunto hallituksen esityksestä laiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun
Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014
Alue-ennuste, työllisyys VATT Toimiala Online syysseminaari 21.11. Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut 1, työllisyyden kumulatiivinen %-muutos -4-6 -8-1 -12-14 Metsätalous
Yritysrekisteri, tuotantojärjestelmä
Yit Yritysrekisterin t i monet mahdollisuudet Yritysrekisteri, tuotantojärjestelmä SYÖTTEET KÄSITTELY Hallinnolliset aineistot mm. verohallinto prh vrk tullihallitus valtiokonttori kuntien eläkevakuutus
Uusi toimialaluokitus TOL 2008
Uusi toimialaluokitus TOL 2008 - Uudistuksen lähtökohdat - Käyttöönotto - Mikä muuttuu - Tilastokeskuksen palvelut Luokitusuudistuksen yleiset lähtökohdat Kv-toimialaluokituksen (ISIC) rakenne tarkistetaan
1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot
Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen henkilökunta
PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA
PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA Palvelusektori työllistää suhdannevaihteluista huolimatta. Vuosina 2008 2010 uusia työpaikkoja syntyi joka vuosi erityisesti ympäristönhuoltotehtäviin
Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014
Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014 Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot
Kuopion työpaikat 2016
Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion
Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014
Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT Toimiala Online syysseminaari.. Kotitalouksien reaalitulot (Household income, constant prices) 7 6 5 3 - - -3 Y Y5 3 Y6 PohjSavo Julkisen sektorin investoinnit, perushintaan
1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot
Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen henkilökunta
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117
Matkailun talous- ja työllisyysvaikutukset. Ossi Nurmi 27.4.2016
Matkailun talous- ja työllisyysvaikutukset Ossi Nurmi 27.4.2016 Matkailutilinpito - Matkailutilinpito (Tourism account) = Matkailun satellittitilinpito (TSA, Tourism Satellite Account) - Keskeiset määritelmät
Tilastokuviot. 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot
Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen
L 216/10 Euroopan unionin virallinen lehti
L 216/10 Euroopan unionin virallinen lehti 21.8.2007 KOMISSION ASETUS (EY) N:o 973/2007, annettu 20 päivänä elokuuta 2007, tilastollisen toimialaluokituksen NACE Rev. 2 täytäntöönpanosta annettujen eri
Kymenlaakso ennusteet päivitetty
Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet 12.04.2016 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson väestöennuste 2014-2040 3 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson ikärakenne-ennuste
Kymenlaakso ennusteet
Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet ValokuvaT Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Väestön ikäjakauma Kymenlaaksossa (suunnite, Iitti mukana) 3 Väestön
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000
Tilastokuviot 2016 /1
Tilastokuviot 2016 /1 Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto
Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2012
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 22/2013 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2012 22.5.2013 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito-
LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS (EU) /
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.5.2019 C(2019) 3211 final ANNEXES 1 to 4 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS (EU) / Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY täydentämisestä yhteisellä
Vuoden 1994 metsänhoito- ja
Metsänhoito- ja perusparannustyöt vuosi 1995 Toimittajat: Sinikka Västilä Helena Herrala-Ylinen Irma Kulju 17.6.1997 392 Valtion metsänparannusrahoitus väheni edelleen Vuoden 1995 metsänhoito- ja perusparannustöiden
Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2013
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 22/2014 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2013 3.6.2014 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito-
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000
Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014
Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia
Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013
Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia
Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013
Rahoitus ja vakuutus 04 03 hankinnat,0 miljardia vuonna 03 hankinnat olivat,0 miljardia euroa vuonna 03. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat vähenivät 4 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin, miljardia
2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan
1 % 5 % 4 % 1 % 2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 2 % 1 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 2 % C Teollisuus G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus
Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen
Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2017 Mikko Mehtonen 19.2.2019 Mitä yrityksiä aineistoon on sisällytetty? Yritykset joissa kuntien tai kuntayhtymien yhteenlaskettu omistusosuus on vähintään
Kuopion työpaikat 2017
Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51
Käsittelyssä olevat avustushakemukset 15.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan maakunta
Käsittelyssä olevat avustushakemukset 15.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan maakunta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaa HAAPAJÄRVI Tukiryhmä Haettu kpl euro 4 194 314 Yrityksen kehittämisavustus 1
Työpaikka- ja elinkeinorakenne
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys
Etelä-Pohjanmaan elintarviketeollisuuden aluetaloudelliset vaikutukset - Case Altia Projektisuunnittelija Susanna Määttä Professori Hannu Törmä
Etelä-Pohjanmaan elintarviketeollisuuden aluetaloudelliset vaikutukset - Case Altia Projektisuunnittelija Susanna Määttä Professori Hannu Törmä Ruralia-instituutti / RegFin-tiimi www.helsinki.fi/ruralia
Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015
Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015 Aikuiskoulutustuki 2 Aikuiskoulutustuki 3 MEUR Aikuiskoulutustuen rahoitusvastuu on jaettu kolmikantaisesti. Työttömyysvakuutusmaksuista
vuosi 2001 Vuonna 2001 lähes kaikkien työlajien
Metsänhoito- ja perusparannustyöt vuosi 2001 Toimittajat: Sinikka Västilä Helena Herrala-Ylinen 14.10.2002 646 Panostus metsänhoitoon lisääntyi edellisvuosista Metsänhoito- ja perusparannustyöt Vuonna
Aluetilinpito
Aluetilinpito 2000-2016 - työlliset - bruttokansantuote - arvonlisäys, brutto perushintaan - kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) - tuotos perushintaan - kotitalouksien käytettävissä oleva tulo
TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 418-391 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI
Työpaikat ja työlliset 2015
Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut
TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesä-/heinäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 367-447 TYÖTTÖMYYS-
Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuma 2015. Sivu 1/5
Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuma 2015. Sivu 1/5 Valvontakohteita Tarkastettava Tarkastukset Näytteet Tarkastetut Tarkastukset Näytteet [kpl]
Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.2011 Marja Haverinen
Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.211 Marja Haverinen Käsitteistä Arvonlisäys (brutto) tarkoittaa tuotantoon osallistuvan yksikön synnyttämää arvoa. Se lasketaan markkinatuotannossa
Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen
Metsänuudistaminen Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 1 Metsän kehittyminen luonnontilassa 3 Vanhan metsäpalon merkkejä 4 2 Metsään Peruskurssilta opit kannattavaan 5 Luonnontilaisessa
LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT
LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT 1995=100 YRITYSTEN MÄÄRÄN KEHITYS 1995-2012 200 190 180 Laukaa Koko maa 170 160 150 140 130 120 110 100 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004
LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT
LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000
Veden käytön ja vesistökuormituksen nykytila
Veden käytön ja vesistökuormituksen nykytila Vesiviisautta kiertotalouteen Kohti vesiviisasta kiertotaloutta hankeen loppuseminaari 14.2.2017 Photo: Riku Lumiaro Jani Salminen, Jari Koskiaho, Sarianne
Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014
Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat
Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597
Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016
Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016 Aineisto sisältää kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset Kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset oikeudellisen muodon mukaan vuonna 2016 Verohallinnon
Työpaikka- ja elinkeinorakenne
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.
Pirkanmaan yritysbarometri I/2019
Pirkanmaan yritysbarometri I/19 Toukokuu 19 Markus Sjölund Taustatiedot Kyselyajankohta: 3.5. -15.5.19 Vastanneita 364, vastausprosentti 19 % Vastaajat yrityskoon mukaan: 1-9 44.1% - 49 31.9% - 249 17.4%
METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus
METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset huhtikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 483-306 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 13,9-1,8 ALLE 25 VUOTIAAT 348-64 TYÖVOIMA
Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014
Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597
Metsänuudistaminen. Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen
30.1.2013 Metsänuudistaminen Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen Metsänuudistamisen vaiheet Valmistelevat työt Uudistusalan raivaus Hakkuutähteiden korjuu Kantojen nosto Kulotus Maanmuokkaus
KUOPION TYÖPAIKAT JA ELINKEINORAKENNE 1.1.2011
KUOPION KAUPUNGIN YRITYSPALVELU KUOPION TYÖPAIKAT JA ELINKEINORAKENNE 1.1.2011 Kuopion työpaikka- ja elinkeinorakennetiedot perustuvat Kuopion kaupungin yrityspalvelun ylläpitämään yritys- ja toimipaikkarekisteriin.
