Moomma oikias - tootta väärä Mies paikallaan Lasimestari Jaakko Wallenberg Vihan alta elämään

Transkriptio

1 1

2 2 Kalervo Mieltyn Näytelmät: Moomma oikias - tootta väärä 3-36 Mies paikallaan Lasimestari Jaakko Wallenberg Vihan alta elämään Kuunnelmat: Rajalla Äitee ja tytär ISBN

3 Moomma oikias - tootta vääräs 3 Henkilöt kummassakin osassa: 1. Muari, kyröläisen maalaistalon vanhaemäntä 2. Eeva, edellisen tytär 3. Pentti, Eevan puoliso 4. Sirkku, edellisten 16-vuotias tytär 5. Juha, edellisten 17-vuotias poika 6. Martta, entinen naapuri 7. Kauko, naapurin vanhapoika isäntä I. Siltariahan aikoohi Vuonna 1920 rakennettu betonisilta

4 Tapahtumapaikka: Pohjalaisen maalaistalon tyhjä tupa. 4 On kaunis kesäpäivä vuonna Maalaistalon vanhaemäntä on juuri astumassa eteisestä tupaan kun... (ulkoa kuuluu repivä sarja valtavan kovia pamauksia. Muari riuhtaisee tuvanoven auki ja huutaa kovalla äänellä) Muari: Herra Jumala - äkkiää kaikki perunakuappaha pommisuojaha! (Talon nuoriemäntä Eeva, edellisen tytär tulee juosten kammarista) Eeva: Äitee ei ny hermostu, pioneerit siälä vai rupes paukuttelemaha meirän petoonisiltaamma palooksi. (Talon isäntä Pentti, Eevan puoliso astuu tupaan perässään edellisten 17-v poika Juha) Pentti: Heleskutti ku paukkuu kovaa - ku soras. Eeva: Meirän toinen sotakammoone - siiton tuas aviisiski oikeen kissin kokoosin kirijaamin. Pentti: Ei meirän muari luje leherestä muuta ku pari värssyä Aarettia ja kualinilimootukset - se jakaa sitte ittellensä pisteetä, ku näköö jonku nuarempansa kupsahtanehen. Muari: Sotaa tua tiätää, ku miähet siltoja paukutteloo. Paavo-vainaaki oli sellaanen pioneeri siälä johonaki - sai kerran isoon flankunpätkänki takapualehensa. Pentti: Hyvä nottei etupualehensa - mun olis pitäny kattella nualle kakaroolle joku muu akka äireeksi. Eeva: Ei tuallaasia saa puhua kakarooren kuullen. Juha (Eevan ja Pentin 17-vuotias lukiolaispoika): Minä en enää ole mikään lapsi! Pentti: Soot justihi sev verran vanha, notta jourat oppia eroottamaha etupualen takapualesta - yksityyskohorat ja käyttöohojeet tulooki sitte palijo myähemmi. Juha: Minä olenkin valistunut nykynuori - ei minua enää voi kukaan kohdella niinkuin teidän aikoinannne. Pentti: Voi ku se valistus pitääs sisällänsä muutaki ku jonku risuparta-

5 5 Emestin turvankuvan komeronoves - ja viälä ulukopualella. Muari: Oha mullaki Mannerheimin kuva seinäs - oikee kruusatuus raamiis. Juha: Olisi jo korkein aika antaa sille kyytiä. Eeva: Soon meirän taloos ollu vuasikymmeniä kunniapaikalla ja siinä kans pysyy. Viälä teki tuutta ymmärtämähän, kuinka palijosta meirän pitää tuata miästä kiittää. Juha: Kyllä me tiedämme kaiken sen turhan tapattamisen. Pentti: Ja tuahon tulookin oikeen kaksoospistes! Tätä sanaalua jatketaha vasta sitte, kun oot päässy eroho enimmistä propakantahäyryystäs. (Naapurin vanhapoikaisäntä Kauko astuu sisään) Kauko: No nys se jumalatoon paukuttelu sitte alakoo - ei sitä taharo oikee toreksi uskua. Eeva: Oikee häjyä teköö, ku nua tutut ja turvalliset petoonikaaret katuaa Kyröönjoen päältä. Juha: Mitä yhdestä ikivanhasta siltarumiluksesta - onhan hienoa, kun saadaan tilalle uusi ja paljon leveämpi silta. Muari: Ohan tuastaki maharuttu. Juha: Hevosille se on tehty - eihän se kauan edes kestäisi nykyistä liikennettä. Ja meille koululaisillekin se on vaarallinen. Pentti: Teille ei tahoro riittää lentokentäkkää - tootta kohta niin tasaarvoosia, notta kulijetta kaikki viäretysten. Muari: Mistäs ny mennähä joen ylitte - jos vaikka kualemaha sattuus - ja pitääs hautaha päästä? Mua ei ainakaa pirä lähtiä millään paatiilla ketuuttamaha, nottei taas kävis ku silloo Hevonkoskella. Pentti: Olishan se kauhiaa, jos joutuus luannollisen kualemansa päälle viälä hukkumahanki. Juha: Te puhutte taas muinaishebreaa. Pentti: Soon kyröläästä historiaa. Viistoista ihimistä hukkuu, kun kahta ennemmm hukkunutta viätihin lauttalla joen ylitte, ja lautta kaatuu. Kauko: Ei emännän tarvitte murehtia, siälon ny sellaane helevetisti ko-

6 6 liseva rautaane varasilta. Siinon Kyrömmaan ainuat liikennevalokki. Pentti: Jokku irvaaloo, notta siinä kolisoo asiasta päättänehien omatunto. Eeva: Joutaasivat jättää irvaalematta: tuallaanen lähentelöö jo pahan manoota. Tuskin päättäjäkkää on kellekkää mitää vahinkua tarkoottanu. Pentti: Ja justihin olit säki tuata julumaa särkemistä ruikuttamas. Eeva: Ehän mä siitä tykkääkkää - mutta sitäki vähemmän mä tykkään pahansuapaasuuresta - sellaasesta meirän pitääs jollakin ilivehellä päästä eroho. Kauko: Kyllä Eeva on oikias - näis asioos pakatahan turhan useen lyärä toista selekähä, ollahan ikikeetä, ku ei muutakaa keksitä. Pentti: Meis tuppaa olemaha viälä sev verran kakaraltaasta. Juha: Vai on tuokin taas lasten syytä! Eeva: Älä sä nyt tähän sekaannu - aikuusille tuallaanen touhu ei oikee sovi - ei silloo mitää tekemistä teirän kakarooren kans. Pentti: Joku tuala kylällä sanoo, nottei silta ookkaa niin löysä ku luullaha. Muari: On se hyvin tehty - meirän Iiska-vaariki oli sitä väsäämäs. Pentti: No tua selevittääki melekee kaikki - teirän Iiskahan oli koko Kyröön nuukin miäs - ei soo malttanu panna tarpeheksi simenttiä hiaran sekaha - näkööhän sen tuasta meirä vanahasta navetanrötisköstäki. Eeva: Älä taas viitti hämätä muaria, meirän navetan pohoja on pelekkää savilitkua - siinei pysyys heinäkuarmakaa kovan kauvaa suaras. Juha: Nykyään tehdään sillat teräsbetonista - ei tarvita enää mitään painorajoituksia. Muari: Autot joutaas köröötellä ylitte vuaron perähän - sivistynehesti ku aamuusi hyysikkähä. Kauko: Ei tua enää taira käyrä - kaikillon muka jumalatoon kiirus. Juha: Edistys vaatii ripeätä ponnistelua. Pentti: Paikasta toisehe runuuttaminen ei oo ponnistelemista - soon turhanaikaasta flanuuttamista. Juha: Liikkuvuutta pitää edistää kaikin keinoin. Kauko: Presuutetaha pitkin maailmaa, nottei keriitä eres kersoja tekemähä.

7 7 Pentti: Onneksi soran jäläkehe urakootihi vähän pankkoho. Eeva: Olokaa ny hilijaa tai saatta jokahine tiskitrasua naamallenna. Juha: Sukupuolivalistuksen alkeetkin vaiennettiin jälleen kerran julmasti uhkaillen. Kauko: Emmä oikeen itte tykkää nykyysistä silloosta - eihä niitä eres vauhris huamaa, pelekkää kaitehellista tiätä vai vilisöö. Eeva: Sellaasiaha noon talookki - köppääsiä lootikoota keskellä peltua. Juha: Nykyaikaiset kerrostalot ovat taloudellisia. Ne edistävät sosiaalista kanssakäymistäkin. Eeva: Nii vissihin - riirellähä ja juarutaha oikeen sakilla. Kauko: Ku on ikänsä huseerannu kilometrien pääs muista ihimisistä ja pannaha sitte yhyren ohkaasen seinän päähä, ja viälä samahan porstuaha - ei oo imeskää, notta poikii monensorttista kanssakäymistä. Juha: Ihminen on maailman sopeutuvin eläin - pian he jo käyvät toistensa kauloihin. Pentti: Tarkemmin kohoristaen toistensa kurkkuuhi. (Kuuluu uusi sarja pamauksia) Eeva: Hyi kun iha raisteloo. Kauko: Ku vanhalle ystävälle tehtääs pahaa. Juha: Kyllä te olette omituisia - rakastatte ikivanhaa siltarämää. Eeva: Tuata siltaa on sun paappas isä ollu tekemäs - ei soo viälä mikää ikivanha. Kauko: Ihimisille pakkaa kaikki ittiänsä vanhempi tuntua jo ikivanhalta. Pentti: Epyktis niiton tuhansia vuasia vanhoja kivipytinkiä - kukaan ei meinaakkaa paukutella niitä tuusan nuuskaksi. Juha: Ne ovatkin arvokkaita kulttuurimuistomerkkejä. Eeva: Kulttuuria soon siltojenki väsäämine - ainaki nuan komeeren - ei ne ittestänsä kasuva. Juha: Kyllä meille nuorille pitäisi antaa paljon enemmän valtaa - kaikkihan siitä hyötyisivät. Eeva: Särijettääs riamusta kilijuen kaikki vanha ja pykättääs tilalle jumalattomia petoonikasarmia ja köppääsiä siltaprutkuja.

8 8 Juha: Kyllä kerrostalossa olisi paljon mukavampaa asua kuin tällaisessa vanhassa ja vetoisessa hirsihörskässä. Pentti: Täälä sentähä piarunkatkukki katuaa ittestänsä - ei tarvita propellia köökinseinäs. Eeva: Jaahas, tualta tulooki ny oikia kerrostalooren asijantuntija. (Martta, entinen naapuri astuu sisään) Martta: Tervehyysiä vain tualta keskustan taajaväkisestä yhyryskunnasta - kuinkas siton täälä prutkunperäs pärijäälty? Kauko: On tua kehitys sitte kummaa - tarvitahan enää vaivaanen kilometri puuronsilimästä prutkunperähä. Eeva: Lähärikkö paukesta evakkoho? Martta: Ehän mää - kehityksen iloone prätkähtely hivelöö mu vanhoja korviaha. Saaraha kohta kunnon silta - pelekkä pullonkaulaha tua entinen rotisko on ollukki. Eeva: Hyi olokoho ku julumaa puhetta - tairan pian tarvita kamferttia sokuripalaha. Juha: Äidin käy sääliksi Iisakin sekoittamaa betonia. Martta: Mua on nua iänikuuset riamukaaret suaraha sanoen aina vähä aharistanu - kakarasta lähtien. Kauko: Oha ne yrmiän olooset. Pentti: Joo, melekee piti kakarana vetää fällyjä silimille, ku käännyttihi lohonalla joulukirkkoho mennes sillallen. Kauko: Vaikkei sitä pimees eres nähäny. Martta: Nyt tulooki rautaaset katulyhyryt ja jalakakäytävät - ei tuata vanhaa enää kukaa kaipaa, jahka uus valamihiksi saaraha - viikos unehtuu koko rötiskö. Muari: Tua kuule lähentelöö pyhään häväästystä. Martta: Kehitykse virtaa on turha parota - tootta täälä niin turkalehe vanhoollisia. Pentti: Meirän taloos kunniootetaha perintehiä ja vanhojen sukupolovien aikahansaannoksia - ja seurataha muutoonki aikaamma. Muari: Iisakki-vainaa kääntyy haurahnansa, kun kuuloo sieltä siltaansa paukuteltavan.

9 9 Juha: Kääntymiseen tarvittaisiin varmaan haudankaivajan apua - kuulokin lienee siellä maan alla maatessa hieman heikentynyt. Muari: Olisha se hyvä, jonsei tätäkää joutuus kuulemaha. Kauko: Saishan sitä eres jotaki säilyttää tuleville poloville. Martta: Ohan tuas kaks kirkkua ja museo - nei oo kehitykse jarruuna. Eeva: Mikä pimalehe jarru yks komia siltakaa on? Martta: Ohan se nykyyselle liikentehelle melekoone sumppu. Kauko: Eiksoo hyväki, notta viarahat ei lähäre aiva heti kalappimaha - tiärä vaikka ostaasivat meirän kaupoosta looran tupakkia? Pentti: Olisha tua voitu pykätä ihan uutehen paikkaha - mitä varte se pitää justihi tuahon änkiä? Martta: Ohan tuas Kyröön luannollinen keskus - justihi siihe se kuuluu. Eeva: Eikö kaharesta olis enemmän autuutta? Martta: Menis palijo maita ja rysthollia teiren alle - tuas on valamis paikka - on se palijo selevempää ja halavempaa nuan. Kauko: Heikkotahtooset ihimiset saattaasivat jäärä pois kirkommenoostaki, ku eivät sais päätinkihi, kumpaa siltaa menis joen ylitte. Martta: Sullen tua päätös näyttää vaikialta jo yhyrenki sillan suhtehen. Kauko: Ei oo tullu kirkos liiemmälti hypäättyä - sev verran mäkin oon siltakammoone. Martta: Ny sekin asia korijaantuu - hätinä havaattet, ku jo oot uuren kirkon pualella. Kauko: Tiärä häntä, on siinä kirkos nii helevetin korkiat portahakki, notta kaahiminen tihkaasoo tälläästä lonkkavaivahista. Martta: Helevettihi mennes ei ookkaa portahia - senku lasketteloo vain. Juha: Ja popsii matkalla rinkeleitä ja piparkakkuja. Eeva: Tai kalijaa ja hampparinlenkkiä. Kauko: Te naiset tuutta joka päivä maharottomammiksi - on se hyvä, notten oo viäläkää tarttunu yhyrenkää koukkuuhi. Martta: Minkälaasia lihakoukkuja sä luulet akoolta oikee löytyvän - ooksä koskaan eres vilahrukselta havaannu sellaasia. Kauko: Oon mä jokuusen ouron mulukauksen pannu merkille, mutta urhoollisesti oon vastustanu kaikkia hamesväjen houkutuksia.

10 10 Pentti: Äitee-vainaas tais tuputtaa sun korvihis mekekooset vastamyrkyt viaraha hamesväjen varalta. Kauko: Kyllä se nuasta aina varootteli - käski pitää ittensä miähenä. Martta: Voi hyvä jysäys - ja siinä sitä ny ollaha nii miästä, notta! Eeva: Pitääs passittaa kikkiviaroolle koko miäs, ku äitees ei malttanu. Martta: Joo, köörätähä se oikee Laihiallen asti. Kauko: Äläkää ny sentähä ulokomaillen asti karhakko - jos kävääsisin vaikka Orismalas. Pentti: Jättäkää ny akat Kaukon siviilisääryllisyys rauhaha - sehä voi pianki päästä hamehie makuhun. Martta: Muuttaasit Kauko säki kerrostaloohi, nii joutuusit enemmän tekemisihi vastakkaasen sukupualen kans - eres postilooralla. Kauko: Emmä nuahon pyyriihi nenääni pistä - eihän niis uskalla eres reiruhun piaraasta - heti lähtöö rikosilimootus lääsmannille tai kiälitähän isännööttijälle törkiästä kotorauha häirittemisestä. Martta: Valituksihi vaaritaha palijo kovempaa elämööntiä, ku sun sualenpääs vaivaanen tuhina. Pentti: Kolhoosia ne ainaski on - yhtöhööset saunat ja kaikki. Martta: Ei sinne saunahan enää koko roikalla ängetä - sivistynehesti ja sääryllisesti mennähä vuaron perähä. Kauko: Ja pihalla ku käpsehtii, nii heti on sata silimää klasinraos. Martta: Ei ne kovan kauvaa viitti suakaa vaharata - vaikka ookki nuan haviteltu poikamiäs. Juha: Mekin voisimme myydä tämän vanhan hörskän ja muuttaa tuonne sivistyksen parihin. Muari: Mä en ainakaa lähere täältä elävien kirijoos mihinkää. Juha: Mummo saakin jäädä pitämään seuraa Mannerheimilleen. Pentti: Poika perskeles - pian tuloo tupen krapinat, vaikka ratios puhuttaas mitä vapahan kasvatuksen autuuresta. Kauko: Eihä siälä kerrostaloos voi eres teherä mitää muuta ku nukkua - jonsei naapurin kakarat satu valavottamaha. Martta: Mä en ainakaa palijo hingukkaa tuata ikuusta puiren traijaamista ja lumenluantia - paskankärrööstä puhumattakaa. Muus miäles siälä voiki porskuttaa entisehe mallihi. Kauko: Mutta auta armias jos sattuus havaattematta pruiskaasemaha

11 11 aamutarpehensa lähimpähä nokkoospuskaha. Martta: Mikä hulluus sellaasta pakottaa tekemähä - kaikillaha on omat sisähyysikät! Pentti: Ohan tua nyt pihalla aivan toista, saa samalla kuunnella lintuje laulua. Martta: Tua on pahimman plaatuusta miähistä kolloutta - ei teiränkää enää nykyysi trenkääs nua ruakottomilla konstiilla reviiriännä merkata. Kauko: Ku reviiriä ei enää taharo löytyä - ainakaa nuas kolhoosiis. Martta: Soot niin ennakkoluuloone, nottet havaatte uusis asioos niire hyviä pualia. Ei kaikki muutos oo kauhiaa. Pentti: Narinaa ja krähänöötä sellaasesta aina rönsyää - ainaki täälä Kyröös. Kauko: Joo, Jumala tais piruuttansa luara kyrölääset huanooksi esimerkiiksi muillen - ainakin riita-asioos. Martta: Älä sä Kauko sekoota Jumalaa näihin kähinööhin, kun et oo oikee sen alan asij antuntij akaa. Eeva: Marttahan näistä hengen asioosta on perillä, istuu siälä kirkkovaltuustoski. Hälytysajoneuvon ääni lähestyy ja ambulanssi ajaa kovaa vauhtia talon ohi keskustaa kohden. Kaikki ryntäävät katsomaan sen perään ikkunoista: Martta: Voi kauhiaa - mitähän siälä nyt on tapahtunu? Eeva: Joku on tainnu saara syränkohtauksen tuasta paukkehesta. Martta: Ei tuallaasesta ny kukaan - paukkuuhan ukonilimallaki. Pentti: Ei soo häävistä kattella juhulallisten kaarien putuamista jokehe. Kauko: Keskustahan se pilliauto pysähtyy - jotaki kamalaa siälä on tapahtunu. (Eevan ja Pentin 16-vuotias Sirkku-tytär astuu hengästyneenä sisään) Sirkku: Räjäytystyömaalla on sattunut onnettomuus. Osa sillasta murtui, ja ainakin yksi pioneeri on loukkaantunut.

12 12 Muari: Pitihän tuan ny arvata - onnettomuuksia siitä tuloo, ku häväästähän esi-isien tyätä. Martta: Tua on pelekkää taikauskoa. Siltariapu on nii vanhuuttansa hapero, notta putuaa alaha itteksensä. Kauko: Tuallaasilla tynamiitimäärillä haurastuus umpikalliokki. Eeva: Nys se tuloo takaasi - kääntyyköhä lääkärintaloolle. Pentti: Anna ny mäki katton - soot siinä niin leviää klasin eres. (Kurkkii Eevan olkapään yli) Eeva: Vai leviää - turhan kapooseksi mua on täs taloos ennen karahteerattu. Martta: Kyllä sä jo rupiat olemaha kohtuullisis emännyyren mitoos. Pentti: Lääkärintaloolle meni - siältä tullahan oikee vastooksille. Muari: Korijaamaha joutaasivat heti ruveta - minkä kerkisivät särkemähä. Martta: Kauhialta tämä nyt tuntuu - rukoollahan yhyres, nottei mitää peruuttamatoonta sattuus. (Istuu tuolille ja ristii kätensä) Muari: Että te rukoolemalla saa tehtyä tekemättömäksi - ettäkä käsiännä puhtahiksi iliman mäntysuapaa. Martta: Mullon ainakin puhtahat käret ja sisikunta. Muari: Vaikka niin innokkahasti puallat isies tyän hävittämistä. Martta: pualtaminen ja särkeminen ei oo sama asia. Kauko: Pakkaa ne käsi käres kulukia - ensi pualletaha ja sitte äkkiää särijetähä. Pentti: Nottei muuk kerkiä eres havaata, mihinä mennähä. Martta: Ohan tuasta puhuttu vuasikausia. Kauko: Puhuttu miton puhuttu - ei kukaan uskonu, notta tällääsehe paukutteluhun koskaan jouruttaas. Martta: Eihän tua itteksensä anna tiätä uurelle sillalle. Pentti: Vaikkonki nii heikko. Kauko: Kansanäänestys tuasta olis pitäny järijestää. Sirkku: Noin taantumukselliselta henkilöltä tuo oli varsin edistyksellinen kannanotto. Juha: Kun me pääsemme valtaan, niin kaikesta järjestetään kansanäänestyksiä. Kauko: Ja tyät jää tekemäti.

13 13 Eeva: Ihimisten erimiälisyyret ei äänestelyyllä lopu. Juha: Mutta demokraattinen päätös on sentään aina oikea. Pentti: Jos nuan olis, niim maailma näyttääs kovan erillaaselta. Martta: Ei maailma korijaannu yhyrellä hianon-kuuloosella sanalla - itte kunki pitää peraata oman miälensä syvyyret. Pentti: Tua oli hyvin sanottu - paa poika visusti pitkän tukkas ala. Remokratian valehis on trampattu jalakoohi palijo arvokasta - ei kaikki oo täs elämäs niin yksinkertaasta, ku äkkipäätä luulis. Sirkka: Te vanhat vain yritätte tehdä kaikesta monimutkaista ajaaksenne läpi oman tahtonne. Martta: Teräväkiälisiä näyttää nämä nykyyset nuaret ainakin olovan - mitähän mahtaa riiroosta tullakkaa, ku pääsöövät kalisuttelemaha viarahilla kiälillä karkaastuja sanallisia miakkoj ansa? Pentti: Meirä lukiolaaset on ruvennu fingertämähä niin kirijakiältä, nottei niitä taharo enää ration kuuluttajista omiksensa eroottaa. Eeva: Ne morkkaa meirän leviänpualoosta kiälenkäyttyä maalaasmaaseksi. Sirkku: Eihän teidän kielestänne aina saa edes selvää. Pentti: Soon viimmeesen päälle selevää pohojalaasta - kirijaamis ei tarvitte nuukaalla. J okahinen oikia ihiminen tätä ymmärtää. Kauko: Ainaki jos sattuu olemaha pohojalaane. Pentti: Muut joutaaski sitte opetella. Juha: Kyllä kirjakieli on paljon selkeämpää, sitä sentään ymmärtävät kaikki suomalaiset. Pentti: Savolaasista en kyllä menis takuusehe. Eeva: Koko kansan ilimaasu rupsahtaa, ku kaikki alakaa klupaata samoolla köppääsillä sanoolla. Juha: Mutta me nuoret emme enää voi ymmärtää kaiken maailman katkeavia likasangonkantimia. Eeva: Kyllä me seliitämmä - soon sitä arvokkaha kulttuuriperintehen välittämistä jäläkipoloville. Pentti: Joo, notta paskasangoon krivan katkiaminen tarkoottaa lähes tulukoho samaa, ku ihimiste välie menemine ereet poikki. Sirkku: Miksei sitä sitten niin sanota? Kauko: Ohan tua ny palijo syvällisempää - sellaane vertauskuvallinen

14 14 ilimaus - melekee ku raamatus. Juha: Mitä raamatun vertauskuvia tuossa nyt voisi olla? Pentti: Siälä käsketähä kantamaha lähimmäästemmä kuarmia - kyllä paskasankooki sellaaseksi kelepaa. Kauko: Ja kaiken päälle meleko paskamaaseksi kuarmaksi. Martta: Oon mäkin tuata ilimaasua pähkäälly. Kakarana kuvittelin, notta ihimisille oli tullu kauhia riita tuasta nimenomaasesta pläkkisankooriavusta, ja noli sitte kiskonu krivasta eri suuntihi nii julumetun kovaa, notta soli prätkähtäny kahareksi palaksi. Pentti: siinäs kakarat taas näjittä, kuinka moni-ilimeestä meirän kiälenkäyttömmä on. Sirkku: Hämärältä se minusta lähinnä vaikuttaa. Kauko: Siinon joukos suamalaasten mettien muinaasta mystiikkaa. Eeva (katsellen ulos ikkunasta): Nys se pilliauto lähtöö Vaasaa kohore. Pentti: Ja pillit oikoosena. Kauko: Ei hyvältä näytä. Martta: Herra olokoho armahtavaanen. Muari: Ja ihimiset oppikoho tyhymyyksistänsä. Pentti: Muari on taas turhan ankara. Eeva: Ihimisten teelmöökset on aina joirenki miälestä tyhymyyksiä ja joirenki toisten miälestä erinomaasen viisahia. Kauko: Nuan soon varmahan aina ollu. Pentti: Ja tuloo olemahanki - ainaki Kyröös. Juha: Kun me pääsemme valtaan, niin kaikki riitely kielletään perustuslailla. Eeva: Sellaasta lakia ei ookkaa, joka ihimismiälen mulukkaas. Kauko: Pakon eres ihimiset mulukoolis toistensa päälle ku sonnit, notteivät jouru oikeuren etehen riitelemisen johorosta. Pentti: Ja pahimmat pukarit alakaas murisemaha - muka itteksensä. Sirkku: Te olette täysin toivottomia. Eeva: Meison sentähä teiränki toivonna viälä hyvääseksi aikaa - täälä saatta vapahasti kasuvaa - taantumuksen turvallisten muurien suajas. Juha: Painostuksen ja riiston alaisina. Martta: Tua jumalatoon televiisi istuttaa nuarihi mitä sattuu - viääsittä pihalle koko höskän.

15 15 Eeva: Ei taitaasi sunkaa aikas enää iliman sitä kulua. Martta: Kelepaahan se jonkunlaaseksi mulukosilimäksi isoon maailman asioohi - nottei pääse kokonansa mettiintymähä. Juha: Televisio kasvattaa meitä kantamaan vastuun koko maailmasta. Kauko: Taitaas sellaases kantamises nuariki selekä väsähtää. Pentti: Kuhan ny aluuksi opetteletta kantamaha vastuun eres ittestännä. Sirkku: Sellainen on pelkkää itsekkyyttä. Eeva: Heleppo sitä on sorkkia toisten asioos. Huutaa kovaa, notta jotaki pitääs teherä. Ainuat oikiat tekijät tuloo niistä ihimisenplantuusta, jokka opetteloo aioos kantamaha täyre vastuun ittestänsä ja pitämähä jämptisti hualta tekemisistänsä. Kauko: Äiteennä on oikias - suunsoittajia ja paskanjauhajia on löytyny maailman sivu - ja sellaasia, jokka seisoo tumput suarina. Torellisia auttajia kasvaa harvas - tulukaa te nuaret sellaasiksi! Juha: Joukossa on voimaa, ei yksin kannata mitään yrittää. Martta: Vastuuta lymyylevät ihimiset saarahan sakis tekemähä mitä rookaa, mutta heleposti käy niin, nottei kukaan enää piittaa ottaa asioota niskoollensa. Sirkka: Yhteisvastuu tulee silloin avuksi. Pentti: Tuutta viälä havaattemaha, mitä yhtöönen vastuu tavanomaasimmas miäles pitää ittesnänsä. Kauko: Siinei vastaa kukaa palijo mistää. Juha: Te vain yritätte sekoittaa meidän nuorten päät. Eeva: Me yritämmä selevittää teille irealistiille ihimismiälen kummallisuuksia, joita elämä on karvahien kokemusten kautta meirän kalloohimma takonu. Pentti: Tiätysti nuarten kapinoonti ja muutoksenhinku o johonaki määräs välttämätööntä - se voi aikaa myären tuara hyvääki, kuhan tasaantuu ja tuleentuu. Kauko: Uutta sualaa, nottei pääse lemmehtymähän. Martta: Kattos poikaa - en olis uskonu su rupiava meille raamattuaki aukoomaha. Kauko: Nua sualat sattuu jäärä rippikoulusta miälehe, ku meilloli niihin aikoohi sualattu oikee helevetin isoo sika.

16 16 Pentti: Kaukosta vois vanhetesnansa tulla omialtaane miäs vaikka kirkkovaltuustoho. Kauko: On tainnu mun kirkkopolokuni jo umpehe puskittua. Martta: Liikaa siinä olis raivaamista - ei pelekkä apukelepoonen värkki viälä riitä, ku pitää hualehtia ihimisten autuutuksesta. (Puhelin soi ja Pentti vastaa) Pentti: Haloo, joo, nähtihi me sen painuvan pillit suarana Vaasaa kohore - Martta täs jo rukoolemahan patisteli... No hyvä niin - toivotahan parasta... terve vaan. Eeva: No mitä se sanoo? Pentti: Jaska oli kuullu joltaki häsyys ollehelta, nottei tuas kovan pahoon käynykkää, muttei sekään ollu varma asiasta. Eeva: Toivotaha ny parasta. Muari: Kiltisti vaa lusikka kouraha ja siltaparka rauhaha. Martta: Ei tuata enää mikään pelasta, antaa kuallehie haurata kuallehensa. Kauko: Martta, koita ny vähän ajatella Muarinki tuntehia. Martta: Älä sä kloppi rupia mua tyyräämähä - mä voisin purotella sullekki helemiä pyhästä kirijasta, ku vettä valaen. Muari: Sopemattomat helemet joutaaski trampata maaha. Tua silta on aina kuulunu mun elämähäni. Pentti: Kyröö siitä tuloo miälehe. Martta: Ei sunkaan Kyröös yhyren sillan peräs mihinkää häivy. Kauko: Osa siitä putuaa jokehe. Martta: Mutta uutta tuloo tilallen - kattellaha ny vain etehenpäin. Eeva: Kyllä uus aika tua fölijyhnänsä hyvääki. Kauko: Mullei tuu äkkipäätä miälehe muuta ku kialtolain kumuaminen ja sisähyysikät. Martta: Tuasta ensimmääsestä voitaas olla kahta miältä, ja tuan toisen kohoralla melekee kaikki vanhakki on ensi kokeelemaltansa antanu pualtolausehet. Kauko: Paskat kerätähä nyt Tursoonnevan krooppiihi, ja pelloolle levitetähän konehilla keinopaskaa - kehitys on ihimeellistä!

17 17 Eeva: Ohan tämä ny toisellaasta ku ennen - kaupoos on kaikkia maharollista ja maharotoonta - ei tarvitte lähtiä voikilon kans tanttukankahan perähän. Martta: Eikä kulije laukkuryssiä. Juha: Kyllä teidänkin olisi korkein aika luopua tuosta halventavasta ryssittelystä! Pentti: Kuttutaha niitä sun miälikses vaikka kauppamatkustajiksi Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitosta. Eeva: Nuaret on tullu kumman herkkänahkaasiksi itääsen naapurimma suhtehen. Sirkku: Me kasvammekin oikeiksi kosmopoliiteiksi, kansallinen itsekkyys on pian täysin vanhanaikaista. Muari: Vai on Suamen vapaus ja ittenääsyys tullu vanhanaikaaseksi - tuaho mun järkeni ei uletu. Eeva: Äitee ei ny ota kaikkia niin toresta - nuaret apinoottoo tuallaasta, joton tämän aijan virtooksista nupankarvoohinsa takertunu. Martta: Aika soon melekoonen sepäraattori. Erootteloo pirempähän kestävät aivootukset muatipössötyksistä. Kauko: Notta annetaha kaikkien rentukooren kukkia aikansa. Eeva: Nuan se joutaas olla - ihimismiälenki kohoralla! Muari: Pitäähä meirän toisiamma koittaa kestää, vaikka joskus vihaksi pistää. Mutta jokahisen tarttoo itte kattua, minkäsorttisia rentukoota miälehnänsä hyysää. Martta: Ja pyytää Jumalaa varijelemahan pahalta. Muari: Ei paha oo ku tervaa, joka havaattemata takertuu hualettoman ihimisen kätyymihi - pahaa kohore pitää ittekki hojaantua. Kauko: Nuan se taitaa olla, mutta ny mun pitää hojaantua kotia päin - praatataha joskus tuannempana enemmä ja viisahampia (nousee ylös lähteäkseen). Pentti: Jos täs paukkehes kukaa pystyy viisastumaha. Muari: Moninaasis paukkehis joutuu ihimisriapu viisautensa kasvattamahan - ei sitoo ostettavis osuuskaupa hyllyltä. Juha: Kun jokaiselle taataan lailla kunnollinen koulutus, tulee viisaudesta koko kansan ominaisuutta. Martta: Ei kouluutus oo pahitteheksi - osataha eres lukia pyhiä kirijo-

18 18 ja. Muari: Kirijoosta voirahan oppia, kuinka palijo tynamiitia yhyren sillan särkemisehe menöö, muttei ne tee ihimistä tiatooseksi elämän torellisista tarkootuksista - sellaasehe tarvitaha toisenlaasta viisautta. Kirijat viittooloo, notta tualta päi sitä löytyy, muttei ne itte oo mitään. Kattelkaa te nuaret oikiaa viisautta - niin kauvan ku viälä näjettä. Kauko: Notta tiärättä, mitä siltoja trenkää jymyyttää ja mitä jättää paikoollensa. Muari: Siltojen rustoota soon koko elämä - vesien ylitte ja ihimisten välihi, lopuuksi viälä tästä aijasta pysyvämpähä - soonki se tärkehin silta. Pentti: Yhtäkään siltaa ei trenkääs mennä särkemähä. Martta: Kyllä tuallaaset tukkuuset sumput joutaa mennä. Muari: Ei tällääset sillat oo elämä ja kualeman asioota, vaikka niirenki paukuttelu risoo - tärkiämpää on pitää sisikuntaha väsätyt sillat kunnos. Martta: Tuatahan mäkin oon teille koko aijan tolittanu.

