Tiedote Seurakuntavaalien äänestysprosentti jäi alle kymmeneen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiedote 10.11.2014. Seurakuntavaalien äänestysprosentti jäi alle kymmeneen"

Transkriptio

1 Tiedote Lappeenrannan seurakuntayhtymän viestintä PL 45, Lappeenranta p , lappeenranta.tiedotus@evl.fi Seurakuntavaalien äänestysprosentti jäi alle kymmeneen Vaikka seurakuntavaalikampanjaa Usko hyvän tekemiseen toteutettiin näkyvästi niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti, Lappeenrannassa äänestysprosentti laski neljän vuoden takaisesta. Isänpäivänä äänestettiin luottamushenkilöt Lappeenrannan seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon ja kunkin seurakunnan omaan seurakuntaneuvostoon valtuustokaudelle Äänestysprosentti koko yhtymässä oli 8,4. Neljä vuotta sitten Lappeenrannassa äänesti 9,8 prosenttia äänioikeutetuista. Vuoden 2014 seurakuntavaalien seurakuntakohtainen äänestysprosentti oli Joutsenossa 12,1, Lappeella 7,6, Lappeenrannassa 7,7, Lauritsalassa 7,6 ja Sammonlahdessa 8,6 prosenttia. Neljän vuoden takaisissa vaaleissa Joutsenossa äänesti 12,7, Lappeella 9,7, Lappeenrannassa 10,1, Lauritsalassa 8,5 ja Sammonlahdessa 7,9 prosenttia äänioikeutetuista. Kirkot palvelivat äänestyspaikkoina vaalipäivänä Vaaliuurnat avautuivat kaikissa pääkirkoissa sunnuntaina heti jumalanpalveluksen jälkeen. Äänestysaika jatkui iltakahdeksaan asti. Vaaleissa saattoivat äänestää kaikki 16 vuotta mennessä täyttäneet evankelisluterilaisen kirkon jäsenet. Lappeenrannan ev.-lut. seurakunnissa äänioikeutettuja oli yhteensä henkeä. Vaalipäivänä vaali toimitettiin äänestämällä ehdokasta oman seurakunnan ehdokaslistalta oman seurakunnan kirkossa. Sunnuntain aikana Joutsenossa äänesti 241 henkeä eli 3,6 % äänioikeutetuista, Lappeella 221 henkeä eli 2,8 % äänioikeutetuista, Lappeenrannan seurakunnassa 608 henkeä eli 3,7 % äänioikeutetuista, Lauritsalan seurakunnassa 241 henkeä eli 3,1 % äänioikeutetuista ja Sammonlahdessa 257 henkeä eli 3,3 % äänioikeutetuista. Nuorten, vuotiaiden äänestysinnostus jäi vaaleissa laimeaksi: yhtymätasolla nuorten äänestäjien kokonaismäärä jäi alle viidenkymmenen. Seurakuntalaiset valitsivat vaaleissa 51 paikallispäättäjää Lappeenrannan seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon sekä luottamushenkilöt jokaisen seurakunnan omaan seurakuntaneuvostoon. Yhteisen kirkkovaltuuston seurakuntakohtaiset paikkamäärät jakautuvat seurakuntien jäsenluvun mukaan seuraavasti: kahdeksan paikkaa Joutsenon seurakunnalle, 9 paikkaa Lappeen seurakunnalle, 16 paikkaa Lappeenrannan seurakunnalle, 9 paikkaa Lauritsalan seurakunnalle ja 9 paikkaa Sammonlahden seurakunnalle. Seurakuntaneuvostojen jäsenmäärät ovat seuraavat: Joutseno 12, Lappee 14, Lappeenranta 14, Lauritsala 12 ja Sammonlahti 12. Ennakkoäänestys onnistui vaihtelevasti seurakunnittain Ennakkoäänestysviikolla äänensä esimerkiksi marketteihin ja oppilaitoksiin sijoitetuissa äänestyspisteissä antoi henkeä eli 5,3 prosenttia äänioikeutetuista.

