Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016"

Transkriptio

1 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuotena panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden lopussa uimaseurassa toimii kolme palkattua työntekijää sekä lukuisia tuntiohjaajia. Seuran varainhankinnan ja talouden kivijalka on edelleen talkootyö. Talkoiden merkeissä on järjestetty kuluneena kautena onnistuneita kisoja ja otteluita, sekä tehty paljon onnistuneita kisamatkoja toisille paikkakunnille. Talkootyövoiman ansiosta on omat kisat saatu järjestettyä aina menestyksekkäästi. Kaikki seuran toimintaan osallistuneet vapaaehtoiset ovat mahdollistaneet seuran onnistuneen kauden ja harrastusmahdollisuuden jatkumisen, sekä siinä kehittymisen mukanaoleville lapsille ja nuorille. Jokaisen panos seuratyössä on ensiarvoisen tärkeää ja ilman omistautuneita seuralaisten vanhempia olisi toiminta vaakalaudalla. Päätavoitteemme on edellisvuosien mukaan junioritoiminnan kehittäminen ja kasvatuksellisuuteen tähtääminen, sekä siinä tukeminen. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja liikkumisen tukeminen on seuralle ensiarvoisen tärkeää ja siksi haluammekin tarjota mahdollisimman monelle tilaisuuden uintiharrastukseen itselle mieluisan lajin parissa. Toimimme yhteistyössä kattojärjestömme Suomen Uimaliiton kanssa ja tavoitteenamme on tuottaa monipuolista seuratoimintaa kaikenikäisille harrastajille. Kulunut kausi on ollut toiminnallisesti vilkas, kuten edeltävätkin vuodet. Kaikissa lajeissa järjestettiin kilpailuja ja otteluita tasaisesti läpi vuoden. KuUS järjestää kattavia uintikursseja junioreille ja erityislapsille, mutta myös uimataitoisille aikuisille, jotka haluavat oppia oikean tekniikan. HALLITUS JA VUOSIKOKOUS Seuran sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Kokouksessa valittiin puheenjohtajaksi jatkamaan Teemu Turunen. Toiminnantarkastajaksi valittiin tilintarkastustoimisto Juha Tissari. Erovuorossa olleet Mikko Ihalainen ja Jaana Hakkarainen valittiin uudelleen hallitukseen. Hallituksen jäseninä jatkoivat Tero Raitakoski, Tua Turunen, Piia Valonen ja Heidi Köster. Hallitus kokoontui vuoden 2015 vuosikokouksen jälkeen kuusi kertaa. Rahastonhoitajana toimi Jaana Hakkarainen ja seuran kirjanpitäjänä Pirjo Hulkko Pohjois-Savon Liikunnasta ja sihteerinä Tua Turunen.

3 JÄSENISTÖ Seurassa oli jäseniä kuluneena kautena noin 1000 kpl. Jäsenmaksu säilytettiin 30 e/hlö. Tällä hetkellä puheenjohtajana toimiva Teemu Turunen on seuran 39. puheenjohtaja. Kunniajäseniä seuralla on ollut kaiken kaikkiaan kolmetoista, joista seitsemän on elossa: Paavo Lipponen, Kaisa Soininen, Risto Finne, Harri Turunen ja Marja Turunen, Pirkko Kasurinen ja Pertti Vartiainen. Seuran hallitus valitsi vuoden urheilijaksi Paavo Soinisen (vesipallo) sekä vuoden ryhtitoimijaksi Jaana Hakkaraisen. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Jokainen laji ja siinä toteutuneet tavoitteet on esitelty lajin omissa toimintakertomuksissa kuluneelta kaudelta. VIESTINTÄ JA TIEDOTUS Kuopion Uimaseura käyttää tänä päivänä niin sosiaalista mediaa (Facebook, Twitter) kuin perinteistä sähköpostia ja internetsivuja tiedotuskanavinaan seuralaisiin päin. Näiden on todettu olevan toimiva tapa viestiä seuran niin seuran sisäisissä kuin ulkoisissakin asioissa. Päivittäisissä seuran sisäisissä asioissa jokainen jaos ja valmentajat hoitavat tiedotustoiminnan omille uimareille. Internet-sivut ovat osa sporttisaitti-sivustoa, jota jokainen jaos omalta osaltaan päivittää ja ylläpitää. Käytössä on edelleen myös uimahallin ilmoitustaulu, johon jaoksilta tulee omat ilmoituksensa. Sähköinen media ja -viestintä on tehokkaampaa vuosi vuodelta ja se tavoittaa koko ajan suuremman määrän ihmisiä, joten sen käyttöä toivotaan jatkossa hyödynnettävän myös yhä enemmän. EDUSTUKSET MUISSA YHTEISÖISSÄ Kuopion Uimaseura on Suomen Uimaliitto Ry:n perustajajäsen ja jäsenseura. Seuramme liittyi Pohjois-Savon Liikunta ry:n jäseneksi syksyllä Mikael Halme on toiminut SM-tason vesipallotuomarina. Mikael Halme kuuluu FGO ry:een, joka on vesipalloerotuomarikerho, jonka tarkoituksena on kehittää erotuomareita, heidän koulutustaan ja vesipallon tasoa yleisesti Suomessa. Mikko Lonka on toiminut Uimaliiton Rollomaajoukkueen valmentajana. HUOMIONOSOITUKSET Kuopion Uimaseura muisti kaudella uusia ylioppilaita lahjakorteilla, joita olivat: Paavo Soininen, Roope Koponen, Juuso Martikainen, Veera Kinnunen, Ville Ihalainen, Suvi Laukkanen, Anni Heikkinen ja Sini Immonen.

