Pyöräilymatkalla Mallorcalla lokakuussa 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pyöräilymatkalla Mallorcalla lokakuussa 2013"

Transkriptio

1 Pyöräilymatkalla Mallorcalla lokakuussa 2013 Mallorca on tunnettu lomakohde, jossa käy normaalien turistien lisäksi myös paljon pyöräilijöitä, sekä ammattilaisia, että myös meitä amatöörejä. Mallorcalla ilmasto, maasto ja osa tiestöstäkin on ihanteellista pyöräilyn harrastamiselle. Sen enempää itse saarta esittelemättä kerron tässä joitakin vaikutelmia omalta pyöräilylomamatkaltani. Mallorcan matkoista löytyy netissä helposti lisää asiatietoa. Sinne voi mennä milloin vain omatoimilomamatkalle, mutta myös kaupallisesti järjestettyjä pyöräilylomamatkoja on tarjolla keväisin ja syksyisin. Minä olin mukana yhdellä sellaisella. Viime syksynä vielä lokakuun puolivälissä saattoi Mallorcalla nauttia kokonaisen viikon helteisestä säästä. Mainion pyöräilysään vallitessa olikin helppo tutustua tähän Välimeren saareen palmujen reunustamilta hiekkarannoilta saaren keskiosien oliivipuu- ja viiniviljelmille ja myös saaren luoteisosien vuoristoisempiin reitteihin. Päivämatkan varrella oli aina sopivasti pikkukyliä tai kaupunkeja, joiden keskustan siimespaikoissa sijaitsevissa ulkoilmaravintoloissa voi levätä hetken, ja nauttia virvoitusjuomaa tai kahvit, ja syödä voileivät tai meloonia ja oliiveja, tai mitä nyt itsekukin halusi ja tarvitsi. Hotellissa nautitun aamiaisen ja illallisen lisäksi päivällä pyöräillessa riitti yleensä hyvinkin kevyt lounas. Vesitäydennykset juomapulloihin ja välipalat ostettiin matkan varrella kaupoista. Välimeri ympäröi Mallorcaa joka puolelta Ensikertalaiselle, joka ei tunne saarta, on helppo liittyä mukaan ohjatuille pyöräilyretkille. Näissä kuitenkin saattaa olla sen verran kokeneita pyöräilijöitä mukana, että päivämatkat on keskimäärin sadan kilometrin luokkaa, ja matkanteko porukan mukana helposti vähän pakkotahtista. Kannattaa siis selvittää minkälaisen ajoporukan mukaan on lähdössä. Omalla viikon matkallani kuuden ajopäivän aikana ajoin porukan mukana yhteensä 625km. Hellesäällä se olikin varsin kova suoritus. Kaikki pyöräilijät tässä porukassa olivatkin kokeneita ja myös varsin hyväkuntoisia pyöräilijöitä. Tosin joillakin jo ikä alkoi selvästi rajoittaa enempiä menohaluja. Matkan varrella kohtasimme useita erilaisia ajoporukoita ja myös yksittäisiä pyöräilijöitä tai pariskuntia. Itsellisesti ajaen on enemmän vapauksia reitinvalinnan, ajomatkan ja ajonopeuden suhteen, mutta on porukassa pyöräilemisessäkin omat hyvät puolensa esim. opaspalvelu.

2 Saaren keskiosissa on viljelysmaiden välissä rauhallisia pikkuteitä ja ihanteellisia pyöräilyreittejä. Tyypillinen Mallorcalainen tuulimylly lukitusasennossa (ei tuulta)