2 Joutsenon seurakunnassa ennakkoon äänestäneiden määrä putosi vuoden 2010 vaaleista 45 hengellä, 617 äänestäjästä 572 äänestäjään. Lappeen seurakunnassa ennakkoon äänesti 303 henkeä, kun määrä neljä vuotta sitten oli 488. Lappeenrannan seurakunnan ennakkoäänestyspisteillä vieraili 874 äänioikeutettua. Lappeenrannassa ennakkoon äänestäneitä vuonna 2010 oli 846. Lauritsalan seurakunnassa ennakkoäänestäjien määrä laski muutamalla kymmenellä neljän vuoden takaisesta. Nyt äänioikeutetuista äänesti ennakkoon 355 henkeä, kun määrä edellisissä vaaleissa oli 383. Sammonlahden seurakunnassa antoi äänensä ennakkoon 398 äänioikeutettua. Äänestäneiden määrä kasvoi reilulla sadalla hengellä edellisiin seurakuntavaaleihin verrattuna, jolloin vastaava luku oli 296. Ehdokaslistat eivät jääneet nuoria vaille Seurakuntavaaleissa saattoi asettua ehdokkaaksi 18 vuotta täyttänyt, konfirmoitu seurakunnan jäsen. Lappeenrannassa ehdokasmäärät pysyivät vuoden 2010 vaalien tasolla Joutsenossa, Lappeella ja Lauritsalassa. Selkein ehdokasmäärän lasku tapahtui Lappeenrannan seurakunnassa, kun taas Sammonlahdessa oli havaittavissa pientä nousua ehdokasmäärässä erityisesti seurakuntaneuvoston osalta. Sammonlahden listoille saatiin myös uusia ehdokkaita muita seurakuntia enemmän. Ainoastaan Joutsenon ja Lauritsalan seurakunnilla oli useampi ehdokaslista sekä valtuuston että seurakuntaneuvoston vaalissa. Lappeenranta kipusi alle 30-vuotiaiden ehdokkaiden kokonaismäärässä 10 prosenttiin muun muassa Jyväskylän, Rovaniemen, Tampereen ja Turun rinnalla. Ainoastaan Joutsenon seurakunnan listoilta ei löytynyt yhtään alle 30-vuotiasta ehdokasta. Luottamushenkilöiden tehtävänä on edustaa seurakuntalaisia, luoda julkisuudessa kuvaa kirkosta, antaa osaamisensa seurakunnan käyttöön ja toimia seurakuntayhtymän työntekijöiden tukijana. Päättäjät osallistuvat seurakuntayhtymän toiminnan ja talouden suunnitteluun, kiinteistöjen korjaamiseen ja rakentamiseen, seurakuntatyön kehittämiseen ja painopisteiden valintaan sekä kirkolliskokousedustajien, hiippakuntavaltuutettujen ja piispan valintaan. He vaikuttavat myös työntekijävalintoihin sekä virkojen ja tehtävien sisältöihin. Luottamushenkilökaarti uudistuu mittavasti Vuoden 2014 vaalien ehdokasasettelun keskeisin viesti oli, että kirkkoon tarvitaan hyviä päättäjiä, jotka edustavat laajasti koko jäsenistöä. Erilaiset mielipiteet ja näkökulmat ovat tervetulleita seurakuntiin. Lappeenrannassa uusia tuulahduksia tulevaan valtuustokauteen on luvassa yhteiseen kirkkovaltuuston sekä seurakuntaneuvostoihin nousevien tuoreiden luottamushenkilöiden myötä. Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenistö uudistuu 20 hengellä. Joutsenon seurakuntaneuvostoon nousee 7, Lappeen seurakuntaneuvostoon 2, Lappeenrannan seurakuntaneuvostoon 6, Lauritsalan seurakuntaneuvostoon 2 ja Sammonlahden seurakuntaneuvostoon 5 uutta luottamushenkilöä. Lappeen, Lappeenrannan ja Sammonlahden seurakunnat saivat myös nuoria, alle-30- vuotiaita luottamushenkilöitä. Lappeen seurakuntaa edustaa yhteisessä kirkkovaltuustossa tulevalla valtuustokaudella Niko Silonsaari. Lappeen seurakuntaneuvostosta paikan nappasivat Niko Silonsaari ja Anni Myllärinen. Lappeenrannassa alle 30- vuotiaista ehdokkaista paikan yhteiseen kirkkovaltuustoon sekä seurakuntaneuvostoon sai Kalle Rapi. Rapin lisäksi nuorista ehdokkaista seurakuntaneuvostoon nousi Aino Vuotilainen. Sammonlahdesta seurakuntaneuvostoon äänestettiin Joonas Paavilainen. 2/7