4 UINTI Kilpailullisten tavoitteiden toteutuminen SM kilpailuissa 1-2 finaalipaikkaa, sekä vähintään yksi viestijoukkue kilpailuihin, Toteutui, 1 finaalipaikka ja viestijoukkue. NSM kilpailuissa 1-2 sijoitusta 16 parhaan joukkoon Ei toteutunut, ei yhtään sijoitusta. Ikäkausimestaruusuinneissa tavoitteena saada syksylle 2015 mahdollisimman iso joukkue alkukilpailuihin Toteutui, mukana 23 uimaria. Ikäkausimestaruusuinneissa 2016, 2-4 sijoitusta 16 parhaan joukkoon Toteutui, 2 sijoitusta. Rollo-uinnit 2016, vähintään 10 uimarin joukkue kilpailuihin, sekä leirille 25 henkeä. Ei toteutunut, alle 10 uimaria kisoissa. Yhteisenä tavoitteena on kaikissa SM-tason kilpailuissa kasvattaa joukkueiden kokoa, sekä nostaa seuran tasoa viestimenestyksen kautta, Ei toteutunut, joukkueiden koko ei kasvanut. IKM-SM ikäisillä tavoitteena saada viestijoukkue 16 parhaan joukkoon. Ei toteutunut. KuUS:n kilpailut - Seurakisoja järjestettiin sekä syys- että kevätkaudella - Syysuinnit Kevätuinnit Uimarit osallistuivat: - Seuran sisäiset kilpailut - Lähipaikkakuntien kansallisiin kilpailuihin - GP 1.osakilpailu Vaasa - Mastersmestaruuskilpailut (50m) Turku - Lyhyen radan Ikäkausimestaruusuintien aluekilpailut, Jyväskylä - Suomen mestaruuskilpailut (25m), Espoo o Maria Siiskonen: 18. N 100 ru, 17. N 50 ru o Ville Ihalainen: 21. M 100 pu. o Sofia Rönkkö: 23. T pu. - Lyhyen radan ikäkausimestaruusuintien loppukilpailut, Seinäjoki o Mika Hurula 15. P vu, 13. P sku. - GP 2.osakilpailu Mastersmestaruusuinnit (25m) Kokkola - Suomen mestaruuskilpailut (50m), Helsinki o Maria Siiskonen 10. N 50 ru - GP 3.osakilpailu Tampere - Rollouinnit Tampere

5 o Tuomas Hämäläinen 11. P ru, o Joel Paukkonen 15. P pu - Ikäkausimestaruusuinnit (50m) Turku o Joona Forsell 19. P su, 20. P vu. o Ohto Pihlajamäki 7. P ru, 14. P ru. - Grand Prix Challenge Jyväskylä Valmennustoiminta Uinnin valmennuspäällikkönä on jatkanut Harri Turunen. Uinnin junioripäällikkönä jatkoi Tua Turunen. Osa-aikaiseksi valmentajaksi palkattiin Mikko Lonka. Kauden aikana valmentajina toimivat Teemu Turunen, Sami Piironen, Tomi Miettinen, Teija Partanen, Nina Mäntynen, Henna Luukkonen, Emmi Vainio sekä Minttu Laitinen. Uimareita kauden aikana oli yhteensä noin 70 kpl. Kurssitoiminnan ohjaajina toimivat Anni-Maarit Sillanpää, Nina Mäntynen, Alisa Miettinen, Veera Kinnunen, Siiri Kemppainen, Iida-Elisa Launonen, Henna Luukkonen, Kirsi Salmela, Minttu Laitinen, Rosa Sartjärvi, Juuso Martikainen, Oona Savinainen, Mari Hyvönen, Nikita Puustinen, Mika Hurula, Amanda Kankkunen, Toni Takkinen, Timo Takkinen, Kirsti Karjalainen, Ville Hämäläinen, Ville Ihalainen, Toni Juvonen, Emmi Vainio ja Moona Soininen. Kurssilaisia oli kauden aikana noin 800 kpl. Uintijaoksella oli myös palkattu työntekijä kurssikoordinaattorina, Maiju Hyvönen. Maijun työnkuvaan kuului kurssiohjausta, kurssien suunnittelua ja toteuttamista sekä hallinnollisia tehtäviä. Uinnin parhaat urheilijat Paras uimari Paras naisuimari Paras tyttöuimari Paras miesuimari Paras poikauimari Paras mastersuimari Paras viestijoukkue Ohto Pihlajamäki Maria Siiskonen Sofia Rönkkö Juuso Martikainen Ohto Pihlajamäki Juha Kainulainen ei valita

6 VESIPALLO MIEHET JA JUNIORIT SM-SARJOIHIN OSALLISTUMINEN KuUS osallistui sekä A- että B-nuorten SM-sarjaan kuluneella kaudella. A-nuorilla tuliaisena oli hopeaa, B-nuoret sijoittuivat viidensiksi. EDUSTUKSET MAAJOUKKUEISSA Paavo Soininen edusti maatamme alle 18-vuotiaiden EM-karsintajoukkueessa. Jere Heikkinen pelasi juniorimaajoukkueessa. PARHAIDEN PALKITSEMINEN Paras poikapelaaja kaudella : Jere Heikkinen Paras tyttöpelaaja kaudella : Iina Kärkkäinen NAISET Kaudella pelasimme Naisten Cup'ia omalla joukkueella ja SM-sarjaa yhteisjoukkueella Jyväskylän Saukkojen kanssa. Naisten Cup'issa valmentajanamme toimi Sami Piironen. Cup'issa tavoitteenamme oli pelikokemuksen kartuttaminen ja sitä kautta mahdollinen kehittyminen niin joukkueena kuin yksilöllisinä pelaajina. Tavoitteeseemme pääsimme hyvin, sillä joukkueen pelitapa kehittyi peli peliltä ja joukkue sekä valmentaja olivat tyytyväisiä peleihin ja kehittymiseen, vaikka emme finaalipeleihin päässeetkään. SM-sarjassa valmentajanamme toimi Jyväskylän Saukkojen valmentaja Aki Rantala. Tavoitteemme sarjassa on menestyä mahdollisimman hyvin sekä kerryttää pelikokemusta. SM-sarjasta kotiintuomisina oli pronssimitali, johon olimme hyvin tyytyväisiä. Joukkueestamme SM-sarjaa pelasivat: Suvi Laukkanen, Anni Heikkinen, Marika Rissanen ja Pinja Knuuttila Viime kaudella saimme kerättyä hyvin rahaa mm. seinäkalenterien ja Matkuksen Suomalaisen Kirjakaupan joululahjapaketointitalkoon avulla. Taloutemme päätyikin reilusti plussan puolelle, joka oli hyvä asia, sillä olisimme, taloutemme puolesta, pystyneet lähtemään SM-sarjaan omalla joukkueella. Pelirinkiimme kuului kauden aikana 15 treenaajaa.