3 Välimeren keskellä sijaitseva saari jolla on paljon aukeita viljelysalueita ja rajoitetusti metsien suojaa saattaa olla toisinaan varsin tuulinen paikka. Koko saari on täynnä vanhoja tuulimyllyjä ja niiden raunioita. Tuulta on aikoinaan käytetty paljonkin lähinnä kasteluveden pumppaamiseen viljelyksille. Voi kuvitella, että tuulisemmalla säällä pyöräilijän tie siellä helposti nousee pystyyn ja matkanteko vaikeutuu suuresti. Omalla lomallani säästyin kokonaan tuulen vastuksilta hellesään ansiosta. Vettä ja urheilujuomaa piti nauttia sitten sitäkin enemmän. Levähdystauolla Viikon pyöräilymatkalla ehti jo nähdä mitä erilaisimpia pyöräilyteitä, -reittejä ja -maisemia. Mallorcan maisemat olivat hyvin monipuolisia ja vaihtelevia. Toinenkin viikko olisi mennyt niitä katsellessa, jos vain olisi ollut enemmän vapaata aikaa ja rahaa. Kaupunkeihin ei tällaisella yhden viikon pyöräilylomalla jäänyt aikaa juurikaan tutustua, kun täydet päivät ajettiin pitkin maanteitä. Iltaisin ehti toki harrastaa pienimuotoista shoppailua rantabulevardilla, että sai hankituksi pienet kotiintuomiset. Oma majoituspaikkani tällä matkalla oli Playa de Palman alueella, joka sijaitsee kymmenkunta kilometriä pääkaupungin Palma de Mallorcan keskustasta etelään. Kaupunkialueilla oli hyviä ja selkeästi merkittyjä pyöräteitä. Suosituimmilla rantareiteillä oli paljon pyöräliikennettä, joten sai olla tarkkana, ettei kolaroi vastaantulijoiden kanssa. Upeiden maisemien katselu vei aina välillä huomiota pois liikenteestä, ja sehän on riski pyöräillessä. Varovainen pitää olla koko ajan. Ryhmän vetäjä kertoi, että Mallorcalla kuolee keskimäärin yksi pyöräilijä viikossa tapaturman uhrina. Se on hyvin paha tilasto. Tosin pyöräilijöitä Mallorcalla liikkuu tosi suuria määriä ympäri vuoden. Monien maiden ammattilaispyöräilyjoukkueetkin harjoittelevat ja kehittävät kuntoaan Mallorcalla.

4 Palma de Mallorca Playa de Palman rantatiellä

5 Maantiellä menossa kohti vuoristoa Suomesta puuttuu vuoret, joten vuoristopyöräily aiheutti ennakkoon ylimääräisiä jännityksiä jaksamisen suhteen. Onneksi siellä sai ajaa ihan omaan tahtiin, ja sitkeydellä rauhallisesti polkien pitkä nousu onnistuikin hyvin. Parhaimmillaan kolmen kilometrin matkalla nousua oli yhteensä viiden Stadionin tornin verran, jos muistan oikein. Ennen vuorille ajoa oli sopivasti tankkaustauko pienessä kylässä vuorten juurella. Vuoristoalueella oli paikoitellen upeita laaksomaisemia ja tasaisiakin ajo-osuuksia. Nämä eivät olleet kaikkein korkeimpia vuoria, ja kasvullisuuttakin ja metsiä niillä alueilla oli. Sitten oli tietysti parasta se pitkä alaslaskettelu vapaalla, kun käännyttiin ajamaan takaisin saaren keskiosaa päin. Kaiken kaikkiaan vuoristossa olisi ollut mukava ajaa useampanakin päivänä, mutta sinne oli Playa de Palmasta pitkähkö matka, ja oli vain yksi viikko aikaa. Mutta hyvä kokemus se vuoristoajo oli.

6 Pienessä vuoristokylässä Vuoristossa ylöspäin menossa

7 Laaksomaisemaa vuoristoalueella Playa de Palman rantaa Pyöräilyparatiisiksikin kutsuttu Mallorca tarjoaa tietysi myös hienot uimarantaolosuhteet niille, jotka haluavat heittäytyä Välimeren syleilyyn. Vesi on suolaista ja hiekka tarttuu varpaisiin. Hotellin uima-allas on hyvä vaihtoehto luomu-uinnille. Mervi Heinonen

Gran Canaria

Gran Canaria Gran Canaria 13.- 27.1.2020 HyväMe ryhmämatka Playa del Inglesiin : ü Aktiiviloma vaikka vuoristossa vaeltaen ü Tai leväten tasokkaassa hotellissa ü Viihtyen ryhmässä ü Puolihoidolla ü 1372,00 Gran Canarian

Lisätiedot

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT TYÖMATKAPYÖRÄILIJÄ SATUNNAINEN PYÖRÄILIJÄ RETKIPYÖRÄILIJÄ MAANTIEPYÖRÄILIJÄ MAASTOPYÖRÄILIJÄ