3 Tutut nimet ääniharavina Ääniharavia syksyn 2014 seurakuntavaaleissa olivat Ilkka Pöyhönen Joutsenossa, Matti Mölsä Lappeenrannassa ja Reijo Mustonen Sammonlahdessa. Pöyhönen sai valtuuston vaalissa 179 ääntä ja neuvoston vaalissa 147 ääntä. Mölsä keräsi valtuuston vaalissa 174 ääntä ja neuvoston vaalissa 143. Sammonlahden seurakunnan ääniharava Mustosen äänimäärä valtuuston vaalissa oli 79 ja neuvoston vaalissa 69. Alla vuoden 2014 seurakuntavaalien seurakuntakohtaiset tulokset: Joutsenon seurakunta: Äänioikeutettuja: 6746 Annettuja ääniä: 815 Äänestysprosentti: 12,1 Vaalipäivänä äänestäneitä: 241 Ennakkoon äänestäneitä: 574 Ennakkoäänestysprosentti: 8,5 Nuorten äänestäjien (16 17-v.) määrä: 7 Uusien luottamushenkilöiden määrä: 13 Hylättyjä ääniä: 64 Kotiäänestys: 23 Lista I Yhteisvastuun kirkko Rauno Miettinen, myyjä Ilkka Tiimo, laitosmies Kimmo Reponen, työmies, eläkeläinen Ilkka Pöyhönen, professori Jaakko Arminen, yrittäjä Urho Tujula, maanviljelijä, eläkeläinen Päivi Kangaspunta, terveydenhoitaja Sari Toikka, johdon assistentti, KTM Lista I Yhteisvastuun kirkko Rauno Miettinen, myyjä Ilkka Tiimo, laitosmies Kimmo Reponen, työmies, eläkeläinen Tiina Jokelainen, myymäläesimies Ilkka Pöyhönen, professori Jaakko Arminen, yrittäjä Sari Toikka, johdon assistentti, KTM Urho Tujula, maanviljelijä, eläkeläinen Elina Rintee, perhepäivähoitaja Päivi Kangaspunta, terveydenhoitaja Antti Jarva, lääkäri Kaarina Marttila, erikoissairaanhoitaja, eläkeläinen Lappeen seurakunta: Äänioikeutettuja: /7

4 Annettuja ääniä: 597 Äänestysprosentti: 7,6 Vaalipäivänä äänestäneitä: 221 Ennakkoon äänestäneitä: 376 Ennakkoäänestysprosentti: 4,8 Nuorten äänestäjien (16 17-v.) määrä: 10 Uusien luottamushenkilöiden määrä: 3 Hylättyjä ääniä: 19 Kotiäänestys: 6 Marja Hovi, eläkeläinen Helena Puustinen, järjestöpäällikkö Ilpo Sientola, maatalousyrittäjä Matti Mäkirinta, eläkeläinen Juha Kuorttinen, luomuviljelijä Pauli Pajunen, maa- ja metsätalousyrittäjä Eino Heinola, agrologi Lasse Jutila, tulliylitarkastaja Niko Silonsaari, opiskelija Marja Hovi, eläkeläinen Helena Puustinen, järjestöpäällikkö Matti Mäkirinta, eläkeläinen Juha Kuorttinen, luomuviljelijä Ilpo Sientola, maatalousyrittäjä Pauli Pajunen, maa- ja metsätalousyrittäjä Heljä Tyrisevä, perushoitaja Eino Heinola, agrologi Lasse Jutila, tulliylitarkastaja Niko Silonsaari, opiskelija Jarmo Piispanen, opistoupseeri Arja Ylä-Outinen, yrittäjä Lasse Teräväinen, lehtori Anni Myllärinen, yhteisöpedagogi Lappeenrannan seurakunta: Äänioikeutettuja: Annettuja ääniä: 1938 Äänestysprosentti: 7,7 Vaalipäivänä äänestäneitä: 608 Ennakkoon äänestäneitä: 662 Ennakkoäänestysprosentti: 4 Nuorten äänestäjien (16 17-v.) määrä: 14 Uusien luottamushenkilöiden määrä: 15 Hylättyjä ääniä: 84 Kotiäänestys: 3 Lista I Seurakunta eläväksi 4/7

5 Matti Mölsä Arto Varis Juha Rantalainen Kalle Rapi Panu Kärri Matti Matikainen Hanna Holopainen Liisa Tirronen Kaija Niiranen Aulis Nakari Keijo Martikainen Ilpo Talikka Ahti Manninen Jorma Telkkä Marja-Riitta Turunen Paula Kuikka-Kiljunen Lista I Seurakunta eläväksi Matti Mölsä Helena Puolakka Arto Varis Juha Rantalainen Aino Vuotilainen Kalle Rapi Matti Matikainen Hanna Holopainen Panu Kärri, asiakkuusjohtaja Keijo Martikainen, teollisuustyöntekijä/free lancer -toimittaja Kaija Niiranen, lähihoitaja Ilpo Talikka, luokanopettaja Liisa Tirronen, päiväkodin emäntä Aulis Nakari, revisioneuvos Lauritsalan seurakunta: Äänioikeutettuja: 7904 Annettuja ääniä: 599 Äänestysprosentti: 7,6 Vaalipäivänä äänestäneitä: 241 Ennakkoon äänestäneitä: 358 Ennakkoäänestysprosentti: 4,5 Nuorten äänestäjien (16 17-v.) määrä: 8 Uusien luottamushenkilöiden määrä: 2 Hylättyjä ääniä: 37 Kotiäänestys: 1 Lista I Ilosanoma Teille Teuvo Eskelinen, eläkeläinen Antti Taipale, musiikin lehtori Eero Moisio, ylivartija, eläkeläinen 5/7

