Salon samoojien Pyöräretki 2017 Ruotsissa Mälaren-järven ympärillä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Salon samoojien Pyöräretki 2017 Ruotsissa Mälaren-järven ympärillä"

Transkriptio

1 Salon samoojien Pyöräretki 2017 Ruotsissa Mälaren-järven ympärillä Matkapäiväkirjat, kuvat pyöräilijöiden ottamia. Sunnuntai Turku-Tukholma iltalaivalla yli, klo 20:55 06:30.

2 Manantai Tukholma-Bålsta Kun maanantaiaamuna heräsimme Viking Grace nimisessä hotellissamme, oli se vaihtanut paikkaa Turusta Tukholmaan. Vaikka heräsimmekin ajoissa, tuli allekirjoittaneille aamiaisen kanssa kiire. Sataakohan Tukholmassa aina kesäkuun alussa? Kun me 13 reipasta pyöräilijää rullasimme ulos autokannelta, jouduimme samoin kuin vuotta aikaisemmin, heti pukeutumaan sadevarusteisiin. Lämpötilakin oli suunnilleen samat 14 astetta. Tukholma on suurkaupunki. Sen huomasimme, kun navigoimme ulos kaupungista monen mutkan kautta. Kevyen liikenteen väylilläkin sai olla koko ajan tarkkana, sillä kiireisiä polkupyöräilijöitä singahteli edestä ja takaa hurjaa vauhtia. Teimme päivän aikana useita pysähdyksiä. Vaatteita oli vaihdettava, kun hetkittäin satoi ja taas hetken päästä aurinko paistoi. Kahvitauko Maijan (Maja) kioskilla osui sopivasti sadekuuron hetkeen. Reitillämme oli paljon pyöräteitä mutta rapisi renkaissa joskus metsäinen hiekkatiekin eikä tylsältä pikitien reunaltakaan kokonaan vältytty. Suurkaupungin ulkopuolella näimme laiduntavia lampaita ja hevosia sekä tiellä valtavasti kotiloita. Monella ruotsalaisella oli useita koiria. Tukholman satelliittilähiössä Kallhällissä kävimme ruokailemassa. Aika monen lautasella oli köttfärslimpa (lihamureke). Loppu matkalla kävimme vielä Bålstan liikekeskuksessa kahvilla ja ostamassa makkaraa illan grillausta varten. Pieni yllätys oli se, kuinka moni kohtaamistamme ihmisistä puhui suomea tai ainakin ymmärsi sitä. Nyt matkaa majapaikkaan oli alle kymmenen kilometriä. Tällä loppumatkalla poksahti Maijan pyörästä vielä rengas. Kello näytti puolta kahdeksaa kun saavuimme majapaikkaamme. Melkein 90 kilometriä ja 12 tuntia pyöräilyä sekä iltapalaksi grillatut makkarat saivat matkalaiset väsyneiksi. Ei siis muuta kuin pienet turinat ja tuutimaan. Päivi ja Jari Aamulla majapaikan edessä Bålstassa.