19 19 II. Kirkkoriahan aikoohi Isonkyrön vanhan kirkko Tapahtumapaikka: Saman maalaistalon tupa. On sateinen marraskuun aamu vuonna 1974, kirkollisvaalien jälkeinen päivä. Muari, Eeva, Pentti ja Juha istuvat tuvassa. Naapurin Kauko astuu sisään: Pentti: No siältähän se onnelline vaalivoittaja nyt tuloo - ja suu korvia myäre. Kauko: Kyllä helepotti - pari vuatta on saanu maha kuralla murehtia kirkkovanhuksen kohtaloa - nys se saarahan oikiahan mallihi. Eeva: Milläs meinaatta saara ihimiste välikki kuntoho tuallaasen riäkkinän jäläkehe? Kauko: Pelastetaha ny ensin kirkko - ja hoiretaha kirkkokansaa joskus

20 20 tuannempana - ku muut on havaannu meirän ollehen oikias. Eeva: Siihe voi pahimmillansa mennä muutama miäspolovi. Pentti: Älä ny maalaa piruja seinille - aika parantaa tualleeset kraapookset jo vuasituhanne loppuhu mennes. Muari: Maailmanloppu täs tuloo palijo ennen - saamasmiähekki sanoo, notta merkit viisaa justihi siihen suuntaha. Pentti: Muari on aina pelijättelemäs maailmanlopuulla ja liävemmis tapauksis putooloo kuumia kiviä - Eevaki o jo kakarana tullu nii vauhkooksi, notta vilikaasoo vaistomaasesti taivahalle, jos sattuu pritkahuttamaha vaivaasen ärräpään vikurooville kantturoollensa. Muari: Ei vilikuulu tekis pahaa isännällekkää. Juha: Silloin isän pitäisi katsella taivaalle koko ajan - ainakin traktoria korjatessaan. Pentti: Taitaa niis kirkon uusis toimielimis tulla kohta melekoonen kärenvääntö, jos meinaatta panna kaikki asiat uuren enemmistön miälen mukaasiksi. Kauko: Ny löytyy sentähä voimaa, toista soon ollu kaharen viimme vuaren aikana - ulukopualelta käsin. Eeva: Kun että ny innostuusi liikaa voimianna näyttämähä - aina pitääs osata kattella asioota vähä toistenki vinkkelistä. Kauko: Kattellahan kaikes rauhas, mitä ruvetahan tekemähä, nottei tuu tehtyä lisää vahinkua. Eeva: Eihä siälä kirkolla oo mitää ihimeellistä viälä tehtykää. Kauko: Hyvä niin - olis se kauhiaa, jos nua vanhan kirkon seinämaalookset krapisis alaha lämpöösenä piron takia. Juha: Mitä kamalaa siinä nyt olisi, nehän on kerran jo huomattu rumiksi ja peitetty siististi laastilla. Kauko: Älä sä kloppi puhu rumasta mitää - on ne sentähä toista ku nykyynen taires - niis voi selevästi havaata ihimisen ihimiseksi. Pentti: Ja peittämisehen tais olla muut syyt ku muatojen sulous. Kauko: Joo - oikeen putipuhurasoppisille kaikki muarot oli silikkaa jumalatoonta krääsää. Eeva: Mun pualesta nua kuvatukset vois peittää uurestansa - silloonha ne säilyys parahiten tuleville poloville. Kauko: Ei niitä enää peitellä - koitetahan saara säilymähä parahilla

21 21 maharollisilla konstiilla. Muari: Jumalatoonta kropeloontia tua on kaikki - ei siälä kirkos tarvitte mitään teherä - soon ihan hyvä nuansa. Kauko: Kyllä sille jotaki pitää teherä, notta saarahan pysymähä eres tuas uskos. Juha: Samallahan sen laittaisi täysin nykyaikaiseksi tilaksi. Kauko: Nykyaikaanen soon ollu kuussataa vuatta sitte - eikä sitoo syytä kovan palijo tuasta mulukata. Eeva: Olishan se likillä keskustaa, jos vaikka ihimiset paremmin viittis lähtiä sanan kuuloho. Kauko: Tuskin ihimisten kulukeminen on enää muutamasta meeteristä kiinni - bingohonki lähäretähä kymmenien kilometrien päähä muutaman kahavipaketin valehis. Pitääshä sitä samaha vaivaantua oman sialunsa autuuttamisen eristämiseksi. Pentti: Jos se ny kirkos hyppööstä riippuu. Juha: Jo Augustinus sanoi, ettei kirkon ulkopuolella ole pelastusta. Eeva: Tuskin se Aukustikaa pelekkää ihimisten väsäämää pytinkiä on tarkoottanu - tais olla vanhuurehöperö koko miäs. Juha: Äiti ei tunne edes kirkkoisä Augustinusta. Eeva: Ekkä sä tunne eres Markus-setää, jonka kaikki suamalaaset kakarat o hyvin tuntenu. Pentti: Laitas Eeva oikee uuren kirkon kaffit tälle vaalivoittajalle. Eeva: Taitaa olla parasta panna sekaha vanhan kirkon pöönäkki, ku Martta näyttää pyäräälevän meille päin. Kauko: Nys se myrkyn lykkäs - pankaa puntarinna piiloho - tästä voi tulla uus Napujen tappelu. Pentti: Älä ny liioottele - te voittaki ruveta välirauhaa hiaromaha. (Martta astuu sisään) Martta: Antakaa mun kaikki kestää - jumalattomat on juntannu ittensä väkisi rakkahan seurakuntamma syrämmehe - suuret on sialunvihollisenki voimat. Kauko: Älä ny Martta henkivaltoja tähän sotke - meirän ihimisten piänistä erimiälisyyksistähän täs on kättä väännelty.

22 22 Martta: Ja säkin rumahinen menit nuaren kamalien houkutuksihin, nottoot oikeen eherokkahaksi ruvennu. Ethän soo käyny kirkoskaa sitte rippikoulun. Kauko: Ei mua oo kukaan houkutellu, eikä tälloo mitään tekemistä mun kirkos käymisten kans. Martta: Kyllä kuule kirkko on justihi sitä varte, notta siälä käyrähä - ja niitä varte, jokka siälä käyy - muut pitäköhö synnin paskaamat kyntensä visusti eros sen asioosta. Pentti: Tuu ny Martta tänne pöyrän äärehe kaffille ja verä vähä henkiä - eihän sunkaa maailmas ihan näin piänehen kaaru - ja onneksi olokoho - sä sentähän pirit paikkas kirkkovaltuustos. Martta: Tiärä häntä, onko syytä onniteluhu - lujihi se otti nuare rumahisten ketalehien takia. Eeva: Tua riitahan koskoo pelekästänsä kahta pytinkiä - tarttooko siihe välttämättä sekoottaa ittekunki sialunelämää. Martta: Pitää sekoottaa - me torelliset kirkos käyjät toivoomma lämpööstä pyhättyä tuaho likietuusehe jokivartehe. Soo väärin, notta siihen ulukopualiset kyntensä pistää. Kauko: Ulukopualiset kelepaa kyllä maksumiähiksi. Martta: Piänet ne olis ollu sunkin vaivaaset maksuosuuret, ku rahat tulis riiki rahakirstuusta. Pentti: Kyllä me jouruttaas ainaki rysthollien ylähäpiron maksamaha. Martta: Tiätysti - meitä vartenha ne lämpöösinä piretähänki. Kauko: Joo, siälä sitten istuttaas talavellaki piänes lämpööses kivirysthollis kuuntelemas ku rapit varisoo seiniltä - ja samaha aikaha isoo uus kirkko makaas kiveheiton pääs tyhyjillänsä. Martta: Hyvä notta eres joku Herran huanehista saarahan täytehe pelastustansa murehtivia. Eeva: Tämä kahinoontiha voi kasvattaa miälenkiintua kirkollisihi asioohi. Martta: Pelekkää raakaa vallanhalua ja pahansuapaasuutta nua jumalattomat vallankaapparit meinaa harijoottaa. Kauko: Tuas sä Martta-hyvä oot täysin vääräs - ei ny puhuta hyvästä tai pahasta vaa pelekästänsä rysthollien paikoosta ja käyttömuaroosta. Martta: Niiston seurakunta jo monikertoohi päätöksensä teheny - te ulukopualiset vain rupesitta sotkemaha asioota, joista että tiärä tuan

23 23 taivahallista. Pentti: Ei kai toisekkaan ihan ulokopualisia oo - täysvaltaasia seurakunnan jäseniä - vaikkei kaikis sen riannoos hyppääkkää. Juha: Minä en jaksa kuunnella tuollaista typerää jankuttamista. Pentti: Eihän sun tarvittekkaan. Kauko: Ihiminen voi hilijentyä kotonansakki. Martta: Joo, joo - kohta sä sanot, notta muut käy ehtoollisellaki meitä hanakammin, oikee omalla pullolla, ja karhaa sen jäläkeeses hengen alaasuures akan ja kakarat mäkehe. Eeva: Kyllä Kaukonki sanoma on ihan kohorallansa - hilijentyä voi vaikka lypsyjakkaralla istues - jonsei lehemä satu potkaasemaha. Martta: Kumma kun ei hyysikäs - on tua kuitenki eri meininkiä oikee siunatus rysthollis. Kauko: Notta naapurikki näköö, kuinka jumalisia sitä ollaha. Pentti: Älä ny säkään Kauko liikaa innostu. Tiärät hyvin, notta Martta ei oo kirkon mäkiä naapurin silimien takia travannu. Kauko: Tiäränhä mää - ei ollu tarkootus puhua ilikeetä. Tämä kahinoonti on tainnu teherä meistä krätyysiä. Martta: Mitä mä teirän jumalattomien puheesta piittaan. Muari: Mä voin teitä jokahista kersasta asti kattellehena sanua, notta täs tuvas ei tällä haavaa oo ainuttakaa jumalatoonta. Pentti: Muari puhuu taas asiaa. Muari: Ja tarkoottaa sitä, notta voisitta hilijallensa toppuutella pyhää vihaanna, jota ootta omis porukoos kimunnu. Eeva: Kaukokin on sellaanen elämää vakavasti pähkäälevä ihiminen, joka osaa päästellä huumorinki kukkimaha. Pentti: Sanoosin notta soon miälenlaarultansa meleko jumalinen miäs. Martta: Joutaas sen muillekki näyttää - ja ilimaantua kirkkoho parempaansa puheeta kuulemaha. Kauko: Mä kuuntelen henkeviä yksistäni mettän hilijaasuures - ja koitan muutoon elää oman sisikuntani parahan tiaron jäläkehe. Muari: Tua on oikiaa puhetta, ei siihe pitääs Aukustillakaa olla mitää lisättävää. Juha: Kirkkoisä Augustinuksella.

24 24 Muari: Täälei oo sellaasta näkyny. Peräkylän Aukusti oli kyllä hyvä hevoosmiäs, muttei siitä saamasmiäheksi ollu. Juha: Höppänät. Augustinus on elänyt jo tuhannen vuotta ennen teidän vanhan kirkkonne rakentamista. Eeva: Nuaret on ottanu tavaksensa huirella meitä vanhempia koulukirijoolla päähä. Pentti: Ja viälä meirän ostamilla kirijoolla. Juha: Kyllähän jokaisen pitäisi sentään Augustinus tuntea. Luther ainakin tunsi hänen teoksensa hyvin. Martta: No se saa meille luterilaasille piisata. Juha: Augustinuksen tunteminen kuuluu sivistykseen. Pentti: Sivistyksehe kuuluu sekin, notta osatahan ottaa muut ihimiset huamioho - sitei aina näytetä oppivan, vaikka koulukirijat osattaas kannesta kantehen ulukoa ku vettä valaen. Juha: Ei nykyään enää harjoiteta mitään typerää ulkoa pänttäämistä. Eeva: Kyllähän sitä viälä meiränki aikoohin turhan palijo harijootettihi, muarin aijoosta puhumattakaa. Pentti: Tarkootin vain, notta jokku ihimisenä olemisen perustehet jourettaas opetella syrämmesnänsä ulukoa. Muari: Kattos vävypoikaa - sä rupiat oppimaha jotaki. Martta: Tua oli syvämiättehinen totiamus - sä olisikki joutanu lähtiä seurakuntavaaliihi eherokkahaksi - tiärä vaikka mäkin olisin sua äänestäny. Eeva: Voi Martta, kuulisippa sen siunaavan meirän vanhaa traktoririapua. Martta: Kyllä me ny yks miäs opetettaas oikeenki siunaamaha - Jumalaki antaas anteeksi tuallaaselle, joka on pelekän kaittemisen puuttehes menny piiruv verran vikahan. Kauko: Mennähän ny viälä näihi seurakunnan asioohi - vaikkei mun niihin saisikkaa Marttan miälestä noukkaani pistää. Niin moni vain on sitä miältä, notta se maharollinen seurakuntaloo pitääs pykätä uuren kirkon juurelle - ja siihen mäkin oon tullu. Martta: Vääräs paikas se siälä olis, tänne keskustaha se pitää saara, mihinä ihimisekki parveeloo. Kauko: Emmä sitä oikeen ymmärrä - siälähän haurataha - ohan sitten heleppo käyren siirtyä muistotilaasuutehe. Martta: Autoollaha sitä nykyysin runuutetaha - ei parin kilomeeterin

25 25 matka mitää haittaa. Pentti: Mutta toisehe suuntaha se näyttää haittaavan sitäki enemmän. Kauko: Martta tarkoottaa, notta uurella kirkolla ei enää käytääskää palijo muuta ku hautaamas - kaikki muu tehtääs uuristetus vanhas kirkos ja sen kylykehe väsättäväs seurakuntataloos. Martta: Pikkuusen kärijistettyä, mutta tuaho suuntaha luannollinen kuluku näyttääs viavan. Muari: Asiooren luannollinen kuluku o jo viimme vuasisaralla viäny siihe, notta moomma saanu uuren, komian ja lämpöösen kirkon. Silloon ku kulijettihi käyren ja hevoospeliillä, ei kukaa sanonu kirkon olovan sivus. Kauko: Muari puhuu kyröläästen suulla. Martta: Tua o räävitööntä puhesta mun kuulteni. Kauko: Mä tarkootinki kyröläästen enemmistön suupiäliä. Martta: Emmoo siitäkää kova vakuuttunu - ihimiä on nii heleppo viärä. Kauko: Te että oo puhunu ihimisille palijo mitää kaavaaluustanna - jos olisitta aijoos ruvennu valaasemaha, olis vältetty monet sellaaset kannanotot ja toimenpitehet, jokka on teheny kummalleki pualelle kipeetä kraapooksia. Martta: Tootta käyny junttaamas omia kantojanna kaiken maailman instanssiis ja käyttäny kaikenkarvaasia likaasia suhteetanna omaksi eruksenna - hyvä nottetta sekaantunu meirän piispanki valintaha. Sellaasta molin haistavina, ku se Sunkvistin-hyväkäs veti valamihin asian takaasi. Kauko: Suhtehilla on huseerattu teiränki pualellanna - ku ootta saanu tuallaaset suunnitelmat hyväksytyyksi. Martta: Niiren suunnitelmien takaa istuu kaikinpualinen Jumalan tyän etehenpäin viäminen - ei sellaases kaivata kepulikonstia. Ohan tuan kirkon entroota ennenki meinattu. Oikeen Enkelin Kallee pantihin riitingit tekemähä - noon tuala kirkon arkistos - mee kattomaha, jonset mua usko. Kauko: Emmoo tuata tiännykkää. Martta: Täs se taas nähärähä - suuta auootaha, vaikkei tiäretä mitää. Kauko: Tultihin silloonki katumapäälle. Martta: Tyhymyyttä on kyrölääsis ennenki ollu.

26 26 Eeva: Olokaa ny hyvät ja hörpäkkää välillä kaffia - tua pullakin on tämänvuatuusesta vehenästä leivottu. Muari: Saatihi sentähä jonkinlaane vilijasato - kaikesta teirän kitkeristä tappeluustanna hualimatta. Martta: Jumala on silloon tällöön vastustajillensakki armollinen. Kauko: Täs Eevan nisus ei oo kitkeryyren häivääkään. Pentti: Kuhan sellaanen lähtis nopiaa meistä kaikista. Martta: Vasta helvetin pätsis nua röyhkimykset havaattoo kauhiat erehryksensä. Kauko: Martta on näis riitojen ryäpsinöös karottanu färisilimänsä - se näköö kaikki mustana tai valakoosena. Martta: On on, ja ei ei - valakeus ja pimeys ei voi kohorata, toisen pitää lähtiä kaplikkoho. Pentti: Ei tua raarollises elämäs pirä kutiansa - täälon kaikki sekootusta, harmaata, plantrattua valakoosta ja pimiää. Martta: Synti soon, joka asiat sekoottaa ja panoo hukaamattomat ihimiset niitä lisää sotkemaha. Kauko: Em mosaa pitää oman järijen käyttämistä kovan suurena syntinä - Jumalalta seki on peraasm. Martta: Ihimisten aivootukset tuloo palijolta itte perkeleheltä - varsinki tuallaaset, jokkei oo perääsi Jumalan oman kirkon helemoosta. Pentti: Eikös kirkon pitääs ollaki erikoosesti meitä jumalattomia syntisäkkiä varte - eihän tervehet tarvitte entraamista? Martta: Nuan soonki, muttei se sitä tarkoota, notta sairahat rupiaas ohojaamaha kirkon asioota - sellaasestei hyvä seuraa - ku sokiat tyyrääs parempinäköösiä. Kauko: Martta vissihi tarkoottaa, notta me umpisokiat seurakuntalaaset näemmä kaikki päin prinkkalaa - synnin tuhuraamie silimänreikiemmä lävitte - eikä me sen takia koskaa tuu kelevollisiksi osallistumaha yhtöösistä asioosta päättämisehe. Martta: Tua oli terävää aivoottelua puhurasjalakaaselta maallikoita. Pentti: Kauko voiski ottaa Marttalta yksityysopetusta seurakunnallisis asioos. Martta se opetti mulleki Katikismusta raskahimman jälekehe, ku jouruun olemaha suurimman osan rippikoulua sängyn pohojalla - tuhkarokos. Martta: Ilimankos on kovahan kallohos jotaki tarttunukki.

27 27 Eeva: Kyllä mä silti luattaasin siihen, notta kaikki kääntyy aikaa myäre hyväksi - sellaastaha sitä lupaallaha isoos kirijaski. Muari: Siirakki sanoo, nottei mitää pitääs mennä karahteeraamaha kova hyväksi tai häjyksi: asiat osoottaantuu myähemmäs vaihees kelevollisiksi - ja Siirakkia sanottihi viisahaksi miäheksi. Juha: Eihän raamatussamme ole mitään Siirakeita - mummo höpisee taas omiaan. Muari: Siirakista tiätämine kuuluuki sivistyksenjatkokurssiihi. Pentti: Siinäs kloppi sait mitä kerijäsit. Juha: Kosto on suloista. Eeva: Tilanteesehen passaava ojennus puallustaa aina paikkaansa. Kauko: Raamatus löytyy runsahan pualoosesti kostamisen oikeutusta pualtavia kohtia. Martta: Vain Jumalan kosto ja pyhä viha on oikeeta aisoota. Juha: Mutta Jeesushan käski rakastamaan jopa vihollistaan. Eeva: Se erellyttääs sitä, nottei itte tykönänsä tunne ainuttakaan ihimistä vihulaaseksensa. Martta: Jeesuksellen sellaanen saattoo onnistuakki, mutta me raarolliset ihimiset jourumma viälä kalavehtimaha etumma. Pentti: Nualla etuuksilla on paha taipumus levitä joka suuntaha, notta me rupiamma vaatimaha muita olemaha kaikis asioos ittemmä kans samoolla linijoolla. Martta: Voiraha sitä vaatia, jos ollahan oikialla asialla. Kauko: Kaikkiha me tarkootamma hyvää, eres ittelle, ja omasta miälestä. Eeva: Tuas miäles jokahises on jonkunlaane hyvän siämen ainakin irullansa. Pentti: Krahanookset syntyy vasta siinä pistehes, ku joku fänkää erustavansa eherotoonta hyvää ja oikiaa. Martta: Joko säki rupiat hyppimähä mu vanhoolle silimille - tais jäärä ne rippikinkeröönnit pahan kerran pualehe välihi. Pentti: Emmä ketään erityysesti tarkoottanu, puhuun vain ihimisten taipumuksesta yleensä. Kauko: On tua meille jokahiselle tutun pualoosta - muiren aivootukset pakkaa jäärä hämärän peittoho.

28 28 Eeva: Jos tuloo niiren funteeraamista eres alootettua. Martta: Joutaasit säki Kauko kattella asioota meiränki vinkkelistämmä - ennen ku meet lopukkin vikahan. Kauko: Yritetähä sitte tulevalla viikolla, ku istahretahan ensimmäästä kertaa nokituste uures kirkkovaltuustos. Martta: Kolomikymmentävuatinen sota siitä nousoo. Kauko: Kyllä sotimine joutaas ny loppua. Ruvetaha yhyres korijaamaha kirkkua ja teherähä seurakuntataloo siihe, mihinkä se ihimisten miälestä kuuluu. Muutaman vuaren päästä jokahinen tuloo olemaha tyytyvääne. Martta: Mistä me ne rahakki kokoho saaraha. Eeva: Kuka hullu tuallaasille tappelupukariille mitään antaaskaa? Pentti: Ku saatta tappeluuksis kasvanehe voiman kasatuksi saman asian taa, nii rahaa tuloo ku aisaa, ja loput tyät teherähä kökkimällä. Kauko: Töitä piisaa vuasikausiksi, jos meinataha pitää tua vanha rystholli eres jollaki lailla käyttökelepoosena. Martta: Soon mukavaa kuulla, nottet meinaa sitä kokonansa rappiokirkoksi hylijätä. Kauko: Ei tuallaasta oo kukaa meinannukkaa. Korijataha ja tutkitaha, mitä voirahan teherä, notta kirkko seisoos tuas ylyvähänä viälä seuraavakki sata polovia. Pentti: Ku oikee perusteellisesti korijataha, niin ne väittää joskus vnrensaran vuaren päästä, notta vasta meirän polovi oli koko kirkon teheny. Juha: Ikä voidaan nykyisin tieteellisin menetelmin määrittää aivan tarkasti. Kauko: Mutta jos satuttaaski vahingos yynätä jotaki viis kertoohin uusittua parrunpätkää. Juha: Tulevat polvet ovat aina paljon viisaampia kuin edelliset. Muari: Tuallaasta on nuaret toristanu kautta vuasisataan, ja aina ne ryäpsähtää samoohi tyhymyyksihi ku mennehekki polovet. Juha: Ei me sentään mitään kansalaissotaa päästä syttymään. Martta: Mikä teitäkää tiätää, vallankumoosta kuuluu hinkuvan melekee jokahinen risuparta ratios ja jumalattomas televiisis. Juha: Me vaadimme tasa-arvoa ja taloudellista oikeudenmukaisuutta

29 29 kaikille ihmisille. Eeva: Ja ennen kaikkia etuuksia ittellennä. Juha: Syntyperästä johtuva eriarvoisuus on saatava loppumaan vaikka pakkotoimin. Kauko: Ihimiskunta pitääs supistaa vain yhtehe ainuaha perheesehen. Juha: Tuossa ei ole mitään järkeä. Pentti: Se tarkoottaa sitä, notta kaikki eläväänen oj jo syntyesnänsä nii jumalattoman erilaasta, nottei tua teirän apinooma aivootus voi ikinä sellaasnansa käyrä totehe. Kauko: Pentti on heleveti viisas miäs - tuallaaseksi maalaastollooksi! Pentti: Nykyysin ei oikee tiärä, pitääskö maalaasuuresta olla ylypiä vai plysäästäkkö suasista nurkan taa lymmyhy, ku näkyysälle tuloo kaupungin urpaanieläviä. Martta: Teiränki turilahien pitääs mennä kampaajalle ottamaha päähännä pehemennykset - mun naapurillaki on tukka niin hianoolla kikkaroolla, vaikkoli jonku aikaa sitte viälä ku olokilyhyres. Kauko: Vai notta pehementää pitääs. Pentti: Nykkin puhutaha jo kyllänsä pehemoosia. Martta: Tootta ku Jukolan velijekset. Kauko: Mitäs velijeksis o vikaa? Martta: Ei täs vikoja hajetakkaa, vaa kulttuurin erellyttämää ulukonäkyä. Pentti: Martta luuloo, notta meistä tulis oikeeren ihimisten näköösiä, jos kuumennettaas muarin piippoosakset ja käryytettääs tukkamma käkkäröölle. Juha: Kyllä te aikuiset olette lapsellisia. Eeva: Poika on oikias, lopettakaa hölöpötys ja ottakaa lisää nisua. Kauko: Erilaasuus taitaa meitä ihimisiä kaikista parahite kasvattaa. Pentti: Se nirhaa piäniä murenoota meirän särmistämmä. Kauko: Sellaases valos meirän pitääs kattella eri miälipitehiä täs kirkkoriiraski. Martta: Raamatus sanotaha, notta hyvien pitää karhata paha keskuurestansa. Eeva: Mä kattoosin tuan tarkoottavan, notta jokahitten pitääs peraata voittopualisesti omat kryytimaansa ja jättää muiren krekoolit rauhahan.

30 30 Martta: Silloonjumalatoon meininki valtaas joka kolokan. Muari: Teirän pitääs tyhyjentää sappenna oikiahan tyähä eikä toistenna niskoohi. Ennenvanhaa miähet raivas peltoja - ei ne jounnu suutansa soittamaha. Kauko: Nymme pistämme pellot pakettihi ja sorvaamma sitten kamarin nurkis tuliki venkatkuusia kirij ootelmia toisinaj attelij oosta. Juha: Mutta onhan kaikki kirjallinen toiminta sentään paljon sivistyneempää kuin tyhmä maan mönkiminen. Kauko: Maataki voirahan mönkiä tyhymästi, mutta sanan äkehillä voirahan kurmuuttaa viälä tyhymemmin. Juha: Tuo on pelkkää taantumuksellista propagandaa. Muari: Sä kloppi tuut viälä havaattemaha Kaukon sanat toreksi. Jaakoppiki sanoo raamatus, notta ihimisen kiäli on turkalehen piäni klipares ja teköö silti julumetun palijo häjyjä asioota. Pentti: Parempi olis meiränki vain mulukoolla ympärillemmä ja pitää suumma visusti knapis - paitti syäres. Eeva: Muutaman halaastun kiitoksen sanan joutaasitta joskus ökäästä. Pentti: Siihen tarvitaha tarkkaha puntaroorut syyt, nottei vahingos lisättääs ylypeyren syntiä akkaväjen keskuures. Martta: Vai tuan takia te kyrölääset körilähät ootta kiitoksien suhtehe nuukempia ku laihialaaset rahoosta. Eeva: Noon löytäny omalle huamaamattomuurellensa oikee hengelliset perustukset. Kauko: Kaikilla meillä on omis miälisnämmä viälä silimänkantamattomihin asti kyntämätööntä sarkaa. Vasta sen tehtyärnrnä voimma omat vaivaaset siämenemmä siihe vänääten kuskata. Martta: Notta joskus voisimma riamuuten lyhtehiemmä kans takaasinki tulla - oot sä Kauko muutaki lukenu ku Jerry Kottonia. Kauko: Paappavainaa tapas mulle kakarana lueskella satehenpitimiksi valikootuja kohtia isoosta kirij asta. Muari: Paappa-vainaas oliki aikoonansa sellaane sanaalija, notta naispualista kuulijakuntaa piisas ennen mummavainaatas melekeen tappeluksihin asti. Kauko: Emmoo tuata tiännykkää - ei oo tainnu muhun pahemmin tarttua.

31 31 Eeva: Olis kyllä joutanu, kun oot kerran oikeen yksityysopastusta saanu. Pentti: Kattotaha ny, kylyvö voi joskus alakaa itämähän ylivuatisena. Eeva: Ota tuasta toinenki käntynpala, notta saat itämisehen ravintehia. Kauko: Äläkää ny taas aloottako tuata naittovirttä - mun pitää kaivaa esihi oikia värssykirija ja ruveta harijoottelemaha vakavaa luattamustehtävää varte. Martta: Tiärä kuinka surkeeta veisuumiähiäki me sinne saaraha. Pentti: Kauko on melekoonen miäs roikastamaha. Martta: Ja sinne ei sitten roikastamaha tulla - siälä veisataha Jumalan kunniaa ja ihimisten pelastusta suuresta armosta ja lunastuksesta. Kauko: Ei sun tarvitte mua hävetä, mä tuun pyytämähä sulta vaikka yksityystuntia, jos veisuutaito sattuus olla läpehensä ruastees. Pentti: Ihimiset sais siälä kerrostaloollaki puheenaihesta, kun te kaks päästelisittä kiitosvirsiä, notta rystholli raikuu. Martta: Ei meistä mikään pysty tämä jäläkehe veisuukaveria tekemähä. Eeva: Ainahan tootta hyvin toimehe tullu - Kauko on ollu sulle ku oma poikas. Martta: Eihän nua omakkaa poijat näytä äitejänsä kunnioottavan. Kauko: Jos moon tulos toisehen murrosikähä. Eeva: Meirän Pentti on ollu siinä vaihees jo kauvan. Pentti: Murrosikä on kehityksen merkki - turha siton kauhistella. Sirkku saapuu sisään melkein kompastuen pitkään päällystakkiinsa. Ryntää Juhan eteen: Sirkku: Mitä helvettiä sinä täällä teet, sinun olisi pitänyt olla kouluneuvoston kokouksessa estämässä oppilastoverin aiheeton rankaiseminen. Juha: En mä viitsinyt jäädä, kun pääsin tänne Antin autossa. Sirkku: Huomenna kyllä kuulet kunniasi, tai pikemminkin sen puutteen - abiturienttikaan ei saa luistaa tärkeistä poliittisista velvollisuuksistaan.

32 32 Martta: Vai on nuarilla nykyysin oikee poliittisia velevollisuuksia - koulunkäynti ei enää tairakkaa olla päällimmääne. Sirkku: Koulutus on pelkkä väline, jonka avulla saadaan päteviä johtajia ajamaan välttämättömiä yhteiskunnallisia muutoksia. Kauko: Kovan selevät sävelet näyttää nuarilla olevan. Eeva: Ohan se hyvä, notton tavoottehia, muttei mun miälestä kaikkien nuarten tarvittis hinkua yhteeskunnallisia asioota lukemaha - on täs elämäs muutaki tärkiää tekemistä. Sirkku: Muu hoidetaan sitten, kun oikeus on toteutunut ja kaikki riisto lopetettu. Kauko: Piäniltä näyttää meirän takkumma parista vaivaasesta pytingistä. Nuaret meinaa pistää kaikki asiat uutehe uskoho. Sirkku: Kirkot voidaan kyllä ottaa johonkin järkeväänkin käyttöön. Martta: Taitaasivat kelevata autotalliiksi - ryssäkki piti meirän kirkkuamma hevoostallina Napujen tappelunjäläkehe. Juha: Siitä tulisi vaikkapa viileä kesäravintola. Pentti: Nyp piisaa - meillä istuu viarahana kaks kirkkovaltuutettua sellaasen pöyrän ääres, jonka päälle kakaroolla oo lupa hyppiä. Sirkku: Teidän raamatussannekin sanotaan, että antakaa lasten tulla luo... Eeva: Siunattavaksi ja kuulemaha sanaa - ei itte suuksi ja pääksi. Juha: Mutta lasten suustahan totuus kuullaan... Pentti: Tua tarkoottaa yleesesti ottaen sitä, notta vilipittömyyren suhtehen penikooren kaltaaset ihimiset pruukaa luannostansa puhua totta - eikä sitä, notta tuallaaset hukaamattomat pualiaikuuset päästelöö suustansa sellaasta vouhotusta, jota noon muilta haravihinsa saanu. Eeva: Nyt saattaki luvan lähtiä omihin askarehinna ja jättää meirät jauhamahan taantumuksellisia asiootamma. Sirkku: Kuinka tällaisista lähtökohdista voi kukaan nuori kasvaa luovaksi, edistykselliseksi aikuiseksi? Pentti: Johan nyt toki - mustaki on tullu melekoonen lapiomiäs viälä palijo tukkuusimmista oloosta. Muari: Nuaret on uhoonnu maailman sivu - parinkymmenen vuaren päästä ne nauraa aivootuksillensa ja parahimmas tapaukses vilikuuloo viälä kunnioottavasti tuan seinältä vahtaavan Mannerheiminki päälle.