Lisätiedot

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu Ryhmässä Fuengirolaan v 14. -28.04.2018 v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu 30.11.2017 mennessä Mirja ; 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi Tuomas ; 0400242686 tuomas.samuel@gmail.com

Lisätiedot

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Ty össäoppimi nen Tuula Pekkala LHM11 Kalajoen ammattiopisto Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Gran Canaria on Espanjalle kuuluva

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Taso 10: Tavoite ½ matka alle 4.45 ja täysimatka alle 10 tuntia

Taso 10: Tavoite ½ matka alle 4.45 ja täysimatka alle 10 tuntia Taso 10: 19.9.-16.10.2016 Tavoite ½ matka alle 4.45 ja täysimatka alle 10 tuntia Ohjeita ajalle 19.9 16.10. 2016 Ennen harjoittelun aloittamista kannattaa tutustua opi koodikieli osioon, koska se auttaa

Lisätiedot

GRAN CANARIA

GRAN CANARIA GRAN CANARIA 26.9.-3.10.2016 VUORISTOSSA, ROGUE NUBLO Lähdimme kohti vuoristoa lyhintä reittiä eli Arguineguinista tietä numero GC-505 osin siksi, että jo kaupungin keskustassa osoitettiin nähtävyys nimeltä

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

Kalustonkuljetus Sea Catissa.

Kalustonkuljetus Sea Catissa. 1 / 6 25.9.2009 13:32 Los DEMENTITOS mopedistin matkakertomus Virosta Pappamopolla Viron rannikolla Kuvia ja tarinaa Viron moporeissulta 6. 8.5 2004 Reissu onnistui upeesti ja papitsu vm-62 kesti koko

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

Pyöräilymatka Toscanassa

Pyöräilymatka Toscanassa Pyöräilymatka Toscanassa Sähköpyöräile Toscanan kauniissa luonnossa, tutustu Firenzen nähtävyyksiin ja Chiantin viinialueeseen sekä nauti paikallisruuasta Raffaello Tesin johdolla 5 päivää 4.9.2019-9.9.2019

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

Vapaalla tapahtuu. - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi

Vapaalla tapahtuu. - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- Vapaalla tapahtuu kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi Kittilän kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi järjestävät erilaisia harrastekokeiluja kesällä 2015. Harrastekokeilut

Lisätiedot

BKOOL LANSEERAA ONE N, EDULLISIMMAN HARJOITUSVASTUKSENSA, JOSSA ON VOIMISTUVA AJOVASTUSKÄYRÄ

BKOOL LANSEERAA ONE N, EDULLISIMMAN HARJOITUSVASTUKSENSA, JOSSA ON VOIMISTUVA AJOVASTUSKÄYRÄ BKOOL LANSEERAA ONE N, EDULLISIMMAN HARJOITUSVASTUKSENSA, JOSSA ON VOIMISTUVA AJOVASTUSKÄYRÄ Mukana entistä kehittyneempi polkemisen tunne ja sisäänrakennettu simulaattori Madrid (4.8.2015), Bkool, interaktiivista

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

KAUPPI-NIIHAMA LUONTO IHMISILLE JA ELÄIMILLE

KAUPPI-NIIHAMA LUONTO IHMISILLE JA ELÄIMILLE KAUPPI-NIIHAMA LUONTO IHMISILLE JA ELÄIMILLE HEVOSREITIT Tampereen ratsastusseura ry on tehnyt yhteistyötä Koilliskulkijoiden ja maastopyöräilijöiden kanssa Kauppi-Niihama vertaissuunnittelutyössä. HIILINIELU

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Pyöräilymatka Tšekistä Saksaan

Pyöräilymatka Tšekistä Saksaan Pyöräilymatka Tšekistä Saksaan Tutustu pyöräillen ja patikoiden Tšekin pikkukaupunkeihin, vehreään luontoon ja historiallisiin linnoihin sekä ihastu Prahan ja Dresdenin nähtävyyksiin 7 päivää 31.8.2019-6.9.2019

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit... Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017

Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017 Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017 Riitta Viialainen, Nestorinranta 15.11.2017 Puumalan saaristoreitti 300 km Helsingistä 260 km Pietarista Aikataulu, hinnat, kapasiteetti, matka-aika Klo 14