7 TAITOUINTI Taitouintijaos:Toimintakaudella toiminnan päävastuu oli vastuuvalmentaja Karita Vepsäläisellä ja valmentaja Veera Hakkaraisella. Toimikauden aikaisia tehtäviä on pyritty jakamaan pidempään uineiden uimareiden perheiden kesken. Kauden aikana järjestettiin kaksi kokousta jonne paikalle kutsuttiin taitouimareidemme vanhempia. Kokouksissa käytiin läpi taloutta, valmentaja sopimukset ja yleiseen toimintaan liittyviä kysymyksiä. Jäsenistö:Taitouintiryhmiä oli syyskaudella neljä (Juniorit, jatkoryhmä, alkeisryhmä sekä harrasteryhmä) ja keväällä alkeisryhmä sulautui harraste- ja jatkoryhmään. Toukokuussa harrastajia oli n.30. Valmentajina kauden alussa toimi 6 valmentajaa, kevät kaudella 5 valmentajaa Aino Kurkisen muutettua pois paikkakunnalta. Talous: Taitouinnin menot koostuivat, ratavuoromaksuista, valmentajien palkoista, koulutuksista, sekä kisamatkoista. Menoja katettiin uimareiden perheiltä saatavilla harrastusmaksuilla, kaupungin avustuksella sekä joululohien myynnillä. Valmentajien palkkio oli 7e/h läpikauden. Tavoitteiden toteutuminen: Yleiset tavoitteet toteutuivat, uimareiden määrä on vakiintunut 30 uimariin. Lajin parissa toimii aktiivisesti toukokuussa 2016 viisi valmentajaa. Edustukset jäivät vajaavaisiksi, sairastelujen vuoksi kuopio ei päässyt osallistumaan uimaliiton asiantuntija ryhmän tapaamiseen. Samoin suunnitteilla ollut leiritys pääkaupunkiseudun seurojen kanssa kuivui kokoon. Keväällä kuitenkin järjestettiin leiri yhteistyössä Swimming Jyväskylän kanssa, ja tästä saimme paljon positiivista kokemusta. B-tuomarikurssille ei tuomareita osallistunut. FYM tapahtumassa 9/14 taitouinti oli esillä yhdessä muiden seuran lajien kanssa. Kilpailulliset tavoitteet täyttyivät osin, sairastumisien vuoksi kaikkiin suunniteltuihin sarjoihin ei voitu osallistua, eivätkä kilpailulliset tavoitteet täyttyneet. Uimareiden kehitys oli nousevaa kauden aikana ja kilpailullinen kehitys nousujohteista. Kauden aikana oli yhdet kisa vähemmän kuin tavallisesti sillä Cetus Cup ja Ikäkausimestaruuskilpailut järjestettiin yhdistettynä Kilpailut: Kaudella osallistuttiin seuraaviin taitouintikilpailuihin: Kotiratakilpailuita järjestettiin kahdet; lokakuun viimeinen viikonloppu ja marraskuun viimeinen viikonloppu. Kotiradoissa uitiin kaikki FINAn mukaiset ikäsarjat OULU kuviomestaruus/highlight kilpailut AG15 KUVIOT 4) Viivi Pöykiö ) Sara Lehtelä Anu Koivisto ) Nea Tuomainen ) Siiri Partanen 42.9 ESIUIMARI Maria Svorjova FINA junior KUVIOT 7) Viivi Pöykiö ) Sara Lehtelä ESIUIMARI Maria Svorjova Highlight Combo 1) Kuus (Tuomainen, Koivisto, Svorjova, Partanen, Pöykiö, Lehtelä) 54.02

8 CetusCup ja Ikäkausimestaruuskilpailut, ESPOO AG12 KUVIOT 2)Liisa Vepsäläinen )Silja Rusanen )Ida-Julia Hannonen )Wiia Mering )Eevi rautiainen )Kaisa Pihko )Filippa Kurki )Kaisa Koponen )Siiri Väätäinen )Viivi Leivo AG12 Combo 1) Kuus (Hannonen, Koponen, Kurki, Leivo, Mering, Pihko, Rautiainen, Rusanen, Vepsäläinen,Väätäinen) AG15 KUVIOT 8) Sara Lehtelä )Anu Koivisto )Nea Tuomainen )Siiri Partanen AG15 SOOLO 5)Sara Lehtelä )Nea Tuomainen )Anu Koivisto AG15 DUO 8)Kuus (Siiri Partanen & Anu Koivisto) FINA jr KUVIOT 8)Viivi Pöykiö ) Sara Lehtelä )Maria Svorjova FINA jr. SOOLO 4) Viivi Pöykiö )Sara Lehtelä )Maria Svorjova FINA jr DUO 4) Kuus (Sara Lehtelä & Viivi Pöykiö) FINA jr COMBO 4)Kuus (Tuomainen, Partanen, Pöykiö, Svorjova, Koivisto, Lehtelä) Oulu NSM/SM NSM kuviot 9) Viivi Pöykiö ) Sara Lehtelä NSM SOOLO 6) Viivi Pöykiö ) Sara Lehtelä NSM DUO 4) KUUS (Sara Lehtelä & Viivi Pöykiö)