Ruututietokanta 2016: 250m x 250m
Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta
Ruututietokanta 2017: 250m x 250m
Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta
Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia
Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia Globalisaatioseminaari 17.4.2103, Tilastokeskus Timo Koskimäki Tilastojohtaja, Tulli Sisällys Tavara- ja yritysnäkökulmat ulkomaankauppaan Yritysnäkökulmaa
Ruututietokanta 2015: 250m x 250m
Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta
Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa
1/6 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa 1993-2007 L A P P I Koodi Toimiala 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2 007 A,B ALKUTUOTANTO 7 506 6 926 5 978 5 449 5 346
ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ)
ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± ) ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ƒ ) ± ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ± ± Ò ± ± ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ)
Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista
Uusi SeutUra -hanke Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Pielisen Karjalan vahvat klusterit Tässä aineistossa on tarkasteltu Pielisen Karjalan eli
Kouvolan seudun elintarviketalouden vaikutukset alueeseen ja työllisyyteen Ohjausistunto 19.12.2011. Susanna Määttä ja Hannu Törmä
Kouvolan seudun elintarviketalouden vaikutukset alueeseen ja työllisyyteen Ohjausistunto 19.12.2011 Susanna Määttä ja Hannu Törmä Ruralia-instituutti / CGE-tiimi / Kouvolan elintarviketalous www.helsinki.fi/ruralia
Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011. Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta
Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011 Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta Elinkeinopoliittinen ohjelma vuosille 2006-2010 Niiden toimenpiteiden kokonaisuus joilla kunta vaikuttaa omalta osaltaan
KUOPION TYÖPAIKAT
KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät
Työpaikat ja työlliset 2014
Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden
Riskiperusteinen työsuojeluvalvonta - mitä se tarkoittaa?
Riskiperusteinen työsuojeluvalvonta - mitä se tarkoittaa? VALTAKUNNALLINEN TYÖSUOJELUN VASTUUALUEIDEN TYÖSUOJELULAUTAKUNTIEN SEMINAARI 9.3.2017, SÄÄTYTALO, HELSINKI 1 Riski Wikipedian mukaan: Riski tarkoittaa,
Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011
Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,
AJANKOHTAISTA TYÖMARKKINOILTA. Uusi Maaseutuelinkeinojen työehtosopimus
AJANKOHTAISTA TYÖMARKKINOILTA Uusi Maaseutuelinkeinojen työehtosopimus 2018 2020 Toimitusjohtaja Veli-Matti Rekola Maaseudun Työnantajaliitto MTA www.tyonantajat.fi MTA-SSMY-4-2018 1 Maaseutuelinkeinojen
Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.
Tilastokeskus Lausunto 13.06.2017 TK0170517 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia
Työpaikat Vaasassa
Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2017
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 483-306 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 15,0-1,5 ALLE 25 VUOTIAAT 415-39 TYÖVOIMA
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2017
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 491-320 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 16,0-1,4 ALLE 25 VUOTIAAT 438-50 TYÖVOIMA
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salon seutukunta / Salo
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset tammikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 491-320 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 16,3-1,1 ALLE 25 VUOTIAAT 452-25 TYÖVOIMA
TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset heinäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN HEINÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 334-470 TYÖTTÖMYYS-
TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. lokakuu Salo. Tommi Virtanen
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2017 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN lokakuu 2017 VÄKILUKU 53 107-526 TYÖVOIMA 24 670-368 TYÖTTÖMÄT 3 132-653 TYÖTTÖMYYS-
Tilastointi koetuksella -onko teollisuus teollisuutta vai palveluita. Jukka Pakola Globalisaatioseminaari 17.4.2013
Tilastointi koetuksella -onko teollisuus teollisuutta vai palveluita Globalisaatioseminaari 17.4.2013 Sisältö Taustaa Silmäluokittelua Yleistä toimialaluokituksesta ja sen soveltamisesta Soveltamisen erityistapauksia
YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen
YT-TILASTOT 2016 9.1.2017 Tytti Naukkarinen VUOSIVERTAILU 2006 2016 ALKANEIDEN YT-NEUVOTTELUJEN ALAISET HENKILÖT 250000 200000 150000 100000 50000 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016
Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa. Jukka Ollila 12.10.2011
Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa yritysneuvonta yritysten eri elinkaaren vaiheissa seudullinen elinkeinojen kehittäminen hallinnoimalla Koheesio- ja kilpailukykyohjelma
TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salo. Tommi Virtanen
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset tammikuu 2018 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN tammikuu 2018 VÄKILUKU 53 014-542 TYÖVOIMA 24 670 0 TYÖTTÖMÄT 3 173-904 TYÖTTÖMYYS-
Yt-tilastot Tytti Naukkarinen
Yt-tilastot 2017 Tytti Naukkarinen 8.1.2018 Vuosivertailu 2007 2017 Alkaneiden yt-neuvottelujen alaiset henkilöt 250000 200000 150000 100000 50000 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2016
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 560-388 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 15,7-0,3 ALLE 25 VUOTIAAT 415-9 TYÖVOIMA
TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. Elokuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset Elokuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN ELOKUU 2017 VÄKILUKU 53 188-453 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI
Tilastotietoja Kymenlaaksosta. 29.1.2016 päivitetty
Tilastotietoja Kymenlaaksosta päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2015 Väkiluku yhteensä 179 861 ennakko (1.1.2015) 2 Lähde: Tilastokeskus ennakko Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2015 Väkiluku
YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA
YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA 45 000 40 000 35 000 30 000 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 Alkaneiden yt-neuvotteluiden alaiset henkilöt 2011Q1 2011Q2 2011Q3 2011Q4 2012Q1 2012Q2 2012Q3
Ruututietokanta 2014: 250m x 250m
Ruututietokanta 2014: 250m x 250m ja asukkaiden 2013. 250m x 250m. 1 asukas 54 503 54 503 2-10 asukasta 782 991 206 376 11-99 asukasta 1 785 241 55 073 100-499 asukasta 2 112 513 11 224 500-999 asukasta
TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. Syyskuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset Syyskuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN SYYSKUU 2017 VÄKILUKU 53 107-526 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI
Ruokaketju NYT Made In Varsinais-Suomi. Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea-keskus
Ruokaketju NYT Made In Varsinais-Suomi Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea-keskus johanna.mattila@utu.fi Ruokaketju Varsinais-Suomessa tilastokoonti Yhteisillä eväillä lähiruoka kasvuun Varsinais-Suomessa
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2016
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 656-409 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 15,1-0,3 ALLE 25 VUOTIAAT 415-41 TYÖVOIMA
TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. maaliskuu Salo. Tommi Virtanen
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2018 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN maaliskuu 2018 VÄKILUKU 52 886-590 TYÖVOIMA 24 336-334 TYÖTTÖMÄT 2 847-862 TYÖTTÖMYYS-
TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. helmikuu Salo. Tommi Virtanen
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2018 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN helmikuu 2018 VÄKILUKU 52 950-526 TYÖVOIMA 24 336-334 TYÖTTÖMÄT 3 059-886 TYÖTTÖMYYS-
Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006
Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006 Työpaikkojen määrän kehitys Tampereen seutukunnassa 2002 2003 2004* Muutos, 03-04 lkm Kangasala (1 8 017 8 134 8 240 106 1,3 Lempäälä 4 748 4
Ruututietokanta 2018: 250m x 250m
Ruututietokanta 2018: 250m x 250m ja asukkaiden 2017. 250m x 250m. 1 asukas 56 368 56 368 2-10 asukasta 754 827 201 533 11-99 asukasta 1 784 762 54 611 100-499 asukasta 2 120 381 11 203 500-999 asukasta
Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016
Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016 Edunsaajien lukumäärät ja maksetut aikuiskoulutustuet vuosina 2001 2016 Edunsaajien lukumäärät, kpl Maksetut aikuiskoulutustuet, MEUR 26 000 24 000 22 000
Taloudelliset vaikutukset Viisumivapaan venäläismatkailun taloudelliset vaikutukset
Viisumivapaan venäläismatkailun taloudelliset vaikutukset Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO... 1 Yhteenveto... 1 Venäläisten matkailun
Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet
Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. syyskuu Salon seutukunta / Salo
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset syyskuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 656-409 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 14,9-0,4 ALLE 25 VUOTIAAT 425-13 TYÖVOIMA
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. joulukuu Salon seutukunta / Salo
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset joulukuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 560-388 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 17,5-0,8 ALLE 25 VUOTIAAT 548-23 TYÖVOIMA
VATT:n ennusteet Toimiala Online -tietopalvelussa. Toimiala Onlinen syysseminaari 12.10.2011. Jussi Ahokas
VATT:n ennusteet Toimiala Online -tietopalvelussa Toimiala Onlinen syysseminaari... Jussi Ahokas VATT:n ennakointityö ja Toimiala Online VATT:n ennakointityön taustaa Ennakoinnin tulokset laadulliset skenaariot