3 Tiistai Bålsta-Västerås Bålsta, iso ja pieni mökki Aamupalan teimme itse, jääkaapista löytyivät normaalit ruotsalaiset ainekset. Yöllä oli satanut, joten pyörät olivat vielä märkiä niitä pakatessamme. Aamujumpan ja runsaiden valokuvausten jälkeen pääsimme matkaan. Taivaalla oli tummia pilviä ja tuuli oli edelleen navakkaa ja tietty vastainen. Onneksi sadetta tuli päivän mittaan vähän ja tuulikin oli myötäistä loppumatkasta. Valitsimme suorimman tien kohti Enköpingia. Ihailimme tien varsilla olevia isoja, hyvin hoidettuja ratsu- ja maatiloja. Toinen toistaan komeampia lämminverihevosia oli laitumella pitkin matkaa, peuroja näkyi vähän väliä, Päivi tarkkasilmäisenä näki varmasti niitä eniten. Enköpingissa poikkesimme kahvilla ja jäätelöllä sekä täydensimme muonavarastoa. Jatkoimme nyt matkaa merkityllä pyöräreitillä Benalan ja Bredsdalenin kautta. Se kannatti, sillä maisemat muuttuivat aina vaan paremmiksi. Liikenne mutkaisella tiellä oli hiljaista, oli ylä- ja alamäkeä, taukoja pidettiin sopivin välein. Ennen Västeråsia, Badelundassa, poikkesimme aivan tien vieressä olevalla Anundshögin esihistorialliselle paikalle. Keskellä aluetta oli Ruotsin korkein hautakumpu, jolta oli komeat näkymät, nk. venehautoja oli kaivettu esiin ja muutama avoin kaivauskohta löytyi myös alueelta. Paikan innokas opas kertoi alueen historiasta. Majapaikka, pieni Abrins hotel Västeråsissa löytyi läheltä keskustaa. Pyörät saimme onneksi läheiseen pyöräliikkeeseen yöksi, hotellin tai alakerran autovuokraamon tiloihin ne eivät mahtuneet. Illalla lähdimme porukalla etsimään ruokapaikkaa, niitä löytyikin kävelykadulta useampia. Valitsimme pihvipaikan, häränfilee ja lohi olivat suosikit. Kun maksun aika tuli, ihmeeksemme tarjoilija sanoi, ettei käteinen raha käy, pitää maksaa kortilla. Osa onnistui maksamaan kuitenkin käteisellä, kun oli tasaraha. Kummallista sähläystä maksaminen kuitenkin oli, jäi vähän epämääräinen olo paikasta varsinkin, kun yhdeltä porukastamme yritettiin ottaa maksu tuplaten. Palasimme pikkuhiljaa hotellille ja oli aika mennä nukkumaan. Matkaa tiistaina kertyi n 60 km. Sinikka ja Leena

4 Keskiviikko Västerås - Strömsholm Päivä alkoi aurinkoisena. Hip hei, tästä tulee hyvä päivä! Aamupalan ja reittiselvityksen jälkeen pyörien hakeminen ja tavaroiden pakkaaminen, matka jatkuu. Marssimusiikin tahdissa lähdettiin matkaan. Hyvä ME! Pyöräreitti kulki Västeråsin satamaan, jossa oli valtavan paljon purjeveneitä ym. veneitä. Hienoja kaarisiltoja. Kapea kylätie, mutkainen, vihreät pellot reunustivat tietä. Huomioitavaa oli myös valtavan suuret tammet matkamme aikana. Matkan varrelle sattui ihana Tibble Cafe & Trädgård - kahvipaikka. Erittäin ystävällinen ja yllättynytkin paikan isäntä keitti meille makoisat kahvit. Harmitteli, ettei ollut pullaa vain jäätelöä! Hän halusi kuvata meidät "matkailijat" ja pyörämmekin taisi päästä kuvaan. Kanat ja kukot ilakoivat piha-aitauksessa. Paikassa oli myynnissä erilaisia lattiaparketteja ja listoja! Matkan jatkuessa muutama sadepisara putoili, mutta pilvi sopivasti kiersi meidät, joten vältyimme kastumiselta. Strömsholmin linna oli kaunis puistoineen. Sillalla kuvasimme kalojen uiskentelua. Sillan luona oli erikoisen vanha ja iso tammi, Maija näytti todella pieneltä kiivetessä katsomaan! Majapaikkamme luona oli Kuninkaallinen ratsastuskoulu ja areenat kilpailuja varten. Yhdessä lähdimme ruokailuun, olipa erittäin hyvää! Päivälle mittaa kertyi vain 36km. "Korttirinki" kokoontui pitkästä aikaa. Kiitos hauskasta päivästä. Arja, Pirkko ja Annikki Strömsholmin linna, jonka puistossa suuri tammi ja Maija.

