Numero Huhtasuonalueen sitoutumaton aluelehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Numero 1. 2009. Huhtasuonalueen sitoutumaton aluelehti"

Transkriptio

1 Numero Huhtasuonalueen sitoutumaton aluelehti

2 Sivu 2 Huhtasuolainen Numero Pääkirjoitus Lemmikit Minä pidän eläimistä. Minusta on mukava kun perheessä asuu lemmikki. Heistä on seuraa ja iloa lapsille ja koko perheelle. Minun elämäni aikana olleet lemmikit: kissat, koirat, hamsterit, rotat, ja kilpikonna. Minun ensimäinen lemmikki oli koiranpentu, se tuli kotiin kun olin lapsi. Pennun hoitaminen opetti minulle monia asioita elämästä ja ystävyydestä. Opetti olla vastuussa toisen elämästä. Tällä hetkellä minun perheessä asuu kissa, ja sen nimi on Zorro. Kaikki perhejäsenet rakastavat häntä, hoitavat, leikkivät ja antavat hänelle oman rauhan, Ja Zorro vastaa omiin tunteisiin. Se on hyvä metsästäjä ja usein tuo meille, ja joskus naapureillekkin hiiriä ja myyriä. Lapset pitävät eläimistä ja usein pyytävät vanhemmilta ostaa tai ottaa kaveriksi lemmikkiä. Hyvä asia! Mutta minusta vanhempien ensiksi pitää kertoa lapsille että lemmikki, esim. koira tai kissa ei ole lelu. Sen kanssa kiva leikkiä, mutta lemmikkiä pitää hoitaa. Jokapäiväinen ruoan antaminen, paikan ja vessan siisteys ja myös aikaa ja huomiota koko perheelle. Lemmikin omistaminen vaatii kärsivällisyyttä, empatiaa, rakkautta ja huolenpitoa ja ennen kaikkea vastuuta lemmikin elämästä ja hyvinvoinnista. Mutta se on monin verroin palkitsevaa, kun lemmikit ovat onnellisia perheessä ja antavat omaa rakkautta omistajalle. Myös vanhemmille lemmikistä on hyötyä. Monet tutkimustulokset ovat osoittaneet, että lemmikin silittäminen muun muassa alentaa verenpainetta ja vähentää stressiä. Ei mene päivää, ettei meille ihmisille toitoteta lomautuksista. Väkeä vähennetään ja lomautetaan tehtaista, kuin muualtakin. Kaikesta tästä jatkuvasta median syöttämästä tiedosta kansalle tulee väkisinkin apaattinen olo, ja pelko työpaikkojen puolesta. Kuitenkin samaan aikaan maksetaan mahtavia palkkoja ja optioita. Mielestäni suomeen pitäisi saada palkkakatto kaikille sellaisille aloille, missä yhteiskunnan rahaa käytetään, joko tukien muodossa, tai suoraan palkkaukseen euroa maksimiksi kaikille julkisen rahan piirissä oleville toimijoille, kuin myös tuetuille, ja monopoli yrityksille. LAMA huhtasuolainen@gmail.com Kaakonpyrstö 6, talonpääty. p Päätoimittaja Tauno Nyholm Mikäli täysin yksityinen toimija ja yritys haluaa maksaa vaikka sata tonnia kuussa, niin siitä vaan, jos pystyy. Opetettu apinakin pystyy kerran vuodessa painamaan nappia ja korottamaan hintoja, mikäli on valtion suojelema ja tukema yritys. Luvattoman suuri ero on myöskin esimerkisi kahdella kuljetusalan ammattilaisen palkalla. Linja-auton kuljettaja noin pari tonnia kuussa ja lentokoneen kuljettaja kymppitonni kuussa. Vastuu on kova molemmilla, mutta bussikyyti ei ole elitististä. Tauno Nyholm Päätoimittaja: Toimittajat: Taitto: Tauno Nyholm Milla Sinijärvi Marina Nyholm Tero Rautiainen Ilmoitusmyynti: Erkki Hakkarainen Ilmoitusten hinnat: 55x55mm 22,50 tai 17,50 50x100mm tekstissä 35, etusivulla 45, takasivulla x100mm 70, etusivulla 90, takasivulla 80 10x15mm 105 etusivu 135, takasivu 120 koko etusivu 800, koko takasivu 1000

3 Numero Huhtasuolainen Sivu 3 Valokuvauskilpailun kolme parasta Huhtasuolaisen valokuvauskilpailuun tuli mukavia valokuvia, joiden asettaminen paremmuusjärjestykseen ei ollut toimitukselle helppoa. Valitsimme joukosta kuitenkin seuraavat kuvat: 1. Sija: Helena Varonen: Kangaslampi lokakuu 2008 palkinto: 50 Helena Varosen Kangaslampi lokakuu 2008 henkii kuulaan syyssään ruskean, vihreän ja sinisen kauniita sävyjä. Kuva on seesteinen, lämmin ja samalla kertaa myös asetelmallisesti rauhallinen. -On ikäänkuin jonkinlainen syyspäivän rauhaisa hetki. Kuva viestii luonnon rauhaa, vaikka onkin otettu kaupunkialueelta. -periaatteessa kuva voisi olla otettu vaikka erämaasta tai korvesta, missä vallitsee luonnonvarainen olotila ja järjestys. Kuva on erittäin hyvä kuva Huhtasuon alueesta, jossa luonto ja kaupunki kohtaavat monella kohtaa hyvinkin lähekkäin. Monille huhtasuolaiselle luontoon pääseminen on niin helppoa, ettei käytännössä tarvitse muuta kuin astua kotirapustaan ulos ja kävellä muutama askel. Helena Varonen: Kangaslampi lokakuu sija: Päivi Lamberg: Oksien katkot Palkinto: 30 Villi luonnon tekemä asetelma, jossa pimeätä taustaa vasten näin salamalla valaistuna on ikään kuin tarinan aineksia. -Onko tarina satu vai toden totta, jääkin katsojan mielikuvituksen varaan. Kontrasti ja villit, sykeröiset linjat ja arvoitukseksi jäävä tuulen- tai harakanpesä on kuin Röllisadusta tai jostain tonttujen metsästä nokkosnoidan valtakunnasta. -Vain mielikuvitus on katsojan rajana tätä kuvaa katsoessaan. Kuva on myös mielenkiintoinen näkökulma Huhtasuon luontoon joka on monimuotoista ja harvinaisen luonnonmukaista ollakseen kaupunkialueella. -Luonto tarjoa kaikille luonnosta pitäville ja tarkkaavaisille silmäniloa ja elämyksiä. Huhtasuon ympäristö monimuotoisuudessaan on kaunista koska luonto itsessään synnyttää niin monia muotoja, että se on väkisinkin kaunis katsojansa silmissä, jos sille haluaa herkistyä. Päivi Lamberg: Oksien katkot 3.Sija: Anna Hakkarainen: Peukalinen laskeutui Kangaslammen pintaan. Palkinto: 20 Anna Hakkarainen: Peukalinen laskeutui Kangaslammen pintaan Tämä kuva on mielenkiintoinen, koska siinä on maiseman lisäksi rakennettua miljöötä ja ihminen. Nämä kolme elementtiä ovat kuvassa niin väljästi ja tilaa korostavasti lapsen ympärillä, että kuvasta syksyn lämpimien ruskean sävyjen kera välittyy jonkinlainen turvallisuuden tuntu. On tilaa, on ihmillinen ympäristö, jossa mukavaa ja väljää leikkiä. Joutsen -kiipeilyteline lienee vanhimpia puiston leikkipaikoista, mutta on varmasti suosittu edelleen. Lapsi näiden vertikaalisten ja horisontaalisten linjojen päässä on ikään kuin jonkinlaisen etäisyyden päässä kuvaajasta jossain mielikuvituksensa maisemissa tai vaikkapa tulevaisuudessa, jota lapset meille aikuisille edustavat omassa olemuksessaan. Lapsi kuvassa kertoo alueestamme kauniilla tavalla ja varmasti jokaisella katsojalla on omat mielleyhtymät siitä, mitä lapsi on tehnyt ennen kuvanottohetkä tai tekee parasta aikaa.