33 33 Juha: Sitä päivää ette kyllä ikinä tule näkemään. (Juha poistuu mielenosoituksellisesti) Eeva: Mä en ymmärrä, mikä nuahon on menny - toivon mukaha muari on oikias. Martta: Kaikki aaltoolu tasoottuu aikaa myären, ja ihimiset rupiaa näkemähä selekiämmin - tuastahan moomma puhunu jo monehen otteehi. Kauko: Meiränki pitääs antaa myrskyn tasoottua, notta huamatahan asiat oikees raamiis. Martta: Noon havaattu oikee jo aijat sitte - teirän ei tarvitte muuta kun aukaasta rääppääset silimännä. Pentti: Eihän tua kovan ihimeellistä pitääs olla - tahtua teillä näyttää olevan vaikka muille jakaasitta - ei tarvitte ku vähän entrata kohoristusta. Martta: Teille soon palijo helepompaa, ku saatta kääntää tahtonna väärästä oikiaha. Pentti: Oman tahtonsa kääntämises o hyvä tolittaa ittellensä, notta keikahutetaha ny vain yhyrestä maallisesta asiasta toisehe ja kattotaha sitte myähemmi, mitä kaikkia tuasta on koitunu. Kauko: Jotakin tuallaasta mäki teille toisinajattelijoolle eherottaasin - eihä me kukaan tiärä satarosenttisen varmasti, mitä ihimisten yhtöösistä päätöksistä aikojen kulues repiää. Martta: Hyvä notta itteki rupiat horijumaha kannoostas. Kauko: Meinaanha mä niitä etiäppäin viärä, ku ihimisten enemmistöki kattoo ne sen väärttiiksi, mutten mä voi mennä takuusehe kaikkien maharollisten tulemusten suhtehen - on tämä elämä sev verran takkuunen vyhti. Martta: Ei meillä muutamalla noukalla taira enää olla palijo sanottavaakaa oman kirkkomma asioos. Eeva: Voittahan te pianki löytää yhtöösen hiilen - rupiaas ilimapiiriki parantumaha. Martta: Aharistavaahan täälon toren totta ollukki - usiat entiset ystäväkki mulukooloo päällen ku sonnit. Kauko: On tua kummaa - ennen oltihin saroos asioos eri miältä ja sil-

34 34 ti kun pua ja paita - ny kränätähän parista jokapäivääsestä asiasta - ja pian o jo suvukki riiroos. Pentti: Soon jotensakki samaa kun pualuehis: jonku asian taa hamutahan ihimisiä ja vastakkaasen taa toisia - sen jäläkehe ollahanki pian ku vihulaaset soras. Kauko: Silloon ei enää riitelekkää asiat - ihimiset flätkii häjyn leimoja toistensa ottahan. Eeva: Ihimiset, jokka vois olla samaa miältä melekeen kaikis muis asioos. Martta: Ja elinaikaasia syränystäviä. Kauko: Nuan täs meinas meillekki käyrä. Mun pitääs varmahan proiskaasta lepyytyspusu Marttan poskelle. Martta: Koitakki ryäkäles yrittää, niin mä sulle pusun paikat näytän! Eeva: Olihan tua kaunihinpualoonen ajatus. Martta: Joutaa sellaaseksi jääräkki. Mulle riittää, notta tua jumalatoon televiisi on täynnä hekumallista lääppimistä. Pentti: Ei kaikki tunteeren osootus erellytä himoje hyrinää? Martta: Kättely viälä menöö, ku pysytähä kunnioottavalla etääsyyrellä. Muari: Martta on oikias - kouranpohojan pitää viarahalle piisata - likisemmät hipelöönnit kuuluu pelekästänsä perheeren piirihi. Martta: Ja niilleki pitää ensimmääseksi hakia kirkon siunoos. Kauko: Suamalaaset rupiaa viälä matkimaha etelä-eurooppalaasta luahaamista. Martta: Joutaasivat jättää matkimati. Pentti: Niin siinä viälä käyy. Sirkku: Suomalaisille pitää järjestää pakollisia kursseja sosiaalisissa taidoissa. Eeva: Tuskin meistä kyrölääsistä tuas suhtehes mitään erelläkävijöötä tuloo. Pentti: Me voitaaski ruveta järijestämähä erikoosen liipatuulle ja kultivootunehille kansanryhymillen opintomatkoja ehtahan ihimisluantohon, jota liikanaanen sivistys ei oo päässy pilaamaha. Kauko: Joo, pannahan tuaho pitäjän rajallenki helevetin isoo plakaatti, notta: Tootta ny Kyröös - ja eherottomasti vääräs! Pentti: Sillä saataas koko euroopan fänkärit viarahiksi.

35 35 Kauko: Saksasta tulis sata linija-autollista kansalaastottelemattomia - ja tiätysti omm evähi. Eeva: Mitäs mä sanoonkaa siitä murrosiästä? Martta: Akoolle se isköö parihin otteehi, miähillä soon elämänikuune riasa. Kauko: Pitääskö Martta mun pistää sinne kokouksehe oikee limunaativaattehet päälle? Martta: Olis syytä - näyttääsit eres miähemmältä. Pentti: Joutaas tua sarekki pikku hilijaa piisata. Martta: Voi taivahan talikynttilät - milläs mä ny pääsen tulemaha, jos kaatamalla vettä öösää, Fanni tapas mun ennen hakia vanhalla Koorapräiskällänsä, mutta te ryäkälehet saitta senki putuamaha valtuustosta. Emmä voi pyärälläkää sinne pyhätantuus poomata. Kauko: Käviskös tällääse verivihulaasen kyytti. Olishan se tällääselle aloottelijalleki turvallisemmalta, jos yhyres mentääs. Martta: Mitähä muukki sanoos? Pentti: Kävis osviitaksi muillekki - marssikaa komiasti sisälle käsi käres. Martta: Ja muistakki, notta peräkanaa mennähä - mä ainaski meeterin erellä. Kauko: Mulle käy. Martta: Tuu sitte aijoos - siältei oo pruukattu myähästellä. Kauko: Aijoos tullaha, mutta ny mun pitää lähtiä asioolle. Kiitoksia vain kahavista ja uutisnisuusta. Martta: Mä tairan pyärähtää samasta ovenraosta. Tattista vaan. Muari: Viisautta teille kummallekki ja Korkeimman siunoosta. Kauko: Ei olis pahitteeksi - kiitoksia vain ja Jumalan siunausta. Martta: Kattos poikaa, sähä rupiat oppimaha oikeeren ihimisten tavoolle. (Martta ja Kauko lähtevät ulos tuvasta) Muari: Eriksensä tulivat, yhyres lähtivät - hyvä nuan. Moon täs muutama yä takaperi nähäny sellaasen unen, mihinä oli vanha kirkko täynnä kyrölääsiä. Jokahisen naamasta paistoo kiitos ja kunniootus mennehie polovien tyätä kohtaha. Sitte mä viälä näin uuren kirkon alingos komian pytingin, ja siälä teirät, mulle nii rakkahat ihimiset kokoontunehena

36 36 mua muistelemaha. Kyllä kaikki ny kääntyy hyvähä - siitä moon vissi. Pentti: Mitä se muari tuallaasta - ei unistoo mihinkää. Muari: Niiton tärkeetä ja turhanpäivääsiä unia, samoon ku asialtaasia ja olemattomia aivootuksia - moon pitkän elämäni aikana oppinu eroottamaha nua laarut toisistansa. Eeva: Hyi kauhiaa, mitä tua muari oikee puhuu - ei me siitä luavu viälä jumalan aikoohi! Muari: Ku Jumalan aika tuloo, pitää jokahitten vuarollansa sopuusasti luapua - sellaanen on elämän laki - ja hyvä laki onki. Äläkää murehtiko turhanaikaasia, tehkää tyätännä ja rakentakaa rauhaa, jos kränää on päässy syntymähä. Elämä kulukoo kulukuansa ja teköö meirän sisuksis salaasta tyätänsä, vaikka joskus yritämmä vastahanki harroostaa.

37 37 Mies paikallaan Näyttämö pimeänä, tai esirippu edessä, tummapukuinen mies astuu eteen ja alkaa puhua. Kirkonkellot alkavat soida taustalla (tehoste 1.), vaimentuvat puheen alle.

38 38 Eino Kontsas (ote aidosta puheesta V. Airon haudalla): Tänä sunnuntaina soittavat Uudenkaupungin kirkonkellot Väinö Airolle, ja hänen tomumajansa lasketaan rakkaan kotikaupunkinsa hautausmaan multiin. Hän oli Isonkyrön ampumaseuran perustaja, suojeluskunnan esikunnan monivuotinen jäsen, kunnan kotiseutuyhdistyksen perustaja, Mannerheimin lastensuojeluyhdistyksen perustaja ja puheenjohtaja vain joitakin toimia mainitakseni. Me paikkakuntalaiset muistamme lämmöllä ne monet eri tilaisuudet, joissa hän piti syvähenkisiä puheita ja esitelmiä. Hänen poismenonsa on herättänyt meissä kaipauksen tunteen, hänen jättämänsä tyhjä tila tuntuu vaikealta täyttää, sillä tohtori Airo suuri persoonallisuus, syvällisesti ajatteleva yksilö, joka antoi oman voimakkaan sävynsä lähes kaikkeen paikkakunnan henkiseen elämään. Valot syttyvät näyttämölle, tai esirippu avautuu 1. Näytös, ampumaseuran joulujuhla (n.v. 1929) Pöydällä iso kahvipannu, punaisia omenia, yms. aikaan soveltuvaa. Airo: Hyvät ystävät. Kuten seuramme sääntöjen toiseen pykälään on kirjattu, on Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran tarkoituksena herättää ja vireillä pitää urheilumetsästys- ja ampumaharrastusta paikkakunnalla, kohottaa jäsentensä ampumataitoa, ja sen kautta kansan puolustuskykyä ja isänmaanrakkautta. Tuo pöydällä kimalteleva kiertopalkintokin todistaa, että ainakin osa tavoitteista on saavutettu. Siitä me voimme kaikki olla tyytyväisiä. Isänmaanrakkautta on näiltä lakeuksilta aina löytynyt omastakin takaa, mutta puolustuskyky on jotakin, joka ei tule äidin maidon mukana. kauppias Esa Kettula: Paitsi Kauppilaasille. He olisivat osanneet ampua synnyttyään, jos olis pökätty pyssy käsiin ja ainakin kahdessa polvessa. mv. Viljo Kauppila: Ei se aivan nuan heleppoa oo. Palijon mäkin oon oppinu sen jäläkehen, kun Knaapin Viljo pirätti mut betoonisillalla ja toimitteli tästä seurasta. Isä-Jaakkoo on jo jättämäs harrastustansa nuoremmillensa, nottei teirän tarvitte enää kaharen Kauppilaas-polo-

39 39 ven kans kilipaalla. Airo: Synnynnäinen lahjakkuus niin ampumiseen kuin moneen muuhunkin toimeen on tietenkin edellytyksenä huippusuorituksiin, jotka me tänäkin iltana huomioimme, mutta kyllä ahkerasti harjoittelemallakin saa aikaan oivallisia tuloksia. Kettula: Täälä Mummanluhuras on voitu vapahasti paukutella, ja tämä maja on meille kuin toinen koto. Viljo Kauppila: Ainakin äijämiähille, silloon kun akat äityy liikaa äksyylemähän. Airo: Ennen itsenäistymistämme oli paljon vaikeampi harjoitella ampumista kuin näinä vapaina vuosina niin vapaina, että jotkut ovat saattaneet jo tuudittautua siihen luuloon, ettei aseiden käytön harjoitus ole enää edes tarpeen. Euroopasta on kuitenkin jälleen kantautunut huolestuttavia tietoja siitä, että tämä rauha on rakennettu melko huteralle pohjalle. Liian paljon vihan siemeniä on jäänyt odottamaan itämistään. Monet uskovat meidän olevan niin kaukana pohjoisessa, ettei muun euroopan kriisien aallot enää ulottuisi tänne saakka. Tällaiset ihmiset eivät tunne suurvaltojen strategista ajattelua, missä pienimmät joutuvat usein ilman omaa syytään suurten etujen polkemiksi. apteekkari Finnberg: Tarkoittaako Airo, ettei Suomi ole kunnolla varautunut mahdollisiin selkkauksiin? Airo: Henkisesti olemme kyllä vahvistuneet, mutta materiaalinen puoli on vielä valitettavan puutteellista. Ajan merkkejä pitäisi osata ja uskaltaa lukea mieluummin tietenkin oikein. agronomi J. Kailio: Politikkojen on vaikea perustella vihanpitoon kyllästyneelle kansalle kovin kalliiksi tulevaa aseistamista. Airo: Aseistamattomuus saattaa joskus tulla vielä paljon kalliimmaksi. Sotilaalliset tyhjät tilan jäävät harvoin tyhjiksi. toimittaja Eino Kontsas: Mutta jäihän tänne viime kahinan jälkeen runsaasti kivääreitä ja ammuksia, ja uusiakin on hankittu. Airo: Kyllä ne näihin ampumaharrastuksiin hyvin riittävät, mutta mahdolliseen puolustautumiseen suurvaltaa vastaan kaivattaisiin toki paljon enemmän. Mutta nyt me lopetamme tämän synkkien pilvien maalailun ja päästämme sisään joulun. Ja mikä loisi meihin joulun tuntua paremmin kuin Sofian (Sofia Knaapi) ja Emmin (Emmi Vaismaa) tarjoama kahvi. Eino Kontsas: Joka Airolle tarjotaan seitsemän sokeripalan kera. Finnberg: Joita hän ei sekoita, koska kahvista silloin tulisi liian ma-

40 40 keata. Naurahduksia Airo: Niin, kovin makeita aikoja me tässä vietämme, olkaamme kiitollisia nyt, kun kohtalon käsi meitä vielä hyväilee. Mutta nyt ohjelmaa, toimittaja Kontsas, ole hyvä! Eino Kontsas: Kuten hyvin muistamme, on puheenjohtajamme monena vuonna kirjoittanut iloksemme seuran toimintaan ja henkeen sopivia pakinoita. Nyt hän on yllättänyt meidät kirjoittamalla runon, jonka nyt teille esitän: Mummanluhdassa Oi sä tuoksuva nevainen ranta, tauluja täynnä, kohteita jalon kilvan. Pistettä etsii miehinen silmä, pientä pilkkua keskeltä kehäin. Etsii, ja liipasin käy, Ja voi mikä ääni, mut vielä ei näy, mihin luotini kantoi, ja mihin taitoni yls. Sata askelta eteen, kas siinä on taulu, keskellä piste niin musta. Vaan missä on jälki, jonka luotini teki, oman henkeni käskyn mukaan. Valo pilkistää keskeltä pisteen niin tumman, jo sydänkin aloittaa laukan. Vielä voitan mä maljan - ja itseni myös, pian saan ma vaivalle palkan. agronomi Jukka Kailio: On se hienoa, että tohtori uskaltaa vuodattaa runosuontakin, eikä puhko pelkkiä verisuonia. Kettula: Ei me tarvita Leinon Einoa, kun meillon Airon Väinö ja Kontsahan Eino. Finnberg: Totta puhut, Esaseni. Sofia Knaapi: Ja nyt kahaveeta, nisu on justihin leivottua. Airo: Mitä olisi joulu ilman tuoreen pullan tuoksua, ja hyvien ystävien seuraa! Viljo Kauppila: Kun siihen viälä lisätähän hyväänen sianpersusta.

41 41 Airo: Kunhan katsoo, mitä sioille syöttää ja kuinka sian teurastaa. Kaikki vaikuttaa lihan makuun. Kontsas: Tohtori on turhan kranttu mones asias, ei kuulemma tykkää avata itse oviakaan kotikäynniillänsä. Airo: Kun te tietäisitte, millainen bakteerien armeija noissa ovenkahvoissa temmeltää, niin ette vaatisi minua niihin tarttumaan, ennen kuin käyn käsiksi vuotaviin haavoihinne. Finnberg: Tohtori tietää mitä tekee, ihmiset vain ymmärtävät asiat väärin. Airo: Ei se minua häiritse, pääasia että työ tulee oikein hoidetuksi. Kontsas: On jalo taito oppia ymmärtämään myös väärin ymmärtäjiä, niin ettei ota kaikesta noukkiinsa. agronomi J. Kailio: Sellainen vaatii tervettä itsetuntoa, ja siinä meillä suomalaisilla on vielä pitkäksi aikaa opeteltavaa. Viljo Kauppila: Ampues sitäkin oppii. Finnberg: Etenkin jos ampuu yhtä hyvin kuin Kauppilaaset. Airo: Ei terve itsetunto saa olla kiinni pelkistä saavutuksista. Jokaisen pitäisi oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Pyrkiä parhaimpaansa ja tyytyä siihen, mihin kulloinkin yltää. Kailio: Ihmiset vertaavat itseään liiaksi toisiin. Siitä syntyy vain kateutta ja mielipahaa. Kontsas: Kyllä se silti joskus jurppii, kun katsoo omaa tauluaan ja näköö kauppilaasten taulut, joissa on kaikki reijät tuuman sisällä. Viljo Kauppila: Joo, ja mua jurppii, kun lukoo Kontsahan kirijootuksia, johona on kaikki sanat niin kun ne olla pitää! Finnberg: Meillä on kaikilla omat vahvat ja heikot puolemme. Pitää vain kärsivällisesti katsoa, mitä itse kukin voi niiden jalostamiseksi tehdä. Airo: Pitää lähteä kehittämään siitä, missä kukin seisoo, eikä yrittää hypätä kenenkään toisen housuihin. Mutta nyt me siirrymme tämän illan kohokohtaan. Vuoden ammunnoista on jo kaikki muut palkinnot jaettu paitsi tämä kiertopalkinto, joka nyt pääsee lopulliseen kotiinsa. Pyydän apteekkari Finnbergiä kertomaan palkinnon perusteet: Finnberg: Kuten kaikki tiedätte, on puheenjohtajamme jo v lahjoittanut tämän upean maljan kiertopalkinnoksi, jonka pysyväksi omistajaksi pääsee ainoastaan voittamalla sen neljä kertaa. Ensimmäisen kiinnityksen Airon maljaan sai kauppias Esa Kettula, mutta sen jälkeen ovat kaikki kiinnitykset menneetkin ystävällemme Viljo Kauppilalle, joten voimme todeta palkinnon nyt päätyvän sellaiselle, joka on sen taidoillaan ansainnut. Pyydän puheenjohtaja Airoa ojentamaan pal-

42 42 kinnon Viljo Kauppilalle. Airo ojentaa palkinnon Airo: Kohottakaamme nelinkertainen hei-huuto voittajalle hei, hei, hei, hei! Finnberg: Olisimme voineet vielä kohottaa maljatkin, kun olisi tullut konjakkipullo mukaan. Kailio: Siitä ei olisi tullut mitään, kun Airo ja Kauppila eivät osallistuisi. Airo: Viinan juominen on samaa kuin kusisi omiin housuihinsa: ensin tulee lämmin, ja sitten kylmä. Finnberg: Riippuu siitä, kuinka pitkän kusen päästää. Kettula: Tohtori ja Kauppila saa vapahasti kuseskella housuuhinsa. Meille muille maistuus ihan hyvin piänet ryypyt. Kailio: Älkäähän nyt, hienojen naisten aikana. Airo: Naiset meidän pitää tietenkin aina ottaa huomioon, mutta kyllä luonnollisista asioista voidaan silti puhua kansanomaista kieltä käyttäen, ei siihen latinaa tarvita. Kettula: Airo ja Finnberg vois puhua keskenänsä vaikka kuinka ruakottomia latinaksi, ja me vain kuunneltaas silimät ymmyrjääsinä. Sofia Knaapi: Latinat sikseen, olkaa niin hyvät ja ottakaa kahvia, Kauppila tulee nyt ensimmäisenä. Kauppila: Ei, kyllä puheenjohtaja saa aloittaa. Airo: Aloittaminen on nyt voittajan oikeus ja velvollisuus esimerkkinä meille muille. Kauppila: Oikeistansa tämä malja kuuluus kyllä Airolle ittelle. Airo: Enhän minä itseäni varten palkintoja hanki. Se on harrastuksen kannustamista varten, ja minun omat kannustimeni piilevät vuosikymmenten takana. Kauppila jos kukaan on palkintonsa ansainnut, joten mars kahville siitä! Kettula: Oottako huamannu, notta ampumaradalle on tullu palijo nuaria harrastajia, ja jopa naisia? Finnberg: Jotka jopa osuvat tauluihin, eivätkä vain pöllytä penkkoja. Kauppila: Naisten mukahantulo saattaa osaksi johtua siitä, notta meirän johtaja on komia poikamiäs. Kailio: Raavaat miehet joutuvat totuttelemaan siihen, että joku naisihminen ampuu paremmin kuin he. Kettula: Neiti Komulainen ampuu paremmin kuin suurin osa meistä

43 43 miähistä. Kontsas: Knaapi arveli, notta neiti ampuu hyvin, kun sillä on niin vahvat jalaat. Kettula: Onhan se hyvä, jonsei jalusta huaju. Kailio: Älkäähän nyt, kyllä ampumataito johtuu suurelta osin korvien välistä. Airo: Nuorten mukaantulo on yksi tärkeimmistä tavoitteista, ilman sitä harrastus ei olisi terveellä pohjalla. Eikä kaikista tarvitse tulla kympintappajia, kunhan ovat innolla mukana ja poissa kaikenlaisesta pahanteosta. Kauppila: Ja viinan kirouksesta. Airo: Siitäkin. Mutta hyvä harrastus kasvattaa sekä omanarvon- että yhteistuntoa, ja molemmille löytyy tässä elämässä paljon käyttöä. Sofia Knaapi: Onhan se hienoa, että tohtori rakentaa nuarille maharollisuuksia kehittää ittiänsä, kun ittellä on ollu muita paremmat lähtökohorat. Airo: Minä olen kotoisin perheestä, jossa merimies-isä ei ollut juuri koskaan kotona, ja jossa elettiin hyvin vaatimattomasti. Olen joutunut suurelta osin itse luomaan omat mahdollisuuteni, ja juuri siksi tahdon hieman keventää nuorten teitä. Opiskellessani lääkäriksi ei minulla ollut varaa edes kurssikirjoihin, vaan jouduin niitä lainailemaan tovereiltani. Mutta se oli minun tieni ja vahvisti oivallisesti minun jalkojani. Finnberg: Ja päätä. Airo: Kaikeksi onneksi minä olen saanut näin ison pään. J. Kailio: Joka näyttää tietä korkealla meidän muiden päiden yläpuolella. Airo: Älähän nyt, Kauppilakin on pidempi mies kuin minä, ja näyttää hyvää esimerkkiä harrastuksemmekin piirissä. Jokainen meistä voi toimia kannustajana toisille, panna matkaan ja näyttää esimerkkiä. Mutta ei meidän tulisi liikaa korostaa yhden ihmisen merkitystä. Pitäkäämme päämme pystyssä ja tukekaamme lähimmäistämme silloin, kun se on oikein ja tarpeellista. Finnberg: Mutta jos liikaa tukee, niin toinen ei saa kasvatettua omia jalkojaan. Airo: Kaikessa pitää olla terve järki takana. Mutta emmehän me sentään joulua unohda. Emmillä on meille jouluista esitettävää. Emmi Vaissalo: Hyvät herrat ja nainen, esitän teille piänen joulurunon. Sen kirjoittajaa ei tiäretä, mutta Kyrööstä soon varmasti kotoosin.

44 44 Joulu Kyrönjoella Jää peittää jo pinnan isien joen, lumi rantoja kauniina kaartaa. Ei aaltoa näy, ei välkettä veden, jään kylmyys ne allensa saartaa. Mut puhdas on pinta, lumivalkoinen iho, sen alla ain elämä kulkee. Vain harhaa on talvi ja pakkasyö, ne aurinko syliinsä sulkee. Pian vapaana virtaa tuo isien joki, vain hetkeksi jää voi sen peittää. Vapaana jälleen rantojen talot, jo kahleet voi kauaksi heittää. Nyt kuuluu joelta kellojen ääni, ja jalakset hankea luistaa. Joulu on tullut, ja tahto niin hyvä, sen jokainen meistä kai muistaa. Airo: Kiitos Emmi, ja elämälle kiitos, että Kyrönjoen rantamilla vapaus vallitsee. Olkaamme sen arvoisia ja välittäkäämme sen arvo myös tuleville polville me, jotka vielä muistamme, mitä elämä ilman vapautta voi olla. Kun nyt olemme täynnä hyvää tahtoa, samoin kuin hyvää kahvia ja pullaakin, niin toivottakaamme toisillemme ja koko Suomen kansalle sellaista Joulua, miksi Joulu on tarkoitettu: hyvän tahdon aikaa, joka on omiaan ylentämään henkemme sellaista päämäärää kohden, jota varten koko elämä on asetettu. Hyvää Joulua kaikille! Yhdessä: Hyvää Joulua! agronomi J. Kailio: Minulla on ilo ja kunnia meidän kaikkien puolesta vielä lopuksi kiittää puheenjohtajaamme, tohtori Airoa kaikesta vaivaa, varoja, kärsivällisyyttä ja taitoa kysyvästä työstä, sekä esimerkillisestä toveruudesta. Hiljattain tohtori on perustanut suojeluskun-

45 45 taan lääkintäryhmänkin, jonka jäsenet harjoittelevat posket innosta hehkuen sanitäärin vaikeita, ja tosipaikassa niin korvaamattomia taitoja. Kuten monet meistä ovat huomanneet, on hän toisessa ympäristössä usein järkevä väittelijä, joka ei juuri koskaan jää sanattomaksi. Mutta täällä me tunnemme hänet mitä sydämellisimmäksi, vieläpä herttaiseksi ihmiseksi, jossa yhdistyvät suuri persoonallisuus, loistava johtamistaito, sekä parhain ampumataito ja suunnaton uhrautuvuus. Hänen ansiostaan on ampumaharrastus päässyt alkuun ja levinnyt yhä laajemmalle. Sydämelliset kiitoksemme! Airo: Kiitos kuulee teille, sillä mitäpä olisi seura ilman oivallisia seuralaisia. Nouskaamme nyt lopuksi yhdessä laulamaan Vilppulan sankarien marssin. Nousevat seisaalleen (taustalla laulaa kuoro levyltä, koska sävel vaikeahko, tehoste 2) Kytösavun aukeilla mailla on kansa, mi aina on vaalinut vapauttansa. Vannoivat näin pojat urheat siellä: Orjuus pois, taikka menköön henki, niin kuin mennyt on isienkin, kunnia kuolla on vapauden tiellä. Tää vala on murtumaton. Se vala on koetettu puhtaana pitää: painettu on päin inhaa itää, kaikki, mi jaksoi kalpaa käyttää, ja pidetään vasta, nyt sekä aina, orjuuden ies meitä koskaan ei paina. Taistossa kuollen sen tahdomme näyttää. Tää vala on murtumaton. Ken ompi se kansa, en mainita huoli, Utsjoki, Häme, koko Karjalan puoli, tuntevat mikä on Ilkan suku, Laurilan työ, sekä Vilppulan vaihe, lasten lapsille laulujen aihe, kunnian miehistä kaunein luku.

46 46 Sankarit vaan, niin käy kuolemaan. Eino Kontsas: Isossakyrössä Väinö Airo juurtui syvästi pohjalaiseen kansaan ja otti osaa keskeisenä henkilönä paikkakunnan moniin toimintoihin ja niiden kehittämiseen. Vaikka tri Airo olikin Varsinais-Suomen poikia, toimi hän lähes koko miehuutensa vuodet Pohjanmaalla, taitavana, luotettuna ja pidettynä kunnanlääkärinä. 2. näytös, lääkärin vastaanotolla Vastaanoton odotushuoneessa istuu muutama potilas. Vastaanottotilasta (näyttämö jaettu kahteen osaan) kuuluu kova kiväärin laukaus ( tehoste 3). Emäntä odotushuoneessa: Voi kauhiaa, mitähän siälä teherähän. Miespotilas: Tohtori vain lopetti jonkun toivottoman potilahan kärsimykset. Emäntä: Mä en ainakaan jää tänne lopetettavaksi. Aikoo poistua Toinen miespotilas: Älä nyt ota toresta, Airo ammuskelee maalihin jonkun potilahan kans. Sillon tuas takana ihan oma ampumarata. Samassa tohtori avaa vastaanottotilan oven ja päästää potilaansa ulos. Airo: Kyllä sinusta tulee vielä melkoinen kympintappaja, kunhan hoidat itsesi kuntoon. Seuraava potilas! Pelästynyt naispotilas nousee ylös ja astuu ovelle Emäntä: Uskaltaako sinne tullakaan, kun ammutahan nuan julumetusti? Airo: Tämän turvallisempaa paikkaa ei Kyrööstä löydykään, kaikki uhkatekijät ammutaan välittömästi. Ei ampumataito ole pahitteeksi lääkärillekään, kun pitää osua pienellä piikillä verisuoneen.

47 47 Siirtyvät vastaanottohuoneeseen. Mikä emäntää vaivaa? Emäntä: Syrän mulla ryskää kun riihikones. Airo: Yleensä se on hyvä oire. Jos lakkaa ryskäämästä, pitää jonkun pian lähteä hakemaan pitokalustoa. Kuunnellaanpa sitä. Kuuntelee sydänääniä. Onhan tämä vähän hätäisen tuntuinen, mutta muuten tasainen. Ettei vain olisi raudan puutetta, kun näytätte noin kalpealta. Emäntä: Tälläänen kalakkunaama moon ollu ikäni. Airo: Tutkitaan nyt kuitenkin. Ottaa sormenpäästä verikokeen ja tarkastelee sitä. Anemialta tämä näyttää, teillä ei liene hetkeen teurastettu sikaa. Emäntä: Ei oo laharattu hetkehen, mutta mitäs siantappo mun vereheni teköö. Ja mitä tekemistä rauralla on mun syrämmeni rysköön kans? Airo: Veri ja veriruoka sisältävät paljon rautaa, mutta kyllä minä kirjoitan emännälle oikein apteekkari Finnbergin rautaisannoksen, niin saadaan todennäköisesti sydänkin normaaliin tahtiin, se kun yrittää korvata hemoglobiinin vajausta lisäämällä lyöntitiheyttä. Kyllä tämä tästä. Seuraava potilas. Astuu sisään isäntä Airo: Ja mikä vanhaa isäntää vaivaa? Isäntä: Polovi vihootteloo. Siihen jäi muistoja Tamperehen valtauksesta. Airo: Onko jalka kuvattu sotareissun jälkeen? Isäntä: Kauhavan asemalla otettihin potretti, kun tultihin takaasin. Kyllä siinä molemmat jalaakkin näkyy. Airo: Katsotaan nyt niitä vammoja. Painelee jalkoja. Tässä polvitaipeessa on sirpale, se pitää leikata pois. Isäntä tulee huomen aamuna ennen kahdeksaa, niin kaivetaan sotamuistot esiin. Seuraava. Astuu sisään nuorehko isäntämies. Airo: Ja mikä nuorta isäntää vaivaa? Isäntä: Tohtori tutkii.

48 48 Airo: Kertokaa nyt kuitenkin vaivoistanne. Isäntä: Tohtori ottaa selvää. Airo hetken mietittyään: Tuolla jokirannassa asuu sellainen lääkäri, joka puhumattomia parantaa. Ohjaa miehen pois. Seuraava potilas. Ed. isäntä odotushuoneen puolella: Tohtori määräsi jokirannan lääkärin puheelle, kun en piruuttani suastunu puhumahan vaivoostani. Mies odotushuoneessa: Jokirannas asuu eläänvälskäri Kulonen. Ed. isäntä: Voi helevetti, ei olis pitäny venkulehtaa Airolle, mutta tehty mikä tehty. Nyp pitää kärsiä joku päivä, kun ei kehtaa tulla heti uurestansa. Poistuu, astuu sisään emäntä. Airo: Ja mikä emäntää vaivaa? Emäntä: Joskus kivistää päätä, joskus rintaa, maha mornuaa aamuun illoon, silimänluamia nykii vuaron perähän, suus on joskus rakko, huulet ahavootuu, ja linkkoja kolottaa reisihin asti ja muutakin olis, kun vaan kaikki muistaas, kun muistikin pätkii. Airo: Oireista päätellen emännällä taitaa olla ainakin suu- ja sorkkatauti. Mutta kuunnellaan vähän ja tarkistetaan verenpaineet. Tutkii potilaan. Viekää tämä resepti apteekkiin. Kirjoitin lievästi rauhoittavaa. Emännän olisi hyvä muutenkin panna asioita kaikessa rauhassa järjestykseen ja katsella elämän valoisia puolia, eiköhän niitäkin löydy. Emäntä: Ei taharo joka päivälle löytyä. Anoppi huutaa, notten mä osaa enkä viitti mitään, ja miäs on hilijaa kun kusi sukas. Kakarakin valavottaa yät. Airo: Sieltähän niitä sairauksien syitä tulikin. Anopin suhteen on olemassa aika-niminen lääke, mutta sen vaikutus on hidasta. Parasta olisi ottaa miestä niskasta kiinni ja käskeä tukkimaan anopin suu, miehelle sellainen kuuluu tosimiehelle. Emäntä: Anopin miälestä mä en osaa keittää perunootakaan oikeen. Airo: Sanokaa minun sanoneen, ettei osaa anoppikaan. Perunat pitää keittää höyrystämällä, ei niitä kiehuvassa vedessä saa liottaa pilalle. Emäntä: Emmoo tuallaasta kuullukkaan. Mitenkäs sitä höyryllä keittää, sehän karkaa kun piaru katonrajahan? Airo: Pitää olla sellainen kattila, jonka alaosassa on kiehuva vesi, ja potut sen yläpuolella. Joskus sellainen vielä löytyy joka talosta. Emäntä: Siihen menöö aikaa. Mä paan meirän äijän piruuttani Vaasahan kattelemahan mulle sellaasta. Hyväs lykys unohtaa käyrä pitkäkripaases.