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi sijaitsee Oulaisten kaupungin pohjoisosassa ja on kaupungin suurin kylä. Kylä on noin 800 oulaistelaisen kotikylä. Asutus on keskittynyt pääasiassa

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvitys lisa alueet, pa ivitetty

Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvitys lisa alueet, pa ivitetty Merja Paakkari 21.12.2012 1(17) Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvitys lisa alueet, pa ivitetty 21.12.2012 Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Nurmes Juuka Lieksa Lieksa/ Nurmes Lieksa Kontiolahti Panjavaara

Lisätiedot

Seikkailuretki Lyngenin kajakkivaellus

Seikkailuretki Lyngenin kajakkivaellus Seikkailuretki Lyngenin kajakkivaellus Lyngen, NORJA 26.7.2014 3.8.2014 Kajakkivaellus Norjan Lyngenissä on opastettu merimelontaretki Lyngenin saaren ympäri elämyspedagogisella otteella. Kuuden päivän

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Hiihtotyyli vapaa ja perinteinen kullakin matkalla. Erityisesti pidempien matkojen reitit ovat vaativat ja haasteelliset!

Hiihtotyyli vapaa ja perinteinen kullakin matkalla. Erityisesti pidempien matkojen reitit ovat vaativat ja haasteelliset! Tervetuloa 63. Napapiirin Hiihtoon 10.3.2018 Napapiirin hiihto on Suomen vanhimpia keskeytyksettä järjestettyjä laturetkiä. Hiihto järjestetään Rovaniemen Ounasvaaralla upeissa puitteissa jo 63. kerran.

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt

Lisätiedot

Thaimaa Hyvä päivä Koh Sametilla

Thaimaa Hyvä päivä Koh Sametilla Thaimaa 2015 Hyvä päivä Koh Sametilla Yksi maailmanmatkailumme ehdottomista tavoitteista on varpaistelu eli kävely vaalealla, hienohiekkaisella rannalla. Olimme saaneet siitä esimakua parina päivänä Koh

Lisätiedot

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Rayong Marriott Resort Rayongin alue tuli vähän yllättäen osaksi tämän kertaista Thaimaan matkaamme. Olemme niin intohimoisia hiekkarantakävelijöitä eli varpaistelijoita,

Lisätiedot

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ ( )

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ ( ) MUSTIKKARETKI 2010 ENSIMMÄINEN PÄIVÄ (26.7. 2010) Klo 8 9 Tapaamme Eskimomajalla Pakataan tavarat ja kajakit autoihin Klo 10 Lähdemme ajamaan kohti Anttolaa Matka 273 km Matkalla syödään lounas myöhemmin

Lisätiedot

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2 THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita

Lisätiedot

Mökkien vuokraus Suomessa. SunrayTravels

Mökkien vuokraus Suomessa. SunrayTravels järjestää vapaa-ajan toimintaa Suomessa ja tarjoaa erilaisia matkailupalveluja, kuten mökkivuokraus, kalastus, kuljetuspalvelut, venevuokraus ja erilaiset retket. Sivusto sunraytravels.fi on mökkien, kalastusoppaiden,

Lisätiedot

HyväMe- lomaristeily. Kroatiaan Matkan hinta 1445,00. Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä

HyväMe- lomaristeily. Kroatiaan Matkan hinta 1445,00. Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä HyväMe- lomaristeily Kroatiaan 2018 18. 25.8.2018 Matkan hinta 1445,00 Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä Mirja : mirja.hanninen@hyvame.fi puh : 040765528 1 2 HyväMe- ryhmä Makarskassa merenrannalla

Lisätiedot

3. Matkapäivä Pello - Övertorneå - Kukkolaforsen

3. Matkapäivä Pello - Övertorneå - Kukkolaforsen 3. Matkapäivä Pello - Övertorneå - Kukkolaforsen Matkapäiväkirjan mukaan hellästi oikoen. Matkapäiväkirja muistuttaa eräänlaista Q- lähdettä Starttasimme kolmantena matkapäivänä siis Suomen puolelta. Edellä

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä Kuvat: Kotkan kaupunki KOTKA Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä itään puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Kotka on Kymijoen ja meren yhdyskohtaan

Lisätiedot

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut n ohjelmapalvelut 2015-2016 Moottorikelkka Safarit: Iltasafari moottorikelkalla (klo 20.00 22.00 / ma, ti, ke, la) Iltasafari on ohjattu moottorikelkkasafari illan hämärässä läpi lumisen maiseman. Jos