4 Sivu 4 Huhtasuolainen Numero Akupunktiohoito on hyvä vaihtoehto Akupunktuurin kotimaa on Kiina, jossa sitä on harrastettu jo vuosituhansien ajan. Alkunsa se lienee saanut Keltaisen joen laaksossa, missä kehitettiin tapa hoitaa kipualuetta loukkaantumisen yhteydessä painamalla arimpia kohtia aluksi sormenpäällä ja myöhemmin kiven kulmalla. Noilta ajoilta saakka akupunktiolla on merkittävä sija Kiinalaisessa lääketieteessä. Eurooppaan akupunktuuri tuli 1600-luvulla, mutta sitä harrastivat vain harvat asiaan innostuneet lääkärit ja asia painui taka-alalle, kunnes 1800-luvulla sitä alettiin tutkia ja hieman laajemminkin käyttää. Suomalaisia akupunktion esimuotoja on ollut mm. suonenisku ja kuppaus. Varsinaisesti suomessa akupunktiota alettiin antaa 1970-luvulla, jolloin tehtiin mm. ensimmäiset nielurisaleikkaukset akupunktiolla puuduttamalla lääkintöhallitus virallisti akupunktion hoitomuodoksi, jota saivat vain lääkärit ja hammaslääkärit käyttää kunnes 1990-luvun puolivälissä lakia muutettiin niin että mm. fysioterapeutit ja sairaanhoitajat saivat antaa akupunktiota. Fysioterapiassa akupunktiota käytetään lähinnä kivun hoidossa, mutta mm. myös allergisen nuhan hoidossa saadaan usein hyviä tuloksia. Joka kärsii siitepölyallergiasta, kannattaa kokeilla siis myös tätä keinoa. Akupunktion vaikutus yksinkertaistettuna perustuu siihen, että ärsytetään tiettyjä pisteitä neulalla ja tämä käynnistää keskushermoston kautta endorfiineihin perustuvan kehon oman kivunlievitysmekanismin. Neulotuspisteinä käytetään kiinalaisten luomilta ns. meridiaaneilta kuhinkin vaivaan soveltuvia pisteitä sekä myös ns. triggeiripisteitä eli kipualueen kipupisteitä. Useimmat edellämainitut meridiaanit kulkevat päästä jalkoihin ja siksi esimerkiksi migreenissä voidaan neulottaa myös jalkaterässä olevia pisteitä. A kupunktioneulat ovat kohteesta riippuen erimittaisia ja hieman eri paksuisiakin. Esim. pakaraseutuun voidaan laittaa jopa 7 cm mittaisia neuloja, kun taas kasvojen alueella tai muualla missä luinen kudos on lähellä käytetään 1,5 cm mittaisia. Akupunktioneulan laitto ei yleensä satu, mutta esim. pinnallisen hiussuonen läpimeno voi hieman kirpaista. Kun neulat on laitettu paikoilleen, asiakas ei edes tunne niitä. Neuloja laitetaan kohteesta ja vaivasta riippuen yleensä 5 15 kappaletta ja niitä pidetään minuuttia. Neuloja pyöritellään muutamia kertoja hoidon aikana, jotta kudos ei alkaisi kuroutua neulaan kiinni ja toisekseen pyörittely stimuloi eli ärsyttää samalla neulotettuja pisteitä. Tyypillisempiä vaivoja joihin akua käytetään on mm. migreeni, jännityspäänsärky, tenniskyynärpää, revähtymien jälkitilat, erilaiset selän kiputilat, nivelvaivat ja yleensä siis tuki- ja liikuntaelinten kiputilat. Nykyisin mm. selkävaivoissa hyviä tuloksia on saatu yhdistämällä sähkö akupunktioneuloihin. Sähkö selvästi tehostaa neulotuksen tehoa tietyntyyppisissä ongelmissa. Akupunktiolla nähdään nopeasti onko sillä vaikutusta vai ei. Kolmen hoitokerran jälkeen pitäisi näkyä jo merkkejä paranemisesta ja jos mitään ei näy, ei akupunktiolla todennäköisesti voida auttaa. Yleinen hoitosarjan pituus on 5 10 kertaa, mutta joskus pitkäaikaisissakin vaivoissa apu on voinut tulla jo muutamalla hoitokerralla vaikka siihen olisi kokeiltu aiemmin jo moniakin eri hoitomuotoja. Akupunktio ei yleensä ainakaan pahenna oireita vaan kokemukset siitä ovat yleensä varsin positiivisia. Fysioterapeutti Juha Suhanto Kaikki fysioterapiapalvelut Neurologisten asiakkaiden kuntoutus Erilaisten neurologisten sairauksien ja vammojen (mm. selkäydinvammat, aivohalvaukset, Parkinson, MS, erilaiset kehitysvammat) aiheuttamat liikuntavammat tai ongelmat liikkumisessa ja siihen kuuluva fysioterapia ovat Medican tärkeintä erityisosaamisen aluetta. Kaikilla fysioterapeuteillamme on pitkä työkokemus ja laaja asiantuntijuus em. ongelmista ja asiakkaiden kuntoutuksesta pitäen sisällään myös apuvälineiden hankkimiseen liittyvät kysymykset. Neurologisille asiakkaille pystymme tarjoamaan fysioterapiaa, allasterapiaa, ratsastusta sekä ohjauskäyntejä kotiin, kouluun, työpaikalle ja esim. avustajille. Fysioterapia Fysioterapiaan tullaan lääkärin lähetteellä tai kuntoutussuunnitelman kanssa. Medica Oy:n tarjoamia fysikaalisia hoitoja ovat syvä- ja pintalämpöhoidot, kipuhoidot TNS, interferenssi, PENS eli sähköakupunktio, neurotrack, erilaiset liike- ja liikuntahoidot sekä lääkinnällinen harjoitusterapia. Oleellinen osa fysioterapeuttista hoitosarjaa on jatko- ja kotihoito-ohjeiden laatiminen. Tarvittaessa fysioterapiaan kuuluu myös apu- ja harjoitusvälinetarpeen arviointi ja hankinnan avustaminen sekä käytön opetus ja seuranta. Asiantuntijapalvelut Medica Oy tarjoaa myös mahdollisuuden saada asiantuntijan luennoimaan tai konsultoimaan fysioterapiaan liittyvissä asioissa. Toimimme usein moniammatillisissa ryhmissä fysioterapian asiantuntijoina. Medican erityisosaamisalueita McKenzie -menetelmä lantionpohjanlihasten tutkiminen neurologia akupunktio voice massage purentahoito Laitokset avoinna: MA-TO PE AHJOKESKUS Ahjokatu Jyväskylä puh. (014) HUHTAKESKUS Nevakatu Jyväskylä puh. (014) KUOKKALA Polttolinja Jyväskylä puh. (014) PALOKKA Kauppakuja Jyväskylä puh. (014)