9 Ryhmät(toukokuu 2016): Juniorit (6 uimaria); valmentajat Karita Vepsäläinen ja Veera Hakkarainen Jatkoryhmä (ryhmässä 11 uimaria) Valmentajat Sara Lehtelä, Viivi Pöykiö ja Noora Salokangas Harrasteryhmä (ryhmässä 11 uimaria) Valmentajat Karita Vepsäläinen ja Veera Hakkarainen Vastuuvalmentaja: Karita Vepsäläinen Tuomarit: Kauden aikana kilpailuissa mukana olleet tuomarit; Mira Kahelin, Aino Kurkinen ja Mea Pulliainen

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2014-31.8.2015

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2014-31.8.2015 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2015 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2014 31.8.2015 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuotena panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2017 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2016-31.7.2017 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuosina panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2013 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2012-31.8.2013 Vuosikokous 28.11.2013 KUOPION UIMASEURA RY, 109 vuotta uintiurheilua Kuopiossa! Kuopion Uimaseuran vuosikokous

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2017 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017-31.7.2018 KUOPION UIMASEURA RY, 113 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY, 108-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2008 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2008-31.8.2009 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino on kilpailullisen

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2014 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2014-31.8.2015 KUOPION UIMASEURA RY, 110 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2018 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2018-31.7.2019 KUOPION UIMASEURA RY, 114 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2006-31.8.2007 Hyväksyttiin vuosikokouksessa 24.11.2006 2 TOIMINNAN TAVOITTEET MUUT TAVOITTEET UINTI: Seuran toiminnan pääpaino on edelleen junioritoiminnan

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2011

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2011 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2011 KUOPION UIMASEURA RY, 107-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 106-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY, 105-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2010 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 106 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006. KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006. KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 YLEISTÄ: Kuopion Uimaseura KuUS on toiminut Kuopiossa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2013 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2013-31.8.2014 Vuosikokous 28.11.2013 KUOPION UIMASEURA RY, 109 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2009-31.8.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 105 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2013-31.8.2014

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2013-31.8.2014 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2014 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2013-31.8.2014 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS, täytti lokakuussa 2014 upeat 110 vuotta ja on näin ollen yksi Suomen vanhimmista

Lisätiedot

Kuviomestaruuskisat Oulu Taitouimarit & Tulokset

Kuviomestaruuskisat Oulu Taitouimarit & Tulokset Kuviomestaruuskisat Oulu 11.-12.12.2010 Taitouimarit & Tulokset Lähtöjärjestys Lähtöjärjestys_Tulokset # Nimi Seura Al.kuv. AG12 1 Maija Piiroinen VAU 1 2 Sandra Keskitalo OUS 3 Iida Pikkarainen OUS 2

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008 1 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008 JOHDANTO Kuopion Uimaseura KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta 1904 ja seura on yksi Suomen vanhimpia suomenkielisiä uimaseuroja.

Lisätiedot

FIGURE DETAILED RESULTS - Age Group (B)

FIGURE DETAILED RESULTS - Age Group (B) Taitouinti KUVIOMESTARUUSKILPAILUT 2016 Kuopio / 9. - 11.12.2016 FIGURE DETAILED RESULTS - Age Group 13-15 (B) Referee: Maiju Ojala Panel #1 (figure 1, 2 and 3) Panel #2 (figure 4 and 5) Figures Judge

Lisätiedot

Kilpailuvaliokunnan kokoonpano vuonna 2018: pj. Sari Kekola sekä valiokunnan kokouksiin sai osallistua kaikki Seinäjoen Uimareiden jäsenet

Kilpailuvaliokunnan kokoonpano vuonna 2018: pj. Sari Kekola sekä valiokunnan kokouksiin sai osallistua kaikki Seinäjoen Uimareiden jäsenet KILPAILUVALIOKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Kilpailuvaliokunnan kokoonpano vuonna 2018: pj. Sari Kekola sekä valiokunnan kokouksiin sai osallistua kaikki Seinäjoen Uimareiden jäsenet Yleistä Kilpailuvaliokunnan

Lisätiedot

Kuviomestaruuskisat 2013

Kuviomestaruuskisat 2013 FINNISH SWIMMING ASSOCIATION SYNCHRONIZED SWIMMING Oulu 13-15.12.2013 Kuviomestaruuskisat 2013 Kuviomestaruuskisat 2013 AG12 Kuviomestaruuskisat 2013 Oulu 13-15.12.2013 Tulokset: AG12 Referee: Susanna

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2011 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 22.11.2011 KUOPION UIMASEURA RY, 107 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

# Nimi Synt Seura Aika

# Nimi Synt Seura Aika Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu Syysuinnit Salo Järjestäjä Salon Uimarit ry Allas 25m Kilpailupäivämäärä 27 syyskuu 2014 Laji 1, 50m VU Masters Naiset, Loppukilpailut

Lisätiedot

Laji 1, 50m VU MASTERS N, Loppukilpailut 25 v ja vanhemmat # Nimi Synt Piste FINA Aika Tila Seura

Laji 1, 50m VU MASTERS N, Loppukilpailut 25 v ja vanhemmat # Nimi Synt Piste FINA Aika Tila Seura Sivu: 1 Lisenssinhaltija: Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Prisma-Uinnit 2012 Kilpailun paikkakunta: Joensuu Järjestäjä: ry Kilpailun johtaja: Kilpailun sihteeri: Laji

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8)

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Järvenpään Uintiklubi ry:n 25 toimintavuosi Seuran toiminnan painopisteet ovat toimintavuonna 2013

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Kilpailutyöryhmä 1/2014

Kilpailutyöryhmä 1/2014 Kilpailutyöryhmä 1/2014 Aika: 26.3.2014 klo 18.00 20.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä pj Keijo Kiviluoma X X jäsen Krister Fogelberg X X (Skype) jäsen Johanna

Lisätiedot

SOLO. # Swimmer Club Figures Free Total FINAL Result

SOLO. # Swimmer Club Figures Free Total FINAL Result SOLO Results - SOLO FINA Junior # Swimmer Club Figures Free Total FINAL Result 1 Inka Hirsilä OU 57,7200 62,8667 120,5867 2 OU 55,8982 61,2000 117,0982 3 Viivi Pöykiö KuUS 55,4873 60,3000 115,7873 4 Sini