Lisätiedot

Luontoreittien esteettömyyskartoitus

Luontoreittien esteettömyyskartoitus Luontoreittien esteettömyyskartoitus Evo, Hämeenlinna Evon alue on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Evon retkeilyalueella kulkijan käytössä on yhteensä noin 8500 hehtaarin suuruinen alue, jossa

Lisätiedot

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015 KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015 Yleisön, eli aikaisemmin Playa del Carmenissa mukana olleiden toiveesta järjestämme Playa del Carmeniin uuden kalastusmatkan. Matka soveltuu lomamatkaksi

Lisätiedot

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015 Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Lounais-Suomen ammattiopisto, Novida Saavuimme Sierra Leonen pääkaupunkiin Freetowniin

Lisätiedot

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Beat 1 Rostad, Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken

Lisätiedot

Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä Harri Vaarala Liikenneinsinööri

Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä Harri Vaarala Liikenneinsinööri Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä 13.11.2018 Harri Vaarala Liikenneinsinööri Aikuisväestön tärkein liikuntapaikka? Tutkimusten mukaan kävely- ja pyöräilyväylät on aikuisväestön tärkein ja eniten käytetty

Lisätiedot

POLKUPYÖRÄ PORTTI KONSEPTI-IDEA

POLKUPYÖRÄ PORTTI KONSEPTI-IDEA POLKUPYÖRÄ PORTTI KONSEPTI-IDEA LÄHTÖTILANNE - Marja-Vantaa -projektin yhtenä tavoitteena on vaikuttaa ja lisätä muita liikennemuotoja (kävely, pyöräily, julkinenliikenne) paitsi autoilua uudella asuinalueella.

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja. 14.6.2014 Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät

Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja. 14.6.2014 Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät Kisaopas Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan kuntosarja 14.6.2014 Nurmijärvi Hyvinkään Pyöräilijät Saapuminen Parkkipaikan osoite on Kotorannantie 49, 05250 Kiljava. Alla olevassa kartassa ovat suositellut

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille

Luomuviinimatka Andien juurille Luomuviinimatka Andien juurille 24.02. - 08.03.2017 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä. Matkamme alkaa

Lisätiedot

Suojellaan yhdessä meriämme!

Suojellaan yhdessä meriämme! Suojellaan yhdessä meriämme! Hei! Minä olen merikilpikonna Sammy. Elämäni on yhtä seikkailua! Voin elää jopa 150-vuotiaaksi ja ehdinkin joutua elämäni aikana mitä jännittävimpiin tilanteisiin. Jo munasta

Lisätiedot

Ihan tavallista pyöräilyä Talvella pyöräilyn normalisoiminen Kanadassa ja Suomessa Sanna Ojajärvi Pyöräilykuntien verkosto

Ihan tavallista pyöräilyä Talvella pyöräilyn normalisoiminen Kanadassa ja Suomessa Sanna Ojajärvi Pyöräilykuntien verkosto Ihan tavallista pyöräilyä Talvella pyöräilyn normalisoiminen Kanadassa ja Suomessa Kansainvälinen talvipyöräilykongressi 2013 Oulu 2014 Winnipeg 2015 Leeuwarden 2016 Minneapolis-Saint Paul 2017 Montreal

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia

Lisätiedot

Taso 4: tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa

Taso 4: tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa Taso 4: 23.7 19.8.2018 5-7 tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa Ohjeita ajalle 23.7. 19.8.2018 Nyt kun kelit on suhteellisen kuumat, niin juoksut on tehollisesti suhteellisen kevyitä, jotta kuormitus

Lisätiedot

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Reki nro 1. Reykjavík Opastettu kierros Reykjavikissa Kerrotaan ja nähdään eri paikkoja kaupungissa Retken

Lisätiedot

Taso 5: tuntia viikossa, kilpakuntoilija ohjelma, jossa painotus monipuolisuudessa

Taso 5: tuntia viikossa, kilpakuntoilija ohjelma, jossa painotus monipuolisuudessa Taso 5: 23.7 19.8.2018 5-8 tuntia viikossa, kilpakuntoilija ohjelma, jossa painotus monipuolisuudessa Ohjeita ajalle 23.7. 19.8.2018 Nyt kun kelit jatkuu ilmeisen hyvinä, niin kannattaa panostaa pyöräilyyn