49 49 Airo: Hyvä. Eiköhän se suu- ja sorkkatautikin ala lievittyä. Seuraava. Astuu sisään tukevahko emäntä Airo: Ja mikäs emäntää vaivaa? Emäntä: Alapääs on kaikellaasta vaivaa. Kusteskin karvasteloo. Airo: Emäntä riisuu tuossa verhon takana, niin katsotaan. katsahtaa verhon taakse Airo: Jaahas, siinä onkin oikein kunnon pohjalainen perse! Emäntä: Voi kauhiaa, mitä se tohtori tualla tarkoottaa? Airo: Että ulospäin näyttää oikein terveeltä. Epäilen pelkkää virtsatietulehdusta. Virtsanäyte pitäisi saada. Jos ei muuten, niin emäntä voi tuoda huomenna. Minä annan ohjeet ottamiseen oikein kirjallisena. Emäntä: Kai sitä tämän ikäänen akka kusta osaa iliman präntättyä ohojestakin. Airo: Tottahan toki, mutta virtsanäytteen otto onkin vähän tavallista tarkempaa kusemista. Emäntä lukee vain nämä ohjeet, että päästään oikeaan tulokseen. Seuraava. Nuori mies: Tulin näyttämähän tätä kättä, kun oli puhetta. Airo: No niin, hyvin on haava parantunut. Kyllä tämä käsi vielä kirveen ja rautakangen käyttöön kelpaa, ja tyttöstenkin hyväilyyn, mutta ei siitä ole viulunsoittoon. Nuori mies: Onneksi mullei oo fiuluakaan, pitää kurmuuttaa pekekästänsä niitä tyttöjä. Airo: Eihän tässä sitten ole kovin pahasti käynytkään. Seuraava potilas. astuu sisään 5-vuotias poika äitinsä kanssa. Airo: Mikäs mies siältä tulee? Poika: Moon Väinö. Airo: Ohhoh, onpas miehellä harvinaisen komea nimi. Pojan äiti: Poika sai sen tohtorin mukaan, tohtori kun auttoo silloon vaikias synnytykses. Airo: Niin, muistanhan minä sen. Harvoin lääkäri saa tällaisen kunnian kiitos vain. Mikä kaimaa vaivaa? Äiti: Kurkku sillon kipiä ja vähän kuumetta. Airo: Katsotaan. Avaahan vähän suuta. On täällä tulehdusta, muttei onneksi angiinaa. Lämmintä juomaa ja lepoa, kyllä se pian ohi menee, kun on noin hieno nimikin. Mikäli tällaista alkaa ilmetä jatkuvasti, niin harkitaan kitarisojen poistoa. Minä olen tehnyt niitä täällä useita. Mutta aivan heti siihen ei tarvitse ryhtyä. Seuraava. Astuu sisään nuorehko nainen. Airo: Ja mikä neitiä vaivaa?

50 50 Neiti: Naama kukkii, ja käsienkin nahkat hilseelöö. Airo: Ihottumaa näyttää olevan. Se voi johtua monesta asiasta. Oletteko voidelleet ihoa? Neiti: Ohan niitä kaikellaasella plooskerootu, muttei tuu paremmaksi. Airo: Valohoito auttaa joissakin tapauksissa. Minulla on aivan uudet laitteet, mutta hoito kestää niin kauan, ettei se käy näin päiväsaikaan. Tulkaa kuudelta illalla, niin kokeillaan keinoaurinkoa. Seuraava potilas. Astuu sisään vanha isäntä Airo: Mikäs vanhan isännän on tänne tuonut? Isäntä: En oo viitehenkymmenehen vuatehen lääkäriä tarvinnu, mutta nyt vääntää mahaa niin kovaa, nottei muu auttanu. Airo: Vatsan vääntely saattaa johtua kovin monesta asiasta. Ulostenäytteestä voisi päätellä jo aika paljon. Tuossa tuolilla on kasa sanomalehtiä. Levittäkää niitä tuohon lattialle ja päästäkää siihen sellainen määrä, että voidaan ottaa useammasta paikasta näyte. Minä käyn sillä välin kahvilla. Poistuu. Isäntä levittelee lehtiä lattialle, vetää verhon eteen, ja ähkii voimaperäisesti pitkän aikaa. Siirtyy sitten odottamaan tohtoria, joka tulee jonkin ajan kuluttua, pysähtyy hajusta tyrmistyneenä, ja vilkaisee verhon taakse, missä lehtien päällä on iso kasa näytettä (ei tarvitse näyttää yleisölle). Isäntä: Tohtori saa ottaa nyt mistä kohorasta lystää. Airo (vilkaisten verhon taakse): Komea on näyte, kuin ajokoira matolla. Kyllä tästä riittää. Vanha isäntä tulee sitten ylihuomenna uudestaan, niin tiedetään, mitä sieltä löytyi. Isäntä poistuu, Airo katsahtaa odotushuoneeseen. Airo: Luojan kiitos, hän oli viimeinen potilas. Ja nyt kaikki ovet ja ikkunat auki! Näyttämö pimenee, Eino Kontsas astuu näyttämön eteen Eino Kontsas: Väinö Airon mukana painui manalle ylevää vanhan ajan ritarillisuutta, syvää ihmisymmärtämystä ja paljon elämänkokemusta, jonka pitkä lääkärinammatti oli antanut. Hänen suora rehelli-

51 51 syytensä ja tiukat kunniakäsitteensä herättivät kunnioitusta kaikissa. Hänen oma vaelluksensa oli nuhteetonta ja esimerkillistä. Siinä säilyi vaikutteita lapsuuden kodin uskonnollisesta hengestä. Sota-aikana hänet tietenkin lähetettiin rintamalle, missä hän velvollisuudentuntoisena piti huolta yhä myös kotipaikkakunnastaan. 3. Näytös, Airo kenttäsairaalan päällikkönä Räisälässä talvisodan aikaa Taustalla tykistökeskityksen ääniä (tykistö1), jotka vaimenevat, ja Airo alkaa kirjoittaa kirjettä pöydän ääressä puhuen samalla itsekseen. Airo: Jossain Herra kunnallislautakunnan esimies Matti Pispa, Isokyrö On valitettavaa, että Suomen kansa ilman omaa syytään on joutunut näin lujille. Tämä koskee kaikkia, sekä kotiseudun asukkaita että rajalla olevia, joilla ei kranaatti- ja ilmapommituksissa ole hyvä asua. Siviilissä joutuu paljon kärsimään, jos kärsitään täälläkin. Mutta kansan hädästä hyötyviä keinottelijoita ei saa olla. Kirjoitan sen vuoksi, että voin samalla ilmoittaa mielipiteeni asioiden sekä maallisesta että juridisesta puolesta. Ymmärrän hyvin, että kuntalaisille on ikävää, kun jonakin aamuna huomataan, että sodan vuoksi on kokonainen maakunta yöllä tyhjennetty lääkäreistä. Mutta tämä sotahan ei ole Suomen hallituksen syytä. Ei liioin ne toimenpiteet, joihin on jouduttu kansan pelastamiseksi ryhtymään niin kiireellisesti, että kaikki muu on täytynyt jättää toiseen kertaan. Olen kuullut, että Lääkintöhallitus on ainoalla luonnollisella tavalla koettanut järjestää sairas- ja terveyshoitoa kotialueella lähettämällä sinne naislääkäreitä, jotka eivät sotatoimivyöhykkeelle kelpaa, hoitamaan välttämättömimmät tehtävät. Isoonkyröön on kuuleman mukaan määrätty tri Göta Tingvald-Hannikainen. Minulla ei luonnollisesti ole mitään sitä vastaan. Hän ansaitsee praktiikalla siellä enemmän kuin minä kunnanpalkalla ja täkäläisellä päivärahalla, joilla juuri ja juuri tu-

52 52 len toimeen ja saan emännöitsijäni pysymään paikoillaan ja hoitamaan asuntoani, kunnes ehkä jonakin päivänä tulen kotiin, tai elämä tullut toiseen ratkaisuun - minunkin kohdallani. Tykistön ääniä (tykistö2) Mutta nyt olen saanut kuulla, että sinne on tullut joku toinenkin lääkäri Helsingistä. On kummallista, että samalla hetkellä olisi siellä Lääkintöhallituksen määräämäksi ilmoitettu. Kenen määräämä tämä toinen on, ja millä valtuuksilla hän käyttää minun instrumenttejani ja sänkyäni? Sellaista oikeutta ei ole edes sotalaissa alueiden autioiksi jätetyissä taloissa. Entisillä kotiseuduillanikin liikkuu kuulemma kaikenlaisia yksityisyrittäjiä. Ei kai tämä ole sellaisia? Minulla ei ole mitään vastaan, vaikka tri Tingvald käy ottamassa vastaan Lääkintöhallituksen määräyksestä. Instrumenttejanikin hän saa käyttää, mutta jos hän vaatii kunnanpalkkaa, saa hän vaatia sen minulta, ja minä kirjoitan instrumenteistani vastaavasti laskun. Hänen kanssaan tulen toimeen aivan varmasti, mutta yksityisyrittäjiä en siedä. Sellaisista on jo tarpeeksi kokemusta ja seuraa oikeudenkäyntejä sotaoikeudessakin. Katson olevani edelleen Isonkyrön kunnanlääkäri ja nostan tavallisen kunnanpalkan. Jos Lääkintöhallitus määrää sinne jonkun rintamalle kelpaamattoman naislääkärin, sopii se minulle hyvin. Mutta pinnareita ei sinne saa tulla. Joka kelpaa kunnanlääkäriksi, kelpaa myös tulilinjalle. Jos joku yrittää siellä kalastaa samassa vedessä, hommaan hänet etulinjaan tänne ja heti. Kirjoitan vielä Lääkintöhallitukselle samasta asiasta. Ja jollei sieltä lähde komennusta, kirjoitan puolustusvoimien ylilääkärille, joka on vanha tuttavani. Ankaran tykistökeskityksen ääniä (tykistö3). Lähetimme täältä juuri sairasjunalla 31 vaikeasti haavoittunutta, samalla tuli sisälle toistakymmentä, jotka vain nukkuvat, nukkuvat. Nukkuvat paareilla, nukkuvat penkeillä, nukkuvat lattioilla. Loppuun väsyneinä, verta vuotavina, luita poikki, päänluita halki, leukoja lohjennut. Vaatteet mustina. Valkoisesta lumipuvusta voi löytää vain harmaan kohdan. Kasvot ovat useimmilla vaaleimmat. Kukaan ei valita. Keinottelijat pois kotiseudulta ja tulilinjalle! Täällä tarvitaan jokainen miehinen mies!

53 53 Parhaimmat terveiseni! Väinö Airo Telttaan ryntää kovalla kiireellä sotilas. Sotamies: Herra lääkintäkapteeni. Tulkaa nopeasti, lääkintämiesten korsu sai täysosuman, ja ainakin kolme lääkäriä on kuollut. Airo: Anna meidän kaikki kestää. Minä tulen heti. Sotamies ja Airo poistuvat, valot himmenevät, loppupuheenvuoro alkaa. Uruilla esitetty Porilaisten marssi (Kalevi Kiviniemi, Lapuan tuomiokirkon urut) alkaa soida taustalla (alkaa kuin tuulen suhinalla) Eino Kontsas: Nyt on Väinö Airo maallisen elämänsä kilvoitellut, ja väsynyt vaeltaja on päässyt kaipaamaansa lepoon. Hänen hautansa yllä humisevat Itämeren tuulet kuin tuoden viestejä urkujen tapaan. Nyt ne ovat syksyisiä ja ankaria, täynnä syksyn uhkaa, mutta kerran ne taas muuttuvat lempeiksi, kasvua herättäviksi länsituuliksi. Silloin ne saavat isänmaan kamaran kukoistamaan hänen viimeisen leposijansa yllä. Meille jää hänen muistonsa velvoittavana, kun jatkamme hänen isänmaallista työtään ryhdikkäästi, suoraselkäisesti, yhtä uhrautuvina ja henkisesti valppaina, toivoen kansallemme onnellisia aikoja. Musiikki voimistuu täyteen voimaansa (loppuu kahteen tykinlaukaukseen). Loppu

54 54 Lasimestari Jaakko Wallenberg Wallenbergin synnyinmaisemaa Valtaalassa. Etualalla Ala-Maunukselan talo Lyhyt esittely historiallisesta alkutilanteesta: aika, paikka, henkilöt Kesä Erkki Mielty astuu Matti-veljensä talon tupaan Valtaalan Maunukselaan. Matti: Kattos velipoikaa, joko potaskat tuli kärrätyksi Kristiinan satamahan? Erkki: Ei niilloo viälä kiirusta, laivakin tuloo vasta kuukauren päästä. Matti: Mitähän jos mäkin panisin tuan koivikon kumohon ja potaskaksi? Erkki: Saishan siitä parisenkymmentä kuparitaalaria leiviskältä parempaa soon ku tervan kans fräköö. Matti: Jota orismalaaset ei eres saa teherä, nottei pruukilta loppuus syret. Erkki: Sellaaset on määräykset. Muistakko kun mä kävin Ooviikin klasipruukis muutama vuasi sitte, kun meirän potaskan värkköö oli aluullansa. Saksanmaalaaset klasinploosaajat siälä pruukia pyärittää. Sopevia äijiä, vaikka puhuuvakkin käsittämätööntä kiältä.

55 55 Matti: Mistä sä tiäsit niiren sopevia olovan, kun et mitään ymmärtänykkään? Erkki: Preemerin-patruuna itte on turkulaanen ja osaa sen verran suamia, notta sain käsityksen. Matti: Mitäs sä mulle nuasta? Erkki: Puhuttihin joskus, notta pitääs saara klasipruuki tännekkin. Olishan se kätevämpää ja halavempaa kaikillen. Matti: Ei sellaasta kukaan osaas panna pystyhyn, eikä ainakaan teherä klasia. Erkki: Vaikiaa soonkin. Moon itte nähäny. Mutta Preemeri (Jakob Bremer) sanoo kerran, notta ne ottaas sinne suamalaasenki klopin oppihin, jos löytyys oikian sorttinen. Pitääs päästä kiälestäkin sen verran jyvällen, notta ymmärtääs, mitä ne siälä värkkää. Matti: Muistan mä sun tuallaasta puhunehen, kun tulit siältä reissulta. Mutta ei me silloon löyretty ketään sopevaa. Erkki: Nyt voitaas löytää. Kuinkas olis tua meirän äijän viimmeenen teelmöös, pikku-jaakkoo? Rippikoulu kunnialla suaritettu, ja näyttääkin ihan saksalaaselta. Matti: Ei mulloo mitään sitä vastahan. Soon viälä vähän kräissäänen taloon töihin, meirän oma Jaakkoo istuu niihin paremmin. Erkki: Antti taitaakin lähtiä pian omille teillensä? Matti: Joo, siltä tua näyttää, hamehien kiilto sillon silimis. Pikku-Jaakkoo oppii kaikki mekeleen kertakuulemalla. En tiärä, kehenkä on tullu ei ainakaan meihin. Erkki: Älä nyt tuttuja halaveeraa. Matti: Mä luulen, notta poika lähtis ylähä hyppien etelää kohoren, jos annettaas. Mutta äiteestänsä en tiärä. Erkki: Puhunko mä Marialle. Luuloo muutoon, notta soot karhaamas yhtä suuta pois taloostas. Matti: Niin olis hyvä. Maria on äijän jäläkihin ollu vähän aroollansa. Erkki: Ei tua ollu heleppoa tulla sellaasen äijän viärehen, jonka erelliset kakarat oli melekeen yhtä vanhoja ku se itte. Ja me oltihin sillon jo isäntinä kummaskin taloos. Matti: Hyvin se hoiti äijän loppuhun asti ja autteloo nykkin, varsinkin tuan Kreettan kans, joka ei taharo millään pysyä tervesnä. Sähän sanoot silloon, notta ne klasinploosaajat on jumalaa pelekääviä miähiä,

56 56 vaikka hääriikin helevetin kuumas pätsis. Erkki: Ei ne jumalaa pelekää, noon hyvää pataa sen kans - oikeen kottesronttia. Matti: Tuan sä vetaasit omasta knupistas kottesronttia, kaikkia sitä Valtaalan kallioolla kuuloo! Erkki: Soon saksaa ja tarkoottaa, notta ne pitää jumalaa kaverinansa. Matti: Olishan se hyvä kaveerata jumalan kans. Saataas saretta ja paistetta aina oikiahan aikahan. Erkki: Eikä kaikki kakarat kualis ensimmääsenä vuanna, niinku akan velijen perhees, teirän naapuris. Ja menihän nuata meilläkin kolome ensimmäästä. Matti: On se juluma paikka, kun kakstoista kualoo peräjäläkehen, ja päälle menöö viälä akkakin. Erkki: Jaksoo sentähän ottaa uuren akan, ja ensimmäänen poika näyttää nyt terveheltä. Matti: Toivotahan parasta. Kyllä sullakin otti kituumihin niiren ensimmäästen lähtö. Taisit haurata tuskas kuakkimalla julumetun pläntin nevaa. Erkki: Kuakituksi tuli, muttei rumihin kiusaaminen palijo heleppaa, kun sisikuntahan teköö kipiää. Mutta annetahan mennehien olla ja pannahan toimeksi. Puhu sä Jaakoolle, mä suastuttelen Mariaa ja koitan saara akan velijen poijan lähtemähän Jaakoon turvaksi. Matti: Simohan on jo raavas miäs. Mariakin suastuus helepommin. Erkki: Eiköhän tämä tästä. Astuu sisään Maria, poikien isän leski. Maria: Mitäs ne velijekset täälä taas juanii, akkojen selijän takana? Erkki: Tulevista puhutahan, tulikkin sopevasti. Me jo äijän aikana puhuttihin, notta pitääs saara joku klasinteko-oppihin Ooviikkihin, ohan meillä täälä hiataa, puuta ja potaskaa omastakin takaa. Ajattelin kysyä, päästääsikkö sä Jaakkoos - tiärä vaikka tulis muutaman vuaren jäläkehen herrana takaasin? Maria: Kaikki siiton ny herraa tekemäs, Reinin pappi sanoo, notta pitääs panna papin oppihin, kun on pääs värkkiä vaikka mihinkä. Mutta mistä sellaaset rahat kaivaa.

57 57 Matti: Papiksi pitääs päästä samoolla konstiilla kun sepäksi: ensin apupoijaksi, raamattua ja ehtoollisklasuja kantelemahan, sitten sais vähä ittekin lukia, ja pappi selostaas vaikiampia kohtia. Erkki: Joo, papin oppilahasta kirkon kisälliksi, ja siitä porras kerralla saarnastualihin meuhkaamahan. Maria: Äläkää höpääkkö, äijä-vainaa olis jo murahtanu. Matti: Murahtelun se kyllä osas. Erkki: Antaa kuallehien olla, hyvä miäs se oli, vaikka pappi ei montaakaan sanaa viittiny sille sanoa. Maria: Lehemä piti kuitenkin viärä, pappilan navetalla eivät eres kiittänehet. Erkki: Naapurin flikka on siälä navettapiikana. Sanoo, notta sä ketuutit sinne huanosti lypsävän kantturan. Mä sanoon sille, notta tuallaasesta hautuupuheesta ei kannattaasi antaa kun naulan verran voita, ja senkin härskiintynehenä. Matti: Pitääkö sun aina ökäästä, mitä sylyki suuhun tua? Erkki: Sanon, mitä sanon, ja seison sanojen takana. Maria: Ooksä oikeen tosisnas tuan Jaakoon suhtehen? Erkki: Ei tuallaasesta leikkiä lasketella. Kaikkeni tekisin, notta asiat luannistuus jokahitten vinkkelistä hyvin ja oikeen. Matti: Ja aina voi tulla takaasin kotia, jos tuloo vaikiaksi, tai äiteetä ikävä. Maria: Jaakkoo on sisukas poika, ei se kesken kaiken takaasin tuu, jos kerran matkahan pannahan. Matti: Kysytähän nyt siltä itteltäänkin. Mihinä se nyt on? Maria: Tuala se kyykkii kusiaasten peräs. Reini oli rippikoulus lukenu raamatusta, notta kusiaasilta jokahinen laiska vois oppia palijo. Jaakkoo koittaa nyt kattella, mitä ne oikeen opettaa. Erkki: Kaikkia se piplia sisällänsä kantaa. Maria: Mee sä Matti puhumahan Jaakoolle, moon siihen turhan likinen. Erkki: Tuli miälehen, notta sen olis hyvä osata eres muutama sana saksalaasten kiältä, pääsis asioohin kiinni helepommin. Mitähän jos kävääsen Eemeleuksen puheella ja pyyrän sitä opettamahan Jaakoolle. Kirkkoherra lukoo Luteerustakin saksalaasesta kirijasta.

58 58 Matti: Uskallakko mennä, kun mä annoon sen kanttura-riavun? Erkki: Eemeleus ei pistä noukkaansa navetan oven sisäpualelle. Hätinä eroottaa sonnia lehemästä. Matti: Hoira sä asia, mä meen nys Jaakoon puheellen. Lyhyt johdanto näytökseen. Kirkkoherra Juhana Aejmelaeuksen luona: Sisäkkö: Nuoriherre Jakob Pettersson. Jaakko: Päivää kirkkoherra. Aejmelaeus: Guten Tag, Herrn Maunuksela, kommen Sie bitte hinein tule tänne pöydän ääreen. Jaakko: Erkki-velii sanoo, notta saksaa pitää osata, jos meinaa tulla klasiherraksi. Aejmelaeus: Vai oikein lasiherraksi, Reinius ajatteli sinusta pelkkää kirkkoherraa. Jaakko: Ooviikkiin pitääs lähtiä, potaskalastin seas - ja herrana takaasin. Sellaasta ne velipualet meinaa. Aejmelaeus: Hyväähän he tarkoittavat. Jospa saataisiin tänne lasitehdas, kun sinä tulet takaisin täysin oppineena mestarina. Sellaista se Erkki minulle kertoi. Jaakko: Onko tua saksankiäli kauhian vaikiaa. Osaan mä lukia ja kirijoottaakin ja kiittää ruattiksi, notta tak so mykket! Aejmelaeus: Se on hyvä alku, onhan sielläkin varmaan ruotsinkielisiä. Turussa ja Tukholmassa niistä ei voi välttyä. Saksankieli on vaikeata, mutta kyllä minä sinulle jotakin saan muutamassa viikossa opetettua. Tämä saksalainen raamattu on kyllä liian vanhaa kieltä käytännön tarkoituksiin, joten minun on parasta sovittaa sinulle jotakin aivan omaa: ensin tavallisimpia sanoja ja sanontoja, vasta sitten oikean puheen rakentamista. Jaakko: Mistäs mä ne sanat löyrän? Aejmelaeus: Tulehan tänne pöydän taakse, niin näytän, mitä olen kirjoittanut sinua varten. Jaakko: Onpa kummallisen näköösiä sanoja: tua alakaa ähävällä vus, ja sitte on se pehemiä p.

59 59 Aejmelaeus: Se on Fussboden, eli lattia. Jaakko koittaa nyt saada siihen aivan oikean äffän, niin kuin sanoissa fati, färi, tai fiini ja peetä pitää kovasti pehmentää. Minä sanon edellä, ja Jaakko heti perään. Fussboden. Jaakko: Vusporen. Aejmelaeus: Ja deetä ei saa vääntää ärräksi. Fussboden. Jaakko: Fussporen. Aejmelaeus: Fussboden. Jaakko: Fussboren. Aejmelaeus: Jaakko muistaa vielä deen. Fussboden. Jaakko: Fussboden. Aejmelaeus: Gott sei Dank! Jumalan Kiitos! Kyllä tämä tästä lähtee. Vielä kerran, Fussboden. Jaakko: Fussboden. Aejmelaeus: Jaakolla on korva erottaa ja oppia vieraita äänteitä, se on hyvä. Sitten opetellaan seinät, ikkunat ja katto. Jaakko sanoo perässä: Wand, Fenster, Decke. Jaakko: Vant, Venster, Rekke. Aejmelaeus: Muistaa deen ja äffän. Wand, Fenster, Decke. Jaakko: Vand, Fenster, Dekke. Aejmelaeus: Wunderbar, ihmeellistä. Kumpa olisit voinut aloittaa koulun jo paljon nuorempana. Minä olen esittänyt, että kaikki lapset pitäisi opettaa lukemaan jo 8 vanhana. Jaakko: Nymmä osaasin jo vaikka mitä. Aejmelaeus: Niinpä niin, ei minua tahdota kuunnella, sanovat vain, että mihin se rahvas kirjoja tarvitsee. Tulisivat vain röyhkeiksi ja laiskoiksi. Muistathan sitten suurena lasiherrana sen, että jolle on paljon annettu, siltä myös paljon vaaditaan. Jaakko: Emmä tyätä pelekää, jos mun päällekin jotakin pannahan. Aejmelaeus: Työtä ja uskoa tarvitaan, samoin toivoa, ja etenkin rakkautta. Niin sanoo Paavali, kai Jaakko muistaa sen lukkarinkoulusta. Jaakko: Muistan mä, notta rakkaus niiston suurin. Sitä iliman olisin pelekkä kilisevä kulukunen. Aejmeleus: Tietääkö Jaakko, mitä tuo tarkoittaa? Jaakko: Notta kilinää kuunteloo aikansa, muttei siitoo mihinkään, kun

60 60 tosi paikka tuloo. Aejmelaeus: Mikä se tosi paikka sitten mahtaa olla? Jaakko: Ku vihaanen sonni tuloo kohoren eikä kerkiä airan ylitte pakohon tai äitee katteloo äijä-vainaan nahkavyätä. Aejmelaeus: Totisia paikkoja, kovin totisia ovat. Entäs sitten se viimeinen tuomio? Jaakko: Pitää sitäkin aivootella, kun ensin selevitähän sonnista ja äireestä. Aejmelaeus: Sitä tulee ajatella joka askeleella. Jaakko: Uskaltaasko silloon eres kinttujansa liikuttaa? Aejmelaeus: Herran pelko ei tosiaan saa tehdä sitä, että ihminen pelkkää arkuuttaan hautaa leiviskänsä maahan. Ihmisen pitää muistaa myös Jumalan armo, joka on aina valmis antamaan anteeksi, jos pelkkää tyhmyyttään astuu harhaan, mutta huomaa sitten virheensä ja katuu. Jaakko: Erkki sanoo, notta Ooviikin ploosarit on Jumalan kaveria, kottesronttia. Aejmelaeus: Kyllä minä tiedän suutari Böhmen seuraajista, ja se oikea sana on Gottesfreunde. Täällä lähelläkin luetaan ja ylöspräntätään hänen kirjoituksiaan. Käräjöintiä niistä on jo syntynyt Laihialla. Jaakon pitää sitten katsoa eteensä, ettei joudu harhapoluille. Jaakko: Jumalalta pyyrän johoratusta, niin on äiteekin opettanu, isästä en mitään muista. Aejmelaeus: Jumalaan voi aina turvata, kaikilla kielillä ja mielillä. Ja nyt opetankin sinulle Jumalaan turvaamista Lutherin virren alulla: Jumala ompi linnamme - Ein feste Burg ist unser Gott. Jaakko: Ain feste purk ist unser kot. Aejmelaeus: Linnan alussa on pehmeä p ja lopussa g, Burg Jaakko: Burg. Aejmelaeus: Sillä tavalla. Ein feste Burg ist unser Gott. Jaakko: Ain feste Burg ist unser Gott. Aejmelaeus: Sehr gut! Tähän on hyvä lopettaa. Jatkamme sitten huomenna puolelta päivin, jos lasiherralle sopii. Ota tuo paperi mukaasi, kirjoitin siihen 50 sanaa ensin suomeksi, sitten niin kuin ne saksaksi sanotaan, ja vielä niin kuin ne kirjoitetaan. Voit lukea niitä kotonasi. Mutta nyt, näkemiin - Auf wiedersehen!

61 61 Jaakko: Auf viirerseen! Jaakko lähtee iloisesti ulos ja hoilottaa heti eteiseen päästyään: Ain feste Burg ist unser Gott, Ain feste Burg ist unser Gott. Ain feste Burg ist unser Gott, Ain feste Burg ist unser Gott. Johdanto näytökseen. Kolme viikkoa myöhemmin. Jaakko astuu Erkki Mieltyn tupaan Orismalassa. Jaakko: Guten Tag mein Bruder. Erkki: Kattos poikaa, on se Aemeleus jotakin saanu Jaakopin kalloon takertumaan. Viäläkös meet sinne? Jaakko: Ei tarvitte enää. Kymmenen kertaa tuli käyryksi, viiskymmentä saksalaasta sanaa pänttäsin kallohon joka kerta. Osaan sanoa päivää ja näkemiin, kiitos ja ei kiitos, kaks värssyä Luteeruksen virttä, ja palijo muuta. Suhuääntehiä pitää viälä harijootella. Erkki: Tairat höpäätä mulle, ei tääloo kuultu suhuääntehiä muuta kun ohorapuuron jäläkehen? Jaakko: En höpäjä päästänkö heti kaikki tulemahan? Erkki: Säästetähän klasinploosariille. Kyllä niiren silimät leviää, kun suamalaanen koltiaanen tuloo ja pamahuttaa niille hyvää päivää saksaksi ja jonkun aijan päästä vetääsöö pari värssyä Luteeruksen virttä, sen omalla kiälellä. Mun pitää jouluksi viärä kirkkoherralle oikeen hyväänen klimppi sianpersustaa, kun nuan palijo on saanu päähäs ängettyä. Jaakko: Se sanoo, notta moon ollu sen paras oppilas oikeen pappisainesta. Mutta kyllä mä silti klasiherraksi meinaan. Erkki: Jokos oot konttis pakannu. Viikon päästä lähäretähän Kristiinaa kohoren. Jaakko: Emmä viälä. Äitee on yrittänyt krupata mulle uusia housuja äijän viimmeesistä, mutta ei niistä hääviset tuu. Nämä housut on jääny piäniksi, ja paikkojakin on eres ja takana. Erkki: No voi halavattu. Ei Ooviikkihin mihinään äijän vanhoos pia-

62 62 rupöksyys lähäretä. Sähän tiäret sen kräätärin torpan tuas matkalla. Mee sinne ja sano, notta uuret sarkahousut ja takki pirun kiarua, Erkki maksaa potaskakopeekoolla. Jaakko: Danke söön. Tuahon pitääs saara se suhuässä, muttei se aina irtua. Erkki: Mulle siinoli tarpeheksi suhinaa. Kirijootin Ooviikin patruunalle, notta soot nyt tulos, ja notta pitävät susta hualta. Ei ne aluus hääppöstä palakkaa maksa, kun et viälä palijo mitään osaa teheräkkään. Kyllä mä hoiran kaikki maharolliset kulungit. Sun pitää ittekkin oppia sanomahan, jos jotakin tarvittet. Jaakko: Kyllä mä uskallan suuni aukaasta. Eemeleuskin sanoo, notta moon saanu sanomisen lahajan. Pitää vain muistaa kattua, mitä sanoo. Erkki: Tua on hyvä neuvo. Multa se pääsöö useen unohtumahan. Sanat lähtöö varkahin suusta. Eemeleus on pelijättävän näköönen vanha körmy, mutta soon miäs paikallansa. Napujen tappelun aikana sen isä vahtas hevoosen selijästä, kun tuttuja miähiä tapettihin hangelle. Ihan viimme hetkes lähti kaplikkohon, ryssiä joka pualella. Jaakko: Nuan teköö hyvä paimen. Erkki: Sä sen sanoot. Ihan kelevollinen paimen meillä on ollu jo usiemman poloven aijan. Vaikeena aikoona jyvät eroottuu akanoosta. Jaakko: Ohan nyt helepompaa. Kun äijä tuli tänne, melekeen kaikki taloot oli poltettu, eikä hevoosia ollu mihinään. Erkki: Ryssät tappoo miähet, poltti taloot ja varaasti kävelemähän pystyvät kakarat. Voi nuata akka parkoja. Jaakko: Mitä ne ryssät kakaroolla. Olihan niillä ittelläkin. Erkki: Oriatyähön myivät, kaukaasille maille. Jokuunen pääsi pakohon ja takaasin. Waroon Matin soot nähänykkin, äijän ensimmääsen akan velijen. Jaakko: Ei kai ne enää tänne tuu? Erkki: Mikä tuata tiätää. Ruattalaaset herrat meirän sorista päättää, ei siinä oo palijo sanomista. Jaakko: Mutta jos mei sorittaas niiren sotia. Erkki: Koitettihin yhyren kerran panna niillekkin hanttihin. Turpihin tuli. Kirkon rannas tapettihin isäntien johtajat. Ei oo sen jäläkehen teheny miäli kokeella uurestansa.