6 Juha Myllynen, tekninen neuvoja, eläkeläinen Olli Kuivalainen, professori Olli Saarela, radiotoimittaja, eläkeläinen Petteri Myllynen, luokanopettaja Päivi Laakso-Kuivalainen, diplomi-insinööri Sirpa Nurkkala-Kilpiäinen, lastenhoitaja Lista I Ilosanoma Teille Marja Kukkonen, eläkeläinen Teuvo Eskelinen, eläkeläinen Antti Taipale, musiikin lehtori Eero Moisio, ylivartija, eläkeläinen Harri Holm, diplomi-insinööri, eläkeläinen Juha Myllynen, tekninen neuvoja, eläkeläinen Katri Savolainen, uskonnon ja psykologian lehtori, eläkeläinen Olli Kuivalainen, professori Olli Saarela, radiotoimittaja, eläkeläinen Petteri Myllynen, luokanopettaja Päivi Laakso-Kuivalainen, diplomi-insinööri Sirpa Nurkkala-Kilpiäinen, lastenhoitaja Sammonlahden seurakunta: Äänioikeutettuja: 7816 Annettuja ääniä: 673 Äänestysprosentti: 8,6 Vaalipäivänä äänestäneitä: 257 Ennakkoon äänestäneitä: 416 Ennakkoäänestysprosentti: 5,3 Nuorten äänestäjien (16 17-v.) määrä: 7 Uusien luottamushenkilöiden määrä: 5 Hylättyjä ääniä: 52 Kotiäänestys: 1 Reijo Mustonen, rakennusinsinööri Antti Erämo, ympäristövastaava Hanna Rantalainen, luokanopettaja Kaija Nikunen, hygieniahoitaja, sairaanhoitaja Mikko Lind, opiskelija (AMK) Ritva Mällinen, lähihoitaja Martta Hirvikallio, pääluottamusmies Unto Kiljunen, opinto-ohjaaja Risto Manninen, opistoupseeri, evp Reijo Mustonen, rakennusinsinööri Antti Erämo, ympäristövastaava Hanna Rantalainen, luokanopettaja 6/7

7 Kaija Nikunen, hygieniahoitaja, sairaanhoitaja Mikko Lind, opiskelija (AMK) Timo Iivarinen, diplomi-insinööri Joonas Paavilainen, opiskelija Marja-Leena Sokura, perheneuvoja, eläkkeellä Ritva Mällinen, lähihoitaja Virpi Ulmanen, projektipäällikkö, DI Martta Hirvikallio, pääluottamusmies Unto Kiljunen, opinto-ohjaaja Vaaleja koskevat tiedustelut: Keskusvaalitoimikunnan puheenjohtaja, kirkkoherra Juha Tiihonen puh /7

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo 18.00

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo 18.00 YHTEINEN Asialista Aika Keskiviikko 4.2.2015 klo 18.00 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu

Lisätiedot

Asialista Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. 2 Työjärjestyksen hyväksyminen 3 Pöytäkirjan tarkastus ja ääntenlaskijat

Asialista Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. 2 Työjärjestyksen hyväksyminen 3 Pöytäkirjan tarkastus ja ääntenlaskijat YHTEINEN Asialista Aika Keskiviikko 1.2.2017 klo 18.00 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo 18.00

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo 18.00 Asialista Aika Keskiviikko 21.10.2015 klo 18.00 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Torstai klo 18.00

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Torstai klo 18.00 YHTEINEN Asialista Aika Torstai 25.2.2016 klo 18.00 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika. Keskiviikko klo Paikka

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika. Keskiviikko klo Paikka Aika Asialista Keskiviikko 23.1.2019 klo 18.00 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo 18.00

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo 18.00 YHTEINEN Asialista Aika Keskiviikko 3.2.2016 klo 18.00 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Lauantai klo Paikka

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Lauantai klo Paikka Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Lauantai 24.1.2015 klo 16.30 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Musiikki- ja rippikoulusali

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 SEURAKUNTANEUVOSTO

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 SEURAKUNTANEUVOSTO LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika Tiistai 13.1.2015 klo 17.15 18.50 Paikka Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone, Lappeenranta Käsiteltävät asiat: 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 UUDEN SEURAKUNTANEUVOSTON ESITTÄYTYMINEN