5 Numero Huhtasuolainen Sivu 5 Yrittäjähaastattelu Kikin Hiuspalvelu Huhtasuolaisen toimittajat kävivät haastattelemassa pitkäaikaista hiusmuotoilijaa kangaslammella. Valmistuin Savonlinnan Ammattikoulun 3-vuotiselta parturi-kampaaja -linjalta Aloitin ammattiurani Savonlinnassa työskennellen mm. Kylpylän kampaajavastaavana. Sieltä siirryin vähäksi aikaa Varkauteen. Seuraava työpaikkani oli 7 vuoden ajan Helsingissä Suomen Kampaajayhdistyksen puheenjohtajan liike Salon Rané, joka toimi silloin Suomen suurimman hotellin Inter-Continentalin yhteydessä. Siellä sain todella monipuolisen ja kansainvälisen kokemuksen tähän kampaajan työhön. Noina vuosina kampasin diplomaatteja, Suomen kansanedustajia ja ministereitä sekä suuren määrän julkkiksia mm. Itsenäisyyspäivän Linnan juhlia varten. Osallistuin siihen aikaan aktiivisesti myös valtakunnallisiin kampaamoalan kilpailuihin ja näytöksiin. Mentyäni naimisiin siirryin työskentelemään vuodeksi Jyväskylään Monsieur Pekkaan. Sitten matkamme jatkui mieheni työn perässä Tampereelle, missä syntyivät molemmat tyttäremme. Äitiysvaiheen jälkeen perustin kotimme yhteyteen ensimmäisen Kikin Hiuspalvelun viideksi vuodeksi. Edelleen samasta syystä tuli eteen muutto Rovaniemelle, jossa yritykseni toimi suunnilleen samat viisi vuotta vastaavalla tavalla. Kikin Hiuspalvelulle vakiintui molemmissa kaupungeissa uskollinen asiakaskunta. Kyllikki Levä muotoilee Toimittajalle uuden hiustyylin Keväällä 1994 sitten siirryimme takaisin tänne Jyväskylään Hillakuja 14:ään, joka on ollut siitä lähtien Kikin Hiuspalvelun osoite. Koko tämän ajan olen kuulunut myös Jyväskylän Hiusmuotoilijayhdistykseen (HM-klubi). Viimeiset 11 vuotta olen toiminut yhdistyksen sihteerinä. Järjestämme kampaajien koulutusta eri tukkureiden myötävaikutuksella. Ko. toiminta on todella tärkeä tekijä menestymiseen tällä muotialalla. Varsinkin yksin kampaamossaan työtä tekevällä ammatinharjoittajalla on muuten suuri vaara jäädä jälkeen trendien toteuttamisessa. Olen onnekseni pärjännyt edellisenkin laman aikana, joten haluan uskoa, että tästä nykyisestäkin laskusuhdanteesta voidaan päästä yli panostamalla laadukkaaseen ja aikaa seuraavaan työhön. Hinta-laatusuhteen on oltava kohdallaan. Hyvän lopputuloksen varmistavat korkealaatuiset työssä käytettävät aineet. Kampaajan työ on mielenkiintoinen ja antoisa. Siinä saa tavata erilaisia ihmisiä, tutustua heihin ja olla mukana niin ilossa kuin surussakin. Olen Hiusmuotoilija Kyllikki Levä näiden vuosien aikana kokenut runsaasti ilon hetkiä. Paras kiitos minulle on, kun asiakkaat astuvat sisään työhuoneeni ovesta yhä uudelleen. Saan yhteistyössä heidän kanssaan toteuttaa muodonmuutoksia ja kokea onnistumisia. Harrastukseni ovat myöskin taiteellisia. Maalailen vapaa-aikana tauluja ja kirjoittelen runoja eikä vaatteiden ompelukaan ole minulle vierasta. Jo isoäitinikin oli räätäli. Pienyrittäjää pitäisi tukea entistä konkreettisemmin esimerkiksi alentamalla ALV:a ja järjestämällä edullista yrityskoulutusta. Kikin Hiuspalvelu Kyllikki Levä Hillakuja Jyväskylä P (014) tai kileva@suomi24.fi Teksti: Kyllikki Levä Kuvat: Torsti Paunila huhtasuolainen@gmail.com

