Ensimmäiset vuokralaiset muuttivat sisään helmikuussa 2014, jolloin myös ravintola- ja aulapalvelut käynnistyvät.
|
|
- Maija Hakola
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 2
3 Turun Pitkämäkeen valmistunut kahdeksankerroksinen Nereis Business Garden on kestävästä yhteiskuntarakentamisesta tunnetun pohjoismaisen Peab konsernin toteuttama korkeatasoinen toimistorakennus, johon kuuluu kiinteänä osana ISS:n tarjoama laaja, käyttäjälähtöinen palvelukokonaisuus. Ensimmäiset vuokralaiset muuttivat sisään helmikuussa 2014, jolloin myös ravintola- ja aulapalvelut käynnistyvät. Nereis Business Gardenissa on eri kokoisia toimistotiloja, sillä n. 9000m2:n kerrokset ovat helposti jaettavissa jopa 4 yksikköön. Suunnitteluratkaisut mahdollistavat tehokkaan tilankäytön. Päävuokralainen Deltamarin vuokraa noin 45% tiloista. Nereis Business Garden on LEED Gold ympäristösertifioitu, sijaitsee erittäin näkyvällä paikalla. Nereis Business Gardeniin on helppo tulla niin omalla autolla kuin julkisilla liikennevälineilläkin. Kohteessa on laadukas lounasravintola, catering-palvelut, yhteiskäyttöinen neuvottelukeskus ja aulapalvelut. Lisäksi ISS toimittaa kullekin yritykselle räätälöitävän palvelukokonaisuuden. 3
4 LEED GOLD YMPÄRISTÖSERTIFIKAATTI Nereis Business Gardenin käyttäjälle LEED Gold- sertifiointi tarkoittaa mm. miellyttävää ja terveellistä työympäristöä. Erityistä huomiota on kiinnitetty puhtaaseen sisäilmaan, lämpötilan tasaisuuteen, hyvään akustiikkaan ja valaistukseen. Vuokralaiset voivat itse vaikuttaa omien tilojensa energiankulutukseen seuraamalla sähkön-, lämmön- ja vedenkulutustaan sekä säätämällä lämmitystä ja jäähdytystä. Myös liikenteellisesti hyvä sijainti on tärkeä ympäristö- ja viihtyvyystekijä ja helpottaa logistiikkaa ja työmatkaliikennettä. Turun kauppatorille on matkaa alle kolme kilometriä ja rautatieasema ja satama ovat lähietäisyydellä. Nereis Business Gardeniin pääsee hyvin kaikista ilmansuunnista ja myös julkisilla kulkuvälineillä. Perille on pyörätie ja alakerrassa on pyöräsuoja sekä peseytymis- ja pukeutumistiloja henkilökunnalle. Kauppoja ja muita palveluja löytyy Nereis Business Gardenia vastapäätä ja postikeskus on aivan vieressä. 4
5 1.kerroksessa keskitetyt palvelut kuten vastaanotto- ja neuvontapiste, erikseen vuokrattavat kokous- ja kabinettitilat sekä hyvätasoinen lounas- ja tilausravintola. Vapaana toimisto/liiketilaa 243,5m2 2. kerroksessa toimitilaa ja vapaana 384,5m2 3. kerroksessa toimitilaa vapaana 909 m2. 4. kerroksessa toimitilaa vapaana 909 m2. Kellarikerroksessa väestönsuojat, tekniset tilat, sosiaalitiloja sekä varastohuoneita. Vapaana varastotilaa 134m2.. Pihalla n. 120 autopaikkaa ja lisäksi autotallissa vuokrattavia paikkoja. 5
6 RAVINTOLA NEREIDI RAVINTOLA-, KAHVILA-, CATERING JA JUHLAPALVELUT Nereis Business Gardenissa katutason tiloissa toimii tasokas ja viihtyisä henkilöstöravintola - Ravintola Nereidi. Ravintola toiminnoista vastaa Arkea. Sana Nereidi tulee kreikkalaisesta mytologiasta ja se tarkoittaa merenneitoa. Lounas on työpäivän tärkein tauko. Silloin on hyvä hetki hengähtää ja tulla nauttimaan maistuvaa ja terveellistä lounasruokaa. Nereidistä saat myös herkullisia Take away tuotteita, pikkusuolaisia ja makeita herkkuja, joista saat energiaa ja hyvää oloa kiireiseenkin päivään. Kupillinen höyryävän kuumaa kahvia tai luomuteetä virkistää mieltä. Nereidissä tarjolla on aina tuoretta kahvia! Ravintola Nereidin kautta myös monipuoliset catering-palvelut, juhlat ja muut tilaisuudet. Kysy lisää ravintola.nereidi@arkea.fi tai Tervetuloa! 6