Lisätiedot

Aika Tiistai klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone, Lappeenranta. Käsiteltävät asiat:

Aika Tiistai klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone, Lappeenranta. Käsiteltävät asiat: LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika Tiistai 10.2.2015 klo 17.00 18.38 Paikka Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone, Lappeenranta Käsiteltävät asiat: 16 KOKOUKSEN AVAUS 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone 3. krs, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone 3. krs, Lappeenranta. Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Kirkkokatu 10 A, 3. krs. / PL 45 53101 Lappeenranta 040 3126 301 lappeenranta.seurakunta@evl.fi Aika Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.00 20.31 Paikka Kirkkokatu

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 22.3.2017 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 14.3.2016 klo 17.30 18.20 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo 18.00

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo 18.00 YHTEINEN Asialista Aika Keskiviikko 31.5.2017 klo 18.00 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja Torstai klo (kahvit alkaen klo 16.30)

Asialista/ Pöytäkirja Torstai klo (kahvit alkaen klo 16.30) Aika 5-2015 Torstai 7.5.2015 klo 17.00 (kahvit alkaen klo 16.30) Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Valtakatu 38, kokoushuone Norppa/Kuutti, 6. krs., Lappeenranta ASIALISTA 52 KOKOUKSEN

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 7.3.2018 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu

Lisätiedot

Asialista Tiistai klo _19.57

Asialista Tiistai klo _19.57 Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 17.4.2018 klo 18.00 - _19.57 Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, Penttiläntie 5 ASIALISTA

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 16.5.2017 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 ASIALISTA

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeenrannan kirkon alasali, Mannerheiminkatu 1, Lappeenranta (HUOM! PAIKKA)

Pöytäkirja Lappeenrannan kirkon alasali, Mannerheiminkatu 1, Lappeenranta (HUOM! PAIKKA) 5-2016 Aika Torstai 26.5.2016 klo 17.00 (kahvit klo 16.45) Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Lappeenrannan kirkon alasali, Mannerheiminkatu 1, Lappeenranta (HUOM! PAIKKA) ASIALISTA

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018

Seurakuntavaalit 2018 Seurakuntavaalit 2018 Esittäjän nimi Paikka & päiväys Seurakuntavaalit 2018 Valitaan kirkon luottamushenkilöt Paikalliset vaalit Itsenäinen seurakunta: Kirkkovaltuusto Seurakuntayhtymä Seurakuntaneuvosto

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Tiistai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Tiistai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka Aika Tiistai 22.1.2019 klo 17.00 Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja 3-2016. Aika Tiistai 16.2.2016 klo 17.00 18.05. Kokoushuone, Koulukatu 10 Lappeenranta. Paikka

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja 3-2016. Aika Tiistai 16.2.2016 klo 17.00 18.05. Kokoushuone, Koulukatu 10 Lappeenranta. Paikka Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Kirkkokatu 10 A, 3. krs. / PL 45 53101 Lappeenranta 040 3126 301 lappeenranta.seurakunta@evl.fi Aika Tiistai 16.2.2016 klo 17.00 18.05 Paikka Kokoushuone,

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Tiistai klo Piiluvan leirikeskuksen sali, Taipalsaarentie 476, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Tiistai klo Piiluvan leirikeskuksen sali, Taipalsaarentie 476, Lappeenranta. 10-2016 Aika Tiistai 20.12.2016 klo 17.00 Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Piiluvan leirikeskuksen sali, Taipalsaarentie 476, Lappeenranta ASIALISTA 123 KOKOUKSEN AVAUS 124 KOKOUKSEN

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista/ Pöytäkirja Aika. Torstai klo (kahvit alkaen klo 16.45)

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista/ Pöytäkirja Aika. Torstai klo (kahvit alkaen klo 16.45) Aika 7-2015 Torstai 25.6.2015 klo 17.00 (kahvit alkaen klo 16.45) Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, 3. krs, Lappeenranta ASIALISTA 75 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Espoossa Vaali-info

Seurakuntavaalit Espoossa Vaali-info Seurakuntavaalit Espoossa 2018 Vaali-info 3.10.2018 Seurakuntavaalit pähkinänkuoressa Espoossa valitaan vuosiksi 2019 2022 61 jäsentä yhteiseen kirkkovaltuustoon Esbo svenska 6 Tuomiokirkkoseurakunta 16

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka 9-2016 Aika Torstai 24.11.2016 klo 17.00 Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 109 KOKOUKSEN AVAUS 110 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone 3. krs, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone 3. krs, Lappeenranta. Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Kirkkokatu 10 A, 3. krs. / PL 45 53101 Lappeenranta 040 3126 301 lappeenranta.seurakunta@evl.fi Aika Keskiviikko 25.3.2015 klo 17.00 18.25 Paikka Kirkkokatu