63 63 Jaakko: Eikös nyt oo kaikki kohorallansa. Uuret taloot tehty, tervaa ja potaskaa värkätähän. Kantturoota tuloo navettahan lisää, ja viälä uutta peltuakin? Erkki: Paremmaksi soon menny, mutta vaikeeta vuasia on silti ollu. Hallan perhana on pannu, vaikka kuinka pusertaas kätyymiänsä ristihin. Jaakko: Mutta potaskan värkköölle sei voi mitään. Erkki: Joo, muttei senkään varahan uskalla kaikkia panna. Pitääs saara pruuki tänne likemmäksi. Mutta näistä aivootuksista sun ei saa puhua siälä halaastua sanaa. Ei ne välttämättä tykkää hyvää, jos joku muukin rupiaas klasia pruukaamahan. Ymmärräkkö sä sen? Jaakko: Ymmärrän mä, ja pirän suuni knapis. Erkki: Ja muistat kirijoottaa sitte, kun oot kotiintunu. Soot mulle kun oma poika, kun oot mua palijon nuarempi. Mä pirän susta hualta, samoon kun Matti. Jaakko: Kyllä mä ittekkin osaan jo ittestäni hualehtia. Erkki: Emmä sitä epäälekkään, mutta elämä voi joskus teherä sellaasia kiamuroota, nottei niistä ihan itte seleviä. Täälon sulle aina turva olemas, hakemahan tuun, jos et omin jaloon kotia pääse. Jaakko: Kyllä näillä kintuulla tullahan kotia vaikka juasten. Erkki: Komiat on kintut. Kunhan kattot, mihinkä ne sun viää. Jaakko: Klasipruukkihin ne nyt hinkuu. Erkki: Siälä suunnitellahan hianoa taloa klasimestariille oikeen herraskartanoa. Jos asias hoirat, niin siälä saat joskus syärä, posliinilautasilta hopialusikalla. Jaakko: Oon mä nähäny posliinilautasia Aemeleuksen pöyrällä. Uskaltaasko sellaasista hopiakaluulla mitään suuhunsa lipata? Erkki: Puulusikalla on vaikiampi kauhoora räpöttämättä. Mutta hopialusikalla pitää kattua, nottei klanajuta lautasia tai hampahiansa. Sano niille Premerin piioolle, notta viisaavat sua oikeelle tavoolle. Soon turha yrittää näytellä osaavansa, jonsei osaa. Näyttelemisesta ei saa muuta kun naurut, kun selekänsä kääntää. Jaakko: Rehellisyys maan perii. Erkki: Tuut huamaamahan, nottei se aina hääviseltä perinnöltä näytä. Mutta ittensä kans pitää pysyä sovus, vaikka se joskus tulis vähän maksamahankin.

64 64 Jaakko: Parasta vain sanoa, mitä ajatteloo. Erkki: Mutta pähkäällä ensin hyvääsesti, mitä meinaa sanoa. Sus on vähän samaa vikaa kun muskin, notta sanat pääsöö karkuhun ennen kun niitä on keriinny joka pualelta kattelemahan. Koita sä oppia paremmin paimentamahan suutas, mullei oo enää niin väliä. Jaakko: Kyllä mä koitan, puhun vaikka saksaa, niin en saa kovan palijon sanotuksi, kun ei löyry sanoja. Erkki: Tua on hyvä konsti kaikille suuriturpaasille. Mutta mee ny sinne kräätärihin, notta se saa kamppehet aioos valamihiksi. Mä tuun sua sitten hevoosella hakemahan. Jaakko: Valamihina ollahan silloon. Auf Wiedersehen! Erkki: Hölökynkölökyn! Johdanto näytökseen. Seitsemän vuotta myöhemmin (1779). Mieltyn Susanna astuu tohkeissaan tupaan. Susanna: Mikähän ihimetys tuala harppoo meirän markkia kohoren. Mustis vaattehis ku pappi, muttei soo kukaan meirän papiista. Erkki: Pappi tai piru, ei täälä muut mustis kulije, paitti mustalaaset. Wallenberg astuu sisään: Jaakko: Päivää taloohin. Susanna: Päivää, herra on hyvä ja tuloo peremmälle. Jaakko: Herra - oikeen klasiherra velii-roikalehien taharon jäläkehen. Erkki: Jaska perhana, Jaakkoo itte, komiana kun papit kirkkopyhänä. Tuus lähemmäs, notta saan kattua tarkemmin. Susanna: Pikku-Jaakkoo, ei uskoosi. Koltiaasena lähärit sarkapuku päällä ja tuallaasena komistuksena tuut takaasi. Jaakko: Lehemäkkin vahtas päkähtämäti, nottei moo tuallaasta ilimestystä ennen nähäny. Erkki: Kyllä se Preemeri kirijootti, notta sä voit piankin ilimestyä kotomarkille, kun oot jo täysin oppinu klasimestari Turuun ja Tukhol-

65 65 man käyny miäs. Jaakko: Olis ne pitäny mua kauemmankin, mutta veri veti takaasin lakeuksille kuulemahan oikiaa puhesta. Kun seittemän vuatta kuunteloo saksaa ja ruattia sekaasin, niin teirän jumalatoon kiälennä kuulostaa enkelien laululta. Susanna: Vai enkeliiksi moomma täälä muuttunu. Jaakko: Ihiminen näköö enkelinsä siälä, mihinkä sen syrän kuuluu. Erkki: Milläs konstiilla sä tänne tulit? Jaakko: Moon jo piremmän aikaa keränny ittelleni klasia tänne tuatavaksi. Huhkiin enemmän tyätä kun muut, ja Vaakneri (Caspar Wagner) antoo mun sitten puhaltaa klasia ittiäni varten. Kärräsin klasit Hankohon orottamahan paattia, joka tuaa ne Kristiinahan. Kun lasti oli valamis, mulle tuli niin kauhia hinku kotia, notta kraapaasin äijävainaan konttihin vähän evästä, vaatesta ja rahaa, ja lähärin juaksujalakaa Pohojanmaata kohoren. Erkki: Sähän sanookkin lähtiesnäs, notta sullon hyvät jalaat. Jaakko: Ja sä käskit mun kattua, mihinkä ne viää. Susanna: Kotia näyttivät tuavan. Erkki: Hyvä notta toivat. Oon mä ittekseni jo hilijaa orotellu. Mitäs oot kohorallas aivootellu? Jaakko: Klasinlaittua täälä ainakin piisaa. Samalla voirahan kuuloostella sitä klasipruukin paikkaa. Matin tyänä kuulin, notta Hakolan poika on saanu Nurmoon kirkon pian valamiksi, klasit viälä uupuu. Mun pitää käväästä kattomas, jos vaikka tarvittisivat. Erkki: Osaakkos värkätä klasipruukin? Jaakko: Mä olin koko aijan häsyys, kun Ooviikkihin pykättihin toinen klasihytti. Mikään ei oo viarasta. Susanna: Mikä se hytti on ei tääloo näkyny muuta kun hyysiköötä? Jaakko: Hytti tuloo saksalaasilta, ja tarkoottaa sellaasta tupaa, johona klasia värkätähän. Erkki: Monta kopeekkaa pitää olla kasas, ja herrojen nimiä sinetöörys paperis, notta klasipruukin saa väsätä. Jaakko: Joo, ei tuata päiväs pystyhyn panna. Pitää kattella sellaanen plassi, mihinä on oikiansorttista hiataa, nottei tarvitte retuuttaa yhtä kaukaa ku Orisperkin pruukihin rauran värkit. Susanna: Mistäs sä pruukin asiat tiärät?

66 66 Jaakko: Ruattalaaset tiätää toistensa asiat. Viskarssin pruuki on meleko likillä Ooviikkiä, ja siälä tiärettihin, kuinka Orisperkis pruukatahan. Erkki: Kuinkas pärijäsit niiren saksalaasten kans kottesronttien? Jaakko: Mun pitää kiittää sua oikeen kärestä pitäen, notta panit mun Eemeleuksen kynsihin. Olisittapa nähäny, kuinka niiren silimät levis, kun mä päästelin hyvät päivät saksaksi ja seuraavana aamuna pätkän Luteeruksen virttä. Pitivät mua kun omaa kersaansa. Vaikka kyllä ne osas tyätäkin teettää, ja olivat nuukempia kun laihialaaset. Mun pitää käyrä Eemeleukselle näyttämäs, notta klasiherra tuli, Gott sei Dank! Susanna: Mitä ne sellaaset kottisrontit muka on? Jaakko: Gottesfreund tarkoottaa, notta jumalasta pitääs tulla likisistä likisin, ihan ku oma itte. Susanna: Älä höpäjä, jumalahan katteloo meitä syntisiä ihimisiä niin kaukaa, nottei se eres jokahista kunnolla eroota. Jaakko: Jumala ei eroota ketään, mutta havaattoo kaikki. Meiränkin pitääs oppia havaattemahan kaikki eroottelematta mitään. Erkki: Selevä kottesrontti susta on tullu. Susanna: Mun miälestä tuas ei ollu mitään selevää. Jaakko: Oikias oot. Hämärästi mä puhuun. Mun pitää harijootella puhumahan näistä asioosta suamenkiälellä. Ooviikis puhuttihin niistä vain saksalaasten ja ruattalaasten kans. Erkki: Taitaas olla tervehellistä puhua niistä tääläkin pelekästänsä saksaksi, nottei käy kun taannoon laihialaasten. Jaakko: Sä sanoot joskus, notta moon samallaanen kun säkin: sanon mitä sanon ja vastaan sanoostani. Susanna: Jos herrojen kans menöö sanat ristihin, niin siinonkin Jaakkoo-poijalla vastaamista. Jaakko: Ei täs ny viälä käräjillä olla. Elämä tuaa itte kullekkin mitä tykkää. Musta on kiinni vain se, kuinka mä omaa leiviskääni särvän. Erkki sanoo kerran, notta ittensä kans pitää pysyä sovus siitä mä pirän kiinni, jumala mua siinä auttakohon. Susanna: Velijekkin tuloo apuuhin, jos tarvittet tuallaasia roikalehia. Jaakko: Joo, lainaakko hevoosta, pitääs tulevalla viikolla hakia klasit Kristiinasta. Matilta saan yhyren, mutta lasti on sille liikaa, kaks siinä tarvitaha?

67 67 Erkki: Joutaa tua kopukka. Meirän Masa saa lähtiä joukkohon, nottei tarvitte yksin kahta hevoosta pirellä. Teköö klopillekkin hyvää nähärä muutakin kun Orismalan raittia. Jaakko: Matti konttii tuas laattialla, kun mä lähärin. Susanna: Soon jo isoo miäs, äänikin alakaa karoontua. Jaakko: Nyt sitten tuloo Miättylähän oikeen klasiset maitotuapit. Mä ploosasin kaikille tutuullen sellaaset ja pakkasin klasikuarmahan. Susanna: Ei klasisista mitään voi juara, nehän särkyy kätehen. Jaakko: Ei ne mee rauskooksi, jonsei heitä takkahan. Sellaaset on pian joka taloos. Erkki: Menöö siihen hyvääsesti aikaa. Jaakko: Tootta niin vanhanaikaasia. Klasituappia ei tarvitte kun vähän virahuttaa, niin taas on kirkas ja puhuras. eikä kohta haise härskiltä. Susanna: Menööhän se puinenkin, kun oikeen porstaa. Jaakko: Pian et kattokkaan puisen päälle, kun pääset klasisen makuhun. Erkki: Äitees taisi halijeta riamusta, kun ainua poika asteli tupahan? Jaakko: Ei sen siunaamisesta meinannu tulla loppua. Pelekäsin, notten saa leivänpalaakaan suuhun koko iltana. Vanhaksi se sanoo mun tullehen. Erkki: Vanhaksi täs kaikki tuloo. Akan velijen poika on nyt Orisperkin pruukis seppänä. Sitä kuttutahan Pärimanniksi (Simo Bergman). Oot tainnu säkin saara uuren nimen? Jaakko: Joo, Wallenbergiksi ne mun kirijootti. Eherotin niille Valtperkkiä, kun oon kersana Valtaalan mäellä juaksennellu, mutta ne pirenti sitä ja pani siihen oikeen kaksinkertaasen veen. Etunimen meni lyhentämähän Jakobiksi. Mutta sama Maunukselan Jaakkoo täs istuu. Susanna: Et sä ny ihan sama koltiaanen oo. Mäkin meinasin oikeen niiata, kun tupahan tulit. Jaakko: Matti-velijen piikaflikat niias, kun tulin pihallen. Erkki: Eihän noo sua koskaan eres nähäny. Jaakko: Palijo on tääläkin muuttunu. Susanna: Seittemäs vuores häjyysestä penikasta tuloo koltiaanen. Toiset seittemän, niin soon palijo häjympi koltiaanen. Viälä seittemän, niin soon jo miähen roikales.

68 68 Erkki: Jonsei sitoo akat keriinny pilaamahan. Kuinket vokotellu ittelles Preemerin tytärtä, kun oot nuan komia miäskin? Jaakko: Jos elämä antaa, niin näiltä lakeuksilta pitää mun akkani löytyä. Sitkiää sorttia kun Valtaalan kalliooren vänkkyrääset petäjät. Oikian elämän parkkaamaa niin rumis kun sialu. Susanna: Et oo pilalle herraantunu, vaikka herrojen vetimis kulijekkin. Jaakko: Oikia herruus pitää kasvaa ihimisen sisältä. Ei vaattehilla oo siinä mitään tekemistä, ne pitää rumihin lämpöösenä, mutta jättää sialun kylymäksi. Susanna: Mutta häjysti käy, jonsei oo paksulti vaattehia, ja pitää pakkaasehen lähtiä. Sen sai Napujen jäläkehen moni kakarakin kokia. Jaakko: Ennemmin tai myähemmin lihalle käy aina häjysti, mutta sialuhun se teköö vain piänen kraapooksen. Susanna: Moon nähäny palijo kuallehia ihimisiä, mutten yhtään elävää sialua. Kuinka mä voin tuallaasia puheeta tosisnani uskoa? Jaakko: Ei soo heleppoa. Me hamuamma pysyväästä aivan väärästä suunnasta, täältä näkyvääsestä maailmasta. Kyllä pysyväänen on senkin sisällä, mutta oman sisikuntamma kautta meirän pitää löytää elämän torelliset peruskivet. Susanna: Emmä ainakaan osaa kääntää silimiäni väärinpäin, notta näkisin sisikuntahan asti. Jaakko: Ei sinne näillä silimänmunilla vaharatakkaan. Sisääset silimät siihen pitää aukaasta. Erkki: Nyt on meirän Sussun pää ihan pyärällä. Jaakko: Noon ihimeellisiä asioota. Niiren kans silimät menöö ymmyriääseksi monehen kertahan. Erkki: Ja saksalaasten kiäli olis turvallisinta, nottei epäällä kirkon vastaasista aivootuksista. Susanna: Eihän pelekkä epäälys mihinkään johora. Erkki: Sekin riittääs käräjööntihin. Jaakko: Nuan soon, mutten mä sellaasta rupia murehtimahan. Mä jätän sen muiren mureheksi. Klasia pannahan mihinkä tarvitahan, ja hengestä puhutahan silloon, kun soon paikallansa. Erkki: Mistäs tiärät, minkälaanen hiata kelepaa klasintekohon? Jaakko: Silimilläkin näköö jo jotakin. Mutta sulatetuksi pitää saara,

69 69 notta tiätää, minkälaasta klasia siitä oikeen tuloo. Susanna: Eihän hiataa saa millään sulaksi, siinähän sulaas jo astiakkin. Jaakko: Hiatakin sulaa, kun tarpeheksi pouhuuttaa. Mulla on klasilastis pari piäntä savipataa sulattamista varten. Löytyykö täältä jostakin ahajoa, notta saa kokeella? Erkki: Ahajoja löytyy. Pruukis tiätysti paremman sorttisia. Käyrähän Simon puheella, kun löyrät hiataa. Mitäs muuta siinä tarvittihin, potaskan lisäksi? Jaakko: Kalakkia ja salapiataria. Niitähän ny pitääs löytyä joka paikasta. Susanna: Kalakkia löytyy ainakin siältä, mistä meirän äijä-vainaa oli kotoosin (Peräseinäjoki). Erkki: Ja salapiatarilatoja on jo Kyrööskin, Laihialla melekeen joka taloos. Susanna: Siitähän teherähän kruutia. Räjähytät viälä ittes. Jaakko: Emmä kruutia rupia värkkäämähän, ruattalaaset sen kuitenkin hamuaas puali iliman. Erkki: Niin ne teköö tervankin kans, onneksi tuli alootettua tua potaskanteko. Jaakko: Huamenis mä lähären kiärtelemähän hiaran peräs. Käyn ensin Selijänkankahalla kuuhoomas. Erkki: Tuu sitte käymähän, niin kattellahan sulle se ahajo. Johdanto näytökseen aika, paikka ja henkilöt Nurmon valmistuvassa kirkossa alkukesällä Wallenberg ja Ilmajoen kirkkoherra Salomon Hannelius tarkastavat työmaata. Kirkkoherra: Minun mielestäni poika-hakola teki kirkkoon turhan prameat lasinreijät. Eihän täältä ole tarkoitus katsella syntistä maailmaa, vaan keskittyä sanaan ja sakramentteihin. Wallenberg: Ei jumalan taivahan katteleminen tee ihimiselle pahaa. Jumalan auringon valos näköö paremmin omat puuttehensa, notta voi äkääsesti käyrä niiren kimppuhun. Liian piänet näistä klasiista tuloo.

70 70 Seuraava polovi hinkuu jo lisää valoa. Kirkkoherra: Ei ihmisen synnin suhteen auta muu kuin sanan aseet ja Kristuksen tuoma armo. Wallenberg: Joka päivä on armo uus, notta me yrittääsimmä tarttua siihen kätehen, joka meirän sisikunnas on aina orottamas. Kirkkoherra: Lasimestari tarkoittaa varmaan Kristuksen armollista kättä. Wallenberg: Kristuksen käsi on aina oikoosena, mutta ihimiset haparoottoo pelekkiä maallisia asioota. Käsiä kattellahan ihan vääristä paikoosta. Kirkkoherra: Lasimestari puhuu syvällisiä asioita. Enckell kertoi teidän tuntevan hyvin suutari Böhmen ajatuksia. Wallenberg: Suutari on viittoollu monille ihimisille suuntaa. Mä oon käyny hetkes matkaa kattomas, mitä siältä löytyys. Kirkkoherra: Ja mitä lasimestari on sitten löytänyt? Wallenberg: Lasimestari on löynny ittellensä sellaasen rauhan, joka on ihimisten osaksi aluusta pitäen tarkootettu. Kirkkoherra: Entä jos maailma panee lasimestarin pahalle koetukselle? Wallenberg: Hengen kylyvö koitellahan kyllä aikanansa. Jos soon pelekästänsä ulukoa tullutta, pintakuarta, niin sen pitääkin tulla ilimi, notta ihiminen osaas kattella jotakin torempaa. Kirkkoherra: Mutta jos ihminen on ylhäältä syntynyt, niin hänellä ei ole mitään hätää? Wallenberg: Syntyminen riittää poluun alakuhun. Mutta syntynehen pitää viälä kasvaa hyvääsesti ja täyrellistyä Kristuksen täyteytehen. Kirkkoherra: Nyt lasimestari menee jo liian pitkälle melkeinpä itsevanhurskautuksen harhapoluille. Wallenberg: Kattotahan vaikka luantohon. Ei siäläkään mikään oo heti valamista, muuta kun periaattees siinä perimmääses! Kirkkoherra: Jumalassa - ja Sanassa. Wallenberg: Joo, jumala teköö kaiken Kristuksen olemuksen kautta, niin Johannes kirijoottaa, ja hyvin kirijoottaakin.

71 71 Astuu sisään Yrjö Yli-Louko tyttärensä Marian kanssa. Yli-Louko: Päivää kirkkoherra, ja jumalan siunausta tähän uutehen kirkkohon. Johan täton orotettukin. Kirkkoherra: Päivää isäntä, ja Maria-neiti. Tässä on lasimestari Wallenberg, kyröläinen mies, vaikka näyttääkin melkein ulkomaalaiselta. Yli-Louko: Päivää klasimestari, tuuhan Maria säkin tervehtimähän. Koskas saatta tyän valamihiksi, notta päästähän vihkimähän kirkko? Wallenberg: Kyllä tuas parisen viikkoa kluttaantuu. Äkkiäähän klasia leikkaas, mutta holovikaarten pokaaminen viää aikaa, kun värkkiäkään ei oo katteltu valamihiksi. Kirkkoherra: Kirvesmiehet eivät uskaltaneet tehdä pokia valmiiksi, kun Antti Hakola hukkui tuohon jokeen heti perustustöiden jälkeen. Yli-Louko: Klasimestari saakin sitte pysyä kaukana joesta, jonsei sillä oo poikaa tyätänsä jatkamahan. Wallenberg: Ei oo poikaa eikä eres tytärtä, iliman naisenpualta ei jäläkipolovien tuattaminen taharo onnistua. Kirkkoherra: Kyllä lasimestari pian löytää oivallisen vaimon, kulkee vain silmät avoimena, kun laittaa laseja taloihin. Yli-Louko: Meilläkin pitääs uusia porstua klasit. Noon niin häjyt, nottei niiren lävitte eroota hevoosta ihimisestä. Kirkkoherra: Kai nämä Wallenbergin lasit ovat hyviä? Wallenberg: Ooviikin laatutavaraa. Siältä löytyy vihertävääkin, jota vois panna muutamihan alaklasiihin, ja ylempihin kirkasta. Itte oon puhaltanu koko lastin. Yli-Louko: Turkalehen kaukaa pitää rehata klasia, raskasta värkkiä, kun mikä. Wallenberg: Painavaa tavaraa, soon tivihiksi sulatettua hiataa. Maria: Onko klasi hiataa. Kuinkas sen lävitte voi nähärä? Wallenberg: Hiataa, neiti-hyvä, hiataapa hyvinkin. Oikeen sulatettuna ja sekootettuna siitä tuloo läpinäkyvää. Maria: Emmoo mikään neiti-hyvä, Yli-Loukoon Maria vain. Wallenberg: Vaatimattomuus teköö neirin viälä paremmaksi. Maria: Lasimestari teköö musta pilikkaa. Wallenberg: Kaharesta asiasta mä en pilikkaa tee: Jumalasta ja naises-

72 72 ta. Naisellista viisautta pitää jokahitten raavahan miähenkin kattella, kun on sen kerran karottanu. Kirkkoherra: Tuo on oivallinen suhtautuminen. Avioliittoon se vie varmasti, ehkä myös lähelle taivaan portteja. Yli-Louko: Kyllä vaimoväen kans pitää olla väliis, jos meinaa saara kunnon särvintä ja pysyä yälläkin lämpöösenä. Kirkkoherra: Kuinkas se isäntä, Marian kuuullen? Yli-Louko: Aikuunenhan tua, joutaa jo kuulla, notta tottuu ajatuksehen. Kirkkoherra: Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan. Wallenberg: Äijä-vainaalla oli kolome Mariaa, mulle riittääs ykskin. Yli-Louko: Vai tykkäs isäs Mariastella. Mikäs sen itten nimi oli? Wallenberg: Pekkahan tua, Pietari Maunuksela. Kirkkoherra: Hyvä on lasimestarilla alku, Pietari isänä, ja Maria äitinä. Wallenberg: Isästä en mitään muista. Äireen helemoos oon kasvanu. Velipualet joutuu isän korvikkehiksi, myähemmin saksalaaset klasinploosarit ja täs ollahan, keskellä klasitoonta kirkkoa. Kirkkoherra: Eikä muuta voida, ellemme me poistu häiritsemästä lasimestarin työtä. Minulla olisi isännälle vähän asiaa. Menemmekö tuonne pappilan puolelle? Yli-Louko: Tulooko Maria, vai jääkkö kattomahan klasinlaittoa? Maria: Ehän mä, kaharestansa viarahan miähen kans! Wallenberg: Mikä viaras, Wallenbergin Jaskahan täs vain. Ei mus oo mitään sellaasta, jota nuaren neiron pitääs pelijätä. Apukloppikin tuloo pian värkkien hausta. Neiti jää kattomahan, niin paan pokihin oikeen erikoosen komian klasin. Pannahan sen nimeksi vaikka Marian-klasi. Maria: Klasimestari teköö taas kiusaa. Kirkkoherra: Rakkauden merkiksi sitä usein sanotaan pientä kiusaa. Yli-Louko: Ja posket senkun punoottaa voi nuata naisia. Kirkkoherra: Mennään me nyt pappilaan. Kyllä Maria voi huoletta jäädä lasimestarin työtä seuraamaan. Hän onkin oikein jumalaa pelkäävä mies. Wallenberg: Vaikken jumalaa eres pelekää.

73 73 Kirkkoherra: Samapa tuo, kunhan rakastaa yli kaiken, sen kyllä pitäisi riittää. Kirkkoherra ja Yli-Louko poistuvat. Maria: Eikös jumalaa piräkin pelijätä ja rakastaa yhtä aikaa? Wallenberg: Peleko ja rakkaus ei istu samahan rekehen. Vihan kans peleko lyää kättä. Maria: Luteerus kirijoottaa toista. Wallenberg: Luteerus saa kirijoottaa, ei meirän tarvitte ottaa joka sanaa toresta. Jos Luteerus tarkootti pelekäämisellä jumalan kunnioottamista ja huomiohon ottamista, niin menköhön. Jos rakkautta sanotahan suurimmaksi, niin kelepaasko jumalalle mikään piänempi? Maria: Jumalan viha on Pohojanmaan lakeuksia koitellu julumalla kärellä. Wallenberg: Sellaaselta se useen näyttää, vaikka viha kiärtääkin pelekästänsä omaa rinkiä keskenerääsen ihimiskunnan keskellä. Ei viha oo ikuusta, eikä kurkota kovan korkiallen. Maria: Jumalan viha se on valamistanu syntisille ihimisille helevetin pätsin. Wallenberg: Ihimisten viha valamistaa omat keitoksensa ja kypsyttelytilansa, siinei jumalaa tarvita. Oikias jumalas ei oo muuta kuin rakkautta. Maria: Klasimestari sotkoo piruuttansa mun kuviootani. Wallenberg: Jos klasimestari onnistuus nostamahan rakkauren sun päällimmääseksi kuviokses, niin klasimestari olis teheny hyvän tyän. Maria: Rakkaus on vakava ja pelijättävä asia. Wallenberg: Rakkauren puute on pelijättävää, oikia rakkaus ajaa pelekäämisen kaplikkohon. Maria: Kyllä jostakin vois salaa tykätäkkin, mutta rakastaa Jumalaas, kaikesta sydämestäs, ja kaikesta sielustas, ja kaikesta mielestäs mun miälestä soon ihimisellen maharotoonta? Wallenberg: Soon maharotoonta niin kauvan, kun ihiminen pyärii oman ittensä ympärillä. Maria: Notta pitääskö huseerata pelekästänsä muiren ympärillä.

74 74 Wallenberg: Ei ihimisen pirä yrittää vaihtaa ittiänsä muihin, vaan karottaa ittensä ja kattella jumala, joka lymyää sen takana ja sisällä. Maria: Täällä kirkoshan jumalan sanotahan kortteeraavan, ainakin pyhääsin. Wallenberg: Jumala on joka paikas, mutta ihiminen voi löytää sen vain ittestänsä, ittensä takaa. Maria: Onpa menny häjyhyn paikkahan lymmyhyn. Wallenberg: Soon niin likillä, nottei ihiminen sitä havaatte. Maria: Ei mun sisälleni hääppönen jumala sovi, kun moon tälläänen piäni kräissä. Wallenberg: Jumala on rajatoon henki, ei sitä voi mitata puntariilla ja kyynäräkepiillä. Maria: Soon niin julumetun suuri. Wallenberg: Jumalasta ei voi puhua maailman sanoon. Niistä saa aina väärän käsityksen. Maria: Paree kun ei puhu, uskoo vaan lujaa. Wallenberg: Ihimisen on tarkootus oppia tuntemahan jumala omas ittesnänsä. Wallenberg asettaa lasin puihin. Maria: Millä tua pysyy paikallansa? Wallenberg: Kittiä pannahan reunoohin, kun se kuivuu, klasi on tivis ja valamis. Eikös tullukki komia, oikeen Marian-klasi? Maria: Hiano on, vaikka klasimestari teköökin musta pilikkaa. Wallenberg: Yhyrestäkään Mariasta en oo pilaa teheny. Minkä takia nyt nuan hianosta neiristä? Moon puhunu Marialle aivan liikaa outoja asioota yhyrellä kertaa. Olis paree, jos Maria puhuus omista asioostansa. Maria: Ei mus oo mitään puhumista. Wallenberg: Puhatahan sitte, kun mä tuun Yli-Loukoolle porstuan klasia laittamahan. Maria: Puhutahan, mitä puhutahan, mutta uuret klasit pitää saara.

75 75 Johdanto näytökseen aika, paikka ja henkilöt Härmässä keväällä Wallenbergin äiti ja velipuolet, Matti ja Erkki, ovat tulleet potaskalastin kanssa Kaupin taloon. Erkki: Päivää taloohin. Häät vai hautajaasekko täälon ollu, kun väkiä tuli hevooskuarmittansa vastahan, kaks papin näkööstä etunenäs? Wallenberg: Ei täälä mitään erikoosta. Seuroja on piretty. Onkos Kyrööstä jo lumet karonnu? Matti: Kuraasta rupiaa olemahan, tiäkin oli surkias kunnos. Erkki: Mutta potaskalasti pysyy kärryyllä, ja äitees kans. Wallenberg: Potaskan jourutta nyt kärräämähän takaasin, klasihytti paloo viimme yänä maan tasallen. Maria äiti: Voi poika parkaa. Nuanko se jumala suakin kohteloo? Wallenberg: Älä äitee tähän jumalaa sekoota. Ihimisen hukaamattomuuresta tällääset palot syttyy. Klasihytis on niin kuumaa ja kuivaa, notta puutavara voi syttyä koska tahansa. Väärällä hetkellä jos nukahti, niin pian oli valakia sellaases vauhris, nottei se enää vetestäkään mitään piitannu. Kivestä pitääs värkätä koko pytinki, jos uuren tekis. Erkki: Meinaakko teherä? Kyllä me tuumma apuhun. Wallenberg: Emmä taira. Sööderperikin lähti heti kattelemahan uutta tyätä, eikä tämä kovan heleppoa oo ollu, kun kruunukin rupes heti ottamahan osansa. Maria äiti: Antakaa keisarillen mitä keisarille kuuluu. Matti: Mutta kun meillei oo keisaria. Erkki: Voi kun olis saatu klasiteheras sinne Kyrööhin. Mekin voitaas olla paremmin avuksi. Wallenberg: Työläs on sinun tutkainta vastaan potkia. Vastahakoosia oli turhan palijo, eikä hiatakaan ollu yhtä hyvää kun täälä. Maria äiti: Mitäs ny, tuukkos kotia? Wallenberg: Teillon siälä porukkaa tarpeheksi omasta takaa. Täälä me pysytähän, jos saarahan maallisekkin asiat luannistumahan. Matti: Milläs tuallaasta seurasakkia ruakitahan, jos rahantulo toppaa? Wallenberg: Seuraväki tuaa omat evähänsä, ja vähän ylimääräästäkin. Ei meiltä tarvita kun vettä ja fällyjä, jos jokku ei tohori lähtiä yän päälle kotia.