7 MONIPUOLISET KÄYTTÄJÄ- JA YLLÄPITOPALVELUT -ISS Käyttäjäpalvelut Siivouspalvelut Kokous- ja konferenssipalvelut Kokoustarjoilut Puhelinvaihde Toimistotarvikkeet ja sisäinen logistiikka Catering Vartiointi IT palvelut Postitus ja DHL palvelu Työympäristön kehittämispalvelut Tilasuunnittelu- ja muutospalvelut Muuttopalvelut Kalustuspalvelut 7
8 NEREIS BUSINESS GARDEN pihapaikat VARATTU VAPAA 8
9 NEREIS BUSINESS GARDEN Autohallipaikat VARATTU VAPAA 9
10 NEREIS BUSINESS GARDEN Autokansipaikat VARATTU VAPAA 10
11 NEREIS BUSINESS GARDEN Kellarin varastotilat VAPAA 11
12 AULAPALVELU 241 m2 NEUVOTTELUKESKUS 12
13 2. VARATTU Vapaana 384,5 m2 13
14 3. JA 4. KERROS VAPAA 909 m2 14
15 NEREIS BUSINESS GARDEN KALUSTAMISSUUNNITELMALUONNOS -YHTEENVETO VAPAA 909 m2 15
16 NEREIS BUSINESS GARDEN KALUSTAMISSUUNNITELMALUONNOS, VE 1 VAPAA 909 m2 16
17 NEREIS BUSINESS GARDEN KALUSTAMISSUUNNITELMALUONNOS, VE 1 VAPAA 909 m2 17
18 NEREIS BUSINESS GARDEN KALUSTAMISSUUNNITELMALUONNOS, VE 2 18
19 NEREIS BUSINESS GARDEN KALUSTAMISSUUNNITELMALUONNOS, VE 2 VAPAA 909 m2 19
20 NEREIS BUSINESS GARDEN KALUSTAMISSUUNNITELMALUONNOS, VE 3 20
21 NEREIS BUSINESS GARDEN KALUSTAMISSUUNNITELMALUONNOS, VE 3 21
22 Yhteystiedot: Sirpa Lindholm, Helsinki p Tuomas Vataa, Turku p Peab Oy, Turku Pitkämäenkatu 11 B TURKU 22
Aviabulevardi I Asiantuntijan asemapaikka
Aviabulevardi I Asiantuntijan asemapaikka Kehärata Aviabulevardi Helsingin keskusta Aviapolis saavutettavuus junalla Kehärata aloittaa liikennöinnin heinäkuussa 2015 5 uutta asemaa ja 3 asemavarausta Yhdistää
Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11
Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Vaivattomasti perille. E12 VANTAA 45 E75 Sijainti Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä.
23.5.2012 Lintulahti Corner. Lintulahti Corner
Lintulahti Corner Lintulahti Corner Lintulahti Corner Osoite: Kaikukatu 6, Helsinki Rakennusoikeus: 13 360 kem2 Kerroksia: 8 + kaksi kellaria Kerroskoko: toimistokerros 1 630m2 Pysäköinti: 120 autopaikkaa
Kiinteistö Oy Sinimäentie 10 Sinimäentie 10, 02630 Espoo
Kiinteistö Oy Sinimäentie 10 Sinimäentie 10, 02630 Espoo Arkkitehtuuriltaan näyttävä Sinimäentie 10 sijaitsee Sinimäen alueella Espoossa näkyvällä paikalla Turun moottoritien vieressä, Kehä I:n ja Kehä
Sijainti Aviapolis 10.6.2014
Aviabulevardi Sijainti Aviapolis Aviapolis saavutettavuus junalla Kehärata aloittaa liikennöinnin vuonna 2015 4 uutta asemaa ja 4 asemavarausta Yhdistää Vantaankosken lähijunaradan päärataan Hiekkaharjun
Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä
EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille
Oikea alusta yrityksesi kasvulle
Oikea alusta yrityksesi kasvulle www.businessgarden.fi Eventes Business Garden II Rauhalanpuisto 7, 00230 Espoo Eventes Business Garden II nousee Matinkylään Länsiväylän varrelle Muutaman sadan metrin
Lönnrotinkatu 11. Helsinki
Lönnrotinkatu 11 Helsinki Lönnrotinkatu 11, sijainti E12 VANTAA 45 E75 Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä. 600 metrin säteellä sijaitsevat mm.