Lisätiedot

DOG HELPPOA LIIKKUMISTA

DOG HELPPOA LIIKKUMISTA DOG 2014 HELPPOA LIIKKUMISTA Croozer korkealaatuinen, älykäs kuljetusratkaisu ulkoilua ja pyöräilyä harrastaville, jotka haluavat elää elämänsä spontaanisti ja yksinkertaisesti. Croozer-kärryillä voit

Lisätiedot

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Hetta-Pallas 2-9.8.2014

Hetta-Pallas 2-9.8.2014 Hetta-Pallas 2-9.8.2014 eli ensikertalaisen kokemuksia viikon vaellukselta Joensuun Ladun Loistavien Leidien matkassa. Opin aika monta asiaa vaeltamisesta ja varustautumisesta, kanssavaeltajistani ja itsestäni;

Lisätiedot

Beat 1 Rostad ja Sanden

Beat 1 Rostad ja Sanden Beat 1 Rostad ja Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken yläpuolella. Täällä ranta on

Lisätiedot

Taimikonhoito. Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Taimikonhoito. Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Raivaussahatyöskentelyn perusteet Varusteet taimikonhoitoon Raivaussaha, valjaat

Lisätiedot

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT MUISTUTUS 27.5.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT Harjukadun, Sepänkadun ja Väinönkadun pyöräilyjärjestelyjä

Lisätiedot

Määrällisesti eri kilpailut, joihin ajajamme osallistuivat, jakaantuivat seuraavasti:

Määrällisesti eri kilpailut, joihin ajajamme osallistuivat, jakaantuivat seuraavasti: Säkylän Yritys ry Toimintakertomus 2004 Pyöräily Yleistä. Kausi 2004 oli seurallamme pyöräilyn osalta vielä rauhallisempi kuin edellinen 2003 kausi, järjestimme vain yhdet kilpailut kauden aikana. Järjestämämme

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

SM-viikko 2017 TRIATHLON

SM-viikko 2017 TRIATHLON SM-viikko 2017 TRIATHLON TRIATHLONIN SM pikamatkan joukkuekilpailu KILPAILUNJOHTAJA Simo Hillo / simo.hillo@pedart.fi / 0400 594 385 Kilpailun ylituomari Marko Selin Tervetuloa SM kisaan! SM- joukkuekilpailu

Lisätiedot

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 21.3-4.4.2019 Suuntaamme jälleen kohti Playa del Carmenia, ja yritämme rikkoa edellisen matkan kalastussaaliin. Kalastuksen kohteena ovat marliinit ja purjekalat,

Lisätiedot

Työharjoittelu Kreikassa, Korfun kunnassa!

Työharjoittelu Kreikassa, Korfun kunnassa! Työharjoittelu Kreikassa, Korfun kunnassa! Olimme Korfulla työharjoittelussa 5.8-17.9.2012, Jokilaaksojen koulutuskunta yhtymän JEDUn Kalajoen yksikön ammattiopisto ARTEMAn kautta. Korfu kuuluu Kreikan

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 13:00-17:00 KANOOTTIRETKI OULUJOKISUISTOSSA (EI OPASTUSTA) Ohjelma alkaa Hietasaaren Vauhtipuistosta, josta saat tarvittavat varusteet, turvallisuusohjeet sekä reittiohjeistukset. Tämän jälkeen

Lisätiedot

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja 7.8.2019 Kuukausimarkkinoilla 7.8.2019 asukkaiden esittämiä kommentteja Kuukausimarkkinoiden pisteestä Lahden kaupunkisuunnittelu oli mukana kuukausimarkkinoilla 7.8.2019. Kysyimme asukkailta, minkälaista

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retki nro 1. Reykjavík - pääkaupungin kiertoajelu Opastettu kierros Reykjavikissa. Retken pituus n. 2,5

Lisätiedot

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä

Lisätiedot

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Toimenpidealue 1 kuuluu salmi/kannas-tyyppisiin tutkimusalueisiin ja alueen vesipinta-ala on 13,0 ha. Alue on osa isompaa merenlahtea (kuva 1). Suolapitoisuus oli

Lisätiedot

Talvilintulaskennan perusteet. Laskijatapaaminen, Mikkeli Päivi Sirkiä, Luomus

Talvilintulaskennan perusteet. Laskijatapaaminen, Mikkeli Päivi Sirkiä, Luomus Talvilintulaskennan perusteet Laskijatapaaminen, Mikkeli 11.-12.3.2017 Päivi Sirkiä, Luomus Arvokasta tietoa kannankehitykset eri elinympäristöissä levinneisyydet ja runsaudet kuolleisuus vaelluslintujen

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Säätilan kehitys ennen Loimaan onnettomuutta

Säätilan kehitys ennen Loimaan onnettomuutta Säätilan kehitys ennen Loimaan onnettomuutta Forecan ennuste ote klo 19 tilanteessa: Suomi -24h katsaus pe 15-la 15 Katsaus on laadittu 12:59 Kristian Roine Baltiassa oleva matalapaine tuo lumisateita

Lisätiedot

Aktiviteetit ryhmille

Aktiviteetit ryhmille Aktiviteetit ryhmille Tiimihenkeä nostattavaa kisailua ja hauskanpitoa Puhalletaan yhteen hiileen 60 min, max 30 hlöä 135 Kisaillaan tiimin nostatus hengessä hauskojen tehtävien parissa. Aktiviteetti toteutetaan

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

REONIRÄTKÄT 2014 - Kymmenvuotiskekkerit

REONIRÄTKÄT 2014 - Kymmenvuotiskekkerit REONIRÄTKÄT 2014 - Kymmenvuotiskekkerit 25.6.2014/jp Tässä on taas lopullinen ohjelma eli näillä mennään! Lomakausi on siellä pahimmillaan ja väkeä on liikkeellä paljon Muutaman päivän reissu Eestinmaan

Lisätiedot

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja Tammikuu 2019 Tammikuussa APIP-toiminta jatkui loman jälkeen. Uusia ohjaajia oli paljon sijaisina sairasteluiden vuoksi. Myös lapsimäärä oli tammikuussa normaalia pienempi. Tammikuun teemana oli kiusaamiseen

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Unelmamatka Kaukoitään niille, jotka pitävät kalastuksesta ja yleensä luonnossa liikkumisesta! Kalastusmuotoina ovat vetouistelu ja pohjaonginta. Varaa ja maksa

Lisätiedot

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 Kevättalvella 2015 aloitimme vaihto-opiskelupaikan hakuprosessin valmistelun. Pohdimme perusteellisesti mihin maahan haluamme matkustaa ja missä maassa voisimme oppia

Lisätiedot

MUISTIINPANOJA PYÖRÄILIJÄPROFIILEISTA JA PYÖRÄILYPALVELUISTA. LAD-innovaatioprojekti. 25.8.2011 Heidi Nalli, Mikko Hyrkkänen, Lotta Blomqvist

MUISTIINPANOJA PYÖRÄILIJÄPROFIILEISTA JA PYÖRÄILYPALVELUISTA. LAD-innovaatioprojekti. 25.8.2011 Heidi Nalli, Mikko Hyrkkänen, Lotta Blomqvist MUISTIINPANOJA PYÖRÄILIJÄPROFIILEISTA JA PYÖRÄILYPALVELUISTA LAD-innovaatioprojekti. 25.8.2011 Heidi Nalli, Mikko Hyrkkänen, Lotta Blomqvist PYÖRÄILJÄPROFIILIT Pyöräilijöitä on erilaisia. Jokaisella käyttäjäryhmällä

Lisätiedot

1 Aritmeettiset ja geometriset jonot

1 Aritmeettiset ja geometriset jonot 1 Aritmeettiset ja geometriset jonot Johdatus Johdatteleva esimerkki 1 Kasvutulille talletetaan vuoden jokaisen kuukauden alussa tammikuusta alkaen 100 euroa. Tilin nettokorkokanta on 6%. Korko lisätään

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

Hyvä tietää. Guatemala. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Guatemala. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Guatemala Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Guatemalasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Guatemala City 14,6 milj. Espanja ja maassa puhutaan useita intiaanikieliä Uskonto Valuutta

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT Kalvosarjan sisältöteemat Onnettomuuskehitys yleisesti Onnettomuuksien osalliset osallisten kulkutapa osallisten

Lisätiedot