5 Torstai Strömsholm - Kvicksund - Torshälla - Sundbyholm; 41 km Aamiainen nautittiin Strömsholmin vanhainkodissa, minkä jälkeen pyörät vietiin ulos ja matkatavarat lastattiin pyöriin. Leena opasti samoojia venyttelyssä aurinkoisessa aamussa retkeilymajan takapihalla ja jumpan jälkeen yhdeksältä pyöräletka lähti matkaan. Ajoimme Strömsholmin tallialueen läpi ja halki omakoti/ kesämökkialueen ihaillen hyvin hoidettuja taloja ja puutarhoja. Pyöräilimme Strömsholmista rannikkotietä kaakkoon, kohti Kvicksundin salmea ja Mälarenjärven ylitystä. Sillan ylityksen jälkeen kävimme lähikaupassa rantakahvilan avautumista odotellessamme. Kahvilassa virvokkeita nauttiessamme saimme seurata Kvicksundin salmen ylittävien rautatien ja maantien nostosiltojen avautumista purjeveneiden ajaessa salmen läpi. Kvicksundista matka jatkui aluksi kaakkoon ja lopulta itään kohti Torshällan taajamaa. Torshällassa teollisuusalueen läpi ajaessamme huomasimme terästehtaan tornissa tutun nimen: Outokumpu. Torshällan keskustassa kadotimme Mälardalsledenreitin, mutta Jarin navigaattorin avulla löysimme takaisin oikealle reitille ja matka jatkui kohti Sundbyholmia. Torshällasta itään pyöräillessämme meillä oli pari reittivaihtoehtoa, joista valitsimme maaseutukierroksen koilliseen Grundby Limpan kautta. Maantien mutkasta keskellä maaseutua löytyi suosittu puutarhakahvila Mary s Cafe & Butik, johon mekin päätimme pysähtyä tauolle. Lounastauko puutarhan varjoisalla terassilla venyi pariksi tunniksi. Viivästys ei haitannut, koska matkaa seuraavaan majapaikkaan oli jäljellä vain kymmenisen kilometriä. Lyhyen pyöräilyn jälkeen saavuimme aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Sundbyholmin leirintäalueelle hieman ennen kolmea iltapäivällä. Miehet ja pariskunnat majoittuivat leirintäalueen mökkeihin ja naiset saivat majapaikakseen pienen punaisen mökin Mälarenjärven rannalta. Emme löytäneet Sundbyholmista kauppaa, joten osa porukasta pyöräili kymmenisen kilometriä Eskilstunaan iltapala- ja aamiastarpeita hankkimaan. Illalla naisten mökillä vietettiin yhdessä kesäiltaa. Mökin terassilla ilta-auringon paisteessa nautittiin pullakahvit ja käristettiin grillissä makkaraa. Torstaipäivän pyöräilymatka oli 41 km ja kauppareissusta tuli 20 km lisää eli pyöräilymatkaa tuli yhteensä 61 km. Seppo ja Kalevi Aamiainen nautittiin vanhainkodissa Strömsholmissa. Nostosilta Kvicksundin salmessa.

6 Perjantai Sundbyholm-Mariefred Sundbyholm. Maittava aamupala nautittiin tyttöjen mökillä klo 8.00, ensimmäistä kertaa reissun aikana söimme kaurapuuroa! Lähtö klo 9.00 kohti Fogdön - Strängnäs - Stallarholmen - Mariefred. Ajomatka 61km ajoaika 4 tuntia 10 minuuttia. Ilma oli kohtuullinen, pilvinen ja vastatuulinen. Kaunista ruotsalaista järvi- ja maalaismaisemaa, mäkineen ja metsineen. Majoittuminen Gripsholms linnan hotellin tiloihin. Kävellen kierreltiin rantakatuja. Iltaruokailu nautittiin puistoravintolassa. Iltatoimet, korttirinki jaksoi läpsytellä muutaman kierroksen ja sitten nukkumaan. Esa ja Kalle Naisten yöpaikka Sundbyholmin leirintäalueella. Gripsholmsin linna Mariefredissä Majapaikka Gripsholmsin linnan alueella.