Lisätiedot

Ikäkausimestaruuskilpailut Kuviot AG12. Kuviot AG15. KuUS. Kuopio

Ikäkausimestaruuskilpailut Kuviot AG12. Kuviot AG15. KuUS. Kuopio Kuviot AG12 Nimi Seura Kuviopisteet 1 Turkki Tara VaU 46,9333 2 Pöykiö Viivi 46,2133 3 Pitkänen Linnea OUS 45,4267 4 Lehtelä Sara 44,4533 5 Jaara Noora OUS 44,2933 6 Overmyer Rebecca VaU 43,9440 7 Keskitalo

Lisätiedot

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (ei väliaikoja)

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (ei väliaikoja) Kilpailu Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (ei väliaikoja) Kainuun aluemestaruusuinnit Tulostuspäivämäärä 17 toukokuu 2011 Kilpailun paikkakunta Tulostusaika 07:34 Järjestäjä SCV Allas 25m Kilpailupäivämäärä

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS Hyväksytty vuosikokouksessa

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS Hyväksytty vuosikokouksessa Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2007 1 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2006-31.8.2007 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2007 JOHDANTO Kuopion Uimaseura KuUS

Lisätiedot

Laji 1, 50m VU Masters Naiset, Loppukilpailut 25 v ja vanhemmat Sponsori: Rakennusliike Anres Oy

Laji 1, 50m VU Masters Naiset, Loppukilpailut 25 v ja vanhemmat Sponsori: Rakennusliike Anres Oy Tekijä: WinGrodan 1.22.06, Lisenssinhaltija: Sivu: 1 Päivämäära: 15 maaliskuu 2014 Aika: 16:09:26 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: INTERSPORT-uinnit 2014 Kilpailun

Lisätiedot

FIGURE DETAILED RESULTS - Age Group 12 & under (C)

FIGURE DETAILED RESULTS - Age Group 12 & under (C) Taitouinti KUVIOMESTARUUSKILPAILUT 2016 Kuopio / 9. - FIGURE DETAILED RESULTS - Age Group 12 & under (C) Referee: Maiju Ojala Panel #2 (figure 1,2,3,4,5,6,7 and 8) Figures Judge 1 : Mari Forsten-Sievinen

Lisätiedot

Meri-Lappi uintien tulokset 23.10.2015

Meri-Lappi uintien tulokset 23.10.2015 Meri-Lappi uintien tulokset 23.10.2015 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu Meri-Lappi Uinnit Tulostuspäivämäärä 23 lokakuu 2015 2015 Kilpailun Kemi Tulostusaika 15:16

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2012 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2012-31.8.2013 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY, 108 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

Kuviomestaruuskisat 2012

Kuviomestaruuskisat 2012 FINNISH SWIMMING ASSOCIATION SYNCHRONIZED SWIMMING Oulu 14-16.12.2012 Kuviomestaruuskisat 2012 Kuviomestaruuskisat 2012 AG12 Kuviomestaruuskisat 2012 Oulu 14-16.12.2012 Tulokset: AG12 Referee: Susanna

Lisätiedot

Pohjois-Savon Piirinmestaruusviesti, Siilinjärvi : Tulokset

Pohjois-Savon Piirinmestaruusviesti, Siilinjärvi : Tulokset Pohjois-Savon Piirinmestaruusviesti, Siilinjärvi 19.2.2012: Tulokset NYL (2 x 3 x 1 km klo 11:00) 1 2 Puijon Hiihtoseura 21.10,6 +0,0 1. osuus: Elsa Airaksinen 3.28,5 1 3.28,5 1 2. osuus: Susanna Porela-Tiihonen

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty NAISET 20 parasta uinti aikaa ajalta Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty NAISET 20 parasta uinti aikaa ajalta Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 05.11.2012 NAISET 20 parasta uinti aikaa ajalta 01.01.2003-05.11.2012 Lajit Sija Aika Nimi SV Seura Kilpailut Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU 1 20,72 Mira

Lisätiedot

YHDISTETTY VAPAAOHJELMA:

YHDISTETTY VAPAAOHJELMA: TALVI SM, Vantaa 29. 31.1.2010 YHDISTETTY VAPAAOHJELMA: 1. VaU Ibikset 69,900 Jasmin Grönman, Nea Hannula, Mira Helmiö, Milla Hynninen, Jannika Lalu, Venla Manninen, Maarit Mukala, Kati Ronkainen, Marika

Lisätiedot

VeUs-lajien tulokset. SeUi-58 Allas. 25m Kilpailupäivämäärä 27.-29.11.2015

VeUs-lajien tulokset. SeUi-58 Allas. 25m Kilpailupäivämäärä 27.-29.11.2015 VeUs-lajien tulokset Kilpailu LRIKM loppukilpailut 2015 Kilpailun paikkakunta Seinäjoki Järjestäjä SeUi-58 Allas 25m Kilpailupäivämäärä 27.-29.11.2015 VeUs-lajien tulokset keltaisella pohjalla Laji 9,

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Tulokset: AG12. Kuviomestaruuskisat Lähtöjärjestys. Loppupisteet. Lähtöjärjestys/lopputulokset. Lopputulokset. Kuviomestaruuskisat 2015 AG12

Tulokset: AG12. Kuviomestaruuskisat Lähtöjärjestys. Loppupisteet. Lähtöjärjestys/lopputulokset. Lopputulokset. Kuviomestaruuskisat 2015 AG12 AG12 Tulokset: AG12 /lopputulokset Al. 1 Veera Säämänen Vanders 55,6129 2 Essi Vuori Cetus 51,9405 3 Emma Salminen JySw 50,0510 4 Annastiina Karvinen JySw 49,7837 5 Eerika Lampinen Cetus 49,7520 6 Mari