6 Sivu 6 Huhtasuolainen Numero RUOKAPALVELU Huhtasuolla on toiminut ruuanjakelu vähävaraisille jo kuusi vuotta. Kävimme tutustumassa Huhtasuon Elämän leipä ry:n toimintaan heidän toimipaikassaan Huhtasuon kylätoimiston vieressä olevissa omissa tiloissaan. Kysymyksiimme vastasi kuljetuksista vastaava Reino Pynnönen, ja toimisto ja ohjaustetävissä oleva Ulla Luomanen. Ruuanjakelun vastuuhenkilönä toimii Lea Varteva. Huhtasuon Elämän leipä ry; uusi yhdistys, tuttu toiminta Huhtasuolla on toiminut ruoanjakelua jo noin 5 vuotta Huhtakeskuksen alueella. Aikaisemmin jakelua on harjoittanut mm. Huhtasuon ASA ry sekä vapaaehtoisten ryhmä. Vuoden 2008 syksyllä perustettiin Huhtasuon Elämän leipä ry, jotta toiminta saisi jäntevän ja selkeän muodon ja voitaisiin keskittyä juuri olennaiseen auttamistyöhön. Yhdistyksen perustajia motivoi kristillinen elämänkatsomus ja halu auttaa lähimmäisiä. Toiminnassa ollaan lähellä apua tarvitsevien ihmisten arkea lämminhenkisesti tukien. Jakopäivinä, ennen ensimmäisten hakijoiden tuloa, keräännytään yhteen rukoilemaan ja siunaamaan koko toiminta ja sen asiakkaat. Huhtasuon Elämän leipä ry:n toiminnan ytimen muodostavat vapaaehtoiset, joita on mukana noin 10 henkilöä. He hakevat elintarvikkeet niitä antavista liikkeistä, järjestelevät ja asettelevat ne jakelua varten ja varmistavat, että ruoanjakelu etenee sujuvasti. Ruoanjakelua yhteisin pelisäännöin Ruokaa jaetaan Huhtakeskuksen kyläkeittiöllä aina maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo Hakijat saavat oman vuoronumeron viereiseltä Kylätoimistolta klo 12. Ruokakassin voi noutaa joka toinen viikko. Lisäksi uusilta hakijoilta tarkistetaan osoitetiedot vuokrasopimuksesta, jotta varmistutaan henkilön asumisesta Huhtasuon alueella. Käytännössä hakija voi näyttää vaikka vuokrasopimuksen tai sähkölaskun yhden kerran ja asia on hoidettu. Huhtasuon Elämän leipä perii 3,50 euron korvauksen hakukerralta. Pientä maksua joudutaan perimään, jotta vuokra, kirjanpito, sähkö, kuljetus, jätehuolto yms. toiminnan kannalta välttämättömät kustannukset saadaan katettua. Tällä hetkellä toimintaan ei yrityksistä huolimatta saada julkisia avustuksia. Ne olisivat toki tervetulleita, jotta toiminta voisi jatkua mahdollisimman edullisena. Myös ruoan lahjoittajia toivotaan löytyvän lisää. Näin voi auttaa paitsi vähävaraisia myös yhteistä ympäristöämme, sillä käyttökelpoisen ruoan kuskaaminen kaatopaikalle tuottaa sekin kustannuksia ja rasittaa luontoa. Huhtasuon Elämän leipä ry:n kautta jaetaan myös EU-ruokakassit yhteistyössä seurakunnan kanssa. Seurakunnan diakoni myöntää lipukkeen, joka mahdollistaa ruokakassin noutamisen kerran kuukaudessa. Yhteistyössä apua tarvitsevien hyväksi Huhtasuon Elämän leipä ry vahvistaa toimintaansa hyvien yhteistyökumppaneiden avulla. Huhtasuon ASA ry:n kanssa on palkattu yhteinen toimistotyöntekijä ja ASA auttaa muutoinkin kaikenlaisissa arjen asioissa. Huhtasuon Asukasyhdistys ry on osallistunut alueen asukkaille tarjottaviin keittopäiviin tarjoamalla pullakahvit tilaisuuksissa. Yhteistyötä tehdään oman Huhtasuon alueseurakunnan kanssa järjestämällä yhteisiä kristillisiä tilaisuuksia ja suunnitelmissa on muutakin yhteistä toimintaa. Seurakunta on myös antanut pienimuotoista taloudellista tukea toiminnalle. Maanantaiiltaisin klo 18 järjestetään nyt jo perinteeksi muodostuneet yhteiskristilliset ilta-tilaisuudet Kylätoimistolla. Niissä esiintyy puhujia eri seurakunnista, keskustellaan Ulla Luomanen ja Reino Pynnönen kristillisistä teemoista ja kuunnellaan musiikkia kahvikupin äärellä. Näihin tilaisuuksiin ovat kaikki sydämellisesti tervetulleita. Yhteistyötä tehdään Jyvässeudun työttömät ry:n ja Jyväskylän Katulähetys ry:n Jokapäiväisen Leivän kanssa. Leipää jaetaan myös eri seurakuntiin ja kristillisiin jakelupisteisiin. Ulkomaille tehdään myös avustustyötä mm. viemällä vaatteita ja ruokatavaraa sitä tarvitseville. Huhtasuon Elämän leipä ry jatkaa toimintaansa valoisin mielin ja tulevaisuuteen uskoen. Auttaminen ja yhteinen usko antaa voimaa. Elämän leivän väki toivottaa siunausta asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen. kuvat: Erkki Hakkarainen