Derby Business Park. Tarvonsalmenkatu 15-17 02600 Espoo
Derby Business Park Tarvonsalmenkatu 15-17 02600 Espoo 2 Laadukas ja tehokas toimitilakohde merellisessä ympäristössä Turunväylän varrella Derby lyhyesti Espoon ja Helsingin rajalla Turunväylän varrella
Kauppakeskus Family Center. Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, Lappeenranta
Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, 53100 Lappeenranta Kauppakeskus Family Center Laadukkaat tarjoajat, reilut parkkialueet ja hyvä ruoka - Family Center Lappeenranta.
Trooli - Panimokatu 4. Laadukasta toimitilaa trendikkäällä sijainnilla Kalasatamassa Panimokatu 4, Kalasatama, Helsinki
Laadukasta toimitilaa trendikkäällä sijainnilla Kalasatamassa Panimokatu 4, Kalasatama, 00580 Helsinki Trooli - Panimokatu 4 Kalasataman Trooliin kuuluva Panimokatu 4 on moderni ja palveleva toimistokiinteistö,
Toimistot. Kaivokatu 8 ja Keskuskatu 6 00100 Helsinki
Kaivokatu 8 ja Keskuskatu 6 00100 Helsinki Sijainti Citycenter sijaitsee kaupungin parhaalla paikalla Kaivokadun ja Keskuskadun kulmassa rautatieasemaa vastapäätä. Kohde on saavutettavissa helposti kaikilla
Panorama Tower Espoo - Leppävaara
Panorama Tower Espoo - Leppävaara Loistavia liiketiloja Espoossa Panorama Towerin näyttävät sekä korkeatasoiset toimisto- ja liiketilat palvelevat yrityksesi liiketoimintaa alle 20 minuutin päässä Helsingistä
Saari mahdollisuuksien meressä. Vuokrattavana laadukasta toimitilaa. Saari Business House. Melkonkatu 22 / Itälahdenkatu 21, Helsinki.
Saari mahdollisuuksien meressä. Vuokrattavana laadukasta toimitilaa Saari Business House Melkonkatu 22 / Itälahdenkatu 21, Helsinki menestystekijä Monipuolisia toimitilaratkaisuja merellisessä Lauttasaaressa.
Kiinteistö Oy Helsingin Kumpulantie 3 Kumpulantie 3, Helsinki
HYVÄT TILAT HYVÄT TILAT Kumpulantie 3 sijaitsee suositulla työpaikka-alueella Helsingin Vallilassa. Näyttävä julkisivu avautuu Teollisuuskadulle päin. Rakennus muodostuu vuonna 1952 rakennetusta ja vuosina
TK21 Teollisuuskatu 21. Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki
Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki TK21 Teollisuuskatu 21 TK21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa haluttua toimitilaa edustavin palveluin vilkkaassa
Trooli - Lautatarhankatu 10. Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, Helsinki
Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, 00580 Helsinki Trooli - Lautatarhankatu 10 Lautatarhankatu 10 on moderni toimistokiinteistö, joka sijaitsee
Liikekeskus Liikerata
Liikerata on Riihimäen juna- ja linja-autoaseman yhteydessä sijaitseva liikekiinteistö Eteläinen Asemakatu 2a, Jokikylä, 11130 Riihimäki Liikekeskus Liikerata Riihimäen matkakeskus tavoittaa päivittäin
Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11
Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Vaivattomasti perille. E12 VANTAA 45 E75 Sijainti Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä.
KEILARANTA 1. aivan kiinteistön tontin rajalle ja kiinteistöstä tulee olemaan maanalainen yhteys suoraan metroon.