76 76 Maria äiti: Ruunuhan on kiältäny väen kokohon tulemiset. Siitei hyvä seuraa, sanokaa mun sanonehen. Wallenberg: Äitee ei ny murehri. Kirkonmiähiä on ollu joukos melekeen aina. Ei me kellekkään pahaa tee eres ittellemmä. Erkki: Olokaa kumminkin siipiännä myären. Vanha Eemeleuskin jo kyseli, notta eikö sille Jaakko-pojalle klasiherruus riitäkkään, kun kuuluu seuroja pitävän ja puhuvan niis itte enemmän kun papit. Wallenberg: Hengen siipiä myären ollahan, muut siivet ei mitään merkkaa. Maria äiti: Kyllä ne merkkaa. Rautoohin on pantu monta saarnasmiästä, kun eivät oo trampannu yhtä jalakaa kirkon kans. Wallenberg: Kärmehen päätä me trampatahan, notta ihimiset oppiis pitämähän kurittomat ajatuksensa yhyres pistehes. Matti: Kärmehen kans pitää olla tarkkana, nottei pääse pistämähän. Wallenberg: Mä tarkootan kärmehellä ihimisen syntistä pualta, vanahaa Aatamia, joka ei hengestä mitään tiärä. Maria äiti: Vai sitä, sitä mä en oo tavannukkaan. Erkki: Äiteelles riitti Pietarin tapaaminen. Maria äiti: Mitäs se Erkki taas vinooloo? Wallenberg: Äitee ei ota Erkkiä toresta. Matti: Soon ollu aina tuallaanen vääräleuka. Erkki: Matista on tullu samallaanen tosikko kuin äitee-vainaasta. Maria äiti: Moon nähäny niin häjyjä unia tuasta poijasta. Vangin vaattehis tuli ovesta. Matti: Suu ilooses virnehes, niinku aina. Maria äiti: Ei se virnistelly, sanoo notta soon menua nyt. Wallenberg: Äitee ei ota nuata unia toresta. Ei niiren tarvitte tiätää mitään, niis tuloo omat peloot näkyvihin. Erkki: Kaikki äireet on tuallaasia murehtijoota. Se kuuluu niiren luantohon. Matti: Ei soo mikään ihime, kun kattoo, kuinka miähenpualille ja kakaroollen on käyny. Wallenberg: Nyt ei olla sotimas kenenkään kans. Maria äiti: Sotimas ja sotimas. Meen ny sohimahan esivaltaas, niin sotimista tuloo, omalle kohoralles.

77 77 Wallenberg: Ittiämmä me hengen seipähilla sohitahan, notta synti tulis paremmin näkyvihin ja pois ajetuksi. Maria äiti: Sanoja sulla piisaa. Joku isoonoukkaanen ottaa niistä viälä noukkihinsa. Wallenberg: Kyllä mä autan sitä aivastamahan, ennen kun tukehtuu niihen. Maria: Kun ihimiset ottaa sanoosta noukkihinsa, niin ne alakaa itte keksiä lisää ja palijo pahempaa. Sitten ne yllyttää sellaasekkin keksimähän lisää, jokka ei asioosta mitään tiärä. Noon kaikista pahimpia. Matti: Tua on akkaväen touhua. Maria äiti: Tuut viälä näkemähän, notta näis asioos huseeratahan sarkahousut kintuus. Tulee sisään Wallenbergin vaimo Maria Maria: Kattoppas vaan, kyrölääset on matkas. Tuatta valoa tähän surullisehen päivähän. Moon ainakin ollu nurruunen, vaikka klasipruuki teettikin palijo tyätä. Monta suuta oli ruakittavana yätä päivää, ja seuraväki päälle. Maria äiti: Kuinkas se nuarimmaanen, mikä sen nimi nyt olikaan? Wallenberg: Heta Sofia. Luajan kiitos se voi hyvin, nukkuu tuala kamaris ihan hilijaa. Erkki: Annetahan nukkua. Kyllä me keriitähän nähärä kun herää. Maria: Kyllähen sen näettä. Ei me teitä mihinkään päästä pitkähän aikahan. Mä rupiankin laittamahan iltaasta. Ootta varmahan väsyksin ja näläkääsiä matkan jäläkehen. Erkki: Ei täs mitään hätää. Poikkesimma matkalla Lehemäjoella akan sukulaasis. Eikä siältä tarvinnu lähtiä maha tyhyjänä. Maria: Siitä on aikaa. Keittoa jäi hyvääsesti. Paan heti lämpenemähän. Maria äiti: Mä tuun auttamahan. Maria: Istuu nyv vaan, ei täs tarvita. Anoppi voiskin tulla meille asumahan, sais vähän vaihtelua. Maria äiti: Emmä taira. Ei musta oo kärmehen trampaajaksikaan näillä klimppakintuulla.

78 78 Wallenberg: Ei meillä ketään panna vasten tahtoa tramppaamaan. Maria äiti: Meirän piplias sanotahan, nottei kukaan paa nuarta viinaa vanhoohin leiliihin; muutoon leilit paukahtaa, ja viina vuotaa pois. Moon jo tuallaanen vanha leili. Maria: Kyllä oma poikas osaas kaataa niin taiten, nottei Maria paukahtaasi. Maria äiti: Kyllä mä silti kääpööttelen lopun aikaani Valtaalan kallioolla. Moon luannoltani sellaanen paikallansa pysyväänen akka. Piatarivainaa olis lähteny vaikka mihinkä, samoon kun poikansakin. Erkki: Kuinka tänne on sopinu nuan palijo väkiä. Tupahan on ollu kun silakkatiinu? Wallenberg: Aharasta on ollu. Väkiä on tullu joka pualelta. Enkä moo ketään kotia ajanu. Kauhavalaaset sanookin, notta pitääs siirtää seurat Karijanmaahan. Maria: Enckellin porstuahan. Mä en oo oikeen innostunu asiasta. Wallenberg: Jos ihimisillä on sisäänen jano, eikä ne löyrä ketään muuta sitä sammuttamahan kun mut, niin ei mulla oo oikeutta krähänätä vastahan sanokohon siihen kirkon miähet mitä tahtoo. Maria: Kuhan vaan jättääsivät pelekäksi sanomiseksi. Wallenberg: Naisväki kuvitteloo aina pahinta. Erkki: Akkaväes on palijon viisautta. Ittekkin puhuut siitä Sohovista. Wallenberg: Sofia tarkoottaa hengellistä viisautta, jonka ihimiset on karottanu. Matti: Akkaan viisautta joka tapaukses, ittehän sanoot. Maria: Jaakkoo kuunteloo vain jumalansa ääntä, turha sille on mitään puhua. Wallenberg: Ihimisen oman äänen pitää vaieta totuuren eres. Maria: Vaikka henki menis. Wallenberg: Henki ei mee mihinkään. Se on ja pysyy. Rumihit noon meneväästä sorttia. Erkki: Kyllä rumis on ihan hyvä olemas täälä maailmas. Wallenberg: Sen kautta ihiminen voi viisastua, mutta sitten rumis ei enää ookkaan kovan tärkiä. Maria äiti: Poika on vain väsähtäny kaikes rehaamises ja retuutis. Sen pitääs nukkua ja syärä hyvin, niin rumiskin rupiaas tuntumahan pa-

79 79 remmalta. Wallenberg: Kyllä mulla voimia riittää. Voi olla tarkootettu, notta teen entistä enemmän tyätä ihimisten sisääsen nälijän etehen. Erkki: Ekkä piittaa mitään herrojen plakaatiista? Wallenberg: Totuuren tiältä plakaatit joutaa väistyä. Maria: Siinäs näettä. Ei se ymmärrä mitään pelijätä. Wallenberg: Ei mulla ittelläni oo mitään pelijättävää. Mutta tiätysti mä kannan muresta kaikista muista, teistä läheesistä ennen kaikkia, notten mä verä teihin tuskaa ja vahinkoa. Erkki: Sunhan me taharotahan pitää täälä viälä hyvääsen aikaa, oikeen rumihin kans. Wallenberg: En mäkään täältä eheroon taharoon piittaas mihinkään lähtiä, mutta mä en tee sellaasta, joka on vastoon mun parasta tiatoani. Niin oot sinäkin Erkki mua joskus neuvonu. Erkki: Olis näköjänsä pitäny jättää neuvomati. Matti: Jos me ei oltaasi pannu sua Ooviikkihin, niin kaikki olis nyt kohorallansa. Wallenberg: Ei oo totta. Ooviikkihin meno on teheny mun elämän elämisen arvooseksi. Sen pituurella ei enää oo niin nuukaa. Kiitos poijat, ja kiitos äitee, kun päästit lähtemähän. Erkki: Kyllä mua ainakin vähän kraapaasis, jos sulle jotakin sattuus. Wallenberg: Mulle tuloo vain se, mikä mun kohoralle pitääkin tulla. Lopettakaa ittennä syyttely ja kiittäkää jumalaa siitä, notta moon saanu ottehen sellaasesta, joka kantaa. Matti: Tuallaasta on meirän muiren niin vaikia käsittää ja uskoa. Wallenberg: Nuan soon aina ollu ja tuloo olemahan siihen päivähän asti, kun kaikki ihimiset on läytänyt polokunsa ja nähäny, mitä sen pääs löytyy. Erkki: Mä oon lompsinu siälä sun täälä, mutten mä kuitenkaan pysy sun kärryylläs. Wallenberg: Kärryt pitää ensin löytää oman sisikuntansa hilijaasuuresta. Erkki: Meillä Susanna pitää hualen siitä, nottei hilijaasuutta löyry, jonsei mökötetä. Wallenberg: Meirän pitääs mököttää maailmalle, jottemma takerru

80 80 kaikkihin sen asioohin kun tervahan. Matti: Asioohin pitää tarttua kiinni, eihän niistä muutoon mitään tuu. Wallenberg: Soon eri asia. Teherähän, mitä teherä pitää, mutta ittiänsä ei siihen tarvitte sotkia. Erkki: Hämäriä puhuu velipualemma. Matti: Tuallaastako sä paasaat niille seuraihimisillekin? Wallenberg: Mä koitan johorattaa ihimisiä hengellisen tiänsä alakuhun. Ihimiset on kaikki erilaasia ja hoksaa asioota omalla laillansa. Jokku saa ittellensä kärmehen pään tramppamisesta, jokku taas Johanneksen evankeliumin pähkäälyystä, joitakin ei tarvitte muuta kun kattua silimihin, niin niille jo seleviää. Erkki: Moon koittanu tuata viimmeestä meirän Sussun kans. Se sanoo, notta mitä se äijä siinä taas mukulooloo! Wallenberg: Ihimiset silimät sanoo palijo, kun oppii kattomahan niiren taa. Erkki: Niskavillat siältä vastahan tuloo, jonsei oo klani. Wallenberg: Te voittakin tulla huamenna Karijansalohon kattomahan, mitä kauhiaa me oikeen touhatahan. Matti: Tuata Erkkiä ei uskalla sinne päästää, se puhuu mitä sattuu. Wallenberg: Kyllä siälä saa jokahinen vapahasti puhua. Nyt ei tuu kovan palijo porukkaa, kun kahalatahan lävitte Johanneksen evankeliumin kummallisuuksia. Gummerus tuloo lukemahan. Maria: Gummerus oli tänään kovan hilijaasta. Se ei tykänny kaikista sun puheestas. Wallenberg: Ohan meillä erilaasia näkemyksiä, mutta mitäs nuasta. Soon sama kun kaks miästä ajaas hevoosilla eri juntua samahan kaupunkihin. Kun noon päässy perillen, kaikki matkan varrella ollehet erimiälisyyret unohretahan. Maria: Ennen perillen pääsyä kilipaallahan ja annetahan toisillensa ruaskaa, vaikka henki menis. Erkki: Läheesistä ystävistä voi joskus tulla häjyjä vihamiähiä. Wallenberg: Äläkää nyt taas, kyllä me Gummeruksen kans ymmärretähän toisiamma - pääasioos. Maria: Mutta ymmärtääkö muut teirän ymmärtämistännä? Matti: Pitäjän apulaaella on muitakin herroja kun taivahan herra.

81 81 Maria: Soon jo vähän antanu ymmärtää, notta sanojia alakaa löytyä, kun jokku teistä on lopettanu kymmenysten maksun. Erkki: Soon uhkarohkia teko. Ei ne tykkää, jos rahapussi tuloo köykääsemmäksi. Wallenberg: Kirkon pitääs pärijätä niiren rahoolla, jokka sen turvaa kaipaa. Matti: Ei maailma oo tuallaanen. Kruunukin määrää meille kaikenmoosia veroja ja tyävelevoottehia. Nykkin kyrölääset joutuu yksin pitämähän kunnos pruukin tiätä, kun laihialaaset ja vähäkyrölääset päästettihin siitä. Erkki: Merikaartoolaaset on saanu olla kirkon pualelta rauhas, kun noon pitäny suunsa kiinni, käyny ripillä ja maksanu kiltisti kymmenyksensä. Wallenberg: Ei ihimisten rauha saa olla rahoosta kiinni. Maria äiti: Voi poika parka, sullon ihimisistä liian valoonen käsitys. Wallenberg: Mä taharon uskoa ihimisistä hyvää. Jos noon jotakin muuta, niin soon sitten niiren oma asia. Mutta tulukaa kuitenkin huamenna kattomahan. Maria äiti: Nua poijat saa tulla. Mustei oo enää seurapenkiillä istujaksi. Maria: Vanhaemäntä jää tänne mun ja kakarooren seuraksi. Erkki: No tullahan sitten, sun vastuullas. Wallenberg: Hyvä. Jokos se keitto on lämmintä? Maria: Tulukaa syämähän. Johdanto näytökseen: paikka ja henkilöt. Kustaa Karjansalon talossa. Mukana Kustaa vaimoineen, Kauhavan kappalaisen apulainen Samuel Birling, Lapuan pitäjänapulainen Juhana Gummerus, Wallenberg veljineen, sekä epälukuinen määrä muita. Wallenberg astuu veljineen tupaan, jossa Gummerus on häntä vastassa. Gummerus: Päivää lasimestari. Sinä tuot mukanasi vieraita kuulijoita. Wallenberg: Täs on velipualet Erkki ja Matti Kyrööstä. Toivat mulle potaskaa, jotei enää tarvita.

82 82 Gummerus: Ja hengen miehiä varmaan hekin? Erkki: Henki pihisee, hyväs lykys molemmista päistä. Matti: Tuata mä vähän pelekäsinkin. Gummerus: Humööri on hieno asia, se helpottaa ylittämään elämässä vaikeitakin karikkoja. Wallenberg: Mä sanoonkin näille, nottei täälä tarvitte joka sanaa tuntikausia märehtiä, ja jättää sitte sanomatta. Matti: Erkki ei eres puraase, saati märehtiis. Erkki: Mun korveeni vuataa koko aijan ylitte. Matti: Kumaasisit sen joskus Orismalan jokehen. Kustaa Karjansalo: Eikähän me alooteta. Jos kirkkoherra lausuus rukouksen. Gummerus: Jumala ja Herramme Jeesus Kristus siunatkoon meitä, jotka keräännymme sanan ääreen. Amen. Erkki: Joko ruvetahan tramppaamahan kärmehenpäitä? Wallenberg: Tänään jätetähän tramppaamiset välihin ja pähkäällähän Johanneksen sanoja. Jos Gummerus lukis siitä, mihinkä viimme kerralla jäätihin. Gummerus: Me puhuimme viimeksi ensimmäisen luvun yhdennestätoista jakeesta, ja siitä meillä oli lasimestarin kanssa hieman erilainen näkemys. Wallenberg: Sanoos meilloli eroa, muttei kovan palijon asioos. Kirkkoherran mukaan valo tuli kristittyjen tykö. Mä sanoon, notta se on tullu kaikkien ihimisten tykö, kun kaikkien henki on aluusta pitäen Kristuksesta kotoosin, noon vain karottanu yhteytensä siihen. Gummerus: Jatketaan seuraaviin jakeisiin: Mutta niille, jotka hänen ottivat vastaan, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla, jotka uskovat hänen nimensä päälle, jotka ei verestä eikä lihan tahdosta ei myös miehen tahdosta, mutta Jumalasta syntyneet ovat. Mitä tästä sanoisi veljemme Birling? Birling: Jumalan lapsiksi tullaan uskomalla sanaan ja sovitukseen. Wallenberg: Tulooko siinä Kristus otetuksi kokonansa vastahan? Gummerus: Emme me voi ottaa Kristusta vastaan muutoin kuin uskossa. Wallenberg: Jos me ollahan niin täynnä maailmaa, nottei Kristus ko-

83 83 konaasena voi meihin tulla? Erkki: moon ainakin täynnä potaskan keittua ja sonnan luantia. Matti: Oo ny Erkki hilijaa. Birling: Ihmisen on hyvä huomata, mistä hänen elämänsä rakentuu, että voi sitä järjestää oikealle perustalle. Wallenberg: Moni koittaa seisoa toisella kintullansa Kristuksen päällä, ja toisella ittensä päällä. Sellaanen ei käy. Ihimisen pitää siirtää koko perusta ittestä Kristuksehen. Gummerus: Tuossa lasimestari luottaa liikaa ihmiseen. Uskon tuoman armon kautta Kristus itse siirtää meidät yhteyteensä. Wallenberg: Jos suastumma päästämähän irti maallisista asioosta. Birling: Jeesus Kristus sulattaa ne irti rakkaudellaan. Wallenberg: Ne alakaa sulaa irti, kun torellinen ylähältä syntyminen on tapahtunu. Gummerus: Kääntymys, uskoon tulo samaanhan me lasimestarin kanssa päädyimme. Wallenberg: Siitä se voi alakaa, tuhulaajapoijan kotomatka. Birling: Tarkoittaako lasimestari, ettei usko tuokaa pelastusvarmuutta? Wallenberg: Mä tarkootan, nottei ihiminen oo heti kotonansa, jos soon justihin vasta kääntyny kotoa kohoren. Soon vasta nähäny kaukana pilikahruksen ikuusesta valosta. Gummerus: Luteerus ei ollut asiasta samaa mieltä kuin lasimestarimme. Wallenberg: Luteeruskin saattoo erehtyä. Birling: Tuo on kyllä hyvin uhkarohkea väite luterilaisessa seurakunnassa. Wallenberg: Luteerus osootti kirkon erehtynehen mones asias. Olishan se ittekkin voinu erehtyä eres täs yhyres? Gummerus: Luterilainen kirkko on kyllä tutkinut kaikki asiat syvästi, eikä erehdyksiä ole havaittu. Erkki: Jonsei niitoo uskallettu sanoa, nottei tuu sapiskaa. Matti: Sä olisit tarvinnu aioos sapiskaa, äijä-vainaa oli liiaan pehemoonen. Erkki: Luteeruskin meinas saara sapiskaa, kun rupes uskoa puhurista-

84 84 mahan. Minkätakia sitei nykkin voitaas kluuruta kun tupaa: pari kertaa vuares, jouluna ja juhannuksena. Gummerus: Puhdasta ei tarvitse puhdistaa, pelkkä uskossa kirkastuminen riittää. Wallenberg: Sanon vaan, nottei ihiminen voi yhtä aikaa olla Kristuksen henges ja maailmas. Birling: Jättäkäämme se Kristuksen murheeksi ja jatketaan eteenpäin. Gummerus: Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän seassamme, ja me näimme hänen kunniansa niinkuin ainoan Pojan kunnian Isästä, täynnä armoa ja totuutta. Birling: Että ainoastaan Jeesuksessa me näemme täydellisesti Isän Jumalan armon ja totuuden. Wallenberg: Samoon kaikis, jokka on täyrellisesti Kristukses syntynehet. Gummerus: Tarkoittaako lasimestari muitakin kuin Jeesus Kristusta? Wallenberg: Kristus Jeesus itte toivoo Johanneksen seittemännestoista luvus, notta he kaikki yhtä olisivat, niinkun sinä Isä minussa olet ja minä sinussa, että hekin meissä niin yhtä olisivat. Eihän henkiä voi jakaa palooksi, siinä joko ollahan, tai ei olla sisääsesti yhtä ja samaa olemusta. Birling: Mutta vain Jeesus Kristus voi ottaa syntisen ihmisen luokseen ja viedä hänet armossa puhdistettuna Isänsä valtakuntaan. Wallenberg: Kristus viää, kun oomma ensin päässy Kristuksen viätäväksi. Gummerus: Uskossa niin tapahtuu. Wallenberg: Kunhan usko irroottaa ihimisen sellaasesta, jokaa sitoo sen rautaasin kahalehin kiinni kualevaasehen. Birling: Oikea usko tekee sen varmasti. Wallenberg: Oikia usko on sitä, notta tiätää ja tuntoo sen, mihinkä uskoo. Gummerus: Sellainen usko on mahdollinen vain Kristukselle itselleen. Wallenberg: Ja kaikille, jokka oikiasti Kristuksessa on. Birling: Lasimestari astui nyt vaarallisille poluille. Wallenberg: Sellaasia polokuja löytyy pelekästänsä Kristuksen ulukopualelta. Kristukses ei enää oo enää mitään pelijättävää.

85 85 Gummerus: Uskovalla ei siten ole mitään pelättävää. Tästä lienemme yhtä mieltä. Wallenberg: Mikäli löytyy yhtöönen miäli Kristukses. Erkki: Mum miälestä yhtöönen miäli on useen sitä, notta toinen aivootteloo ja toinen on ihan hilijaa. Wallenberg: Jokseenkin nuan sen pitää olla: Jumala aivootteloo, ja ihimisen miäli on ihan hilijaa. Birling: Sellaisen uskova saavuttaa vasta viimeisen päivän jälkeen, kun Kristus hänet nostaa kaikkineen ylös. Wallenberg: Johanneksen kolomannes luvus sanotahan, notta jonsei ihiminen ensin synny vesistä ja Hengestä ei hän taira Jumalan valtakuntahan sisälle eres tulla. Gummerus: Jokainen kastettu ja uskova astuu kerran Jeesuksen saattamana sisään Jumalan valtakuntaan. Wallenberg: Vesi tarkoottaa ihimisen miältä, johona hengen kaipaus pitää ensin syntyä ja kypsentyä, jotta torellinen syntymä henges tulis maharolliseksi. Birling: Uskostahan me tässä puhumme, ainoastaan hieman eri sanoin. Wallenberg: Uskosta hyvinkin siihen ytimehen, johona kaikki uskominen raukiaa tyhyjäksi. Gummerus: Mitä se lasimestari nyt oikein puhuu? Wallenberg: Sanon vaan, notta Kristukses ei enää oo mitään uskomista siinon tykö kaikki, mikä torella on. Birling: Tuo on äärimmilleen vietyä turhaa filosofointia. Ei sellaisella ole mitään käyttöä tavallisen uskovan elämässä. Wallenberg: Äärimmäästä kohoren meirän pitääs haparoora, notta olisimma täyrelliset ja kokonaaset ja ei mihinään puuttuvaaset, kirijoottaa Jaakoppi-kaima. Gummerus: Jaakob korostaa tekojen tärkeyttä oikean uskon merkkinä. Sellainen ei ole aivan puhdasta luterilaisuutta. Wallenberg: Mun miälestä kaima tarkoottaa sitä, notta Kristuksen tuntemukses täyrellistyny ihiminen teköö luannnostansa täyrellisiä tekoja. Tekeminen lähtöö silloon suarahan hengestä, joka ei enää katto omaansa. Kustaa Karjansalo: Kirkkoherra lukoo jo seuraavan jakehen.

86 86 Gummerus: Johannes todisti hänestä, ja huusi, sanoen: tämä oli se, josta minä sanoin: minun jälkeeni on tuleva, joka minun edelläni on ollut; sillä hän oli ennen kuin minä. Ja me olemme kaikki hänen täydellisyydestänsä saaneet ja armon armosta. Birling: Tuossa puhutaan tietenkin Jeesuksesta, Jumalan ainokaisesta pojasta, joka alussa oli Isän Jumalan luona, tuli sitten maailmaan Johanneksen jälkeen sitä pelastamaan ja antamaan sille Golgatalla täydellisen armon. Wallenberg: Kristuksen ikuusesta luannostahan siinä puhutahan. Soon aina ollu ja voi ilimentyä maailmas täyrellisen ihimisen kautta. Gummerus: Siis ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Wallenberg: Kirkonmiähet olokohot mulle armollisia, mutta tuas mun on pakko olla eri miältä. Birling: Mitä lasimestari tarkoittaa? Wallenberg: Klasimestari tarkoottaa sitä, mitä Vuarisaarnas sanotahan, notta jos teirän vanhurskaus ei oo palijoa enämpi kuin kirjanoppinehien ja farisealaasten, niin että tuu taivahan valtakuntahan. Olokaa te täyrelliset, niinkuin teirän taivahallinen Isännä on. Voi tiätenkin olla, notta klasimestari on luanteheltansa tyhymä tai tosikko, kun ottaa tällääset kirijootukset toresta. Mutta tyhymyyrestähän saa vain sakkorangaastuksen. Gummerus: Tai joutuu viisastumaan kirkon turvallisten oppien parissa, kuten Kärmäki Turun linnaan. Wallenberg: Aemelaeus mulle opetti saksankiältä, notta muhun on päässy takertumahan vaarallista Böhmen suutarin hapatusta. Gummerus: Tuosta alan pian olla lasimestarin kanssa samaa mieltä. Erkki: Kyllon hyvä, notten oo lukenu muuta kun katikismuksen. Teirän kans menöö pää sekaasin. Matti: Soon sekaanen jo ennestänsä. Wallenberg: Velipoijat on oikias, hengen asioos pää pitääs pysyä selekiänä, nottei sekoota sitä kiahuttamalla ylitte omaa miältänsä. Birling: Mielenliikutusten hakeminenhan kuuluu mystiikkaan. Wallenberg: Sellaasesta tuloo heleposti itte tarkootus, ja päämäärä katuaa näkyvistä. Gummerus: Nyt minunkin pääni sekoittui. Mitä se lasimestari oikein tarkoittaa?

87 87 Wallenberg: Moomma näis tilaasuuksis koittanu kattella henkistä usiammilla konstiilla: on puhuttu ja trampattu ja oltu hilijaa ku hiiret. Kaikki sen takia, nottei konstit muuttuusi tarkootuksiksi. Birling: Sana ja sakramentit ovat varmin tie pelastukseen. Wallenberg: Saksalaanen munkki sanoo puali vuasituhatta sitte, notta moni ihiminen löytää kyllä tiän, mutta karottaa jumalan, joka tiäs lymyää. Gummerus: Onneksemme kirkon piirissä mikään ei ole kätkettyä. Wallenberg: Ehkä soon niin pramilla, nottei ihimiset sitä sen takia havaatte. Birling: Minun täytyy nyt sanoa, että olen saanut appiukoltani melkoista huutia, kun hän on kuullut kylältä kauheita kertomuksia siitä, että lasimestari on kehoittanut heittämään pois kaikki häpyrensselit. Gummerus: Valitettavasti puheet ovat kulkeutuneet jo Lapualle saakka. Wallenberg: On se kummallista, kuinka ihimiset päästää miälikuvituksensa lentohon aina silloon, kun sitä ei tarvittaas. Birling: Kyllä minä olin lasimestarin kanssa aivan samaa mieltä siitä, että liiallinen häveliäisyys johtaa usein pinnalliseen teeskentelyyn. Gummerus: Me papit joudumme turhankin usein kohtaamaan sellaista. Wallenberg: Ihimiset tottuu teeskentelyhyn niin, notta niiren kuva ittestä ja toisista tuloo vääräksi. Olis mun pitäny sanoa asia muilla sanoolla, niin ei ihimiset olis päässy vääntelemähän niitä omien irstahien miälikuviensa mukaasiksi. Erkki: Jaakoollekin pitääs päkittää ennen seuroja, notta katto ny, mitä meet puhumahan. Niin Susanna teköö mulle kun kylälle läheretähän. Matti: Ja takaasintulles se kehuu sua, notta kuuluu Orismalasta Valtaalahan asti. Erkki: Sillon niin kirkas ääni. Kustaa Karjansalo: Kyllä me seuroos ollehet hoksasimma ihan hyvin, mitä klasimestari tarkootti. Birling: Ulkopuolella olevat näyttävät usein tietävän parhaiten, mitä sisäpuolella tapahtuu. Wallenberg: Ihiminen on tiaronhaluunen olento. Monien elämäs on niin palijo tyhyjyyttä, notta ne täyttää sen pahoolla puheella ja pahan

88 88 puhumisella. Silloon ihiminen tuntoo ittensä hetkeksi vähän paremmaksi. Erkki: Ihimisen luanto on niin kiaro, notta kelepaas länkivärkiksi. Kustaa Karjansalo: Nyj jokku on pähkäälly sitä, notta kaukaasempaa seuraväkiä jää tänne yäksi. Noon ruvennu kuttumahan meitä fällyuskovaasiksi ja kuvittelemahan ruakottomuuksia, mitä fällyjen alla teherähän. Erkki: Fällyyhin voi aina luattaa, jonsei niisoo lutehia ja kirppuja. Birling: Eihän ihmisiä voi yön selkään ajaa. Gummerus: Ehkä me lopetamme nyt tähän, minun pitää ehtiä vielä Lapualle huolehtimaan omasta laumastani. Jumalan siunausta teille kaikille ja varjelusta harhapolkujen suhteen. Kaikki yhdessä: Jumalan siunausta. Wallenberg: Jokos kummipoika opetteloo potallen? Gummerus: Ei nyt vielä, vaikka käveleekin jo hyvin. Wallenberg: Poika onkin saman ikäänen kun meirän Heta Sofia. Gummerus: Jumalan kiitos lapsemme ovat terveitä. Wallenberg: Raskasta niiren menettäminen aina on. Gummerus: Niin on, me papit näemme sitä liiankin paljon. Johdanto näytökseen aika, paikka ja henkilöt. Lapuan välikäräjillä elokuussa Toinen käräjäpäivä, syytetyn kuuleminen ja tuomio. Tuomari Herman Ross: Julistan Lapuan käräjien toisen istuntopäivän alkavaksi. Koska eilen on kuultu kaikkia todistajia, kutsutaan sisään syytetty Glassmestaren Jakob Pettersson Wallenberg. Nimismies: Tuokaa syytetty sisään. Wallenberg astuu sisään ja astelee tuomarin eteen, jääden seisomaan. Nimismies Juhana Kaskas: Olemme kuulleet todistajilta, että Jakob Wallenberg on ainakin kerran pitänyt kruunun plakaatin vastaises-

89 89 ti väenkokousta ilman kirkon edustajien läsnäolemista. Mitä syytetty vastaa? Wallenberg: Yhyren kerran kirkonmiähet ei päässy tulemahan, ja väkiä tuli peninkulumien takaa. Mutta raamattua ei silloon lujettu. Tuomari: Mutta raamatusta puhuttiin silloin joka tapauksessa? Wallenberg: Ei puhuttu, vaan Sofiasta, josta raamattu ei puhu mitään. Nimismies: On todistettu, että lasimestari Wallenbergin seuroja on jatkettu koko yön ajan harjoittamalla ruokottomuuksia lattialla peittojen alla. Wallenberg: Kaukaasimmat on ollu seurataloos yätä. Fällyjä on levitetty, notta saisivat nukuttua lämpööses. Ruakottomuuksia en oo nähäny, eikoo kukaan muukaan. Nimismies: Väittääkö lasimestari, että todistajat ovat valehdelleet. Wallenberg: En tiätenkään. Toristajat ei vain tiärä asioosta, kun ei itte oo ollu kattomas. Tuomari: Merkitään ylös, että Jakob Wallenberg halventaa todistajien lausuntoja. Nimismies: Todistajat ovat kertoneet Jakob Wallenbergin harjoittaneen noituutta sanoessaan, että hän pystyy tekemään kivestä kultaa. Mitä syytetty vastaa? Wallenberg: Elämän tarkootus on se, notta maallisten asiooren keskellä olles meirän sisuksis syntyys jotakin arvokkahampaa, taivahallista. Sitä nua sanat merkittöö, ihimeellisiä asioota, ei siinoo noituuksien kans mitään tekemistä. Nimismies: Syytetty on sanonut, että Nasaretin Jeesus jätti työnsä kesken Juuttaan maalla, ja että Jakob Wallenberg oli nyt tullut saattamaan sen loppuun. Mitä syytetty vastaa? Wallenberg: Tuallaasta en oo sanonu, vaikka jokahinen voi nähärä, notta tyätä piisaa ennen kun kaikki ihimiset on löynny tiänsä Kristuksehen, ei se käräjöömällä löyry. Jokahisen meistä pitää itte jatkaa Kristuksen tyätä ittesnänsä. Tuomari: Julkea mies, pilkkaatkos kruunun esivaltaakin? Wallenberg: Sanoon tuan vain kunniootuksesta Kristusta kohtahan. Nimismies: Tuomiokapitulin määräämät tutkijat ovat todistaneet, että Jakob Wallenberg on määrännyt ihmisiä valitsemaan itselleen taivaalliset morsiamet irstaita tarkoituksiaan varten, ja on itselleen otta-

90 90 nut Liisa Kustaantyttären. Mitä syytetty vastaa? Wallenberg: Morsiamet on valittu justihin sen takia ja sellaaset, notta kaikki irstaalu häipyys niitä ajatelles kauas pois. Morsiamen kautta ihiminen saa kuvan taivahallisesta pualiskosta, viisauresta, joka ihimistä orottaa, jahka soon ensin karottanu tyhymyytensä. Nimismies: Syytetty yrittää kieroilla pois asiasta. Tuomari: Syytetty vastaa kysymyksiin suoraan. Tämä on käräjäsali eikä mikään seuratupa. Nimismies: Syytetty on todistajien mukaan käskenyt heittämään pois kaikki häpyrensselit ja harjoittamaan sitten vapaasti hauretta. Mitä syytetty vastaa? Wallenberg: Haureuren harijoottamisehen en oo ketään käskeny, mutta turhanaikaasta häpeelyä ja ittensä syyttelyä vastahan mulla on ollu sanomista. Tuomari: Kirjataan, että syytetty myöntää vastahakoisesti kehoittaneensa. Nimismies: Jakob Wallenbergin on täällä sanottu sanoneen, että pelastuksen polku alkaa taivaallisen morsiamen jalkojen välistä. Mitä syytetty vastaa? Wallenberg: Jos joku olis seuroos nuan ruakottomia puhunu, niin se joutaas seisoa täs mun paikalla. Nimismies: Lisäksi on todistuksia, että syytetty on häväissyt kirkon pyhiä kirjoituksia. Mitä syytetty vastaa? Wallenberg: Kirijoja vastahan mulla ei oo mitään, muttoon kyllä sanonu, nottei ne sellaasnansa ihimisen sialua pelasta. Jotakin pitää saara tapahtumahan sialun sisällä. Tuomari: Kirjataan, että syytetty epäsuorasti myöntää väitteen. Nimismies: On todistettu, että syytetty on sanonut, etteivät kirkolle suoritettavat kymmenykset ole ollenkaan tarpeen. Mitä syytetty vastaa? Wallenberg: Jokahinen on mun pualesta saanu maksaa, muttei rahalla voi kukaan ostaa pelastustansa. Tuomari: Minä varoitan vakavasti. Syytetty vastaa suoraan eikä ryhdy saarnaamaan. Nimismies: On todistettu, että syytetty on pilkannut pyhää ehtoollisen sakramenttia ja pitänyt sitä tarpeettomana. Mitä syytetty vastaa?