7 Numero Huhtasuolainen Sivu 7 SISÄCURLINGIA KUNTOUTUS- JA TYÖKLINIKALLA Kuntoutus ei ole ainoastaan tutkimuksia ja testejä, vaan siihen voi sisältyä myös mukavaa yhdessäoloa ja kanssakäymistä. kokonaisvaltaisesti. Kuntoutus- ja työklinikan asiakaskunta on hyvin monimuotoista. Monilla asiakkailla on jokin fyysinen tai psyykkinen sairaus, joka aiheuttaa rajoitteita työkyvylle ja työllistymiselle. Useimmat asiakkaat ovat Keski- Suomen maakunnasta, mutta toiminta ei ole alueellisesti rajattua, ja asiakkaita voikin tulla ympäri Suomea. Jos olet kiinnostunut ammatillisesta kuntoutuksesta, ota yhteyttä! Kuntoutus- ja työklinikan viikko-ohjelmaan sisältyy mm. toiminnallisia tuokioita sekä rentoutusta. Toiminnallisissa tuokioissa huomioidaan asiakkaiden mahdolliset rajoitteet. Rentoutuksessa keho ja mieli virkistyvät. Toimintaa voidaan järjestää joko sisällä tai ulkona. Kuntoutus- ja työklinikalla on hyvät mahdollisuudet järjestää monipuolista toimintaa asiakkaille. Yhdessä pelataan esimerkiksi petanquea, mölkkyä, sisäcurlingia tai käydään sauvakävelemässä. Ammatillisen kuntoutuksen ohjaaja Ilmo Laaksonen vastaa toiminnallisten tuokioiden toteuttamisesta. Yhteistoiminnan kautta ryhmäläiset tottuvat toisiinsa ja ennakkoluulot karisevat. Pelailu yhdessä keventää tunnelmaa ja rohkaisee. Myös keskustelua syntyy helpommin toiminnan tiimellyksessä, Laaksonen toteaa. Olisiko Sinulla tarvetta ammatilliseen kuntoutukseen? Ammatillinen kuntoutus voi auttaa Sinua, jos Sinulla on esimerkiksi työkykyä haittaavia fyysisiä tai psyykkisiä rajoitteita, olet pitkäaikaistyötön tai eläkehakemuksesi on hylätty. Invalidiliiton kuntoutusja työklinikan tehtävänä on tuottaa asiakkaille laadukkaita ja yksilöllisiä ammatillisen kuntoutuksen palveluja. Tarkoituksena on parantaa tai ylläpitää kuntoutujan työkykyä ja ansiomahdollisuuksia. Asiakkaan tilanne huomioidaan Jyväskylän kuntoutus- ja työklinikka Betonitie Jyväskylä Puhelin: Tule tutustumaan toimintaamme hernekeittolautasen äärelle Huhtakeskuksen tiloissamme Nevakadulla (pankkiautomaatin vieressä) keskiviikkona klo alkaen (niin kauan kuin soppatykissä soppaa riittää) Samalla voit kokeilla sisäcurlingin tai boccian pelaamista ja osallistua arvontaan. Invalidiliiton Jyväskylän kuntoutus- ja työklinikka (Betonitie 4, Jyväskylä, puh kuntoutuskurssit työkyvyn arviot esim. uutta työtä tai eläkettä varten

8 Sivu 8 Huhtasuolainen Numero SANA ON KUIN SIEMEN Vertaus tarkoittaa tätä: Siemen on Jumalan sana Lk 8: 11 Näin Jeesus aloittaa Kylväjä-vertauksen selityksen, kun opetuslapset pyytävät sitä Häneltä. Kun Jeesus lähetti opetuslapset ylösnousemisensa jälkeen matkaan kaikkeen maailmaan, heille varmaan usein palautui mieleen tämä Jeesuksen perusvertaus, joka on ohjeellinen ajatellen kaikkea ja kaikkien aikojen Jumalan valtakunnan työtä. Sana kaikille kansoille Kristitty ei ole liikkeellä omassa varassaan vaan siksi, että saa kuljettaa mukanaan Jumalan ilmoitusta. Se on talletettuna Raamatussa, jonka keskus, punainen lanka, on sanoma Jeesuksesta Kristuksesta ja pelastuksesta, jonka Hän on valmistanut kaikille kansoille. Jo lähtötilanteessa helluntaina tämä kaikille kansoille kuuluva evankeliumi ilmeni niin, että oppimattomat opetuslapset puhuivat sanaa eri kielellä. Sanan kääntäminen vieraille kielille vie usein vuosia jonkun lähetin elämästä ja sittenkin saattaa kokea, että en osaa julistaa oikein tämän maan kielellä. Siksi on tärkeää, että Jumalan Sanaa käännetään aina uusille kielille, että uudet kielet eivät saisi vain puhuttua sanaa, vaan omalla kirjakielellään oleva Uuden Testamentin tai koko Raamatun. Jotta uusi seurakunta voisi jossain päin maailmaa syntyä tarvitaan aina ihmissydämeen kylvetty Jumalan sanan siemen. Tarvitaan myös kirjoitettu Sana omalla äidinkielellä. Sanaa julistetaan, seurakuntia ei synnykään? Lähetti näkee Kylväjävertauksen toteutumisen usein todellisuudessa: Osa putoaa kalliolle, osa tien laitaan (Lk 8:5,6). Ihmiset kuulevat sanan, mutta heti paholainen ottaa sen pois (jae 12). Osa ihmisistä ottaa sanan iloiten vastaan, mutta uskovat vain hetken. Heillä ei ole juurta (jae13). Osa siemenistä putoaa ohdakkeisiin. Ihmiset kuulevat sanan, mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. Jos kaikessa Jumalan sanan julistuksessa ja Raamatun opetuksessa kävisi näin, seurakuntia ei syntyisi. Jos lähetystyössä jossain päin maailmaa joudutaan kauan elämään tässä tilanteessa, se on lähetille ja lähettäjille hyvin raskasta. Silloin on hyvä muistaa, mitä Jeesus Kylväjä- vertauksessa opettikaan erilaisista ihmissydämen maaperistä. Sanaa julistetaan seurakuntia syntyy! Jeesus opettaa, että kun sanaa julistetaan, osa putoaa hyvään maaperään (Lk 8:8). Ihmissilmin emme ennakolta voi tällaista maaperä nähdä, emmekä aina ymmärrä sitä, että jossain maassa, jossain kaupungissa aivan tiettyjen ihmisten kohdalla on tällainen tilanne. Lähetyshistoria tuntee monia esimerkkejä siitä, että Jumala on pannut jonkun sydämelle aivan tietyn kohteen, joka on inhimillisesti vaikuttanut ihan tyhmältä ja sinne ehkä monien vastoin käymisten kautta lähetti tai lähetit ovat saapuneet. Ja kun Sanaa on alettu julistaa, onkin saatu havaita, että siemen putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon Pysyvät siinä puhtain ja ehyin sydämin Seurakunta syntyy vain niin, että Pyhä Henki Sanan kautta synnyttää ihmissydämessä uskon Jeesukseen Kristukseen, syntien sovittajaan. Kylväjä-vertauksessa Jeesus myös painottaa sitä, että seurakunnalle on elinehto, että se pysyy sanassa puhtain ja ehyin sydämin. Vain näin Jumalan sanan siemenestä syntyneestä seurakunnasta tulee sanaa edelleen kylvävä missionäärinen seurakunta. Mauri Tervonen