KEILARANTA 1 Toukokuussa 2012 valmistunut toimistokiinteistö Suunnittelussa on huomioitu kestävän kehityksen periaatteet ja tilat on rakennettu käyttäen uusinta rakennustekniikkaa. Kiinteistölle on haettu
Helsingin Runeberginkatu 5. Näköalapaikka keskellä Helsinkiä Runeberginkatu 5, Kamppi, Helsinki
Näköalapaikka keskellä Helsinkiä Runeberginkatu 5, Kamppi, 00100 Helsinki Helsingin Runeberginkatu 5 Perusparannushankkeen läpikäynyt Autotalokorttelin Runskivuori-toimistotalo sijaitsee keskeisellä paikalla
Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi
Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE Muuntojoustavat tilat Tampereen sydämessä Tulli Business Park on kolmannen sukupolven toimitilaympäristö Tampereen sydämessä. Ihmiskeskeiset Stress Free Area -tilaratkaisut
Liikekeskus Liikerata
Liikerata on Riihimäen juna- ja linja-autoaseman yhteydessä sijaitseva liikekiinteistö Eteläinen Asemakatu 2a, Jokikylä, 11130 RiihimÄki Liikekeskus Liikerata Riihimäen matkakeskus tavoittaa päivittäin
Helsingin Hiomotie 5
Hiomotie 5, Pitäjänmäki 00380, Helsinki OP Kiinteistösijoitus Oy Kohde-esittely Helsingin Pitäjänmäessä sijaitseva avaria tilaratkaisuja mahdollistava toimistokiinteistö. Hiomotie 5 on toimitilakohde,
PAREMPAA TYÖPÄIVÄÄ ENTISTÄ VIIHTYISÄMMÄSSÄ YMPÄRISTÖSSÄ.
E N S I M M Ä I N E N SY N T Y I U U D E L L E E N. PAREMPAA TYÖPÄIVÄÄ ENTISTÄ VIIHTYISÄMMÄSSÄ YMPÄRISTÖSSÄ. 5 TOIMISTOTALOA LÄHES 1000 PYSÄKÖINTIPAIKKAA ERINOMAINEN SIJAINTI TAPIOLASSA VIIHTYISÄ, SKANDINAAVINEN
Tampereen Biokatu 10. Omien toiveiden mukaan muokattavissa oleva toimistokiinteistö Biokatu 10, Kauppi, Tampere
Omien toiveiden mukaan muokattavissa oleva toimistokiinteistö Biokatu 10, Kauppi, 33520 Tampere Tampereen Biokatu 10 Biokatu 10 on seitsenkerroksinen laadukas toimistokiinteistö Tampereen Kaupissa, joka
Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä
EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille
Pronssitie 1 LASSILA / HELSINKI. sponda.fi
Pronssitie 1 LASSILA / HELSINKI Monipuoliset tilat ja hyvä sijainti Pronssitie 1 sijaitsee Helsingissä Lassilan kaupunginosassa hyvien liikenneyhteyksien varrella, juna-aseman välittömässä läheisyydessä.
Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki
Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, 00100 Helsinki Mikonkatu 13 Mikonkatu 13 Helsingin ydinkeskustassa, vain muutaman askeleen päässä Rautatieasemasta ja keskellä
Harkkokuja 2 AVIAPOLIS / VANTAA. sponda.fi
Harkkokuja 2 AVIAPOLIS / VANTAA Uudiskohde Aviapoliksen nopeasti kasvavalla yritysalueella Harkkokuja sijaitsee Vantaan Aviapoliksen nopeasti kasvavalla yritysalueella, Helsinki- Vantaan lentokentän läheisyydessä.
Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi
Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Leena Manner Markkinointipäällikkö SRV 11.12.2013 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto, tuotanto ja logistiikka
Kutojantie 2 KILO / ESPOO. sponda.fi
Kutojantie 2 KILO / ESPOO Toimivat tilat Kilon toimistoalueella Tämän Espoon Kilon toimistoalueella sijaitsevan toimitilakiinteistön palvelut sekä saavutettavuus ovat erinomaiset. Kilon Ritarina tunnettu
Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO. sponda.fi
Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO Muuntojoustavaa toimistotilaa kehittyvässä Leppävaarassa Tässä Leppävaaran Mäkkylän alueella sijaitsevassa toimistokiinteistössä on yhteensä 8 242 m² muuntojoustavaa
A V I A T O W E R m o v e t o a n e w l e v e l
AV IA move to a new level TOWER Uutta muotokieltä ja ekologista ajattelua edustava Avia Tower tarjoaa käyttäjilleen inspiroivan ja muunneltavan työympäristön. Avia Tower kohoaa Vantaalle Aviapoliksen liike-
Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi
Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Jenita Kokkoniemi SRV 1.4.2014 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto ja tarpeen mukaisesti aputilat (huolto, showroom,
ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS
1 Kiinteistö M² ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS PK²:n suuri rakennusala on onnistuneesti sijoitettu julkisivultaan ja massoittelultaan puutarhakaupungin mittakaavaan. Maanpäälliset kuusi kerrosta on jaettu
Eteläesplanadi 8. Helsinki ydinkeskusta
Eteläesplanadi 8 Helsinki ydinkeskusta Vuoden 2016 lopussa vapautuva arvokiinteistö Helsingin ydinkeskustassa. Uuden käyttäjän tarpeen mukaan muunneltavia toimistotiloja 50 300 henkilön organisaatiolle.
Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä
Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Meren rannalle Keilaniemen sydämeen nousee uusi, kestävän kehityksen periaatteella toteutettava toimistokiinteistö. Keilaranta :n uudisrakennuksen suunnittelussa on
VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy
VALIMO Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO s 3-5 PERUSTIEDOT s 6-8 MUUNNELTAVAT TILAT s 9-11 VIIHTYISÄ TYÖYMPÄRISTÖ 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Valimon uusi toimitilakokonaisuus sijoittuu
Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä
Toimistotalo Ylitse muiden 26 kerrosta Noin 3000 työpistettä metro 2015 Kaukokatsei sen valinta Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee olemaan
Vuosaaren Rahtarinpuisto. Loistokuntoista, muuttovalmista tilaa Vuosaaren sataman portin vieressä. Rahtarinkatu 5, Vuosaaren satama, Helsinki
Loistokuntoista, muuttovalmista tilaa Vuosaaren sataman portin vieressä. Rahtarinkatu 5, Vuosaaren satama, 00980 Helsinki Vuosaaren Rahtarinpuisto Vuosaaren Rahtarinpuisto on helmikuussa 2009 valmistunut
Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä
To i m i s t o ta l o Ylits e muiden Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 Kau ko kat s e i Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee
Itämerenkatu 23 RUOHOLAHTI / HELSINKI. sponda.fi
Itämerenkatu 23 RUOHOLAHTI / HELSINKI Joustavat toimitilat yrityksesi tarpeisiin Ruoholahden Ankkurissa yritysten käytössä ovat monipuoliset palvelut, ja tilat muunnellaan aina asiakkaan toiveiden mukaisiksi.
Apollo Business Center
Apollo Business Center Vuokrattavien tilojen esittely Syyskuu 2019 Turunväylä Apollo Business Center yrityspuisto Vänrikinkuja 2, 02600 Espoo Keskeinen sijainti Apollo Business Center sijaitsee Espoossa
NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN
UUSIA TOIMITILAT NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN TERVETULOA HILLS BUSINESS PARKIIN Inspiroiva ja viihtyisä työympäristö on nykyajan toimitilojen kulmakivi. Oivat ratkaisut tähän tarjoaa
Käpylän elävä keskipiste
Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Hiekkakivellä päällystetty rakennus on 1980-luvun tyylin ja Helmer Stenrosin arkkitehtuurin komea toteutus, talo, joka jää mieleen. Mäkelänkatu 91 rakennettiin
Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi
Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI Paras paikka bisnekselle Helsingin ytimessä, Narinkkatorin reunalla seisoo Einari Teräsvirran vuonna 1977 suunnittelema kolossaalinen talo. Sen suojellun julkisivun taakse
Aku Korhosentie 10 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi
Aku Korhosentie 10 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI Toimitiloja luonnon lähellä sijainnista ja huipputeknologiasta tinkimättä Upea Estradi tuo yrityksesi näköalapaikalle Kehä I:n ja Hämeenlinnan väylän varteen,
K o y E l i m ä e n k a t u 1 5
KOy Helsingin Elimäenkatu 15 Kiinteistö Rakennus on valmistunut vuonna 1974 ja peruskorjattu 1990-luvun lopulla. Kiinteistön tilat soveltuvat sekä toimisto- että pienteolliseen käyttöön. Tilat ovat viimeksi
Aviapolis. 12.4.2012 Aviapolis
Aviapolis Aviapolis Osoite: Tietotie, Vantaa Rakennusoikeus: 10 500 m 2 Pysäköinti: Valmistuminen: Nopea aloitusvalmius. 420 autopaikkaa viereisessä autohallissa 2 vuotta aloituspäätöksen jälkeen Aviapolis
OSA 01 RAKENNUS & HISTORIA OSA 02 PALVELUT & SIJAINTI 14 OSA 03 POHJAKUVAT
02 OSA 01 RAKENNUS & HISTORIA 08 OSA 02 PALVELUT & SIJAINTI 14 OSA 03 POHJAKUVAT OSA 01 Viihdettä, nautintoja ja modernit toimistotilat. K25 yhdistää tämän päivän työelämän toiminnot boutique-tyylisiin,
Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki
Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki Helsingin Teollisuuskatu 21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa edustavaa, hyväkuntoista toimitilaa
KEILARANTA 4 // ESPOO
KEILARANTA 4 // ESPOO TERVETULOA KEILARANTAAN KeIlaranta 4 Keilaranta 4 on seitsemänkerroksinen toimistorakennus Keilaniemessa, joka tullaan saneeraamaan täydellisesti vuoden 2015 aikana. Keilaranta 4
tilat ja muuntelumahdollisuudet