Lisätiedot

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE YLEISTÄ SYNTYESSÄÄN UUSI SEURA OLISI SUOMEN KOLMEN SUURIMMAN UINTIURHEILUSEURAN JOUKOSSA Lisenssiuimarit (320 350), budjetti (n. 900 000) YHDISTYMISEN PERUSTEET Allastilan

Lisätiedot

Laji 1, 4x50m vuv T13, Loppukilpailut 13 v ja nuoremmat Sij. Nimi Synt Piste FINA 50m Aika Tila Seura

Laji 1, 4x50m vuv T13, Loppukilpailut 13 v ja nuoremmat Sij. Nimi Synt Piste FINA 50m Aika Tila Seura Sivu: 1 Lisenssinhaltija: rit Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: LrKT:n 50-vuotisjuhlakilpailu Kilpailun paikkakunta: Lappeenranta Järjestäjä: rit Kilpailun johtaja:

Lisätiedot

Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Lentopallojaosto

Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Lentopallojaosto Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Aika 1.8.2010 klo 19:00 Paikka Virin toimisto Paikalla Terho Happonen pj Eila Asikainen Virpi Kauhanen (poissa) Riitta Eskelinen Antero Asikainen Pia Salolahti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2012 Yleistä Organisaatio Vuosi 2012 oli Rauman Uimaseuran 98. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Kuviomestaruuskisat 2015

Kuviomestaruuskisat 2015 FINNISH SWIMMING ASSOCIATION SYNCHRONIZED SWIMMING Oulu 11-13.12.2015 Kuviomestaruuskisat 2015 Kuviomestaruuskisat 2015 Oulu 11-13.12.2015 Kuviomestaruuskisat 2015 Oulu 11-13.12.2015 Referee Assistant

Lisätiedot

Kilpailutyöryhmä 7/2015

Kilpailutyöryhmä 7/2015 Kilpailutyöryhmä 7/2015 Aika: 11.11.2015 18.11.2015 Paikka: Sähköpostikokous Osallistujat Kutsu Läsnä pj Keijo Kiviluoma X x jäsen Krister Fogelberg X x jäsen Johanna Kara X x jäsen Antti Vilppola X x

Lisätiedot

Heinäveden Yleisurheilijat 2015 päättäjäiset

Heinäveden Yleisurheilijat 2015 päättäjäiset Kauden 2015 palkitut Vuoden urheiluteko 2015 Heinäveden yu/ Heinävesi/ Kaikkien aikojen ensimmäinen Kuvansin halkijuoksun yleisen sarjan voitto! Vuoden Urheilija 2015 Matias Ahtinen (7 lajissa Pohjois-Savon

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Laji 1, 200m Sku T-11,T-13,T-15,N, Loppukilpailut 11 v ja nuoremmat Sij. Nimi Synt PisteeFINA 50m 100m 150m Aika Tila Seura

Laji 1, 200m Sku T-11,T-13,T-15,N, Loppukilpailut 11 v ja nuoremmat Sij. Nimi Synt PisteeFINA 50m 100m 150m Aika Tila Seura Sivu: 1 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Talviuinnit Kilpailun paikkakunta: Lappeenranta Järjestäjä: Kilpailun johtaja: Tuula Steenari Kilpailun sihteeri: Leena Mäkelä

Lisätiedot

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X Kilpailutyöryhmä 3/2018 Aika: 30.3.2018 Paikka: Sähköpostikokous Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X jäsen Krister Fogelberg X X

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013. Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013. Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Naiset mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003 Lajit Sija Aika Nimi SV Seura pvm Paikka Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) 1 20,43 Johanna Tukeva

Lisätiedot

Ilmoittautuneet Taitouinnin Kuvio- ja Highlight.mestaruuskisoihin

Ilmoittautuneet Taitouinnin Kuvio- ja Highlight.mestaruuskisoihin Ilmoittautuneet Taitouinnin Kuvio- ja Highlight.mestaruuskisoihin 8.-10.12.2017 Yhteensä 189 Kuviota ja 2 Highlight combo -esitystä Aloittelijat (uivat AG10 kuviot) Yht 11 1 1 Holopainen Oona Aloittelijat

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 Yleistä Organisaatio Vuosi 2011 oli Rauman Uimaseuran 97. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

Laji 1, 100m Perhosuinti Naiset, Loppukilpailut v # Nimi Synt Pistee FINA 50m Aika Tila Seura

Laji 1, 100m Perhosuinti Naiset, Loppukilpailut v # Nimi Synt Pistee FINA 50m Aika Tila Seura Sivu: 1 Lisenssinhaltija: Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Kainuun alueuinnit Kilpailun paikkakunta: Kajaani Järjestäjä: ry Kilpailun johtaja: Ari Laukkanen Kilpailun

Lisätiedot

Laji 1, 100m PU T13, 15,N, Loppukilpailut 13 v ja nuoremmat # Nimi Synt Pisteet FINA 50m Aika Tila Seura Ilm.aika

Laji 1, 100m PU T13, 15,N, Loppukilpailut 13 v ja nuoremmat # Nimi Synt Pisteet FINA 50m Aika Tila Seura Ilm.aika Sivu: 1 Päivämäära: 18 huhtikuu 2016 Aika: 21:27:33 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Vuosaari-uinnit Kilpailun paikkakunta: Helsinki Järjestäjä: Orca Helsinki Ry Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

# Nimi Synt Seura 50m Aika Tila. 1 Veera Heikkinen 2001 Helsingin Uimarit 1:05.96. 2 Pippi Nordström 2001 Helsingin Uimarit 1:06.