7 Lauantai Mariefred-Rönninge Gripsholm. Aamutoimien jälkeen siirryimme majapaikasta keskustan hotelliin todella korkeatasoiselle aamiaiselle. Runsaasta aamiaisesta selvittyämme alkoi tämän päivän matka kohti seuraavaa matkakohdetta joka tänään oli Södertäljen lähistöllä Rönninge Gård. Jäimme hieman pääjoukosta jälkeen koska Annikin pyörään piti lisätä vähän rengaspaineita. Tämä pysähdys koitui onneksemme, koska huoltamoa vastapäätä olevalle museorautatie asemalle pysähtyi museojuna asiaankuuluvine virkailijoineen. Kyseessä näytti olevan suurempi tapahtuma, koska paikalle oli kerääntynyt runsas yleisöjoukko kuuntelemaan puheita ja seuraamaan erilaisia ohjelmanumeroita. Lopultakin pääsimme jatkamaan matkaa seuraten järven pohjoisrinnettä kulkevaa tietä. Tie seurasi aiemmin mainittua museorautatien linjausta, sillä erotuksella, että meidän reittimme oli ylämäki alamäki ylämäki ja niin edelleen. Reitin alkuvaiheelta löytyi mielenkiintoinen kahvila, jonne ei kuitenkaan suurin osa suostunut poikkeamaan, koska kahvila sijaitsi korkealla mäellä. Kalevi, Jari ja Klaus kuitenkin kävivät ylhäällä ihailemassa hienoja maisemia Gripsholmiin päin. Päivä kului alkumatkasta vaihtelevassa maastossa. Puolen päivän vaiheessa tulimme paikkaan, jossa opastettiin hieman reitiltämme sivussa olevaan Taxingen linnaan. Päätiimme poiketa kyseiseen linnaan. Koko linnan seutu oli todella näkemisen arvoinen ja sitten se kahvipöytä mikä linnasta löytyi, ei pysty sanoin kuvaamaan, kuvat puhukoot puolestaan. Kahvipöydästä ja runsaista leivonnaisista selvittyämme matka jatkui kohti Södertäljeä ja Rönninge Gårdia, jossa yövyimme. Södertäljen jälkeen alkoi osalta matkalaisista usko horjua reitinvalintaan, koska samoilimme pikkupolkuja metsikössä. Navigaattorimme Jari toi meidät metsästä onnistuneesti suoraan Rönninge Gårdiin pihaan. Majoituttuamme ja nautittuamme asiaan kuuluvut palautusjuomat siirryimme illalliselle paikalliseen ravitsemusliikkeeseen. Tämän jälkeen kaikilla alkoi sänky kutsua ja siirryimme yöpuulle. Maija ja Klaus Osa Taxingen linnan kakkupöydästä ja yöpaikka Rönninge Gård.

8 Sunnuntai muutamia juttuja sunnuntailta : Ruotsin Mälardalsleden-reitti oli ohjattu mielenkiintoisille teille ja alueille, joissa liikenne oli vähäistä, mutta silti nähtävää. Sunnuntaina ympyräreitti sulkeutui, kun Tukholmassa saavuimme ensimmäiselle taukopaikalle. Aamiainen ja huoneiden luovutus Rönninge Gårdissa, minkä jälkeen pyöräilimme pari kilometriä Rönningen taajamaan matkaevästä ostamaan. Matka jatkui Salemista pohjoiseen kunnes saavutimme Mälardalsleden-reitin, jota seurasimme Mälarenjärven rannalle ja Slagstan satamaan. Slagstasta seilasimme lossilla Jungfrusundiin Ekerön saaren puolelle. Ekeröstä pyöräilimme Lindön kautta Lovönin saarelle. Sunnuntaipäivä ja aurinkoinen sää oli saanut tukholmalaiset pyöräilijät liikkeelle ja pyörätiellä oli vilkasta liikennettä. Drottningholmin linna oli sopivasti matkan varrella, joten pysähdyimme Karamellan kahvilaan parin tunnin kahvitauolle. Drottningholmin linnasta oli lyhyt pyörämatka Tukholmaan ja Viking Linen laivaterminaaliin, jonne saavuimme iltapäivällä neljän aikoihin. Koska Turkuun menevän iltalaivan lähtöön oli runsaasti aikaa, nousimme Fåfängenin näköalapaikan kesäkahvilaan luppoaikaa viettämään. Satamassa ajoimme pyörät Mariellan ylemmälle autokannelle ja veimme tavarat hytteihin. Laiva lähti Tukholmasta kohti Turkua iltakahdeksalta. asia lopulta hoitui. Ensikertalaisille oli hankaluuksia lossibiletin ostossa, mutta sekin Klasulla pieniä hahmotusvaikeuksia kaistanvalinnassa lossilla, mutta muiden opastuksella asia ratkesi autolijoiden eduksi. Leppoisa, aurinkoinen ja viimeinen pyöräilypäivä Ruotsin puolella. Paljon ehdittiin nähdä tälläkin osuudella. Reitit löytyvät taas helposti navigoiden, kiitos siitä. Drottingholmin linna

Salon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI

Salon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI Salon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI 2-2017 Pyöräilijät tapasivat Ruotsissa komean kukon matkalla Strömsholmiin. Matkakertomus tässä lehdessä ja koko tarina löytyy osoitteesta www.suomenlatu.org/salonsamoojat