Miestentie 1 tilat ja muuntelumahdollisuudet Vuonna 1986 rakennetussa talossa on yhteensä n. 6 500 neliötä vuokrattavaa tilaa. Rakennuksessa on 3 henkilöhissiä ja tavarahissi. Autopaikkoja on yhteensä
NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN
UUSIA TOIMITILAT NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN TERVETULOA HILLS BUSINESS PARKIIN Inspiroiva ja viihtyisä työympäristö on nykyajan toimitilojen kulmakivi. Oivat ratkaisut tähän tarjoaa
Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus
PÄIVÄMÄÄRÄ: 1.4.2019 Myydään suosittu kahvila-lounasravintola Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus +358 44 7415716 Yritys: Kahvila Wanha Postitalo Nilsiäntie 76, 73300 Nilsiä www.wanhapostitalo.fi Perustamisvuosi:
Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi
Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara Sointuvaa tilaa Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa www.toimitilat.lahitapiola.fi Tavataan Sellon kulmilla Sointu eli entinen Lähivakuutustalo sijaitsee Ratsukadun
Kumpulantie 11 VALLILA / HELSINKI. sponda.fi
Kumpulantie 11 VALLILA / HELSINKI Toimiva toimistokokonaisuus hyvine palveluineen Modernit tilat, hyvät tavarankuljetusmahdollisuudet sekä alueen monipuoliset palvelut takaavat toimivan kokonaisuuden hyvien
L O I STAVAT V I I S I TÄ H T E Ä
L O I STAVAT V I I S I TÄ H T E Ä S I J A I N T I P R O F I L O I Aktiivinen alue Leppävaara on yksi Suomen nopeimmin kasvavista yrityskeskittymistä. Ja syystäkin. Se on strategisesti loistavassa kohdassa,
Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki
Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki Helsingin Teollisuuskatu 21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa edustavaa, hyväkuntoista toimitilaa
yhteenveto YHTEYSHENKILÖMME: Genesta / Tomi Kaukinen +358 (0)40 356 44 74 tomi.kaukinen@genesta.fi
Miestentie 1 yhteenveto MIESTENTIE 1, 02150 ESPOO Miestentie 1 sijaitsee keskeisellä paikalla Otaniemen, Tapiolan ja Keilaniemen alueiden yhtymäkohdassa Kehä I:n varrella. Lähimmät naapurit ovat Aaltoyliopiston
TYÖPAJA. Helsingin Työpajankatu 13 Monitilatoimisto
TYÖPAJA Helsingin Työpajankatu 13 Monitilatoimisto Työpaja tarjoaa yritystoiminnalle persoonalliset ja joustavat puitteet keskeisellä sijainnilla Helsingin Kalasatamassa. Työpaja koostuu muunneltavista
Tervetuloa Työpajaan, uuden ajan työpaikkaan!
Tervetuloa Työpajaan, uuden ajan työpaikkaan! Täällä muunneltavat toimistotilat, viihtyisät yhteiskäyttötilat, monipuoliset palvelut ja erinomainen sijainti muodostavat kokonaisuuden, jollaista kaikki
Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO
Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO HIOMO s 3-4 PERUSTIEDOT s 5-11 MUUNNELTAVAT TILAT s 12 LISÄTIEDOT 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Hiomon toimitilakokonaisuus sijoittuu Pitäjänmäen keskeiselle
KEILARANTA 4-6-8 // ESPOO
KEILARANTA 4-6-8 // ESPOO TERVETULOA KEILARANTAAN THINK Think on kolmen seitsemänkerroksisen rakennuksen toimistocampus Keilaniemessä. Talot on modernisoitu vuosina 2010-2013. Valtaosa toimistotiloista
MYYDÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ LIEKOLANKATU 13 SASTAMALA
MYYDÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ LIEKOLANKATU 13 SASTAMALA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Liekolankatu
Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO. sponda.fi
Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO Valoisaa ja modernia työskentelytilaa bonuksena edustussauna Espoon Friisilässä sijaitseva kiinteistö on osa kolmen erillistalon muodostamaa harmonista kokonaisuutta. Toimistotalossa
Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO
Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO HIOMO s 3-4 PERUSTIEDOT s 5-10 MUUNNELTAVAT TILAT s 11-12 VIIHTYISÄ TYÖYMPÄRISTÖ s 13 LISÄTIEDOT 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Hiomon toimitilakokonaisuus
Arvokiinteistö vuodesta 1927
Arvokiinteistö vuodesta 1927 Historia Arkkitehti Carl Armfelt suunnitteli kiinteistön alun perin asuinkäyttöön vuonna 1890, minkä jälkeen vuonna 1927 arkkitehti Ole Gripenberg piirsi talon toimistotaloksi.