9 Numero Huhtasuolainen Sivu 9 HUHTASUON ALUESEURAKUNTA Huhtasuon kirkko Lukupiiri ke 4.3. klo 18.30, Eira Hänninen. Anu Myllärin kirja Adoptio. Tervetuloa mukaan keskustelemaan myös kirjaa lukemattomat! Venezuelan tunnelmissa to 5.3 klo 18. Makuja, muistoja ja vähän musiikkiakin Venezuelasta, Leena ja Jari Honkakari. Ilvesmäki, Antila. Iltapala Pirkko Kovanen. Kolehti Suomen lähetysseuran Venezuelan työlle. Aamurukous pe klo 8. Messu su 8.3 klo 10, Katriina Ilvesmäki, Matti Mertanen. Messun yhteydessä pyhäkoulu. Leipäsunnuntai, su 8.3, klo 16. Pakolainen pienestä pitäen Mat.2:13 23, Mikko Haapasaari, Kaija Pasanen. Seurakunta-ilta ke 11.3 klo Messu su 15.3 klo 10, Mart Janson, Mauri Tervonen, Hannu Tenkanen. Viron työn pyhäkoulutapahtuma su 15.3 klo 16. Mart Janson, Imbi Tanilsoo, tulkkina Pire Teras. Ritva Pasanen ja Mauri Tervonen. Sumiaisten kirkkokuoro, joht. Päiviö Turtiainen. Myyjäiset ja kahvitarjoilu. LAPSILLE JA PERHEILLE: Eka-vauvaryhmä ma klo Tied.p Päiväkerhot 3-6 vuotiaille, tied.p Perhekerho ke klo Koululaisten Iltapäiväpysäkki 1-2 lk:lle ke klo 12-16, p Muskarit: Terhi Hassinen p Laikuttajantie 2, kerhopiste: Kaakaopyhäkoulu su klo Lapin luonto luo outoa taikaa, se on kaunis ja vertaamaton Päiväkerhot ti ja to klo Tied. kerhoaikoina p / Perheiden aamu ma , yhdessäoloa omin eväin. Aikuisten käsityökerho ti klo Ei ilmoittautumista, tied. Seija Inkinen p Käsityöpaja 1 krt/ kk. to klo , aikuisille ja 5-7 vuotiaille lapsille (19.3., 16.4., 7.5.) Tied. p VARHAISNUO- RET: Sählyä: Ma: pojat 3-4 luokat, klo pojat 5-6 luokat, klo pojat 7-8 luokat, klo Ti: pojat 1-2 luokat, klo Liikuntakerho 4-6 Lisätiedot ja ilmoittautumiset: luokan tytöt, klo Ke: Tyttöjen toimintakerho, 2-5 luokan tytöt, klo NUORET: Sählyä: Ma: klo 19 20, 7-8 luokan pojat. Klo 20-21, yli 18v. nuoret. Ti: Peli-ilta klo 19-21, yli 15v. nuoret; Sählyä, lautapelejä, pingistä ym. Nuorten illat keskiviikkoisin klo 18-20, alk Perusisoskoulutus ti klo Jatkoisoskoulutus ke klo 17-18; 4.3, (18.3, 1.4, 15.4, 29.4, ja 13.5) RYHMÄTOIMIN- TAA: MMV-kuoro to klo 17.30, tied. Matti Mertanen p Lähetyksen käsityökerho ti klo Isien ilta ke klo Tied.Tuomas Palola p / tuomas.palola@evl.fi Pietarin killan miesten ilta ti 17.3 klo 18 Tulevaisuus ja toivo; Kari Valkonen. Raamattupiiri ti klo 18. Yleinen lentopallovuoro ke klo Miesten lentopallo to klo 15. Naisten jumppa to klo 18. VARTTUNEELLE VÄELLE: Eläkeläisten kerho klo 14, mukana Mauri Tervonen. DIAKONISSA Elisa Lampinen päivystää kirkolla ma -ke klo , muuna aikana p Ei päivystystä viikolla 10. Kiireellisissä asioissa yhteydenotot Halssilan diakoniatyöntekijään. Lähde mukaan ja koe RUSKAMATKA Kilpisjärvelle Huhtasuon alueseurakunta järjestää matkan syksyllä Lappiin. Majoittuminen Saanan majoilla. Päivisin teemme retkiä tunturiin, voimien ja kunnon mukaan. Vierailemme myös Norjan puolella. Elisa Lampinen elisa.lampinen@ evl.fi Arvo Repo arvo.repo@evl.fi Hinta 400 euroa, sis. matkat, majoittumisen ja täysihoidon.