91 91 Wallenberg: Pilikannu en oo, mutta viinan ja leivän syäminen ei ketään pelasta, jonsei se tapahru ihimisen sialus niin jotta maallinen leipä ja viina väistyy hengellisten tiältä. Tuomari: Merkitään ylös, että Jakob Wallenberg pitää käräjähuonetta pilkkanaan. Nimismies: Todistajat ovat lausuneet, että Jakob Wallenberg halveksii pyhän kirkon pyhiä konfessionia. Mitä syytetty vastaa? Wallenberg: Älä vanno väärin, vaan pirä valas Herralle sanoo pyhä kirija ja mä sanon samaa. Tuomari: Kirjataan, että syytetty myöntää syyllisyytensä. Nimismies: Herra tuomari, minulla ei ole muuta kysyttävää. Tuomari: Olemme kuulleet kaikkia todistajia ja syytettyä. Lautamiehet kokoontuvat päättämään tuomiosta. Tuomio julistetaan tässä salissa iltapäivällä. Viekää syytetty ulos. Nimismies saattaa Wallenbergin pois tuvasta. Kahden tunnin kokouksen jälkeen kutsutaan kuulemaan tuomiota. Tuomari: Kutsukaa sisään glassmestaren Jakob Pettersson Wallenberg. Nimismies: Tuokaa syytetty sisään. Wallenberg astelee suoraan tuomarin eteen. Tuomari: Mikä on lautamiesten päätös asiassa, syyllinen vai syytön? Lautamiesten puheenjohtaja: Syyllinen. Tuomari: Koska Jakob Pettersson Wallenberg on todettu syylliseksi esitettyihin syytteisiin, tuomitsee Lapuan käräjäoikeus hänet Jumalan ja Ruotsin lain mukaan kuolemaan. Tuomio alistetaan Vaasan hovioikeuden vahvistettavaksi. Syytetty vangitaan heti ja kuljetetaan ensi tilassa Korsholman linnaan odottamaan tuomion vahvistamista. Nimismies Kaskas pitää huolta siitä, että kuljetus tapahtuu ilman välikohtauksia. Nimismies: Vankifööräri Juho Ala-Saari on jo hankkinut kaksi aseistettua apumiestä huomista kuljetusta varten.

92 92 Tuomari: Lapuan käräjien istunto on päättynyt. Wallenber viedään ulos, kannattajat aloittavat virren Johdanto: aika, paikka ja henkilöt Loppukohtaus: Matkalla Vaasan vankilaan Lapuan vankifööräri Juho Ala-Saari avustajineen pysähtyvät juottamaan hevosia Isonkyrön Valtaalan sillan (nykyisen kivisillan) luona. Wallenbergin äiti ja veljet ovat saaneet sanaa ja tulleet odottamaan saattuetta, joka on tulossa juottopaikkaan. Kauempana seisoskelee kyläläisiä. Matti: Näinkö siinä sitte käytihin. Lapualta tuatihin sanaa, notta voimma puhua muutaman sanan Jaakoon kans. Sakkia ei saa koota paikallen muuta kun me läheeset. Erkki: Ne pelekää, notta me otamma niiltä Jaakoon ja päästämmä kaplikkohon. Matti: Ei mikään ihime, moni fanki on karaannu. Ja kun viälä tuallaasen tuamion antoovat. Maria äiti: Tualta ne tuloo, kuinka mä tämän kestän? Vankifööräri Ala-Saari pysäyttää saattueen. Vankifööräri: Tiätäkää, notta muita ei saa tulla lähellen kun te kolome. Ja heti lähäretähän, kun hevooset on juatettu. Wallenberg hyppää alas kärryiltä ja kohottaa kahleitaan. Wallenberg: Päivää äitee ja velijet, mä tuunkin oikeen kruunun helyjen kans. Maria äiti: Herra Jumala, tätä mun uneni on tiänny. Matti: Maria antaa niiren unien nyt olla, täs on tosi kysymykses. Maria äiti: Tosi on, kun hengen meinaavat viärä mun poijalta. Wallenberg: Äitee ei nyt itke. Ei ne mun hengelle mitään voi. Rumihin saavat irrootettua, mutta sehän irtuaas joka tapaukses ennemmin

93 93 tai myöhemmin. Matti: Älä miäs hyvä laskettele leikkiä tällääsen asian eres. Erkki: Oonha mä sua varootellu suuvärkin paimentamisesta, irti päästettyjä sanoja kun ei saa nialaastua takaasin. Wallenberg: Ei mulloo mitää hävettävää tai karuttavaa. Äläkää tekään uskoko kaikkia, mitä mun sanotahan sanonehen ja tehenehen. Maria äiti: Turha orottaa oikiaa tuamiota, kun herrojen kans joutuu kränäväliihin. Erkki: Valittaa pitää, kuninkahallen asti. Se nykyynen ei kuulemma oo niin pöyröö kun jokku erelliset. Wallenberg: Älä hyvä miäs källää kruunupäitä. Oot pian samoos vetimis kun mäkin. Matti: Ei pirä luavuttaa, kun on hengestä kiinni. Wallenberg: Hengestä meinaankin pitää kiinni, rumihista voin joutua päästämähän irti. Maria äiti: Älä poika hyvä puhu tuallaasia. Emmä sua päästä täältä mihinkään. Vankifööräri: Pian jatketaan Vaasaa kohoren. Erkki: Pelekäättäkö notta me tullahan sakilla vapauttamahan Jaakkoo? Vankiföörari: Ei me mitään pelijätä, aseestetut miähet. Korsholman linnas Wessmanni vaatii, notta ollahan perillä ennen pimiää. Wallenberg: Tulukaa velijet tähän äiteen tyä ja ottakaa toisianna kärestä. Mä taharon ennen lähtöäni siunata teirät. Veljekset ottavat Mariaa käsistä ja kaikki polvistuvat Wallenbergin eteen. Wallenberg: Jumalan rakkaus tulukohon teirän päällennä ja antakohon teille rauhan. Äläkää murehtiko, elämä kulukoo omaa juntuansa ja tuaa sen, mikä itte kullekin kuuluu. Pitäkää huali toinen toisistanna ja muistakaa, nottei ihimises mikään arvokas oikiasti kuale. Jääkää hyvästi äitee ja velijet! Nymmä pyyrän teitä yhyres siunaamahan mun.

94 94 Polvistuu heidän eteensä. Maria äiti: Jumala sua siunakkohon, rakas poika. Erkki ja Matti: Jumala siunakkohon, Jaakkoo. Wallenbergiä lähdetään viemään pois, veljekset ja kauempana olleet aloittavat virren Jumala ompi linnamme, Wallenberg yhtyy virteen saksalaisin sanoin, Ein feste Burg ist unser Gott.... LOPPU

95 95 VIHAN ALTA ELÄMÄÄN Laurinlakson metsäsaunan kiviperusta Napuella, Vakkilan talon tuvassa helmikuun puolen välin jälkeen v Isäntä Simo kuuluu nostoväkeen, joka on koottu armeijan tueksi venäläisten hyökkäyksen varalle. Simo opastaa vaimoaan Britaa ja piika Helenaa. Simo: Moon viäny Laurinlakson saunalle jo muutaman säkin vilijaa ja kattonu, notta siälä on polttopuuta pitkäksi aikaa. Pannahan kamppehet ja loput ruakavärkit rekehen, niin mä viän teirät sinne. Brita: Pitääkö sinne nyt jo lähtiä? Simo: Parasta soon lähtiä. Venälääset kulukoo pitkin mettiä vahtaamas meirän asemia. Pian on tappelu eres, niin on herrat päättäny, ja samaa miältä oltihin me Kyrönmaan miähekkin. Helena: Eikö olis paree viälä perääntyä ja tapella vasta sitte, kun saatta enemmän nostoväkiä kokohon? Simo: Armfeltti ei enää orottele. Sanoo, notta tämon ihan hyvä paikka ottaa yhtehen.

96 96 Brita: On se kauhiaa, kun ei tiärä, kuinka siinä käy - ja kun moon vissihin piänihin päin. Simo: Kauhiaa soon, mutta minkäs sille teköö. Ei moo venälääsiä tänne kuttuttu, itte noon tullu. Helena: Ruattalaaset meitä tappeluuttaa. Kuningaskaan ei anna periksi, vaikkon plysäässy tataarien maahan pakohon. Simo: Ruattalaaset meiton aina tappeluuttanu, ei siinoo mitään uutta. Kattotahan ny, kuinka täs käy. Brita: Ei sulle ainakaan saa käyrä kuinkaan, emmä täälä yksin pärijää. Helena: Ei sun yksin tartte olla, kyllä mä avitan, minkä tairan. Simo: Helena onkin sellaanen piika, notta se vastaa kahta häjyystä renkiä. Helena: Ilimankos ne lähtöö pakohon, kun mä meen likille. Brita: Kyllä sä viälä löyrät sellaasen, joka tohtii ittekki ängetä sua kohoren. Helena: Kun näkis vaan. Naiset lastaavat kaikki tarpeet rekeen, Simo tarttuu ohjaksiin ja komentaa hevosen matkaan kohti Laurinlaksoa. Tunnin kuluttua kolmikko saapuu kauniin kuusimetsän keskellä olevalle saunalle. He purkavat tavarat ja Simo sytyttää tulen kiukaaseen. Simo: Polttakaa muutama pesällinen ja kattokaa sitte, notta puut on palanu loppuhun, ennen kuin paatta uluko-oven ja savuluukun kiinni. Häkähän ei saa mennä. Helena: Kyllä me tiäretähän. On sitä ennenkin saunaa lämmitetty. Simo: Saa sitä tällääsenä aikana eres tuan verran murehtia. Brita: Soon turha mures, toista soon sun kohorallas. Simo: Kyllä mä koitan pärijätä. Emmoo siälä yksin. Brita: Ei ne tuu yksin venälääsekkään. Helena: Ne voi olla väsyksis, kun noon tullu kaukaa etelästä. Simo: Noon Ylistaros lepuuttamas ittiänsä ja hevoosiansa. Moomma värijötelly asemis jo turhankin kauvan. Helena: Teillon sentähän tutut paikat. Simo: Tuttu joki tuas menöö, tuttuja on pellot ja kivikot. Tiärä sitte, kuinka palijo tuttuuresta on apua. Brita: Koita sä pysyä muiren takana, nottet tuu heti ensimmääsenä ammutuksi.

97 97 Simo: Ei siälä kysellä, mihinä paikas kukin tahtoo seisoa. Eihän sellaasesta mitään tulis. Helena: Ei kai ne nostomiähiä aivan etehen pistä? Simo: Kattotahan ny. Takaakin joutuu pian etehen, jos etummaaset kaatuu. Brita: Ei saa puhua kaatumisesta mitään. Mua rupiaa jo raistelohon. Simo: Pysyttä sitten täälä, ettekä lähäre kattomaha heti, kun paukes loppuu. Brita: Mutta pitäähän meirän tiätää, kuinka siälä on käyny. Simo: Kyllä se tiato tuloo aikanansa. Ei sen takia saa henkiänsä likohon laittaa. Helena: Emmä päästä Britaa mihinkään. Itte saatan käväästä kurkkaamas. Simo: Oo säkin kurkkaamati. Kyllä mä tuun teirät hakemaha, jos hyvin käy. Jos mä en pääse, joku Mäkelän tai Raution miähistä tuloo sanomaha. Ei ne meitä kaikkia saa mitenkään tapetuksi. Mutta nyt mun pitää lähtiä takaasin, notta oon rivis ennen pimiän tuloa. Brita: Älä ny viälä, kun ei tiärä, koska taas nähärähän jos nähärähän. Simo: Ei täs itkut auta, mennä pitää, jotteivät luule mun karaannehen. Hevoonenkin pitää viälä luavuttaa ratsumiähille. Soon kyllä tyhymää, kun meirän hevoosta ei oo totutettu paukkeesehen. Brita: Emmä millään päästääs sua menemähän. Simo: Kyllä mäkin mialuummin jäisin tänne mettähän. Mutta miästen pitää teherä miästen tyät, ei tätä maata eheroon taharoon venälääsille anneta. Hyvä kun alakaa sarella lunta, notta hevoosen jälijet peittyy. Hyvästi ny teille molemmille ja Jumalan haltuhun. Brita: Jumala sua siunakkohon Simo. Helena: Herran haltuhun. Taistelu käytiin Napuen ja Laurolan kylän vainioilla 19. helmikuuta Se kesti ainoastaan muutaman tunnin. Yli puolet Suomen armeijasta jäi kentälle, heidän mukanaan lähes kaikki lähipitäjien nostomiehet. Joitakin tunteja taistelun jälkeen eräs harvoista taistelussa selviytyneistä saapuu haavoissaan ja väsyneenä Laurinlakson saunalle (kuva edestäpäin alla). Helena havaitsee ensimmäisenä tulijan.

98 98 Helena: Sehän on Elias Orismalasta. Tuu säkin Brita auttamahan, miäs on aivan lopus. Brita: Elias vuataa verta, soon haavoottunu. Tulukaa äkkiä sisälle niin pestähän ja sirotahan haavat. Elias: Voi tätä murheen päivää. Sinne jäi kaikki Napujen miähet. Itte olin tällä pualen jokia kuarmastoa vahvimas, kun oon turhan vanhan tappelohon. Mäkään en meinannu päästä Hirsimäjen kivikkohon ja siältä pakohon. Armfeltti rattasti viimme tingas kaharen sotilahan kans mun ohitte Laihiaa kohoren. Brita: Mitä sä oikeen sanoot? Onko kaikki napujelaaset kaatunu? Elias: Kaikki, jokka mä tunnin, tappeli Pohojanmaan rykmentin riviis keskellä Lauroolan peltua. Ne jäi täysin saarroksihin, kun meirän ratsuväki lähti fliasuhun ja päästi jokia pitkin tullehet venälääset suamalaasten selustahan. Helena: Mitä jos napujelaaset oliskin päässy Vöyrin suuntahan pakohon? Elias: Sinne ei päässy kukaan. Perttilän mettä ja pellon reuna oli täynnä venälääsiä. Joen ylitte piti tulla, ja siälä hukka perii melekeen kaikki. Brita: Näikkö sä meirän Simoa? Elias: Näin mä. Simo yritti tulla Mäkelän Jussin kans joen ylitte, mutta siihen tuli isoo joukko venälääsiä ratsumiähiä. Kaks miästä ei voinu mitään, vaikka kovaa ne yritti tapella vastahan. Sinne ne kaatuu, keskelle jokia. Brita: Voi Jumalan tähären. Emmä voi toreksi uskoa, notta meirän Simoa ei enää oo. Helena: Voi sua vaimo parkaa. Elias: Kauhiaa soon, mutta et soo ainut. Leskiä siälä tuli melekeen joka taloohin. Helena: Mistä sä osasit tänne saunalle tulla? Elias: Moon joskus ollut täälä tervahautaa krähtäämäs. Helena: Ei sunkaan venälääset tuu sun peräsnäs? Elias: Ei tuu. Saivat nekin hetkeksi tarpeheksensa, mutta kyllä ne pian rupiaa riahumahan joka pualella. Voi niitä, jokka ei kerkiä pois tiältä. Brita: Minkä takia ne suamalaaset ratsumiähet lähti pakohon? Elias: Soon sellaasta, notta kun on viriä hevoonen perseen alla ja kualeman vaara eres, niin tuloo heleposti käytettyä kannuksia. Helena: Minkälaanen johtaja niillä oli, kun nuan päästi käymähän? Elias: Ruattalaanen oli, yli vanha pualoonen kenraali. Haukuttihan Tinaparreksi. Brita: Se hinkuu ittellensä enemmän pitkää ikää kun kunniallista tap-

99 99 pelua. Elias: Monen muun ikä siinä jäi turhan lyhkääseksi. Muttei sille enää mitään mahara. Hävitty mikä hävitty. Helena: Voiko armeija viälä koittaa lyärä venälääset? Elias: Ei oo mitään toivoa. Yli pualet miähistä on kylymänä, ja loput paineloo pohojoosta ja Ruattia kohoren. Brita: Venäläästen armoolla ollahan. Elias: Eikä ne kovan palijon armoa jakele. Helena: Jääkkö sä tähän, vai jatkakko etehen päin? Elias: Mä lähären nyt Laihiaa kohoren. Sinne noon muukkin menny. Siältä jatketahan johonkin tiärä häntä vaikka Ruattihin asti. Brita: Ei me sua mihinkään hätistä. Elias: Pitää mun nyt lähtiä, nottei venälääset kerkiä välihin. Helena: Jumalan siunausta sulle ja muillekin säästynehille. Elias: Siunausta teille molemmille. Pysykää täälä hyväänen aika, jos vain pärijäättä. Napuen kylän laidalla, helmikuun lopulla Brita tulee Helenan kanssa metsän suojassa katsomaan, ovatko venäläiset jo poistuneet taistelualueelta. Brita: Onpa hyvä, nottei ne oo polttanut meirän taloa, ulukorakennukset vain. Helena: Näkyykö siälä venälääsiä? Brita: Lähempänä jokia menöö muutama kasakan näköönen rattastaen. Ei sinne oo viälä mitään asiaa. Simo sanoo, notta jos tappelus käy huanosti, pitää pysyä mettäs niin kauan, nottei venälääsiä näy enää mailla halamehilla. Helena: Kyllä soli hyvä, notta Simo vei meirät ennen tappelua Laurinlaksohon. Täälei kukaan olis pysyny hengis. Pellot on viäläkin täynnä rumihia. Brita: Ja naisia on varmasti kohoreltu julumasti. Helena: Meirän pitää jo mennä takaasin saunalle, muutoon sä kylymetät jalakas täälä hanges. Brita: Kyllä mua niin vaivaa, kun meirän Simo makaa tuala joella, enkä mä pääse sitä eres hautaamahan siunattuhun maahan. Mitä jos Simo oliskin jääny vangiksi? Helena: Älä ny rupia toivomaha maharottomia. Sanoohan se orismalan Elias, notta oli nähäny Simon yrittävän Mäkelän Jussin kans joen

100 100 ylitte, mutta siihen jäälle oli molemmat tapettu. Brita: Mitä jos mentääs yällä kattomahan? Helena: Sellaasehen hulluutehen mä en sua päästä. Nyt lähäretähän takaasin Laurinlaksohon. Ei tuas kunnos ruveta urotekoohin. Toivotahan notta venälääset ei jää tänne koko talaveksi. Tullahan takaasin heti, kun noon lähteny. Brita: Ei kai täs muutakaan voira. Venäläiset poistuvat kun taistelusta on kulunut kolme viikkoa. Isonkyrön vanhalla kirkolla, maaliskuun alussa Brita ja Helena ovat kappalainen Heisciuksen kanssa juuri haudanneet Vakkilan Simon yhteen suureen joukkohautaan. Naiset menevät vielä kirkkoon keskustelemaan kappalaisensa kanssa. Brita: Kuinka tämä kirkko on päässy näin kauhiahan kuntohon? Heiscius: Venäläiset pitivät tätä monta viikkoa hevostallinaan. Me ollaan heille vääräuskoisia, joten kirkkoammekaan ei tarvinnut kunnioittaa. Onneksi eivät sentään polttaneet mitään. Helena: Talojen raunioota on pitäjä täynnä. Akat koittaa rustata jonkun laasia suajia muurin ympärille, notta pääsin taas elämisen alakuhun. Heiscius: Tämä on suurten tuskien koettelemusten aikaa. Kylän naiset tuovat haudattaviksi alasti riisuttuja, jäätyneitä miehiään. Ei tänne edes montaa tosi miestä henkiin jäänyt. Lisäksi venäläiset tappoivat suuren määrän kyläläisiä, jotka eivät mitenkään osallistuneet taisteluun. Brita: Me löyrettihin Simon ruumis aika heleposti, kun se oli jääny joen jäälle monien muiren sekahan. Lauroolan pelloolta naiset ei tahtonut millään löytää miähiänsä, siälä kun on tuhansia kaatunehia sikin sokin ja toistensa päällä. Helena: Ja varikset on viäny kaikilta silimät, notta on vaikia tuntia. Brita: Laihian akat kävi Reiniuksen papin kans parihin otteehin hakemas miähiänsä. Lehemät oli valijastettu rekien etehen, kun venälääset oli vieny kaikki hevooset. Heiscius: Kuinkahan paljon sinne jää siunaamattomia vainajia? Helena: Tuhansia miähiä. Kukaan ei enää hualehri sotilahista ja venälääsistä.

101 101 Heiscius: Venäläiset hautasivat joitakin tänne kirkkomaahan heti taistelun jälkeen. Brita: Täyttihän ne Turppalan perunakellarinkin ja yhyren tervahauran, mutta palijo jäi niiltäkin Lauroolan ja Napujen pelloolle ja joen jäälle. Heiscius: Kirkon väkeäkin venäläiset kohtelivat pahoin. Vähänkyrön kanttori ja Mullovius-papin vaimo surmattiin julmasti. Kaiken lisäksi kappalaista kidutettiin polttamalla. Minä pääsin sentään varsin vähällä, mutta jäin täysin yksin kokemaan seurakuntalaisten hätää. Helena: Tulooko kirkkoherra pian takaasin? Heiscius: En osaa sanoa. Hän joutui viime tingassa pakenemaan perheensä kanssa Ruotsin puolelle. Venäläiset saattavat vielä tulla takaisin, kun rauhasta ei ole tietoakaan. Brita: Ei täs ny venälääsiä enää kaivattaas. Ruakakin alakaa pian loppumahan. Pitääs jäärä vähän siämenvilijaa, jos meinatahan elää tulevanakin vuatena. Heiscius: Pyydetään Jumalan varjelusta kaikille, jotka ovat selviytyneet tähän saakka. Helena: Varijelukselle olis käyttöä, yhtä helevetin esikartanoa tämä on ollut. Heiscius: Tällainen helvetti ei sentään kestä ikuisesti. Brita: En tiärä, kuinka tästäkään selevitähän. Jos kevääsehen päästääs, niin ei löyry eres hevoosta auran etehen. Helena: Kyllä mä sitten verän, mulla on voimaa ku kaharella miähellä. Brita saa pirellä kiinni aisoosta. Heiscius: Tuo on oikeaa henkeä. Kyllä te naiset vielä nostatte tämän pitäjän uuteen kukoistukseen. Helena: Tiärä tuosta kukoostuksesta, hyvä jos me kanat pysytähän hengis. Heiscius: Jumalan siunausta teille molemmille. Jos teillä ei keväällä ole enää yhtään siemenviljaa, niin katsotaan sitten, löytyykö pappilasta vielä muutama kapallinen. Brita: Kiitos vaan. Nyt meirän pitää lähtiä mettähän hakemahan vesikelekalla polttopuita, venälääset kun polttivat kaikki ulukorakennukset ja varaastivat puut. Napuella, Vakkilan pellolla toukokuussa Naiset tyhjentävät peltoa vainajista ja alkavat kyntötyön.

102 102 Brita: Orota ny vähän, kyllä mäkin autan tuan isoomman rumihin kantamises. Helena: Ei täs apua tarvita. Tämä sankari ei enää palijo paina. Kiärähytän sen tuan isoon kiven juurehen, nottei oo auran tiällä. Brita: On tämä ruakotoonta touhua. Pitääskö meirän lausua jotakin juhulallista. Helena: Ei täs lausumiset enää mitään vaikuta. Kyntämähän pitää päästä, muutoon tuloo noutaja pian meillekin. Brita: Naapurin leski toimitti, notta renki oli pyhäpäivänä kyntäny tuas Hirsimäjen reunas. Siihen oli tullu ruattalaasen sotilahan haamu ja käskeny renkiä ruattiksi heti lopettamaha. Helena: Mistä se renki oli ruattia oppinu? Brita: Sitä mäkin vähän ihimettelin, mutta niin se leski sanoo. Helena: Renki on keksiny laiskuutehensa kristillisen syyn. Brita: Soon sitä miähistä viisautta, joka meiltä puuttuu. Naiset alkavat kyntää peltoa. Brita: Oot sä Helena vetojuhuraksi ainakin yhyren tamman väärti. Hyvä notta mä peräs pysyn. Helena: Moon saanut isä-vainaalta isoot luut ja kovasta tyästä voimat. Mutta kyllä täs piremmän päälle tuloo hevoosta ikävä. Brita: Eikä miähekkään olis pahitteeksi, vaikka noon useen vähän laiskan töhkiä. Helena: Miästen kans pitää itte huhkia jaksonsa jäläkehen ja mulukoolla välistä syrijäsilimällä ku vihaanen sonni. Sillä konstilla niihin saa vauhtia jos saa. Brita: On mulla silti kova ikävä meirän Simoa. Helena: Sulle saattaa kuitenkin jäärä Simon perillinen. Kyllä mä teen kaikkeni, notta tästä selevitähän. Brita: Kun ei ne venälääset vain enää tulis takaasin. Helena: Tänään saarahan pelto käännetyksi. Huamenna kylyvetähän. Sitten vain orotetahan käret ristis, kun ei muuta voira. Mä käyn pyytämäs pappilasta vähän lisää siämeniä. Brita: Jos saaraha satoa, viärähän varooksi osa Laurinlaksohon. Pianhan siältä hakoo takaasin, jos pysyvä rauha tuloo. Helena: Teherähän niin kun emäntä tahtoo. Ei se karu, joka varaa. Brita: Oli se hyvä, notta ajoon hiahon ja pari sikaa ennen tappelua mettähän. Helena: kumma notta ne pysyy hengis ja tuli takaasin kun aikansa huu-

103 103 reltihin. Brita: Nyt saarahan maitua ja voita, syksyllä vielä sikaa. Helena: Pääset säkin hyvähän kuntohon, jos joutuusit syättämähän vauvaa. Brita: Kyllä sekin mua kauhiasti murehruttaa. Helena: Ajmelaeus saarnas, nottei murehtiminen oo auttanut mitään eres Jeesuksen aikana, nyt se auttaa viäläkin vähemmän. Brita: Pakohon nekin joutuu, Jooseffi ja Maria heti Jeesuksen syntymisen jäläkehen. Omat miähet kuulemma vainos. Kun ei vain kävis meillekin samoon. Helena: Älä nyt maalaa piruja seinälle. Venälääset on kaukana. Kyllä me ainakin jonkin aikaa saarahan rauhas olla. Napuella elokuun lopulla Naiset puivat viljaa Vakkilan tuvan lattialla. Brita: Ei meillä oo viälä koskaan kuivateltu vilijaa leivinuunin ääres ja puitu sitten tuvan laattialla. Helena: Laattia kun laattia. Hyvin tämä klupuutus meiltä sujuu. Sä joutaasit hirastaa tahtia, nottei synnytys alakaa ennen aikojansa. Brita: Hyvä sato tästä saarahan. Lyhtehet kuivuu hianosti, kun aurinko paistoo koko aijan. Mä viän huamenna pappilahan pari kapallista, nottei jäärä velekaa. Kukaan ei pysty tällääsenä aikana hoitamahan kymmenyksiänsä. Helena: Ei pappikaan elä pelekästä sanasta, kyllä siinä leipääkin tarvitahan. Brita: Hyvin sä näytät raamattus muistavan, kuhan muistaasit oikeen. Helena: Elämä mua oikaaskohon jos tohtii! Brita: Muut ei tohorikkaan oot sä niin lujatekoonen neitsyt. Helena: Lujaa ja rumaa niis lajiis moon aina hyvin pärijänny. Brita: Kun rauha tuloo, niin kattellahan sun kainalohos oikeen riski renkipoika. Helena: Voi poika-parkaa. Tästä kainalosta ei moni miäs irti pääsiskään. Napuella syyskuun alussa Helena tulee juosten Vakkilan tupaa. Helena: Brita, nyt on piru irti. Joku miäs tuli hevoosella etelästä päin ilimoottamahan, notta venälääset on taas tulos Pohojanmaata ko-

104 104 horen. Taloja poltetahan ja ihimisiä tapetahan, jonsei viärä orijiksi. Kakarakkin pannahan köysis juaksemaha hevoosten peräs. Brita: Voi kauhiaa. Tätä mun pelekoni tiäsi. Kuinka palijo meillon aikaa? Helena: Ei oo ku muutama päivä. Keriitähän panna siat lihooksi ja sualahan. Viärähän Laurinlaksohon kaikki maharollinen, kun ei tiäretä, kuinka kauan siälä jourutahan olemahan. Brita: Mitäs me tuan lehemän kans teherähän? Helena: Kirnutahan ny voita niin palijo kun keriitähän. Viärähän lehemä sitte viime tingas heinäkuorman eres mettähän, ja pistetähän lopuuksi lihooksi. Brita: Eikö me viärä se saunalle asti? Nevalta voi niittää sille heinää. Helena: Paree notta ei viärä. Lehemä pitää turhan kovaa meteliä, eikä venälääset oo kuuroja. Brita: Toivotahan, nottei ne tuu tänne. Helena: Turha toivo. Tänne ne tuloo kun on ennenki tullu. Brita: Ruvetahan sitte kokuamahan tavaroota ja teherähän aisoosta lehemälle reki, niin ei tarvitte kaikkia itte kantaa. Helena: Nevallen ei lehemän kans oo asiaa. Sinne se uppuaas. Brita: Osaasko se tulla pitkospuita pitkin lähemmäksi saunaa? Helena: Paree, notta kannetahan tavarat lopun matkaa itte, nottei tarvitte teurastaa lehemää nevahan. Naiset ovat lähdössä, kun pihalle tulee muuan tuttu nainen kylältä. Nainen: Oottako pakohon lähärös? Helena: Olis parasta sunkin kerätä kamppehes ja painua mettähän. Venälääset ei oo enää kaukana. Nainen: Meinaan jäärä tänne. Ei ne enää oo yhtä vihaasia kun silloon tappelun jäläkehen. Eikä mulla oo paikkaa, mihinkä menis. Brita: Laihian rajalta löytyy vaikka kuinka monta tervamiästen saunaa. Mee sinne, jos meinaat selevitä kasakooren kynsistä. Nainen: Moon käyny kerran napujelaasten ja ventäläästen mettäsaunas viämäs evähiä tervahauran polttajille. Sinne te varmahan ootta menos. Helena: Johonkin täs pitää mennä. Lähäre vain sinäkin livohkahan, muutoon tuut pian maatuksi. Nainen: Mullon hyvä turpavärkki. Sillä mä pärijään. Brita: Ei ne turpavärkkiä kattele. Aivan eri värkit niillä on miäles. Mutta

105 105 omapa on värkkis. Nainen: Mä tuun sitte sanomahan, kun venälääset on lähtenyt pois. Helena: Kunhan et sitä ennen tuu. Nainen: Notta Jumalan haltuhun! Brita: Jumalaa täs taas tarvittaas. Helena: Se ei vain aina taharo keriitä näin kauas mettäkylähän. Laurinlakson metsäsaunalla lokakuun alussa Brita huudahtaa kivusta ja pitelee vatsaansa. Helena: Nykkö se synnytys sitte alakaa? Brita: Siltä se tuntuu, vaikka mistä mä tiärän, kun on ensimmäänen kerta. Helena: Ei hätää, mä oon entises taloos ollu pari kertaa häsyys. Haen lähtehestä lisää vettä patahan. Pistä sä viälä maate ja oo kaikes rauhas. Brita: Kuinkahan täs oikeen käy. Sä oot paree kiskomahan auraa kun vauvaa. Helena: Vauvaa kiskottaes mun pitää olla toiste päin kun auran eres. Brita: Voi meitä akka parkoja! Helena noutaa vettä ja kuumentaa sen ulkona padassa, koska sisällä on hormiton kiuas, jonka käytön ajaksi saunasta pitää poistua. Brita: Lapsiveret meni kun solit vettä hakemassa, ja nyt polttaa melekeen koko aijan. Helena: Se tiätää sitä, notta pian meitä on täälä kolome. Brita: Äitee sanoo, nottei synnyttäminen oo konsti eikä mikään. Kaikki akat sen on osannut jo Eevasta alakaen. Helena: Aatamillakaan ei ollu mitään kuusaa koko asiasta. Kissakin sen osaa, vaikkei kukaan oo toristamas, notta punnaa ny kovaa, kyllä se siältä tuloo. Brita: Kipiää tämä ottaa, sanoo äitee mitä sanoo. Helena: Pian susta ittestäs tuloo äitee, pää jo näkyy, punnaa viälä vähän mä avitan. Brita: Kumpi soon? Helena: Flikka tuli, terves ja komia ku mikä. Mä flantraan vähän lämpöösellä vetellä ja annan sen sitte sulle. Brita: Flikka soon ja siniset silimät ku Simolla. Voi kun se olis näke-

106 106 mäs! Helena: Mikä tuan tiätää vaikka näkiskin. Brita: Pappi sanoo, notta vainaat nukkuu johonakin orottamas sitä viimmeestä päivää. Helena: Mistä ne sen tiätää? Brita: Raamatusta vissihin. Helena: Mistäs raamattu sen tiätää? Brita: Oot sä maharotoon. Helena: Mun miälestä vois olla niin, notta vainaat on hereellä ja katteloo siältä paremmasta paikasta meitä eläviä ja pelekääviä. Brita: Notta Simokin nyt näköö ja orottaa siälä mua, jos täälä käy huanosti. Helena: Täälä käy varmasti huanosti, kuhan malttaa tarpeheksi kauvan orottaa. Brita: Mikä laitetaan tyttären nimeksi? Helena: Ei täs viälä nimiä tarvita, kun ei oo pappiakaan päätä flasaamas. Brita: Voirahan me silti nimi antaa vaikkei ristitäkään. Helena: Jos Simo olis Jussi niin tästä tehtääs Justiina. Sulla on ruattalaanen nimi. Pannahan flikallekin sellaanen, niin siitä tuloo fiini nainen. Brita: Mä kyllä tykkääsin Valapurista. Soon ruattalaanen ja tuntuu hianolta. Helena: Mä kastan sen sitten Valapuriksi, Simon, Britan ja Helenan nimiin. Brita: Voi kun päästääs jo kotia elämä olis palijo helepompaa. Helena: Jos vain jatkuus. Ei sinne oo viälä asiaa. Kattotahan sitten, kun talavesta on selevitty, ja säkin oot täysis voimis. Brita: Onneksi tuatihin tänne riittävästi ruakaa. Ei meilloo mitään hätää. Helena: Ohan meillä lisänä vaikka kuinka palijo pualukkaa, ja nevalta löytyy karpaloota. Brita: Ja hätätilas suavehkaa. Samaan aikaan Napuen kylällä, Vakkilan talolla. Kasakkajoukko tulee pihaan ja astuu tupaan, jossa tapaavat sinne yksinään asumaan jääneen, Britalle ja Helenalle tutun naisen.