Etusivu Sijainti Toimitilat Ota Yhteyttä VALIMO 1
Pitäjänmäen paraatipaikalla sijaitseva Valimotie 1 tarjoaa muuntojoustavaa ja tehokasta toimistotilaa. Tilat kunnostetaan käyttäjien toiveiden mukaan viihtyisiksi ja tehokkaiksi. Seitsemänkerroksisen rakennuksen
Sörnäistenkatu 2 HERMANNI / HELSINKI. sponda.fi
Sörnäistenkatu 2 HERMANNI / HELSINKI Modernit, valoisat toimitilat Teurastamon naapurissa Aktiivinen urbaanin elämän keskus Teurastamo elävöittää tämän Sörnäisissä sijaitsevan modernin kiinteistön naapurustoa.
KALASATAMAN by Lindström Invest
Kumm eli MAN ström Invest Lindström Invest Oy Lautatarhankatu 6 00580 Helsinki puh. 09 2514 6100 www.lindstrominvest.fi Haluatko työskennellä täyden palvelun Business Parkissa? Ainutlaatuiset ja viihtyisät
TYÖPAJA. Helsingin Työpajankatu 13 Monitilatoimisto
TYÖPAJA Helsingin Työpajankatu 13 Monitilatoimisto Työpaja tarjoaa yritystoiminnalle persoonalliset ja joustavat puitteet keskeisellä sijainnilla Helsingin Kalasatamassa. Työpaja koostuu muunneltavista
Arvokiinteistö vuodesta 1927
Arvokiinteistö vuodesta 1927 Historia Arkkitehti Carl Armfelt suunnitteli kiinteistön alun perin asuinkäyttöön vuonna 1890, minkä jälkeen vuonna 1927 arkkitehti Ole Gripenberg piirsi talon toimistotaloksi.
Kasarmikatu 36 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI. sponda.fi
Kasarmikatu 36 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI Tehokkaat pohjaratkaisut Kasarmitorin laidalla Kasarmikatu 36 sijaitsee Helsingin keskustassa, historiaa henkivän Kasarmitorin laidalla. Aluetta luonnehtii merelliseen
VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko
SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun
ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI
ETELÄESPLANADI 8, HEINKI Amanda on historiallinen arvokiinteistö Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulmassa. Talo on perinteisesti tunnettu rahoitusmaailman kohtaamispaikkana. Esplanadin puoleinen kolmikerroksinen
Täyden palvelun senioritalo Attendo Korkeavuori
Täyden palvelun senioritalo Attendo Korkeavuori Attendo Korkeavuori on helmikuussa 2019 Kotkaan valmistuva laadukas ja viihtyisä täyden palvelun senioritalo, joka on tarkoitettu ikäihmisille, joilla on
TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin 3000. työpistettä. metro 2015
TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 KAU KO KAT S E I S E N VAL I N TA Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle p aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus
Ratinankuja 1 RATINA / TAMPERE. sponda.fi
Ratinankuja 1 RATINA / TAMPERE Coworking-hubi Tampereella MOW Supernova coworking-hubi tarjoaa tilaa työlle, ajattelulle ja kokouksille. Meiltä löydät inspiroivat työtilat 1-20 henkilön tarpeisiin. Valoisat
Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki
Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia vuokraa: NYKYAIKAISTA TOIMITILAA 20-400 henkilön organisaatioille fenniatilat.fi/sentnerikuja1 Tilaratkaisut Sentnerikuja 1 sisältää vuokrattavia
VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne
VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT Tilanne 6.4.2016 TOIMITILAT (kaikki kaupungin omistamien tilojen vuokrat alv 0% ) 1. MUOTI - OJAN TILAT, Oulaistenkatu 32, Oulainen - käyttötarkoitus Liiketila
Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille.
Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille. Päivitetty 6/015 Teollisuustilat Toimitilan kuvaus Sijainti Myynti/ vuokraus Yhteystiedot
The Plaza to be. PILKE ja HEHKU Plaza Business Parkin parhaat toimitilat odottavat sinua. PILKE JA HEHKU kiinteistömme yrityskeskittymässä
The Plaza to be. PILKE ja HEHKU Plaza Business Parkin parhaat toimitilat odottavat sinua. PILKE JA HEHKU kiinteistömme yrityskeskittymässä Naapurisi: inspiraatio ja menestys. Toteuta suunnitelmasi Kehittyvä
EKOTEHOKAS KEILANIEMEEN. www.keilaranta1.fi
EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEEN www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijoittuu lähimmäksi tulevaa Keilaniemen metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille
Länsi-Helsingin Liikekeskus. Toimivaa toimitilaa Lauttasaaressa Melkonkatu 28, Lauttasaari, Helsinki
Toimivaa toimitilaa Lauttasaaressa Melkonkatu 28, Lauttasaari, 00210 Helsinki Länsi-Helsingin Liikekeskus Länsi-Helsingin Liikekeskus on Lauttasaaressa sijaitseva liikekeskus, jossa on liiketilaa katutasossa
Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä
Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa Noin 200 työpistettä Laadukasta toimistotilaa Helsingin ydinkeskustassa Kevan omistama, moderni toimistokiinteistö vapautuu kokonaisuudessaan vuokrattavaksi sopimuksen
turun museokeskuksen vuokrattavat tilat
turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua
UNICA Kunnon kotiruokaa puhtaista raaka-aineista
S YÖMÄÄN! 2 UNICA Kunnon kotiruokaa puhtaista raaka-aineista Unican ravintolat valmistavat hyvää tekevää lounasta joka päivä niin opiskelijoille kuin oppilaitosten ja yritysten henkilöstölle. Asiakkaamme
MYYDÄÄN TEOLLISUUSHALLI HÖYTÄMÖSTÄ
MYYDÄÄN TEOLLISUUSHALLI HÖYTÄMÖSTÄ JAX-TALO Oy:n koko osakekanta Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi OSOITE SIJAINTI Höytämöntie
Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä
Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan rakentamisen aikaa. Esplanadista
Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki
Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, 00100 Helsinki Mikonkatu 13 Mikonkatu 13 Helsingin ydinkeskustassa, vain muutaman askeleen päässä Rautatieasemasta ja keskellä
Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä
Vuokraus: Senaatin Notariaatti Oy Jukka Myyryläinen, 0400-688 861 Mats Kuhlefelt, 0400-500 285 www.senaatinnotariaatti.fi Insinöörinkatu 7 B, 00880 Helsinki Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa Noin
Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi
Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI Fennia-talo tarjoaa upeat puitteet yrityksellesi Fennia-talona tunnettu Mikonkatu 17 on upea, historiallinen arvokiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa,
Varman toimitilahakijan opas. Löydät parhaat ratkaisut tomitilatarpeisiin Varmasti!
Varman toimitilahakijan opas Löydät parhaat ratkaisut tomitilatarpeisiin Varmasti! Varman toimitilahakijan opas Varmalla on tarjota runsaasti vaihtoehtoja erilaisten yritysten moninaisiin toimitilatarpeisiin.
Avaintekijät menestykseen
Avaintekijät menestykseen Elimäenkatu 17 19 on vuonna 1999 rakennettu moderni toimistokiinteistö, joka sijaitsee Vallilassa, aivan Helsingin keskustan tuntumassa. Muuttovalmiit tilat sopivat avo/huonetoimistoiksi
Oikea alusta yrityksesi kasvulle
Oikea alusta yrityksesi kasvulle www.businessgarden.fi Kangas, Jyväskylä Optimes Business Garden sijoita yrityksesi oikeaan ympäristöön Seura tekee kaltaisekseen. on älykäs monitilarakennus, joka nousee
Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa
Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Juankosken keskustassa huippupaikalla Yrityksen nimi: Sepon Valinta Oy Yrityksen osoite: Juankoskentie 17, 73500 Juankoski Perustamisvuosi: 1986 Toimiala: Kauppa
Helsingin Malminkaari 23. OP Kiinteistösijoitus Oy
Malminkaari 23, Malmi 00700, Helsinki OP Kiinteistösijoitus Oy Kohde-esittely Näkyvällä paikalla Helsingin Malmilla sijaitseva toimistorakennus. Malminkaari 23 on toimistokiinteistö erinomaisella sijainnilla
Aku Korhosentie 8 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi
Aku Korhosentie 8 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI Uudiskohde luonnon lähellä sijainnista ja huipputeknologiasta tinkimättä Suunnitteilla oleva huippumoderni Estradi erottuu edukseen ulkonäöllään, tekniikallaan