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle 4.-7.7.2016 Matkalle lähdettiin bussilla maanantaiaamuna 4.7. kahdeksan aikoihin, Tervolan jälkeen jo tutuksi tullut reitti itäpuolen tielle ja Lautiosaaren

Lisätiedot

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Osallistujat: Raimo Hämäläinen Vantaa Aulis Nikkanen Aarne Talikka Helsinki Salo yksinsoutuvene. Veneet: Sulkavan soutumalliset vuorosoutuvene ja Aloitimme kierroksen Tammenlahden

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Nautiskelijoiden viikonloppu Virroilla syyskuuta 2012

Nautiskelijoiden viikonloppu Virroilla syyskuuta 2012 Nautiskelijoiden viikonloppu Virroilla 21.-23. syyskuuta 2012 Aurinkoisena perjantai-iltana linja-autolastillinen nautiskelijoita starttasi Järvenpäästä tasan klo 17.00. Perillä Lomasaari Marttisessa olimme

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017

Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017 Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017 Riitta Viialainen, Nestorinranta 15.11.2017 Puumalan saaristoreitti 300 km Helsingistä 260 km Pietarista Aikataulu, hinnat, kapasiteetti, matka-aika Klo 14

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

3. Matkapäivä Pello - Övertorneå - Kukkolaforsen

3. Matkapäivä Pello - Övertorneå - Kukkolaforsen 3. Matkapäivä Pello - Övertorneå - Kukkolaforsen Matkapäiväkirjan mukaan hellästi oikoen. Matkapäiväkirja muistuttaa eräänlaista Q- lähdettä Starttasimme kolmantena matkapäivänä siis Suomen puolelta. Edellä

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä 18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä Lähdin Hämeenlinnasta kohti Repoveden kansallispuistoa. Hain toisen kärryn mukaan raksalta. Hain kaverini matkan varrelta josta jatkoimme yhtä matkaa kohti Repovettä.

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

PIISPALA LEIRIKOULU

PIISPALA LEIRIKOULU PIISPALA LEIRIKOULU 15.8 17.8 Yleistietoa Piispalasta Olimme Jopo-luokan kanssa Piispalan leirikeskuksessa leirikoulussa. Piispala on Suomen suurin leirikeskus. Piispalassa on 242 nukkumapaikkaa. Siellä

Lisätiedot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan

Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan 17.-23.5.2017 17.5. 2017 varhain keskiviikkoaamuna Rovaniemen linja-autoasemalla oli säpinää kun martat tekivät lähtöä kesän etsintään etelään. Klo

Lisätiedot

Rooman opintomatka 2018

Rooman opintomatka 2018 Rooman opintomatka 2018 Maanantai 14.5 Maanantaina saavuimme Roomaan alkuiltapäivästä. Pikaisen lounaan jälkeen suuntasimme ihastelemaan Rooman suosituimpia nähtävyyksiä, kuten Trevin suihkukaivoa, Espanjalaisia

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueleiri Fuerteventura (Playitas)

Nuorten maajoukkueleiri Fuerteventura (Playitas) Nuorten maajoukkueleiri 6.3-28.3 Fuerteventura (Playitas) Maanantaina 6.3 aamulla klo 6.30 lähdimme Helsinki-Vantaan lentokentältä Triathlonliiton järjestämälle nuorten maajoukkueleirille Fuerteventuralle.

Lisätiedot

Torstai 4.6. Reitti: Halikko - Torva (auto/laiva/auto) Torva - Valga pyörillä, 30 km.

Torstai 4.6. Reitti: Halikko - Torva (auto/laiva/auto) Torva - Valga pyörillä, 30 km. MATKAKERTOMUS Salon Samoojien pyöräretki Viroon ja Latviaan 4.-11.6.2015 Torstai 4.6. Reitti: Halikko - Torva (auto/laiva/auto) Torva - Valga pyörillä, 30 km. Herätys klo 4:30, kahvit suihin ja Salon Tilausmatkojen

Lisätiedot

Matka SFC :n suviseuroihin

Matka SFC :n suviseuroihin "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!" Mark. 9:7 Matka SFC :n suviseuroihin Bussi - ja laivamatka Tukholmaan 30.5. - 3.6.2019 Täydenpalvelun hinta 425,00 & Ilmoittadu : Mirja : 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi

Lisätiedot

Burgos - Hornillos del Camino 9.5.