# Nimi Synt Seura 50m Aika Tila. 1 Veera Heikkinen 2001 Helsingin Uimarit 1:05.96. 2 Pippi Nordström 2001 Helsingin Uimarit 1:06. Kilpailu: Uinticup 1 Kilpailun paikkakunta: Helsinki Järjestäjä: Helsingin Uimarit Laji 1, 100m Vapaauinti Naiset, Loppukilpailut # Nimi Synt Seura 50m Aika Tila 1 Veera Heikkinen 2001 Helsingin Uimarit

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

ÅBO SIMKLUBB-UINTIKLUBI TURKU RY

ÅBO SIMKLUBB-UINTIKLUBI TURKU RY ÅBO SIMKLUBB-UINTIKLUBI TURKU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 YLEISTÄ ÅSK:n toiminnan tavoite on turkulaisen kilpa- ja taitouinnin edistäminen ja kehittäminen. Päätavoitteen, kilpa- ja taitouimareiden

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2009 2012 1. Valintajärjestelmän yleisperiaatteet Tämä päätös koskee valintoja MM- (ei nuorten) ja EM-kilpailuihin uinnissa, uimahypyissä ja

Lisätiedot

Laji 1, P-10,-12,-14,-16,M 100pu, Loppukilpailut v # Nimi Synt Seura 50m Aika Tila

Laji 1, P-10,-12,-14,-16,M 100pu, Loppukilpailut v # Nimi Synt Seura 50m Aika Tila Sivu: 1 Päivämäära: 17 syyskuu 2017 Aika: 10:25:24 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu: Satakunnan alueuinnit Kilpailun paikkakunta: Rauma Järjestäjä: Rauman uimaseura

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 ry. listattu 14.12.11

Seinäjoen Uimarit -58 ry. listattu 14.12.11 Seinäjoen Uimarit -58 ry. Naiset 25 m VU Kilpauintikoulut. 1 20,72 Mira Nygård 93 SeUi 091203 Seinäjoki 0 2 21,28 Noora Hellberg 01 SeUi 061111 Seinäjoki 0 3 21,41 Nea Yli-Huumo 99 SeUi 111211 Seinäjoki

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2013 Yleistä Organisaatio Vuosi 2013 oli Rauman Uimaseuran 99. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry 1. T9,11 50M VU 2. P10,12 50M VU. Kankaanpää 09.10.04

KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry 1. T9,11 50M VU 2. P10,12 50M VU. Kankaanpää 09.10.04 KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry Kankaanpää 09.10.04 1. T9,11 50M VU Sarja 9 v Nimi Sv Seura 50 m FINA 1. Anna Mäkinen 95 TaNMKY 38,07 369 2. Melisa Mäntylä 95 TaNMKY 40,55 304 3. Sara

Lisätiedot

Puijon piirikunnalliset Pohjois-Savon Nuorisocup 1.osakilpailu 2017

Puijon piirikunnalliset Pohjois-Savon Nuorisocup 1.osakilpailu 2017 Puijon piirikunnalliset Pohjois-Savon Nuorisocup 1.osakilpailu 2017 M8 V 1km 3 11.01.00 VAKANTTI 4 11.01.30 VAKANTTI 5 11.02.00 40370065Iivanainen Tomi Suonenjoen Vasama 6 11.02.30 40345427Komu Juha Iisalmen

Lisätiedot

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä Palkinnot Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä Ilja Syrjä Tsemppipalkinnot Emmin ryhmä Venla Björkholm Tsemppipalkinnot Laurin ryhmä Emmi Tamminiemi Tsemppipalkinnot Krisse 2 -ryhmä Ella Ekman Tsemppipalkinnot

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2015 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2015 31.8.2016 KUOPION UIMASEURA RY, 110 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Ero. 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00, Maali 5.47,40(2.)

Sija Nimi Seura Ero. 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00, Maali 5.47,40(2.) Naiset 8 vuotta 1 km P 1. Taru Ovaskainen Sonkajärven Pahka 0.0 - Maali 5.47,01(1.) 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00,39 0.0 - Maali 5.47,40(2.) 3. Hilma Heiskanen Suonenjoen Vasama 0.13,22 0.0

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

# Nimi Synt Seura Aika

# Nimi Synt Seura Aika Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu Sylvesterin-uinnit Kilpailun paikkakunta Somero Järjestäjä Someron Esan Uintijaosto Allas 25m Kilpailupäivämäärä 31 joulukuu 2016

Lisätiedot

Hiihtotyyli Vapaa Lopputulokset 14.2.2015

Hiihtotyyli Vapaa Lopputulokset 14.2.2015 81 Pohjois-Savon Piirinmestaruushiihdot/Forte sport nuorisocupin 2. osakilpailu PSH MIEHET 8 V 1 KM 1 Tuukka Ovaskainen 2007 M08 Sonkajärven Pahka 40199421 11:01:30 4:34:00 2 Juho Huttunen 2007 M08 Sonkajärven

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Hese-kisa, Pohjois-Karjala, Joensuun keskuskenttä. Yhteispisteet:

Hese-kisa, Pohjois-Karjala, Joensuun keskuskenttä. Yhteispisteet: Hese-kisa, Pohjois-Karjala, Joensuun keskuskenttä Yhteispisteet: 1. Niittylahti 6A 6 pist. 2. Niittylahti 6B 7 pist. 3. Niittylahti 5A 14 pist. 4. Hammaslahti 6A 14 pist. 5. Suhmura 6.lk 22 pist. 6. Jamali

Lisätiedot

Laji 1, 200m Sekauinti Naiset, Loppukilpailut # Nimi Synt Pisteet FINA 50m 100m 150m Aika Tila Seura Ilm.aika Code

Laji 1, 200m Sekauinti Naiset, Loppukilpailut # Nimi Synt Pisteet FINA 50m 100m 150m Aika Tila Seura Ilm.aika Code Sivu: 1 Päivämäära: 03 maaliskuu 2019 Aika: 09:57:14 Tulokset Täydellinen - Pisteiden ja väliaikojen kanssa Kilpailu: Lohi-Cup 5 Kilpailun paikkakunta: Raksila Järjestäjä: Kilpailunjohtaja: Kilpailusihteeri:

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Tytöt 9 40m 6.97 Inka Hyttinen 2006 24.7. Varkaus 60m 9.4h Jaana Mähönen 1992 3.8. Siilinjärvi 100m 16.0h Sanna Nevalainen 1977 1.9. Lapinlahti 150m 25.7h Siiri Auvinen 2002