107 107 Kasakoiden tulkki: Mikä nainen, talon emäntä? Nainen: Ei emäntä, minä vain yksi piika kylältä. Tulkki: Missä väki, missä tavarat? Nainen: Emmä tiärä. Ei tääloo mitään. Tulkki: Valehtelet lutka. Nainen: Emmä valehtele, mä en vain tiärä mitään. Tulkki: Tietämättömät tietä paljon, kun saavat vähä piiska tai olkituli. Nainen: Armoa pyyrän Jumalan nimeen. Tulkki: Turha pyytää väärä Jumala. Tulkki sanoo jotakin venäjäksi, ja lähin kasakka tarttuu naiseen kiinni, toisen ottaessa vyöltään ruoskan. Nainen: Ei saa lyärä. Kyllä mä sanon, mihinkä taloon väki on menny. Tulkki: Sana ei riitä. Sinä tulla näyttämään tie. Nainen: Mä voin kyllä antaa tarkat neuvot. Tulkki: Sinä anta tarkat neuvot kun kulke meidän edellä. Nainen: Mulla on huanot jalaat ja sinne on huano tiä. Tulkki: Riittää valheet. Nyt lähte matkaan. Mennä seuraava talo, sieltä hevonen. Tulevat Sippolan talolle, johon vanha emäntä ja isäntä ovat jääneet, koska ajattelivat, etteivät venäläiset koske vanhuksiin. Heillä on yksi pian varsova tamma. Tulkki: Me otta hevonen. Isäntä hakee riimu. Isäntä: Tamma poikii koska tahansa. Ei sitä voi mihinkään viärä. Tulkki: Suus kiinni ja hakee riimu, tai sinun käy huonosti maatuskin kans. Tamma otetaan mukaan ja matka alkaa Ventälän kylän kautta Laurinlaksoa kohden. Nainen: Ei tua tamma pääse perille asti. Siälä on liian märkää. Hevoonen putuaa nevahan. Tulkki: Suu kiinni lutka. Hevonen kanta piilosta pois kulta, raha ja hopea. Nainen: Ei siäloo kultaa ja hopiaa, vain kaks akkaa. Tulkki: Niin te kurjat aina sano. Me katso niin näke.

108 108 Nainen: Tuas tuloo pian niin lutakkoonen kohta, nottei hevoonen seleviä. Tulkki: Pakko selvitä. Me ei kanta mitään raskas. Tamma uppoa syvälle lammikkoon eikä pääse enää ylös. Kasakat kiroilevat venäjäksi ja jatkavat matkaa. Parin kilometrin päästä eteen tulee upottava suo, jonka ylittää vain kapeat pitkospuut. Venäläiset neuvottelevat keskenään ja päättävät jättää raskaat aseensa tähän kun tietävät, ettei määränpäässä ole muuta kuin kaksi avutonta naista. Nainen: Tästä pääsöö pitkospuita suoraan saunalle. Mua ei enää tarvita. Tulkki: Sinä kulke edellä, ja olla hilja. Joukko lähestyy hitaasti kapeita pitkospuita astellen metsäsaunaa kohden, jossa Brita on juuri imettämässä pienokaistaan. Sattumalta Helena raottaa ovea ja huomaa suolta lähestyvän joukon. Helena: Herran Jumala, nyt taitaa tulla loppu. Brita: Mitä nyt? Helena: Sualta tuloo kasakoota ja se nainen, joka kävi Vakkilan pihas, kun lähärettihin tänne. Brita: Onkohan niillä pahat miäles. Jos ne säästääs meirät, kun on tämä piänikin? Helena: Ei noo säästäny tähänkään asti, polttanehet on saunat ja ihimiset. Brita: Jumala meitä raukkoja varijelkohon! Helena: Ei täs tiärä siihenkään luattaa, jotakin mä koitan yrittää. Brita: Mitä me akat sotilahillen voirahan? Helena: Teherähän, mitä voirahan. Otan tuasta nurkasta parahultaasen koivuhaloon, kun ei muutakaan asetta löyry. Brita: Mä en tiärä teherä mitään. Helena: Mee sä kauvas nurkkahan ja suajaa vauvaa. Mä tarvitten tilaa tämän koippuran kans.

109 109 Oppaana toiminut nainen ja kasakat saapuvat metsäsaunan eteen. Sisältä kuuluu vain pienokaisen itkua. Tulkki: Tulka ulos, ei me tehdä pahaa. Naiset pysyvät sisällä vastaamatta käskyyn. Tulkki: Tulka heti ulos, tai me tulla sisään ja teke pahaa. Mitään ei tapahdu. Venäläiset neuvottelevat keskenään hetken. Sitten yksi heistä tempaisee saunan matalan oven auki ja rynnii sisään saaden otsaansa rivakan iskun Helenan koivuhalosta. Ovi sulkeutuu kasakan jälkeen. Pian toinenkin kasakka rohkaisee mielensä ja syöksyy matalana ovesta sisään saaden koippurasta iskun niskaansa. Ovi sulkeutuu peittäen pihaan jääneiltä sen, mitä tovereille oli tapahtunut. Vielä kolmaskin kasakka koettaa onneaan ja päätyy hänkin tajuttomana saunan lattialle, missä alkaa olla jo pahasti tilan puutetta. Helena: Nyt mä painun pihalle ja teen selevää jäläkiä lopuusta. Helena tempaa oven auki ja syöksyy raivokkaasti jäljelle jäänyttä kasakkaa kohden, huitaisee tulisesti koivuhalolla päähän venäläistä, joka jo yritti sännätä pakoon. Oppaana toiminut suomalainen nainen katselee kauhuissaan Helenan toimintaa aavistellen omaa kohtaloaan. Helena: Nyt tuloo sun vuaros. Nainen: Älä hyvä ihiminen. Pakko mun oli näyttää tiätä. Muutoon olisivat tappanehet. Helena: Emmä sua voi päästää. Soot jo kerran kavaltanu. Seuraava kerta olis helepompaa. Nainen: Emmä enää koskaan kavalla. Anna mun mennä. Ihimisen tappaminen on kaikista suurin synti. Helena: Jos mä sun päästän, niin pian on täälä palijo isoompi joukko pyssyjen ja pistimien kans meitä tappamas. Ei suhun voi luattaa muuta kun kuallehena.

110 110 Samassa Helena iskee naista päähän. Tulee täydellinen hiljaisuus, ja Brita raottaa varovasti saunan ovea. Brita: Jumalan tähären. Mitä soot menny tekemähän? Helena: Moon pelastanut teirän molempien ja oman hengen sialusta en osaa mitään sanoa. Brita: Pitikö sun tappaa tua tuttu nainenkin? Helena: Piti mun ei siinä muukaan auttanu. Brita: Mitäs me nyt teherähän? Helena: Kattotahan ensin, nottei nuasta ykskään herää. Sitten kiskotahan ne nevan reunahan ja upotetahan suahon. Brita: Herra meitä heikkoja varijelkoho. Helena: Herrakin saattoo varijella, mutta kyllä koivuhalakokin teki poikaa. Brita: Oot sä juluma akka. Helena: Tämä juluma akka sentähän pelasti meirät kaikki viälä palijo julumemmalta polttokualemalta. Brita: Valapurikin näyttää nukahtanehen, notta ruvetahan kiskomahan rumihia nevaa kohoren ennen ku tuloo pimiä. Voisko nualta ottaa sellaasta, jota täälä tarvitahan? Helena: Ei oteta eres pairan nappia, nottei jää toristeheksi meitä vastahan. Nevahan vain koko sakki. Naiset kiskovat uhrin kerrallaan läheisen suon laitaan ja upottavat avoimeen silmäkkeeseen. Illan hämärtyessä saunan tienoo näyttää lähes idylliseltä. Naiset alkavat valmistaa illallista, mutta jännitys on vienyt ruokahalun kaikilta muilta kuin pienokaiselta, joka imee tyytyväisenä äitinsä rintaa. Brita: Pitääsköhän meirän kattella nyt uus paikka? Helena: Ei me voira lähtiä vauvan ja kaikkien ruakavarastojen kans umpimähkään uutta paikkaa kattelemahan. Monet mettäsaunat on palijo piänempiä kun tämä, ja niis on heleposti jo muita pakolaasia. Brita: Mutta jos kasakat on sanonu muille, mihinkä noon menos. Helena: Mitenkä nolis sen osannu sanoa, kun eivät ittekkään tiänny? Brita: Nuan se taitaa olla. Toivotahan parasta. Helena: Mä käyn varahin aamulla kattomas nevan toises lairas, jos noon laiskuuttansa jättänyt sinne varustehiansa. Kyllä niillon yleensä pyssyt joukos. Mä tuan ne tänne jos löyrän. Upotetahan nevahan osa ja

111 111 pannahan osa piilohon. Brita: Mitä me pyssyyllä. Ei me osata eres ampua. Helena: Isävainaa tapas mettästää ja opetti muakin ampumahan. Helepompaa ja köykääsempää soon ku haloolla huitoominen. Brita: On siinä mulla melekoonen piika apua tuloo niin synnytykses ku kuoletukses. Helena: Hyvän piian pitää tarttua tyähön kun tyähön. Brita: Kiitos sulle, omasta ja Valapurin pualesta. Helena: Älä nyt viälä kiittele. Kiitellähän vasta sitte, kun Vakkilas viätetähän seuraavia häitä, eikä kukaan tanssi enää ripaskaa. Brita: Kyllä häitä taitaa olla enää turha orottaa. Helena: Soot viälä alle kolomenkymmenen ikäänen nainen. Ei sitä tiärä, mitä elämä viälä tuaa sun etehes. Brita: Silikkaa muresta soon tuanu. Helena: Älä ny, pökkäs se sulle tuan Valapurinkin, kun Simo ensin pökkäs sen alakuhun. Brita: Hyi sua. Ei tuallaasia saa puhua hianojen naisten seuras. Helena: Nämä hianot naiset on justihin upottanu viis rumista nevahan. Aika kuluu eikä mikään häiritse naisten ja pienokaiseen elämää kuusimetsän siimeksessä. Talvi tulee ja tuo omat hankaluutensa elämään. Mutta kivinen kiuas lämmittää saunan nopeasti ja pitää sen pitkään lämpimänä. Kiukaassa oleva valurautainen pata sopii hyvin ruuan laittoon ja veden lämmittämiseen. Polttopuitakin oli jäänyt runsaasti tervanpolttajien jäljiltä, ja lähteestä sai puhdasta juomavettä. Eipä aikaakaan, niin Valpuri jo tapailee ensi askeleitaan. Se kohottaa naisten mieltä ja antaa toivoa tulevasta. Lähes kaksi vuotta kuluu, ja ruokavarastot alkavat käydä vähiin. Helena on kaivanut jo suoltakin vehkaa ja keitellyt juuria taikinaksi. Siitä saa hieman lisäsakeutusta keitokseen. Pettua ei vielä ole ollut tarpeen käyttää, mutta kotopaikka nousee yhä useammin molempien mieleen. Brita: Pitääsköhän jo pian käyrä kattomas, mitä kotia kuuluu? Helena: Et sä ainakaan Valapurin kans mihinkään lähäre. Mun pitää ensin käyrä tarkastamas, voirahanko palata ja pysyä silti hengis. Brita: Luulis, notta venälääset on jo karottanu enimmän raiskoo ja ry-

112 112 ästöhinkunsa. Eikö nekin oo sentähän ihimisiä. Helena: Mistä me tiäretähän, kuinka kauvan ne jaksaa riahua ja vihootella. Pitää kysyä niiltä, jokkon jääny kotiansa. Brita: Eihän sinne oo jääny kun muutama vanaha ihiminen. Helena: Vanahat tiätää aina parahiten kuinka asiat on. Brita: Pitääskö meirän viälä jonkun aikaa orottaa? Helena: Kyllä mä meen kattomahan. Vahtaan ensin mettän lairasta ja sitten likempää. Kun näjen jonkun tutun, niin kävääsen vaivihkaa kysääsemäs kuulumisia. Mä lähären nyt iltapäivällä. Brita: Mitä jos sulle käy huanosti? Helena: Silloon mulle käy huanosti. Brita: Kuinkas meille sitten käy? Helena: Teille jää enemmän syätävää, jos mun isoo suuni lakkaas jäyhämästä ruakaa. Brita: Hyi tuata sun huumorias. Helena: Mä otan tuasta sopevan koippuran joukkohon. Halavalla en henkiäni myy, kun soon tähänki asti säästyny. Brita: Jumalan siunoosta sulle. Tuu pian takaasin. Helena: Tullahan kun saarahan jotakin seleville. Niin Helena lähtee vaaralliselle tiedustelumatkalle. Napuen kylässä hän tapaa tutun vanhuksen, joka kertoo, että pahin näyttää olevan ohi. Hän saa myös kuulla, että kadonneita kasakoita oli etsitty pitkän aikaa, mutta päädytty siihen, että miehet olivat joko karanneet Venäjän armeijasta tai eksyneet metsiin. Jotkut nuoremmatkin olivat jo palanneet koteihinsa, eivätkä venäläiset enää kiduttaneet ihmisiä kullan ja hopean toivossa, kun olivat havainneet, ettei täältä kovin suuria rikkauksia ollut löydettävissä. Jonkin verran väkeä ja lapsia on vielä viety Venäjälle, mutta aivan Valpurin ikäisiä pienokaisia eivät venäläiset sentään olleet ottaneet mukaansa. Helena palaa Laurinlaksoon, ja naiset päättävät yhdessä palata kotiin.

113 113 Vakkilan talossa alkuvuodesta Brita: Kotona ollahan, pitkästä aikaa. Helena: Mä kattelen jostakin puita, notta saaraha takkahan valakia. Brita: Täälon näköjänsä ollu venälääsiä. Helena: Eikä noo siivonnu jäläkiänsä. Piiskaa pitääs antaa koivuhaloolla. Brita: Uskalletahanko me puhua, mitä saunalla tapahtuu? Helena: Parasta olla hilijaa. Kehenkään ei voi luattaa niin kauan kun venälääset on täälä. Brita: Ollahan hilijaa ja koitetahan unohtaa koko kauheus. Helena: Ei sitä niin vain unohra. Unis pakkaa näkemähän, notta kasakoota tuloo koko aivan lisää vaikka kuinka huitelis haloolla. Brita: Pitääskö meirän ripittäytyä papille samalla kun mennähän Valapuri ristittämähän. Helena: Ei puhuta sillekkään tappototouhuusta mitään ainakaan viälä. Brita: Ei puhuta, pääasia notta saarahan Valapuri kirijoohin. Helena: Vuatilas on kuulemma asuttu jo jonkin aikaa. Brita: Mä voisin pyytää niitä kummiiksi, kun oon niin palijo ollu tekemisis. Helena: Vuatilas mäkin oon aloottanu pikkupiikana. Kastetilaisuus järjestyy muutamassa päivässä. Venäläiset ovat luovuttaneet kirkon alkuperäiseen käyttöön, mutta vaativat, että papin on luettava heidän antamiaan määräyksiä saarnojen yhteydessä. Heiscius: Onpa hienoa nähdä teidät täällä terveinä ja uuden seurakuntalaisen kanssa. Siellä pakopaikassako tyttö syntyi. Brita: Pakopaikassa syntyi, Jumalan ja Helenan avulla. Heiscius: Tyttö näyttää olevan selvästi suomalaista alkuperää. Valitettavan monet pienokaiset ovat näinä aikoina olleet väkivallan seurauksia. Helena: Eihän se ole lapsen synti. Heiscius: Ei tietenkään, mutta näissä oloissa viha siirtyy usein myös lapsen osaksi. Monet ovat kuolleet jo aivan pieninä. Helena: Äireekkin on voinu olla liian huanos kunnos hoitamahan jäläkeläästä. Heiscius: Niin varmaan. Monet vaimot eivät voi kunnolla jatkaa elä-

114 114 määnsä, kun eivät tiedä varmasti, mitä heidän vangeiksi jääneille miehilleen on tapahtunut. Epätietoisuus on kauhea tunne. Uutta avioliittoakaan ei voi ajatella ennen kuin tietää, onko edellinen aviomies hengissä vai kuollut. Brita: Kuinka sitten saarahan selevillen, mitä miähelle on tapahtunu? Heiscius: Muuan nuori vangiksi jäänyt korpraali, Nils Slangerfelt, kävi minua salaa tapaamassa pakomatkallaan takaisin armeijaan. Hän tiesi joidenkin miesten kohtalosta, mutta se oli usein surullista kerrottavaa. Mies lupasi tulla kertomaan enemmän, kunhan rauha joskus saadaan. Rauhan jälkeen voidaan tietenkin kysyä miesten perään venäläisiltä. Eri asia on se, vaivautuvatko he vastaamaan. Mutta ei puhuta muille karanneesta. Minun olisi pitänyt tehdä hänestä ilmoitus venäläisille. Olen joutunut puristuksiin heidän ja oman seurakuntani väliin. Onneksi täällä ei ole tehty hyökkäyksiä venäjän armeijaa vastaan. Sellaisesta he vihastuvat ja kostavat heti viattomille. Mutta siirrytään nyt iloisempaan aiheeseen. Mikä pannaan tyttären nimeksi? Brita: Ajateltihin Valapuria. Heiscius: Joten Walborg Simonintytär hänestä tulee. Ja minä päivänä hän on syntynyt? Brita: Emmä muista, syksyä soli. Muistakko sä, Helena? Helena: Lokakuun alakupäiviä se oli. Pankaa vaikka kymmenes. Heiscius: Laitetaan syntymäajaksi kymmenes lokakuuta Armon vuonna Helena: Jona armoa ei tunnettu. Heiscius: Jumala sentään tuntee armon ikuisesti. Kastetilaisuus sujuu tavalliseen tapaan hämyisen harmaakivikirkon suojissa. Vakkilassa vietetään myöhemmin vielä pienen seurueen kesken vaatimatonta juhlaa Valpurin kunniaksi ja Simon muistoksi. Metsäsaunan kaikista tapahtumista naiset eivät kuitenkaan uskalla vielä kertoa tutuimmille ystävillekään. Venäläiset miehittäjät eivät enää pahemmin häiritse Britan ja Helenan elämää. Käytännössä kaikki piti alkaa alusta. Oli vain tyhjä talo ja muokkaamattomat pellot. Keväällä naiset joutuivat jälleen kerran pyytämään siemenviljaa lainaksi pappilasta, mutta lupasivat tuoda takaisin heti, kun olivat kuivanneet ja puineet sadon.

115 115 Brita ja Helena ovat taas kyntämässä peltoa naisvoimin, kun paikalle ratsastaa upseerin näköinen venäläinen. Brita: Katto Helena, tualta tuloo venäläänen täyttä laukkaa. Helena: Ei silloo ainakaan asetta käres. Kattotahan ny, mitä se meinaa. Upseeri: Ei hjuva maatuski vetä. Helena: Tuskaa soon, ehtaa maa tuskaa. Upseeri: Hake valjas ja aisa hevonen vetä. Helena: Onko miäs tosisnansa? Brita: Mä haen valijahat, ota sä aisat. Sittehän tuan näköö. Vuotilan ulkokartano on säästynyt, joten naiset noutavat sieltä lainaksi hevosen valjaat ja aisat. Upseeri riisuu hevoseltaan satulan ja asettaa tottuneen näköisesti valjaat ja aisat ja kiinnittää ne auraan. Upseeri: Minulla maa Venäjällä. Kyllä minä osa. Pitä sinä kiinni. Helena tarttuu auran aisoihin ja kyntö sujuu nopeasti upseerin ohjastaessa tottuneesti hevosta. Pelto saatiin kylvökuntoon ja venäläinen satuloi hevosensa aikoen poistua. Brita: Palijo kiitoksia, sotaherra. Kuinka me köyhät voirahan korvata tyän? Upseeri: Pieni työ. Anta syksyllä yksi leipä, se hjuva. Upseeri karauttaa omille teilleen. Naiset katselevat toisiaan hämmennyksen vallassa. Helena: Kyllä mä pelekäsin kun se rattasti tänne. Brita: Mäkin jo ajattelin, notta nyt ne on saanu seleville meirän urotekomma. Helena: Ei ne sitä koskaan seleville saa, jos me vain piretähän suumma kiinni. Brita: Oli se hianoa nähärä, notta venälääsiski löytyy ihimisiä. Helena: Mulla ei nyt olis ollu eres minkäänlaast ihimisyyren opettamisehen kelepaavaa koippuraa joukos. Brita: Hyvä kun ei ollu. Olisit pian huitaassu, vanhalta muistolta.

116 116 Helena: Toivotahan notta huitoomisten aika on nyt ohitte. Huirootahan sitten syksyllä vilijaa, niin menöö huitoomisvimma totehen. Brita: Mä kysyn Vuatilasta, voirahanko me käyttää niiren riihtä, nottei tarvitte tuvas tryskätä. Helena: Kyllä ne antaa. Kovia on kestetty siinäkin taloos. Brita: Ruvetahanko kylyvämähän saman tiän. Huamenna saattaa tulla sares? Helena: Joo, pannahan käret heilumahan. Moon joskus opetellu kylyvämähän molemmin käsin. Brita: Mä en osaa heitellä kun toisella kärellä. Helena: Kerkiäähän sitä yhyrelläkin, kun oikeen tihiää paiskoo. Brita: Emmä sun taharis pysy. Helena: Ei mun taharis tosipaikan tullen pysy eres nelijä kasakkaa. Brita: Siälä noon nevas, ja pysyy. Helena: Kuka hullu niitä siältä onkiis? Brita: Kun siälä ei oo kalojakaan. Helena: Mä väsäänkin pajunvittoosta rysän. Pannahan tuahon luomahan, voitaas saara haukia. Brita: Siit onkin vuasia, kun on viimeeksi syäty kalaa. Valapuri ei oo koskaan maistanu. Helena: Nyt pitääs löytyä kätevä renkimiäs, notta päästääs väsäämähän ulukorakennuksia. Brita: Elukootakaan ei voi kattella, jonsei oo, mihinkä ne pistääs. Helena: Kyrööhin on monehen taloohin jo tullu miähiä avuksi kauempaakin. Yhtehen Orismalan taloohin on tullu miäs Ilimajoelta. Hevonkosken Varoohin sellaanen on kuulemma tullu Ruavereltä asti. Brita: Emmä eres tiärä, kuinka kaukana sellaanen vesi löytyy. Helena: On se muutaman päivämatkan takana. Brita: Ei me niin kaukaa lähere renkiä pyyrystämähän. Helena: Kyllä ne johonakin vaihees tuloo itte tyän ja hamehien peräs. Orotellahan nyt vain kaikes rauhas. Brita: Sanoovat, notta Vähäskyröös ei oo yhtään naimaikäästä miästä hengis. Helena: Ei niitoo tääläkään jonoksi asti. Muuta kun venälääsiä. Brita: Jotku naiset on lyättäytyny niiren kans yhtehen. Helena: Sen jäläkehen niitä kuttutahan ryssän lutkiksi. Brita: Viha ja epäluattamus ei lopu ikinä. Helena: Kyllä se joskus laimenoo, muttei meirän aikana. Brita: Jonsei tuu lisää syitä vihaan. Helena: Toivotahan, notta tämä oli viimmeenen kerta.

117 117 Brita: Ei nua kuninkahat meirän toivehista mitään piittaa. Helena: Kakarana me asuultihin käpylehemillä. Kuninkahat asuuloo ihimishengillä. Brita: Asuulithan säkin, mutta siitoli leikki kaukana. Helena: Ei siinä huhtoomises tullu lapsuus miälehen. Kolme vuotta kuluu nopeasti. Naiset saivat Vuotilasta ainakin hetkellistä apua rakennustöihin, mutta vakinaisempi miesvoima olisi ollut kuitenkin tarpeen. Helena oli kuullut Heikkiläisiltä, että eräs ylistarolainen, Niilo Matinpoika niminen poikamies oli kierrellyt taloja etsien työtä. Hän oli itse talonpoika, mutta venäläiset olivat hävittäneet kaikki hänen rakennuksensa ja tarvikkeensa, joten alkuun pääseminen vaikutti hyvin vaikealta. Helena: Mä kuulin Heikkiläs käyresnäni, notta Niilo Matinpoika Ylistarosta katteloo rengin paikkaa. Soon naimatoon taloon poika. Kuulemma nuari ja komiakin. Brita: Onko sellaasesta mihinkään nuaresta ja viälä komiasta. Helena: Pian tuankin näköö. Sanoon, notta käsköö tulla näyttämähän ittiänsä. Saat sitten päättää, tulooko siitä pitokalua. Brita: Kattotahan sitte. Jos soon kelevotoon, niin sä saat ajaa sen kaplikkohon. Helena: Joo, mä otan haloon tuasta nurkasta, niin kyllä se pian lähtöö. Parin päivän kuluttua Niilo Matinpoika astuu arkana Vakkilan tupaan ja esittää itsensä. Niilo: Moon Niilo tualta Ylistaron pualelta. Sanoovat Heikkiläs, notta täälä saattaas olla käyttöä hyvälle tyämiähelle. Helena: Mutta sähän oot ollu isäntä. Tapahtuuko sulta eres mikään miähen tyä? Niilo: Kyllä moon kaikkia joutunu tekemähän. Navetankin tein ihan itte, mutta venälääset poltti kaikki. Ei jääny kun kirvehen pää iliman vartta. Brita: Tualon uures liiteris varrellinen kirves. Käy piänestämäs vähän polttopuita ja tuu sitte takaasin.

118 118 Niilo poistuu reippain askelin tuvasta liiteriä kohden, ja naiset katselevat hymyillen toisiaan. Helena: Enkös ollu oikias, nuari ja komia miäs. Brita: Kattotahan nyt, onko siinä muuta. Helena: Tuakin riittääs jo monelle, mutta tämän taloon rengin pitää pystyä joka asiahan. Brita: Mutta tämän taloon piialle ei joka suhtehes pärijää kukaan. Helena: No nysse tuloo jo puiren kans ei se aivan toivotoonkaan oo. Brita: Ei oo. Niilo: Paanko takkahan valakian? Brita: Paa vain. Venälääset sanoos, notta täälon holotna. Niilo: Osaako emäntä venäjää? Brita: En osaa, mutta Venäjää on maistettu aivan tarpeheksi. Niilo: Äläkää muuta sanoko. Tulisko piika pyärittämähän tahkoa, kirves on tylsä? Helena: Joo, mä tuun. Ei sitoo kukaan teroottanu vuasikausihin. Brita: Niilo saa jäärä taloohin rengiksi, jos tahtoo. Kattotahan sitä kontrahtia myähemmin. Niilo: Mulle sopii kiitos vain. Niilo ja Helena poistuvat ulos teroittamaan kirvestä. Brita jää tyytyväisen oloisena tupaan. Muutamaa kuukautta myöhemmin Vakkilan tuvassa. Helena: Kyllä sä jo voisit ottaa tuan Niilon viärelles. Näkööhän sen sokiakin, notta sä oot siihen tykästyny. Brita: Emmä tiärä. Mitähän Simokin sanoos? Helena: Ei Simo oo sun onnes tiällä, ainakaan kuallehena. Brita: Mutta kun Niilo on seittemän vuatta mua nuaree. Helena: Seittemän vuatta sinne sun tänne. Ompahan virkiämpi. Brita: Mitä täs nyt virkiällä teköö? Helena: Ei soo pahitteheksi. Sängyskin tarkenoo palio paremmin. Brita: Mistäs sä sen tiärät. Helena: Isoot flikat on mulle supaannu. Brita: On se Niilo ittekin mua siävästi vilikuullu. Helena: Se tiätää sitten pian kuulutuksille menoa. Brita: Valapurikin tykkää Niilosta ku omasta isästänsä. Vaikkei se isästänsä mitään tiärä.

119 119 Helena: Niilosta flikka saa ihan kelevollisen isäpualen. Ei muuta ku täyttä vauhtia avioliiton suajaasehen satamahan. Brita: Kyllä soot runollinen akka. Helena: Jonsen satu olla julumalla päällä ja koivuhalako käres. Viikon kuluttua Brita ja Niilo kihlautuvat, ja pian tulee kuulutusten vuoro. Häät järjestetään kylvötöiden päätteeksi toukokuun lopussa v Helena: Sanoonhan mä jo mettäsaunalla, notta Vakkilas viätetähän viälä joskus häitä. Nyt niitä viätetähän. Mullakin tuloo ihan veret silimihin pelekästä kattelusta. Brita: Ei saunalla olisi uskonu, notta elämä on joskus täs mallis. Helena: Elämä kääntelöö vuaroon etupualtansa, vuaroon takapualtansa. Niilo: Pelekkää takapualta on mennehien vuasian aikana jouruttu kattelemahan. Kyllä nyt on jo etupualen aika. Helena: Kaikis muaroos ja oikeen papin luvalla. Brita: Helena! LOPPU Seuraavan vuoden lokakuussa Brita ja Niilo saavat pojan, jonka nimeksi tulee Simo. Simoa seuraa Antti, josta Vakkilan suku jatkuu. Rauhan tultua pariskunta saa vielä neljä lasta, joista vain Brita niminen elää pitkään. Simo Vakkilan leski, Brita Matintytär kuolee kotonaan punatautiin ollen silloin 70 vuoden ikäinen. Niilo puoliso kuolee seitsemän vuotta myöhemmin. Kertomukset Britan ja Helenan kohtaloista kulkeutuivat Vakkilan suvussa polvesta toiseen, kunnes Britan po-

120 120 janpojan tytär, Hedvig Jaakontytär Wästerback kertoi tarinan Yrjö Koskimiehelle, jonka pojan, tohtori Juho Koskimiehen artikkeli Vaasa lehdessä n:o 20A v on päätynyt mm. Etelä-Pohjanmaan historia osaan IV, s. 145 otsikolla pakotarinoita. Tämä näytelmä pohjautuu varsin suurelta osin edellä mainittuun Hedvig Jaakontyttären kertomukseen, jonka varmisteeksi on etsitty tietoja virallisista asiakirjoista, sikäli kuin niitä on ollut saatavissa. Laurinlakson metsäsaunan kivinen perusta on yhä olemassa Isonkyrön Ventäläntien ja Napuenlatvan tien välisellä kuusimäellä, tarkalleen sellaisessa paikassa, josta Hedvig on antanut kuvauksen. Museovirasto on merkinnyt sen maastoon. Olkoon tämä vaatimaton kirjallinen työ kunnianosoitus menneiden polvien koville kokemuksille ja sille, että he ovat nostaneet alueen lähes toivottomasta tilasta uuteen kukoistukseen. Mikään ei ole yhtä luja kuin pohjalainen nainen!