10 Sivu 10 Huhtasuolainen Numero Terveyskeskuspalvelut Moni julkisia terveyspalveluita käyttävä on voinut todeta terveyskeskuspalvelujen ja varsinkin niiden saatavuuden huonontuneen vuosi vuodelta. Ei ole vielä kovin montaa vuotta siitä, kun jonottamalla pääsi suoraan saman päivän aikana lääkärin vastaanotolle. Siis myös silloin kun potilas ei ollut ns. kiireellinen tapaus. Nyt pääsee saman päivän aikana vain jos on akuutti ongelma, joka vaatii välitöntä hoitoa. Muussa tapauksessa lääkärille saa ajan, joka voi olla vasta esim. viikon päässä. Hammashoidossa tilanne on tätäkin vielä huomattavasti pahempi. Mistä tämä johtuu? Lääkäreitä ei kuulemma saada tulemaan terveyskeskuslääkäreiksi ja virkoja jää täyttämättäkin, mutta varmasti nykyään muodissa olevat organisaatiouudistukset ja muut ns. tehostamiskeinot ovat myös vaikuttaneet palvelujen huononemiseen. Onhan terveyskeskuslääkäreilläkin mielestäni hyvä palkka, vaikkakin tietenkin yksityispuolen huippupalkat voivat etenkin monia nuoria lääkärinalkuja vetää puoleensa. Syynä palvelujen huononemiseen voi myös olla toiminnat yksityistämisen suosimiseen, jolloin esim. hammashoidossa jopa saatetaan suositella yksityispuolen hoitoon hakeutumista ja ikään kuin ajetaan alas julkista palvelutasoa alimitoitetulla henkilökunnalla. Tilannetta voisi verrata vaikkapa ikävään Tuomiojärven leirintäalueen tapaukseen, jossa leirintäaluetta ei enää vähään aikaan kunnostettu eikä juuri markkinoitu ja päästiin lopulta helposti perustelemaan miksi sen toiminta kannattaisi lopettaa. Terveyskeskuspalveluista voi olla vaikea päästä joskus osalliseksi, mutta tämä ei tietenkään tarkoita, että lääkärit tai hoitajat eivät osaisi töitään. Kuitenkin heitä on liian vähän ja joskus varmasti liian kiire, jolloin voi olla vaarana että potilas tulee vastaanotolla hoidetuksi liian nopeasti. Kiireessä töitä tekevä henkilökunta voi joskus pyrkiä liian nopeaan analyysiin ja päätymään arvioimaan potilaan vaivan vain joksikin pieneksi vaivaksi säästääkseen aikaa, vaikka oire olisi sellainen jonka perusteella voisi odottaa laajamittaisempaakin ja perusteellisempaa tutkimusta. Yksityispuolella palvelun saa nopeasti ja siellä varmasti keskimäärin perehdytään syvällisemmin potilaan vaivoihin, mutta yksityispalvelut maksavat eikä kaikilla ole niihin varaa. Julkisten palvelujen lääkärit ovat varmasti yhtä hyviä perustaidoiltaan kuin yksityispuolen lääkärit, mutta resurssipula ja kiire ja ehkä joskus jonkinlainen juurettomuuden tuntu työssä haittaa julkisten palvelujen lääkäreiden täydellistä syventymistä potilaidensa tilanteeseen. Yksityispuoli on hyvä olla olemassa julkisten palvelujen rinnalla tottakai, mutta julkisia palveluja ei saisi ajaa alas vaan pitää senkin resurssipuoli kunnossa, jotta kaikki saisivat vähintään kohtuullisia palveluja kohtuunopeasti. Resurssipula ja kiire ei siis saa mielestäni vaikuttaa siihen miten potilaita tutkitaan. Se ei saisi myöskään luoda esim. vastaanottoon sellaista mentaliteettia, jossa pyritään ettei lääkärille tarvitsisi antaa aikaa. Esim. puhelimessa aikaa varatessa on joskus tuollainen tuntu tullut. Jos et ole puolikuollut et tarvitse lääkärin aikaa. Sairaanhoitajalle ehkä korkeintaan. Lisäksi puhelimessa aikaa varatessa voi joku ns. ujompi ihminen huolimatta että sairastaa jo kovasti antaa sellaisen vaikutelman ettei lääkäriä ehkä tarvittaisi ja toisaalta joku suureen ääneen sönköttävä puhelias tyyppi saattaa saada turhaankin sitten ajan. Terveyskeskusasiakkaita vastaanottavalta henkilökunnalta vaaditaan tässä suhteessa melkoista tarkkanäköisyyttä ja ehkä sitä jonkun verran löytyykin. Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että lääkärin vastaanotolle olisi päästävä saman päivän aikana myös ilman suurta akuuttia vaivaa. Etenkin lääkäreiden määrää olisi lisättävä, hoitajiakaan ei varmasti ole liikaa. Se lisäisi sekä potilaiden että myös terveyskeskusten henkilökunnan hyvinvointia. Jokainen ihminen on tärkeämpi kuin talouskasvu, osinkotulot tai muut materiaaliset seikat. Arvot oikeaan järjestykseen päättäjät! Terveisin Eräs Asiakas Nuori liikenteessä Nuoria on liikenteessä joka puolella: jalankulkijoina, pyöräilijöinä,mopoilijoina ja autoilijoina. Nuoria on liikenteessä joka puolella: jalankulkijoina, pyöräilijöinä,mopoilijoina ja autoilijoina. Nuoret koeataan yleensä liikenteessä uhkatekijöiksi eikä ihmekkään nykyisten tilastojen mukaan nuoret ajavat kolareita kolme kertaa enemmän kuin muun ikäiset. Perehdyttyäni nuorten liikkumistapoihin niin kävelijänä kuin autoilijana olen tullut siihen tulokseen että, nuorilla saattaa olla opittavaa liikenteessä ja puuttua kokemusta ja myös joillakin olla ylimielisyyttä omista taidoistaan, mutta ovathan nuoret käyneet autokoulun. Mistä johtuu suuri onnettumuusprosentti? Onko se halua näyttää taitojaan tai mahtailla ystävilleen? Myös kokeneemmista kuljettajista löytyy samoja piirteitä, ovatko he sitten olleet samanlaisia nuorempina? Luultavasti jotkut ihmiset ovat vain välinpitämättömiä tai luulevat olevansa kokeneita kuljettajia. On eri asia olla ammattikuljettaja joka ajaa työkseen linja-autoa tai rekkaa kuin ajaa joka päivä 10-kilometrin matka töihin ja käydä joka perjantai sukulaisten luona. Tietenkään tämä asia ei ole näin yksinkertainen. Minusta nuorien ja joidenkin aikuisten pitäisi kasvattaa malttiaan ja ajatella että Mitä hyötyä on ohittaa autoja ruuhkassa vaikka se ei muuttaisikaan saapumisaikaa kuin parilla minuutilla ja kasvattaisi onnettumuusprosenttia? Tai jonkun ohittaessa sinut törkeästi, kaahat hänen perään ja vilkutat valojasi tai näytät kansainvälistä käsimerkkiä, mutta kuitenkin ajattele, kuinka paljon vaarannat muita autoilijoita? Myös autoilijat jotka ovat ylivarovaisia ja ajavat alinopeutta aiheuttavat paljon vaaratilanteita. Puuuttuko heiltä sitten itseluottamus vai ajotaito? Minua itseäni on ihmettänyt se, miksi useat ihmiset eivät käytä vilkkua esim. liikenneympyröissä? Onko se Minä itse tiedän minne olen menossa - asenne? Kun on ollut kyselyitä, Kuinka hyvä kuljettaja olet? ihmiset vastaavat mielestäni aina taitojensa ylitse. Itseni arvioisin siihen keskivertokuskin paikkeille tai hieman alemmaksi. Jos voin antaa neuvoja ihmisille nuorille kuin vanhoille sanon nämä asiat: Ajakaa liikennevirran mukaan,noudattakaa liikennesääntöjä ja käyttäkää sitä vilkkua kun käännytte!

11 Numero Huhtasuolainen Sivu 11 Kari Tiihonen Autoharrastaja Kerro hieman itsestäsi. Nimeni on Kari Tiihonen, ikä 49. Miten autoharrastuksesi sai alkunsa ja mitä autoja omistat? Olen omistanut museoajoneuvon noin 2 vuotta. Minulla on ollut kiinnotusta vanhoihin autoihin ja sopiva sattui löytymään autoliikkeestä; Porsche 924 vuosimallia 78. Toinen auto on vuoden 82 Volkswagen Polo joka odottaa museorekisteröintiä johon vaaditaan kolmenkymmenen vuoden ikä. Minulla oli sopivasti aikaa käsillä ja tästä sai hauskan, monipuolisen ja myös haastavan harrastuksen. Millaisia riskejä harrastukseen liittyy? Autoissa saattaa olla enemmän tai vähemmän korjattavaa joka on sitten verrannollinen hintaan. Vaikka auto olisi kuinka hyvä niin aina siinä riittää tekemistä. Restauroitko autoja itse? En pysty siihen itse joten käytän apuna alan ammattilaisia. En hae hakemalla autoa tällä hetkellä mutta seuraan alan lehtiä ja pidän silmät auki. Kiinnostavia ominaisuuksia ovat paitsi harvinaisuus myös muodot ja tekniikka. Haluan nimenomaan autoja jotka kiinnostavat itseäni. Kiinnostaako autojen alkuperä ja historia? Tottakai se kiinnostaa mikä auton historia on ja missä se on vaikuttanut. Porsche on valmistettu vuonna 78 ja tehtaalta se on lähtenyt Californiaan. Auto on jenkkiversio ja siihen on tiukempien pakopäästömääräysten takia moottorista karsittu tehoja. 92 auto palasi Saksaan josta se tuli Suomeen vuonna Ostin sen Auto oli jo museorekisterissä mutta siinä oli paljon laittamista ja tulee olemaankin. Tuulilasissa oli halkeama ja kaikennäköistä vikaa mitä yleensä vanhoissa autoissa on. Unelma-auto? Sellainen 70-luvun iso amerikkalainen muskeliauto. Joskus on tullut Pontiac Thunderbirdiä katseltua. Mielipiteitä nykyautoista? Ekoautot; OK vai silppuriin? Heh, joka haluaa mopolla ajaa niin se ajaa mopolla. Onko ikä tai saatavuus tärkeitä seikkoja autoa hankkiessa ja mitkä ovat sinulle kiinnostavia ominaisuuksia? Ihan hienoja ne ovat mutta hirveän kalliita. Todella erilaisia, elektroniikka hoitaa auton hallintaa kun taas vanhoissa ajaminen tehtiin perstuntumalla. Autoharrastaja Kari Tiihonen

12 Huhtasuolainen Numero

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille ...talking to You! 2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskus Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille siistii olla kimpassa Nuoruudessa tunne-elämä, fyysiset ominaisuudet ja

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.-16.10.2012 JYVÄSKYLÄ J e s a j a 1:17 Opetelkaa tekemään hyvää, harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaisia, hankkikaa orvoille oikeus, ajakaa

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 Leena Haanpää Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI Turun yliopisto LANU-koordinaatioryhmä 26.11.2015 Turku Näin tutkimus toteutettiin NUORET LUUPIN ALLA 2014 Vastaajat

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Meidän koulu.»isojoen koulukolmio«milja Forsman

Meidän koulu.»isojoen koulukolmio«milja Forsman Meidän koulu»isojoen koulukolmio«milja Forsman 31.5.2016 Sisällysluettelo Meidän koulu...1 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli?...4 2.2 Luokka?...4 2.3 Silmien väri?...5 2.4 Koulumatkan pituus?...5

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille 2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille SE ON siistii olla kimpassa

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille 2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille SE ON siistii olla kimpassa - Kuka minä olen? Nuoruudessa tunne-elämä, fyysiset ominaisuudet ja persoonallisuus

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Työnjaon merkitys fysioterapeutille

Työnjaon merkitys fysioterapeutille Työnjaon merkitys fysioterapeutille Tutkimus tutuksi tapaaminen 29.5.2015: Terveydenhuollon ammattien työnjaon johtamisen vaikutus työn mielekkyyteen ja tuottavuuteen Heli Kangas UEF // University of Eastern

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI 2018 Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura 18% ENEMMÄN YHTEYDENOTON YRITYKSIÄ EDELLISVUOTEEN VERRATTUNA, 22% ENEMMÄN KÄYTYJÄ KESKUSTELUJA Sekasin-chat

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa. Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012

Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa. Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012 Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012 Lasten ehdoilla perheen taloudessa? Lapset yhä useammin perheen projekteja, ajankäyttö lasten

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

1. Tehtäväsarja. Keskustele kokeen pitäjän kanssa hänen ehdottamastaan aiheesta!

1. Tehtäväsarja. Keskustele kokeen pitäjän kanssa hänen ehdottamastaan aiheesta! 1. tétel 1/2. oldal 1. Tehtäväsarja Suullinen koe koostuu kolmesta arvioitavasta osasta. Tehtävissä 2 ja 3 kokeen suorittajalla on noin puoli minuuttia aikaa tehtävien miettimiseen. Koe alkaa johdattelevalla

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248 Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista Kyselyaika 11. 22.5.2017 Vastaajia yhteensä 248 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 237 Nainen 81% Mies 19% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon.

Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon. Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon. Tässä tilaa tekstille! POHJAN MA A-HAN KE ÖSTERBOTTEN-PROJEKTET 2005-2014 Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri Keski-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri Vaasan

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot