Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 65 tiistaina klo 10.00

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 65 tiistaina klo 10.00"

Transkriptio

1 Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 65 tiistaina klo ) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HE 120 ulkomaalaisten yritysostoja ja kiinteistönhankintaa koskevaksi lainsäädännöksi - I käsittely jatkuu. Asiantuntijoiden kuuleminen: - Professori Mikael Hidén 4) HE 95 Euroopan talousalueen perustamiseen liittyvien sopimusten eräiden määräysten hyväksymisestä - I käsittely jatkuu. Todetaan asiantuntijoiden kuuleminen päättyneeksi. Esitellään lausuntoluonnos. Yleiskeskustelu. 5) LA 22 laiksi Suomen Hallitusmuodon 36 a :n muuttamisesta - I käsittely jatkuu. Päätetään kuulla ed. Paloheimoa. 6) Muut mahdolliset asiat 7) Seuraava kokous on keskiviikkona klo ) Kokouksen päättäminen

2 Perustuslakivaliokunta HE 120/92 Professori Mikael Hiden Hallituksen esityksen perusteluissa on esitetty kolme kohtaa, joissa nähdään mahdollisuus säätämisjärjestysongelmaan. Näistä ensimmäisenä on ensimmäisen lakiehdotuksen 12, erityisesti siinä tarkoitettu asetuksenantovalta. Valtaan sisältyy erilaisia osia, joita on nähdäkseni syytä tarkastella hieman erikseen. Ensinnäkin säännöksessä edellytetään seurannan lakkauttamista Eta:n valtioiden osalta sen mukaan kuin Eta-sopimus edellyttää. Eta-sopimukseen sisältyy Suomelle kiinteää omaisuutta ja yritysostoja koskeva kolmen vuoden siirtymäkausi (myös HE 95/92 vp, perustelut s. 8). Kun seurantaan sisältyvät rajoitukset ovat ristiriidassa sopimuksen syrjimättömyysperiaatteen kanssa, ei niitä voida pitää sopimusvelvoitteita rikkomatta voimassa sanotun siirtymäkauden jälkeen eli jälkeen. Tältä osin merkitsee säännöksessä tarkoitettu asetuksenantovalta asiallisesti vain sitä, että ehdotetun lain soveltamisen todetaan Eta-valtioiden osalta virallisesti päättyvän sillä tavoin kuin Eta-sopimus velvoittaa. Jos ajatellaan säännöksen sanamuotoa, myös siinä käytetty indikatiivi oikeastaan viittaa siihen, että harkintavaltaa tässä suhteessa ei ole. Tältä osin asetuksenantamisvaltuutta ei voida mielestäni pitää tavalliseen lakiin sopimattomana delegaationa. Säännöstä voidaan tässä pitää myös aivan riittävän tarkasti muotoiltuna, vaikka sana seuranta on tässä hiukan huonossa harmoniassa ehdotuksen 1 :n kanssa, jossa puhutaan erillisinä asioina seuraamisesta ja rajoittamisesta. Mutta yhteydessään ja luvussaan ehdotuksen 12 tarkoittaa selvästi myös vahvistuksen epäämisen muodossa tapahtuvaa rajoittamista. Säännös muodostuu epäselväksi oikeastaan vain siinä mahdollisessa vaikkakin epätodennäköisessä tilanteessa, että Eta-

3 sopimusta ei tulekaan. Tällaisessa tilanteessa ei olisi säännöksen 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä seuraavaa lakkauttamisvelvoitetta. Toisen virkkeen olisi kai siinäkin tilanteessa kuitenkin katsottava merkitsevän lakkauttamisvaltaa. Säätämisjärjestyksen kannalta ongelmallisempi on saman säännöksen 1 momentin toisessa virkkeessä annettu valta lakkauttaa seuranta asetuksella "muutoinkin". Tämän vallan rajoituksena on vain ajankohdan määrittely "samassa yhteydessä tai myöhemmin" sekä niiden tilanteiden pois sulkeminen, joissa tärkeä kansallinen etu vaatii seurannan ylläpitämistä. Näin määriteltyjä tilanteita lukuun ottamatta kumoaminen on kokonaan asetuksenantajan harkinnassa. Kuten perusteluissakin viitataan, lakkauttaminen voisi olla seurannan kokonaan lakkauttamista tai esimerkiksi määrättyjä maita koskevia. Näin laajaksi jätetty ja näin väljin kriteerein rajattu valtuus asetuksenantajalle päättää taloudellisesti ja kansainvälisten suhteiden kannalta (ainakin kohtuullisen) merkittävän lain soveltamisesta on lainsäädäntövallan delegoimismahdollisuuksien kannalta jo huomion arvoinen asia. Kolmantena elementtinä asetuksenantovallassa on 12 :n mukaan valta palauttaa lakkautettu seuranta. Tässäkin kohden minusta näyttää siltä, että se asetuksenantajan valta, joka koskee Eta-valtioita, ei ole delegaation kannalta kovin ongelmallinen. Kysymyksessä on Etasopimuksessa sopimuspuolelle annettu valtuus ryhtyä tiettyihin suojatoimenpiteisiin. Näiden toimenpiteiden sisällöllisiä rajoja on asetettu Eta-sopimuksen 112 artiklassa. Vaikka lakiehdotuksen 12 :ssä ei siihen nimenomaisesti viitatakaan, näitä toimenpiteitä koskevat myös sopimuksen 113 artiklan menettelylliset velvoitteet. Näin normeeratun palauttamisvallan uskominen asetuksenantajalle on nähdäkseni mahdollista tavallisessa laissa. Ongelmallisempi on tässäkin valtuutuksen se osa, joka on käytettävissä muiden kuin Eta-valtioiden kohdalla. Siinä asetuksenantaja voi palauttaa seurannan harkitsemassaan laajuudessa ainoana rajaavana kriteerinä väljä maininta "tärkeästä kansallisesta edusta". (Jos lähdetään siitä, että Eta-sopimus syntyy), delegaation kannalta tärkeäksi kysymykseksi tässä säännöksessä jää kaiken kaikkiaan se, miten on syytä arvioida asetuksenantajalle annettua Eta-valtioiden ulkopuolisia valtioita koskevaa valtaa. Muodollisena puolena tässä vallassa on valta jättää kokonainen laki merkittäviltä osiltaan soveltamatta ja toisaalta

4 taas palauttaa se sovellettavaksi. Asiallisen merkittävyyden kannalta voidaan todeta, että tällä vallalla voi ilmeisesti olla sekä taloudellista että kansainvälisiin suhteisiin liittyvää merkitystä, että se on säädetty pysyväksi valtuudeksi ja että sitä ei rajaa juuri muu (3 momentissa tarkoitetuin varauksin) kuin viittaus tärkeään kansalliseen etuun. Minusta on syytä suhtautua epäilyksellä siihen, että näin laveaksi jätetty pysyvä valtuus poiketa merkittävästä laista säädettäisiin tavallisessa laissa. Lainsäädäntövallan delegaatiota koskeva tulkintakäytäntö ei ole ollut kovin täsmentynyttä. Eri yhteyksissä on lausuttu siitä, että hallinnollisin säädöksin järjestettäväksi ei tavallisessa laissa voida siirtää kokonaisen oikeudenalan sääntelyä eikä kansalaisten oikeuksiin puuttumisvaltaa eikä valtaa kajota valtiosääntöoikeudellisiin periaatteisiin. Tällaisesta tässä ei ole kysymys eikä tässä muutenkaan ole kovin ilmiselvästi kysymys varsinaisen säätelyvallan antamisesta. Toisaalta se seikka, että hallitus asetuksenantovaltaa käyttämällä voi merkittävällä tavalla määrätä jonkin lain soveltamisesta, on itse asiassa säätämisvaltaa. Vaikka tämä asetelma tässä ei ole hyvin sijoitettavissa niihin lausumiin, joita valiokunnan käytännöstä löytyy, voidaan nähdäkseni kuitenkin todeta, että ehdotus jättää yhtä kokonaista asiaryhmää, ulkomaisten yritysten Suomeen sijoittumista, koskevasta säätelystä merkittävän osan hallituksen päätettäväksi. Tässä suhteessa minusta se on ainakin epäiltävä säätämisjärjestyksen kannalta. Ensimmäisessä lakiehdotuksessa ansaitsee huomiota myös lain voimaantuloa koskeva 17 :n 1 momentti, jonka mukaan 12 :n voimaantuloajankohta säädetään asetuksella. Perusteluissa on tällä kohden vain viittaus siihen, että 12 tulisi "Eta-sopimukseen liittyvänä" voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana. Perustelu ei ole ainakaan kattava, koska 12 selvästi koskee muutakin kuin Eta-aluetta. Säännöksen sanamuoto ei myöskään mitenkään sido 12 :n voimaan saattamista Eta-sopimuksen voimaantuloajankohtaan, vaikka tähän on perustelujen mukaan (s. 45) tähdätty. Hallitusmuodon 20 :n 3 momentin mukaan laista tulee ilmetä, milloin se tulee voimaan. Vaikka säännöksen sanamuoto viittaa lakiin kokonaisuutena, on mielestäni selvää, että perustuslain normi koskee ainakin kaikkia lain sisällön keskeisten osien voimaantulojärjestelyjä. Mitään estettähän sinänsä ei ole sille, että lain eri osat järjestetään eri tavoin voimaan tuleviksi. Hallitusmuodon 20 :n 3

5 momentin sanamuoto sinänsä on varsin selvä. Voimaantuloajankohta tarkoittaa ajankohtaa ainakin päivän tarkkuudella ja laista ilmeneminen tuskin voi olla sanallisesti mitään muuta kuin se, että ajankohta voidaan päätellä lakitekstistä. Pientä epäselvyyttä tähän asiaan kuitenkin liittyy. Valtiosopimusten voimaansaattamislait saatetaan edelleenkin vakiintuneesti voimaan asetuksella. Tätä käytänötöä voidaan kuitenkin pitää omana erityistapauksena sekä selvärajaisuutensa ja vakiintuneisuutensa vuoksi että myös ehkä ensisijaisesti siksi, että voimaansaattaminen tai voimaantulo ja sitä kautta kautta sopimuksen maansisäisen velvoittavuuden alkamaisajankohta on usein sidoksissa kyseisen sopimuksen kansainvälisoikeudelliseen voimaantuloona sellaisella tavalla, joka ei voimaansaattamislain käsittelyn aikana välttämättä ole vielä ennakoitavissa tai siis ei ole ennakoitavissa, milloin sopimus kansainvälisessä oikeudessa tulee voimaan. Toinen pieni epäselvyys Hallitusmuodon 20 :n säännöksessä liittyy siihen, että 20 :n 3 momentin säätämiseen vuonna 1980 johtaneen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on viitattu mahdollisuuteen, että laissa lausuttaisiin vain, että voimaantulosta säädetään asetuksella. Perustuslakivaliokunnan asiasta antamassa mietinnössä taas on käytetty sellaisia sanontoja, jotka voidaan ymmärtää niin, että valiokunta hyväksyy hallituksen perusteluissa esitetyt näkemykset (PeVM 16, HE 41/80 vp). Lähtisin kuitenkin siitä, kun kyseessä on hallitusmuodon tuore ja konkreettisesti kirjoitettu säännös, tulisi sen tulkinnalliseen vesittämiseen suhtautua torjuvasti. Minusta pitäisi, kun on konkreettisesta tuoreesta säännöksestä kysymys, tulkinnalliseen venyttämiseen suhtautua torjuvasti. Tällaista voimaantulon avoimeksi jättämistä ei sen vuoksi mielestäni tulisi päästää lakiin. Mitä tulee asiapuo-leen, en ole asiallisestikaan oikein ymmärtänyt, miksi 12 :n säännöksen voimaantulosta pitäisi säätää erikseen. Itse säännöksen soveltaminenhan on joka tapauksessa kytketty Eta-sopimukseen käytännössä nähdäkseni aivan riittävällä selvyydellä. Se mahdollisuus taas, että Eta-sopimusta ei tulisikaan, veisi joka tapauksessa 12 :n kohdan melkoisiin sovellettavuusongelmiin. Esityksen perusteluissa on toisena säätämisjärjestysongelmana

6 mainittu, että 2 :n lakiehdotus tulisi asettamaan osan ulkomailla asuvista Suomen kansalaisista huonompaan asemaan kuin kotimaassa asuvat tai heihin rinnastetut kansalaiset ja että se tämän vuoksi olisi ristiriidassa hallitusmuodon 5 :n yhdenvertaisuusnormin kanssa. Hallitus esittää tässä kohden useita perusteluja, joiden se nähtävästi katsoo tukevan käsitystä, että kyseessä ei ole poikkeaminen hallitusmuodon 5 :stä. Nämä perustelut (ettei poisteta mahdollisuutta vaan tehdään se luvanvaraiseksi, että laeissa, joita perustuslakivaliokunta ei ole käsitellyt, on vastaavatapaisia erotteluja, että ehdotus liittyy Etasopimukseen ja että Tanskassakin on toteutettu järjestely samalla tavalla) ovat oikeastaan nähdäkseni kaikki sellaisia, että niillä ei ole tässä asiassa minkäänlaista kantavuutta. Olen kuitenkin lopputuloksesta samaa mieltä kuin hallitus. Syynä on se, että tällainen kotipaikkakriteeri perusteena kansalaisten erilaiselle kohtelulle juuri Suomessa olevien kiinteistöjen hankki-misoikeutta koskevassa asiassa mielestäni on täysin hyväksyttävä peruste. Tässä kohden voisi viitata yhteen perustuslakivaliokunnan aika lailla vanhaan kannanottoon, jossa asetelma ei ollut aivan vastaava mutta jossa omaksuttu linja mielestäni hyvin soveltuu tähänkin tapaukseen. Vuoden 1938 valtiopäivillä valiokunta antoi lausunnon ehdotuksesta, joka koski ulkomaalaisten ja eräiden yhteisöjen oikeutta omistaa kiinteää omaisuutta (PeVL 7, HE 102/38 vp). Lausunnossa valiokunta otti kantaa mm. säännökseen, jonka mukaan yhtiön hallituksen jäsenten tuli, jos valtioneuvosto ei myöntänyt poikkeusta, olla maassa asuvia Suomen kansalaisia. Tässä säännöksessä antamassaan lausunnossa valiokunta totesi tältä osin mm.: "Säännös ei ole myöskään ristiriidassa hallitusmuodon 5 :n vakuutetun yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa, koska ehdotetun säännöksen mukaan kaikkiin ulkomailla asuviin Suomen kansalaisiin nähden olisi voimassa sama sääntö ja kaikkiin kotimaassa asuviin Suomen kansalaisiin nähden myös noudatettaisiin samaa sääntöä. Kaikkiin nähden siis meneteltäisiin samanlaisissa olosuhteissa samalla tavoin." Nyt käsiteltävä ehdotus poikkeaa valiokunnan lausunnossa käsitellystä asetelmasta siinä, että tässä asetetaan ulkomailla asuvista kansalaisista muita edullisempaan asemaan ne, joilla on aikaisemmin ollut kotipaikka Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään viiden vuoden ajan. Minusta tällainen eronteko on tässä asiassa hyväksyttävä, koska tässäkin on, kuten 1939 valtiopäivilläkin olleessa asiassa, kysymys kansalaisilla Suomeen olevien siteyden kiinteyden käyttämisestä

7 erotteluperusteena, ja tällaisessa asiassa se on hyväksyttävä erotteluperuste. Esityksen perusteluissa on kolmantena kohtana, johon voi liittyä säätämisjärjestysongelmia, mainittu toisen lakiehdotuksen 12 :ään sisältyvä valtuus säätää tietyissä tilanteissa asetuksella lisäedellytyksiä 4 ja 5 :ssä tarkoitettujen kiinteistöjen hankinnalle ja lisäksi ulottaa hankkimisrajoitukset muihinkin kiinteistöihin. Tähän valtuuteen voidaan kohdistaa samantapaisia epäilyksiä kuin edellä on esitetty 1. lakiehdotuksen 12 ;stä. Tämän 2. lakiehdotuksen 12 on kuitenkin merkittävästi lievempi tapaus, ja mielestäni se on ongelmitta säädettävissä tavallisessa laissa. Merkittävänä voidaan pitää tässä jo sitä muodollista puolta, että jälkimmäisessä lain säännöksessä ei säädetä laissa edellytetyn säännöstön lakkauttamisesta ja taas ehkä käyttöön ottamisesta, vaan annetaan valtuus tiettyjen lisäehtojen asettamiseen tietyissä tilanteissa ja soveltamisalan laajentamiseen. Tätä merkittävämpää ehkä kuitenkin on se sisällöllinen puoli, että säännös osoittaa huomattavasti tarkemmin kyseisen valtuuden käyttöedellytykset ja sitoo asetettavat rajoitukset 2 momentissa siihen, että ne ovat tarpeen 1 momentissa tarkoitettujen vaikeuksien poistamiseksi. Vaikka asetuksenantovalta esitetyssä muodossakin on mielestäni säädettävissä tavallisessa laissa, näyttäisi kuitenkin asianmukaiselta, että säädettävien rajoitusten tarpeellisuutta ei sidottaisi 2 momentin tapaan vain sisällöllisesti vaan myös ajallisesti. Ajallinen rajaus tulee Eta-maiden asukkaiden suhteen jo Etasopimuksen 112 artiklan 2 kohdasta, mutta vastaava rajaus voitaisiin nähdäkseni 12 :n 2 momentissa helposti ulottaa kaikkiin 1 momentissa tarkoitettuihin lisärajoituksiin toisin sanoen rajoituksesta ei luoda valtuutta, joka antaa mahdollisuuden säätää pysyviä rajoituksia, jotka jäisivät voimaan siinäkin tapauksessa, että edellytykset vähitellen putoavat pois. Esityksen 2. lakiehdotuksen voimaantulosäännösten 1 momentin toisen virkkeen suhteen voidaan esittää nähdäkseni aivan samat toteamukset kuin edellä esitin 1. lakiehdotuksen voimaantulosäännöksestä.

Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus

Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 14.2.1997 klo 9.45 Esityslista 5/1997 vp 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 262/1996 vp laiksi eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä kuuluvien velvoitusten

Lisätiedot

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 9.00 HE 40/18 vp varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 9.00 HE 40/18 vp varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 25.5.2018 KELLO 9.00 HE 40/18 vp varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Esityksessä ehdotetaan uutta varhaiskasvatuslakia, jolla kumottaisiin

Lisätiedot

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Veli-Pekka Viljanen HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 7.10.2016 Perustuslakivaliokunnan sihteeristö

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Ympäristövaliokunnalle

Ympäristövaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 1/2004 vp Hallituksen esitys laiksi jätelain muuttamisesta sekä laiksi ajoneuvojen siirtämisestä ja romuajoneuvojen hävittämisestä annetun lain 4 :n muuttamisesta Ympäristövaliokunnalle

Lisätiedot

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO HE 224/16 vp laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO HE 224/16 vp laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta 1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 24.11.2016 KELLO 10.00 HE 224/16 vp laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta Käytettävissä olleen ajan lyhyyden vuoksi en ole voinut perehtyä

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 117 perjantaina kello 8.30

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 117 perjantaina kello 8.30 Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 117 perjantaina 11.12.1992 kello 8.30 1) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HE 343 laiksi valtion eläkelain muuttamisesta Valtiovarainministeriön kirjelmä. Asiantuntijoiden

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 119 keskiviikkona kello 9.00

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 119 keskiviikkona kello 9.00 Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 119 keskiviikkona 16.12.1992 kello 9.00 1) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HE 279 laiksi vapaakauppasopimuksissa ja muissa tullietuusjärj estelyissä sovellettavien

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 68 perjantaina klo 9.30

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 68 perjantaina klo 9.30 Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 68 perjantaina 18.9.1992 klo 9.30 1) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HE 103 laeiksi valtion virkamieslain sekä yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti 1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Lisätiedot

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 9.00 HE 202/17 vp siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 9.00 HE 202/17 vp siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi 1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 20.2.2019 KELLO 9.00 HE 202/17 vp siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 20.2.2019 KELLO 10.00 HE 203/17 vp laiksi sotilastiedustelusta

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 10 tiistaina kello ) HE 359/1992 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 10 tiistaina kello ) HE 359/1992 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 10 tiistaina 9.3.1993 kello 10.00 1) Nimenhuuto 2) Täysilukuisuus 3) HE 359/1992 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Asiantuntijoiden kuuleminen: - Professori

Lisätiedot

tarkasteltavaksi turvallisuuden edistämistä yleisellä paikalla

tarkasteltavaksi turvallisuuden edistämistä yleisellä paikalla 1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 17.2.2016 KELLO 9.30 HE 1/16 vp laeiksi rikoslain 2 a ja 9 luvun muuttamisesta sekä pysäköinninvalvonnasta annetun lain 3 :n muuttamisesta Esityksen keskeisiä asioita

Lisätiedot

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot

ESITYSLISTA 115/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA

ESITYSLISTA 115/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 115/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 13.12.2002 kello 09.00 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. U 50/2002 vp ehdotuksesta neuvoston säädöksen antamiseksi Euroopan poliisiviraston perustamisesta

Lisätiedot

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto Juha Lavapuro 6.10.2016 Kirjallinen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 72/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta

Lisätiedot

Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä.

Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 98/2010 vp Torstai 25.11.2010 kello 10.00-13.00 Läsnä pj. Kimmo Sasi /kok vpj. Jacob Söderman /sd (1 6, 7 osittain, 8 ja 9 ) jäs. Tuomo Hänninen /kesk (1 6, 7 osittain)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Juha Lavapuro

Juha Lavapuro Juha Lavapuro 17.11.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 111/2015 vp eduskunnalle laiksi eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE

ASIANTUNTIJALAUSUNTO PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Tämä asiakirja on muunnettu sähköiseen muotoon käyttämällä kuvanlukijalaitetta. Asiakirja on toimitettu vastaamaan asiasisällöltään alkuperäistä asiakirjaa. Teknisistä syistä asiakirjaan on saattanut jäädä

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun

Lisätiedot

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 146/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Pohjoismaisesta kulttuurirahastosta tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan HE 77/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään

Lisätiedot

Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Hallintovaliokunta

Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Hallintovaliokunta Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Hallintovaliokunta 10.2.2017 Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström Laki puolustusvoimista 2 Puolustusvoimien tehtävät Puolustusvoimien tehtävänä on: 1) Suomen

Lisätiedot

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 9.30 HE 114/17 vp laiksi toisen kotimaisen kielen kokeilusta perusopetuksessa

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 9.30 HE 114/17 vp laiksi toisen kotimaisen kielen kokeilusta perusopetuksessa 1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 11.10.2017 KELLO 9.30 HE 114/17 vp laiksi toisen kotimaisen kielen kokeilusta perusopetuksessa Esityksen perustelujen alun mukaan esityksellä mahdollistettaisiin kielikokeilu,

Lisätiedot

HE 147/2017 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

HE 147/2017 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Veli-Pekka Viljanen HE 147/2017 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI HE 11/2018 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI ANNETUN HALLITUKSEN ESITYKSEN (HE 147/2017

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunta ei esityksestä antamassaan mietinnössä tarkastellut tätä kohtaa (pevm 25/94 vp, s.7). - - - - - - -

Perustuslakivaliokunta ei esityksestä antamassaan mietinnössä tarkastellut tätä kohtaa (pevm 25/94 vp, s.7). - - - - - - - 1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 20.10.2015 KELLO 10.00 HE 32/15 vp laiksi verotuksen oikaisemisesta oma-aloitteisesti annettujen tietojen perusteella vuonna 2016. Lakiehdotus sisältää ns. tehokasta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua

Lisätiedot

Juha Lavapuro Lausunto

Juha Lavapuro Lausunto Juha Lavapuro 15.9.2017 Lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asiat: Valtioneuvoston U-kirjelmä U46/ 2017 vp eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (keskitetty

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 67/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain

HE 67/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain HE 67/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhdenvertaisuuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain säännöstä menettelystä,

Lisätiedot

Juha Lavapuro Lausunto. Eduskunnan kanslialle. Eduskunnan kanslia on pyytänyt minulta valtiosääntöoikeudellista arvioita kahdesta kysymyksestä:

Juha Lavapuro Lausunto. Eduskunnan kanslialle. Eduskunnan kanslia on pyytänyt minulta valtiosääntöoikeudellista arvioita kahdesta kysymyksestä: Juha Lavapuro Lausunto Eduskunnan kanslialle Eduskunnan kanslia on pyytänyt minulta valtiosääntöoikeudellista arvioita kahdesta kysymyksestä: 1) Onko kansanedustajan toimesta Euroopan parlamentin jäseneksi

Lisätiedot

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 13.10.2017 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä

Lisätiedot

kello ) Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus toiminnastaan vuonna 1992 (K 9) - I käsittely jatkuu. Prof. Rosasin lausunto.

kello ) Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus toiminnastaan vuonna 1992 (K 9) - I käsittely jatkuu. Prof. Rosasin lausunto. Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 84 tiistaina 9.11.1993 kello 10-00 1) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HE 257 laiksi Metsähallituksesta - Ilmoitetaan saapuneeksi. Eduskunnan päätöksen mukaan perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle Olli Mäenpää 4.10.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta sekä yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 7 ja :n muuttamisesta PERUSTELUT ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ annettuun lakiin

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön

Lisätiedot

LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015

LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015 OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015 Työ-ja elinkeinoministeriö TEM/1924/00.04.01/2014 LÄHETETTYJEN TYÖNTEKIJÖIDEN DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANOA KOSKEVAN DIREKTIIVIN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VAPAATA

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992. klo 9.00

Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992. klo 9.00 Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992 klo 9.00 1) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HB 77 laiksi työllisyyslain väliaikaisesta muuttamisesta - Eduskunnan lausuntopäätös - I käsittely.

Lisätiedot

Tilannekatsaus Harri Jokiranta

Tilannekatsaus Harri Jokiranta Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1307/031/2018 Tietosuojavaltuutetun lausunto 25.4.2018 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta MmV@eduskunta.fi Maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt tietosuojavaltuutetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten

Lisätiedot

1992 vp - HE 312 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 312 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 312 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eläkesäätiölain 8 ja 9 :n, merimieseläkelain 35 ja 42 :n sekä työttömyyskassalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Tuula Vilenius tuula.vilenius@oikeus.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Dnro 1529/5/12. Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö (VM037:00/2012) Lausuntonani esitän kohteliaimmin seuraavan.

Dnro 1529/5/12. Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö (VM037:00/2012) Lausuntonani esitän kohteliaimmin seuraavan. EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES 8.5.2012 Dnro 1529/5/12 Valtiovarainministeriö valtiovarainministeriö@vm.fi Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö 30.3.2012 (VM037:00/2012) LAUSUNTO AUKIOLOSASETUKSEN

Lisätiedot

Kokonaisarvio valmiuslain ja perustuslain 23 :n suhteesta

Kokonaisarvio valmiuslain ja perustuslain 23 :n suhteesta Kokonaisarvio valmiuslain ja perustuslain 23 :n suhteesta VN TEAS -rahoitushakuinfo Säätytalo 13.10.2016 1 Perustiedot tutkimusrahoituksesta VN TEAS = valtioneuvoston päätöksentekoa tukeva selvitys- ja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 25/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 82 ja 84 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12 Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.3.2018 klo 12 Tommi Nieppola, LVM, erityisasiantuntija 1 Nykytilan arviointi Arvoisa puheenjohtaja,

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 33/2010 vp. siirrettäisiin asetuksesta lakiin. Esityksen tarkoituksena on saattaa keskusta koskevat säännökset vastaamaan perustuslain vaatimuksia

HE 33/2010 vp. siirrettäisiin asetuksesta lakiin. Esityksen tarkoituksena on saattaa keskusta koskevat säännökset vastaamaan perustuslain vaatimuksia HE 33/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mittatekniikan keskuksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi mittatekniikan keskuksesta annettua lakia. Ehdotettavat muutokset

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Esityksen eniten tarkastelua vaativa asia - myös valtiosäännön kannalta - on nähdäkseni

Esityksen eniten tarkastelua vaativa asia - myös valtiosäännön kannalta - on nähdäkseni 1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 6.3.2019 KELLO 9.00 HE 14/18 vp maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-. ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten suurelle valiokunnalle.

Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten suurelle valiokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 21/2002 vp Tiistai 12.3.2002 kello 10.00 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. U 7/2002 vp ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi (rasismin ja muukalaisvihan vastainen

Lisätiedot

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014 Ii OIKEUSMINISTERiÖ Kriminaaltpoliittinen osasto Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun

Lisätiedot

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen

Lisätiedot

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Tanner-Suonpää sari.tannersuonpaa@tvk.fi

Lisätiedot