Burgos - Hornillos del Camino 9.5. AÑO SANTO 2010-39 päivää Santiagon tiellä - Matti Rasilainen Burgos - Hornillos del Camino 9.5. 14. päivä: Burgos - Hornillos del Camino 9.5.su pop 09 alt(m) km km yht klo askelmittari Burgos / El hotel

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Osa 2: Monaco

Osa 2: Monaco LASTENLASTEN KANSSA NIZZASSA Osa 2: Monaco 9.5.2016 Olimme päättäneet lähteä käymään Monacossa viikon alun kunniaksi. Söimme aamiaisen omassa huoneistossamme ja kävelimme sitten 1 km päässä sijaitsevalle

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat Andörja 27.07.08 Matkalle lähdettiin Turusta perjantaina klo 1800. Alku sujui hankalasti koska Villen kalsarit jäi Mietoisiin. Ajomatkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 1500 kilometriä. Perillä oltiin joskus

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti EP Senioripoliisit Tapaaminen ti 19.9.2017 Kesä, jonka odottelu ei ole vielä päättynyt, on taas kerran kääntynyt syksyyn ja syyskauden ensimmäinen tapaaminen oli ajankohtainen tiistaina 19.9.2017 Årisbergin

Lisätiedot

TALLINNA (OSA 1)

TALLINNA (OSA 1) TALLINNA (OSA 1) 26.-29.5.2016 HOTELLI JA BALETTI SAVOY BOUTIQUE HOTEL VAKIOMESTAMME TALLINNASSA Saavuttuamme Pärnusta luksusbussilla (2 euroa/hlö) kävelimme reilun kilometrin päähän hotelliimme Savoy

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015 OHJELMA*: Lauantai Lauantai 4:30 kokoontuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle 6:30-8:30 omakustanteinen lento Helsinki-Split* 9:00-9:30 kuljetus satamaan 10-12 lounas

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen

Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen Aulanko Matkailija rautatieasemalta Aulankoon Tuukka Virtanen Hämeenlinnan rautatieasema Hämeenlinnan rautatieasemalla pysähtyy päivittäin noin parisenkymmentä Helsingin ja Tampereen välillä kulkevaa lähi-

Lisätiedot

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Rayong Marriott Resort Rayongin alue tuli vähän yllättäen osaksi tämän kertaista Thaimaan matkaamme. Olemme niin intohimoisia hiekkarantakävelijöitä eli varpaistelijoita,

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014

Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014 Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014 4.7. perjantaiaamuna kello 8 noustiin Möllärin bussiin ja keula kohti etelää. Matkan varrelta poimittiin marttoja kyytiin Niskanperältä, Itäkoskelta,

Lisätiedot

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme

Lisätiedot

Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi

Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi TARTON RETKI 12.- 14.9.2017 Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi Sadehan tietää onnea, mutta tässä sateessa oli sitä jo hiukan liikaakin. Laiva oli satamassa odottamassa innokkaita matkustajia

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

BIARRIZ

BIARRIZ BIARRIZ 10.-11.10.2016 AIRBNB EI OLE MEITÄ VARTEN Tässä kirjoituksessa valotan hieman ensikokemuksiamme suositusta majoitusmuodosta Airbnb:stä Siitä ei tullut tämän kokemuksen perusteella ole eläkeläisten

Lisätiedot

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Laivamatka Lähdimme Kupittaan koululta seitsemältä ja odotimme terminaalissa tuskastuneesti laivaa. Laivalla kirmasimme heti tax freehen ja muihin kauppoihin.

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN MUISTUTUS 15.10.2013 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Cadets 2004 - Sivu 1 RATKAISUT

Cadets 2004 - Sivu 1 RATKAISUT Cadets 2004 - Sivu 1 3 pistettä 1/ Laske 2004 4 200 A 400800 B 400000 C 1204 1200 E 2804 2004 4 200= 2004 800= 1204 2/ Tasasivuista kolmiota AC kierretään vastapäivään pisteen A ympäri. Kuinka monta astetta

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

... Alppien alta Adrialle

... Alppien alta Adrialle Itävallan, Unkarin, Italian ja Kroatian syleilyssä sijaitseva pieni Slovenia on mantereemme monipuolisimpia maita. Sen maalaukselliset maisemat ulottuvat Alpeilta Adrianmerelle tarjoten lukuisia maailmanluokan

Lisätiedot

Tutustuminen Riikaan, 2-3 tuntia? Ihan Riikan keskustaan ei autolla kannata mennä, autoilla on siellä rajoituksia.

Tutustuminen Riikaan, 2-3 tuntia? Ihan Riikan keskustaan ei autolla kannata mennä, autoilla on siellä rajoituksia. Majakkamatka 2015 Liettuaan ja Latviaan, aikatauluja 9.4.2015/eh 12.7.2015/eh 26.7.2015/eh lisätty tietoa Kuurin kyntään luonnonsuojelualueen maksusta 8.8.2015/eh lisätty tietoa Klaipedan nätävyyksistä

Lisätiedot

Asuinalueiden matkatuotoskortit

Asuinalueiden matkatuotoskortit Asuinalueiden matkatuotoskortit OHJE: 1. Klikkaa asuntoalueen nimeä siirtyäksesi kohteen matkatuotoskortin ensimmäiselle sivulle. 2. Matkatuotoskortista voi palata alkuun klikkaamalla linkkiä kohteen nimessä.

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS. Salon Samoojien pyöräretki Ruotsiin ja Latviaan päivä - torstai 9.6. Sinikka ja Leena. 2. päivä - perjantai 10.6.

MATKAKERTOMUS. Salon Samoojien pyöräretki Ruotsiin ja Latviaan päivä - torstai 9.6. Sinikka ja Leena. 2. päivä - perjantai 10.6. MATKAKERTOMUS Salon Samoojien pyöräretki Ruotsiin ja Latviaan 9.-17.06.2016 1. päivä - torstai 9.6. Tuulista, melkeinpä myrskyä ja sateista. Tästä se lähtee. Sinnikkäimmät polkivat Salosta Turkuun melkoisessa

Lisätiedot

ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA. Kauppalan keskusta Nurmes 2010

ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA. Kauppalan keskusta Nurmes 2010 ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA Katuvalaistus Koivukatujen hoito Siisteys Istutukset Kadut Puistojen hoito Liikennejärjestelyt Opasteet Sadevesiviemäröinti Yleisilme Jalkakäytävät Rakennusten kunto

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia Sunnuntai 11.6.2017 klo 16.30 klo 20.55 Lähtö Nurmijärven kirkon parkkipaikalta kohti Turkua Lähtee m/s Viking Grace kohti Maarianhaminaa ja Tukholmaa Maanantai 12.6.2017 klo 6.30 klo 13.00 klo 16.00 klo

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Puente de la Reina- Estella 30.4.

Puente de la Reina- Estella 30.4. AÑO SANTO 2010-39 päivää Santiagon tiellä - Matti Rasilainen Puente de la Reina- Estella 30.4. 5. päivä: Puente la Reina - Estella 30.4. pe pop 09 alt(m) km km yht klo askelmitt. Puente la Reina (alb.

Lisätiedot

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2011

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2011 SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2011 Sivu 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT...2 1.1. Helsinki Tukholma -risteily...2 1.2. Turku Tukholma -miniristeily...4 1.3. Helsinki Tallinna...5 1.3.1. Päiväristeily...

Lisätiedot

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla 17.-19.4.2015 Järjestäjänä FinTA ry (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) Hotelli Arkipelag Maarianhamina, Ahvenanmaa Kasvun tukeminen Kutsumme

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

LASTEN MIELIPITEIDEN KUULEMINEN ROVANIEMEN OSAYLEISKAAVAA VARTEN

LASTEN MIELIPITEIDEN KUULEMINEN ROVANIEMEN OSAYLEISKAAVAA VARTEN LASTEN MIELIPITEIDEN KUULEMINEN ROVANIEMEN OSAYLEISKAAVAA VARTEN 30.6.2011 Mun Vuoro! kysyi lasten mielipidettä Rovaniemen keskustan liikenteestä Kalevan Nuorten Liiton kesäleirillä kysyttiin lasten mielipiteitä

Lisätiedot

Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith,

Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith, Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith, Valonnopeudella Oy, Vihdin kunta, Westsidediscs Aikataulu: Perjantai

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Opintoretkeilypäivä , ilta Kirjurina P-J. Kuitto

Opintoretkeilypäivä , ilta Kirjurina P-J. Kuitto Opintoretkeilypäivä 23.9.2011, ilta Kirjurina P-J. Kuitto Stora Enson puunkorjuutyömaiden jälkeen retkiporukka suuntasi Falunista kohti Siljan järveä. Järvi on Falunista 45 km ja Tukholmasta noin 260 km

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Kukkolankoski - Merihelmi Neljäs matkapäivä

Kukkolankoski - Merihelmi Neljäs matkapäivä Kukkolankoski - Merihelmi Neljäs matkapäivä Matkapäiväkirjaa mukaillen Neljäs matkapäivä valkeni hieman sateisen kosteana. Ei juuri satanut mutta oli nihkeän märkää ja viileää. Aamupalaksi oli jotakin

Lisätiedot

Kosmetologi/kosmetiikkaneuvoja Eesti Iluteeninduse Erakool, Lootsi 10, Tallinna, Viro.

Kosmetologi/kosmetiikkaneuvoja Eesti Iluteeninduse Erakool, Lootsi 10, Tallinna, Viro. Työssäoppiminen Virossa 13.8.2017-22.10.2017 Kosmetologi/kosmetiikkaneuvoja Eesti Iluteeninduse Erakool, Lootsi 10, 10151 Tallinna, Viro. Www.iluteeninduskool.ee Työpaikka Työtehtävinämme oli jalkahoidot,

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

LAPIN MARTAT RY Kesäretki Haminaan ja Porvooseen

LAPIN MARTAT RY Kesäretki Haminaan ja Porvooseen LAPIN MARTAT RY Kesäretki Haminaan ja Porvooseen 2.8.-6.8.2018 Torstai 2.8.2018 Rovaniemen aamussa lämmintä 22 astetta kun hyvin ilmastoituun bussiin asetuimme ja matka kohti etelää alkoi. Marttoja ympäri

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Liikenne projekti. Tina, Lavina ja Jenna

Liikenne projekti. Tina, Lavina ja Jenna Liikenne projekti Tina, Lavina ja Jenna Tinan liikuntaapäiväkirja 23.03 maanantai. 24.03 tiistai Koulumatka audolla, kesto n. 12 mins. Koulumatka audolla, kesto n. 12 mins Harrastuksiin liittyvää liikuntaa

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

VEHMERSALMEN KIERROS 2007

VEHMERSALMEN KIERROS 2007 VEHMERSALMEN KIERROS 2007 KUNTOPYÖRÄILYTAPAHTUMA Su 3.6.2007 www.kuopys.fi Uudistunut Vehmersalmen kierros Su 3.6.2007 Vehmeri 2007 Leppoisa kuntopyöräilytapahtuma! Yleistä Vehmersalmen kierros on kaikille

Lisätiedot

Japanilaisten vierailu

Japanilaisten vierailu Japanilaisten vierailu 22-28.8 Ryhmä Keio Shiki lukion oppilaita saapui turkuun tiistai illalla ja samalla alkoi yhteisprojekti Suomen ja Japanin vesiolosuhteiden tutkimuskurssi tämän vuoden osalta. Vierailulla

Lisätiedot

Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen , Telfs Itävalta

Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen , Telfs Itävalta Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen 3.-8.5.2018, Telfs Itävalta Matkaa edeltävät valmistelut: Ennen matkalle lähtöä joukkue kokoontui 24.4.2018

Lisätiedot

Cadets Sivu 1

Cadets Sivu 1 Cadets 2004 - Sivu 1 3 pistettä 1/ Laske 2004 4 200 A 400800 B 400000 C 1204 1200 E 2804 2/ Tasasivuista kolmiota AC kierretään vastapäivään pisteen A ympäri. Kuinka monta astetta sitä on kierrettävä kunnes

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Pyöräilymatkalla Mallorcalla lokakuussa 2013

Pyöräilymatkalla Mallorcalla lokakuussa 2013 Pyöräilymatkalla Mallorcalla lokakuussa 2013 Mallorca on tunnettu lomakohde, jossa käy normaalien turistien lisäksi myös paljon pyöräilijöitä, sekä ammattilaisia, että myös meitä amatöörejä. Mallorcalla

Lisätiedot