Lisätiedot

Kilpailutyöryhmä 8/2015

Kilpailutyöryhmä 8/2015 Kilpailutyöryhmä 8/2015 Aika: 15.12.2015 22.12.2015 Paikka: Sähköpostikokous Osallistujat Kutsu Läsnä pj Keijo Kiviluoma X X jäsen Krister Fogelberg X jäsen Johanna Kara X jäsen Antti Vilppola X X jäsen

Lisätiedot

Laji 1, 2P+2T14 4x50m vuv, Loppukilpailut 14 v ja nuoremmat # Nimi Synt Piste FINA 50m Aika Tila Seura

Laji 1, 2P+2T14 4x50m vuv, Loppukilpailut 14 v ja nuoremmat # Nimi Synt Piste FINA 50m Aika Tila Seura Sivu: 1 Lisenssinhaltija: Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Norppauinnit 2011 Kilpailun paikkakunta: Lappeenranta Järjestäjä: Kilpailun johtaja: Asko Kokkola Kilpailun

Lisätiedot

Laji 1, 25m Perhosuinti Naiset, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Seura Aika Tila

Laji 1, 25m Perhosuinti Naiset, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Seura Aika Tila Sivu: 1 Päivämäära: 07 syyskuu 2015 Aika: 22:28:52 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu: Syysuinnit Kilpailun paikkakunta: Vaasa Järjestäjä: Vaasan Uimaseura- Vasa Simsällskap

Lisätiedot

Laji 1, 2N+2M 4x100m vuv, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Pisteet FINA 50m 100m Aika Tila Seura Ilm.aika Code

Laji 1, 2N+2M 4x100m vuv, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Pisteet FINA 50m 100m Aika Tila Seura Ilm.aika Code Sivu: 1 Päivämäära: 17 marraskuu 2018 Aika: 18:40:41 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Norppauinnit 2018 Kilpailun paikkakunta: Lappeenranta Järjestäjä: Lappeenrannan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2015 Hämeenlinnan uimahalli

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2015 Hämeenlinnan uimahalli Laji 1 (3-4 t 50 PU) 1 Siiri Reinonen Seminaari 00:43.3 Laji 2 (3-4 p 50 PU) 1 Aleksi Kokkonen Seminaari 00:51.0 Laji 3 (5-6 t 50 PU) 1 Sofia Nieminen Nummi 00:33.3 2 Emma Kajanto Ruununmylly 00:33.7 3

Lisätiedot

Norppauinnit. Lappeenranta Lähtölista

Norppauinnit. Lappeenranta Lähtölista Norppauinnit Lappeenranta 5.11.2011 Lähtölista Sivu: 1 Aika: 22:00:38 Kilpailun aikataulu - Norppauinnit Kilpailu: Norppauinnit 2011 Kilpailun paikkakunta: Lappeenranta Järjestäjä: Lappeenrannan Kisa-Toverit

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,15 24.5.2013 Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013 Varkaus 4 Pirjo Venäläinen Varkaus 16,32

Lisätiedot

Poimintoja kirjasta: Kuopion Uimaseuran satavuotinen taival 1904-2004, kirjoittaja Tero Matkaniemi.

Poimintoja kirjasta: Kuopion Uimaseuran satavuotinen taival 1904-2004, kirjoittaja Tero Matkaniemi. 2 3 KUOPION UIMASEURAN TOIMINTAA JO 107 VUOTTA! Lyseolainen Lauri Kemiläinen matkusti Suomen Meripelastusseuran stipendiaattina Helsinkiin oppimaan uimataitoja. Saman kesän lopulla hän järjesti Kuopiossa

Lisätiedot

# Nimi Synt Seura 50m Aika

# Nimi Synt Seura 50m Aika Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu Tuula Kara-Uinnit Kilpailun paikkakunta Somero Järjestäjä Someron Esa Allas 25m Kilpailupäivämäärä 17 huhtikuu 2016 VeUs-tulokset

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

Laji 1, 50m Rintauinti Naiset, Loppukilpailut 9 v ja nuoremmat # Nimi Synt Pisteet FINA Aika Tila Seura Ilm.aika Code

Laji 1, 50m Rintauinti Naiset, Loppukilpailut 9 v ja nuoremmat # Nimi Synt Pisteet FINA Aika Tila Seura Ilm.aika Code Sivu: 1 Päivämäära: 06 syyskuu 2017 Aika: 06:50:47 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: RaUs Cup-uinnit 4.9.2017 Kilpailun paikkakunta: Rauma Järjestäjä: Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

1. Juuso Partanen 8,45 2. Toni Paakkari 9,58 3. Toni Kekkonen 9,69 4. Pyry Jalkanen 9,72 5. Jere Heikkinen 10, Pyry Jalkanen 9,63

1. Juuso Partanen 8,45 2. Toni Paakkari 9,58 3. Toni Kekkonen 9,69 4. Pyry Jalkanen 9,72 5. Jere Heikkinen 10, Pyry Jalkanen 9,63 HIPPO-kisat Urheilupuisto 25.5.2011 P7 40 m 1. Aapo Kämäräinen 8,33 2. Tuukka Matikainen 8,36 3. Severi Hämäläinen 8,38 4. Juuso Partanen 8,45 5. Tomi Hytönen 8,65 6. Aapo Pulkkinen 8,68 7. Elias Pylkkänen

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019 Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme

Lisätiedot

Kuhin hiihdot ja nuorisocup osakilpailu L Ä H T Ö L I S T A Kuopion hiihtäjät :43

Kuhin hiihdot ja nuorisocup osakilpailu L Ä H T Ö L I S T A Kuopion hiihtäjät :43 Miehet 8 vuotta 1 km P 11.01.00 40471770 3 Antti Tanskanen Iisalmen Visa Naiset 8 vuotta 1 km P 11.02.30 40461523 6 Aurora Kirjavainen Puijon Hiihtoseura 11.03.00 40429198 7 Hilma Heiskanen Suonenjoen

Lisätiedot