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista /Pöytäkirja Aika. Keskiviikko klo

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista /Pöytäkirja Aika. Keskiviikko klo Aika Asialista / Keskiviikko 18.4.2018 klo 17.40 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka ASIALISTA Neuvotteluhuone, Kirkkokatu

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 15.5.2018 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 ASIALISTA

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 16.8.2017 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 11.5.2015 klo 17.30-18.07. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 6-2015. Aika Keskiviikko 3.6.2015 klo 17.00. Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 6-2015. Aika Keskiviikko 3.6.2015 klo 17.00. Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 3.6.2015 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu

Lisätiedot

Pöytäkirja 1-2015. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja 1-2015. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 14.1.2015 klo 17.00 18.15 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 1

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista KUU Aika Torstai klo 17.00

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista KUU Aika Torstai klo 17.00 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Torstai 17.12.2015 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 2-2015. Aika Tiistai 10.2.2015 klo 18.00 20.12. Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 2-2015. Aika Tiistai 10.2.2015 klo 18.00 20.12. Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 10.2.2015 klo 18.00 20.12. Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 29.3.2016 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 ASIALISTA

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Joutsenon seurakuntakeskus, Penttiläntie 5, Joutseno.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Joutsenon seurakuntakeskus, Penttiläntie 5, Joutseno. Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 18.8.2015 klo 18.00 19.25 Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, Penttiläntie 5, 54100 Joutseno

Lisätiedot

Asialista Humaljärven maja, Humalniementie 410, Pulsa

Asialista Humaljärven maja, Humalniementie 410, Pulsa Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 17.8.2016 klo 17.00 19.19 Paikka Humaljärven maja, Humalniementie 410, Pulsa ASIALISTA

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 6.2.2018 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 ASIALISTA

Lisätiedot

KAARINA SINKKONEN Kaarina Sinkkonen yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja

KAARINA SINKKONEN Kaarina Sinkkonen yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ ASIALISTA 67 Valtakatu 38, PL 45 53101 LAPPEENRANTA PUH. 040 3126 202, FAX 05 477 2651 AIKA 12.12.2012 klo 18.00 Jouluruokailu klo 17.00 PAIKKA HUOM! Pulpin seurakuntatalo

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja 4-2015. Aika Tiistai 14.4.2015 klo 16.30 19.56. Valtakatu 38, 6. krs, kokoushuone Norppa/Kuutti, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja 4-2015. Aika Tiistai 14.4.2015 klo 16.30 19.56. Valtakatu 38, 6. krs, kokoushuone Norppa/Kuutti, Lappeenranta. Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Kirkkokatu 10 A, 3. krs. / PL 45 53101 Lappeenranta 040 3126 301 lappeenranta.seurakunta@evl.fi Aika Tiistai 14.4.2015 klo 16.30 19.56 Paikka Valtakatu 38,

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Paikka. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Paikka. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Torstai 9.4.2015 klo 17.30 18.53 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 56 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Asialista Torstai klo _alkaen joululounaalla

Asialista Torstai klo _alkaen joululounaalla Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Torstai 17.12.2015 klo 11.30 _alkaen joululounaalla Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, Penttiläntie

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 20.2.2017 klo 17.30 18.18 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 1-2016. Aika Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00. Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 1-2016. Aika Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00. Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo 18.00

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo 18.00 YHTEINEN Asialista Aika Keskiviikko 5.4.2017 klo 18.00 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 11.4.2018 klo 17.00 18.15 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 31

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja 6-2015. Aika Maanantai 8.6.2015 klo 18.15 19.30. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja 6-2015. Aika Maanantai 8.6.2015 klo 18.15 19.30. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 8.6.2015 klo 18.15 19.30 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 81 KOKOUKSEN

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 4-2015. Aika Tiistai 24.2.2015 klo 17.00-17.10. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 4-2015. Aika Tiistai 24.2.2015 klo 17.00-17.10. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 24.2.2015 klo 17.00-17.10 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10 Lappeenranta. Paikka

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10 Lappeenranta. Paikka Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Kirkkokatu 10 A, 3. krs. / PL 45 53101 Lappeenranta 040 3126 301 lappeenranta.seurakunta@evl.fi Aika Torstai 14.1.2016 klo 17.00 18.30 Paikka Neuvotteluhuone,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista /Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Paikka

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista /Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Paikka YHTEINEN Asialista /Pöytäkirja Aika Keskiviikko 17.6.2015 klo 17.00 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka ASIALISTA Lappeen

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2014

Seurakuntavaalit 2014 Seurakuntavaalit 2014 Kirkossa on vaalivuosi. Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa 2014. Seurakuntavaalit ovat paikalliset vaalit, jotka järjestetään neljän vuoden välein. Vuoden 2014 seurakuntavaalit

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA/ESITYSLISTA

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA/ESITYSLISTA LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA/ESITYSLISTA 1 Aika Keskiviikko 5.10.2011 klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Koulukatu 10, rippikoulusali Käsiteltävät asiat: 70 KOKOUKSEN AVAUS 71 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Aika Keskiviikko 20.3.2019 klo 16.30 18.12 Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 29 KOKOUKSEN AVAUS 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka 1-2017 Aika Torstai 26.1.2017 klo 17.15 Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi

Lisätiedot

Asialista Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Asialista Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta YHTEINEN Asialista Aika Keskiviikko 25.5.2016 klo 18.00 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu

Lisätiedot

Asialista Tiistai klo _ Joutsenon seurakuntakeskus, luentosali

Asialista Tiistai klo _ Joutsenon seurakuntakeskus, luentosali Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Paikka Tiistai 14.2.2017 klo 18.00 - _18.40 Joutsenon seurakuntakeskus, luentosali ASIALISTA

Lisätiedot

Asialista Keskiviikko klo _

Asialista Keskiviikko klo _ Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 7.2.2018 klo 18.00 _ Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, Penttiläntie 5 ASIALISTA

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 13.11.2017 klo 17.30 18.02 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 13-2015. Aika Maanantai 14.12.2015 klo 17.30 18.41. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 13-2015. Aika Maanantai 14.12.2015 klo 17.30 18.41. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 14.12.2015 klo 17.30 18.41 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo 18.00

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo 18.00 Asialista Aika Keskiviikko 19.10.2016 klo 18.00 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10,

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 11.12.2017 klo 17.30 18.15 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 17.2.2015 klo 17.00 19.40 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 16.5.2016 klo 17.30 18.00 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

32.1 % 17.9 % 13.5 % Ilmajoen seurakunta ÄÄNESTYSAKTIIVISUUS KIRKKOVALTUUSTON VAALEISSA YHTEENVETO KIRKKOVALTUUSTOON VALITUISTA LUOTTAMUSHENKILÖISTÄ

32.1 % 17.9 % 13.5 % Ilmajoen seurakunta ÄÄNESTYSAKTIIVISUUS KIRKKOVALTUUSTON VAALEISSA YHTEENVETO KIRKKOVALTUUSTOON VALITUISTA LUOTTAMUSHENKILÖISTÄ Ilmajoen seurakunta http://www.ilmajoenseurakunta.fi (http://www.ilmajoenseurakunta.fi) Pysyvä linkki tälle sivulle http://www.seurakuntavaalit.fi/tulokset-seurakunnittain/-/turnout/show/000424 (http://www.seurakuntavaalit.fi/tulokset-seurakunnittain/-/turnout/show/000424)

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Ehdokasasettelu päättyy Ennakkoäänestys Vaalipäivä

Seurakuntavaalit Ehdokasasettelu päättyy Ennakkoäänestys Vaalipäivä Seurakuntavaalit 2018 Ehdokasasettelu päättyy 17.9.2018 Ennakkoäänestys 6.-10.11.2018 Vaalipäivä 18.11.2018 Luottamushenkilöksi? Kiinnostaako sinua vaikuttaminen omassa seurakunnassasi? Haluaisitko uudistaa

Lisätiedot

Asialista 8-2015. Torstai 12.11.2015 klo 18.00 - _19.10. Joutsenon seurakuntakeskus

Asialista 8-2015. Torstai 12.11.2015 klo 18.00 - _19.10. Joutsenon seurakuntakeskus Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Paikka Torstai 12.11.2015 klo 18.00 - _19.10 Joutsenon seurakuntakeskus ASIALISTA 100 Kokouksen

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 24.1.2018 klo 17.00 19.05 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 1

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 12.12.2016 klo 17.30 18.20 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 14.11.2016 klo 17.30 18.23 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Mannerheiminkatu 1, Lappeenrannan kirkon alasali. Paikka

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Mannerheiminkatu 1, Lappeenrannan kirkon alasali. Paikka 7-2016 Aika Torstai 29.9.2016 klo 17.00 Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Mannerheiminkatu 1, Lappeenrannan kirkon alasali ASIALISTA 77 KOKOUKSEN AVAUS 78 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Maanantai klo Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Maanantai klo Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 11.5.2015 klo 17.00 17.52 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 70

Lisätiedot

Asialista Tiistai klo _19.53

Asialista Tiistai klo _19.53 Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 9.10.2018 klo 18.00 - _19.53 Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, Penttiläntie 5 ASIALISTA

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 28.9.2015 klo 16.30 18.32 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu

Lisätiedot

Asialista Tiistai klo _18.55

Asialista Tiistai klo _18.55 Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 28.8.2018 klo 18.00 - _18.55 Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, Penttiläntie 5 ASIALISTA

Lisätiedot

Asialista Joutsenon seurakuntakeskus

Asialista Joutsenon seurakuntakeskus Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 17.8.2016 klo 18.00 18.54 Paikka Joutsenon seurakuntakeskus ASIALISTA 46 Kokouksen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista 2-2015. Aika Keskiviikko 27.5.2015 klo 18.00

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista 2-2015. Aika Keskiviikko 27.5.2015 klo 18.00 YHTEINEN Asialista Aika Keskiviikko 27.5.2015 klo 18.00 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu

Lisätiedot

Asialista Keskiviikko klo _ Joutsenon seurakuntakeskus

Asialista Keskiviikko klo _ Joutsenon seurakuntakeskus Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Paikka Keskiviikko 16.8.2017 klo 18.00 - _20.20 Joutsenon seurakuntakeskus ASIALISTA 39 Kokouksen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka YHTEINEN Asialista Aika Keskiviikko 4.2.2015 klo 17.30 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka ASIALISTA Lappeen seurakuntatalo,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Asialista Aika Keskiviikko 1.11.2017 klo 18.0025 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista /Pöytäkirja Aika. Keskiviikko klo

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista /Pöytäkirja Aika. Keskiviikko klo Aika Paikka ASIALISTA Asialista / Keskiviikko 11.7.2018 klo 17.00 Lappeen seurakuntasali, Valtakatu 38 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 21.5.2018 klo 17.30 18.21 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 SAMMONLAHDEN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 Hietakallionkatu 7, PL 5 53851 LAPPEENRANTA PUH. 05 6126513, FAX 05 6126506 Aika Tiistai 17.2.2009 klo 17.00 18.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali,

Lisätiedot

Asialista Joutsenon seurakuntakeskus

Asialista Joutsenon seurakuntakeskus Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 19.12.2017 klo 18 Paikka Joutsenon seurakuntakeskus ASIALISTA 59 Kokouksen avaus 60 Kokouksen

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 8.8.2018 klo 17.00 17.40 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 59

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 13.3.2017 klo 17.30 18.07 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

Asialista Maanantai alkaen klo jouluaterialla

Asialista Maanantai alkaen klo jouluaterialla Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 10.12.2018 alkaen klo 18.00 jouluaterialla Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, Penttiläntie

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.30 18.20 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 14

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista /Pöytäkirja Aika. Keskiviikko klo

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista /Pöytäkirja Aika. Keskiviikko klo Aika Paikka ASIALISTA Asialista / Keskiviikko 24.4.2019 klo 17.00 Taloustoimisto Koulukatu 12 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Lauritsalan seurakuntakoti,

Lisätiedot

LAPPEEN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 SEURAKUNTANEUVOSTO 9 2008 Kirkkokatu 10 53101 LAPPEENRANTA PUH. 05 612600, FAX 05 6126236

LAPPEEN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 SEURAKUNTANEUVOSTO 9 2008 Kirkkokatu 10 53101 LAPPEENRANTA PUH. 05 612600, FAX 05 6126236 LAPPEEN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 Kirkkokatu 10 53101 LAPPEENRANTA PUH. 05 612600, FAX 05 6126236 Aika 10.9.2008 klo 17.00 20.31 Paikka Kaislarannan leirikeskus, Lappeenranta. Käsiteltävät asiat 97 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 21.8.2017 klo 17.00 17.48 Paikka Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 63 KOKOUKSEN

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja 7-2013. Aika Keskiviikko 4.12.2013 klo 17.00-19.00. Lappeen neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja 7-2013. Aika Keskiviikko 4.12.2013 klo 17.00-19.00. Lappeen neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 4.12.2013 klo 17.00-19.00 Paikka Lappeen neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 11.9.2017 klo 17.30 18.00 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009 Sivu: 1 P1 Lieksan vaalipiiri Lähetetty: 7469 Äänestys%: 36,1 Hyväksytty: 2612 Hyväksytty%: 96,8 Hylätty: 85 Hylätty%: 3,2 Valitaan: 20 Varoja puuttuu: 3 L1 Ehdokaslista A : 378 %: 14,5 ja: 3 ja%: 15,0

Lisätiedot

Asialista Joutsenon seurakuntakeskus

Asialista Joutsenon seurakuntakeskus Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 17.10.2017 klo 18.00-19.15 Paikka Joutsenon seurakuntakeskus ASIALISTA 48 Kokouksen avaus

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka Aika Torstai 2.5.2019 klo 17.00 19.13 Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 41 KOKOUKSEN AVAUS 42 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot